Sade ja meri

//Casmíra tänne med Meg!//

Aamu oli harmaa ja sateinen. Sade oli vain pientä tihkua, eikä se juurikaan kastellut ketään, vaikka olisikin seisonut taivasalla kauankin. Ilma oli viileää, huomasi, että oli syksy. Sen näki sään lisäksi myös puista japensaista, joiden lehdet olivat kellastuneet ja putoilivat maahan. Maassa nuo lehdet kahisivat jalkojen alla, jotka surutta tallasivat niitä ja kulkivat niiden yli.
Yhdet noista jaloista olivat vaalean nuoren miehen, joka kulki ajatuksissaan, mutta samalla kuitenkin valppaana. Näinä aikoina ei koskaan voinut olla liian varovainen, sen Takku-Tukka toki muisti ja piti huolen siitä, ettei itse harhautunut liian kauas ajatuksiinsa, jotka nytkin pyörivät jo ties missä.

Takun ajatuksissa päällimmäisenä oli meri, eikä se ollut mikään ihme. Hän rakasti merta ja lähes asui siellä, merimies kun oli. Hän ei ymmärtänyt henkilöitä, jotka eivät sietäneet vettä, eivätkä edes osanneet uida, koska pelkäsivät liikaa edes opetellakseen. Takku taas olisi voinut olla merillä koko päivän ja kauemminkin, uidakin hän osasi. Hän ei pelännyt merta, mutta kunnioitti sitä, sillä hänellä oli kokemuksia siitä, mitä myrskyisä meri sai pahimmillaan aikaan. Hänelle pahinta oli ollut vanhempiensa menettäminen, eikää hän sitä unohtaisi koskaan. Siitäkin huolimatta, että meri oli vienyt hänen perheensä, hän rakasti sitä enemmän kuin mitään muuta olevaa.

Nuori mies huokaisi ja tallasi saappaineen lisää lehtiä. Hänen askeleensa lähestyivät satamaa, vaikka olisi ollut viisainta pysyä kotona, kuten oli kehotettu kaikkia tekemään. Takku vain ei voinut olla erossa meressä, jota niin rakasti. Hänen oli pakko päästä rantaan, vaaroista huolimatta. Hän ei välittänyt siitä, että satamassa saattaisi olla vihamielisiä aasoja aseineen, valmiina hyökkäämään heti ensimmäisen näkemänsä vaanin kimppuun. Hän vain halusi nähdä meren, joka näyttäisi tummalta pilvisen sään takia. Kotonaan hän ei halunnut istua, koska siellä hän ei voinut katsella merta. Hänen kotinsa oli pieni, vanha kalastajan mökki, joka oli hänelle juuri täydellinen, sillä hän eleli suurimmaksi osaksi laivalla. Nyt huonojen ja tuulisten säiden takia laivalla ei paljoa ollut töitä, eikä laivan kapteeni halunnut lähteä pois Payonista, kun siellä tapahtui hänen mielestään niin kiinnostavia asioita. Takkuakin kiinnosti kiltojen välinen sota, muttei hän sen takia halunnut jäädä kaupunkiin, kun olisi voinut olla merillä ryöstelemässä.

Takku pääsi viimein satamaan. Mereltä käyvä tuuli toi ihanaa tuoksua hänen nenäänsä ja hänen kasvoilleen kohosi ilahtunut hymy. Jo pelkän meren tuoksun takia oli kannattanut tulla Njordiin. Mies huokaisi jälleen ja käveli hiekkarannan poikki kohti laituria, johon laivoja ja veneitä oli kiinnitetty. Hän aikoi mennä laiturille istumaan ja katselemaan kaunista merta, joka näytti juuri sellaiselta, kuin hän oli kuvitellutkin.
Laiturilla Takku istuutui sen päätyyn ja varmisti, että hänen miekkansa oli helposti saatavilla. Hän halusi olla varma siitä, että tarpeen tullen se olisi valmiina, eikä viivyttäisi häntä lainkaan. Hän oli valmis myös hyppäämään mereen ja uimaan karkuun tilanteen niin vaatiessa. Hän toivoi syvästi, ettei sellaista tilannetta tulisi, vaan saisi rauhassa katsella merta ja hengittää raitista ilmaa, ennen kuin olisi pakko taas palata sisätiloihin.

Satama oli hiljainen tänään. Vettä tihkutti yhä, kuten ennekin. Syksy oli jo pitemmällä kuin eilen, ja aika kului armottomasti. Eräiden olisi pakko tulla satamaan nyt, ennekuin laiva lähtisi merelle. Meg asteli satamassa katsellen paikkoja. Hän olisi kaiketi viimeistä kertaa täällä, sillä pian Kapteeni Akapuksen Argo jo lähtisikin merille. Ja olisihan hän tietenkin mukana. Jos ei tähystämässä, niin miehistön jäsenenä kuitenkin. Megin askeleet akikuivat tyhjällä kadulla hänen katsellessaan sivusilmällä merta. Kauniita laivoja keikkui kiinni laiturissa ja meri heilutti niitä tasaiseen tahtiin.

Meg asteli kadulla ja istuitui lopulta tyhjälle penkille. Hän katseli merelle, ja mietti sitä, että pian hän olisi tuolla. Jos ei mitään mullistavaa tapahtuisi, ja tuskin tapahtuisikaan. Meg huokaisi syvään ja veti keuhkonsa täyteen tätä raikasta meri ilmaa. Hän toivoi koko sydämmestänsä, että voisi kertoa perheellensä seikailuistansa Argon kyydissä, mutta ei voisi. Koko tämän ajan mitä Argo oli viettänyt Payonissa oli hän yrittänyt etsiä perhettänsä, mutta turhaan. Ja nyt laiva jo lähtisikin merelle uudestaan, eikä hän tiennyt millon he taas palaisivat tähän satamaan. Ehkä jo lähi aikoina, ehkä ei koskaan. Neitonen huokaisi ja palautti taas ajatuksen tähän päivään. Nyt hän haluaisi viettää aikaa tällä satamassa, jos edes joku eksyisi tänne. Ehkäpä joku hänen perheestänsä? Tuskin. Ne kaikki vuodet sillä merirosvolaivalla, ilman tietoa perheestänsä. Mitä heille kuuluu, kuinka he voivat. Ei hänellä ollut mitään tietoakaan heistä. Olisikohan joku kuollut, taikka hänen iso-siskonsa mennyt naimisiin?
Megin suusta kuului taas huokaisu hänen miettiessään näitä samoja ajatuksia, koko ajan.

Meg ravisteli päätään tuntien kylmyyden ihossansa. Hänellä olisi vielä jonkin verran aikaa ennen lähtöä. meg avasi vasemmassa kädessänsä olevan siteen ja kiristi sen paremmin käden ympärille. Käsi oli ollut jo pitkään kipeä ja yhteistyöhön haluton. Meg katseli kättänsä ja nosti miekan penkille viereensä. Hän hyräili erästä laulua hetken kunnes hyräily muuttui lauluksi. Meg lauloi ensin tasaiseen ääneen surullista laulua, mutta pian sekin loppui. Hän ei pystyisi laulamaan noin surullisesti. Neiti nousi topakasti ja tarttui miekkaansa. Hän menisi nyt muualle. Tyttö käveli hetken, kunnes huomasi laiturin joka päässä istui mies, yksin.
Hänen mielenkiintonsa oli heräännyt.

