Karnevaaleissa (Fionella, Mi-Mi, Iliana, Xavier, Serag)

Tähän topiciin pelaamaan: Fionella, Mi-Mi, Iliana, Xavier ja Serag.

Laitoin alle aiheeseen liittyvät peliviestit, jotta kärryillä olisi helpompi pysyä! Seuraavana pelivuorossa on Pearlin Iliana

---

Xavier oli pukeutunut miesten juhlapukuun, jonka housut olivat mustat ja niissä koreili liituraita kuvio. Hänen takkinsa oli täysin valkoinen, ja lukuunottamatta muutamia kultakirjailuja sen rinnuksella. Yhdestä hänen taskustaan törrötti kirkkaan vihreän sävyinen kukka, joka muodoltaan muistutti läheisesti auringonkukkaa. Miehen silmiä peittivät myös naamio, joka oli väriltään valkoinen, mutta sen reunat olivat kultakirjaillut.

Xavier ei ollut koskaan pitänyt karnevaaleista, mutta tänäkin vuonna hänen isänsä oli hänet niihin pakottanut. Oli kuulemma häpeä olla osallistumatta.
Niinpä hän hieman eksyneen näköisenä seisoi keskellä väenpaljoutta, edes yrittämättä päästä Tori-Kadun päähän, näkemään karnevaalien ohjelmistoa. Hän ei piitannut siitä. Hän vain seisoi, antaen ihmisten tuuppia ja töniä, eikä kaikki se tuuppiminen edes haitannut miestä, ennen kuin hänestä alkoi tuntua siltä, että hän vain aiheutti muille ihmisille kulkuvaikeuksia. Sellainen oli miehen luonne, hän uskoi kaiken olevan hänen omaa syytään, jopa sen kun eräs nainen kompastui hänen takanaan mekkonsa helmaan. Syvästi hän uskoi naisen kaatuneen siksi, että tämä oli yrittänyt ohittaa Xavieria, mutta kun mies oli törkeästi hievahtamatta seissyt tukkeena, oli nainen kompastunut hänen ohittamisensa yrittämiseen.

---

Iliana

Väkimassa velloi hänen ympärillään. Kaikki tuntui jotenkin niin epätodelliselta. Payon oli hetkessä muuttunut yhdeksi värien kirjoksi. Kaupungissa tuntui olevan vain toinen toistaan koreampiin ja arvokkaampiin pukuihin pukeutuneita henkilöitä. Kirkkaita värejä, joihin tavallisesti vain rikkailla oli varaa, tuntui olevan nyt jokaisen puvuissa. Hänen oma pukunsa, teetätetty juuri karnevaaleja varten, tuntui nyt hyvin typerältä ja yksinkertaiselta. Halpaa harmaata kangasta, jossa tunsi olonsa epämukavaksi, edes
tylliä, tai pitsiä ei pukuun oltu lisätty. Aurinko paahtoi ja tiivis väkimassa lisäsi saarretuksi tulemisen tunnetta. Lierihattu olisi kyllä tullut käyttöön, mutta mitään asuun sopivaa hän ei omistanut. Iliana suoristi metsänvihreää silkkinauhaa, jonka hän vyötärölle oli asettanut, nosti samaa sävyä olevan naamion silmilleen ja lähti vellovan väkimassan mukana kohti torikadun päätä.

Kadun päässä oleva ihmismuuri oli melkein mahdotonta ohittaa. Iliana lähti kuitenkin pujottelemaan sen läpi tyytyväisenä hoikasta vartalostaan. Aateliset ja ylipäätänsä Aasat tyytyivät vain vilkaisemaan kylmästi, mutta Vaaneille se ei riittänyt. Juuri kun Iliana oli luullut päässeensä ohittamaan taas yhden vaanin turvallisesti, tämä tönäisi ronskisti kiroillen tytön matkoihinsa. Sitä teetti viha kiltojen välillä.

