Lepäillen

Lämpimäksi yltyneitä auringonsäteitä oli varmaankin hyvä paeta lehtipuiden varjoon, kaupunginpuistoon. Kesäisen sään innoittamana oli Seela uskaltanut pistää jalkaansa sirot nahkaremmi sandaalit. Nyt jälkeenpäin ei hän joutunut valintaansa katumaan. Ne olivat vilpoisimmat jalkineet mitä tällä säällä saattoi olla, lukuun ottamatta paljasjaloin kulkemista.

Nyt askeleet suuntasivat kohti kaupunginpuistoa.Työvuoron jo päätyttyä oli mukava päästä lepäämään ja totta kai hän nyt mielummin lepäsi kauniissa avarassa puistossa, kuin kolkkojen seinien ympäröimänä tukahduttavan pienessä huoneessa. Hiekka rapisi sandaalien pohjien alla, kunnes nainen siirtyi tieltä astelemaan nurmelle, jolloin ei askeleet päästäneet ääntäkään. Nurmikko vaimensi ne. Seela pysähtyi ja vilkuili ympärilleen. Jonkinmatkan päässä tien vierellä oli puiston penkki, jolle oli istuutunut nuoria päivää viettämään. Hepenien koreudesta päätellen ne olivat Aasoja, samasta killasta kuin hän. Oli hyvin todennäköistä, että hän tuntisi ainakin yhden tuosta hilpeästä seurueesta ja vaikkei olisi tuntenutkaan, hän olisi voinnut liittyä heidän seuraansa jo sillä syyllä, että kuului samaan kiltaan. Ei häntä kuitenkaan innostanut, hän kyllä tiesi mitkä olivat heidän puheen aiheensa. Ei sillä etteikö hänkin olisi ollut samoista asioista kiinnostunut, nyt ei häntä vain huvittanut.

Seela jatkoi katseensa kierrättämistä halki puiston. Soturin vaistolla varustautuneen nainen kiinnostuksen herätti puiden taakse, varjoihin ruvenneet henkilöt. hetken heidän tekemisiään seurailtuaan nainen käänsi katseensa pois nolostuneena. En nähnyt mitään. En nähnyt mitään. Nuoret olivat lopettaneet puuhansa ja Seela tunsi jo pitkän matkan takaa pistävät katseet. Kuitenkin hän oli katsonut vain viattomuuttaan, ei hän ollut mikään perverssi. ( 8D )

Seela rupesi makuulteen nurmelle ja risti kädet niskan taakse. Hän tuijotteli mietteissään puiden yläoksistoa. Kirkkaan sininen taivas pilkisti sieltä täältä lehtiverhon lomasta.
Ensin hän aloitti vain hymisemällä, hyminästä muotoutui pikkuhiljaa hiljaisen melodian sävel. Varovaisesti tapaillen hän otti sanatkin mukaan.

Juoksevat tunteeni tuulessa,
huutavat puiden lehdistä.
Näkyvät murheeni sadepisaroissa,
kaipuuni niiden kuultavassa pinnassa.

Vesissä armottomissa,
hukkuvat haaveni saamatta happea.
Rantahiekan simpukoista kuiskailevat rakkauttaan, salaisimmat tunteeni.

// Sehän on selvää, että olen liian laiska tunkemaan mukaan jo pitkällä oleviin pelauksiin. Joten toivon että jollakullä riittää sääliä minua kohtaan niin paljon että viitsii vastata tähän. : D //

[nyah. tungen herrani tänne neitokaistasi kiusimaan :3]

Se todellakin oli ollut lämmin päivä. Yksi niistä harvoista kerroista jolloin Shûi kirosi rakastavansa kerrospukeutumista. Mitä enemmän kangasta, sen parempi, vaikka tällä kertaa se olikin ollut suuri virhe.
Herra nojasi hiljaa puun viileähköä kuorta vasten, antaen ajatustensa leijailla hetken muissa maailmoissa. Puistoon pakeneminen oli kyllä ollut parempi ajatus kuin työskennellä pienessä talossa jossa ilma suorastaan seisoi. Mieluiten hän ottaisi kuitenkin kylmän, viilentävän kylvyn ja pitäisi loppupäivän vapaata.

Mutta minkäs teet. Oli sitä tehtävä työtä elantonsa eteen, vaikka ei Shûilla olisi ollutkaan hätäpäivää vaikkei olisi työskennellyt enää ikinä. Yksi hyvä puoli olla osa ylhäistä sukupuuta.

Herra huokaisi syvään istuessaan siinä varjossa puuvanhuksen suojassa. Aina silloin tällöin jokunen vieras kulki ohitse huomaamatta haltiaa joka syvän hiljaisuuden vallitessa kirjoitteli hiljalleen muistiinpanojaan mustaan nahkakantiseen kirjaansa. Äkkiä siro käsi kuitenkin lopetti vakaan rustaamisensa ja vihreät silmät kohottivat katseensa sivujen lomasta.
Shûi oli kiinnittänyt huomionsa vieraaseen neitoon joka käyskenteli äänettä lähistöllä. Toinen ei nähtävästi ollut vielä havainnut herraa, vaikka Shûi tarkkailikin tiiviisti tuota olentoa joka kävi makuulle nurmelle tuijotellen yläpuolella nousevaa lehtikattoa.

Hetkeksi mies palasi taas muistiinpanojensa pariin, mutta keskeytti taas puuhansa kun kuuli naisen puhkeavan lauluun. Shûi käänsi katseensa vieraaseen uudemman kerran ja jäi kuuntelemaan laulua. Toisen lopettaessa hän sulki hiljaa kirjansa ja katseli tätä ilmekään värähtämättä.
"Laulat kauniisti" herra sanoi viimein neitokaiselle katse edelleen tämän suloisilla kasvoilla.

"Laulat kauniisti" Hämmentyneenä nainen kohotti itsensä nojaamaan toisen kyynärpään varaan. hän käänteli päätään siihen malliin että vähemmästäkin olisi mennyt sekaisin.
Vihdoin Seela havaitsi suuren puuvanhuksen juurella puoliksi varjoissa miehen joka katsoi häntä hyvin intensiivisesti. Kieltämättä Seela oli pettynyt siihen, ettei ollut tätä havainnut, vaikka niin terävä silmäinen luulikin olevansa.

Seela katsoi takaisin. Miehen kasvoilta ei pystynyt ajatuksia lukemaan, mikä oli harmi sillä Seela ei tiennyt oliko mies lausunut ne muutamat sanat vain pilkallaan, vaiko tosissaan.
itse hän kyllä piti lauluääntään kovin mitättömänä. " Lasket varmaankin leikkiä " Seela oli huvittunut, vaikkakin kieltämättä myös imarreltu miehen sanoista.

Seela käänsi pyörähti ympäri, jotta saattoi tutkailla miestä niskojaan taittamatta. Hänen tuli sääli ku hän näki miehen vaatetuksen. Vaatteitahan oli vaikka kuinka monta kerrosta, ei ihme että mies oli hakeutunut varjoon. " Voi pyh.. Viisasti olet vaatteesi tälläiselle päivällä valinnut." Äänensävy oli enimmäkseen sääliväinen, vain hivenen siihen oli vahingoniloa eksynyt. Tämä oli niitä harvoja hetkiä, jolloin neiti sai kiittää itseään ennakoinnista. Yleensähän Seela ei nimittäin ollut kovin ennaltakatsovaa tyyppiä.

// Anteeksi hirveästi ! Tuli lyhyttä :s //

[mitäs tuosta, itsekkin tuppaan niitä kirjoittelemaan varsin paljon x3]

Hiljaisena Shûi katseli kuinka toinen yritti hämmästyneenä paikantaa herran olinpaikkaa. Ilmekään värähtämättä hän odotti kunnes tuli kokonaan huomatuksi ja laski sitten kirjan kädestään ja asetti sen viereensä nurmikolle.

"Lasket varmaan leikkiä". Shûi hengähti hiljaa ja katsahti hetkesi toisaalle.
"En pahemmin pidä leikinlaskusta" hän totesi ja nojasi päätään puunkuorta vasten. Minkäs sille teki jos sattui sellainen tosikko olemaan. Isäkin oli ollut varsin samanlainen, ja enemmän kuin mitään muuta hän vanhaa ukkoaan tosiaan muistutti.

Pienehkö leuto tuulenvire eksyi puhaltamaan oksien läpi helpottaen hetkellisesti miehen tukalaa oloa. Shûi käänsi vihreät silmänsä taas toista haltiaa kohden todeten tämän vaihtaneen asentonsa hieman mukavammaksi.
Ylpeänä persoonana hän ei voinut olla hieman loukkaantumatta toisen sanoista jotka tämä oli juuri lausunut herran vaatetuksesta, vaikka tiesikin melko varmasti ettei toinen tarkoittanutkaan mitään pahaa.
Shûi tuhahti hiljaa sisimmässään, vaikka pysyikin vaiti.
"Välillä sitä viisaimmatkin erehtyvät" hän tyytyi sanomaan hieman pahoitteleva hymy kasvoillaan.