Meg käveli hiljaisesti laiturilla ja katseli miestä. Tämä tuijotti kauas horisonttiin haikeana. Meg katseli vielä hetken ennekuin uskalsi sanoa mitään.
"Hei. " Hän sanoi. Muuta ei juurikaan silloin tullut mieleen, ei nyt.

Tuuli sai Takun hiukset entistäkin takkuisemmiksi. Mies ei kuitenkaan siitä välittänyt, nyt kun sai olla rakastamassaan paikassa ja tuijotella kaukaisuuteen. Hän antoi katseensa vaeltaa aina vain kauemmas ja kauemmas, sinne asti, missä meri näytti päättyvän, mutta todellisuudessa jatkui paljon pidemmälle. Horisontti oli asia, jota Takku jaksoi tuijotella, vaikka ei tehnytkään sitä työkseen, toisin kuin olisi halunnut. Jonain päivänä hän vielä saisi toimia laivalla tähystäjänä, silloin hän olisi unelmiensa työssä. Nyt hänen oli vain tyydyttävä soutajan toimeen, joka oli fyysisesti paljon raskaampaa, eikä siinä nähnyt edes kunnolla merta. Aallot saattoi kyllä tuntea laivan kylkeä vasten, ainakin ne kuuli, kun istui airoissa seinän vieressä. Nuo äänet saivat Takun aina kuvittelemaan, miltä meri näytti. Tieto siitä, että hän oli kuitenkin merillä, piti hänet toivossa nähdä se jälleen pian ja se sai hänen töihinsä puhtia. Maalla hän ei olisi osannut työskennellä lainkaan, hän olisi aina vain satamassa, kuten oli nytkin.

Takku huokaisi ja antoi kuitenkin katseensa viipyä vielä horisontissa. Mikään ei häirinnyt hänen rauhaansa, eikä häntä edes tylsistyttänyt vain istua siinä ja katsella kaunista merimaisemaa. Hän tiesi, että moni olisi pitänyt häntä outona ja vähäjärkisenä, kun istui sateessa ja viileässä ilmassa laiturilla. Tosiasiassa Takku ei edes huomannut ilman viileyttä, sillä ajatus merestä lämmitti niin paljon hänen mieltään. Hän tuskin edes tulisi kipeäksi, sillä olihan hän laivallakin joutunut työskentelemään vielä huonommassakin säässä, tulematta silloinkaan kipeäksi. Tälläinen pikku sade tuskin vaikuttaisi senkään vertaa.

Nuori mies havahtui ajatuksistaan, kun hän kuuli ääneen viereltään. Hän oli hyvin pettynyt itseensä. Hänen oli pitänyt olla varuillaan ja valppaana juuri tällaisten tilanteiden takia. Nyt joku oli hipsinyt hänen taakseen hänen huomaamattaan. Takku käännähti katsomaan äänen suuntaan ja huomasi laiturilla nuoren naisen, joka ei tainnut olla edes täysikasvuinen vielä. Tyttö oli tervehtinyt häntä.
"Hei." Takku vastasi samoin sanoin ja vaistomaisesti hänen kätensä hivuttautui kohti miekankahvaa. Koskaan ei voinut tietää, oliko toinen vaarallinen vai ei. Tytölle Takku kyllä pärjäisi, mutta hän ei halunnut satuttaa tätä, eikä aikonut niin tehdäkään, ellei olisi aivan pakko.
"Meri on kaunis taas tänäänkin." Mies lisäsi, kun ei muutakaan keksinyt.

Odottaessaan miehen vastausta, hän käänsi katseensa horisonttiin, minne mieskin oli juuri katsellut. Hän huomasi, että mies ehkäpä hieman ihmetteli sitä, että hän oli päässyt huomaamatta tämän taakseen. Meg hymyili kun tuuli puhalsi päin hänen kasvojansa, se tuntui ihanalta. Hän huokaisi hiljaisesti ja katsahti mieheen. "Hei." Mies tervehti häntä lopulta. Megin suu kääntyi jälleen hymyyn ja hän istuitui miehen viereen.
Meg huomasi sen, että tuo piti häntä hieman uhkaavana, taikka jotain muuta sillä tämä asetti juuri käden miekan kahvalle. Megin ilme kääntyi hieman pelokkaaksi ja epäileväksi. Epäiliköhän tuo mies jotakin?
"Meri on kaunis taas tänäänkin." Mies sanoi vielä.

" Se on kaunis aina. "
Meg sanoi ja katsahti merelle päin. Tuuli puhalsi hiljalleen ja vain muutamia pienempiä veneitä oli liikkeellä. Me hymyili ja siristi silmiään. Hän näki jotakin liikettä merellä ja osoitti sinne päin sormella.
"Näetkö sinä tu..." Enempää hän ei ehtinyt sanoa, kun menetti tasapainonsa ja putosi veteen. meg tunsi kylmmyden, meren kylmyyden ja sen, että hän vajosi pohjaan. Tyttö yritti uida pinnalle päin, mutta se alkoi olla vähäisen hidasta. Hän vajosi yhä päin pohjaa. Meg potkaisi kengät jalastansa ja yritti yhä päästä pinnalle.

//Pelasta se jos jaksat Silmäpuolisorto Ja SORI lyhyestä. //

Takku tajusi tytön istuutuvan viereensä ja hän hellitti otettaan miekankahvasta.Tuskin tyttö oli vaarallinen, kun istuutui vieraan miehen viereen tuosta noin vain.
"Se on kaunis aina." Tytön sanat jäivät kaikumaan Takun korvissa. Sanat olivat niin totta, ettei hän lisännyt siihen mitään, vaan jatkoi meren katselua. Ulapalla liikkui vain pari hassua pikku purtta, mutta nekin olivat Takku-Tukan mielestä kauniita lipuessaan siellä kevyessä tuulessa.
Nuorukainen vilkaisi tyttöä, kun tämä osoitti merelle päin. Hän käänsi katseensa osoitettuun suuntaan ja huomasikin siellä jotakin liikettä. Sateen takia hän ei kuitenkaan nähnyt kunnolla, mitä siellä tapahtui. Tuskin mitään tärkeää.

"Näetkö sinä tu..." mies kuuli tytön sanovan, mutta sanat katkesivat kesken kaiken ja tyttö horjahti veteen.
Takku katsoi hetken, mitä tapahtuisi. Tyttö yritti räpiköidä ylös merestä, mutta yritys näytti olevan turha. Tyttö alkoi vajota mereen ja se sai Takkuun eloa.
Mies riisui liiat vaatteet ja saappaansa jaloistaan ja veti ilmaa keuhkoihinsa. Sen jälkeen hän hyppäsi tytön perään ja oli vähällä päästää ilmat keuhkoistaan tuntiessaan kylmän veden ympärillään. Sateen ja syksyisen viileyden takia vesi oli jäähtynyt, eikä tuntunut niin mukavalta kuin lämpiminä kesäpäivinä.
Takku ui sukelsi syvyyksiin saadakseen otteen tytöstä, ennen kuin tämä uppoaisi vielä syvemmälle. Nopein vedoin hän saavutti toisen ja kietoi kätensä tämän vyötäisille ja lähti sen jälkeen kiskomaan heitä molempia takaisin pinnalle.

