Väärinkäsitysten verkko

//Mukaan vaan jos siltä tuntuu…//

Aamu aurinko alkoi hiljalleen nousta taivaalle. Lintujen hahmot täyttivät taivaan eikä niiden pitämältä mekkalalta säästynyt kukaan. Ei edes kauppiaat, jotka epätoivoisesti korviaan yrittivätkin tukkia kaikelta siltä kiireeltään. Toisena riesana voitiin laskea katuja pitkin juoksevat villit keskenkasvuiset, jotka eivät osanneet ajatella hihittelynsä ja huutojensa seurauksia. Ne nostattivat keskustelua myös hienosto rouvien keskuudessa, eikä tämä lanko ollut ainoa. Nyzyx, kun kaikkea meteliä oli oppinut vihaamaan, ei tästä aamusta erityisemmin innostunut. Mielessään mies pui kaikkea mahdollista nappuloitten pysäyttämiseksi, muttei lopulta kuitenkaan olisi löytänyt saatika saanut edes kiinni moisia pieniä olentoja.

Nyzyx käänsi kylkeä vanhan verkkokasan päällä, jolla hän oli edellisen yönsäkin viettänyt. Ei mikään viehättävä paikka, mutta kukapa demonia nurkkiinsa tahtoi hengittämään. Mies ei ollut koskaan ymmärtänyt miksi häntä vihattiin niin paljon, mutta minkäpä itselleen mahtoi. Toisinaan hänen tulenpunaiset hiuksensa tuppasivat antaa kaikille väärän käsityksen, jolloin oltiin sohimassa heti hiilihangot käsissä kauemmas. Miksi kaikkien itsepuolustus vaistot olivat niin terävät. Ja juuri silloin, kun Nyzyx sattui sattumalta olemaan kuvioissa.

Mies päivitteli tilannetta mielessään, ja tuumattuaan tuon pahaisen kakara lauman olleen jo jossain muualla, Nyzyx rohkeni kääntää kylkeään jälleen. Viimeiseksi kääntymiseksi se tosiaan jäikin, sillä mies nousi siltä seisomalta istumaan. Nyzyx hieroi uupuneena silmiään. Edellinen ilta oli tosiaan mennyt pitempään kuin hän olisi saattanut uskoa. Parivaljakko ritarillisia miehiä oli päättänyt lähteä kalaan ja kas kummaa, kaksikko oli tavannutkin suuremman pedon ja ilman taistoa ei siitäkään päästy. Pahainen peto olisi koitunut kaksikon kuolemaksi, ellei Nyzyx olisi sattunut kulkemaan ohimennen kalapaikan ohitse. Lopulta hän oli joutunut vakuuttelemaan kaksikolle pitkän tovin, ettei hän ollut kuin muut demonit. Siitäkös vasta oli soppa syntynyt, ja tässä sitä taas oltiin. Pahaisella verkkoläjällä uinumassa kun ei luottamusta mieheen uskottu. Ei sitten tippaakaan.

Nyzyx avasi silmänsä toivossa että saisi vihdoin nähdä päivänvalon. Edes tämän ainokaisen kerran. Mies oli nimittäin ollut aina sokea, ja siksi tämä toive oli ollutkin aina päällimmäisenä hänen mielessään. Onnekseen sokea demoni kuitenkin omasi epätavallisen terävät aistit vaikka häneltä näkö puuttuikin. Eikä hänen vaalean harmaista silmistään osattu koskaan ajatella väriä pidemmälle. Nyzyx hapuili itseään ylös hieman horjuen, joutuen ottamaan tukea selkänsä takana olevasta vajasta. Kiitos sille joka oli sen keksinyt pystyttää, koska muuten mies lojuisi naamallaan maassa. Päättäväinen ilme kasvoillaan Nyzyx lähti astelemaan verkkokasalta poispäin suuntaa tietämättä, muttei päässyt puusta pitkälle törmättyään johonkin henkilöön. Mies teki onnistuneen mahalaskun, mutta nousi kuuntelemaan mitä oli tällä kertaa saanut aikaiseksi.
“Etkö osaa katsoa tiellesi kirottu demoni!” Ja tätä jatkui. Jatkui niin kauan että Nyzyx jo toivoi jonkun tulevan keskeyttämään miehen turhan sättimisen. Joskus elämä onnistui olemaan niin kieroutunut hänelle.

Vaalean sinihiuksinen nainen asteli muiden henkilöiden seassa mielellään, vaikka ei nähnyt heitä laisinkaan. Sade olisi ainoa, joka kertoisi hänelle nyky mailmasta. Sadetta ei kuitenkaan ollut tulossa lähi mainkaan. Naista ei kuitenkaan lannistanut, vaikka vettä tullut. Ympärillään asteli todella paljon erilaisia henkilöitä. Kun heitä oli niin paljon, että naisen mieleen juolahti täälä olisi tapahtuma taikka katasrofi.

