lähde ja selkänikama

Oli mukavan kolea aamu. Muita ihmisiä (tai vastaavanlaisia tietoisia olentoja) ei lähteen ympärillä näkynyt, ja niinhän Pheona olikin ounastellut. Ohut usvakerros häilyi vielä ilmassa, ja ruohon kasteen takia naisen hameen helma ja kengät olivat kastuneet. Aurinko kurkisteli puiden takana herätellen kaupunkia ja sen asukkaita uuteen päivään.

Pheona istahti lähteen reunalle varoen viittansa helmaa. Se ei sentään vielä ollut märkä, onneksi. Nainen hymyili itsekseen, ja kumartui kokeilemaan lähteen vettä. Se oli todella kylmää, mikä yllätti Pheonan. Hän nykäisi kätensä pois vedestä ja jäi tuijottamaan lähteen pohjaa ajatuksissaan. Sitten, ennen kuin haltianainen ehti tehdä mitään, kuului suloinen loiskahdus ja tämän selkänikamariipus putosi lähteeseen. Hiljainen kirosana katosi tuuleen, ja viereisestä puusta alas lähteeseen leijaillut lehti kärventyi. Veden pintaan purkautui kummallisia värähtelyjä, ja Pheona kirosi uudestaan. Riipukseen sidottu taikuus työntyi siitä nyt ulos, mikä taas ei erityisen hyvä juttu ollut.

Pheona henkäisi, kääri hihansa ja työnsi kätensä sitten lähteeseen siihen kohtaan, josta värähtelyt tulivat. Hetken kuluttua hän nosti vedestä märän selkänikaman. Vesi olisi toki edelleen polttavan kuumaa ainakin parin tunnin ajan, mutta ainakin haltia sai riipuksensa takaisin. Hetken tuumimisen jälkeen Pheona älysi, että hänen pitäisi hommata uusi nahkahihna ja jostain jonkin kuolleen olion verta jotta hän saisi riipuksensa taas käyttökuntoiseksi.

Huokaus.

Harmaa lintu, joka oli hiirihaukka lenteli taivaalla lähden ylä puolella. Ilma virran avulla hän laskeutui, ettei tarvinut kuluttaa omaa energiaa. Haukka laskeutui pusikon sisään. Räps kuului se oli laskeutunut huonosti puskikkoon. Puskikko liikuskeli paikoillaan. Pusikosta astui musta hiuksinen nainen.

Mustat korvien juurista lähti pitkät hiukset lantionn asti, muuten hiukset olivat lyhyet. Nainen käsillän poisti lehdet oksat vaatteistaan. hän ei huomannut, että hänen edessään oli toinen henkilö. Nainen poisti oksat pois niin, että vaatteet eivät repeytyisi. Vaatteet olivat synkän väriset ja varsinkin meikit olivat pikimustaa.

Hetken päästä silmät huomasivat, vaikka hän oli muuten huomannut toisen henkilön siinä olevan edessä. mieleen jalahti heti oliko hän nähnyt kun itse muuttui ihmiseksi. Toivottavasti ei, mutta uskokoi ulkoasunsa tekevän niin, että se ei voisi puhua hänelle mitään.

Pheona kuivasi riipustaan harmaaseen viittaansa, joka sekin nyt sitten kastui. Nainen tuhahti itsekseen. Saatuaan selkänikamansa kuivattua jotenkin, haltia solmi katkenneet nahkanyörit yhteen ja pisti korun takaisin kaulaansa. Hän tunsi, ettei vesi ehtinyt imeä kaikkea taikuutta siitä pois, mikä tarkoitti, ettei veren tarvinnut olla erityisen tuoretta.. eikä edes kuolleen olion.

Sitten Pheona hätkähti. Hänen näkökenttänsä rajamailla jokin (tai joku) astui pois puskasta. Ja siinä tosiaan seisoi joku nainen, tumma kuin mikäkin paholainen. Tuo vieras nainen näytti jollakin tapaa synkeältä, ja hetken Pheonaa suorastaan kammotti. Hänhän oli vailla taikuuden turvaa, eli täysin puolustuskyvytön ! Hetkellisen tuuminnan jälkeen haltia kuitenkin kokosi itsensä, eikä tuo vieras näyttänyt enää niin kammottavalta. Korkeintaan vain synkältä.

Pheona pyyhkäisi hiuksiaan pois silmiltään, ja nyökkäsi tuntemattomalle pienesti, hieman varautuneesti.

Georgiana tunsi isensä turvalliseksi, vaikka haltiaan ilmeestä päätteli, että hän oli varralinen henkilö. Ei se ihmetytti häntä kun oli tumma asu, mutta se kai johtui siitä, että hän oli puhdas demoni, joka pukeutui synkiin vaatteisiin. Ruskeat silmät katsoivat haltiaa tarkoin. Haltiat olivat mahtavia taikuuden avulla, mutta pienesti hän tunsi, että haltialla ei ollut voimia niin mahtavasti.