//Ei tuo minusta niin lyhyt ollut!//

Tyttö jatkoi yhä epätoivoista yritystään päästä pinnalle. Osasihan hän uida, mutta vesi ei ollut mitään ihaninta tähän vuoden aikaan. Häneltä alkoi pian ilma loppua, joten hän vajosi yhä enemmän. Yhtäkkiä hän tunsi, että joku koski häneen. Se taitaa olla se mies sieltä laiturilta.. Hän ajatteli ja tunsi kuinka he alkoivat saavuttaa pintaa. Enään pari potkua niin he olisivat pinnalla. Meg yritti myös hieman potkia, mutta se ei auttanut. Miehen voimilla he saavuttivat pinnan ja Meg huokasi helpotuksesta. Siitä huolimatta, että hän oli märkä, ja aivan kylmissänsä oli hän myös iloinen siitä, että pääsi elävänä ylös. Vaivoin hän pystyi uimaan rannalle ja nousta siitä laiturille.

Laiturille hän jäi odottamaan, että mieskin tulee. Meg puristeli hiuksistansa vettä ja sylki vettä myös vähän väliä. Neidin vaatteet valuttivat laiturille hirveitä lammikoita ja hieman kiusallisena hän siirtyi pois tuon miehen vaatteiden luota. Miten rohkea tuo olikaan ollut kun tuli pelastamaan viertaan. Meg huokaisi ja ravisteli yhä vettä pois vaatteistansa. Pian miekin oli kiivennyt jo laiturille.

"Kiitos, olen sinulle elämäni velkaa."
Hän sanoi miehelle ja hymyili hieman. Nyt olisi syytä olla iloinen.

//Anteeksi autohitti... //

Takku potki jaloillaan vauhtia, jotta he pääsisivät nopeammin pois kylmästä vedestä, joka koko ajan tuntui yhä raskaammalta heidän ympärillään. Tytön vaatteet ja hänen housunsa olivat kastuessaan saaneet varmasti kaksinkertaisesti painoa, ellei enemmänkin ja hankaloittivat etenemistä.
Viimein he kuitenkin saavuttivat meren pinnan ja Takku hengitti syvään saadakseen viimein happea lähes tyhjyneisiin keuhkoihinsa. Takku päästi irti tytön vyötäröltä ja tämä lähti uimaan kohti rantaa, Takku perässään. Mies kipusi tytön jälkeen laiturilla ja vilkaisi tätä. Toinen näytti olevan aivan kylmissään ja kuivatteli nyt hiuksiaan.

"Kiitos, olen sinulle elämäni velkaa." Tyttö sanoi ja Takku hymähti.
"Enhän minä voinut antaa sinun hukkua, tuon olisi tehnyt kuka vaan," mies selitti vaatimattomana. Tokihan hän tytön pelasti, sen verran ritarillinen mies hän oli.
Takku ryhtyi kuivattelemaan omia hiuksiaankin ja siirtyi vaatteidensa luo. Ne olivat onneksi kuivemmat kuin hänen housunsa ja tytön vaatteet, vaikka olivathan nekin olleet sateessa koko ajan. Siitä huolimatta mies puki ne ylleen, mutta kääntyi katsomaan tyttöä pitkähihainen paitansa kädessään.
"Voit pukea tämän yllesi, ettet palellu kuoliaaksi." Hän sanoi ja heitti paidan toiselle.

//Ei haittaa mitään//

Meg huokaisi ja katsahti inhoten vettä. Hän ei haluaisi juuri nyt sinne takaisin, ei todellakaan. Neitonen hymyili tuolle miehelle tämän vastatessa. "Enhän minä voinut antaa sinun hukkua, tuon olisi tehnyt kuka vaan." Mies sanoi ja loi pienen hymyn suullensa. Tämä siirtyi omien vaatteidensa luokse, ja Meg vilkaisi omiaan. Ne olivat aivan järjettömän märät. Hän hytisi kylmästä, mutta toivoi ettei se näy päältäpäin. Hän pärjäisi kyllä, kaiketi. Kaikesta huolimatta neitokainen yritti hymyillä kauniisti tuolle miehelle, vaikka se olikin hieman vaikeaa. Mies puki yllättävän ripeästi päällensä, mutta kääntyi pian Megiin päin kädessänsä oma paitansa. Meg ihmetteli hetken miksi hän niin teki, mutta hän tajusi pian, että mies aikoisi antaa sen hänelle. Niin kuin antoikin..

"Voit pukea tämän yllesi, ettet palellu kuoliaaksi."
Mies sanoi ja heitti paidan hänelle. Meg otti paidan kiinni, mutta katsottuaan sitä hetken hän heitti sen takaisin. "Minä pärjään kyllä. Ja laita sinä se päälle, koska voit itsekkin paleltua." Hän sanoi ja heitti nopealla liikkellä paidan takaisin tuolle miehelle.
"Mikä on sinun nimesi? Pitäähän minun saada tietää hyväntekijäni nimi. "
Hän sanoi tuolle miehelle ja hymyili. Meg tunsi yhäkin kylmyyden, mutta yritti olla välittämättä siitä. Hän otti polvistansa kiinni ja yritti pysyä mahdollisimman rauhallisena. Eihän hänellä ollut mitään hätää. Satamassa tuuli vieläkin, mutta sade alkoi jo pikku hiljaa loppua ja aurinko pilkisti pilven takaa. Hän käänsi katseensa aurinkoon ja hymyili, kylmyydestänsä huolimatta.

Takun heitettyä paitansa toiselle, tämä sai sen kiinni ja tyttö katsoi sitä hetken aikaa. Pian toinen kuitenkin heitti sen takaisin ja sanoi pärjäävänsä ilmankin. Takku sai paitansa helposti kiinni ja kohautti olkiaan hiukan kummastuneena. Hän oli ollut varma, että tyttö olisi pukenut paidan päälleen, tämä näytti todella palelevan. Takku aikoi jo heittää paitansa takaisin tytölle, mutta uskoi., ettei tämä siitä huolimatta pukisi sitä ylleen. Sen sijaan mies teki kuten tyttö kehotti ja puki paidan päälleen, sillä kyllä häntäkin paleli.
”Mikä on sinun nimesi? Pitäähän minun saada tietää hyväntekijäni nimi.” Tyttö sanoi ja Takun juuri saadessa paidan napitettua kiinni.
”Olen Takku.” Takku vastasi. ”Takku-Tukka.”
Koko nimeään hän ei halunnut paljastaa, ei ainakaan, ennen kuin tiesi kuka toinen oikein oli.
”Entä sinä? Saan kai minäkin sitten tietää sinun nimesi?” Takku kysyi ja katsoi tyttöä ystävällinen hymy poikamaisilla kasvoillaan. Kasvojensa takia Takkua usein luultiin nuoremmaksi, kuin mitä hän oli oikeasti. Se ei kyllä häntä haitannut aina, mutta joskus kuitenkin.

