juu, kuppia kahvia ehkäpä?

// pipsu. Sori lyhyys, aikaa ei ole kovinkaan paljon. :'o //

Raks raks raks... Askeleet kahisivat hiljaa yössä. Maahan tippuneet lehdet, loivat kivetykselle ohuen peiton.
Monista kuppiloista kuului iloista, humalaista hoilotusta. Katot natisivat. Kaikkialla oli pimeää.
Illassa kuului hymähdys. harmi vain ettei kukaan ollut kuulemassa sitä. Monet naiset olisivat jo siinä vaiheessa langenneet Alexin eteen polvilleen. Ihmeellistä, mutta totta.

Alexilla ei ollut tekemistä. Kuppiloihin hän menisi kirveelläkään, niin likaista ja tunkkaista siellä ainakun on.
Sitten hänen päähänsä pälkähti ajatus. Kartano Fesalier! Sehän oli melkein ympäri vuorokauden auki, johtuen yöpymispaikoista.
Alex harppoi siis sinnepäin. Hän astui sisään ovesta, jua majottautui nurkkapöytään. Ketään ei näyttänyt olevan paikalla.

>Anteeksi, olin jo unohtanut tämän pelin aloituksen .................<

Yö oli ainoaa turvallista aikaa kaksikolle, jotka totisesti erottuivat joukosta. Vaikkakin kiitos jylläävän sotatilanteen, ei ollut enään kuun valaisema vuorokaudenaikakaan leppoisaa matkustusaikaa. Lupitalla, nuorella intiaanitytöllä, ei kuitenkaan ollut pelättävää. Tietämätön hän oli kaikesta sodasta, kävellessään varovaisesti varjoja myötäillen pitkin kartanon pihamaata. Yksin hän ei ollut. Aivan mustahiuksisen tytön takana kulki nimittäin susi. Muttei normaali sellainen. Hevosen kokoinen koiraeläin tarkasteli ympäristöä alituisella valppaudella, valmiina puollustamaan pikkuista suojattityttöään.

Nälkä oli tullut Lupitalle ja nyt parivaljakko oli ajautunut pelottavan lähelle kaupunkia ruuan toivossa. Intiaanityttö vilkaisi suteen ja pyysi, että tämä odottelisi vähän kauempana. Turvallisuussyistä. Ukwtakun asettuikin makuulleen pimeisiin varjoihin, kuunnellen valppaasti kaikkia öisiä ääniä sillä aikaa, kun Lupita itse hiipi lähemmäksi vierasta kartanoa. Voisi kurkistella ikkunoista sisään! Sinisilmäinen asettuikin erään ikkunan alle, nousten varpailleen ja vain nipin napin nähden sisälle taloon, jossa kansa rällästi.
Kuvottavaa.

Alex istui Kartano Fesalierin tiloissa. Muutama humalainen hillui baarissa.
Alexin mielestä se oli kunniatonta, moukkamaista. Onneksi miehet eivät
olleet huomanneet Alexia. Ties mitä litkua he hänelle vielä tyrkyttäisivätkään....
Hän aktsoi ympärilleen. Majatalossa ei näyttänyt enää olevan ketään. Vain yksi yhtä närkästyneen näköinen vanha rouva, luki lehteään ja
hörppi kahviaan. Varsin ihana ilta. Ei mitään tekemistä. Minnekköhän
minä vielä tätä menoa päädyn? Alex ajatteli tuskaisena.

Ilta oli jo pitkällä. Ulkona oli jo pimeää, mitään ei näkynyt. Silti Alex
kuvitteli nähneensä jonkinlaisen hahmon ikkunan luona. Ehkäpä hän vain
kuvitteli?
Humalaisten möly oli käynyt korviahuumaavaksi. Alex painoi päätään alaspäin, ja hengitti syvään. Sinänsä se saattoi näyttää aika oudolta.
Hän viittasi pöytäänsö tarjoilivan. Hän tuli melkein välittömästi. Ilmeisesti
kaikki tahtoivat kauemmas humalaisten luota. Ei yllättävää.
"Sainsinko mustaa kahvia? Ja olisiko mahdollista hieman hiljentää noita?"
Alex sanoi, viitataten miehiin. "Kyllä, mustan kahvin saatte, mutta noista en voi vannoa. Sellaista mölyä, että..." Tarjoilija mutisi, kävellen päätään
puistellen poispäin. Ei siis ratkaisua siihenkään ongelmaan. Upeaa.
Jokin valaisi Majatalo Freijan ulkopuolta. Alex vannoi nähneensä susimaisen olennon, muttei ollut varma, ja keskittyi päätään puistellen
takanaolevasta pöydästään olevaan MasQueradeen. 'Kaksinkertaien uloslento Joulutanssisista'. Hienoa. Alex ajatteli kyllätyneenä.