Remember me when I am gone~

//Pelin juoni siis on, että hahmot järjestelevät paattiaan lähtökuntoon. Samalla he tutustuvat toisiinsa ja muistelevat menneitä. Matkalla heidät yllättää kuitenkin rajumyrsky.. Mukaan vänä&Fin-Kend, Casmirá&Meg sekä Akapus&Akapus.
Pelin tapahtumat sijoittuvat ennen tuota 'Ollaanko vai eikö olla?'-peliä.//

Oli melko tuulinen päivä. Pilvet olivat peittäneet auringon pilveensä eikä sitä näkynyt juuri laisinkaan. Muutama säde pääsi silloin tällöin valaisemaan pienen pientä rahtialusta, jossa itse Akapus hääräili.
Jos tarkasti katsoi kiikarillaan, saattoi nähä myös kymmenkunta merimiestä nostelemassa purjeita ylös ja kiillottelevat laivan puista kanssa. Rannassa jotkut merimiehet, mukaan lukien perämies, ottivat rahtia laivaansa ja sopivat aikataulusta ja hinnoista.
Miehet huhkivat todenteolla, illalla olisi ohjelmassa laivan ensimmäiselle retkelle lähteminen. Kaikkia jännitti hieman, mutta tokihan se nyt on ymmärrettävää.

Myös laivassa juuri työn saanut 17-vuotias perämies Námornìk "Náro" huuteli silloin tällöin ohjeita miehille. Kaikki olivat valoisalla päällä, vaikka päivä olikin melko pilvinen. Kokki hääräili kittiössä valmistaen merimiehille ruokaa. Jotkut olivat kyllä sanoneet, etteivät aijo syödä mitään kamaluuksia vaan käyvän viimoisen kerran rannassa haukkaamassa ruokaansa.

Náro katseli erään miehen touhuja, hän näytti olevan vain hieman häntä vanhempi. "Ensimmäinen matkasi, vai?" poika kysyi vakavasti, "siitä saattaa tulla raju. Olen kuullut, että on saapumassa rajuilma." Námornìk jätti kauhistuneen näköisen miehen ällistyneenä sitomaan narujaan, kun hän itse kuherteli onnessaan. Jos hän saisi kylvettyä kokemattomille merimiehille hieman sisua ja kauhua, sekä pelkoa merta kohtaan, he saattaisivat joskus yhtyä hänen kanssaan kapinaan typerää kapteenia vasten, joka luuli olevansa täysin turvassa.

Námornìk nappasi vyöltään miekkansa ja katkaisi yhden narun. Purje avautui. Samassa hän viittoi kaksi miestä ylös asettelmaan purjeen purjehduskuntoon. Miehet eivät olleet saaneet purjettakaan auki, ilman että hän oli saapunut ja tehnyt työn selväksi. Millaista porukkaa Akapus oikein laivalleen oli hankkinut?
Itse kapteeni oli taatusti vain vetelemässä hirsiä omassa palatsissaan ohjauskannen alapuolella. Mokomakin typerys.

Námornìk etsi katseellan kapteenia, mutta ei nähnyt missään jo hieman ikääntynyttä miestä, vaan kohautti harteitaan ja hyppäsi verkkoon, joka vei suoraan mastossa kiinni olevaan tähystilaan. Poika hyppäsi pieneen "ämpäriin" ja otti maassa makaavan kaukoputken käsiinsä.. Mahtavaa.. rajuilma iskisi kovaa. Ennen sitä, tai kenties vasta sen jälkeen hän voisi hieman ottaa kapun kanssa yhteen laivan herruudesta.

Námo loikkasi verkkoa pitkin takaisin kannelle ja venytteli käsiään. Reippain askelin hän asteli ohjauskannelle ja tarttui ruoriin kiinni. Hän hieroi sitä käsissään hetken ja katseli sen joitakin lahonneita kohtia. Se todellakin tarvitsisi korjausta. Mutta myöhemmin.

Nuori perämies huusi kaikille: "Huhhoijaa, kaikki miehet kannelle!" ja pian suuri joukko merimiehiä oli astellut ohjauskannen eteen. Námornìk laski miehet ja jakoi sellaisille miehille työt, joilla ei ollut vielä mitään tehtävää..

Fin-Kend oli aamusta jo tullut laivalleen töihin. Fin-Kend nosteli kaikista painavimamt lastit alukseen ja katsoi aina laivaan astuessa, miten nuori perämies komensi muita. Se oikeastaan huvitti Fin-Kendiä nuori komentelija. Aamusta alkaen oli tuullut ja taivas oli ollut pilvessä, joskus oli saattanut auringon däde päästä jostain raosta paistamaan. Fin-Kend piti kun pääsi raskaisiin työhön eikä esim joutunut kokkaamaan tai laivaa pesemään. Rahti aluksen ensimmäinen purjehdus oli tänä iltana ja kaikkia jännitti ja sen kyllä huomasi sillä tunnelma oli hyvin nihkeää ja jännittynyt.


Fin-Kend piti tuosta perämiehestä, joka oli kuulemma Námorik niminen 17- vuotias. Hänessä oli asennetta. Fin-Kend oli aluksi ollu vähän epäilevä rämää laivaa kohtaan, mutta oli ihan mukavaa oikeasti olla töissä täällä, vaikka kapteenista hän ei pitänyt yhtään. Fin-Kend päätti syödä mitä laivan kokki tarjoaisi, koska se on tyydyttävä siihen mitä saa, kun taas jotkut olivat menneet rantaan syömään.


Fin-Kend oli huomannut, kuinka tuo nuori Námorik oli saanut vanhemman miehen kauhuu, kun kertonut myrskystä ja pahasta matkasta. Se oli huvittanut Fin-Kendiä ja sen takia melkein tiputti laatikon, mutta ei onneksi. Sillä laatikko oli ollut yksi tärkeä laatikko, eihän Fin-Kend sisältöä tiennyt. Fin-Kend sseurasi, miten Námorik ohjasi kaksi miestä purjeiden avaukseen. Hohhoijaa oli kapteeni sitten valinnut taas oikein tuholais miehistön tai no mitä siltä kapteenilta odottikaan? Kapteeni ei laivansa eteen viitsinyt edes vaivautua. Fin-Kend nousi laivaan kun tavarat oli nostettu ja meni ruorin luona olevan Námorakin luo. "Homma hoidettu perämies." Fin-Kend sanoi ryhdikkäästi.

// Älkää nyt kaikki usuttako hahmojanne Akapusin perään, ihan mukava mies se välillä on. : D Melkein mieli tekis ottaa peliin vielä lisää väkeä, mutta kun vastausvuorot venyy silloin niin paljon. //

Tuuli oli tuivertanut auringon lähes aukottoman tasaisen untuvapilviverhon peittoon. Oli vain ajan murhe, milloin nuo untuvapilvet muuttuivat uhkaavammiksi. Viima toi mukanaan etelästä synkkää kumpupilvi armeijaa joka jo riehui siellä missä meri yhtyi taivaaseen. Alukset kelluivat sataman kolmen laiturin vierillä, lähes tyynellä veden pinnalla. Suurin osa niistä sai turvallisesti jäädäkkin myrskyn ajaksi tuohon suojaisaan Payonin pohjukkaan, mutta yksi vaatimaton kauppa-alus oli ottanut tehtäväkseen purjehtia urheana myrskyn silmään. Alus oli kaksi mastoinen purjelaiva, nimetty Argoksi. Se oli kovin heiveröinen jo muiden sataman alusten rinnalla, mutta mitä se oli myrskynsilmässä ? Vai oliko siitä silloin enää mitään jäljellä ? Kapteeni oli kuitenkin ollut horjumaton päätöksessään aluksen lähdöstä. Viimeisestä pitkästä merimatkasta oli jo pitkä aika, oli vihdoin aika päästää Argo vapaammille vesille. Tämä aikaväli oli niin suuri, että moni miehistön jäsenistä oli kerennyt jo vaihtua toiseen. Joko tämä aluksen miehistöstä poistunut ei ollut hoitanut tehtäviään, tai sitten hän oli löytänyt parempaa.

