Lätäköiden keskellä

//Tulkoot kuka vain mukaan pelailemaan //

Fearlynn asteli jalat likaisina pitkin kujia. Neiti osui vähän väliä lätäköihin, mutta ei se häntä haitannut. Fearlynn oli joka päiväisellä kävelyllään, mutta tällä kertaa tällä ei ollut huppua päässä. Ihmisiä ei tuntunut olevan kuin pari liikkeellä, ja sodanpelko tuntui vaivaavan ihmisiä vain enemmän ja enemmän. Ei ollut sääkään kaunis. Fearlynnillä ei kuitenkaan ollut erityisesti mitään paikkaa mihin mennä piiloon sodalta, joten neito yritti elää elämäänsä varsin tavallisesti. Kyllähän monet asiat vaivasivat Fearlynninkin mieltä, mutta tämä yritti kätkeä ne jonnekkin tärkeiden ajatustensa taakse. Tokihan ihmisten taloissaan pysyminen merkitsi Fearlynnille sitä, että varastelu oli vaikeampaa, ja nälkä vaivasi muutenkin jo hieman. Neito huomasi maassa olevan peltitynnyrin, ja istahti sen päälle huokaisten.

Sadetta oli jatkunut jo viikkoja, ja syksy oli yhä pidemmällä. Puista putoili lehtiä ja lehdet loivat kaduille pieniä kasoja sitä mukaan kun tuuli niitä liikutteli. Sota oli saanut monet ihmiset järjiltään, ja salamurhaajia liikkui etsien helppoa saalista. Ihmiset pakoilivat sotaa, ties missä paikoissa odottaen sen loppua. Killattomien olisi pitänyt valita puolensa, mutta oli yksi joka ei ollut tenhyt niin. Hän oli Armida.

Armida, paremmin tunnettuna nimellä Armi. Tyttö oli murhaajien aatelia ja hän olikin myös murhannut muitakin murhaajia. Hänen kasvoillansa oli hieman nautinnollinen ilme, sillä hän oli juuri tullut Odinin temppeleiltä, murhattuaan erään. Neitokainen asteli kadulla omahyväisesti pitäen varansa koko ajan. Tikari oli aivan lähellä valmiina sujahtamaan kenen tahansa kurkusta läpi. Tyttö huokaisi hiljaisesti, mutta käänsi pian kasvonsa taas samanlaiseen virneeseen. Hänen askeleensa kaikuivat kolkkoina kadulla kun hän asteli päättäväiseti kohti jotakin. Taas hän olisi kävelyllä ilman määränpäätä. Armi huokaisi ja käveli vielä hetken. Pian hän näki toisen naisen.. Tuo istui peltitynnyrin päällä hieman haaveilevan näköisenä. Armida asteli tämän lähelle hiljaisesti ja yritti keksiä jotakin sanottavaa. Mutta mitä?
" Hei. "
Hän sanoi hiljaisesti ja katsoi naista odottaen tämän reaktiota.

"Hei", Fearlynn vastasi varsin kireästi. Nainen nosti päätään ja vilkaisi toista punaisilla silmillään.
"Kukas sinä olet?" tämä kysyi tarttuen toisella kädellään varmuuden vuoksi miekkansa kahvaan viittansa suojassa. Fearlynn tuijotti varsin pistävästi tyttöä. Naisen ilme vaihteli epäilevästä vihaisen tapaiseen, mutta sama katse pysyi yhä. Taivaalla olevat harmaat pilvet enteilivät taas sadetta. Pilvien väri synkkeni koko ajan, samoin kuin Fearlynnin mieliala. Tämän oli vaikea keskittyä tuohon tyttöön, kun päässä pyörivät huolet.

//Joo varsin lyhyt tuli, mutta kun tuolla oikealla taivaalla näyttää synkemmältä kuin hautajaisissa, joten pitäs sammuttaa kone :S//

"Kukas sinä olet?"
Tuo vieras nainen kysyi häneltä ehkä hieman vihaisena. Armida oli varma, että tämä epäili jotakin hänessä. Sen näki tuon naisen likkeistä ja eleistä. Armida hymyili tyynesti kallistaen päätään kysyvästi oikealle. Hänen tulisi pysyä rauhallisena, kaikesta huolimatta, ja mitä tulisikaan tapahtumaan. Neitokainen hymyili tuolle toiselle ja tunsi tämän väkevän katseen. Tuijottakoon vaan.. Armida ajatteli nauraen ajatuksiaaan. Ei hän tuijotusta pelännyt, ei ollenkaan. olihan sitä pahempaakin koettu. Armida hymyili yhä salaperäisesti tutkien tuon naisen kasvoja. Pian hän kuitenkin vastasi naisen kysymykseen.

