Pistetään pistetään puuroa poskeen.

// mahtava otsikko! *Ylpeilyä.* Seuraksi saa toki tulla jos tahtoo, eli ihan vapaa peli on. //

Armond kopisteli saappaansa kadun pölyistä ja astui kuppilan ovesta sisään.
Hän pyyhkäisi vaaleita takkuisia hiuksiaan olkapäille ja kosketti sitten vyöllään roikkuvaa nahkapussia ja miekan huotraa, kuin varmistaen niiden olevan tallessa. Iso mies pyyhkäisi parran sänkeään ja saapasteli sitten tiskille pyytäen kulhollista ruispuolukkapuuroa ja kolpakollista maitoa.
Hän siirsi katseensa salitilaan ja suuntasi askeleensa vapaaseen nurkkapöytään.
Armond laski suuren takamuksensa tuolille ja alkoi rummutella pöytää sormillaan, antaen samalla katseensa kiertää jo iltahämyssä lepäävää kuppilaa. Pian tarjoilija kantoi miehen tilaaman puuron ja maidon pöytään ja hän keskitti kaiken huomionsa puuroon.
Hän nautiskeli puuroa hitaasti maiskutellen, nauttien puuron puolukkaisesta mausta kielellään. Aina väliin hän hörppäsi maitoa puuron kaveriksi.
Lopulta, melko pitkän ajan kuluttua puurokulho ammotti tyhjänä, puhtaaksi kaavittuna ja kolpakossa lainehti vain muutama maitopisara.
Armond taputteli vatsaansa tyytyväisenä, muttei suinkaan täynnä.
Iso mies tarvitsee isot eväät, Armond mietti ja päätti antaa edellisen annoksen laskeutua ennen kuin kävisi tilaamassa toisen.
Hän taputteli kämmenellään vatsaansa ja reisiään, katsellen kuppilaa tuikkivin silmin. Hymy karehti koko ajan miehen huulilla, kuvastaen hänen ystävällistä luonnettaan.
Jonkin aikaa ihmisiä katseltuaan hän nousi, otti astiansa ja käveli tiskille tilaamaan toista samanlaista annosta. Tällä kertaa hän tilasi maidon sijasta olutta. Tilauksen toimitettuaan hän kiirehti takaisin pöytäänsä, jottei kukaan sitä veisi.
Melko pian hänen istuuduttuaan tarjoilija toi hänen annoksensa ja mies kävi jälleen nautiskelemaan ruuasta ja juomasta.
Ah, en tiedä mitään parempaa kuin kulhollinen maistuvaa ruispuolukkapuuroa olutkolpakon kera, mies pohti huokaisten.
Lopulta hän sai toisenkin lautasellisen tyhjäksi ja kolpakossakin tuikki tälläkin kertaa vain muutama nestepisara.
Armond hieroi tyytyväisenä vatsaansa ja jäi istuskelemaan pöydän ääreen, nauttien kuppilan lämmöstä ja ikkunoista tulvivasta iltahämystä.

>hihi~<

Korot kopsahtelivat hennosti, hameen helma hulmahti ilmavirrassa. Hätäinen oli kulkijan askellus, voimakas työntö, kun tuli kulkija vauhdikkaasti sisään kuppilaan puisen oven takaa. Huohotti hieman juosseen hengitys, kun kevyet sormensa nosti tämä rintakehälleen. Naiseksi osoittautunut henkilö voihkaisi teeskennellyn raskaasti, kohotti harmaat silmänsä ja tutki paikkaa, johon oli saapunut. Paikalla oli kovin vähän väkeä verrattuna yleiseen. Nyt oli julistettu sentään sota ja jotkut pelkäsivät kulkea jopa päiväsaikaan. Ei kovinkaan hyvää aikaa yrityksenpitäjille.
Kulkija lähti kävelemään eteenpäin, kohti paikan pitäjää. Häneltä voisi tilata juomaan hengästyksen päälle. Mustat suortuvat oli sitaistu nopeasti kiinni ja muutamat suortuvat roikkuivat vallattomina omillaan, jopa harmaiden silmien eteen laskeutuen.
"Mitä saisi olla?" kysyi tarjoilija, kun harmaasilmäinen pääsi puhe-etäisyydelle.
"Pelkkä vesi riittää. Hengästyy, kun niin varovainen on oltava."

