~Understanding too demanding

//Aryy ja Haarapääsky <33~ //

Oli ilta, myöhäinen ilta oikeastaan. Hämärä oli jo laskeutunut Payonin ylee harmaan verhon kaltaisena. Pilvet peittivät taivaan kauttaaltaan, ei yhtäkään tuikkivaa tähtöstä, ei mollottavaa kuuta. Kaikkialla oli pimeää. Syksyn tuntua oli jo ilmassa. Lehdet alkoivat kellastumaan, ruska-aika saapui. Syksy, se oli kuoleman aikaa. Kaikki oli silloin lakastunutta ja likaista. Kaikki kuolivat. Se minkä kevät oli tullessaan tuonut, niin sen syksy niitti pois, kuin puimuri heinätkin. Kaikki alkoi näyttää kurjalta ja sade kuurotkin olivat alkaneet lisääntyä ja varmaan nytkin alkaisi pikkuhiljaa ripotella. Sota, sekin oli lähellä. Kävisikö nyt myös näiden kaksijalkaisten suhteenkin kuolema? Kaikki oli vain yhtä kuolemaa ja turtunutta särkyä. Mikä voisi kasvattaa uudelleen kauneuden siihen maailmaan jossa he elivät. Sota. Se oli raskas asia ja kun kiltojen valtiaat eivät osanneet puhua sovussa asioista, niin kaikki olisi ainakin ollut puolet helpompaa, kuin että oltaisiin julistettu sota alkavaksi.

René. Tämä nuori demoninpoikanen asteli varmoin askelin pitkin polkuja jotka veivät Sifin-tornin luona olevien vankityrmien suuntaan. Taas oli seikkailunhalu iskostunut nuorukaiseen ja tämän kasvoilla karehti hienoinen hymy. Hänellä ei olisi mitään fiksua tekemistä siellä, mutta jotain piti saada tehdä. Hän menisi varmaan jotenkin sisään vankityrmiin ja pitäisi vähän hauskaa, vaikka se olikin kiellettyä. Hänen ns. isänsäkään ei tiennyt tästä reissusta jälleenkään yhtään mitään ja hyvä niin. Turhaan vaan huolestuisi vaikka kääpiö kyllä tiesi että demonipoika osasi pitää huolen itsestään.

Sujuvasti tämä pääsi vartijoiden huomaamatta vankityrmiin ja kulki nyt sen sokkeloisia, märkiä käytäväiä pitkin, joissa kulki rottia ja ties mitä muutakin saastaista. Poika nyrpisti hieman nenäänsä, mutta oli tottunut pahempaankin. Jääräpäisenä tämä vain meni eteenpäin ja katsoi aina välillä tyrmiin, joissa ei ollutkaan kettään, ei ainkaan vielä ollut näkynyt. Ihmeellistä. Luulisi tyrmien olevan täynnä siihen aikaan, kun sota vasta oli alkamassa ja kaikenlaisia pikkurikollisia otettiin kiinni.

Mustat hiukset heilahtelivat puolelta toiselle. niiden hieman eriskummallinen jakaus peitti nuorukaisen toisen silmän lähes kokonaan ja ponnarilla olevat loput hiukset ylettyivät lähes puoleen selkään asti. Tämän otsan ympäri kiersi liina. Silmät, ne hohtivat punaisena ja toisen silmät lävitse kulki hienoinen arpi.

Tämä jatkoi tarmokasta kävelyään läpi nuhjuisten tyrmien. Hän oli näköjään melkoisen tyhjällä alueella. Siellä ei näkynyt tyrmien kaltereiden takana yhtikäs ketään, mistä René olikin hyvin ihmeissään. Rotta luikahti hänen jalkansa ohitse. Demoni sylkäisi maahan muutaman kerran, hänellä oli ollut nuhaakin jo. Inhottavaa kun se keräsi kurkkuun limaa ja olo oli muutenkin ihan tukkoinen. Pirun syksy kun se toi tullessaan kaiken maailman sairaudet ja nyt tämä oli vielä keksinyt mennä tutkailemaan vankityrmiä. Todella fiksua, koska siellä jos missä bakteerit liikkuivat.

Jostakin kuului kolinaa. Vartijoita. Mustahiuksinen katsahti hitusen hätääntyneenä taakseen.
"Hemmetti", nuorukainen kirosi hiljaa ja katseli sitten ympärilleen. Ei mitään piilopaikkaa missään. Hän näki seinillä olevien soihtujen valossa varjoja. Ne liikkuivat häntä kohti. Nopeasti René luikahti varjoissa erään tyrmän peränurkkaan. Onneksi hän kuitenkin oli hyvä piiloutumaan. Käsi tarttui miekan kahvalle, ihan vain varmuuden vuoksi. Vartijat. Siinä ne nyt olivat. Luultavasti aasojen palveluksessa, kun noinkin hienot kuteet päällään. Juttelivat nekin sodasta.

"Täällähän on yksi ovi jäänyt auki" vartijoista toinen, kookkaampi sanoi ja paiskasi oven kiinni ja se napsahti lukkoon, kun vartija sen avaimellaan pisti. René voihkaisi. Tämä tästä vielä puuttuikin.

Vartijat suunnistivat pois ja hän jäi yksin nyhjöttämään sinne märkään ja tunkkaiseen selliin. René nousi ylös pimeästä nurkasta ja käveli oven luo. Lukossa ja hän sen sisällä. Ilman avaimia tai mitään tiirikan tapaista. Hienoa.
"Hemmetti, onko täällä ketään", demoni huusi ihmeen kovaa, sillä tämä kun ei yleensä puhunutkaan yhtään. Nyt vain oli tosi kyseessä. Hän ei haluaisi viettää loppuelämäänsä vankilassa.


//Jos ei kauhiasti haittaa niin pidensin hieman ^^//

//Haarapääsky saapuu <33~ Ihana alotus//

Myöhäinen syksyinen ilta. Oikeastaan aivan tyypillinen sellainen. Mutta jokin tuossa illassa oli erityistä. Ei ne syksyiset, ruskeaan vivahtelevat lehdet, ei nuo kylmät tiet ilman kulkijoita. Vaan jokin muu. Jokin, joka odotti jotakuta kelle näyttää se illan erityisyys. Myös Sfin-tornille vievä tie tuntui olevan tyhjä. Kukaan ei tuntunut enää haluavan käydä siellä, eikä kukaan muutenkaan vaivautunut koskaan menemään suurille vankityrmille. Niille synkille torneille, jotka veivät niihin synkkiin kuolemanhäkkeihin. Joissa niin monet vaanit olivat kuolleet suruunsa ilman valoa. Mutta oli tiellä yksi kulkija, yksi joka ei tiennyt syytä tuloonsa. Ehkä hän oli se, jota illan erityisyys odotti. Ehkä ei.

Haarapääsky oli tosiaan tullut sinne hakemaan jännitystä. Ainakin omasta mielestään. Mutta sydämensä pohjasta hän tuli sinne suremaan vankityrmissä viruneita vaaneja. Joista suurin osa oli kuollut sinne syyttömänä. Mutta ketä aasaa se muka kiinnosti. Nytkin siellä varmaan oli useita vaaneja, koska jotkut aateliset olivat raivostuneet sotaan ja ottaneet syyttömiä vangikseen. Edes lapset eivät vioneet paeta siltä kohtalolta. Sotaa ei voinut enää pysäyttää kun se kerran oli tullut.

Haarapääsky asteli rauhallisena vankilan porteille. Mutta pysyi puun takana piilossa. Jos hän olisi varomaton, hän itse päätyisi vielä sisälle vangiksi. Mies odotti oikeaa hetkeä, kauankin ennen kuin iski. Vaanien niin kuulu valtias iski kaksi vartijaa tajuttomiksi, kolmannen tappoi ja livahti sisään. Ehtimättä ajatella, miten sitten pääsisi ulos ilman että jäisi kiinni. Siitä tulisi kyllä ongelma, suurikin sellainen. Mutta sentään hän oli sisällä, joka oli jo hyvä alku tälle prosessille - vaikka hän ei tiennyt mitä siellä olikaan tekemässä.

Sitten hän olikin sisällä. Katselemassa noita kauan jo tyhjinä olleita sellejä, limaisia seiniä täynnä hämähäkin seittejä. Tässä rakennuksessa ei ollut koskaan ollutkaan mitään hyvää. Se oli sivelty mustalla surulla, murskaamaan ihmisten sydämiä. Tuhoamaan ihmisiä. Sellit olivat osittain luurangon omistavia, osittain vain täynnä katosta roikkuvia kahleita. Yhdestä huoneesta löytyi jopa erillinen hirttoköysi kuolemaantuomituille. Ilo ei ollut koskaan käynytkään tässä jumalan hylkäämässä rakennuksessa. Eikä vartijatkaan nauttineet olostaan siellä. Kukaan, kukaan ei tahtonut edes käydä Suurissä vankityrmissä ellei sitten vaativan pakon edessä.

Haarapääsky huokaisi syvään, kosketteli verentahrimia seiniä jo kohmettuneilla sormillaan. Siellä oli kylmä, joka sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle. Kukaan ei vaivautunut ajattelemaan lämmöstä siinä talossa. Eivät edes vangit.
Muutaman kerran matkallaan mies joutui piiloutumaan, käyttäen useita piiloutumistapoja. Piiloutuminen oli tosiaan hankalaa siinä rakennuksessa, kun selleihinkään ei voinut kajota. Kerran Haarapääsky joutui pakon eteen ja joutui kolkkaamaan yhden vartijoista. Tällöin hän myös varasti avaimet, jos sattuisi löytämään jonkun edes vähän järkevämmän vangin tästä talosta. Toivoen niin, jotta voisi pelastaa vaanin täältä. Sitä valtiaiden pitäisikin tehdä.

Yhdet rappuset alas mentyään, hän kuuli huutoja. Joku oli siellä. Huutamassa apua päästäkseen pois. Haarapäsky hyppi alas viimeiset raput. Toivoen ettei se olisi vain esittävä vartija, joka halusi saada hänet kiinni. Mutta ei ollut. Onneksi.

Yksien kaltereiden kaukana seisoi tummahiuksinen mies, haltia kaiketi. Paikassa oli kuitenkin niin pimeää, ettei Haarapääsky erottanut miehen kasvoja. Mutta hän tiesi, että tuolla oli vielä edes vähän järkeä siinä päässä. Täydellinen mies pelastettavaksi, ainakin hänen mielestään. Edes yksi, jonka elämä ei päättyisi kuten muiden vankien. Ainakaan toivottavasti.

