Glory to the Brave.

// Jee mikä nimi, aivot surraa tyhjää. :S Severiä tänne odottelen. : D//

Aamupäivän aurinko kultasi toria ja lähikatuja säteillään. Pieni tuulenvire väreili ilmassa ja pyöritteli kevyesti kadun pölyä ilmassa.
Roteva mies asteli kadulla, tarkkailen ympäristöään ihan vain varmuuden vuoksi. Hän harppoi kohti pientä kuppilaa, jonka nimikylttiä auringon säteet peittivät. Tarpeeksi lähelle tultuaan nimikyltin saattoi lukea; Viisi vaahteranlehteä, kertoi tuo kyltti kuppilan nimeksi.
Mies avasi kuppilan oven, kopisteli saappaansa kynnyksellä ja harppasi sisään. Hän pyyhkäisi tuulen pörröttämää takkupehkoaan suoremmaksi ja kävi tiskin eteen seisomaan.
"Päivää taloon", mies murahti, "kulhollinen ruispuolukkapuuroa ja kolpakko maitoa, kiitos." Armondiksi kutsuttu mies kääntyi kohti kuppilan salitilaa ja katseli ihmisiä. Tila ei ollut edes puolillaan ihmisiä, eikä Armond toisaalta sitä ihmetellytkään, sillä eihän kovin moni näinä aikoina uskaltanut liikuskella edes päivisin ulkosalla. Hän päästi suustaan hassun, huokauksen ja murahduksen sekoittavan äänen ja suuntasi kohti nurkkapöytää, samaa jossa eilisiltana istui.

Tarjoilija toi miehen tilaukset melko pian sen jälkeen kun tämä ehti istua pöytään. Mies kiitti tarjoilijaa hymyillen ja alkoi lappaa puuroa kitaansa.

//Byhyy, vähän tönkstönks mutta pistetään flunssan aiheuttaman aivokatkoksen piikkiin... : D//

//Ja Severi tulloo ja tuo Renén mukanaan <33~//

René, tuo siro lohikäärmedemoni juoksi katua pitkin vilkuillen koko ajan taakseen, kasvoillaan epätavallinen virne. Tämän kasvot kun yleensä olivat vakavat kuin mitkä.
"Hei! POIKA! PYSÄHDY!" miehet perrässään huusivat, mutta mustahiuksinen poika vain jatkoi juoksemistaan minkä kerkesi. Hän ei ollut oikeastaan edes hengästynyt. Kädessään tällä oli pussukka, joka kilisi siihen malliin, että siinä olisi jonkin verran rahaa ja niinhän siinä olikin. Aurinko porotti taivaalta melko kuumana, ja se häikäisi noita demonin silmiä, joista toinen hohti punaisena ja toinen hieman harmaampana. Sen harmaamman silmän lävitse kulki arpi, joka oli luultavammin vaurioittanut nuorukaisen näköhermoja, ja siitä oli lähes täysin mennyt näkö. Se ei kuitenkaan haitannut tämän menoa juuri ollenkaan, vaan jos oli kerran varas niin aina varas. Tällä työllä hän oikeastaan elätti itsensä, vaikka sotakin oli pian tuloillaan ja killattomana hänen ei periaatteessa tarvitsisi kaiketi sotia mutta jos hän niin päättäisi niin tämä valitsisi vaanien puolen. Aasat kuitenkaan haluaisi mitään pikkurikollista leiviinsä.

Nuorukainen karkotti pian kannoiltaan nuo miehet ja hyppäsi samantien erään pienen talon katon päälle. Kuppila. Viisi vaahteranlehteä. Siellä demoni oli usein käynyt. Hän ei kuitenkaan hypännyt alas ihan heti vaan katsahti pussin sisältöä. Muutama pronssikolikko ja sitten loput olivatkin hopeisia ja kultaisia. Ihanaa. Siitä riittäisi rahaa taas joksikin aikaa. Mielihyvä täytti demonin mielen, nyt hänen ei tarvitsisi välttämättä välittää mitään huumeitakaan hetkeen.

Tämä hyppäsi alas katolta, ja tarkisti vielä, että miehet olivat kadonneet ja sitten tuo mustahiuksinen katsoi sisään kuppilaan.
"Saisinko lasin vettä", René sanoi hieman puuskuttaen ja kaivoi samalla pussista muutaman pronssikolikon, ja kun vesi kolpakko tuotiin hänelle, niin nuorukainen siirsi katseensa muuhun ympäristöön.
Hmm. Mihinköhän hän voisi istuutua. Ei, ei ainakaan höpöttävien vanhojen mummojen pöytään. Kuitenkin eräässä nurkkapöydässä istui mies, puurolautanen edessään. René huokaisi ja asteli varmoin askelin miehen luokse ja avasi suunsa:
"Saisinko liittyä seuraanne?"

//Eipä tuo mitään tönkköä ollut<33~
Kirjotin tän aika nopeesti mut halusin piakkoin vastailla siulle n.n//

Armond pisteli puuroa nautiskellen poskeensa, kohotti katseensa ovelle kuullessaan kellon kilahtavan. Hän näki miespuolisen henkilön astuvan ovesta, mutta ei sen kummemmin välittänyt tästä vaan suuntasi huomionsa jälleen puurolautaseensa sekä maitokolpakkoonsa.

Mies kohotti katseensa kysymyksen kuultuaan puolillaan olevasta puurolautasestaan ja tarkasteli nuorukaista, joka oli pyytänyt lupaa istua pöytään.
Hän rekisteröi pojan eripariset silmät ja siron ulkomuodon, hän nyökkäsi samalla murahtaen: "No eipä tässä kai varattua paikkaakaan ole, joten tervetuloa vaan."

Hän loi tutkivan katseen nuorukaiseen, kuin tahtoen rekisteröidä tämän pienimmänkin piirteen muistiinsa. Hetken katseltuaan hän uteli: "No, mikä tuo miehen näinä aikoina yksin kuppilaan?"

// Taisi tulla vähän lyhyt, anteeksi. D: //

"No eipä tässä kai varattua paikkaakaan ole, joten tervetuloa vaan."
Kuului vastaus tuon miehen suusta. René nyökkäsi kiitokseksi ja istuutui puuromiestä vastapäätä, hörppien aina välillä vettä kolpakosta, joka hänelle oli annettu.
"No, mikä tuo miehen näinä aikoina yksin kuppilaan?"
Tämä mies uteli. René loi eripari silmiensä vakavamielisen katseen tuohon puuromieheen, ja hymähti hieman, kuitenkin kasvot ollen melko pian takaisin peruslukemilla.
"Tämä on hyvä piilopaikka", René totesi mystisesti. Totta se oli. Ei tämä valehdellut, tämähän oli demonin piilopaikka nyt, kun hän pääsi karkuun noilta miehiltä, jotka olivat hänen pienen rötölsensä huomanneet.

"Entä Te? Saanen udella nimeänne?" René kysyi muodollisesti teititellen. Tämä meinaan oli varmasti häntä jonkin verran vanhempi. Tämä oli varmasti ihminen, olemuksesta päätellen ainakin ja hyvin roteva herra. René huokaisi hiljaa ja katsahti sitten ympärilleen. Viisi Vaahteranlehteä oli yleensä täynnä, paitsi nyt. Paikka oli hiljentynyt, muutamassa pöydässä istuskeli höpöttäviä mummoja ja siihen se oikeastaan jäikin. Sota. Sekin oli tuloillaan. Kukaan ei uskaltautunut ulos, ei pahemmin ainakaan. Ei edes päivällä. Renén pitäisi sodassa valita itselleen puoli, vaanit tai aasat. Vaanit kaiketi.