Niitä osittain miettiessään hän raahasi kädettään seinään koskien. Sieltä hän sai tietään minkälaisessa kadussa hän asteli. Sormenpäät antoivat hänelle paljon tietoa ympäristöstään. Tuuli ylettyi tartumaan naisen hiuksista kiinni, vaikka oli todella tungollista. Samalla sai ottaa tuoksut vastaan. Tällä kertaa toivat mielyttävän hajun vastapuolelta puolelta. Tuoksut saivat naisen jäämään paikoilleen. Tien ylitystä hän ei aikonut tehdä vielä, koska melkein kukaan ei arvostanut sokeita henkilöitä. Nytkin hän oli saannut olalleen kolhausta muualta henkilöiltä.

Luojalle kiitos, mies päätti saarnaamisensa ja läksi mitä ilmeisimmin naama punaisena Nyzyxin luota. Nyzyx tuumi, oliko mies vetänyt ollenkaan happea sisäänsä sauhuamisensa aikana. Tuossa tapauksessa miehen oli kyseisen takia täytynyt pökertyä maahan. Vai ajatteliko Nyzyx kuitenkin liian lääketieteellisesti ja monimutkaisesti. Hän oli kyllä opiskellut viimeaikoina paljon parantavia maagisia lahjojaan ja jättänyt tuon päälle ehkä liian suurelle vaihteelle. Kiitos sentään, ettei Nyzyx ehtinyt avata suutaan. Hän olisi vain pahentanut tilannetta entisestään ja saanut arveluttavasti korvilleen kummallisen sihisevän kielensä takia.

Nyzyx huitaisi kädellä eteensä varmistaakseen ettei tällä kertaa törmäisi kehenkään. Teko suoranaisesti pelotti häntä, koska eihän mies tiennyt olisiko hänen edessään joku onneton onnenonkija joka tuon iskun olisi itseensä imaissut. Siitä olisi seurannut vain lisää sanomista, mutta onneksi näin ei ollut. Nyzyx jatkoi suunnatonta matkaansa katua pitkin, onnistuen välttämään turhat törmäykset pienillä käden liikkeillä. Pieniltä vahingoilta ei tietenkään vältytty, mutta onneksi nämä henkilöt eivät olleet luonteeltaan niin kiivashenkisiä kuin aiempi vanha herra joka nyrkki ojossa oli hänelle selittänyt päivänselviä asioita.

Monet katujen vierustoilla kävelevät ihmiset seurasivat sivusilmin Nyzyxin horjuvaa käyntiä. Mies oli luultavasti hupaisa näky kaikkine noine ylimääräisine huitomisineen. Ties kuinka älyttömänä häntä pidettiin. Päästään lahona kenties. Moni tuskin saattoi edes arvata miehen olevan sokea silmistään. Tuskin kovin moni sitä edes ajatteli pilkallisten hekotuksiensa seasta. Nyzyxiä otti päähän, mutta mies ei antanut sen häiritä itseään. Hän oli joutunut kuuntelemaan tuota samaa monet vuodet. Tosin silloin hänellä oli ollut veljensä puolustamassa, mutta kerta se on ensimmäinen ilmankin. Kyllä Nyzyx osasi pitää vihansa sisällään eikä purkaa sitä ulos väkivalloin. Kuten hänen veljensä tuppasi aina tekemään.

Mies hortoili lähimmän seinän viereen ja nojasi siihen toisella kädellään. Hänen oli turha kääntää päätään katsoakseen muualle kuin maahan. Nyzyxin silmät hortoilisivat kuitenkin levottomana ympäriinsä niin kuin sokeitten silmillä tapana onkin. Muttei mies ole koskaan halunnut sidettä silmillään pitää. Se olisi jo liikaa hänelle. Nyzyx liu’utti kättään seinää vasten ja yllätyksekseen osuikin jonkun toisen käteen. Mies nosti käden nopeasti pois seinältä ja nosti päätään hieman.
“Anteeksi. En huomannut, tai siis.. Anteeksi.” Kyseiset sanansa Nyzyx oli osoittanut edessään seisovalle naiselle joka omasi kuvankauniit vaaleansinisen hiukset. Tietenkään mies ei tätä näkyä nähnyt, mutta luultavasti olisi sokaistunut jos hänellä näkö tallella olisi vielä ollut.