Edellä mainittua kapteenia ei tuona päivänä satamassa ollut vielä näkynyt. Siellä hän kyllä oli, mutta häntä ei voinut nähdä, koska kenelläkään muulla kuin miehellä itsellään ei ollut syyttä lupaa tunkeutua tämän pieneen linnaan komentokeskuksen alapuolelle, johon hän oli rakentanut itselleen pesän. Hytissään tuo huoleton herra veteli päivätirsoja, jotka olivat suoraa jatkoa aamuyöllä alkaneesta unesta. Kulunut ilta oli venynyt hieman liian pitkäksi, niin kuin kapteenin illoilla usein oli tapana, mutta hän kun oli aluksen johdossa ei kenelläkään ollut vastaan sanomista. Varsinkaan kun hän muuten hoiti päämiehen tehtävänsä kohtuullisen hyvin. Hälinä laiturin vieressä kelluvan aluksen kannella sai tuon unikeon jonkinlaiseen valvetilaan. Verhoa ikkunan edestä raotettuaan hänelle paljastui vaikuttava näky. Merimiehiä-ja naisia kulki kiireisinä ja tärkeinä hänen ikkunansa ohi, joku kantoi laatikkoa, toinen taas oli menossa hakemaan sellaista laiturilta. Tämä näky sai kapteenin hivenen vaivautuneeksi. Kun muut olivat paiskineet riuskasti töitä aluksen tulevan lähdön eteen, niin hän oli seikkaillut unten mailla. No, mies ei ollut kuitenkaan sorttia, joka hätkähteli helposti omista virheistään, vaan hän päästi verhon reunan vaipumaan takaisin paikoilleen, kasasi itsensä kokoon ja valmistautui uuteen päivään..

Pitkäksi venyneitä yöuniaan hän ei maininnut sanallakaan, mutta päätti hyvittää vaivan auttamalla miehistöä työssään. Laiturilta hän kippasi mukaansa raskaan puulaatikon ja lähti kuljettamaan sitä käsivarsillaan ruumaan, kuin olisi ollut vain yksi vaivainen miehistön jäsen. Varmaankin nöyrin ele, mitä Akapusilta olisi voinut odottaa. Tuo jukuripää kun ei ollut kovin valmis myöntämään omia virheitään. Ruuma, jonne kauppatavara kasattiin oli synkkä ja pimeä tila, pohjalankut olivat hiomatonta puuta, samoin kuin kyljetkin. Pimeys johtui siitä että tuo tila vei aivan kokonaan kolmikerroksisen aluksen pohjatilan ja näin ollen sinne ei päässyt päivänvalo pilkistelemään. Ovi oli kuitenkin jätetty auki ja muutamiin tukitolppiin oli sytytetty soihtuja, jotta miehistö osaisi lastata tavarat mahdollisimman järkevästi mahduttaen kaikki tavarat mukaan. Kapteenia hämmästytti mistä lastia enää tuohon aikaan saatiin. Yhteydet muihin kaupunkeihin oli katkaistu ja sodan edellä kaupungin omavaraistalouskin oli laskenut huomattavasti. Silti tavaraa tuntui riittävän. No, ainakaan ei muissa satamissa täytynyt rahalla ostaa kaikkea, vaan pystyi käymään vaihtokauppaa.

Hetken vahdittuaan ruumassa tavaran lastausta, Akapus siirtyi takaisin kannelle. Vaikka aurinko ei suoraan paistanut, joutui mies siristelemään silmiään takaisin päivänvaloon päästyään synkästä alatilasta. Hän vaelsi tietämättömänä kannella, tarkastellen voisiko olla missään avuksi. Hän ehti juuri parhaaksi perämiehen käskynjakoon, joka tapahtui ylhäältä komentokannelta. Hivenen härnäsi nuorukaisen johtajamainen käytös, mutta Akapus päätti odottaa toiseen hetkeen, jolloin näyttää pojalle kuka aluksella oli kapteeni. Ei nyt miehistön edessä. Akapus kapusi tikkaita pitkin ylös komentokannelle, johon perämiehen lisäksi oli ehtinyt jo yksi miehistön jäsenistä ja istahti kaiteelle.
"Hyvin on nuori perämies löytänyt paikkansa aluksesta." Kapteenin äänestä kuulsi sävy 'tästä puhutaan vielä'.

Meg heilautti miekkaansa vasemmassa kädessä. Käteen koski, mutta kipu ei ollut vaivan arvoinen. Hän laski miekan alas ja huokaisi syvään. Hänen vasen kätensä oli jo kauan venkuillut vastaan, mutta tällaista kipua ei edes hän osannutkaan odottaa. Meg venytteli hieman ja nosti miekkansa oikeaan käteen. Oikealla kädellä hän voisi taistella, mutta ei yhtä hyvin kuin vasemmalla. Olihan hän vasenkätinen. Meg irvisti ja nousi ylös. hän katseli ympärilleen. Tyttö oli satamassa. Lokkien kirkuna, ja meren pauhuu hyväilivät hänen korviansa, mutta kuitenkin hänestä tuntui siltä, että jokin olisi pielessä. ja pahasti. Meg huokaisi ja uskoi olevansa vain vainoharhainen. Tuskin mikään hätänä olikaan. Pian hänen olisikin jo aika palata laivaan, sillä kapteenin mukaan he olivat lähdössä. Viemään lastia taas. Meg käänähti ja vilkaisi vielä taivaanrantaan. Mustia, ja tummanharmaita pilviä alkoi kerääntyä taivaalla. Myrsky olisi saapumassa. Megiä itseasiaassa ihmetytti se, että kapteensi saattoi lähteä tällä ilmalla merelle. Laiva oli pienempi kuin muut ja se ei kestäisi hirveitä myrskyjä. Mutta eihän päätös itseasiassa ole Megin. Hänen pitäisi oikeastaan jo kiirehtiä laiva odottaa.

Tyttö suuntasi askeleensa kohti laivaa. Hän olisi pian elementissä, laivassa. Vaikka hän on merimies, ei hän yleensäkkään tee hirvittävästi töitä. Meg veti sisäänsä meriilmaa ja huokaisi. Hän oli saapunut laivalle. Kaikki pakkasivat laivaa, ja olivat muutenkin työn touhussa. Laatikkoja kannettiin ja miehet huhkivat. Meg hymyili ja mietti itsekseen sitä, että pian tuo pieni alus olisi merellä. Sen suuressa syleilyssä. Meg käänsi päätänsä oikealla, vaihtoi miekkansa vasempaan käteen ja katseli laivaa. Pian hän olisi kyydissä ja laiva jo kyntäisi merellä. Meg kiristi nopeasti kätensä siteen ja hyppäsi voltilla laivaan, voltin hän oli oppinut jo kauan sitten. Merirosvolaivassa. Nyt hän työskenteli pelkässä kauppalaivassa, mutta olihan se tyhjääkin parempi. Tytön mieli kun halasi aina merelle. Meg katseli ympärilleen laivassa ja huokaisi onnesta. Nyt pitäisi vain etsiä joku paikka, missä oleilla. Meg käveli laivan keulaan ja huokaisi hiljaisesti. Hän ei aikonut auttaa tavaroiden kantamisessa, ei ollenkaan. Muuta saisivat tehdä sen.

Meg katseli merelle, ja odottelikin jo lähtökäskyä. Pian narut irrotettaisiin ja he pääsisivät lähtemään. Muut olivatkin jo pakanneet laivan ja pian he lähtisivät. Meg huokaisi hiljaa ja etsi katseellansa kapteenia. Tämä oli perämiehen kanssa. Perämies jakeli käskyjä, ja kapteeni katseli avuttomana vieressä. Meg kikatti hiljaisesti, mutta ryhdistäytyikin pian. Eihän kapteenille saisi nauraa, ei koskaan. Meg katsahti mastoon ja näki siellä korin. Sinne hän nyt kiipeäisi. Tyttö suuntasi askeleensa kohti koria ja kiipesi nopeasti verkkoa pitkin. Pian hän jo seisoikin korissa ja vilkutti allaoleville merimiehille. Yksi miehistä vihelsí, ja Meg irvisti tälle. olikohan hän ainut nainen koko laivassa tällä hetkellä? Ihan sama. Megin hiukset heiluivat merituulessa kun hän katseli kohti horisonttia. Laiva alkoi jo olla lähtökunnossa. Pian he jo olisivatkin merellä. Miehet hääräilivät yhä kannella ja taivaalle kerääntyi yhä tummia pilviä. Myrsky olisi pian täällä.