René hörppäsi kolpakostaan uudemman kerran ja tarkasteli nyt taas tätä herraa vastapäätä. René oli huono aloittelemaan mitään keskustelua, joten ei edes yrittänyt tunkea väliin mitään ympäripyöreää. Hän piti mielummin suunsa kiinni.

//Meikälläkin hitusen lyhkäseksi jäipi .__.//

// noniin, tulin lisäämään vastaustaakkaasi. (;//

"Vai oot sinä piilosilla", mies naurahti toisen kertoessa tulonsa syyn. Hän pyyhkäisi suutaan hihaansa, hörppäsi maitoa ja vastasi sitten hieman äkäisesti nuoremman kysymykseen:
"Te ja te... Lopeta tuo teitittely, pyydän. En minä sinua parempi oo, eikä tuollainen teitittely loppujen lopuksi ees kovin viksulta kuulosta, ainakaan omissa korvissani. Kutsu Armondiksi vaan... Ja täällä istuksin ihan vaan puuron takia, itse kun kehnomman puoleinen kokki olen. Mikäs sulle on nimeksi suotu?"

Suurempi mies kaapi puurolautaseltaan loput suuhunsa ja kulautti maidon kurkkuunsa. Hän laski tyhjän kolpakon pöydälle äänekkäästi kolahtaen. Mies katsahti ympärilleen, rekisteröi tajuntaansa mummojen marttakerhon sekä tarjoilijan, joka pyyhki tiskiä. Muita ei näkyvissä ollut ja mummojakin hän hiukan ihmetteli.
Kuinka nämä vanhukset tohtivat lähteä vaappumaan kodeistaan sodan keskelle?
Mutta kai teekupponen ja päivittäisten juorujen vaihteleminen kiinnosti enemmän kuin oman henkensä puolesta pelkääminen. Tai sitten nämä vanhukset olivat kestäneet niin monta sotaa, etteivät enää osanneet sitä oikein pelätäkään... Toisaalta taas mitäpä sitä suotta panikoimaan, kuolema tulisi jos olisi tullakseen.

Armond hipaisi miekkansa kahvaa, varmistaen aseen olevan tallella ja raapi sitten sänkistä leukaansa kääntäen samalla vihreiden silmiensä läpitunkevan tuijotuksen nuorempaan.

//Arr, miksi musta tuntuu että tästäkin tuli TAAS hieman lyhyt. >_< //

Toinen naurahti sen jälkeen kun nuorukainen oli kertonut olevansa piilossa.
"Te ja te... Lopeta tuo teitittely, pyydän. En minä sinua parempi oo, eikä tuollainen teitittely loppujen lopuksi ees kovin viksulta kuulosta, ainakaan omissa korvissani. Kutsu Armondiksi vaan... Ja täällä istuksin ihan vaan puuron takia, itse kun kehnomman puoleinen kokki olen. Mikäs sulle on nimeksi suotu?"
Renén kasvoilla käväisi hivenen mekaaninen hymy, tämä kun ei yleensäkään ollut kovin hyvä hymyilemään.
"Kutsu vain Renéksi", tämä totesi nimekseen, kun Armond sitä kysyi. Nuorukainen myös huokaisi hiljaa, hörpäten kolpakostaan viimeisenkin vesitilkan.

Mummoja. Ne vain juoruilivat, eivät pelänneet. Eivät pelänneet tulevaa sotaa, eivät ainakaan sitä näyttäneet. Ei Renékään pelännyt. Hän sentään oli soturi, hyvä taistelemaan sekä asein että ilmankin. Hän oli myös hyvä piiloutuja jos olisi tarvis, ja parhaimmassa tapauksessa sotaa käytäisiin yölläkin, jolloin demoniset voimansa ehkä saattoivat putkahtaa esiin, jos tähdistö olisi oikein sijoittunut. Häntä ei pelottanut ollenkaan.

Renén eripariset silmät tutkailivat ympäristöä, mutta kohta hän saattoi tuntea Armondin läpitunkevan katseen, ja vaistomaisesti tämäkin käänsi katseensa takaisin toiseen.
"Aiotko sinä lähteä sotaan?" René kysyi hiljaa ja antoi katseensa jälleen harhailla poispäin. Hän ei jostain syystä tykännyt katsoa ihmisiä suoraan silmiin, varsinkin jos nämä omasivat läpitunkevan katseen ja Armond todellakin omasi sellaisen. René oli myös omalta osaltaan alistuva persoona, jos sille päälle sattui.

//Eipä tuo nyt niin lyhykäinen ollut<33~
Itsellänikin hieman lyhyttä pukkaa ^^//

Armond nyökkäsi nuoremman esitellessä itsensä ja käänsi katseensa kohti kattoa.
Mielenkiintoinen nimi, ajatus käväisi hänen päässään.
Pian hänen ajatukset kiertyivät takaisin sotaan.
Joutuisiko hän piankin taistelemaan henkensä edestä?
Vielä niin ei ollut käynyt tässä kaupungissa, mutta ehkä piankin.
Toisaalta ajatus kiihotti soturin rohkeaa mieltä, toisaalta kylvi pelon siemenen ihmisen ajatusmaailmaan.
No ainakin hevoseni ja miekkani ovat huippukunnossa sotaa ajatellen, mies ajatteli vinosti hymyillen ja laski kätensä miekkansa kahvalle, katseensa hän antoi vaellella kuppilan seinissä, pöydissä ja tiskissä.

"Aiotko sinä lähteä sotaan?" Renén kysymys ravisti Armondin takaisin todellisuuteen. Hän räpsytteli silmiään selventääkseen ajatuksiaan ja huokaisi sitten vastaukseksi: "Soturina minun on pakko, eikä se minua haittaa. Taistelen jos niin on tarkoitettu, kuolen samasta syystä. Ja jos ei oo mitään minkä edestä taistella, ei oo mitään minkä edestä kuolla. Kuinkas sinä, taisteletko vai piiloudutko?" Mies päätti lauseensa naurahdukseen ja ilkikuriseen silmäniskuun, viitaten Renén syyhyn olla kuppilassa.

Niin, minkä edestä hän taistelisi ja kuolisi? Hän tahtoi suojella Valkoviimaa, suurta hevoskumppaniaan, vaikka tämä toki osasi itsekin pitää puolensa. Kotinsakin hän tahtoisi pitää. Vaimoa tai perhettä hänellä ei ollut, joten hän siis taistelisi oman elämänsä ja tämän kaupungin puolesta ja se olisi riittävä syy sotia raivokkaammin kuin koskaan, mies ajatteli.

// Ja pah, sullako muka lyhyeksi jäi. D: Yrität huijata mua. : D //

"Soturina minun on pakko, eikä se minua haittaa. Taistelen jos niin on tarkoitettu, kuolen samasta syystä. Ja jos ei oo mitään minkä edestä taistella, ei oo mitään minkä edestä kuolla. Kuinkas sinä, taisteletko vai piiloudutko?"
René meinasi purskauttaa loputkin vedet suustaan, ja nyt tämä jopa hivenen naurahti.
"Ei kyllä minä taistelen. Olen kuin myös soturi", mustahiuksinen nuorukainen sanoi vastaukseksi. Armondkin siis oli soturi. Ehkä kuitenkin hieman kunniallisempi, kuin hän.