"Shh. Turpa kiinni nyt, autan sinut ulos. Miten edes päädyit tänne?"
Haarapääsky tarttui avaimiin ja kokeili useita avaimia. Kiroten jokaisen väärän kohdalla. Jos mies vielä jatkaisi huutamista, he olivivat molemmat pahassa lirissä. Eikä hänellä ollut varaa jäädä sinne. Ei sitten minkäänlaista, hänen täytyisi palata kiltansa vuoksi. Muuten koko vaanien kansa olisi tuhoon tuomittu.
Pitkän kiroilun jälkeen lukko lopulta naksahti auki. Onneksi kaikilla vartijoilla oli kaikkien sellien avaimet, vaikka niitä olikin niin monta. Tai ehkä hänellä oli vain käynyt uskomaton tuuri. Haarapääsky avasi oven ja viittoi miestä tulemaan ulos, pois siitä loukosta.

Tuo mustahiuksinen demoni oli joutunut taas vaikeuksiin. Nyt tyrmään, lukittuna sen kaltereiden sisälle. Mahtavaa! Tämä potkaisi yhtä kalteria ja hautasi sitten vihaisesti kasvot käsiinsä. Tästä ei tulisi seuraamaan varmaankaan mitään hyvää. Demoni oli siitä lähes varma. Hän ei viitsinyt huutaa enää apuakaan, turhaa sekin vain olisi huudella rapistuneille ihmisvanhuksille tai nälkäänäkeville vangeille, saatikka sitten luurangoille, joita varmaan näki lähes jokaisessa tyrmän loukossa. Renéä alkoi hivenen puistattaa. Olisiko hän seuraava joka kuolisi, mädäntyisi sinne tyrmiin, muiden kuolleiden keskelle. Ajatus sellaisesta ei ollu ihan kaikista mukavinta ajateltavaa.

Rottia. Niitäkin pyöri joka nurkassa. Kaipa nekin halusivat etsiä jostakin ruokaa, jos sitä nyt tyrmissä vielä oli saatavana. Toivottavasti eivät keksisi maistaa tuota demonia, joka luultavasti ainoana elävänä olentona virui siinä osassa tyrmiä. Paitsi tietysti nuo rotat ja jotkut torakat. Demoni huokaisi hiljaa, lähes ääneti. Häntä alkoi hieman värisyttää ajatus siellä virumisesta. Eikö ketään voisi tulla ja pelastaa häntä sieltä loukosta?

Askelia. Käytävältä. Mustahiuksinen säpsähti ja pysyi aivan paikoillaan. Käsi siirtyi nopeasti miekan kädensijalle. Hän pystyisi kyllä puolustautumaan ja taistelemaan. Demoni oli muutenkin ehkä hieman ärhäkällä päällä. Tähdistöjen asennot alkoivat muuttumaan, ja se alkoi myös tehdä vaikutusta tässä lohikäärmdemonissa.

Demoni oli koko ajan valppaana, jos sieltä tulisi vihollisia, mutta esiin astuikin melkoisen komea miekkonen. Renén punaiset silmät tarkkailivat toista, joka totesikin:
"Shh. Turpa kiinni nyt, autan sinut ulos. Miten edes päädyit tänne?"
René murahti turhautuneesti, eikä vastannut heti toisen kysymykseen. Kun tämä blondi herra sai oven avattua avaimillaan ja viittilöi mustahiuksista tulemaan ulos, niin René asteli hieman mekaanisen näköisenä ulos ja sitten kääntyi tähän ovenavaajaan päin ja kumarsi. Tämä oli ainakin Renén mielikuvan mukaan yksi vaanien valtias ja vaikka poika ei kuulunutkaan kumpaankaan kiltaan, niin hänen tottumuksensa oli kiittää kumartaen.

"Olin hankkimassa hieman seikkailuja ja sitten vartijat tulivat käytävällä ja minä sitten piilouduin tuonne ja nuo pölvästit laittoivat oven kiinni", René selitti ja ihmeen pitkästi. Yleensä nuorukaisen suusta ei saanut halaistua sanaa. Ei tämä nyt kyllä voinut pitää turpaansa kiinni, kun toinen oli häneltä kysynyt.
"Mitäs itse teet täällä?" René jätti ihan tahallaan teitittelyn pois. Demoni poika oli muutenkin niin närkästynyt ettei jaksanut ajatella kuinka toiselle puhui, oli valtias tai ei. Hän nyt onneksi oli päässyt ulos, kiitos tämän komean herran.

//Hieman lyhkäsempää o_o//

Ulos vankilasta tuli demoni. Selvä demoni. Tumma hiuksinen ja silmäinen nuori mies, vähän kuin hän. Mutta silti demoni. Kaikista lajeista Valhallassa Haarapääsky piti vähiten demoneista. Vaikka ei osannut perustella miksi. Jokin niissä vain oli niin karmivaa ja aavemaista. Ja suurin osa noista oli vieläpä murhaajia. Ei mitään parasta seuraa tavattavaksi. Nyt Haarapääsky vain toivoi ettei tämä olisi niin kova tiukkapipo muita kohtaan, kuten useat muut kaltaisensa. Mies ei kestäisi sitä tämän vankilareissun jälkeen. Ja he olivat jo muutenkin varmaan eksyksissä.

Kun René kumarsi, muuttui Haarapääskyn reaktio hämmästykseksi. Myös tämä mies tunnisti hänet valtiaaksi, vaikka luultavasti olikin killaton. Mutta tuota hän ei tosiaan ollut aivan odottanut demonilta. Vaikka se hyvä asia olikin, koska hän ei haluaisi tämän kanssa suuriin ongelmiin. Siitä ei voisi seuratta hyvää, koskaan ei seurannut. Vaikkakin hän oli onnellinen miehen kunnioituksen osoituksesta. Omalla oudolla tavallaan demoneja kohtaan ajatellessaan.

Renén tarina oli sentään jokseenkin uskottava. Useat matkaajat kävivät täällä hakeakseen tylsimmästä paikasta ikinä - payonista - seikkailuja. Tämä paikka olikin sille oivallinen paikka, vaikkakin hieman sokkeiloinen ja helposti eksyttävä. Mutta silti, hän osasi jopa uskoa tämän miehen tarinaa, ihme kyllä.

"Tulin itsekin tänne seikkailua hakemaan. Ja mahdollisesti myös kiltalaisiani kovalta kohtalolta pelastamaan."
Haarapääsky sanoi olkiaan kohauttaen, mutta hiljeni kuullessaan askeleita takaansa. Vartioita, lisää vaan vartioita. Ei täällä edes ollut melkein mitään vartioitavaa, paitsi ehkä he. Tämä vankilakäytäväkin tuntui olevan melkein tyhjä ja kauan sitten hylätty. Vartijoiden ärtyneet äänet kuuluivat hänen korviinsa kuin pirut.

"Oletko nyt varma, että kuulit jotain?" Ääni sanoi, miehen ääni.
"Aivan varma, joku on täällä." Nainen vastasi miehen ääneen.
"Ei täällä ketään käy, sellitkin ovat jo ikivanhoja."
"Olen aivan varm asiasta, täällä kolahti jokin." Tämä ääni oli jo kiivas.
"Se oli varmaankin vain hiiri."
"Osaavatko hiiret puhua?" Oli kyllästynyt ääni, se mies.

Loppuja Haarapääsky ei ehtinyt kuunnella, kun hän viittilöi tuota miestä nopeasti mukaansa, yrittäen estää avaimia kalahtelemasta yhteen. Hän syöksyi portaikkoon ja painautui seinää vasten, odottaen äänien katoavan. Paitsi jos ne tulisivat portaikkoon. Silloin he olisivat täysin tuhon omia. Heidän pitäisi melkein tappaa tuo kaksikko sen jälkeen, jos he heidät löytäisivät. Mutta millä? Haarapääskyn hengitys meinasi jo salpautua siinä seinää vasten litistyneenä.

//No täältä sitä vasta kökköä tulikin ;____;//

Hieman René ihmetteli kuinka tämä valtias oli saapunut tähän päähän vankityrmiä. Tietenkin oli ihanaa että joku tuli ja pelasti hänet. Muuten hän olisi yhä mädäntymässä tuolla tyrmässä. Kaltereiden takana. Mustat hiukset heilahtivat kun tuo katsahti taakseen ja sitten taas tätä miestä, joka oli hänet pelastanut. Killaton nuorukainen ei ollut pahemmin perehtynyt edes vaanien valtiaisiin, eikä siis muistanut tämän blondin nimeä.

"Tulin itsekin tänne seikkailua hakemaan. Ja mahdollisesti myös kiltalaisiani kovalta kohtalolta pelastamaan."
René nyökkäsi ja sitten punaisten silmien katse siirtyi käytävälle, josta kuului ääniä. Vartijoitako? Hemmetti. René kuunteli demonin korvillaan puhelua ja sitten kun blondi viittilöi häntä mukaansa, niin demoni oli vetäissyt miekkansa pois huotrastaan.

"Hemmetti", tämä kirosi ja katsahti taakseen, kuunnellen ääniä. Heillä ei olisi mitään suojaa jos vartijat keksisivät tulla siihen suuntaan missä he olivat. Tai tietenkin René voisi listiä molemmat siihen paikkaan, mutta ehkä se ei olisi hyvä ajatus. Sen jälkeen heillä olisi perässään enemmän vartijoita.

"Tule!" René huikkasi toiselle, hiljaa kuitenkin ja kirmasi toisen ohi portaiden yläpäähän. Mustat hiukset heilahtelivat puolelta toiselle. Tämä nappasi soihdun käteensä, joka oli ripustettu seinälle roikkumaan. Hän katsahti pysyikö blondi perässä ja jatkoi sitten matkaansa.

Ovi, seinässä oli ovi. Puinen sellainen vieläpä. Pääsisikö sinne?
"Hei, täällä on ovi" nuorukainen huudahti ja kokeili ovea. Auki. Voisiko tämä olla heidän pelastuksensa? René meni nopeasti ovesta sisään, odottaen tuota blondia valtiastakin.

//Kökköä -.- Koita kestää ja anteeksi tuo hittaus//

Demoni kirosi. Haarapääskykin varmaankin olisi kironnut, ellei olisi valtias. Se ei ollut kovin suotuisaa valtiaalle, edes killattoman edessä. Hän vain nyökkäsi tuolle tuntemattomalle hymyillen hieman poispäin tuosta miehestä. Tuota hän oli odottanutkin demonilta, vaikka ei noita montaakaan ollut tavannut lyhyen elämänsä aikana - vaikka oli joskus nuorena niitä etsinytkin.

Renén häntä kutsuessa peräänsä, Haarapääsky vetäisi omat aseet käsiinsä. Niistä viosi olla käyttöä tässä tilanteessa jos halusi toisia kolkata kauempaakin kuin miekan miten päästä. Ja hän tosiaan uskoi että he varmaan joutuisivat näin tehdä.
Sitten Haarapääskykin meni tuon miehen perään, juosten. Tai pikemminkin hölkäten varoen liian äänekkäistä askeleita. Vartijoiden askeleetkin alkoivat jo lähestyä uhkaavasti.

