Menneitä ja tulevia säveliä tyhjyydelle

//Elikkäs tämä peli on varattu vänälle. Sisarusten ensi tapaaminen monien vuosien jälkeen.//

Syvä huokaus kuului lähes kokonaan tyhjässä puistossa. Ookami laski vihreän huilun huuliltaan huokaisi uudestaan ja riiputti päätään. Kuura laski päänsä hänen polvelleen, kuin lohduttaakseen.
Ookami oli varas ja huijari, mutta hän oli myös musikantti. Tämä oli huonoa aikaa musikanteille, joilla ei ollut muita elinkeinoja. Sota oli tullut, eikä kellään, paitsi sikarikkailla, ollut aikaa musiikille. Ookami oli ajatellut siitä huolimatta yrittää tänään tienata soittamalla varastamisen sijaan, mutta häntä niinkuin ei toisiakaan ei ollut onnistanut.
Hän oli kulkenut ympäri kaupunkia soittaen, mutta harva enään pysähtyi kuuntelemaan, suurin osa vain kulki. Eivätkä ne, jotka olivat pysähtyneet viitsineet tuhlata rahojaan musikanttien tyhjille lurituksille. Lopulta Ookami oli pysähtynyt puistoon, vaikka tiesi, vain tyhjyyden kuuntelevan soittoaan.
Harva kulki nykyään kaduilla ja silloin kun kulki, niin kulki nopeasti. Kaikki pelkäsivät ja olivat kireitä. Sota oli synkkää, pimeää ja pelottavaa aikaa. Ookami oli nähnyt sotia ennenkin. Pieniä ja suuria, henkilökohtaisia ja niitä jotka koskivat monia. Käynyt itsekkin sotia, mutta sota oli aina yhtä inhottavaa aikaa.
Sota toi mieleen myös muistoja ajasta, joka oli joskus tuntunut yhtä pimeältä ajalta kuin tämä. Ajasta, joka oli ollut hänen oma henkilökohtainen sotansa. Sota, joka oli päättynyt kuolemiin ja karkoitukseen ja yksinäisyyteen.
Niin hän oli tappanut oman isänsä ja hänet oli ajettu kylästä huolimatta isän teoista. Ookamissa kyti yhä raivo hänen kotilkyläänsä kohtaan ja isää kohtaan. Tuota hirviötä, joka oli tuhonnut Ookamin lapsuuden.
Mutta tänään Ookami ei muistellut saatikka ajatellut menneisyyttään, vaan tulevia synkkiä päiviä.
Hän soitti vielä hetken ja laittoi sitten huilun pois. Ookami katseli lähes tyhjää puistoa ajatellen ja suunnitellen. Killattomille nämä ajat olivat vaikeita. Osa liittyi jompaankumpaan kiltaan saadakseen suojaa, mutta se ei kuulunut Ookamin suunnitelmiin. Hän ei aikonut olla kenenkään vallan alla. Hän olisi vapaa ja vaarallinen. Ookami alkoi hiljaa silittää Kuuran päätä.

// Vänä lunastaa varauksen : D //


Kitsune oli juuri saapumassa puistoon. Mikä huuma hänelle oli iskenyt, koska ei ennen käynyt ikinä puistossa, mutta nyt häntä teki mieli mennä puistoon. Kitsune oli taas kerran masentunut, sillä hän oli jo pitkään etsinyt pikkusiskoaan ja muisteli tuota. Kitsunella ei ollut yhtään rahaa, koska eivät ihmiseet kerkeä nykyään sodan aikana jäädä kuuntelemaan soittoa. Kitsune mietti kuinka hän joskus viellä löytäisi siskonsa. Kitsune käveli eteen päin puiston alku päätä ja kaivoi huilunsa esiin. Sen uuden punaisen huilun, jonka oli hommannut, koska oli antanut vanhan vihreän rakkaan huivinsa pikkusiskollensa.
Kitsune mietti miten kauan hän kestäisi jos ei saisi rahaa eikä ruokaa. Kitsune oli niin masentunut ettei häntä huvittanut varastaakkaan. Kitsune jatkoi vain matkaa kunne yhtäkkiä puskasta tuli juopunut mies puukko kädessään. Missä killassa olet? Mies kysyi Kitsunelta, kun Kitsune oli sanonut olevansa killaton ja kieltäytyvänsä liittymästä vaaneihin tuo mies hyökkäsi humalaisena suoraan Kitsunen kimppuun. Kitsune naurahti ei tuollaisesta juopuneesta voinut olla Kitsunelle vastusta. Kitsune käännähti hienosti sivuun ja sivalsi miekkansa läpi hyökkäävästä miehestä. "Mikä tuo oli ?" Kitsune kysyi ihan ääneen kuullessaan tutun huilun äänen. Kitsune nosti oman punaisen huilunsa huulille ja soitti sitä hiukan ja laski sen jälkeen alas lähtien kohti soiton ääntä. Tietyn ajan juostuaan tuli Kitsune paikalle missä oli joku ja sen kanssa susi ja tuolla jokulla oli tämän vanha huivi. "Kuka sinä olet? Missä on tuon huilun omistaja? Miksi olet varastanut sen?" Kitsune kysyi kiihtyneenä ja puristi kädessään omaa punaista huiluaan.

