Yön eläjä

Pitkät blondi hiukset asteleva mies asteli lähelle viisauden lähdettä. Miehen hiukset ylettyivät melkein jopa maahan asti, minkä ansiota hänen punaisensa takkinsa ei näkynyt oikein hyvin esillä. Hisoistaan saati huomata takki oli punainen ja tumman punaisen sävyinen. Askeleet olivat todella moiteettomat, mutta reipaat. Pienet ja lyhyet etu hiukset peittivän jonkun verran miehen beesin väriset silmiään. Kasvot katsoivat veden kimallusta. Pieni purumainen ääni kuului, kun vesi tuli veasi altaaseen. Käsillään hän ei kuitenkaan koskennut veteen. Mieluiten hän vai katsoi vettä kertomatta mitää ilmeillään. Hän oli muutenkin hiljainen äänen sävyinen.

Yö oli todella hiljainen, jopa linnut eivät laulennut iltaisin. Mies tunsi tuovan tänne alueelle pahuutta, mikä saa myös linnut hiljaiseksi. Olihan mies vampyyri, joka oli pukeutunut vampyyri asusteihin ja muutenkin piti itsensä todella turvalliseksi pitäessään vaatteensa yllään. Istuessaan viisauden lähteen altaan reunalle mies otti koulu tavaransa taijan avulla. Hän ei missään tapauksessa pitänyt yhtän minkäälaista koululaukkua mitä muut koulu kaverit pitävät. Kun kukaan ei ollut lähettyvillä hän pystyi tekemään koulu tehtäviään. Hän ei halunnut, että muut saisi tietää näin vanhan miehen käyvän vielä koulua samassa olevat elävät henkilöt ei myöskään muut rodutkaan.

//sugared tänne pitäisi astella. Omasta puolesta kuka vain saa tulla mukaan//

Brisha asteli jo toista kertaa sinä syksynä kohti Mimirin viisaudenlähdettä, jälleen yömyöhään. Hän ei suinkaan ollut löytänyt uskoa lähteen ihmeitä tekevään vaikutukseen mutta oli haltioitunut paikan tunnelmasta. Aurinko oli jo laskenut, tähdet loistivat pilvettömän taivaan tummaa safiirinsineä vasten. Taivaankannelle kipuava puolikuu seurasi Brishan kulkua läpi synkän metsän, jota naisen himmeä soihtu ei riittänyt valaisemaan montaakaan metriä eteenpäin. Nuorta puolihaltiaa ei kuitenkaan pelottanut, hän kuulisi kyllä, jos jokin hirvitys häntä lähestyisi.

Brisha saapui viimein lähteelle ja jäi hetkeksi seisomaan taivasta peilaavaa vesiallasta ympäröivälle nurmelle. Hän ei ollut yksin, hän tunsi sen, vaikkei muita vielä nähnytkään. Nainen tähtäsi soihdullaan pimeyteen ja pian hänen silmänsä osuivatkin lähteen reunalla istuksivaan hahmoon. Brisha oli hetken kahden vaiheilla: hän ei ollut vieläkään hankkinut uutta miekkaa hautuumaalle jääneen tilalle, eikä hän siis ollut kovinkaan kykenevä puolustautumaan, jos toinen päättäisi hyökätä hänen kimppuunsa. Hän ei olisi halunnut myöntää sitä, mutta pitkän painostavan odotuksen jälkeen puhjennut sota oli karsinut myös hänen rohkeuttaan.

Kuin todistaakseen, ettei häneltä siltikään uskallusta puuttunut, hän lampsi kovaäänisesti ruohoa kahistaen lähteen reunalle pitäen katseensa kuitenkin tiukasti vähän matkan päähän kumartuneessa hahmossa.