---

Serag
Mies ei kuitenkaan pistännyt kummoisia vaatteita pääleen, kun köyhä perhe, vaikka tekee työtä hulun lailla. Vaatteet oli pesty ja hieman muunteltuja. Asu oli tänä päivä enemmäkseen vampyyi tyyppinen luonnennat siihen asiaan ei ollut niin lähell sydäntä. Hänen ei tarvinnut laittaa teko hampaita suuhun, kun oli luonostaan vampyyri hampaat. Silmät katsoivat oliko tuttuja henkilöitä paikalla. Joitakin ihmisä hän kaarteli voimakkaasti. Serag halusi nähdä enemmäkseen sukulaisia kuitenkin hänen äidinsä kauta. Isän kautta oli tiedossa vain vampyyreitä, jotka juhlan lopuksi joisi koko kylän. Veljensä Thomas oli pääsyt opiskeluistaan hetkeksi eroon ja oli asettunut Seragin kanssa joukkoon. Thomas oli hyvin menevä, kun oli varsinkin juhla päivinä. Pari Thomaksen hyvää ystää seurasi mukaan, mutta he kummatkin kaikkointuivat Seragista.

---

Iliana tunsi olonsa sitä tukalammaksi mitä syvemmälle tiiviiseen väki joukkoon eteni.
Puvun helmoista oli pakko pitää kiinni, vain sen takia että puku pysyisi hänen päällään. Halpalaatuinen kangas ei montaa polkaisua päälleen tarvitsisi ennen kuin lähtisi purkautumaan, eikä tyttöä innostanut ajatus kulkea tapahtuma alueella alushameessa.
Iliana jatkoi tyhmän rohkeasti tunkemistaan väkijoukon halki, hän halusi päästä näkemään
mitä karnevaalien ohjelmaan kuului.

---

Fionella saapui torikadun laidalle ja kuuli paljon ääniä. Iloisia sellaisia. Pian hänen edestään käveli suuri joukko iloisia ihmisiä hymylilen, kummallisissa asuissaan.
He pyysivät häntä kauniisti mukaan tanssimaan ja juhlimaan, mutta Fionella ei pitänyt tuollaisista ajatuksista. Eihän hän ikinä ollut kokenut iloa vain surua ja sen sellaista.
Kärttyinen Fionella yritti lyödä jotain kulkueen mukana tanssivista, mutta hän ei osunut vaan kaatui maahan. Tämä totisesti oli hänen yksi huonoista päivistä, tuhansien muiden joukossa.

Hän vetäytyi varjoihin ja jäi katselemaan muiden tekemisiä kummastuneena. Hän tosin kyllästyi siihen pian, hänellä olisi vielä paljon siivottavaa ja kun juhlat loppuisivat, hän joutuisi siivoamaan siellä yö myöhään. Fionella päätti hakea ennen siivoustöiden alkua sapuskaa, kun sitä olisi vielä tarjolla. Hän käveli kojujen luo ja katsoi niiden runsaita antimia. Pian hänellä olikin jo nälkä. Hän valikoi hyvät ruuat ja häipyi nopeasti, tietysti myyjä huusi hänen peräänsä, sillä Fionellahan ei kuulunut niihin maksaviin asiakkaisiin, mutta nainen tietysti piiloutui varjoihin. Hän etsi hyvän paikan missä istua ja syödä, ahmien melkein kaikki ruuat, mitkä oli ottanutkin, ja loput hän antoi kulkueläimille. Ilta alkoi jo vähän hämärtyä ja hän tiesi, että kohta olisi siivouksen aika.

---

Mi-Mi ratsasti ponillansa ja huomasi tanssivia ihmsiä kadulla. Mitä täällä oikein oli oikein tekeillä?, tuo ajatus hiipi ensimmäisenä Mi-Mi mieleen. Pian asia valkeni hänellekkin.
Ihmiset nostivat hänet ylös maasta ja huusivat tervetuloa karnevaaleille. Pian he laskivat Mi-Mi takaisin maan kamaralle ja jatkoivat juhliaan. Pottukin oli jo tanssimassa letkan perässä omanlaisia tanssejaan. Jos ponin pientä kummallista askellusta tanssiksi voi kutsua.

Mi-Miä hieman hymyilytti Pottu ja sen tanssi yritykset. Paitsi hänen, myös Potun oli vähän tukalaa olla karnevaaleissa, sillä heidän piti kokoajan varoa toisten ihmisten jalkoja, pienen kokonsa takia. Heidän mielestään tämä oli kuin sokkelo.