Onneksi he kuitenkin löysivät oven. Joka oli auki vielä kaiken kukkuraksi. Heillä oli tosiaan käynyt uskomaton tuuri, jos siltä kannalta ajatteli. Hän astui Renén jälkeen sisään ja meni lähintä seinää vasten. Varasto, ei selli kuitenkaan. Joka oli onni, ainakin jossain mielessä.
Seinillä riippui kahleita, erilaisia ja hämähäkinverkot koristivat lahonnutta kattoa. Täydellinen piilopaikka. Kukaan ei nimittäin näköjään ollut käyttänyt tätä varastoa vuosiin, tai ainakaan pitkään aikaan.

"Täältä he eivät varmaankaan löydä meitä."
Haarapääsky sanoi hieman helpottuneena. Ja laski salvan oven eteen. Kiinni olevaa ovea ainakaan miehet tuskin tulisivat kolkuttelemaan jos tietäisivät mitä sen takana oli. Kunhan vain jompi kumpi heistä ei nyt aivastaisi.

//Täältä tuli ihan kökköä ja lyhyttä tekstiä ;____; Viot antaa vartijoiden mennä tai jotain . DD Päästäis eteenpäin//

René oli onneksi löytänyt oven ja kertoi siitä myös tuolle valtiaalle, joka perässään oli tullut. Tämä astui myös hänen perässään varastoon, jota ei ollut käytetty pitkään aikaan. Tai ainakin niin sen kunnosta saattoi päätellä. Hämähäkinseittejä joka puolella, samaten vanhoja kahleita roikkui seinillä, ja yhdessä nurkassa oli tynnyri, puinen sellainen ja sen vieressä lepäsi köysi, tai köysiä. Rotat asustelivat myös siellä, sillä kuului vähän sellaista vikinää. René pudisti hitusesti päätään. Rotat. Ne olivat varmaan tämän osan valtiaita.

Demoni painoi korvansa suljettua ovea vasten ja piteli yhä miekkaa kädessään. Vartijoiden äänet kantautuivat aina vain selvemmin. René huomasi hieman pidättävänsä hengitystään, kun kuuli näiden olevan aivan oven takana ja pysähtyvän siihen.

"Ei täällä ketään näy, olet vain kuvitellut."
"Enkä ole! Olen aivan varma, että joku liikkui täällä."
"No eipä ainakaan ketään näy"
"Entäs tuo ovi? Jos sen takana vaikka piilottelee joku?"
Keskustelu kuului ihan oven takaa. René vei kätensä suunsa eteen, ettei vain äännähtäisi mitään, ja sitten he olisivatkin liemessä.
Keskustelu oven ulkopuolella meni aina vain ärhäkämpään suuntaan ja pian joku hermostui ja pamautti miekkansa ovesta sisään, onneksi sillai, ettei ovi auennut. Demoni, joka oli painautunut ovea vasten, tosin sai kiristellä hampaitaan, jottei olisi huutanut kivusta. Miekka oli mennyt aivan Renén viereltä, mutta oli saanut aikaan viillon toisessa kädessä. René kuitenkin piti visusti suunsa kiinni, eikä päästänyt ääntäkään. Silmät kuitenkin tuo oli sulkenut hetkeksi ja käsi oli puristunut yhä vain tiukemmin miekan kädensijan ympärille.

"Menisimmekö nyt? Täällä ei ole ketään"
"Hyvä on, mutta edelleen...."
Äänet hiljenivät aina vain enemmän, kohta kokonaan. Kun demoni ei enää kuullut askelia tai ääniä niin tämä uskalsi kirota jälleen. Hemmetti. Nuorukainen valahti vasenta käsivarttaan pidellen maahan, selkä ovea vasten.
"Hitto, tämäkin vielä", René murahti ja katsahti sitten punaisilla silmillään kättään. Ei onneksi kamalan syvä haava, eikä siitä pahemmin vertakaan vuotanut, mutta kipeä se oli. Ja hienoa, hän oli siellä varastossa, tymien varastossa tarkemmin sanottuna, käsi verisenä, vaanien valtiaan kanssa. Hienoa, todellakin.

"No, ainakin ne menivät", demoni totesi hiljaa, hampaitaan yhä kiristellen. Tämä nousi ylös ja katsahti punaisilla silmillään tuota blondia ja hymähti. Hän työnsi miekkansa huotraan, ja katsahti sitten paremmin kättään. Eiköhän se siitä, ajan kanssa ainakin.

Haarapääsky oli liimautunut selkä seinää vasten. miehen sydän hakkasi aivan liian nopeasti, mutta hän sai pidettyä ainakin jollain tavalla äänensä matalana. Tämä ei tosiaan ollut aivan sitä mitä hän oli tuolta reissulta suunnitellut. Tuo demoni oli korva kiinni ovessa - vaikka tuolla blondilla oli paha aavistus siitä miten siinä voisi käydä hän piti suunsa kiinni vartijoiden takia. Kunhan vain nuo menisivät pois kokeilematta sitä ovea.

"Ei täällä ketään näy, olet vain kuvitellut."
"Enkä ole! Olen aivan varma, että joku liikkui täällä."
"No eipä ainakaan ketään näy"
"Entäs tuo ovi? Jos sen takana vaikka piilottelee joku?"
Nämä sanat kuullessaan, Haarapääsky painautui yhä tiiviimmin ovea vasten. Jos nyt van Renékin älyäisi mennä pois oven edestä heille ei ainakaan kävisi kuinkaan. Mutta mikä tahansa liikkuminen kuitenkin paljastaisi heidät. Pitäisi vain odottaa ja nähdä mitä tapahtuisi. Ei ollut paljoa muita mahdollisuuksia. Ja tuo ainoakaan ei ollut hyvä.

Kun miekka iskeytyi oven läpi, oli hyvin lählellä ettei tuo blondi sitten olisi alkanut huutamaan. Hän näki Renén ilmeestä että miekka oli ainakin riipaissut hänen kättään. Jotenkin Haarapääsky sai kuitenkin pidettyä suunsa kiinni, kuitenkin hieman kauhuinen ilme kasvoillaan. Tuo oli juuri ollut se asia mitä hän oli pelännyt. Että jompi kumpi vartioista lopulta iskisikin miekkansa läpi tuosta saamarin ovesta. Mutta hän ei viosi sanoa mitään - ainakaan vielä.
"Menisimmekö nyt? Täällä ei ole ketään"
"Hyvä on, mutta edelleen...."

Olivat viimeiset sanat mitä vartijat sanoivat ennen kuin katosivat pois. Ihme etteivät tiedostaneet oletettavaa verta miekan kärjessä. No, parempi näin. Vielä hetken tuo valtias seisoi paikoillaan ennen kuin käänsi katseensa Renéhan.
Mies oli selvästikin satuttanut vasemman kätensä. Aivan kuten hän oli arvellutkin. Haarapääsky murahti hieman ärtyneneä demonin kiroamiselle ja kumartui alaspäin. Onneksi haava ei ollut kovinkaan syvä, mutta sitäkin kipeämpi varmaankin. Mutta he olisivat pian suuremmissa ongelmissa jos eivät pääsisi pois sieltä.

Haarapääsky murahti jälleen ja repäisi rievun paidastaan. Hän ei ollut sen sortin valtias joka ei auttaisi toista vaikka se olisikin killaton demoni. Mies heitti rievun hieman hymyillen miehelle ja nosti taas katseensa oveen.

"Sido haava, se auttaa. Mutta meidän on nyt pakko lähteä."
Haarapääsky sanoi miehelle ja nosti salvan pois oven edestä, hän avasi hieman narisevan oven ja tarkisti käytävän. Ei ketään. Pako olisikin se seuraava edessä näkyvä ongelma. Iso ongelma kaiken lisäksi ja vartijoitakn tulisi varmaan lisää vastaan. Ja hän oli vielä pakomatkalla tosiaan killattoman demonin kanssa. Kaikkea sitä tulikin kokemaan haltian pitkän elämän varrella.

Mies viittoi tuota haavoittunutta miestä seuraamaan astuessaan eteenpäin. Oli toinen haavoittunut tai ei, tuonne he eivät ainakaan voisi jäädä. Hieman päätään pudistellen mies availi muitakin ovia, mitä vastaan tuli, mutta ei löytänyt mitään. Lopulta hän muisti tavan, jolla varastoihin oli aikoinaan nostettu tavaraa. Tavarakuilut, jonne hekin voisivat ehkä mahtua.
Hieman ilkikurinen ilme kasvoillaan mies meni takaisin varastoon haparoiden käsillään seinää. Ja löysikin lopulta yhden hyllyn takaa piilotetun luukun. Ja sen takaa kuilun, johon mies voisi ehkä mahtua. Ja vielä se veisi heidät ylöskin päin jos he sinne tahtoisivat. Mutta valitettavasti kumpikaan heistä ei tiennyt, miten päästä siitä sokkelosta ulos. Mutta sitä voisi miettiä myöhemmin.

"Sinun jälkeesi."
Haarapääsky sanoi viittoen kohti kuilua. Mutta ei tiennyt, kumpaan suuntaan edes kannattaisi pyrkiä.

//Joo. Minä ja minun oudot ideani xDDD//

René kirosi mielessäänkin tuota vartijaa, joka oli miekan oven läpi suuttuessaan työntänyt. Ja oikeastaan hän kirosi jo itseäänkin, sillä ei ollut tajunnut väistyä. No, hän voisi tuudittautua siihen, että se oli kyllä tullut yllätyksenä ja melkoisen nopeasti. Haavat, ne olivat kuitenkin pojalle vain arkipäivää. Tosin Láre ei kyllä koskaan tykännyt, kun hän saapui haavoittuneena kotiin. Sitten alkaiskin se kamala ristikuulustelu, että mitä nuorukainen olikaan mahtanut taas kylillä tehdä ja mihin vaikeuksiin René olikaan taas joutunut. Demoni tuhahti ääneen ja puristi oikealla kädellään vasenta käsivarttaan, ja katsahti sivusilmällä blondia.

Tämä heitti hänelle paidastaan repäisemän rievun, joka kyllä todellakin ihmetytti punasilmäistä, vaikkei tämä sitä näyttänytkään. Valtias, joka repi paidastaan rievun, ja antoi killattomalle demonille. No, René otti rievun vastaan ja hienoisen kiitoksen saattoi kuulla tämän hiljaisen murahtelun ja manaamisen seasta. Tämä kietoi rievun kätensä ympäri ja katsahti sitten taas tätä valtiasta, joka totesikin:
"Sido haava, se auttaa. Mutta meidän on nyt pakko lähteä."