Ulkoisesti tämä kulkija, Reagan, muistutti aivan tavallista naishenkilöä. Mutta pinnan alla kaikki oli toisin. Nyt hä näytti juuri siltä, kun pitikin - kiltistä ja viattomalta, yksinäiseltä neidolta, mutta huomenna hän voisikin olla karski ja voimakas mies. Miten se on mahdollista?
Totuushan on, ettei hän ole ihminen. Ainakaan kokonaan. Demonisuus kulkee hänen veressään ja Reagan omistaakin molempien sukupuolien piirteet - niin fyysisesti kuin henkisesti. Ammattimaiseksi huiputtajaksi hän olikin kehittynyt, sillä pystyi helposti muuntautumaan kummaksi tahansa hieman vaatetusta, meikkiä ja ääntään muuttamalla.

Veden käsiinsä ottanut Reagan kiitti ja vilkuili ympärilleen. Karskin oloinen mies söi ruokaansa oikein tyytyväisenä nurkassa, kuin maailma olisi normaalilla tolalla. Ihailtavaa käytöstä. Reaganin silmät kiilsivät salaperäisinä, mutta toistaiseksi hän ei paikaltaan kehdannut liikkua.

Armond hieroskeli edelleen vatsaansa tyytyväisesti huokaisten ja silmäili tiskiä ja sen vieressä seisoskelevaa, yksinäiseltä näyttävää naishenkilöä tutkivasti. Hän korjasi valunutta asentoaan tuolilla ja siirsi samalla lautastaan kauemmaksi.
Mies hipaisi jälleen miekkansa kahvaa ja nosti sitten kätensä hiuksia haromaan. Mies kirosi silmille tunkevia suortuvia ja kiskoi niitä taaksepäin.
Lopulta hän jätti hiuksensa rauhaan ja katseli jälleen ympärilleen.

Mies antoi vihreiden silmiensä levätä hiljaisessa kuppilassa ja antoi ajatustensa lentää. Hän mietti sotaa ja sen mukanaan tuomia kiehtovia taistelutilanteita ja voittoja mutta myös sen aiheuttamat menetykset ja tappiot pyörivät miehen mielessä. Hän ymmärsi toisten huolet ja pelot, muttei itse viitsinyt pelätä sillä yleensä hän sai kokonsa vuoksi kulkea ihan rauhassa.
Toisaalta taas koko oli este naamioitumiselle ja vaivihkaiselle kulkemiselle, mutta miekkansa ja taitojensa ansiosta näillä alueilla ei ollut niin väliä.

Armond huokaisi jälleen ja venytteli haukotellen.
Ehkä pitäisi käydä levolle, hän ajatteli ja risti kätensä rinnalleen.

// Hihi, tuosta kirjoitustyylistäsi tulee mieleen erään mangan vähän hassu tyttö joka puhuu tuohon tyyliin. :'D //

> ....mitä ihmettä :''''''''''''''D <

Reagan tarkkaili varovaisesti, ikäänkuin ohimenne, pöydän ääressä istuskelevaa miekkosta. Näin vilkaisulla hän ei saanut kummempia tiedonmurusia irti toisesta. Vilkaisu muihin paikallaolijoihin kuitenkin kertoi, että kenties tämä varomaton kulkija voisi olla paras uhri, mitä toivoa sopii. Petturina elänyt Reagan ei enään oikeastaan ajatellut muuta. Vain, kuinka saisi edes muutaman lantin nyljettyä lahjakkailla näyttelijän taidoillaan.
Mustahiuksinen lähtikin kulkemaan eteenpäin. Halvoilla meikeillä oli hän hieman sipaissut tummaa silmiinsä, joiden katse oli maagisen salaperäinen ja jollain tapaa utuinen. Varovainen hymy karehti naiseksi tälläytyneen henkilön kasvoilla.

Juuri kun Reagan oli kulkemassa vieraan miehen ohitse, kopmastui hän hieman jalkoihinsa. Tahallaan, tietenkin, mutta toisten mielestä se näytti silkalta vahingolta. Vesituoppi naisen käsissä lipsahti hieman ja uhkaavasti heilahti lattialle niin, että saattoipa miehen sylikin saada osansa märästä nesteestä. Reagan, joka oli kaatunut peräti polvilleen, kompuroi nopeasti ylös ja kohotti sormensa kapeille huulilleen.
"Voi hyvänen aika", hän inahti, tuli samantien lähemmäksi katsomaan, oliko sotkenut toista pahastikin.
"Antakaa anteeksi, sir! Kömpelyyteni. Voi ei, kastuitteko pahasti? Voinko tuoda teille liinan tai jotakin?" Reagan tiedusteli nolostuneen kuuloisena, silmien loistaessa hätäisinä.
Ajatuksissaan hän nauroi.

