Huojuvat perustukset ja pieni piippu

[Grape with her intiaanihemmo.
Saa nähdä, ymmärrätkö mitä otsikolla tarkoitan .DD]

Oli kylmä päivä. Ihmiset olivat vetäytyneet sisään taloihinsa, vain muutama uhkarahkea naikkonen oli uskaltautunut ulos toivomaan, jospa jumalat voisivat nopeasti tipauttaa muutaman miljoonan kultarahaa. Niillä saisi ostettua koko kaupungin kauppojen vaatetukset, eipä tarvinnut enää kylmissään värjötellä yksin kaduilla. Jos sattui vilkaisemaan kadulle, saattoi nähdä muutaman vaanin anelemassa ruokaa ja rahaa. Sota näytti tehneen jo jonkinmoista tuhoa vaanien puolella, sillä laivat eivät olleet näettävästi kulkeneet pitkiin aikoihin. Vielä viime vuonna kyseisellä kadulla oli norkoillut viisi kertaa enemmän ihmisiä pummaamassa ruokaa ja rahaa. Jos olisi oikein tarkasti siristänyt, olisi saattanut nähdä myöskin melkoisen nuoren satyyrin kävelemässä tärkeän näköisenä katua pitkin silmäillen välillä valittaviin vaaneihin heilautettuaan kilisevää kolikkopussiaan ja virnistellen heille ärsyttävästi.
Kyseinen satyyri pukeutui aivan liian huonosti tälläiseen keliin. Hänellä oli ruskea lyhythihainen ja mustat housut. Muut kadulla värjöttelevät olivat pukeneet varmasti koko vaatekaappinsa sisuksen ylleen. Toisaalta tämä satyyri oli kylmäverinen parhaasta päästä, joten häntä ei pieni tuulahdus ja muutama putoava pisara mitenkään haitannut.

Evolver "Sontasorkka" oli kulkenut kaduilla nokka pystyssä siitä lähtien, kun oli kokoenut hurjan haaksirikon. Hän oli joutunut Suuren-Usvan pääsaarelle, Isla an Nevadaan (ainakin hänen mukaansa). Samalle saarelle oli joutunut myös kapteeni Kompassin kuuluisan piraattilaivan kokki, raskaana oleva vampyyri Akunna. Sontasorkka oli kertonut erilaisia variaatioita tapahtumista tuttavilleen: naapurille oli tultu mainittua, että vampyyri oli meinannut syödä hänet, eräälle työntekijälle hän oli kertonut saattaneensa naisen raskaaksi tämän kuolinvuoteellaan, siskolleen hän oli iltarukouksessaan maininnut pelastuneensa ainoastaan mahdottomien uimataitojensa mukaan. Todellisuudessa hän ei olisi selvinnyt ilman kyseistä vampyyria. Kuitenkin kyseinen neiti seisoi varmasti juuri nyt suuren padan äärellä hämmentäen vihreää keittoa Hopealuodin miehistölle. Hän nyt ei varmaankaan koskaan tulisi enää tapaamaan Evolveriä - ainakaan toivottavasti. Sillä jos naisen korviin kantautuisivat erilaiset kertomuksen tapahtumista, hän saattaisi raivostua. Ja naisen raivo.. sitä ei knnata mennä kinuamaan.

Juuri muutama minuutti sitten Evolver oli käynyt ostamassa kadonneen veitsensä tilalle uuden samanlaisen. Tarinan mukaan hän oli joutunut iskemään sillä hain kuoliaaksi, mutta todellisuudessa hän oli hukannut sen oltuaan saarella. Sontasorkka oli hieman yrittänyt viimepäivien aikana hoitaa jalkaansa kuntoon, mutta siltikin hänen kävelytyylinsä herätti huomiota varmasti kovinkin monissa. Hänen sorkkansa oli aina ollut epävakaa ja kävely oli vihlaissut jokaisella askeleella. Saatuaan muutamisen kultakolikon ja hopeakolikon hän oli käynyt parantajilla, jotka olivat voineet hieman tarkastella tilannetta ja muuttaa sorkan tilaa hitusen parempaan suuntaan.

Evolver hyppäsi vaivalloisesti, mutta silti virnistellen kovin itsevarmana, suurelle tynnyrille ja sitä kautta oman kauppansa katolle polttelemaan piippua, jonka hän oli taskustaan kaivanut. Evolver teki työkseen erilaisia metallitöitä, hänen alaansa olivat etenkin kultaesineet. Hänen ikkunassaan oli esillä muutama työ, joita hän oli aikaan saanut. Eräs ohikulkija vilkaisi niitä, pyöräytti päätään ja jatkoi matkaansa. Sontasorkka kohautti olkiaan ja kävi makuulleen. Ei tälläinen pieni tuuli haitannut tätä suursatyyriä - ei sitten laisinkaan.

// eehhehehee, luin ensin että huojuvat persaukset ja pieni piippu. :'''D oikein luettuani taas ajattelin tuon mitä kaksimielisimmin... //

Halki hiljaisten katujen, rakennusten ja harvojen kojujen varjoissa hiippaili pienikokoinen miehen alku.
Astellessaan eteenpäin tuo mies tarkkaili ympäristöään, pani merkille jokaisen kerjäläisen kasvot, vastaantulevan kissankin erikoislaatuisen karvapeitteen Naiyo painoi muistiinsa.

Nuori intiaanihaltiamies katseli hiukan sääliä katseessan noita kerjäläisparkoja, joilla sääolosuhteisiin nähden oli hyvin niukasti vaatteita päällään. Hän itse oli pukeutunut paksuihin vaatteisiin, hän ei voinut sietää kylmyyttä laisinkaan.
Mies suoristikin paksun puuvillakankaisen takkinsa helman ja tunki samalla hiukan repsottamaan jäänyttä aluspaidan helmaa housuihinsa. Naiyo ei ollut mistään siisteimmästä päästä, mutta yleensä hän kyllä huolehti ulkonäöstään eikä antanut paidan helman repsottaa, mikä nyt oli jostain syystä tapahtunut.

Naiyo tuhahti ja käveli hiljalleen eteenpäin. Mies painoi mieleensä hassun näköisen, ilmeisesti suursatyyrin, joka käveli huomiotaherättävällä tavalla. Nao pysähtyi tarkastelemaan tuota olentoa, pitäen pähkinän sävyiset viherpilkkuiset silmänsä tiukasti tuossa. Pian olento hypähti tynnyrin kautta katolle poltellen piippua. Intiaani tuijotti katolle hypännyttä olentoa tarkasti kahden rakennuksen välisen kujan suomasta varjosta.
Nao ei usein ollut näitä suursatyyreja nähnyt ja siksi hän oli varsin kiinnostunut tutkailemaan tätä yksilöä. Hän antoi katseensa lipua satyyrin päästä huonokuntoiseen sorkkaan ja pudisti hiljalleen päätään.
Jos satyyri olisi vihaisella tuulella, ei hän tahtoisi sen kanssa joutua tekemisiin. Olento oli häntä ainakin viisitoista senttiä pidempi ja varmasti voimakkaampi, yksikään Naon yrteistä ei ehtisi välttämättä vaikuttaa tuollaiseen tarpeeksi nopeasti.
Hän pisti merkille, että suursatyyri oli pukeutunut varsin niukanlaisesti, mutta ilmeisesti vähä vaatetus ei tuota haitannut.
Naiyoa puistatti jo pelkkä ajatus kylmyydestä, joka hiipisi ensin pitkin ihoa ja tunkeutuisi lopulta luihin ja ytimiin.
Mies värähti ja puisteli itsensä lämpimäksi.

Nao siirsi katseensa katon alla kököttävään kauppaan ja tarkasteli ikkunaa. Jonkinlaisia kultaesineitä ikkunan takana näytti olevan näytillä. Naiyo puristi takkinsa tiukemmin kiinni ja päätti uskaltautua varjoista katselemaan ikkunaa. Ehkä hänen olisi jo aika hankkia uusi tavallinen tikari haljenneen tilalle, ties vaikka ikkunan takana odottaisi uusi löytö.

Sontasorkka poltteli piippuaan kaikessa rauhassa. Hetken löysäiltyään hän kävi vielä rennommaksi ja lysähti katolle pitkin pituuttaan makaamaan. Hän sulki silmänsä uneliaasti ja haukotteli. Melkein pureva pakkanen ei haittaisi mitään, kyllähän hän voisi pienet unet nopeasti nappaista. Ties vaikka ne leijuisivat ilmassa?! Evolver alkoi hapuilla käsillään ilmaa yrittäen napata kiinni unia, mutta ei. Yhtään sellaista ei sattunut hänen käsiinsä joten hän nousi istumaan. Ei nukkumisesta tulisi yhtään mitään.
Hieman ärhäkkänä hän siisti paitansa selkämyksen ja puhalteli taas muutaman kerran piippuun. Kyllä se sitten rauhoitti, vähän tuimaa savua sieraimiin ja keuhkoihin.. se oli varmastikin kovin tervetsvaikutteinen asia.

Samassa hän vilkaisi alas päin ja näki kauåan edessä seisoskelevan nuorukaisen. Mies oli melko omituisen näköinen, tämän kastanjan värinen iho ei tuntunut sopivan katukuvaa vaikkien valkonaamaisten rinnalle. Miehen täytyi olla intiaani. Sontasrokka kiinnitti huomionsa erityisesti miehen pukeutumiseen, hänellä oli yllään paksu takki ja housut. Taatusti jonkinlainen varas! Hetken seurattuaan miestä Evolver hypähti takaisin tynnyrille ja sitä kautta maahan.

"Jaahas, mitäs poika!" Evolver huudahti. Hän vertasi hetken itseään tuohon poikaan ja ymmärsi, että hänen rinnallaan itse hän oli vanha. Hän piilotti huolensa liian pikaisesta vanhenemisesta hyvin ja nosti hieman housujaan vaivautuneena.
"Onkos sinulla varaa katsella ikkunaan?" hän tivasi ja katseli miehen taskuja, olisiko hänellä todellakin tässä päivän ensimmäinen asiakas vaiko kenties nuorukainen joka ihaili kaipaillen hänen aikaansaannostaan yrittäen suorittaa ryöstön? Koskaan ei voinut olla liian varma.

[Anteeksi, melko lyhyttä tuli nyt ./]

Naiyo katseli kiinnostuneena ikkunan takana hohtelevia esineitä, taisipa taka-alalla levätä pieni tikarikin ellei intiaanihaltia aivan väärin nähnyt. Hän työnsi kätensä taskuun ja hapuili takin vuoresta pientä nahkapussukkaa, vielä hän ei kuitenkaan pussia kolikoineen ottanut esiin, varmisti vain sen olemassaolon. Nahkapussi sisälsi osan intiaanihaltian salamurhaajan töistä ansaitsemasta kullasta ja nyt hän oli päättänyt sen käyttää, toivon mukaan käyttökelpoiseen tikariin, jos sellainen vain löytyisi. Tämä kauppa vaikutti melko lupaavalta, ainakin näytteillä näytti olevan jos minkälaista metallikäsityötä.

Puolihaltia tiesi tarkalleen minkälaista tikaria haki, mutta eri asia olisi löytyisikö juuri sellaista. Ehkä hän joutuisi tällä kertaa tyytymään toisiksi parhaaseen vaikka yleensä hän halusi vain parasta. Ajatus epätäydellisestä tikarista turhautti intiaani ja hän puistelikin päätään, kuin puistellakseen moisen ajatuksenkin pois päästään.

