Ken huilua soittaa

((Mukaan saa tulla kuka vain))

Huilun ensimmäiset sävelet kajahtavat kaupungin keskusaukiolla. Ihmiset kääntävät katseitaan kohti soittajaa ja moni lähtee käveleään häntä kohti. Ihmiset kerääntyvät sankoin joukoin kuuntelemaan tuota kaunisäänistä soittoa ja katsomaan sen, lapselta näyttävää, soittajaa. Muutamat heistä ovat nähneet hänet ennenkin ja tietävät, että hän on vanhempi kuin miltä näyttää. Kohta soitto taukoaa ja moni alkaa taputtaa. Kaikkein lähimpänä olevat laittavat rahaa, kukin kuika paljon tahtoo, liinan päälle, joka on levitettynä soittajan eteen. He siirtyvät syrjään, jotta muutkin pääsevät antamaan maksunsa ja näkemään tuon pienen soittajan.Lopulta ihmiset hajaantuvat ja jatkavat taas omia puuhiaan.

Minda-Náhren, joksi tätä tyttöä kutsutaa, laittaa huilunsa takaisin laukkuunsa. Hän ottaa sieltä pienen rahapussukan, joka on lähes tyhjä. Hän tyhjentää loputkin siitä liinalle ja alkaa laskea rahojaan. ”Kaksi kultakolikkoa, joka merkitsee sitä, että kuuntelijoiden keskellä oli aatelinen. Kymmenen hopeakolikkoa ja muutama kymmen pronssikolokoa. Eli hyvin tuli tällä kertaa” Tyttö tokaisi itsekseen. Hän kokosi rahat pussukkaan ja laittoi sen takaisin kassiinsa. Hän otti myös liinan, johon rahat oli alunperin kerätty, ja laittoi sen laukkuunsa.

Tumma hiuksinen mies asteli hiekka tietä. Hiekka oli todella mukavan tuntuista jalkojen alla. Hän katsensaan kuitenkin siirtyivät katsomaan soittajaa, kun hän kuuli huilun soittajaa. Osittain hän sai tietää hänellä oli kilpailia huilun soitosta, mutta mielummin mies soittaisi pienoa. Huilullaan hän osaa todella hyvin soittaa, jopa niin, että ympäriltä kaikki nukahtavat paitsi itse.
Yleisesti hän ei soita sitä kappaletta paitsi puolustaessaan itseänsään. Haltia mies ei kuitenkaan osannut muuta tehdä musiikkiin liittyvää. Naisen soittaessaan vielä jatkui mies mietteli mitn hyvä jaksoista ja rymikäs soitto oli. Soittajalla täytyisi olla hyvä musiikki korva oli yksi miehen mietteitä. Miehen nimi oli Ennior. Ennior katseli soittajaa, mutta kuitenkaan hän ei antanut rahaa naiselle. Naisen lopettettua ja laittamassa rahansa turvaan Ennior oli alkoi soittaa huilullaan hiekka tien toisessa päässä. Miehellä oli puinen ja kauniisti veistely huilu.

Kuului jälleen huilun ääni, mutta tällä kertaa se ei ollut Mindan huilu, vaan jonkun toisen. Ensin korva liikahti vaistomaisesti äänen suuntaan ja vasta sen jälkeen tyttö katsahti soittajaa. Se oli mies, ei ehkä niitä komeimpia, mutta hän osasi soittaa hyvin.

Minda-Náhren ei aikonut soittaa kilpaa miehen kanssa, vaikka olisi voinut. Hän ei niinkään välittänyt kilpailusta, sillä häviäjälle tuli yleensä suru, ja sitähän tyttö ei halunnut kenellekään tuottaa. Olihan hänellä valinnan varaa.