"Minä en kuulu kumpaankaan kiltaan, mutta puolustan kuitenkin omaa henkeäni, jos niin on tarvis", René vielä lisäsi. Hän tosiaan oli killaton. Hän oli kyllä syntynyt vaaniperheseen, muttei ollut itse koskaan liittynyt itse kiltaan. Hän ei ollut nähnyt tarvetta siihen. Oikeastaan hän sotisi aasojen puolella vain, jos saisi rahaa, muuten hän sotisi vaanien puolella, mutta oikeastaan hän taistelisi vain oman itsensä puolesta. Hän ei alistunut kenenkään tahtoon, jos ei sitä itse halunnut. Eikä hän todellakaan halunnut.

René tunsi itsensä hieman vaivautuneeksi, koska ei osannut aloittaa keskustelua. Se vain oli pojalle vaikeaa, luonostaan. Hän ei ollut koskaan puhunut paljoa.

Samassa kuppilaan astui pieni mies. kääpiö. René älähti pienesti ja yritti piiloutua pöydän alle kääpiön nähdessään, mutta liian myöhään.
"Poika! Mihin sinä taas oikein hävisit?" Laré kysyi voimakkaalla äänellä, joka tuntui olevan hieman liian voimakas tämän kokoon nähden. Kääpiöllä oli punertava parta ja hiukset, jotka olivat hienoisen kiharat.
"Ja päivää teillekkin herra....?" Laré sanoi ja katsahti Armondiin, ojentaen kättään kätelläkseen miestä.
"Minä olen Laré, tämän Renén huoltaja."

Mustahiuksinen demoni ynähti hiljaa kääpiön vieressä. Hän todellakin oli hieman nolostunut. Hän oli karannut kotoa lähteäkseen hankkimaan hieman lisätienestiä epärehellisin keinoin ja Laré oli tietenkin haukankatseellaan huomannut pojan poissaolon.

//: DDD
No, eikai haittaa vaikka toin tuon Renén ns. ottoisän peliin?//

"Minä edustan aasoja, mutta mieluiten puolustan minäkin vain omaa henkeäni enkä killan etuja", Armond kertoi, vihreät silmät välähtäen.
"Vaikka oon soturi, en silti mielelläni vahingoita tai tapa ilman todella hyvää syytä. En nauti toisten tuskasta, toisin kuin jotkut muut", tämä jatkoi kertomista.

Armond oli puhelias ja hän olisi voinut puhua vaikka loputtomiin, mutta tämä nuorukainen tuntui hiljaisemmalta, joten hän ei kehdannut ruveta esittelemään kertomuksiaan.

Mies hätkähti Renén yrittäessä sännätä pöydän alle.
Hyökkäys?! Miehen käsi lennähti samantien miekan kahvalle ja hän ehti jo vetää sitä esiin huotrastaan, ennen kuin huomasi ettei vaaraa ollut. Kuppilaan oli tullut punapäinen kääpiö, jonka poika ilmeisesti tunsi.

Kääpiö puhutteli ensin Renéä ja ojensi sitten kätensä miehelle, esitellen itsensä. Armond työnsi miekkansa takaisin huotraan ja kätteli Laréksi esittäytynttä kääpiötä.
"Kutsu Armondiksi vaan", mies kehoitti naurahtaen.
Miehen silmät välähtivät pojan suuntaan, ilmeisesti tämä nuorukainen on karannut kotoaan. Voi sitä nuoruutta, mies ajatteli hymyillen vinosti.

// Jjuu, ei haittaa. 8D //

René kuunteli koko ajan, kun Armond puhui.
"Minä edustan aasoja, mutta mieluiten puolustan minäkin vain omaa henkeäni enkä killan etuja"
Välillä tämä nyökkäili toiselle, näyttääkseen että kuunteli. Armond tuntui olevan melkoisen puhelias persoona, toisin kuin hän.
"Vaikka oon soturi, en silti mielelläni vahingoita tai tapa ilman todella hyvää syytä. En nauti toisten tuskasta, toisin kuin jotkut muut"

Siinä samassa demoni poika jo olikin sännähtämässä pöydän alle. Laré. Miksi kääpiön olikaan pitänyt tulla kuppilaan juuri nyt?
Mestari kääpiö oli kuitenkin jo haukankatseellaan huomannut piilottelevan Renén ja ampaisikin kaksikon luokse, esitellen itsensä ja jälleen sai Armondkin esitellä ittensä.

"No, mitäs sinä René olet taas mennyt tekemään?" kääpiö naureskeli ja pamautti demonia selkään, niin että tämä älähti kärsivästi.
"En mitään, istuskelen täällä vain Armondin seurana", nuorukainen murahti ja katsahti sitten Laréa joka ei kuitenkaan enää kiinnittänyt Renéen mitään huomiota vaan oli kääntynyt puhuttelemaan Armondia.
"Kaunis päivä on tänään tulossa. Ei täälläkään enään näin sodan jaloissa näy porukkaa, kun kuppila yleensä on tähän aikaan jo täynnä matkalaisia ja ties keitä muita", kääpiö pälätti innoissaan. Hän todellakin oli puhelias persoona. Kääpiö jutteli lähes aina ja René kun ei puhunut paljon mitään, niin kääpiö periaatteessa harjoitti kotona yksinpuhelua.

"No, mitäs mieltä Armond on sodasta? Paha paikka. Mitähän meidän killattomien oikein pitäisi tehdä? No, jos se ei ole tarpeen niin minä en ainakaan osallistu mielelläni sotaan", Laré taas puhua pälätti ja René tyytyi vain hautaamaan kasvonsa käsiinsä. Hienoa.

Armond naurahti kääpiön kiusoitellessa nuorukaista. Samassa tämä riehakkaan puheliaalta vaikuttava kääpiöherra jo kääntyi puhumaan hänelle, tuo kääpiö kehui alkavaa päivää ja puheli kuppilan väkimäärästä.

"Niin, todella kaunis päivä. Harmi vain, että sodan mukanaan tuoma tunnelma taitaa sen pilata", Armond sanoi pahoittelevasti, "olisi paljon mukavempaa, jos kuppila voisi jälleen olla täynnä. Nyt täällä istuksii vain pälättäviä mummoja, rohkeita matkalaisia silloin tällöin tai sitten näitä piileskeleviä nuorukaisia..." Päättäessään lauseensa, Armond virnisti Renélle ja iski silmää.

"Jaa että sodasta? Suoraan puhuessani voisin sanoa inhoavani sitä, vaikka soturi ookin. En oikein pidä ajatuksesta että täysin samanarvoiset ihmiset sotivat toisiaan vastaan ilman järkevämpää syytä. Vaikka itse aasoihin kuulunkin, mielestäni esimerkiksi uskonto tai maallinen omaisuus eivät oo päteviä syitä ryhtyä tappamaan toisia", Armond paljasti mielipiteensä.