Mies istui yhä tuolillaan ja tuijotti naisihmistä tutkivasti, ajatellen kaikenmoista. Mitähän tuollainen hento tyttölapsi tekee yksin kuppilassa tähän aikaan, ajatus pyöri miehen päässä samaan aikaan kun nainen lähti suunnistamaan pois tiskin ääreltä.

Armond havahtui ajatuksistaan naisen kumahtaessa polvilleen hänen vieressään, tunsi sitten jotain märkää reisiensä seudulla, siirsi katseensa kastuneeseen paidan helmaan ja housujen etumukseen ja katsoi sitten äkeänä veden läikyttäneeseen naiseen. Tuo voivotteli ja astui lähemmäs; "Antakaa anteeksi, sir! Kömpelyyteni. Voi ei, kastuitteko pahasti? Voinko tuoda teille liian tai jotakin?" naisihminen hössötti jo täyttä päätä. Hössötys huvitti miestä hieman ja pieni hymynpoikanen karehti hänen huulillaan.

"Äh, eipä tuo kai mittään, vettähän tämä vain ja sattuu sitä vahinkoja paremmillekkin", mies murahti sitten häivyttäen hymynsä, ja yritti kädellään kuivailla housujaan, "jonkinlainen liina olis tietty kiva juttu, saisi edes osittain kuivaksi, jos neiti vaan viitsii."
Mies nyökkäsi naiselle ja pyyhki paitaansa kämmensyrjällään.

//Buhuu, hiukan hidas olin ja lyhytkin tuli.//

Reagan kuunteli miestä huolestuneen oloisena, mutta salli hymyn kivuta kasvoilleen, kun mies kertoi kaiken olevan hyvin. Hän nyökytti kasvojaan, muutaman mustan suortuvan pudotessa kasvoille. Toisen hyväntuulisuus melkein säälitti harmaasilmäistä. Voivoi kun ei poloinen tiennyt, kenen kanssa on oikein tekemisissä.
"Tottakai sir, minä haen!" Reagan lausahti nopeasti, kun lähti kipittämään kannat kopsahdellen tarjoilijaa kohden, jolta sai liinan haltuunsa. Senpä jälkeen palasi hän kastelemansa miehen luokse, jolle ojensi liinan nopeasti. Itse hän ei sentään viitsinyt alkaa miehen yksityistä aluetta pyyhkimään.
"Tämä on kamalan noloa", pitkänhuiskea Reagan mumisi ja kasvojaan piti puoliksi piilotettuna sormiensa takia.
"Tuollainen kömpelyys. Olin vain niin ajatuksissani", hän selitteli kuin ymmärrystä hakien.

Harmaat silmät katselivat raavasta miestä, jonka kasvoille hymy koreili ja jonka silmät tuikkivat. Kovin harvassa näinkin hilpeän oloisia herroja oli. Kenties se oli sääli, kenties ihan hyvä. Kuka tietää.

Mies katseli naisen perään tämän lähtiessä hakemaan liinaansa ja kertasi ajatuksiaan, hänestä tuntui että naisessa oli jotain outoa muttei tiennyt mitä. Hän päätti työntää tuon tunteen sivuun, eiväthän kaikki voisi olla petollisia huijareita, vaikka harmittavan moni tässä kaupungissa tuntui olevan.

Nainen palasi ja Armond otti pienesti hymyten (//tyhmä sana!) tämän tarjoaman liinan. Hän pyyhki housujensa etumusta ja paidan helmaa kuivaksi naisen puhuessa.
"Mittään noloa tossa, kaikkea sattuu eikä sille mittään voi. Ei se mittään, usko pois", mies jatkoi pyyhkimistä "mutta ei tätä kyllä täysin kuivaksi saa. Mutta vettähän se vain on eikä esimerkiksi marjamehua, joka ei niinkään heleposti pois lähde."
Armond virnisti, paljastaen näin hiukan vinot hampaansa.

"Kunhan tästä ei tule tapa", mies sanoi sitten vakavoituen aiempien epäilysten hiipiessä pintaan. Soturina hän oli kantapään kautta oppinut, ettei kehenkään kannattaisi luottaa suoralta kädeltä. Hän ei kuitenkaan koskaan näyttänyt epäilyksiään, joten nytkin hän tyytyi vain hymyilemään pienesti.

