Darkness and disappearance~

//Sassa pelastan herransa kanssa mukaan <3//

Hiljaisuus. Kaupungin suuressa puistossa ei kuulunut lintujen lauluja tai puiden lehtien kahinaa. Vain suuri kuu hehekui taivaalla, mutta siitäkin näkyi vain pienen pieni sirppi. Ilma oli kylmä ja pimeä. Suurin osa Payonin ihmisistä oli kerääntynyt pakkaamaan perheen kesken tavaoirta muuttoa varten. Osa joutui kylläkin tyytymään vain omaan likaiseen kellariinsa, josko se vaikka antaisi suojaa sodalta. Aasoilla oli kaikki hyvin verrattuna vaanien nykyiseen tilaan. Oli nälänhätää, tappavia tauteja ja rahapulaa.

Äkkiä puiston rauhaisan hiljaisuuden rikkoi askeleiden ääni. Neljä vahvannäköistä kääpiötä juoksivat ripeästi mukulakivin päällystetyltä pululta syrjään suuren puskan taakse. Ne supisivat omiaan ja naurahtelivat typerille aatoksilleen. Yksi niistä kohotti suuren aseensa, ja näytti sitä himmeän kuunvalon valossa. Kolme muuta hymyilivät ivallisina ja nostivat omat aseensa syliin. Yhdellä oli keihäs, toisella kaksi miekkaa ja kolmannella jousipyssy. Nyt tulisi vain odottaa sopivaa uhria..

Sattuipa juuri samaan aikaan tietä pitkin kävelemään melko nuori aasaneito. Hän katseli käsiään, jota näyttivät kalpeilta, kamalan valkoisilta tässä pienessä valossa, joku kuu tarjosi. Seretide kuuli läheisestä puskasta hieman supinaa ja kikatusta, mutta antoi asian olla. Taisi pieni tuulen vivahde tehdä tepposensa.

Seretide nosti käteensä pienen kiven maasta ja siirsi sen tieltä pois. Joku olisi saattanut hyvinkin astua sen päälle ja liukastua. Aasaksi Seretide oli melko pieni merihaltiaja ystävällinenkin vielä. Hän ei yleensä kanniskellut aseita mukana, mutta nyt vaikeuna aikoina hän on tyytynyt ottamaan mukaansa pienen tikarinsa, joka tosin on mukana vain pelottelemassa. Se halkeaisi yhdestäkin pienestä kolauksesta.

Seretide siemaisi pienestä taskumatistaan vettä. Merihaltijana hänen oli saatava hieman vettä silloin tällöin estääkseen kuihtumisensa kokonaan. Seretide liikkui hyvin hitaasti, vaikka pitkin yllään kovaa vauhtia. Maalla liikkuminen ei ollut hyvä hänen pienille jaloilleen. Tummatukkainen neitokainen istuutui mitään arvaamatta puiston pienelle penkille. Sotaan liittyvä taistelu voisi syttyä milloin tapahsa. Silloin hän piiloutuisi vetden pinnan alle omiin oloihinsa. Viimeisistä hetkistä veden pinnan yläpuolella tuli nauttia.

Nauttiminen oli tilanteesta todellakin kaukana. Neljä pientä kääpiötä olivat hiipineet penkin taakse ja vinkkasivat toisilleen silmää. Seretide kuuli takaantaan rapinaa, se oli taatustikin vain heinien heilumisia. Kuitenkin äkkiä pieni kivi lennähti hänen takaraivoonsa. Automaattisesti Seretide nosti räpylämäisen kätensä niskaansa ja käännähti katsomaan taakseen. Yksi kääpiöistä oli kohottanut ritsansa ja oli valmiina ampumaan uudestaan. Seretide väisti iskun ketterästi ja kaappaisi tikarinsa vyöltään. "Uskallattekin.. ", hän mumisi itsekseen, mutta silti sen verran kovaa, että kääpiöt saattoivat kuulla. Lähellä olevaan lampeen olisi vielä pitkä matka, hän ei ehtisi sinne. Seretide heilutteli pientä tikariaan kahden kääpiön suuntaan, muttei huomannut toista paria hänen selän takanaan. Vasemmanpuoleinen paukautti Seretideä keihäällään hänen olkapäähänsä. Siihen tuli pieni haava, mutta se alkoi vuotaa verta runsaasti. ISku oli osunut suoraan verisuoneen.