Samassa Nao hätkähti lievästä säikähdyksestä; katolla maannut satyyri oli hypännyt hänen viereensä ja kyseli nyt suureen ääneen hänen tekemisistään.
Poika veti kätensä pois taskusta ja katseli suursatyyria nyt lähietäisyydeltä. "Mitäpä minä, katselen ikkunaa", intiaani murahti katsellen hiukan huvittuneena tuota ärtyneen oloista olentoa, joka nosti housujaan ennen kuin tivasi hänen rahatilannettaan. "Jaa että varaa? Mihin minä kultaa tarvitsen ikkunaa katsellakseni? Mutta kyllä, kyllä minulla on varaa myös mahdolliseen ostoon, jos sinulta vain sattuu sopivaa löytymään", Naiyo vastasi toisen tivailuun.

Mies katseli satyyri silmäkulmastaan, samalla tutkien ikkunan esittelemiä esineitä.
"Miksi sinä sitä tivaat, sinun kauppasiko tämä on?" murahti puolihaltia lopulta kysymyksen ilmaan ja käänsi katseensa satyyriin.

// eipä kovin pitkää tainnut tämäkään olla. :'s

Sontasrokka hypähti kovaa vasten maata, tietämättään edes, miksi oli hypännyt. Raivosta, vaiko pelkästä onnesta asiakkaan saapueessa?
"No, hyvä että sinulla on mukana rahaa, millaista esinettä itsellesi hamuilet? Kenties upeaa vanhaa kelloa, upeasti kirjailtua kilpeä vaiko kattoa pienen talosi ylle? Teen erinäköisiä tilaustöitä, hinnasta tosin on keskusteltava", satyyri murahti ja hieraisi sormenpäitään yhteen osoittaakseen, että mikään uskomattoman halpa kauppias hän ei ollut. Jos metallirojun myynnillä piti itsensä elättää, hintojen piti olla hieman naapurin kauppiasta korkeammat, mutta tuotteiden tuli myöskin olla laadukkaampia!

Evolver astui sisälle liikkeeseen ja käänsi kyltin ovessa osoittamaan ohikulkijoille sanaa 'Avoinna'. Hän nilkutti välillä vähän murahdellen tiskin taakse ja avasi kassansa.
"Vaihtorahoja ei ole antaa", mies hymähti ja siirteli kolikoita sivuun nähdäkseen koko lipaston sisällön. "Toivottavasti olet varautunut siihen".
Evolver kipitti kiireenvilkkaa takahuoneeseen hakemaan hintalistaa. Hän ojensi sen melkoisen vastahakoisena nuorukaiselle ja vilkaisi tätä paheksuen. Aina ne nuoret tuppaantuivat hänen rauhaansa häiritsemään.. kun kerrankin hänellä oli ollut aikaa rauhassa piippuaan poltella, oli pitänyt tulla katselemaan taskut täynnä kahisevaa huokeita ikkunoita. Mutta toisaalta, olihan se hyväkin. Raha oli aina rahaa. Jotkut muka sanoivat, ettei raha tee onnelliseksi. Pötyä! Tottahan toki se teki onnelliseksi!

Tietämättään edes, mitä kyseinen poika etsi hän asteli ympäri kauppaa kertoen esineistään siellä. Kauppa oli melkoisen pieni, ikkunat saivat tilan näyttämään vielä pienemmältä, kuin se todellisuudessa oli. Jokaista nurkkaa peitti erilainen valikoima metallirojua, tosin melkoisen huolella valmistettuja sellaisia. Minne tahansa päänsä käänsi, saattoi nähdä metallia metallin perään. Kauppaan kuului myös pieni takahuone, jossa hänellä oli oma alasin, uuni, sekä erilaisia tarvikkeita valmistukseen. Kaupan pieni tiski tuskin erottuikaan kunnolla suuren rojumäärän alta, mutta ei ainakaan tähän asti ollut kukaan kaupassa varkaissa käynyt..

Hetken esiteltyään asiakkaalle kaikkia esineitä, Evolver istahti kovin tyytyväisenä pienelle tuolille tiskin takana ja vetäisi kätensä ristiin rintansa kohdille.
"No, kauppa on täynnä kaiken maailman juttuja. Ota mitä tahdot, mutta katsokin ettet riko mitään!" Evolver sähähti ja siirsi katseensa vastahakoisena kohti suuria näyteikkunoita. Kadulla ei kulkenut ketään, kyseinen poika saattaisi jäädä päivän ainoaksi asiakkaaksi. Häntä tulisi nyt osata palvella oikein, muuten jäisi päivän leipä saamatta..

[Onko sinulla mitään juoni-ideoita? Miun pää on ihan tyhjä...]

Naiyo naurahti mielessään miehen hyppäykselle.
Satyyri taisi kovastikin olla rahan tarpeessa, vaikka eihän tuo sodan jaloissa kovinkaan ihme ollut. Kasvoilleen Naiyo viritti hymyn sijaan vakavan, mietteliään puoleisen ilmeen ja katseli miestä tämän puhuessa ja kaupitellessa tavaroitaan.

"Minua eivät pelkkä koreus ja ulkonäkö kiinnosta, haen jotain kestävää ja taidokasta", puolihaltia murahti miehen esittelemien kellojen ja kilpien jälkeen. "Enkä myöskään tarvitse kattoa tai edes lattialankkua", nuori mies jatkoi mutta päätti kuitenkin antaa miehen esitellä valikoimiaan ennen kuin kävisi neuvottelemaan esineestä, jota tarvitsi. Hän astui suursatyyrin perässä sisälle kauppaan ja katseli heti kiinnostuneena ympärilleen. Hän nyökkäsi kun mies ilmoitti ettei vaihtorahoja olisi antaa, puolihaltia voisi hyvin maksaa vaikka hiukan ylimääräistäkin, jos vain saisi juuri sellaisen tikarin kuin halusi.

Intiaanipoika kuunteli kiinnostuneena satyyrin kertomuksia esineistään ja painoi tarkasti mieleensä kiinnostavimman kuuloiset esineet. Naiyoa alkoi hiukan ahdistaa paikan pieni koko mutta hän työnsi ahdistuksen mielensä taka-alalle ja keskittyi esitelmään. Hän hiippaili miehen perässä, hiukan turhankin lähellä ehkä, mutta halusi kuulla joka sanan. Metalliesineet kiinnostivat intiaania muutenkin, varsinkin jos ne olivat laadukasta työtä. Nämä satyyrin takomat esineet näyttivät varsin laadukkailta ja hintakin oli sen mukainen mutta Nao maksaisi mielellään laadukkaasta tuotteesta hiukan enemmän.

"No, kauppa on täynnä kaiken maailman juttuja. Ota mitä tahdot, mutta katsokin ettet riko mitään!", mies sähähti istuuduttuaan tiskin taakse.
"Kiitos, katselen hetken ja jos en löydä etsimääni, tulen juttusillesi", Nao lupasi ja alkoi kierrellä kauppaa, hivellen kiinnostavia esineitä hellästi ja tutkien niitä tarkasti.
Välillä intiaani vilkaisi tyhjälle kadulle, että tämä sota ahdisti häntä. Ties milloin sitä heittäisi henkensä, siksipä uusi tikari saattaisikin tulla tarpeeseen.

Poika sai katselemisesta tarpeekseen ja pudisti päätään hiukan ärtyneenä, hän ei ollut löytänyt täysin haluamaansa. Mutta mies oli sanonut tekevänsä myös tilaustöitä... Naiyo siis suuntasi tiskille ja toi julki haluamansa: "Haluaisin itselleni kestävän, mieluiten hopeisen, tikarin, jonka kärkeä on taivutettu hiukan. Liikaa ei kärki saa olla vino mutta aivan hiukkasen, ehkä tämän verran", Naiyo näytti sormillaan pientä mutta tikariin suhteutettuna ihan hyvän kokoista väliä, "tikarin kahvan haluaisin olevan rosopintaista metallia, jonka laadulla ei niin väliä ole. Väistimen tulisi olla kaareva, melko leveä ja siihen voisi kaivertaa 'Acta est fabula, nunc plaudite!' -tekstin. Toisen puolen mahdollisilla kaiverruksilla ei ole niin väliä."
Naiyo katsoi suursatyyria nyt odottavasti, toivoen tämän pystyvän tuollaisen tikarin takomaan.

// mmm. vähän hankala juuri nyt keksiä mutta olisiko mitään ideaa esimerkiksi jonkinlaisessa hyökkäyksessä, jonka johdosta nämä kaksi jäisivät kauppaan joksikin aikaa jumiin? tai jotain vastaavaa... hmh. :'D

[Rakastuin ideaasi<33


Evolver istahti myyntipöydän taakse ja katseli, kun Naiyo kierteli kaupassa tutkien hänen tavaroitaan. Muutaman kerran kyseinen suursatyyri hpähti tuolistaan, kun näki Naiyon koskettavan jonnekin ja kääntyvän sitten ovelle. Hän ei vieläkään luottanut poikaan, koskaan ei saanut uskoa toisen sanoja itsestään. Hetken etsiskeltyään Naiyo kuitenkin puhutteli Evolveria haluamastaan tikarista. Hopeinen, kärki hieman taivutettu ja vielä kaiverruskin! Tästä tulisi mahdottoman hyvä kauppa, ehdottomasti. Hintaa tikarille kyllä kertyisi hieman enemmän, mutta mitä väliä. Hän ottaisi rahat etukäteen.

"Selvä, een millaisen haluat. Pulitan sinulta silti sievoisen summan, 20 hopearahaa", Evolver virnisti kiiluvine silmineen. Rahaa. Kerrankin, pitkästä aikaa kunnon määrä mukavasti kiliseviä kolikoita. Tai ehkä hän voisi pyytää rahat vasta jälkeenpäin? Kyllä, niin olisi parempi.
"Odota huomiseen, voit tulla hakemaan sen aamulla", Evolver vinkkasi silmäänsä ja hieraisi käsiään toisen huomaamatta pöytänsä alla. Ei, ehkä rahat tulisi sittenkin pyytää etukäteen..
"Saisinko rahat sittenkin jo nyt? Saat ne takaisin, jos tekeleeni ei kiinnosta sinua", Evolver lisäsikin nopeasti. Hän otti Naiyolta kolikot vastaan ja viskasi ne (tarkistettuaan niiden aitouden puraisemalla) pieneen laatikkoon tiskillä.

Juuri kun hän oli katoamassa perähuoneeseen alasimelleen takomaan tikaria, ovesta rynnisti sisään kaksi naamioitunutta hahmoa.
"Liikkumatta!" he huusivat vihaisesti ja heiluttelivat aseitaan. Evolver käännähti ovensuussa ja loi tuiman katseensa noihin kahteen tunkeilijaan. "Tahdotteko kenties jotakin?" hän tiedusteli kasvoillaan herttainen hymy. Toinen hahmoista tiukensi otettaan tikarissa ja hitti sen kohti seinää suoraan Evolverin viereen. Välikohtaus havahdutti Evolverin, ja hän pysyi vaiti. Harmi, että hänen tikarinsa oli häne kengässään, hän ei millään saisi sitä sieltä saamatta liikaa huomiota. Ja toinen tikareista sijaitsi hänen vyöllään, sitäkään hän ei kerkeäisi ottaa. Nopeasti Sontasrokka vilkaisi seinällä heiluvaan tikariin. Siihenkin oli matkaa.