Hän otti esille piirustuslehtiösä, jonka oli itse tehnyt irtonaisista papereita, ja kalliit, kaupasta ostetut piirustus välineet. Minda aikoi ikuistaa tuon miehen, joka soitti omaa huiluaan vähintäänkin yhtä hyvin kuin hän itse. Ainakin tytön mielestä.
Ensin luonnosteltiin kuva ja hahmoteltiin hahmot, jotka siinä esiintyivät. Tietenkin mittasuhteet pitivät myös olla oikeat. Kun luonnos on valmis täytyy rajat vahvistaa ja lopuksi varjostaa.
Kuvasta tuli mustavalkoinen, niin kuin suurimmista osista hänen muuten vaan pirretyistä kuvista.

Tyttö katsoi jälleen soittajaa ja hymyili. Mieheltä voisi oppia jotain uutta, jos hän suostuisi opettamaa, tai jos hänellä vaikka olisi nuotteja mukanaan, mitä hänellä itsellään ei ollut. Minda soitti kappaleita ulkomuistista tai soitti vain jotain, mikä kuulosti kauniilta hänen omaan korvaansa.

Minda lähti käveleään soitajaa kohti. Hänellä oli edelleen piirustus tervikeet kädessään, joka oli tavallaan tarkoituskin, mutta ei kuitenkaan. Tytöllä ei ollut aikomus leuhkia omilla taidoillaan ja halventaa toista. Kenties hän oli hovisoittaja tai aatelinen, mitä hän itse ei ollut.

Mitä lähemmäs miestä tyttö pääsi, sitä pienemmältä hänestä tuntui. Hän oli aina ollut lyhyt ja nuoren näköinen, mutta sille ei voinut mitään. Hän odottaisi, että mies lopettaisi soittamisen, jolloin hän voisi sanoa sanottavansa.

Puisesta huilusta loppui äänensä, kun mies lopetti heti soittelun näki naisen alkamassa piirtämään. Hän oli kuitenkin saanut todella paljon rahaa lyhyestä soittosta. Kappale mitä mies oli soittanut oli todella vaikea ja myös kuuluisa kappale. Mies soitti yleisesti vaikeita, mutta kuuluisia, jostakin näytelmästä. Jotka antoivat rahaa hänelle heissä näkyi iloisuuttakin. Myös itselleen tuli iloisuutta, kun hän sai rahat ja kehut. Olihan hän pitkään tehnyt musiikin parissa.

Tämä oli myös piristystä hänelle ja hänelle kelpasi myös piristyksi arkeensa. Sai hän hyvää palkkaa työstään, mutta myös tämä oli todella hyvä piristystä ja nautintoa. Miehen silmät kääntyivät nuoreen ja lyhyeeseen naiseen joka oli astelemassa häntä kohti. Hän laittoi oman huilunsa viittamaiseen takin alle. Sielä huilu oli turvassa muilta, jotka ei tiedä huilustaan. Nuorelle neidille hän sanoi: " Päivää. "

"Hyvää päivää vain" Minda vastasi miehen tervehdykseen. Kummallakaan ei enää ollut huilua esillä eikä musiikki soinut enää. "Sinulla on ilmeisesti sama ammatti kuin minulla ja olet varsin taitava siinä" tyttö sanoi varsin nuorelta kuulostavalla äänellään. Haltijat olivat normaalistikin varsin pitkiä, mikä teki sen ongelman, että Minda joutui katsomaan miestä ylöspäin nähdäkseen hänen kasvonsa. Tyttö oli usein toivonut olevansa edes vähän pidempi, mutta toki pienuudessa oli omat etunsa.

"Eikai herraa pane pahakseen, vaikka piirsin sinusta kuvan soittaessasi huiluasi?" Minda kysyi jälleen hieman lapsenomaisella sanavalinnalla. Se oli tarttunu kun moni oli luullut häntä alle kymmenen vuotiaaksi. Hän ei siitä kuitenkaan välittänyt. Jokaisella oli omat tapansa ja puhe tyylinsä. Hän oli valinnut sen. Tosin joskus, kun häntä ei nuoren ulkonäkösä takia pästetty sisälle, hän käytti illuusioita, jotka olivat hänen yksi neljästä kiinnostuksen kohteesta. Niin niitähän oli soittaminen, piirtäminen/maalaaminen, illuusiot ja hallusinaatiot. Minda hallitsi niistä kaikkia muita paitsi hallusinaatioita. Moni oli sanonut, että jos niitä aikoo hallita saattaa itsekin joutua niiden kohteeksi, mutta se ei ollut häntä koskaan lannistanut.