Kuin kehotuksesta haltia kuitenkin riisui hiljaa päällimmäisen kaapunsa jättäen sen lojumaan ympärilleen kuin peitteen. Alta paljastuva ohuempi vaatekappale ei kuitenkaan näyttänyt paljoa sen vilpoisammalta, mutta ainakaan niitä ei nyt ollut kahta päällekkäin.
Shûi nosti kirjansa takaisin käteensä ja alkoi heilutella esinettä kuin viuhkaa kasvojensa edessä.
"Saanen tiedustella mikä ajoi teidät tänään tänne?" mies kysyi vilkaisten toista raotettujen silmiensä lomasta. Nyt kun kerran oltiin aloitettukin, niin miksei sitä voisi pientä keskusteluakin virittää.

// Tuskinpa kuitenkaan yhtä lyhyitä, kuin tuo mistä valitin. : D //

Seela näki miehen pitelevän kiinni tummakantisesta kirjasta. Hän oli utelias. Mitähän tämä mahtoi lukea ? Ei varmaankaan mitään kovinkaan kevyttä. Niin hän ajatteli. Herra laski kirjan lepäämään viereensä nurmikolle. Seela hymyili, senhän pystyi tulkitsemaan niin että miehellä olisi aikaa hänelle, kuitenkin hänen täytyi tavasta hieman ruveta kainostelemaan. " Älä turhaan minun vuoksesi luovu hyvästä kirjasta. Luulen nimittäin etten ole läheskään yhtä kiinnostava, kuin kirjasi." Mistäpä Seela olisi voinnut tietää, että kirja joka makasi nyt nurmella, oli muistikirja.

Herra hengähti hiljaa ja käänsi katseensa muualle puistoon. Pian se kuitenkin palautui taas neitoon, joka makasi nurmella, Seelaan. Herra tuntui hieman loukkaantuneen siitä, kun Seela oli päivitellyt tämän vaatetusta. "Välillä sitä viisaimmatkin erehtyvät" Hymy oli hieman pahoitteleva, mutta siitä ei pystynyt lukemaan mitään millä sanat olisi voinnut tulkita leikinlaskuksi, mies taisi olla tosissaan. Seela oli hämmentynyt. Hänellä ei ollut mitään millä vastata. Mies oli ilmeisen ylpeä ja loukkantuikin helposti. Seela tuli jopa ajatelleeksi yhdistelmän olevan huono, mutta ei viitsinyt kuitenkaan edes ajatuksillaan solvata toista. Hänhän oli itse varsin usein samankaltainen. Herrallahan saattoi vain olla huono päivä. Ehkä tämä oli saannut kolauksen ylpeyteensä jostain lähiajan tapahtumista ja otti nyt helposti itseensä ? Seela nyppäisi hänen leukaansa kutittelevan ylikasvaneen ruohon korren ja rupesi pureskelemaan sen toista päätä, odottaen että mies jatkaisi jotenkin asiaansa, kertoisi että oli vitsaillut. Seela oli täysin menettänyt hallintansa tilanteeseen.

Herra kuitenkin riisui päälimmäisen kaapunsa, jonka alta paljastui toinen ehkäpä hivenen ohuempi. Nyt herralla oli varmasti vilpoisampi, kun ei ollut kahta tukahduttavan kuumaa paitaa päällään, oli vain yksi. herra nosti kirjan käteensäja rupesi sitten heiluttelemaan sitä, saaden aikaan kylmää ilmavirtaa. herra naytti ehkäpä hivenen huvittavalta näin tehdessään mutta Seela ei tohtinut nauraa, mies saattoi loukkaantua. "Saanen tiedustella mikä ajoi teidät tänään tänne?" Mies vilkaisi häntä raotettujen silmäluomien välistä.
Seela hymyili. " Työvuoroni päättyi juuri, eikä mieleni tehnyt mennä tukahtumaan neljän seinän sisään. Päätin sitten paeta auringonpaistetta tänne puistoon, puiden varjoihin.
Mutta entäpä itse, mitä varten olette täällä?" Viimeinen lause oli kovin töykeä kuuloinen Seela kun ei vaivautunut kovin usein miettimään sanavalintoja, kunhan vaan sai asiansa perille.

[kuule et arvaakkaan, harvemmin kirjoittelen pitkää tekstiä, mutta ajattelin pikkuhiljaa kunnostautua xD]

Shûin mustat hiukset heiluivat hiljaa edestakaisin ilmavirran mukana. Toinen kulmakarva kohosi hieman kysyvästi naisen kertoessa juuri päättyneestä työvuorostaan. Vaikka mies oikeastaan jo pystyikin arvaamaan ettei tuo toinen tainnut ihan mikä tahansa hovineito ollakaan, oli totuuden kuuleminen silti aina hieman yllättävää. Olihan hän hienostosuvun vesana tottunut siihen etteivät naispuoliset jäsenet juuri sormeaan liikuttaneet töitä tehdäkseen.

Tämä hänen edessään makoileva neitonen tuntui olevan täydellinen vastakohta hänen siskolleen, joka ei ollut eläissään työtä joutunut tekemään, ja joka oli totaalisen riippuvainen huolenpidosta jota hän veljenä joutui tälle antamaan.

"Mutta entäpä itse, mitä varten olette täällä?"

Haltia oli hetken hiljaa miettien, ennen kuin antoi vastauksensa.
"Paljolti samoista syistä kuin te" hän sanoi tuijottaen eteensä.
"Ainoa ero on, että oikeastaan minun työni jatkuvat edelleen" Shûi lisäsi pieni hymynkare huulillaan osoittaen kirjaansa jota oli käyttänyt viuhkan korvikkeena.

"Viitaten aikaisempaasi, luulen todella että olet paljon kiinnostavampi kuin minun kirjani" herra jatkoi, eikä voinut olla hymyilemättä hieman viekoittelevasti. Sitten hän kuitenkin vakavoitui taas hieman ja selasi hätäisesti sivuja jotka olivat täynnä hänen koukeroista käsialaansa.
"Enkä usko että kirjailijanurani kärsii vaikka viettäisinkin pienen tauon viehättävämmässäkin seurassa kuin pölyiset niteet" Shûi tokaisi ja sulki kirjan toistamiseen, antaen vihreiden silmiensä katseen kohdistua taas tuohon vieraaseen olentoon.

// Niin olisi minunkin tarkoitus tehdä jossain vaiheessa. Voidaan yhdessä tehdä uuden vuoden lupaus siitä, että kirjotetaan pidempiä viestejä, katotaan kumpi sortuu ennemmin lyhyiin. : DD //

Leuto tuuli heilautteli herran tummia hiuksia varovasti. Hänen omansa, pitkät ja paksut pysyivät milltei paikoillaan, tuulella ei ollut voimaa saada niitä mukaansa. Mies kohotti kulmiaan kysyvästi, hämmentyneesti Seelan mainitessa työvuoron päättyessä. Seela oli arvellut jo miehen nähdessään että tämä oli Aasa, mutta nyt se vain varmistui. Mies ei siis ollut tottunut siihen, että nainen teki työtä. Neitokaisen kasvoille kohosi virne. " olen soturi, uskotko? "

Haltia pohti sanoja joilla vastata hänen kysymykseensä. Seela kiinnitti siihen huomiota ja tuli taas miettineeksi omaa huolettomuuttaan puheidensa suhteen. "Paljolti samoista syistä kuin te" Sanoi herra tuijottaen eteensä. "Ainoa ero on, että oikeastaan minun työni jatkuvat edelleen" Herran huulilla karehti pieni hymy ja viittasi kirjaan, jota piti kädessään.
Eli hän sai nyt kunnian olla kirjailijan seurassa ? Aiemmin Seela oli ajatellut miehen lukeneen kirjaa, mutta tämä siis teki muistiinpanoja, tai kenties jopa kirjoitti uutta teosta ?

"Viitaten aikaisempaasi, luulen todella että olet paljon kiinnostavampi kuin minun kirjani"
Mies hymyili, jopa viekoittelvasti. Seela laski katseensa muka hämmentyneenä maahan, hän nautti huomiosta, jonka mies osoitti hänelle. Herra hätäisesti rupesi selaamaan kirjansa sivuja. Seela ei pitänyt siitä, herrahan oli kuitenkin juuri äsken liehitellyt häntä päinvastaisilla sanoilla. "Enkä usko että kirjailijanurani kärsii vaikka viettäisinkin pienen tauon viehättävämmässäkin seurassa kuin pölyiset niteet" Mitättömän pieni ärtymys suli Seelan sisällä, kun hän kuuli miehen sanat ja näki tämän sulkevan kirjan. Mies katsoi häntä vihreillä simillään, Seela hymyili varovasti.