Väsyneenä hän nosti kätensä ylös. Toinen hahmoista juoksi hänen luokseen kaataen muutaman esineen mennessään. Hän tarttui vihaisena Evolveria toisesta kädestä ja tuuppasi hänet peräkamariin. hetken kuluttua hänen seurakseen saapui hänen äskeinen asiakkaansa, olikohan tämä taistellut vastaan? Evolver katseli, kuinka suuri ovi pamahti hänen edessään kiinni. Vihaisena hän nousi lattialta ja rymisytti ovea. Miksi hän olikaan jättänyt avaimet pöydälleen! Mies kirosi katkerasti ja istuutui takaisin siihen, missä oli äsken istunut.

Alkoi kuulua ryminää ja pauketta, henkilöt olivat alkaneet varmasti tekemään tuhojaan hänen kaupassaan. katkerana Sontasrokka potkaisi kahdella voimakkaalla sorkallaan kohti seinää ja istuutui sitten ovea vasten. Kumpa hänellä olisi ollut rohkeutta kaapata ase ja vangita heidän vangitsijansa kyseiseen huoneeseen. Miksi hän ei ollut tehnyt niin!
"No, täällä sitä nyt ollaan", Evolver mulkaisi vierellään olevaa suurta alasinta. "Voisin takoa sinulle nyt tikarisi, jos haluat?" hän sanoi ja laahusti takan luokse sytyttäen loimuavat liekit sen uumeniin. Tämän jälkeen hän alkoi työhön.

[Naiyo nyt antoi rahat, muuten roolista olisi tullut uskomattoman lyhyt. Ja Evolver kuitenkin tietää, että hänellä oli kolikoita pussissaan nähtyään ne ^^]

//Kittyyyyyhhhh, anteeksi kun tulimme jälleen kerran sinua häiritsemään, MUTTA viestin lyhyyteen/juoneen/toimintaan vetoaminen ei ole pätevä syy autohittiin. Hitti on sallittua vain, jos siitä on sovittu etukäteen. Elikkäs et voi laittaa toisten hahmoja ojentamaan rahojaan, ilman toisen pelaajan antamaa lupaa.
Hyviä pelihetkiä teille.<33

-Aida ja CARMI //

Naiyon kasvoille levisi pieni onnellinen hymy satyyrin kertoessa että tikari oli mahdollista tehdä. Hän nyökkäili innoissaan, eikä pistänyt kahdenkymmenen hopeakolikon summaa pahakseen.
Hän kuitenkin nopeasti pyyhki hymynsä pois ja katseli satyyria taas vakavana, hänen toinen kulmansa kohosi hiukan satyyrin tahtoessa rahat etukäteen. Viitsisikö niitä nyt jo antaa, jos suursatyyri vaikka yrittäisi huijata, ottaisi rahat mutta jättäisi tikarin tekemättä.
Naiyo puisteli päätään mutta päätti, että on niitä rehellisiäkin kauppiaita ja hän tiesi, että pystyisi kostamaan hyvin helposti satyyrille, jos tämä hänen rahansa veisi.
Puolihaltia kaivoi nahkapussin taskunsa vuoren sisältä, laski kaksikymmentä hopeakolikkoa ja ojensi ne Evolverille.

Intiaani katseli, kuinka satyyri puraisi jokaista kolikkoa ennen kuin heitti ne laatikkoon. Hän päästi pienen naurahduksen ja kääntyi kohti ovea, hän kai voisi poistua.
Hän oli juuri avaamassa suutaan, kertoakseen satyyrille poistuvansa kun liikkeen ovi pamahti auki ja naamioituneet hahmot syöksyivät sisään. Naiyon käsi lennähti saman tien takin sisälle, rintataskuun ja sen eräänlaiseen salataskuun ja veti haltioiden takoman tikarinsa esiin. Hän puristi tikaria tiukasti ja pujotti sen varovasti housujensa taskuun, katsellen sitten tunkeilijoita tarkkaavaisesti.
Evolverin tiedustellessa, tahtoivatko tunkeilijat jotain, Naiyon kasvoille kohosi sarkastinen virne. Mahtoiko tämä suursatyyri ihan järjissään olla, tiedustella nyt ilmiselvästi hyökkäyssä suorittamassa olevilta naamiosankareilta tahtoivatko nämä jotain.

Nao tyytyi katselemaan varsin tyynenä, odottaen hyökkääjien seuraavaa siirtoa. Pian satyyrin sanojen jälkeen toinen hyökkääjistä heitti tikarinsa kohti satyyria, mutta satyyri ei suinkaan ollut kohteena, vaan seinä hänen vieressään. Evolver selvästi tajusi hyökkäyksen olevan oikea, sillä hänen silmänsä alkoivat vikkelästi liikkua kengistä taskuun, taskusta seinään.
Ilmiselvästi tällä oli aseita piilossa, mutta kaikki tuntuivat olevan tavoittamattomissa.

Satyyri nosti kätensä ylös ja toinen hahmoista rynni esineiden kaatumisesta välittämättä raahaamaan satyyria pois myyntihuoneesta, kaupan perällä olevaan huoneeseen.
Nao katseli tapahtumia, aivojen tehdessä lujasti työtä.
Ehtisikö hän tehdä jotain, vaikkapa paeta?
Ei, se olisi mahdotonta. Kasvitkaan eivät auttaisi häntä tässä.
Hänen olisi siis joko antauduttava tai taisteltava.
Hyökkääjät olivat reilusti häntä isokokoisempia, joten taistelussa hän häviäisi ellei olisi mahdottoman nopea ja saisi siveltyä tikariaan syysmyrkkyliljatahnalla. Voide kuitenkin köllötteli tällä hetkellä mukavasti hänen housujensa reisitaskun salataskussa, eikä hänellä olisi riittävästi nopeutta ujuttaa sitä esiin.

Intiaanihaltiakin siis nosti kätensä ylös ja alistui toisen hyökkääjän kuljetettavaksi. Tämä riuhtoi hänet, hiukan kovakouraisemmin kuin olisi tarvinnut, kohti peräkamaria, jonne suursatyyri oli hetkeä aikaisemmin kuljetettu.
Nao kääntyi heti kohti ovea ja ehti juuri nähdä, kuinka suuri ovi vedettiin kiinni äänekkäästi pamauttaen. Suursatyyri nousi takomaan ovea mutta hyvin äkkiä tämä lopetti ryskyttämisen ja istui jälleen. Nao toivoi, että mies ei ollut jättänyt avaimiaan sinne, missä ne aikaisemmin olivat levänneet, puodin pöydälle.
Ilmeisesti kuitenkin avaimet lepäsivät siellä, koska satyyri ei kaivanut niitä mistään kätköstä. Nao huokaisi.

Äänistä päätellen hyökkääjät tuhosivat nyt suursatyyrin kauppaa ja luomuksia. Naiyo katseli kuinka Evolver tähtäsi vihaisen potkun seinään ja liukui sitten istumaan ovea vasten.
Evolver totesi heidän olevan jumissa, hoksasi sitten alasimen ja ehdotti Naolle takovansa tämän tikarin nyt. Nao nyökkäsi suursatyyrille ja asettui istumaan oven viereen.

Intiaanipoika katseli suursatyyria työssään, pisti merkille mitä tämä milloinkin teki. Oli kiinnostavaa seurata sepän töitä, ei tälläistä monesti päässyt näkemään. Nao ei tiennyt kuinka kauan aikaa oli kulunut, kun hän vihdoin avasi suunsa; "No, nyt kun kerran olemme täällä jumissa ja ilmeisesti pysymmekin jonkin aikaa, olisi ehkä kiva tietää nimenne."
Naiyo hymyili pienesti ja katsoi nyt suursatyyria silmiin, samalla hän kuulosteli ääniä kaupan puolelta.
Enää hän ei kuullut samanlaista ryskettä ja ryminää kuin aikaisemmin, mutta jonkinlaista ääntä sieltä kuului. Olivatkohan hyökkääjät löytäneet etsimänsä vai olivatko he tuhonneet suursatyyrin kaupan ihan huvin vuoksi? Kysymys jäyti Naon mieltä, jotainhan tässä hyökkäyksessä oli takana oltava.
Niin, ja jättäisivätköhän nämä hyökkääjät heidät tänne selviämään tai kuolemaan? Olisivat melkoisen tyhmiä, jos heidät vapaaksi tuosta noin vain päästäisivät, intiaani pohti ja virnisti ilkeästi miettiessään, kuinka hänen syysmyrkkyliljavoiteensa tekisi tehtävänsä.

// juu, eipä tuo mitään. :') OHO, tulipa pitkä! D: Kahvikestit! Varmaan pisin pelaukseni ikinä! 8DD

Evolver nosti esille pienen palan hopeaa, sitä ei ollutkaan varaston tiloissa enempää kuin kolme palaa. Hän oli ollut iloinen saadessaan pulittaa toiselta rahaa, mutta tietenkin hän emnetti ne kaikki silmän käänteessä. Ja eihän hän uskaltaisi mitään tehdä, elementeistä ei olisi hyötyä tälläisissä tapauksissa. Ja jos hän käytteäisi jotenkin niitä, hänen kaikki voimansa uppoaisivat muutamaan typerään pilven pyöräytykseen ja siihen hän varmaankin tyypertyisi lattialle tajuttomana ja ennätyksellisen väsyneenä.

Ja tuo toinen.. hetkonen, mikäköhän hänen nimensä oli? Nuorukaisen nimi tulisi varmaankin tietää, sillä jos he viettäisivät täällä enemmänkin aikaa.. Samassa poika laukaisikin ilmoille kysymyksen, jonka hän oli juuri aikonut esittää hiljaisuuden rikkomiseksi. No niin! Olihan pojalla hieman älliä kysyä hänen nimeään.
"Öh... Sano Evolveriksi", suursatyyri sanoi keskeytettyään vimmatun hakkaamisensa ja kuuman raudan taittelun paksujen hansikkaiden avulla.

"Entäpä sinä? Milläs minä sinua saan kutsua? Kieltämättä olisi kiva kuulla nimesi, jos tänne jäämme yhdessä hauskaa pitämään". Evolver kääntyi takaisin kohti tekelettään ja aloitti taas hakkaamisen. Mitä nopeammin hän saisi sen valmiiksi, sitä nopeammin he pääsisivät täältä ulos. Vaikkakin hajoittamalla oven.. roistothan saataisiin vielä kiinni! Ajatus hänen kauppaansa ryöväävistä tunareista teki hänet vielä vimmoisammaksi hän ja alkoi hakata hopealiuskaa kaksinkerroin kovempaa.

Hetken kuluttua hän päätti hengittää hetken, hiki valui hänen nenäänsä pitkin ja pitkin selkää muodostaen märät läntit hänen kainaloihinsa ja selkäänsä. Muutama pisara tippui hänen otsalta, joten Sontasrokka istahti alasimen viereen nojaamaan siihen ja pyyhkäisi jo ennestään märällä paidallaan. Hän kuunteli hetken kovan huohotuksensa ylitse, ei kuulostanut siltä kuin joku olisi enää heitellyt hänen omaisuuttaan. Veijarit olivat taatusti lähteneet - ja jättäneet heidät tänne kytemään. Onneksi hänellä oli täällä hieman vettä aina tallessa, nimittäin suuri tynnyri jonne hän upotti tekeleensä jäähtymään. SIitä saisi vettä talteen - ainakin vähän.

