Hiljaisuuden rikkojat.

((Elikkäs Vertsua odotan))

Oli ilta. Kaupungin puisto oli hiljainen ja lähes autio. Linnut eivät enää laulaneet, koska oli jo niin myöhä. Tuuli kahisutti puiden lehtiä ja Minda-Náhreniksi itseään kutsuva neito istui, ainakin toistaiseksi, yksin lammen rannalla katsellen sen lähes tyyntä pintaa. Hänellä ei nyt ollut tavanomaista piirustuslehtiötään ja kyniään käsissään, koska nyt ei ollut mitään piirrettävää ja oli varsin pimeää jo. Tyttö ei ollut jaksanut hankkia itselleen majapaikkaa, koska yöstä oli tulossa odotustenmukaisesti lämmin. Olihan hän ennenkin ulkona yönsä nukkunut, joten se ei pahemmin tyttöä vaivannut. Ja puistosta löytyi mukavia pensaita ja puita, joitta viettää yönsä suhteellisen rauhassa. Ja jos ei rauhaa saanut, niin sitten valvottiin.

Minda kaivoi laukustaan huilunsa. Se oli pieni ja hänen mielestään varsin kauniskin. Ja se sopi täydellisesti tytön pieniin käsiin. Minda nosti huilun suulleen ja puhalsi siitä ensimmäiset sävelet. Hän soitti suhteellisen hiljaa, ettei häiritsisi ketään kovinkaan paljoa, mutta kuitenkin riittävän kovaa, että sen kuuli selkeästi. Hän oli oppinut sen kappaleen eräältä haltijalta, jonka oli kohdannut matkallaan Payoniin. Se oli kaunis ja ehkä hieman surullinenkin ja eräs niistä, joista Minda piti kaikkein eniten. Illan hiljaisuus sai sen kuulostamaan entistä kauniimmalta tämän pienen soittajan korvissa. Ei voinut tietää, oliko lähellä joku, joka olisi myös voinut kuulla huilun äänen, vai oliko se vain omistettu illan hiljaisuudelle.

((hieman lyhyt aloitus))

Jack oli karannut pölyisestä kaupungista luonnon siimekseen vaikkei oikein välittänytkään luonnosta tai sen eläimistä, nyt hän kaipasi jotain piristystä elämäänsä. Kevyin askelin mies käveli hiljaisuudessa.. tai niin hän ainakin kuvitteli. Jostain alkoi kuulua huilunsoittoa. Miestä ei aluksi oikein jaksanut kiinnostaa, mutta lähtipä sitten uteliaisuuden voittaessa ääntä kohti.

Mies saapui pienelle lammelle jonka pinta oli aivan tyyni ja sen rannalla istui pienen kokoinen nainen. Mies kohotti tuolle kulmaansa. Nainen ei tuntunut huomaavan häntä ollenkaan, ehkä se johtui miehen melkein äänettömistä askelista. Ilma oli hieman kostea mutta lämmin kuitenkin. Mies vetäisi raikasta ilmaa keuhkoihinsa ja takalteen katkaisi yhden oksista yrittäen tietysti pelästyttää naisen, mitäpä muutakaan? Mies jäi odottamaan naisen reaktiota tähän..

Minda oli suunnilleen kappaleen keskikohdan ylittänyt, kun kuuli selkänsä takana oksan rasahtavan poikki. Soitto taukosi välittömästi ja tyttö käännähti nopeasti ympäri pitäen huilua kädessään. Hänen takanaan seisoi mies. Hän oli aika reilusti Mindaa pidempi, joka nyt ei ollut mitenkään uusi asia, ja näytti varsin vaaralliselta. ”Mitä sinä haluat?” tyttö kysyi hieman pelokkaalla lapsenäänellään. Hän taivutti toista kättään hihansa sisään ja valmistautui ottamaan esille siellä piilossa olevan tikarin, mikäli se tulisi tarpeeseen. Tämä ei ollut ensimmäinen epäilyttävä tilanne, johon Minda oli joutunut, joten hän oli varautunut.

Minda katseli miestä epäluuloisena ja hieman pelokkaana. Miehellä oli siivet, joka kummastutti häntä hieman, koska tyttö ei ollut ennen nähnyt sellaisia kellään. Mikä hän oli? Moni muukin seikka miehen ulkonäössä pisti silmään. Vaikka olikin hyvin hämärää, Minda erotti silti paljon yksityiskohtiakin. Se tosin johtui osittain hänen sisällään olevasta sudesta. Hänhän oli animaagi. Oliko mieskin sellainen? Se saattaisi selittää siivet, mikäli hän pystyi muuntautumaan joksikin siivekkääksi. Kysymys tosin saisi vielä odottaa.

”Mitä sinä haluat?” tuo tyttö kysyi pelokkaana Jackilta, se uvitti häntä.
" En mitään muuta, kuin nauttia ilman raikkaudesta, ellet sinä sitten mutkista asiaa mitenkään. " Jack iski tuolle pienesti silmäänsä naurahtaen, ei hän oikeasti naisia satuttaisi ellei hänen oma henkensä olisi sitten vaarassa ja sekin tilanne riippuisi hieman.
" Soitat hyvin tuota huilua, oletko muusikko? " Jack kysyi kuin muinamiehinä, hän kaipasi nyt juttuseuraa, niin kauan hän oli yksin jossain vain oleskellut, ettei sosiaalinen hän puoli ollut saanut hengittää aivan rauhassa ilman minkään laisia taisteluja ja verisiä kohtauksia.

ilta tosiaan oli jo nyt hyvin pimeä, mutta onneksi mies oli yö eläjä ja oli tottunut pimeässä elämiseen, ei hän edes oikeastaan voinut olla auringon aikaan ulkona, hänhän palaisi elävältä.

"En mitään muuta, kuin nauttia ilman raikkaudesta, ellet sinä sitten mutkista asiaa mitenkään" vastasi outo mies hänen kysymykseensä ja naurahti. Minda huokaisi helpotuksesta: "minä jo pelästyin." Näin pimeällä mies oli hyvin pelottava ilmestys, varsinkin kun hän liikkui niin hiljaa ja huomaamattomasti. Mutta oliko kaikki sittenkin vain harhaa? Ehkä keskustelun aloittaminen oli vain hämäys, koska hän ei ollut päässyt riittävän lähelle oksan rasahderrua. Vai oliko se tehty tarkoituksella vain siksi, että hän pelästyisi? Tämä oli eitoivottu epäilyttävä tilanne, josta oli vaikea päästä loukkaamatta toista ja samalla pysyä rauhallisena.

"Soitat hyvin tuota huilua, oletko muusikko?" outo mies puhui jälleen. Tyttö katsahti huiluunsa. "Kyllä tavallaan" hän vastasi: "Se on toinen ammattini." Ja vain sen takia, koska taiteilijana ei aina saanut riittävästi rahaa, joten oli hyvä olla jonkinlainen vara ammatti. Tosin ei sekään aina kannattavaa ollut, jos kaupungissa oli monia taitavia muusikoita, niin sillä saraa ei aina tienannut mitenkään erityisesti.

"Kuka sinä olet?"Minda kysyi äkkiarvaamatta: "Tai siis miksi voin sinua kutsua herra?" Hän yritti muotoilla asian kohteliaammin, mikäli pystyi vielä korjaamaan erehdystään.