//Se on hieman lyhyt sori.//

Ookamin istuessa ajatuksissaan puistossa, hän huomasi jonkun ryntäävän eteensä. Sekä Kuura että Ookami kohottivat katseensa vieraaseen. Kuura alkoi murista hiljaa tuntemattomalle naiselle.
Naisella oli erittäin punaiset hiukset ja tämä näytti jotenkin todella kiihtyneeltä ja tällä oli punainen kristalli huilu, joka muistutti Ookamin omaa vihreää.
"Kuka sinä olet? Missä on tuon huilun omistaja? Miksi olet varastanut sen?" Ookami säpsähti tuon tuntemattoman naisen ruvetessa syytämään kysymyksiä hänen niskaansa. Sitten Ookami sai kiinni taas ajatuksistaanja ärtyi pahasti.
Mikä oikeus tuolla naisella oli ruveta kyselemään häneltä ja syyttämään häntä. Miten tuo kehtasi ruveta syyttämään Ookamia siitä, että tämä oli muka varastanut oman huilunsa. Oli naisella otsaa.
''Millä oikeudella sinä tuollaisia rupeat kysymään. Enhän minä edes tunne sinua ja sinä vain hyökkäät suuta päätä täysin tuntemattoman kimppuun ja rupeat esittämään noita täysin naurettavia kysymyksiäsi. On täysin minun oma asiani mistä olen huiluni hommannut, joten oleppa hyvä häivy siitä päivääni pilaamasta.'' Ookami ärähti naiselle ja Kuura jatkoi vaan murinaansa.

"Vai täytyy minun häipyä. Tuo huilu kuului minulle kunnes annoin sen siskollen ja minä en ole viellä hyökännyt, mutta saatan ellet kerro miksi varastit tuon siskoltani ja mistä tunnet siskoni?" Kitsune katsoi toista vihaisesti, mutta silmistä paistoi kummiskin ikävä siskoaan kohtaan. Kitsune ei halunnut taistella turhaan tämän voisi hoitaa puhumalla joten hän veti henkeä ja avasi suunsa sen jälkeen. "Aloitimme ehkä väärällä jalalla, mutta ole vain halunnut löytää siskoni ja nyt kun kuulin tuon huilun soivan luulin sitä siskoksen ja kiihdyin kun en nähnytkään siskoani, mutta turha meidän on tappelua aloittaa voimme olla ihan sovussa. Viitsitkö kertoa missä sait tuon ja keneltä? Olen muuten Kitsune." Kitsunen sanoi rauhallisena, koska tuosta voisi olla hyötyä Ookamin etsinnässä. Kitsunne katsoi sutta ja hymähti ei tuo susi häntä pelottanut yhtään. Kitsune katsoi tuon kädessä olevaa huilua ja muisteli kuinka oli antanut sen siskolleen ja hyvästellyt tuon ja kuinka itse oli joskus soittanut sillä. Kitsune toivoi hartaasti, että tuon nainen auttaisi hänet löytämään Ookamin sen jälkeen he yhdessä hommaisivat huilun takaisin. Jotenkin tuo näytti tutulta, mutta Kitsune oli niin paljon tavannut ihmisiä, että ei muistanut missä oli nähnyt tuon tai kuka tuo oli.