//Eli järjestys, Kittyh, vänä, Akapus ja sitten mie. //

Námornìk katseli ympärilleen, laiva näyttä siltä, kuin olisi pian valmiina lähtöön. Kapteeni sanoi kauempana häneen katsoen jotakin, mutta tuuli oli kovin voimakas ja vetäisi sanata mukanaan. Námornìk vain kohautti harteitaan välinpitämättömästi, toivottavasti asia ei olut siltikään kovin tärkeä.

Poika hyppäsi komentosillalta kannelle niin, että hänen saappaansa tömähtivät mukavasti. Jotkut merimiehet kääntyivät häntä kohden katsoen, oliko pojalla mitä asiaa. Námornìk nosti kätensä osoittaakseen, että kaikki oli hyvin.
Hän jatkoi matkaansa kohti kapteenia, joka seisoskeli omalla paikallaan arvioiden miehiä.
"Anteeksi, saanko häiritä?" animaagipoika sanoi aivan kuin ei olisi kuullutkaan kapteenin äskeisiä sanoja, "laiva on valmiina lähtöön. Annanko käskyn?" Námornìk kysyi.
((Perämies antaa ohjeet, jotka kapteeni on hälle antanut ilmoitettaviksi. Kapteeni antaa käskyt ja ohjaa laivaa pääosin.)) Kapteenilla kesti hetken ajan, ennen kuin hän ymmärsi tilanteen.
"Rahtia ei ole paljon, meidän tulisi lähteä mahdollisimman nopeasti". Námornìk jatkoi. Hän vilkaisi sivusilmällä, keitä kaikkia paatissa oli.

Uusi tyttö oli astellut laivan tihrustuskoppiin, Megkö hänen nimensä nyt olikaan.
Námornìk katseli hetken naisen touhuja, hän näytti osaavan hommansa. Nainen näytti todellakin tietävän, mitä tuli tehdä. Hän näytti kovin nuorelta, ehkäpä hänen ikäiseltään neidiltä.
Fin-Kend, vanha tuttu. Työskennellyt laivassa vuosia, joten hän ei ollut uusi tuttavuus. Monet seikkailut he olivat yhdessä läpi käyneet.
Ja tietysti Akapus, kapteeni kaikkitietävä. Ajatellessaan kapteenin pärstää poika tirskahti hieman, mutta tajusi vasta sitten seisoneensa kyseisen pärstän edessä. Hän odotti vastausta..

//Eli MELKO LYHYITÄ rooleja olisi kiva saada, että jaksaa aina kaikki lukea . DD Nyt kun on jonkin verran porukkaa..//

Fin-Kend murahti perämiehelle kun tuo ei ottanut tätä edes huomioon. Mikäkin nulikka? Fin-Kend mietti ja lähti komentosillalta alas kannelle ja neuvoi nuoria asioissa, mitä nuo eivät osanneet. Laita tuo tuonne , sido tuo tuohon , älä nyt haaveile kesken hommien. Noita sanoja hän oli hokenut varmasti yli 400 kertaa kun oli ivhdoin päässyt kannen toiselle puolelle laivan kärkeen.


Fin-Kend mulkaisi kopsahdusta, mutta huomasi sen olevan perämiehen saappasita ja tuon näyttävän kaiken olevan hyvin.Tyhmä tapa saada huomiota nulikka. Fin-Kend mietiskeli ja meinasi sanoa sen jo ääneenkin. Perämies oli mennyt kapteenin luo sanonut laivan olevan lähtövalmis ja siitä hetken päästä kertovan, että rahtia ei olisi paljoakaan. Fin-Kend oli pistänyt huomioon saman asian kuin perämies tuo laivaan utllut uusi nainen Meg? osasi hommansa. Hetken aikaa Fin-Kend katseli ympärilleen ja lähti sitten tarkistamaan solmujen tiukkuudet ja sen jälkeen kaiken rahti tavaran olevan paikallaan. Kaikki oli kunnossa nyt Fin-Kend meni tietylle paikalle ja katsoi kysyvästi perämiehen ja kapteenin suuntaa nostaisiko tämä ankkurin.

//anteeksi lyhyys, mutta kone pätkii viellä ajattelin tulla vain vastaamaan huomenna kone korjataan täysin.//

Meg huokaisi onnelisena. Merituuli riepotteli yhä hieman laivaa, ja perämies ja joku toinen tivasivat kapteenilta olisiko jo aika lähteä. Meg ei välittänyt oikeastaan hirveästi siitä, joko lähdettäisiin. Tyttö voisi odottaa vaikka kuinka kauan. Kuitenkin he merelle pääsisivät pian. Tyttöä kuitenkin jo ihmetytti hieman se, että mikä kesti. Meg huokaisi ja katseli korista kannelle. Kaikki tavarat oli jo lastattu ja viimeisetkin miehet seisoivat jo laivassa. Jokainen odotteli vain lähtö käskyä. Meg nyrpisti nenäänsä ärtynesti. Mikä nyt kesti? Hän tarttui johonkin purjeita pitävään köyteen ja liukui sitä pitkin sulavasti alas. Nyt hänen olisi tehtävä jotakin, jotta matkaan päästäisiin jo.

Meg asteli kapteenin luokse ja niijasi tälle. "Kapteeni hyvä, minusta tuntuu siltä, että olisi aika lähteä." Hän sanoi ja tarttui kapteenia kdestä johdattaen tämän hyttinsä luokse. "Minä sanon käskyn, te voitte vaikkapas nukkua." Hän sanoi ja sulki hytin oven kapteenin mentyä sinne. Sen jälkeen tyttö asteli kannelle ja alkoi puhua. "Huomio! Minusta tuntuu, että on aika lähteä!" Hän huusi ja katseli muita. "Nostakaa ankkuri." Hän lopulta käski muita ja katseli kuinka laiva lähti liikkelle. Nyt he olisivat vesillä, vaikka myrsky oli nousemassa. Meg huokaisi ja hymyili. Eihän tuon kapteenin taivutteleminen vaikeaa ollut..

//Sori autohitti, mutta oli pakko päästä liikkeelle. Eli järjestys on uusi: 1.Casmira 2. Kittyh 3. vänä. Akapusta katsos ei ole käynyt vähään aikaan.//

Námornìk katsahti nopeasti kapteeniin, jonka vierelle Meg oli itsensä änkenyt. Nainen vain hyppäsi Akapuksen luokse ja pyysi antaa lähtökäskyn. Juurihan hän sitä oli antamassa! Närkästyneenä nuorie perämies astui sivuun irvistäen Megille, joka lähti johdattelemaan kapteenia kohti omaa hyttiään. No jaa, sinnehän hän jäisikin taatusti koko matkan ajaksi. Kukaan ei edes tiennyt, minne laivan nokka oli suuntaamassa!

Meg kailotti, että oli lähdön aika. Námonrìk vetäisi naisen luokseen ja kuiskasi tämän korvaan: "Minä olen täällä se perämies". Tämän tehtyään hän käänähti ympäri ja lähti kävelemään hitaasti kohti ruoria tarttuen sen suuriin kahvoihin. Pitkästä aikaa Argo lähti liikkeelle, niin monet kuukaudet se oli seisonut satamassa ilman töitä, saatika sitten ihmisiä.

Päästyään satama-alueelta pois Námornìk jätti ohjaamisen sikseen. Hän käski Fin-Kendin tarttua ruoriin ja ohjata heitä kohti Helheimiä. Toivottavasti nuroukainen tiesi, missä tämä oli. Ja kyllähän tämä varmastikin osaisi kartan kaivaa jostakin varastoista.

Tämän tehtyään hän käveli koreasti Megin luokse.
"Kuten äsken sanoinkin jo, toivon, että minä jaan täällä käskyt. Ja nyt kun kapteeni on nokosillaan, minä myöskin tiedän mitän tulee tehdä." Hän vilkaisi naista silmäkulmastaan ja kääntyi kohti laitaa. Jotenkin hän kuitenkin arvosti kyseistä naista. Rohkeasti tuo kaikkia muita nuorempi neiti oli astunut esiin ja ilmoittanut laivan olevan lähdössä. Satoi tai paistoi, tämä laiva seilaisi vaikka läpi harmaan kallion!

