Hopeinen pilvenreunako?

Hailakka auringonvalo yrittää puskea paksun pilviverhon läpi lämmittääkseen edes hiukan tuota sodan pelon kylmettämää maata.
Kadut olivat muuttuneet autioiksi ja joka puolella tuntui pyörivän jätettä ja likaa, sillä kukaan ei niitä ollut siivoamassa. Jopa aina niin kaunis kaupungin puisto oli alkanut muistuttaa villiintynyttä puutarhaa, eivätkä sen eläimet olleet enää yhtä äänekkäitä ja virkeitä. Kaikki tuntui painuneen horrokseen, josta vain uutiset sodan päättymisestä voisivat herättää takaisin vilkkaaseen maailmanmenoon.
Vaikka ulkona liikkuminen olikin näinä päivinä hyvin riskialtista puuhaa, päiväsaikaankin, oli kuitenkin aina niitä, jotka uhmasivat vaarallista todellisuutta ja poistuivat kotoaan.
Lucretiaa saattoi pitää yhtenä heistä, mutta neidolla oli ollut useitakin syitä poistua oman kodin turvasta. Ensinnäkin, nainen tuli varsin helposti mökkihöperöksi, eikä osannut viettää aikaa jatkuvasti sisällä istuen. Toiseksi, oli vielä muutamia keskeneräisiä asioita, jotka oli hoidettava loppuun, oli sitten ulkona liikkuminen vaarallista tai ei.

Hopeahiuksinen oli hakenut kauan sitten tilaamaansa kirjan, joka oli kyllä meinannut jäädä Payonin muurien ulkopuolelle, kiitos sodanjulistuksen. Kyseinen opus sattui olemaan varmasti yksi viimeisimmistä kaupunkiin saapuneista kauppatavaroista. Oli tullut nimittäin entistä kalliimmaksi tuon kirjan maksaminen.
Vaan vihersilmä tarvitsi tuon nidoksen ja oli vielä pienen onnen avustuksella saanutkin sen. Ajatus kotiin lukittautumisesta oli tuntunut silti ahdistavalta, vaikka uutta luettavaakin oli saatu, joten ei ollut lainkaan yllättävää, että hiljainen ja autio Kaupungin puisto oli houkuttanut enemmän.
Nainen oli livahtanut puistoon sisään ja levittäytynyt vanhalle puistonpenkille nauttimaan uudesta luettavastaan. Kaiken pahan varalta, oli myrkyttäjättärellä mukanaan myös tuon uskollinen jousiase muutaman nuolen kera.
Kalpeakasvoinen ei ollut koskaan aikaisemmin kantanut asetta mukanaan siksi, että se toisi turvan tunnetta ja vaikkei neitokainen suoranaisesti pelännytkään ulkona liikkumista, jousipyssy oli silti kumman mieltä rauhoittava vehje.
Viini ja jousi oli asetettu penkille aivan naisen viereen, joten toivottavasti pelkkä niiden esillä olo karkottaisi rikolliset ja tyhjäntoimittajat.. tai ylipäätänsä kenet tahansa joka uskaltautuisi liian lähelle.

Kirjan sivu rapsahti äänekkäästi ja Lucretia kirosi itsekseen sitä, miten huonosti opusta oli kohdeltu matkalla. Toki teos oli muutenkin helposti murentuvaa, kannetkin olivat pelkkää paperia, mutta sen verran vaivaa sen eteen oli hopeahius nähnyt, ettei hän halunnut sen rapistuvan palasiksi ennen kuin se ennättäisi edes hyllylle päästä. Sitä paitsi, Liemet ja keitokset oli varmasti varsin hyvä avunlähde naisen ammatin harjoittamisen kannalta. Ja itse asiassa, jos kykeni ajattelemaan hyvin pitkälle, saattoi sodan ajan kokea jopa hyödyksi myrkyttäjälle. Kukaties, ehkäpä itse Aasojen valtias saapuisi tilaamaan myrkkynuolia henkivartijoilleen.
Ajatus sai vihersilmän hymähtämään itsekseen. Hän oli viimeinkin alkanut oppia löytämään sitä kuuluisaa hopeista pilvenreunaa jokaisesta asiasta.


//Lucre on valmiina Flyn "hyökkäykselle". Deaa kaipailen tänne. \\

Vaikka kaupungin ilmapiiri olikin tehnyt täyskäännöksen, puiston puut pysyivät yhä järkähtämättöminä paikoillaan. Nämä tyytyivät katselemaan tilannetta yläilmoista, kuten myös nuo monet linnut, joka piileksivät oksien suojissa. Juuri noiden oksien suojissa myös yksi ihminen piileskeli, vailla kotia ja ilman rahaa! Tyytyväinen maiskutus kieli, että maskinaamainen sankari nautti rikkomattomasta hiljaisuudesta yhdessä unien kanssa.
Maailma oli kaunis, vihrreänä kiiltävä ruoho oli pitkää ja Flycatcher itse makasi keskellä ruohokenttää. Silloin hänen eteensä ilmaantui siunaus, kaikista suurin siunaus - rahaa alkoi sataa taivaalta! Silmien katse muuttui heti valppaaksi ja kädet kurkottuivat taivasta kohti, kahmien näppeihinsä kaiken sen kilisevän ja kahisevan tavaran. Huulilta kohosi mielipuolinen ja samaan aikaan iloinen räkätys, tämä kaikki oli vain hänen - vain hänen! Ja mikä parasta, kaikki tämä oli totta...!

Tai olisi ainakin ollut vielä muutaman minuutin, ellei erittäin pahansisuinen korppi olisi lennähtänyt samalla, paksulle oksalle ja alkanut äännellä uhkaavasti. Silmät räjähtivät auki kuin toivoen näkevänsä kaiken sen rahan yhä edessään. Mutta eteen oli ilmaantunut vain tämä lihava, raakkuva otus, joka hetkeäkään odottamatta syöksyi herran kimppuun. Kyseinen oksa näytti kuuluvan tälle linnulle, mutta ystävällisempikin varoitus siitä olisi käynyt päinsä. Vaistomaisesti kädet alkoivat heilua samassa tahdissa, hänen olisi pakko nyt lentää pakoon! Lentoharjoituksia oltiin kyllä aiemmin tehty, mutta Fly ei noussut siivilleen - oikestaan käsilleen.
Paniikki alkoi ottamaan mielessä vallan, kun mustapiste syöksyi koko ajan kohti eri suunnista. Lapsenkasvoinen mies vilkaisi nopeasti alaspäin, nähden allaan vain pudotuksen, joka olisi kivulias...hyvin kivulias.
Se kuitenkin osottautui ainoaksi vaihtoehdoksi, kun korppi viimeisteli vastustajansa syöksymällä suoraan päin tämän kasvoja, tiputtaen tapin maahan. Hetken pikkuherra lensi, maan kuitenkin saavuttaessa hänet eri näkökulmasta. Oikeasti maan olisi pitänyt loitota hänestä, mutta se jatkoikin tuloaan, tullen lähemmäksi ja lähemmäksi.
Hänen alastuloaan korosti suuri rysähdys ja kömpelösti hän mätkähti maahan takapuoli edellä. Hiljainen vaikerrus onnistui rikkomaan alituisen hilajisuuden ja silmäkulmiin ilmaantui kivusta kertovat kyyneleet. Tämä näytti olevan juuri hänen tuuriaan, kun surkeana loistavat silmät kohosivat katsomaan eteensä.
Juuri, kun hän oli kuvitellut olleensa ainoa ihminen Payonissa, joka uhmakkaasti kulki autioilla kaduilla, häneen selinpäin istui nainen. Nainen? Maskinaama kallisti päätään hämmästyneenä, eikö moisten pikkuneitosten pitäisi olla turvassa kodeissaan. Niin, tämä neito ei kylläkään vaikuttanut täysin pieneltä, kun tappi huomasi tämän vieressä olevan jousipyssyn. Ehkäpä hän kuului johonkin kiltaan ja vain odotteli tilaisuutta listiä ylhäällä uinuvan miehen? Kauhu veti tummiksi maalatuille kasvoille leveän, epävarman virneen, kun kädet tarrautuivat edessä olevaan puuhun suojaa ja turvaa hakien. Olisi parempi, jos herra kertoisi jo nyt vaihtoehdoista ja niistä palkkioista, jos häntä ei tapettaisi nyt;
"Älä tapa minua! Mi...minulla on rahaa, paljon rahaa! Saat koko omaisuuteni, mikäli et ammu minua nyt...tai...ainakaan vielä!".
Oliko sanoissa epätoivoa? Kyllä, hyvin paljon. Mutta Fly itse tahtoi luottaa siihen lohdutukseen, että nykyään kansa olisi niin korruptoitunutta, että ilmainen raha kelpaisi kenelle tahansa. Ja vaikka herralla ei rahaa ollutkaan nimeksikään, aina voisi juosta karkuun!