Vaikka musiikki ei soinnut niin eri henkilöiden puhelu puhuminen oli kovan kuuloista Ennior mielestä. Joka tuli vastaan oleva nainen hänen eteensä oli lempeä äänen sävy miehen korville.
" Suurimaksi osaksi soitan pianoa. Huilu se on helpompi kantaa mukana kuin pianoa. Voi kiitoskia samoin teillekkin. " Ennior sanaili.

" Ei tämä herra pahakse mane jos taulu on hyvin onnistunut. " Ennior vastasi naisen kysymykseen.
Nainen tuntui mukavalta henkilöltä miehen mielestä. Vaikka naisella oli korvat hieman erilainen mikä oli normaalisella haltialla tai muulla vastavaa. Hänellä ei ollut pahoja aavistuksia naisesta, kun ei tuntenut laisinkaan naista. Naisen lyhyys ei haitannut laisinkaan miestä vaikka oli pitkä. Ennior halusi tutustua naiseen paremmin, vaikka naisen korvat hieman ärsyili. Kuitenkaan hän pitsi suunsa kiinni, kun hän ei halunnut loukata naista.

Minda kuunteli tarkkaan miehen sanoja. Hänellä oli hieman erikoinen puhe tyyli ja hän muutenkin vaikutti varsin erikoiselta, mutta erikoiset asiat kiinnostivat tyttöä, mikäli ne eivät olleet kovinkaan vaarallisia. "Olen nähnyt muutaman kerran sellaisen pianon" tyttö sanoi: "Eikö sellaista ole vaikea soittaa, jos pitää hallita molemmilla käsillä erilainen rytmi niin laajalla alueella?"
Hän oli nähnyt jonkun soittavan sellaista hyvin läheltä. Tytöllä ei myöskään riittäisi kädet siihen hommaan. Jos ei soitinta hallinnut täsmällisesti, niin epätahtisuus kuului selkeästi.

"Varsin mukavaa kuulla, että hyväksyt sen, että piirsin sinusta kuvan" Minda sanoi "Olisi nimittäin sääli heittää se pois."
Mies vaikutti varsin ystävälliseltä ja mukavalta. Hän ymmärsi taiteen päälle, niin musiikissa kuin ilmeisesti piirtämisessäkin. Haltijathan tiedettävästi olivat hyvin ystävällistä väkeä, riippuen lajista. Tyttö tosin ei ollut täysin varma siitä, oliko mies haltija vai ei. "Anteeksi jos kysyn, mutta adatteko olla haltija?" Minda kysyi ja katsoi miestä kirkkailla silmillään.

Ennior naurahti naisen sanat. Hän katsoi alas, jossa nainen seisoi hänen edessään.
" Onhan se niille henkilöille, jotka eivät ole tarpeeksi harjoitellut. Kun se oppii ajallaan niin se on helppo soittaa. Omasta mielestä se helpoin soiin mikä voisi olla. " Ennior sanoi.
Hänen mielestä viulu oli kaikkein vaikein soittaa.

" Voit myydä jos haluat talun. Kannattaa aika kalliilla hinnalla myydä eteen päin. " Ennior sanoi.
Ainakin, jos hänellä olisi faneja niin he ostaisivat kuva hänestä todella mielellään, kun hänestä ei ole paljoakaa kuvaa itsestään.
Ennior ei kuitenkaan vastannut naisen kysymykseen, kun ei ymmärtänyt ja siksi hän piti suunsa kiinni ja näytti miettiäältä. Hän ei halunnut mitenkään loukata naista.

"Kaiken oppii, jos riittävästi harjoittelee" Minda totesi väliin. Heillä ei ilmeisesti tulisi niinkään paljon kilpailua sittenkään, koska molemmilla oli jotain muutakin huilun soiton lisäksi. Mies vaikutti olevan hiema musikaalisempi kuin hän, mutta parempi niin. Ehkä häneltä voisi kysyä opettaisiko hän hänelle jotain. Tosin vasta hieman myöhemmin.