Reaganin ohuet kulmat kohosivat hieman, kun kasvot loistivat hieman hämillään. Nainen piti kättään sirosti hieman rintakehälleen kohotettuna, katseli vierasta kuin ei olisi voinut uskoa tämän kohteliaisuutta ja kiltteyttä. Pakostikin kaunis hymy piirtyi naisen kasvoille, kun ehkä hieman ujonkin oloisena tämä yskähti varoen.
"Olette minulle liian kiltti, sir", nainen lausui varovasti. Hän laski kupposen pöydälle, jolla vedet olivat olleet. Niin kiireessä oli moista kanniskellut, ettei ollut älynnyt laskea.
"Teidän tulisi torua minua ja haukkua kömpelyyttäni", Reagan opasti hieman varovaisesti. Ikäänkuin hän ei olisi muuhun tottunutkaan. Haukkuihin ja irvailuihin, lyönteihin ja motkotukseen. Harmaat silmät laskeutuivat tuijottamaan maata, kun sormet varovasti näpersivät hiussuortuvaa ympärilleen.

Reagan oli tosiaan tottunut lyönteihin, mutta ei ihmisten. Demonien joukossa hän oli epäsikiö, kuraverinen ihmislohkon omistava kurja, jolla ei oikeastaan ollut syytä elää maailmassa. Erakkona elävän ja huijauksella itsensä hengissä säilyttävä mustahiuksinen oli tottunut pitämään identiteettinsä tarkoin piilossa. Ketään hän ei lähelleen päästänyt, kukaan ei totuutta selville saanut.
Punertavaan mekkoon sonnustautunut Reagan kohotti katseensa varovasti takaisin mieheen.
"Vai ettekö ole täkäläisiä? Vaeltaja, seikkailija sittenkin?"

"Ei minun tapoihini kuulu turhaan tiuskia tai väkivaltaiseksi ruveta varsinkaan naisia kohtaan", mies vastasi naisen moittiessa liiallista kiltteyttään. Naisen varovaiseen opastukseen mies vastasi naurahduksella ja lausumalla; "Miksi ihmeessä minä niin tekisin? Elämä on liian lyhyt moisiin aiheettomiin toruihin ja haukkuihin."

Mies mietiskeli naisen mahdollisia taka-ajatuksia, muttei saanut mieleensä mitään järkevää syytä naisen mahdollisiin petosaikeisiin. Armond tunsi kuitenkin oluen nostavan hiukan mielialaansa ja päätti työntää jälleen epäilyksensä taka-alalle ja katsahti naiseen tämän esittäessä kysymyksensä.
"Vuoristosta minä olen kotoisin ja sen varmaan ulkonäöstä huomaakin, mutta olenhan minä jo aika kauan täällä asunut joten kai minut ainakin puoliksi täkäläiseksi luetaan", mies kertoi naurahtaen jälleen. Armond pyyhkäisi jälleen takkuista pehkoaan taaksepäin ja esitti sitten naiselle vastakysymyksen; "Entäpä sinä? Uskaltaisin arvata että olet täkäläisiä, mutta mitään varmaa en osaa sanoa."

Reagan kallisti hieman kasvojaan. Hän katseli tätä miestä pieni uteliaisuus harmaissa silmissään, mustien suortuvien roikkuessa kasvoillakin. Suurinosa oli kuitenkin nutturalla niskassa pysynyt, vaikka kuontalo aavistuksen sekaisan oloinen olikin. Oli Reaganille tullut kiire vaatteita vaihtaessa, syystä tai toisesta.
"Olette viisas ja lempeä", Reagan lausui kehaisten, kun samalla laski kätensä. Sormillaan hän pyyhkäisi hieman punertavan mekkonsa helmoja, yhä kiltisti paikallaan seisten.
"Harvinaista nykyajan miehissä. Pelkkiä renttuja jokaikinen."
Kun Reagan lausui viimeisimmän lauseensa, särähti hänen herkkä ja kristallinen äänensä selvästi. Katsekin siirtyi hieman omia kengänkärkiään tarkkailemaan.

Mustahiuksinen kuitenkin pakotti ryhtinsä suoraksi ja tarkasteli tuntematonta miestä edessään. Esittäytynyt hän ei ilman erillistä pyytämistä. Ihan jo johtuen identiteettinsä suojelusta ja ennenkaikkea tilanteen tarkastelusta.
Reagan naurahtikin vaimeasti miehen arvaukselle täkäläisyydestä.
"Olen minä täällä lähes koko ikäni asunut. Lapsena seudulle saavuin", tämä totesikin rauhallisesti, pyyhkäistessään sormellaan kasvojaan varovasti.
Valheita valheiden perään.

Mies katseli naista tämän puhuessa ja virnisti tämän kehuille: "En olisi tuosta lempeyestä aina niin varma mutta viisashan minä oon aina." Armond naurahti haukahtavasti.
"Onhan niitä kunnon miehiäkin olemassa, eikä kaikki vika suinkaan oo meissä. Kyllä te naisetkin melekosen petollisia osaatte olla", mies vastasi naisen lausahdukseen.

