Messed up with hate and disguss

//Eli VIPit menee tähän peliin ainoastaan Severille ja hänen herrallensa <33 Jatkopeli tyrmiltä//

Haarapääsky asteli hieman sivuilleen vilkuillen vanki-tymien portille
ja otti avainnipun käteensä. Hieman käsi täristen mies työnsi
ensimmäisen avaimen lukkoon - joka ihme kyllä ensimmäisellä yrityksellä
oli oikea. Hieman kiroten hän avasi jähmeän portin ja työnsi sen
voimillaan auki. Ja pian olikin ulkona - luojalle siitä kiitos.
Hän laittoi kädet lanteilleen ja puhalsi huikset silmiltään. Ulkona.
Hengittämässä raittiimpaa ilmaa. Taivaallinen ajatus. Hän puhahti ja
ajatteli samalla samaa kuin René. Mitä seuraavaksi? Siinäpä vasta
oivallisen hyvä ja hankala kysymys. Joka olisi pian paras keksiä.

"Onhan se ihanaa, mutte me taisimme saada lisää ongelmia."
Haarapääsky mutisi päätään pudistellen. Ja hän oli oikeassa. Vartijat portin lähellä olivat löytäneet heidät. Pako oli nyt ensimmäinen asia jälleen kaksikon mielessä. Kiroillen Haarapääsky haroi katseellaan ympäristöään. Lähellä oli ainoastaan tuo Sifin torni. Johon oli mahdoton päästä vaanina sisään. Ongelmia...

"Tule!"
Haarapääsky huudahti yhä puuskutellen ja melkein vetäisi demonin mukaansa syöksyessään juoksuun. Hän tähtäsi kohti tuota valkeaa tornia, myöntäen ettei tiennyt mitä oli tekemässä. Mutta se oli ainoa paikka lähistöllä jonne he voisivat päästä. Sisään tosin meno olisi varmaankin mahdotonta. Muurit, aasat ja viha. Ehei, ei hyvä yhdistelmä pyrkiä sisään. Ei alkuunkaan.

Pian hän kuitenkin saavutti sen. Mutta ei aikonutkaan portille. Se olisi silkka itsemurhayritys. Niistä ei pääsisi kukaan muu kuin aasa sisään tai ulos. Jopa tuo valtias ymmärsi ettei pääsisi sinne. Vankityrmissä oli ollut jo aivan tarpeeksi paljon kestämistä eikä hän tahtonut kuolla sinne. Ainakaan Renén kanssa.
Mies pysähtyi lähimmän puskan taakse istumaan ja pyyhkäisi hiet kasvoiltaan. Voi että. Miten ihmeessä he sieltä muka tulisivat selviämään pois? Mahdotonta. Ehkä ei ollutkaan ollut järkevää juosta sinne - muurien läheisyyteen ilman suunnitelmaa. Paitsi että se oli kyllä ainoa paikka minne mennä.

"Puuh. Täällä voimme levätä ja miettiä seuraavaa siirtoa."

//Ähh. PItää mennä. Niin jäi kauheen lyhyeks ;___;//

//Ja Sever pöllähtää paikalle René mukanaan<3 Ihana tuo otsikko<3//

René huokaisi helpottuneesti, heidän päästessään ulos ja vilkaisia nopeasti Haarapääskyä. Hieman hän hellitti otettaan miekastaan, ei sitä nyt välttämättä enää tarvinnut puristaa niin lujaa, ettei veri kädessä kiertänyt, ja kun demoni ei ollut edes huomannut puristavansa kädensijaa niin voimakkaasti. Nyt René ei vain tiennyt mitä tehdä? Pitäisikö hänen vain lähteä omille poluilleen pois tämän valtiaan luota, joka ei näyttänyt pitävän hänestä sitten ollenkaan. Jälleen René huokaisi mutta Haarapääskyn mutina sai vaistomaisesti nup punaiset silmät kääntymään tätä kohti.
"Onhan se ihanaa, mutte me taisimme saada lisää ongelmia."
Ja näin myös Renén katse kierteli muualla ympäristössä. Vartijat, ne olivat löytäneet heidät. Pieni kirous pääsi demonin huulilta, kunnes Haarapääsky sitten huudahti:
"Tule!"
Ja melkein tämä vetäisi demonin mukaansa. Kuitenkin René pian juoksi valtiaan vierellä katsoen välillä taakseen. Tulipahan taas pakomatka. Niin monta kertaa hän oli juossut erinäisiä henkilöitä pakoon, ettei tämä tuntunut vielä missään.

Kun Haarapääsky sitten pysähtyi muurien juurelle, puskan taakse istumaan seurasi René perässä, joskin vain kyyristyen toisen vierelle ja tarkastellen puskan lävitse tulivatko vartijat vielä perässä.
"Puuh. Täällä voimme levätä ja miettiä seuraavaa siirtoa."
Demoni nyökkäsi, vaikkei tajunnutkaan, ettei Haarapääsky välttämättä nähnyt koko nyökkäystä. Hän ei vain viitsinyt avata suutaan. Punaiset silmät tarkkailivat koko ajan ympäristöä siltä varalta, että nuo vartijat tulisivat, mutta ketään ei kuulunut, joten Renékin pääsi vihdoin kunnolla istumaan.

"Porteille tai tornin läheisyyteen ei kannata", René mutisi itsekseen ja avasi samalla nauhan, joka piti hänen paksuja, mustia hiuksiaan kiinni. Ne valahtivat valtoimenaan alas, lainehtien selkää pitkin. Samalla hän myös otti pään ympärillä olevan nauhan pois, eikä hetkeen nähnyt mitään, kun jakaus valahti toisenkin silmän päälle, yleensähän se jakaus peitti vain toisen silmän.
"Saanko kysyä yhtä asiaa?" René sitten aloitti hiljaa huokaisten ja siirsi hiuksiaan pois punaisten silmiensä edestä. Vasemman puoleisen silmän lävitse kulki arpi, joka myöskin osittain kiinnitti aina ihmisten huomiota. René vain oli tottunut siihen jo.

"Miksi ihmeessä et voi sietää minua? En tietääkseni ole tehnyt sinulle mitään? Taidat olla vain ennakkoluuloinen", demoni puhui hiljaa ja inhimillisesti. Äänessä ei ollut ivaa tai vihaa, ei nyt. Hän yritti pitää äänensä mahdollisimman siistinä. Hänen oli vain pakko saada vastaukset näihin kysymyksiin, sillä valtiaan ivallinen olemus häntä kohtaan ei todellakaan tuntunut mukavalta. Ja kaikki tuo oli ennakkoluuloisuutta demoneita kohtaan.

"...eivät kaikki demonit ole mitään tappajia", René huokaisi ja käänsi katseensa taivasta kohti, pian sen kuitenkin laskien maahan, ja sitoi samalla nauhan päänsä ympäri, jolloin jakaus taas jäi siististi nauhan päälle. Sen jälkeen tämä sitoi hiuksensa takaisin ponnarille ja katsahti nopeasti Haarapääskyä, odottaen mitä valtias mahtaisikaan vastata.

//Hyvä aloitus oli <3//

//Hiiiha. Haluuko Severus että näistä tulee jotain? Siis Haaris + René = ? xDD//

Haarapääsky katseli hieman kulmat kurtussa, kun René tutki ympäristöä. Tuossa kyllä olikin järkeä. Ei varmaankaan kestäisi enää kovin kauaa ennen kuin vartijat äkkäisivät tulla tutkimaan Sifin-tornia. Tornissa oli kyllä omat hyvätkin puolensa. Tuskin ne heidän peräänsä lähteneet pölvästit uskoisivat heidän tulleen sinne, kun sisään pääsi vain hyvin harvat. Tunkeutumalla mahdoton tehtävä, kuten myös tuo demoni ja valtias olivat myöntäneet - joka kyllä tuotti pakomatkan kanssa vaikeuksia. Mutta siitä oli nyt paras olla puhumatta.

Haarapääsky katsoi ilmekään värähtämättä kun René availi hiuksiaan. Jos totta puhuttiin, mies näytti huomattavasti paremmalta hiukset auki kuin kiinni. Vaikka jakaus olikin hitusen outo ja hiusten pituus saattaisi käydä joskus hitusen hankalaksi. Mutta silti. Joillekin miehille pitkät hiukset vain sopivat paremmin kuin lyhyet eikä siitä päässyt yli eikä ympäri - vaikka jotkut naiset niitä halveksivatkin.