Lopulta Mi-Mi meni letkan perälle tanssimaan myös itsekin.

---

Xavier käännähti ympäri, harmistunut katse kasvoillaan. Hänen ilmeensä oli pahoitteleva, hänen katsoessaan maahan kaatunutta naista, joka sai kuitenkin pian avuntuojan.
Oliko hän tosiaan syypää naisen kaatumiseen? Kukapa muukaan voisi olla yhtä epäonninen ja tohelo, kuin hän.

Äkkiä väkijoukko alkoi taas vellomaan, ja peitti hänen näköetäisyyttään naiseen, ja tämän avuntuojaan. Ja Xavierhan välttämättä halusi esittää tälle pahoittelunsa.
Hyvin varovaisin liikkein hän ohitteli ihmismassaa. Missään nimessä hän ei alkaisi ketään tuuppimaan, tai saisi uusien kaatumisten syyt jälleen niskoilleen.

Pyydellen muutaman kerran anteeksi hieman töykeän puoleista ohitustaan, sai Xavier jälleen naiset näköetäisyydelleen. Ihmiset velloivat hänen ympärilleen, ja hän pääsi monta kertaa täpärästi livahtamaan, joutuessaan melkein puristuksiin muutamien tukevampien ihmisten väliin.
Vihdoin hän pääsi puhe etäisyydelle naisiin, joista toinen oli päättänyt lähteä hakeutumaan kadun toiseen päähään, ja alkaen tuuppia väkeä, toteutti nainen suunnitelmaansa. Xavierin ei auttanut muu kuin seurata murheellisen näköisenä, jotta voisi vihdoin esittää anteeksi pyyntönsä.

---

Serag hymyili Thomaksen ystäville, vaikka hän tietäisi he eivät pidä hänestä olenkaan. Silmät kuitenkin löysivät Dellereen ihmisten joukossa ja kovassa metelissä. " Hei Delleree!" Serag huudahti, mutta uskoi, että hän ei huomasi häntä, kun oli nin hyväseuraa.
Mies oli pyytänyt anteeksi Dellereestä meneestä. Katse kääntyi takaisin Thomakseen ja nauroili veljensä kanssa.
Serag halusi jättää veljensä muiden ystävien kanssa olemiseen. Hiipien hän poistui heidän seurasta.

Iliana löysi väkijoukosta paikan josta tapahtuma-alueelle näki. Ainakin jos hiukan kurotteli pituutta lisää. Kadulla johon torikatu yhtyi, kulki nyt karnevaalikulkue. Ohi marssi juuri sotilaita. Kovapohjaiset kengät kopisivat katuun huvittavan rytmikkäästi. Miesten askeleet olivat liioitetuja, tarkoituksella. Puvut heillä oli yhtenäiset, kukaan ei erivärisellä, tai erimallisella joukosta erottunut. Ihan mielellään Iliana komeita ja hyväkuntoisia sotilaita katseli, mutta meni vaikeaksi, kun joku hreistä vastasi katseeseen katseella. Silloin hän päänsä alas maahan laski. Kun sotilaat olivat ohi marssineet, ei Ilianaa kulkue enää kiinnostanut. Hän lähti tunkemaan itseään väkijoukon läpi takaisin torikadulle.

Koreat Aasat ja halvat Vaanit ympäröivät häntä, ilman minkään sortin järjestystä. Aivan sopuisaa ei vastakkaisten kiltojen edustajilla keskenään ollut, mutta ei ilmi riitaakaan. Hiljaista kyräilyä. Iliana inhoten katsoi kuinka köyhät kerjäläiset loiset, joukossa kulkivat ja varoi itse päätyvänsä kosketukseen heidän kanssaan. Heiltä voisi saada tauteja. Yllättäen hän tuli miettineeksi, että ihan hyvin joku hänen perheensä jäsenistä saattoi olla noita laitapuolen kulkijoita. Ketään perheestään hän ei ollut vuosiin nähnyt ja nyt pieni ikävä jäyti sydäntä. Pitkästä aikaa hän tuli miettineeksi, miten nämä voivat, miten sisaruksilla meni, miten lapsuuden ystävät elivät. No, mutta nythän oli karnevaalit, eihän saannut surullisia asioita miettiä,oma vikansa kun olivat ajaneet itsensä sellaiseen asemaan.

