Sitruunavettä viinilasissa

//Sovittu peli Randomin kanssa.//


Albireo käveli pitkin Payonin synkkiä katuja. Aurinko oli luuri laskenut, vieden viimeisetkin säädylliset olennot mukanaan. Siellä täällä makoili humalaisia, kapakat olivat ilmeisesti avanneet ovensa. Albireon pitkät askeleet veivät häntä niin nopeasti eteenpäin kuin vain oli arvolleen soveliasta. Ei hän pelännyt juoppoja, päinvastoin, hänen mielestään ne olivat Valhallan pohjasakkaa, säälittäviä, ja ennen kaikkea todella pahan hajuisia. Hänestä oli inhottavaa kävellä tähän aikaan kaupungilla, mutta paikka, johon hän oli menossa, ei tarjoaisi hyvää pilttuuta hänen ratsulleen. Kiivas ori piehtaroisi epämääräisen tallin maan tasalle, muiden hevosten pelästyttämisestä puhumattakaan. Niin hän oli alentunut omien jalkojensa varaan, kerjääjien ja muiden epämääräisten olentojen tasolle.

Pian Albireo sai kuitenkin huokaista helpotuksesta, hän oli saapunut rikkaammalle seudulle, ja olisi pian perillä. Ympärillä alkoi näkyä sivistyneempää väkeä, hienoja aatelisherroja pyyhälsi näkyviin kuka omien jalkojensa varassa, kuka hevosen selässä. Rouvat ja pariskunnat saapuivat hevosvetoisin vaunuin. Albireo pysähtyi hetkeksi kadunreunaan, siistien huoliteltua olemustaan, silittäen olemattoja ryppyjä viitassaan ja sipaisten vielä platinaiset hiuksensa korvan taa. Taskustaan hän kaivoi pienen kutsukortin, jossa ilmoitettiin Valhallan rikkaimmiston yhteisestä teatteri-illasta ja sen jälkeen jatkuvista kutsuista. Albireoa pitkästytti pelkkä ajatuskin tulevasta illasta. Tuntikausia puuduttavaa penkissä istumista, monia puheita ja maljankohotteluita, pitkiä keskusteluja käyttäytymissäännöistä ja uusista lakialoitteista, viinistä punaisia aatelisrouvia nauramassa arvonsa menettäneinä ystävättäriensä kanssa, vaatien kaikille uutta kierrosta. Albireo tuhahti. Tavallisesti hän piti arvotapaamisista, mutta teatteritalon juhlista ei koskaan seurannut mitään hyvää.

Kooten ajatuksensa Albireo astui vielä yhdestä kadunkulmasta, suoraan teatteritalon vilkkaaseen edustaan. Vaunut tulivat ja menivät, kokemattomat tallipojat riuhtoivat vieraiden hevosia, hovimestarit käännyttivät kutsumattomia ovelta. Ottaen mahdollisimman arvovaltaisen katseen kasvoilleen hän ojensi korttinsa lähimmälle hovimestarille, vilauttaen samalla punakivistä sormustaan henkilöllisyystodistukseksi. Vaikka tuskinpa tuo pieni, säälittävän näköinen ihminen olisi uskaltanut häntä poiskaan ajaa, jos tämän pelokkaaseen katseeseen oli uskominen.

Astuttuaan sisään Albireosta tuntui, kuin olisi ollut jälleen päivä. Kynttiläkruunut valaisivat satoja hohtavia ja kimaltelevia kankaita, jotka levittäytyivät hänen edessään kuin markkinoiden parhaimmankin kagasmyyjän pöytä. Vaitonaisena hän ojensi viittansa narikanpitäjälle, oikaisten sen alta paljastuvaa avonaista, mustaa silkkitunikaansa. Samassa hänen luokseen törmäsi luihun oloinen tarjoilija, jolta hän nappasi valkoviinilasin sen kummemmin ajattelematta. Synkkänä hän astui suuren maalauksen viereen pyörittelemään lasissa helmeilevää viiniään, tutkaillen samalla ohikulkevia, aatelisarvon omaavia riikinkukkoja. Illasta tosiaan tulisi pitkä..

Kwyen-Saga tuijotti ulos vaunujen ikkunasta pyörien kolistessa katukiveykseen. Ulkona oli hämärää, mutta Kwyen-Saga ei olisi pelännyt kulkea siellä yksinään - oikeastaan hän olisi sillä hetkellä mieluummin kävellyt teatteritalolle kuin joutunut olemaan siinä vaunussa.
"Saga!" tytön äiti sihahti sillä hetkellä ja tökkäisi muka mahdollisimman huomaamattomasti tätä kylkeen, luoden sen jälkeen mairean hymyn heitä vastapäätä istuvalle nuorelle hopeahaltiamiehelle. Kwyen-Saga loi vain ärsyyntyneen katseen äitiinsä ja käänsi tummat silmänsä takaisin ikkunaan. Ei toki ollut ensimmäinen kerta, kun Nëra-Gyselle pisti tyttärensä väkisin treffeille, mutta Kwyen-Sagaa nyppi eniten se, että hänen äitinsä piti itse tulla mukaan. Hän osaisi sitä paitsi muutenkin valita sopivan seuralaisen ihan itse, jos sellaista joskus sattuisi kaipaamaan.

Hetken kuluttua vaunut jo olivat vaikuttavan näköisen teatteritalon edessä, Kwyen-Sagan seuralaisen kiiruhtaessa avaamaan vaunun ovea naisille.
Teetkö tuon vain, koska äitini on mukana, vai koska luulet oikeasti pitäväsi minusta? Kwyen-Saga tuumi hitusen kyynisesti itsekseen, mutta astui kuitenkin ulos viileään syysilmaan.
"Hei, tuolla on ystäväni - tulen kohta takaisin!" haltiatyttö huikkasi yhtäkkiä äidillensä ja lähti tummanruskeat hiuksensa liehuen juoksemaan portaat ylös. Kwyen-Saga vilautti nopeasti kutsukorttiansa hovimestarille, vaikka tämä varmaankin tunnisti tytön jo sen verran hyvin, että tiesi tällä sellaisen joka tapauksessa olevan.
Kwyen-Saga seisahtui pariksi sekunniksi ovensuuhun yrittäen totutella yhtäkkiä kirkastuneeseen ympäristöönsä, mutta jatkoi sitten kevyttä juoksuansa lähimpään nurkkaukseen vailla muita ihmisiä. Lopultakin hän saattoi huokaista; pääsipäs niistä maanvaivoista eroon. Ei Kwyen-Saga mitään ystäväänsä ollut nähnyt, hän ei vain voinut kuvitellakaan sietävänsä loppuiltaa äitinsä ja sen tylsän nuorukaisen seurassa. Ei tytöllä mitään itse juhlia vastaan ollut, mutta tämän illan hän ehkä voisi pysytellä hitusen enemmän seinäruusuna.

