Linnun laulua ja muuta lapsellista

~Casmira~

Arian käveli Kaupungin-puistossa hiljaisena. Tuuli puhalsi. Ketään ei näkynyt. Ihmekös tuo. Kaikki kurkkivat umpeen naulattujen ikkunoiden välistä. Kaikkialla oli ulkona liikkumis - kielto. Arian ei siitä piitanut. Vartijoita tai ketään muitakaan ei näkynyt.

Ilma oli pilvessä. Syksykin oli jo tehnyt tuloaan. Puut olivat jo melkein kokonaan oranssit ja ruohikkokin oli jo keltainen. Ilma oli jonkin verran kosteaa, välillä myös satoi hieman. Oikeastaan tämä ilma voisi olla enemmän tai vähemmän minun mieleni. Tylsä, harmaa, väritön. Ihme ettei ole minun kuvaani jossain tuolla... Niin. Taas. Ärsyttävää. En osaa hallita ajatuksiani, ja niistä tulee jotain Todella sekavaa. Niinhän se ei pitäisi olla. Arian ajatteli ärtyneenä puristaen päätään.
Hän istui penkille. Tuntui ankealta. Tylsältä. Säät vaikuttavat aina minuun. "Näköjään." Pieni piipittävä aani sanoi Arianin takaraivossa. Vaikka Ariania ärsytti kaikki juuri sillä hetkellä, hän otti rauhallisesti hattunsa pois päältä. Rauhallisesti? Hah.

Armida sylkäisi maahan. Puusta putosi lehtiä ja yksi niistä osui Armiidaan. Armida pyyhkäisi lehden ärtyneenä ja sylkäisi jälleen. Tämä ei ollut hänen parhaita päiviänsä. Ei todellakaan. Askel. Askel, ja askelia taas sen perään. Hän oli saapunut puistoon. Tuohon rauhan tyyssiaan, siis siihen entiseen. Enään se ei ollut sitä, ei lähellekkään. Kaikkialla oli autiota. Ainakin toistaiseksi, kukaan ei uhmannut kieltoja, paitsi jotkut hänen kaltaisensa.

Armida huokaisi kerran, jos toisenkin ja katseli ympärilleen. Kaupat, ei auki. Ihmiset, ei ketään ketä murhata. Puut, ei lehtiä. Kokonaisuu, tylsyyden esikuva. Tätä mieltä Armiida oli suoraan sanottuna koko paikasta. Olisi ehkä kannattanut vaikkapa kävellä suorinta tietä kohti bubia. Pari kaljaa ja kunnon humala saman tien. Mikäs siinä, ehkä tämän jälkeen. Mutta ongelma oli vain siinä, että tämä nainen ei sattumoisin juo, ei ollenkaan. Se vie vain rahaa. ja kallisarvoista murhaamis aikaa. Pian Armida huomasi kuitenkin jonkun. Naisen, jota hän ei ollut nähnyt ennen. Eikä varmaan kullut edes puhuttavan. Outoa. Armida käveli tämän taakse niin ettei tämän nähnyt, ei olenkaan.

"Yksin?"

Hän kysyi hiljaa.

Arian kuunteli hiljaa, miten lehdet putoilivat maahan. Mitäpä jos menisin baariin, ja vetäisin kunnon kännit? Ei huononpi ajatus. Paitsi. Se veisi rahaa. Aikaa. Ja se olisi tavalla ja toisella tylsää. Joten mitä teen? Istunko vaan täällä koko loppupäivän, nukahdan yöksi, ja taas sama uudestaan? Enpä usko. Arianin ajatukset harhailivat. Taas kerran. Tapa, joka hänelle oli tullut vähän aikaa sitten. Outoa. Todellakin. Ei kukaan normaali ihminen tehnyt näin, vai tekikö? Aivan sama.

Arian oli juuri nuosemassa ylös, ja nosti jo hattuaan penkiltä,
kunnes näki vaalea hiuksisen nuoren naisen, joka sanoi,
jotenkin kysyvästi;"Yksin?"
Arian hypähti mielessään puoliksi ilmaan, ja vetäisi puukon heti naisen kaulalle.
"Saanen varmaankin kysyä nimeänne ennenkuin katkaisen kaulanne" Arian sanoi, ja hymyili maireasti.
Häntä ei säikäyiteltäisi, ei.
Tahallaan tai vahingossa, nainen vaikutti siltikin epämiellyttävältä.