Mies kuunteli naisen puhetta ja huomasi sitten: "Kautta Odinin varpaankynnen, oonpas minä ollu epäkohtelias. Istukaa toki pöytään ja kertokaa lisää itsestänne, jos suinkaan haluatte."
Puhuessaan hän viittoili kohti vastapäistä tuolia.
Voi millaisena hän minua mahtaa pitää... Olla nyt noin epäkohtelias naiselle, unohtaa pyytää istumaan. Sietäisin hävetä, mies torui itseään ajatuksissaan.

// Ää, anna anteeksi lyhyys ja tönkköisyys, kamala nuha eikä ajatus oikein kulje... :S //

Reagan naurahti hauraasti, antoi sirojen kasvojensa kallistua hieman. Harmaat silmät katselivat miestä hiljaisesti, tummat ripset räpsähtivät hetken väliajoin.
Reaganilla oli vaikeauksia saada tuosta miehestä jotain irti. Niin hyväntuulinen hän oli, mutta lainkaan kiinnostuneelta ei näyttänyt. Yleensä Reaganin ei tarvinnut kuin osoittaa viattomuuttaan. jolloin jo suurinosa miehistä olisi halunnut hänet omakseen - ainakin yhden yön ajaksi. Se helpotti rahansaantia suuresti. Nyt mustasuortuvaisen olisi oltava ovelampi.
"Voi, petollisuus kumpuaa meistä puollustuksena", Reagan selitti hymy huulillaan. "Me emme sentään teitä hakkaa tai muuten väkivalloin komentele.."

Punertavamekkoinen, pitkä Reagan pyyhkäisi käsillään helmojaan ja värähti hieman, kun vieras pyysi häntä istumaan. Jo oli aikakin! Ulkoisesti hän kuitenkin piti kauniin hymyn huulillaan, istuutui vastapäätä miestä ja antoi käsiensä nojautua pöydän pintaa vasten, kasvojen painuessa kämmeniä vasten lepäämään.
"Mitä kerrottavaa minussa, mokomassa tytönhupakossa, olisi?" Reagan hymähti hentoisesti, mielessään kuitenkin naureskeli oikein makeasti. "Sen sijaan te vaikutatte kiinnostavalta. Mikä siis on nimenne?"

Mies katseli harmaasilmäistä neitokaista tutkivasti, nyt hän oli jo melko varma siitä, naisella oli kuin olikin jotain mielessään.
Miehen silmät välähtivät oivalluksen iskiessä aivoihin ja hän tutkaili naista yhä intensiivisemmin, hänen suunsa vetäytyi hymystä naisen puhuessa jälleen.
"Thorin nimeen, miksi luulet että kaikki miehet ovat väkivaltasia? " mies puhahti vastaukseksi, pyyhkäisi hiukan ärtyneellä liikkeellä hiuspehkoaan taaksepäin ja jatkoi, "Ei suurin osa iliman pätevää syytä väkivaltaaseksi käy ja harvemmin vieläpä naisia kohtaan, ainakaan minun tuttavien joukossa ei kovin montaa hirviän väkivaltaasta naisia kohtaan oo vaikka muuten temperamenttisia ovatki."

Mies seurasi katseellaan naisen liikkeitä tämän istuutuessa, antoi pienen hymyn kohota huulilleen kun tämä lausahduksensa sai loppuun.
"No kyllä tytönhupakoissa, kuten itseäsi nimitit, aina jotain kiinnostavaa on. Raavaissa miehissä sen sijaan kiinnostavuusaste taitaa olla miinuksen puolella. Saanen pyytää, että ette teitittele enää, minä en siitä niin välitä. Voit kutsua minua Armondiksi", mies päätti puheenvuoronsa pieneen nyökkäykseen.

Reagan antoi kasvojensa pysytellä nojaamassa kämmeniinsä, kun tarkkaili miehen liikkeitä ja ilmeitä hyvinkin kiinnostuneena. Tummat, tuuheat ripset räpsähtivät tasaisin väliajoin, muutama musta, ilkikurinen suortuva lennähti oven avauksen myötä saapuvan ilmavirran mukana kasvoille. Kalvakka iho kuulsi pimeässä varjossa, jonka nurkkapaikka langetti istujan ylle.
"Koska kaikki miehet, joita minä tunnen, ovat sellaisia", Reagan lausui hyvinkin vaiteliaasti, melkein kuiskaten. Samalla hän vilkaisi ympärilleen kuin peläten, että joku väärä henkilö kuulisi hänen sanansa. Kuppila oli kuitenkin tyhjä tuttavista ja Reagan antoi katseensa langeta takaisin mieheen.
"Kurjia ovat he."

