Viisaus ei asu meissä

Vesi virtasi vuolaana ja kirkkaana lähteessä. Se suorastaan uhkui viisauttaan, ainakin niille, jotka siihen uskoivat. Vesi oli kirkasta, suorastaan niin kirkasta että siitä pystyi peilaamaan omaa kuvaansa. Yö oli kääntymässä pian aamuksi, aurinko oli jo nousemaisillaan. Ilma oli utuinen, koleakin jopa. Usva nousi ylös ja sai aikaan utuisen tunnelman alueelle.
Paikalle kuitenkin saapui joku, joka ei varmasti ollut tullut nauttimaan viisaiden juomia, tämä mies ei sitä tarvinnut. Hän oli jo valmiiksi viisas, viisaampi kuin tuo lähde, niin hän itse uskoi.
Lelouch, tuo demoni oli tullut tappamaan aikaansa näin aamu tuimaan tälle niin kovasti arvostetulle lähteelle. Mies tunsi ironiaa ihmisiä kohtaan, mutta samalla hän halveksui tuota lähdettä. Viisauteen ei ollut oikotietä, se oli lahja, joka harvoille suotiin. Se lahja oltiin Lelouchille suotu ja hän piti siitä hyvää huolta.

Mies otti askelia lähemmäksi lähdettä ja katsoi sitä kuin alempiarvoistaan. Tuo oli vain tavallista lähdevettä, ei siinä ollut mitään mystistä. Ihmiset vain uskoivat viisastuvansa, typerykset. Demoni kosketti vettä, otti sitä kämmeniinsä ja katsoi sitä suu yhtenä viivana. Tätäkö juomalla tuli viisammaksi?
"Älkää naurattako minua."
Mies ravisti vedet käsistään takaisin tuntien pelkkää ivaa. Hän katsoi vettä kulmat kohollaan. Tosiaan, ihmiset olivat typeriä otuksia, oikotietä onneen ei ollut. Mielipuolinen virne nousi Lelouchin kasvoille, hän ei itse pitänyt siitä. Vahingonilo ja sarkastisuus vain kutkuttivat miestä niin kovin, että hän ei pystynyt pitämään itseään koossa. Kämmen peitti puolet hänen kasvoistaan nyt, Lelouch tahtoi peittää tämän epäsovinnaisen ilmeen hänen kasvoiltaan. Mies kuin käpertymällä käpertyi kohti rintaansa, pidätti nauruaan.
Se ei auttanut, hetken päästä Lelouch päästi vahingonilonsa valloilleen naurullaan. Hän nauroi. Se ei ollut iloista naurua, ei lainkaan. Lelouchilla ei ollut hauskaa. Nuorukainen tunsi vain mahdotonta ivaa tätä typerää kansaa kohtaan, ettei voinut pitää sitä enää sisällään. Koko tienoo kaikui Lelouchen kammottavasta naurusta. Linnut pyrähtivät pelosta lentoon ja ruhikko olisi tahtonut kääriytyä mattona pois demonin jalkojen alta.

Nauru loppui, vihdoinkin. Lelouch veti henkeä, ryhdistäytyi ja veti naamansa peruslukemille. Voi, vahingoniloa ei sitten voittanut mitään.
Hmm? Joku taisi olla täällä miehen seurana, hän vilkaisi olkansa yli, vasemmalle, oikealla ja vieläpä ylöskinpäin. Voi, ei kai tuo otus pelännyt häntä? Demoni naksautti niskansa nakkelemalla ne puolelta toiselle ja vielä sormensakkin. Sitten hän kääntyi.
"Tule esiin vain. Et voita piilottelullasi enää mitään. Tiedän sinun olevan täällä."

#ja Sugared tänne \o#

Isis kulki kissamaisen notkeasti ja kookkasta miekasta huolimatta ääntäkään päästämättä läpi metsän, joka ympäröi tarunhohtoista viisaudenlähteistä, jonka vettä litkimällä toiset kuvittelivat saavuttavansa suunnattoman viisauden. Hän ei kuitenkaan ollut matkalla viisauden lahjaa etsimään, vaan etsimään lepopaikkaa. Hän ei ollut nukkunut kunnolla muutamaan päivään, mikä alkoi jo pikkuhiljaa tuntua keskittymiskyvyssä ja jaksamisessa. Solakat, lihaksikkaat jalat painoivat kuin lyijy ja harmaat silmät tuntuivat painuvan kiinni itsestään.