Seretide käännähti ja huitaisi tikarillaan kahta kääpiötä kohti. Miten hän pääsisi pinteestä pois? Ketään muuta ei näkynyt lähistöllä, vain hän ja neljä pientä kääpiöltä osoittelemassa avutonta merihaltiaa aseillaan. Yksi kääpiöistä hyppäsi odottamatta Seretiden selkään ja puraisi viheräsilmäistä olkapäähän, eri olkapäähän kuin se, mistä vuosi verta pitkänä norona. Haltia kirkaisi ja alkoi hyppiä saadakseen olion irroittamaan puraisunsa otteen olkapäästään. Todennäköisesti hän kuolisi, hänellä ei olisi mahdollisuuksia. Nyt kaksi muuta kääpiötä kaatoivat Seretiden maahan voimakkain otteen ja huitoivat aseillaan uhkaavasti. "Apua!" Seretide ehti huudahtaa, ennen kuin joku iski häntä otsaan suurella kivellä..

//Sori, tosi huonoa tekstiä. Inspis on taas lähtenyt karkuteilleen.. Pitää lähteä etsimään sitä.//

Luke ei oikein tiedä miksi hän oli lähtenyt näin yöllä kävelemään ulos. Häntä kyllä nukutti, mutta uni ei vain ollut tullakseen, ei vaikka kuinka yritti. Se ei vain ollut reilua kun muut nukkuivat ja itse valvoi. Lukekin tahtoi joskus nähdä niitä niin kutsuttuja kauniita unia, nukkua kerrankin yönsä rauhassa ilman mitään huolia, niin kuin kakarana. Tosin hän oli aina ollut niin itsekriittinen, että oliko tuo sitten mitään lapsuuttakaan viettänyt.
Joka tapauksessa, ehkä tämä yökävely auttaisi häntä nukahtamaan sitten. Eihän hänellä ollut edes mitään menoja huomenna, joten heräämisestä ei ollut huolta. Tietenkin täytyisi nousta aamulla juoksulenkille ja muutenkin treenaamaan. Sota oli syttymässä, mutta herrasta ei oltu edes viralliseksi soturiksi julistettu. Hän oli viittä vaille valmis ja mitä vielä. Kotiinkin pitäisi palata, saivat mokomat unohtaa koko ajatuksen. Hän oli kyllä Lancialle mennyt paluustaan lupaamaan, mutta tulisiko niin tapahtumaan, sitä ei tiennyt.

Kovin syvissä mietteissään oli sekaverinen ihminen ollut. Hän ei ollut lainkaan huomannut kävelleensä kaupungin-puistoon. Se oli kovin kaukana hänen matalasta majastaan, pitäisi varmaan alkaa kääntymään takaisin, että ehtisi vielä tämän päivän puolella takaisin sänkyyn nukkumaan.
Luke oli täysissä pukeissaan juuri nyt ja miekkaa hän kantoi tietenkin mukanaan, ilman sitä ei voinut lähteä minnekkään. Kuinka hassua se olikaan, miekka oli miehen paras ystävä, mutta väärinkäytettynä se saattaisi lunastaa veronsa moninkertaisena. Miekka oli myös hyvin raaka ystävänä, se teki likaisimman työn loppujen lopuksi, omistajansa käden kautta.
Niin, hullu maailma.