"Kiitos neuvosta" Minda sanoi ja kumarsi pienesti. Hän ei ollut vielä määritellyt kuvalle hintaa, mutta miehen kehotuksesta sen tosiaan voisi myydä hieman kalliimmalla kuin normaali piirros. "Sinä varmaan ymmärrät taiteesta paljon" tyttö tokaisi ohimennen. Hänellä itsellään oli aina tapana kehua kaikkia, jotka yrittivät. Eihän jokainen ollut seppä syntyessään, niin kuin vanha sanonta kertoi. Aloittelijoita tuli kannustaa ja sen Minda taisi hyvin. "Osaatko kirjoittaa nuotteja?" hän kysyi jälleen lapsen äänellään. Hän itse osasi vain lukea niitä jostain syystä, mutta ei niiden kirjoittaminen oikeastaan edes kiinnostanut häntä.

Ennior oli iloinen, kun nainen otti neuvonsa vastaan. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa hyvillä sanoilla, ette miksi kannattaisi korottaa hintaa. Suunsa pysyi kuitenkin kiinni siitä asiatsa. Hän ei hannut julkisuutta varsinkin, kun edessä oleva nainen ei ollut niin tietoinen kuka hänen edessä seisoi.
" Valitettavasti en paljoakaan ymmärrä taiteesta. Sen tiedän hienoa jälkeä ja maali ja kannas antaa myö sitä hintaa todella paljon. " Ennior sanoi.

Nainen kysyessään osasiko mies kirjoittaa nuotteja. Hän kyllä osasi kirjoittaa nuotteja. Mieleensä hänelle kävi, että nainen ei osaisi edes kirjoittaa nuotteja, vaikka soittaisi todella hyvin huilullaan.
" Kyllä minä osaan kirjoittaa. Muistan miten Monelius ensimmäisen sifonian Temor näytelmästä. " Ennior sanoi.
Monelius oli tämän ajan suosetumpia säveltäjiä monien varella, vaikka kyseinen henkilö oli kuollut. Vaikka herran musiikki oli suosittuja itsensä varrella, mutta Ennior uskoo, että Moneliuksen sävelmät jäävät toistenkin sukupolvien parhaipiin sävelmien joukkoon.

Mies vastasi osaavansa kirjoittaa nuotteja ja muistavansa jonkun sinfonian Temor näytelmästä. Minda ei tunnistanut kumpaakaan, koska ei ollut pahemmin kiinnittänyt näytelmiin ja kuuluisiin sävelmiin tai sinfonioihin oikeastaan huomiota. Hän vain soitti jotain, joka kuulosti omaan korvaan hyvältä. Aina se ei ollut mikään tiedetty kappale tai sen muunnelma, vaan ihan vain sattuman mukaisesti soitettuja säveliä.

"Onko sinulla mukana yhtään valmista nuottia? Minua kiinnostaisi kovin tutkia sellaista ja oppia uutta, jos suostut näyttämään" Tyttö sanoi kiinnostuneella savyllä. Nuotteja hän osasi lukea suunnilleen, mutta yleensä heti ensimmäisten rivien jälkeen se alkoi sujua kuin itsestään. Tosin oli niitäkin tapauksia kun joku oli kirjoittanut niin sekavalla ja huolimattomalla käsialalla, ettei siitä saanut kuin tekijä selvää. Minda ei kuitenkaan uskonut tämän miehen olevan sellainen, vaikkakaan ei sitä voinut tarkkaan sanoa.

((pahoittelen todella paljon lyhyyttä ja kestoa ^^'' ))

Nainen näytti todella miettiäältä ja pohdiskelevalta henkilöltä. Omasta mielestään oli hirveä ajatella tarkaa näin kuumana päivänä. Naisen kysyessään häneltä valmiita nuotteja. Mies pohti hetken ajan ennen kuin hän vastasi, mutta sitä ennen hän tunnusteli käsilläänn vartaloaansa. Hän tunnusteli oli taskuissaan nuotteja. Hän ei josku muista onko hänellä mukana, mutta välillä hänellä oli mukana. Yleisesti hänellä ei ollut mukana, koska hän taltioinnut hänen aivokäyräänsä tarkaan.