"Autatko minua veden talletuksessa?" Evolver kysyi ja vilkaisi merkitsevästi nurkassa kyyköttäviin ämpäreihin. Hän nousi maasta yltäpäältä hiessä ja tarttui yhteen niistä viskaisten toisen Naiyolle.
"Otetaan kummallekin yksi ämpärillinen. Yhteen tälläiseen ,mahtuu noin 10 litraa", hän hymähti ja siirtyi suuren vesitynnyrin luokse. Hän kahmaisi noin 30 litran altaasta omansa piripintaan täyteen ja peitti viileän veden kannella. Sillä hän eläisi tämän päivän, huomenna -heidän kerättyään hieman voimia- he voisivat sitten joukolla rynnistää huoneesta ulos. Se kyllä onnistuisi, sillä olihan hänellä apuna toinen niekkonen. Ja taatusti vahvakin vielä. Nykyään piti kaikkien olla vahvoja, niin henkisesti kuin fyysisestiksin, sillä sota oli kaupungin yllä vaarallisesti.

"No, kerrohan minulle jotakin itsestäsi", Sontasorkka kiirehti sanomaan. Häntä todellakin kiinnosti kuulla tuosta toisesta. Hän ei näyttänyt olevan aasa, mutta ei vaanikaan. Oliko hän siis killaton? Mutta kyllä hänen silti tulisi tietää toisen kilta, joten hän odotti pojan siitä kertovan. Jos hän vehkeilisi vihollisen kanssa, mitäköhän siitäkin mahdollisesti seuraisi! Toivottavasti poika oli aasa tai killaton, ei ulkonäkö kertonut kaikkea. Hänkin kulki pelkissä römyisissä likavaatteissa, mutta kuului silti aasoihin erityisen takojantaitonsa takia.

[Juu.. Anteeksi vain ^^
Olen tälläinen omalaatuinen törppö, ja joskus panee patittamaan jos ei voi tehdä jotakin hyvin pientä toisen hahmolla.. niinpä minä sitten jotenkin menen sääntöjä ystävällisesti rikkomaan.. ./]

Naiyo yritti lukea suursatyyrin ilmeitä ja huomasi tämän olevan hiukan ärtynyt. Vaikka eipä ärtymys kai kovin ihmeteltävää olisi kun otti huomioon tämän tilanteen ja tapahtumat. Ei, Naiyo ei itsekään ollut kovin lempeällä tuulella juuri nyt, häntä pisti vihaksi tälläinen ja se, ettei ollut pystynyt taistelemaan tai pakenemaan.
Satyyri kuitenkin esitteli itsensä Evolveriksi ja hetken kuluttua kysyi Naiyon nimeä. Intiaani nyökkäsi ja esitteli itsensä: "Minun nimeni on Naiyo, mutta minua kutsutaan Naoksi."

Sanoja seurasi hiljaisuus, satyyri jatkoi tikarin työstämistä suorastaan raivokkaasti. Naiyo katseli silmät kiiluen Evolverin työskentelyä, kunnes tämä keskeytti työnsä hikeä valuen.
Mahtoi olla rankkaa puuhaa, Naiyosta ei koskaan olisi tuollaiseen työhön.
Intiaanihaltia ei sopinut luonteeltaan eikä rakenteeltaan ruumiilliseen työhön ja viihtyikin sen takia paremmin yrttien ja kasvien parissa. Varsin hyväkin hän oli, osasi valmistaa jos minkälaisia uutteita ja tahnoja. Pieni ilkeähkö virne levisi Naiyon kasvoille.

Poika havahtui ajatuksistaan, kun Evolver pyysi häntä auttamaan veden tallettamisessa ja samassa jo refleksinomaisesti nappasi satyyrin heittämän ämpärin. Nao katseli ämpäriä hiukan kummissaan ja meni sitten satyyrin perässä täyttämään sitä. Intiaani toivoi, että Evolverilla olisi jokin keino, jolla he pääsisivät täältä pois. Tai edes saisivat jonkun hakemaan heidät täältä, ei Naiyo kestäisi täällä kauan. Ahtaan paikan kammokin saattaisi puskea päälle.
Oven saattaisi yhteisvoimin saada rikki, mutta rankkaa se tulisi olemaan.
Naiyo otaksui että he ainakin seuraavaan päivään olisivat jumissa ja keräisivät voimia. Tuskin hänen haltiatikaristakaan olisi apua tässä tilanteessa.

Suursatyyri avasi suunsa ja pyysi Naiyoa kertomaan itsestään.
Mitäpä intiaanihaltia voisi kertoa, tuskin satyyria kiinnostaisi hänen taitonsa sen kummemmin. Naiyo oletti, että satyyri tahtoikin tietää vain ne perusasiat, killan ja sen sellaista.
"Niin, en kuulu kiltoihin. Minusta on tyhmää uskoa sokeasti johonkin jumaliin", Naiyo aloitti painottaen viimeistä sanaa, "en ole syntyjäni Payonista. Synnyin intiaanikylässä, solassa, jota nykyään kuulee kutsuttavan Surmansuuksi. Olin melko nuori, kun kuolema saapui kyläämme mutta en kuitenkaan ihan lapsi, joten muistan siis melko hyvin sen kauheuden. Payoniin saavuin vasta hyvin vähän aikaa sitten, tai siltä se ainakin tuntuu", puolihaltia päätti kertomuksensa ja siveli sormillaan housujensa lahkeesta kohtaa, jonka takana oli jälleen yksi salatasku piilossa. "Entäpä te?" intiaani kysyi kohteliaasti suursatyyrilta ja katseli pilkullisilla silmillään tätä.

Evolver hymyili pojalle, Naolle, tämän kertoessaan palan menneisyyttään. Hän tosin ei uskaltaisi kertoa, hänen menneisyytteensä liittyi joitakin asioita, joita hän ei halunnut kenellekään paljastaa. Edes hänen rakastettunsa ei näitä saloja tiennyt. Kaikki pelkäsivät hänen olevan verenhimoinen murhaaja, jos hän kertoisi menneisyydestään. Hän ei ollut puhunut siitä kymmeniin vuosiin, mutta muisti kaiken silti kuin eilisen.
Heti oman tarinansa jäleen Nao pyysi häntä kertomaan itsestään jotakin, aivan kuten hän olikin osannut arvella. Hetken heiluteltuaan päätään ja mietittyä, mitä sanoisi hän levitti kasvoilleen vaisun hymyn ja aloitti sitten.

"Minä taas olen aasa. Minäkään en usko jumaliin tai noudata aasojen tapoja. Kuulun kiltaan vain, koska saan parempaa palvelua ravintoloissa ja kuppiloissa". Evolver vinkkasi silmäänsä ja jatkoi. "Minäkään en ole syntynyt täällä. Olen lähtöjäni aivan jostakin muualta. Mutta ikäväkseni minä joudun sanomaan, että minunkin perheeni kuolo korjasi pois. Saavuin Payoniin ja täälä nyt sitten olen asunut kyseistä kauppaa pidellen. Eipä tästä kamalasti rahaa saa kerätyyä kekoon, mutta kyllä minä jokapäiväisen leivän itselleni pystyn hankkimaan. ", satyyri sanoi pienoinen kaipaus ja synkkyys mielessään. Hänen oikea nimensä oli Paragon, mutta hän ei voinut sitä kenellekään paljastaa. Intiaani tuskin hänestä oli koskaan kuullutkaan, mutta varmuuden vuoksi.

Evolver nostatti omasta vesiastiastaan elementtinsä avulla pienoisen vesipallon korkeuksiin. Onneksi hän hallitsi myös ilman, joten hän saattoi kuljettaa vesipallon lähelleen ja vipata sen suuhunsa. Takahuoneessa alkoi todellakin olla jo kuuma, ilmanvaihtokanavat olivat kaikki rikki. Hän ei ollut koskaan uskonut, että joutuisi elämään yhden kokonaisen päivän tässä huoneessa, jossa melkoisestikin haisi epämääräinen haju, jota ei oikeen voinut kunnolla tunnistaa. Ilta oli jo varmastikin pitkällä, sillä pienistä reijistä rakennuksen lautojen välistä ei näkynyt muuta kuin pelkkää synkkyyttä. Huomenna he iskisivät takaisin ovea päin.

Sontasorkka laski hopeakaistaleensa viereensä kiviselle lattialle, sen muoto alkoi jo hahmottua hiljalleen. Hän ei ollut pitkiin aikoihin takonut mitään, kysyntää ei toki ollutkaan sodan aikana paljoa. Sota usutti kaikki kaduilta pois, hän taisi olla muutamien killattomien kanssa ainoa, joka uskaltautui kaduille kävelemään. Hän ei välittänyt kiltojen sodasta, hän voisi samanties vaikka nirhata joukon aasoja, jos hänen täytyisi. Mutta hän ei uskaltaisi. Evolver oli aina ollut jonkinlainen pelkuri, hän tahtoi olla kovaveikko ja kulkea kaduilla pää pystyssä heikompien antaen hänelle tilaa. Mutta koskaan hän ei ollut sitä kunnioitusta saanut, kiitos hänen ujoutsensa ja arkuutensa.

"Alkaa olla jo myöhä. Taidan vetäytyä nukkumaan, saan tikarisi huomenna valmiiksi", Sontasorkka hymähti ja kääntyi selälleen makaamaan. Hän vetäisi pronssilaatan tyynykseen, joka tosin ei ollut mikään mukavin mahdollinen. Mutta muutakaan ei ollut tarjota. Hän sulki silmänsä hyvin väsyneenä, fyysisesti hän ei ollut laisinkaan niin väsynyt kuin henkisesti. Kauppa ryöstettiin aivan hänen nenänsä alla, eikä hän ollut uskaltanut tehdä mitään. Mutta sellainen hän oli, melko hyödytön tumpelo. Juuri ennen kuin hän nukahti, hänen ajatuksensa pyörivätkin hänen kaupassaan. Toivottavasti kaikki olisivat hyvin hänen herätessään..

Naiyo katseli miestä ja odotti rauhassa, että tämä kertoisi itsestään kuten poika oli jo aikaisemmin kertonut.
Pian suursatyyri paljastikin olevansa aasa, mutta ettei uskonut jumaliin.
Nao nyökytteli hyväksyvästi miehelle ja kuunteli tämän kertomusta alkuperästään.
"Minusta on naurettavaa uskoa sokeasti johonkin, mitä ei koskaan ole edes nähty tai minkä olemassaoloa ei voida mitenkään painavin todistein esittää", Nao puuskahti kun Evolver oli saanut kertomuksensa loppuun.

Puolihaltia katseli, kuinka Evolver jotenkin sai vesiastiasta nousemaan pienen vesipallon, ilman minkäänlaista kosketusta. Olihan Naiyo ennenkin kuullut ja nähnyt elementtien hallinnasta ja muusta sellaisesta muttei koskaan ollut ollut näin lähellä näkemässä itse tapahtumaa. Hän naurahti hiukan ja katseli kiinnostuneena, kuinka Evolver kuljetti palleron suuhunsa.
Intiaani saattoi kuvitella kuinka pieni vesipallo lipui kieleltä kurkkuun, kostuttaen sen ja jatkaen sitten iloisesti matkaansa kohti mahalaukkua.