Kwyen-Sagan aseteltua sifonkisen vaaleansinisen hameensa kutakuinkin siististi, ehti tämä vasta tehdä kunnon vilkaisun ympärillensä. Tyttö ei oikeastaan tunnistanut ketään, mutta niin se oli aina; suuriin juhliin kerääntyi paljon väkeä, joista kaikki eivät aina olleet ihan aatelisiakaan. No, ehkä hän voisi illan kuluksi tehdä tuttavuutta ainakin yhteen uuteen persoonaan. Näin päätettyään Kwyen-Saga astui hitusen ulommaksi syvennyksen varjoista ja alkoi tarkkaavaisella katseellaan etsiä sopivaa "uhria".

Oli kulunut vain hetki, kun Albireon pahin kuvitelma kävi toteen. Kirkuvan pinkkiin sifonki- ja pitsiunelmaan kääriytynyt, hieman pyylevä nainen kiljaisi korkealta hänen nimensä, kiiruhtaen luokseen kellertävät korkkiruuvit pomppien. Albireo huokaisi huomaamattomasti, ja pakotti väkinäisen hymyn huulilleen. "Iltaa, Menifytite", hän sanoi värittömällä äänellä, saaden rouvan kikattamaan aavistuksen verran. Tästä lähtevä haju kertoi tämän nauttineen jo useamman lasillisen tervetulokoktaileja. "Äh, Alby, sano Menfi vain.." Albireo oli sillä sekunnilla valmis iskemään hampaansa naisen lähimmälle valtimolle, mutta hillitsi itsensä, suudellen itseään lähes puolet lyhyempää naista kevyesti kämmenselkään. Hänen "rotunsa" ei ollut yleisessä tiedossa, eikä hän olisi valmis sen tuomaan julkisuuteen. Mieluummin hän oli vain yksi muiden joukossa.

Pian pääteatterisalin ovet avautuivat, ja kuuluttaja kuulutti pihisevällä äänellään ensimmäisen esityksen alkavan puolen tunnin kuluttua. Muutama vanhempi pariskunta vaelsi jo sisään, suurin osa herrasväestä ei välittänyt kuulutuksesta tuon taivaallista. He menisivät sisään vasta kun he katsoisivat sen olevan tarpeen. Albireo loi kylmähkön katseensa takaisin naiseen, jonka ylimeikatut, ruusunpunaiset huulet kävivät taukoamatta, kertoen luultavasti sen hetken mehukkaimpia juoruja. Albireo ei saanut sanoista selvää, hänen mielensä oli jo niin turtunut yksitoikkoiseen, kimakkaan ääneen, että se tajusi vain nyökytellä mahdollisimman kiinnostuneen näköisenä.

Viimein Menifytiten aviomies saapui, äkkiärikastuneen kalakauppiaan ainut poika, joka ei koko viidenkymmenen elinvuotensa aikana ollut pystynyt kuin tuhlaamaan edesmenneen isänsä varoja. Albireo ja Filiphino tyytyivät tervehtimään toisiaan vain kevyellä päännyökkäyksellä, mutta Menifytite päätti esitellä heidät toisilleen, jälleen kerran. "Alby-kulta, nyt kun Filippus liittyi ystävällisesti joukkoomme, tulethan seuraksemme istumaan?" Voi maanalainen valtakunta, Albireo ajatteli, ja päätti vain valehdella mahdollisimman hyvin. "Voi, olen pahoillani, mutta minulla on seuralainen.." Albireo katui sanojaan välittömästi kuin oli livauttanut ne. Menifytiten silmät kirkastuivat, ja pälyilivät ympärilleen etsien tuota loistavaa juorulähdettä. Filiphino oli kuitenkin päättänyt viedä rouvansa jo turvallisempaan seuraan, eikä Albireo ollut siitä yhtään pahoillaan. "Tapaat hänet varmasti illanvietossa. Nauttikaa näytelmästä!"

Mielessään huokaisten hän kääntyi päinvastaiseen suuntaan, päättäen jaloitella hieman ennen esitystä, toivoen löytävänsä jonkun, jonka voisi saattaa saliin. Yhä tihenevässä ihmisvirrassa se ei olisi helppo tehtävä, mutta hän ei ikinä pääsisi Menifytitestä eroon ilman luvattua neitokaista. Päättäen siirtyä hetkeksi sivummalle väenpaljoudesta Albireo kiinnitti huomionsa viehättävään, ruskeahiuksiseen neitoon seinänvierustalla. Tämä näytti olevan yksin ja kenties jopa pakoilevan jotakuta. Albireo jätti koskemattoman lasinsa ensimmäisen kukkaruukun reunalle ja siirtyi sinipukuisen neidon viereen. "Anteeksi, mutta saanhan saattaa teidät paikoillenne?" Albireon ääni oli pehmeä ja kenties hieman väkinäinen. Katseensa hän oli suunnannut avonaisiin salinoviin, joiden edustalla Menifytite edelleen vitkasteli. Tytön vastausta odottamatta Albireo ojensi tälle käsivartensa, toivoen pelkän saattamisen riittävän tyydyttämään Menifytiten uteliaisuuden.

Haltiatyttö oli seuraillut katseellaan jotakuta punatukkaista nuorukaista vastakkaisella seinällä, joka vaikutti olevan yksin. Juuri kun Kwyen-Saga ajatteli lähteä tämän miekkosen luokse, toinen kaksilahkeinen pölähti täysin varoittamatta viereensä. Hitusen pöllämystyneenä neito empi ennen vastausta, ajatellen päätyä kieltävään, mutta näkikin sitten silmäkulmastaan äitinsä ja tämän ei-toivotun miekkosen ja sujautti kätensä ehkä turhankin nopeasti platinablondin miekkosen puoleen.
"Mikä ettei", Kwyen-Saga totesi vasta sitten, luomatta toistaiseksi sen kummempaa silmäystä mieheen. Kun tämä sitten ehti vilkaista, oli hyvä jos tytön tummansiniset silmät eivät levinneet teevadeiksi: toinenhan oli melkein uskomattoman hyvännäköinen! Hiukset, poskipäät, huulet... mutta mihin tämän silmät pälyilivät?
"Onko tässä takana jokin... hmm, salajuoni?" Kwyen-Saga kysäisi melko leikkisällä sävyllä, nyökäten merkitsevästi jonnekin salinoville päin, jonne mies selkeästi välillä tuijotti.

"Kwyen-Saga" -huuto kajahti yhtäkkiä salin poikki, nimen omistajan niskahiuksien käytännöllisesti katsoen nousten pystyyn. Tyttö ei viitsinyt edes vilkaista taaksensa, tietäen, että siellä väkijoukon keskellä äitinsä seisoi sellainen innokas löysinpäs-ilme kasvoillansa.
"Anteeksi, mutta... Voitaisiinko mennä...?" Kwyen-Saga enemmän totesi kuin kysyi seuralaiseltaan ja veti tätä kiireen vilkkaa kauemmas salinovista ja samalla kauemmas itse salista, jäämättä oikeastaan katsomaan, tuliko koko mies perässä vai ei. Illasta tulisi kieltämättä melko tuskainen, jos hänen pitäisi pakoilla omaa äitiään koko ajan, vaan minkäs teit.
Nopea käännös seuraavasta kulmasta ja jälleen uusi syvennys vailla muita ihmisiä löydetty.