Kauempaa ei Luke ehtinyt tällaisia syviä mietteitään pohtimaan, kun hän jo kuuli meteliä sekä avunhuutoja. Nainen pulassa? Miksi tämä kuulosti nuorukaisen korvaan jotenkin kliseeltä. Oikeudenpuolustajana hän ei voinut kuitenkaan muuta kuin noudattaa jalon sydämensä tahtoa. Hetkessä oli Luke pinkaissut hurjaan juoksuun ääntä kohti, läpi puiston ja sen ojien. Kovin pitkään ei herrasen tarvinnut juosta kun hän näki jo kohtauksen edessään. Kääpiöt olivat sitten ehtineet iskeä jonkun viattoman haltian kimppuun. Ensimmäiset ajatukset toivat vain heikkoja kuvia tuosta naisesta Luken ajatuksiin. Toisaalta, naisten ei kuullut taistella tai olla edes uhreja. Se ei ollut oikein.

Nopeasti oli Luke tajunnut tilanteen, tuota naista oltiin isketty jollakin päähän ja nämä kääpiöt olivat selvästikkin ryöstämässä tuota neito parkaa. Luke arvioi tilannetta, miekkaa hän ei tähän tarvinnut. Neljä kääpiötä kyllä hoideltaisiin helposti.
Yksinkertainen suunnitelma tuli Luken päähän kuin taikaiskusta ja tuo pinkaisi jo juoksuunsa. Ensimmäisenä hän potkaisi kaksi aseillaan huitovaa kääpiötä kauemmaksi haltiasta, kuin mitkäkin pallot. Kolmas, joka mussutti neidon olkapäätä ei edes ehtinyt tajuta, kun Luke oli jo napannut tuon hiustupsusta kiinni, riuhtaissut tuon irti ja heittänyt kauemmaksi. Neljättä kääpiötä Luke ei ehtinyt havaita.
Hän oli jo ehtinyt tarttua maahan jääneseen keihääseen ja katkaissut sen käyttökelvottomaksi, samoin kävi jousipyssyn jouselle. Luke heitti ne pois ja katseli ympärilleen.
Hän tiesi kolmesta kääpiöstä, mutta neljännestä ei ollut hajuakaan. Hän keskittyi siis näiden karkoittamiseen. Luke veti miekkansa esille, ei käyttääkseen sitä, mutta pelotellakseen vain. Nämä kääpiöt eivät varmasti alkaisi itseään parempaa vastustajaa uhmaamaan. Nuorukainen juoksi yhtä kääpiötä kohti, oli muka iskevinään miekkansa siihen, mutta potkaisikin sen kahden muun toverinsa luokse.

Ruhjeilla olevat pienet miehet katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät merkiksi. Naamat olivat ruhjeilla, lähes lyttyyn potkittuina ja nujerrettuina. Lyhyiden jalkojensa varassa ne raahasivat murtuneet luunsa puskien taakse piiloon. Luke oletti niiden luovuttaneen ja häipyneen, hyvä niin.
Nyt hän kääntyi merihaltiaan puoleen, joka oli kärsinyt kovia. Hän polvistui neidon viereen ja kokeili hengittikö tuo. Kyllä vain, vielä taisi toinen olla elossa. Luke nosti naisen yläruumista hiukan ja ravisteli hellästi.
"Oletteko te tajuissanne? Vastatkaa minulle!"

Hiljaisuus. Seretiden silmissä sammui pelottavan nopeasti. Hän ei nähnyt enää päivän valoa, vaan hukkui ikuiseen pimeyteen. Levollisesti hän sulki silmänsä ja lysähti maahan elottoman näköisenä. Olisiko kaikki nyt tässä? Neljä kääpiötä nujertaisi merihaltian, miten hän saattanut tehdä mitään asialle, oli vain kyhjöttänyt siinä pikkumiehien voimakkaiden iskujen kohteena.