Renén ensimmäiseen kommenttiin hän ei jaksanut edes vastata. Ei ollut edes oikeastaan mitään sanottavaa. Faktojahan tuo demoni puhui, ja miksi korjailla täyttä faktaa kun toinen ei edes puhunut hänelle. Valtias oli tottunut välttämään demoneja, eikä tätäkään aivan välttämättä halunnut suututtaa.
Mutta että tuo pitkätukka tosiaan halusi kysyä häneltä jotain. Vaikka Haarapääsky ei sitä halunnutkaan myöntää, hän oli hieman ymmällään. Hyvä kun mies sanoi nauruaan pidäteltyä ettei loukkaisi toista. Kaikkea sitä nähtiin, demoni aikoi kysyä valtiaalta kysymyksen. Siinä oli kyllä tuolla blondilla pidättelemistä. Ei siinä sinänsä mitään hauskaa ollut, vain ehkä hitusen yllättävää.
"No?"

Haarapääsky lopulta puuskahti. Vasta nyt hän huomasi miehen vasemman silmän päällä olevan arven. Mutta ei kommentoinut siihen mitään. Oli hän ennenkin nähnyt outoja arpia missä milloinkin. Eli tämä ei ollut uusi näky, eikä hän sitä suostunut alkaa ihmettelemäänkään. Siitäkin olisi voinut seurata vaikka mitä.
Demonin sanojen jälkeen oli kovin lähellä että Haarapääskyn suu olisi loksahtanut auki. Mutta hän piti sen vaivoin ja tuskin kiinni. Renén sanoissa oli pointtikin. Ihme kyllä. Ja hetken hän tosiaan joutui miettimään, mitä sanoisi.

Ei hänellä oikeastaan ollut mitään syytä vihata demoneja. Eiväthän ne hänelle koskaan mitään pahaa olleet tehneet. Huhut ja valheet olivat vain kantautuneet hänenkin korviinsa. Useasti ne ottivat vallan ja peittivät totuuden murskaten sen alleen. Ehkä tuo mies ei ollut niistä. Ehkä René ei ollut niin kuin ne demonit joista tuo valtias oli niin useasti kuullut - jokaisessa lajissa oli aina omat poikkeuksensa. Ehkä tämä pitkätukka oli yksi demonien poikkeuksista.

Haarapääsky huokaisi tukahtuneesti ja kohautti olkiaan. Hän ei vieläkään tietänyt, mitä sanoa. Tuo kysymys oli tyrmistyttänyt hänet täysin. Yllättänyt ja pannut sanattomaksi, joka oli harvinaista hänen tilanteissaan. Ehkä oli ihan hyväkin punnita hetki sanojaan ennen kuin sanoisi tuohon asiaan mitään.
"Enpä oikeastaan tiedä. Huhut ajavat useat ihmiset karikoille - ja niin ne taisivat tehdä minullekin. Nyt tarkemmin ajatellen, demoni ei ole koskaan tehnyt minulle mitään. Ja oikeastaan en keksi miksi jotkut teistä eivät olisi... Tappajia."

Haarapääsky lopulta mutisi päätään pudistellen. Hän ei pitänyt tästä - ei lainkaan. Vaikka René ei ollut vielä tehnyt mitään uhkaavaa, se ei silti tarkoittanut ettei tuo kykenisi tekemään jotain. Demonit olivat silti aina demoneita, eikä tuo valtias ajatuksen kulustaan mihinkään pääsisi vaikka tahtoisikin.

//Hyi kamala loppu TÖKSÄHTI, anteeksi ;____;//

//Uwaah~ Voishan näillä jotain ollakkin xD<3//


René istui hiljaa Haarapääskyn vieressä, sitoen hiuksensa taas kiinni. Välillä tämä ruusunpunasilmäinen nuorukainen vilkaisi viereensä, tätä komeaa herraa, mutta päätti pitää katseensa erossa toisesta, jottei tämä nyt taas saisi jotain kohtausta, René kun ei halunnut kuunnella mitään saarnausta. Lohikäärmedemoni huokaisi jälleen ja esitti kysymyksensä, kun oli saanut siihen periaatteessa luvan.

"Enpä oikeastaan tiedä. Huhut ajavat useat ihmiset karikoille - ja niin ne taisivat tehdä minullekin. Nyt tarkemmin ajatellen, demoni ei ole koskaan tehnyt minulle mitään. Ja oikeastaan en keksi miksi jotkut teistä eivät olisi... Tappajia."
Hän sai blondilta vastauksen, hetken päästä. Nuorukainen nyökkäsi. Huhut, juuri niin. Ja ennakkoluulot, sekä epä suvaitsevaisuus. Se oli tämän ajan paheita. Erilaisia henkilöitä ei suvaittu. Siksi hänetkin oli karkoitettu kotoa. Hän oli eräänlaisella tavalla erilainen, hän oli toisten mielestä sairas ja likainen, vain sen yhden ainoan asian takia, jota ei pitänyt ääneen mainita. Sellaisia ihmisiä, henkilöitä, ei suvaittu, kuin hän oli. Kukaan ei tiennyt, muu kuin hänen kotikylänsä, mutta sielläkin asia pidettiin visusti salassa, eihän kukaan tahtonut sellaista mainetta, ei ainakaan hänen perheensä. René oli katkera ja vihainen tästä. Hän ei vain näyttänyt vihaansa julkisesti. Hänen ulkokuorensa oli kova, vaikka sydän olikin liian herkkä. Hän peittäisi likaisuutensa muilta. Hän oli syntinen, mutta jumalat olivat näin tahtoneet, ei hän. Sama kuin hänen demonisuutensa. Hän ei ollut halunnut demoniksi, vaan jumalat olivat niin tahtoneet tapahtuvan. Ei hän.

Mustahiuksinen katsahti taivasta, hymähti kerran ja huokaisi sitten, painaen katseensa maahan. Hän ei tiennyt mitä sanoa. Demoni oli hiljainen persoona, ja vaikka hän ehkä kovin sydämessään olisi jotain halunnut sanoa, ei hän siihen pystynyt. Ei. Hän oli niin kaukana tästä vieressään olevasta. Blondi oli aivan eri planeetalta kuin hän, varasteleva nuori demoni. Toinen oli ylemmältä taholta, kiltalainen ja vielä valtias, kaikkea muuta mitä René ei ollut. Mutta silti, tunteet sisällään olivat hyvinkin ristiriitaisia. Hän vihasi, mutta hän taas toisaalta rakasti. Aivan kuin hän olisi tuntenut toisen pitkäänkin, vaikkei ollut kuin ehkä joskus sattumalta nähnyt ja nyt paennut tämän kanssa vankityrmiltä.
"No... Tuo ei ole minulle uutta, että ihmiset ajattelevat noin, samalla tavalla kuten sinä", René sitten totesi hiljaa, ruusunpunaisten silmien katse yhä maassa ja kädet ristittynä koukistettujen polvien päälle. Mustat hiukset heilahtelivat tuulessa ja jälleen demoni huokaisi ja repäisi taas hiuksensa auki. Nyt ne saivat liehua vapaina,ja harvoin ne auki olivatkaan.

"...Minä en kuitenkaan ole tappaja, jos ei minua suututa...ja", René puhui jälleen nostaen katseensa ylös ja vilkaisi nopeasti Haarapääskyä, siirtäen kuitenkin sen taas nopeasti pois toisesta, muistaessaan, miten tämä oli aiemmin hänelle ärähtänyt katsomisesta.
"...ja sinulle minä en tekisi mitään pahaa, vaikka minut suuttutaisitkin", René jatkoi hivenen salaperäisesti puhuen. Oli hiljaista, vartijoita ei ollut tulossa, ei ainakaan vielä. Hän oli kahden tämän valtiaan kanssa. Demoni tutkiskeli omia tunteitaan, vihaa ja rakkautta, jota toista kohtaan tunsi. Hän vihasi itseään, miksi hän toisaalta ihastui niin helposti. Jollain tapaa tuosta blondista kuitenkin tuli mieleen hänen aiempi rakkautensa, Cèdar.