Kieli lipaisi sormen päätä, jotta tuo voisi liikauttaa hauraan sivun eteenpäin. Uusi aukeama ja uusi maailma aukesi yhä uudestaan vihreiden silmien eteen, pupillien kaventuessa ja laajentuessa valonsäteiden mukaan.
Kuuluiko jostain jotakin mekkalaa? Äh, hyvään kirjana uponneena oli mahdoton keksittyä mihinkään ulkopuoliseen ääneen, varsinkaan jos ääni ei ollut millään tavalla hälyttävä.
Toinen käsi hakeutui lipumaan jousipyssyn puista vartta pitkin, siirtyen sitten tarkistamaan nahkaisessa viinissä törröttävien nuolten terävyyttä.
Lisää metelöintiä? Mistä nyt oli kyse?
Hitaasti katse nousi kirjasta haravoimaan edessä avautuvaa maisemaa, jossa ei kuitenkaan näkynyt mitään liikettä.
Vielä kerran, nainen antoi itsensä uppoutua mielenkiintoiseen opukseen myrkkykasvien maailmasta, liikauttaen olkapäitään aivan kuin hän yrittäisi porautua syvemmälle puiston penkkiin.
Juuri kun koko puisto oli tuntunut pysähtyneen paikoilleen, kuului valtaisa rymähdys, jota seurasi hiljainen vaikerointi.
Vihersilmä paukautti kirjansa kiinni nopealla käsiliikkeellä, jolloin lähipuusta lehahti mustapukuinen korppi lentoon. Ele oli selvä merkki siitä, että moinen mekkalointi häiritsi kirjaansa uppoutunutta naista erityisen paljon.

Lucretia siirsi kirjan pois sylistään ja kurkisti olkansa yli penkin taakse. Taaempana kasvavasta puusta putoili lehtiä ja sen rungossa roikkui lyhyt mies, joka ulisi naiselle jotakin. heppu näytti vallan oudolta, mutta moinen elämöinti ja anelu sai pienen hymyntapaisen nousemaan kalvakan naisen kasvoille. Hymy ei ollut pilkkaava, tai ilkikurinen. Mies näytti vain hassulta ja ennen kaikkea kuulosti siltä, joten tilanne oli naisen mielestä aidosti hauska.
”Vai että rahaa? Ei minulla ollut aikomustakaan tappaa sinua, mutta jos rahoistasi haluat luopua, otan kaiken mieluusti vastaan.”, hopeahiuksinen hymähti ja siirsi jalkansa penkin sivulle, jotta voisi seurata tyyppiä tarkemmin ilman niskavaivoja.
”Mutta miksi minusta tuntuu, ettet ole kovinkaan varakas, vai johtuukohan se vain.. ulkonäöstäsi?”
Vihersilmä antoi kieron hymyn koristaa kasvojaan, kun hän katseli miestä päästä varpaisiin täysin avoimesti. Oli sangen viihdyttävää, että jo pelkkä jousipyssyn olemassaolo sai jonkun noin suunniltaan, mutta vieläpä hauskempaa oli se, että nainen voisi uhkailla rauhassa ja saada vaikka kuinka paljon hyötyä irti tästä hassunnäköisestä jolpista.

//Ei mitään kiirettä vastata, halusin vain hoitaa oman osuuteni kun sain hyvän inspiksen. Vastaat vaikka vasta heinäkuussa, jos siltä tuntuu! \\

Fly oli luullut, että olisi päässyt heti ensimmäisenä pinkaisemaan vauhdikkaaseen juoksuun ja näin häipynyt paikalta. Pelkässä hiljaisuudessa poistuminenkaan ei ollut kuulostanut täysin idioottimaiselta suunnitelmalta. Mutta nyt hän oli onnistunut kiinnittämään neitosen huomion täydellisesti ja tämän katse ei näyttänyt irtoavan hänestä vähään aikaan. Typerä, lihava ja kaiken pilaava korppi! Inho tuota lintua kohtaan purkautui halveksivana tuhahduksella, kun kädet tahtoivat tarttua naisen jouseen. Muutama linnun läpi lävistetty nuoli tekisi nyt kyllä terää. Varsinkin, jos hän saisi ne ampua! Mikäli asiaa ajateltiin järkevästi, oli ehkä ihan hyvä, että kauniimpi osapuoli piti nuolensa itsellään. Kloppihan olisi siinä sivussa tappanut heidät molemmat, mikäli tämä ryhtyisi tulittamaan liikkuvaa maalitaulua raivokkaasti. Miekkonen itse uskoi, että loppu olisi pian lähellä, eikä puusta ollut pahemmin turvaa. Olihan puiden halailu mukavaa, kunhan nainen vain huolisi hänen olemattomat rahansa ja päästäisi veikon pian pois....vai oliko loppu jo lähellä?
"Et...et aijo tappaa minua?". Valkotukka toisti sanat hämmentyneenä. Nuolet ja jousi antoivat ristiriitaista kuvaa, kun kävi ilmi, että pikkuherra saisi pitää kurjan henkensä. Vai mahtoiko tämä olento vain sääliä narria eniten muistuttavaa tappia? Miten vain, kunhan mieli ei muuttunut!
"Ulkonäköni on täydellinen. Kuka idiootti antaisi itsestään rikkaan kuvan, kun joku voi silloin käydä kähveltämässä rahat...!". Lyhyt, tattimainen ruumis kohosi ylös ja kädet siirtyivät putsaamaan vaatteille tippuneita lehtiä. Takamus oli yhä arka, eikä näyttänyt olevan yhteistyökykyinen - ainakaan liikkumisen suhteen muutamaan hetkeen.

