Sade ja meri

Meg huokaisi onnelisena kuulleen Takun äänen vierestänsä. "Olet ihana, Meg!" Tämä sanoi. Meg hymyili ja vastasi miehelle iloisesti. "Niin sinäkin." Hän aloitti onnelisena "Olet oikeastaan vielä tuhat kertaa ihanempi." Hän jatkoi ja hymyili yhä onnelisena. Häntä ei saisi mikään maailman, taikka jumalan mahti lähtemään pois. Tyttö oli varma, että hänet ja Takku oli luotu toisillensa. Meg huokaisi raskaasti ja käänsi päänsä aurinkoon. Se oli jo melkein laskenut. Hän hymyili yhä luonnottoman oudosti huokaillen.
Oliko tämä rakkauden sivu oireita?

Meg tunsi Takun lähellänsä. Yhtäkkiä tämä sanoi jotakin. Meg säikähti hieman, mutta ei kuitenkaan sen pahemmin.
"Meg. Vaikka me emme kunnolla vielä edes tunne, niin olen varma, että rakastan sinua." Mies sanoi. Meg käänsi katseensa mieheen ja kuiskasi tälle nopeasti vastauksen. " Niin minäkin rakastan sinua. Ja toivon, että tulen rakastamaan ainiaan ja ikuisesti. " Hän sanoi ja lopetti lauseen onneliseen huokaukseen. Miksi hän oli huomannut Takun vasta nyt? Jos he olisivat tunteneet ennemin, niin ehkä heillä olisi ollut enemmän aikaa? Mutta olivathan he molemmat nuoria.. Tyttö ravisteli päätänsä karkoittaen nuo mietteet päästänsä. Nyt hänen pitäisi keskittyä tähän hetkeen ja nauttia tästä.

Meg hymyili hieman, ikäänkuin häntä vaivaisi jokin, mutta mikä?
Tyttö siirtyi hieman kauemmaksi Takuta, ja hymyili nolona. "Takku.." Hän aloitti ja väänsi naamansa pieneen virneeseen. Yhtäkkiä hän kuuli ääntä takaansa. Hänen päänsä kääntyi salamana äänen suuntaan ja tyttö tarttui laiturilla makaavaan miekkaan. Hän asetti miekan eteensä vilkaisten Takkua katsellen oliko tämä kunnossa. "Takku, oletko sinä kunnossa?" Hän huudahti miehelle ja nousi pystyyn miekka osoittaen puiden suojaan mistä ääni oli lähtöisin.

//Sori, tönkkö ja TOSI outoo.//

Takku tunsi suurta onnea ja mielihyvää kuullessaan Megin vastauksen hänen rakkaudentunnustukseensa.
" Niin minäkin rakastan sinua. Ja toivon, että tulen rakastamaan ainiaan ja ikuisesti. " tyttö sanoi ja Takku tiesi muistavansa sanat niin kauan, kuin eläisi. Hän kuuli tytön huokauksen ja arveli siitä tämän olevan ainakin yhtä onnellinen kuin hän itse. Tämä oli paras hetki hänen koko elämässään, vaikka olikin aivan uskomatonta, että hän oli voinut rakastua niin nopeasti. He vain tuntuivat sopivan niin hyvin yhteen keskenään ja löysivät heti yhteisen sävelen. Takku tuijotti nyt tyttöä hymyssä suin. Hänen mielestään Meg oli täydellinen nainen hänelle, enää hän ei edes kuvitellutkaan tapaavansa ketään tätä ihanampaa. Eikä hänen tehnyt mieli edes tavata ketään. Hän halusi vain olla siinä laiturilla Megin kanssa, nyt kun aurinko laski ja maailma näytti kauniimmalta kuin koskaan. Hän toivoi heidän yhteisen aikansa kestävän ikuisesti.