//okei, töks, ja mä en yhtään tiedä miltä toi teatteritalo /-sali on näyttävinään, mutta... siellä nyt saa luvan olla vähän syvennyksiä :'D//

//Eiköhän sieltä niitäkin pitäisi löytymän, kuka muka rakentaisi hienon talon ilman hienoja piilopaikkoja? : D//

Albireo oli keskittynyt Menifytiteen niin hyvin, että hämmästyi tytön vastaavan niin selvän myönteisesti. Hän jopa loi nopean katsahduksen tähän kauniiseen brunetteen. Tyttö oli ilmeisen nuori, eikä varmastikaan yksin. "Onko tässä takana jokin... hmm, salajuoni?" tyttö kysyi leikkisä sävy äänessään. Salajuoni? Albireo ajatteli huvittuneena. Tyttöhän voisi saada hänetkin hilpeälle tuulelle.

Albireo oli juuri vastaamassa tytölle, kun käskevähkö huuto kaikui heidän takaansa, saaden tähän liikettä. Albireo ei ehtinyt edes vilkaista taakseen, kun tyttö oli jo viemässä häntä eteenpäin hiljakseen vähenevässä väkijoukossa. Tämä ilmeisesti pakoili huutajaa, oletettua seuralaistaan. Albireo seurasi häntä enemmänkin mielenkiinnosta kuin velvollisuudentunnosta. Hän vilkaisi nopeasti oville päin, Menifytite oli viimein antanut periksi miehelleen, ja köpötellyt paikoilleen. Albireo olisi saattanut huokaista helpotuksesta, jos hänellä olisi niin ollut tapana. Illasta oli tullut pienessä käänteessä huomattavasti kiintoisampi.

He kiiruhtivat käytävää eteenpäin, kääntyen nopeasti nurkan taakse, pysähtyen sitten nopeasti. Tyttö painautui seinäsyvennykseen kuin piiloon, Albireo tyytyi seisomaan seinänvierustalla, sipaisten samalla karanneen sortuvansa takaisin korvan taa. "Ja te kun kysyitte oliko minulla jokin salajuoni?" Hän sanoi hiljaa ironinen sävy sanoissaan. Nopea vilkaisu käytävälle kertoi näytelmän alkavan pian, Albireo näki enää muutamia vieraita seisoksimassa kaikessa rauhassa, kuin maailma saisi aina odottaakin heitä. Mutta hänellä ei ollut enää kiire, jos meinasi myöhästyä, herrasväen sääntöjen mukaan oli parempi myöhästyä sitten kunnolla. Oikoen moitteettomasti aseteltuja hihojaan tämä silmäili aavistuksen tuikkivilla silmillään häntä raahannutta neitokaista. Tämä oli itseasiassa hyvin kaunis, pikaisen arvion mukaan puhdasverisestä hopeahaltiaperheestä. "Kwyen-Saga, niinhän se oli, neiti? Teillä on mielenkiintoinen tapa viettää herrasväenjuhlia." Albireo ei ollut uskoa korviaan, hänen äänestään kuulsi huvittuneisuus, mitä hän ei ikinä muistanut kuulleensa. Olin oikeassa, hän ajatteli ironisesti. Teatteritalon juhlista ei ikinä seuraa hyvää.

//No niin kai jooo 8D//

Kwyen-Sagan vedettyä kunnolla henkeä, huomasi tämä vasta sitten hiukan yllättyneenä, että se vaaletukkainen miekkonen oli vieläkin seurassansa. Tyttö ryhdistäytyi hitusen ja otti pari askelta edemmäs ihan nurkasta, huomioiden myös, että oli ilmeisesti päässyt pakoon yli-innokasta äitiänsä.
Miehen hiljaista, enemmänkin retorista kysymystä kuin kysymystä, seurasi haltiatytön pieni huulten nykiminen. Jälleen hän saattoi havannoida, ettei tämä mies vaikuttanut ihan niin puupökkelöltä kuin suurin osa niistä aatelisista jotka sinä iltana olivat paikalla.
"Niin, mutta... Tämä ei ole mitään sellaista, tämä on vain-- mennään-nurkkaan-piiloon-muilta-aatelispossuilta -juttu", Kwyen-Saga vastasi hitusen vinon hymyn säestämänä, kunnes hoksasi, ettei mies välttämättä itse aatelisena pitänyt tästä "aatelispossu" -nimityksestä. "Tai siis... Tarkoitan, piiloon muilta... äh...", tyttö yritti korjailla, mutta vaikeni löytämättä sopivia sanoja. Mitä hän edes yritti hakea? Oikeastaan, sinäkin saatat olla sellainen, kun luultavasti käytät vain päivät pitkät laiskotteluun ja illat juhlimiseen, vaikka voisit myös tehdä jotain hyödyllistä ja osallistua vaikkapa armeijaan tai tehdä edes TYÖTÄ, niinkö? Ehkä oli parempi että hän oli hiljaa, ainakin mitä tuli miesten seuraan.

Tämän blondin kuitenkin esittäessä sitten kysymyksen, oli Kwyen-Sagan pakko avata jälleen suunsa, olisihan se melko epäkohteliasta jättää vastaamatta - ja jostain omituisesta syystä hän ei edes olisi halunnut jättää vastaamatta toiselle.
"Kwyen-Saga Noralye Nëra-Gysellentytär, hyvää iltaa", tyttö tokaisi melkein liioitellun tarkasti ja teki pienen niiauseleen nostaen samalla helmojansa. Tervehtivätkö jotkut ihan tosi tuolla tavalla? Tuntui äärettömän tyhmältä Kwyen-Sagan mielestä, niinpä hän siis vain puuskahti perään, ettei mies olisi luullut tämän olevan ihan tosissaan.
"No... Voisihan sitä noinkin sanoa... Mutta hei, ettekö itse muka koskaan kaipaa vaihtelua näihin... näihin?" Kwyen-Saga sitten vuorostaan esitti itse kysymyksen ja heilautti hennonvalkoista kättään laajassa kaaressa syvennyksen ympäri, tarkoittaen sillä lähinnä koko juhlatapahtumaa.
Samalla haltiatyttö muisti, että hänhän oli tullut koko paikkaan katsomaan näytöstä, ja nyt se jäisi häneltä väliin. Mutta toisaalta, hän ei olisi oikein hennonut keskeyttää orastavaa keskusteluaan miekkosen kanssa - ja tietenkin äitinsä oli aina helpompi bongata hänet salista kuin siitä hämärästä nurkkasyvennyksestä.