Musta hiuksinn nainen ei oikein pitanut, että haltialla ei ollut taikuutta niin hyvällä tasolla. miksi kuitenkin pitäisi satuttaa kun haltia ei ole tehnyt sille mitään. Katse näkintoisen henkilön nyökkäävästi hyvätyksi, kuitenkaan Georgiana ei astellut yhtään haltia kohti. Sen sijaan nainen asteli vierellä olevaa kivi penkiä.
Kivipenkki oli kylmä istuessaan. Hän oli aivan hiljaa.

Silmät kiintyivät haltiaan olevaan koruun. Koru oli aika kiinostava näköinen.

Pheona avasi suunsa. Hän meinasi sanoa jotakin, mutta päätti, että olisi ehkä viisaampaa olla sanomatta mitään. Nainen ajatteli, että oli ehkä parempi vain olla huomioimatta tuo outo ilmestys, kuin yrittää kommunikoida sen kanssa. Pheona yritti jollakin tapaa kääntää selkänsä naiselle, jotta saisi riipuksensa täyteen latinkiin ihan vain siltä varalta, että tuo olisikin vihamielinen. Mitä Pheona nyt tiesi selkänikamariipuksestaan, niin tuossa tilanteessa jopa elävän olennon veri kelpaisi lataukseen. Joten hän voisi tehdä pienen haavan omaan, elävään käteensä. Nerokasta, vaikka sen itse sanonkin, haltia ajatteli hymyillen.

Pheona otti tikarinsa vyöltään, ja painoi sen vasenta kämmentään vasten, viiltäen samalla hiukan (se teki kipeää). Heti kun pari ensimmäistä veripisaraa puristautui viillosta ulos, haltia laittoi tikarin takaisin tuppiinsa ja painoi riipuksensa sitä vasten (tämäkin sattui niin vietävästi). Kivusta huolimatta nuori nekromantikko lausui pari hiljaista sanaa hämäräkielellä samalla toivoen, että ei sanonut niitä liian kovaa. Ensinnäkin kauheita asioita voisi tapahtua ja toiseksi tuo outo nainen voisi kuulla.

Hetkeen ei tapahtunut mitään, ja Pheona luuli ettei se toimisikaan. Mutta sitten veri ei enää vain jatkanut kulkuaan haltian hihaan, vaan kääntyi selkänikamaa kohden. Veren ja luun kohdatessa kuului kummallinen, vaimea humina ja pimeä taikuus muutti taas asumaan nekromantikon riipukseen. Huminan vaimetessa kaulakorun ympärillä roikkui tummaa usvaa, ja tarkka katsoja huomaisi Pheonan silmien ja hiusten tummentuneen hiukan.

Sitten haltia suoristi selkänsä, ja kääntyi melkein uhmaavasti outoa naista kohden. Nyt hän ei enää ollut puolustuskyvytön.

Georgiana rsukeat silmät katsoivat tuntemattomaa naista. Haltia alkoi tehdä jotain, mutta mitä. Nainen ei sanonut yhtään mitään, mutta silmillään hän katsoi mietn oikein haltia nainen oikein teki. Kun nais haltia oli tehnyt kämmänelle tikarin avulla haavan. Verin meno ihmetyttikin Georgiana naista todellakin paljon. Lopuksi kuului ihmeelinen ääni haltian niskasta. Tapahtuma oli mennyt niin tuli ääremmöisen hiljaisuus.

Hiljaisuus jatkui pitkään ennen kuin jompi kumpi heistä rikkoisi sen. Domoni alkoi ihmetellä minkälainen haltia hän oli. Mahtikin tuntui niin isolta, että haltia voisi ihan hyvin voittaa hänet. Mieleen myös juolahteli olisi pitännyt alussa ennen tämän tapahtumista sanoa jotain tai tehtä jotain. Ulkoasu oli sanonnut sanasa varmaakin jo.

Naisen oli pakko rikkoa hiljaisuuden, mutta miten.
" Anteksi mutta mitä sinä teit itsellesi? " Georiana kysyi hnnosti.
Nainen ei voinnut tetää mitä tuli takaisin päin hänelle. Huutamista, hellä vastausta, hyökäyksen tai jotain mutta mitä hän voisi odotta vai kakki samaan putkeen. Hän voisi vain arvailla mitä tulisi vastaa, mutta osittain Georgiana odotti innolla mitä voisi tapahtua seuraavaksi. Toivottavasti ei mitään tunteen puolisia asijoita, kun hän vihaa niitä kovasti, vaikkei pysty pysyttää luonon lakia.

Pheona sulki korunsa kätensä sisään ja hymyili kylmää hymyään hieman itsekeskeisesti. Kädestä tihkui edelleen verta, mutta nyt se ei haitannut häntä. Hän oli jälleen oma itsensä, lähes täysissä voimissaan. Jos veri olisi tullut kuolleelta, hänellä olisi vielä parempi olo. Mutta nyt täytyi tyytyä siihen mitä sai...