Reagan ravisti hieman kasvojaan, jolloin yhä useampi iloinen hiuskiehkura tanssahti ilmassa silmien eteen pudoten. Viattomat kasvonsa hän piti käännettynä Armondiksi esittäytyneen miehen suuntaan. Kasvot nyökkäsivät, hymy kujeili kapeilla huulilla.
"Hyvä on, Armond", Reagan lausui, maistellessaan miehen nimeä suussaan. "Ja kyllä minua sinun matkasi kiinnostavat. En itse ole juurikaan vaeltanut, vain kotona pyykkejä pykännyt. Miltä maailma näyttää?" Reagan tiedusteli teeskennelty uteliaisuus katseessaan, äänen pitäessä luontaisen sulokkuutensa ja innostuksensa uuteen asioihin.

Armond antoi vihreiden silmiensä lähes läpitunkevan tuntuisen katseen seikkailla ensin kuppilan tarjoilijassa ja sitten jälleen tuossa vastapäätä istuvassa naisessa. Hän katseli tämän räpsyviä ripsiä ja kasvoille karkailevia hiussuortuvia.
"Koska kaikki miehet, joita minä tunnen, ovat sellaisia", tuo naisen lähes kuiskaten julkilausuttu paljastus herätti miehen raukeasta tilastaan. Nainen jatkoi lausettaan vielä ja samalla mies pohti naisen kenties pettyneen pahan kerran miehiin.
Valitettavasti vain ihmisillä oli tapana yleistää asioita, joten nämä kunnon miehet jäivät varjoon. Armondin katse käväisi ikkunassa, jonka taakse oli saapunut jo lähes täydellinen pimeys, ennen kuin hän vastasi: "No sitten tunnet joko sangen vähän tai hyvin kurjia miehiä."

Armondin jalka alkoi puutua, joten hän korjasi hieman asentoaan ja nojautui tuolissa taaksepäin. Hän venytteli jo jonkin aikaa samassa asennossa olleita käsiään ja haukotteli.

Ellen tuntisi naisia niin kovin vähän, saattaisin sanoa että tämä nainen kenties tekee itseään tykö, mies mietti katsellessaan naisen kasvoilla ravistelun myötä yhä useampina leikkiviä kiehkuroita, hymyyn vetäytynyttä suuta ja käsiin nojaavaa päätä kokonaisuudessaan. Seuraavasta lauseesta mies unohti kuunnella alkuosan, mutta onnekseen tämä kuuli viimeisimmän lauseen ja kysymyksen.
"Hmm. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, eikä niitä kaikkia voi koskaan selvittää", mies totesi pohtivaan sävyyn, "vaikka enhän minä tietenkään kovin laajalti oo matkustellut. Lähes koko Valhallan oon päässyt näkemään, mutta nähtävää on vielä vaikka kuinka. Jonain päivänä ehkä lähdenkin ja otan tehtäväkseni kiertää koko saaren. Maamatkailun lisäksi oon toki käynyt merelläkin, mutta kovin helposti sain kasvoilleni vihertävän sävyn ja ikävästi vellovan tunteen vatsanpohjalle. Hevosestanikaan en mielelläni kauan oo erossa, joten jo sekin estää aktiivisemman merimatkailun."
Mies huomasi kertomuksensa hiukan venähtäneen ja vaikeni nopeasti.
Hän jäi katselemaan tuota naisolentoa, haroen takkuisia hiuksiaan.

Reagan hymähti kuivasti, huiskautti sormiaan ilmassa. Aivan kuin toisen sanat muka loukkaisivat tai satuttaisivat häntä jotenkin ja harmaasilmä toivoisi toisen vain vaikenevan asiasta. Keskustelu miehistä näytti koskevan syvälle mustahiuksisen sydämeen, sen kertoi jo nopeasti käväisevä suru, joka sai silmät sumean ja lasittuneiden oloisiksi.
Sen sijaan puheet matkailusta saivat silmät syttymään jälleen. Reagan tutki miestä uteliaana, parantaessaan samalla hieman ryhtiään selkänojaa vasten. Kädet kävivät sukaisemassa hieman puvun helmoja, jottei ne vaan nousisi ikävästi ja paljtaisi sääriä liikaa. Sehän olisi pöyristyttävää.