//lyhyt myös kun täytyy mennä //

//Koneongelmien painama Nighty on palannut ainakin hetkeksi. //

Ookami ei osannut muuta kuin tuijottaa. Hän oli kuluttanut vuosikausia etsien kadonnutta sisartaan ja nyt tämä tuiki tuntematon henkilö hänen edessään väitti olevansa hänen sisarensa Kitsune, joka myös etsi Ookamia.
Ookami katseli edessään seisovaa naista. Hänellä oli yhtä punaiset hiukset, kuin Ookami ja surullinen katse, mutta Ookami ei jostain syystä pystynyt yhdistämään häntä Kitsuneen, jolta oli saanut huilunsa. Tuo nainen kyllä tiesi huilun menneisyydestä, mutta silti...
''Minä ostin huilun satamasta eräältä laivakauppiaalta.'' Ookami turvautui valheeseen. Se takasi hänelle hetkellisen turvan ja antoi aikaa udella lisää tuolta naiselta.
Nainen ei pystyisi huomaamaan valhetta, sillä Ookami oli pienestä tytöstä lähtien oppinut valehtelemaan silmääkään räpäyttämättä ja täydellä pokerinaamalla.
Kuura murisi yhä, mutta vieras nainen ei näyttänyt pelkäävän sitä, saatikka välittävän siitä.

Kitsune vain katsoi toista nyt silmissä tyytyväinen ilme. Tuo ei varmasti uskonut häntä Kitsuneksi eikä uskonut sitä, että tuo huilu kuului hänen siskolleen. Hölmö tuo on. Siskoni huilun tunnen täysin. "Vai ostit sen laivakauppiaalta en usko tuota, mutta aivan sama. Huilun oikea omistaja on animaagi susi ja minä kettu. Siskoni tappoi isäni, koska tuo oli paha ihminen. Minä lähdin pois ja jätin huilun siskolleni olin typerä silloin. En olisi saanut jättää siskoani, mutta myöhemmin isä tuli hulluksi ja siskoni Ookami tappoi tuon. " Kitsune kertoi ja toivoi, että osui oikeaan, koska oli katsonut tuota ja alkanut epäilemään tuota tämän siskoksi.
Kyllä on tuon oltava siskoni Ookami. Vai onko? Ei tuo ole. On se! Ookami piti susista on tuo hän! Kitsune karjui itselleen sisäisesti ja astui sitten lähemmäs toista. Kitsune nosti huilun huulilleen ja alkoi soittaa sointua minkä oli opettanut Ookamille ensimmäisenä sointuna. Tämän olisi tepsittävä. Kitsune hetken soitti ja lopetti sitten katsoen toista.

Ookami katseli tuota tuntematonta, joka ainakin väitti olevansa Kitsune. Tämä kyllä tiesi aika paljon siitä mitä oikein oli tapahtunut kotikylässä sen jälkeen, kun Kitsune oli lähtenyt seikkailijajoukon mukaan peräänsä katsomatta, mutta nuo tiedot pystyi helposti hankkimaan keltä tahansa kyläläiseltä, sillä siellä jokainen oli tiennyt toisten asioista.
Jokainen tunsi siellä hullun punapääsuden tarinan. Nuoresta taskuvarkaasta, aina isänmurhaan asti. Hän oli ollut kylän häpeäpilkku, hänet karkotettiin.
Mutta tuo sävelmä, se oli tuttu. Kitsunehan sen oli hänelle opettanut, mutta silti sävelmä oli aika yleinen. Kaiken lisäksi Kuura murisi edelleen se ei tuntunut pitävän tästä ehkä-Kitsunesta. Hän mietti miten testaisi tuntemattoman väitteen todenperäisyyden.
''Oikein nätti sävel... ja niin yleinen. Kuka tahansa itseään musikantiksi kutsuva osannee soittaa sen, vaikka silmät sidottuina.'' Ookami murahti välinpitämättömän näköisenä.
Muutamia vuosia sitten hän olisi varmasti heti rynnännyt tämän naisen kaulaan, kun tämä oli sanonut olevansa Kitsune, mutta ei enää. Nyt hän oli kasvanut.
Hän oli nähnyt häntä ympäröivän maailman julmuuden. Ja hän oli oppinut, että täällä ei onnella ollut sijaa. Täällä säilyi hengissä vain voimalla ja sillä, että pysytteli aina yhden askeleen muita edellä.

