Fabled sorrier

// ehdottomasti kaikki korjatkaa jos otsikko on väärin. Ephanyä tässä ajattelin. ^^ //

Oli jopa melko valoista.
Aurinko yritti puskea pilvien läpi. Sekin näytti olevan jo epätoivoinen valon suhteen.
Alexin askeleet kahisivat iltapäivässä. Olipa taasd kerran tylsää. Kukaan ei liikkunut ulkona. Sodan vuoksi.
Alexkin pälyili ympärilleen, hieman jopa pelokkana. Hän ihmetteli itsekin miksi likkkui ulkona.
Siellä oli vaarallista, ketään muutakaan ei näkynyt. Hän ei ollut hullu kun oli tullut ulos,
mutta ehkäpä hieman ajattelematon?
Ulkona voisi siltikin olla vaarallista. Hän ei sentään haluaisi törmätä Vaanien vartijoihin, useammalla miesmäärällä he voittaisivat hänet hetkessä. Vaikka taitava miekkailija olikin.
Lehdet tippuilivat maahan. Oli hiljaista. Ainoastaan
Alexin askeleet kaikuivat hiljaisessa iltapäivässä. Minne minäkin oikein olen matkalla? Alex ajatteli hiljaa mielessään.

// olen hirvittävän pahoillani tästä lyhyydestä. -.-' //

Tuuli ulvoi nurkissa. Lehdet putoilivat hiljalleen alas puista ja kaduilla olikin jo aikamoinen määrä lehtiä. Ihmiset kurkkivat ikkunoiden raoista ja katselivat uteliaana kaduille. Mikäkö heitä kaduilla kiinostaa? No se tietenkin, että kuka vastustaa ulkonaliikkumiskieltoa. Näihin hurjapäihin kuului monenlaisia ihmisiä, että haltioita ym.. Osa oli juovuspäissänsä ulkona, ja osa murhaajistakin liikuskeli kaduilla. Suurimmalta osalta kadut kuitenkin huokuivat tyhjyyttä. Puut heiluivat yhä tuulessa, kun auringon säteet syleilivät katuja. Kaduilla oli ehkä hieman vesilätäkköjä, johtuen siitä, että syksy oli parhaimmillaan. Oli aika hullua oikeastaan liikkua tällaisella ilmalla. Mutta, niíden joukossa jotka täällä liikkuivat, oli yksi nainen. Pikemminkin soturitar. Tämän naisen katse on silkkaa rohkeutta, kauneus aivan uskomaton.

Ephany asteli kaduilla vilkuillen ympärillensä. Askeleet olivat päättäväiset, mutta sirot. Hänen hiuksensa tunkeutuivat naamalle ja hän sipaisi ne korvan taakse. Hän jatkoi yhä päättäväistä kulkuaan. Kunnes pysähtyi. Hän oli nimittäin kuullut ääntä takaansa. Ephany käänähti varoen ja vetäisi miekan tupesta. Hänen katseensa meni kääntyili, tutkien ympäristöä. Lopulta Ephany ymmärsi sen, että kaikki näytti olevan hyvin. Hän laittoi miekkansa takaisin ja yskäisi. Ephany suuntasi askeleensa kohti penkkiä. Saavuttuaan penkin luokse hän istahti siihen.

Ephanyn ajatukset pyörivät enemmikseen sodan, ja tämän kaiken ympärillä. Muutakun hän ei nyt oikein osannutkan ajatella.

//Sori lyhyt, mikreeni kohtaus tulossa ehkä tulossa. >.< //

// lyhyt? xDD Are you kidding me? //

Tuuli yltyi. Oli hiljaista. Alex yritti tähyillä kohti aurinkoa, mutta huolimatta siitä että se oli pilvien peitossa, se paistoi siltiu voimakkaasti.
Pölyä ja lehtiä lensi myös runsaasti. Muutama hiekanjyvänen lennähti Alexin silmiin. Hän alkoi hieroa niitä, ja sen seurauksena niistä tuli punaiset. "Ah.." Hän huoahti.