Naiyo veti syvään henkeä ja nyrpisti nenäänsä, huoneen haju ei ollut mikään mukava mutta siitä piti vain olla välittämättä. Intiaani huomasi vasta nyt, ettei huoneeseen tainnut virrata mistään kunnolla ilmaa.
Jos heiltä loppuisi happi, hehän kuolisivat! Ei Naiyo tahtonut kuolla näin nuorena, sitä paitsi eihän hänen pitänyt kuolla vaan muiden piti kuolla hänen käsiensä kautta. Pieni paniikinpoikanen alkoi hiipiä Naiyon mieleen ja hän katseli silmät hiukan aiempaa suurempina katon rajaa.
Lautojen välistä toki virtasi ilmaa, mutta olisiko sitä riittävästi heille kahdelle huomiseen asti? Intiaanihaltia ei kuitenkaan viitsinyt vaivata satyyria moisella, olisihan se nyt häpeä jos hän toisi turhan paniikkinsa esille.

Evolver kertoi käyvänsä nukkumaan, jolloin intiaani vilkaisi tätä hiukan kummissaan. Hän ei varmasti pystyisi nukkumaan silmän täyttäkään, häntä ei oikeastaan edes väsyttänyt. Naiyo kuitenkin nyökkäsi suursatyyrille tämän asettaessa päänsä pronssisen laatan päälle.
Puolihaltia huokaisi ja päätti hänkin käydä makuulle, jos vaikka sattuisi nukahtamaan. Ei olisi mukava istualtaan nukkua, siinähän nyt jumiutuisivat parempikuntoisenkin paikat. Naiyo kävi kovalle lattialle makaamaan vatsalleen ja painoi päänsä käsien päälle.
Pää tosin painaisi nukkuessa käsiä niin, että ne aamulla olisivat aivan puuduksissa, mutta ei sillä niin väliä ollut.

Intiaanin ajatukset vaeltelivat kaikessa mahdollisessa. Hän mietti perhettään ja näiden kohtaloa, erilaiset yrttisekoitukset pyörivät hänen mielessään ja viimeiseksi ennen kuin hänen luomensa kävivät raskaiksi, hän huomasi pohtivansa satyyria ja tämän menneisyyttä. Mitäköhän tämän perheelle oli käynyt? Ei Naiyo kovin utelias ollut mutta olisi hänestä silti kiinnostava tietää vähän lisää satyyrin menneisyydestä.

Yöllä Evolver heräsi usein raskaasti huohottaen. Hän toivoi, että aurinko loisi jo kirkkaista värejään lautojen väleistä heidän silmiinsä kertoen, että aamu oli saapunut. Ilma oli raskasta hengittää ja epämääräinen haju pisti ajatuksen täysin sekaisin. Kun hän heräsi kuudennen kerran, hän huomasi onnekseen, että pimeys oli laskenut ja auringon valo tulvi matalata sisään. Evolver huohotti kovaan ääneen, yö oli todellakin ollut yhtä painajaista. Hän oli toivonut Naon olevan hereillä, mutta ikäväkseen hän ei ollut nähnyt pimeässä, oliko toinen hereillä vai ei. Ja eihän hän viitsinyt käydä poikaa herättämään, nuorena tuli saada kunnon yöunet!

Muutaman tunnin kuluttua Evolver oli jo noussut ja pistänyt paitansa päälleen (jonka hän oli yön aikana riisunut). Väsyneenä hän istui takkatulen ääressä katsellen sen jatkuvasti kohoavia liekkejä toivoen Naon pian heräävän. Käsissään hän piteli melkein valmista tikaria, kaiverrus puuttui edelleenkin. Hän otti seinältä roikkumasta eräänlaisen pronssisen terävän esineen ja kuumensi sen pään polttavaksi takan tulessa. Tämän jälkeen hän rupesi vaivalla raapustamaan sanoja, joita poika hänen oli pyytänyt kirjoittavan. Todellisuudessa hän ei edes tiennyt niiden merkitystä, hän vain raapusti niitä ylös.

Sanat 'Acta est fabula, nunc plaudite!' hohtelivat kirkkaana tikarin kahvassa melko pienillä kirjaimilla, mutta niistä sai silti hyvin selvää. Hyvillään Evolver laski tikarin pieneen vesisaaviin jäähtymään. Hän siemaisi omasta ämpäristään vettä; aamun aikana hän oli saanut juoduksi lähet puolet ämpäristään. Hän sysäsi ämpärinsä varjoon ja nousi seisomaan puhdistellen käsiään yhteen.

Sontasorkka käveli erään seinän luokse ja paukautti sitä muutaman kerran kädellään kovaa. Seinä tuntui olevan vahvaa tekoa, sitä ei saisi hevillä kaadettua. Hän käveli seuraavaksi ovelle ja koitti sitä. Puinen ovi oli lukittu ulkoapäin, mutta eivätköhän he kunnon voimalla saisi oven auki. Se oli heidän ainoa mahdollisuutensa. Ja olihan heillä onneksi vajassa puita ja metallia, mitä he voisivat sytyttää tulessa ja heittää kohti ovea. Evolver tirkisti lukon raosta, mutta ei nähnyt mitään; kaupassa oli hyvin pimeää.

Suursatyyri lysähti ovea vasten istumaan. Hänen otsaltaan valui hiki, vaikka hän ei ollut paljoa mitään ehtinyt vielä tehdäkään. Vasemmalla kädellään hän pyyhkäisi hien pois ja pyyhkäisi märän kätensä paitaansa. Hän voisi ottaa sen pois, mutta kun seurassa oli muitakin.. Hän ei ollut niitä ihmisiä, jotka mielellään kävelivät paita kainalossa housut roikkuen puolitangossa. Hän ei tahtonut todellakaan, että kukaan ei saisi nähdä hänen melko lihaksitonsa vatsaansa ja kaikka hänen selkänsä makkaroita. Hän naurahti ääneen ajatellessaan näin, mutta pian naurun ääni muuttui kiljaisuksi. Takassa ollut tuli oli jotenkin ihmeellisesti päässyt leviämään tulisijan ulkopuolelle puulattialle!

Jonkin aikaa nukuttuaan, Naiyo heräsi hätkähtäen.
Hän ei tiennyt, mikä hänet oli herättänyt mutta enää hän ei saanut unta.
Koko loppyön hän makasi selällään, oli katselevinaan kattoa pilkkopimeässä.
Todellisuudessa hän ei nähnyt pimeydeltä mitään, mutta uskotteli itselleen näkevänsä katon ettei paniikki iskisi.
Useasti Nao kuuli suursatyyrin raskaan, tiheän hengityksen muttei uskaltanut avata suutaan, ties vaikka satyyri nukkuisikin ja Naiyo vahingossa hänet herättäisi. Pimeyden läpi intiaani ei nähnyt sen kummemmin kattoa kuin Evolveriakaan.

Hyvin pitkältä tuntuneen yön jälkeen puolihaltia kuuli, kuinka satyyri nousi ja pian hän näki tumman hahmon takkatulen edessä. Naiyo ei liikahtanutkaan, hän näki että Evolver alkoi työstää jotain käsissään eikä tohtinut häiritä tätä. Nao puristi silmänsä kiinni ja päätti olla nukkuvinaan.
Jonkin ajan kuluttua hän kuuli, kuinka jotain laskettiin veteen sihahtaen.
Naiyo tunsi kurkkunsa olevan hyvin kuiva, hänen teki mieli vettä muttei hän tohtinut vielä nousta.

Satyyri asteli nyt pitkin huonetta, seinältä ovelle ja paukutteli niitä.
Ilmeisesti tämä kokeili materiaalien kestävyyttä. Niin, pääsisivätköhän he ulos täältä koskaan, Naiyo kun ei todellakaan ollut vahvimmasta päästä eikä suursatyyrikaan mikään voimanpesä näyttänyt olevan.
Naiyo kohottautui istumaan, vetäen samalla jalkansa koukkuun.
Hän suuntasi nyt katseensa satyyria kohti, näki tämän tumman hahmon olevan kumartuneena. Tämä taisi yrittää tirkistellä kauppaan mutta nähtävästi mitään ei näkynyt, sillä pian satyyri liukui istumaan oveen nojaten.

Naiyon pieni pelko oli kasvanut jo suuremmaksi, häntä alkoi pikkuhiljaa tosissaan pelottamaan eikä poika pystynyt tuota jäytävää tunnetta työntämään sivuun. Ei hän tahtoisi tänne kuolla, hän oli selvinnyt kuoleman kynsistä jo kerran mutta selviäisikö toista kertaa, sitä hän ei halunnut edes koettaa. Intiaani kuuli, kuinka Evolver naurahti mutta kesken naurun kiljahti kimeästi, kuin pieni sika. Naiyo käänsi katseensa satyyriin ja sitten satyyrin katseen suuntaan.

Naiyo pomppasi pystyyn, lattiahan oli liekeissä!
"Miten tämä on mahdollista?" Naiyo huusi Evolverille ja kiirehti tämän viereen. "Meidän täytyy saada vettä tai jotain, millä sammuttaa tuo ja äkkiä!" intiaani järkeili hädissään. Puulattiassa tuskin olisi mitään, mitä intiaanihaltia saisi kasvamaan ja peittämään tulen. Naiyon paniikki kasvoi ja hän toivoi tosissaan, että Evolverilla olisi jokin ratkaisu tähän.

Evolver huudahti, nähtävästi herättäen Naonkin. Tämä kyseli heti, miten oli mahdollista saada tuli leviämään tuolla tavalla. Evolver juoksi oman juoma-astiansa luokse ja kaatoi ämpärissä olevat muutaman desin tulen päälle. Sitten hän juoksi Naon vesiämpäin luokse, näytti tälle surkeaa naamaa pahoitellen tekoaan ja heitti vedet yhä leviävän tulen ylle. Vasta kun hän oli saanut Naiyon vedet kaadetuksi, tuli alkoi hiipua ja sammui pian lopullisesti. Evolver lysähti istumaan.
"Anteeksi, muutakaan ei ollut tehtävissä", hän tokaisi hiljaa. Nyt he eivät ainakaan saisi takkaa päälle muutamaan tuntiin märkien puiden päälle, ja tulta he olisivat todellakin tarvineet. He olisivat voineet sytyttään soihdun ja polttaa oveen pienen reijän.. Mutta happi alkoi olla lopussa ja he jumittivat täällä edelleenkin toivoen pelastusta. Kauaa he eivät enää kestäisi, he eivät voisi millään odottaa puiden kuivumista. Siinä kestäisi tunteja!

Evolver loi katseensa Naoon.
"Mitäs me nyt tehdään?" hän kysyi varovasti ja huokaisi väsyneenä. Kuumuus todellakin vei hänen voimiaan salamana. Hänen äänensä oli käheä, kuumuus oli tunkeutunut hänenkin kurkkuunsa haihduttaen kaiken syljen. Hän katsoi nurkassa seisovaa suurta ämpäriä, jolla olisi varmaankin saanut sammutettua tulen paljon nopeammin. Miksi hän ei ollut ymmärtänyt! Vihoissaan itselleen hän nousi ja asteli hiiltyneen lattian viertä kohti ämpäriä. Hän vilkaisi sen sisään, mutta vesi ei näyttänyt juomakelpoiselta. Siellä lillui kuolleita kärpäsiä ja hämähäkkejä ja kaiken maailman ötököitä sekä tietysti siellä oli äsken jäähdytetty tikari. Hän ei ainakaan joisi tuota vettä. Hän kauhaisi käteensä likaista vettä ja laski sen takaisin saaviin.
"Tätä ei voi juoda", hän sanoi hiljaisesti ääni edelleenkin rähisten uhkaavasti.