"Olette purjehtineetkin?" Reagan kysyi, kateuden pilkistäessä hänen äänenasävyssään. Kulma kohosi hieman, sormet menivät lomittain kuin rukouksessa ja pää kallistui hitusen. Reagan päätti päänsä sisässä olla vain mahdollisimman mukava ja herttainen. Jos se saisi toisen avustamaan köyhää tyttöraukkaa?
"Kateus. Minä olen aina unelmoinut matkustamisesta. Jo ajatus villistä luonnosta voimakkaan hevosen selässä saa minut innostumaan. Tai suolaiset pisarat merellä.. en osaa edes kuvitella."
Valheita. Reagan ei voisi kuvitellakaan olevansa maailmanmatkaaja. Kovin sujuvasti tuo kuitenkin valehteli, vuosien kokemuksella ja oppimisella.

// hiphei, ehdinkin vielä mahdollisesti vastata! //

Armondin silmät tuikkivat kuppilan hämyssä, kun hän huomasi toisen vain innostuneen matkailukertomuksestaan. Hän halusi kiivaasti jatkaa aiheesta, sillä tuo aiempi keskustelunaihe näytti saavan naisen muistamaan jotain hyvin epämiellyttävää.

Naisen kysyessä purjehtimisesta Armond nyökkäsi ja hymyillen vastasi: "Kyllähän minä, mutta vain pari kertaa. Se on niin kamalan vellovaa hommaa, että aivan liikaa totuttelemista tälläiselle miehelle." Mies nyökytteli vielä puhuessaankin, loi katseen suoraan naisen silmiin ja kopsautti sitten polvensa pöydän alapuolella pöytään, liikauttaessaan jalkaansa.
"Voi pyhä kirves", mies älähti ennen kuin jälleen avasi suunsa vastatakseen naiselle.

"Ei siinä matkustamisessa muuta oo kun se lähteminen, kerran ku lähet ni sen jälkeen se ei koskaan enää oo niin vaikeeta ku aluksi tuntu. Minä en niin siitä merestä välittänyt, sellainen vellova ja pahaa oloa tuova märkä massahan se vain. Mutta hevosen selässä aukeaa ihan uusi maailma, voit mennä lähes mihin vain ja aina sinulla on matkatoverina, kumppanina, ystävänä se oma hevonen joka siinä alla kulkee", mies kertoi ja hevosista hän puhui lähes hellään äänensävyyn.

Reagan kallisti päätään, kuunnellessaan hiljaa Armondin puhetta. Toisen kuvailut seikkailuistaan nostattivat pakostakin hymyn kaposille huulille. Vai oliko purjehtiminen yliarvostettua? Voi sentään. Meri itsessään oli niin kaunis, ettei moista olisi ihan heti uskonut.
"En ole koskaan edes istunut hevosen selässä", Reagan tunnusti näplätessään hiuskiehkuraa sormissaan. Tämä oli jopa totta, vaikka oikeastihan hän ei mitään kiinnostusta moisiin otuksiin tuntenutkaan. Rehuä syöviä, järkälemäisiä elukoita. Turhia, kuten muutkin eläimet. Paitsi illallispöydässä.
"Katsellut vain. Mitä hienoja eläimiä. Niin ylväitä, vahvoja, itsenäisiä.. mutta siltikin niin nöyriä ja miellyttämisenhaluisia. Kaikkien tulisi ottaa niistä mallia"
Vissiin joo.

Yhtäkkiä Reaganin ruumis hätkähti, pienen nolostuksen kivutessa hänen kasvoilleen hentona punotuksena poskilla. Kenties Armondin aiheuttama kopsaus jalalla oli herättänyt mustahiuksisen unimaailmastaan.
"Hyvänen aika, en ole edes esittäytynyt!" harmaasilmäinen ähkäisi ja varovaisesti pyyhkäisi kaulaansa, puristaen sormensa sitten nyrkkiin.
"Nimeni on Reag---, Rea Grehilmantytär. Hauska tutustua teihin", hän tokaisikin viimein, hieman nimeään muokaten.

Pieni hymy miehen huulilla säilyi, tämän kuunnellessa naisen puhetta ja silmien vaellellessa pitkin kuppilaa sekä naisen kasvoja.

"Voi, oot menettänyt paljon. Se tunne, kun mahtava eläin laukkaa allasi ja kiidättää sut vapaaehtoisesti minne haluat, on jotain sanoinkuvaamatonta. Vaikka hevoset melko hyvin taipuvat käskyjesi mukaan, eivät ne silti oo mitään tahdottomia olentoja. Ainakin minun hevoseni osaa olla varsinainen jääräpää ja hyvin tulinenkin se on luonteeltaan", mies kertoi, yskähti nyrkkiinsä ja jatkoi, "mielestäni kuitenkaan ihmisten ei tarvitsi olla miellyttämisenhaluisia tai kovin nöyriä, kuten asian ilmaisit. Ihmisten tulisi päättää ja sitä myöten myös vastata itse omista teoistaan, ei tehdä toisten tahdon mukaan."