Pikät blondi hiukset oleva mies teki koulun tehtäviä ahkeraan malliin. Häntä kuitenkin hieman nolotti tehdä tällaisia tehtäviä ja vihasi itseäsnsä miksi antoi veren maun vallat itsensä. Tehtävätkään ei mennyt ihan rutiinilla, kun miehen ajatukset oikein karkailivat minne sattuikin.
Tehtyään melkein hän kuuli ääniä tallustavan tänne suuntaan. Hän oli varma, että joku oli tulossa tänne. Itse hän ei edes saanut kaikkia tehtäviiä valmiiksi. Lahpériukselle taisi tulla hieman kiirre asiassaan. Käsi alkoi vimmaamaisesti touhuta tehtäviä hän ei halunnut että muut oikein näkisivät, että hän opiskeli.

Brishan pelko vaihtui uteliaisuudeksi, kun hän hahmotti hämärässä kyyristelevän otuksen vaaleahiuksiseksi mieheksi. Mies oli kumartunut jonkin ilmeisen tärkeän ylle, eikä näyttänyt huomaavan lähestyvää puolhaltiaa.
Nuori nainen pysähtyi muutaman metrin päähän muukalaisesta, joka kirjoitti jotakin kynä sauhuten. Hän aprikoi hetken alahuultaan purren, mutta huolettomaan tapaansa tervehti sitten toista iloisesti.
"Hyvää iltaa", hän hihkaisi ja tuijotti toista uteliaasti. Mies ei vaikuttanut kovinkaan vaaralliselta, ellei tämän kynä sitten paljastuisi joksikin salaiseksi aseeksi.

Sen verran Brisha pimeässä erotti, että tajusi miehen pukeutuneen poikkeuksellisen koreasti, mikä kieli aatelisesta tai muuten vain rahakkaasta taustasta. Mies oli siis todennäköisesti aasa, mutta Brisha ei osannut vieläkään pelätä. Henkilö, joka istuskeli yöaikaan lähteen reunalla kirjoittamassa, ei voinut olla sotahullu murhaaja, ei sitten millään. Kenties mies oli väärinymmärretty kirjailija tai köyhyydessä elävä runoilija. Brisha maalaili mielessään romanttisia ja mielikuvituksellisia kuvia toisen henkilöllisyydestä ja tajusi tuijottaneensa toista typerä ilme kasvoillaan jo jonkin aikaa.

Mies opiskelia lopetti kynän sauhuamisen, kun nainen ilmestyi lähteen läheisyyteen. Kirjoittaminen oli loppunut siihen ja kirjoitus välineet saivat mennä takin taskuun. Sielä ne pysyivät turvassa muilta henkilöitä. Miehen beesin väriset silmät kääntyivät katsomaan samalla katseella ketä muitakin katsoi. Ilme ei kertonut yhtään mitään. Kasvojen ilmeet antoi turvallisuuden, koska kukaan ei tiedä minkalainen sisästään oli ja ulkoisesti kukaan ei saanut selvää pienistä virneistäänsä. Koko keho kääntyi katsomaan naista, jota miestä ei tunne laisinkaan. Itse oli kovin nuori opiskelia, joka opiskeli Payounissa.
" Hyviä iltoja vain teillekksin. " Lahpérius sanoi ystävällisellä äänen sävyllä. "
Nauliintuneena hän katsoi naista ja ulkoisesti hän yritteli arvailla minkalainen nais otus oli.

Brisha huokaisi helpottuneena, kun mies vastasi hänen tervehdykseensä ystävällisesti. Hetken hän oli jo katunut päätöstään lähestyä tuntematonta yön eläjää, mutta ilmeisesti pelko oli turhaa.
"Omituinen ajankohta kirjeiden kirjoittamiseen", nainen aloitti kohteliaaseen, hieman uteliaaseen sävyyn. Hän halusi tietää, mitä toinen oli oikeasti raapustanut. Rakkauskirjettä aatelisneidolle vai kenties salaista sotasuunnitelmaa? Luku- ja kirjoitustaito eivät Payonissakaan kuuluneet kaiken kansan etuoikeuksiin. Tuskin Brishakaan olisi päässyt kauniilla käsialallaan leuhkimaan, jos ei olisi viettänyt lapsuuttaan sivistyneessä seurassa.