Samassa alkoi kuulu ritarillista musiikkia korvissa: miekan kelistelia ja ähkintää, sekä karjuntaa. Seretide olisi halunnut liikkua tieltä pois, mutta milläköhän voimilla? Hänen alkoi tulla jano, hän ei ollut saanut vettä aikoihin.
Mielessään hän ajatteli itsensä sukeltamassa puiston järveen ja saavan takaisin lisäenergiaa, jonka kaiken menetti yrittäessään puolustautua.

Merihaltian olkapäähän kosketettiin. Kosketus oli hento, ei pahaenteinen.
Oliko joku saapunut hänen luokseen, kuullut hänen huutonsa, ymmärtänyt avuntarpeensa. Jos mies olisi kaiketi vielä vaani, olisi ihme kyseessä!
"Oletteko te tajuissanne? Vastatkaa minulle!"
Joku todellakin oli siinä!
"Mm-mm.." Seretide mumisi. Hän oli päässyt tajuihinsa ja sai jotakin soperretuksi miesäänelle.

Seretide sai avattua hitaasti harmaat silmänsä näkyviin ja pienen surullisen hymykaareen huulilleen.
"Kaikki on hyvin, mutta.." hän jätti lauseensa kesken. Se olisi liikaa pyydetty, "unohda. Ei mitään."
Seretide nousi istumaan. Häntä oksennutti ja ol oli kaamea.
"Auttaisitko..?" Seretide ehti kysyä nopeasti, mutta mies olikin jo ojentanut kätensä auttaakseen haltian ylös.

"Noniin, ketä saan kiittää?" Seretide kysyi vappuen hieman. Hän tunnusteli mekkonsa vyötään yrittäen saada käsiinsä taskumattiaan.
Se oli lämmin, sillä hän oli maannut sen yllä. Vettä oli jäljellä enää vain vähän, hän nosti sen päänsä päälle ja kaatoi päähänä pienen tilkan. Tämän jälkeen hän nosti pullon suulleen ja siemaisi pienen tilkan vettä, minkä jälkeen pullo olikin tyhjä.

Seretide mietti hetken paljastaisiko nimensä aivan heti täysin tuntemattomalle, mutta ei siitä varmaan haittaakaan olisi.
"Olen Seretide", Seretide hymyili ja etsi katseellaan mahdollista lampea. Hänen täytyi saada lisää vettä!

Olihan toinen tajuissaan, onnen kauppaa tämä. Luke ei olisi tahtonut lähteä viemään kylään surusanomaa jonkun kuolemasta, ne olivat aina yhtä kurjia tehtäviä. Nytkin jos toinen olisi tyhjää potkaissut, Luke olisi voinut sen estää saapumalla aikaisemmin paikalle. Onneksi onnetar oli suosinut heitä ja toinen oli kunnossa, pahemmilta haavereilta ainakin.

Ai niin, nimikin pitäisi varmaan joskus kertoa. Luke kun ei tahtonut että häntä alettaisiin kutsua pojaksi, punapääksi, demonin puolikkaaksi tai miksikään muuksi. Omat keksimät hössötys nimet olivat vielä suurempia ärsykkeitä Lukelle, temperamenttinen kun tuo osasi olla.
"Luke-Morton Reed Lancelot, palveluksessanne"
Nuori mies esitti itsensä asiallisesti, mutta jo seuraavaa naisen elettä hän ihmetteli. Miksi toinen kaatoi vettä päälleen? Luke ei tuota ymmärtänyt, mutta päätti olla kysymättä. Ei ollut hänen tapaistaan udella toisten asioita ja sehän oli tavattoman epäkohteliasta loppujen lopuksi.
Vai Seretide oli toisen nimi, tuskin koko nimi, kutsumanimi varmaankin. Sen kummempia johtopäätöksiä tekemättä Luke jatkoi toisen perään.
"Hauska tutustua Seretide"
Näinhän se piti jatkaa, eikös? Ainakin niin sitä oltiin opetettu, aina piti olla kohtelias ja nöyrän oloinen.
No nyt toinen näytti etsivän jotain, mutta mitä? Nyt ei Lukekaan voinut pitää mölyjä mahassaan vaan päätti kysyä.
"Anteeksi, mutta mahdatteko te etsiä jotain? Katsotte kovin kiivaasti ympärillenne."