"Kukako minä olen? Haluatko tietää? "
Hän sanoi ja odottamatta vastausta jatkoi jo. " Olen murhaaja, nimeltäni Armida, tarkemmin sanottuna Armida-Ana Marjem Eva-Esmaraldantytär. " Hän sanoi ja tutki naisen reaktiota. "Nyt kun olen kertonut nimeni, olisi mukavaa kuulla sinun nimesi. " Hän sanoi hiljaisella, mutta tiukahkolla äänensävyllä. Armida tiesi, ettei hänellä olisi hätää, uskollinen tikari on tallella.

Nainen naurahti mielessään. Vai että oikein kunnon nimi! Mihin sellaistakin tarvitaan? "Minua sanotaan Fearlynniksi, jotkut pelkurit kutsuvat pelkäksi Feariksi. Minutkin tunnetaan murhaajana, tosin nykyään minulle eniimmäkseen nauretaan", Fearlynn vastasi, ja lauseensa loppuosan
sanoessaan nainen kiristeli itsekseen hampaitaan, ja hetken tämän silmät olivat melkeimpä kirkkaan punaiset. Fearlynnia ärsytti hiukan tuo Armidaksi paljastunut tyttönen. Samalla nainen koki myös kateutta muummoassa siitä, että tämä oli selvästi Fearlynnia pidempi. Itse Fearlynnia olisi saattanut kauempaa katsottuna luulla peräti lapseksi, mutta olihan siitä lyhyydestä varastellessa hyötyä..

"Mikäs sinut tänne tuo tällaisena päivänä?" Fearlynn kysyi yrittäen rauhoittua hiukan. Samalla nainen myös löysensi otettaan miekastaan.

"Minua sanotaan Fearlynniksi, jotkut pelkurit kutsuvat pelkäksi Feariksi. Minutkin tunnetaan murhaajana, tosin nykyään minulle eniimmäkseen nauretaan" Nainen vastasi hänelle. Lauseen lopussa kun Fearlyn mainitsi nauramisen, tämän ääni muuttui ehkäpä hieman vaisummaksi. Ehkä naiselle oli raskasta paljastaa tuollaista epäonnistumista, taikka sitten tämä häpesi sitä. Kaikesta huolimatta, Armida ymmärsi. Murhaajat eivät herätä pelkoa enään niin paljon, kuin ennen. Armi nyökkäsi hyväksyen naisen puheen ja hän vilkaisi tätä. Tuo murhaaja oli häntä selvästikkin lyhyempi, ja muutenkin erilainen. Armida huokaisi ja käänsi katseensa pois hetkeksi. Pian katse kuitenkin palasi hapuillen tuohon naiseen.

"Mikäs sinut tänne tuo tällaisena päivänä?"
Nainen kysyi hieman rennomman oloisena. Armida mietti hetken ennenkuin vastasi.
"Minutko? Noo, ei mikään erityisen tärkeä. Olen vain niin sanotusi ohi kulku matkalla.. " Hän sanoi virnistäen. " Entäs sinä sitten? " Hän jatkoi hiljaisella, mutta kuitenkin kuuluvalla äänellä. Aurinko oli tullut pilvestä, mutta tuuli puhalsi vielä vahvasti heitä päin. Armida yritti ärtyneenä pitää hiukset poissa silmiltä, onnistumatta siinä.

Fearlynn mietti hetken mitä vastaisi toisen kysymykseen.
"Muuten vain", nainen päästi suustaan ennen kuin ehti ajatella kunnolla. Fearlynnin punaiset hiukset liehuvat tuulessa vapaasti, eikä tämä edes yritä siirtää kasvoillensa siirtynyttä hiussuortuvaa pois. Nainen näpertelee toisella kädellään miekan kahvaa, juuri ja juuri pitäen siitä enään edes kiinni. Fearlynn ei päästä pientäkään hymyä kasvoilleen, tuijottaa vain hiuksiensa takaa vakavana tyttöä.