"Turhaan sinä minua liehittelet sanoillasi." Nainen sanoi äänensävyllä, joka vähätteli itseään. " Jos oikein ymmärsin olet kirjailija ? minun pitäisi olla kiitollinen, että viitsit tuhlata aikaasi vaivaiseen naiseen. Niin olenkin. " Seela sanoi puoliksi leikillään.

Seela nosti itsensä jaloilleen ja asteli suuren puuvanhuksen luokse, jonka alle mies oli asettunut. " Ei kai häiritse jos tulen näin viereesi, ? Mielummin juttelen kanssasi näin, ettei puoli puistoa kuule mistä puhumme.. Ja täällä on viileämpikin." Viimeinen virke oli totta, vaikka ei ollutkaan syy minkä takia Seela tahtoi lähemmäksi miestä. Hän seisoi miehen edessä ja odotti, vaikka olikin varma sen suhteen ettei miehellä ollut mitään sitä vastaan. Liika itsevarmuus valtasi naisen aina silloin tällöin.

[no sitten olen jo puoliksi hävinnyt x'DD hyvä kun saa sen vastauskentän täyteen kun rupee jo ideat loppumaan]

"Turhaan sinä minua liehittelet sanoillasi. Jos oikein ymmärsin olet kirjailija ? minun pitäisi olla kiitollinen, että viitsit tuhlata aikaasi vaivaiseen naiseen. Niin olenkin. "
Shûi hymähti. Toinen selvästi vähätteli itseään, vaikka oikeastaan tätä olisi pitänyt ihailla. Vaikka herra ei oikein tiennytkään kuinka suhtautuisi kauniiseen neitoon joka teki miehen töitä, useimmissa se herätti välitöntä kunnioitusta. Shûi ei halunnut moisten asioiden häiritä kuitenkaan mieltään vaan pudisti hiljaa päätään.
"Sinun työsi on omaani jalompi" mies sanoi hymyillen.
"Te teette hyödyllisiä tekoja sen eteen että kaltaiseni voisivat elää rauhassa. Minä yritän vain viihdyttää" hän lisäsi ja teki pienen kumartavan eleen naista kohden.

Shûi katseli hiljaisena kuinka toinen nousi ja lähestyi puuvanhusta jonka alla herra päiväänsä vietteli. Tyytyväinen hymy kohosi hitaasti tämän kasvoille, mitä lähemmäs toinen asteli.

"Ei kai häiritse jos tulen näin viereesi, ? Mielummin juttelen kanssasi näin, ettei puoli puistoa kuule mistä puhumme.. Ja täällä on viileämpikin." Shûi nyökkäsi hiljaa ja siirtyi itse hieman sivummalle tehden neidolle tilaa.
"Tottakai" hän sanoi hymyillen varsin ystävällisesti, mikä oli tälle haltialle melko harvinaista.

Shûi odotti kunnes toinen istuutunut ja kääntyi sitten taas tämän puoleen. Pieni pahoitteleva sävy käväisi miehen katseessa kun hän katsoi naista silmiin.
"Pahoittelen törkeyttäni, etten ole vielä esittäytynyt" hän sanoi ja tarttui hellästi neidon käteen.
"Nimeni on Shûi-Utu Amané Dûr-Ëarinpoika" mies jatkoi ja suuteli hiljaa kättä johon oli tarttunut. Piti vain toivoa että toinen oli tottunut tämäntyylisiin tervehdyksiin, tai edes tietoinen niistä. Herra oli tavan isältään oppinut, mutta nykyään ei voinut olla enää varma kuka piti mitäkin loukkaavana tai tungettelevana.
Esittäytyään Shûi irrotti otteensa naisen kädestä ja kumarsi tälle kunnioittavasti, pienenpieni hymy kasvojaan koristaen.


[joh, tällä kertaa voin lyhykäisyydestä syyttää sitten sitä että kirjoittelin tätä hyppytunnilla koulussa]

Herra hymähti ja pyöritteli epävarman oloisena päätään. "Sinun työsi on omaani jalompi" Mies totesi hymyillen. Seela ei osannut sanoa, mitään, jokseenkin hän oli samalla kannalla, toisaalta ei."Te teette hyödyllisiä tekoja sen eteen että kaltaiseni voisivat elää rauhassa. Minä yritän vain viihdyttää" Herra lisäsi ja teki pienen eleen häntä kohti, niin kuin olisi kumartanut. " Tiedätkö, minä olen vain mitätön soturinainen, joka tuskin tulee koskaan tekemään mitään kovinkaan merkittävää, mutta sinä taas.." Ei Seela osannut jatkaa. Hän ei halunnut yltyä vähättelemään itseään liikaa, nyt sai jo riittää. Kyllä hänellä sentään itse kunnioitusta oli. ".. Ja jos teidän kaltaisianne ei olisi, ei meillä olisi voimaa jaksaa." Seela hymyili leveästi, hänen sanojaan olisi kai voinnut vielä koristaa, mutta ainakin niistä sai selvää.

Herra nyökkäsi hänelle ja siirtyi itse sivummalle tehden tilaa. Seela laskeutui istumaan selkä puuvanhuksen jykevää runkoa vasten. Yllättäen hän tunsi olonsa epävarmaksi.
Seela pudisti päätään. "Onpa tänään todellakin lämmin päivä." Muuta hän ei keksinyt anottavaksi. Oikealla kädellään hän vetäisi otsalle kiinni painautuneet hiukset korvan taakse ja hymähti. Hänpä oli kovin kekseliäällä tuulella.

Herra odotti kohteliaasti että hän asettui aloilleen ja puhutteli häntä vasta sitten. "Pahoittelen törkeyttäni, etten ole vielä esittäytynyt" Mies sanoi ja tarttui hänen käteensä. "Nimeni on Shûi-Utu Amané Dûr-Ëarinpoika" Tämä jatkoi ja painoi huulensa kevyesti käden selkään. Seela häkeltyi ja oli jo melkein vetäisemässä kätensä pois, mutta ymmärsi sitten olla tekemättä sitä. Herra laski käden irti ja teki uudestaan pienen kumartavan eleen. Ihan lähiaikoina ei hän ollut ollut tekemisissä henkilöiden kanssa jotka omasivat köytästavat, nyt hänen vierellään ilmiesesti istui sellainen. Nainen hymyili ja kohotti katseensa. "Seela-Florencia Unis Cecile-Seljantytär." Seela oli jo lopettamassa, mutta lisäsi vielä " Riittää kyllä että kutsut Seelaksi." naisen huulille kohosi ilkikurinen virnistys.

//Tämä se vasta lyhyt onkin. : D Anteeksi vastaus on venynyt pitkään.//

[yleensä meikä kirjoittaa senmittaisia tekstejä että hyvä jos sen vastauskentän täyttää xD]


Shûi mietti hiljaa itsekseen toisen sanoja.
"Tiedätkö, minä olen vain mitätön soturinainen, joka tuskin tulee koskaan tekemään mitään kovinkaan merkittävää".
Ainakin hän oli valmis tekemään jotain hänenlaistensa takia, eikä vain päivitellyt maailman menoa kuten monet muut.
".. Ja jos teidän kaltaisianne ei olisi, ei meillä olisi voimaa jaksaa."
Herra hymyili hiljaa itsekseen. Hänen kauhutarinansa tuskin kenenkään päiviä piristivät, vaikka myivätkin hyvin.

Istuuduttuaan neitokainen vaikutti hieman epävarmalta. Shûi vaistosi sen, mutta jatkoi vain hiljaista hymyään. Hän ei tiennyt johtuiko se hänestä itsestään vai jostakin muusta, mutta ei olisi yhtään ihmetellyt vaikka olisi itse syypää. Hyvin hän tiesi että pystyi tahtomattaankin saamaan vieraansa hyvin vaivautuneeksi ja epävarmaksi kuin syyllisen joka tuotiin oikeuden eteen tuomittavaksi.

"Seela-Florencia Unis Cecile-Seljantytär" toinen esitteli itsensä ja lisäsi vielä; "Riittää kyllä että kutsut Seelaksi." Shûi vastasi toisen virneeseen omalla hillitymmällä hymyllään.
"Hyvä on, Seela. Minua voitkin sitten kutsua Shûiksi" mies sanoi ja siveli ajatuksissaan kirjansa selkämystä.

Rauhallinen ilme kasvoillaan Shûi tarkasteli sanatta Seelan kasvoja uudelleen. Vaikka toisen elämäntyyli ainakin ammatin perusteella soti kaikkea sitä vastaan mitä hän naisessa odotti, täytyi hänen myöntää että tämän kauneus miellytti kuitenkin silmää kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Herra käänsi päänsä hiljaa pois, ettei vain ahdistaisi toista tiiviillä tuijotuksellaan.