"Tuskin sinäkään olisit niin typerä, että pukisit kaikki korusi kaulaasi ja lähtisit tepastelemaan tälläisenä aikana kaduille, eh?". Katse vilkuili arvioivasti noita vieraita kasvoja ja vihreitä silmiä. Ei, neito näytti aivan liian älykkäältä ollakseen niin säälittävän typerä! Tosin ulkonäkö osasi pettää silmiä niinkin säälimättömästi, ettei Flycatcher osannut vielä tehdä suoraa arviota tyttökullasta, vaan tyytyi lopulta vilkuilemaan tämän asetta. Kuinka tyhmä hän nyt itse oli, liikkui tässä kaupungissa asettomana ja vielä kerjäsi verta nenästään jokaisen kulman takana. Oliko charmi menettänyt totaalisesti loistonsa?
"Minäpä olen hyvin varakas. Mutta sitähän ei kannata täällä kovaan ääneen toitottaa. Saa vielä ylempientahojen rakit peräänsä haukkumaan...". Ääni väläytteli, lähes halveksuvasti hymähtäen lopussa. Sormet yrittivät samalla repiä hihojen suita ohuiden ranteiden ympärille. Oli paha taktiikka osoittaa naiselle, että oli aseeton. Mutta riskipelillä Fly tuntui luottavan siihen, että neito ei halunnut häneltä rahaa tai mitään.
Pelkkää puhetta täyttämään hiljaisuuden ja harmauden luoman tyhjiön, jossa kaupunki eli. Harmonia oli kadonnut, mutta yritteliäs mies yritti yhä repiä elantonsa kaikenlaisista hommista. Oli valmis vaikka raahaamaan kuolleita pois kadulta, vaikka siitähän mitään sen suurempaa palkkiota ei saanut. Mutta jokainen omalla tyylillään.

[[ Kiittelen kärsivällisyydetäsi ja juuh, nyt on hyvää aikaa minulla vastailla~! n___n ]]

Vihreät silmät tarkkaavaisina tuikkien, neitokainen silmäili lyhyttä miestä, kuunteli tuon höpinöitä ja hymähteli itsekseen. Kaikenmaailman tyyppeihin nainen olikin sitten törmännyt, vaikka oli asustellut Payonissa vasta kuukauden tai kahden verran. Tämä lyhyenläntä kaveri oli kyllä ulkonäöltään kaikkein eriskummallisin, lienikö ihminen lainkaan..
"Ei, en aio tappaa, enkä sen puoleen kyllä ryöstääkään sinua. Ja sanoissasi on toki perää, mutta meille naisille voi olla aika haastavaa näyttää ehdointahdoin ryysyläiseltä.", kalpeakasvoinen tokaisi ja antoi katseensa valua hitaasti miehen päästä varpaisiin saakka. Eriskummallinen, totta tosiaan.
"Joten kyllä minä uskallan vetää kauniit koruni päälle, olenhan kuitenkin niitä naisia, jotka osaavat huolehtia itsestään varsin hyvin..", kuului jatkeena, kun vaalea ja hentoinen käsi kävi taputtamassa puisen jousen pintaa. Nainen nautti siitä, että oli osannut juuri oikealla hetkellä muistuttaa tappavasta aseestaan, kun miehen katse tuntui kyseistä vempainta juuri kuluttavan.
Lucretia nosti kirjan sylistään ja siirsi opuksen oljista punottuun koriinsa, joka yleensä pursui erilaisista rehuista ja yrteistä. Ikävä kyllä, sodanjulistus oli käynyt varkaissa myös hopeatukan yrttihyllyssä. Kauppiaat eivät enää tuoneet harvinaislaatuisia kukkia ja kasveja merten takaa, sillä jo pelkän ruoan saaminen Payoniin oli haastavaa ja vaarallista. Kyllä naikkonen pärjäsi ilman rehujaan, mutta sodan kaunat ja viha näkyisivät ihmisuhreissa, joten myrkyttäjättären kaupan kannalta, olisi ollut parempi jos hyllyt notkuisivat myrkkykasvillisuutta.

Vihersilmä nousi ylös ja otti muutaman hyvin hitaan ja itsevarman askeleen kohti lyhyttä miestä. Pieni, ilkikurinen hymy kaartui kalpeille kasvoille, kun minimies avasi suunsa ja laukoi taas kommenttejaan, jotka olivat saada Lucretian hillityn olemuksen ratkeamaan. Onneksi nainen osasi nauraa sisäisesti, julkinen hekottaminen kun tuntui niin äärimmäisen nololta. Tai sitten se johtui siitä, että oli harvoin sellaisia hetkiä ja tilanteita, joissa vihersilmä oikeasti olisi voinut nauraa silkkaa iloaan.
"Olet varakas? Hyvä siis sinulle. Ja olet jälleen oikeassa, ei pidä huudella ihan mitä sattuu, seinilläkin on joskus korvat..", neitokainen tokaisi ja yritti pitää itseään koossa. Mieshän oli juuri toitottanut varakkuuttaan, vaikka juuri kyseistä asiaa piti välttää. Olikohan heppu edes itse huomannut, vai oliko tuo vain nin itseään täynnä, ettei tajunnut?
".. ja eihän sitä koskaan tiedä, voisinhan minäkin olla varas, vaikka väitin muuta. Eihän kukaan oikeasti myönnä, että aikoo juuri putsata sinut rahoistasi ja arvotavaroistasi.", nainen sanoi, ihan vain leikitelläkseen toisella. Hän janosi nähdä miehen seuraavaa ilmettä ja reaktiota.

//Tämä meni nyt ihan pökäleeksi. Piru kun sössin sen ekan viestin -.-' \\

Naisen katse ei imarrellut täydellisesti miestä, vaikka tämä tiesikin olevansa tietyllä tavalla erikoisen näköinen. Mutta eikö erikoisuus ollut jonkinlaista rikkautta? Seuralainen selvästi ei ollut tottunut näkemään näinkin "charmikasta" herrasmiestä...ainakin miekkonen veti vanhoja leskirouvia puoleensa. Vanhoja eukkoja näytti ilahduttavan näppärän nuorukaisen elämäniloisuus, johon valitettavasti vain ei kuulunut puusta putoileminen jousiampujien eteen. Huulet jäivät väpättämään vienosti, kun Fly alkoi tarkkailla neitoa omalla katseellaan - pelko ryöstetyksi tulemiselta oli hälventynyt lähes täysin. Mutta silti oli aina hyvä olla varuillaa, moiset metsästäjättärethän osasivat olla yhtä arvaamattomia? Ainakin näin tämän pohdiskelevan älykkäistä sanoista tappi pystyi sen aistimaan. Selvästi tämäkään ei näyttänyt pelkäävän kiltojen edustajia, mutta hyvähän tuolla asella olikin niitä kiihkoilijoita seivästää. Pikkumies joutui itse tyytymään pikkuruisiin nyrkkeihinsä, joilla sai enemmän aiheutettua vahinkoa itselleen kuin muille. Katse teki tiukkaa syyniä tummatukan kanssa, tehden selväksi yhden asian, tämä oli pirun hyvännäköinen.
Pää nyökkäsi nopeasti, kyllähän noinkin näyttävän naisen kannatti kanniskella korujaan mukanaan, hyvässä mielessä tietenkin! Vaikka...kuka väitti, että neiti niitä olisi tarvinnut näyttääkseen muuten kauniilta? Voi kyllä, Flycatcher tunnisti voimakastahtoiset naiset ja koki erittäin suurta viehätystä näihin. Harmi vaan, ettei polvekorkuinen tatti miellyttänyt monia, mutta mitä väliä sillä oli - silmänruoka oli tärkeintä.

