Sata salamaa iskee tulta.

//Jatkopeli tästä. Mukaan tohdon.. (hiljaisuus) TUNTURIHAUKAN <3~//

Halcyone hymyili miehelle.
"Ilman muuta!" tämä vastasi iloissaan ehdotukseen, että Halcyone kutoisi hänelle hieman lankaa lohikäärmeen nahastaan. Halcyone nyökkäsi ja lähti kävelemään kohti Viittä Vaahteranlehteä. Ilma oli alkanut kylmetä aamua kohden, mikä olikin melkoinen ihmetys. Taivas oli pimentynyt äkisti ja kuu pakotettu piiloon niiden taakse.
"Mennöön reippaasti", Halcyone sanoi, "kohta sataa."

Varmaankin kaikki tietävät sanonnan "Siinä paha missä mainitaan."
Joudun nyt toteamaan, että Halcyonen nenälle tipahti kaksi vesipisaraa aivan yhtenäisenä jonona ja tämä huudahti nopeasti perään: "Siinä paha missä mainitaan!" ja lähti reippaaseen jouksuun. Sade yltyi raivokkaaksi myrskyksi. Kaukaa kuului jo kovaäänistä ukkosen jyrinää. Se ei tietänyt hyvää. Viisi Vaahteranlehteä sijaitsi paljon kauempana, he juoksivat vasta puolitiessä. Matkaa oli vielä..

Viimein saavuttuaan kuppilan ovelle, Kalastaja ja Kappet huomasivat olevansa aivan lotimärkiä. Keppetin ilmeestä toki näki, että tämä oli huolissaan Lytheristä.
"Ei hätää, sillä on kaikki hyvin", Halcyone sanoi ja taputti miestä lohduttavasti olalle. Salamat iskivät tauotta maahan ja ihmiset olivat hakeutuneet suojaa, edes yhtään kerjäläiseukkoa ei näkynyt rahaa kerjäämässä, niin kamala ilma oli.

Halcyone ja Keppet istuivat täpötäyteen kuppilaan, sen vasemmassa nurkassa olevaan pikkuiseen kolmelle tarkoitettuun pöytään. Onneksi, sillä juuri silloin he saattoivat huomata, että liikkeen ovelle ripustettiin lappu 'Täynnä'. Halcyone hengähti ja avasi hieman mekkonsa nappeja.
Hän lysähti tuoliinsa ja sulki hetkeksi aikaa silmäbsä. Siitä oli hyvin, hyvin kauan, kun hän viimeeksi oli ollut täällä. Payoniin saavuttuaan hänen äitinsä oli työskennellyt paikassa. Mutta kun lohikäärmeiden vainot alkoivat, joutui hän jättämään työn. No, ei se kyllä mitään auttanut. Äiti sai surmansa myöhemmin, kun hänen korunsa kiskottuun tänen kaulastaan väkivaltaisin ottein. Halcyonen sydän nytkähti, kun hän edes ajatteli moista. Kaameaa..

Viisi Vaahteranlehteä oli täynnä ihmisiä laulamassa ja soittamassa. Moni pelasi neliottelua. Joissakin paikoissa syntyi välillä pientä sanaharkkaa, sillä jonotus esim. biljardipöydälle oli kova.
"Minä en ymmärrä, miksi ne jaksavat tuota typerää peliä", Halcyone sanoi kohauttaen kulmiaan, "aivan joutavan päiväistä touhua!"

Pian tarjoilija saapui Kalastajan ja Keppetin luokse hyvin väsyneen ja riutuneen näköisenä.
"Mitä saisi olla?" tämä tiedusteli väsyneellä äänellään.
"Lasi vettä, kiitos", Halcyone sanoi ja odotti Keppetin vastausta.

Ukkonen jyrähti. Keppet katseli huolestuneena tummien pilvien täyttämälle taivaalle, jolta suuret vesipisarat putoilivat hänen kasvoilleen. Satoi niin rankasti, että hyvä jos eteensä näki. Salama välähti ja matala jyrähdys seurasi sitä. Keppet oli aina vihannut ukkosta. Se teki eläimet ja hänet levottomaksi. Ja hänellä oli runsaasti huonoja muistoja siihen liittyen.