Fionella seisoi yhä nurkassa odottamassa juhlan loppumista. Mutta pian hän huomasi etteiät ne varmaan pitkään aikaan loppuisi. Hän tuli kadulle takaisin pimennosta ja katsoi surusilmin iloisia ihmisiä jotka tanssivat letkassa hymyssä suin.
Hän erotti sieltä poninkin. Hän kokosi itsensä ja asteli vielä pari askelta lähemmäs.
Jotkut käänsivät päänsä häneen päin ja pysähtyivät, kunnes tunnistivat hänet mustaksi haltiaksi, piirrustuksista joita oli seinällä.

Fionella veti virneen naamalleen. Hänen pitkät hiksensa roikkuivat alaspäin ja hän näytti ihan raivopäältä. Shine astahti varjoista hänen luokseen ja näytti hieman hampaitaan. Sen silmissä välähti pieni valo. Se lopetti hampaiden näytön hetkeksi ja se tunsi sisällään kiltteyttä. ihan kuin sen osa pahuudesta olisi kadonnu tipotiehensä. Pieni palainen sellainen. Pian se otti hölmöt ajatuksensa pois mielestään ja alkoi taas näyttämään hampaita ja samalla se luimisti.

Fionella komensi sen lopettamaan. Hän hyppäsi ketterästi sen selkään ja komensi sen liikkeelle. Hän tarrasi sen mustaan harjaan kiinni ja ohjasi sen tori-kadun laitamille. Tori-katu oli meren vieressä. Hänohjasi Shinen siihen ja laskeutui alas. Hän käveli veden luo ja silmäili likaisia jalkojaan, tai oikeastaan hän oli yltäpäältä likainen. Hänen polvensa oli kulunut hänen työstään ja hän kaipasi hieman lepoa. Hän kosketti varpaallaan vettä hieman ja nosti sen nopeasti ylös. Hän näytti huvittavaa ilmettä Shinelle. Hän astui veteen.

Fionellan jalat olivat jo vedessä. Lika alkoi irrota niistä. ja ne alkoivat näyttää jo paljon puhtaammilta. Vesi oli viileää, mutta silti Fionella seisoi siinä jähmettyneenä. Hänen silmissään kävi pieni valo ja hän tunsi saman tunteen kuin Shine. Kuin hänen sielunsa olisi hieman puhdistunut pahasta, katkeruudesta ja muusta. Hän säikähti tuota tunnetta niin paljon, että hyppäsi vedestä heti pois. Hän tuijotti kauhuissaan tyhjyyteen. hän vain seisoi suu ja silmät amollaan. Hänen kätensä alkoivat täristä paljon, samoin hänen jalkansa. hän lysähti polvilleen, kuin hän olisi menettänyt kikki voimansa. Lopulta hän lysähti mahalleen maahan. Hänen kasvonsa uppoutuivat hiekaan. Hetken hän tärisi siinä kauhusta kankeana.

Shine katsoi häntä kummallisesti ja tökkäsi Fionellaan turvallaan leikkisästi. Shine varmaan luuli että se oli leikkiä.

- Shine, auta... Fionella sopersi samalla kun tärisi. Hän vaipui hetkeksi tajuttomaksi, mutta hetken päästä virkosi. Hän nousi istumaan ja avasi silmänsä. Hän ei nähnyt kovin selvästi, mutta hän erotti Shinen vierestään. pian hän näki jo hyvin. Hän nousi jaloilleen ja kyykistyi maahan. Hän alkoi nähdä silmissään menneisyyttään.