Aamuyön rauha rikkoutui, kun metsän keskeltä kajahti mielipuolinen nauru. Isis pysähtyi kesken askeleen ja jähmettyi kuin paikalleen kuin suolapatsas. Hänen silmänsä sen sijaan tarkkailivat kiivaasti ympäristöään, ja tarkat korvat yrittivät paikantaa äänen tulosuunnan. Ilmeisesti nauru oli peräisin juuri hänen määränpäästään, lähteeltä. Isis odotti miekkansa kahvaa puristaen, mutta kun mitään ei enää kuulunut, lähti hän raskaasti huokaisten eteenpäin. Hänen olisi kenties ollut viisainta vain kääntyä takaisin, mutta hän ei sallinut itsensä luikkia pakoon. Vaikka hän olikin väsynyt, olisi hänellä toivon mukaan yllätyksen etu puolellaan. Hän pärjäisi kyllä.

Isis siis jatkoi matkaansa. Hän hiipi kuin saalistaan väijyvä tiikeri halki ruohikon ja pensaiden ja pääsi pian metsänreunaan. Hänen katseensa osui lähteen reunalla patsastelevaan nuoreen miekkoseen, joka oli jollain ilveellä huomannut hänen tulonsa. Ehkä hän oli sittenkin kahisuttanut syksyn kuivattamia lehtiä, tai sitten toinen oli jokin yliluonnollisia kykyjä omaava otus, mikä ei sekään ollut mahdoton vaihtoehto.

Isis astui lähdettä ympäröivälle ruohomatolle, joka oli vielä paikoin raikkaanvihreä, toisaalla taas kulottunut.
"Tiedoksesi vain, minä en piilottele", hän sanoi kuuluvalla äänellä ja tuijotti miestä silmät viiruina.

[here i come!]

Ah, neitokainen siis? Ja ilmeisesti joku haltiakin peräti, tämähän alkoi lupaavasti. Mies hymyili vinosti ja siirsi tummia hiuksiaan peittämästä suorapiirteisiä kasvojaan. Toinen oli ainakin rohkea yksilö sitten, kun kerta ilmoitti olla piileskelemättä mitään.
"No mutta sehän on vain hyvä. En jaksaisikaan mitään kissa ja hiiri leikkejä."
Nuorukainen kääntyi kokonaan naisen puoleen ja katsoi toisen päästä varpaisiin muutaman kerran ja nyökytteli päätään hiukan. Olipa toinen pitkä naiseksi, sen herranen huomasi jo heti ensisilmäyksellä, eikä tuo mikään heikkokaan ollut. Väsyneeltä haltia kuitenkin näytti. Lelouch virnisti jälleen kerran, eikä pitänyt sitä lainkaan soveliaana. Hän peitti puolet naamastaan kämmenensä taakse, nojaten kasvojaan hiukan sitä vasten.
Miten hän ei nyt osannut oikein pitää itseään koossa, ei Lelouchilla yleensä tällaisia ongelmia ollut. Ehkä hänkin oli väsynyt tai jotain.
Tasattuaan tuntemuksiaan tämä kääntyi takaisin haltian puoleen ja aikoi sanoakkin jotain.

"Voi älä nyt sentään noin iloiselta näytä. Voisin melkein erehtyä, että tahtoisit tappaa minut katseellasi"
Lelouch levitteli hiukan käsiään, hän oli pistänyt merkille tuon naisen katseen, tunsi sen selkäytimessään todella hyvin. Äkkiä mies näytti tyrmistyneeltä ja sitä hän olikin. Olipa hän käytökseltään törkeä suorastaan!
"Ah, miten minä olen tällaiseksi päässyt? Suonet anteeksi töykeyteni, olet Lelouch-Verd Armdor Kuunkierto. Kuuluisiko minun suorastaan sanoa, palveluksessanne."
Voi mutta eihän demoni ketään palvellut, häntä palveltiin. Mutta olihan tässä nyt sentään helmaväestä kyse, ehkä sitä voisi sanoillakin vähän leikitellä.