René oli jo toteamassa, ettei hän sinne ollut aikonut jäädäkään, muttei sitten viitsinyt. Hän oli muutenkin hiljainen ja vakava, nyt vain oli tähdistöjen asennot aiheuttaneet hänelle hieman ärtyneisyyttä. Hän todellakin oli ärtyneempi kuin yleensä ja sen kyllä huomasi. Yleensä niin hiljainen ja vakava René oli nyt kiroileva, manaava ja ärtynyt demoni.

Punasilmäinen käveli valtiaan perässä, kunnes tämä sitten palasikin takaisin varastoon ja nyt Renén oli pakko kysäistä:
"Mitä sinä oikein etsit?"
Tämä ei taaskaan teititellyt ja tällä kertaa se oli ihan inhimillinen virhe. Mutta toisaalta, hän ei kyllä olisikaan jaksanut teititellä.

Blondi taisi löytää jonkin luukun. Kuilu. Ahtaalta se näytti, mutta kyllä René ainakin menisi ihan hyvin tuollakin. Siihen oikeastaan mahtuisi ihan hyvinkin. Kuitenkin demonin kasvoille nousi hieman epätoivoinen ilme, jonka seassa oli ärtyneisyyttä. Joutuisiko hän ryömimään tuolla?
"Sinun jälkeesi."
René murahti, mutta loi kuitenkin blondiin pienen hymyn tapaisen ennen kuin sitten astui sisään kuiluun, jossa kuitenkin joutui lähes ryömimään, ainakin toistaiseksi. Tämähän oli kuitenkin vain jotain epämääräisiä tarvikkeita varten oleva kuilu, eikä ihmisiä.

Onneksi kuilu näytti hieman suurenevan edessäpäin, ehkei siis tarvitsisi ryömiä. Kuitenkin kuiluja oli sinne sun tänne meneviä. Demoni nuuhki märkää ja kosteaa ilmaa, muttei oikein saanut otetta, että minne päin kannattaisi mennä. Hän valitsi ihmisen menevän kuilun, joka luojan kiitos leveni ja suureni. Tämä oli isompia tavaroita, ehkä myös jopa ihmisiä varten, tiedä häntä.
"Tiedätkö sinä minne mennä", René kysyi noustessaan hieman pystympään, sillä ryömiminen oli alkanut turruttaa hänen kättään.

//Anteeksi, jäi kauheen huonoon kohtaan, mutta toivottavasti pystyt jatkamaan n.n //

//Katotaan miten onnistun . DD Noei. Kyl mä selviin//

Haarapääskyllä ei ollut aikaa vastata tuon miehen kysymykseen tämän etsiessä sitä luukkua. Se luukku oli heidän ainoa mahdollisuutensa päästä pois jos he sitä yhä halasivat. Joka kylläkin oli aika päällenäkyvää siinä tilanteessa.

Tuo vaaleatukkainen mies kiipesi päätään pudistellen piankin tuon miehen perässä siihen ahtaaseen kuiluun. Se oli liukas ja hankalapaikkainen. Ahdaskin vielä. Tuskin sinne yhtään isompikokoinen kuin hän mahtuisikaan, hyvä kun hän itse sai sinne itsensä ahdattua.
Tuo valtias kuitenkin seurasi melkein kuuliaisesti opastaan. Vaikka tosin heillä kummallakaan ei ollut mitään tietoa siitä mitä edessäpäin oli. Vai oliko siellä näiden vuosien jälkeen kenties umpikuja? Sekin oli täysin mahdolista. Toivottavasti kuitenkin ei. Se koituisi heidän lopukseen. Taakse oli turha kääntyä. He eivät koskaan löytäisi tietään takaisin varastoon. Se oli nyt jo täysin selvä asia.

Pian mies kuitenkin löysi isomman tunnelin, jossa he mahtuivat seisomaankin. Näitä pitkin paikan työntekijät olivat joskus aikaa sitten kävelleet. Tai mahdollisesti isoimpia kuormia kuljetelleet. Mutta lähinnä työntekijöille tuo käytävä oli luotu. Joka tarkoitti, että siellä oli pakko olla jonkinlainen uloskäynti. Ainakin toivottavasti. Heillä kummallakaan ei ollut aikomusta jäädä sinne.

Pölyä pudistellen päältään Haarapääsky pyöritteli päätään etsien ovea. Löytämättä sitä heti. Mies ei vastannutkaan Renén kysymykseen heti, mutta aikoi kuitenkin vastata.Tiet'äen ainakin melkein mitä sanoa.
"Odota, täällä on pakko olla uloskäynti."

Haarapääsky sanoi ja huudahti jotain hahaa:n ja jippii:n väliltä. Ovi. Joka veisi ulos tästä pirullisesta kuilusta. Vihdoin ainakin melkein raitista ilmaa. Kuilussa oli nimittäin haiseva ja tunkkainen ilma joka meinasi salvata hengityksen.

Haarapääsky asteli hymy kasvoillaan oven luo. Ja avasi sen. Salpa siinä oli, mutta heilläpäin nostettava koska kuilu ei selvästi enää ollut käytössä. Eli juuri sitä mitä hän oli hakenut. Mies katsoi etsien ulos. Muutama tyyppi, uudempia sellejä. Heillä saattoi jopa olla vähän onnea. Jos sitä nyt tällaisille tunkeilijoille saattoi jakaa. Mies viittoi Renén mukaansa ja astui ulos. Painautuen kuitenkin pian varjoihin odottaen jotain sopivampaa hetkeä menemiselle.

"Onnea sitten on meilläkin jonkin verran."
Haarapääsky kuiskasi tolle demonille.

//Kökköä tuli taas >.

René ryömi pitkin haisevaa kuilua, heidän pian kuitenkin saapuen hieman isompaan, jossa pystyi seisomaan ja hengittämäänkin paremmin, jos nyt välttämättä halusi tuota märän ja homeisen ilman tuntua haistella.

René katsahti blondia valtiasta hieman kysyvästi ja lausuikin sitten oman kysymyksensä ilmoille, toisen vain tokaistessa vastaukseksi.
"Odota, täällä on pakko olla uloskäynti."
Demoni tyytyi murahtamaan ja siirsi nopeasti katseensa blondista käsivarteensa, jota aristi melkoisesti. Hän kuitenkin oli demoni, joten hän ei antanut sen myöskään näkyä päällepäin, että häneen sattui. Poika hengitti muutaman kerran hieman syvempään ennen kuin sitten siirsi katseensa valtiaaseen, joka oli huudahtanut jotain hieman epämääräistä jippiin ja hahaan välimaastosta.

Oliko tämä vihdoin löytänyt oven? Nuorukaisen punaiset silmät katselivat koko ajan blondin kävelyä oven luokse ja sitten tuo jo viittoikin häntä tulemaan mukaansa. René asteli laiskanoloisesti miehen luokse ja loi tähän hieman kysyvän katseen.
Raittiimpi ilma tunki sisään oven raosta ja demoni sai taas hänkin hengittää parempaa ilmaa, mitä tunkkaisessa kuilussa olikaan ollut.

Blondi painautui varjoihin ja niin myös René. Melkoisen lähelle tätä blondia. Demoni kuunteli ääniä, josko käytävältä niitä kuuluisi ja sitten kuuli blondin valtiaan kuiskaavan hänelle.
"Onnea sitten on meilläkin jonkin verran."
Nuorukainen nyökkäsi ja huokaisi sitten syvään, antaen toisen kätensä lipua miekan kädensijalle jälleen. Hänen olisi helppo siitä vain kiskoa miekkansa esiin, jos tarvis vaati.

Demoni astui askeleen eteenpäin sillä ääniä ei kuulunut. Hän ei kuitenkaan astunut varjoista minnekkään vaan kulki lähellä seinää, katsahtaen sitten punaisilla silmillään taaksepäin, blondiin valtiaaseen, virnistäen.
"Kutsu minua vain Renéksi", tämä nuorukainen totesi hymähtäen ja pää hieman kallellaan, katsoen tuota vaanien valtiasta hetken ja jatkoi sitten eteenpäin, hiljaisin askelein, joista ei lähtenyt melkeinpä yhtään ääntä.

Hetken päästä tämä kuitenkin pysähtyi kuullessaan taas askelia, jotka kuulostivat kyllä siltä, että tämä kävelisi edestakaisin, jossain. Punasilmäinen katsahti blondia ja kohotti hieman toista kulmaansa. Mitäs nyt? Demoni kurkkasi kulman taakse ja kukas muukaan siellä käveli, kuin aasa-vartija erään tyrmän edessä, jossa näytti viruvan muutama vanki.
"Mitäs nyt thedään? Tuon ohitse ei pääse, muuta kuin listimällä tuo vartija" René kysyi ja katsoi punaisilla silmillään haltiaa. Nuorukainen kyllä osasi miekkaa käytellä, ja vaikka yhdellä kädelläkin ja voisihan tämä valtias toki sitten vapauttaa nuo loukossa viruvat vangit.

Haarapääsky seurasi hitaasti, varoen päästämättä minkäälaisia kävellessään seinän viertä. Niin myös tuo demoni tuntui tekevän. Molemmat heistä olivat näemmä aika kylmäpäisiä jos otettiin huomioon että he voisivat kuolla jäädessään kiinni. No, parempi näin. Jos tuo mies olisikin pelkuri, he olisivat molemmat lirissä. Normaalissa tilanteessa tuo blondikin olisi jo alkanut huutaa - mutta tuon demonin kanssa hän ei suostuisi jäämään kiinni vaikka pääsisikin pakoon.

"Haarapääsky, Vaanien valtias. Hauska tutustua, ainakin kai."
Haarapääsky murahti Renéksi itsensä esitellylle miehelle. Näin olisi ainakin helpomi kommunikoida, vaikka tuskin he paljoa nimiä muutenkaan käyttäisivät. Mutta oli se toki mukavaa tietää tapaamansa miehen nimen, jonka kanssa joutuisi pakenea henkensä edestä Aasojen suuresta vankityrmästä.

Aluksi Haarapääsky meinasi kävellä Renétä päin kun tuo pysähtyi askeleita kuullessaan. Valtias tasapainoili hetken ja katsoi itsekin sinne. Vartija, erittäin kyllästynyt sellainen tosin. He voisivat käyttää tuon miehen tylsistyneisyyttä hyväkseen.
René tosin näytti miettivän jotain miekkansa kera. Tappamista ei tämä blondikaan kestäisi, vaikka mies olikin Aasa. Tai vain pakkotyöläinen. Mutta silti hän ei olisi demonin tappamisen arvoinen. Kukaan ei ollut.