Hymy uhkasi jälleen hiipiä Abireon huulille. Aatelispossu? Tyttö tosiaan osasi valita sopivan nimityksen pöyhöttäville tyhjäntoimittajille. "Mennään-nurkkaan-piiloon-muilta-aatelispossuilta-juttu", Albireo selvitti kuin maistellen mielenkiintoista sanaa ja ilmoittaakseen tytölle hyväksyvänsä nimityksen. Hän alkoi tosiaan tuntea itsensä vanhaksi seuratessaan tytön takeltelua ja luonnetta osoittavia sanavalintoja, mutta omalla tavallaan tunsi sen virkistäväksi. Yleensä Albireo viihtyi herrasväenjuhlissa, sillä siellä tapasi lähes poikkeuksetta arvonsa tietävää väkeä, joka tiesi mitä puhui. Teatterijuhlat taas.. Ne muuttuivat aina viininmaistiaisiksi, mutta kutsustakieltäytyjää katsottiin väistämättä kieroon.

Tytön esitellessä itsensä Albireon silmät vaalenivat asteen verran kultaisemmiksi. Tytön käytös todella hämmästytti häntä, mutta positiivisesti. Se ilmensi kohteliasta ja arvokasta elämäntapaa, sekä vahvaa luonnetta ja mielipiteitä. "Albireo-Leagninar Deimos Lesilion-Haiderinpoika palveluksessanne, neiti, mitä parhainta iltaa." Albireo esitteli itsensä kumartaen samalla. Hän ei muistanut, koska olisi kumartanut näin ilmeisesti, muutenkin kuin päätään nyökäyttämällä. Yhtäkaikki, hän piti siitä, vaikka se tuntuikin hieman hassuttelulta.

Kwyen-Sagaksi esittäytynyt tyttö vastasi hienoisella takeltelulla Albireon kysymykseen. "..Näihin täysin turhanpäiväisiin aatelispossujen iltajuhliin?" Hän korjasi, toivoen vaikuttavansa kevyen, itselleen harvinaisen hymyn kanssa enemmän huvittuneelta kuin raivostuttavalta. Harvinaista sekin, joskus Albireo todella nautti toisten ihmisten ärsyttämisestä. "Tottahan toki, kiitokseni illan virkistämisestä. En ole koskaan ajatellut teatterijuhlia tarpeellisiksi tai.. sivistyneiksi, jos näin voidaan sanoa." Hän tutkaili kevyesti Kwyen-Sagaa, tästä tulisi varmasti oikea kaunotar vanhempana. Tarkemmin katsoessa tämän syvänsinisestä katseesta huokui pienoinen kapinahenki, joka sai hymyn nousemaan Albireon huulille.

"Jos saan kysyä, mitä kaltaisesti nuori ylipäänsä tekee tällaisessa paikassa? Taidat olla nuorimpia tietämiäni teatterijuhlissa, ikäsi tuskin vielä velvoittaa sinua tällaisiin.. humputuksiin?" Albireo kirosi hiljaa mielessään sanavalintaansa. Hänhän oli vaikuttanut kuin pitäisi Kwyen-Sagaa aivan lapsena. Yrittäen korjata sanavirheensä hän katsahti tähän totisemmalla ja vertaisemmalla katseella. Yhtäkkiä käytävillä kaikui ilmoitus näytelmän alkamisesta. Albireo vilkaisi ympärilleen, huomaten joka nurkan tyhjäksi, kaikki äänet olivat kadonneet. Hän astui hieman keskemmälle käytävää, nyt kun heidän ei enää tarvitsisi pakoilla ketään.

//Truu-datis vastaa vielä sillonkin kun pitäis olla nukkumassa... 83//

Lesilion-Haiderinpoika..., Kwyen-Saga toisti mielessään, saamatta kuitenkaan ketään tuttua mieleensä - eipä kyllä sillä että hän olisi koskaan ketään tämän Albireo-Leagninarin näköistä nähnytkään, saatikaan, että yleensäkään muistaisi tapaamiensa aatelisten nimet jälkeenpäin. Tyttöä hymyilytti hiukan toisen liittyessä esittäytymishassutteluun, mies kun ei yhtään vaikuttanut sellaiselta että yleensä vitsailisi ihan noin vain.
Albireo-Leagninarin korjatessa kysymystään, haltiatyttö heilautti mietteliäästi pitkät hiuksensa takaisin selkänsä taakse, josta ne aina välillä pääsivät livahtamaan ja nyökkäsi sitten miehelle. Oli jotenkin hassua, kuinka aivan tuntematon henkilö pystyi siten täydentämään Kwyen-Sagan kompastelevat lauseet, ihan kuin olisi arvannut mitä tyttö juuri sillä hetkellä ajatteli.
Helpotuksekseen Kwyen-Saga pisti samalla merkille, ettei Albireo ollut ainakaan loukkaantunut tästä aatelispossu-nimityksestä. Kun tyttö vähän tarkemmin katseli toista, ei tämä hänen mielestään edes vaikuttanut sellaiselta ärsyttävältä aatelisjuntilta, ainakin jos Kwyen-Saga pystyi mitään näin alkuvaikutelmista päättelemään.

"Virkistämisestä?" Kwyen-Saga sitten toisti hilpeästi, vaikka olihan se toki totta ettei tällaista ihan joka juhlissa sattunut. "Eipä kestä. En minäkään näistä niin kovasti välitä, ainakaan näistä ihmisistä täällä-- ei siis millään pahalla."
Albireo-Leagninarilla oli oikeastaan aika miellyttävä hymy, sellaista ei tosiaankaan nähnyt niillä muilla aatelispossuilla, jotka näytöksen jälkeen varmasti kittaisivat viiniä kuin viimeistä päivää.
Miehen seuraava kysymys aiheutti kuitenkin Kwyen-Sagalle hienoisen kulmien kohotuksen - hänkö nuori? No, ehkä Albireoon verrattuna - vaikka Kwyen-Sagalla ei oikeastaan ollut aavistustakaan tämän iästä, käytöksestä hän vain oli jotain päätellyt - mutta... Olihan hän kuitenkin haltioiden iässä melkein kolmekymmentä - ei Kwyen-Saga sitä edes laskenut kovinkaan tarkasti, enemmän hän tykkäsi pitää lukua ihmisten iästä.
"Eihän se velvoita, ei. Enemmän äitini minua tänne raahaa, mutta... En oikeastaan edes tiedä mitä täällä teen. 'Olen aatelinen ja huvittelu kuuluu elämääni', niin kai se menee", Kwyen-Saga tuhahti hitusen vähättelevästi. "Mieluummin olisin vaikka jossakin... jossakin muualla", tyttö jatkoi ja oli vähällä lipsauttaa jotain työnteon tapaista, tai ennemminkin sotimisen, mutta katsoi viisaammaksi vaieta. Eihän hänen pikku kaksoiselämästään tiennyt kukaan muu kuin tyttö itse, eikä tämä ajatellutkaan siitä kellekään kertoa - ainakaan tuollaiselle ventovieraalle.
Kuultuaan saman kuulutuksen kuin Albireokin, Kwyen-Saga otti tämän perässä pari askelta edemmäs varjoista, kurkaten tyhjään saliin.
"No, tuonne emme tainneet ehtiä ajoissa...", haltia totesi perään, kuulostamatta kuitenkaan yhtään pahoillaan olevalta.
"Mitä sinä sitten itse teet täällä, pidätkö muka tästä humputuksesta? Vai velvollisuusko se ajaa tänne?"