" Minulla ei taida olla. Minä voin kuitenkin kirjoitaa kappaleitasi, kun aijemmin kysyt minulta osaanko kirjoittaa nuotteja. " Ennior sanoi.
Häntä mietitytti naista. Nainen osasi lukea nuotia, mutta ei osannnut kirjoittaa nuotteja. Kuitenkaan hän ei jaksanut ajatella sitä asiaaa kuuman päivän takia. Hän antoi asian kehittyä hiljalleen omalla ajallaan.

" Minulla ei taida olla. Minä voin kuitenkin kirjoitaa kappaleitasi, kun aijemmin kysyt minulta osaanko kirjoittaa nuotteja. " mies vastasi hänelle. Minda mietti hetken ennen kuin vastasi: "En usko, että se on kannattavaa. Kappaleet, mitä soitan eivät koskaan ole täysin saman laisia, joten nuoteista ei sinäänsä ole minulle mitään hyötyä." Hän piti pienen tauon. "Mutta uusista nuoteista oppii uudenlaisia tyylejä ja sävelyhdistelmiä. Niistä voisi tulla jotain erikoista, kun niitä yhdistää aiemmin opittuihin." Aluksi yhdistäminen saattaisi olla hieman hankalaa, mutta kun juttuun pääsee mukaan, niin se alkaa sujua kuin itsestään. Pitää vain antaa huilulle ääni, niin se soi lähes itsestään.

Samassa Minda muisti erään asian. "En tainnut esittäytyä jos oikein muistan?" hän sanoi. "Nimeni on Minda-Náhren Nadie la Néshera Dinre-Direnantytär" hän lausui ja teki oppiensa mukaisen kumartavan eleen. "Saanen tiedustella, millä nimellä teitä voi kutsua herra?" hän jatkoi. Ehkä keskustelukin sujuisi paremmin, jos toisen nimen tietäisi.

((pahoittelen, että vastaaminen on kestänyt näin kauan. Olen ollut mökillä, eikä siellä ollut konetta ^^''))

Mies ei oikein tajunnut mitä naisessa liikkui, kun äskettäin hän pyysi apua nuottien tehdessä ja nyt sen sijaan ei, koska sävel muttuisi koko ajan soittajessaansa. Silloin ei kannattaisi kirjoittaa, jos aikoo muunnella koko ajan kappalettaansa. Toisessa lauseessa nuotteja oli kiva yhdistellä ja se oli osittan totta, jos osasi lukea nuotti riviä. Harvat osasivat tai saaneet siihen oppia, mutta enemmäkseen kaikki osasivat soittaa jotakin instrumentiä. Pienen hiljaisuuden jälkeen nainen jatkoi. Jatkominnen oli esitäytymistä. Miehenä se oli pienesti noloa, koska yleisesti miehet esittelivät ensinsä ja sitten kysyivät toisen, mutta se meni toisten päin. Naisella oli hyvin kaunis nimi, mutta pitkä. Kuitenkaan hän ei sanonnut mitään naisen nimestä. Naisen nimestä ei ollut mitään valittamista äänen.
" Minua saatte kutsua Ennio Ennionpoika. " Esitellessään nimensä hän uskoi naisen tunnistavansa hänet.
Koskaan hän ei voinnut tietää.
" Mutta miten haluatte oppia säveltenkirjoittamista paperille? " Hän kysyi perään, kun oli esitellyt itsensä naiselle.

" Minua saatte kutsua Ennio Ennionpoika. " Mies esitteli itsensä. Hetkonen oliko hän kuullut tuon nimen joskus aiemminkin? Voisiko se olla mahdollista?