Kerran ukonilmalla salama oli iskenyt puuhun lähellä hänen setänsä taloa. Se oli kaatunut talon päälle ja melkein tappanut sedän, joka oli torkkunut tuolissaan. Oli ollut kova homma korjata talo. Hänen setänsä oli säikähtänyt tapausta niin, että kaatoi kaikki puut uuden talonsa läheltä ja aina ukonilmalla hän varmuuden vuoksi linnoittautui kellariin. Kerran taas eräs nuori tamma Keppetin tallissa oli hermostunut ukkosen kovasta äänestä ja melkein potkaissut Keppetin pään harteilta. Keppet pelkäsi myös Lytherin puolesta, vaikka se ei niin hermostunutkaan jyrinästä ja salamista, mutta se oli yksin sateessa, litimärkänä. Ja entä jos salama iskisi puuhun eikä aarnikotka ehtisi pois alta... Oli vähällä ettei mies kääntynyt ja juossut takaisin.

Viisi Vaahteranlehteä oli täynnä väkeä. Kaikki oli yhtä äänten sekamelskaa. Kaikkialla huudeltiin, naurettiin ja laulettiin. Keppet seurasi Halcyonea pieneen pöytään ja istui tuolille. Hän puristi vettä paidanhelmastaan. Pian miehen ajatukset harhailivat taas aarnikotkaan, joka kyyhötti yksin pimeässä metsässä kaatosateessa.

Väsynyt tarjoilija tuli tiedustelemaan mitä he ottaisivat. "Lasi vettä, kiitos", Halcyone sanoi. Keppet harkitsi ottaisiko ehkä kahvia tai teetä, mutta tyytyi samaan vaihtoehtoon. "Minulle myös lasi vettä, ei muuta."

Keppet tilasi myös lasin vilvoittavaa vettä. Halcyone oli hieman näreissään, hän olisi voinut tarjota miehelle vähän kalliimmankin juoman. Halcyone ojensi yhden vaivaisen pronssirahan tarjoiljalle, joka haukotteli peittäen kädellään suunsa ja lähti pois saapuen silti pain takaisin kantaen kahta suurta vesilasia tarjottimellaan. Tämä laski lasit pöydälle ja poistui mitään sanomatta.

Ukonilma nousi kovempaan, he eivät voisi viipyä kauaa, sill'ä Lyther oli metsikössä itsekseen. No, se oli luonnonvarainen eläin, kyllä se osasi itsestään huolehtia.
Halcyone joi lasinsa nopeasti tyhjäksi. Oli hiljaista. Kumpikaan ei sanonut mitään. He vain ajattelivat omia aatoksiaan. Halcyone tuijottelityhjyyteen silmät selällään. Ikkunaa vasten ropisevat pisarat toivat omaa pientä rytmiään kahvilan elämään. Ropina hukkui välillä ihmisten nauruun ja musiikkiin, jota soitettiin.

Tunnelma oli siltikin kovin vaivautunut. Kaikilla oli omalla tavallaan tylsää. Osa vain tuijotteli vetisiin ikkunoihin, osa nauroi typerille vitseille, joita ympärillään kuulivat. Halcyone rikkoi hiljaisuuden, joka kolmelle hengelle tarkoitetussa pöydässä vallitsi.
"Kuinka kauan olet asustanut Lytherin kanssa, ja mistä tämän löysit?" Jos Kalastaja oppisi tuntemaan Keppetin vielä paremmin, heistä voisi tulla entistä paremmat ystävät, ja ehkäpä joskus jotakin muutakin.

Sitoutuminen pelotti silti Halcyonea. Jos Medaljongilohikäärme sitoutuisi jonkun muun kanssa, hänen tulisi kertoa salaisuutensa ja uskoutua toiselle henkilölle. Lisäksi ero ei ollut mahdollinen vaihtoehto, jos yhteiselo tuntui vaikealta.