Meg katseli yhä tyytyväisenä ympärille. kaikki olivat totelleet hänen käskyänsä, ja nyt päästäisiin varmasti liikkeelle. Yhtääkkiä tyttö tunsi kuinka jokin veti häntä. Se oli perämies. Meg kuuli kuinka tämä kuiskasi hänelle jotakin. "Minä olen täällä se perämies". Tuo sanoi hieman närkästyneen kuuloisena. Meg katsahti miehen perään kun tämä jo astelikin ruorin luokse. 'Äh, aivan sama.' Tyttö ajatteli ja käänähti taas kohti mastoa. Hän ei voinut vastustaa kiusausta kiivetä ylös. Meg tarttui verkkoon ja lähti kapuamaan ylös päin. Pienen kiipeämisen jälkeen hän olikin jo perillä. Tyttö huokaisi ja katseli merelle uteliaana.

Meg huokaisi. Ilman kaukoputkeakin näki sen, että oli nousemassa myrsky. Hänen mielestänsä olisi kylläkin paras tarkistaa asia vielä kaukoputkella. Meg nousi korista ja kiipesi verkkoa pitkin alas. Ennenkuin hän ehti edes kaukoputken ottaa, oli jo Námo tulossa häntä kohti. Meg hymähti ja katseli miestä ilmeellä 'onko asiaa?'. "Kuten äsken sanoinkin jo, toivon, että minä jaan täällä käskyt. Ja nyt kun kapteeni on nokosillaan, minä myöskin tiedän mitän tulee tehdä." Tuo perämies sanoi ja käänähti kohti laitaa.

Tyttö kohotti kulmaansa katsoen miestä arvostellen. Mikä tämä nyt oli säätämään. Meg asteli miehen perään. Hän haluaisi näyttää, taikka tehdä jotakin jotta tuo mies ymmärtäisi sen, ettei tämä tyttö aijo jäädä vain seisomaan. Yhtäkkiä hän keksi sen. Se ei ole ihan Megimäistä, mutta näyttävää kuitenkin. Megin suu kääntyi virneeseen ja tämä asteli Námon viereen. Tyttö tarttui nopeasti Námoa kaulasta, ja ennenkuin tämä ehti tehdä mitään oli jo Meg suutelemassa miestä. Aikamoinen yllätys, eikös?

//Anteeksi pieni autohitti!//

Námornìk poistui Megin luota saappaansa kolisten voimakkaalla äänellä pitkin laivan kantta. Hän hymyili jokaiselle merimiehelle, joka häntä tallusteli vastaan. Laiva oli lähtenyt liikkeelle, se oli hyvä aloitus heidän matkalleen. Ja monille miehille se oli ensimmäinen. Harmi vain, että myrsky oli juuri saapumassa heidän matkalleen. Mutta hänen mielipiteensä ei ollut muuttunut, laiva purjehtisi vaikka myrsyn lävitse, jos niin olisi tarkoitus. Ja todentotta.. Jumalat suojelisivat heitä taatusti matkallaan. Námornìk oli aina uskonut jumaliin, he taatusti suojelisivat häntä!

Samassa hän jo kuuli takaantaan askelia vaimeana. Niitä tosin kuului kaikkialta, joten nämä eivät olleet mitenkään erikoiset. Kuitenkin äkkiä jokin tarttui häneen takaapäin. Hän oli juuri huutamassa apua, mutta samassa hän huomasi tähystäjän seisovan hänen kaulallaan. Perämiehen silmät laajenivat hämmennyksestä, kun hän seisoi tuijottamassa tuota naista. Naisen silmät hehkuivat - hän todellakin oli odottanut merimatkaa, aivan kuten hänkin. Naisen hiukset huojuivat reippaassa tuulessa, kun hän lähestyi Námornìkin huulia. Mies kuitenkin pysyi tilanteen tasalla ja tarttui naisen käsivarsiin puristaen niitä voimakkaasti. Hän työnsi naisen kauemmas itsestään.

"Mitä sinä oikein yritit? Ei taatustikaan ollut vahinko, että yhtäkkiä yllätit minut takaapäin huulet töröllään!" nuorukainen vauhkosi ja tönäisi naista pois päin itsestään.
"Lutka", hän hymähti perään toivoen siltikin, että nainen vain kuullut. Sillä ei siltikään ollut kovin ystävällistä haukkua merimiehiä laivallaan, saatika sitten tarttua toiseen, tuntemattomaan kaulaan valmiinsa suutelemaan. Ehkäpä toinen oli tahtonut näyttää, että hän ei ole aivan mikä tahansa purjehtija. Pieni hymykaare nousi siltikin hänen huulilleen, ei hän voisi mennä sanomaan, ettei pitänyt äskeisestä yllätyksestä. Hänelle ja Megilla koittaisi vielä aika, jossakin vaiheessa varmasti..

Námornìk levitti kätensä laivan reunalle ja nojasi siihen vetäen syvään merihenkeä siälleen. Hän katseli silti melko masentuneen näköisenä. Hän tahtoi, että Ephany muistaisi hänet, vaikkakin hän seilaisi meriä aivan maailman tappiin saakka. Hän tahtoisi mahdollisimman serkkunsa luokse, mutta silti meri veti häntä puoleensa. Pitkiin aikoihin hän ei ollut merillä käynyt, mutta silti juuri kun hän oli tutustunut sukulaiseensa koitti aika lähdön. Jos hän olisi saanut olla serkkuna seurassa vielä yhden ainoan päivän, hän olisi voinut kertoa tytölle itsestään ja kysellä kysymyksiä. Mutta seuraava tapaaminenh olisi vasta kuukausien päästä.

Námornìk käveli Megin vierelle ja kuiskasi tämän korvaan salaperäisellä äänellä: "Yhdeltä minun kopperossa" ja poistui vilkaisemattakaan naiseen päin. Tietenkin hän halusi tehdä tuttavuutta enemmän tuon 'lutkan kanssa', mutta päätti pitää suunsa kiinni muille merimiehille ja palasi takaisin askareisiinsa seuraillen miesten hommia ja kertoessa koordinaatteja Fin-Kendille. Päivä oli vasta alussa, mutta silti hän odotti jo yötä kovin.. hän todellakin odotti sitä..


[Ei se minua haittaa ^^
Voidaan aloittaa nyt ihan kunnon pituisten viestien kirjoitus, kun vänä ja Akapus ovat kateissa. Ja nyt tässä pelissä selvisi "neljännessä kohdassa" aiheen nimen tarkoitus!]

Tuo perämies ei ollutkaan sitä sorttia, mikä hämmentyy liikaa. Helposti mies oli vain työntänyt Megin pois. Meg kiroili itsekseen ja katseli miestä hieman vihaisena, mutta hän yritti kuitenkin säilyttää hermonsa. Tapahtui mitä tapahtui. "Mitä sinä oikein yritit? Ei taatustikaan ollut vahinko, että yhtäkkiä yllätit minut takaapäin huulet töröllään!" Mies sanoi vihaisena. Meg tuhahti katsellen miestä yhä arvioiden. Mutta se ei ollut vahinko. " Ei, se ei ollut vahinko." Hän sanoi miehelle ja irvisti.

Námo asteli pois vihaisena ja Meg asteli myös. Matkalla hän sieppasi kaukoputken vihaisena pöydältä. Hän käveli laivan reunalle ja istuitui siihen vihaisena. Hänen yrityksensä yllättämisestä oli mennyt täysin karille, ja pahastikkin. Mutta tuo perämies saa vielä nähdä. Siitä tyttö oli varma. Häntä kun ei niin vain peitota. Meg käänsi katseensa mereen. Se oli aina niin kaunis. Naisen suu kääntyi pieneen hymyn tapaiseen ilmeeseen. Mari sai hänet aina niin hyvälle tuulelle. Tyttö huokaisi ja käänsi nyt katseensa laivaan. Námo oli tulossa häntä kohti.