Demoni huokaisi jälleen, kuinkakohan monennetta kertaa ja tunsi hengityksensä nopeentuvan. René sulki silmänsä ja puri huultaan. Ei. Ei hän voinut. Hän ei saanut rakastaa tätä blondia, joka oli aivan erilainen kuin hän. Ja sitä paitsi, toinen varmaan vihasi häntä jo muutenkin, kun tämä oli saanut osansa piikittelystäkin. Mutta silti, jokin toisessa veti puoleensa, jokin taas kovasti työnsi poispäin.

"Anteeksi..." René yhtäkkiä totesi ja katsahti Haarapääskyä, vieden toisen kätensä blondin poskelle ja huulensa tämän huulille. Ruusunpunasilmäinen punastui hieman ja veti nopean suudelman jälkeen kätensä pois toisen poskelta ja käänsi päänsä pois, nousten ylös ja juoksi muutaman metrin päähän, kuitenkaan hän ei paljastunut varjoista minnekkään. Renén sydän hakkasi lujaa ja hän hautasi kasvonsa käsiinsä, huokaisten. Hän pelkäsi että oli tehnyt juuri pahan synnin. Hän oli suudellut tuota valtiasta. Otsa painui lähellä olevaa kivimuuria vasten. Se oli kylmä, viileä. Aivan kuin hänen kolkko sydämensä, joka öi tosiaan nyt liiankin lujaa. Hiukset heiluivat vapaina ja huivi putosi kaulalle hänen otsaltaan ja jakaus valahti ruusunpunaisten silmien päälle. Hän sulki silmänsä, katuen tekoaan. Mitä toinen hänestä nyt ajattelisi? Ei varmaan mitään hyvää, siitä René oli lähes varma. Demoni ei edes halunnut katsoa taakseen, vaikkei toinen kauhean kaukana hänestä ollutkaan. Hän ei halunnut kohdata tämän valtiaan katsetta, minkä epäili olevan vihainen, hyvin vihainen.

//Ei edes ollut kamala loppu <3 Mitäs pikku Renéni menikään nyt tekemään xD//

//UII SÖPÖÄ <33 Ja anteeksi kesto, ja kamala teksti - inspis hukassa sitten//

Haarapääsky seurasi sivusilmällä mitä tuo demoni teki. Hiljaa, sanomatta mitään hän vain katsoi kun tuo tuijotti taivasta. Tietäen mitä toinen ajatteli, tietäen että oli varmaankin loukannut Renétä. Mutta hän ei pitänyt valehtelusta, eikä siitä olisi seurannut hyvää, joten valtiaalla ei lähinnä ollut muita vaihtoehtoja kuin kertoa totuus. Totuus tekee usein kipeää, mutta sitä pakeneminen on sitäkin kovempi tuska.
Hetken heidän välillään vallitsi kiusaantunut hiljaisuus. Mutta Haarapääsky ei tosissaan halunnut olla se, joka tämän ensimmäisenä rikkoisi. René katseli yhä kohti taivasta hymähdellen. Se oli vaivaantuneen oloista. Mutta tuo valtias vain odotti vastausta, sillä ei halunnut enää lisätä mitään omaan sanomaansa, joka voisi vielä pahentaa entisestään hänen jo valmiiksi tukalaa tilannetta.

Kun René lopulta puhui, Haarapääsky hätkähti hieman. Mutta hän ei sanonut tai äännähtänyt mitään, mutta seurasi silmäkulmastaan, kun toinen jälleen avasi hiuksensa. Vaikka hän ei sitä ääneen suustaan laskenut, tuo vaaleatukkainen oli jo aavistanutkin ettei ollut ainoa joka oli tätä mieltä demoneista. Se oli harmittavaa, mutta myönnettävä asia. Huhut. Ne olivat niin useita olentoja ja ihmisiä vastaan, ja kertoivat harmittavan usein pelkkiä valheita. Mutta sitä se oli - elämä valheiden ja sodan täyttämässä kaupungissa. Pakoretkellä vankilan uumenista vartioidun tornin kupeessa.
Haarapääsky kuunteli miehen sanomat loppuun vaitonaisena. Hetkeen tuo viimeinen, lauseen loppu ei hänen päähänsä iskeytynyt. Pikkuhiljaa jokainen sana loksahti hänen päähänsä saaden hänet hätkähtämään. Mies ei edes huomannut että demoni tuijotti häntä taas. Miehen sanat olivat saaneet valtiaan sanattomaksi, kun tuo ne ymmärsi. Tarkoittivatko nuo...? Hetkinen nyt. Oliko René homo? No, se ainakin selittäisi miksi tuo niin katseli häntä, mutta silti. Äskeiset sanat ja homous. Blondi kurtisti hieman kulmiaan ja mietti.

Jos totta puhuttiin, hän oikeastaan oli samaa mieltä. Omalta taholtaan. Aluksi hän oli melkein halunnut tappaa tuon demonin. Nylkeä pään irti. Mutta kun hän oli tarvinnut miehen apua päästäkseen pois vankilasta, hän alkoi yhä enemmän... Tuntea jotain tuota killatonta kohtaan. Mutta hän ei tosiaan osannut selittää omia tunteitaan. Vaikka kyllä jotain tunsi, jotain joka voimistui hetki hetkeltä. Valtias saattoi tuntea kuinka hänen sydän hakkasi epänormaalin kovaa. Näin hänelle ei kyllä ollut vielä koskaan käynyt ennen, joten hän ei osannut selittää omia tunteitaan, eikä ehkä tahtonutkaan vastausta.
"Ymmärrän... Tai siis, tarkoitan, minä uskon sinua. Omalta taholtani katsottuna en voi kuin epäillä demoneita, sillä minulla ei ole varaa kuolla kuin yhdellä tavalla. Mutta nyt minä uskon sinua."
Haarapääsky sai lopultakin takelleltua ulos kurkustaan, vaikka ääni ei ollut ollenkaan vakaa tai järkevä. Vaan ehkä jopa hieman epävarma ja tietämätön. Jälleen jotain uutta, jotain mitä hän ei ollut koskaan ennen päässyt tuntemaan.

Haarapääsky katsoi kulmat nyt koholla kun tuo taas huokaisi. Hän tiesi tämän miettivän jotain. Mutta ei osannut sanoa mitään. Kun René pyysi jostain syystä anteeksi, tuo valtias ei edes ehtinyt avata suutaan. Hän vain tiedosti sekunnin murto-osan ajan miehen käden poskellaan ja pian tuon huulet omillaan. Suudelma ei tosiaan kestänyt kauaa, vain pari sekuntia. Mutta siinä oli jotain, mikä sai valtiaan sydämen hakkaavan yhä lujempaa. Homo tuo oli. Aivan selvästi. Mutta niin oli näemmä hänkin. Todellisuudessa hän ei osannut selittää tunteitaan, mutta tiesi että tässä oli jotain vastakaikua kummallakin. René tosin perääntyi hieman taaemmas, joka oli kai aivan ymmärrettävää.
Blondi itse aukoi suutaan tietämättä mitä tehdä tai mitä sanoa. Hän oli juuri suudellut demonia! Tai toisin päin. Mutta pakkohan hänen nyt tähän oli jotain sanottava! Ei hän tätä näin voinut jättää, mitään sanomatta vaikka juuri oli ollut suutelemassa toista.

"Älä mene. Se tuntui... Aika... Hyvältä..."
Haarapääsky puhisi sanat suustaan. Ja tarkoitti niitä. Todella, todella tarkoitti sitä mitä äsken sanoi. Vaikka ei hetkeen halunnut itse uskoa sitä, mutta totta se oli. Vaikkakin harvinaista ja tavatonta.

//Hyi kamala mitä tekstiä, syytän inspiksen katoilua ;___;//

Demoni puhui hyvin rauhallisesti ja vakaasti, vastaten samalla jollain tapaa haarapääskyn ennakkoluuloihin ja pientä vihjailuahan matkassa oli myös mukana.
"Ymmärrän... Tai siis, tarkoitan, minä uskon sinua. Omalta taholtani katsottuna en voi kuin epäillä demoneita, sillä minulla ei ole varaa kuolla kuin yhdellä tavalla. Mutta nyt minä uskon sinua."
René nyökkäsi. No sentään nyt uskoi. Ehkä tuo oli vähintä mitä hän voi toivoa. Hän ei tiennyt kunnolla mitä valtiaan pääkopan sisässä liikkuikaan, eikä välttämättä halunnutkaan tietää, vaikka toinen sanoi uskovansa häntä. Mutta silti René pelkäsi toisen vihaavan häntä. Niin, sellaisen käsityksen oli tämän karkumatkan aikana nuorukainen saanut, vaikka hän oli omalta taholtaan ollut ihmeen kunnioittavakin, mikä oli sen takia, että nuori demoni oli kuin olikin iskenyt silmänsä tähän blondiin valtiaaseen.