Evolver käveli löntystäen Naon viereen ja istahti yhden pronssilevyn päälle.
"Aloitetaanko me operaatio nyt heti, ettei happi lopu tai emme kuole janoon?" hän kysyi äänessään selvä epäröinti. Miksi maailma kohteli häntä näin! Vasta hän oli selvinnyt autiolta saarelta vampyyrin kanssa ja nyt tämä! Ehkä hänen olisi tarkoituskin kuolla. Ajatus virtasi kylmänä väreinä hänen ruumiinsa lävitse päälaelta aivan sorkkien päihin asti. Mitä jos jokin yliluonnollinen tahtoi hänen kuolemaansa? Tuskimpa, sillä mitään jumalia tai henkiä ei ollut olemassa. Mutta nyt hän ei enää voinut sanoa olevansa 100% varma asiasta.
"Kuule, mitä jos maailma tahtoo meidän kuolevan?" hän kysyi ja jälleen hänen sanojaan seurasi kylmät väreet aivan päälaealta sorkkiin asti.

Evolver nousi istumaan.
"No, voimme ainakin pyristellä vastaan!" hän julisti voimakkaimmalla äänelläänl, mikä hänen kuivasta kurkustaan irtosi. Hän yritti hymyillä, mutta hymyä ei tuntunut irtoavan. Sontasorkka ojensi kätensä Naolle ja odotti tämäm tarttuvan siihen. Tämän jälkeen hän käveli penkomaan hyllyjään, joista retkotti vaikka minkämoista tavaraa.
Hän heitti intiaanille muutaman metallilevyn ja ehdotti, jospa tämä voisi hakata sillä puisia seiniä. Tämän jälkeen Evolver hyppäsi hiiltyneen maan ylitse ja nosti käsiinsä suuren vesiämpärin. Hän kaatoi sen vedet lattialla olevasta tulen synnyttämästä reijästä alas ja katsoi, kuinka maa nielaisi vedet siinä samassa siemauksessa. Hän Käveli Naon viereen ja piteli käsissään saavia. Hän paiskasi sen päin ovea toivoen, että ovi särkysi. Tästä se lähti, heidän yhteinen matkansa kohti ulko-ovea!

Naiyo katseli silmät suurina, kun suursatyyri alkoi hosua tulen sammuttamiseksi. Tämä kaatoi molempien juomavedet tulen keskelle, minkä ansiosta tuli talttui ja hiipui lopulta sammuksiin.
Intiaani hymyili hiukan helpottuneena, mutta tajusi sitten ettei heillä olisi varmaankaan juomavettä enää ollenkaan. Pojan kurkkua oli jo aikaisemmin kuivanut ja nyt, kuumuuden hälvetessä hän tunsi kurkkunsa olevan kuin autiomaa. Hän raapi kaulaansa ja katseli hiukan hätää katseessaan ympärilleen. Nyt olisi pakko päästä pois, eräänlainen suunnitelma hänen päässään kyti vaikkei hän ollut koskaan mitään sellaista kokeillutkaan.

Naiyo huomasi Evolverin katsovan häntä ja samassa tämä kysyikin, mitä he tekisivät.
"No en minä tännekään halua jäädä, kai meidän pitää yrittää murtaa ovi... Mutta ihan ensiksi olisi mukava saada kurkun kostuketta", Naiyo vastasi voipuneena. Satyyri astelikin nurkassa seisovan ämpärin luo, kurkisti sisään ja otti hiukan vettä käteensä. Pieni toivo heräsi Naiyossa, vesi saattaisi hyvinkin olla juomakelpoista. Samassa suursatyyri kuitenkin totesi hiljaa, ettei vettä voinut juoda.
Naiyo huokaisi syvään ja liukui takaisin istumaan, painaen samalla päänsä käsiään vasten.

Evolver suuntasi istumaan lähelle Naiyoa. Mielessään Naiyo nauroi satyyrille kuullessaan tämän seuraavan kysymyksen. Intiaanin kasvoille kohosi sarkastinen hymy kun tämä vastasi: "Ei kun minä ainakin odotan että olen nääntymäisilläni janoon ja tukehtumaisillani hapen puutteeseen. Mitä sinä oikein kuvittelet, tietenkin käymme toimeen ennen kuin on liian myöhäistä!"
Puolihaltia katseli satyyria hiukan ärtyneenä ja tutki tämän mietteliäitä kasvoja. Nyt tämä kuitenkin alkaisi puhua jumalista.
Se nyt vielä puuttuisi, Naiyosta sellainen oli naurettavaa.
Samassa satyyri avasi suunsa; "Kuule, mitä jos maailma tahtoo meidän kuolevan?" Naiyon huulilta karkasi pieni naurun pyrskähdys ennen kuin hän ehti hillitä itsensä.
"Mitä sinä... Ei maailma tahdo kenenkään kuolevan, me kuolemme silloin kuin aika on ja kun emme enää pysty taistelemaan kuolemaa vastaan", Naiyo vastasi fiksusti.

Satyyri kuitenkin, Naiyon ja itsensä onneksi, kokosi itsensä ja päätti että kyllä he voisivat taistella vastaan vaikka maailma kenties tahtoisikin heidän kuolevan. Evolver ojensi kätensä Naiyolle ja Naiyo tarttui siihen kummastuneena. Samassa satyyri asteli penkomaan hyllyjään ja pian Naiyolla oli käsissään metallilevyjä ja Evolver ehdotti että tämä hakkaisi puuseiniä niillä. Intiaani katseli, kuinka satyyri alkoi tyhjentää ämpäriä ja alkoi sitten itse hiukan epävarmana hakata puista seinää metallin kappaleilla. Hän tiesi, että näin vankkaa puuta tuskin saisi ainakaan hänen voimillaan hajotettua ja päättikin puhua päässään syntyneestä ajatuksesta, ellei seinä osoittaisi lannistumisen merkkejä.

Naiyo hakkasi seinää oven vieressä taukoamatta, mutta kuten hän oli olettanutkin ei seinä osoittanut minkäänlaisia merkkejä periksi antamisesta.
Intiaanihaltia lopetti hakkaamisen ja kääntyi nojaamaan seinään.
Hän katseli satyyria, joka paiskoi suurta ämpäriä ovea vasten.
Nyt hän voisi avata suunsa ja kertoa suunnitelmasta.
"Osaatko kertoa mitä puuta nämä seinät ja ovi ovat?" Naiyo kysyikin satyyrilta, katsellen tätä toiveikkaana.

Evolver siirtyi itsekin hakkaushommiin heti heitettyään tarpeelliset nurkista pölytymästä. Joitakin kyseisistä tavaroista hän ei ollut uskonut koskaan tarvitsevansa. Kuitenkin hän nosti maasta yhden Odinin pienoispatsaan ja hyppäsi romuläjästä ovelle. Hän alkoi paukuttaa sitä kovalla voimalla, mutta tuntui, että ne eivät hajoaisi minnekään. Etäältä kuului toistakin paukutusta, Naiyo taisi taistella myöskin seinien kanssa. Tilanne näytti edelleenkin toivottomalta. Ehkei kukaan todellisuudessa tahtonut että he kuolisivat, mutta kyllä tälläiset kysymykset nousivat esiinä tälläisissä kohdissa. Naiyo sentään oli puhunut viisaita sanoja, se oli kyllä myönnettävä.

Samassa huoneen toiselta laidalta kuului kysymys puista. Hetken mietittyään, mistäköhän seinät olivat rakennettu hän huusi vastauksen.
"En ole aivan varma, mutta veikkaan niiden olevn kuusta. Tai ainakin väri ja laatukin sopisivat yhteen. Kuusi on vahvaa puuta, mutta yritetään kaikin voimin!" Sontasorkka jatkoi hakkaamisesta yltäpäältä hiessä, ilman taukoja tai vettä. Muutaman kymmenen minuutin kuluttua Evolver oli aivan poikki ja hän istahti väsyneenä seinää vasten huohottaen kovaäänisesti. Kunto hänellä ei ollut oikein kohdillaan.

"Mitä jos tekisimme yhteistyötä?" Evolver esitti kysymyksen käheällä äänellään. "Jos hakkaisimme kummatkin ovea, se varmasti rysähtäisi helpommin." Evolver nousi seisomaan ja katsoi pienestä ikkunasta ulos. Jos joku peittäisi sen, heillä ei olisi enää valoakaan. Mutta toisaalta, jos sen rikkoisi, ei olisi mitään mahollisuuksia kiivetä niin korkealle tällä tavaramäärällä. Sontasorkka kirosi kovin ja odotti, jospa Naiyo tulisi hänen luokseen hakkaamaan puuta. Yhteistyönä oven hajoittaminen saattaisi olla erittäin hyvä idea, miksi hän ei ollut sitä aikaisemmin ymmärtänyt! Varmaankin kuumuus ja jano sekoittivat päätä aivan riittävästi.

Voisihan hän aina käyttää elementtejään, mutta tässä tilassa hän ei pystyisi. Seuraamukset saattaisivat olla kamalia, sillä hän ei ollut kovinkaan vahva elementtiensä käyttäjä. Hän saattaisi jopa kuolla. Mutta vielä hän ei sentään luovuttaisi! Jostakin näytti virtaavan lisää energiaa suursatyyriin, sillä tämä nousi seisomaan ja ryhtyi rymistelemään ovea kaikin voimin. Noin kahden minuutin kuluttua oveen ilmestyikin pieni "kuoppa". Onnellisena Evolver alkoi hakata vahvaa puuta toivoen parasta. Kyseinen "kuoppa" saattaisi olla vastaus heidän kaikkiin ongelmiinsa.

Hetken haikkailtuaan Evolver potkaisi voimakkaasti jalallaan oveen. Siihen ilmestyi pieni särö, aivan kuin ovi olisikin tehty lasista eikä puusta. Evolver naurahti onnellisena ja jatkoi potkimista 'parhaat-päivänsä-nähneet-sorkillaan'. Hän oli todellisesti luullut, että hän ei saisi koskaan enää käyttää niitä pelastamiseen. Ja tässä sitä oltiin, hakkaamassa jaloilla seinää. Hän nosti Odinin patsaan maasta ja alkoi hakata sillä kaikkien voimiensa takaa. Kuitenkin seurauksena oli vain se, että Odinilta tippui ylävartalo kokonaan kovan haukkauksen takia.
"Potkaistaan yhdessä, kun lasken kolmeen!" Evolver sai sanottua hakkaamisensa ylitse.
"Yksi.." hän laski rikkinäisen patsaan.
"Kaksi.." hän astui muutaman askeleen taaksepäin.
"Kolme!" Suursatyyri rynnisti päin ovea ja potkaisi sitä kaikkien voimiensa takaa...

Naiyo nojasi seinään ja odotti toisen vastausta.
Lopulta tämä arveli puun olevan kuusta, joskaan ei täysin varma ollut.
Kuuset olivat vahvoja ja kestäviä, kuin soturit, mutta ehkä Naiyo saattaisi onnistua jos vain saisi tarpeeksi voimia... Yhtäkkiä ajatus tuntui hänestä hassulta eikä hän viitsinyt tuoda sitä julki ja niinpä hän suostui, kun Evolver ehdotti oven hajottamista yhteisvoimin.
Intiaani nyökytteli ja siirtyi oven luo, suursatyyrin viereen.

