Petollinen sävelmä

Tämä on runo, jonka kirjoitin Ookamista.


Petollinen sävelmä

Kuulet musiikin hiljaisen.
Soitan sitä itsekkyyttäni.
Sävelmä petollinen on hallussani,
niin kuin pian sinäkin.

Vien mitä tahdon
ja enemmän.
Et minua muista,
vaikka näit minun soittavan.

On veitseni verinen menneisyydessään
ja sieluni säröt repivät sydäntä,
jonka aika kovetti.
Menetin luottamuksen elämään ja rakkauteen.

En välitä kivusta enää,
vaan etsin.
Etsin pimeästä historiastani
muistojeni hämärää valoa.

Leiskuvan punaiset hiukset,
petollinen hymy, sävelmäni kaltainen
ja kylmän keltainen katse.
Yksinäinen susi.
Tämä minusta on tullut:
Ookami

Tämä on runoni pikku Yurille.

Epäluulot

Kuulen ne jälleen,
huudot.
Muiden katseet korventavat,
ne kertovat heidän halveksunnastaan.

En ole se mitä luulette,
en se, joka pelkäätte minun olevan.
Olen se miksi synnyin.
Olen se, jonka minusta teitte.

Miksi nuo huudot,
pilkka, iva
ja piina.
Millä teoilla ne ansaitsin?

Miksi niin monet tuomitaan,
vain koska he ovat erillaisia?
Voinko mitään sille mitä olen?
Hyväksytäänkö nykyään ketään, joka ei sovi joukkoon.

Miksi olemme niin epäluuloisia.
Mistä löytyisi paikka,
joka opettaisi luottamuksen ja rakkauden salat.
Tunteneeko niitä enää kukaan.

Olen vain pieni demoni.
Enkä ymmärrä,
miten niin moni sietää tätä epäluuloista maailmaa.
Maailmaa, joka liian helposti kääntää selkänsä.