Armida tunsi veitsen kurkullaan. Inhottavaa, viltävää ja kylmää. Ei ihan hänen niitä suosikkejansa. Mielummin juuri hän pitäisi tuota veistä, mutta tämä nainen ei ole selvästikkään ole kuullut hänestä. Ei, ei koskaan. Veitsi viilsi ikävästi.

"Saanen varmaankin kysyä nimeänne ennenkuin katkaisen kaulanne"

Armida hymähti ja tiesi, että tästä pitäisi pian päästä pois, tästä koko tilanteesta. Lähteä, taikka kuolla. Noo, ehkä hän kuitenkin nyt hangkkiutuu ensin veitsestä eroon. Hän tarttui naisen käteen ja väänsi sitä, kunnes se hellitti tarppeksi otettansa. Silloin Armida kierähti pois tämän naisen etu-tilanteesta, kokonaan.

Armida kohotti kulmaansa ja tarttui omaan puukkoonsa. Nopealla liikkeellä se olikin jo kädessä, odottamassa käskyä tehdä toisesta selvää. Tässä taistelussa oli samanlainen juoni, niinkuin Armidan eräässä murhassa. Toinen on ensin niskanpäällä, ja sitten kuuluu "Viuh" ja toinen on enemmänkin kuollut.

Tuossa naisessa kuitenkin oli sitä jotain. Ei Armida häntä tappaisi, ei ainakaan nyt. Ehkä tätä asiaa voisi harkita, rahan kera. Siis pelkkion. Eihän sitä mittän tee ilman palkkiota.

"No, minusta on ikävää tuntea veitsi kurkullani."
Armida sanoi ja irvisti viiltävästi. Jos jotain tapahtuu, veitsi lentäköön.

Arianin silmät lensivät melkein hänen päästään kun nainen
vetäisi noin vain hänen kätensä pois kaulaltaan, ja veitsen samalla.
Arian pystyi jo vaistoamaan nyt yhteisymmärryksen. Murhaaja. Tietenkin. Ehkäpä hän oli saanut kumppanin,
murhausretkiin kenties? Nainen oli hyvin samankaltainen kuin hänkin - jopa ulkonäössä oli samankaltaisuuksia.
Ihmeellistä, voisiko sanoa?

Arian nyökkäsi hieman. Hänen ihmetyksensä oli edelleen sanoinkuvaamaton.
"Vau." Hän henkäisi. "Enpä ole enne nähnyt noin samankaltaista murhaajaa kuin minä. Ja huomaa, kun minä nyökäytän päätäni jollekin, tässä tapauksessa se tarkoittaa hienoista kumarrusta, on maailman seitsämäs ihme tapahtunut." Arian sanoi, ja loi puolihymyn toisella suupielellä.
"Joten, saanen esittäytyä, olen Arian. Lempinimekseni olen ehkäpä saanut Arie. Mutta viis siitä." Hän sanoi lopun hiljaa. "Sinun nimesi?"

Pian Armida sakin jo lisää ihmeteltävää, tähän suureen ja synkkään maailmaan, tai hän nyt kylläkin elelee usein vain Payonissa, rahaa kun muualle muuttoone ei kaikilta löydy. Ja tämänhän työn pienillä tienesteillä ei ainakaan pitkälle pötkitä. Ei tässä maailmassa ainakaan, taikka tässä kaupungissa.

Pian tämä toinen nainen nyökkäsi hieman, ikääkuin hyväksyisi Armidan puheet. Ei tällaista ennen ole tapahtunut... Pian nainen henkäisi. Ikäänkuin tämän suusta olisi kuulunut "Vau" tai jotain sen tapaista. Nyt menee jo yli ymmärryksen.. Armida ajatteli ja katseli taas naista kun tämä alkoi yllättäen puhua.

"Enpä ole enne nähnyt noin samankaltaista murhaajaa kuin minä. Ja huomaa, kun minä nyökäytän päätäni jollekin, tässä tapauksessa se tarkoittaa hienoista kumarrusta, on maailman seitsämäs ihme tapahtunut."

Sitten nainen hymyili, puoliksi. Armidan kasvoilla oli kuitenkin yhä odottamaton katse, se oli kuin kylmyys ja sen sulaminen. Samanlainen, olivatko he muka samanlaisia. Armida vertasi heitä päästä varpaisiin, mutta hyväksyi toisen ulkonäyönkin. Ehkä he ovat hieman samankaltaisia. Se Armidan oli kaiketi siis myönnettävä. Ei vain toiselle, myös itsellensä.