Ja sitten se suudelma. Käsi siirtyi poskella ja huulet painuivat Haarapääskyn huulia vasten, ja sen jälkeen René todellakin katui tekoaan. Toinen varmasti vihasi häntä enemmän ja enemmän nyt. Hän kun oli miehiin päin suuntautunut. Toinen voisi vaikka lähettää vaanien sotilaat hänen peräänsä. No, sitä ei demoni halunnut ajatella ollenkaan. Hän oli ihastunut ja nyt vielä näyttänyt sen, mutta silti. Hän vihasi toista mutta taas toisaalta rakasti, vahvastikin, mutta ei vain ollut aiemmin pystynyt sitä täysin itselleen myöntämään ja ihan hyväksyttävästä syystä. Hän nyt ei saisi rakastua vaanien valtiaaseen, joka mitä näettävämmin tuntui vihaavan häntä koko sydämestään ja vain sen takia, että René sattui olemaan demoni. Niinpä niin, harhaan johtavia kuvitelmia tappamisesta sun muusta, niin, niitähän oli demoni joutunut useinkin kuuntelemaan ja oli nyt saanut myös selville, mitä Haarapääsky mahtoi hänestä ajatella.

Mustahiuksinen nousi ylös ja juoksi parin metrin päähän, kääntäen päänsä poispäin ja otsa kosketti muurin kylmää pintaa. Huivi otsaltaan oli valahtanut alas ja hiukset peittivät nyt nup ruusunpunaiset silmät lähes kokonaan. Hiukset olivat muutenkin auki ja ne heiluivat tuulessa. Hän ei välittänyt nyt mistään. Demoni halusi pois, pois sieltä, mutta ei voinut lähteä. Jokin piti häntä siellä. Oliko kaikki todellakin nyt tuomittu? Jokin ylempi taho ei halunnut Renén lähtevän paikalta, ei vielä. Nopea katsahdus käväisi Haarapääskyssä ja sitten tämä saattoi kuulla toisen puhuvan:
"Älä mene. Se tuntui... Aika... Hyvältä..."

Demoni veti hiukset pois punaisten silmiensä edestä, suippojen korviensa taakse, josta ne kuitenkin valahtaisivat jossakin vaiheessa pois silmien eteen jälleen.. Mitä toinen olikaan sanonut? Hetken aikaa Renén päässä ei surrannut mikään muu, kuin se mitä valtias oli hänelle sanonut. Toinen kulma kohosi kysyvästi, mutta se ei näkynyt pitkällekkään. Demoni vain jumitti katsoen blondia, ja sydän hakkasi tahattoman kovaa, mutta silti jokin onnellisuuden purkaus pyrki esiin tuosta realistisesta luonteesta.

"Mitä?", René sitten sai sanottua vihdoin kähisten. Hän ei ollut vielä kunnolla saanut iskostettua valtiaan sanoja päähänsä. Toinen oli pitänyt siitä? Mitä ihmettä, ei voinut demoni kuin ihmetellä. Pieni hymynkare käväisi voilla vakavilla kasvoilla mutta se hälveni pian. Mutta nyt hän uskalsi katsoa toista. Hän uskalsi painaa mieleensä jokaisen piirteen tästä herrasta, valtiaasta, johon oli näin lyhyellä ajalla ihastunut ja tarvitsi demonin myöntää itselleen, että oli nähnyt muutamia kertoja vilaukselta tämän valtiaan ennemminkin ja todennut tämän hyvännäköiseksi, mutta koskaan ei ollut uskonut, joutuvansa pakoretkelle blondin kanssa.

René palasi takaisin valtiaan luokse ja polvistui tämän eteen. Hetkeen ei demoni kuitenkaan sanonut mitään, katsoi vain, kunnes ruusunpunaisten silmien katse painui maahan. Pieni hymähdys kuului tämän suunnalta.
"Pidit siitä, kuinka ihmeessä? Luulin ettet voisi sietää minua ollenkaan kiitos demonisuuteni", René sitten mutisi hiljaa ja katse ei noussut nyt katsomaan tätä vaaleahiuksista. Vaikka hän toki olisi halunnut vieläkin painaa mieleensä tämän ulkonäön, niin oli parempi olla kuitenkin killittämättä koko ajan. Toinen kuitenkin saattaisi vielä hermostua uudelleen.

Mutta kuitenkin, Renén sydän löi yhä kovaa, ihan liian kovaa, eikä sille voinut mitään. Hieno tunne valtasi hänet kokonaan, ja ruusunpunaisten silmien katse nousi ja hymynkare pidättäytyi hänen kasvoillaan. Käsi livahti blondin poskelle ja sieltä leuan alle ja koko ajan katse painoi mieleensä jokaisen yksityiskohdan toisesta. Huulet painuivat nyt pidemäksi aikaa tämän vaaleahiuksisen huulia vasten. Hän toivoi että Haarapääsky oli todellakin tarkoittanut sanojaan. Mustat hiukset heilahtelivat tuulessa, ja muutama sadepisara tipahti maahan. Kun René sitten veti kasvonsa jälleen hieman kauemmaksi ja kätensä pois Haarapääskyn leuan alta, niin tämä totesi:
"Pidän sinusta hyvin paljon."

//Eipä haittaa vaikka kestikin ja hyvää tekstiä siulta taas <3//

//Edessä oleva mahdollinen hitti on sovittu etukäteen pelaajien kanssa sopivaksi n____n//

Haarapääsky sulki suunsa nopeasti, pian sen jälkeen kun oli kertonut Renélle sen suudelman tuntuneen hyvältä. Mutta ei hän toki katunut sanomaansa, vaan oli puhunut täyttä totta. Mies saattoi yhä tuntea demonin käden poskellaan ja tuon huulet ihollaan. Ja se tosiaan oli tuntunut hyvältä - ehkä hieman epänormaalilta, mutta silti hyvältä. Valtias voisi tehdä sen heti uudestaankin jos vain saisi. Mutta hän pelkäsi, että René ei haluaisi tai saatika uskaltaisi, mutta siinäkään pelossa ei sinänsä mitään kovin suura ihmettä olisi jos siltä taholta ajatteli. Vaanien valtiaan ja killattoman demonin tällainen... suhde voisi käydä hyvin... Raakalaismaiseksi ja vaaralliseksikin monelta taholta.
Kun René kysyi 'Mitä?', Haarapääsky ei ollut vielä todellakaan valmis vastaamaan tuohon kysymykseen. Hän vain oli siinä, liikkumatta. Olematta varma siitä, mitä hänen pitäisi siinä tilanteessa tehdä. Tämä oli tosiaan yli rajojen. Ei tässä näin pitänyt käydä. Hän alkoi pitää... Miehestä. Demonista. Killattomasta. Tyypistä jonka hän vasta oli pelastanut vankilan tyrmiltä ja teurastanut ihmisiä. Ehei. Tästä ei voinut koitua mitään hyvää missään mielessä. Hänen pitäisi saada itsensä taas rauhoittumaan, ottamaan kylmästi vastaan se mitä oli tulossa. Oli se sitten demonin viha tai ei.

Haarapääsky katsoi kylmän rauhallisena kun tuo demoni palasi hänen eteensä, polvistuen. Mies tuijotti Renétä, katseli kun tämän punaisten silmien katse valui takaisin maahan. Kumpikaan heistä ei oikein tuntunut suostuvan uskoa mitä oli tapahtumassa. Valtias luuli, että tuo odotti nyt vihdoin että hän vastasi tämän kysymykseen. Mutta tuo ei ollut vielä valmis vastaamaan. Hän punnitsi sanoja mielessään, yrittäen keksiä jotain edes vähän järkeen käypää sanottavaa. Mutta hän ei melkein ensimmäistä kertaa elämässään keksinyt mitään. Tuijotti vain sekunnin toisensa perään.
"Niin minäkin luulin tähän päivään asti. Mutta se tosiaan tuntui... Aika hyvältä. Oikealta. En vaan tiedä... En osannut odottaa tämän menevän näin pitkälle."
Haarapääsky takeltelisuustaan jotain. Mitä vain mitä äsken oli mieleen pulpahtanut. Eikä se kuulostanut järkevältä millään taholla. Se oli vain jotani, mitä nyt keksi sanottavaksi ilman päätä eikä häntää. Vain jotain, joka selittäisi vähän demonin kysymystä. Vaikka valtias ei oikeastaan itsekään ymmärtänyt omaa vastaustaan.