Sää alkoi jo vaikuttaa paremmalta. Aurinkokin yritti tulla esiin ja lämmittää heitä, aivan kuin taivaskin olisi huomannut, että täällä alhaalla paleltiin. Takku ei voinut olla hymyilemättä hassuille ajatuksilleen, jotka saivat hänet tuntemaan itsensä kovin hölmöksi. Hän havahtui pian ajatuksistaan ja vilkaisi jälleen tyttöä, joka katseli aurinkoon hymyillen. Takku toivoi, että aurinko edes hiukan lämmittäisi toista. Häneen iski outo halu suojella tyttöä, vaikka he eivät edes tunteneet toisiaan.
”Toivottavasti nyt tulee lämpöisempi, kun sadekin lakkasi.” Takku-Tukka sanoi ja astui hiukan lähemmäs tyttöä.

”Toivottavasti nyt tulee lämpöisempi, kun sadekin lakkasi.”
Mies sanoi ja hymyili. Meg hymyili hieman myös. Häntä paleli yhä, mutta ei enään niin pahasti.
"Minun nimeni on Meg. Ihan vaan Meg. " Hän sanoi ja hymyili hieman. Mieskin oli kertonut oman nimesä. Takku.. Olen ehkä kuullutkin se joskus, mutta milloin? Hän ajatteli itsekseen. Tyttö oli aivan varma, että olikuin olikin saattanut kuulla nimen joskus. Hän huokaisi syvään ja hymyili pälyillen aurinkoa. Miten ihanalta tuntuikaan tuntea aurinko ihollansa tuon epämielyttävän kylvyn jälkeen. Neitonen huokaisi jälleen ja siirsi katseensa Takkuun. Mies oli astunut hieman lähemmäksi Megiä. Mutta miksi? Meg vilkaisi miestä kulmat kohollaan ja yritti keksiä jotakin sanottavaa. Mietittyään hetken hän keksikin.

" No, kiitän sinua vielä siitä, että pelastit minut." Hän sanoi ja siirsi vaivautuneena painoa jalalta toiselle. Miksi hän ei koskaan keksinyt mitään sanottavaa tällaisissa tilanteissa? Aina hän vain jää änkyttämään taikka ujostelemaan. Meg huokaisi syvään ja yritti ryhdistäytyä. Kyllä mies ymmärtäisi, jos ymmärtäisi. Hän katsahti aurinkoon ja nautti sen valosta. pitkään aikaan aurinko näyttäytyi. Olihan syksy jo pitkällä.. Lehdet putolivat puista mitä näkyi kauempana ja lehtikasoja näkyi myös. meg havahtui pian ajatuksistaan, vilkaisten Takkua.

//Sori lyhyt//

"Minun nimeni on Meg. Ihan vaan Meg." Tyttö vastasi ja Takku nyökäytti päätään. Nimi ei kuulostanut tutulta, mutta hän piti siitä. Nimi oli hänen mielestään sopivan lyhyt ja ytimekäs, eikä mikään turhan pitkä, jota ei edes helposti muistanut. Meg jäi helposti mieleen, ainakin Takulle.
Takku kuuli tytön huokaisevan ja vilkaisi tämän suuntaan. Tyttö hymyili edelleen ja katseli aurinkoa. Aurinko oli saanut tytön unohtamaan kylmyyden, ainakin mies uskoi niin. Toinen ei ainakaan näyttänyt enää hytisevän niin pahasti. Jälleen tyttö huokaisi ja käänsi nyt katseensa taas Takkuun ja taisi huomata hänen siirtyneen lähemmäs.
MIes toivoi, että tyttö ei pelästyisi hänen elettään tai pitäisi häntä tungettelevana. Ainakin tyttö kohotti kulmiaan ja Takku oli jo valmis siirtymään taas kauemmas, jos toinen alkaisi näyttää säikähtäneeltä.

"No, kiitän sinua vielä siitä, että pelastit minut." Meg sanoi ja näytti nyt hiukan vaivautuneelta.
"Ole hyvä vain." Takku sanoi hymyillen ystävällisesti. " Tekisin sen uudelleenkin."
Takku tarkoitti sitä mitä sanoi. Hän ei voinut sille mitään, että oli valmis tekemään naisten ja tyttöjen hyväksi melkein mitä vaan, hän vain piti niin paljon heidän auttamisestaan, vaikka ei osannut oikein puhua heidän kanssaan, saati tehdä mitään. Nytkään hän ei oikein tiennyt, olisiko pitänyt sanoa vielä jotain, tai kenties tehdä toisen hyväksi vielä jotain muuta.
"Pärjäätkö sinä nyt varmasti?" Takku-Tukka kysyi ja katsoi tyttöä huolestuneena. "Ettet vain sairastu tai mitään? En tahdo, että palellut."
MIes ei keksinyt muuta sanottavaa, joten hän tyytyi noihin sanoihin. Ja olivathan ne kyllä oikeastaan suoraan sydämestä, kun hän kuitenkin välitti muista niin paljon.
"Voinko vielä jotenkin auttaa sinua?" Takku kysyi. Hän oli saanut lisää rohkeutta puhua tytölle vielä, kun tämä ei ollut mitenkään yrittänyt pakoilla tai vetäytyä kauemmas.

Takku käänsi katseensa aurinkoon, eikä huomannut Megin vilkaisua. Hän antoi lämmön osua kasvoilleen ja huokaisi nyt vuorostaan. Sää oli kerrankin hyvä tähän aikaan vuodesta. Sade oli kyllä sekin joskus ihan mukavaa, mutta kyllä kesä oli hänen mielestään paras aika vuodesta. Silloin oli aina niin lämmintä ja aurinko näkyi taivaalla useammin kuin muulloin. Silloin sai uida lämpimässä vedessä ja muutenkin nauttia enemmän merestä, joka sekin silloin hohti sinisempänä ja kauniinpana. Takun alkoi jo melkein tulla ikävä kesää, vaikka se oli vasta loppunut. Olihan vielä pitkä aika, ennen kuin jälleen kukat puhkeaisivat kukkaan ja linnut liitelisivät meren yllä laulaen iloisia säveliään.

//Minulla on melkein aina liian lyhyitä viestejä...//

"Ole hyvä vain. Tekisin sen uudelleenkin."
Mies sanoi Megille hymyillen kauniisti, tai sanottaisiinko ystävällisesti. Meg väläytti takaisin sädehtivän, mutta hieman ihmiettelevän hymyn. Kaikki eivät aina olleet noin ystävällisiä hänelle, joten tämä oli aika uutta. Laivassa toki kaikki tuntisivat hänet, vaikka hän ei ollut vielä tehnytkään siellä hirveästi töitä. Yleensä hän vain löhöilisi, odottaen jotakin jännitystä. Ja kapteenikaan ei näyttänyt panevan pahakseen hänen löysäilyänsä, ottaahan Akapus itsekkin hyvin usein rennosti.

Neitonen havahtui laiva ajatuksistaan onnellisen huokaisun saattelemana, ja niimpä hän käänsi jälleen haaveilevan katseensa kohti Takkua.
"Pärjäätkö sinä nyt varmasti?" Mies kysyi häneltä ja vilkaisi häntä ehkäpä hieman huolestunut ilme kasvoillansa. "Ettet vain sairastu tai mitään? En tahdo, että palellut." Takku jatkoi yhä huolestuneena. Meg hymyili vaisusti, mutta vastasi. " Kyllä minä pärjään, on sitä pahemmastakin selvitty. " Hän sanoi hieman vaisulla äänellä hymyillen yhä. Kyllä mies ymmärtäisi... "Voinko vielä jotenkin auttaa sinua?" Mies vielä sanoi auttavaisen näköisenä. Meg käänsi katseensa mieheen ja mietti hetken. Mietittyään vastaus olikin jo aivan selvä.
" Ei, et voisi. Pärjään kyllä ihan hyvin näinkin. " Hän sanoi ja loi kasvoillensa pienen hymyn kaltaisen ilmeen.