Tap tap tap... Hänen takaansa kuului askelia.
Jos hän ei ollut väärässä, niin naisen. Alex kääntyi ympäri. Tämä ei ollut nähtävästi huomannut Alexia. Omistuista. No, ehkäpä nainen oli ajatuksissaan. Alex kohautti olkapäitään.

Nainen otti miekan käteensä, ja tarkkaili ympärilleen. Sitten kun hän huomasi ettei vaaraa ollut, hän yskäisi ja käveli läheiselle penkille.
Alexilla ei nauru ollut kaukana, todellakaan. Silti hän vain hymyili kohteliaasti, ja käveli neidin luokse.
Hän veti syvään henkeä, ja kumarsi. Nainen oli henkeäsalpaavan kaunis.
Hän suuteli naisen kättä, ja henkäisi:"Nimeni on Alex-Dalto Yúlming Nérro Bara-Feldininpoika. Lyhesti sanottuna Alex." Alex sanoi hymyillen, ja
istahti naisen viereen.

//Ehkei se eka ollut lyhyt, mutta tässä on sulle lyhyt : D //


Ephany oli ehtinyt istua penkillä vain pienen hetken, kun hänen ympärillänsä oli jo liikettä. Tuntematon mies saapui siihen ja suuteli hänen kättänsä hyvin kohteliaasti. "Nimeni on Alex-Dalto Yúlming Nérro Bara-Feldininpoika. Lyhesti sanottuna Alex." Mies sanoi ja istahti ephanyn viereen, ihmeen rennon oloisena. Ei hän nyt noin suoraa käytöstä odottanut. Tuuli puhalsi heidän takanansa, ja lehdet sinkoilivt sinne ja tänne. Ephany yskäisi ja aloitti oman esittäytymisensä.

" Minä olen Ephany-Cassie Sanda Moníka-Jéannentytär, ja veikkaan hyvin, hyvin vahvasti, että et ole ennen kuullut nimeäni." Hän sanoi ja hymyili miehelle suloisesti. Mies oli komea, ja hänellä oli olkapäihin asti ulottuvat kauniit vaaleat hiukset. Miehellä oli hyvin vaalea iho, lähes valkoinen, mikä hämäsi hieman. Mies saattoi olla Satyyri. Ephany yskäisi ja laittoi jalat päällekkäin. Hän oli valmiina taistelemaan jos mies yrittäisikin jotakin äkkinäistä liikettä. Ehkä tämä olikin juoni.

Ei siitä voi olla koskaan varma kenenkanssa juttelee. Kun on soturi, siinä ammatissa pitää olla varuillansa.

Alex tarkkaili hetken nuorta naista, kunnes tämä ilmoitti nimensä. Sitä ennen, Alexin pieneksi yllätykseksi, hän yskäisi. " Minä olen Ephany-Cassie Sanda Moníka-Jéannentytär, ja veikkaan hyvin, hyvin vahvasti, että et ole ennen kuullut nimeäni." Ephany sanoi ja hymyili hänelle suloisesti. Alex mietti hetken ennekuin vastasi. "En, enpä ole. Miksipäs olisin?" Alex vastasi kohteliaasti.

Ephany yskäisi uudestaan. Alexin mielestä se oli jo hieman outoa.
Hän tunsi vierellään Ephanyn epäluuloisen olemuksen. Hän? Hänkö muka epäluotettava?
Ehkäpä se johtui hänen vaaleasta, melkeimpä vaaleasta ihostaan. Omituista...
Nainen näytti olevan valmiina taistelemaan. He molemmat vaikuttivat vähintään hyviltä miekkailijoilta. Kai. Eipä hänellä olisi mitään miekkailua vastaan, mikäs siinä.
Mutta eihän hän nyt halunnut viehättävän neitosen kanssa taistella, ei.

Alkoi tuulla lisää. Alexin viitta nousi melkeimpä vaakasuoraan, ja mies itsekin liikahti tuulen mukana penkillä. "Kaunis sää." Alex sanoi ja virnisti.