"Minusta rauha tulisi tehdä mahdollisimman pian, killattomatkin saisivat rauhan eivätkä olisi pakotettuja valitsemaan puoliaan. Tärkeimpänä kuitenkin kaikista, killalliset voisivat elää rauhassa eikä tarvitsisi pelätä joka kulman takana vaanivaa kuolemaa", mies kiristeli hampaitaan puhuessaan.

Häntä oli alkanut toden teolla ärsyttämään tämä sota, miksei se voisi jo loppua vaikka vasta olikin alkanut. Mies puisteli päätään hiukan ärtyneenä.

// Äww. Tämä oli viimeinen pelaukseni ennen kuin huomenna lähden lomalle, joten jatkamme varmaan sitten kun palailen... Hauskaa lomaa! //

Laré oli taas innostunut puhumaan tämän uuden tuttavuuden kanssa ja René istuskeli "isänsä" toisella puolella kasvot haudattuina käsiin. Voi tätäkin päivää. Miksi kääpiön piti juuri nyt hänet löytää?

Kun Armond puhui pälättävistä mummoista jotka olivat vallanneet kuppilan niin mies iski Renélle silmää kun hän sanoi siellä olevan myös piileskeleviä nuorukaisia. Hienoinen puna nousi demoni nuorukaisen kasvoille ja tämän kasvoille levisi hentoinen hymy, jonka tämä kuitenkin peitti käsillään. Voih! Mikä päivä!

Kääpiö kuunteli tarkkana toisen lauseita ja nyökkäili aina välillä. Tosiaan killattomien ei pitäisi valita puoliaan pakosti. Sehän ei olisi oikein, koska hehän eivät muutenkaan kannattaneet kumpaakaan kiltaa.
"Totta. Rauhasta olisi hyötyä kaikille, ei vain killallisille vaan myös killattomille, kuten me Renén kanssa olemme. Mutta mielestäni kummankaan killan ei pitäisi saada yksinvaltaa, sillä silloin toista kumminkin sorrettaisiin koko ajan", kääpiö puhui jälleen ja ihan asiaakin. Tätäkin inhotti suuresti sota, vaikkei se oikeastaan käynnissä vielä ollutkaan.

"Eikö tämän kaupungin eri puria voisi ihan vain juttelemalla sopia? Kaipa nuo vaanien ja aasojen valtiaat ja valtiattaret omaavat puhumisen taidon kuten me tavalliset tallaajatkin? Minusta on ihan pöljää muutenkin ettei aasat voi sietää vaaneja ja toisin päin. Olisi kaikilla paljon mukavampi elää kun tälläistä ei olisi", Laré puhua pälätti ja René huokaisi hiljaa. Tästä tulisi pitkä keskustelu jos kääpiö saisi päättää. renéstä kun ei tohtinut saada juttukaveria muuta kuin joskus harvoin. Nuorukainen oli muutenkin vakavamielinen ja hieman erilainen.

//Kuin myös hauskaa lomaa siulle <33~//

Armond hymyili; hän oli vihdoin saanut juttuseuraa, joka puhui kunnolla. Viime päivät hän oli puhellut lähinnä Valkoviimalle, joka ei valitettavasti osannut puhua, nyökytteli vain.

Mies virnisti nuorukaiselle, joka peitteli hymyään hiukan punastuen.
Armond käänsi kuitenkin katseensa kääpiömieheen tämän puhuessa ja nyökytteli tämän asialle.

"Aivan, oishan se kamalaa jos yksi kilta olis yksinvallassa. Turhaa tappamista ja ihmishengillä leikkimistä tulis olemaan paljon", mies puhahti kääpiölle.

"Kai nuo valtiaat ja valtiattaretki osaa ihan asiallisesti puhumalla selvitellä välinsä, elleivät sitten oo liian humaltuneita vallastaan. Jos ovat niin heidäthän sieltä pitäis mäkeen heivata eikä suotta tappaa meitä tavallisia tallaajia, kuten asian ilmaisit", Armond hymyili ja jatkoi, "minäkään en ymmärrä mikä tässä nyt on vikana, etteivät muka aasat ja vaanit vois olla ystäviä keskenään. Uskovathan he eri asioihin mutta ei sen pitäis olla este ystävyydelle. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Vai oliko tuo rakkauden riimi?" Armond päätti puheensa mietiskelevään lauseeseen ja naurahti.

Mies siveli hiukan hajamielisesti kolpakkoaan, joka jo jonkin aikaa oli ammottanut tyhjyyttään. Voisinpa hakea itselleni olutta ja tarjota tälle mukavalle herrallekin, Armond ajatteli muttei viitsinyt vielä nousta tuoliltaan. Hän venytteli, haroi tukkaansa sormillaan ja raapi sitten sänkistä leukaansa. Hänen suunsa oli melkoisen kuiva, ehkä juoma olisi sittenkin juuri nyt paikallansa.
"Itselläni ainakin suu tuntuu autiomaalta, voinko tarjota jotain juotavaa Laré?" Armond kysyi ja nousi jo puolittain seisomaan.

//Wihii, terve taas. (: Yritin väkertää mahdollisimman pitkää, mutta en nyt tiedä oliko tämä niiiiin pitkä... //

Laré kuunteli koko ajan keskittyneesti, mitä Armond puhui, kun taas René hautasi kasvot käsiinsä. Siinä hän nyt vaan istuskeli, Viidessä Vaahteranlehdessä ottoisänsä ja tämän Armondin kanssa, pukisematta mitään. Mustahiuksinen nuorukainen tunsi itsensä nurkkaan ahdistetuksi ja tämä halusi vain päästä pois, mutta mitenkäs sitä kääpiön nokan edestä livahdettaisiin. Larélla kun tunnetusti oli "haukan silmät" ja tämä kyllä näki pienenkin liikkeen ja varsinkin sen jos poika lähtisi livahkoon.

"Kaikkihan me olemme erilaisia, eihän maailmassa olisi muuten mitään itua, jos me kaikki olisimme samanlaisia, ja kyllä tuo taisi olla rakkauden riimi, mutta käyhän se ystävyyteenkin", Laré naurahti ja virnisti nopeasti Renén suuntaan, joka huokaisi tylsistyneesti.
"Itselläni ainakin suu tuntuu autiomaalta, voinko tarjota jotain juotavaa Laré?"
Kääpiö nyökkäsi naurahtaen ja totesi sitten:
"Kyllähän puhuessa suu kuivuukin. Voisin ottaa kolpakon olutta."
René kurtisti kulmiaan ja huokaisi jälleen melko näkyvästi ja kääpiö katsahti toiseen hieman tarkkailevasti.

"Missäs sinä muuten olitkaan?" kääpiö kysyi ja piti haukankatseensa koko ajan punasilmäisessä demonissa joka yritti olla koko ajan katsomatta toista silmiin. Hän ei halunnut nähdä tämän tuimaa katsetta.
"Olin...kävelyllä", demoni murahti ja käänsi nyt taas katseensa pöydän puiseen pintaan jossa kiemurteli erinäisiä kuvioita.

Onneksi Laré jätti Renén tarkkailun ja käänsipä kääpiö katseensa sitten takaisin Armondiin. René oli ihan hyvillään, että kääpiö oli vienyt katseensa hänestä muualle. Muutaman kerran demoni puuskahti tyytymättömästi.
"Voi voi tätä nuorisoa. Aina ne ovat jossain pahaa tekemässä, ties mitä tämä Renékin oli taas tekemässä", kääpiö sitten totesi ja René sai huokaista jälleen. Niin, Laré tykkäsi piikitellä demonia minkä kerkesi tai sitten muuten vain kiusoitella toista. Mihin René oli tottakai tottunut.