"Kuulet tätä varmaan jokaiselta tapaamaltasi mieheltä..." hän aloitti ja suuntasi taas katseensa Seelaan.
"...Mutta minun on pakko myöntää että omaat todella suloiset kasvot" hän lopetti lauseensa ja hymyili hieman. Kohteliaisuus jonka hän oli sanonut varsin monelle tapaamalleen neidolle, mutta myös ainoastaan niille jotka sen oikeasti ansaitsivat.

// Laallaa. En lue noita valheitasi. Sellaista ihmistä ei olekkaan, joka kirjoittaisi lyhyemmin kuin minä. : D //

Herran huulille kohottautui pienen pieni hymy, kun hän pohdiskeli Seelan sanoja. Pieni epäilys käväisi naisen mielen pohjalla siitä etteivät sanat ehkäpä olleetkaan niin osuvat, se epäilys oli kai sitten oikea. " Niin minkä lajin kirjallisuutta sitten oikein kirjoitatkaan ? Tulin tässä vain pohtineeksi, kun.. " Seela uteli ohimennen, jatkamatta lausettaan loppuun.

Seelan ilkikurinen virnistys sai vastaukseksi hillitymmän rauhallisen hymyn. "Hyvä on, Seela. Minua voitkin sitten kutsua Shûiksi." Herra sanoi ja antoi ajatuksissaan pitkien sormiensa sivellä tuon kiinnostusta herättävän musta kantisen kirjan selkämystä. // Anteeksii. olen kai hiukan väsy, kun tälläisiä kirjoittelen. // " Jos vain jaksaisin, mielelläni kutsuisin sinua kokonimelläsi, niin vaikuttava se on." Seela hymyili ja kallisti hivenen keimailevasti päätään. Kun hän jälkeenpäin tuli sanojaan miettineeksi, niin kyllä, herran nimi oli varsin vaikuttava. Omaansa hän ei kehdannut siihen edes verrata, niin tavallinen se oli. Mikseivät hänen vanhempansa voinneet käyttää siinä edes hivenen enemmän mielikuvitusta ? Jokainen nimen osa oli peräsin joltain isotädin isotädiltä, paitsi viimeinen, joka oli tietenkin äidiltä.

"Kuulet tätä varmaan jokaiselta tapaamaltasi mieheltä..." Seela odotti uteliaana jatkoa.
"...Mutta minun on pakko myöntää että omaat todella suloiset kasvot" Shûi-herra lopetti lauseensa pienesti hymyillen. Seela laski katseensa ujosti maahan, mikä vain korosti kasvojen miellyttäviä piirteitä. Varmasti olisi soma puna poskia koristanut, jos Seela vain olisi osannut punastua. " Toki vielä yksi mies joukkoon mahtuu. " Seelan kasvoille kohottautui tuo äskeinen ilkikurinen virnistys. " Oikeastaan, liian monelta sitä en ole kuullut, joten tuo imartelee minua kovasti."

Seela tutkaili miehen kasvoja mittailevasti, ei niissäkään mitään vialla ollut. Eniten Seelaa viehättivät kirkkaanvihreät silmät, joiden katse oli varsin tarkkaavainen. -Vaikka ne saivatkin hänet hivenen epävarmaksi. "Sinun kasvojasi en suloisiksi viitsi sanoa.." Seela oli laskenut jo hymyn huuliltaan, mutta silmien pilke oli kuitenkin hyvin havaittavissa."Kosolti ne kuitenin silmääni miellyttävät."

[totuutta on kuule turha yrittää huijata xD. usko pois, kohtasit vertaisesi :'D]


Shûi hymyili hieman toisen kertoessa käyttävänsä mieluummin koko nimeä, jos vain jaksaisi. Se huono puoli pitkissä nimissä tosiaan oli, että ne tuppasivat olemaan usein liian pitkiä, että ne joko unohtuivat tai niitä ei jaksettu luetella. Silti isät aina muistivat joka ikisen lisänimen mainita kun lapsi oli jotain pahaa tehnyt ja ansaitsi pientä läksytystä. Herra hymähti hiljaa sisimmässään ajatukselle ja arveli ettei luultavasti itse tulisi liian pitkää nimistöä omalle jälkikasvulleen antamaan, kun aika sitten joskus koittaisi.

Haltia katseli toisen pientä ujostelua. Tästä tuli eräs toinenkin henkilö hänelle mieleen, ja lempeä hymy kipusi miehen kasvoille. Vaikka vaikutti että neitokainen oli varsin voimakastahtoinen ja niin paljon erilaisempi kuin useimmat Shûin tuntemat naiset, sortui hänkin samoihin kohteliaisuuksiin yhtä lailla, vaikkakin soma punastus puuttui.
" Oikeastaan, liian monelta sitä en ole kuullut, joten tuo imartelee minua kovasti."
Pieni ihmetys valtasi miehen, mutta hän tyytyi vain hymyilemään varsin tyytyväisen näköisenä.

"Sinun kasvojasi en suloisiksi viitsi sanoa.." Seela sanoi ja herra ei voinut olla hymähtämättä hiljaa. "Kosolti ne kuitenkin silmääni miellyttävät." Shûi naurahti hieman ja hymyili taas epätavallisen lämpimästi. Olihan hän muutamia kohteliaisuuksia ulkonäöstään saanut, mutta aina ne yllättivät samalla tavalla.
"Onkohan noin..?" mies sanoi enemmänkin todeten kuin kysyen. Hän nojasi päänsä puunrunkoa vasten, ja vilkaistessaan kirjaansa hän tajusi epähuomiossa ohittaneensa Seelan kysymyksen tämän kirjallisesta suuntautumisesta.
Aiheeseen palaten herra sipaisi taas mustaa kantta ja käänsi taas katseensa tiivisti neitoon.
"Ehkä minä nyt vastaan kysymykseesi" hän sanoi hymyillen anteeksipyytävästi että oli ollut hajamielinen aikaisemmin. "Kirjoittelen eräänlaisia kummitustarinoita joita olen kuullut elämäni aikana" Shûi jatkoi ja puisteli puusta liihotelleen lehden kannen päältä.

// Minäpä en ole vertaisiani ennen tavannut, jos noin on niin tervetuloa joukkoon ! :> Viestiesi pituus ei vaan sovi väitteen kanssa yhteen. ;> //

"Sinun kasvojasi en suloisiksi viitsi sanoa.." Seelan pitäessä tauon, mies hymähti kuulemalleen. "Kosolti ne kuitenkin silmääni miellyttävät." Mies naurahti ja hymyili perään lämpimästi, mikä soti hivenen viileää olemusta vastaan. "Onkohan noin..?" Shûiherra lausui tämän enemmän todeten kuin kysyen. Seela hymyili, niin oli. Ehkä kasvot olivat hivenen happaman näköiset, mutta se vaan loi niille omanlaista viehätystään. Erilaisuus se taisi neitoa vetää puoleensa. Seela nyökäytti päätään.

Nainen odotti jo hivenen vastausta kysymykseensä. Hän tuli hetki hetkeltä varmemmaksi siitä, ettei herran kirjoittamat kertomukset tainneet olla kovinkaan riemukkaita. "Ehkä minä nyt vastaan kysymykseesi" Seela odotti jatkoa ja katsoi miestä kysyvästi. Herra hymyili kuin olisi pyytänyt anteeksi hajamielisyyttään. "Kirjoittelen eräänlaisia kummitustarinoita joita olen kuullut elämäni aikana" Herra sipaisi puusta leijailleen lehden kirjan kannelta, täysin vakavan oloisena.

Seela häpesi, mies mahtoikaan olla huvittunut hänen aiemmasta huomautuksestaan ".. Ja jos teidän kaltaisianne ei olisi, ei meillä olisi voimaa jaksaa." Varsin ironista, mutta se oli vain naisen tietämättömyyden syytä. Vaikka Seela häpesikin, hän ei voinnut olla tirskahtamatta heleästi. " Ainakin on jotain mitä pelätä, enemmän kuin vaikkapa juopunutta ja räyhäävää kapinallista. " Seela uskoi että mies ymmärsi tilanteen huvittavuuden, vaikkei sitä välttämättä näyttänytkään.

Seela sipaisi hiuksiaan korvan taakse. Että ne jaksoivatkin aina tulla eteen. Vielä menen ja leikkaan ne aivan lyhyiksi. Hän uhitteli itselleen, mutta tiesi ettei sitä koskaan tulisi tekemään. Niin paljon hän niistä piti ja niin paljon oli niistä huolehtinut, ettei sitä pystyisi tekemään. Vaistomaisesti hän sipaisi niitä uudestaan, nyt lempeämmin, kuin anteeksipyydelleen ilkeitä ajatuksiaan.