Aurinko pilkistää hetken sen verran voimakkaana, että Fearlynn siristää silmiään. "Nykyään on aina vain vaikeampaa saada edes varkauksien avulla saalista, murhaamisesta ei edes puhetta", nainen yrittää keksiä jotain sanottavaa.

Tuo nainen mietti selvästikkin Armidan kysymykseen vastausta. Armida hymähti tämän vastatessa hänelle hieman huolettomasti. " Muuten vain. " Kuului vastaus Armidan kysymykseen. Tuntui siltä, että kaikki olivat ulkona muuten vain. Sotakin oli koko ajan käynnissä, mutta näytti siltä, ettei siitä monikaan näyttänyt välittävän siitä sen enempää. Armidan suusta kuului hieman ihmetteleväkin huokaisu tämän siirtäessään katseensa pois naisesta. Tuijottaminen on rumaa. Armida vilkaisi aurinkoa, ja se häikäisi ikävästi hänen silmiänsä. Tyttö kirosi mielessänsä ja käänsi katseensa alas. "Nykyään on aina vain vaikeampaa saada edes varkauksien avulla saalista, murhaamisesta ei edes puhetta" Nainen sanoi hänelle hieman tylsityneenä. Olihan se totta, että nykyään on ollut ehkä hieman hiljaisempaa näissä piireissä, mutta Armidalla onnisti melkein joka päivä. Hän oli tappanut lähi aikoina toisen murhaajan, ja jonkun naisenkin kaupan päälle. Tyttö naurahti ääneen, mutta kääntyi sitten nolona Fearlynniin päin. "´Miten niin murhaamisesta ei edes puhetta? Minulla nämä homma sujuvat oikein hyvin nykyään. " Hän sanoi hymyillen. "Mutta sinulla, ystäväiseni ei näytäkkään sujuvan niin hyvin. " Hän sanoi ja hymyili auttavaisesti. Olihan jokaisella oma tapansa murhaamisessa ja riippui aivan itsestään miten onnistui.

"Mutta sinulla, ystäväiseni ei näytäkkään sujuvan niin hyvin. "
Tuo lausahdus peräti jopa hiukan raivostutti Fearlynniä. "Ja pah. Ihmiset osaavat olla nykyään liian varuillaan", nainen vastasi koppavasti. Fearlynn olisi muuten noussut tynnyrin päältä, mutta nainen olisi luultavasti kokenut vain enemmän kateutta. Niimpä tämä punapää päättikin pitää takapuolensa kiinni tynnyrissä.
Naisen sormi tutkiskeli miekkansa kahvan kaiverruksia, ja samalla Fearlynn tuijotti hiljaisena toista. "Hyvähän sinun on sanoa, kun et näytä tällaiselta. Minun mielestäni näytät sen verran tavalliselta, etteivät ihmiset osaa kauheasti epäillä sinusta mitään. Mutta minä.. Punaiset hiukset, punaiset silmät, ei kenkiä, viitta, ei edes pitkää mekkoa.. Ihmisillä on tapana pysyä hiukan kauempana tällaisista", nainen harmitteli itsekseen. Tämän tarkoitus ei ollut loukata, vaikka yleensä se olisikin ollut tarkoituksena.

"Ja pah. Ihmiset osaavat olla nykyään liian varuillaan"
Nainen vastasi hänelle hieman ärtyneesti. Mahtaa ottaa koville kuulla joltakin samaa asiaa tekevältä se, että tämä menestyy paremmin. Armida huokaisi ja yritti näyttää kiinostuneelta. Häntä väsytti hieman, mutta ei hirveästi. "Hyvähän sinun on sanoa, kun et näytä tällaiselta. Minun mielestäni näytät sen verran tavalliselta, etteivät ihmiset osaa kauheasti epäillä sinusta mitään. Mutta minä.. Punaiset hiukset, punaiset silmät, ei kenkiä, viitta, ei edes pitkää mekkoa.. Ihmisillä on tapana pysyä hiukan kauempana tällaisista", Nainen sanoi ja katsoi itseään. Armida huokaisi valmiina vastaamaan. " Älä viitsi. Katso nyt minua. En minäkään mikään maailman tavallisin näky ole. Vai olenko? " Hän kysyi ja naurahti hieman katsellessaan itseään. Tummat hiukset, tummat huulet. Mustat vaatteet... Kaikki mustaa ja synkkää. Ei hän mikään tavallinen ilmestys ole, ei totta vie. Armida vilkaisi naista ja tämä näytti hieman harmistuneelta. " Kyllä sinä pärjäät. Olen varma siitä. " Hän sanoi vielä.