Isis odotti, että mies kääntyi häntä kohti, ja lähti sitten tarpomaan ruohikon yli lähemmäs lähteenreunaa. Uhkarohkeaksi hän ei alkaisi, mutta olisi parempi näyttää, ettei hän aikoisi paeta häntä koipien välissä.
Nainen pysähtyi ruohokentän puoliväliin ja mittaili muukalaista mustanpuhuvalla katseellaan. Oliko mielipuolinen naurunremakka tosiaan peräisi tästä hienostuneelta vaikuttavasta miehestä? Isis oli juuri toteamassa itsekseen, että oli erehtynyt, mutta muutti mielensä nähdessään toisen virnistyksen, josta oli tervejärkisyys kaukana. Nainen otti tukevamman otteen aseestaan, ihan vain varmuuden vuoksi.

"Katseellani? Älä naurata", Isis totesi ja naurahti koleasti. Hän nosti miekkaansa näyttääkseen, että tappamiseen ei yliluonnollisia kykyjä tarvittu. "Hauska tutustua", nainen mutisi hieman pilkallisesti toisen esittäytyessä. Hän ei tosiaankaan ollut aikeissa kertoa miehelle nimeään. Eikä tämä uusi tuttavuus mitenkään erityisen hauskalta vaikuttanut, päinvastoin. Hän alkoi olla jo hieman kärsimätön. Miksei toinen voinut yksinkertaisesti joko painua matkoihinsa tai haastaa häntä taisteluun? Hän olisi halunnut vain levätä, eikä hän voinut rentoutua, jos joutui koko ajan olemaan valmiustilassa mielipuolisen muukalaisen varalta.

Voi ei, eihän Lelouch sentään mikään mielipuoli ollut! Hänellä vain oli...hiukan erillaiset huvit kuin yleensä kaikilla muilla tervejärkisillä.
Miehen kulmat kohosivat aavistuksen verran, kun tuo neitokainen hapuili miekkaansa ja näytti ottavan sen näytillekkin. Olihan se hieno miekka tosiaan, mutta ei sillä demonia tapettaisi, ei Lelouchea ainakaan. Niin no ellei se ollut jollakin jumalan mahdilla siunattu tai jotain vastaavaa. Demoni vain ei uskonut jumaliin tai mihinkään muuhunkaan sellaiseen, skeptinen kun oli.
"Voi ei minun ole tarkoituskaan naurattaa, tarkoitin sitä. Jos haluaisit tappaa minut, eikö se olisi helpompaa katseella kuin tuolla miekallasi? Hieno asehan se on, mutta et sinä demonia sillä seivästä, neiti hyvä. Tietenkin voit yrittää, mutta en tiedä maksaako se vaivan."
Lelouch hymyili tuolle haltialle, nyt sentään virnistykset pysyivät hallinnassa.

Miehen ei ehkä kannattaisi nyt kaivaa verta nenästään, ei sillä että hänen henkensä olisi jotenkin suuressa vaarassa, mutta ei hänen kannattanut itseään rasittaa ehon tahoin. Voimistaan kun ei ollut juuri kuin kolmasosa jäljellä.
Lelouch jotenkin aisti, että tämä neiti tahtoi lepäämään, mikäs siinä, levätkööt jos tahtoi, mutta demoni ei lähtisi mihinkään. Sen hän ilmaisi istumalla lähteen reunalle katsoen Isistä herkeämättä.
"Tee kuten tahdot, neitiseni."
Tosiaan, Isis ei ollut nimeään kertonut, joten Lelouchen ei auttanut kuin kutsua toista nimityksillä mitä keksikään.