Mies asteli hänen viereensä aivan totisen näköisenä. Meg kohotti uteliaana kulmiansa. "Mitä nyt? " Hän kysyi ja pian Námo kuiskasi jotakin hänen korvaansa. "Yhdeltä minun kopperossa" Tämä sanoi. Meg katseli miehen perään kun tämä poistui sanomatta sanaakaan. Oliko tuo yleinenkin tapa nykyään? Meg huokaisi ja hyppäsi alas reunalta. Hän menisi nyt tähystämään. Tyttö suuntasi askeleensa taas mastoa kohti. Yhdessä hujauksessa hän kiipesi ylös kaukoputki hampaidensa välissä. Tyttö astetti kaukoputken silmällensä ja kääntyi katsomaan taivaanrantaa. Mustia pilviä oli joka puolella. Tyttö huokaisi ja katsoi alas laivan puoleen. Hän näki kuinka Námo jutteli Fin-Kendille. Nämä juttelivat kai koordinaateista tai jostakin muusta. Meg istuitui koriin ja haukotteli maireasti. Häntä väsytti. Ja heidänhän piti tavata vasta yhdeltä yöllä.

Meg astetti kaukoputken korin lattialle ja huokaisi. Hän ei yhtään tiennyt mitä kello on nyt. Mutta nyt oli aikaisintaan päivä, sillä laiva oli lähtenyt aamulla, ja he eivät olleet vielä edes päässeet kunnolla satamasta pois. Se oli noin 300 sadan metrin päässä takana. Hän kääntyi taas kohti ulappaa. Voi kunpa kello olisi jo yksi yöllä. ' Hmm, mitä voisinkaan tehdä jotta aika kuluisi nopeammin? ' Meg ajatteli väsyneenä. Yhtäkkiä hän keksi sen. Hetken kuluttua korista alkoi kuulua jumalaista laulua. Se ei välttämättä kuulunut alas asti, mutta meg ainakin nautti sen kuuntelemisesta. Tyttö lauloi hetken, kunnes kyllästyi. Meg nousi ylös, haukotteli ja lähti kiipeämään alas verkkoa pitkin.

Tyttö hyppäsi kannelle iloisena ja huokaisi. Mitäköhän hänen pitäisi tehdä? Meg käveli eteenpäin, kunnes joku tuli kysymään häneltä olisiko tällä hetki aikaa. Tuo mies johdatti Megin laivan keulaan ja tarttui tätä vyötäröstä. Meg kohotti kulmiansa vihaisena. "Miksi sinä pidät minusta noin kiinni? " Tyttö kysyi ja mies vain nauroi maireasti. Meg yritti vetäytyä kauemmaksi, ja onnistuikin siinä. Tämä merimies astui lähemmäksi häntä yrittäen suudella. Meg työnsi miestä vihaisena kauemmaksi. Millä oikeudella tämä tulee lääppimään? ja kun Meg ei keksinyt muutakaan ratkaisua, päätti hän lyödä miestä. Ihan vähän vain huitaista. Meg löi miestä, mutta tämä vain nauroi. Nyt häntä jo alkoi suututtaa. Vihaisena tyttö potkaisi miestä sinne 'arkaan paikkaan' . Tämä kaatui maahan ja Meg hipsi miehen ylitse. Sitä saa mitä tilaa. -->
_____________________________________________________________

Oli yö. Kello oli hieman yli yksi yöllä, ja Meg oli jo myöhässä. Laiva oli ankkuroitu, sillä sumu oli ollut liian paksua jatkamiseen. Useimmat nukkuivat, mutta pari miestä vartioi laivaa. Meg hipsi hiljaa kohti perämiehen hyttiä. Hehän olivat sopineet 'treffit' Námon kanssa, tai oikeastaan Námo ne oli sopinut. Meg oli saapunut miehen oven taakse. Hän koputti oveen hiljaa ja kuiskasi:
" Námo, sinulla oli jotakin asiaa...? " Tyttö sanoi ja odotti kunnes ovi avattiin.


//Anteeksi tuo pikahyppy ajassa Silmäpuolisorto //

--> YÖLLÄ

Námornìk istuutui natisevalle sängylleen ja katseli laikaisesta ikkunasta ulos. Hän oli nähnyt miehistön kaameat tilat, eikä todellakaan tahtoisi olla vain tavallinen merimies. Hän sentään oli perämies, joka ymmärsi asiansa. Hyvillään hän kaatoi pieneen lasiin (jonka kyljessä luki suurin kirjaimin Námornìk) vettä ja joi sitä odotellessaan Megiä saapuvaksi. Hän vilkaisi kelloonsa melko väsyneenä ja tiirasi sitten ikkunasta, josta näki kannelle. Tänne asti saattoi kuulla merimiesten väsyneet huokaukset ja kovaäänisen kuorsauksen. Välittämättä niisä hän kävei takaisin sängylleen ja kaivoi pienestä lipastosa sen viereltä tulitikut ja kynttilän. Hän sytytty paksun kynttilän palamaan ja jätti sen pöydälle pieneen kulhoon. Se valaisi sopivasti hyttiä. Tämän jälkeen hän käveki reippain askelin ikkunoidensa luokse ja sulki likaiset verhot. Sitten vain odottelemaan.. Kello näytti olevan jo muutaman minuutin yli yksi. Oliko Megillä vaikeuksia vartijoiden kanssa? Toivottavasti ei. Näyttäisi melkoisen epäilyttävältä, jos miehistön jäsenet hiippailisivat keskellä yötä toistensa hyttiin. Siitä puhuttaisiin varmasti itse pääjehun kanssa.


Námornìk nielaisi ja ja joi vetensä loppuun vaivalla. Se ei tuntunut menevän alas kovinkaan helpolla. Hän ei haluaisi, että kapteeni saisi tietää Megin yöllisistä seikkailuista hänen hyttiinsä. Se olisi varmastikin rangaistava teko. Jonkin verran hermostuneena hän nousi seisomaan ja oli juuri avaamassa puista ovea, kun hän kuuli koputusta. Huokaisten hän avasi oven ja odotti, että tyttö pääsi sisälle turvallisesti.
"Tuliko ongelmia vartijoiden kanssa?" hän kysäisi varovasti, mutta hiljaa, ettei kukaan muu kuulisi. Hän katseli hetken tyttöä, kunnes aloitti asiansa selittämisen.
"Niin, pyysin sinut tänne koska ajattelin, että meidän olisi hyvä tutustua lähemmin. En ole ennen ähnyt sinua täällä. Taidatkin olla uusi?" Námo sanoi ja viittoi Megin istuutuman natisevalle patjalle sängyllään.
"Ajankohta tietysti on hieman epäilyttävä, mutta tavallisesti sivistyneet merimiehet eivät kovinkaan paljon välitä naispuolisista työtovereistaan. Jos kapteeni näkisi minun keskustelemassa kanssasi.. en tiedä mitä hän mahtaisi ajatella." Námronìk kohautti väsyneenä olkiaan ja jatkoi pidettyään hetken tauon.
"No, miten sinä olet Argolle eskynyt?" hän kysyi viimein siistittyään hieman sotkuista hiuspehkoaan peilin edess. Hän kääntyi takaisin naiseen ja odotti tämän vastausta.

Kuultuaan vastauksen hän kertoi oman tarinansa.
"Minä eksyin Argolle vuosien jälkeen. Olin aina tahtonut päästä merille. Se kutsui minua aivan pienestä pojanrääpäleestä lähtien. Ajattelin, että kukaan ei tahtoisi pantteriksi muuntautuvaa hännällistä merimiestä taakakseen laivalleen. Kuitenkin sain jotenkin ihmeen kaupalla Akapukselta töitä. kapteeni seuraili työskentelyjäni muutaman kuukauden, kunnes ylensi minut. Ihmettelin itse kovin ylennystä, mutta empä mennyt vastaan väittämään!" Námornìk hymyili vapautuneen oloisesti, tunnelma oli selvästikin leppynyt Megin saapumisen jälkeen.
"Saanko tiedustella, mutta minkä lajin edustaja te olette?" hän kysyi mahdollisimman kohteliaasti arvioiden ja mittaillen naista ruskeilla silmillään. Hän kaivoi vaivaantuneena häntänsä housujen suojastaan ja heilautti sitä toiselle. Sitten hän osoitti jalkaansa, jossa hohteli musta läntti. Itse hän näki siinä ehdottomasti pantterin (sillä useimmitn animaageilla oli eläintään muistuttava tatutointi jossakin kohdassa kehoaan), mutta yleensä muut vain nauroivat hänelle hänn esittäessään näkökantansa. Toivottavasti toinen olisi hieman erilaisempi, kuin kaikki muut..


