I will find that paradise

#vänä tänne päin siis \o#

Taivas oli vaaleansininen, pilven hattarat liikuskelivat kilpaa taivaan kannessa. Mielikuvitustaan hyväksi käyttäen niistä sai kaikkea mukavan näköistä aikaiseksi.
Koko päivän oli aurinko paistanut, mutta nyt se alkoi olla laskussa, valoisan aika ei siltikään ollut ohi. Päivällä oli ollut kuuma, nyt oli mukavan viileä. Päivä oli kääntymässä illaksi ja pienten olioiden pitäisi alkaa kömpiä kotiinsa suojiinsa.
Kenttä vaikutti autiolta, mitään tapahtuma rikasta ei ollut käynyt pitkiin aikoihin. Elämä vaikutti tylsältä, liiankin rauhalliselta.
Punahiuksinen soturi oli saapunut rikkomaan tuon kentän rauhan, mitä se oli varmasti halunnut useiden verilöylyjen jälkeen. Luke oli saapunut harjoittelemaan, ei katkaisemaan kenenkään kaulaa. Nuorukainen muutenkaan pitänyt avuttomien tappamisesta, mutta sodassa sitä asiaa ei voinut kiertää.

Luke oli ottanut koristellun, teräväksi teroitetun miekkansa tupestaan ja harjoitteli sen käsittelemistä. Taitavasti teräase pyöri miehen käsissä leikkaamatta häntä itseään. Sivallukset ja pistot ilmaa kohden olivat puhtaita ja varmasti tappavia taistelutilanteessa. Punapää oli viettänyt koko päivän viileässä varjossa areenan uumenissa, odottaen illan saapumista. Päivällä oli turha yrittää harjoitella, olisi saanut vain jonkun lämpöhalvauksen tai vastaavan. Nyt ilma oli juuri sopiva soturille ja hän jaksoikin paremmin.
Paremmat harjoittelumahdollisuudet olisivat tietenkin olleet kotona, mutta sinne herranen ei ollut palaamassa aikoihin.

Hiki valui nuoren otsaa pitkin, hän ei tiedä kuinka kauan oli harjoitellut miekan kanssa. Pitäisi varmasti harjoitella muitakin lihaksia tässä, mutta ei vielä, ehkä kohta.
Luken ajatukset kuitenkin keskeytti tunne, että joku tujoitti häntä. Nopealla vilkaisulla punapää kävi areenan läpi, mutta ei nähnyt ketään, tunsi vain ihmisen läsnä olon.
Mies ei kuitenkaan päättänyt huutaa mitään, tuo henkilö saisi tuoda itse itsensä esille, jos hänellä oli jotain asiaa.

Fin-Kend oli nukkunut edellisen päivän ja yön vaikka se ei ollut hänen tapaistaan, ja sen jälkeen hän oli lähtenyt Thornin taistelukentälle, koska ei ollut käynyt siellä pitkään aikaan.Fin-Kend käveli vain Thornin taistelukenttää kohti katsellen vaaleansinistä taivastaa ja siellä olevia pilviä joista saisi mitä hauskaa jos mielikuvitus olisi enään tallella. Päivällä oli ollut kuuma, mutta nyt illempaan tullessa oli sopivan viileä, ei kylmä, eikä kuuma. Thinky hyppeli iloisena Fin-Kendin vieressä ja nautti liikkumisesta. Fin-Kend saapui kentän laidalle ja huomasi siellä punahiuksisen pojan harjoittelevan. `Taitava taistelija.` Fin-Kend mietti itsekseen. Fin-Kendille oli tapahtunut paljon lähipäivien aikana. Hän oli tavannut intiaani päälikön, joka oli sen heimon päälikkö missä hänen nuoruuden ihastus oli. Fin-Kend tunnisti mihen siksi, joka oli hänen nuoruuden ihastuksen kanssa puissailemassa ja kävi tuon miehen kimppuun, joka kutsui itseään Mar-Rewel Dafinpoikana. Fin-Kend sai tietää tuolta, että tuo olikin Taran sisko ja he vain hyvästelivät ja, että Fin-Kendillä on poika, joka on lähtenyt etsimään isäänsä, mutta nyt tuo punahiuksinen poika oli nähnyt hänet. Fin-Kend päätti astua esiin ja tervehtiä. "Hienosti käsittelet miekkaa poika." Fin-Kend sanoi tyytyväisenä astuessaan esiin. Thinky hyppeli Fin-Kendin perässä tuon luo.

Luke lopetti miekkansa heiluttamisen ja laskin sen vierelleen. Puhuihan tuo mies vihdoinkin. Päästä varpaisiin ehti nuorukainen toista katsoa, osaten heti arvata toisen olevan intiaani. Hiljainen sihahdus pääsi pojan hampaiden välistä. Hän oli aikaisemmin törmännyt intiaanineitokaiseen, josta ei ollut muuta kuin harmia Lukelle. Toinen toisaalta vaikutti hiukan vanhemmalta ja viisaammalta yksilöltä, mutta se ei muuttanut sitä asiaa, että toinen oli intiaani.
Kutsuipa tuo vielä Lukea pojaksi. Tämä ei sanonut tuohon mitään, minkä hän sille mahtoi että oli vähän lyhyt ja vaikutti joltakin teiniltä. Lukehan oli sentään jo 19, miehen iässä, osasi pitää huolta itsestään ja huolehtia omista asioistaan.

Luke päätti kuitenkin nyt vastata tuolle jotakin, ujutti miekan tuppiinsa ja kääntyi katsomaan tuota intiaania.
"Parempi osata käsitellä sitä, muuten koko ikäni harjoittelut valuisivat hukkaan."
Niin, olihan tämä sentään tunnetusta Punapyökki suvusta tullut ja kuuluisi olla sen jatkaja. Hänen pitäisi sitä paitsi pian ristiä viralliseksi sotilaaksi, nyt hän oli vain harjoittelija, eikä voinut tehdä muuta kuin harjoitella ja suorittaa testinsä. Parempi olisi tehdä se pian, Payon oli sodassa ja tarvitsi sotilaita. Totta puhuen miekkosta ei voinut vähempää kiinnostaa tämän paikan tulevaisuus ja miten hänen kuninkaalle kävisi, yksi lysti, mutta ei sitä voinut kertoa.
Huomio kiinnittyi takaisin tuohon intiaaniin.
"Tällä pojalla on nimikin, Luke-Morton."
Herranen jäi ikään kuin odottamaan tuota intiaania kertomaan nimensä. Toivottavasti toinen ei olisi samanlainen tapaus kuin Aamukaste, joka puolestaan oli ollut sietämätön.