Mies esitti hänelle kysymyksen lähes heti edellisen sanottuaan. "Tuotanoin" hän sanoi epäröiden: "Nyt meistä jompi kumpi on tainnut käsittää toisen väärin. Tai sitten en vain ymmärrä mitä tarkoitat." Minda oli nyt hieman ulkona tästä jutusta. Jotain mies yritti hänelle sanoa, mutta hän ei nyt ihan pysynyt kärryillä mitä. Ehkä se johtui hänen puhetyylistään, joka oli hieman erikoinen, tai sitten silkasta väärinkäsityksestä. kuka tietää.

Esiteltyään itsensä naiselle nainen alkoi tuntua hieman oudoksi. Hänen täytyi itseksi mennä mietteliääksi, että pystyisi vastamaan hänelle mitä hän edes ajatteli. Minda oli jotenkin kömpelö, muttei ihan sitä kuitenkaan. Niitä mitä ajatteli naisestaan hän ei sanonnut niitä äänen, koska se olisi hänen luonnetta vastaan, jos hän puhuisi rumia toisesta henkilöstä. Mies huomasi naisen epäröinnin, mutta ulkoisesti hän viittaili, ettei olisi huomannut naisen epäröintiä puhutessaansa.
" Anteeksi mistä minä tai sinä käsittänyt asia vääräksi. Varmaakin minä en ole ymmärtänyt mitä sinä olet yritellyt sanoa minulle. " Ennior sanoi säädyllisesti.
Hän mielummin ottaisi syyt niskoilleensa, kun oli tottunut siihen. Kuitenkin hänen mielessään nainen pyysi apua kirjoittamaan nuotteja mitkä olivat naisen säveltämiä olisi.

Minda huomasi heti, että mies aikoi laittaa syyn omakseen, joka ei oikein käynyt laatuun. Hän oli näet itsekin tottunut siihen. ”Voisin varmaan selventää aikomukseni” hän sanoi ystävälliseen sävyyn: ”Yritin kysyä, josko sinulla olisi ollut jonkinlaisia nuotteja mukana, josta olisin voinut mahdollisesti oppia jotain uutta. Koska uskon, että sinä osaat paljon erinnäisiä asioita, joita minä en osaa.” Hän piti pienen tauon puheessaan. ”Onko asia nyt selvempää vai olenko ymmärtänyt jotain, mitä olet yrittänyt sanoa, väärin?”

Minda katsahti aurinkoon päin. Se oli laskussa, joka tarkoitti sitä, että muutaman tunnin kuluttua olisi pimeää. Hänen pitäisi varmaan hyvissä ajoin etsiä itselleen majapaikka, jottei hän joutuisi nukkumaan ulkona. Tällä kertaa hänellä oli siihen jopa varaakin.

((pahoitelen kestoa. Olen ollut hieman ideahukassa nyt koulun alun jälkeen. Pahoittelen))

Miten nainen oli alkanut puhua aluksi hän huomasi, että hän ei ollut tajunnut naisen kysymystä. Oliko hänellä mukana nuotteja. Oli hänellä omia nuotteja. Kuitenkaan hän ei haluaisi toisen tietää hänen sävellyksensä salaisuuden. Kuitenkin hän ei halunnut olla tyly nuorella naiselle.
" Olisihan minulla muutama nuotteja. " Ennior sanoi.
Puhutessaan hän alkoi kaivelemaan nuottejaansa.
" Varmaakin aurinko porottaa liaan kuumasti meidän päälle. " Mies jatkoi naisen lauseen perään. Hän toivoi, että naiselle kelpaisi nuottistaansa. Osittain ja ilolla hän antoi naisen katsoa nuottejaansa. Mutta toisaalta pelkäisi hänen tulevan kuuluisaksi muusikko, kuin hän itse. Toisaalta nainen myös rakasti taide piiroksia tehdä mistä hän ei oikein välittänyt. Ajatellessaan kaikenlaista hän tuntui, että pelkäisi naista lahjakkuudelsta. Myös se, että hän on hyvin itse rakas. Hän voisi olla itse rakas todella paljon, kun viettää suurimmaksi ajasta yksinäisyydestä. Kommuniointi on surkea sen lisäksi ja sen takia samoin suhteensakin.