Albireo hymähti Kwyen-Sagan vastaukselle. Oli kumman helpottavaa tietää, että aivan kaikki aateliset eivät pitäneet näitä juhlia tarpeellisina tai kovin mieluisina. "Äitisi.. Nëra-Gyselle?" Albireo pohti hetken, kunnes hän muisti tuon vannoutuneen aasan. Ilmankos tyttö ei vaikuttanut kovin tutulta, Kwyen-Saga oli aivan eri maata kuin äitinsä. "Velvollisuus, minun asemassani on hyvä olla paikalla aina kuin vain suinkin kykenee", Albireo sanoi hieman puuskahtaen. Hänellä olisi paljon parempaakin tekemistä juuri nyt, varsinkin kun hän ei ollut metsästänyt moneen päivään. Pienen varastonsa turvin hän saattoi siirtää metsästysretkeä jopa kahdella viikolla, mutta hänen sielunsa halasi jo pelon hajua. Jos minulla nyt edes on sielu, Albireo ajatteli ivallisena.

Tuskin hän oli päästänyt ajatustensa päästä irti, kun nurkan takaa hoippui varsin viininhajuinen herras-rouva, jonka Albireo tunnisti välittömästi erääksi vaanien rikkaaksi. Rouva oli laiha ja tämän luut törröttivät, eikä tämän ohutta kultapukuaan voinut sanoa mitenkään upeaksi näyksi tämän päällä. Albireo tunsi silmiensä tummuvan jo pelkästä rouvan muistamisesta, puhumattakaan tämän näkemisestä. Hän oli aina juovuksissa, levitteli juoruja ja vaihteli miestä milloin kerkesi. Ei todellakaan miellyttävä tapaus. Nainen hoippui heitä kohti, ja Albireon epäonneksi pysähtyi juuri heidän kohdalleen, tirkistellen heitä sumeilla silmillään.
"No mutta.. Deimosko se siinä? Ihaanaa, ja joku.. nuori..neiti.. Ei sillä väliä. Mutta mehän voimmekin viettää iltaa nyt yhdessä!" Albireo tuijotti naista niin myrkyllisesti kuin ikinä taisi. Hän ei ollut ikinä viihtynyt naisen seurassa, ja inhosi tätä niin viininhajunsa kuin elämäntapojensa perusteella. Albireo tuhahti naisen toteamukselle. "Voi, pelkään pahoin, Sibilla, että juhlat taitavat minun osaltani olla jo ohi." Nainen näytti happamalta, ja kääntyi selin häneen, puhellakseen Kwyen-Sagan kanssa. Ennen kuin tämä huomasikaan, Albireo oli laskenut kalpean kätensä tämän hataralle olalle, ja sihahti hitaasti ja painokkaasti vastauksensa tämän korvaan. "Kenties sinun pitäisi lähteä, rouva hyvä."

Albireo tuijotti tummilla silmillään vihaisesti tuota juoppoa, joka suoristautui muka arvokkaasti, ja lähti koppavana hoippumaan käytävää eteenpäin. Hän seurasi hetken naisen menoa, kunnes tajusi järkytyksekseen maistavansa hienoisen myrkyn suussaan. Viha naista kohtaan oli herättänyt hänen janonsa, ja vaikka hän pystyikin kontrolloimaan sitä tiettyyn pisteeseen asti, juhlat taisivat oikeasti olla ohitse hänen osaltaan.

//Tökstöks, vastaus pikapikaa ennen koulunalkua.//

Kwyen-Saga nyökkäsi Albireon äitipohdinnalle ja kallisti sitten hitusen päätään toisen vastaukselle, vallattomien hiustensa valahtaen samalla puolelta toiselle. Tyttö tarkasteli hetken tummien silmiensä kanssa Albireota, kunnes suoristi jälleen päänsä.
"Velvollisuus - mikä ikävä keksintö se onkaan...", Kwyen-Saga vastasi mutristaen melko tyytymättömän näköisenä huuliaan.
Ennen kuin haltiatyttö ehti lisätä tähän mitään, joku kovin juopunut nainen saapui heidän näköpiiriinsä.

Viini löyhkäsi jo pitkän matkan päähän tästä henkilöstä, mikä sai Kwyen-Sagan lähes automaattisesti nyrpistämään sievää nenäänsä. Tarkastellessaan toista vielä vähän tarkemmin, tyttö päätteli naisen ulkonäöstä, että tämä oli varmaankin vaani. Se huomio sai Kwyen-Sagan ilmeen muuttumaan paljon inhoavammaksi ja silmänsä tuijottamaan toista kovin kylmästi. Samaisen juopuneen naisen hoiperrellessa puhumaan jotain sekavia Albireolle Kwyen-Saga risti kätensä rinnallensa jokseenkin uhmaavan oloisesti. Albireo ja tämä vaani ilmeisesti tunsivat toisensa, mikä sai ensin tytön kohottamaan kulmiansa koko tilanteelle, mutta helpottui kun ymmärsi, ettei mieskään näyttänyt pitävän koko henkilöstä.
Sibillaksi kutsutun henkilön sitten yrittäessä juttusille Kwyen-Sagan kanssa, tämä tuijotti toista sangen murhaavasti, eikä tytön ollut pitkään aikaan tehnyt niin paljon mieli vetää jostain miekka ja tunkea se toisen löyhkäävän kallon läpi - tai edes pikkuisella maagisella avustuksella leijuttaa tämä useamman metrin päähän. Mitä koko vaani edes teki täällä? Kwyen-Sagan mielestä vaanit eivät todellakaan kuuluneet aatelisten aasojen joukkoon, olkoonkin sitten vaikka niiden "aatelispossujen". Tosin, olihan aina sellainenkin mahdollisuus, että tämä Sibilla olikin aasa, mutta jotenkin Kwyen-Saga epäili sitä kovin.

Niinpä haltiatytölle olikin helpotus, kun Albireo-Leagninar sai naisen lähtemään ihan vain puhumalla - joskin Kwyen-Sagaa mietitytti hiukan, mikä syy miehellä oli katsoa sitä juoppoa niin mustanpuhuvasti. No, ehkä hänkään ei vain pidä vaaneista...
Naisen hoiperreltua tarpeeksi kauas, Kwyen-Saga käänsi katseensa takaisin vaaleaan mieheen ja huokaisi tälle jokseenkin paljonpuhuvasti.
Kwyen-Saga ei kuitenkaan taaskaan ehtinyt kommentoida sen enempiä, kun yrittäessään ottaa askeleen eteenpäin, kompastui tämä pitkän iltapukunsa sinisiin helmoihin ja näin ollen kaatui suoraan päin Albireota. Ainoa, mikä ehti käydä hänen mielessään, oli vain: Vihaan naisellisia vaatteita!