" Kyllä sinä pärjäät. Olen varma siitä. "
Tavallisesti Fearlynn ei välittänyt ystävällisyydestä ja kohteliaisuudesta häntä kohtaan, mutta tuo sai hänelle jotenkin oudosti paremman olon. Silti nainen tuijotti oudosti Armidaa.

"Miksi sä olet noin ystävällinen?" Fearlynn kysyi lopulta. Tämä ei välittänyt enään siitä, että näyttäisikin ehkä tyhmältä tuon tytön vieressä seisovana, vaan nousi tynnyrin päältä ja potkaisi sen kauemmas.
"Ja sinun mielestäsi tällainen lyhyt punapää demoni ei herätä huomiota?" hän kysyi, ja lähti hitaasti tallustamaan katua pitkin.


//Joo, lyhyttä pukkaa. Täällä vaan on niin huono sää, ettei viitsi enempää kirjoittaa, kun sähköt voi mennä kesken lähetyksen.//

"Miksi sä olet noin ystävällinen?"
Nainen kysyi häneltä epäilevänä. Fearlynn ei ole tainnutkaan tottua ystävälliseen kohteluun. Armida naurahti ja käänsi katseensa pois tuosta naisesta. Hän ei oikeastaan itsekkään tiennyt miksi käyttäytyi niin ystävällisesti tuolle naiselle. Tämä ei ollut hänen tapaistansa. Tyttö huokaisi, mutta väänsi kuitenkin heti hymyn kaltaisen irvistyksen kasvoillensa. Nainen nousi ylös ja potkaisi tynnyrin jonnekkin kauemmaksi kärttyisen oloisena. "Ja sinun mielestäsi tällainen lyhyt punapää demoni ei herätä huomiota?" Tämä vielä sanoi ja lähti kävelemään pitkin katua. Armida huokaisi ja käveli tämän perään.
"Älä viitsi. Sinulla on selvästikkin aivan surkea itsetunto." Hän sanoi ja asettui kävelemään tuon demonin viereen. "Minne olet muuten menossa? " Hän vielä kysyi ohi mennen.

//Sorisori lyhyt.//

"Älä viitsi. Sinulla on selvästikkin aivan surkea itsetunto." Fearlynn naurahti mielessään. "Tiedätkö yhtään miten typerältä tuo kuulosti? No niin kai sitten, mutten usko sen olevan sinun asiasi", nainen murahti. "Enpä erityisemmin mihinkään, kunhan vain kävelen", tuo vastasi, ja seisahtui lätäkön luo. Fearlynn astui lätäkköön, ja jäi seisomaan siihen. Nainen katseli lätäkön pinnasta kuvajaistaan. "Mihin itse olet menossa?" Fearlynn kysyi pitäen katseensa lätäkön pinnassa. Nainen tarttui miekkaansa, veti sen tupesta ja tutkiskeli sitä. "Miksei tällä pärjää murhaamisessa?" Fearlynn kysyi itseltään kuin pikku-tyttö. Ilkeä tuuli tarttui naisen hiuksiin yrittäen kiskoa ne mukanaan. Tuulen hetkeksi rauhoituttua Fearlynn pyyhki hiuksiaan hetken aikaa pois kasvoiltaan, ja tunki niitä sitten huppuunsa.