Mies kuunteli kohteliaasti kun Ephany lausui tälle nimensä. Tämän jälkeen mies vastasi. "En, enpä ole. Miksipäs olisin?" Ephany vilkaisi tätä, mutta ei kommentoinut mitenkään miehelle. Hänen tulisi vain pysyä tyynenä. Ephany ihmetteli yhtä asiaa.Ikäänkuin Alexia ihmetyttäisi se, että hän yski. Hänellähän oli yskä (xD).Niin mitä ihmettä siinä oli? Ei kaiketi siis mitään. Ephanyn hiukset leijuivat tuulessa, ja Alexin viitta leijui tuulessa. Leijuvien vaatteiden&Hiuksien arvoitus. Tuuli puhalsi yhä, mutta nyt se oli muuttunut enemmänkin lämpimäksi puhaltamiseksi.
Jo parempi.

Alexkin näytti jo epäilevän jotain.
Ephanyn oli kuitenkin tarkoitus yrittää pysyä tyynenä.
Ainakin niin tyynenä kuin tällaisessa tilanteessa voisi olla nyt olla.

Välillä mies vilkuili ympärilleen ja lopulta kommentoikin säätä. "Kaunis sää." Ephany nyökkäsi hiljaisesti. "Miksi istuitkaan viereeni? " Hän lopulta kysyi aivan suoraan Alexilta. Mutta sitä miksi hän noin teki, hän ei itsekkään tiennyt.

//LYHYT O.O //

Tilanne oli lievästi sanottuna kiusallinen. Alex epäili jotain, Ephany epäili jotain. Kysymys kuuluu lähinnä mitä?
Ephanyn yskiminen vaikutti epäilyttävältä. Niin kyllä myös Alexin käyttäytyminenkin. Mutta... Ehkäpä Ephanyllä oli yskä?
Alexin naama ei enää suostunut pysymään peruslukemilla ajatuksen
havaitessaan. Hänen suustaan kuului outu purskahdus, mutta hän
peitti sen rajulla yskimisellä. "Anteeksi, et taidakaan olla ainoa jota yskä vaivaa." alex sanoi, täysin vasten tapojaan, ja virnisti.

Yhtäkkiä hän havahtui. Mitä hän täällä kuppasi? Eikö hänellä ollut
parempaakaan tekemistä.
Ai mitä niin? Kuten kauniiden tyttöjen iskeminen vai? Pieni ääni naputti hänen päässään. Hänen teki mieli lätkäistä itseään otsaan. Voi kunpa hän voisi hak.. anteeksi, 'miekkailla', tuon pienen äänen kuoliaaksi. Harmi vain hän ei pystynyt.
"Miksi istuitkaan viereeni?" Ephany kysyi suoraan - oikeastaan hämmästyttävän suoraan.
"Eei, ihan muuten vaan, tuskinpa tuolla kaukana haluaisin katsella kun istut penkillä yksin, ja heilauttelet miekkaasi." Alex hymyili.

Ephany oli kysynyt sen, minkä halusikin. Nyt juttu oli ohi. Vai oliko sittenkään?
Ephany yskäisi ja vilkaisi miestä. Tämäkin yski välillä. Ephany hymähti ja laittoi hiuksensa korvien taakse. Ei mitään sen kummempaa, kaiketi.
Hän ei tiennyt miksi oli aina hänen tapaistansa tutustua uusiin ihmisiin niin, että viuh vaan kuuluu. Nainen henkäisi ja veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Sitä hän nyt tarvitsisi. Ephany ymmärsi sen, että tämäkin voisi olla juoni. Mutta miksiköhän hän epäili aina sitä samaa? Sitä hän ei itsekkään tiennyt. Ephany vilkaisi tuota vierus toveriaan ja katseli tätä hetken. Mies näytti siltä, että saattaisi epäillä jotain Ephanyssä. Ephanyn mielestä hän oli aivan tavallinen, mutta oliko hän? Ephany käänsi katseensa pois Alexista hetkeksi, mutta käänsi sen pian takaisin. Ei kai siinä mitään vaikka hän vierasta miestä tuijotteleekin.