Nyt Renékin sitten päätti avata suunsa ja kysyikin Armondilta:
"Oletko kauankin asustellut Payonissa?"
Eihän demoni nyt sentään hiljaisuudestaan huolimatta halunnut olla vain hiljaa ja kuunnella näiden kahden jutustelua sodasta ja muusta.

//Haih taas<33~ Sopiva tuo oli n__n//

Armond kuunteli Larén puhetta ja antoi samalla katseensa kaarrella pitkin kuppilaa.
"Niin, aivan. Harmi vain, etteivät kaikki tajua että erilaisuus on rikkautta", mies puhahti vastaukseksi.
Armond nyökkäili kääpiölle ja vinkkasi sitten tarjoilijan luokseen.
"Kaksi kolpakollista olutta, kiitos", mies tilasi.

Armondin tehdessä tilausta ehti kääpiö tiukata nuorelta demonilta tämän tekemisistä. Armondia tuppasi väkisinkin naurattamaan tämä nuorison niin kutsuttu itsenäistymishalu, poika kun ei tahtonut kääpiölle paljastaa tekemisiään. Armond peitti naurahduksensa hillityllä yskänpuuskalla.

"Niin, mutta muistelepas millainen itse olit nuorena", Armond naurahti kääpiön päivittelylle, "minä ainakin olin joka paikassa menossa ja aina piti olla ensimmäisenä jotain tekemässä."

Mies liu'utti katseensa tarjoilijaan, joka täytti juuri heidän kolpakoitaan. Samassa mies jo joutui kääntämään katseensa takaisin Renéä kohti, kun tämä tiedusteli kauanko Armond oli Payonissa asunut. Armond oli hetken hiljaa, laskien mielessään kulunutta aikaa. "Hetkinen... En ole varma kauanko tarkalleen olen täällä ihastuttavassa kaupungissa viettänyt, mutta olisinko ainakin kuusi syksyä täällä jo nähnyt", Armond lopulta kertoi.

Armond vilkaisi taas tarjoilijaa, joka nyt lähti täysiä olutkolpakoita kuljettamaan kohti heidän pöytäänsä. Armond kaivoi taskustaan muutaman kolikon ojentaen ne tarjoilijalle tämän asettaessa kolpakot pöydälle miesten eteen.

Samassa Armond huomasi, ettei ollut pojalta muistanut kysyä tahtoiko tämä juotavaa. "Ohops, anteeksi. Unohdin kysyä sulta René, janottaako sua? Vaikka tuskin sinä olutta vielä juot", Armond virnisti.

Armondin vihreät silmät tuikkivat iloisina tämän katsellessa demonia ja kääpiötä. "Niin, entäpä sinä, oletko kaupungin kasvatti vai muualta tullut? En muista sun sanoneen alkuperääsi mutta suo anteeksi jos muistini pettää tässä kohti", Armond vinkkasi ja kohotti kolpakon huulilleen.

Kun Armond sitten palasi takaisin, kiinnitti Larè huomionsa taas tähän. Ja sitten tuo toinen totesikin, että muistiko kääpiö millainen hän oli nuorena ollut. Siihen Laré vain naurahti.
"Niin, totta. Minä olin kyllä myös menossa aina joka paikkaan", kääpiö naurahteli ja vilkuili aina välillä Renéä joka näytti toden totta kyllästyneeltä. Tämä puhisi ja huoahteli koko ajan. Nuorukainen ei kyllä olisi jaksanut siinä pitkään kykkiä, kunnes tämä sitten viimein sai suunsa auki ja kysyikin Armondilta, kuinka kauan tämä oli Payonissa asustellut.

Ihastuttava kaupunki. Kyllä muuten, mutta kaikki oli toisaalta taas niin huonosti Payonissa. René nyökkäsi vastaukseksi, ja samalla näytti, että oli kuunnellut toista. Mustahiuksinen vilkaisi nopeasti myös kääpiötä, joka näytti keksivän juuri taas jotain puheenaihetta. Ainakin toinen näytti siltä. Ja René kyllä ottoisänsä tunsi.

"Ohops, anteeksi. Unohdin kysyä sulta René, janottaako sua? Vaikka tuskin sinä olutta vielä juot" Armond sitten kysyi, kun tarjoilija oli tuonut oluet Larélle ja Armondille. René pudisti päätään.
"Ei kiitos, en minä mitään tarvitse", René murahti sitten ja hymyili nopeasti toiselle kun tämä oli demonilta kuitenkin asiaa kysynyt. Eipä Renéllä juurikaan jano ollut, vastahan tämä oli vesilasinsa juonut tyhjäksi, minkä oli aikaisemmin ostanut, ennen kuin kääpiö oli paikalle edes tullut. Ja olisi kyllä voinut poissa pysyäkin. Miten Laré aina keksi tulla sinne missä René oli? Näitä tälläisiä tapauksia kun oli sattunut muitakin, ei ainoastaan nyt.

"Niin, entäpä sinä, oletko kaupungin kasvatti vai muualta tullut? En muista sun sanoneen alkuperääsi mutta suo anteeksi jos muistini pettää tässä kohti" Armond kohotti lausahduksensa jälkeen kolpakkonsa huulilleen samoin teki kääpiö demonin vieressä.
"Öh, synnyin kivikylän liepeillä mutta olen asunut täällä jo jonkin aikaa, Larén luona", demoni vastasi ja katsahti sitten Laréa joka taputti poikaa nyt selkään.
"Niin, minä sattumalta törmäsin Renéseen ja siitä lähtien tämä nuorukainen onkin luonani asutellut", mestari kääpiö kertoi ja sai Renén voihkaiseimaan. Hän ei halunnut, että Laré alkaisi kertomaan iänikuisia juttuja hänestä ja hänen kommelluksistaan.

René huokaisi jälleen ja siitä oli näyttänyt tulevan tapa. hän katsoi Armondia.
"Anteeksi kun utelen, mutta mikä olet ammatiltasi`" demoni sitten kysyi, vaikka mitäpä hän oikeastaan sillä tiedolla teki. Hän vain halusi että Laré ei alkaisi kertomaan mitään juttujaan Renéstä, kun kääpiö kiusoitteli häntä muutenkin tarpeeksi. Mustahiuksinen katsoi koko ajan Armondia ja vilkaisi välillä Laréa joka hörppi omasta kolpakostaan lähes tasaisin väliajoin. Tämäkin näytti odottavan Armondin vastausta.

"Minä olen takoja, seppä. Että jos tarvitset aseita tai jotain muuta, niin puoleeni voi kääntyä. Renéllekin taoin miekan", kääpiö puhui. Hän tiesi olevansa hyvä työssään, eikä sitä käynyt vähättelemäänkään. Toinen todellakin oli taitava. Sen René oli jo saanut moneen kertaan huomata. Miekka, jonka kääpiö oli hänelle takonut, oli erittäin kaunis ja hyvä. Sillä nuorukainen olikin päässyt monesta pinteestä pois. Pinteistä, joista kääpiö ei tiennyt mitään, eikä kyllä tulisi ihan heti tietämäänkään.