Mies siirsi hiuksiian hiaman taaemmaksi, vaikka ne liukuivat takaisin silmien eteensä. Monia mietteitä meni miehen mielessä, kun nainen kysäisi häneltä. Vastaus ei kuitenkaan tullut tuosta noin vain vaa se täytyi oikein miettiä miten hän vastaisi. Kuitnkaan Lahpérius ei halunnut sanoa tuntemattomalle neidille, että hän oli opiskelia, joka tekee läksyjäänsä yöllä. Yöllä miehen ajatukset olivat terävillään. Tarkkaa vaisesti mies mietteli miten voisi rakentaa lauseen, että nainen ymmärtäisi ja samalla hän ei paljaisti vampyyri olemaisuuttaan.
" Jälkeen jäänyt työpapereita vain mitä väsäsin. " Lahpérius sanoi vakuuttavalla äänellä.
Vaikka hän sanoi vakuuttavalla äänellä, hän ei ollut varma vakuuttiko se neidin. Vaalean hiuksista miestä ihemetytti kovasti, miksi nuori naisen asteli myöhään illalla, kuitenkaan Lahpérius ei saisi itsekään asetella myöhään illa. Kuitenkaan mies ei voinnut mitään, jos elää öisin suurimmaksi osaksi ja silloi oli myös ruoka aika.

Brisha huomasi muukalaisen epäröivän pitkään, ennen kuin tämä vastasi, eikä vastaus kuulostanut sittenkään kovin vakuuttavalta. Niinpä hänen uteliaisuutensa heräsi.
"Työpapereita? Minkälaisia?" hän kysyi muistellen hämärästi jotakin äitinsä typerää sananlaskua. Uteliaisuus kissankin tappoi, tai jotain sinnepäin. Brisha virnisti itsekseen. Mies ei näyttänyt lainkaan pelottavalta, tuskin tällä olisi hopeatikaria viittansa kätköissä.
"Miten ylipäätään näet kirjoittaa, onhan sysipimeää. Hyvä, että näin eteeni, kun lähdin tänne rämpimään", hän jatkoi ja naurahti kepeästi.

Brisha tunki kapeat kätensä kuluneen takkinsa taskuihin ja jäi katselemaan lähdettä. Se ei ollut mitenkään taianomainen, sen päällä ei leijunut salaperäistä sumua, mutta olihan se omalla tavallaan kaunis. Vaikka Brishan järkevä mieli ei riittänyt syvällisiin pohdintoihin, hän melkein ymmärsi, minkä takia sodan jaloissa kompuroivat kansalaiset yhä jaksoivat hakea neuvoa tyynen lammen reunalta.

Vaalea hiuksinen huomasi, että nainen oli utelias asioista. Kuitenkan hän ei sanonnut siihen lauseeseen enempää jatkoa. Kuitenkin naisen toinen lause sai hieman miehen hämilleen, vaikka ulkoisesti ei näkynyt. Siihen asiaan hän mietti hetken ennen kuin hän vastasi lauseeseen.
" Ei täälä ole hirveän pimeää ole, kun tähdet näkyy taivaalla. Sen sijaan täälä on kylmä. Metsässä saattaa olla hieman pimeää, että joutuu räpiköimään tänne avaralle lähteelle." Lahpérius sanoi.
Miehen mielestä oli jonkun verran liaan kylmä, mutta onneksi on kunnon takki ylläänsä, joka lämmitti kunnolla. Jostakin syystä hän jäi katsomaan naisen kasvoja ja hänen eleääkin.
" Mikä teidät toi tänne? Jos ette pane pahaksi, että kysyi sinulta kysymyksen? " Mies kysyili.