Yösijaa anomassa

//Tseh, Kojin tänne! ;3 Tässä tämä lupailemani alku.. Otsikkoa en kommentoi[Ajatus täysin hukassa kuten aina o(>v<)o]//

Ing-Freyr, tuo hontelo satyyri käveli verkkaisin, kevein askelin kapeahkoa kujaa pitkin eteenpäin. Päämäärä, sitä hänellä ei ollut. Päivä oli aurinkoinen ja jopa tällaisille pienille ja usein hyvin synkille kujille saattoi eksyä muutama säde auringon suomaa lämpöä ja valoa. Kuja liittyi jo leveämpään vilkkaaseen katuun, jolle päivä paistoi oikein mukavasti. Ja koska tällä nuorella miehellä ei ollut päämäärää, tämä päätti hetkeksi loputtaa ympäriinsä kuljeskelun ja istahti puisen laatikon päälle, mikä oli juuri sopivasti erään talon seinän vierustalla.
Ing-Freyr nosti jalkansa toisen päälle rennosti lepäämään ja nojasi seinään kädet niskan takana. Aurinko paistoi tuohon kohtaan niin lämpimästi, että se sai miehen huulet väkisinkin taipumaan hymyyn. Hän sulki silmänsä antaen ajatustensa liidellä jossain pilvien tasalla.

Päivä oli niin huoleton ja mukava, ainoastaan seuraa puuttui. Mielelläänhän tämä nuorukainen olisi jutellut jonkun kanssa. Mutta ihmisillä näytti aina olevan niin kova kiire tekemään kuka mitäkin töitä.
Töistähän tällä ei ollut kovin laajaa kokemusta. Ruumiillinen rasitus ei kiinnostanut häntä vähimmässäkään määrin, etenkin kun hän pärjäsi muutenkin vallan mainiosti. Toki joskus tuli ongelmia ruuan saannin suhteen, mutta aina siitäkin oli loppujen lopuksi selvitty.

Eihän kukaan voinut vastustaa hänen kauniiden, tummanruskeiden pitkäripsisten silmiensä anovaa katsetta?
Ing-Freyr naurahti mielessään huvittuneesti ajatuksilleen ja pyyhkäisi silmiltään pari kuritonta hiussuortuvaa. Yhden hän kiersi hajamielisesti sormensa ympärille ja pyöritteli sitä hetken, kunnes kyllästyi mokomaan touhuun.
Nuo hyvin kauniin silmät avautuivat ja katselivat tutkien ympäristöä.
Hänen pitäisi löytää jostain täksi yöksi nukkumapaikka. Ulkona hän oli jo nukkunut muutaman kerran perätysten, joten nyt hän kaipasi päästä neljän seinän sisälle, suojaan tuulelta ja satunnaisilta sadekuuroilta, jollaiseen hän jo kerran oli joutunut heräämään.

Majataloon hänellä ei olisi varaa, mutta ehkäpä joku antaisi hänen yöpyä luonaan, jos hän tekisi jotain pieniä töitä? Ei hän paljon pyytänyt, vain paikan jossa levätä yön yli.
Satyyri mietti hetken ja pureskeli peukalon kynttään.
Kohta hän lähtisi etsimään jotain, joka soisi hänelle yösijan työtä vastaan. Ja ehkäpä ruokaakin vähäsen?

Hän katseli tutkivasti tällä kyseisellä kadulla liikkuvia ihmisiä ja muita olentoja, näki hän haltiankin vilahtavan muiden joukossa, mutta pääsääntöisesti ihmisiä.
Hän tunsi korviensa värähtävän hivenen innostuksesta tai jostain muusta vahvasta tunteesta aina välillä, kun hänen katseensa osui johonkin miellyttävän näköiseen olentoon. Katu oli tosiaan yllättävän vilkas ja väkeä jonkin verran.
Satyyri ei laskenut katseettaan, mutta painoi kätensä vatsalleen, joka murisi nälkäänsä kovin äänekkäästi. Hänhän ei ollut vielä syönyt mitään tämän päivän puolella, eikä erityisen runsaasti edellisenä iltanakaan.