//Hieman kökköistä nyt kyllä tuli meikän osalta -.- //

Armond kuunteli hiljaa kääpiön ja demonin puheita, nyökytellen välillä kuuntelemisen merkiksi. Aika ajoin mies kohotti kolpakkonsa huulilleen ja siemaisi olutta, makusteli sitä hetken suussaan ja nielaisi sitten.
"Nii, onhan se hyvä että tällä vallattomalla nykynuorisolla on huolehtijansa ja turvapaikkansa, johon pääsee rauhoittumaan vaikka muuten se aikuistumienn niin mukavaa puuhaa onkin", Armond naurahti ja jatkoi sitten vähän surumielisemmin, "itelleni ei oo omia eikä ottolapsia suotu. Enkä kyllä suoraan sanoen usko, että kovin hyvä isä olisinkaan."

Armond vei kolpakkonsa jälleen huulilleen ja juotuaan huokaisi syvään.
Pian nuori demoni uteli hänen ammattiaan ja Armond vastasi: "Höpsis tuo mitään utelua, tokihan sitä kysyä saa. Pelottava soturihan minä oon, aatelissoturiksi ne minua tituleeraavat mutta en minä aatelinen oo vaikkei rahasta puutetta ookkaan." Niin, tottahan se oli. Kyllä Armondilla rahaa riitti, eikä siitä koskaan ollut puutetta. Eihän silti kyllä aateliseksi itseään luokitellut, varsin laiskojahan näistä suurin osa taisi olla eikä Armond todellakaan itseään laiskaksi osannut kuvata. Ellei laiskottelemiseksi sitten laskettu tätä kuppilassa istumista, puuron syömisen ja oluen siemailemisen kera.

Kääpiö kertoi omasta sepän ammatistaan ja Armond kuunteli kiinnostuneena.
"Itse asiassa saattaisin pikapuolin tarvitakin uuden miekan, vaikka tämä nykyiseni varsin loistava onkin", Armond kehui ja taputti vyöllä roikkuvaa huotraansa. Niin, olihan Sinihohto loistava, melkeinpä voittamaton miekka. Mutta jos sille kävisi jotain, ei Armondilla olisi varalla tavallista miekkaa, milläs mies sitten henkeään puolustaisi. Ei tainnut enää hevillä löytyä kääpiötä takomaan samankaltaista miekkaa. Samassa Armond tajusi että häntä vastapäätähän istui kääpiö, mies puisteli päätään ja naureskeli omalle tyhmyydelleen.

"Niin, tämä nykyinen miekkani on kääpiöiden maan alla takoma. Sanoivat sen omaavan kääpiöiden suomia voimiakin, mutta tiedä sitten.
Voin kyllä kertoa etten oo yhtään taistelua tän Sinihohdon kans hävinny eikä sitä kyllä näiden vuosien aikana oo kertaakaan tarvinu terotella ja silti on aina loistavassa viiltoterässä", Armond kehuskeli hiukan rintaansa röyhistäen, "en tiedä, pystyykö kukaan enää tälläistä takomaan."
Heitettyään ilmaan tuon puolittaisen vihjeen, mies jäi katselemaan kääpiötä kasvoillaan jännittynyt ilme, odottaen toivomaansa vastausta.

//ARGH. Tästä tuli nyt hiukan tökstöks, koska unohdin varmaan puolet kirjoittamastani kun eksyin taaaas painamaan tuolta ylhäältä pikalinkkiä ja kaikki teksti katosi. >_< //

Kun Armond sitten totesi, että onneksi nykynuorisolla on huolehtijansa ja turvapaikkansa, ja muutenhan se aikuistuminen kivaa onkin, niin René vain tyytyi tuhahtamaan. Hän oli ihmisissä suunnilleen kahdeksantoista mutta muuten oikeastaan paria vuotta vanhempi, kiitos sen demonin veren ansiosta. Eikä hän vanhenekaan niin nopeasti ollenkaan.
"No kuka tietää, vaikka olisitkin ihan hyvä isä", demoni sitten totesi ja nojasi päätään toiseen käteensä, joka oli kyynärpäätä myöten pöydän päällä. Mustat pitkät hiukset valahtivat eteen, ja tämä vilkaisi jälleen nopeaan muuta osaa paikasta. Ei mitään kiinnostavaa vieläkään. René sulki hetkeksi ruusunpunaiset silmänsä ja huokaisi syvään. Niinpä niin, onneksi ne miehet eivät löytäneet häntä täältä vaan luultavasti juoksivat typerinä ohitse. Hän kun oli sattunut taas hieman varastelemaan. Minkäs teet, kun on seikkailunhaluinen luonne.

Kun René sitten uteli toisen ammattia, niin Armond vain totesi. Soturi, pelottavakin vielä, no ei kyllä Renén mielestä, tai eihän hän ollut nähnyt toista miekkailemassa tai mitään. Ihan mukava henkilö näin muuten näytti olevan ja kova puhumaan.
"Olen minäkin taitava miekan käyttäjä", René vastasi sitten hieman naurahtaen. Niin, hänhän oli soturi myöskin, joskin aika harvakseltaan sitä ammattia harjoitti vaan enemmänkin juuri tuota varastelua ja erinäisten huumauttavien aineiden välittämistä puolelta toiselle. Itse hän ei niitä kyllä ollut sortunut käyttämään, ei. Hän ei halunnut päätään sekaisin niistä aineista, ja sittenhän tämä haukansilmä Laré huomaisi heti. Ja sitten tulisikin tupenrapinat.

Kun kääpiö sitten alkoikin selittämään omasta ammatistaan niin Armond kuunteli kiinnostuneena, mutta René ei. Hän oli kuullut tuon niin monta kertaa. Mutta sitten Armond totesikin, että ehkä tarvitsisi uuden miekan kohtapuolin. Ja nopeasti René käänsi päänsä Larén puoleen. Kääpiön silmissä vilahti outo kiilto joka kuitenkin hälveni lähes heti. René huokaisi, kääpiö saisi uuden haasteen varmaan jos takoisi Armondille kunnon miekan. Ja sitten kun Armond kertoi, että miekkansa, Sinihohto, oli kääpiöiden takoma, niin sekös innostutti suuresti ottoisäänsä. Ja vihje ilmaan. Sen tajusi René sekä myös kääpiö vieressään. Kiilto oli palannut silmiin ja demoni voihkaisi. Nyt sitä mentäisiin. Laré oli kunnianhimoinen henkilö, kuten kääpiöt olivatkin ja vaikka tämä kääpiöistä erottuikin selvästi optimistisuudellaan, niin kääpiö mikä kääpiö. Haasteet oli otettava vastaan.

"Hah, minä taon sinulle miekan, ja vielä halvalla!" kääpiö toitotti ja ojensi kättään kätelläkseen Armondia.
"Minä menen pajalle edeltä, niin te voitte tulla Renén kanssa perästä. Etsin vain hieman tarvikkeita", kääpiö innostui selvästi tästä jutusta ja hörppi oluensa loppuun ja heilautti kättään, kiittäen vielä oluesta ja häipyi istten vihellellen ovesta ja suuntasi pajaansa kohti.