Meg vilkaisi taivalle ja katsoi aurinkoa hetken. Se loisti kauniina meren yllä. Meg huokaisi ja kääntyi tuon miehen puoleen. Minkäköhän ikäinen hän on? Meg ajatteli uteliaana. Hänen täytyisi saada tietää. "Tuota, minkä ikäinen olet? " Hän kysyi taas hieman vaivautuneena. Neitokainen ei pitänyt utelemisesta, vaikka sitä aikas usein itsekkin harrasti. Meg huokaisi uupuneesti ja katseli yhä miestä.

//Minä kirjoitan aina liian lyhyitä, joten sori <3 //

"Ei, et voisi. Pärjään kyllä ihan hyvin näinkin." Tyttö torjui Takun tarjoaman avun. No, kyllä Takku uskoi tytön oikeasti pärjäävän, mutta hän vain oli naispuolisia kohtaan aina hyvin huolehtiva ja suojeleva. Joskus tuo luonteenpiirre häiritsi ja ärsytti häntä, mutta joskus taas siitä oli hyötyäkin, varsinkin, jos piti saada ruokaa, eikä ollut rahaa. Silloin hän saattoi tarjota apuaan jollekin naiselle ja saada palkaksi ruokaa. Mutta Takkua kuitenkin ujostutti aina naisten seurassa, joten usein hän ei edes uskaltanut tarjota apuaan.

Takku nyökkäsi tytölle ja vilkaisi hänkin jälleen taivaalle, kun huomasi toisenkin niin tekevän. Taivas näytti kauniilta, mutta mieluummin hän katsoi merta ja sen kimallusta auringossa. Hän käänsikin katseensa kohti vettä ja huokaisi syvään. Nyt olisi ihanaa lähteä pienelle purjehdukselle tai laivamatkalle. No, Takun teki kyllä jokapäivä mieli lähteä laivalle, joten tunne ei ollut mitenkään uusi ja ihmeellinen. Ei hän nyt laivalle menisi, kun oli nuoren naisen seurassa. Ellei Meg sitten halunnut lähteä hänen seurassaan. Mies ei kuitenkaan kehdannut kysyä toiselta mitään asiasta, joten piti suunsa kiinni ja jatkoi meren katselua.

"Tuota, minkä ikäinen olet?" Takku-Tukka kuuli tytön kysyvän ja käänsi sitten katseensa tähän. Onneksi toinen oli keksinyt jotain sanottavaa, hän kun oli tällaisessa seurassa niin huono keksimään mitään.
"Olen kaksikymmentä." Takku vastasi. "Entä sinä? Olet varmaankin jonkin verran nuorempi?" Takku arveli ja toivoi, että sanat olisiavt toiselle mieleen. Yleensä naiset halusivat kuulla itseään sanottavan nuoren näköiseksi. Ainakin mies oli kuullut että niin olivat asiat. Kaikista ei kyllä tietenkään voinut sanoa samaa.

//Tuli tyhmää tekstiä, koita kestää^^//

Odotellessaan vastausta tuohon kiusalliseen kysymykseen, hän kuivatteli auringossa ja yritti pitää itsensä lämpimänä. Meg huokaisi ja hytisi hieman kylmyydestä. Olihan aurinko taivaalla, mutta ei se niin hirveästi lämmittänytkään. Tyttö astui hieman lähemmäksi tuota toista miestä mutta, niin ettei tämä huomaisi. Tuon miehen katse vaelteli taivaalla, ja milloinkin vedessä. Tämä näytti pitävän vedestä, ihan niinkuin Megkin. meg huokaisi ja käänsi katseensa mieheen uudestaan. Hänhän onkin ihan komea, ja muuta.. Tyttö ajatteli, mutta karisti pian nuo lemmenkipeät mietteet päästänsä. Ei hän kaipaisi miehiä. Heistä olisi vain vaivaa, joskus...

Meg istuitui taas laiturin reunalla, varoen nyt ettei vain putoaisi. Kylmä kylpy ei olisi enään tarpeen. Megin hiuksista valui yhä vettä, ja hän yritti yhä kuivatella niitä. Tyttö otti taskustansa kaksi märkää ponnaria, rutisti ne kuivaksi ja laittoi hiuksensa kahdelle saparolle. Noin, nyt paljon parempi. Hän ajatteli tarkastellessaan kampausta veden pinnalta. Mies seisoi hieman häntä kauempana. Yhtäkkiä Meg havahtui miehen ääneen. "Olen kaksikymmentä." Tämä sanoi ja jatkoi pian. "Entä sinä? Olet varmaankin jonkin verran nuorempi?" Meg hymyili ja nyökkäsi. " Kyllä, olen hieman nuorempi. Olen vasta 15.vuotias. Ja tiedän että olen nuori, siitä ei tarvitse enään muistuttaa. " Hän sanoi ja päätti lauseen suloiseen hymyyn. Tyttö oli tosiaan hyvin nuori, verrattuna siihen, että hän työskentelee laivassa merinaisena. Mutta olihan hänellä kokemustakin..

//Lähden mökille. Joten joudun lopettamaan tähän.. Olisin kirjoittanut pitemmänkin. Tulen Sunnuntaina taikka Launataina. Koita kestää <33 //

Takku odotteli tytön vastausta, mutta vain hetken, sillä tämä nyökkäsi heti hymyaillen.
"Kyllä, olen hieman nuorempi. Olen vasta 15 vuotias. Ja tiedän että olen nuori, siitä ei tarvitse muistuttaa."
Sanojensa jälkeen tyttö hymyili, Takun mielestä hyvin suloisesti. Takku hymyili takaisin.
"Onhan sitä nuorempiakin olemassa, ei 15 vuotiaissa ole mitään vikaa, sehän on melkein paras ikä, kun ei tarvitse oikeasti edes tehdä töitä vielä, saa vain olla ja nauttia elämästä." Mies selitti katsoen samalla istuvaa tyttöä. "Onhan niitä toki sellaisiakin, jotka ovat tottuneet tekemään töitä jo pienenä. Kuulun itsekin heihin. Ja kaikki kiltani jäsenet varmaan, aasoista en ole niinkään varma. Eihä heidän oikeasti edes tarvitse tehdä mitään, kun ovat kaikki niin rikkaita."

Takku-Tukka katui sanojaan heti, kun oli saanut kaiken sanottua. Hän saattoi nyt olla totisesti pulassa. Toinenhan saattoi vaikka olla juuri aasa ja mitä hän juuri oli tehnyt? Puhunut heistä pahaan ja halveksivaan sävyyn. Tuskin tyttö enää kauaa istuisi hänen seurassaan, jos aasa olisi. Mies toivoi nyt, ettei olisi avannut lainkaan suutaan, mutta vielä enemmän hän toivoi, että Meg olisi vaani, aivan kuten hänkin.