Aivan pian tuon jälkeen Haarapäsäky saattoi taas tuntea Renén käden kasvoillaan. Ja tuon silmät tutkimassa hänen kasvojaan. Niin myös tuo toinen teki. Painoi mieleen tuon punasilmäisen, mutatukkaisen miehen jokaisen piirteen mieleensä. Haluamatta unohtaa niistä yhtäkään. Eikä hänestä tuntunut lainkaan kamalalta, kun tuon huulet olivat taas hänen omillaan. Se tosiaan tuntui aika hyvältä. Erittäin hyvältä oikeastaan. Kun tuon punasilmäisen kasvot olivat taas hieman kauempana blondinkin kasvoille levisi vihdoin hymy. Hän huokaisi syvään ja toisen kommentin jälkeen päätti tosiaan omista tunteistaan.
"Ja minä sinusta."
Haarapääsky henkäisi ja antoi tunteidensa karata valtaan. Hän pani nyt oman kätensä tuon leuan alle ja hivuttautui nopeasti lähemmäs. Antaen omien huuliensa painautua hellästi toisen omiin. Ja se tuntui hetki hetkeltä paremmalta. Normaalilta. Oikealta. Hän ei halunnut ajatella mikä tuo toinen oli. Hän vain halusi tätä. Halusi näyttää tunteensa. Ymmärtää omia tunteitaan.

Pian hän irrotautui vihdoin toisen huulista ja hymyili leveästi Renélle. Hän ei pystynyt pääsemään eroon tuosta hymystään. Hän vain oli niin iloinen, eikä halunnut päästää toista menemään. Valtias päästi kätensä hivelemään demonin huulia hellästi ja katseli yhä onnellisempana tämän kasvoja. Haluamatta päästää irti. Haluten vain olla siinä, olla ja olla. Haluamatta mennä pois. Vaikka vartijat tosin varmaan löytäisivät heidät pian. Mutta mitä sillä nyt enään niin väliä.

//Hyi kamala mitä tekstiä .O//

René katseli epäuskovasti toista, mutta silti jokin hänen sisällään oli hyvillään siitä mitä hän olikaan tehnyt. Suudellut nyt Haarapääskyä, vaanien valtiasta, ja joka vielä kaiken kukkuraksi inhosi häntä sydämestään. No, sentään René itse oli tuonut julki omat tunteensa, mitä ei yleensä tietenkään tehnyt, juuri johtuen tästä hivenen kiusallisesta syystä, siitä että hän piti miehistä, eikä luonnollisesti naisista, niin kuin miehen piti. No, vähät siitä nyt. Demoni oli hetken päästä palannut toisen eteen.
"Niin minäkin luulin tähän päivään asti. Mutta se tosiaan tuntui... Aika hyvältä. Oikealta. En vaan tiedä... En osannut odottaa tämän menevän näin pitkälle."
Takeltelevat sanat kertoivat sen, mitä René oli oikeastaan halunnutkin kuulla. Pieni hymähdys karkasi hiljaisen olennon suusta ja sitten käsi taas kipusi toisen kasvoille ja huulet painuivat jälleen Haarapääskyn huulia vasten suudelmaan, joka halusi samalla viestittää siitä, että René piti tästä, todellakin.

Ja siinä he nyt todellakin olivat, kahdestaan. Tunteet avoinna, vaikka tilanne todellakin saattaisi olla sivullisen mielestä hyvin hyvin outo. Valtias ja killaton, jotka aluksi vihasivat toisiaan koko sydämestään ja nyt. Siinä suutelemassa, ei ihan tavallista. Mutta viha ja rakkaushan kulkevat käsi kädessä, ainakin niin aina sanotaan. Kun demoni sitten totesi että piti paljon tästä killallisten johtajasta, niin hymy levisi toisen kasvoille, ja myös pieni muotoinen hymyn pilkahdus nähtiin Renén kasvoilla. Tämä kun ei paljoa hymyillyt mutta ei nyt voinut olla hymyilemättä. Niin, tuo vaaleahiuksinen hänen edessään. Totesipa toinen vielä, että myös tämä piti punasilmäisesta.

Seuraavaa siirtoa ei René meinannut osata odottaa. Toisen käsi siirtyi hänen leukansa alle ja huulet painuivat taas toisiaan vasten. Punasilmäinen sulki silmänsä ja vei toisen kätensä valtiaan niskan taakse. Hän piti todellakin tästä miehestä, vaikka oli aluksi ehkä vihannut tätä yli kaiken. Mutta tunteetkin saattoivat muuttua niin nopeasti. Tämä oli pelastanut hänet aluksi ja sitten he olivat matkanneet pitkän ja uuvuttavan matkan ulos tyrmistä ja nyt he olivat siinä. Sifin-tornin muurien kupeessa, suutelemassa. Ja vartijat saattoivat tulla paikalle milloin vain. Mutta se ei yksinkertaisesti haitannut Renéä ollenkaan. Siinä hän vain halusi olla, paikalla nyt Haarapääskyn kanssa. Hän oli kyllä heti valmis vetämään miekkansa tarpeen tullessa.

Suudelman jälleen loputtua, Haarapääskyn komeille kasvoille nousi hymy, mihin René vastasi hieman vaisummalla hymyllä, ja sekin todellakin johtui vain siitä, ettei osannut kunnolla hymyillä, vaikka hymyilemisen aihetta olisikin. Käsi hiveli hänen huuliaan ja silmät sulkeutuivat hetkeksi, mutta vain hetkeksi, sillä hän ei halunnut olla näkemättä toista edessään. Ja nyt kun tuo todellakin oli siinä, vastannut juuri hänen tunteisiinsa samalla lailla, mitä hän voisikaan enää toivoa enempää? Ei mitään. Tarinat olivat tarinoita, mutta tämä oli tosielämää, vaikka hän tunsikin olevansa kuin sadussa. Ruusunpunaiset silmät ahmivat koko ajan toisen piirteitä ja painoivat ne mieleen, jottei hän koskaan unohtaisi niitä.

"Tässä ei luultavasti pitänyt käydä näin", tuo sitten vihdoin hetken päästä sanoi hiljaa ja hymähti pienesti. Ei varmaan pitänyt käydä näin, mutta kohtalo oli puuttunut peliin. René huokaisi hiljaa ja kätensä siirtyi nyt toisen käden päälle. Katse painui maahan. Ehkä hän vieläkin jollain tapaa kunnioitti toista eikä viitsinyt toljottaa koko ajan valtiasta, vaikka olisi ehkä halunnutkin. Mustat hiukset heiluivat hieman tuulessa, eikä sellaista ääntä kuulunut mikä olisi saattanut olla jollakin tapaa uhkaavaa, ei ainakaan vielä. Ja ihan hyvä niin, demoni oli ihan mielellään vain rauhassa tämän vaaleahiuksisen kanssa, kuin ottaisi mittelöitä joitakin vartijoita kohtaan. Hän taistelisi kyllä tien pakoon heille kummallekkin, ja René oli tottunut siihen että hänen elämänsä oli hyvin arvaamatonta, sillä hänhän harjoitti vähän kiellettyjä ammatteja kuten varastelua ja huumaavien aineiden salakuljetusta, tosin itse hän ei ollut koskaan sortunut niitä käyttämään. Ei.

"Olen vieläkin ihan ymmälläni..." René aloitti mutta ei koskaan sanonut loppuosaa, koska sellaista ei ollutkaan, hän oli vain ymmällään, siitä, että Haarapääsky vastasi hänen tunteisiinsa samalla lailla. Pieni hymynkare tavoitti nuo lähes aina niin vakavan oloiset kasvot. Ruusunpunaiset silmät nousivat jälleen katsomaan toista taas. Sitten toinen kumartui lähemmäs toista ja veti toisen halaukseen. Demoni oli yhtäkkiä vain halunnut halata toista, tuntea että tämä varmasti oli siinä, eikä tämä vain ollut kuvitelmaa. Silmät sulkeutuivat jälleen ja hiuksien jakaus valahti niiden eteen. Hän halusi vain olla tämän vaaleahiuksisen kanssa.