"Hauska tutustua Seretide", Luke sanoi kohteliaasti. Pojalle ainakin oli opetettu hyvät tavat. Seretide nyökkäsi kohteliaasti ja vastasi: "Kuin myös". Hetken hän tuijotteli miestä. Hänellä oli punaiset hiukset, ja hänen kasvonpiirteensä olivat melko selkeät. Hetkessä hänen mieleensä juolahti Punapyökin suku, mutta ei hän kehdannut kysyä pojan todellista sukua.

"Anteeksi, mutta mahdatteko te etsiä jotain? Katsotte kovin kiivaasti ympärillenne", Luke kysyi heti perään. Kysymys oli aivan tavallinen hänelle, sen hän oli kuullut elämässään kovin monta kertaa.
"Aivan, kyllä vain. Olen merihaltia, tarvitsen runsaasti vettä elääkseeni. Tähyilen juuri lähimmälle lammelle, kehtaisiko käydä siellä nopeasti pulahtamassa? Varmaankin." Seretide siisti asuaan ja laski taskumattinsa takaisin vyölleen.

"Tahdotteko mukaan? Tuon jupakan jälkeen teidänkin kannattaisi hieman siistiä kasvoja. Teille tuli taatusti kuuma. Kiitoksia vielä kerran", Seretide niiasi mahdollisimman kohteliaasti ja lähti kävelemään mukuloilla päällystettyä kivikatua kohti lampea mahdollisimman reippain askelin.
Ei olisi ollut Luken kiva viedä viestiä kylälle kuivuneesta merihaltiasta.

//Lyhyttä >.

Vai lampea etsi neitokainen. Kyllähän jos toinen kerta merihaltia oli niin varmasti kehtasi käydä, eikö se nyt ollut aika luonnollista? Eikä täällä ulkona ollut varmasti niin kovin moni silmäpari seuraamassa mitä kaduilla tapahtui. Tietenkin pari vartijaa saattoi olla, mutta nyt niitäkään ei näkynyt. Ja mitä sitten? Olihan Luke itse soturi ja omasi oikeuden muiden tapaan olla yöllä ulkona.
"Ah, totta kai. Eikä mitään kiitämistä, se oli velvollisuus."
Nuorukainen lausahti lähtien tämän jälkeen kävelemään kohti lampea. Voisi tosiaan tehdä hyvää pestä hiukan kasvojaan. Eihän niitäkään pimeässä kovin hyvin hahmottanut, mutta oli hyvä pitää huolta edes perushygieniasta.

Kaksikon päästessä lammelle, Luke polvistui ja kauhaisi kämmeniinsä vettä, hieroen sen sitten kasvojaan vasten. Suorastaan tunsi kuinka pöly ja lika irtosivat kasvoista veden mukana. Hetken aikaa tuo katsoi lampea, kunnes nousi sitten seisomaan jaloilleen. Nyt hän katsoi Seretidea kuin hiukan odottaen.
"Tämä on ensimmäinen kertani kun törmään merihaltiaan."
Luke virkkoi ja katsoi takaisin lampea kohti. Ei Seretidekaan välttämättä ollut kovin montaa kertaa törmännyt neljäsosa valkyyria.

#Minullakin on tappavan lyhyttä DX#

Seretide ja Luk lähtivät kohtim lampea. Sen pinta kimalteli kuun valossa, joka tosin oli erittäin heikko valo. Seretide katseli hetken, mutta kun jano ja kuivuminen kävivät yhä kamalimmiksi, hän astui veteen paljain jaloin ja kauhaisi käsiinsä hieman vettä. Se ei tuntunut auttavan, hänen olisi pitänyt mennä uimaan.
"Anteeksi", Seretide sanoi etukäteen. Jos hän pulahtaisi, saattaisi muutama pisara lennähtää herrasmiehen ylle.