[Toivoinkin, että teet loikan<33 ^^]

Meg asteli sisään ja vilkaisi takseen. Kukaan ei ollut huomannut hänen nopeaa livahdustansa tuon perämiehen hyttiin. "Tuliko ongelmia vartijoiden kanssa?" Mies kysäisi hiljaa. "Ei, ei onnkesi." Meg sanoi ja virnisti. "Niin, pyysin sinut tänne koska ajattelin, että meidän olisi hyvä tutustua lähemmin. En ole ennen ähnyt sinua täällä. Taidatkin olla uusi?" Námo sanoi ja viittasi häntä istumaan. Meg istuitui sängylle ja hymyili. "No, uusi ja uusi. Kyllä minä tällä laivalla olen uusi. Mutta alalla vanha tekijä." Meg sanoi ja hymyili yhä Námolle. "Ajankohta tietysti on hieman epäilyttävä, mutta tavallisesti sivistyneet merimiehet eivät kovinkaan paljon välitä naispuolisista työtovereistaan. Jos kapteeni näkisi minun keskustelemassa kanssasi.. en tiedä mitä hän mahtaisi ajatella." Námo sanoi. meg naurahti pilkallisesti. "Hän voisi enneminkin olla kateellinen sinulle, että saat naisseuraa, eikä hän saa." Meg sanoi ja naurahti taas. "No, miten sinä olet Argolle eskynyt?"
Mies kysyi. Meg huokaisi ja alkoi kertoa, omaa surullista tarinaansa.

"Noo, olin nuori ja silloin työnskentelin vielä merirosvolaivassa. En kuitenkaan pärjännyt, ja niimpä laulelin kadulla työkseni pari vuotta. Ja sitten Argo saapui tänne, ja minäpäs halusinkin heti töitä tästä laivasta. Olihan tämä iso, ja pääsisin taas merille. Se tässä parasta olikin." meg sanoi ja hymyili helpottuneena. Eihän hänen tarinansa mitenkään erikoinen ollut. "Minä eksyin Argolle vuosien jälkeen. Olin aina tahtonut päästä merille. Se kutsui minua aivan pienestä pojanrääpäleestä lähtien. Ajattelin, että kukaan ei tahtoisi pantteriksi muuntautuvaa hännällistä merimiestä taakakseen laivalleen. Kuitenkin sain jotenkin ihmeen kaupalla Akapukselta töitä. kapteeni seuraili työskentelyjäni muutaman kuukauden, kunnes ylensi minut. Ihmettelin itse kovin ylennystä, mutta empä mennyt vastaan väittämään!" Namo puolestaan kertoi. Meg kohautti kulmiaan. ' Ajattelin, että kukaan ei tahtoisi pantteriksi muuntautuvaa hännällistä merimiestä taakakseen laivalleen. Mitä tuo mies oikein sanoi? Pantteriksi muuntautuvaa??' Meg ajatteli kauhistuneena, mutta ymmärsi pian, että Namo oli animaagi.

"Saanko tiedustella, mutta minkä lajin edustaja te olette?"
Mies kysyi kohteliaasti. Ja yhtäkkiä Meg näki miehen kädessä hänän. Tämä heilutteli sitä aivan tavallisesti. Meg näki myös miehen jalassa mustan läntin, mikä muistutti pantteria. "Olet siis pantteri? " Hän kysyi hymyillen. "Minä olen ihan ihminen" Tyttö sanoi ja huokaisi. "En tiedä suvustani paljoakaan. He hylkäsivät minut." Meg sanoi huokaisten. Se oli ollut hänen elämänsä raskainta aikaa. "Nyt minulla ei ole mitään, tai ketään. Hän sanoi naurahtaen. Mutta kai hän näinkin pärjäisi. "Oletko sinä muuten naimisissa?" Hän kysyi hymyillen. Hän ei itse ollut sitoutunut mitenkään. Eikä hänen välttämättä tarvitsisikaan.

//Köö. Mikä teksti : / //

Meg hymyil ja kysyi, oliko hän siis pantteri. Námornìk naurahti tietämättään todellista syytä ja nyökkäsi. Eipä toinen ainakaan mikään typerys ollut. Kovinkaan monelle hän ei ollut uskaltanut salaisuuttaan kertoa. Mutta jotenkin hän luotti tähän naiseen, heidän välillään tuntui olevan luottamuksellinen side, vaikkakin he tuskin tunsivatkaan toisiaan. Námornìk silmäili Megiä hetken ja hörppäsi sitten lasista yöpöydältään hieman vettä. Se ei maistunut kovinkaan hyvälle, jos ottaa huomioon sen, että lasi oli nököttänyt pöydällä aivan aamusta lähtien.

Námornìk piilotti yökötyksensä ja laski lasin takaisin. Hän väänsi kasvoilleen tekopirteän hymyn ja kuunteli, kun Meg mainitsi olevansa aivan tavallinen ihminen. Hän lisäsi vielä, ettei hänellä ollut kunnollista perhettä. Hän onneksi osasi pitää suunsa kiinni kerrankin oikeassa kohdassa, sillä ei tahtonut loukata tytön tunteita. Ennen kuin hän edes ehti ajatella, miten voisi kommentoida toiselle, tämä jo jatkoi.
Seuraava lause kuitenkin kuulosti vielä kamalemmalta, juuri kun hän oli avaamassa suutaan sanoakseen jotakin, toinen onneksi jatkoi.

Perämies huokaisi, sillä kolmasti hän tuskin enää säästyisi vastaamasta. Onneksi kuitenkin Meg oli vaihtanut kysymyksen suunnan ja kysyikin nyt häneltä hänen aviopuolisostaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen Námornìk kohottautui suoraksi.
"Minulla ei myöskään ole kunnollista perhettä. Vain yksi serkku, joka varmasti on minut jo unohtanut", hän sanoi melko kummallisella äänellä. "Meissä näyttää olevan jonkin verran samaa." Hän hymähti ja pomppasi pystyyn. Hän oli ollut kuulevinaan askelia kannelta ja raotti nyt hieman ovi-ikkunansa verhoa nähdäkseen kannelle. Siellä ei näyttänyt olevan ketään, mutta vaikutti sieltä, että aamu sarasti kirkkaana jo.
Miten muutama tunti oli saattanut edetä näin uskomattoman nopeasti?

Jos hän tahtoisi saada lisää tietoa toisesta, hänen tulisi varmaankin jatkaa kyselyään.
"No, ihmettelen miten sinunlaisellasi upealla, nuorella leidillä ei ole vielä rakasta vierellä tukemassa. Tiedäthän sinä vanhan sanonnan, että nainen tuottaa epäonnea laivalla? Minusta se on täysin pöytä. Monet naiset, kuten sinä-", hän viittoi tuohon naisenalkuun, "-olet esimerkiksi huomattavasti parempi merimies kuin monet muista tuntemistani ihmisistä. En vain ole koskaan tutustunut sinuun."
Námornìk nosti katseensa Megin silmiin ja huomasi vasta ensimmäistä kertaa kirkkaassa auringon valossa naisen kasvojen kauneuden. Valo tulvi esiin ikkunaverhon lävitsekin, mutta se loi vain tunnelmaa lisää.

Námornìk siirtyi hieman lähemmäs tuota ihmistä ja tarttui varovasti tämän käteen.
"Olet todella kaunis. Sinulle varmaan on sanottu se todella monesti, mutta minusta tuntuu, että olet myöskin sisältä kaunotar. Eikö sisäinen kauneus olekin tärkeintä?" perämies kohotti kulmiaan. Toinen ei näyttänyt vastustavan hänen otettaan, joten hän ei irrottanut. Nopeasti hänen mielessään kävi ajatus, etenivätkö he hieman liian nopeasti. Tuskimpa. Elämä oli lyhyt, ties vaikka hän jo huomenna olisi osa kuohuavia tyrskyjä, joita hän niin rakasti että pelkäsi samalla aikaa. Elämä oli lyhyt ja siitä tuli ottaa kaikki ilo irti.