Seinään vieressä hän asteli, ettei joutuisi muiden väen alle. Niiden asteleman äänestä hän päätteli, että monella oli kiirre ja kiirre kenellä oli joutuivat hitaita väistelemään todella kovasti. Seinän vieressä oli hieman vilposempaa, kun talon varjo antoi sitä. Muiden joukossa astelmassa olisi kuumenpaa ja aurinko paistoisi vielä heidän yllään.
Hän itse oli juuri tullut kaupasta mistä oli ostanut kirjan. Se oli todella epäuskottavaa, sokea nainen oli ostanut kirjan missä oli kirjaimia. Kirjan avulla Aleina pystyisi auttamaan hänen sielun ystävääsä, vaikka moni eivät näe sielun ystäväänsä. Iloisena hän katsoi eteensä, vaikka ei nähnyt eteensä laisinkaan.

Nopeasti hän kuitenkin säikähti, kun hänen sormensa koskivat toiseen henkilöön seinän avulla. Kuulolla hän sai selville, että hänen edessään oli mies. Miehen äänen sävy oli hyvin mielyttävä naisen korville. Äänen sävy oli hyvin anteeksi antava. Silmät alkoivat etsimään miehen kasvoja. Kuitenkaan hän ei tiennyt, että hänen edessä oli sokea mies. Nainen hymyili lempeästi. Miehen sanottuaan anteeksi hänelle. Aleina ei voinnut olla sanomatta mitään.
" Ei minun pitää sanoa anteeksi. Minä en ole katsonnut eteeni mihin minä oikein ajatuksessani kävelen. " Aleina sanoi.
Hän toivoi, että hänen katsei ei häiritsi laisinkaan miestä, koska ne näytti tyhjyytä ja väriltään vain harmaata.

//anteeksi tungettelu mutta sopisiko jos tuppaisin Lionelin tänne?//

//Minä en ainakaan pistä pahakseni, toivottavasti et sinäkään miss .. Voisit kirjoittaa minun puolestani näin missin jälkeen. Reissulle kun lähden enkä usko että aivan heti pääsen jatkamaan tätä niin jääpähän sinulle aikaa vastailla ^^ Pidettäisiinkö sitten tämä kyseinen järjestys jatkossakin?//

//odotan missin vastaavan jos hänellä olisi vaikka jotakin minua vastaan .P//

//Omasta mielestäni en ole vastaan ja muutenkin ei tule mieleen mikä antaisi olla vastaan. (Kitoksia)
Kai sitten Kojin vuoro ja sitten Curanos ja minä//

//Juu yritän säätää nyt jotain ^^//

Pieni tuulenvire toi edes hieman viileyttä kuumaan päivään joka oli Payoniin tullut. Mies asteli hieman erikoisesta pukeutumisestaan huolimatta väkijoukon keskellä hyvin tavallisen näköisenä. Hän asteli rauhallisena muiden kiirehtiessä ohi melko nopeasti joskus tönien muita kulkijoita edestään. Oli seassa miehen lisäksi muitakin joilla ei näyttänyt olevan minnekään kiire he olivat kiireisten edessä kuin jonkinlainen este joka piti tönäistä sivuun jotta pääsisi jatkamaan matkaa.

Isonkokoinen mies käveli nopeasti ja kaikki henkilöt väistivät häntä tai ainakin melkein. Eräs rauhallisesti kävelevä mies oli hänen edesseen eikä väistäny häntä melko varmasti siksi ettei edes huomannut häntä. Mies käveli hitaasti ja isompi mies alkoi näköjään hermostua toisen etana vauhdille. Iso mies lopulta tönäisi toisen miehen maahan ja käveli päältä. Pieni mies jäi maahan kitumaan ja kaikki vain kävelivät hänen ohitseen.

"HEI! Goljatti! Katso nyt mitä teit tälle miehelle!" kuului ääni väkijoukon keskeltä. Ihmisjoukko kääntyi katsomaan mistä ääni oli tullut ja se oli eräältä mieheltä joka oli kyyryssä äsken yli kävellellyn miehen luona. Goljatti katsoi miestä ja lähti kävelemään hänen luokseen isoilla askelilla joita kaikki ihmiset hänen edessään väistivät. "Sinäkö sen sanoit?" kysyi goljatti möreällä äänellä ja katsoi maassa kykkivää henkilöä. "Juuri minä! Nimeni on Lionel hauska tutustua tai no...Ei niin hauska kun runnoit tämän miehen äsken" sanoi mies ja nousi täyteen pituuteensa joka oli goljattia rintakehän korkeudelle.