Merihaltia otti kaksi askelta syvemmälle ja tunsi, kuinka hänen pitkä mekkonsa kastui märäksi. Vähät hän siitä välitti vaan astui lammen hentojen aaltojen syleilyyn. Vesi tunki hänen vaatteidensä läpi. Vesi vilvoitti mukavasti tuota kuivumaisillaan olevaa merihaltiaa. Seretide nousi pintaan muutaman minuutin oltuaan vedenpinnan alla ja asteli rantaan. Hänen olonsa oli kohentunut huomattavasti, häntä ei enää pyörryttänyt tai heikottanut. Merihaltia nosti käteensä mekkonsa pitkän helman ja rutisti sen vedestä kuivaksi. Hän hymili Lukelle ja kääntyi vielä lammellem päin.

Vettä valuvana hän nosti vyöltään tyhjän taskumatin ja täytti sen raikkaalla lampivedellä. Tämän jälkeen neito rutisti vielä hiuksensa kuiviksi ja pisti sitten kenkänsä jalkaan.
"Johan helpotti", Seretide aloitti keskustelun.
"Tämä on ensimmäinen kertani kun törmään merihaltiaan." Luke sanoi ja kääntyi lampea kohti.
"No, meitä ei Payonissa paljoa olekaan", Seretide sanoi, "muutama sukulainen siellä täällä." Hetken tuijotettuaan Lukea hän lisäsi vielä: "Entäpä sinä? Millainen eliö sinä oikein mahdat olla?" Seretide ei enää teititellyt, olivathan he sen verran tuttuja jo toisilleen.

[Heij kuule, Seretide tekee kuolemaa ja on juuri pääsemässä taivaan levolliseen kotiin. Tämä peli on kuitenkin ennen kyseistä kuolemaa, joten pelataan tämä kaikessa rauhassa loppuun ^^]

#Ah, seeelvä homma n__n#

No eihän se Lukea haitannut jos pari pisaraa hänen päällensä sattui roiskumaan, eihän nuorukainen sentään ollut mistään sokerista valmistettu. Siinä sitten tuo Seretide kävi uimassa ja vaikutti heti perään paljon pirteämmältä ja vointiansa kohottaneemmalta.
Miettipä Luke sitä kuitenkin, että eikö toista palellut lainkaan? Käydä uimassa näin yöllä kun ilma oli ehkä hiukan vilpoinen. Eihän asia hänelle juuri kuulunut, mutta välttämättä tuo ajatus tunki mieleen.

Tuo merihaltia kertoi, ettei kaltaisiaan ollut paljon payonissa. Punapyökki nyökkäsi vastaukseksi eikä sen kummempaa sanottavaa keksinyt. Mutta eipä hän ollut itsensäkkään kaltaisiin monen monta kertaa törmännyt. Ja jos törmäisi, hän joutuisi häpeämään silmät päästään. Tuo kun tuntui voivottelevan niin sanottua kurjaa kohtaloaan joka päivä, oli katkera äidilleen ja isoäidilleen. Ei ollut poika koskaan oikeaa isäänsä tavannut eikä varmasti halunnutkaan loppujen lopuksi.
Seretide kysyi mitä verta poika itse oli. Ah, tuota tämä ei olisi halunnut kuulla. Tämä ei pitänyt lainkaan siitä, että piti ottaa ja mennä kertomaan olevan neljäsosa valkyyria, mutta toinen ei tainnut häntä ihan täysin ihmisenäkään pitää.

Luke henkäisi ja pudisti päätään.
"Sinulle on varmaan turhaa yrittää kiertää. Olen muuten kyllä ihan normaali ihminen, omaan vain neljäsosa verestäni valkyyria, kiitos äitini."
Nuorukainen tuhahti hiukan paheksuvasti puhuen äidistään. Tavallisestihan vanhempia kunnioitettiin maasta taivaisiin, mutta tämäpä jätkän pätkä vain tuhahteli ajatuksellekkin äidistään.