"Joten, saanen esittäytyä, olen Arian. Lempinimekseni olen ehkäpä saanut Arie. Mutta viis siitä. Sinun nimesi? "

Armida tarkkaili toista. Viitsisikö hän kertoa omaan nimeänsä. Kyllä hänen kai olisi pakko nyt uskaltaa kertoa. Hän avasi suunsa, mutat ei meinannut saada sieltä ensin mitään ulos, mutta pian hän kuitenkin pystyi jatkaa. " Siis, minä olen Armida, sanotaan ihan Armida vaan." Sitten hän kohautti toista kulmakarvaansa pitäen aseensa yhä valmiina, ehkä tämä olikin vain typerääkin typerämpi juoni. Eihän sitä koskaan voi tietää...

"Siis minä olen Armida, sanotaan ihan Armida vaan." Nainen sanoi hiukan epävarmasti. Se ei jäänyt Arianilta huomaamatta. Nainen kohotti kulmakarvaansa epäilevästi.
"Niin, mikä siis huolettaa? En murhaa sinua, ainakaan vielä. Turha sinun on minua epäillä, en murhaa niin sanottuja työkumppaneita. Naurettava ajatuskin." Tällä hetkellä kuitenkin Arianin kulmakarva oli hypännyt jo otsaan, ja hänen ohimonsa oli alkanut sykkiä huolettavasti.

Neidissä oli jotakin lievästi sanottuna kummallista. Epävarma murhaaja? Huh. "Tiesitkös pentu, sinulla on vielä opittavaa. Epävarma murhaaja? Ei tule kuuloonkaan. Sinua pitäisi opettaa, tai juodut pian itse silpuksi. Ja sitä et kai tahdo?" Arian sanoi, ja nosti kulmakarvaansa. Samalla hän käveli kohti Armidaa, joka näytti vieläkin epävarmalta.

// soori, autohittiä. ^^' /

Armida katsoi nyt murhaavasti Ariania. Tämä selvästikkin aliarvioi Armidaa, ja pahasti.
"Niin, mikä siis huolettaa? En murhaa sinua, ainakaan vielä. Turha sinun on minua epäillä, en murhaa niin sanottuja työkumppaneita. Naurettava ajatuskin."
Tuo Nainen sanoi, ja silloin vasta Armida ymmärsi, että tämä onkin murhaaja, myös. Armida yskäisi, hieman odottaen. Hänen tikarinsa oli yhä valmiina, toimintaan.

"Tiesitkös pentu, sinulla on vielä opittavaa. Epävarma murhaaja? Ei tule kuuloonkaan. Sinua pitäisi opettaa, tai juodut pian itse silpuksi. Ja sitä et kai tahdo?" Arian sanoi ja astui uhkaavasti kohti Armidaa.

Armi astui askeleen taaksepäin, mutta piti yhä tikarinsa edessä. " Sinä, minä en aijo joutua sipuliksi, ja kokemusta kyllä löytyy." Hän sanoi silmät salamoiden, ja katsoi Ariania joka asteli lähemmäksi. Tästäkin alkoi olla leikki kaukana. Pian Armida päätti toimia, ja hän hyppäsi etuperinvoltilla toisen naisen yli. Laskeutuen tämän taakse. Armida kavahti vielä hieman taaksemmas, varmenpana kuin koskaan.

" Sinä, minä en aijo joutua sipuliksi, ja kokemusta kyllä löytyy." Niin tyttö uhosi. Ariania alkoi jo melkein naurattamaan. Tuommoinen haavoittuvaisen näköinen tytöntyllerö tulisi uhoamaan hänelle. Haha.
Siltikin, Arian tunsi kuinka hänen lihaksensa jännittyivät.
Armida hyppäsi hänen ylitseen voltilla. Jaha. Nyt sitten näyteltäisiin niitä 'taitoja'. Naurettavaa. Hyppy ei sitä paljon muuttaisi. Hän näytti varmemmalta kuin koskaan, joka ei siltikään näyttänyt Arianista kovin
'varmalta'.