Kitsune katsoi vakavana toista nyt hän oli varma tuon täytyi olla Ookami. Kitsune kerrottuaan koti kylässä tapahtuneita asioista tajusi perään, että kyllähän melkein kaikki kyläläiset sen tietäisivät. Sävelmänkin hän oli opettanut Ookamille, mutta silti kyllähän se aika yleinen oli, Kitsune totesi. Minä kyllä näytän, että olen hänen sisko ja, että hän on Ookami." Kitsune mietti itsekseen. "No sinä olet animaagi susi minä kettu ja tämä on itse säveltämäni sointu mitä soitin jo silloin, mutta silloin, et viellä oppinut sitä toivottavasti muistat." Kitsune kertoi ja soitti hetken huilulla omaa säveltään ja sen jälkeen laski huilun ja katsoi, että muita ihmisiä ei ollut ja muuttui ketuksi. Hän ei ollt pitkään aikaan käyttänyt taitoaan ja se tuntui oudolta joten hän muuttui ihan tavalliseksi taas. "Nyt saisit Ookami uskoa, en minä sinua turhaan ole nämä vuodet etsinyt." Kitsune totesi.

// sori lyhyttä //

//Nighty is back.//

Ookami ei osannut muuta kuin tuijottaa. Erilaiset tunteet pyyhkivät hänen ylitseen hyökyaaltojen tavoin. Ilo, suru, viha, katkeruus... Monien olemassa olosta Ookami ei ollut edes tiennyt.
Tuo Kitsune. Minun sisareni. Olen löytänyt hänet. Ookami ajatteli sekavasti. Missä hän on ollu nämä vuodet? Millä oikeudella hän lähti ja jätti minut sinne helvettiin. Missä hän oli, kun minä kävin läpi helvetin, joka ei jätä minua vieläkääön rauhaan. Kuulen yhä ne huudot ja näen ja haistan ja maistan yhä sen veren.
Ookami pani myös merkille sen, että Kuura murisi Kitsunelle edelleen hyvin vihaisesti.
''Missä olet ollut?'' Ookamilta lipsahti tyypertynyt kysymys. Hän tuijotti tuijottamistaan tuota menneisyydestä nykypäivään astunutta haamua, jota hän ei hiljaa mielessään uskonut näkevänsä. Muistot tuosta haamusta olivat aina tähän päivään mennessä pysyneet kirkkaina, saivat nyt seuraa. Niille seuraa tekevät muistot eivät olleet yhtä kirkkaita. Ne olivat muistoja kieroita tempuista ja muista vastaavista.

Kitsune tuijotti vain Ookamia ja välillä Kuuraa huolestuneena sillä ei hän taistella olisi halunnut näin pitkän ajan tapaamisen jälkeen tietenkin hän ymmärtää Ookamin vihan sillä jättihän Kitsune tuon aivan yksin. " Olin kiertelemässä anna anteeksi tekoni nuorempana minun olisi pitänyt ottaa sinut mukaan" , Kitsune sanoi hiljaa, mutta vetäisi hupun suojakseen ettei näyttäisi katumusta ja surua. Kitsune käveli lähemmäs noita katse tuijottaen kokoajan Ookamia "Niin pahoillani " , hän sopersi vain ja jatkoi tuijottamista ja kävelemistä yhtäkkiä tuoojensi kätensä kohtu Kuuraa.
"Hieno susi sinulla" , Kitsune koitti hymähtää, mutta kyllä hän tiesi ettei jäätä näiden kahden väliltä voitu viellä murtaa ei ei näin helpolla liian paljon oli tapahtunut liian paljon on molemmat kärsineet liian paljon virheitä. Jää on paksu sen murtamiseen menee aikaa, mutta Kitsune itse on vahva ja kestää sen murtamisen vaikka kuolisi. "Ookami olen löytänyt sinut antaisit anteeksi, mutta jos et niin joudun taistelemaan kanssasi ja ehkä jopa tappamaan sinut, vaikka se ei olisi mieleistä puuhani" Kitsune ajatteli tympääntyneenä.

//Lyhyt mutta pitkän ajan paluu ja alku kankeut //