Harmaasilmäinen neitokainen hätkähti, Armond käänsi katseensa tähän. Nainen päivitteli, ettei ollut tullut esitelleeksi itseään.
"Nimeni on Reag---, Rea Grehilmantytär. Hauska tutusta teihin", nainen esitteli.
Armond kirjasi muistinsa harmaasilmäinen nainen -lokeroon tuon nimen sekä myös tuon huomaamattoman, mahdollisesti erehdyksessä, aloitetun nimen. Naisesta saattoi hyvinkin paljastua jotain ja silloin Armondin tiedot saattaisivat auttaa häntä itseään tai muita.

"Ah mutta aivan, enpä tullut minäkään kysyneeksi nimeäsi. Mukava tutustua sinuunkin", Armond hymähti.

Reagan kohotti hieman kapeaa kulmaansa, hymyillen lempeästi sen jälkeen Armondille, kun tämä kertoi lämpimään sävyyn hevosestaan. Olihan se niiiiin somaa, kun joku tunsi noinkin suurta rakkautta eläintä kohtaan. Sitä Reagan ei vaan ymmärtänyt. Eikö toisella naista riittänyt, kun hellyys täytyi nelijalkaiseen purkaa?
Ajatus huvitti demoniveristä.
"Joskus ei ihmiselle anneta mahdollisuutta", Reagan muistutti varovaisesti herkällä äänellään, vilkaistessaan nopeasti kuppilaan. Ikkunat olivat suurimmaksi osaksi peitettyä sodan uhan takia. Koskaan ei tiennyt, kuka iskisi paikkaan aseineen ja tappaisi väkeä hetken mielijohteesta. Kaikki pyrkivät olemaan näkymättömiä. "Vaikka et haluaisi olla jotain, sinulla ei ole mahdollisuutta paeta. Niin se vain menee."

Miehen vastatessa harmaasilmän esittäytymiseen, hymyili naiseksi pynttäytynyt lempeästi ja antoi katseensa valua sormiinsa. Ne lepäsivät pöydän pinnalla rauhallisen oloisina, paikoillaan, huokuen lämpöä, jota vain nainen saattoi omistaa. Tai edes sellainen, joka omisti edes hitusenkin naisellisuutta..
"Täällä ei koskaan tiedä, kenelle kannattaa nimensä paljastaa."

Mies rummutteli rytmikkäästi pöytää sormillaan.
Hän vilkaisi naisen hymyileviä kasvoja ja virnisti sitten itsekin.
"Niin, niin kai se on, valitettavasti. Maailma olisi vain niin paljon parempi kun ei olisi suuria auktoritteeteja joita totella sokeasti", Armond huokaisi, "nytkään ei olisi näin paljon tuhoa ja kuolleita."

Mies lopetti rummuttelun, risti molemmat kätensä päänsä taakse ja haukotteli. Hänen nauttimansa iltapala alkoi pikkuhiljaa uuvuttaa häntä.

"Niin, eihän sitä tiedä. Mutta oisinhan minä jo tehny tehtäväni jos tarkotukseni olis ollu sut tappaa tai jotain" , mies murahti naisen pohdintaan. "Että minä sitten inhoan sotaa vaikka soturi oonki", Armond jatkoi päätään puistellen.

Mies haukotteli jälleen, suoristi ensin selkänsä ja ponkaisi sitten ylös tuolista. "Anteeks, mutta minä lähen nyt kotimökkiä kohti... Alkaa tää puuro ramaseen niin vietävästi että parempi lähtee kotia kohti", mies pahoitteli. Hän kääntyi, heilautti kättään naiselle ja lampsi ovelle, siitä suoraan ulos pimeyteen.

// Hmh. Tämä oli sitten ilmeisesti viimeinen pelaukseni ennen kuin lähden lomalle, joten... hauskaa lomaa siullekkin. : ) Ja hiukan tönkkö oli kyllä, mutta eipä sitä tähän aikaan voi muuta odottaakaan. D: //

>Kiitos pelistä ja hyvää lomaa. : )<

Reagan katseli hieman harmistuneena, kun vieras mies päätti poistua kotiinsa. Kun tuo pahoittelun jälkeen heilautti kättään tervehdykseksi, kohotti naiseksi pynttääntynyt kättään hymyn saattelemana hyvästiksi. Ei kai tässä muu auttanut kuin poistua etsimään seuraava uhri.. mikäli tähän aikaan uskalsi enään kulkea ulkona.