"Älä. Anna minä hoidan tämän."
Haarapääsky sanoi, ennen kuin René ehti tehdä tai sanoa mitään. Mies käveli hitaasti miehen taakse, kun hän käveli niin, ettei nähnyt häntä. Juuri ennen tämän käännöskohtaa, tuo valtias tarttui mieheen kiinni, tukkien äänitiet toisella kädellään. Vapaalla kädellään hän niksautti miehen niskan niin, että tämä tulisi tajuttomaksi, mutta ei kuolisi. Näin olisi parasta, kuolema ei auttaisi asiaa yhtään.

"Vaikka olen valtias, se ei tarkoita etten osaisi taistella - mennään."
Haarapääsy sanoi hieman koppavasti, siirtyen takaisin seinää vasten seisomaan. Hän vetäisi heittosirppinsä käsiinsä ja jatkoi matkaa. Niistä voisi olla hyötyä muihinkin tarkoituksiin kuin tappamiseen. Ja niillä voisi myös pysäyttää demonin hyvinkin mahdolliset tappoyritykset.

Seuraavan oven kohdalla hän avasi sen taas, kaikki ovet siellä tuntuivat olevan auki. Ei kovin järkevää kylläkään. Haarapääske kurkkasi ovesta sisään, mutta sulki sen saman tien. Liian monta vartijaa, liian paljon kokattavia. Mies jatkoi matkaansa avaten useitakin ovia, mutta melkein jokaisen niistä takana oli joku odottamassa.Vartijoimassa. Mutta jostain sieltä pitäisi löytyä myös tie sisäänkäyntiaulalle. Pakkohan sen oli oltava jossain. Paitsi ehkäpä vielä monen oven takana.

"Onko mitään suunnitelmia?"
Haarapääsky sanoi hiljaisella äänellä taakseen. Hänellä ei nimittäin ollut minkäänlaisia suunnitelmia mitä tehdä seuraavaksi.

//Urgh. Sori, sä saat hoitaa seuraavat ihme kolkkaukset .''D En vain voi sille mitään et Haarapääskyn loin tollaseks . DD//

René oli jo menossa, kun Haarapääsky sitten totesi, että demonin pitäisi antaa hänen hoidella sen. Hitusen närkästyneenä lohikäärmedemoni siirtyi sivumpaan ja katsoi, kun Haarapääsky taitavasti taittoi toisen niskat niin, että toinen meni vain tajuttomaksi, eikä mitään sen suurempaa. René pudisteli päätään, mutta samapa tuo oli. Valtias teki niinkuin itse tahtoi, mikä hän oli siihen mitään sanomaan, vaikkei kiltaan kuulunutkaan. Demoni puristi miekkaa kädessään ja murahti muutamaan otteeseen hieman tylsistyneesti, kun Haarapääsky sitten saapuikin hänen luokseen ja koppavasti tuo tokaisikin:
"Vaikka olen valtias, se ei tarkoita etten osaisi taistella - mennään."
Renéllä' alkoi hieman kiehua yli, mutta tämä peitti sen vain inhottavaan virneeseen jonka valtiaalle väläytti. Hän oli muutenkin yleensä niin tyyni ja eikä suuttunut melkein mistään, mutta nyt. Tähdistöt alkoivat asettua niin, että ne vaikuttivat Renén mielialoihinkin. Tämä oli paljon ärtyneempi ja suuttuikin helposti, mikä ei yleensä ollut hänenlaistaan.

Kuitenkin hän seurasi Haarapääskyä kuin koira konsanaan, vaikka välillä murahtelikin ja tuhisi, mutta ei sen kummempaa. Ei René viitsinyt alkaa inttämään vastaan missään kohdin, olihan tämä valtias hänet pelastanut. Pelkkä ajatuskin siitä että hän vielä majailisi jossain kosteassa, kylmässä vankityrmässä kuvotti häntä. Onneksi blondi mies oli saapunut paikalle ja hänellä oli vielä ollut jopa avaimetkin. Eikä tuo mikään huonon näköinenkään ollut. René virnisti Haarapääskyn huomaamatta.

René oli törmätä blondiin joka oli pysähtynyt erään oven taakse. Viime tipassa tämä kuitenkin sai itsensä pysäytettyä, ja ehti vain hipaista herran selkää, kun tämä kurkkasi ovesta sisään ja sulki sen lähes samantien. Ja siirtyi sitten katsastamaan muut ovet. René vain seurasi tämän komistuksen menoa ja katsahti samalla kättään, joka yhä kirveli hieman, muttei mitään sen vakavampaa.

Sitten tuo kysyikin:
"Onko mitään suunnitelmia?"
Demoni kohotti punaisten silmiensä katseen toiseen ja virnisti.
"Jokaisen oven takana siis on joku?" René virnisti ja kohotti sitten miekkansa.
"Helposti minä ne tyrmään" demoni sanoi varmasti ja sitten avasi erään oven, pyytäen Haarapääskyä olemaan vaiti. Hän astui sisään, jossa vartija jo olikin ottanut valmiusasennon ja tähtäsi melko pöljästi Renéä kohti, mutta nuorukainen olikin nopeampi ja kolkkasi tämän, kun oli noepasti hypännyt vatijan taakse. Mojova isku takaraivoon ja siinä se.
"Tuosta jää jälki", demoni sitten totesi ja tyrmäsi toisenkin vartijan joka siellä vielä oli.

Sitten René pyysikin Haarapääskyn sisään ja demoni itse kääntyi erästä vankia kohden, joka oli näköjään hieman eristyksissä muista pikkuruisessa häkissä, jota nuo kaksi äliötä olivatkin vartioineet. Ehkä tästä saisi kerättyä tietoa, mutta blondi saisi hoitaa sen homman.

//Köh, köh, kökköä -.- Toivottavasti pystyt jatkamaan <3//

//Ainahan minä sinun mahtavistasi pääsen jatkaa <33//

Haarapääsky havaitsi väkisinkin hieman ärtymystä Renéssä, mutta ei sanonut mitään. Hän itse aikoi nyt poysyä tämäntyylisessä tyylissä, ettei ihmiset kuolisi täysin syyttä. Mies ei yksinkertaisesti osannut luottaa demoneihin, vaikka kuinka haluaisi. Valtias ei vastannut mitenkään muuten, kuin kylmällä pokerinaamalla tuon hieman ärtyneeseen virneeseen ja alkoi jo jatkaa matkaa. Ei heillä nyt aivan koko päivää ollut aikaa siellä viettää, vaikka mikä olisi.
Haarapääsky jatkoi hiljaisuudessa kävelyään, antamatta minkäänlaista huomiota takana kulkevan mieen ärtyneisiin murinoihin ja tuhahduksiin. Tuo saisi nyt vain olla kiitollinen että hän oli ylipäätänsä vaivautunut tuon demonin vankiloista pelastamaan. Toiste ei hän sitä tekisi jos saisi valita uudemman kerran.

Haarapääsky ei reagoinut, vaikka tiedosti kuitenkin sen, että demoni pyrki melkein häntä päin. Oliko tuo mies nyt aivan tollo, vai tarvitsisiko vain monokkelin? Tyhmänä olemisen veikkaus osuisi varmaankin oikeaan. Valtias ei kuitenkaan pukahtanut mitään ajatuksiaan ulos suustaan, ettei aiheuttaisi enempää harmeja. hän nyt tahtoi vain ulos sieltä.

Renén kysyessä, että onko joka oven takana mies Haarapääasky pyöritteli silmiään. Hän ei katsonut suoraan tuohon demoniin. Jokin noissa punaisissa silmissäkin alkoi jo inhottaa häntä huomattavasti. Valtias oli jo avaamassa suunsa kun demoni jo oli menossa niittaamaan nuo vartijat. Mutta hän ei viitsinyt nyt kovin kommentoida, vaan antoi miehen nyt tyrmätä pari. Paitsi että aikoisi tosiaan pitää silmällä tämän puuhia, ettei tulisi yhtään ylimääräisiä uhreja - tai kuolonuhreja. Demoneista ei tosiaan voi koskaan tietää.
Ihme kyllä, tuo demoni onnistui hoitelemaan vartijan tappamatta tätä. Pieni yllättyneisyys valaisi pakostikin tuon valtiaan kasvoja. Haarapääsky virnisti hieman ja kohautti olkiaan. Ehkei kaikki demonit olleet tappohulluja, mutta hän ei päätään epäilyistään kuitenkaan kääntäisi vaikka tämä ehkä toisenlainen olikin.

Seuraavan huoneen sisällä oli pari vankia, jota äsken kolkatut olivat vahtineet. No niinpä tietenkin. Eikä René näköjään aikonut tehdä asialle yhtään mitään. Eikä sekään kovin suuri ihme huomata. Haarapääsky nyrpisti nenäänsä. Tuo näytti mielipuolelta, tuo pieneen häkkiin ahdettu kerjäläinen. Vaikka siitä ehkä saisikin tietoja, tähän hän ei suostuisi alentumaan mistään hinnasta. Vaikka avaimet kyllä roikkuivat yhä hänen vyöllään.
"Kyllä me löydetään ulos muullakin tavalla."

Haarapääsky sanoi päättäväisesti Renélle ja lähti kävelemään kohti huoneen toista ovea. Kyllä heidän pian täytyisi löytää aula, tai vastaava josta pääsisi ulos. Tuo paikka oli kuin valtava labyrintti ilman toista ulospääsytietä. Eikä hän pitänyt ajatuksesta tässä mielessä lainkaan. Heidän täytyisi löytää tie ulos - ja mahdollisimman pian vieläpä.
Valtias marssi päättäväisenä kohti seuraavaa ovea ja avasi sen varovasti. Seuraava huone oli vartioimaton. Hän astui sisään ja samassa takaapäin alkoi kuulua hälytyksen ääniä. Äsken kolkatut oli löydetty ja he olivat tulossa hakemaan heidät. Mies pyörähti ympäri etsien ovea siitä toisesta huoneesta. Ei, siellä ei ollut yhtään. Kiroten hän astui takaisin etsien sieltä toista uloskäyntiä. Ei yhtään toista, paitsi se, jonka takana vartijat olivat.

"Lisää hyviä ideoita?"
Haarapääsky kysyi hieman ivallisesti jälleen tuolta demonilta.

//Sori. Nyt kökötti ja pahast ;____;//

René alkoi todellakin olla ärtynyt, mutta vaikka hän demoni olikin, eihän sentään mikään kaikista tappohulluin ollut. Haarapääsky saattoi tietenkin kuvitella hänestä jotain sellaista, mutta kolkatessaan vartijat, saattoi toinenkin huomata, ettei René mikään tappohullu demoni ollut, vaikka omasikin punaiset silmät ja demoniset piirteet. Mustat hiukset heilahtivat tämän katsahtaessa toista, joka mitä ilmeisimmin ei halunnut auttaa tuota hieman mielipuolisen näköistä heppua tyrmässä. No, eipä kyllä demonikaan mieluusti olisi toista auttanut, kysynyt edes neuvoakaan.