"Enhän loukannut sinua mitenkään?" hän kiirehti heti sanomaan. Hän ei halunnut vaikuttaa tytön mielestä missään nimessä vastenmieliseltä. Hän tahtoi vielä olla toisen seurassa, kun tämä oli niin mukavakin. Meg oli hyvää seuraa, eikä Takku nyt muuta seuraa kaivannutkaan.

Aurinko paistoi mereen ja sai sen kimaltelemaan. Tyttö huokaisi onnellisesti taas. Hän oli juuri nyt hyvin onnellinen. Hänestä jopa tuntui siltä, että hänellä saattoi ollakin jotakin tunteita Takkua kohtaan. Mutta oliko? Tyttö huokaisi raskaasti ja käänsi katseensa mieheen. Tämä seisoi vieläkin laiturilla. Hän ei tiennyt mitä ajatella juuri nyt. Ei todellakaan tiennyt. Pää oli aivan sekaisin kaikesta. Meg ravisteli päätänsä ja mietti mitä oikein ajattelee. Oliko hän ihastumassa??

"Onhan sitä nuorempiakin olemassa, ei 15 vuotiaissa ole mitään vikaa, sehän on melkein paras ikä, kun ei tarvitse oikeasti edes tehdä töitä vielä, saa vain olla ja nauttia elämästä." Mies vastasi hänelle. Meg huokaisi kuultuaan mitä tuo sanoi. Hän oli tehnyt töitä niin kauan kuin jaksoi muistaa. Oliko tuo mies löysäillyt hänen ikäisenänsä. Tyttö huokaisi jälleen ja käänsi taas katseensa tuohon mieheen, ehkä hieman nolonakin. "Onhan niitä toki sellaisiakin, jotka ovat tottuneet tekemään töitä jo pienenä. Kuulun itsekin heihin. Ja kaikki kiltani jäsenet varmaan, aasoista en ole niinkään varma. Eihä heidän oikeasti edes tarvitse tehdä mitään, kun ovat kaikki niin rikkaita." Mies vielä sanoi, ja silloin Meg ymmärsi, että Takku oli myös tehnyt töitä pienestä lähtien. Ja kuunneltuaan lauseen loppuun, hän myös ymmärsi, että mies on aika varmasti vaani.

"Enhän loukannut sinua mitenkään?" Mies yhtäkkiä sanoi hädissänsä.
"Et, kuinka niin?" Meg sanoi ja kohotti kulmakarvojaan hämmästyneen näköisenä. Nyt häntä taas ihmetytti. Meg huokaisi ja käänsi katseensa aurinkoon. Miksi hän oli tällainen? Ei, siihen hän ei varmaan ikinä saisi vastausta. Ehkäpä hänen täytyisi vain palata laivaan ja lukkiutua johonkin hyteistä. Neitokainen huokaisi ja taas muisti mietteensä tuosta miehestä.
Olikohan hän todellakin ihastumassa?

//Sori tosta tönköstä //

"Et, kuinka niin?" tyttö vastasi Takun kysymykseen. Mies huokasi helpotuksesta. Meg ei varmasti siis ollut aasa, mikä oli hyvä asia. Muuten he olisivat varmasti jo joutuneet tappeluun, mistä ei seuraisi mitään hyvää ainakaan Takulle, kun ei hän halunnut satuttaa millään tavoin naispuolisia henkilöitä, ei edes aasoja.
"Taidat sitten olla vaani niin kuin minäkin?" Takku-Tukka kysäisi ja katsoi suoraan kohti Megiä.

Hetken mietittyään hän otti pari askelta lähemmäs ja istuutui tytön viereen laiturille. Hän ei kuitenkaan mennyt liian lähelle, ettei toinen pitäisi häntä minään tungettelijana. Hän kuitenkin halusi olla tytön seurassa ja tutustua tähän. Hän toivoi, ettei Meg lähtisi karkuun, vaan pysyisi siinä missä olikin, laiturilla hänen kanssaan.

"Mitä sinä rakastat eniten maailmassa?" hän päätti kysyä ja käänsi katseensa jälleen kerran merelle. Hänelle itselleen vastaus oli ilmiselvä. Meri oli hänelle kaikkein rakkain, sitä ei muuttanut mikään. Ainakaan hän ei vielä ollut tuntenut suurta rakkautta mitään muuta kohtaan, ellei sitten omaa perhettään, jota ei enää edes ollut olemassa.

//Tuli vähän lyhyt...//

//Eihän tuo mikään lyhyt ollut.//


Meg käänsi taas katseensa mieheen kuullessansa tämän sanovan jotakin. "Taidat sitten olla vaani niin kuin minäkin?" Meg hymyili ja vastasi tälle. " Kyllä, olenhan minä." Hän sanoi ja hymyili yhä onnellisesti. Mieskin hymyili, ehkä. Ainakin tämä vaikutti iloiselta istutuessaan Megin viereen. Meg suorastaan pyörtyi onnesta kun tämä oli hänen kanssansa siinä laiturilla. Tyttö hymyili hieman ja katseli merelle. Hänestä tuntui vahvasti siltä, että hän oli rakastumassa, taikka sitten rakastunut jo. Vaikka olihan heillä ikä eroa... Ja eihän Meg edes tiennyt vielä rakastiko tuo toinen häntä todella, vai inhosiko?

Meg huokaisi ja katseli miestä rakastuneena, toivoen totta kai, ettei tämä huomaisi mitään. Neitokainen olikin hyvin ujo, ja ei varmastikkaan uskaltaisi sanoa mitään tuolle miehelle tunteistaan.. Ja hän saattoi olla lähes varma siitä, että Takku ei edes rakastaisi häntä. Olisi vain nolona ja yrittäisi lähteä koko paikasta. Meg ravisteli päätään yrittäen karistella nuo typerät mietteet päästänsä. Miksi hän on aina näin vainoharhainen ja teki johtopäätökset kyselemättä. Pitäisiköhän hänen kerrankin kertoa tuolle reilusti tunteistaan, ja kysyä mitä mieltä tämä on. Vaikkahan vastaus oli jo selvä. Ja se olisi ei. Yhtäkkiä Meg havahtui ajatuksistaan kuullessaan Takun äänen vierestänsä.

"Mitä sinä rakastat eniten maailmassa?" Mies kysyi ja katseli merelle. Meg huokaisi ja mietti mitä vastaisi.
"Minä.. Hmm.. " Hän aloitti hieman miettivästi. " Minä rakastan vettä, merta ja si.." Hän lopetti lauseen nolona ja käänsi katseensa pois päin. Hän melkein livautti sen, että piti tuosta. Parasta olla hieman varovaisempi.. Hän ajatteli ja käänsi suunsa hymyyn. "Entäs mitä sinä rakastat eniten, taikka ketä?" Hän sanoi ja käänsi katseensa merelle. Aurinko laski jo ja meri oli muuttunut kauniin tyyneksi. Tyttö hymyili ja meinasi jo painaa päänsä miehen olkapäätä kohti, mutta tajusi aikeensa ja hymyili nolona.

Onneksi hänkin on vaani.' Takku ajatteli hymyillen ajatuksilleen. Oli mukavaa olla omaan kiltaan kuuluvan tytön seurassa. Vieläpä hyvin viehättävän tytön. Meg oli hänen mielestään hyvin sievä nuori nainen. Takku katsoi tytön kasvoja, mutta käänsi sitten pian katseensa pois hämillään. Miksi ihmeessä hän käyttäytyi näin? Ei saanut ajatuksiaan enää pysymään erossa Megistä.