"Ja mitäköhän se sinua haittaa...Lionel?" goljatti kysyi ja melkein sylki toisen nimen suustaan. Goljatti otti miekkansa joka oli varmaan miehen pituinen. Sillä kun kerran huitoisi päitä tippuisi ja nopealla tahdilla. Muutkin näköjään ymmärsivät tämän ja astuivat monta askelta kauemmas jättäen noille kolmelle areenan tapaisen ympyrän. "Kyllä haittaa...ja paljon...johtuen siitä etten pidä tuommoisista henkilöistä jotka melkein tappavat toisen jotta jatkaisivat matkaa..." Lionel sanoi ja katsoi suoraan ja huomasi miehen rintakehän. Hän nosti päätään hieman ja vasta silloin näki miehen kasvot. "Mitä oikein söit nuorena..." Lionel sanoi hiljaa ja otti toisen miekkansa Cathaldorin esiin. Hän nosti sen ilmaan ja vertasi hänen ja goljatin miekan pituutta. Goljatin miekka oli kaksi kertaa korkeampi kun Cathaldor ja goljatti naurahti tätä temppua.

"Oletko valmis?" Goljatti huusi ja heilautti miekan täydellä voimalla kohti miehen kasvoja. Miehen takana oli maassa kituva henkilö joten jos hän väistäisi kuolisi mies maassa. Lionel kuitenkin käänsi vain miekkansa ja otti iskun vastaan sillä vaikka joutuikin pitämään kummallakin kädellänsä miekasta kiinni onnistui hän torjumaan iskun. "Hei joku ottakaa tuo mies pois tuosta ja viekää hänet turvaan!" Lionel huusi ja osoitti kädellänsä pikaisesti maassa olevaa miestä. Sieltä tulikin henkilöitä jotka nopeasti kävivät hakemassa miehen pois areenalta. Lionel työnsi miekan sivuun ja lähti itse hyökkäämään miehen rintakehää kohti. Goljatti työnsi miekan sivuun paljaalla kädellään ja nauroi kovaa ja huusi samalla: "Noin heikon ei kannattaisi puhua tuommoisia kun olisi joku!"

Lionel sulki silmänsä ja avasi ne hitaasti. Miehen silmät olivat vaihtaneet väriä punaiseksi ja koko kummatkin silmät olivat muuttuneet täysin. Goljatti katsoi hetken ja löi mukamas paljaalla kädellä vaikka oikeasti oli jättämässä sen puoleen väliin ja miekka olisi tullut toiselta puolelta temppu tehosi joka kerta sillä lyönnin nopeuden ansiosta kaikki luulivat sitä todeksi. Lionel kuitenkin näki silmiensä ansiosta tämän ja kun miekka tuli torjui hän sen helposti. Goljatti oli ihmeissään äsköisestä ja yritti tällä kertaa samaa mutta potkulla. Potku pysähtyi ja Lionel löi miehen sääreen ja väisti miekan huitaisun nopeasti vaikkei edes katsonut koko miekkaa. Lionelin miekka upposi kuitenkin puoleenväliin jolloin goljatti huusi tuskasta. Mies käytti tilaisuuden hyväksi ja veti katanansa esiin heilauttaen sen kohti miehen kättä jossa iso miekka oli. Goljatilta katkesi kolme sormea ja ote miekkaan katosi. Miekka tippui maahan kovalla äänellä ja Lionel viimeisteli työn katkaisemalla goljatin toisen käden kokonaan. Hän sulki silmänsä ja avasi ne jälleen jolloin ne olivat taas normaalit.

Goljatti karjui tuskissaan maassa ja välillä huusi: "TUO EI OLE MAHDOLLISTA! MIKÄ OIKEIN OLET! MITÄ SILMILLESI TAPAHTUI ÄSKEN!" Lionel veti miekkansa pois toisen säärestä ja heilautti veret kummastakin miekasta pois ja käveli kohti seinän vieressä olevaa penkkiä. Hän ei ollut käyttänyt silmiä edes paljon mutta se kuitenkin vaati veronsa. Mies ei ollutkaan niin vaikea että silmiä olisi edes tarvinnut. Hän ei kuitenkaan halunnut ottaa mitään riskiä tuommoista vastaan joten oli pelannut varman päälle. Lionel katsoi ympärilleen ja pian olikin kaikki normaalia yhtä isoa kiljuvaa kasaa lukuun ottamatta. Lionel katsoi vielä seinän viereen jossa näki kaksi henkilöä kummallakin käsi seinässä kiinni. "Mitäs te siellä teette?" hän kysyi vaikka ei toisten asiat hänelle kuuluneet näyttivät nämä kaksi jotenkin henkilöiltä joiden kanssa voisi puhua.

//Älkää kuolko vaikka tuommoinen tarina tuli ^^'//