Puheidensa jälkeen suupielet nousivat ylöspäin, neitonen oli tullut tämän sanojen jälkeen lähemmäs. Ja mitä selvimmin heti neuvomassa...maskinaaman onneksi. Eivätkö naiset pitäneet tilanteen ohjailusta? Muuten Fly olisi vain tottunut murjottamaan, mutta kauniimman sukupuolen seurassa lapsellinenkäytös oli sopimatonta. Jokainenhan sen tiesi...paitsi tietyt, tahdittomat henkilöt, kuten hänen eräs ystävänsä.
"Kuten sanoin, olen rikas. Ja minulle on täysin samantekevää, kuinka moni tahtoo putsata minut puhtaaksi rahoistani...sitä voi aina saada enemmän lisää!". Ääni yritti vakuutella todellakin, että valkotukka oli onnekas saamaan rahaa, vaikka keinot olivat, mitä olivat. Kaupungin mylleryksessä kaikki näytti olevan sallittua ja sehän passasi ahneelle nuorukaiselle hyvin.
"Sitäpaitsi...", herra aloitti, loikaten itse yllättäen lähemmäksi naikkosta. Hymy ilmestyi nyt mielipuolisena, mutta toiveekkaana tämän kasvoille, hampaiden ilmestyessä näkyyvin.
"Moinen omanarvonsa hyvin tunteva nainen kuin sinä voisi putsata minut puhtaaksi minä päivänä tahansa!". Loppulauseen täytti epäselvä, "eroottinen" murina, joka muistutti enemmän halvaantuneen ihmisen päätöntä muminaa. Säälittävä yritys saada jousiampujatar kiinnostumaan itsestään, mutta usein yritteliäisyys palkittaisiin...saduissa.

Ikäväkseen joutui neitokainen myöntämään, ettei saanut tyydytystä miehen kasvoleikeistä. Itse asiassa, tyypin tuijottaminen kun ei tuntunut hellittävän, alkoi nainen tuntea oloaan jo hiukan vaivaantuneeksi. Ja kun hymykin alkoi kaareutua hassun hepun huulille, alkoi kuumottava ajatus karkuun juoksemisesta tykyttää naispuolisen päässä.
Niin, naiset pitivät tilanteiden ohjailusta, ja etenkin siitä, että saivat tahtonsa läpi jokaisen miesrassukan kohdalla. Mutta ilmeisesti tämä tatti omasi kyvyn sivuuttaa nuo naisen ikävät ominaisuudet, tai sitten se oli vain tarpeeksi tyhmä, ettei edes huomannut.
Vihersilmä hymähti itsekseen ja yritti pitää sievää pikkuhymyä kasvoillaan, ilmeen kylläkin alkaessa muistuttaa pikemminkin irvistystä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kitukasvuinen mies loikkasi eteenpäin ja väläytti hehkeä virneensä kera erikoisen murinan, valahti ilme Lucretian kasvoilta. Valmiiksi jo suunnattoman kalpeat kasvot tuntuivat saaneen aivan uudenlaisen vivahteen valkoista..

Nainen nielaisi ja yritti vielä pitää itsensä koossa, vaikka juuri sillä hetkellä eukko toivoi pitelevänsä armasta joustaan. Mutta ei, ase lojui yhä puistonpenkillä, joka oli muutaman metrin takanapäin. Pahus, millä nainen nyt säikyttäisi tuon omituisen hepun pois läheltään. Jos nuo jutut saisivat vielä jatkoa, tulisi hopeatukasta vielä vanhapiika.
”No, älä huoli. Ei minulla ole ..öhm..tarvetta viedä sinulta yhtään mitään.”, vihersilmä älähti ja heilutteli vähättelevästi kättään.
”Kunhan vain.. kiusoittelin.”. Vaivautunut hymy ei sitten millään voinut muuttua yhtään vakuuttavammaksi. Kauhistus, entä jos tuo tappi nyt huomaisi olevansa inhasti niskan päällä? Mitä lie keksisi vielä huomatessaan, että nainen meni vaikeaksi. Voisi vielä kuvitella moisen käytöksen saaneen eukon positiivisella tavalla hämilleen, vaikka tuo oli lähinnä kauhusta kankea siitä, mitä tuo mies vielä keksisi ehdottaa.
Lucretia astahti askeleen taemmas, sillä heppu oli tullut ahdistavan lähelle. Nainen kammosi muutenkin kosketuskontaktia ventovieraitten kanssa, eikä lyhyt mies ollut poikkeus. Lähinnä varoittava esimerkki..

//Lucre teki Kiisket -.- \\

Mitä minä sanoin, kaikki naiset osasivat huomata Flycatcherin charmin! Herra itse tepasteli mielessään täynnä itsevarmuutta, rintaansa röyhistellen. Selvästi tämäkään leidi ei ollut poikkeus, vaikka jousipyssyn kanssa pitkin mantuja matkasikin. Eikä neitonen edes pannut jyrkästi vastaan tapin sanojen taikka toimien kohdalla. Tuossa murinassa piili kaiken viehätysvoiman taika, selvästi. Kukapa voisi nyt vastustaa viisivuotiaan kokoista pikkumiestä, joka naama virneellä ryntäilisi naisten luokse leikkimään sanallisesti halvaantunutta ihmistä? Tiedossa ei ollut, yrittikö Fly tällä herätellä tällä "kutsuhuudolla" kauniimman osapuolen äidillistä, hoivaajan vaistoa vai haukahti ilmaan oman tavaramerkkinsä, tämän erikoisen murinan/avunpyynnön. Seuralainen näytti itsekkin olevan huumorin ystävä, kun myönsi kiusoitelleensa aiemmin ryöstämiseen liittyvissä puheissaan. Totuus oli kähveltäjän mielestä niin hauska, että sille sopi jopa vienosti naurahtaa. Kihertävä ääni jokelsi hetken, silmien katsellessa käden veikeää liikettä. Mahtoiko neito oikeasti omata jonkin sortin vamman, jolloin käsi jäi tuolla tavalla heilumaan. Olisi erittäin surkuhupaisaa nähdä ihminen, jonka käsi kykenisi heilumaan moisella tahdilla monen minuutin ajan samassa asennossa. Se olisi tämän maailman kahdeksas ellei yhdeksäs ihme!
Toinen käpälä painautui miekkosen vatsan päälle, muun kehon kaartuessa syvään kumarrukseen. Oli muistettava yhä olla kohtelias ja säntillinen, se paransi viehätysvoimaa.
"Ah, te kaunis neito - keneksi saan teitä puhutella?". Kohteliaana ja innokkaana heppuna maskinaama kysyi ensiksi naisen nimeä. Kulmat kohosivat ylöspäin, kasvojen ilmeen muuntautuessa kiinnostuneeksi. Oli sanomattakin selvää, että pyrähtelijä tahtoi saada tietää tämän neidon nimen.

"Ja nimenne lisäksi, voisitte kertoa jotain itsestänne. Tehän vaikutatte omalla tavallanne niin kiinnostavalta ja hyvällä tavalla...vaaralliselta!". Viimeistä sanaa lausuessaan mies antoi katseensa tarkastella hitaasti nainen kokonaan päästä varpaisiin. Todellakin, vaaralliset neidit olivat hänen makuunsa.
"Sillä, eihän kukaan vain kävele ympäri Payonia tälläisellä hetkellä, turvanaan vain jousipyssy.". Nyt käsi lähti haapuilemaan eteenpäin, yrittäen tarttua naisen kädestä kiinni. Näin turvattomina aikoina mies tahtoi vain valaa tälläisiin yksilöihin turvallisuuden tunteita. Eikä torjumisesta oltu kuultukkaan - naikkonenhan suorastaan jo kuolasi hänen peräänsä!