"Eei, ihan muuten vaan, tuskinpa tuolla kaukana haluaisin katsella kun istut penkillä yksin, ja heilauttelet miekkaasi."
Alex vastasi hänelle virnistäen. Ephany hymyili, mutta vastasi pian takaisin. Samalla mitalla.

"Hyvä on. Oletko naimisissa? "
Hän kysyi aivan piruuttansa ja käänsi kasvoillensa virnistyksen, myös.

//Sori, lyhyttä. //

// noniin, hehe. ^__^ //

Molemmat olivat kiusaantuneita. Ephany myönteli Alexin kysymyksiin ja yski. Sama oli Alexilla. Höm. Mitäs tässä? Noloa. Todellakin. Nyt jommankumman pitäisi jo puhua. Kuolen. Pitäisikö hiljentää tuuli. Päästäisiin ainakin yhdestä ongelmasta. Toivottavasti.
Alex laittio kätensä huomaamattomasti penkin alle. Ephany ei varmasti huomaisi sitä.
"Hyvä on. Oletko naimisissa?" Ephany kysyi, näköjään aivan piruuttaan, ja väänsi kasvoilleen virnistykseen. Soturin kosto on paha. Alex hymyili. "En. Mutta voin mennä sinun kanssasi, jos niin haluat." Alex sanoi, tietenkin, aivan piruuttaan. Hän hymyili ystävällisesti, mutta jos Ephanyn paikalla olisi ollut joku toinen,
hän olisi nauranut vatsa kippurassa.

Alex hymyili Ephanyn sanottua asiansa. "En. Mutta voin mennä sinun kanssasi, jos niin haluat."
Alex sanoi ja virnisti. Ephany hymyili ja siirtyi lähemmäs miestä hymyillen. " No, mennäänkö vaikka heti naimisiin? "
Hän kysyi ja katseli miehen kauniita silmiä. No, kuka meitä onkaan estämässä? Hän ajatteli, mutta häpesi pian ajatuksiaan. Tyttö tuijotteli yhä miehen silmiä flirttaillen. Hän hymyili ja katseli tuota miestä. Tuuli puhalsi heidän ympärillänsä luoden tästä hetkestä lähes täydellisen. Ephany katseli yhä miestä, mutta sulki pian silmänsä odottaen miehen reaktiota.

//Sori lyhyt.//

Alex vilkuili ympärilleen. Hän ei kirveelläkään katsoisi juuri nyt Ephanyä. Se olisi jo liikaa.
Kuolen kohta tänne. Voi apua. Alexin ajatukset harhailivat. Molemmat istuivat penkillä
jännittyneinä, peläten luultavasti mitä toinen sanoisi tällä kertaa. Todella kiusallista.
"No, mennäänkö vaikka heti naimisiin?" Jos Ephany olisi pudottanu pommin, se ei olisi
voinut hämmästyttää Alexia enempää. Sen jälkeen alkoivat tietenkin flirttailevat katseet. Mikäpä sen uudempaa.
Olisi pitänyt arvata. Alex ei oikein tiennyt mitö sanoa. Ei, hän ei todellakaan halunnut mennä naimisiin,
ja ei, hän ei todellakaan tiennyt mitä sanoa.
"Hmm... No sanotaanko nyt vaikka että turha luulo." Alex sanoi, ja yritti pysyö vakavana