Keppet oli täysin omissa aatteissaan ja säikähti kun Halcyone avasi suunsa. "Kuinka kauan olet asustanut Lytherin kanssa, ja mistä tämän löysit?", Kalastaja kysyi.

"No...", Keppet aloitti varovaisesti, "joskus nuorempana, kun en asunut Valhallassa, olin kävelemässä metsässä ja kuulin lehtien rahinaa. Kun seurasin ääntä, niin löysin maasta makaamasta melkein kuolleen, nääntyneen aarnikotkan. Emo oli kai hylännyt sen tai kuollut. Ja niin kuin tiedätkin, otin sen mukaani ja hoidin kuntoon. Lyther on ollut luonani jo ainakin viisi vuotta. Se on nyt vähän vaikeassa vaiheessa... se on tulossa sukukypsäksi ja siksi on oikuttelevaisempi ja villimmän oloinen. Sitten kun se on ohi, niin siitä tulee, tai pitäisi tulla rauhallisempi. Se vielä kasvaa tuosta, luulen että siitä tulee aika suurikokoinen." Keppetin kertomus oli puhkaissut hiljaisuuden hetkeksi, mutta sen loputtua tunnelma pysyi vaivautuneena.

No...", Keppet aloitti varovaisesti, "joskus nuorempana, kun en asunut Valhallassa, olin kävelemässä metsässä ja kuulin lehtien rahinaa. Kun seurasin ääntä, niin löysin maasta makaamasta melkein kuolleen, nääntyneen aarnikotkan. Emo oli kai hylännyt sen tai kuollut. Ja niin kuin tiedätkin, otin sen mukaani ja hoidin kuntoon. Lyther on ollut luonani jo ainakin viisi vuotta. Se on nyt vähän vaikeassa vaiheessa... se on tulossa sukukypsäksi ja siksi on oikuttelevaisempi ja villimmän oloinen. Sitten kun se on ohi, niin siitä tulee, tai pitäisi tulla rauhallisempi. Se vielä kasvaa tuosta, luulen että siitä tulee aika suurikokoinen." Mies kertoi tarinansa, hän näytti erikoisen huolestuneelta. Halcyone nyökkäsi vaitonaisesti, mitä miehelle muka olisi kuulunut sanoa?

Hiljaisuus laskeutui jälleen tuohon pöytään, muttei ympäristöön. Ihmiset juhlivat, Kalastaja vain ihmeteli hämillään, miksi. Sota oli puhennut, kapakassa tulisi olla täysi miekkataistelu meneillään, verilammikoita lattialla ja huutoa, ei musiikkia ja tanssivia humalaisia.
Halcyone vain kohautti harteitaan ja joi vesilasinsa tyhjäksi. Hän viittoi tarjoilijan, joka haki lasin pois väsyneenoloisesti. Halcyone ojensi naiselle muutaman pronssisen rahan tippinä ja tämä lähti tyytyväisemmän oloisena pois.

"Entäpä.. miten olet Payoniin päätynyt?" Halcyone kysyi ja hieraisi päätään. Tuntui, että Keppet oli kovinkin ujo. Tämä vilkuili jatkuvasti ympärilleen pelokkaan näköisenä, välillä ikkunastakin metsän suuntaan.
"Ei hätää, Lyther pärjää kyllä. Tai, voinhan yrittää ottaa häneen yhteyttä. Käykö?" Halcyone jäi odottamaan vastausta. Hän ei todellakaan haluaisi tunkeutua toisen ystävän mieleen kysymättä lupaa ensin.

Keppet vilkuili ulos ikkunasta, kun Halcyone päätti jatkaa vaitonaista keskustelua uusilla kysymyksillä "Entäpä... miten olet Payoniin päätynyt?" Ennen kuin Keppet ehti vastata, Kalastaja jatkoi. Tämä oli kai huomannut Keppetin olevan huolestunut Lytheristä. "Ei hätää, Lyther pärjää kyllä. Tai, voinhan yrittää ottaa häneen yhteyttä. Käykö?"