[[ Ja lisää Kiiskeilyä~ ]]

Tiedä sitten kuinka pitkälle nainen olisi peruuttanut, ellei miekkonen olisi vetäissyt yhtäkkiä kumarrusta. Luultavasi eukko olisi vain jatkanut, kunnes olisi kompastunut johonkin juurakkoon tai vaikkapa omiin hameen helmoihinsa. Hui, sittenhän hän olisi ollut selällään massaa avuttomana ja tuo hörhö vain muutaman metrin etäisyydellä!
Niin tai näin, kalpeakasvoinen oli seisahtunut aloilleen ja möllötti miekkosen kohteliaisuuden elettä kuin hullua. Enemmän naikkosen monttu meinasi levitä kuitenkin tyypin ylitse pursuavan lipevistä sanoista. Vai että kaunis neito, huh?
Lucretia silmäsi toista edelleen ahdistunut ilme kasvoillaan. Oliko mies todella tuollainen ihan luonnostaan, vai pelleilikö se nyt hameväen kustannuksella? Vihersilmä ei lainkaan pitänyt ideasta esitellä itseään, mutta arveli vaikenemisen olevan turhan kohtuutonta. Eihän mies ollut mitenkään.. töykeä, mitä nyt vain turhankin innokas.
Ja höpötys jatkui. Jokainen miespuolisen lausuma sana tuntui iskevän tajuntaan inhalla ja pistokkaalla tavalla. Aina kun yritti olla kohtelias, mitä sai vastapalvelukseksi? No, ainakin nainen sai päätyä taas siihen tulokseen, että jos ei halua riippakiviä jalkoihin roikkumaan, oli parempi olla tiukka ja tarpeen vaatiessa vaikka töykeäkin, jos jostakusta todella halusi eroon.
Hopeahiuksinen oli avaamaisillaan suutaan, kunnes uusi ”mukava” yllätys sai tuon miltei loikkaamaan metrin ilmaan. Miehen lämmin käsi oli tarttunut neidon vastaavaan, eikä tuo keksinyt mitään reaktiota korjaamaan tilannetta.
”Minä tuota…niin, jousipyssy..”, Lucretia änkytti ja tuijotti hämmentyneenä miestä. Tilannehan olisi varsin mukava, jos tuon lyhyenlännän sekopään tilalla olisi komea ja salaperäinen mies, vaan kun ei ollut. Vihersilmä oli vaikka valmis elämään koko ikänsä yksinäisenä leskenä, kunhan sen ei tarvitsisi ikinä epätoivoissaan napata tämän miekkosen kaltaista… saalista.

Neitokainen oli jo miltei valmis riuhtomaan kätensä irti ja lyömään äijältä tajun kankaalle, mutta napakka ääni parivaljakon takaa katkaisi kaikki ajatukset ja toiveet.
”Hei, te siellä! Mitä teette tähän aikana ulkona? Ettekö tiedä, että nyt on ulkonaliikkumiskielto?”.
Lucretia riuhtaisi ”huomaamattomasti” kätensä toisen otteesta ja kääntyi helpottunut hymy kasvoillaan ympäri, kohdaten katseen oikein yrmyn näköisen vartijan kanssa.
”Luojan kiitos. Kuulkaa, minä…”, ehti nainen älähtää, kunnes vartijan viereen ilmestyi toinenkin köriläs, joka karjaisi töykeästi naisen puheiden päälle.
”Vaiti! Tämä on selkeä rike ja teidän on lähdettävä mukaamme selvittämään tätä asiaa. Tyrmille nimittäin.”
Vihreisiin silmiin syttyi varsinainen raivon liekki. Kuinka oli mahdollista, että yhteen päivään mahtui näin paljon idiootteja? Häntähän ei muuten vietäisi mihinkään tyrmiin, yksi kerta elämässä oli todellakin riittänyt. Vaan yksinkö noita järkäleitä vatsaan oli vikuroitava? Voi hyvänen aika sentään, pitäisikö nyt sitten luottaa tuohon tapin apuun?
Nainen sulki hetkeksi silmänsä ja veti syvään henkeä, jotta saisi kasvavan kiukkunsa hiukan tasaantumaan. Tällaisia päiviä oli vähän turhankin usein..

//Hiukanko katkeilin viestillesi XD \\

Ainakaan ei neito paljoa näyttänyt vastustavan, kun valkotukka tämän lämpimän käden tavoitti. Oih tuota lämpöä, juuri sitä lyhyehkö mies tahtoi itseensä imeä. Tosin oli tämä kummaa, kuka tahansa olisi jo vähintään tässä vaiheessa tempaissut maskinaamaa oikein kunnolla kuonoon! Ihmeiden aika ei ole ohi ja tappi oikeasti kuvitteli, että tämän raivokkaan ulkokuoren alla kehräisikin suloisen lempeä tapaus. Mitä lempeämpi ja suopeampi, sitä parempi! Yhä uudelleen kulmat kohosivat pikkumiehen kasvoilla, laskeutuen taas nopeasti peruslukemille. Pian tämä neitokainen olisi hänen ja Fly voisi tyytyväisenä näyttää kieltään toverilleen, Jairukselle. Miksiköhän tämä rikoskumppani ei naisia saanut, eihän tämä niinkään epämiellyttävän näköinen edes ollut. Oli miten oli, hetken ajan pikkuruinen huijari saattoi elää onnensa kukkuloilla, ennen kuin tämä varsin äkäinen ääni sai ruusuisen taustan katoamaan ja herra tippui tyhjän päälle.
Katse teki täyskäännöksen nopeasti ihailevasta hätääntyneeksi, kun toinen vartijoista keskeytti neidin puheen. Nämä kaverit taisivat olla tosissaan ja mitä nämä puhuivat tyrmistä...aivan kuin häntä sinne oltaisiin viemässä. Niin varmaan, hänhän jäisi tänne ja sillä hyvä. Toinen miehistä alkoi katseellaan mulkoilla tätä hullunkurisen näköistä veijaria, joka tyytyi hymyilemään suloisesti, hampaiden säihkyessä. Ehkä hän saattaisi pelastua näyttelemällä naisen miestä...ja nainen olisi raskaana! Silloin ei ainakaan neitoa tyrmiin heitettäisi, mutta kuinka hänen kävisi? Ei, ei tuota suunnitelmaa, uusi siis tilalle. Entäpä, jos hän yrittäisi leikkiä olevansa seuralaisensa lapsi...olihan pituuseroa jopa huimat kahdeksan senttimetriä!
"Pirot, seitsemän vuotta!". Mies huudahti lapsekkaalla äänellään, hymyillen lapsenomaisesti miehille.
"Mitä helvet...?", toinen vartijoista kysyi ääneen, kun pikkukaveri alkoi näyttää sormillaan numeroa seitsemän.
"Katso, Pirot seitsemän vuotta!". Heleä ääni totesi uudelleen, katsoen hyväksyvästi molempia järkäleitä. Mahtoi näky olla outo, kun miekkonen heilutteli ilmassa sormiaan, jotka muodostivat pikku-Pirotin iän. Ehkei nainen niinkään ollut vaaraksi yhteiskunnalle, mutta tuo tappi taas. Molempia vartijoita alkoi puistattaa, kaverihan oli täysi sekopää!