Ephany avasi silmänsä katsellen torjuvaa Alexia. "Hmm... No sanotaanko nyt vaikka että turha luulo."
Mies sanoi ja käänsi katseensa vakavaksi. Ephany nyrpisti nenäänsä ärtyneenä ja siirtyi nopeasti penkin toiseen päähän kädet puuskassa. "Enkö minä muka kelpaa?" Hän lopulta tiuskaisi miehelle kääntyen tätä kohti. Yleensä kaikki suorastaan himoitsevat minua, miksi tuo ei? Hän ajatteli hämmentyneenä. Hänhän oli kaunis, viisas ja vielä soturi.. Siis mikä mättäsi? Tyttö huokaisi ja käänsi katseensa pois Alexista huokaisten ja kiroillen mielessänsä. Tällä hetkellä häntä suututti, ja paljonkin. Hän kirosi vielä kerran kääntyen Alexin puoleen odotellen vastausta. Niin, mikä hänessä oli vikana? Sen hän vain haluaisi kuulla, ja sitten vaikkapas tuo mies voisi saada maistaa hänen miekkaansa.. Tyttö tirskaisi hieman, mutta jatkoi vihaista tuijotustaan miestä kohti.

Ephanyn reaktio oli se mitä hän nimenomaan oli odottanutkin.
Nainen oli kaunis, soturi, ja luultavasti fiksukin. Ephanyn ilme kertoi kaiken:Miksei hän kelvannut?
"Enkö minä muka kelpaa?" Hän sanoi lopulta vihaisena.
Alex mietti hetken mitä vastaisi. Hän ei halunnut suututtaa tätä, mutta halusi silti sanoa totuuden.
Valhetta Ephany ei välttämättä edes hyväksynyt.
"Yksi syy on ehkä, että miten parisuhde voi onnistua, jos molemmat oevat alusta alkaen epäilleet jotain? Ja vaikka olet viehättävä henkilö,
en haluaisi mennä naimisiin kanssasi. Pysyn mielummin ystävänä..."
Alex sanoi viileän rauhallisesti, ja keskittyi tuijottamaan kaukaisuuteen.
Sivusilmällä hän kuitenkin näki, että Ephany oli vihoissaan.
Ei ollut vaikea arvata miksi. Hän suorastaan tunsi vihaisen katseen sivullaan. "Ja voit lopettaa tuon tuijottamisen, se ei ainakaan auta asiaa
yhtään." Alex sanoi, kallistaen päätään sivulle puhuessaan. Uskomatonta.

Ephany kirosi mielessänsä, tuo mies saisi vielä katua. ja pahastikkin. Häntähän ei niin vaan loukatakkaan. Tyttö sylkäisi maahan ärtyneesti ja aikoi jo vetää miekkansa esiin, kunnes Alex sanoi jotakin.
"Yksi syy on ehkä, että miten parisuhde voi onnistua, jos molemmat ovat alusta alkaen epäilleet jotain? Ja vaikka olet viehättävä henkilö, en haluaisi mennä naimisiin kanssasi. Pysyn mielummin ystävänä..."
Mies sanoi ja päätti lauseen hiljaa. Ephany mietti mitä sanoisi, jotakin mikä saisi miehelle jauhot suuhun. Mutta ikävikseen tyttö ei keksinyt mitään, joten hän vain päätyi tuijottamaan tuota miestä, ehkäpä hieman ärtyneesti. Häntä oli loukattu verisesti, eikä sitä saisi kukaan niin vain anteeksi. Ei niin vaan!

"Ja voit lopettaa tuon tuijottamisen, se ei ainakaan auta asiaa yhtään."
Mies sanoi ja yritti pysyä rauhallisena. Ephany käänsikin päänsä pois miehestä ja tarttui miekkaansa oikealla kädellä.
Tyttö nousi ylös penkiltä ja astui sivulle miekka edessänsä. Häntähän ei nöyryytettäisi tämän enempää.
"Viimeisiä toiveita?" Hän sanoi ja katsoi voitonriemuisesti miestä. Jos ruvettaisiin miekkailemaan, hän voittaisi. olihan Ephany harjoirellut koko ikänsä, ja surmannut yhden Valhallan taitavimmista miekkailijoista, hänen oman isänsä.
Ephany hymyili yhä katsellen joka puolelle, tarkistaen, että he olisivat varmasti kahden, ja niin he olivatkin. Hän voisi surmata miehen, jos katsoo sen tarpeelliseksi.