//Urhh söpöä <33//

Haarapääsky antoi hymynsä levetä yhä eteenpäin hänen saadessa siihen vastauksen. Ai että. Se tosiaan tuntui niin kovin hyvältä. Rakastaa miestä. Miestä. Normaalissa tilanteessa Haarapääsky olisi itse tuijottanut heitä kahta sivummalta ja nauranut. Mutta nyt hän ymmärsi itse rakastuneen... Mieheen. Nuo sanat yörivät loputonta spiraalia hänen päässään. Rakastunut. Mieheen. Killattomaan. Väärin. Mies kuitenkin tunki ulos päästään kaikki, mikä oli homoutta vastaan ja mikä todisti ettei niin saisi olla. Kaikki mitä hän halusi ajatella oli René. Renén kaunis keho. Se, että demonit eivät olleetkaan kaikki vaarallisia. Se, että hän oli kahdestaan tämän kanssa, aukomassa tunteitaan kumpaankin suuntaan. Se oli kaikki mikä merkitsi.

Myönnettävästi Haarapääsky hätkähti hieman Renén seuraavia sanoja. Mutta alkoi itse miettiä samaa. Hän puristi hitusen miehen kättä omassaan ja painoi omankin katseensa hetkeksi maahan. Miettien mitä voisi sanoa, mitä hänen pitäisi sanoa siinä kohdassa.
"Ehkä, mutta tässä nyt vain kävi näin. Turha meidän on enää asiaa kiistää, jos tämä on kohtalomme."
Haarapääsky lopulta kuiskasi tuolle niin komealle, punasilmäiselle miehelle. Hän ei halunnut ajatella asiaa, mutta joutui. Tosiaan. Hän oli tullut vain käväisemään vanki-tyrmillä, ja päätynyt suutelemaan killatonta miestä. Ehkei tässä alunperin pitänyt käydä näin. Mutta kävipä kuitenkin. Ja turha tästä nyt enää oli kääntyä takaisin ja yrittää olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kohtalon langat olivatkin sotkeutuneet heissä toisiinsa, kun niiden alunperin piti vain hipaista toisiaan. Eikä sitä solmua saanut enää irti, ellei sitten kuolemalla. Niin se vain oli, ja tulisi vielä hyvän aikaa olemaankin, jos se hänestä riippui.

René oli ymmällään. No, kumpikin heistä taisi olla. Kun tuon demonin katse nousi, nousi valtiaan katse lähes täysin samaa aikaa. Hän hymyili myös, ehkä ei yhtä leveästi kuin aikaisemmin mutta hymyili kuitenkin. Tällä kertaa hänen ei tarvinnut kauaa miettiä mitä sanoa, vaan oli melkein heti varma asiasta.
"Niin olen minäkin. Mutta me selvitämme yhdessä asiat ja pian ymmärrämme."
Haarapääsky sanoi ja hymyili taas hitusen leveämmin. Niin. Yhdessä he selvittäisivät kaikki epämääräisyydet ja olisivat pari. Pari. Hassu sana, mutta oikea siihen kohtaan. Sitä he nyt kai olivat, kuten heterot olisivat tähän sanoneet ainakin. Tai homopari. Mitä väliä. Kunhan he vain voisivat olla yhdessä. Pitkän aikaa, ilman häiritsijöitä.

He katsoivat hetken toisiaan. Pian kuitenkin takaa kuului ääniä. Vartijoita. Mitä he nyt tekisivät? Haarapääsky hymyili hieman vinosti, irrotti kätensä ja nousi kiroillen seisomaan. Mies siirtyi aivan muuriin kiinni ja vilkaisi kulman taakse. Ei siellä ollut kuin muutama huuteleva vartija. Hyvä niin, ei kokonaista kolonnaa sentään. Mutta miten päästä ohi? Siinäpä hyvä kysymys ja heidän seuraava suurehko ongelma. Pian mies kuiteknin kääntyi taas Renén puoleen, hymyillen hitusen ivallisesti. Ja ojensi kättään auttaakseen tämän ylös.
"Tuo taitaa olla meidän aika alkaa taas toimia."
Hän sanoi hymyili hieman vinosti ja kohautti olkiaan. Eihän hän toki haluaisi lopettaa heidän juttutuokiotaan, mutta nuo oli pakko vetää pois työn alta, jos he haluaisivat jatkaa joutumatta takaisin vankityrmään.

//Haha tein näin kun muistelin yhtä Chat-keskusteluamme xDD//

René oli vieläkin ymmällään ja periaatteessa se olikin ihan ymmärrettävää. Siinä hän vain oli Haarapääskyn kanssa, miehen josta piti enemmän ja enemmän koko ajan. Ja viha ja rakkaus todellakin kulkivat käsi kädessä, sen oli demoni joutunut huomaamaan jo moneenkin otteeseen ja taas tässä. Sitä rakasti vaikka toisaalta vihasikin, eikä kohtalon oikuista koskaan oikein saanut selvää, mutta oliko tarviskaan. Ei ainakaan tällä punasilmäisellä demonilla, joka oli alusta astien pitänyt tätä toista komeana, ja vaikka olikin vihannut tätä vasta jokin aika sitten niin silti tuntui kuin hän olisi pidempään tuntenut tämän, paljon pidempään. Ja vaikkei oikeastaan tiennytkään tästä toisesta mitään, niin silti kaikki oli jotenkin niin mystisen kaunista. Elämä oli oikullinen ja se elettiin vain kerran ja kaikesta siitä piti ottaa ilo irti. Kaikki oli tarkoitettu, kaikki oli kirjoitettu tähtiin ja Renén kohdalla kirjaimellisesti. Hänen kohtalonsa liikkui tähtien varassa, aina. Hän oli tähtien seuralainen, hän oli lohikäärmedemoni, joka muutti muotoaan, kun lohikäärmeen tähdistö osuisi oikeaan kohtaan taivaalla. Niin oli käynyt ja sille hän ei enää voisi mitään. Tämän takia hänellä oli myös tatuointi selässään, siihen oli kuvattu kaksi lohikäärmettä.

Hänen silmänsä näkyivät nyt tosiaan hieman paremmin ja nyt saattoi huomata, ettei toinen tämän silmistä ollut täysin punainen vain lähes harmaa, ja juuri se silmä jonka läpi kulki arpi. No, Renén syvyysnäköhän oli huonontunut juuri tämän takia, ja ajoittain se oli hieman parempi toisinaan ja yleensä taas huonompi. Hän ei nähnyt toisella silmällään muuta kuin siluetteja ja tiettyjä ääriviivoja mutta hän oli tottunut elämään sen kanssa ja eihän hänen toisessa silmässään mitään vikaa ollut, joten ei hätiä mitiä. Kuitenkin se välillä häiritsi kulkemista ja välillä hän saattoi näyttääkin hieman typerältä, kun käsillään kokeili, että missä mikäkin kulki sillä puolella, missä haavoittunut silmä sijaitsi, koska hänen syvyysnäkönsä oli todellakin vaurioittunut.

"Ehkä, mutta tässä nyt vain kävi näin. Turha meidän on enää asiaa kiistää, jos tämä on kohtalomme."
Kun René oli maininnut ettei tässä luultavammin pitänyt näin kyädä niin siihen vain oli Haarapääsky todennut.
Totta jos tämä oli heidän kohtalonsa, niin ei siltä tieltä enää noustukaan, muuta kuin he kaksi, yhdessä. Ja eihän se toki Renéä haitannut ollenkaan, mutta entäs Haarapääskyn virkaa? Toinen oli vaanien valtias, mutta mitä jos ihmiset saisivat tietää tästä asiasta, mitä sitten? Demoni ei kuitenkaan jaksanut sillä asialla päätänsä vaivata, kaikki aikanaan. Mitä sitä murehtimaan asioita, joita ei ollut vielä edes tapahtunut.

"Niin olen minäkin. Mutta me selvitämme yhdessä asiat ja pian ymmärrämme."
René nyökkäsi. Silmiensä katse siirtyi jälleen Haarapääskyyn ja tämä halasikin nopeasti toista, haluten varmistaa, että tämä todellakin oli siinä. Niin, ettei kaikki ollut vain kuvitelmaa ja unta. Ja jos se olikin unta niin hän ei halunnut herätä siitä, ei koskaan. Hän vain halusi tuntea tämän toisen lähellään, ja tuntea, että tämä todellakin oli siinä, ilmielävänä. Mitään muuta ei René nyt tarvinnut kuin Haarapääskyn, ei mitään muuta. Hän oli niin jollain tapaa onnellinen, ettei sitä voinut sanoin kuvata, ja se oli aivan ihana tunne. Siihen tunteeseen hän halusi jäädä.