René seurasi valtiaan perässä tämän etsiessä toista ulospääsyä vartoimattomasta huoneesta. Kuitenkin hälytyksen äänet tärähtivät demoninkin tajuntaan ja siinä huoneessa ei ainakaan ollut mitään, minkäänlaista ovea toista. Sitten tuo toinen jo kysyikin hivenen ivallisesti, joka sai veren kiehahtamaan Renén sisällä. Miksi toisen piti puhua hänelle kuin jollekkin syöpäläiselle?
Punasilmäínen mulkaisi blondia ja siirtyi sitten seinän viereen, joka näytti hivenen epäilyttävältä. René oli joskus ottoisältään kuullut että tyrmissä saattoi törmätä salaoviin ja olivathan he jo siihen kuiluunkin törmänneet.

Demoni töytäisi muutaman kerran seinää ja seinämä alkoikin liikkua.
"Tänne" René totesi blondille ja katosi itse sisään, odottaen että valtias kerkiää kanssa. Sitten tämä sulki seinämän ja katseli ympärilleen. Onneksi hänellä oli hyvä pimeännäkö, ja hän osasi kyllä suunnistaa piemässä paremmin vieläpä kuin valoisan aikana. Valo olisi kuitenkin ihan hyvä juttu mutta sitä ei nyt ollut. Jostakin kuitenkin kajasti sen verran valoa, että ei ollut ihan pilkkopimeää.

"Täällä on ainakin turvallista", punasilmäinen totesi huokaisten, eikä välttämättä edes halunnut kuulla sanaakaan toisen suusta, sillä ei halunnut kuulla sitä ivallista ääntä. Sitä tapaa jolla tuo mies hänelle puhui. Olihan hänkin kuitenkin elävä olento, mutta demoni. Monet ajattelivat demoneista vain pahaa, eikä mitään muuta. Demoneille ei haluttu antaa minkäänlaisia oikeuksia ja René oli demoni oikeastaan tahtomattaan.

Vartijoiden juoksuaskeleet kantautuivat mustahiuksisen korviin ja tämä saattoi erottaa joitakin sanoja, muttei kiinnittänyt oikeastaan suurempaa huomiota niihin. Kaipa nuo vain etsivät karkulaisia jotka olivat kolkanneet heidän kaverinsa.

René huokaisi ja vilkaisi tuota komeaa valtiasta kääntäen sitten katseensa pois.
"Täältä pitäisi kaiketi päästä pois toista kautta", René sanoi hiljaa ja käveli huoneen toiseen päähän, jossa oli kuin olikin ovi. Demoni avasi sen ja siellä avautui käytävä, kolkko, mutta kuitenkin sinne tulvi valoa pienistä mitättömistä ikkunoista. He olivat maan alla ja nuo ikkunat olivat juuri maan pinnan yläpuolella. Demoni pysähtyi ja katsahti jälleen Haarapääskyä. Toinen oli valtias ja toinen oli kuin olikin hyvin komea. René pudisti päätään. Nyt pitäisi vain päästä ulos.
"Täältä pitäisi päästä jonnekkin."

//Eipäs ollut yhtään kökkö <33~//

Haarapääsky katseli ensin hieman kulmat kurtussa, kun demoni tunnusteli seinää. Valtias ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt syytä siihen. Eihän nyt vanki-tyrmissä mitään salakäytäviä voinut olla. Vai voisiko? Silmät uteliaana, mutta hieman kärsimättömänä mies katseli toisen tunnustelua. Jos siitä nyt jotain edes löytyisi, olisi paras löytyä pian. Ei heillä nyt loputtomasti aikaa ollut odottaa mahdollisesti olemattomaa salaovea.

Mutta aikaa tuntui kuitenkin olevan riittävästi. Pieni salaovi avautui hetken etsinnän jälkeen ja René kutsui valtiasta tulemaan perässä. Haarapääsky sai vain vaivoin estettyä itseään hihkaisemasta ilosta, mutta sai lopulta kuitenkin suunsa kuriin ja pujahti sisään salakäytävään. Joka oli kylläkin ärsyttävän pimeä.
Kun René lähti kulkemaan edellä, jopa tuo blondi alkoi ymmärtää että demonistakin voisi olla hyötyä tällä karkumatkalla. Nehän näkivät hyvin pimeässä - paremmin kuin valossa vieläpä. Yksin Haarapääsky ei olisi selvinnyt metriäkään siinä melkein säkkipimeässä käytävässä. Vaikka inhosikin sitä, että joutui luottamaan tuollaiseen epäluotettavaan demoniin, vaikka tuo olikin autttanut häntä.

Turvallista? Valitettavasti Haarapääsky ei osannut luottaa tähän väitteeseen. Mikään siinä kirotussa rakennuksessa ei ollut turvallista. Ei edes nuo pirun salakäytävät. Mutta kerrankin tuo valtias onnistui säästämään kielensä ja pitämään ivallisen äänensä sisässään. Hän oli kyllä huomioinut, että tuo demoni voisi pian alkaa ärsyyntyä hänelle toden teolla, joka tarkoittaisi mahdollista kuolemaa tuolle blondille. Eikä hänellä tosiaankaan ollut varaa kuolla sinne tämän - demonin kanssa.
Myös Haarapääsky yritti hieman epätoivoisestikin olla piittaamatta etsivien miehien äänistä. Mutta mitä jos nuo tiesivat tästä salakäytävästä? Tai ylipäätänsä, mitä jos he löytäisivät tuon karkulaiskaksikon. No, toivoa aina saattoi.

Haarapääsky ei piitannut, vaikka näkikin Renén vilkaisevan häntä ja kääntävän päänsä äkkiä pois. Hän ei vaan jaksanut enää laukoa ivallisia kommenttejaan, vaan halusi keskityä ulospääsemiseen. Jos nyt siinäkään mitään järkeä olisi.
"Ainahan käytävässä on kaksi ulospääsytietä..."
Haarapääsky mutisi hieman ärtyneenä, mutta melkein kuulemattomasti. Toivoen ettei René kuullut tuota. Tai ehkä hän juuri halusikin järkeillä tälle kaikkitietävälle tuittupäälle. Vai oliko hän sittenkin se tuittupää? No, mitä väliä. Samassa remmissähän he joutuivat siellä nyt kulkemaan. Tosin erittäin valitettavasti.

Lopultakin ovi. Ovi, josta päästiin yhä syvemmälle. Melkein maan alle, tosin. Mutta ainakin pois siitä loppumattomasta mustasta kuilusta. Mutta ovi silti - joka taas tarkoitti uusia mahdollisuuksia. Ja siellä näkyi ikkuna, ikkuna josta pääsisi mahdollisesti juuri ja juuri ulkopuolelle. Mutta mahdollisuudet olivat liiankin pienet.
Nyt Haarapääsky ei voinut olla huomaamatta Renén jatkuvaa, kiusallista tuijotusta. Tokihan hän oli komeampi kuin tuo demoni, mutta tuijottamisen voisi kyllä lopettaa. Se alkoi tosiaan käydä hermoille, vaikka se olikin vain hetkellistä vilkuilua.
"Joku ongelma?"

Haarapääsky lopulta kivahti miehelle ja keskittyi taas ulospääsyyn. Heidän pitäisi päästä ylös. Olikohan täälläkin ylösviettävä tavarakuilu? Tuskin. Mutta jokin täällä tuoksui. Ruoka. Kellarissa oli ruoat, no niinpä tietenkin. Mutta oliko ruokatilassa rappusia. No, ainakin kannatti käydä tarkistamassa asia. Blondi valtias käveli kohti tuoksun lähdettä ja löyti hetken päästä, vilkuilemattakaan taakse, ruokatilan. Paljon erilaisia juureksia, vihanneksia ja kuivaa - vanhentunutta lihaa. Mutta täytyihän sinne ruokavarastoon olla toinenkin tie, kuin se mitä he olivat äsken tulleet? Oli pakko olla.
"Jollainhan ne ruoat haetaan täältä, eikö niin?"
Haarapääsky kysyi kuin ilmiselvää asiaa ja alkoi vedellä ruokaynnyreitä pois tieltään. Joka paikassa oli aina kaksi tietä ulos - järkevä tie, ja mahdollisesti salakäytävä. Niin oli varmaan sielläkin.

//Sori, jätin hankalan lopun sulle ;____; Yyh, ja sori vielä kamalat ideani 8'D//

"Ainahan käytävässä on kaksi ulospääsytietä..."
René oli kuullut tämän lausahduksen mutta piti suunsa kiinni vaikka mielellään olisikin heittänyt jotain inhottavaa vastaan. Hän oli ärtynyt, eikä Haarapääskyn tokaisut auttaneet yhtään asiaa. Toinen oli ärsyttävä, mutta komea, se oli tämän demonin pakko myöntää, vaikka periaatteessa sen halusi itseltään kieltää. Hän nyt oli kanssa komea, jollain tavalla, mutta kuitenkin alamaailman asukki, demoni ja tämä blondi oli valtias ja vieläpä komea sellainen. Hän vain kurja demoni, jolla ei ollut mitään virkaa maailman suhteen, pieni kuin muurahainen ja nytkin auttamassa tuota valtiasta pois tyrmien loukoista ja mitkäköhän hän saisikaan kiitokseksi? Ei mitään varmaankaan.

René katsahti muutamaankin otteeseen Haarapääskyä, tahtomattaankin, mutta toinen ei todellakaan näyttänyt pitävän siitä, no ei kyllä Renékään pitäisi jos häntä vilkuiltaisiin koko ajan.
"Joku ongelma?"
René murahti ja katsahti nyt hieman ärtyneestikin Haarapääskyä ja totesi:
"No paljonkin ja niin taitaa olla sinullakin"
Demoni ei välittänyt yhtään, kuinka puhui valtiaalle, kun ei edes kiltaan kuulunut. Mutta ehkä hän ei kuitenkaan välttämättä halunnut puhua niin töykeästi tuolle blondille, muttei kyllä sietänyt tuollaista puhetta, joka itseensä kohdistui. Hän tunsi olevansa kahden tulen välissä, eikä tiennyt kumman puolen valitsisi. Olisi ehkä parempi olla valitsematta kumpaakaan ja olla vain kuin tavallisesti. Välittämättä tuosta valtiaasta ollenkaan.

Mutta ei. Hän ei aikonut ärsyyntyä niin paljon että miekka alkaisi viuhua. Hän ei ollut tullut tappamaan ketään, eikä varsinkaan tätä komeaa blondia, vaikka toinen alkoikin kieltämättä käydä varsin paljon hermoilleen. Nuorukainen tyytyi vain kävelemään, ja olemaan vilkaisemattakaan toisen suuntaan, jos se tätä kerta niin paljon häiritsi. Demoni käveli ja käveli, hieman toisen jäljessä. Renéllä, kuten demoneilla yleensäkin, oli hyvä hajuaisti ja tämäkin haistoi jostain ruuan hajun, joskin sekoitettuna vanhentuneeseen lihaan.