//Hyvähän sun on pahotella lyhkäsistä, kun mulla on aina järkyttävän lyhyitä. :S//

"Tiedätkö yhtään miten typerältä tuo kuulosti? No niin kai sitten, mutten usko sen olevan sinun asiasi. Enpä erityisemmin mihinkään, kunhan vain kävelen"
Nainen sanoi ja seisahtui lätäkön eteen ja peilasi itseään. "Mihin itse olet menossa?" Tämä sanoi ja kääntyi Armidaa kohti kysyvästi.
"Minäkö?" Armida aloitti kuuluvalla äänellä. "Noo, ihan vain kävelemään tulin ja katselemaan olisiko täällä mitään hauskaa", Armida sanoi ja naurahti. Hän vilkaisi naista. Tämän hiukset leijuivat siellä täällä, ja tämä laittoi ne huppunsa sisälle.
Armida huokaisi ja yritti keksiä jotakin sanottavaa. Ja sitähän neitokainen ei tietenkään keksinyt. Hän katsahti ympärille yskäisten ja näki vain kuinka tuuli heilutteli lehtiä ympäriinsä.

//No, kato hei tätäkin Silmäpuolisorto //

"Niin, ehkä tulit kävelemään, tai sitten olet juuri päässyt töistä?" Fearlynn yritti arvata. Nainen kuuli jostain ihmisten ääniä, ja katseli hieman hermostuneena mistä ne tulivat. Fearlynn kipitti aivan erään talon reunalle, ja kurkkasi viereiselle kadulle. Naisen ilme muuttui lähes alle sekunnissa. Tämä lähti juosten äkkiä kujan toiseen päähän, tönäisten matkalla Armidaa hieman töykeästi. Nainen odotti kujan toisessa päässä että ihmiset olivat menneet ohi, ja käveli sitten takaisin lätäkköönsä. "Hrrh.. Maalari veljineen", Fearlynn mutisi. "Etsivät kaiketi minua. Varastin aamulla maalarin vaimolta piirakan", nainen jatkoi.

//Voi elämä, näin lyhyiden vuorojen kuin mitä mulla on pitäs olla laittomia..//

"Niin, ehkä tulit kävelemään, tai sitten olet juuri päässyt töistä?"
Tuo nainen arvasi hymyillen. Armida hymähti. Miten sen "Työ" jutun nyt ottaa. Hänhän murhaa ja varastelee työkseen. Mutta kai sen siis voi niinkin sanoa. Siis hän oli juuri tullut töistä.
"No, kyllä minä tavallaan tulin töistä.." Tyttö lopulta myöntyi hymyillen. Yhtäkkiä Fearlynn hiljeni ja asteli hiljaisesti erään talon nurkalle. Tämä vilkaisi nurkan takaa ja näytti hieman säikähtävän. Armida kohotti kulmiaan, mutta ei ehtinyt sanoa mitään kun tämä juoksi jo hänen ohitse nopeasti. Armida tunsi kuinka nainen tönäisi häntä, tahallaan taikka vahingossa. Armida kääntyi katsomaan naisen perään, mutta ei mennyt perään. Pian Armin takaa käveli eräitä, hieman vihaisen näköisiä miehiä. Liittyisivätköhän ne tuohon Fearlynnin katoamiseen? Pian Fearlyyn jo kävelikin takaisin hänen luoksensa. "Hrrh.. Maalari veljineen. "Etsivät kaiketi minua. Varastin aamulla maalarin vaimolta piirakan" Nainen mutisi hieman ärtyneesti. Armida tritti keksiä jotakin sanottavaa. " Kyllä, ymmärrän." Hän lopulta tyytyi sanomaan ja katsahti naista. "Onko sinulla muuten kiire jonnekin?" Armida kysyi kulmiansa kohottaen.

//Sori etten ole vastannut, kesän kiireitä ^^//

"Ei minulla erityisemmin ole kiirettä mihinkään.. Miten niin?" Fearlynn kysyi, vilkaisten tyttöä ihmeissään. Tuuli oli hieman laantunut, eikä se enään meinannut repiä hiuksia mukaansa. Aurinko kurkkasi kerran pilven takaa, kadoten sitten taas. Nainen perääntyi pari askelta nojatakseen seinään. Ihmisiä toki näkyi nyt paljon vähemmän liikkeellä, mutta muita otuksia sitäkin enemmän. Varmasti jo kahdesti Fearlynn joutui hätyyttelemään korppia kimpustaan. Tiedä sitten olisiko lintu kaivannut jota kuta keneen luottaa, tai ihan vain ruokaa. Fearlynniltä tuo otus ei kuitenkaan saanut yhtään myötätuntoa. Ei naista kiinnostanut yksikään kärsivä eläin. Nälkä tuntui vallitsevan tuon mahaa, ja naisen vatsa murisikin varsin kuuluvasti.