"Minä.. Hmm.." Tyttö aloitti vastauksen hänen toiseen kysymykseensä, joka oli ehkäpä liiankin henkilökohtainen. Hän kuitenkin halusi saada selville, oliko tytöllä jo joku, jota tämä rakasti. Jos vaikka hänellä voisi olla edes pieni mahdollisuus.
"Minä rakastan vettä ja merta ja si.." Tyttö lopetti lauseen kesken erästä sanaa. Si...? Takku alkoi heti miettiä, mikä sana alkaisi kirjaimilla si, eikä hänen mieleensä tullut muuta vaihtoehtoa, kuin sinua. Tuli sittenkin. Hänen mieleensä juolahti oitis joukko nimiä, jotka alkoivat niillä kirjaimilla.
'Mutta jos hänellä on joku, olisi hän paljastanut nimen aivan varmasti. Miksi hän sitä minulta salaisi?' Takku-Tukka mietti ja vilkaisi tarkkaavaisesti tyttöä, nähdäkseen tämän olemuksesta, oliko tällä joku mielessään. Meg kuitenkin kysyi häneltä samaa asiaa, joten hänen ajatuksensa katkesivat hetkeksi.

"Minäkin rakastan merta." Mies vastasi ja käänsi jälleen katseensa merelle. "Sitä vain ei voi olla ihailematta ja rakastamatta. Ja mitä tulee siihen, onko minulla ketään, jota rakastan, niin ei ole. Ellen sitten ole parasta aikaa rakastumassa." Takku sanoi ja katsoi tyttöä hymyillen, mietten kuitenkin samalla, mitä oli tullut möläyttäneeksi. Tytöllä ei ehkä ollutkaan mitään suurta kiinnostusta häntä kohtaan. Ja se olisi epämukavaa.

Meg katsahti taivaan rantaan. Aurinko oli laskemassa ja meri näytti vaaleanpunaiselta. Tytön suu kääntyi taas somaan hymyyn. Tuuli leijutteli Megin hiuksia ympäriinsä, mutta aivan hieman vain. Meg känsi katseensa Takkuun joka istui hänen vieressänsä, ehkä noin 20 sentin päässä.
Hän meinasi jo mennä lähemmäksi miestä, kunnes taas tajusi mitä aikoi tehdä. Hän käänsi päänsä nolona mereen päin ja katseli sitä hetken vaitonaisena. Häntä nolotti enemmän kuin koskaan. Meg kirosi mielessänsä ja toivoi tosiaan, että mies ei olisi huomannut mitään hänen aikeistansa.

Meg käänsi katseensa Takkuun tämän vastatessa hänen kysymykseensä. "Minäkin rakastan merta." Mies sanoi ja käänsi katseensa merelle. Megin suu kääntyi surulliseksi, mutta ennekuin hän ehti sanoa mitään Takku jo jatkoi. "Sitä vain ei voi olla ihailematta ja rakastamatta. Ja mitä tulee siihen, onko minulla ketään, jota rakastan, niin ei ole. Ellen sitten ole parasta aikaa rakastumassa." Mies sanoi ja katsoi Megiä silmiin.
Meg käänsi katseensa pois miehestä ja mereen tipahti yksi kyynel. 'Hän siis on rakastumassa johonkin, mutta ei minuun. Jos se olisin minä, tuo ei olisi sanonut, että on rakastumassa..' Meg ajatteli surullisena. Hänellä kun on tapana tehdä omat johtopäätöksensä.

Tyttö tunsi kuinka hänen poskiansa pitkin tippui vieläkin kyyneliä. Hän oli hyvin surullinen, Takku siis rakasti toista. Hän katseli vieläkin mereen, ja yritti ryhdistäytyä. Lopulta hän kääntyi mieheen päin, silmät kyynelissä. Hän vain tuijotti miestä sanomatta mitään. Hän ei pystynyt sanomaan mitään, ei kertakaikkiaan mitään. Meg huokaisi ja hengitti syvään. "Anteeksi, minä jo luulin että, meillä olisi jotakin. Mutta unohda koko juttu." Tyttö sanoi ja käänsi katseensa merelle surullisena.

//Lyhyt, sorry .( //

Takku ei kääntänyt katsettaan pois tytöstä, mutta Meg kääntyi katsomaan toisaalle. Mies tunsi pettymyksen nousevan karvaana hänen mieleensä. Tytöllä ei sittenkään ollut mitään tunteita häntä kohtaan, toisin kuin hän oli toivonut ja odottanut tämän sanojen perusteella.
Tai ehkä tytöllä olikin tunteita häntä kohtaan, tai sitten tämä vain ajatteli jotain omaa rakasta Sinjarediaan. Takku ei tiennyt oliko koko Valhallassa Sinjared nimistä miestä, mutta se oli ensimmäinen nimi, joka alkoi kirjaimilla s ja i. No, kaikesta huolimatta tyttö ajatteli jotain, mikä sai tämän itkemään. Takku huomasi, kuinka tämän poskea pitkin vieri kyyneliä. Tyttö tuijotti merelle, mutta käänsi pian katseensa Takkuun, joka yhä katseli Megiä.

"Anteeksi, minä jo luulin että, meillä olisi jotakin. Mutta unohda koko juttu." Takku kuuli tytön sanat ja hämmentyi hetkeksi, mutta lähes samantien hänen kasvoilleen kohosi ilahtunut hymy ja hän siirtyi muutaman sentin lähemmäs tyttöä.
"Niin minäkin luulin." Takku aloitti, eikä vieläkään kääntänyt katsettaan pois toisesta. "Ja minun puolestani saisi olla enemmänkin."

Takku-Tukka käänsi nyt katseensa hänkin merelle. Hän ei ollut hyvä tälläisissa tilanteissa, eikä edes koskaan ollut aivan tällaisessa ollutkaan. Hän vain ei osannut puhua naisille mitään järkevää. Niin hänestä itsestään ainakin tuntui.
"Älä itke." hän sanoi ja laittoi kätensä tytön olkapäälle antamaan edes jotakin lohtua. Muuta hän ei osannut tehdä, kun oli niin hämmentynyt kaikesta, varsinkin omista tunteistaan tyttöä kohtaan, jota hän ei vielä edes kunnolla tuntenut.

Megin silmiltä valui yhä karvaita pettymyksen kyyneliä, kun tämä vilkaisi Takkua. Takku näytti hieman hämmentyneeltä. Minkä takia? Meg katseli miestä hetkisen, ja huomasi, että tämä oli sanomassa jotakin. Ensin mies kuitenkin siirtyi hieman lähemmäksi Megiä. 'Mitä ihmettä hän tekee? Ärsyttääkö tuo mies minua, kun tiedän etten voi saada häntä?' Meg ajatteli surullisena ja käänsi katseensa pois miehestä. Juuri kun tämä olikin sanomassa jotakin hänelle. Mutta halusiko Meg edes kuulla? Tyttö ei kuitenkaan kääntänyt päätänsä enään Takkuun päin.