Hetken aikaa Flycatcher yritti ylläpitää rooliaan, ottaen jo muutaman kömpelön lapsenaskeleen eteenpäin. Harmi vain, että tämä vedätys ei mennyt läpi, vaikka näky pysäyttikin vartijoiden aikomukset minuutiksi. Lopulta miehet vilkaisivat toisiaan, nyökäten ja yhteisvoimin tarttuen kiinni tästä "lapsesta". Silloinkos ilmaan kajahti valkotukan kirkaisu;
"Lopettakaa! Päästäkää minut! Satutatte lasta, tajuatteko, LASTA!?!".
Miehet vähän välittivät pikkuisen kirkumisesta, joka jo alkoi rimpuilla. Kai neito nyt häntä auttaisi, vaikka tämä yhtälailla saisi tulla heidän mukanaan tyrmille, joko pakolla tai suosiolla. Kovakouraisesti pikkumies tyrkättiin toisen vartijat kynsiin, kun toinen taas liikahti naista päin.
"Nyt tulette mukaamme, välittömästi!".
Paniikki alkoi kasvaa, kun vasta nyt maskikasvo tajusi tämän kaksikon olevan tosissaan.Ynisten ja miltein itkien herra yritti potkia vartijaa tämän kintuille, sekä repimällä repiä itseään vapaaksi tämän otteesta. Nainen oli hänen ainoa toivonsa, sitä paitsi tällä oli ase...Fly itse oli aseeton ja aikalailla pinteessä, vaikka sitä ei vieläkään suostunut myöntämään.

Hitaasti nuo vihreät silmät aukesivat, luoden mitä parhaimmin naisen tunnetilaa kuvaavan mulkaisun molempiin vartijoihin. Millaista kiukkua sitä hameväki saikaan välillä niellä, ettei aivan pistäisi kaikkea matalaksi.
Ennen kuin neitokainen ehti suutaan avata puolustautuakseen, oli tuo kirottu minimies aukaissut oman leipäläpensä, selittäen nyt jotain aivan käsittämätöntä. Yhtä hämmästyneinä tuijottivat vartijat kuin Lucretiakin miekkosta, joka niin kovin vilpittömästi hymyili ja höpötti. Hetkinen, kyllähän fiksu leidi tajusi tämän epämääräisen leikin merkityksen. Idea oli kaikessa tyhmyydessään niin nerokas, että se voisi vaikka onnistua.. Tai sitten ei.
Miehet nielivät pelleilyä hetken aikaa, mutta kävivät sitten yhteistuumiin lyhykäiseen tyyppiin kiinni, tuon vastusteluista huolimatta.
Hopeatukka ei voinut muuta kuin tuijottaa ja rukoilla, että keksisi jotain nerokasta tähän tilanteeseen. Miehet eivät olleet käyneet kiinni häneen vielä, ilmeisesti olettivat, ettei nainen pistäisi hanttiin tällaisissa asioissa.. no, olettivat aika väärin.
Toisen vartijan ottaessa uhkaavan askeleen kohti vihersilmää, nainen otti muutaman reilun askeleen kauemmas, yrittäen muistella missä kohtaa se puistonpenkki sijaitsikaan. Armas jousiase olisi nyt paras väline tähän tapaukseen, mutta tuo vartijanköriläs ei näyttänyt niinkään hitaalta tai hennolta. Jos nainen lähtisi summanmutikassa juoksemaan taaksepäin, toivoen kääntyneensä suoraa kohti penkkiä, voisi tyyppi tulla ja rynniä suoraan ohi neitosen. Tai pahimmassa tapauksessa hyökätä tuon päälle kuin mikäkin saalistava villieläin.
”Kuulkaas nyt. Teette suuren virheen. Tämä kun on kaikki silkkaa.. väärinkäsitystä. Katsokaas, kun lapset ovat välillä hiukan tottelemattomia ja karkailevat kotoa..”, Lucretia höpisi ja yritti näyttää mahdollisimman vakuuttavalta, perääntyen samalla hitaasti. Että hänen pitikin osallistua tähän tyhmään ideaan. Olisi pitänyt vain lähteä juoksemaan, jättää kirjat, aseet ja minimiehet vain taakseen.

Vartija seurasi hitaasti naista, toinen kulma koholla ja käsi valmiina tarttumaan nahkavyössä roikkuvaan tikariin.
”Väitättekö te muka, että tuo on teidän.. lapsenne?”, vartija hymähti ja osoitti toisen vartijan ja sen hullun miehen suuntaan. Epäilevä ilme ei poistunut hetkeksikään miehen kasvoilta, mutta myrkyttäjätär sen sijaan näytti vakuuttavalta.
”Juuri niin, hän on minun poikani. Vähän rasavilli, karkasi nähkääs kotoa ja sain hänet juuri kiinni, kun te astuitte kuvaan.”, nainen selosti ja huomasi juuri selkänsä osuvan penkin selkänojaan.
”Niin että, meidän varmaan olisi syytä vain palata kotiin, miksi tästä nyt elämään suurempaa selkkausta pitäisi tehdä? Tules nyt äitin luo, pikku Pico.. siis Pirot, niin mennään kotiin, jooko?”
Vartija vilkaisi vielä toista vartijaa, mutta pudisti päätään.
”Te vedätätte meitä nyt ja pahasti!”, mies ärähti ja lähti nyt talsimaan rivakkaita askelia kohti myrkyttäjätärtä.
Lucretia murahti itsekseen ja nappasi jousiaseensa nopealla liikkeellä penkiltä, sujauttaen nuolen varren ja jousen väliin, nostaen sitten ”ladatun” aseen nyt kohti vartijan kasvoja.
”Minä ja poikani menemme NYT kotiin.”

Miehen kourat eivät juuri pidelleet pikkumiestä kuin kukkaa kämmenellä. Nyrkki puristi käsivarresta ilmiömäisen tiukalla otteella ja pariin otteeseen Fly alkoi jo epäilemään, että kädet olivat menneet kuolioon. Toivoa ei kuitenkaan oltu menetetty vielä, muutama sormi heilahti käsivarren toisessa päässä. Tosin vartija luuli tapin yrittävän näin karata ja tiukensi otettaan hetkessä, turhautuneen valkotukan inahtaessa uudelleen, naaman vääntyessä murjotukseen. Hän ja hänen typerä ideansa! Eihän hän olisi tässä, jos olisi päästänyt neitokaisen menemään ja olisi itse luikkinut kotiin ihastelemaan kolikoita. Mutta ei, hänen oli täytynyt alkaa "esittämään" jotain pirun naperoa ja nyt miltein roikkui koriläässä. Maskinaama näytti enemmänkin ristiinnaulitulta, käsien sojottaessa eri suuntiin ja tämän tolppana toimivan ukon kiskoessa häntä ylöspäin. Jalat tunsivat juuri ja juuri maata allaan ja mieli kiukutteli katkeroituneena pääkopassa. Varpaat tekivät ilmaan lyhytvartisten saappaiden sisällä kahdeksikkoja - olisiko hän rohkea ja parkuisi naiselle, että tämän pitäisi nyt juosta? Ehkäpä voimavarat riittäisivät pidättelemään kahta vartijaa sen aikaa, kun hameväkeläinen pakenisi kotiinsa? Idea oltiin kuitenkin tuomittu epäonnistumaan, sillä kaksikko paiskaisi Flycatcherin helposti ilmaan. Olihan hän vain mitätön heittopussi! Kaiken kukkuraksi hän vaarantaisi kalpeakasvoisen kaunokaisen hengen, joten parasta olisi vain pitää suunsa tukossa.
Ihme tapahtui - nainen alkoi kutsua pikkuherraa pojakseen. Kulmakarvat nousivat ylös, siinä missä miehen avuton ilmekkin. Ilkikurisen hymyn saattoi jopa nyt erottaa näiltä hiilellä tummennetuilta kasvoilta, mikäli tajusi neidon yrittää hämätä vartijoita. "Äitiä" tarkastelevan vartijan huomautus selvästi sai seitsemänvuotiaan herran loukkaantumaan. Pää kääntyi tuijottamaan sivulle, nokan noustessa nyrpistyneenä pystyyn, eikö hän näyttänyt muka lapselta!?!
"Tietenkin minä olen hänen poikansa...!". Ääni muuttui Vaikka nimikään ei ensimmäisellä kerralla osunut oikeaan, eivät miehet näyttäneet sitä tajuavan. Näille olisi ihan sama, oliko tapin nimi Robert vai Evert, Pico taikka Pirot. Hänhän selvästi näytti sileäposkiselta, rasavilliltä kakaralta, joka juoksenteli naisten taakse piiloon, välttyäkseen rangaistuksilta - kiitos kolttosten.