Ing-Freyr nousi ylös rauhallisesti ja loi tutkivan katseensa hetkeksi erääseen mieheen. Tämän vaatteet, no, ne eivät tehneet vaikutusta, mutta jokin muu miehessä näytti mukavalta, niinpä Ing-Freyr muitta mutkitta käveli tämän luokse.
”Anteeksi.” Satyyri aloitti jotta saisi kiinnitettyä tuon miehen huomion.
”Olisiko Teillä” Hän käytti hyvin kohteliaasti teitittelyä, koska oli huomannut sen joskus auttavan häntä saamaan töitä.
”tarjota minulle jonkinlaisia töitä pientä palkkaa vastaan?” Ing-Freyr kysyi omaa lämmintä hymyään hymyillen.
”En tarvitsisi rahaa palkaksi, vain yösijan ja ehkä vähän ruokaa.” Hän lisäsi vielä varmuuden vuoksi ja katsoi miestä silmiin odottaen tämän vastaavan jotakin, mieluiten tietysti myöntävästi, mutta oli hän varautunut kokeilemaan onneaan muuallakin. Harvoin ensimmäisellä kerralla tärppäsi.
Mutta olisi jo näin aikaisin, keskellä päivää, hyvä ruveta kyselemään yösijaa. Liian myöhään illalla kysyessähän hän ei ehtisi mitään tekemään yösijansa eteen, nyt vielä ehti hyvin. Ja vaikkei tällä kyseisellä miehellä olisikaan omaa asuntoa, voisi kai hän nukkua vaikka majatalon lattialla, mikäli mies sellaisessa itse yöpyisi JA ensinnäkin jos tällä olisi ylipäätään tarjota jotain töitä, mitä hän voisi tehdä.

//Dääm >.< Ja niin kökkö alku sen pitääkin olla kuin vain voi, mutta ehkäpä selviät siitä jotenkin. ._.’’ Ja toivottavasti ei haittaa että otin tämän huolettoman pukkini tarinaan nuoren varkaani sijaan. Pitäähän tätäkin päästä kokeilemaan x3 Ehkäpä tästä lähtee vielä jotain tulemaan ^^’’//

Aamu oli mukavan lämmin ja taivas melkein pilvetön. Ihmisiä kuljeskeli kuka mihinkin paikkaan ja kaikilla omat tarkoituksensa. Lionel käveli rauhallisin askelin katuja pitkin ilman muuta tarkoitusta kuin päivittäinen rauhallinen perus kävely. Hän katseli muiden menoa ja hymyili vastaantulijoille jotka eivät kuitenkaan hymyilleet hänelle vaan näyttivät ennemminkin kadehtivan miehen huolettomuutta. Lionel jatkoi kävelyään hetken kunnes huomasi erään kauppiaan myyvän mehukkaita omenia. Mies osti kaksi ja puraisi ison palasen toisesta omenasta. Hän jatkoi rauhallista kävelyään syöden juuri ostamaansa omenaa samalla pyöritellen toista kädessään.

Hän käveli vielä hetken kunnes päätti mennä sivukadulle hieman vilvottelemaan auringosta. Lionel asteli lähimpään kulmaukseen missä oli edes hieman tavallista viileämpää ja oli varjossa. Hän istuutui maahan pienen olkikasan päälle joka nyt jostain syystä siinä sattui olemaan. Lionel puraisi jälleen omenaa nauttien omenan mausta suussaan. Hän imeskeli ja puri sitä paloiksi pitkään ja hartaasti aivan kun tämä olisi ensimmäinen omena pitkän aavikkomatkan jälkeen. Mies kuitenki nielaisi nopeasti palan kun huomasi mitä kahden miehen välillä tapahtui. He näyttivät hetken keskustelevan jostain kunnes vahvempi mies löi heikomman näköistä melko kovaa jonka seurauksena heikompi kaatui maahan.

Lionel ei pitänyt tästä ollenkaan vaikka ei hän tiennyt mistä nämä kaksi olivat puhuneet ja tuskin hänen pitäisi sekaantua asiaan ollenkaan. Lionel ei kuitenkaan kestänyt katsoa tätä ja heitti vahvempaa miestä puoliksi syödyllä omenallaan. Mies katsoi häntä hetken ja lähti astelemaan Lionelia kohti. Mies katsoi Lionelia pitkään kunnes nosti Lionelin kauluksesta ylös "Mitä sinä äsken teit..." mies kysyi ja jäi tutkimaan toisen kasvoja. "Heitin sinua omenalla etkö nähnyt?" Lionel kysyi rauhallisesti ja osoitti omenaa joka nyt lojui maassa. Mies selvästi alkoi ärsyyntyä toisen käytöksestä ja veti jostain miekkansa esiin. Hän heilutteli sitä uhkaavasti ja lopulta yritti pistää Lionelia joka väisti miekan taitavasti vaikka olikin aivan toisen edessä. Miekka jäi seinään kiinni hänen takanaan ja Lionel löi miestä vatsaan miekkansa kahvalla jolloin mies yskäisi ja lyhistyi maahan kippurassa.

Lionel katsoi hetken maassa olevaa miestä oliko hän oikeasti pökertynyt vain tuosta lyönnistä. Hän kohautti olkiaan ja käveli sorretun miehen luo ja ojensi kätensä jotta voisi auttaa hänet pystyyn. "Miten kävi ja mistä tuo edes alkoi?" hän kysyi kohteliaasti ja hymyili miehelle.