René naureskeli.
"Hän on tuollainen aina, jos vain saa haasteen", demoni naureskeli ja ihme kyllä että nauroi. Yleensä hän oli hyvinkin vakava nuorukainen. Mutta ottoisänsä innostuneisuus huvitti tätä suuresti.
"Me voimme lähteä kohtapuoliin perään, sinne kuitenkin menee hetki kävellä. Laré varmaan tuli ponillaan meinaan, niin hän kyllä on melkoisen nopeasti perillä", René sitten totesi ja hymyili vieläkin. Kääpiö mikä kääpiö.

//Voih, miulle on käynyt samoin muutamaan otteeseen... >.< //

Armond nyökkäsi demoninuorukaiselle hyväksyvästi, tämän kertoessa olevansa myös näitä taitavia miekan käyttelijöitä.
Vaikka ei kai tuo ihme ollut, jos ottoisä takoi aseita sun muuta, pakostahan sitä oli niiden kanssa muutenkin tekemisissä.
Mies naurahti ja hymyili innoissaan kääpiölle, nähdessään miten selvästi tämä oli innostunut Armondin puhuessa miekan tarpeestaan.

Kääpiö kiirehtikin lupailemaan Armondille miekkaa ja vielä halvalla, ojentaen kätensä Armondille. Mies nyökytteli innoissaan ja ravisti kääpiön kättä, ennen kuin tämä ilmoitti lähtevänsä saman tien pajalleen ja pian häipyikin ovesta selvästi onnellisesti vihellellen.
Armond toivoi, että halvasta hinnasta huolimatta työn laatu olisi huippuaan, vaikka ei kai noin mukava mies voisi muuta saadakaan aikaan kuin loistavaa jälkeä. Toisaalta tämä saattoi olla haitta työlle, liikaa huomiota pois vieviä asioita tahtoi ilmaantua, Armondilla itselläänkin oli kokemusta tälläisestä.

"Niin no, mielelläänhän useimmat meistä ottavatkin haasteita vastaan", Armond vastasi hymyillen Renélle. Armond kulauti kolpakkonsa tyhjäksi ja katsoi sitten taas tuota demoninuorukaista.
"No kun meillä kerran on tässä nyt aikaa ennen lähtöä, niin kerrohan mulle mitä tuollaset pojanklopit nykyaikana tietävät maailmasta? Meinaan siis että ootkos paljon nähny tätä maata ja sillä tavalla", Armond naureskeli omalle selitykselleen ja katseli poikaa uteliaana ja leikillään kysyi vielä, "ja mitenkäs, kai noin komea poika jo kohta naimisissa on?"

//Sorry, hitusen lyhkänen. :s Niin ja, taisi jäädä nyt viimeiseksi pelauksekseni vähään aikaan kun saan huomisen jälkeen vasta elokuun lopussa, joten ei mitään kiirettä vastailussa. (: //

Kääpiö oli singahtanut ulos heti ja luultavammin nyt ratsasti ponillaan pois. Pajalleen takomaan heti uutta miekkaa Armondille. Siitähän tuo olikin innostunut heti, eikä mikään ihme. Hän ei ollut pitkään aikaan saanut tälläisiä haasteita, kuin nyt oli Armond ilmoille sellaisen heittänyt. Renékin oli oikeastaan ihan hyvillään siitä, että ensinnäkin kääpiö oli häipynyt kiusaamasta häntä ja että toinen oli saanut vihdoin työn osakseen, jota tultaisiin todellakin arvostamaan. Oli sellaisiakin ihmisiä jotka olivat vain haltioiden tekemien aseiden puolella eivätkä voineet sietää ollenkaan kääpiöiden takomia miekkoja sun muita. Siitä oli varmaan monasti ollut kinaa haltioiden ja kääpiöiden keskuudessa. Ja vaikkei Laré näitä suippokorvaisia mitenkän tuominnut tai väheksynyt niin silti hänellä oli oma ylpeytensä ja hän tiesi että pystyisi takomaan ihan mitä vain, mitä haltiatkin.

Kun Armond sitten puhui sen jälkeen kun oli kolpakkonsa tyhjäksi hörppinyt, niin René käänsi ruusunpunaisten silmien katseen tähän. Niin, olihan hän jonkin verran nähnyt, muttei pahemmin.
"No, olenhan minä jonkin verran ja täytyy myöntää että kaupungin pienimmät kujat tunnen melko lailla hyvin", René totesi sitten ja hymähti lopuksi. Muuta ei tämän soturin tarvitsekaan tietää. Varsinkaan hänen toista ammattiaan, jota harjoitettiin näillä syrjäkujilla.

Mutta seuraava kysymys sai demonin punehtumaan pahanpäiväisesti. Naimisissa! Eihän hän nyt naimisissa voinut olla, kun myönnettävä hänen oli, ettei naiset kiinnostaneet häntä päivääkään.
"Tuotah, ei se nyt vielä... ole ihan ajankohtaista. Vapaana on paljon kivempaa", René sitten mutisi vastaukseksi ja yritti saada punaa kasvoiltaan pois jotenkin ja käänsikin katseensa nyt hetkeksi pöytään. Miksi kaikkien piti aina mennä tuollaista kysymään.
"No itse et taida myöskään olla naimisissa, mikäli olen oikein tajunnut?" René sitten ponnautti kysymyksen takaisin esittäjälleen. Punakin alkoi pikkuhiljaa hälventyä. Onneksi.

"Oletko sinä kierrellyt paljon? Tai siis tunnetko sinä erilaisia paikkoja" René sitten kysyi ehkä hieman tönkösti muotoillun kysymyksen, ja siirsi taas kunnolla katseensa toiseen. Hän oli saanut kerättyä itsensä tämänä Armondin aiemmasta kysymyksestä. No, kaikkiahan se yleensä kiinnostikin, että oliko nuorukainen jo kenties menossa naimisiin. Varsinkin Larén höppänät ystävät, jotka saattoivat joskus kiusoitella häntä vielä pahemmin kuin kääpiö itse.
René baputteli hieman pöytää odottellessaan vastauksia ja katsoi taas ympärilleen. niin, sota veti kovin väkeä koloihinsa. Jotkut kuitenkin olivat toisaalta niin tottuneet sotiin ja sun muihin, etteivät jaksaneet välittää, kuten ei hänkään. René kuolisi jos olisi pakko, mutta jos olisi eloonjäämisen toivoa, niin sitten hän pysyisi vielä hengissä niin pitkään kuin mahdollista.

//No mie jätän vastauksen nyt kuitenkin n__n Vastailet kun kerkiät <3//

Armond katseli demoninuorukaista kepeä virne suupielessään.
Hän naurahti rempseästi pojan reippaasti punastuville kasvoille, minkä miehen kiusallinen kysymys oli saanut aikaan. Armond kuitenkin veti kasvoilleen vakavamman ilmeen pojan vastakysymyksen myötä. Niin, hänkään ei ollut naimisissa mutta hänestä vapaana oleminen ei aina ollut niin mukavaa. Olisipa kiva, kun kotona olisi joku puurokattilan kanssa odottamassa työstä palaavaa miestä. Armond huokaisi ja kokosi vastauksen:
"Niin, en oo vielä kohdannu naista, jonka kans tahtoisin loppuelämäni viettää. Vaikka olishan se mukavaa, jos ois joku..." Armond puisteli hitaasti päätään ja katseli Renéä.