Ottaa yhteyttä. Miten? Keppet mietti ja päätti että seuraavaksi olisi hänen vuoronsa kysyä. "Tietenkin voit ottaa siihen yhteyttä, olenkin huolestunut siitä." Keppet jatkoi vastaamalla Kalastajan aikaisempaan kysymykseen; kuinka hän on Payoniin päätynyt.

"Kysyit, että miten päädyin Payoniin. No, kun asuin kotona ja hoidin eläimiäni, niin rupesin miettimään, että miksi teen niin. En ollut käynyt kyläni ulkopuolella paljoakaan ja maailma oli tuntematon. Tiesin että vanhempani pitäisivät tilastani ja eläimistäni huolta, joten lähdin Lyther mukanani, siitä en suostunut luopumaan, kauppalaivalla tänne Valhallaan. Laiva saapui Payoniin, joten miksi olisin vaivautunut lähtemään kauemmas, sillä Payon vaikutti mukavalta ja viihtyisältä paikalta. En varmaankaan viivy täällä enää kovin kauan, vaan lähden kiertelemään jonnekin päin Valhallaa ja lähden sitten takaisin kotiin." Ennen kuin Halcyone ehti keksiä uusia kysymyksiä, Keppet kysyi. "Entäpä sinä? Mikä on sinun tarinasi?"

Keppet myöntyi hänen pyyntöönsä saada yhteys Lytheriin.
"Selvä. Teen sen kohta, vastattuasi kysymykseeni", Halcyone sanoi j hymyili rennosti.
Täten Keppet aloittikin tarinansa. Perustarina. Sellainen, mikä jokaisella tavallisella ja kunnollisella ihmisellä oli. Kalastajan tarina oli hieman erilaisempi. Juuri tälläisiä ikäviä tilanteita hän ei halunnut. Hän ei voinut paljastaa kenellekään - edes uudelle ystävälleen - salaisuuttaan. Medaljongi hänen sydämessään oli erityisen kallisarvoinen ja siitä maksettaisiin ihmieshenkiä sen saamiseksi. Täten Kalastaja vääni oman versionsa tapahtuneesta:

"No siis, olen asunut koko elämäni ajan Valhallassa. Metsissä olen viihtynyt aina, mutta kun olin hitusen vanhempi, halusin lähteä muualle, kaupunkiin. Isäni menehtyi puhtaasti vanhuuteen ennen lähtöäni, äitini hieman myöhemmin", Halcyone piti tässä kohdin tauon. Todellisuudessa hänen äitinsä oli tapettu medaljongin saamiseksi, "Ja pian löysinkin itse Payonista. Täällä minä nyt olen elellyt. Hyvin moni, keneltä olen kysynyt heidän tarinastaan ennen Payoniin saapumista, on ollut samanlainen kuin sinulla ja minulla. Ovat halunneet nähdä maailmaa ja ovat eksyneet tänne. Hyvin harva meistä on elänyt koko elämäänsä Payonissa."

Kalastaja kohautti kulmiaan.
"Voin varmasti nyt ottaa Lytheriin yhteyden, ajatuksien välityksellä tietenkin", Halcyone sulki silmänsä ja haki mieleensä paikan, johon he olivat Lytherin jättäneet.
Oletko kunnossa? Halcyone aloitti varovasti. Vastauksen saanti kesti jonkin verran, mutta viimein kuului mörähdys ja melko matala ääni hänen ajatuksissaan: Täällähän minä. Mutta voisin tarvita apua, nopeasti!
Kalastaja katoi Keppetiä.

"Lyther pyysi saada apua"

Keppet kuunteli Kalastajan tarinaa ja katseli ikkunan läpi sateiseen ulkoilmaan. Hän oli tavannut jo joitain ihmisiä, jotka eivät olleet eläneet koko elämäänsä Payonissa ja tässä oli taas yksi.

Tarinansa lopuksi Halcyone otti Lytheriin yhteyttä. Keppet toivoi että aarnikotka olisi kunnossa.