Siinä loukattua ja syvän trauman saanutta poikaa leikkiessään ei Flycatcher olisi voinut arvata naisen seuraavaa liikettä. Veri kuohahti päässä äänekkäästi, kun neito vetäisi esille jousensa, osoittaen sillä toista vartijaa. Maskinaamaa pitelevän miehen ote selvästi kiristyi, olihan äidin suojeluvaisto vetänyt toisen uhkaavasti juuri maalitauluksi.
"Me...me voimme aivan varmasti sopia tämän asian jollain keinoin!". Maalina seisova vartija sanoi rauhallisesti, vaikka aluksi ääni takelteli värinänä. Tätä hän ei ollut odottanut, sillä olihan mamma näyttänyt varsin rauhanomaiselta....ja pirun nuorelta! Aseen esiin astuminen oli luonut heidän ympärilleen hiljaisuuden ylitsepääsemättömän muurin ja tyytyväisenä nuoriherra vain hymyili äidilleen.
Todellakin tuossa neitosessa oli puhtia, noinkin kiihkeästi puolusti lastaan, joka tavalla taikka toisella oli jo varsin kehittynyt! Samalla mitalla takaisin antaen uhattu mies vetäisi vyötäisiltään miekan esiin, terän osoittaessa takaisin hyökkääjään päin.
"Tule hakemaan, mikäli poikasi takaisin haluat!". Tätä Fly ei ollut suunnitellut, vaan enemmän jo tahtoi kiivetä asettoman vartijan syliin turvaan. Ehkä he kaksi voisivat lähteä vähin äänin loikkimaan pois...ja hän pääsisi kotiin, Jairuksen luokse! Mutta pakotie oltiin lukittu, kun kiinni pitävä mies tarrasi tuttuun ja turvalliseen tyyliin yhä kovemmin kiinni valkotukasta, jonka ilme oli jämähtänyt järkyttyneeksi. Silmät tuntuivat tippuvan pian pois kuopistaan, kun miekan kanssa seisova ukko otti yhden uhkaavan askeleen naista kohti, ollen täysin valmis hyökkäämään.

Vakaasti piteli käsi vahvaa jousipyssyn vartta, toisen jännittäessä jousta jokaisella noista naisen käsistä löytyvillä lihaksilla. Tämä oli ehkä ollut rasittavaa ja samalla hauskaa, mutta aivan kaikkea vaivaa ei jaksanut vihersilmä nähdä, tuon tapin pelastamiseksi. Oliko tämä nyt sitten sitä avunantoa, jota myrkyttäjätär niin harvoin tarjosi? Jos oli, miksei tämä sitten onnistunut. Eikös kaikki ollut hyvän tarkoituksen puolesta, joten miksi sen piti kääntyä niin pahasti päälaelleen.
Toinen vartija näytti rauhanomaisia merkkejä, mutta sen toisen vetäistessä miekkaansa näytille, alkoivat hopeatukan ajatukset tuottaa silkkaa raivoa.
”Me voisimme sopia tämän rauhallisesti, mutta kollegasi näyttää haluavan tapella. Jos herra haluaa taistella naisen kanssa, kun tuo yrittää poikaansa pelastaa, antaa tulla. Minua ei pidättele mikään, jos pääsen ampumaan yhtä moraalitonta pelleä, joka esittää kovaa aina tilaisuuden tullen.”, kuuluivat jäätävän viiletä sanat kalpeilta huulilta. Vihreät silmät alkoivat vetäytyä viirumaiseen asentoon, naisen alkaessa muistuttaa uhattua kissaa.
”Sanon nyt viimeisen kerran, päästätte pojan menemään tai minä päästän nuolen irti. Uskokaa pois, en jaksa jännittää jousta kovin kauaa ja kun nuoli lentää, ei miekkasi ehdi edes nousta.”, Lucretia sihahti ja siirsi toista jalkaansa taemmas, ottaen nyt täysin ampumavalmiin asennon.

Toinen vartioista näytti neuvottomalta. Hän oli ehdottanut rauhaomaista selvitystä, mutta toinen köriläs ei ollut samaa mieltä asiasta ja alkoi murtaa nyt jäätä väärästä kohtaa. Hänhän seisoi maalitauluna! Nainen näytti siltä, että oli tosissaan, mutta aikoiko kollega todella ottaa riskin. Aikoiko hän todella luottaa siihen, että naikkonen ei ampuisi, koska vartijalla oli miekka ja hänen... poikansa.
Nuolen kiiltelevä kärki alkoi tuntua siltä kuin se koskettaisi jo miehen otsaa. Olisi vain silmänräpsähdys, kun se sujahtaisi hepun pään läpi, lennättäen veret takanapäin oleviin. Viimein nuo pelonsekaiset ajatukset saivat uhatun vartijan älähtämään ja nostamaan kätensä ylös antautumisensa merkiksi.
”Älä ammu minua! En minä sinua estä, joten älä osoita sillä aseella!”, kuului äänekäs parahdus. Mies kääntyi ympäri katsomana toista vartijaa, joka näytti moisesta tempauksesta miltei loukkaantuneelta. Niin, ’älä minua ammu, ammu tuota toista’.
”Mitä helvettiä sinä teet?! Tiedät kyllä, että tämä on vastoin komentoja. Ei minua kiinnosta noiden syyt, he rikkoivat käskyjä.”, miekkaa pitelevä vartija huusi toiselle ja hetken verran tuntui siltä, että tästä tulisi noiden kahden kamppailu.
Hitaasti Lucretia siirsi nuoltaan korkeammalle, tähdäten nyt miekkaa pitelevää vartijaa. Nopealla liikkeellä, sormet irtaantuivat nuolesta ja jousesta. Ilmaa äänekkäästi halkoen, nuoli sujahti ohi antautuneen vartijan, iskeytyen suoraan toisen miehen olkapäähän. Hiljaisuuden rikkoi jälleen voimakas huuto, tällä kertaa sanaton ja vain silkkaa tuskaa huokuva. Mokomakin typerys. Myrkyttäjätär olisi voinut ampua tuota suoraan päähän ja mies olisi nyt vain veltto ruumis.