Jossain synkkien aatostensa rajamailla Albireon onnistui katsahtaa Kwyen-Sagaa, saaden itsensä hetkessä hieman paremmalle tuulelle. Tämän katseesta olisi voinut puristaa myrkkyä koko pullollisen ja vähän enemmänkin, hän ei ilmiselvästi sietänyt mokomaa ilmestystä. Albireo kuitenkin laski katseensa nopeasti, sillä hän oli juuri tajunnut hampaidensa pidenneen aavistuksen verran. Hän yritti pakottaa mielitekonsa pois mielestään, kauas pois, naulittuun arkkuun lukittuun komeroon. Albireo tunsi kuinka hänen lihaksensa pikkuhiljaa vetreytyivät, kuin valmistellakseen suurta kamppailua, jonkä hän todella toivoi jäävän tältä illalta väliin. Pian tapahtui kuitenkin jotain, mikä sai kaikki hänen vaistonsa seisahtumaan.

Kun Albireo huomasi Kwyen-Sagan horjahtavan, tämä otti tätä kevyesti kiinni ranteesta, tukien samalla tämän toista olkaa. Kevyt parfyymin tuoksu lehahti Albireon kasvoille, tuoksu ei ollut voimakas tai mitenkään tunkeileva, ja saattoi aivan yhtä hyvin olla peräisin joltain toiseltakin henkilöltä. "Saattaisin jopa sanoa, että teillä menee hieman liian kovaa tänään, neiti", Albireo sanoi Kwyen-Sagalle, kiittäen samalla mielessään tämän pitkiä, tummia hiuksia, jotka varjon tavoin lipuivat tämän olkapäillä ja kaulalla, peittäen kaiken mitä voisi purra. Yhä hymyillen hän kohotti tätä kevyesti, laskien hänet hieman sivuun, saaden asun pois Kwyen-Sagan jaloista. Hieman ihmeissään tämän kompuroinnista Albireo päätteli, ettei neiti tainnut kulkea aivan jokapäivä vastaavanlaisissa luomuksissa. Kumma kyllä asia ei yllättänyt häntä tippaakaan.

Kohentaen hieman ryhtiään Albireo vilkaisi molemmille puolille käytävää, todeten jokaisen kulman autioksi. Hän ei tuntenut askeleita tai kuullut puheensorinaa, ilmeisesti viimeisetkin vieraat olivat joko sammuneet johonkin nurkkaan tai päässeet sisälle saliin. Albireolla itsellään ei ollut enää minkäänlaisia ajatuksia näytelmän seuraamisesta. Hieman ironinen sävy sanoissaan hän kääntyi Kwyen-Sagan puoleen. "Teatterijuhlissa on yksi hyvä puoli, mitä muissa juhlissa ei juuri löydy. Jahka vain olet palauttanut kutsukorttisi todisteeksi, kukaan ei muista huomenna sinun olleen paikalla." Samalla hän astui askeleen taaksepäin, nojaten viileään seinään. Viileä rauhoitti hermoja, ja saattaisi kenties laskea lajinsa tuomia paineita.

Albireon tukemana Kwyen-Saga pääsi takaisin pystyyn, eikä onnekseen sittenkään tehnyt tyylikästä mahalaskua marmorilattialle. "Ehei, se on tämä... tämä tekele, jolla menee turhan lujaa", tyttö sitten puuskahti ja sipaisi toiselta puolelta hiuksensa takaisin suipon korvansa taakse. "Mutta kiitos kuitenkin", Kwyen-Saga älysi vielä lisätä ja hymyili pienesti Albireolle.
"Tiedätkö, se ei oikeastaan ole reilua, että vain naisten pitäisi kärsiä hameista. Miksei myös miehille?" Kwyen-Saga yhtäkkiä kysäisi ja mulkaisi uudemman kerran iltapukuaan, siirtäen sen laskoksia paremmin pois jalkojensa tieltä. Tyttö yritti myös kuvitella itseään sotajoukoissa samainen mekko päällään, mutta ei millään onnistunut luomaan mielikuvaa sellaisesta. Ehkä oli ihan hyvä, että edes joillain olivat housut siinä valtakunnassa.

Kwyen-Saga nosti katseensa lattiasta takaisin mieheen tämän sanojen ansiosta, jääden hetkeksi miettimään näitä. "Niin... Toisin sanoen kukaan ei oikeastaan huomaisi, jos karkaisi täältä kesken kaiken", haltia vastasi virnistäen, mutta muisti sitten seikan, miksi ei ollut tehnyt niin ajat sitten: "...ainakin voisi, jos äitejä ei olisi olemassa."

// ojoii miten kauniin lyhyttä ja töksähtelevää tekstiä <3 //

Kwyen-Sagan mielipide miehistä ja hameista sai Albireon toden teolla naurahtamaan. Hän ei ollut nauranut kertaakaan sen jälkeen, kun oli saapunut valhallaan, ja kummaksui sen tuomaa hyvänolontunnetta. Albireo tajusi kuitenkin sulkea suunsa ennen kuin hampaansa ilmiantaisivat hänet. Hän vilkaisi Kwyen-Sagan maata laahaavaa hametta, katsahtaen sitten omaa asuaan. Musta samettitunika ylettyi hieman polven yläpuolelle, ja vaikka siinä olikin miesten tunikalle tyypillinen etuhalkio, se rajoitti liikkumista tietyissä suhteissa. Hän ei ollut ikinä ajatellutkaan naistenvaatteiden tuomia vankeuksia.
"Hmm, eihän se tietysti reilua ole, en voi kuvitellakaan pukusi tuomaa.. rajoittuneisuutta. Sisareni käytti aniharvoin hameita, vain juhlissa ja vierailuilla.."

Albireo lopetti puheensa hieman vaitonaisena. Hän ei ollut ikinä puhunut sisarestaan tai menneisyydestään, eikä se kyllä muille kuuluisikaan. Hän hädin tuskin muisti miltä sisarensa näytti, ja sen tajuaminen tuotti vain enemmän tuskaa tuhoutuneisiin muistoihin. Mennyt on mennyttä, nyt olen yksin, ja se on syytä muistaa, Albireo ajatteli hieman surullisena.

Hän kohotti katseensa Kwyen-Sagaan tämän puuskahtaessa jotain äitien olemassaolosta. Häivähdys kultahiuksisesta, kauniisti nauravasta naisesta välähti hänen mielessään, mutta tämä karisti sen nopeasti pois mielestään. "Ole onnellinen, jos sinulla on äiti, loppujen lopuksi hän tahtoo vain sinun parastasi.." Albireo irvisti mielessään, hän alkoi kuulostaa vanhalta. Kuin korjatakseen turhankin viisaat sanansa hänen silmiinsä tuli pienoinen pilke. "Ja tokihan sen joku huomaisi, joku joka kertoisi kysyjälle avuliaan miehen vieneen huonovointisen neidon haukkaamaan hieman happea pienen kävelyretken ajaksi.."