Ephanyn reaktio oli yllättävän kielteinen. Hän näytti siltä, kuin olisi juuri nielaissut viisi sitruunaa. Hänen ilmeensä kertoi kaiken. Alex oli tehnyt pahan virheen, tätä naista ei näköjään suututettaisi. Ephany yritti keksiä kuumeisesti tarpeeksi piikikästä vastausta Alexille, muttei näköjään keksinyt sitä. Hän näytti entistäkin ärtyneemmältä, jos mahdollista.
Onneksi hänellä oli kuitenkin yksi, tai oikeastaan kaksi puolustuskeinoa. Miekka.
Tuuli. Tuulta hän osasi hallita yllättävän hyvin, ja miekkaillut hän oli nuoresta pojasta pitäen.
Nähtävästi myös Ephany, soturin virasta päätellen, oli hyvä miekkailija.
Toivottavasti hänen taitonsa eivät olleet ruosteessa, miekkaillut hän ei ollut pitkään aikaan.
Kyllä minä tästä selviän, olen ollut pahimmissakin tilanteissa.. Pitäisi vain saada Ephany rauhoittumaan.
Alex ajatteli jännityksestä hiessä.

Hän oli arvannut oikein. Ephany käänsi katseensa pois Alexista, ja tempaisi toisella
kädellään miekkansa esiin. Hän nousi nopeasti ylös penkiltä ja laittoi miekan eteensä.
"Viimeisiä toiveita?" Hän sanoi, ja virnisti voitonriemuisesti, pälyillen samalla ympärilleen ettei heitä nähtäisi. "Kyllä, itseasiassa on. Jättäisitkö minut rauhaan?
Mitä sinulle on elämässäsi tapahtunut, kun et hyväksy että sinua ei jumaloida? Et ole sen arvoinen Ephany, varsinkaan kun teet noin", Alex sanoi viitaten Ephanyn miekkaan. "Kuka tahansa tässä tapauksessa oli arvokkaampi ja fiksumpi kuin sinä. Koeta käsittää se." Alex päätti vuoronsa hiljaisuuteen. Hän ei tiennyt minkälainen Ephanyn reaktio olisi, mutta Alex ei piitannut siitä.
Hänen sisällään kyti ennemminkin jopa pieni viha Ephanyä kohtaan. Miksi hän käyttäytyi noin?
Lopulta Alex kuitenkin nousi viitta kahisten penkiltä, ja jäi tuijottamaan Ephanyä päättäväisesti.

"Kyllä, itseasiassa on. Jättäisitkö minut rauhaan?
Mitä sinulle on elämässäsi tapahtunut, kun et hyväksy että sinua ei jumaloida? Et ole sen arvoinen Ephany, varsinkaan kun teet noin. Kuka tahansa tässä tapauksessa oli arvokkaampi ja fiksumpi kuin sinä. Koeta käsittää se." Mies sanoi. Ephany vilkaisi tätä silmäkulmastaan ja tunsi suuttuvansa. Häntähän ei noin vain haukuta. Naisen kädet puristuivat miekan ympärille ja hän oli jo lyömässä miestä suoraan naamaan. Mutta sai toistaiseksi hillityä itsensä. Mutta vain toistaiseksi.


Mies nousi. Tämä olikin odotettava liike. Mutta jokin mättäsi. Ase ei noussut, eikä ilme ollut hyvin vihainen. Se oli enneminkin tylmä, ja se tuijotti. Ephany päätti pysyä tyynenä, ja tuijottaa takaisin. Hän pyöräytti miekkaa kerran ja hymyili hieman. Tämä ottelu oli voitettava. "Tiedän sen, että et usko, että tämä auttaa pätkän vertaa." Hän aloitti."Siis tämä tuijottelu." Ephany jatkoi ja katsoi miestä yhä silmillään tiukasti. "Mutta jos herralla on muita ideoita siitä, miten ratkaista tämä, niin antaa tulla." Hän sanoi hiukset hulmuten. Tyttö oli aika varma, että tuo mies saattaisi, ja löytäisikin keinoja. Mutta eri asia onkin se, mitä mieltä Ephany on niistä.