[meikä kuule piiskaa täällä itseäni raipan kanssa että saan kirjoitettua edes hieman pidempää tekstiä xD]


Shûi hymyili huvittuneesti. " Ainakin on jotain mitä pelätä, enemmän kuin vaikkapa juopunutta ja räyhäävää kapinallista. " Hän ajatteli siskoaan ja sitä kuinka innokkaasti tämä aina halusi lukea veljensä kirjoituksia. Herra itse ylihuolehtivana ei tietenkään antanut pikkusiskon lukea kuin niitä kaikkein epäpelottavimpia tarinoita, ettei tyttö vain turhaan menettäisi yöuniaan.

Haltia katsahti taas toiseen, seuraten sanatta kuinka tämä pyyhki hiussuortuvia pois kasvoiltaan. Äkkiä häneen iski pieni halu koskettaa tuota suloista olentoa joka suoritti miesten töitä. Sirohko käsi nousi jo hieman mustan kirjan kannelta, mutta nopeasti herra vetäisikin sen takaisin kuin tajuten tekevänsä jotain todella väärää.
Mustat hiukset heilahtivat hänen kääntäessään nopeasti päänsä poispäin tuijottaen hiljaa eteensä. Se olisi röyhkeää.

Hitaasti Shûi käänsi päänsä takaisin Seelaa kohden ja hymyili hieman ilottomammin kuin aikaisemmin. Sisimmässään hän kirosi viehtymystään hiuksiin ja yleensäkin kaikkeen kauniiseen. Liika ihastus tuohon vielä niin vieraaseen neitokaiseen ei välttämättä tekisi hyvää kummallekaan.

"Oletteko muuten kuulleet niistä tanssiaisista jotka kuuleman mukaan järjestettäisiin piakkoin?" mies kysyi muistaessaan, mitä oli kuullut siskonsa palvelijoilta. Moni tuntui olevan innoissaan niistä, vaikka herra itse ei juuri ollut perillä tapahtumista linnoittautuessaan aina taloonsa kirjoituksiinsa uppoutuneena.

"Oletteko muuten kuulleet niistä tanssiaisista, jotka kuuleman mukaan järjestettäisiin piakkoin?" Herra mainitsi asiasta kuin ohimennen. Seela katsahti miestä hämmentyneenä, hän tulkitsi kysymyksen melkeinpä pyynnöksi. Ei nainen hämmentynyt siitä, että Shûin kaltainen mies puhui tanssiaisista. -Hän pystyi kuvittelemaan hyvinkin tämän tanssahtelemassa Teatteri talo Freyerissä kaunis neito kanssaan. Enemmänkin häntä hämmästytti se, että miksi mies asiasta hänelle mainitsi, yrittikö tämä vain luoda keskustelua ? Itseään kun Seela ei unissaankaan pystynyt kuvitella tanssiaisissa. Ei hän osannut tanssia, käytöstavat tuottivat hankaluuksia, ei hänellä ollut edes ketään, kenen seurassa sinne mennä. " Olen kyllä kuullut, että sellaiset on pidetään, mutta sen enempää en tiedä.. Eikä ole tarvettakaan. " Vaikka ääni olikin varma, ei tuottanut vaikeuksia lukea ilmeistä pienoista odotusta.

Seela joutui äkisti siristämään silmiään, kun auringonvaloa tuikahti pienesti vihreän latvuston läpi. Hän oli jo unohtanut miten kuuma ilma olikaan ja nyt hänet palautettiin takaisin maan pinnalle. Seela oli sitä mieltä, että jopa tuon puuvanhuksen vilpoisan lehtiverhon alapuolella oli asteita luvattoman paljon.

"Luulenpa jo aavistavani mikä on vastaus kysymykseeni, mutta ei kai haittaa jos vielä varmistan. Kumpi on kiltanne ?" Viimeisten sanojen kohdalla ääni kohosi kimeäksi. Vaikka hän peloton soturi olikin, ei hän voinnut olla säikähtämättä sähisevää kissaa, joka oli ilmestynyt kuin tyhjästä. Kissa oli harmaa ja sen hännässä oli mustia raitoja, jotka pääsivät kunnioitettavan hyvin esille, kun se pörhisti turkkiaan. Seela vetäytyi vaistomaisesti taaksepäin, lähemmäs Shûi-herraa, kuin hakien tältä turvaa. Keltaisen silmät tapittivat miltei viiruina pelokasta neitoa ja herraa, jolta tämä haki apua. Kissa ei kai uskonut, että niistä oli hänellä vastusta, joten se lopetti sähisemisen ja istahti alas nuolemaan tassujaan.

// Mun teki mieli lisätä loppuun tuommonen kohtaus. : D Olisiko mahdollista, että Shûi tulisi tanssiaisiin Seelan kanssa ? :> //

[kylläh, se olisi hyvinkin mahdollista :3]

" Olen kyllä kuullut, että sellaiset on pidetään, mutta sen enempää en tiedä.. Eikä ole tarvettakaan. "
Shûin hymy muuttui pieneksi virneeksi, sillä tämä aavisti että toinen jopa ehkä toivoi että herra pyytäisi tätä seuralaisekseen. Harvat naispuoliset henkilöt kieltäytyivät tanssiaisista, vaikka eivät niitä useammin harrastaisikaan.

Mies oli juuri aikeissa kysyä lisää tanssiaisista, kun Seela ennätti esittämään oman kysymyksensä.
"Luulenpa jo aavistavani mikä on vastaus kysymykseeni, mutta ei kai haittaa jos vielä varmistan. Kumpi on kiltanne ?"
Normaalisti Shûi olisi loukkaantunut moisesta kyseenalaistuksesta, mutta tällä kertaa hän päätti hillitä itsensä. Payonissa kun nykypäivänä eli niin monenlaista joukkoa, että jopa eräät vaanit saattoivat pukeutua kuin kuninkaat. Siksipä hän antoi anteeksi neidolle hänen utelunsa.
"Kuulun aasojen kiltaan" hän sanoi rauhallisesti, pieni hymynkaare huulillaan. Seelan killan hän oli jo arvannut tämän laulusta, tai sitten hän sattui olemaan varsin röyhkeä vastakkaisen killan jäsen hoilatessaan heidän Hiljaista Melodiaansa.

Äkkiä Shûikin huomasi lähestyvän kissan. Pienoinen yllätys valtasi miehen toisen painautuessa lähemmäs, mutta herra ei vetäytynyt pois -päinvastoin. Hän kietoi toisen kätensä Seelan hartioille kuin suojellakseen, naurahtaen lämpimästi.
"Ei kai urhea soturimme pelkää näitä viehkeitä olentoja?" haltia kysyi hymyillen lempeästi, katsahtaen kissaan joka pesuhetkensä jälkeen jäi tuijottamaan heitä sillä ylpeällä katseella jolla kissat aina katsovat muita olentoja. -Aivan kuin koko maailma olisi luotu vain heitä varten.

Kun tuo karvainen otus ei hetkeen näyttänyt mitään lähtemisen merkkejä, Shûi käänsi silmänsä Seelaan, ilmeensä hieman vakavampana.
"Tiedän että tämä voi olla hieman yllättävää näin ensimmäisellä kerralla, mutta haluaisitko tulla kanssani tanssiaisiin?" herra kysyi ja mietti kuumeisesti, mitä tekisi pikkusiskonsa suhteen. Jos hän ei löytäisi tälle seuralaista, olisi Rethin tultava mukaan kolmanneksi pyöräksi, jos Seela nyt ylipäätänsä suostuisi kutsuun.

// Hihii. Jippii. ^^ //

"Kuulun aasojen kiltaan" Shûi sanoi rauhallisen oloisena, antaen hienoisen hymyn kareilla huulilla. Seelakin hymyili, ei kuitenkaan osoittanut helpotusta, hänhän oli jo melkeinpä ollut valmis vannomaan, että mies kuului Aasoihin. Hän vain arveli että siitä saattaisi syntyä uusi puheen aihe, hän kun halusi tutustua herraan enemmän, kuulla hieman tämän mielipiteitä, kertoa omiaankin ehkäpä. " Olinkin jo siitä melkolailla varma." Seela naurahti " Kaikki teissä viittasi siihen. -Ja kieltämättä, olen tyytyväinen, että olette Aasa."

Miehen käsi hänen harteillaan tuntui turvalliselta ja lämmin naurahdus sai Seelan vakuuttumaan ettei hänen täytynyt olla peloissaan. Jos toinen ei pelännyt, niin ei hänenkään pitänyt tehdä niin. Ja kuka tuon kaltaista rääpälettä pelkäisi ? Seela rauhoitteli itseään ja katsahti huvittuneena kissaan, joka oli keskittynyt nuolemaan tassujaan.