Pianpa kaksikko siellä ruokavarastossa olikin. Juureksia, ties minkälaisia ja mädäntynyttä lihaa. René nypisti hieman nenäänsä ja katseli sitten kun Haarapääsky alkoi vedellä ruokatynnyreitä pois edestä. Nyt nuorukainen antoi katseensa liikuskella tuon blondin olemuksessa. Vahingossa tämä demoni purikin kieleensä ja murahti niin hiljaa, ettei oikeastaan kukaan sitä voinutkaan kuulla. Toinen oli komea ja ehkä hänen pitäisi mennä auttamaan.

"Anna kun minä. Minähän olen vain kurja demoni joka voi tehdä kaiken likaisen työn, eikä sinun tarvitse liata käsiäsi", René sitten totesi ja tuppautui Haarapääskyn eteen ja alkoi itse nostella tuosta noin vain laatikoita ja tynnyreitä pois. Eivätpä ne paljoa edes painaneet. Hän ei ollut edes kuullut Haarapääskyn kysymystä, jonka toinen oli ennen Renén tuppautumista laukonut ilmoille.

Pian olivat kaikki tynnyrit ja sen takana oli kuin olikin ovi, hieman pienempi kuin mistä he olivat tulleet. Réne avasi sen ja näki lisää käytävää, mutta se vietti hieman ylöspäin ja sai demonin huokaisemaan helpotuksesta. Tämä oli jo katsahtamassa Haarapääskyä mutta pitikin sitten katseensa käytävässä, ja totesi vain ääni melkoisen normaalinkuuloisena:
"Tämä kaiketi vie ylöspäin."

Ja niin demoni otti muutaman askeleen edemmäs ja kuunteli, lähtikö Haarapääsky hänen peräänsä. Kyllä hänen kuulonsa pelasi, vaikkei hän saanutkaan katsoa Haarapääskyä. René huokaisi muutamaan otteeseen, niinpä niin. Tuo komistus kun oli katsomisen kieltänyt. Demoni lähti kävelemään käytävää pitkin ja saattoi tuntea jo raikkaan tuulen. Tämä johti todellakin pois tyrmistä. Mutta piti olla kuitenkin varuillaan, jottei käytävän päässä olisi mitään vartijoita. Nuorukainen katsahti pakostaankin taakseen blondiin ja sitten hän olikin jo törmätä oveen, joka oli ilmestynyt hänen eteensä. Demoni avasi sen ja huomasi sen olevan tie ulos. Ihanaa, vihdoinkin.


//Olit ihanasti kirjoitellut ja tuosta oli helppo jatkaa, jos sinua ei siis haittaa Renén tuppaantuminen tuohon Haarapääskyn eteen? n__n Ja tämä nyt on vähän mitä on//

//Eipä haittaa ollenkaan~//

Haarapääsky joutui nyt selvästi taistelemaan omia tunteitaan vastaan. Demonin koppavuus ja tuijotteli alkoi käydä turhankin paljon hermoille. Mutta jos he tosiaan aikoivat selvitä sieltä ulos - nämä tunteet olisi nyt vain pakko jättää selän taakse ja jatkaa eteenpäin. Vaikka myönnettävästi se alkoi käydä nyt jo huomattavan hankalaksi. Ainakin tuon valtiaan osalta - ja tuo valtias taas oli itse saanut tämän demonin suunniltaan. Tunteet olivat tosiaan kireämmällä kuin niiden olisi hyvä olla.
Blondi jätti nyt vastaamatta Renén kommenttiin. Ihanvain heidän kummankin hyödyksi. Ja siksi, että huuto voisi hälyttää vartijat paikalle muutamassa sekunnissa ennen kuin he ehtisivät pahemmin reagoida tilanteeseen.

Pienoinen, vinohko hymy nousi Haarapääskyn kasvoille tämän tahtomattaankin tämän huomatessa jääneensä toisen taakse. Demoni oli hänelle kateellinen. Demoni. Kovin hupaisaa, tällaista ei usein nähnyt. Ei tosin sitäkään, että valtias rypeisi ruokavarastoissa Suuren Vanki-tyrmän alaosissa. Mutta hällä väliä. Niin tai näin, ei Haarapääsky ollut odottanut tällaista reaktiota, vaikka René olikin ollut koko ajan yllätyksiä ja salakäytäviä täynnä.
"Anna olla. Me vaanit emme karaitse vaaraa emmekä nosta nenää vähäosaisten yläpuolelle. Me olemme vähäosaiset, ne jotka haluavat selviytyä ruumiitta."

Haarapääsky selitti Renélle, mutta ei tunkenut väkisin takaisin tuon eteen. Se olisi varmaankin vain ärsyttänyt demonia entisestään. Vaan blondi antoi rauhassa tämän siten heitellä ruokalaatikoita ympäri varastoa miten lystäsi ja purkaa ehkä raivoaankin niihin. Vaikka mitä sillä niin väliä, kumpi sen homman hoitaisi.
Ja Haarapääsky oli tokikin ollut oikeassa. René löysi oven seuraavaan käytävään - joka jopa vietti ylöspäin. Ja mahdollisesti kohti vapautta - taikka vain seuraavaa ruokasalia. Mutta ruokasalin täytyi olla lähellä uulospääsyä. Tai, siinä heidän toivonsa nyt tuntui riippuvan. Että he pääsisivät tätä kautta oikeaan kerrokseen ja sitä kautta ulos. Pois niistä loputtomista luolastoista. Pois tuon demonin läheltä.

Pian, lyhyen mutta piinaavan käytävämatkan jälkeen René törmäsi oveen. Ei nyt ehkä täysin kirjaimellisesti, mutta kuitenkin. Ovi. Jonka läpi tuoksahti kasvoille raikas ulkoilma. Tie ulos. Haarapääsky meinasi jo pakahtua onnesta, mutta sai jälleen pidettyä suunsa kurissa. Demonin edessä hän ei kyllä alkaisi hihkumaan. Ja olihan vielä päästävä läpi niistä samperin porteista ja vartijoista.
Haarapääsky astui ulos Renén perässä. Ulkona. Mutta ei mitään hajua, missä päin portit olivat. Näkyi vain yhä tummentuva taivas ja puita, joiden lehdet olivat lakanneet kukoistamasta ja vuosia sitten. Pääasia kuitenkin oli, että he olivat ulkona. Muuta ei nyt kannattanut edes alkaa ajattelemaan vielä siinä tilanteessa.

"Pääsimme ulos - vihdoinkin. Mutta sitten ongelma numero seuraava. Miten pääsemme porteille ja niistä ohi?"
Haarapääsky kysyi itseasiassa tämän itseltään. Pyöritellen päätään. Ongelmia ongelmien jälkeen. Eikö tästä ikinä tulisi loppua? Eikö tuo rämpiminen ympäri vankiloita ollut jo aivan tarpeeksi kamalaa. No, ei nähtävästi. Eivät he nyt aivan helposti pääsisikään edes tästä vaiheesta pois.
Haarapääsky viittoi hiljaa, demoniin katsomatta, tuota peräänsä ja käveli vieressä olevaa seinää pitkin kohti seuraavaa nurkkaa. Heittosirpit käsissä valmiina hän kurkkasi nopeasti nurkan takaa. Ei ketään. Joka oli todella heille yksi onni. Valtias hiipi yhä eteenpäin. Mutta törmäsi pian taas vartijoihin. Ja kirosi hiljaa, ennen kuin vetäytyi takaisin lähimpään varjoon odottamaan.

//Tahtooko Sever jo Arysta eroon vai hoidetaanko ulospääsy lisäongelmien kautta 8DD//

"Anna olla. Me vaanit emme karaitse vaaraa emmekä nosta nenää vähäosaisten yläpuolelle. Me olemme vähäosaiset, ne jotka haluavat selviytyä ruumiitta."
René hymähti hiljaa, lähes kuulumattomasti. Vähäosaiset. Hänkin kuului siis niihin. Toinen taisi luulla häntä ihan joksikin muuksi ja se toisaalta ärsytti kauhean paljon demonia, joka tyytyi vain siirtelemään tynnyreitä ja laatikoita. René ei sen aikana vilkaissutkaan toiseen, tähänhän olisi saattanut vaikka tulla reikiä. Demoni murahteli itsekseen, kunnes sitten ovi löytyi ja tämä astui sisään, Haarapääskyn kävellessä perässä. Onneksi toinen ei ollut alkanut meuhkaamaan pahemmin siitä, että demoni oli pöllähtänyt Haarapääskyn eteen laatikoita siirrettäessä ja ovea etsiessä. Se olisi siitä vielä puuttunutkin, René kun ei jaksanut kuitenkaan alkaa kinaamaan tämän valtiaan kanssa.

Jonkin matkaa heidän piti kävellä hieman yläviistoon menevää käytävää pitkin. René kulki edellä ja tämä blondi perässään. Demoni murahteli hieman itsekseen, hän todellakin oli kärttyisällä päällä. Luultavasti tähdistöjen asennot olivat alkaneet muuttua, hän kun ei ollut ollut pitänyt kauheaa kirjaa niiden liikkeistä, vaikka olisi pitänyt. Hän oli lohikäärmedemoni. Ja tämän lajin edustajat seurasivat tarkoin tähdistöjä, varsinkin sitä yhtä ja ainutta; Lohikäärmeen tähdistöä, joka määräsi osittain heidän päivistään. Hän todellakin tuli vihaiseksi melkein, kun tähdistöt alkoivat asettua oikein.

"Pääsimme ulos - vihdoinkin. Mutta sitten ongelma numero seuraava. Miten pääsemme porteille ja niistä ohi?"
Haarapääsky totesi kun tämä tuli demonin jäljessä ulos. René ei kommentoinut mitään, tuhahti vain. Hän otti muutaman askeleen kaueammas blondista ja vilkaisi ruusunpunaisilla silmillään nopeasti toista. Ehkä heidän kannattaisi vain kulkea hiljaa eteenpäin, ja katsoa vain etteivät vartijat huomaa. Porteilla varmaankin olisi vartijoita, mutta ne nyt kolkkaisi helposti.