Seretide hätkähti hieman kuullessaan, että toisella oli hieman valkyyrivertakin. Hän nyökkäsi hämmästyneenä.
"Enpä ole ennen kuullutkaan moisista eliöistä.. Miten valkyyriveren ominaisuudet näkyvät sinussa?" Seretide tiedusteli kasvoillaan edelleenkin yllättynyt ilme, joka päivä ei todellakaan tavannut 1/4 valkyyria. Ei taatustikaan. Seretide puristi hiuksensa kuivaksi niin, että viimeisetkin pisarat valuivat niistä maahan ja katosivat sen uumeniin. Seretide pyyhki vilvoittavan veden jaloistaan ja käsistään. Ei menisi kauaa, ennen kuin hän olisi aivan täysin kuiva. merihaltioien ominaisuuksia, vesi ei kuluttanut heitä minnekään, vaan se lähinnä ravitsi heitä. Heillä ei ollut vaihtolämpöisyyttä, heidän ruumiinlämpönsä oli jatkuvasti 37 asteen kieppeillä. Ja kuivuminen tapahtui aivan ennätysnopeasti, sen saattoi huomata Seretidestä. Hänen ihonsa kuivui salamana silmissä, joitakin se ihmetytti kovasti, joitakin taas ei.

Seretide hymyili onnellisena.
"No, mikäs sinut johdatti tänne tänä iltana? Onneksi tosiaankin tulit, sillä muuten...--" hän päätti lauseensa, hän ei halunnut sanoa sitä loppuun. Ties mitä olisi saattanut käydä.
Samassa hän muisti pienen pullonsa. Hän nosti sen vyöltään ja upotti sen syvälle järveen. Sen suuaukosta tuli paljon ilmakuplia ulos, mutta pian taskumatti olikin jo täynnä vettä. Seretide kiinnitti sen takaisin vyölleen hameensa päälle. Eipä tulisi vesipulaa aivan heti uudestaan.
"Tahtoisitko lähteä käymään kävelyllä?" Seretide kysäisi toiselta ja lähti kävelemään mukulakivikatua pitkin kohti puiston laitamia, suuren vesiputouksen maille. Siellä oli hänen mielestään kaunista, romanttista ehkäpä. Usein hän vietti siellä juuri tälläiset upeat illat, ja nyt hän sai seuraakin osakseen!

Kamalasti ei Luken tehnyt mieli sepittää valkyyrin ominaisuuksistaan, hänestä ne olivat pelkästään häpeällisiä ominaisuuksia, mutta kun kerta neitokainen pyytää niin parempi se on kai vastata.
"Noh, olen lyhyt. Ja monet sanovat että taistelutaitoni on peritty valkyyreilta."
Luke hymähti putsaten hiukan vaatteitaan pölystä ja kaikesta muusta moskasta.
Siinä sivussa tämä sattui huomaamaan Seretiden nopean kuivumisen. No huh heijaa, olisi kyllä todella kätevää jos itsekkin kuivuisi noin nopeasti, ei olisi mitään ongelmaa märistä vaatteista tai vastaavasta.

Neitokainen esitti kysymyksen ja olisi ollut tavattoman epäkohteliasta olla vastaamatta siihen. Luke mietti hetken mitä vastaisi, eihän hänellä varsinaista syytä ollut tulla, ei vain ollut saanut nukkuakseen ja oli lähtenyt kuutamokävelylle.
"Ei minulla varsinaista syytä, en vain saanut unta ja tulin sitten kävelylle."
Punapyökki ei mennyt jatkamaan Seretiden lausetta, toinen ei ilmeisesti halunnut puhua siitä, mitä olisi voinut tapahtua.
"Noh, minä satuin paikalle ja kaikki on nyt hyvin."
Lämpimähkö hymy kiiri nuoren miehen huulille, mutta ei jäänyt siihen mitenkään pitkäksi aikaa. Lukella kun ei ollut mikään hymypoika luonne missään muodossa.