Pian nuorukainen kuitenkin jo tiedusteli, oliko Armond nähnyt maailmaa.
"Niin no, oonhan minä melkoisesti ehtinyt ympäri maata matkustella. Vuorilla tosiaan oon syntynyt ja sieltä lähtenyt matkaan. Erään kääpiön luona syrjäseuduilla asuin useammankin vuoden... Itse asiassa en muutamaa hassua vuotta enempää ole tässä kaupungissa viettänyt", Armond päätti kertomuksensa, jääden pohtimaan elämäänsä.

Mies oli ajatellut, ettei hänen elämässään niin erikoisia asioita ollut tapahtunut, mutta kuinka moni lähti vain kuusitoista kesää nähneenä kotoaan ja maailmaa kiertämään, ilman hevosta tai sen kummempia aseita? Ei kovinkaan moni. Eikä kovinkaan moni ensin taistellut kääpiön kanssa ja sen jälkeen pelastanut kääpiön pulasta useampaan kertaan. Eikä kovinkaan moni lopulta olisi ollut niin läheisissä väleissä samaisen kääpiön kanssa kuin Armond oli ollut. Ja kovinkaan moni ei todellakaan olisi ottanut hylättyä, kuolemaisillaan ollutta hevosta mukaansa, hoitanut sitä kuntoon ja lopulta kouluttanut siitä kestävää sotaratsua ja ystävää. Ei ei, Armond oli kuin olikin kokenut melkoisen paljon elämänsä aikana, vaikka sitä ei niin tullut ajatelleeksi.

Armond havahtui ajatuksistaan ja katsahti ulos.
"Joko me kohta lähdemme kasvatti-isäsi perään?" mies tiedusteli ja hymyili hiukan väsyneesti.

// Heippa taas. Anteeksi tämä "pieni" tauko tässä, mutta en vain ole löytänyt sopivaa fiilistä kirjoittamiselle. Eikä tämäkään nyt mikään mahtava ollut, mutta toivottavasti kelpaa. (: //

René tarkasteli koko ajan ympäristöään, huokaisten aina välillä. Hän oli ihan punainen, koska Armond oli todellakin esittänyt kiusallisen kysymyksen. Renéllä oli omat salaisuutensa ja nyt hän yritti olla mahdollisimman normaalisti ja sai kuin saikin oman punastuksensa hälvenemään kasvoiltaan. Nuorukainen kuitenkin ponnautti kysymyksen takaisin kysyjälleen ja kuunteli toisen vastauksen. Hienoinen virne nousi demonin kasvoille, ja tämä pyöritteli päätään.
"Niin, olisihan se toki..." Hienoinen huokaus säesti tätä lausahdusta. Kuitenkin tällä oli paljon kysymyksiä, jotka vain odottivat ilmoille lausumista. Nyt hänellä olisi aikaa kysyä Armondilta kaikkea mahdollista, nuorukainen kun ei kuitenkaan ollut nähnyt maailmaa ja Armond ehkä oli. Niinpä tuo avasikin suunsa ja kysyi asiaa. Pää kallistui hieman toista olkapäätä kohden, kun René kuunteli Armondin kertomusta. Tämä oli kateellinen tuolle, joka maailmaa oli nähnyt. Hän kun ei ollut nähnyt kuin tämän pahaisen kadun syrjäiset kadut. Ei mitään muuta. Hänet oli häädetty omasta kylästään, joka sekin sijaitsi Payonissa. Hän halusi niin useasti karata porttien toiselle puolelle, mutta se olisi samalla melkein itsemurhaa, jopa René nuorena pojankloppina tiesi sen. Hän ei tehnyt ihan mitä vain, vaikka nuori olikin. Hän kuitenkin omasi jonkinmoisen järjen. Ehkä porttien toiselle puolelle pääseminen olisikin mahdollista mutta entä sitten siellä toisella puolella, kun ei ollut koskaan ennen siellä käynytkään ? Ja miten hän selittäisi kaiken kääpiölle, joka oli hänen huoltajansa. Ei mitenkään, mutta nämä saivatkin jäädä vain haaveiksi. René ei ollut vielä toistaiseksi lähdössä minnekkään, muualle kuin kotiinsa.

Armond näytti olevan omissa ajatuksissaan, ja René oli melkein tökkäisemässä toista, kunnes tämä sitten havahtuikin ja totesi, että heidän pitäisi varmaan lähteä kääpiön perään. Demoni nyökkäsi, venytteli hetken ja käveli oven luokse, puikahtaen siitä ulos. Hän tarkasti ympäristön nopeasti, ettei kukaan hänen "tuttavansa" olisi paikalla. Hän ei haluaisi välttämättä esitellä Armondille omia varkauksiaan tai että varsinkaan ne, jotka olivat joutuneet hänen varkauksiensa kohteeksi, tulisivat siinä syyttelemään, kun Armond oli paikalla tai Laré.
"Olen kateellinen teikäläiselle, joka on nähnyt muutakin kuin tämän kämäisen kaupungin", René huokaisi, ja murahti sitten ääneen aikaisemmat ajatuksensa. Niin, hän oli vain nähnyt kaupungin ja ehkä enemmänkin vain noita pieniä hämäriä sivukujia. Ei sen kummoisempaa ollut demoninuorukaisen elämä ja varmaan kääpiö keksisi vielä jonakin päivänä että Renéstä voisi tulla seppä hänen jälkeensä, onneksi Laré ei ollut sitä vielä keksinyt sentään.

"Laré mahtaa olla jo innoissaan takomassa sitä miekkaasi", demoni virnisti ja katsahti ympäristöään ja Armondia vielä ruusunpunaisilla silmillään, ja otti sitten kevyitä askelluksia eteenpäin, kohti pajaa ja hänen kotiaan. Laré oli nopea takomaan kaikkea, ja varsinkin silloin kun, hänet oli oikeastaan "haastettu" siihen. Mutta siltikin jälki oli mitä parhainta ja itsehän René sen tiesi.
"Vaikka hän onkin nopea takomaan, niin jälki on mitä parhainta", nuorukainen vielä kehui kasvatti-isäänsä. Olihan hänkin toki ylpeä kääpiöstä, joka oli hänet ottanut huostaansa, vaikkei nuorukainen sitä aina näyttänytkään.
"Ei tästä kovin pitkä matka itseasissa sinne olekaan", René vielä sanoi, kunnes irvisti ja hyppäsi erään tynnyrin taakse. Pahus, sieltä saapui vastaan samainen miekkonen, jolta hän oli aamulla rahapussin varastanut. René tekeytyi mahdollisimman pieneksi ja yritti kohdata Armondin katseen, ettei tämä paljastaisi häntä.
"Hei, Te siellä, mies! Oletteko sattumoisin nähnyt sellaista mustahiuksista, punasilmäistä nuorisorikollista näillä main?" varkauksen kohteeksi joutunut mies selitti Armondille ja näytti yhtä kiihtyneeltä kuin aamulla.
"Hiukset sillä oli paksut kuin mitkä ja muutenkin jännästi ponnarilla olivat. Sellanen huivikin pään ympäri kai oli..." miekkonen jatkoi selitystään. Ja René yritti piiloutua mahdollisimman hyvin. Ei toinen häntä ainakaan vielä ollut nähnyt.

//Heis<3 Kelpaa, toki kelpaa. Tämä nyt on vastaukseni sen vanhan, foorumin nielemän vastauksen tilalle, kun en muistanut tallentaa peliä koneelle xD//