"Ei minulla erityisemmin ole kiirettä mihinkään.. Miten niin?"
Nainen vastasi ihmetellen. Armida hymähti ja käänsi katseensa pois naisesta hetkeksi. " Minulla on vain tapana kysellä tuollaisia tyhmiä kysymyksiä. " Hän lopulta päätyi möläyttämään. Tyttö huokaisi ja nuoli huuliansa. ne olivat rutikuivat ja muutenkin palaneet. Tyttö huokaisi ja käänsi taas päänsä väsyneenä Fearlynniin. Tämä näytti nälkäiseltä, ja ehkä hieman väsyneeltä. Tuo tyttö oli asetunut nojaamaan seinää vasten. Armida käänsi hieman päätänsä oikealle hymyillen. " Oletko sinä muuten kotoisin täältä Payonista, vai jostakin muualta? " Hän lopulta kysyi ja istahtio jonkin näköisen roska kasan päälle huokaisten. Hän uskoisi, että tuo nainen olisi kotoisin jostakin muualta, mutta mistä sitä ikinä tietää. Armida käänsi katseensa aurinkoon ja tunsi sen lämmön ihollansa. Tyttö sulki silmänsä hetkeksi haukotellen väsyneenä. Hän avasi silmänsä ja vilkaisi Fearlynniä hymyillen tämä näytti siltä, että oli täysin omissa mietteissänsä. No, tapansa ja harrastuksensa kullakin. Olihan Armidallakin omia omituisia tapoja, joita kaikki eivät aina ymmärrä.

//Heippa, anteeksi että häiritsemme peliänne. Olemme tiukentaneet säännöksiämme, ks. https://valhalla.palstani.com/peli-info-f26/tiukentuneet-saannokset-t988.htm#12073

Täten ilmoitamme, että olemme havainneet peliviestinne olevan liian lyhyitä. (Sekä uusissa, että vanhoissa säännöissämme on ilmoitettu että peliviestien kuuluu olla vähintään vastauslaatikon täyttävä(ei pikavastauslaatikko).)
Kehoitamme teitä pidentämään peliviestejänne. Jos emme havaitse peliviestejenne pituudessa muutoksia, puutumme asiaan uudemman kerran.

Peliviesteihinne saatte lisää pituutta lisäämällä kuvailua hahmojenne ajatuksista, ympäristöstä ja tunnelmasta jne.
Ei ole tarkoitus, että peliviestejä ruvetaan pidentämään ylimääräisillä välilyönneillä, yms fuskauksella, sellaista emme ole kuitenkaan huomanneet vielä tapahtuvan.
Ei ole pakko vastailla peleihin esim. kerran tunnissa, mielummin niin että käyttää vastaukseen ja sen hiomiseen, pidentämiseen jne enemmän aikaa.

Kiitos ajastanne. Tarkoituksemme ei ollut luokata tai muuta vastaavaa, haluamme vain että uusia sääntöjä noudatetaan ja valhallan taso nousee.
Casmira, sinun viestisi ovat useimmiten sopivan pituisia : )
Hyviä pelihetkiä teille <3

-Aida ja Carmi//

//Ok.. ^_^//

Fearlynn heräsi ajatuksistaan Armidan kysymyksen kuullessaan. Nainen liikautti päätään hieman, ja antoi katseensa laahata pitkin kauempana riehuvia aaltoja kohti. Niistäkin nainen näki vain vilahduksen, sillä kaikki lähes värittömät talot oli tungettu aivan kiinni toisiinsa, ja sataman saattoi juuri ja juuri erottaa jossain. Vaikka tokihan ilmojen halki kulki aina tuo tuoreen kalan löyhkä, ja raakkuvat lokit tekivät ainakin selväksi, ettei satama ollut kovinkaan kaukana.

Viellä hetken mietittyään mitä vastaisi Armidan kysymykseen Fearlynn keksikin jotain sanottavaa, vaikkakin uskomattoman yksinkertaista. "En oikeastaan tiedä", nainen vastasi. Hetken tuo pureskeli huultaan, ja päätti sitten rikkoa hetkellisen hiljaisuuden. "Mistä sinä olet kotoisin?" Fearlynn kysyi.