"Takku.." Meg aloitti lauseen, mutta keskeytti sen. Tyttökin oli siis kuullut ääntä lähistöltä, aivan kuten Takkukin. Hänen kätensä haki vaistomaisesti miekkaa vyöltä, mutta se ei ollutkaan siinä, vaan laiturilla hänen vieressään, josta Meg ehti napata sen ennen häntä. Tytön nopea reaktio sai Takun ihailemaan tätä vielä enemmän ja hän katsoi tätä kunnioittavasti.
"Takku, oletko sinä kunnossa?" Tyttö kysyi huolestuneena.
"Olen minä, mutta oletko sinä?" Takku-Tukka kysyi silmäillen tyttöä, kääntäen katseensa kuitenkin pian pusikkoon, josta ääni oli kuulunut. "Tule esiin sieltä!" hän karjaisi ja vääntäytyi seisomaan. Hän asteli lähemmäs Megiä suojatakseen tätä tarpeen tullen.

//Anteeksi kamalasti kun vastaamisessa meni näin pitkään ja tuli vielä näin lyhyttä...//

//Megin kuva (c) SN https://2img.net/h/i7.photobucket.com/albums/y278/wiuhti/casmiralle.png //

"Olen minä, mutta oletko sinä?"
Mies kysyy. "Olen aina kunnossa." Hän sanoo ja hymähtää. Takku nousee pystyyn hänen vieressään ja huutaa jotakin pusikkoon. Meg lähti astelemaan kohti puskaa. Sieltä kuului jotakin outo ääntä yhä. Meg raotti puskaa kädellänsä, kunnes sieltä yhtäkkiä lehahti lentoon lintuja. Pelkkiä lintuja. Mikä pettymys. Hän olisi toivonut jotakin muuta tähän, ehkä jonkin tekosyyn minkä sivussa voisi lähteä. Ehkä. Ehkä ei. Meg huokaisi ja asteli miehen ohi laiturille sanomatta sanaakaan. Sanomatta yhtään mitään. Mutta mitä hän edes voisi sanoa? Ei, ei mitään.

Hän istuitui laiturille ja heitti miehen miekan sivuun. se kolahti laituriin vierien Takun jalkojen juureen. Mikä häntä oikein vaivaa. "Takku anteeksi. En vain tiedä. Tiedä siitä tuleeko tästä sittenkään mitään. Kun, kun..." Hän sanoo ja jää änkyttämään. Miten hän voisi selittää Takulle tilanteensa? Miten? Meg huokaisee taas. "Takku anteeksi. Todellakin, anteeksi. En vain voi tehdä nyt mitään. En mitään. Voi kumpa ymmärtäisit." Sanoo ja nousee ylös. Hän asteli Takun luo, ja tarttui tätä kaulasta suudellen miestä. Enempää hän ei voisi tehdä. Ei enempää juuri nyt.

//Sori sori sori. Lyhyt ja HIRVEE autohitti!//

//Ihana tuo kuva<3//

"Olen aina kunnossa." Meg vastasi Takun kysymykseen, ennen kuin tämä nousi karjumaan pusikon suuntaan. Takku seisoi paikoillaan ja katseli, kuinka Meg lähestyi pensasta ja sinne päästyään uskalsi työntää kätensä pensaaseen, seurauksena vain muutaman linnun pakeneminen. Olivatko he pelästyneet pienten lintujen takia? Hänkin, aikuinen mies oli ollut varma, että siellä vaani joku, joka tahtoi heille pahaa. Takku tuhahti linnuille ja huomasi Megin näyttävän jokseenkin pettyneeltä, kun tämä palasi takaisin laiturille. Tyttö vain huokaisi, eikä sanonut hänelle mitään. Tämä oli tainnut toivoa, että siellä olisi ollut jotain jännittävämpää.

Takku katsoi Megiä tämän istuutuessa alas ja huomasi, kuinka tämä heitti hänen miekkansa hänelle. Takku nosti miekan maassa ja laittoi sen tuppeensa. Tuskin täällä enää mitään tapahtuisi, kun pusikossakin oli vain lintuja, eikä hurjapäisiä sotilaita, joita vastaan voisi taistella. Takku ei viitsinyt istuutua vaan hän jäi seisomaan paikoilleen ja käänsi katseensa taas mereen.
"Takku anteeksi. En vain tiedä. Tiedä siitä tuleeko tästä sittenkään mitään. Kun, kun..." Takku kuuli Megin äänen ja kääntyi heti katsomaan silmät suurina tämän suuntaan. Mitä tyttö tarkoitti?
"Takku anteeksi. Todellakin, anteeksi. En vain voi tehdä nyt mitään. En mitään. Voi kumpa ymmärtäisit." Tyttö jatkoi ja nousi ylös, käveli hänen luokseen ja suuteli häntä. Takku vetäytyi suudelman ihanuudesta huolimatta kauemmas ja katsoi tyttöä kysyvä ilme kasvoillaan.
"Mitä sinä oikein pyydät anteeksi? Minä en nyt ymmärrä ollenkaan!" Takku puuskahti hämmentyneenä. "Mistä ei tule mitään?"
Takku aavisteli pahinta. Hän uskoi, että tuo tyttö ei sittenkään rakastaisi häntä, eikä haluaisi elää loppuelämäänsä hänen kanssaan. Takku katsoi yhä tyttöä suoraan silmiin, eikä ajatellut muuta, kuin mitä nyt seuraisi.