Hän veti miekkansa ja puukkonsa esiin. Välittömästi. Toivottavasti hän osaisi käyttää niitä paremmin kuin Armida. He molemmat olivat murhaajia. Saattoi kuitenkin olla pieni mahdollisuus, että jompikumpi olisi parempi.
Siinä tapauksessa, toivottavasti Arian.

Armida katsoi Ariania murhaavasti. Toinen oli purskahtamaisillansa nauruun, mutta siinä samassa vetäisikin jo miekkansa ja puukkonsa esiin. Armida kohotti oikeaa kulmakarvaansa ja hymyili tyynesti. Hän ei välttämättä olisi halunnut, että tämä päättyy, taikka alkaa näin. No, olihan hänellä tikarinsa apuna, tai apuna ja apuna.

Armi kavahti taas kauemmaksi Arianista, mutta tarkkaillen tätä koko ajan samalla. Yhteenkään virheeseen ei välttämättä olisi varaa, ei yhteenkään. Armidan silmät liikkuivat katsoen ympärille, ikäänkuin etsien reittiä, pakoon. Hänen oli kuitenkin tarkkailtava Ariania samalla, ja se oli aika vaikeaa. Ehkäpä hieman odottamatonta. Hän taistelisi murhaajaa vastaan. Murhaaja vastaan murhaaja. Ei mitään hyvää jälkeä luvassa. Ei kovinkaan hyvää ainakaan. armida yskäisi ja astui pari askelta taaksepäin. Hän lähtisi täältä heti kun saisi tilaisuuden, eli hyvin pian. Arianin mielstä tilanne oli ehkä hieman naurettava, mutta eihän arian edes tuntenut Armidaa, taikka tinnyt kuinka hyvä tämä voisi edes olla...

Arianin suupielet nykivät. Tyttöhän oli lapsellinen kuin mikä, hyppi ja loikki hänen ylitseen. Pah. Mikä prameilija. Armida näytti... jopa hieman epävarmalta ja pelokkaalta.
Arianin ei tehnyt mieli sanoa mitään. Hän vain kohotti miekkojaan,
ja tarkkaili Armidaa. Tyttö näytti haluavan lähteä pois, paeta. Miksiköhän? Hmm.. Ehkäpä hän ei olekaan niin kova kuin väittää. Arian epäili. Mistä sitä koskaan tietää?

// sori lyhyys. -.-' //

Armida jatkoi sivulle vilkuilua, ja Arian vain näytti nauttivan koko tilanteesta. Naurettavaa varmasti hänen mielestänsä. Armida katseli ympärillensä etsien yhä pakoreittiä. Ja pian hän näkikin sen. Vaunut. enneminkin hevoskärryt. Niissä olisi helppo matkustaa pois. Armidan olisi vain odotettava, että ne tulevat kohdalle, ja sitten hänen pitäisi surmata ajaja. Ja lopulta yllyttää hevoset laukkaan ja häipyä paikalta. Hän hymyili Arianille, mutta oli koko ajan valmiina lähtöön. Vaunut olisivat hänen kohdallansa hetkenä minä hyvänsä. Arian kohotti miekkansa valmistautuen iskuun, ja Armida väisti oikealle niiden osuessaa maahan. Vaunut ajoivat yhä heitä kohti, mutta liian hitaasti. jos ne eivät tulisi, olisi Armidan pakko taistella. Joko voittaa taikka hävitä.
Molemmat naiset varmasti antaisivat kaikkensa voittaakseen, mutta toisen olisi kuitenkin pakko hävitä. Se oli väistämätön tosiasia. Armidalla oli vain vaivainen tikari, ja Arianilla koko aseistus. Eikös voittaja ollutkin selvä? Kyllä se oli. Arian voittaisi, joten Armida häipyy.

//Sori lyhyys -_- //

Armidan katse oli jopa hieman pelokas. Olihan Arianilla sentään koko varustus, Armidalla kun ei ollut juuri mitään. Sehän tyttöä sitten tietenkin pelotti. Eipä ihme.
Arian antoi olemuksensa olla mitä vahvempia. Hän päätti pelottaa tytön pois. Mikä ei varmastikaan ollut mikään suuri ongelma. Armida yritti jo häipyä. Arian huomasi hänen vilkuilevan pakoreittejä. Yksi näyttikin jo olevan selvä. Arian teki kaikkensa ettei Armida pääsisi pakoon. Varmasti.
Tuo penska ei ihan helpolla täältä pääsekään. Arian ajatteli,
ja virnisti itsekseen.