Ovi avautui ja hän näki lattialla perheensä. Lopeta!! Fionella sopersi ja alkoi nähdä varaperheidensä ruumiita. Pian hän näki itsensä surullisena piikutyttönä, joka juuri vannoi tappavansa murhaajan, joka oli murhannut hänen kaikki perheensä.
Hän näki kuinka hän raastoi joiltakin murhaajilta henget ja oli tietämätön oliko jo tappanut sen murhaajan. Pian hän näki Shinen, joka oli ollut hänen jo parisen vuotta. He olivat kehittyneet yhdessä. Lapsesta ja varsasta aikuisiksi.
hän näki lisää näkyjä ja pari mustaa kyyneltä vieri alas hänen poskiaan. Ne olivat... Tuskan kyyneliä. - Lopeta! Fionella sopersi. Pian näyt loppuivat ja hän pyyhki kyyneleet pois. Nyt hän tiesi että se murhaaja ei ollut vielä kuollut. Hän oli ihan varma että hän oli näyttäyt nuo näyt hänelle tarkoituksella. hän halusi että hän lopulta murskaisi itsensä kuolemaan... Onnettomana. Fionella kokosi itsensä ja nousi hän käveli takaisin paarati joukon luokse, takaisin varjoihin tarkkailemaan.

Shine laukkasi pian hänen luokseen. Sekin oli varmasti nähnyt oman tarinansa, varmasti murhaaja halusi siitä eroon.

Fionella kohotti nyrkkinsä ja lausui nämä sanat sopertaen: - Sinä et tuhoa minua, vaan minä sinut! Kosto elää... Yhä!

Fionella vajosi maahan ja Shine meni makuulle hnen viereensä. Fionella katsoi Shinea silmiin ja sanoi: Kiitos sinun tuestasi. Lopuksi Fionella rapsutti sitä hieman.

Xavier päätti luovuttaa metsästämästä sitä naista, jonka uskoi kaataneensa. Vaivaantuneena hän kääntyi ympäri, ja huomasi olevansa keskellä vellovaa ihmismassaa.
Jonkin näköinen sotilaskulkue marssi vähän kauempaa ohitse, eikä Xavierkaan, vaikka mies itsekin oli, voinut olla ihailematta sotilaiden hyvää kuntoa.

Nopeasti hän kääntyi ympäri, siirtyi hieman sivummalle, ja oli melkein kompastua maassa makaavaan, ryysyisen näköisen naiseen, jonka vieressä makasi hevonen. Ärtyneenä Xavier hypähti nopeasti kompuroiden heidän ylitseen, jottei talloisi naista alleen. Murhahdellen jonkin sortin vihaisia lausahduksi, jotka olivat hänen tavoilleen varsin eriskummallisia.

Hypähtäessä näiden kahden ylitse, ei hänen tasapainonsa voinut muuta kuin horjua. Hänen edessään jatkoi jälleen sekamelska Aasoja ja Vaaneja, ja heidän joukkoonsa Xavier sitten kompastuikin, harha-askeliensa johdosta. Ärtymyskuohahti hänen suonissaan, kun hän tuijotti mustahaltiaa makaamassa maassa hevosensa kanssa.
"Tukitte tietä! Ei tuolla tavalla voi karnevaali alueella loikoilla, kukatahansahan tässä kompastuu!" hän huudahti, ja yllättyi itsekin oman äänensä lujuutta.

Xavier istui yhä maassa hieroen polveaan iskun jäljiltä. Ympärillä laahusti sekaisin Aasoja ja Vaaneja, eikä kukaan näyttänyt edes välittävän siitä mitä hänellä oli tapahtunut. Joukosta eniten Xavierin silmään pisti varsin kaunis nainen, surullisen oloinen, joka ei ryysäläisvaanilta näyttänytkään.
Hetken mielijohteesta hän väläytti tälle pienen ystävällisen hymynsä.

// No niin, eli henkilö johon Xavier kompastuu on tietenkin Fionella, ja se jolle hän lopussa hymyilee on Iliana. Ajattelin nyt vain kirjoittaa jotakin tällaista sählinkiä, jotta saataisin hahmot yhteen, ettei jokainen nyt erikseeen haahuilisi. : D //

Seragin päästyään Thomaksen ja hänen ystävistään eroon. Hän asteli muiden otuksien kanssa. Karnevaalissa oli todella paljon porukkaa. Osilla oli hauskaa kun yksi huutelee naiselle "hidastelija." Mies ei oikein etsinyt ketään kun uskoi, että kukaa ei ole tutuista ole paikoilla. Jokainen kasvo näytti vieraalta Seragin mielestä. Nuori herra ei oikein astellut porukassa, kun sielä ei oikein pystynyt kävelemään.

