//Elvan ja jokin ilkeä mies hahmo kiusaamaan Abhoria, kiitos <3 //
Oli aivan tavallinen ilta Payonissa, mutta kuuluisan hiljaisuuden rikkoi kiroilu, ja ovien paiskominen. Näytti pahasti siltä, että joku oli hyvin pahalla tuulella. Hyvin pahalla tuulella. Tuo ääni tuli yhdestä aasojen kartanosta. Siellä oli usein hiljaista, ja usein vain ylä-kerran ikkuna oli auki. Nyt talo oli täynnä ääniä, kiroilua ja ovien paiskontaa. Joku, taikka jokin kierteli talossa etsien jotakin. Yhtäkkiä etu-ovi aukesi ja ulos astui kärttyinen nainen. Tämä paiskasi oven vihaisena kiinni ja astui koleaan yöilmaan. Täydellinen aika, ja ilma vihan purkamiseen. Tuo nainen hengitti hetken yö ilmaa rauhallisesti ja suuntasi sitten askeleensa pois taloltansa. Hän oli saanut niin sanotusti tarpeeksensa hetkeksi aikaa tästä.
Tämän askeleet olivat ensin päättäväiset ja nopeat, mutta pian ne muuttuivat hiljaisemmaksi askeltamiseksi. Naisen pää kääntyi sivulta toiselle silloin tällöin ja tämä huokaili ääneen. Tämä käveli hiljalleen kunnes oli jo kävellyt noin kilometrin. Yhtäkkiä tämän naisen tilalla olikin koira, kaukasianpaimenkoira. Eräs ohikulkija pyörtyikin kun näki kuinka nainen muuttui. Tuo koira käänsi päänsä pyörtyneeseen naiseen ja tuhahti kyllästyneenä.
Eikö kukaan ole ennen nähnyt animaageja?
Ei, ei näköjään. Koira käänsi katseensa pois naisesta ja läähätti hieman. Missäköhän hän oli juuri nyt?
Abhor asteli kadulla kaukasianpaimenkoiran muodossa. Hänellä ei ollut aavistustakaan missä hän oli, mutta ei sillä ollut mitään väliäkään. Koiran askeleet olivat melko hitaat ja kyllästyneet. Arhor vilkaisi sivulle. Siellä istui joitakin juoppoja, arvatenkin juomassa. Tyttö pyöritteli päätään. Eikö heillä ole parempaa tekemistä? Hän ajatteli astellen yhä eteenpäin. Lopulta Abhor kyllästyi tähän koirana astelemiseen, joten hän muuntautui ihmiseksi. Pian hänen tilallansa olikin kaunis nainen, jolla oli vaaleat hiukset ja musta pitkä mekko. Mekossa oli oikealla pieni rusetti. Abhor huokaisi, ehkäpä hieman kyllästyneesti ja asteli penkille. Hän istuitui siihen ja vilkaisi kuuta. Se loisti taivaalla, ja muutamat pilvenriekaleet peittivät sitä. Tyttö painoi päänsä käsiin ja hänen hameellensa tipahti kyynel.
Hän oli surullinen. Mutta miksi?
Siksi, koska hän oli yksin. Hän oli ollut aina yksin. Nykyään oli yhä vaikeampaa luottaa ihmisiin. Abhor huokaisi ja kiroili ääneen. Häntä kyllästytti tämä elämä. Yhtäkkiä tyttö kuuli rapinaa puskasta. Hän katsahti sinne pelästyneenä, mutta yhtäkkiä sieltä lennähti vain lintu. Miksi hän aina pelkää turhaan? Tyttö huokaisi ja istuitui takaisin penkille, painaen päänsä surullisena käsiin. Hänen pitäisi häipyä täältä, ja nopeasti. Enne kuin joku tulee. Olisi aika harvinainen näky nähdä arvostettu aasa nyyhkyttämässä penkillä, vai olisiko?
Ke 09 Heinä 2008, 11:25