Takun ilme. Se jos jokin oli näkemisen arvoinen. Tästä hehkui ihmetteleminen. "Mitä sinä oikein pyydät anteeksi? Minä en nyt ymmärrä ollenkaan!" Mies sanoi hämmentyneenä. Meg painoi päänsä alas hieman nolona. "Mistä ei tule mitään?" Mies jatkoi hämmentyneenä. Meg nielaisi kuuluvasti. Miten hän selittäisi nyt tilanteen tälle. Miten? "Takku.." Hän aloitti takertelevasti. "Kun, kun.." Enempää hän ei vain osannut sanoa. Asia oli niin ristiriitainen. Kaksi miestä, yksi nainen. Mitä siitäkään seuraa? Kaaos. Meg iroitti otteensa miehestä itkien ja suuntasi askeleensa laiturin päähän. Hän kietoi kätensä ympärilleen ja tunsi kuinka kyyneleet valuivat pitkin poskia. Miksi tästä piti tehdä näin vaikeaa? Meg huokaisi. "Takku. Sinä et ymmärrä. Eikä sinun kuuluisikaan. Asia ei ole tällä kertaa niin yksinkertainen. Näemmen vielä joskus. Lupaan sen." Tyttö sanoi ja juoksi miehen ohitse. Hän otti penkiltä oman miekkansa ja lähti juoksemaan kohti katua. Toivonmukaan Takku ymmärtäisi. Toivon mukaan. Meg kääntyi vielä mistä kohti ja lähetti lentosuukon. Hän kuiskasi kolme sanaa tuuleen. Minä rakastan sinua.

//Kiitos seurasta <33 Ja nähdään tuolla Merirosvokokouksessa, sinne on tulossa Meg ja Namo + Takku ; DD//

Meg näytti nolostuvan Takun kysymyksistä. Hän kuuli, kuinka tämä nielaisi ja takelteli hiukan alkaessaan puhua.
"Kun, kun.." Tyttö sopersi ja asteli sitten kauemmas, itkien samalla. Takku oli nyt aivan ymmällään. Hän arveli, että Megillä oli jotain, jota ei voisi paljastaa hänelle, jotain, jota hänen ei kannattaisi edes kysellä. Mies jäi levottomana ja yhä vain hämmästyneenä seisomaan paikoilleen, eikä seurannut Megiä laiturin päähän, jossa tämä nyyhkytti.
"Takku. Sinä et ymmärrä. Eikä sinun kuuluisikaan. Asia ei ole tällä kertaa niin yksinkertainen. Näemmen vielä joskus. Lupaan sen."
Sanottuaan nuo sanat, Meg vain kääntyi ja juoksi hänen ohitseen, pois hänen luotaan.
"Meg!" Takku huudahti, mutta tyttö ei kääntynyt, vaan juoksi tiehensä. Takku tuijotti tämän perään, mieli täynnä kysymyksiä ja ajatuksia, jotka eivät varmasti jättäisi häntä rauhaan, ennen kuin hän saisi tietää vastaukset niihin ja selityksen Megin yhtäkkiseen anteeksipyytelyryöppyyn.
Takku seisoi paikoillaan vielä monta minuuttia ja mietti, mitä ihmettä hän nyt osaisi tehdä.
Viimen, kun hän ei enää pystynyt pysymään paikoillaan, hän lähti kulkemaan kohti kotiaan.

//Kiitos<33//