"Lyther pyysi saada apua", Kalastaja sanoi, mikä sai Keppetin kalpenemaan. "Mikä hänellä on hätänä? Onko jotain tapahtunut?", Keppet kyseli kiihdyksissä. Juuri tätä hän oli pelännyt, että jotain pahaa tapahtuisi. Keppetiä alkoi kaduttamaan että oli jättänyt aarnikotkan metsään ja vannoi mielessään ettei enää tekisi niin, vaikkei edes tiennytkään mikä Lytherillä oli hätänä.

"Mikä hänellä on hätänä? Onko jotain tapahtunut?"
Keppet huudahti äkillisesti kuullessaan Halcyonen sanat Lytherin avunpyynnöstä.
"No, lähdetään heti!" Halcyone tarkisti, ettei pöytään jäänyt mitään ja juoksi ulos ovesta. Lytherin mieleen ei päässyt enää, tämä oli sulkenut sen, vaikkakin todella typerään aikaan. "Liskosi taitaa olla kovin itsepäinen eliö", Kalastaja huusi ukkosen pauheen ylitse. Hän ei kuullut myrskyssä Keppetin vastausta, mutta nyökkäsi silti.

Viimein he saapuivat metsän kulmille ja katosivat puiden oksien siimekseen. Sade pisteli silmiä ja poskia, häivytti kaiken onnen ja lämmön ruumiista pois. Kalastaja juoksi mahdollisimman kovaa, vaikka tiesi, että kastuisi juostessaan kaikista eniten. Tulisi hölkätä, mutta nyt ei voinut.
He saapuivat Mimirille ja juoksivat sen ohitse suoraan Kalastajan kotiin vilkaisemattakaan tulvivaa lähdettä, jonka reunojan ylitse pursusi alati vettä.

Samassa, kun pieni tönö tuli näkyviin, Kalastaja pysähtyi. Hän tuijotti hämmästelen tätä epäonneaan. Hän katseli kauhuissaan, mitä oli tapahtunut. Kyyneleet sekottuivat pisteleviin pisaroihin hänen katsellessaan suurta puuta, joka oli lyhistynyt hänen talonsa ylle murskaten sen kokonaan. Lytheriä ei näkynyt. Mutta Kalastaja ei olisi millään voinut tässä mielentilassa yrittää saada yhteyttä. Hän kyykistyi maahan ja peitti kasvonsa käsillään. Miten tämä oli mahdollista?

Hetken itkettyään hän nousi ylös ja asteli itkien hiljaa talonsa rauniolle. Se oli pelkkä puukasa kaiken keskellä. Viimeisetkin rippeet, kaikki.. tuhoutuneina. Niin monta tuntia he olivat kylmyydessä taistelleet talon sisuskalujen kanssa - turhaan.
Samassa hän ymmärsi, että joku -tai jokin- yritti saada häneen yhteyttä ajatuksien välityksellä.



//Loikattiin takaisin Mimirille .DD Otetaan tuo Mimirin-juttu tässä samassa aiheessa, ei tarvitse tehd' muita viiden viestin aiheita .p//

"No, lähdetään heti!" Keppet kuuli Halcyonen huudahtavan. Keppet ryntäsi Kalastajan perässä ulos sateeseen ukkosen jyrähdellessä uhkaavasti. "Liskosi taitaa olla kovin itsepäinen eliö", Halcyone huusi tai niin Keppet oletti, mutta sanoista oli vaikea saada selvää kun suuret vesipisarat rummuttivat maata ja ukkonen jyrisi. "Se ei ole lisko!", Keppet silti huudahti takaisin, "Se on aarnikotka!" Kalastaja ei vastannut.

Tummat puut, jotka kohosivat taivaita kohden näyttivät uhkaavilta, kun auringonvalo oli poissa, ja metsä vaikutti tavallista pelottavammalta paikalta. Märät oksat löivät Keppetiä kasvoihin, kun hän sukelsi Halcyonen perässä metsään.