"Niin minäkin luulin." Mies aloitti ilahtuneena. "Ja minun puolestani saisi olla enemmänkin."
Mies vielä sanoi. Meg käänsi katseensa hämmästyneenä mieheen. Pilailiko tämä hänen kustannuksellansa, vaiko puhui totta?? Takku katseli merelle, ehkäpä hieman nolonkin näköisenä. Meg käänsi yhä hämmästyneenä katseensa merelle, odottaen jotakin. Yhtäkkiä hän kuuli taas Takun sanat. "Älä itke." Tämä sanoi ja laittoi oman kätensä Megin olkapäälle. Meg käänsi katseena mieheen aikoessaan sanoa jotakin, mutta hän ei pystynyt. hän hengähti ja kertasi kaiken, kaiken mitä oli tapahtunut. Oliko mies sanonut, että tällä on jotakin tunteita Megiä kohtaan? Kyllä, kyllä Takku sen tavallaan sano. Nimittäin hieman kierrellen, mutta kuitenkin.

Meg katseli miestä ja odotti, että tämäkin katsoisi häntä. Pian heidän katseensa kohtasivatkin ja Meg sanoi asiansa.
" En itke, jos kerrot totuuden eräästä asiasta." Hän aloitti ja pyyhki kyyneleensä pois. " Kerro, oletko tosissasi. Jos olet, todista se."
Meg sanoi ja käänsi kasvonsa irvistykseen. Nyt hän saisi tietää pelleilikö mies hänen kanssansa, vaiko oli tosissansa.

//Lyhyt, sori .( //

Takku antoi kätensä jäädä tytön olalle, kun tämä ei sitä poiskaan työntänyt. Ilmeisesti se ei haitannut tyttöä lainkaan. Takku ei tiennyt, mitä olisi tehnyt, jos tyttö olisikin sysännyt hänen kätensä pois ja syytellyt häntä lähentelijäksi, tai joksikin muuksi yhtä mairittelevaksi. Tyttö kuitenkin Takun onneksi vain käänsi katseensa häneen päin ja heidän katseensa kohtasivat. Takun mielestä se oli taianomainen hetki.

" En itke, jos kerrot totuuden eräästä asiasta." Meg sanoi viimein, rikkoen samalla heidän välilleen langanneen pienen hiljaisuuden. Takku mietti mitä toinen nyt tahtoi tietää, mutta ei kysynyt mitään, vaan antoi toisen ensin rauhassa kuivata kyyneleensä.
" Kerro, oletko tosissasi. Jos olet, todista se."
Mitä hänen nyt pitäisi tehdä? Ei hän oikein osannut tehdä mitään, millä todistaisi oikeat aikeensa Megin suhteen. Ainoa asia, mikä hänen mieleensä tuli, oli suudella Megiä, mutta hänhän ei ollut koskaan suudellut ketään, kokematon kun näissä asioissa oli.

Jotain hänen kuitenkin oli tehtävä. Hän ei halunnut menettää Megiä, kun he vasta olivat kohdanneet toisensa, jos heidän mahdollinen romanssinsa tuhoutuisi hänen takiaan ennen alkuaan, hän ei antaisi sitä koskaan itselleen anteeksi.
Takku-Tukka oli jo vähällä kysyä, millaisen todistuksen toinen tahtoi, mutta tajusi, että se saattaisi vaikuttaa jotenkin typerältä. Hän piti suunsa kiinni ja toivoi onnistuvansa tekemään kaiken oikein.
Hän kumartui lähemmäs Megiä, aikomuksenaan suudella tätä ja toivoi tytön tajuavan sen ja ehtivän suutelemaan häntä ensin. Takkua nolotti oma osaamattomuutensa. Mitä Megkin ajattelisi, jos suudelmasta tulisi täysi katastrofi?
'No, ainakin yritän parhaani.' mies ajatteli ja antoi huultensa lähestyä Megin huulia.

Meg katseli miestä arvioiden, mitäköhän tästäkin tulisi? Tuo näytti miettivän sitä, miten todistaisi rakkautensa häntä kohtaan. Meg käänsi päänsä arvioiden sivulle. Mitäköhän Takku aikoisi? Ehkäpä tämä heittää minut mereen ja pelastaa uudestaan? Eei, ei hän niin tyhmä ole.. Tai ehkä mies vain pakenee pelkurimaisesti paikalta ja jättää minut tänne itkemään? Eeiii, mitäköhän hän tekee? No, kohtahan se nähdään..
Meg ajatteli jännityneenä. Hän tosiaan haluaisi tietää mitä tapahtuu.

Aurinko oli juuri laskemassa. Meg vilkaisi taivaanrantaan. Yhtäkkiä hän kuuli vierestänsä ääntä. Hän kääntyi Takkua kohti ja huomasi, että tämä aikoi suudella häntä. Meg hymyili hämmästyneenä sulki silmänsä. Yhtäkkiä hän tunsi takun huulet omissa huulissansa.
Häntä nolotti hieman, sillä hän ei ole koskaan ennen suudellut ketään. No, kerta se ensimmäinenkin. Tyttö tarttui miestä kaulasta varovasti toivoen, ettei mies tönäise häntä pois. Jos tönäisisi, niin tämä ei ainakaan pitäisi hänestä.. Siitä Meg oli varma.

He suutelivat yhä. Oli jo kulunut pieni hetki, mutta Meg ei välittänyt. Jos vain Takulle kävisi, he voisivat suudella vaikka koko yön. Aurinko laski yhä taivaanrannan taakse, heidän vain suudelessa. meg oli nyt onnellinen, hän ei voisi muuta toivoa kuin tämän. Takku ja hän. Ei ketään muuta. <3

//sori lyhyt //

Takku huomasi, kuinka Meg hymyili ja sulki silmänsä nähtyään hänen aikeensa. Takkukin hymyili, mutta hän piti silmänsä auki. Hän tahtoi nähdä Megin. Heidän huulensa kohtasivat ja Takkua ei enää edes nolottanut oma kokemattomuutensa. Ei Megiä ainakaan tuntunut haittaavan hänen suudelmansa, sillä tämä kietoi kätensä hänen kaulalleen.

Omien käsiensä Takku antoi vaeltaa kohti tytön vyötäröä, toivoen, ettei tämä pyristelisi tiehensä. Tilanne oli Takulle aivan uusi ja ihmeellinen, eikä hän oikein tiennyt mitä tehdä seuraavaksi. Hän vain jatkoi Megin suutelemista, kun tämä ei tuntunut sitä pistävän lainkaan pahakseen.
Suudelma oli ihana, mutta jonkin ajan kuluttua Takku kuitenkin vetätyi kauemmas Megistä, hymyillen yhä onnellisempana kuin moneen päivään.
"Olet ihana, Meg!" hän kuiskasi ja puristi tytön itseään vasten, suukottaen samalla tämän hiuksia.

Aurinko laski heidän edessään ja sai tilanteen tuntumaan vieläkin ihmeellisemmältä. Takku ei osannut muuta, kuin ajatella Megiä ja tämän ihanuutta. Hän voisi olla tässä vaikka kuinka kauan, jos vain Meg pysyisi hänen kanssaan. Mitä hän enää edes tekisi ilman Megiä? Ei mitään, siitä hän oli aivan varma.
"Meg." Takku kuiskasi vaimeasti. "Vaikka me emme kunnolla vielä edes tunne, niin olen varma, että rakastan sinua."