[Adminit: Sovimme, että pienoinen hitti sallittu. Merirosvo kokous on meneillään, joten siellä Námolla on Takun kanssa kana kynittävä. Pitää edetä reippaasti, jotta tiedämme sitten millä kokemuksilla Námo voi puolustautua :'3 ]

Megin suu kääntyi hymyyn. "No, ihmettelen miten sinunlaisellasi upealla, nuorella leidillä ei ole vielä rakasta vierellä tukemassa. Tiedäthän sinä vanhan sanonnan, että nainen tuottaa epäonnea laivalla? Minusta se on täysin pöytä. Monet naiset, kuten sinä- -olet esimerkiksi huomattavasti parempi merimies kuin monet muista tuntemistani ihmisistä. En vain ole koskaan tutustunut sinuun." Tämä sanoi. "Kyllä, minä tiedän sen sanonnan." Meg sanoi ja hymähti hiljaisesti. Hänkö oli mukamas upea? Ei, ei kukaan ennen ole niin sanonut.

Meg vilkaisi verhoihin myös, kuten Námokin. Kohta olisi jo aamu ja heitä odotettaisiin kannella. Meg huokaisi kääntäessään taas katseensa mieheen. Aika oli mennyt niin nopeasti taas. Yhtäkkiä mies siirtyi Megiä lähemmäksi. Tämä tarttui häntä käteen ja alkoi taas puhua. "Olet todella kaunis. Sinulle varmaan on sanottu se todella monesti, mutta minusta tuntuu, että olet myöskin sisältä kaunotar. Eikö sisäinen kauneus olekin tärkeintä?" Tämä sanoi nyt. "Onhan sisäinenkin kauneus tärkeää, mutta ulkoisesta välitetään nykyään paljon enemmän. Enkä minä ole mikään missi. " Meg sanoi hymyillen miehelle. Mutta eihän hän ollutkaan mikään missi. Aivan tavallinen.

Meg siirsi taas katseensa mieheen. "Jos oikein ymmärsin, sinä pidät minua kauniina?" Hän sanoi kysyvään sävyyn. Kuuntelematta vastausta Meg jo jatkoi. "Se aamuinen, kun ohjasin kapteenin hyttiin ja tein muutakin muka coolia, se oli vain esittämistä. Et sinä oikeasta aidosta Megistä välitä. Se on tylsä Meg, joka on aina niin ruma ja typerä." Meg sanoi ja vetäisi kätensäpois Námon kädestä. "Et sinäkään välttämättä minusta oikeasti välitä. En voi tietää." Hän sanoi ja nousi sängyltä ylös surullisena.

Tyttö asteli Námon ovelle ja käänsi katseensa mieheen. "Sama aika sama paikka ensi yönä." Hän sanoi ja avsi oven. Tyttö astelí muutaman merimiehen ohitse hiljaisena ja siirtyi kannelle. Aurinko oli mennyt pilveen ja vettä alkoi sataa. Meg siirtyi kohti koria, ja kiipesikin nopeasti sinne. Hän ei malttanut odottaa taas yötä.

_____________________________________________________________

YÖLLÄ TAAS xD

Meg asteli taas kohti tuon salaperäisen miehen hyttiä. Hän ei tiennyt mikä, tai miksi hän taas tuli tänne. Heidän juttunsa oli ehkä alkanut huonosti, mutta saa taas tänään nähdä miten käy. Lopulta hän saapui ovelle. Tyttö koputti kolmesti oveen ja se avattiin.

//Ihan kakka taas. Sori taas toi juttu. Ja oli muuten lyhyt//

"Jos oikein ymmärsin, sinä pidät minua kauniina?" Meg tiedusteli nuoren merijellonan sanojen jälkeen. Meg oli vahvasti sitä mieltä, ettei Námornìk muka oikeasti tykkäisi tuosta nuoresta leidistä, joka hänen edessään pylvästeli kauniina. Ja vielä tämä sanoi, ettei ole missi ((joita tuskin oli keskiajalla, mutta anyway.. .DD)) ja nousi ylös.
Námornìk ei ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin kaunokainen oli avannut oven ja huikkasi hänelle sanansa seuraavasta yöstä.
Perämies ehti nostaa kättään hyvösteiksi, mutta pian tuo olikin jo poissa. Námornìk lysähti sängylle ja jonkin syyn takia hän joutui pyyhkäisemään hikeä otsaltaan. Jotenkaan sana 'hiki' ei sopinut häneen, hänellä ei ollut kovinkaan hyvä aineenvaihdunta joten..

Ei kestänyt kauaa, ennen kuin toinen nukahti sängylleen edelleenkin hikisenä. Aamuyön mittaan hän riisui paitansa ja housunsa ja nukkui alasti tuossa vietävässä kuumuudessa. Laineet paiskautuivat kerta toisensa jälkeen uhmakkaasti laivan kylkeen. Mutta tuo ääni, tuo ääni.. hän niin rakasti sitä. Mutta myös pelkäsi. Kun hän tekisi jotakin pahaa, meri kyllä kostaisi sen hänelle. Ajatella, miten yksi pieni pisara vettä ei tuntunut missään, mutta suuri määrä noita tippoja pystyi muodostavaan tappavan aallon, joka pyyhkäisisi maailmasta muutamassa sekunnissa vetiseen hautaan. Námornìk oli sinut meren kanssa, hän ei voisi koskaan lupua siitä. Ja kun hän kuolisi, olisi mahtavaa, jos hänen oma serkkunsa sirottelisi hänen tuhkansa mereen. Sitä hän toivoisi.

Aamu sarasti märkänä. Vettä oli tulvinut kannelle, sillä meren allot heittelivät pisaroita ympäriinsä ropinan säestyksellä. Kun Námornìk viimeinkin pääsi kopperostaan ylös, hänen katseensa osui hetkessä tuohon lipputangossa huojuvaan kaunottareen. Tuon hiukset huojuivat melkoisessa tuulessa, vaati varmasti rohkeutta kiivetä salkoon tälläisellä sadekelillä. Seuraavaksi hänen katseensa sinkoutui ruoriin. Laivaa ohjasi joku merimies, jota Námornìk ei tuntenut kovinkaan hyvin. Perämies huokaisi ja lähti tallustamaan kovin, kajahtavin askelin kohti ruoria. Siellä hän hääsi meripojan pois ja kaivoi kompassin käteensä. Heillä olisi vilä vähän matkaa.. mutta ei hirveästi.

--------------------------------------------

At the night~

Námornìk oli vaihtanut ylleen kuivat vaatteet. Sade oli kastellut hänet päivän mittaan aivan märäksi. Muutama kauppalaiva oli yrittänyt myydä heille joitakin mausteita, mutta niitä he eivät voineet enää ottaa mukaan matkaansa. Kaikki paikat oli täynnä rahtitavaroilla. Päivä oli sujunut nopeasti ja Námonìkiä väsytti huomattavasti. Hän istuutui sängylle ja hieraisi silmiään. Niitä koski hieman väsymys, mutta perämies ei silti halunnut nukahtaa. Ja yhtäkkiä arvaamatta ovelta kuului koputus, toinen oli todellakin pitänyt lupauksensa tästä illasta! Animaagi nousi sängyltään ja laahusti pienen huoneen lävitse ovelle. Hän tarttui kahvaan ja näkyisi oven auki. Meg seisoi märkänä oven takana, ulkona näytti edelleenkin satavan melko rankasti. Hän huomasi, että naisen vasen käsi oli ojennettu äskeisen kahvan kohdille, oliko hänkin vasenkätinen?

Námornìk tarttui Megiä kädestä ja kiskaisi tämän sisälle. Kukaan ei saisi nähdä heitä, tämä oli varmastikin laitonta puuhaa. Ainakin tässä lainkuuliaisessa rahtilaivassa.
Námornìk katsoi läpimärkää naista.
"Tahdotko vaatteita, huopaa, mitä vain?" mies kiirehti kysymään ennen kin laukkasi pienelle hyllystölle sänkynsä vieressä. Hän kaivoi esiin huovan ja erittäin ison paidan, toinen voisi vaihtaa muutamaksi tunniksi kuivat vaatteet. Tai no, paita oli niin suur, että se peittäisi varmastikin kaikki yksityisemmät alueet. Perämies kääntyi ympäri ja vihjasi liikkeellään, että hän ei katsoisi toisen vaatteiden vaihtoa. Ja rehellinenhän hän oli, hän ei päätään kääntänyt.