"Toki, ehkä pienen kävelylenkin jälkeen saisin taas unta."
Luke lähti seuraamaan Seretideä kuin ankanpoikanen emoaan. Mikään himo lenkkeilijä Punapyökki ei ollut, mutta voisi pitää seuraa tälle haltialle tämän illan.
"Liikuskeletko itse näin öisin aina puistossa?"
Nuorukainen esitti puolestaan kysymyksen. Olisi kovin epäkohteliasta antaa toisen vain keksiä jotain puhuttavaa, eikä sitten itse osallistua lainkaan siihen.

Seretide hymyili, kun mies suostui lähtemään hänen mukaansa. Useimmiten hän joutui kävelemään yksin, joten kohteliaan herrasmiehen seura ei todellakaan ollut pahitteeksi. Vesiputouksella mies ksyyi äneltä kysymyksensä öisistä puistokävelyistä. Seretiden kasvoille levisi hieman ujo hymy ja hänen kasvonsa punehtuivat. Onneksi pimeydessä ei saattanut erottaa punaa hänen poskipäissään.
"No, jos totta puhutaan niin en ole välittänyt ulkonaliikkumiskiellosta laisinkaan. Joka ilta käyn kävelemässä, ennen kuin palaan kotiini. Yleensä saan liikaa tuijotuksia pulahtaessani tuohon järveen. Se on ehdoton suosikkini." Merihaltia ravisti hiuksensa kasvoiltaan ja nosti taskumattinsa huulilleen. Hän joi kernaasti suuren kulauksen, ilma todellakin oli melkoisen lämmintä ja kuiva. Vaikka oli syksy, tuntui että kaupungissa ei olisi satanut kertaakaan. Eritoten tämä päivä oli ollut uskomattoman kuuma.

Seretide ja Luke ohittivat vesiputouksen ja saapuivat puiston Itäiselle laidalle. Aivan kadun vieressä kulki soliseva puro, johon pienemmät lapset olivat ennen sodan syttymistä rakennelleet patoja. Nyt ne kaikki olivat tuhoutuneet. Näky sai jotenkin Seretiden mielen haikeaksi.
"Minusta täällä on kaunista. Sota on tehnyt vain pieniä muutoksia, jotkut eläimet ovat muuttaneet pois. Muuten täällä on aina yhtä kaunista", Seretide sanoi ja osoitti puroa melko lyhyillä käsillään. Hän hymähti ja katkoi kävelyään.
"Käytkö sinä kuinka usein kävelyllä. Äsken puhuit, että saat täten helpommin unta. Eli käytkö siis joka ilta?" Seretide siirsi katseensa nuorukaiseen ja hymyili onnellista hymyä. Sodan keskeltä harvoin löysi jonkun, joka ymmärsi häntä. Niin varmasti ajattelivat monet muutkin yksinäiset sielut. Etenkin jos he olivat vähän erikoisempia rotuja tai lajeja.

Kivinen katu mutkitteli muutaman suuren kiven vierestä. Kivet loivat tummia varjoja kadulle.
"Aina kun kävelen kivien välistä, minusta jotenkin tuntuu, että nekin vastustavat sotaa ja tahtovat puolustaa minua vaaroilta. Ja kun astun ulos niiden lomasta, minusta tuntuu taas että olen yksin tässä maailmassa.
Kummallista, että joku todellakin jaksaa kuunnella typeryyksiäni." Seretide naurahti ja pyyhkäisi kasvoillaan jälleen hiuksensa silmiltään.
Useimmat ihmettelivät hänen omituisia ajatuksiaan, mutta ne olivat osa häntä. Hänellä oli vilkas mielikuvitus.