Albireo suoristi selkänsä ja astui pois seinänviereltä, ojentaen käsivartensa Kwyen-Sagalle liioitellun arvokkaasti. Hän katsahti tätä harjoitellulla, vakavalla aatelis-ilmeellään. "Sanohan, neitiseni, kuinka hyvin osaatte näytellä?" Vaikka Albireon kasvot kuvastivat sulkeutunutta aatelisenelämää, tämän sanoissa piileksi leikkimielisyys, eikä kultainen pilke ollut kadonnut tämän silmäinsä syvyyksistä.

Albireon naurahdus toi hymyn uudestaan ruskeatukkaisen tytön huulille, sillä ensivaikutelma miehestä oli ollut jokseenkin vakava - tosin tämä vaikutelma oli karissut jo parin alkurepliikin jälkeen Kwyen-Sagan mielestä. Miehen vastaus kiinnitti tytön huomion, hän kun oli itse aina ollut perheen ainoa lapsi, eikä se ollut kovinkaan hauskaa. Albireon kuitenkin vaiettua melkein kesken lauseen, Kwyen-Saga ei viitsinyt udella tämän sisaresta. Uteleminen sai jäädä sellaisille ärsyttäville rouvashenkilöille kuten äidillensä, pois se Kwyen-Sagasta - joskin häntä kyllä kiinnosti asia.
Tytön harhailevat ajatukset keskeytyivät Albireon kommentteihin äidistä, kohottaen tälle hitusen kulmiaan. "Haluaahan hän, mutta silti... ne seuralaiset...", Kwyen-Saga mutisi nyrpeästi ja näytii jo valmiiksi melkeinpä pahoinvoivalta. Kuitenkin tyttö pisti samalla mieleensä, että voisi vältellä vastedes puheenaihetta äidit, sillä jos hän jotain osasi toisen puheista päätellä, niin Albireolla ei tainnut enää olla äitiä.

Kwyen-Saga terävöityi kuitenkin uudestaan kuullessaan Albireon seuraavan lauseen; kävelyretken? Nyt alkoi kuulostaa hyvältä, mikäli se tarkoitti ulos teatteritalosta pääsemistä. Olihan syvennyksessä seisominen pidemmän päälle jokseenkin puuduttavaa, vaikka seurassa ei toki ollut moittimista. Niinpä hän ensin hymyili hivenen ilkikurisesti toisen vakavalle ilmeelle, joka ei oikein sopinut tämän kasvoihin, mutta vakavoitui sitten itsekin. "Näytellä? Kysy vain kuinka hyvin", Kwyen-Saga tokaisi tekaistun arvokkaasti ja alkoi pidellä huonovointisesti vatsaansa, ottaen samalla kiinni Albireon käsivarresta.
Jos sitä näyttelemiseksi saattoi laskea, niin olihan hän sentään muutaman vuoden toiminut Mechaelina, eikä ollut vieläkään jäänyt kiinni - ja mikäli se hänestä riippui, niin ei tulisikaan jäämään.

Kwyen-Sagan ottaessa teeskenneltyä tukea Albireon käsivarresta hänet valtasi outo jännittyneisyyden tunne, millä ei ollut mitään tekoa hänen kasvavan janonsa kanssa. Oli kuin hän olisi ollut taas pieni ja pahanteossa, jossa jännityksellä odotettiin voitokasta riemua kolttosen onnistuttua tai pelättiin siitä seuraavaa nuhdesaarnaa.

Albireo lähti kävelemään hitaanpuoleisin, kevein askelin "huonovointista" Kwyen-Sagaa taluttaen. Mikä ihme hänellä oikein oli? Ensinnäkin hän oli jäänyt tytön seuraan, ja nyt kutsui tämän kävelylle. Tavallisesti hän olisi vain tyytynyt itsensä seuraan tappotylsässä esityksessä, tai sitten omaan, rauhalliseen ja huomaamattomaan katoamiseensa kesken illanvieton. Hän oli ollut kaikki vuosikymmenet yksin, ilman seuraa, ja pärjännyt vallan mainiosti niinkin. Mihin hän muka seuraa kaipaisi?

Kesken mietteittensä Albireo tajusi taluttaneensa seuralaistaan jo eteisaulaan asti, ja hän ehti vain juuri ja juuri ajoissa nostaa kasvoilleen arvokkaan, hieman huolestuneen ilmeen, ennen kuin narikanpitäjä astui esiin. Albireo katsoi tätä koppavasti, selittäen tälle poistumisensa syytä. "Seuralaiseni tuli huonovointiseksi, ja meidän pitää valitettavasti lähteä. Välitä isännällesi kiitoksemme kutsusta." Narikkapoika katsahti kerran Kwyen-Sagaa ja toisen kerran Albireoa, ja lähti kiireen vilkkaa noutamaan viittoja. Hetken Albireon mielessä häivähti, josko poika olisi tunnistanut neidon tämän vierellä, mutta tunne katosi pian. Hän ei olettanut pojan muistavan tästä keskustelusta tuon taivaallista seuraavan lasillisensa jälkeen, kuten palvelijoilla oli tapana.

Albireo vilkaisi nopeasti Kwyen-Sagaa tuikkivilla silmillään, kääntäen kylmän katseensa takaisin juuri saapuneeseen narikkapoikaan. Tämän silmistä saattoi lukea ne kolme ja puoli lasillista, jotka tämä oli ottanut näytelmän alkamisen jälkeen, kaiken vartioinnin poistuttua. Albireo kiinnitti huomionsa kuitenkin pojan kantamuksiin. Tällä oli käsivarrellaan vain Albireon musta viitta ja -sauva, Kwyen-Sagan viitasta ei ollut tietoakaan. Antaen narikkapojan seistä viitan kanssa hän loi nopean, kysyvän katseen Kwyen-Sagalle.

//Tulipas outoa tekstiä, ehkä kannattaisi joskus panostaa näihin vastausaikoihinkin.. //

// Mitä sitä turhaan... : DD//

Albireo osasi totisesti pitää pokkansa narikkapojan edessä, kun taas Kwyen-Sagan hitusen utelias luonto olisi halunnut mieluummin nähdä pojan ilmeen, jos tyttö olisikin tehnyt "ihmeparannuksen" ja vain ilmoittanut häipyvänsä kuivasta teatteritalosta. Kwyen-Saga katsoi kuitenkin paremmaksi säilyttää roolinsa ja pitää silmänsä lattiassa, surkea ilme kasvoillansa.
Pojan käväistessä hakemaan Albireon takkia, Kwyen-Saga soi miehelle pienen hymyn, eläytyen sitten takaisin osaansa. Narikkapojan tullessa takaisin Albireon viitan kanssa, Kwyen-Saga muisti vasta, että oli jättänyt omansa vaunuihin lähdettyään äitinsä luota niin kiireesti.
"Eh, omani jäi vaunuihin...", tyttö kuiskasi Albireolle vapaan kätensä takaa niin hiljaa kuin suinkin, ilman että narikkapoika olisi kuullut.
Olipa hän taas vaihteeksi ollut typerä... Ulkona kun oli varmaankin sen verran viileä, ettei hän pärjäisi pelkällä hihattomalla iltapuvullansa - siinä taas yksi osoitus naisten vaatteiden epäkäytännöllisyydestä. Kwyen-Saga vilkuili vuoroin narikkapojasta Albireoon, miettien, mitä ihmettä tekisi.
"Pärjään varmaan ilmankin", Kwyen-Saga tokaisi edelleen melko matalalla profiililla lopulta miehelle, vaikka ei ollutkaan asiasta ihan varma. Tai sitten he voisivat jotenkin etsiä äitinsä vaunun, kunhan vain pääsisivät ensin ulos, pois narikkapojan uteliaiden silmien alta.