"Jos vain suunnistaisimme portille", René aloitti ja kääntyi valtiaaseen päin puhuessaan, muttei katsonut tähän koko ajan, toinenhan saattaisi tosiaan ärsyyntyä siitä. Vaikka tämä kyllä kieltämättä häiritsi Renéä paljonkin, koska tämä oli tottunut puhuessaan katsomaan toista suoraan silmiin, mutta nyt ei viitsinyt kuitenkaan, kun Haarapääsky oli siitä saanut kauhean kohtauksen aiemmin.
"Hämärässä liikkuen tietenkin...", demonin lause keskeentyi kun hän tunsi miekan kylmän terän niskassaan.
"Täällähän sinä oletkin", vartijan, tai minkälie ääni kuului demoni takaalta. Renén punaiset silmät muuttuivat viiruiksi. Nyt riitti. Hän ei jaksaisi enää yhtään vastoinkäymistä.
Montakohan heitä olikaan? Hienoisesta naurusta päätellen pari, mutta René ei täysin luottanut omiin korviinsa.

Punaiset silmät katsahtivat nopeasti blondia valtiasta, jota ei näköjään oltu uhattu mitenkään. Nyt René muistikin. Hänhän oli matkalla vankityrmille varastanut rahapussin yhdeltä vartijalta, sattuiko tämä olemaan nyt se? Demoni ei kuitenkaan sanonut mitään, naurahti vain, sulki silmänsä ja potkaisi jalallaan taaksepäin ja vartijan suusta pääsi kirouksia ilmoille. Siinä samssa René taas oli vetäissyt miekkansa esille ja osoitti nyt uhkaavasti sen terällä vartijan kurkkua kohti, ja katsahti myös tämän kaveria, joka oli vakavoitunut samalla lailla kuten tämä jota miekan terä nyt melkein koskikin.

Ja kuten René oli arvellutkin, tämä oli juuri se, jonka rahapussi roikkui nyt hänen vyöllään. Merkitsevästi vartija siihen suuntaan katsoikin, ja demoni vain hymähti.
"Antakaas porttien avaimet, niin en nirhi teitä" René murahti, ivallinen hymy kasvoillaan. Hän kyllä osasi tarpeen tullen kiristää, se ei todellakaan tuottanut hänelle ongelmia.
Siinä samassa vartija vapisevin käsin heitti avaimet demonille ja myös tämän kaveri heitti oman nippunsa demonille, joka taas heitti ne Haarapääskylle.
"Mene sinä edeltä minä tulen perästä ja älä huoli - Minä en jaksaisi nähdä vaivaa tappaakseni näitä idiootteja", punasilmäinen huikkasi taaksepäin ja väläytti nopean hymyn, joka oli hieman ivallinenkin, niin Haarapääskylle.

Kun tämä sitten sai miehet kolkattua, niin lähti René itsekin kohti portteja, pitäen miekkaansa valmiina. Sitä saattettaisiin vielä tarvita.


//En tietenkään tahdo<3~ Anteeksi hittaus >.< //

//Eipä mitään ^^//

Haarapääsky hädin tuskin kuuli demonin hymähdyksen, mutta otti siitä silti nokkiinsa. René - killattomana vieläpä alkoi nokitella hänelle. Oliko tuolla osaa sanoa asiaan mitään, kun ei itse viitsinyt valita puoltaan ja tuskin oli yhtään paremmassa koti- ja rahatilanteessa. Ulkonäön ja asenteen perusteella tuo ei ainakaan tuntunut olevan tippaakaan paremmassa tilanteessa kuin valtias itse. Eli ei Renélläkään olisi ollut paljoa oikeuksia hymähdellä toisen kommentille. Vaikkakin tuo blondi herra itse ei viitsinyt kärsivällisyyttään alkaa siinä tilanteessa väitellä.
Käytävässä Haarapääsky jatkoi tuota teräksistä pokerinaamailuaan. Hän ei vain halunnut kiinnittää huomiota yhtään enempää kuin oli tarpeen tuohon omahyväiseen - murahtelevaan demoniin. Hoitaisi sekin vain omat asiansa ja pitäisi punaiset silmänsä erossa muiden.

Ulos päästyään Haarapääsky sai heti ensimmäiseksi kuulla jälleen tuon tuhahtelun. Mitäs muutakaan - hän oli jo alkanut tottua sen kuulemiseen. Mutta René ei antanut vastausta tietenkään valtiaalle. Vaikka mies ei sitä halunnut myöntää, hän oli jo melkein tottunut siihen että ihmiset vastasivat hänelle jos hän kysyisi. Paitsi turha sitä kai oli tuollaiselta killattomalta demonin penskalta oli odottaa.

Haarapääsky nyökkäsi hiljaa demonin vain kommentoidessa että heidän kannattaisi vain suunnistaa portille. No, eipä heillä montaa muutakaan vaihtoehtoa ollut. Ja niistä vaihtoehdoista paras oli vain yrittää suunnistaa porteille.
Vartijan ääni sai valtiaan hätkähtämään ja hän oli heti valmiina lähtemään pois sieltä. Ei enää enempää vartijoita, hän ei jaksaisi kolkata jokaista vastaantulijaa. Paitsi ei heillä montaa vaihtoehtoa siinäkään tulisi olemaan jos totta puhuttiin. Ja blondia alkoi tosiaan pikkuhiljaa ärsyttää niin vähäiset vaihtoehdot siinä kirotussa rakennuksessa. Paitsi he sentään olivat jo selvinneet ulos.

"Mennään."
Haarapääsky vain mutisi Renén katsahdellessa häntä vähä väliä. Kumpa hän nyt vain pääsisi pian tästä eroon, omaan maailmaansa - kiltalaistensa pariin. Pois tuon hullun lähettyviltä.
Demonin alkaessa taas uhitella jotakuta ohi menevää vartijaa Haarapääsky katsoi hieman huvittuneena kun tämä osoitteli miekallaan miehen kurkkua. No, ainakin jos uhittelemalla ulos pääsisi, niin se heiltä onnistuisi. Mutta tappamista valtias ei sallisi - jos René tappaisi tuon miehen, blondi herra tappaisi hänet. Yksinkertaista, mutta vähän raakalaismaista peliä.

Haarapääsky katsoi hieman tyrmistyneenä tajutessaan Renén myös varastaneen toisen näistä rahapussin. Mutta antoi olla. Valtias otti vähän hajamielisestä avaimet kiinni ja hieman kulmiaan kurtistellen kääntyi. Hän käveli pokkana varjoja pitkin porttia kohti. Ehkä hän voisi luottaa siihen ettei tuo demoni tappaisi sitä kaksikkoa. Ehkä ei. Mutta pakko hänen kai oli tuohon luottaa.
Haarapääsky pysähtyi pian kuitenkin aivan lähelle porttia ja havaitsi pian Renén taas vieressään. Heillä molemmilla oli yhä aseet lyöntivalmiudessa, jos niitä tultaisiin tarvitsemaan.

Portit oli tarkasti vartioitu, lähes ohi pääsemättömät. Seuraava suurehko ongelma olikin - miten päästä ulos? Tuskin nuo vartijat päästäisivät heitä aivan vähällä. Ja jos yksi kolkattaisiin, kaikki olisivat pian heidän kimpussaan. Ehei. Kolkkailemalla tästä ei nyt ainakaan selvittäisi. Se nyt oli varmaa.
"Ja mitä nyt?"
Haarapääsky sanoi. Taas hän joutui kysymään neuvoa tuolta demonilta. Mutta hän oli yksinkertaisesti täysin ulkona kaikista ideoista. Ainakaan ilman että joutuisi tappamaan jota hän halusi välttää. Mahdotonta tämä vankilasta karkaaminen olematta vankikin.

//Olen ilkeä ja annan sinulle vapaat kädet hoitaa ne ulos tuolta ku mä joudun vaivautuu tekee seuraavan alotuksen xDD//

René oli jo aikaisemmin sinä iltana varastanut tämän vartija herran rahat, ja nyt varasti vielä avaimetkin. Ei tainnut hyypiö kovinkaan paljon siitä pitää, että samaiseen demoniin törmäsi vielä uudesti saman iltana. Nopeasti tuo heitti avaimet Haarapääskylle ja huokaisi, ja juoksi sitten blondin perään, ja jätti miehet, kolkattuina tietenkin, taakseen. Demoni piti koko ajan miekkaa kädessään ja huokaisi muutamaan otteeseen, kun pääsi valtiaan luokse. Tämä ei katsonut toista ollenkaan, vaan kuunteli kyllä mitä toinen kysyi. Demoni ei oikein tiennyt mitä toisesta ajatella, hyvääkö vai pahaako? Toinen ei ainakaan piitannut hänestä ollenkaan, kenties demonin punaisten silmien ansiosta. Nehän olivatkin kaiken pahan alku ja juuri. Niin moni ajatteli ja se todellakin kismitti Renéä enemmän kuin mikään muu. Kaikki demonit eivät olleet vihamielisiä tappajia eikä hänkään välttämättä olisi demoni, jos kohtalo olisi toisin päättänyt. Hän olisi saattanut jäädä pelkäksi haltiaksi, kuten vanhempansa. Mutta jostain kumman syystä hän oli saanut päälleen lahjan, kuten jotkut tämän lajin demoneista ajattelivat, tai kirouksen, kuten René aina toisaalta ajatteli. Hänestä oli yhtäkkiä tullut lohikäärmedemoni. No, vähät siitä nyt, piti päästä ulos.

"Ja mitä nyt?"
René kurtisti kulmiaan. Hän katsahti porteille, jotka olivat hyvin vartioidut. Sitten tämä punasilmäinen katsahti maahan, kiviä, isoja sellaisia. Jos nuo pölvästit voisi jotenkin harhauttaa? Nuorukainen otti kiven käteensä ja tarkasteli sitä hetken. Sitten tämä katsahti Haarapääskyä, heittäen kasvoilleen vinon hymyn. Sitten kivi lennähti erääseen puskaan ja vartijat säpsähtivät ja juoksivat tyhminä siihen suuntaan mistä äänet kuuluivat. Demonin suusta saattoikin kuulla sanan "tyhmät." Sitten tämä hoputti Haarapääskyä menemään porteille ja avaamaan ne.

Kun toinen oli mennyt, niin demoni meni hetken päästä perässä, pitäen miekkaansa koko ajan valmiina, josko vartijat tulisivat takaisin ja niinhän he tulivatkin, mutta onneksi Haarapääsky oli nopea, ja oli saanut portin jo auki ja demoni luikahti blondin perässä pois ja virnisti vartijoille jotka jäivät porteille huutamaan, kun kaksikko katosi näkyvistä.
"Vapaita tuolta loukosta, vihdoinkin", René huokaisi hiljaa ja katsahti jälleen nopeasti, yhden ainoan kerran jonka itselleen salli, niin Haarapääskyä, mutta piti sitten katseensa visusti erossa toisesta. Mitäköhän seuraavaksi?


//Ja tässä tämä lopetus, ja Ary saakin tehdä seuraavan aloituksen n__n Suljen tämän nyt sitten n__n//