"Ei kai urhea soturimme pelkää näitä viehkeitä olentoja?" Mies hymyili lempeästi ja katsahti kissaa joka oli lopettanut jo peseytymisen. Seelasta tuntui järjettömältä, että kissa oli vain hiipinyt jostain esiin ja sähissyt syyttä ja tuijotti nyt heitä täysin rauhallisesti, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. " En." Seela pudisti päätään kevyesti. " Säikähdin vain, kun se niin yllättävästi hyökkäsi, vaikka minunhan pitäisi jo tuntea vihollisen taistelutekniikat." Hän tuli vahingossa käyttäneeksi kissasta nimeä vihollinen, niin tottunut kun oli puhumaan termeillä, jotka liittyivät hänen ammattiinsa.

Hän toivoi vain ettei herra siitä loukkaantunut, niin kiintyneen näköinen kissoihin kuin oli. Omanlaista viehätystään siinä eläimessä toki oli. Hän vilkaisi Shûita, jonka sen hetkisen lempeän katseenkin alta paistoi ylpeys. Hyvin samankaltaista, kuin ylpeäys joka huokui kissasta. Jostain syystä hän piti kuitenkin enemmän ensimmäisestä seuralaisestaan, kuin tuosta kissasta, joka käyttäytyi, kuin olisi koko olemuksellaan hallinnut kaiken.

Vaikka Seela olikin jo rauhoittunut, hän ei voinnut olla vilkuilematta välillä kissaa. Ettei se vaan pääsisi taas hyökkäämään niin yllättävästi. Vähitellen hän ei enää sitäkään tehnyt. Mukavampi oli nauttia miehen läheisyydestä, kuin keskittää kaikki ajatuksensa kissan vahtaamiseen.

Kissa oli ilmeisesti suonnut heille kunnian ja päättänyt jättäytyä seuraan. Tuskin sen takia että olisi heitä kovin viihdyttävinä pitänyt, puuvanhuksen alla vain oli viileämpää. Se asettui nurmella makuulleen ja tuijotti heitä silloin tällöin raukeasti raollaan olevien silmäluomien välistä. Liiankin ylpeä..

"Tiedän että tämä voi olla hieman yllättävää näin ensimmäisellä kerralla, mutta haluaisitko tulla kanssani tanssiaisiin?" Seela ei hämmentynyt, hän oli tehnyt sen jo aiemmin, miehen ottaessa tanssiaiset puheen. " En tiedä. En vain tunne soveltuvani sen kaltaseen ympäristöön, pitkään aikaan kun en tanissiaisissa ole käynnyt." Hän tuijotti eteensä pohtien, mieli kyllä teki suostua, mutta eihän hän osannut edes tanssia. " Voisin kai tullakkin, toivottavasti et sitten pahastu, että seurassasi ei ole mikään mestari tanssija."
Hivenen häveten hän etsi katseellaan kohdetta, johon se voisi jäädä lepäämään, näyttämättä täysin välttelevältä. Kissa oli sopiva, hän oli muka kiinnostunut tuosta olennosta, jonka silmät vain liikkuivat.

// Ohooh. Tästä tuli melkein pitkä ! Enimmäkseen jauhoin kyllä kissasta, mutta kuitenkin ! : D Saattaa sit olla virheitä, kun en jaksanut kovin huolellisesti korjata. //

[meikäläinen aika harvoin lukee tekstini toiseen kertaan xD]


" Kaikki teissä viittasi siihen. -Ja kieltämättä, olen tyytyväinen, että olette Aasa."
Shûi hymyili hieman. Jostain syystä hän alkoi hieman ajatella tätä maailmaa jossa he asuivat, ja niitä kahta kiltaa. Yhteenottoja jotka käytiin Aasojen ja Vaanien kesken. Herra ei kyllä kieltämättä pahemmin Vaaneista välittänyt, olivathan he vähän näitä "alempiarvoisia" ihmisiä. Silti haltia myönsi, että hänen mielestään hänen vanhemillaan oli hieman helpompaa Alfheimissa missä heidän ei tarvinnut pelätä öisin selkäänpuukotusta samalla tavalla kuin heidän poikansa ja tyttärensä joutuivat.

Shûi katsahti taas Seelaan tämän puistellessa päätään miehen kysymykselle. Hänen hymynsä leveni entisestään, ja vaikka hän olisi ihan hyvin voinut jo päästää irti neitosesta, hän ei tehnyt niin. -Hän ei halunnut, vaikka pieni ääni päässä soimasikin, että herra käyttäytyi nyt hieman röyhkeästi. Niin kauan kun se ei Seelaa haitannut, ei siitä kai mitään pahaa seuraisi.

" Säikähdin vain, kun se niin yllättävästi hyökkäsi, vaikka minunhan pitäisi jo tuntea vihollisen taistelutekniikat." neito lisäsi vielä. Haltian hymy vakavoitui hieman hetkeksi, pysähtyen hetkeksi ihmettelemään toisen sanavalintaa. Shûi kuitenkin ymmärsi miten helposti ammatti pystyi vaikuttamaan ihmiseen ja hymähti huvittuneesti.
"Vai niin" herra totesi ja hymyili uudestaan.


Shûi odotti toisen vastausta.
" En tiedä. En vain tunne soveltuvani sen kaltaseen ympäristöön, pitkään aikaan kun en tanissiaisissa ole käynnyt." Mies tuijotti Seelaa kiinteästi, antaen tälle kuitenkin kaiken ajan mitä toinen tarvitsi vastatakseen tämän pyyntöön. Ei se hänellekään ollut liian helppoa. Hän ei edes muistanut milloin oli käynyt naisen kanssa tanssiaisissa. Payoniin tulonsa jälkeen hänellä ei vain jotenkaan ollut ollut aikaa moisille. -Ja kerta se oli ensimmäinenkin kun hän pyysi soturinaista mukaansa.
" Voisin kai tullakkin, toivottavasti et sitten pahastu, että seurassasi ei ole mikään mestari tanssija." Seela vastasi viimein, ja sai Shûin hymyilemaan lempeästi.
"Sittenhän meitä on kaksi" herra naurahti.
"Taitoni ovat päässeet pahasti ruostumaan, sillä en ole pitkiin aikoihin astunut jalallanikaan tanssisaleihin" hän lisäsi ja vilkaisi taas pikaisesti kissaa, joka ei juurikaan ollut liikkunut paikaltaan. Nopeasti hänen silmänsä palasivat kuitenkin takaisin neitoon joka puolestaan tuijotteli pientä petoeläintä.

"Sittenhän meitä on kaksi" Seela hymyili. Mies osasi siis laskea leikkiä itsestään, vaikka ei siltä alunperin vaikuttanut. "Taitoni ovat päässeet pahasti ruostumaan, sillä en ole pitkiin aikoihin astunut jalallanikaan tanssisaleihin" Shûi lisäsi ja vilkaisi kissaa, Seela uskoi, ettei mies hänen kainosteluaan huomannut ja oli siitä tyytyväinen. Nainen naurahti. " Sinä siis osaat edes jotenkin tanssia, minä en sitäkään. Onneksi on aina mahdollisuus oppia.."

Hänen mieleensä palautui se aika, kun äiti oli tahtonut, että hänen suloiset tyttärensä oppivat tanssimaan. Hän oli pyytänyt vanhahkon puoleista naista -joka ennen oli Teatteritalo Freyerin tanssinäytöksissä esiintynyt- opettamaan tytöt tanssimaan, sillä vastineella että sai rahapalkkion. Seela oli ollut toivoton. Yleensä niin ketterä tyttö ei hallinnut ollenkaan jalkojaan, askeleiden oppiminen oli hankalaa, koko homma oli niin pitkäveteistä. Muutaman kerran tyttö kesti, mutta sitten ei jaksanut enää yrittääkkään. Melkoinen kolaus ylpeälle tytölle, kun ei oppinut edes tanssimaan..

Seela tahtoi silti päästä Shûin seuralaisena tanssiaisiin. Hän oli jo tuon lyhyen keskustelun aikana kiinnostunut tästä, mikä oli yllättävää. Seelasta oli mukavaa, että hän saisi nähdä herran uudestaan, vaikkakin sitten tanssiasissa. Kyllä hän kestäisi.

Nainen ojetautui hieman eteenpäin, jolloin Shûin käsi valahti hänen hartioiltaan. Se oli virheliike, koska hän tiesi, ettei herralla ollut enää syytä palauttaa sitä sinne, kissa kun makasi maassa täysin rauhallisena, naukaisi raukeasti. Seela kuitenkin jatkoi aikeensa loppuun, hän ojensi kättään niin että ylettyi rapsuttamaan kissaa. Hänellä oli aikeena tehdä aselepo sen kanssa ja osoittaa, ettei ollut pelkuri. Hän rapsutti kissaa varovasti ja silitti sen selkää pehmeästi. Kissa ei kehrännyt, muttei hyökännyt hänen kimppuunsakkaan. Seela vetätyi taas äskeiselle paikalleen Shûin viereen. " Onnistuin tekemään aselevon vihollisen kanssa.." Hän hymyili herralle leikkisästi. Seela oli huomannut, että mies oli aikaisemmin ollut huvittuneen näköinen, kun hän käytti kissasta vihollinen-nimitystä, mutta ei ollut varma oliko tämä loukkaantunut. Hän halusi osoittaa, että hän oli tehnyt sen vain leikillään.