Vesi tulvi lähteen yli, kun he juoksivat sen ohi. Keppet kohotti kätensä suulleen ja veti henkeä. "Lyther!", mies huusi ja veti hengästyneenä henkeä, "Lyther!" Mutta harmaa aarnikotka ei tullut. Nyt Keppet vasta huomasi mitä oli tapahtunut.

Kaikki kova työ oli ollut turhaa. Valtava puu makasi Kalastajan talon päällä, oksat levällään, kuin tahtoen omia talon jäännökset itselleen. Onneksi kukaan ei sentään ollut talossa, kun puu oli kaatunut, mutta eipä se paljon lohduttanut. Keppet seurasi peloissaan Halcyonea raunioille, kuin peläten että jostain puun alta pilkottaisi harmaa pää, mutta kiertäessään puun ympäri, hän ei onnekseen löytänyt mitään, mikä kielisi aarnikotkan kuolemasta. Sen sijaan hän näki ne harvat tavarat, jotka olivat säilyneet ehjänä aikaisemmin tapahtuneessa, mutta suurin osa oli kokenut saman kohtalon, kuin se pieni mökki, jossa ne olivat olleet.

Keppet väisteli rikkinäisiä tavaroita kävellessään Kalastajan luokse, kun kuuli ääntä puiden joukosta. Kuin oksa oli katkennut jalan alla. Vaikka sade ylsi täälläkin maahan, niin tuo ääni kuului silti selkeänä. Keppet vilkaisi vielä Halcyonea surumielisenä, mutta kiiruhti sitten synkkään metsään.

Halcyone asteli majansa ympärillä katsellen sen jäännöksiä, miksi elämän piti potkia päähän juuri syksyllä?! Aivan, joku yritti otaa häneen yhteyttä. Lyther pääsi viimeinkin Kalastajan ajatusten läpi.
"Odotinkin teitä jo. Olen majan alla". Halcyonen sydän pysähtyi. Tai ainakin siltä tuntui. Kaikki katosivat ympäriltä, kun hän kuvitteli avuttoman pikkuisen aarnikotkan majan raunioiden alle.
"Keppet! Tule tänne!" Kalastaja huusi sateen ylitse mahdollisimman kovaa. Hän kirosi muutaman kerran, miksi mies oli rynnännty metsään tietämättä minne mennä.

Vihaisena Halcyone lähti seuraamaan maassa olevia painallusjälkiä kiihdyttäen vauhtiaan. Keppet ehtisi kauaskin, jos hän ei kiiruhtaisi.
hetken kuluttua hän löysikin miehen etsimässä kotkaa.
"Tule tänne. Lyther on--" Kalastaja ei saanut sanottua lausettaan loppuun, sillä voimakas ukkonen jyrähti aivan heidän yläpuolellaan. Enää ainakaan Kalastajalla ei olisi paikka, minne mennä tälläisillä ilmoilla jatkossa. Hänen mieleensä tulivat iloiset ihmiset baarista. Tulisiko hänestä samanlainen? Lähteä killallisten joukkoon pyörittämään oluttuoppeja käsissään.

Viimein he pääsivät jälleen majan jäännösten luokse .
"Lyther on jossakin tuolla", Kalastaja sanoi ja alkoi siirrellä puunpaloja pois tieltään. Pian Lytherin häntä näkyikin jo, se heilahti muutaman kerran, mikä tarkoitti sitä, että eläin oli hengissä. Leijonanhäntä näkyi selvästi heiluvan, kyllä..
Halcyone jatkoi tavaroiden ja muiden palasien siirtelyä, kunnes vastaan tuli puu. Oliko Lyther puun alla!

"Meidän täytyy saada siirrettyä tämä puu pois", Kalastaja sanoi hiljaisella äänellä, mutta silti niin kovaa, että toinen kuuli sen varmasti sateen ylitse. Hän nosti käteensä suuren kepin ja työnsi sen puunrungon alle. Tämän jälkeen hän istahti itse kepin varren päälle. Toivottavasti keksintö toimisi tietynlaisena vipuvartena.
"Tule auttamaan!" Kalastaja huusi toivoen, että keppet tekisi samoin.