Isiksen väsymyksestä turvonneet silmät kapenivat aavistuksen, kun tuntematon mies pilkkasi häntä. Hieno ase, tämä sanoi. Eikö muukalainen tosiaan tuntenut lainkaan pelkoa nähdessään verenhimoa uhkuvan soturin edessään valtavankokoinen miekka kätösissään?
Koska oli niin loukkaantunut miehen vähätellessä hänen kaunista teräasettaan, joka oli lyhyen ikänsä aikana lävistänyt jo useamman kymmenen hengen rinnan, Isis ei ollut kiinnittänyt lainkaan huomiota tämän sanoihin. Vasta hetken kuluttua hän tajusi, mitä toinen oli itsestään kertonut.
"Demoni?" nainen kysyi aidosti yllättyneenä ja tuijotti olentoa epäluuloisena. Tarkemmin katsottuna tämä ei tosiaan näyttänyt puhdasveriseltä ihmiseltä saatika haltijalta, mutta että demoni? Hän oli nähnyt yhden jos toisenkin demonin Hellheimissa majailevien luopioiden joukossa, ja kieltämättä tästä miehestä huokui samanlaista väkevää pahuutta. Hän ei kuitenkaan suostunut uskomaan, että oli kaikista maailman kammottavuuksista törmännyt juuri demoniin, jota vastaan hänen upeatekoisella miekallaan ei tosiaan ollut mitään tekoa. Isis naurahti epävarmasti tietämättä, mitä olisi sanonut tai tehnyt.

Isis oli jo laskemassa miekkansa ja ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin pohtimassa, miten pääsisi tilanteesta turvautumatta verenvuodatukseen, mutta tämän itseään demoniksi väittävän miehen ivaava ja läpeensä itserakas ääni sai haltian veren kiehahtamaan.
"Niin teenkin, kiitos vaan. Enkä tarvitse siihen sinun tai yhtään kenenkään lupaa", hän sihahti ja loi mieheen raivoisan mutta lopenuupuneen katseen. Hän olisi halunnut vain painautua pitkäkseen aamukasteiselle nurmelle. Miksi ihmeessä jumalat rankaisivat häntä lähettämällä jonkun mielipuolen hänen vaivoikseen?
Isis yritti keksiä, miten oikein saisi miehen häädettyä. Hän ei tiennyt, mitä tämä oli lähteellä toimittanut, eikä tarkemmin ajateltuna välittänytkään tietää. Kenties tämä lähtisi joka tapauksessa pian. Toiveajatteluahan se oli, mutta Isis oli liian väsynyt vääntämään peistä. Etenkin, jos vastassa tosiaan oli demoni, joista hän ei suoraan sanottuna tiennyt hölkäsen pöläystä kuulemiensa tarinoiden lisäksi. Ja kuulopuheisiinhan ei tunnetusti ollut luottamista.

[anteeks ku kesti iha sikakauan vastata! DD:]

#Mulla kesti niin kun vielä PALJON kauemmin D: On ollu vähä rooli-into hukassa kaikkialla, että älä ota mitenkään ittees#

Miekkonen katsoi edessään olevaa neitokaista, huomaten toisen väsymyksen. Jos demoni tahtoisi toisen tappaa, ei se varmasti olisi kovinkaan vaivalloista, mutta ei mennyt kieltämään, etteikö toisesta olisi vastustusta ollut.
Joka tapauksessa miekkonen kallisti päätään toisen lauseelle, neiti taisi olla aikamoinen sisupussi kun jaksoi noin naisen tavoillaan kiukutella. Heti tuli oma rakas alaisensa Soura mieleen, samanlainen temperamentti taisi löytyä kaikista naisista, vaikeita otuksia olivat.
Mutta loppujen lopuksi mies ei ollut tullut tänne ketään tappamaan, vain pilkkaamaan tätä niin suuresti palvottua lähdettä, Isikselle ei ollut juuri mitään hyötyä.

"En minäkään lupia kysele, sillä minä latelen säännöt, neito hyvä. Tosin sinulle minulla ei ole mitään käyttöä."
Lelouch lausahti suoraan, tylysti ja hiukan pettyneesti. Kerrankin olisi voinut ilmestyä joku voimakas demoni, josta oikeasti olisi hyötyä tässä tehtävässä. Mies sipaisi hiuksiaan naamalta. Katse kohdistui suoraan Isikseen ja hitaasti askeleet lähtivät kulkemaan kohti tuota. Mitä sitten Lelouch aikoi, siitä ei voinut olla varma missään muodossa.

#Onpas tökeröistä : <#