// Anteeksii. Tönkköä. //

Shûi kohautti hartioitaan. " Sinä siis osaat edes jotenkin tanssia, minä en sitäkään." toinen sanoi naurahtaen.
"Tai ainakin osasin" herra korjasi pieni virne huulillaan. Yleensä hän oli näin vitsikkäällä tuulella vain perheensä seurassa, eikä hänellä järin ollut tapana leikitellä juuri millään asialla. -Mutta sen puoleen, ei hänellä myöskään ollut tapana pitää seuraa muille kuin hovineidoille jotka kulkivat koreissa mekoissaan kuin valtiattaret.
Epätavallinen kohtaaminen, sananmukaisesti, vaikkakaan ei mitenkään epätodennäköinen.

Haltian ajatukset harhailivat takaisin tanssiaisiin, jotka nykypäivänä olivat hänelle jo varsin vieras käsite. Herra ei voinut olla pohtimatta mitä laittaa päälleen kyseisenä päivänä, vaikka kiire hänelle tuskin tulisi. Ainoa hankaluus taisi luultavasti olla valinnan vaikeus. Hänellä oli kaappeja pullollaan toinen toistaan arvokkaampia asusteita kuin kunnon ruhtinaalla konsanaan. -Mutta silti vähemmän kuin siskollaan.

Äkkiä Seela ojentautui kissaa kohden ja Shûi palautti kätensä syliinsä tuntiessaan naisen katoavan kainalostaan. Hiljaisena hän katseli kuinka nainen helli hetken kissaa, kunnes vetäytyi taas takaisin paikalleen. Mies olisi kyllä halunnut kietoa taas kätensä tuon suloisen neidon harteille, sitä ei käynyt kieltäminen, mutta päätti sitten olla tekemättä sitä. Toinenhan olisi voinut närkästyä liiasta lähentelystä, ja sitä Shûi viimeiseksi halusi.

" Onnistuin tekemään aselevon vihollisen kanssa.." Herra vastasi Seelan leikkisään hymyyn naurahduksella. "Sehän on hyvä" hän sanoi hymyillen lämpimästi. Sitten hänen kasvonsa kuitenkin vakanivat hieman Shûin jäädessä tuijottamaan kirjansa kantta kuin miettien jotain itsekseen.
"Oletko ikinä ollut kunnon taistelussa?" mies kysyi ja kääntyi Seelaan päin. Kaikki se puhe vihollisesta oli äkkiä saanut hänet miettimään sotimista, eikä hän oikein tiennyt millaisia kahakoita Payonin lähellä oli käyty, nyt tai aikoinaan.

"Sinä siis osaat edes jotenkin tanssia, minä en sitäkään." Seela naurahti ja syventyi ajatuksiinsa. "Tai ainakin osasin" Shûi korjasi hymyillen pienesti. Seela hymyili varovaisesti, vaikka ymmärsikin miehen hieman liiottelevan.

Ehkä siitä ei niin mahdotonta tullutkaan. Tarpeeksi juhlava puku ja itsevarma käyttäytyminen kyllä peittäisivät hänen kokemattomuutensa -Ja tanssiaisiin oli kuulemma tulossa Vaanejakin. Hän vaan ei omistanut yhtään asua, joka sen kaltaisiin juhliin olisi kelvannut. Hänellä oli vain yksinkertaisia mekkoja, jotka arkikäytössä olivat kyllä kauniita, mutta, että tanssiasiin sellainen päällä ? Ei se sopinut. Kyllä hän jotain vielä keksi.

Seelan tehtyä aselevon kissan kanssa, mies naurahti hänen leikilliselle huomautukselleen syntyneestä sovinnosta. "Sehän on hyvä" Shûi totesi lämmin hymy huulillaan. Pian hän kuitenkin vakavoitui ja jäi tuijottamaan kijan kantta, kuin olisi miettinyt jotain. Seelan teki mieli kysyä, mikä veti miehen niin totiseksi.

"Oletko ikinä ollut kunnon taistelussa?" Mies kysyi ja käänsi katseensa häneen. " Ikävää, tai onnekasta, mutta en ole ollut. Oikeastaan se riippuu täysin siitä, mikä lasketaan kunnon taisteluksi.." Seela hymähti. Iloisuus ei vain ulottunut silmiin saakka, joiden katse oli nyt melko vakava. Kyllä hän ammatistaan pystyi laskemaan leikkiä, mutta tunsi ettei hetki ollut sopiva. " Miehet eivät uskalla käydä kimppuuni, koska se olisi raukkamaista, vaikka olisinkin vihollisen puolella. tai sitten vain olen väärässä paikassa väärään aikaan."
Seela hymähti, vaikka asia kuullosti sovinististen miesten syyltä, sitä se ei pelkästään ollut. Osassa oli ollut syynä hänen oma pelkuruutensa. Ei hän tieten tahtoen mennyt tapattamaan itseään jättiläismäisen vastustajan käsiin, vain koska tämä oli tehnyt jotain mikä oli sovittu vääräksi.

" Vaikka oikeastaan suuria taisteluita ei olla vielä käytykkään. Tämän hetkiset kahakat ovat mitättömiä verrattuna siihen mitä on tulossa." Seelan silmät synkkenivät, se mitä hän oli kuullut, ei ollut kovinkaan mukavaa. Jos hän olisi saannut päättää asiasta, hän olisi antanut Vaanien elää rauhassa omassa säälittävyydessään. " Salamurhaajia kylläkin on jo nyt liikkeellä." Nainen ei voinnut olla naurahtamatta, hänellä käväisi mielessään yöllinen keskustelu keskusaukiolla, nyt hän ajatteli sitä vain huvittavana.

" Ikävää, tai onnekasta, mutta en ole ollut. Oikeastaan se riippuu täysin siitä, mikä lasketaan kunnon taisteluksi.."
Shûi nyökytteli hiljaisena. Taisteluitakin oli erilaisia.
" Miehet eivät uskalla käydä kimppuuni, koska se olisi raukkamaista, vaikka olisinkin vihollisen puolella. tai sitten vain olen väärässä paikassa väärään aikaan." Seela sanoi, miehen tuijottaessa tätä taas varsin intiimisti. Hän oli iloinen että näin oli. Harva ihminen nautti verenvuodatuksesta, ja jos joku niin teki, oli hän useimmiten ainakin jollakin tapaa sairas.

Nainen jatkoi ja Shûi kääntyi hieman poispäin. " Vaikka oikeastaan suuria taisteluita ei olla vielä käytykkään. Tämän hetkiset kahakat ovat mitättömiä verrattuna siihen mitä on tulossa." Toisen kasvot synkkenivät. " Salamurhaajia kylläkin on jo nyt liikkeellä.".
Haltia nojasi päänsä puuhun ja tuijotti mietteliäänä puuvanhuksen lehtikattoa josta paahtava aurinko aina välillä pilkahti.

Pieni surullinen sävy käväisi miehen kasvoilla. Nähdessään Seelan sen näköisenä, murheellisena maailman menosta, hänessä syttyi halu suojella tätä. Hän ei voinut sille mitään, että miehenä hän halusi pitää kaiken kauniin kaukana turmiosta ja pahasta. Kyllä hän tiesi että neito oli valinnut elämäntapansa omasta tahdostaan, ja näin ollen hänen täytyi olla tietoinen mitä häneltä odotettiin. Ken miekkaan käy, on hänen oltava valmis kuolemaan sellaisesta.

Shûi tiesi liiankin hyvin millaista jälkeä taottu rauta pystyi aiheuttamaan. Vaikka herra varakas kirjailija olikin, oli hän pienestä pitäen oppinut käyttämään miekkaa ja tiesi millaista oli tappaa vihollinen ja millaista oli maata sairasvuoteella peläten kuolemaa jonka vihollinen oli melkein miekallaan aiheuttanut. Miehen nuoruudenseikkailut olivat maantienrosvoja pullollaan.

Äkkiä Shûi käänsi päänsä taas Seelaa kohden. "Saanko kysyä miksi ikinä ryhdyit soturiksi?" herra kysyi kallistaen hieman päätään. Kyseinen ammatti oli kyllä ollut yksi hänen lapsuuden haaveistaan, mutta myöhemmin mies oli tullut siihen tulokseen että ehkei se kohtalo ollutkaan häntä varten.