Miehen olemattomat käsikarvat kohosivat täyteen pituuteensa, kun Lucretia muuntautui oikeaksi amatsoniksi. Katse seurasi hiljaa, kun nainen asettui selvästi vartijan vastustajaksi - ja kaikki tämä vain hänen vuokseen! Se oli Flycatcherin hetki olla neito hädässä, mutta tappi ei osannut sanoa, että kumpi osapuoli olisi toista vahvempi. Automaattisesti mieli kuitenkin kääntyi kannustamaan naista, joka aloitti vaatimuksensa toistamisen. Valkotukka tunsi jo vapisensa, kun yhden neitosen ja yhden karskin miehen kamppailuun tunki mukaan aseeton mies, joka alkoi yllättäen anelemaan, ettei nainen tätä tappaisi. Maskinaama ja aseeton veikkonen näyttivät nyökkäilevän samassa tahdissa, heitä kumpaakaan ei kannattaisi tappaa, mutta tuon toisen vartijan voi oikein hyvin!
Jousi jännittyi ja kun kahden ukon kinastelu oli pääsemässä vasta alkuunsa, hameväkeläinen kirjaimellisesti halkoi ilmaa. Tämän nuoli syöksähti jousesta, suoraan miekkaan pitelevän herran olkapäähän. Lapsiuhrin kasvot vääntyivät mutkalle kauhusta, kun olkapäästä alkoi valua jotain punaista eritettä.
"Verta, verta!", Flyn kirkas ääni kirkaisi ja juuri sopivasti järkytyksestä paikoilleen jämähtäneen, aseettoman vartijan ote kirposi pikkuruisesta. Tunne, jolloin koura irotti otteensa pikkuherran käsistä oli ennen kaikkea helpottava. Ja yhtä nopeasti tämä lyhyt miekkonen lähti rynnimään neitosta päin, nyt lähdetään äkkiä pois täältä!

"Neito...anteeksi, siis äiti! Lähdetään nyt vain pois täältä!". Ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Tämä seikkailu oli kestänyt jo aivan tarpeeksi ja vaativana pieni "lapsi" alkoi nykiä "äitiään" hihasta. Haavoittunut vartija piteli kiinni olastaan, mutta silmissä roihuava viha jas koston maittava halu kertoi, että tämä ei olisi vielä ohi hänen osaltaan.
"Kirottu kakara, tule takaisin! Revin sinut ja äitisi kappaleiksi!". Karkea ääni karjui täyttä kurkkua, kun tomera napero jo lähti viipottaen pakenemaan, viittoen naista seuraamaan tätä. Noiden kynsiin hän ei enää tahtonut joutua ja tässä oli heidän tilaisuutensa paeta. Nyt, jos ei koskaan!

Hopehiuksinen laski hitaasti jousensa, tarkkaillen etäältä työnsä jälkiä. Loistavaa, nappiosuma. Vaikka kauniimpihan näky olisi, jos nuoli törröttäisi vaikkapa tuon vartijan hiestä kiiltelevässä otsassa, tai vaikkapa villisti hakkaavassa rinnassa. Mutta no, eihän tässä ollut tarkoitus ketään satuttaa.. ainakaan vakavasti.
Aseeton vartija antoi "lapsen" juosta ohitseen, sillä tyypin ensisijainen ajatus oli auttaa toveriaan, joka ei tahtonut saada nuolta pois lihastaan. Sitäpaitsi, eivätköhän nainen ja nappula olleet jo todistaneet, etteivät kaivanneet päiväänsä mitään vankilareissua.
Vartija riensi kollegansa luokse ja repi nuolta irti, yrittäen rauhoitella karkaavan kaksikon perään huutelevaa miestä.
Lucretia oli kipittänyt takaisin sille penkille, jossa oli vielä vähän aikaa sitten viettänyt rauhaisaa iltapäivää, napannut korinsa ja kirjansa ja lähtenyt juoksemaan lyhyen miehen perään.

Ollessaan mielestään turvallisen etäisyyden päässä puiston keskustasta, nainen pysähtyi ja pakkasi tavaransa rauhassa ja siirsii sotkeutuneet hiuksensa selän puolelle roikkumaan.
Vihreät silmät porautuivat lyhyeen maskinaamaan, jota eukko surutta piti syyllisenä tähän kaikkeen.
"Sinuna jatkaisin vielä juoksemista, sillä jos kuvittlelet, että autoin sinua hyvää hyvyyttäni, olet väärässä. Juuri sinun takiasi jouduin tällaiseen naurettavaan tilanteeseen ja jos et juuri nyt katoa silmistäni, saat sinäkin oman nuolesi. Takalistoosi nimittäin!", kalpeakasvo murahti ja loi viimeisen psitävän vilkaisun minimieheen, kääntyen sitten aivan vastakkaiseen suuntaan ja lähtien marssimaan tomerasti poispäin puistosta.
"Tarkemmin ajatellen, minä en jaksa odottaa katoamistasi, vaan autan asiaa itse lähtemällä. Hyvää päivänjatkoa.", myrkyttäjätär hymähti vielä, alkaen hävitä maisemaan.

//Oletin että Fly on pysähtynt jossain vaiheessa ja tässä oli nyt minun pyllystä oleva lopetukseni. Kiitos ratkiriemukkaasta pelistä XD \\

Jalat olivat kantaneet pätkän miekkosen nopeasti pois ns. "vaaravyöhykkeeltä" eli kauas vartijoista. Toisen verenhimoinen huuto kaikui yhä korvissa, mutta siltikin Flycatcher repi päätään ylpeänä pystyyn. Hah, olihan hän nyt näyttänyt sille öykkärille, että kuka täällä oikein määrää. Tai no nainen oli näyttänyt, mutta hän juuri johdatti neitokaista turvaan. Kenties pikkumies oli kuvitellut saavansa edes pienen, hienostuneen poskisuudelman kiitokseksi turvaan viemisestä, mutta pysähdyttyään nainen jo uhkaili häntä. Herran korvat seurasivat tarkasti neidon sanoja, hänenkö pitäisi nyt lähteä luikkimaan karkuun? Kulmat nousivat yllättyneinä miltein valkoisen hiusrajan tietämille, kun murahtaen kaunokainen ilmaisi tunteensa. Tämä taisi tarkoittaa nyt sitä, ettei hänen charminsa purrut tuohon amatsoni naiseen, mutta kenties...
Ei, ei sittenkään. Fly päätti olla nyt vain täysin hiljaa ja seurata seuralaistaan, joka alkoi tehdä lähtöä.
"Vannon, etten enää astu näköpiiriisi!", herra vakuutteli äänen murtuessa. Ei hänen toki tarvinnut tuputtaa itseään tälle, mikäli ei kiinnostanut. Kirottu nainen! No, onneksi meressä riittää kaloja ja ennen kaikkea kaikenlaisia kaloja. Miehisyys oltiin nyt riistetty lyhyeeltä tapilta, joka hyvästeli kalpeaihoisen vihersilmän nyökkäyksellä. Nuo hentoiset kädet tarttuivat koriin ja pian nuorikko oli kadonnut synkentyvän päivän ensimmäisiin varjoihin.
Pikkuruinen herra itse lähti suunnistamaan läheistä kujaa päin, jonka heiveröisen aidan ylitettyään tämä pääsi pienelle sivukadulle. Tästä eteenpäin Fly jatkoi rivakasta kävelyä jälleen, käsien upotessa tyhjääkin tyhjempiin taskuihin. Taasen murtunut katse kiisi pitkin kostean mukulakivikadun pintaa ja yhtä nopeasti mieskin oli kadonnut tyhjyyttään huutavan kadun näköpiiristä.

[[Tässä minunkin lyhyt lopetukseni, mutta samaten minäkin kiitän ihanasta ja vaihderikkaasta pelistä~!]]