Naiyo alkoi paukuttaa ovea kaikin voimin yhä kädessään levänneellä metallin kappaleella. Pian satyyrikin hakkasi ovea hänen vieressään kaikin voimin, kuin jostain energiaa lisää saaneena. Välissä Naiyo painoi kämmenensä ovea vasten ja tunsi hyvin heikon puisen hengen sen sisällä.
Ovi oli siis ollut paikallaan jo jonkin aikaa, eikä intiaanihaltia pystyisi sitä enää heikentämään voimillaan. Naiyo huokaisi ja jatkoi oven, johon oli jo pieni painauma syntynyt, takomista.

Hakkaamisen lomassa Naiyo ehti miettiä, kuinka hassulta tämä ulkopuolisen silmissä saattaisi näyttää. Hän naurahti mielessään, suursatyyri ja pieni intiaani paukuttamassa ovea kaikin voimin, eikä ovi tuntunut millään antavan periksi. Kunpa joku vain kuulisi heidät ja tulisi auttamaan heidät ulos, Naiyon jano oli yltynyt erittäin ikäväksi ja hänestä tuntui, että hän saattaisi pyörtyä pian.

Samassa Naiyo havahtui ajatuksistaan, satyyri oli potkaissut ovea voimakkaasti ja pieni puunkappale lensi intiaanin kasvoille.
Intiaani kiljaisi innoissaan mutta vaikeni sitten, kurkku oli hyvin kuiva eikä kiljuminen tuntunut mukavalta.
Naiyo paukutti nyt ovea kaikin voimin mutta lopetti, kun satyyri ehdotti että he yhdessä potkaisivat seinää.
Intiaanin jaloissa nyt ei samanlaisia voimia olisi kuin satyyrilla mutta voisihan sitä koittaa. Naiyo perääntyi hiukan ja katseli odottavasti satyyria, joka nyt laski kolmeen. Kun satyyri huudahti kolmosen, potkaisi Naiyo ovea kaikin voimin yhtäaikaa satyyrin kanssa.
Siihen, missä aikaisemmin oli ollut pelkkä särö, syntyi nyt reikä ja puun kappaleita lensi molemmin puolin ovea. Osa kappaleista kimposi potkijoiden päälle, mutta se ei tässä tilanteessa ainakaan intiaania haitannut.

Kuivakurkkuinen Naiyo kiljaisi innoissaan ja katseli Evolveria iloinen virne kasvoillaan. "Taidamme sittenkin selvitä hengissä", Naiyo naurahti ja syöksähti sitten takomaan metallin palalla ovea aivan reiän yläpuolelta.

Evolver kaatui maahan, hänen päälleen sateli puunpalasia ja metallia. Hän suojeli päätään, mutta kuulikin pian ilonhuudahduksen Naon suusta. Evolver uskalsi avata silmät ja näkikin, että intiaani oli jo tarttunut metalliin ja alkanut suurentaa aukkoa entisestään. Sontasrokka nousi ylös ja rpesi onnelliseen nauruun.
"JEES!" hän huudahti ilosta ja lkoi lyödä vahvoilla nyrkeillään ovea. Ei kauaakaa, kun he pääsisivät pois tästä loukusta. Ei menisi kauaa, ennen kuin hän saisi nähdä rakkaan kauppansa pitkästä aikaa. Ei enää kauaakaan, kun hän ja Nao saisivat vettä ja ruokaa ja ennen kaikkea puhdasta ilmaa! Evolverin otsalta valui tuskan hiki hänen potkiessaan ovea kaikin voimin.

Viimein reikä oli jo niin suuri, että hän pääsi livahtamaan siitä ulkopuolelle. Kaikkialla oli silti kovin pimeää, Sontasorkka ei nähnyt kunnolla edes eteensä. Evolver yritti huutaa onnellisena, mutta hänen kurkustaan ei tullut ääntä. Hän juoksi ulko-ovelle ja nosti kätensä sen kahvalle avatakseen oven saadakseen ilmaa. Mutta siinä samassa hän ymmärsi, miksi kaikkialla oli niin pimeöö. Hänen suunsa loksahti auki hnen tuijottaessa edessään olevaa näkyä. Puuta, puuta ja puuta. Kaupan seinät oli laudoitettu umpeen.

"Ei, ei voi olla!" Evolver huudahti surullisena ja kiiruhti auttamaan Naon reijästä tänne. Evolver tunsi samassa viiltävää kipua kyljissään, puunkappaleet olivat haavoittaneet häntä pahasti. Mies kyykistyi maahan ja lysähti istumaan. Hän puhalsi haavoihin ja katsoi sitten Naon vartaloa. Kuitenkaan hän ei erottanut pimeässä, oliko tällä samanlaisia haavoja. Itse hän oli rakenteeltaan tukevampi, joten oletettavasti hänellä oli pahempia naarmuja. Hän tarvitsisi nyt jotakin, millä tukahduttaa verenvuodon. Hän vuotaisi vielä kuiviin, hän vielä kuolisi tähän..

"Apu", hän sai ähkäistyä hiljaa, mutta sitten hänen kyljessän tuntui mitä kamalin pistos. Evolver kaatui maahan makaamaan huohottaen tuskasta. Hänen silmänsä painuivat väsymyksestä, turhautuneisuudesta ja vihasta. Kukaan ei ollut huomannut muutamaan päivään eloa kaupassa ja oli saapunut laudoittamaan ovet. Varmaankin kyseisten varkaiden juoruja, aivan taatusti. Evolverin ajatukset eivät silti enä olleet selkeät. Hänen silmänsä painuivat nyt aivan kiinni ja hngitys rauhoittui äkisti. Hänen raajansa kokivat jonkinlaisen rentoutumisen ja hänen suunsa loksahti hitusen auki.

Viimeisenä asianaan, jonka hän näki, oli kaupan laudoitetut ikkunat. Pimeys laskeutui hänen ylleen. Äkkiä kuitenkin hänen olonsa vaihtui lämpimäksi ja onnelliseksi, tuntui kuin kaikki paha maailmasta olisi kadonnut. Hän tarvitsisi vettä, se taisi olla ainoa realistinen ajatus hänen päässään, ennen kuin hänet valtasi synkkyys ja viimeinkin hän heitti hyvästit kaikelle tälle kamaluudelle ja pyörtyi onnellisena. Kaikki oli nyt Naon käsissä..

[Anteeksi, kirjoitin kamalalla vauhdilla, joten saattoi olla virheitä jonkin verran tavallista enemmän.]

Jonkin aikaa he molemmat ryskyttivät ovea innoissaan tapahtuneesta edistyksestä ja odottaen hetkeä, jolloin pääsisivät pois tästä kamalasta paikasta, pois raikkaaseen ilmaan ja saisivat kostutettua kurkkunsa ja täytettyä kurnivat vatsansa. Naiyo voisi jopa tarjota suursatyyrille päivällisen, kunhan he täältä selviäisivät.

Naiyo hakkasi hakkaamasta päästyään ja pian hän tajusi, että reikä olisi tarpeeksi suuri, jotta siitä pääsisi toiselle puolelle. Evolverkin näytti tajunneen asian ja kömpi aukosta jo kaupan puolelle. Naiyo hapuili aukon reunoja, tunsi terävät puunsäleet ja toivoi, ettei suursatyyri olisi loukannut itseään pahasti, tuo kun oli intiaania tukevampi. Hivuttautessaan aukkoon, intiaani kuuli satyyrin kopistelevan ympäri pimeää kauppaa, kuuli surumielisen huudon ja tunsi satyyrin karhean kosketuksen, kun tämä riensi intiaania auttamaan. Ilmeisesti jotain kuitenkin tapahtui, sillä satyyri ei ottanutkaan puolihaltiaa kädestä niin kuin tämä oli olettanut vaan kuului tömähtävän istualleen. Naiyo ihmetteli tätä ja pisti vauhtia aukosta tunkeutumiseen, yrittäen varjella vartaloaan teräviltä säleiltä.

Intiaanihaltia suoriutui kaupan puolelle ja luotuaan, turhan, katseen kauppaan hän tajusi ikkunoiden olevan laudoitetut. Ilmeisesti ovikin oli, koska satyyri oli huutanut. Nao hapuili tiensä satyyrin viereen ja tunsi tämän sorkan kätensä alla. Hän konttasi eteenpäin, kuuli Evolverin avunpyynnön ja tömähdyksen tämän kaatuessa makaamaan ja tunsi pian jotain lämmintä ja kosteaa sormissaan. Naiyo älähti kummissaan, nosti kätensä kasvojensa eteen ja toisella kädellään tuuletti tuon nestemäisen aineen hajua nenänsä suuntaan. Rautainen aromi tunki intiaanin sieraimiin ja tämä tajusi, että hänen sormissaan oli verta ja veri oli peräisin satyyrista.
Ilmeisesti satyyri oli innostuksissaan raapinut itsensä pahemmin aukon reunoihin, intiaani kun ei tuntenut pintanaarmuja kummempaa koskettaessaan kylkeään.

Naiyo kuuli, kuinka suursatyyrin aiemmin niin nopea ja hengästynyt hengitys laantui rauhallisiksi, rytmikkäiksi vedoiksi. Intiaani oli kuullut tuollaista usein, hän tiesi että satyyri saattaisi kuolla ellei puolihaltia nyt toimisi ja pelastaisi tätä.
"Voi kiljuvat kirveet!" intiaani manasi ja haparoi taskujaan kädellään.
Hänellä oli tulukset jossain, mutta tietenkään ne eivät juuri nyt osuneet hänen käteensä. Hetken pengottuaan ja äänekkäästi manailtuaan intiaani tavoitti tuluspussin vyötäröltään, riuhtaisi sen esiin ja alkoi tehdä tulta. Varsin pitkältä tuntuneen ajan kuluttua intiaani sai aikaiseksi pienen tulen ja konttasi oven luo, haki suurehkon puunsäleen ja sytytti sen.
Hän muisti hämärästi nähneensä kaupan tiskillä kynttilän ja noustuaan seisomaan, lähti palavan puun pienessä kajossa etsimään sitä.
Intiaani löysi lyhyeksi palaneen kynttilän, mutta koska aikaa ei ollut paljon, se sai nyt kelvata. Intiaani tuikkasi kynttilän sydämeen tulen ja asteli hiukan suuremman valon avulla nopeammin takaisin satyyrin luo, asetti kynttilän viereensä ja alkoi nyt penkoa yrttipussejaan.

Vettä tuolle olisi ainakin saatava, se olisi aivan ehdoton mutta mistä sitä tähän hätään saisi. Ellei sitten satyyrilla ollut leiliä tiskin alla, kuten useimmilla kauppiailla yleensä. Intiaanihaltia ähkäisi ja konttasi tiskin taakse, haparoi kädellään tiskin alustaa. Manaten hän kaatoi puolet esineistä, joita satyyri oli tiskin alle tunkenut ja lopulta tapasi käteensä jotain, mikä nahkaiselta leililtä tuntui. Intiaani kiljahti ja konttasi takaisin satyyrin luo, vääntäen leiliä auki.
Nyt kun siellä vain olisi edes pisara vettä, satyyri saisi pelastuksen. Vaikka intiaanin omakin suu oli hyvin kuiva, ei hänellä sentään vielä näin hätää ollut. Intiaani puisti päätään, manasi ja väänsi voimakkaasti leilin auki. Kynttilän liekin avulla hän löysi satyyrin suun, raotti huulia ja nuuhkaistuaan leilin sisältöä, valutti vettä tuon suuhun.
Naiyo hamusi nahkapussia rintataskun kätköstä. Pussin sisällöllä olisi parantava vaikutus ja sitä voisi hieroa satyyrin haavoihin, joita intiaani nyt tarkasteli kynttilän lepattavassa valossa.