Sen sijaan Serag situi pääkadun ja pienen kadun risteyksessä katsoen mitä huutaja mies oikein seuraavaksi tekisi. Sini hiuksinen sähätti hieukan itselleen, kun hän oli auringon edessä. Miehellä oli oma varjona ja sen oli periytynyt äidin kautta.

Menneisyydestä hän ei jaksanut ajatella se veisi niin pitkälle, että päätäkin ihmetellä mitä oikein pyrit. Nuori herra katsoi kaikkien tapahtumia, mutta yhden miehen tapahtumat kiinittivät sitä eniten. Miten mies voisi olla tmmöisenä päivänä noin pahana. Välillä sinisilmäinen katse oli paha, että huomasi kuika Serag oikein katsoi miestä. Välillä hän kuitenkin katsoi muualle tai miehen vierelllä olevaan naista.

Mi-Mi oli jo ihan väsyksissään tanssimisesta, joten hän vetäytyi pois jonosta. Hänen paitansa oli märkä hiestä. Se oli muuttunut vaaleasta hieman tummemmaksi. Mi-Mi pyyhkäisi kädellään otsaltaan hikeä pois. Hän puuskutti hiljaa kävellessään varjoihin. Hän näki kuinka joku mies hyppäsi tytön yli, mutta kompastui. Tuo näky oikeastaan vain nauratti häntä. Hän alkoi jo hieman hytkyä naurusta ja lopulta hän ei voinut enää mitään. Hän nauroi niin kovaa kun pystyi selällään suu auki ja hän osoitti miestä sormella. Aika moni kääntyi katsomaan mistä nauru kuului, he ihmettilivät hetken akaa kunnes älysivät katsoa maahan Siellä he näkivät pienen kääpiön.

Pottukaan ei enää jaksanut tanssia ja ravasi Mi-Min luo hyvin vaivautuneen näköisenä. Se näytti ihan kuin se olisi punastunut.

Lopulta Mi-mi sai lopetettua naurunsa ja nousi istumaan. Hän näki tuhansia pitkiä jalkoja, kuin puita. Hän näki jalkojen karvatkin selvästi. X D

Tuo pieni tyttö istui hetken maassa ja lopulta hän nousi ylös.

Mi-Mi venytteli hyvin ja alkoi kävellä. Hän ei oikeastaan tiennyt mitä tekisi näin kuumana päivänä. Karnevaalit jatkuivat yhä täydessä touhussaan. Ei kukaan kylläkään välittäisi jos hän lähtisi, Mi-Mi tuumi ja käveli pois karnevaaleilta Pottu peräsään. Melu kuului aika pitkälle.
Äkkinäiset naurut olivat hauskan kuuluisija ja laulut kauniita melodioiden kanssa.

Kun hän teki paluuta torikadulle, hän huomasi tiiviin väkijoukon välttävän kävelemistä pieneltä osalta katua, ehkä siellä oli tapahtunut jotain. iliana käveli paikalle uteliaana.
Maassa makasi nainen. Hänen Pitkät hiuksensa olivat levällään ja kietoutuneet vartalon ympärille kuin takkuinen peitto. Nainen näytti ylipäätänsä hyvin hurjalta, vallan pelottavalta. Vieressä makasi poni, jonka mustahaltia ilmeisesti omisti. Sehän tuo nainen varmasti oli. Haltian kasvot, mutta pitkät hiukset eivät kätkeneet korvia täysin. Ne olivat mustalle haltialle ominaisen pitkät.