Tunnelma oli kireä... Molemmat halusivat voittaa, mutta kuinka kävisi. Yhtäkkiä Armida tuli ajatelleeksi, miksi he edes taistelevat, mistä se oli alkanut. Armida laski tikarin ja tuijotti Ariania silmiin pistävästi. "Miksi me taistelemme?" Hän aloitti hiljaisesti. "Olemme molemmat murhaajia, joten miksemme voisi kentiäs vain olla ystäviä, tai vaikka toimia yhdessä?" Hän päätti lauseen kysyvään sävyyn. Eihän se todellakaan ollut mahdoton ajatus, vai oliko se? Heidän ystävystyminen kylläkin alkoi hyvin huonosti.
Armida laittoi tikarin takaisin koteloon kengäänsä. Nyt olisi vain odotettava Arianin reaktiota tästä rauhansovittelusta. Armida hymyili itsekseen, ehkäpä hän saisi tuosta tytöstä liikekumppanin, tai jopa ystävän? Eihän sitä koskaan tiedä.

Arian katsoi haastavasti Armidaa. Tunnelma oli kireä, lievästi sanottuna. Armida laukaisi hiljaisuuden. "Miksi me taistelemme?" Hän aloitti pienellä äänellä. "Olemme molemmat murhaajia, joten miksemme voisi kentiäs vain olla ystäviä, tai vaikka toimia yhdessä?" Hän sanoi. Arianista kysymys oli melkein naurettava. Toimia yhdessä? Arian ei laittanut mitään sitä vastaan, itsehän hän oli sitä ensin ehdottanut. Mutta Armidan epävarmuuden ansiosta, hänestäkin oli tullut hyökkäävä. Piti vain miettiä sopivat sanat ajatuksien päälle. Hän laittoi miekkansa vyöhönsä, mahdollisimman rauhallisesti. Ehkä oli kerrankin aika olla rauhallinen.
"Ensinnäkin, itse olin ehkä turhan hyökkäävä, mutta epävarmuutesi paistoi läpi. Loppujen lopuksi, aiheutit melkein kokonaan itse taistelun.
Itse vain puolustauduin..." Arian selitti rauhallisesti.
Armidan kannalta tämä saattoi kuulostaa puulta ja heinältä. Näin ei todellisuudessa ollut.

Armida huokaisi ja katseli kuinka kärryt lipuivat hänen vierestänsä. Tyttö vain seisoi toimeettomana.
Hienoa, viimeinenkin toivo lähteä pois, menetetty. Hän ajatteli ja kirjoili mielessänsä. Että hän sitten taas osasi.
Nyt hän käänsi katseensa Arianiin, jolta odotti yhä vastausta. Nainen näytti miettivän kuumeisesti iskevää ja hyvää vastausta, mutta mitäköhän tämä sanoisi? "Ensinnäkin, itse olin ehkä turhan hyökkäävä, mutta epävarmuutesi paistoi läpi. Loppujen lopuksi, aiheutit melkein kokonaan itse taistelun. Itse vain puolustauduin..." Ariana lopulta selitti hänelle rauhallisesti. Tuo toinen murhaaja oli laittanut miekkansa vyölle, ehkäpä rauhan merkiksi? Armida huokaisi miettien vastausta.
"Ihan miten vaan." Hän aloitti kohauttaen olkiansa. "Mutta mikä on nyt kantasi?", hän kysyi katsellen naista mahdollisimman rauhallisesti myös. Armidan täytyisi saada tietää mikä on tilanne nyt. Sen jälkeen hän voisikin lähteä.

Armidan silmistä näkyi pettymys ja tuohtumus. "Ihan miten vaan." Armida sanoi kohauttaen olkiansa. "Mutta mikä on nyt kantasi?" Hän jatkoi.
Sitä olikin hyvä miettiä. Hienoa Arian, keskity. Keskity tarkkaan, ja mieti mitä pitäisi sanoa. Älä ole hiljaa, tee tai sano mitä vaan. Mieti.Pieni ääni naputti hänen sisässään. Arian kurtisti kulmiaan. Hienoa. Mitäpä tästäkin tulisi. Tyhmä kysymys. Mistäköhän täältäkin vielä jouduttaisiin. Hän ajautui omiin ajatuksiinsa, niistä olikin tullut yleensä vain pelkkä ongelma.
Minun kantani.. En oikeastaan edes tiedä mikä se on? Suhtautumiseni Armidaan on näköjään aika ristiriitaista, lievästi sanottuna. Mikä eteen?Seisoa tässä tuppisuuna ja idiootin näköisenä kuin mikäkin typerys.
Ihmisillä tosiaankin on nykyään hyvä näkökulma minuun.
Arianin ajatukset olivat ristisriitaisia. Mitä Armidalle pitäisi tehdä? Pitäisikö
hänen vain öähteä juoksemaan pois, pois tästä hankalasta tilanteesta?