Niinpä niin, kuitenkaan tälläisetkaan hetket eivät kestä pitkään nekään. Vartijoita oli tulossa, koska äänet kantautuivat hyvin sinne asti. Haarapääsky hymyili hieman vinosti ja nousi sitten pystyyn. Mustahiuksinen ei ihan heti perään noussut vaan jäi katselemaan ympärilleen hetken aikaa. Kun toinen ojensi kättään, niin René tarttui siihen ja nousi ylös. Paha vaan kun hän ei todellakaan nähnyt pitkälle kovin hyvin. Hänen oli jälleen luotettava kuuloonsa, mikä olikin demonin paras aisti.
"Tuo taitaa olla meidän aika alkaa taas toimia."
René virnisti ja sitoi hiuksensa jälleen nopeasti kiinni ja veti liinan päänsä ympäri jälleen. Ja valmiina.Miekka vielä esiin, niin sitten kaikki olikin hyvin.
"Sinä saat toimia silminä, minä en näe pitkälle, koska toinen silmäni on lähes sokea", René sitten naurahti ja hiipi varjoihin muurin tuntumaan ja jäi kuuntelemaan, milloinka vartijat olisivat paikalla. Ne voisi vain pistää tajuttomaksi, niin he pääsisivät pakoon sieltä Sifin tornin muurien juurelta.

//Ja näin, tässä tulee taas vastaus~ Sie saat nyt tuoda vartijat paikalle xD//

Haarapääsky katsoi hieman turhautuneena kun René solmi taas hiuksensa ja vilkuili vähä väliä kulman taakse. Mies mietti vain sekuntien verran, mutta sekin tuntui tuhottoman pitkältä ajalta. Hänen päänsä oli tyhjä. Ei ideaa. Ei mitään, mikä voisi johtaa heidät pois sieltä. Mutta olihan heidän jotain pakko tehdä, eiväthän he takaisin vankilaan tahtoneet.
Miehen katse eksyi ympäristöön. Pelkkää kirottua muuria, lisää vartijoita. Takana torni johon on mahdoton päästä. Hänellä ei ollut mitään tietoa, miten paeta. Kaupungin keskustaan olisi turha edes yrittää, he eivät koskaan pääsisi sinne asti. Ainoa vaihtoehto näytti olevan vain juokseminen. Mita muuta he muka voisivat tehdä? He olivat aasojen alueella, ja kaksikko johon kuului killaton ja vaanien valtias - vartijat tuskin päästäisivät heitä neuvottelemallakaan pois sieltä. Kerran sisään tullut, ei siitä hornasta tulisi pääsemään asemassaan takaisin.

"Juokse, juokse henkesi edestä vain pois! Pois täältä, minne ikinä löydätkin!"
Haarapääsky lopulta karjui Renélle ja lähti itse juoksemaan. Matkalla hän tarttui Renén käteen ja veti tämän mukanaan. Pää tyhjänä kaikesta muusta ajattelusta hän vain juoksi. Juoksi yhä hämmentyneiden vartijoiden edestä. Pois sieltä. Minne tahansa muualle. Millään muulla ei edes ollut väliä. Millään muulla kuin paolla ei ollut enää väliä. Äkkilähtö oli varmaan se ratkaqiseva asia, jonka myötä he pääsivät eteenpäin ainakin jonkin matkaa. Jossain välissä tuo valtias päästi irti demonin kädestä ja pysähtyi muutamaksi sekunniksi, tuijottaen tätä.
Pian kuitenkin heidän lyhyt matka keskeytyi äkisti. Sotilaita edessä, oikealla... Vasemmalla ja takana. Ympyränä heidän ympärillään. Joka puolella. Pakotietä ei löytynyt mistään kohtaa tuosta ympyrästä. Se pakomatka taisikin päättyä aiottua nopeammin. Ja kaikilla vartijoilla oli jo aseet käsissään. Ja he olivat ansassa.

Kiroten kovaan ääneen Haarapääsky veti omat aseensa käsiinsä, päästäen nyt irti Renéstä. Kirottua. Miksi he, miksi juuri he? Olisihan siellä varmaan muitakin kiinniotettavia. Tätä hän nyt viimeksi halusi käydä läpi siinä tilanteessa ja siinä paikassa. Tai ei ainakaan juuri nyt. Yksi mies piiristä tuli vähän lähemmäs. Siilit, mustat hiukset ja ruskeat isot silmät kiiluivat juuri ja juuri tumman hupun alta, joka liittyi viittaan. Jokainen mies oli pukeutunut tumman vihreään, nahkaiseen asuun johon kuului miekat ja pari suojusta. Mitäkin hienostuneita, raakalaisia, komeita vartijoita. Tämä tästä nyt vielä puuttuikin. Miesjoukko katsoi kaksikkoa kuin kahta litistettävää toukkaa. Ala-arvoisia pistiäisiä.

"No, mitäs te kirput täältä haette?"
Tuo eteenpäin tullut mies kysyi katkeruutta äänessään. Tynesti Haarapääsky sylkäisi miehen eteen ja kohautti olkiaan. Nyt pitäisi vielä keksiä jotain osuvaa ja viekasta sanottavaa. Jos sellaista nyt muutenkaan voisi keksiä siinä tilanteessa. Hän ei halunnut olevan itse kutsuttu kirpuksi. olihan hän silti vaanien valtias, ei kirppu. Ja mitä nuo... Vartijat olivat siihen mitään sanomaan. Ei mitään. Ei yhtään mitään. Olihan vaanien valtias varmasti ylempi luokkataso kuin aasojen orjasotilaat. Tai ei ehkä aatelisten mielestä...
"Iltapäväkävelyllähän me, roskankierittäjä torakat."
Haarapääsky sanoi tyynesti, mutta päästi ivan viimeisen ilmaisun kohdalle. Näissä tilanteissa ei kannattaisi varmaankaan panikoida. Se vain tuottaisi enemmän tuskaa.

//Samperi kun inspis karkasi käsistä jonnekin hevon kuuseen >.

René katseli ympärilleen, mitä nyt erotti hämärästä hahmoja, tosin vain toisella silmällään. Mutta onneksi demonilla oli sen verran hyvä näkö, että kyllä tämä näki hämärllä hyvinkin, vaikka toinen silmänsä olikin puoliksi sokea. Se ei haitannut tätä kuitenkaan yhtään, sillä hänhän näki mustia siluetteja erinäisellä pohjalla, joka oli yleensä hieman harmaaseen vivahtava. No, nyt kuitenkin syvyysnäön puute hieman aiheutti vaikeuksia ja toinen kätensä liikehtikin aina välillä muuria kohden ja välillä toiseen suuntaan. Demoni vetäisi miekkansa huotrasta ja oli valmiina taistelemaan, jos siihen oltaisiin ryhtymässä, tosin Haarapääskyhän ei ollut pitänyt taistelemisesta aikaisemminkaan. Ja eihän René ollut ketään kyllä tappanutkaan vaan vetänyt kaikki tajuttomaksi mihin olikaan koskenut. Ei. Hän oli ollut jo sen verran ihastunut Haarapääskyyn ettei viitsinyt listiä ketään kirjaimellisesti vaan oli tosiaan lyönyt miehet pökerryksiin.

"Juokse, juokse henkesi edestä vain pois! Pois täältä, minne ikinä löydätkin!"
René säpäsähti ja pian blondi olikin tarttunut hänen käteensä ja veti demonin mukanaan. René olikin pian askeleilla ja juoksi toisen rinnalla, hivenen taaempana, miekka kädessään. Hän oli onneksi niin hyvässä kunnossa ettei juokseminen ottanut voimille lähes ollenkaan, sillä melkoisen usein hän oli kuitenkin joutunut juoksemaan vartijoita ja muita ihmisiä pakoon, koska oli käynyt hieman rötöstelemässä. Nyt demoni vain tosiaan juoksi ja mustat hiukset heiluivat ilmavirran mukana, ja välillä katse kiiri takanaan, jolloin tämä meinasi kompastua erinäisiin kiviin, mutta sai yleensä itsensä todella pian takaisin askelille. Nuorukainen ei kuitenkaan ollut odottanut että valtias pysähtyisi ja olikin törmätä jälleen kerran tähän. René haisteli ilmaa ja sulki hetkeksi silmänsä kuunnellen ja antaen vain ja ainoastaan kuulolleen vallan. Niin, vartijoita joka puolella. Ja Haarapääskykin päästi irti hänen kädestään kohtapuolin.