Námornìk tarttui uudestaan Mgiä kädestä ja pyysi tämän viereensä sängylle istumaan. Jokin tuon nuoren pojanalun vatsassa muljahti, oliko tämä nainen todellakin hänen ensi rakkautensa? Koskaan hän ei voisi tietenkään sitä hänelle tunnustaa, mutta kuitenkin..
Námornìk heitti huovan vielä toisen selkään ja lämmitti tämän käsiä suurissa kämmenissään.
"Sukuvika", poika hymähti ja naurahti perään. Kädet todellakin olivat sukuvika. Perämies nosti katseensa käsistä Megin kauniisiin, hohteleviin silmiin. Oliko syntiä rakastaa jotakuta, joka ei välttämättä tarjonnut vastarakkautta?

[Anteeks, inspis ihan hukassa.. ;__;
Yksäri lueppa .DD]

Meg vetäistiin nopeasti sisään, ettei kukaan näkisi heitä. meg tärisi hieman, ja hänen yleensä kauniisti olevat hiuksensa roikkuivat naaman päällä ärsyttävästi. Meg sipaisi ne pois, ikäänkuin hänellä ei olisi mitään hätää. Nàmo kyllä huomasi nopeasti sen, että hänellä oli kylmä. "Tahdotko vaatteita, huopaa, mitä vain?" Mies kysyi hymyillen. Meg hymyili. "No, jokin lämmike voisi tosiaan tulla nyt tarpeeseen." Sanoo hymyillen. Pian Námo jo kaivoikin kaapista hyvin suuren paidan ja huovan. Meg otti ne kiitollisina vastaan ja pian mies kääntyi pois päin. Nopeasti Meg riisui päälimmäisen paidan, jättäen aluspaidan alle. Hän vetäisi nopeasti Námon antaman paidan päälle ja kääntyi Námoon päin. "Vaihdoin jo vaatteet." Hän sanoi hymyillen.

Námo kääntyi ja Meg istahti tämän viereen sängylle. Miehestä heijastui lämpö ja huolenpito. Meg hymyili onnelisena. Námosta tulisi hänelle hyvä ystävä. Vai tulisiko?´Tuo mies heitti Megin selkään huovan ja Megille tuli heti paljon turvallisempi olo. Tämä lämmitti Megin käsiä iloisena. Meg huokaisi onnelisena. "Sukuvika", Mies naurahti hymyillen. Tämä käänsi katseensa Megin silmiin hymyillen. Meg huokaisi taas. "Námo, tiedätkö koska me saavumme takaisin satamaan?" Meg kysyi hymyillen. Námo vastasi, että he saapuisivat jo tänä aamuna, nythän kello olikin jo kolme yöllä. Eli muutamia tunteja se veisi vielä. Meg katseli hetken miestä hymyillen ja tunsi kaatuvansa tätä päin. Pian hän suoristi selkärankansa. "Anteeksi horjahdin vain. Vahingossa." Hän sanoi nolona hymyillen.

Meg kääntyi kohti hytin ovea. Se narisi hieman. Hän oli jo pelännyt, että joku olisi tulossa sisään. Meg huokaili taas omalle vainoharhaisuudellensa.

//Sori lyhyyyt ANTEEKSI. Vastasin mahd. nopsaa : / //

Námornìk hymyili tytölle, kun tämä oli vaihtanut vaatteensa. Ne olivat hieman isot, mutta sopivat kaunottarelle hyvin. Tyttö istuutui hänen viereensä ja tiedusteli, milloin he olisivat perillä.
"En osaa tarkasti sanoa, kapteenin mukaan matkaa on enää muutamia tunteja", merijellona suoristi hieman selkäänsä, mutta ei irrottanut katsettaan toisen silmistä. Hänen ajatuksensa siirtyivät vaeltamaan muille maille. Megin sanat kuitenkin herättivät hänet aatoksistaan, hän pyyteli anteeksi horjahtamistaan. Námo nyökkäsi vaitonaisena. Hänen oli pakko sanoa se..
"Kuule.. Meg.. Tästä ei tule mitään. Emme voisi elää yhdessä ja rakastaa tällä laivalla, se suhde varmaankin kiellettäisiin jyrkästi", poika sanoi ja siirsi katseensa vaivautuneena lattiaan. Hän nousi sängyltä ja asteli ovelle.

Rauhallisesti hän avasi oven.
"Sinun tulisi ehkä sittenkin lähteä", hän sanoi ja viittoi toista nousemaan ja poistumaan. Naisen kasvoilla oli selvästikin tyrmistynyt ilme, mutta hän oli varmasti samaa mieltä. Megin kasvot vakavoituivat ja hän nousi ylös. Pitkin askelin hän asteli ovesta ulos vilkaisemattakaan Námornìkiin.
Naisen poistuttua merimies istahti takaisin sängylle ja painoi päänsä käsiinsä. Hän huokaisi syvään. Olisiko sittenkin mahdollista, jos he voisivat elää yhdessä? Kieltäisivätköhän kaikki heidän suhteensa, tai saisivatko he ehkä potkut töistään? Ajatus ei houkuttanut. Mutta kannattiko ottaa riski, pian kuitenkin jokainen saisi tietää yön tapahtumista. Naiset kun olivat sellaisia.

Námornìk nousi sängyltä ja otti muutaman juoksuaskeleen ovelle. Hän Yhdentekevää. Hän rakasti tuota toista, miten hän oli saattanut passittaa avasi narisevan oven ja juoksi edelleenkin kannella kävelevän Megin luokse. Samassa kajahti kello, mikä herätti muut merimiehet.
tämän ulos ovestaan. Hän juoksi naisen luokse merimiesten katseiden seuratessa hänen jokaista liikettään. Nainen kaiketi kuuli hänen askeleensa ja kääntyi häneen päin. Námornìk juoksi toisen eteen ja tarttui tätä käsistä.
"Otetaanko riski, minä rakastan sinua, Meg." Hänen suustaan pääsivät sanat olivat pehmeitä ja toden mukaisia. Häntä ei kiinnostanut muu miehistön jäsenistä tai muistakaan naisista, vain tuossa yhdessä ihmisessä oli sitä jotakin.

Námornìk otti askeleen tyttöä lähemmäs, samoin teki toinen. Hän painoi huulensa vasten toisen omia. Suudelma tuntui kestävän ikuisuuden. Jostakin kuului selvästi ukkosen jyrähdys. Rannikolta "heijastunut" myrsky oli selvästikin tavoittanut heidät entistä voimakkaammin. Sade alkoi tanssia kannen puulla yhä kovempaa ja kovempaa. Pilvenraosta paistoi selvästikin aurinko, kaikki tuntui niin täydelliseltä. Námornìk laski toisen kätensä Megin alaselkään ja toisen tämän poskelle. Tunne oli ihana, aallot pyyhkäisivät kannen halki kastellen heidät entistä märemmiksi. Nuori merimies irottautui suudelmasta, mutta jätti kasvonsa lähelle naisen kasvoja. Hän olisi niin tahtonut viettää koko loppuelämänsä tuon kanssa. Vielä joskus he seisoisivat alttarilla.

Muutama merimies huudahti ja jotkut jopa pilkkasivat, perämies ja tähystäjä, naurettavaa mukamas. Se ei haitannut.
Námornìk nosti Megin käsivarsilleen ja lähti juoksemaan kohti laivan etuosaa. Rappuset tuntuivat kamalilta, mutta poika ei välittänyt taakasta käsivarsillaan. Kuitenkin, Meg oli kuin höyhen. Vasta saavuttuaan määränpäähänsä hän laski tytön alas ja tarttui tätä vyötäröltä antaen tälle jälleen suudelman suulle..

The End~

[Adminit: Hitistä sovittu etukäteen ^^
Casmi, kiitos pelistä TODELLA paljon<33 Minulla oli hauskaa, vaikka loppua jouduttiinkin vähän "nopeuttamaan" merirosvo kokouksen takia. Kiitos<33]