Sitten tuo toinen nainen sanoi jotakin. Pheona nosti katseensa takaisin tähän.
"Taikoja", haltia vastasi yksinkertaisesti. "Et tainnut esitellä itseäsi ?"
Pheona nautti tilanteen saamasta uudesta käänteestä. Nyt hän ei ollutkaan se heikompi osapuoli - mutta piti myöntää, että tumma nainen pelotti haltiaa yhä.
"Minä olen Pheona, mustahaltia ja kirjailija", Pheona sanoi ja pyöritteli selkänikamariipustaan verisessä kädessään. "Minulla on myös toinen työ, mutta se ei luultavasti kuulu sinulle, pahoittelen."

//piirtelen tässä just kuvaa hahmostasi ^___^'' tämän jälkeen muuten luultavasti menen ja painun telkkarin ääreen~ tuli muuten lyhyt tällä kertaa.//

// Voih. minkä lainen siitä tulee olemaan. Haluan sitten nähdä mikälaisen olet piirtänyt hänestä//

Georgiana katse tarkoin naisen toihuiluja. Hän vois oppia katsomalla, vaikka ei tiedä oiken mitä nainen oikein touhusi. Musta haltia sai tunteman itsensä kuoleman läheisyyteen, että hänen aikansa oli tullut, mutta hän uskoi kuitenkin, että hän saisi oman kirouksen pois ensiksi muuten hän ei voinnut olla mitenkään rauhssa.

Haltia oli esittäytynyt itsensä hän ajatteli olisi hänen vuoro, mutta entä se vahva tunne kuolemasta. Georgiana ei voinnut kuitenkaan vaikuttaa paljoakaan siihen milloin tulee hänen aikansa mennä toisella mailmaan.
" Olen Georgiana. " Hän vastasi.
" Minun ammattini on tanssiaja. " Geogiana lisäsi loppuun.
Georgiana ei ei edeviitinyt sanoa toista ammattia, kun uskoisi toisen alkavan vävettää hänen puolesta. Itse Georgiana ei olenkaan hävittänyt paljoakaan paitisi menneisyydessä yksi paha erehtys asia ja sen seurauksin loppu elämä kirous. Kuitenkaan kirous ei hiatnnaut laisinkaan. Koru kiinosti hieman kun se oli aika viehettävä ulkomuodoltaan.

" Anteeksi, mutta sinulla on kaunis kaula koru. " georgiana sanoi.
Hän halusi tietää hieman tuosta korusta.

//anteeksi viivästys :< pahoittelen. kokeita ollut koulussa ja muuta, joten en oo paikalle päässyt.//

Pheona kuunteli naista puolella korvalla. Hän edelleen pyöritteli riipustaan tiiviisti sitä tuijottaen, ikään kuin toisen naisen katsominen olisi ollut pahasta. Käden verenvuoto oli onneksi tyrehtymään päin. Tuon naisen, siis Georgianan, esiteltyä itsensä, mustahaltia nyökkäsi ja käänsi tummat silmänsä tätä kohden. Pheona oli sanomassa jotakin, mutta jonkun linnun (olisikohan mustarastas) rääkäisy keskeytti hänet. Tuo tyhmä lintu laskeutui alas lähteen reunalle, ja jäi tuijottelemaan kahta naista. Pheona varmasti olisi tehnytkin jotain, ellei lintu olisi työntänyt nokkaansa veteen, jähmettynyt ja sitten pudonnut kuin kivettyneenä lähteen vilpoiseen veteen.

Pheona vei kätensä silmiensä eteen. Hän kuuli, kuinka vesi alkoi sihistä ja kuumensi linnun ruumin ja sitten sulatti sen pois. Kitkerä haju työntyi haltianaisen nenään.
"Anteeksi", Pheona mutisi. Jos hän olisi punastuvaista sorttia, hän olisi varmasti punainen kuin tomaatti. "Tuo oli valitettavasti tämän kauniin koruni vika", hän lisäsi kyynisesti.

Georgiana katsoi mustaahaltiaa hetkisen ajan, kunnes käänsi katseensa lintuun. Linnulla ei ollut mitenkään kaunis ääni. Enimmäkseen mustahiuksinen nainen ei piitannut linnun äänestä, koska se oli hänen mielestään hirveä ja korvia särkevä. Hän ei tehnyt yhtään mitään linnun puolesta, joka joi lähteestä.
" Se oli nähtävästi sen aika." Georgiana sanoi.
Siksi hän sanoi noin ja muutenkin olisi sanonut, vaikka joku muukin olisi juonnut viisauden lähteestä. Lintu oli kuollut, koska oli juonnut lähteestä. Neiti ei antanut mitään sääliä linnulle. Ilmeestäkin huomasi siitä asiasta hieman, vaikka hän oli melkein koko ajan ilmeetön.

Georgiana huomasi Pheonan sanovan jotakin, mutta lintu oli keskeytänyt sen sanomisen hänelle.
" Mitä olit sanomassa? " Hän kysyi.
Naista hieman hätkäytti, kun hän puhui hänen korustaan jotakin, sillä tämä oli tehnyt Georgianan edessä jotain sellasita minkä vastaavaa nianen ei ollut nähnyt elämässäkään. Ilmeestä päätellen hän ei oikein ymmärtänyt mitä Pheona oli sanonut ja tehnyt juuri äskettäin.