Armida kohotti päänsä tuohon salaperäiseen naiseen. Tämä näytti vieläkin siltä, että omat ajatukset painaisivat tätä. Fearlyyn katseli ympärillensä, ikäänkuin yrittäisi keksiä vastausta. Mutta eihän Armida kysynyt kuin sitä, mistä tämä oli kotoisin. Se ei ole hänen mielestänsä kovinkaan vaikea kysymys. Tyttö huokaisi närkästyneenä, ja käänsi katseena naiseen. "En oikeastaan tiedä" Tämä oli sanonut. Armida kohotti kulmiaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, kun nainen jo sanoi jotakin. "Mistä sinä olet kotoisin?" Tämä sanoi. Armida hymähti ja käänsi katseena laskevaan aurinkoon. Häntä ei juurikaan tuo kysymys haitannut, joten kai hän voisi siihen vastatakkin.

" Olen kotoisin jostakin. Minut löydettiin kuulemman kaduilta ollessani vauva. Sen paikan nimi oli Vanaheim. Sitten jouduin erään lesken hoitoon. Tämä ei ollutkaan niin kiltti kuin väitettiin, vaan tämä piti minua kauan orjuudessa. Kun täytin yhdeksän vuotta, sain tarpeekseni ja karkasin. Aloitin silloin murhaamisen Vanaheimissä, murhaten osaa ihmisistä. Lopulta joku sai tietää minun tehneen ne kaikki murhat. Sitten minut karkoitettiin. Varastin hevosen, ja ratsastin metsään. Siellä jatkoinkin pehoja tapojani. Murhasin ja niin edelleen. Ja kun täytin 18, arvoin reitin. Ja nyt täällä siis olen. Payonissa."
Armi sanoi ja huokaisi. "Anteeksi, taisin vähän selittää" Hän vielä jatkoi.

Fearlynn kuunteli tarkkaavaisena tytön pienen kertomuksen.
"Jos totta puhutaan, en ole kotoisin mistään", nainen huokaisi. "Vanhempani olivat vaeltajia. He katosivat tyhmien ihmisten takia tästä maailmasta aivan liian aikaisin. Heti sen jälkeen tuli Payoniin, ja muutin erääseen majataloon asumaan. Demoneista ei niinkään pidetä, ja koska minullakin on kaikki demonista vihjailevat merkit, minua kutsuttiin kirotuksi lapseksi. Sen jälkeen kun minut heitettiin siitä majatalosta ulos, muutin nykyiseen kotiini, satamaan. Ne tyhmät kutsuivat minua Feariksi!" nainen mutisee ihmisiä halveksuen.

"Tein siinä vaiheessa tämän viitan, jotta saisin kulkea suojassa auringolta ja katseilta. Eräänä aamuna sataman pahin juorukello löysi minut, tajusi mikä olen, ja oli luultavasti valmiina juoruamaan kaikille siitä, kuinka satamassa asustaa demoni. Tapoin hänet, ja sen jälkeen monia muita. Ja ihmeellisintä siinä oli se, että aina kun joku menetti henkensä takiani, oloni tuntui aivan loistavalta. Unohdin nimeni, joten keksin kutsua itseäni Fearlynniksi. Silloin koin olevani joistakin pienistä huolistani huolimatta oikein onnekas. Nykyään olen vain epäonnistunut kaikessa", Fearlynn jatkaa. On vähällä että tuon silmäkulmasta valuisi kyynel, mutta nainen onnistuu kuitenkin hillitsemään itsensä. Fearlynn tarraa viereisen talon seinää vasten nojaaviin tikapuihin, ja istahtaa.

"Jos totta puhutaan, en ole kotoisin mistään" Fearlynn sanoi. Armida kuuli kuinka nainen huokaisi. Tämä näytti ehkä hieman kiusalliselta, mutta kuitenkin. "Vanhempani olivat vaeltajia. He katosivat tyhmien ihmisten takia tästä maailmasta aivan liian aikaisin. Heti sen jälkeen tuli Payoniin, ja muutin erääseen majataloon asumaan. Demoneista ei niinkään pidetä, ja koska minullakin on kaikki demonista vihjailevat merkit, minua kutsuttiin kirotuksi lapseksi. Sen jälkeen kun minut heitettiin siitä majatalosta ulos, muutin nykyiseen kotiini, satamaan. Ne tyhmät kutsuivat minua Feariksi!" Tämä sanoi. Armida huokaisi. "On minullekin keksitty useita pilkkanimiä, ja muuta roskaa. " Hän sanoi myötä tuntoisesti.