Mies kääntyi Ing-Freyriin päin. Mutta tämän ilme ei ollut kovinkaan iloinen näin läheltä katsottuna. Leveä rintakehä, suuret kourat ja tämän käsivarret olivat varmasti yhtä paksut kuin hänen jalkansa. Se oli jo pelottavaa tai sitten Ing liioitteli asiaa itselleen todella paljon.
”Yösijaa?” Mies nauroi räkäisesti.
”Ja mitäköhän kaltaisesi pieni, heiveröistä tekoa oleva olento voisi tehdä minun hyväkseni?” Mies kysyi ja risti valtavat käsivartensa rintakehänsä päälle. Satyyri kiinnitti huomiota tämän tuimiin ja kulmikkaisiin kasvoihin ja tunsi närkästystä. Hän oli kuvitellut tämän paljon, hyvin paljon komeammaksi.
Ehkä hänen närkästyksensä näkyi päällepäin, sillä miehen jo entuudestaan epäystävällisemmän kasvot muuttuivat entistä epäystävällisemmiksi, eikä Ing-Freyr voinut sanoa enää tuntevansa oloaan erityisen mukavaksi.
Ing-Freyr yritti selittää voivansa toimia vaikka juoksupoikana, ellei muuhun kelvannut.
Tämän hälytyskellot eivät tainneet ikinä soida tarpeeksi ajoissa.

”Häivy.” Mies sanoi töykeästi. Epäonnekseen Ing-Freyr ei ollut tarpeeksi viisas peräytymään kiltisti hyvän sään aikana, vaan aloitti vielä kerran ”Mutta..” Enempää hän ei ehtinytkään sanoa, kun tunsi kovan läimäytyksen osuvan suoraan kasvoihinsa.
Isku sai pienemmän tuupertumaan hetkeksi kokonaan ja tämä kaatui taaksepäin, ehtien juuri ja juuri ottaa käsillään vastaan maasta. Hän nosti toisen kätensä, jonka kämmenosa oli pahasti verisillä naarmuilla maahan kaatumisen takia, poskelleen, jota kivisti aika tavalla. Kyyneleetkin nousivat kiusaksi silmiin, eivät kyllä lähteneet valumaan poskia pitkin alas. Lyönti vain oli sattunut sen verran paljon.

Ing-Freyr pääsi taas tilanteesta perille, kun osittain syöty omena kopsahti maahan hänen jalkojensa luokse. Hän käänsi katseensa seuraamaan tuota miestä, joka häntä oli äsken lyönyt. Hän katseli suurilla silmillään kahden miehen välistä kohtausta ja oli aivan varma, että jompikumpi noista seivästäisi kohta vastustajansa miekkansa terällä. Satyyri meinasi jopa peittää silmänsä, mutta ajatteli sen olevan täysin raukkamaista, joten hän piti katseensa noissa, voimatta kääntää sitä muuallekaan.

Koko tapahtumasarja meni ohitse yllättävän nopeasti ja mies huomasi yhä istuvansa maassa, toinen käsi poskellaan.
Satyyri oli jo tajunnut sen verran, että tämä mies, joka oli voittajaksi selviytynyt, oli mitä luultavimmin estänyt häntä saamasta sen toisen, töykeän miehen saappaankärjestä. Ainakin tämä oli näyttänyt aikovansa potkaista häntä, ennen kuin kiinnitti huomionsa toisaalle.

Pieni, hieman hämmentynyt hymy ilmestyi satyyrin huulille. Ainakin joku ystävällinen sielu oli liikkeellä.
Hän tarttui miehen käteen tämän ojentaessa sitä auttaakseen hänet ylös maasta. Ja kun hän oli päässyt takaisin jaloilleen, satyyri huomasi tahrineensa poskensa kämmenensä naarmuista tulleeseen vereen. Tämä asia ei miellyttänyt häntä ollenkaan.
”Ei tässä mitään hätää ole enää. Kiitos kovasti.” Ing-Freyr sanoi hieman vaivaantuneen kuuloisesti. Mies hänen edessään sattui olemaan varsin komeaa sorttia ja hän itse taas ei näyttänyt varmastikaan kovin edustavalta juuri sillä hetkellä.
”Kysyin vain töitä ja yösijaa, en tiedä mikä mieheen meni..” Ing-Freyr selitti miehelle lyhyesti tämän asiasta kysyessä.
”Olen Ing-Freyr.” satyyri ojensi kohteliaasti kättään, kunnes huomasi sen olevan likainen ja yhä vähän verinen. Mies pyyhkäisi sen punastuneena housuihinsa (Mikä ei ollut erityisen järkevää, jos sattui omistamaan vain yhdet housut) ja tarjosi uudemman kerran nyt suhteellisen puhdasta kättään miehelle.