Puolihaltia kiskoi nahkapussin hampaillaan auki ja veti esiin putkilon, joka sisälsi imelän tuoksuista tahnaa. Poika avasi lasisen putkilon ja kaapi sormeensa tahnaa, levittäen sitä sitten varovasti ja hyvin ohuelti satyyrin kyljessä vuotaviin haavoihin. Verellä ei nyt olisi niin väliä, tahna sulkisi haavat, jos se vain olisi asianmukaisesti säilynyt ja Naiyo kehuikin nyt itseään, että oli juuri muutama päivä sitten viilentänyt kaikki yrttisekoitteensa, jolloin säilytysaika piteni.
Saatuaan voiteen levitetyksi, intiaani istui jalat ristissä satyyrin pään vieressä katsellen satyyria odottavan toiveikkaasti.
Hän hamuili leilin käteensä, kaatoi loput sen sisällöstä satyyrin suuhun ja kulautti sitten muutaman pisaran omaankin kurkkuunsa, jääden sitten vain odottamaan ja toivomaan.

Evolver makasi maassa onnellisena. Hänen silmänsä olivat kiinni ja kaikkialla näkyi vain mustaa. Kuola valui hänen suupielestään, sillä pyörtyessään hänen suunsa oli jäänyt yksinkertaisesti auki. Missään ei tuntunut kipua, kaikki näytti olevan hyvin. Mutta äkkiä hän heräsi veden vilvoittavaan tunteeseen kasvoillaan. Sontasorkka nousi vaivalloisesti istumaan ja hieraisi silmiään.
"Mi-mitä tapahtui?" tämä kysyi varovaisesti ja katseli ympärilleen. Samassa hän huomasi Naon vierellään. Huone näytti olevan valaistu, jossakin paloi selvästi tuli. Nyt hän pääsi näkemään kauppansa. Muutama esine oli heitetty ympäriinsä, mutta muuten näytti kuin kaikki olisi ennallaan. Paitsi tietenkin laudoitus seinillä.

Evolver yskäisi kahdesti ja nosti sitten vaistomaisesti kätensä kyljilleen. Haavat eivät enää olleet kipeät, mutta ne näyttivat kerrassaan kamalilta. Niistä tuli ulos eräänlaista töhnää. Evolver irvisti ja raahautui lähimmän suuren metalliesineen lähettyville ja nojasi siihen. Hän nosti hieman paitaansa ja vilkaisi haavojaan. Niistä todellakin pursusi jotakin ainetta. Nopeasti satyyri käänsi päänsä pois yökötellen.
"Tiedätkö, miksi haavani ovat tuon näköiset?" Evolver sai kysyttyä. Tämä pyyhkäisi kasvoiltaan vedet ja pyyhkäisi ne paitaansa.

"Jaa-a, seuraava operaatio olkoot laudat", satyyri sanoi muutaman minuutin kuluttua. Laudat eivät olleet laisinkaan niin paksuja, kuin pienessä perävajassa. Homma ei kestäisi niin kauaa, mutta heidän kuntonsa oli kärsinyt. Ilma oli vieläkin kuumempi lämmittävän tulen takia, ja vesivarastot olivat erittäin vähissä.
Päättäväisesti Evolver nousi seisomaan ja venytti hieman raajojaan. Hän huojui hetken, mutta pakotti huonon olonsa pois ja tarttui läheisimpään esineen. Se näytti olevan vain putki, mutta olisi silti kyllin vahva seiniin.

Hän hivuttautui lähelle ikkunoita ja rikkoi lasin. Kuului helinää, kun sirpaleet lensivät lattialle. Evolver oli juuri ehtinyt väistää lasin tieltä.
Kun viimeisetkin lasinpalat olivat pudonneet, suursatyyri hivuttautui puun lähelle ja hakkasi sitä kaikin voimin. En kestänyt kauaakaan, kun puussa jo oli monta halkeamaa. Virnistäen Sontasorkka hakkasi vielä muutaman kerran voimakkaasti puuhun ja saikin aikaan melko suuren reijän. Kuitenkin hän muisti kokemuksesta, miten hänellä oli juuri äsken auennut kaameat haavat kylkiinsä. Hän värähti jo ajatellessaankin äskeistä kipua.
Niimpä hän kohotti jälleen putken ja jatkoi hakkaamista reijän ympäriltä.

Pian reikä oli jo melkoisen iso. Siitä mahtui jo hyvin kulkemaan, mutta varmuuden vuoksi Evolver hakkasi sen ympäriltä vielä lisää. Koska puu on vanhaa ja elotonta, siihen sai nyt helposti aikaan vaikka mitä. Ei kestänyt kauaakaan, kun Evolver jo kömpi ulos suuresta reijästä. Hän kääntyi ja vilkaisi, pääsisikö Naiyo tulemaan samasta reijästä pian. Siltä vaikutti, sillä hänkin oli mahtunut mainiosti ilman naarmuakaan kyljissään. Hän oli päässyt ulos tuolta loukusta, hän seisoi keskellä katua hengittäen raikasta ilmaa kyynelhelmi silmässään. Ja vielä 24 tuntia sitten hän oli kuvitellut kuolevansa. Sanoin hän ei voinut kuvailla, miten onnelliselta hänestä tuntui!

Onnellisena satyyri kääntyi kohti katua ja hengitti syvään. Ja uudestaan. Ja vielä. Hän oli sulkenut silmänsä onnellisena ja huokaisi nyt erittäin tyytyväisenä itseensä. Kaikki oli hyvin.
Evolver kääntyi Naoon päin.
"Kiitos sinulle avusta. Olen palveluksen velkaa", hän sanoi ja hymyili lempeästi. Nopeasti Evolver ottikin askeleen ja tarttui Naoa harteista.
"Kiitos todellakin", hän vakuutteli edelleen ja rutisti sitten tuota nuorukaista voimiensa takaa.
Jälleen on yksi seikkailu viety päätökseen, toivottavasti hänenkin onnensa kääntyisi joskus hieman parempaan suuntaan..

[Ohoh .DD Taas sinä innostuit kirjoittamaan(: Mutta pitkiä viestejä on kiva lukea<33]

Naiyo hätkähti, kun satyyri pyrki istumaan ja kyseli tapahtunutta.
Hän kiirehti auttamaan miestä, jottei tämä vain kaatuisi takaisin makaamaan.
"Ilmeisesti ruumiisi kävi liian kuivaksi ja veren menetyskin saattoi vaikuttaa, sinä pyörryit", intiaani kertoi Evolverille päätään puistellen.

Naiyo tarkasteli suursatyyria ja totesi tämän ainakin päällisin puolin olevan ihan kelpo kunnossa. Yskittyään tuo muisti kylkiensä haavat ja intiaani katseli kuinka tämä kummissaan katseli niitä. Puolihaltia punastui hiukan Evolverin kysyessä tiesikö tämä miksi haavat näyttivät sellaiselta.
"Sivelin niihin eräänlaista yrttitahnaa; soilikkia, ruiskukkaa, palsamia ja sen sellaista. Tahnalla on parantava vaikutus", Nao paljasti.

Intiaani katseli Evolveria kunnioittavasti tuon noustessa jo pian seisomaan ja todeten lautojen olevan seuraava operaatio. Venytysten jälkeen, hiukan huojuen, satyyri käveli lautojen luo putken pätkä kädessään, hajotti ikkunan ja alkoi takoa lautoja. Naiyo jäi kokoamaan tavaroitaan, jotka oli satyyria pelastaessaan levitellyt pitkin lattiaa.
Pian hänkin suoristautui, pyöräytti niskaansa ja käveli satyyrin viereen.
Suursatyyri oli jo saanut aikaan mukavan kokoisen reiän ja ainakin Naiyo olisi siitä mahtunut vaivatta kulkemaan, mutta yhä tuo mies jatkoi hakkaamista ja Naiyo päättikin auttaa, vaikka tuskin hänestä enää mitään hyötyä olisi. Intiaani ei kuitenkaan ehtinyt edes katsella käsiinsä mitään, millä hakata kun Evolver jo kömpi aukosta ulos.
Intiaani naurahti ja astui Evolverin perässä kadulle.

Naiyo veti syvään henkeä. Kylläpä raikas ilma tuoksui hyvälle tuon tukehduttavan kuuman, keuhkoja pistelevän tunkkaisen ilman jälkeen.
Intiaani ravisteli hiuksiaan, hengittäen samalla ahnaasti ilmaa sisäänsä.
Hän oli iloinen, että oli tälläkin kertaa selvinnyt Kuoleman hamuilevista kourista. Intiaanin teki mieli alkaa hyppimään ja kiljumaan, tanssimaan ja riehumaan keskellä katua, mutta eihän se sopinut hänen luonteelleen, joten intiaani tyytyi vain naureskelemaan vaimeasti.
Satyyri nautti myös raikkaasta ilmasta, ennen kuin harppasi puolihaltian luo ja rutisti tämän syliinsä kiitellen vuolaasti. Naiyo halasi Evolveria kömpelösti ja heilautti sitten kättään vähättelevästi.
"Eihän tuo pelkästään minun ansiotani ollut, sinun voimillasihan me sieltä ulos pääsimme. Kiitos siis itsellesi, minä en tehnyt muuta kuin panikoinut", Naiyo murahti ja muisti sitten päivällisajatuksensa, "ajattelin tuolla loukussa, että voisinko kenties tarjota sinulle päivällisen joku päivä? Nyt en valitettavasti ehdi, minun täytyy kiirehtiä hoitamaan rästiin jääneitä tehtäviäni mutta jos vaikkapa muutaman päivän sisällä tulet käymään luonani." Intiaani katseli suursatyyriä odottavasti, katsahti sitten taivaalle ja totesi: "Minun täytyy rientää nyt, mutta löydät minut halutessasi Keskusaukiolta pohjoiseen lähtevän kadun kolmannen kujan korkeimman talon ylimmästä asunnosta."

Ohjeet annettuaan Naiyo ojensi vielä kätensä Evolverille käteltäväksi ja kiirehti sitten jatkamaan matkaansa, miettien ja mielessään jo naureskellen viimeisen vuorokauden tapahtumille. Hyökkääjät tästä kyllä saisi vastuuseen, jos se hänestä olisi kiinni. Intiaani toivoi, että Evolver ottaisi vielä yhteyttä, ehkä tässä oli kauniin ystävyyden alku. Kääntyessään vasemmalle vievälle kujalle, hän kääntyi vielä heilauttamaan kättään satyyrille.

//Whoo, vähän pitkää joo tulee. :') Kiitos paljon, poistun maisemista nyt kuukaudeksi mutta ehkäpä sitten jatkamme... (; //

[KIITOS pelistä<33
Otetaan sitten joskus uudestaan samoilla hahmoilla. Ja varmasti otetaankin(:]