Ja kun René sitten aukaisi silmänsä niin hän saattoi nähdä henkilöitä ympärillään, joka puolella. Jotakuinkin parikymmentä miestä oli piirittänyt heidät. Olisiko tämäkin nyt reilua, kun kaksikymmentä vastaan kaksi? Ei, mutta aasathan eivät tietenkään sitä tajunneet, sillä olivat nyt saaneet hyppysiinsä Haarapääskyn, vaanien valtiaan. No, René ei kuitenkaan sallisi noiden saastaisten saada tätä killallisten johtajaa, ei. Vaikka hän ei itse kuulunut kiltaan, niin silti Haarapääsky oli hänelle hyvin tärkeä.

"No, mitäs te kirput täältä haette?"
René mutristi ilmeensä ja halveksiva vrinistys täytti nuo terävät kasvot, mutta ennen kuin hän ehti sanoa mitään niinn, blondi kerkesi jo.
"Iltapäväkävelyllähän me, roskankierittäjä torakat."
René katsahti Haarapääskyä ja hymähti. Niinpä niin, iltakävelyllä, mutta olivatko vartijat nähneet heidät äsken? Ehkä, ehkäpä eivät, kukaties, mutta demoni tosiaan toivoi, että he eivät olisi nähneet.
"Nuori pojankloppi ja sinä, iltakävelyllä. Keksipä toki lisää, on minulla aikaa kirpuille", samainen vartija naurahti ivallisesti ja sai muutkin tovereistaan nauramaan. Demoni pysyi vaiti, hän oli muutenkin hiljainen henkilö, niin ei sanavarastokaan ollut mikään kovin laaja, tai varmasti tuolla vaaleahiuksisella olisi laajempi, paljon laajempi kuin hänellä. Yksi helpotus kuitenkin täytti hänen sisuksensa. Aasa vartijat eivät olleet tunnistaneet häntä, sillä René muisti sen, että oli joskus aikaisemminkin kohdannut tämän aasa vartijan, joka oli puhunutkin, ja vielä epämukavissa merkeissä. Joku oli kutsunut vartijat, kun hän oli ollut varastelemassa ja niinpä hän oli huonon syvyysnäkönsä ansiosta törmännyt suoraan kirjaimellisesti tähän henkilöön. Onneksi vartija oli ollut silloin hajusta päätellen hieman humalassa, että toinen ei välttämättä todellakaan muistanut.

Vartija astahti taas uhkaavasti lähemmäs ja virnisteli. René ei pitänyt siitä yhtään ja pelkäsi katsoa toista silmiin, koska hän ei halunnut toisen tunnistavan häntä. Niinpä punasilmäinen varoi visusti katsomasta hänen suuntaansa, ja katse liukuikin saman tien maahan. Kuitenkin hänen pahaksi onnekseen vartija asteli juuri hänen eteensä ja sanoi kovalla äänellä:
"Tässähän on tuntemani varas!"
Demoni säpsähti, mutta ei uskaltanut nostaa katsettaan, sillä jollain tapaa hän inhosi tämän katsetta. Se oli jollain tapaa niin läpitunkeva.
"Olen kuullut sinusta enemmänkin juttua..." vartija jatkoi ja nyt punasilmäinen nosti katseensa väkisinkin ylös ja katsoi noihin inhottaviin silmiin. Toisen virnistelevä naama ei yhtään tehnyt hänen oloaan paremmaksi, mutta soturi ei meinannut lannistua. Hänhän oli pääammatiltaan soturi ja vasta toinen ammattinsa oli varas. Demoni katsoi suoraan tuon kasvoja ja odotti mitä tämä seuraavaksi keksisi sanoa.

//Njuu autohitit on sovittu etukäteen kanssapelaajan kanssa
>'D//

Haarapääsky hätkähti tuskin huomattavasti vartijan tunnistaessa ainakin Renén.
Olihan tuo nyt varmasti tunnistanut hänetkin, tai sitten mies oli vai typerä.
Mahdollisessa tilanteessa hän olisi voinut ottaa asian loukkauksena, mutta
tilanteen nykyisen tilan takia jätti sen sikseen ja pohti päässään miten paeta.
Mitä väliä tunsiko porukka heidät vai ei, nyt piti vain päästä pois paikalta ja
vikkelään. Ennen mahdollisesti kuin porukka heitä alkaisi paremminkin
kuulustella asioista ja tilanteesta.
"Jaa-a. Olisikohan näin. No, me tästä menemmekin..."
Haarapääsky sanoi hymyillen vinosti, ja otti askeleen eteenpäin. Mutta saman
tien taaksepäin. Siellä, mihin päin hän oli astunut, oli kaksi vartijaa
nostanut aseensa pystyyn varoitukseksi. No, siinä meni sitten se rauhallisesti
ja vaarattomasti hoitaminen ulos aikataulusta. Jäljellä oli enää yksi keino.

"Ah, rakas vaanien valtiashamme se siinä. Mitäköhän kiltasi sanoisi jos heidän valtiaansa päätyisi hirttopuulle?"
Haarapääskyn kulmaa nyki ja hänen kaulasuonensa alkoi tykyttää, mutta mies yritti pitää itsehillintänsä. Mutta hänen kielellään pyörähteli turhankin mnta ivallista sanottavaa, jotka hän olisi jokaisen halunnut sanoa. Mutta päätti jättää tilanteen pahentamisen hetkeksi sikseen. Muta eihän hän nyt mitään sanomatta voinut tuota asiaa jättää? Ehei. Sitä iloa hän ei tuolle raakalaiselle viitsinyt suoda.
"Varmaan tulisi ja tappaisi teidän valtiaanne. Mutta hyvä huomio on se, ettemme me ole täällä tulossa hirtettäväksi."
Haarapääsky sanoi rauhallisesti, tuijottaen hieman ivallisesti tuota miestä. Käyden päässään mahdollisuuksia päästä yhtä pakoon. Joista ainoa järkevä taisi olla meneminen vain läpi. Muuta tietä ei ollut.

Haarapääsky kumartui hitusen saadakseen kasvonsa niin, että pystyisi kuiskaaman asiansa Renélle. Tokihan vartijat siitä alkoivat heti epäillä, mutta mitä sillä niiin väliä. Kunhan he pääsisivät vain pois sieltä, pois ja pitämään huolen omista asioistaan.
"Tapa kaikki, jotka tule tiellesi ja juokse. Jonnekin vain, pois tältä alueelta... NYT!"
Haarapääsky kuiskasi kevyellä äänellä demonin korvaan, ottaen kasvonsa pois tämän korvan läheltä hutaessaan lopulta viimeisen sanan täydellä kurkulla. Ei se nyt kovin kummoinen suunnitelma ollut, mutta neämmä heidän ainoa mahdollisuutensa.

Mies viittoi Renén mukaansa, ja lähti juoksemaan, tappaen ensin tieltään sen uhitelleen vartijan. Se meni siinä, ei tarvinnut enää kuunnella sitä jorinaa. Sitten tuli jo muitakin päälle. Valtias vain sivalteli minkä ehti jokaisen joka tuli tielle, lopulta hän pääsi sinne mine halusi. Ulos ringistä. Mies käänsi päätään, selvittääkseen varmasti että demoni oli yhä hänen perässään. Hyvä. Valtias hidasti niin että ehti ottaa toisen kädestä kiinni, ja lähti viilettämään eteenpäin minkä jaloistaan pääsi.
"No se oli siinä..."
Haarapääsky mutisi itsekseen, tietämättä tälle mutinalle syytä, mutta kuitenkin. Silti heillä oli vielä matkaa, jotta he pääsisivät kaupunkiin - turvaan. Osa vartijoista oli lähtenyt heidän peräänsä, osa jääneet katsomaan kuolleita. Jos tuo kaksikko pääsisi kaupunkiin, he voisivat helposti karkottaa vartijat kannioltaan.

//Jäi lyhkäseks. Sever tehköön jatkopeliä tästä ja sulkekoon jos on kiltillä päällä 8D//