"Kantani... Hyvä kysymys. Saattaa olla etten tiedä itsekään. Voisin hyökätä päällesi, milloin vain, mutta mitä hyötyä siitä nyt olisi? Voisin juosta pois, mennä vaikka kännäämään jonnekin. Ei tyhmempi idea
ollenkaan..." Arianin sanat menivät solmuun. Ihanteellista. Tämäpä sitten vasta olikin todellista elämää.

Armida katseli tuota miettivää naista uteliaana. Ei kai yhden vastauksen keksiminen vie koko päivää aikaa? Tyttö huokaisi ja käänsi katseensa pois Arianista. Että tämä osasikin olla tylsää seuraa. Neitokainen huokaisi tylsistyneenä ja hyppäsi etuperinvoltilla penkille. Hän istuitui Arianin taakse penkille hymyillen kun tyttö vastasi hänelle, ehkäpä hieman sekavankin kuuloisena.
"Kantani... Hyvä kysymys. Saattaa olla etten tiedä itsekään. Voisin hyökätä päällesi, milloin vain, mutta mitä hyötyä siitä nyt olisi? Voisin juosta pois, mennä vaikka kännäämään jonnekin. Ei tyhmempi idea
ollenkaan..."

Nainen sanoi hieman oudon kuuloisena. Armida hymyili hieman ja yskäisi hiljaisesti. "Olipas siinä selventävä vastaus.." Hän lopulta päätyi tokaisemaan. Mutta olihan tuo Arianinkin vastaus ollut hyvin typerän ja oudon kuuloinen. Armida huokaisi ja varmisti varoen, että tikari oli yhä tallella. Sitten hän huokaisi ja käänsi jälleen katseensa tuohon toiseen murhaajaan.
" No, meillä ei siis taidakkaan olla muuta puhuttavaa, joten jos minä tästä sitten lähdenkin. " Hän sanoi huokaisten ja nousi ylös penkiltä vilkaisten naista kysyvästi.


//♫Lyhyt♫//

// elikkä tämä peli on nyt varmaan saatettu päätökseen? ^^ Vastaile toki vielä jos haluat. //

Arianin ajatukset harhailivat. Hän ei oikeastaan katsonut Armidaan varmaan kertaakaan, he molemmat näyttivät hieman vaivaantuneilta. Armida oli näköjään odottanut Arianin vastausta, vaikka se olikin hiukan epämääräinen ja outo. Siltä vilkaisultaan mitä Arian nyt katsoikaan, Armida katsoi häntä jopa uteliaasti. Hän hymyili hiukan ja yskäisi vaivaituneesti. "Olipas siinä selventävä vastaus.." Hän sanoi hiljaisesti. Arianin katse muuttui teräväksi, mutta yritti jättää asian sikseen. Hän näytti tarkistavan oliko hänen tikarinsa vielä tallella. Mihin hän sitä tarvitsikaan, oli hyvä kysymys. Kuitenkin hän käänsi katseensa Arianiin. " No, meillä ei siis taidakkaan olla muuta puhuttavaa, joten jos minä tästä sitten lähdenkin. " Hän huokaisi. Kommentti jota oli jo kauan odotettu, ja jonka lausumisen jälkeen Arian huokaisi helpotuksesta.
Paras kommenttisi vähään aikaan sisko hyvä. Minnes tästä.
"Paras lausumasi asia vähään aikaan. Olisi minunkin jo aika lähteä, en vain oikeastaan tiedä minne.
Pois täältä kuitenkin..." Arian lausahti. Ah, kuinka selventäviä kommentteja taas. Puhuminen todellakin on minun alaani. Arian totesi mielessään sarkastisesti.

// sry, lyhyys. //

//Joo, Pyydän, että tämä lukotetaan. Itse en enään jaksa vastata.//