Eräs mies ei huomannut tuota maassa makaavaa naista, eikä tämän ratsua, vaan käännähti äkisti ja asteli muutaman askeleen suoraan kohti heitä. Vasta kun maassa makaava haltian ruumis tuli vastaan mies tajusi, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Hänen oli pakko lähteä kompuroimaan näiden yli estääkseen kaatumisen. Yli herra kyllä pääsi mutta ei saannut tasapainoaan takaisin vaan kaatui sitten muutaman askeleen päähän naisesta ja ponista. Iliana ei kuullut tarkkaan mitä mies ärisi, mutta uskoi tämän päästelevän vain ärtyneenä kirosanoja. Mies hieroi hetken polveaan ja tutki sitten väkijoukkoa katseellaan. Hän huomasi Ilianan katseen ja väläytti pienen ystävällisen hymyn. Iliana kohotti varovaisesti toista suupieltään ja asteli ne muutamat askeleet miehen luokse, jonka jäkeen ojensi kättään, tarjoutuen auttamaan hänet ylös. Se oli kylläkin vain pieni ystävällinen ele vastauksena hymyyn, ei Iliana uskonut että mies käteen tarttuisi. Miten muka pieni hento nainen voisi täysikasvuisen miehen jaksaa nostaa ylös?

Kadun reunamilta kuului yhä vain yltyvää naurua, Iliana haki sen lähdettä. Pieni kääpiö nainen, jonka hän oli useamman kerran ennenkin nähnyt hytkyi naurusta ja osoitteli miestä, jolle Iliana oli tarjonnut apua. Iliana katsoi hytkyvää kääpiötä, eikä voinnut olla yhtymättä varovaisesti tämän tarttuvaan nauruun. Niinhän se oli vahingon ilo oli paras ilo. Pian hän kuitenkin palautti vakavan huolestuneen ilmeen kasvoileen. "Ei kai sinua sattunut ?" Kääpiönainen oli jo kadonnut poneineen väkijoukkoon.

Iliana huomasi erään miehen katseen maassa istuvassa herrassa, pian katse siirtyi häneen ja sitten taas maassa istuvaan mieheen. Iliana kohotti kulmiaan kysyvästi, oliko muka niin erikoista että karnevaaleissa sattui pieniä tapaturmia ?

Fionella vavahti, kun hiekkaa pöllysi hänen naamalleen. Hän nousi istumaan, mutta ei aluksi nähnyt mitään. lopulta hän erotti pöllyävän hiekan lomasta jotain.
ain parin metrin päästä hänestä makasi mies.

Aluksi Fionella säpsähti ja katsoi miestä epäluuloisesti. Kun hän katsoi hetken muualle saattoi hän nähdä pienen kääpiötytön, joka nauroi ja osoitti miestä.

Fionella ei pystynyt katsomaan kui kummissaan tuota tyttöä, kunnes huomasi ihmisten loittonevan hänestä. He kiersivät hänet aukaa, samalla katsoen häneen päin epäluuloisesti.

Lopulta joku ojensi miehelle kättä.
- Hyvä siinä on toisten yli koittaa loikkia! Fionellalla sanoi ärtyneesti ja putsasi vaatteitaan hiekasta. Hän sopersi samalla jotain ja välillä mulkoili mieheen päin.

Shine nousi nopeasti seisomaan ja ravisteli itseään. Se oli yltäpäältä hiekassa, joten pieni putsaus oli hyvin tarpeen.

Lopulta Fionellakin nousi seisomaan, yhä sopertaen hyvin vihaisen kuuloisesti. Hän mulkoili yhä myös miestä. Fionella kapusi Shinen selkäänja pani sen laukkaamaan. Hän ohjasi sen miestä kohti. He hyppäsivät miehen yli reilusti.

Fionella siirsi sen lopulta ravin kautta käyntiin ja pysäytti.
Nopeasti hän vilkaisi mieheen päin. Tosin hän ei nähnyt koko miestä, kun hiekka pöllysi.

- Ha haa! Miltäs nyt tuntuu!? Fionella sanoi kuuluvasti ja jäi odottamaan vastausta.

// Haluatteko vielä jatkaa tätä peliä? Multa se ei ainakaan tuu onnistumaan :< En vaan löydä inpistä enää tähän peliin, ja tämä tuntuu muutenkin jumittavan.
Että panenkos topicin lukkoon, vai miten on? //

//Minun puolestani voi tämä laittaa luukkoon. //