"Tein siinä vaiheessa tämän viitan, jotta saisin kulkea suojassa auringolta ja katseilta. Eräänä aamuna sataman pahin juorukello löysi minut, tajusi mikä olen, ja oli luultavasti valmiina juoruamaan kaikille siitä, kuinka satamassa asustaa demoni. Tapoin hänet, ja sen jälkeen monia muita. Ja ihmeellisintä siinä oli se, että aina kun joku menetti henkensä takiani, oloni tuntui aivan loistavalta. Unohdin nimeni, joten keksin kutsua itseäni Fearlynniksi. Silloin koin olevani joistakin pienistä huolistani huolimatta oikein onnekas. Nykyään olen vain epäonnistunut kaikessa" Fearlynn sanoi. Armida huokaisi. "Minusta tuntuu, että meidän molempien elämä on ollut kovaa, mutta kai pystyt sentään löytämään elämästäsi jotakin positiivistä? " Hän lopulta kysyi hymyillen. kaikkien on onnistuttava siinä, jopa Fearlynnin.

"Minusta tuntuu, että meidän molempien elämä on ollut kovaa, mutta kai pystyt sentään löytämään elämästäsi jotakin positiivistä? " Armida sanoi. Fearlynn pudisti päätään. "Ei, en pysty", nainen mutisi ja nousi tikapuilta. "Jos teitä ei haittaa, niin minä menen nyt", punapää sanoo hieman epäselvästi ja vilkaisee tyttöä. Kuin äänettömästi Fearlynn lähti harppomaan pitkin kujaa. Vain puolivälissä kivellä päällystettyä kujaa nainen kuitenkin pysähtyi. Demoni kääntyi kohti Armidaa.
"Oli hauska tavata", Fearlynn sanoi. Nainen seisoi viellä hetken aikaa paikallaan, kiskoen väkisin meren suolaista tuoksua keuhkoihinsa. Punapäälläkään ei tietysti olisi aikaa koko päivää paikallaan seisoskella, mutta ei tuolla mitään tekemistäkään ollut.

Fearlynn kääntyi ympäri ja jatkoi talsimistaan. Kujan päässä demoni vilkuili ympärilleen, etsien katseellaan ihmisiä, jotka olivat tuolle vihaisia jostain. Onneksi niitä ei kuitenkaan näkynyt, ja demoni jatkoi matkaansa kohti satamaa.

//Haittaakos neiti Casmíraa jos tämä rope päätetään nyt? Voihan sitä viellä tietysti jatkaakkin hetken aikaa :>//

"Oli hauska tavata". Nuo sanat. Ja niiden arvo. Se oli mitätön.
Armida kohautti kulmiaan, ja nosti päänsä ylväästi. "Kylllä oli hauskaa tavata." Hän sanoi ja hymähti. Tuo demoni lähti kävelemään kohti satamaa. Tämä ei edes kääntynyt katsomaan taakseen. Lähti vain. Armida yskäisi ja kääntyi itse vastapäiseen suuntaan. Jotkut ihmiset vain ovat tällaisia. Ehkä se vain on hyväksyttävä. Hän jatkoi yhä kävelemistä, kunnes saapui hämärälle kujalle. Tyttö istuitui roska kasan päälle huokaisten. Miksi, oi miksi hän oli tälläinen. Aina hänen elämänsä oli vailla tarkoitusta. Kuinka kauan tätä kestääkään. Ei, eihän hän voi tietää. Tyttö nousi tarttui puukkonsa ja katsoi seuraavan vastaan tulevan ihmisen. Tämä saisi kuolla. Ja sattumoisin seuraava ihminen oli nuori, ehkä seitsemän vuotias lapsi. Armida astui askeleen tätä kohti, huokaisi ja epäröi. 'Ääh, mikä minua vaivaa?' Hän ajatteli ihmeissään. Nythän hän ei edes viitsi tappaa lasta. Havahtuen ajatuksistaan, Armida huomasi, että lapsi oli jo lähtenyt pois. Hän huokaisi ja lähti pois itkien. Eikö hän enään pysty mihinkään?