Kwyen-Sagan kuiskatessa viittansa olinpaikan Albireo oli vähällä luoda katseensa taivaisiin. Taas yksi todiste seuralaisensa mielenkiintoisuudesta, aatelisten keskuudessa oli melkein sääntö viitan tai takin narikkaan tuomisesta, oli ilma kuinka lämmin tai kylmä tahansa. Luoden kuitenkin aavistuksen halveksivan katseen poikaan hän otti viittansa ja sauvansa, ilmoittaen pienellä kädenheilautuksella tämän poistumisesta. Onneksi poikaa oli edes sen verran koulutettu, että tämä tajusi ottaa jalat alleen niin nopeasti kuin vain oli mahdollista ja suotavaa. Pian he olivat taas kahden, ja Albireo uskalsi jättää Kwyen-Sagan ilman tukeaan.

"Tottahan toki sinä pärjäät, kuten neidit useinkin myöhään illalla hihattomissa ja kevyissä iltapuvuissaan", Albireo tokaisi matalalla ja hiljaisella äänellä Kwyen-Sagalle samalla oikoen viittaansa. Onnitellen mielessään itseään valinnastaan ottaa puolipitkä viitta mukaan hän heitti sen kevyesti tytön harteille, kiinnittäen nopeasti ja näppärästi hopeiset soljet, jotka hienoisella kiristyksellä tekivät viitasta paremmin tälle sopivan. Kwyen-Saga oli lyhyempi kuin Albireo itse, joten hänen mitoilleen suunniteltu lyhyt viitta oli Kwyen-Sagalle miltei tavallisen mittainen, eikä maata pitkin vilistävä laahus. Albireo oikaisi tunikansa avonaista kaulusta ja tarjosi taas käsivarttaan tytölle.
"Äläkä kuvittelekaan, että hyväsyisin vastaväitteet, neitiseni, sillä tiedän, että ulkona on viileää tähän aikaan vuorokaudesta", Albireo sanoi pirteänä, osoittaen mustalla sauvallaan oville päin.
"Lähdemmekö sitten?"

Haltia irrottautui Albireon käsivarresta huomattuaan narikkanulikan hilpaisevan pois. Kwyen-Saga suoristi hitusen mekkoansa ja kohdisti tummien silmiensä katseen takaisin seuralaiseensa, hymyillen hitusen tämän kommentille. No, olisi hän aina saattanut pärjätä...
Tytön tuntiessa yhtäkkisen pehmeän kankaan läsnäolon harteillaan, mutristi tämä hitusen moittivasti Albireolle huuliaan, mutta ei kuitenkaan ehtinyt vastustella toisen sutjakoiden kiinnitysliikkeiden aikana. Viitta oli kyllä ihan mukavan lämmin, mutta...
"Nyt sinä sitten palelet", Kwyen-Saga tokaisi melko empivästi Albireolle. Tytölle kävi jokseenkin kunnialle ottaa joltakulta vastaan sellaista apua, vaikkakin se oli ihan herttaisesti ja herrasmiesmäisesti tehty.
"Jos nyt olet ihan varma, niin mennään sitten, mutta ei pitkälle, koska en halua ottaa paleltumiskuolemaasi omalletunnolleni", Kwyen-Saga kuitenkin hetken tuumimisen jälkeen puuskahti ja otti miehen käsivarresta kevyesti kiinni, suunnaten ulko-oville päin.

//äh, töksispöksis. mutta pitäiskö tapahtumapaikkaa pian vaihtaa, vai...? //

//Kenties, jos aiomme hyljätä tuon loisteliaan piilopaikkakeitaan.. Saat kunnian aloittaa uudessa paikassa : )//

Albireo hymähti hieman kuivasti Kwyen-Sagan kommenteille. Eihän tyttö sitä voinut tietää, ettei Albireo tuntenut kunnolla kylmää tai kipua.
"Lupaan, että palaan elävänä takaisin, herrasmiehen sanalla." Kwyen-Sagan ottaessa Albireon käsivarresta tukea hän suuntasi tummankultaisen katseensa oviin, ottaen vielä muutamia askelia teeskennellyn hitaasti mahdollisten silminnäkijöiden varalta.

Viimein hän työnsi raskaan oven auki, astuen Kwyen-Sagan perässä viileän raikkaaseen yöilmaan. Uskomaton pimeys ympäröi heitä teatteritalon kirkkaan sisävalaistuksen jälkeen, eikä Albireo hetkeen muistanut mitään mukavampaa kuin kevyt tuuli liikuttelemassa satunnaisia sortuvia hartioillaan. Raukeasti hän sulki silmänsä ja avasi ne, sopeuttaen niitä paremmin vallitsevaan vuorokaudenaikaan. Katu teatteritalon edessä oli autio ja rauhoittavan hiljainen alkuillan kaaoksen jälkeen, kaikki työntekijät ja palvelijat olivat menneet sisälle odottamaan juhlien päättymistä. Albireo loi nopean katsauksen taivaalle, pilvet peittivät kirkkaasti loistavia tähtiä, yltäen jopa kuunkin peitoksi. Hän ei ollut varma sen vaiheesta, mutta tiesi täydenkuun koittavan hyvin pian.

Antaen kevyen tuulen selventää viimeisetkin ajatuksensa läheltä liipanneesta kuivasta illasta hän kiinnitti viimein huomionsa Kwyen-Sagaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan minne menisi seuralaisensa kanssa, pubeista tämä tuskin välitti eikä pukunsa sallisi metsäreissua. Näytelmä kestäisi vielä parikin tuntia, ja uskoi Kwyen-Sagan äidin viettävän ystävättäriensä kanssa aikaa varmasti vielä pitkään senkin jälkeen ennen suunnitelmia kotiinlähdöstä. Muotoillen pohdintansa sanoiksi Albireo kysyi, josko Kwyen-Sagalla olisi toivomuksia suuntimasta.

//Selvä, siirtyipi siis Keskus-aukiolle. Toivottavasti ei haittaa pieni autohittaus, joka oli melko... pakollinen, luulisin? ^^' //