"Saanko kysyä miksi ikinä ryhdyit soturiksi?" Shûi kallisti mitättömän pienesti päätään ja katsoi häntä kysyvästi. Seela huokaisi, kai siinä olikin ihmettelemistä. Hänhän oli nainen, ei naisia ollut tarkoitettu sotureiksi. Fyysisestikkin hän muistutti naista seurapiirikutsuilta, koreat hepenet vain puuttuivat. Hyvin hänet kai olisi voinnut kuvitella johonkin peräkammariinkin hoivaamaan äidinrakkaudella pienokaista. Toisin oli käynnyt. Hän oli nyt soturi, käyskenteli Payonin kaduilla varusteissa, jotka olisivat isolle miehelle sopineet. Oikeastaan hänen tehtävänsä oli ammattikuntansa ala-arvoisimmasta päästä.. Hänelle ei ollut suotu mitään mahdollisuutta päästä taistelemaan vihollista vastaan. Seela pudisti päätään taas lähtivät nuo ajatukset karkailemaan. " Pienenä tahdoin jo soturiksi. Ajattelin, että minusta tulisi nainen, joka jakoi oikeutta taistelemalla. -Sitä en tee, mutta tässä olen kuitenkin.- Kun kasvoin, tuli rinnalle näytönhalu, halusin että kaikki tietäisivät mihin pystyn. Sitten tuli vielä kapinakin, kenenkään mielestä ei ollut soveliasta, että nainen olisi soturi, joten halusin kapinoida väitettä vastaan. Tahdoin siis ollla oikeudenmukainen, mutta olin vain näytönhaluinen ja kapnallinen. Niin kai se meni." Seela naurahti. "Mutta ammattiani en sen haittapuolista huolimatta, vaihtaisi missään nimessä pois."

Odotellessaan Shûin vastausta, hänellä oli taas mahdollisuus jatkaa ajatustensa kulkua.
Hän jatkoi siitä mihin oli jäännytkin, eli hän siis oli ammattikuntansa alhaisimmasta päästä. Ei se ollut reilua. Naisen kasvoille nousi tulistunut ilme. Hänellä välähti mielessään, että hän oli valmis näyttämään mihin pystyisi, mitä osaisi. Seuraavalla kerralla, kun hänelle tuli pieninkin mahdollisuus tehdä se hän myös tekikin. Niin Seela päätti. Siihen nuo ajatukset pysähtyivätkin, ei hänellä oikeastaan muuta ollut, mitä miettiä sillä hetkellä.

Paitsi ehkäpä sitä miten yllättävä Shûin ja hänen kohtaaminen olikaan. -Ja nyt he olivat jo sopineet, että yhdessä menisivät Teatteritalo Freyerin tanssiaisiin, joihin ei Seelalla alunperin ollut suunnitelmiakaan mennä. Seela naurahti. "Tulin tässä vain miettineeksi, sitä, miten tapasmme. Kaikki oli pelkkää sattumaa. Mutta onni kai oli puolellani, kun päätin tänään tänne tulla." Seela hymyili aurinkoisesti. Hän oli nyt todella tyytyväinen että tänne puistoon oli tullut. Hän oli saannut kohotettua itsetuntoaan miehen imarrellessa häntä ja hän oli ylipäätänsä tavannut miehen.


// Epapapa. Iih. TÖNKKÖÄ ! AAMUVÄSYMYSTÄ ! //

Haltia kuunteli kiinnostuneena toisen selitystä. " Pienenä tahdoin jo soturiksi. Ajattelin, että minusta tulisi nainen, joka jakoi oikeutta taistelemalla. -Sitä en tee, mutta tässä olen kuitenkin.- Kun kasvoin, tuli rinnalle näytönhalu, halusin että kaikki tietäisivät mihin pystyn. Sitten tuli vielä kapinakin, kenenkään mielestä ei ollut soveliasta, että nainen olisi soturi, joten halusin kapinoida väitettä vastaan. Tahdoin siis ollla oikeudenmukainen, mutta olin vain näytönhaluinen ja kapnallinen. Niin kai se meni." Shûi nyökytteli päätään hiljaisena.
"Minäkin tahdoin pienenä soturiksi" hän myönsi Seelan lopetettua.
"Ikinä vaan en kuitenkaan kääntynyt sille polulle.." herra sanoi ja katsoi jonnekin kaukaisuuteen. "Se ei ollutkaan sitä mitä elämältäni hain" hän jatkoi ja hymyili, mutta hänen hymynsä vaikutti jotenkin ilottomalta ja synkemmältä.

Ei voinut sanoa mies olisi pitänyt siitä että naiset ryhtyivät sotureiksi, mutta ainakin hänen sydämensä iloitsi että Seela nautti siitä mitä teki. Sehän se kaiketi koko touhussa oli tärkeintä. Shûi puristi huulensa tiukaksi viivaksi käsittäessään, ettei hän oikeastaan vieläkään ollut löytänyt sitä mitä elämältään haki. Toki hän piti kirjoittamisesta, mutta silti tuntui että jotakin puuttui. Ehkä hän vielä joskus löytäisi kaipaamansa vastauksen.

Hitaasti haltia kääntyi Seelaan puoleen kuullessaan tämän taas puhuvan. "Tulin tässä vain miettineeksi, sitä, miten tapasmme. Kaikki oli pelkkää sattumaa. Mutta onni kai oli puolellani, kun päätin tänään tänne tulla." Toisen aurinkoinen hymy sai kaikki tummat ajatukset kaikkoamaan Shûin mielestä ja lämmin hymy kipusi hänen ylpeille kasvoilleen.
"Kiittäkäämme aurinkoa, sillä ilman sitä tuskin olisimme tavanneet" mies sanoi ja katsahti ylöspäin. Nopeasti hänen vihreät silmänsä palasivat kuitenkin naiseen, ja herra ojensi kätensä koskettaakseen kevyesti pitkillä sormillaan neidon suloisia kasvoja.
"...Vaikka sinun näkemisesi lämmittää mieltä enemmän kuin helteinen paiste" hän sanoi ja hänen silmänsä tuntuivat syvenevän astetta tummemmiksi.

"Minäkin tahdoin pienenä soturiksi" Mies tunnusti, kun Seela lopetti selittämisen. Oikeastaan hän ei ihmetellyt sitä, koska miltei jokainen poika jossain vaiheessa lapsuuttaan oli toivonut päätyvänsä soturiksi, niin ja hän. Mutta kuitenkin, oli hyvin vaikeaa kuvitella Shûi soturina. "Ikinä vaan en kuitenkaan kääntynyt sille polulle.." Herra katsahti jonnekkin kaukaisuuteen, "Se ei ollutkaan sitä mitä elämältäni hain" hän vielä jatkoi ja hymyili, tosin ilottomasti. Seela ei kohotti suupieliään hivenen ylöspäin yrittäen luoda huulilleen kannustavan hymyn. " Paljon parempi olet noin." Hän sulki silmänsä ja keskittyi kuvittelemaan Shûita soturina, ei onnistunut vieläkään. "Tiedätkö, en edes tiedä miten olen jaksanut kaikkea sitä, mikä on seurannut päätöstäni ryhtyä soturiksi." Seela raotti silmiään ja katsahti Shûita. Hänellä oli kyllä ollut rankkaa, mutta se ei liittynyt oikeastaan tähän hetkeen mitenkään. Ei hänellä ollut syytä murehtia ja ruvetä säälittelemään itseään, mutta siihen hän sortui.

Shûin kasvoille kohosi lämmin hymy, kun tämä kuunteli Seelan sanoja. "Kiittäkäämme aurinkoa, sillä ilman sitä tuskin olisimme tavanneet" Herra sanoi ja katsahti ylöspäin. Aurinko pilkisteli lehtiverhon lomasta. Nopeasti mies kuitenkin palautti katseena naiseen ja ojensi kättään koskettaakseen tämän kasvoja. Seela vavahti hivenen, mutta nosti sitten omaa kättään, laski sormensa miehen sormien päälle ja jatkoi aurinkoista hymyään. Ei hänestä tuntunut pahalta ollenkaan, kun mies kosketti häntä. "...Vaikka sinun näkemisesi lämmittää mieltä enemmän kuin helteinen paiste" Shûi katsahti häntä,silmät olivat syvän vihreät, Seelasta ehkä jopa tummemmat, kuin äsken.

Seela hymähti ja käänsi katseensa pois syvän vihreistä silmistä, ei olult kohteliasta tuijottaa liikaa, vaikka olisikin pitänyt näkemästään. " Kiitos sinun, en vaihtaisi tätä päivää pois." Hän toivoi ettei yltynyt liian makeilevaksi. Seela kyllä piti makeista sanoista, jotka olivat hänelle itselleen osoitettu, mutta hänen sanominaan, ne kuullostivat kamalilta !