Käärme kataluudeltaan

>Sätkisss. Kiss kiss.<

"Voi sir, olette niin kovin ystävällinen. Kuinka koskaan voin teille palkita vaivannäkönne?"
Syksyinen ilta oli saapunut Payoniin. Laskeva aurinko sai koko taivaan hehkumaan punaisena, kuin sinne olisi heitetty saavikaupalla palavaa hiilta, joiden kyteminen hehkui voimakkaasti. Myöskin kellastuneet lehdet kiiltelivät viimeisten säteiden loisteessa, kuin yrittäen imeä viimeisetkin energiat ja ravinnot itseensä ennen kuolemistaan. Oli ollut lämmin päivä, myös tämä ilta oli leuto. Mitä erilaisimpia henkilöitä oli liikenteessä - he tosin suunnistivat keskusaukiolle. Taisi siellä olla jonkinlaista esitystä, ihan syksyisen illan kunniaksi? Kadulla kuitenkin oli kaksikko, joista ainakaan toisella ei ollut kiire minnekään. Tämä herra nimittäin astui lähemmäs edessään seisovaa naista kohden, laskien karskin kätensä naisen selälle. Tämä sai pitkään mekkoon pukeutuneen henkilön värähtämään, katsomaan kuin viaton ja uninen koiranpentu miestä silmiin.
"Ei, sitä en saata", lausui nainen, tarttui pitkillä sormillaan miehen käteen ja veti sen pois ruumiiltaan. Mustat, pitkät hiussuortuvat oli sipaistu sotkuisesti kiinni takaraivolle, mutta muutamat suortuvat tanssivat ilman kevyessä tuulessa.
Mies näytti hieman pettyneeltä. "Mikä teitä muka estää?"
Naisen kasvot olivat epäluuloiset, pelokkaankin oloiset. Hän vilkaisi olkapäänsä ylitse, kuin pelkäisi jonkun seuraavaan itseään. Sitten hän antoi katseensa siirtyä miespuoliseen.
"Jos aviopuolisoni saa kuulla..", nainen supatti varoen, kelmeän ihon loistaessa auringonsäteissä. "..ei hän nää minulla olevan syytä enään elää. Ettehän tahdo vaarantaa henkeäni? Ettehän?"
Vetoavat silmät ja hauras ääni saivat miehen huokaamaan ja nyökäyttämään kasvojaan. Se sai naisen hymyilemään hauraasti, painautumaan lähemmäksi herraa, laskemaan suukon tämän poskelle.
"Kiitos, sir. Muistan apunne ikuisesti. Korvaan sen vielä, lupaan sen."

Vaan eipä tiennyt tämä herrasmies, että hän oli juuri jäänyt ansaan. Ne lupaukset, joita poistuva nainen lausuu ääneen, ovat yhä valhetta jokaikinen. Harmaissa silmissä pilkahtikin oitis voitonriemu, kun selkä oli käännetty uhrille ja tämä katosi kadun pimntoon, neidin poiketessa sivukujalle. Siellä tämä seisahtui, painoi päänsä rakennuksen seinään ja kaivoi taskustaan pussukan. Täynnä kultakolikoita. Pahansuopa virne nousi loistamaan kasvoille, jotka nyt olivat siroiksi maalattu alkeellisilla meikkausvälineillä. Koska tämä henkilö, demoniverta omistava Reagan, ei ollut ruumiiseensa vangittu. Hän ei ollut viaton nainen, kuten antoi ymmärtää. Ei oikeastaan kumpaakaan, mutta tavallaan taas molempiakin.
Miten se on mahdollista?

Reagan vilkaisi ympärilleen. Rauha vallitsi kujalla, sillä samaisella, josta hän oli lähtenyt aiemmin päivällä. Kengänpohjat kopsahtelivat maata vasten, kun mustahiuksinen kiiruhti erään oven luokse. Sen hän avasi voimakkaalla riuhtaisulla - ihan joka nainen ei moiseen kiskaisuun kykenisikään. Pimeässä luukussa, joka oli täynnä rojua ja vikiseviä rottia, omisti nurkassaan nyytin kauempana. Nainen otti sen varoen, alkoi samantien vaihtaa vaatteitaan. Paljasti pimeydelle ruumiinsa, jollaista ei maailmassa kukaan muu omista - hän on sekä mies että nainen, omistaa molempien fyysiset ominaisuudet. Sekä vahva että siro, kaunis ja komea, miehekäs ja feministinen. Mekkonsa Reagan vaihtoi miehen vaatteisiin, ruskeaan paitaan ja harmaisiin housuihin. Ennen paidan päälle vetäisyä mies sitoi tiukalla liinalla piiloon pienet rintansa; peitti viimeisetkin vihjeet toisesta sukupuolestaan. Vedellään hän utsasi kasvonsa, antoi hiuksiensa roikkua avoinna kasvoillaan ja selkäänsä myöten. Jalkaansa vetäisi saappaansa, sitten keräsi tavaransa nyyttiinsä ja astui ulos iltaan.
Tälläisenä kellonaikana oli miehen turvallisempi kulkea kuin heiveröisen naisen.

[[Täältä ma tuun~]]

Sota. Sen jälkiä ei voinut peittää, vaikka kuinka yritti. Se vaati aina sankarinsa, petturinsa ja uhrinsa, koskettaen näin jokaikistä sen aikana elänyttä olentoa. Oli kuitenkin niitä, jotka näyttelivät välinpitämätöntä, elivät kuin mitään mullistavaa ei olisikaan tapahtunut. Soura kuului heihin, jotka piittaamattomasti loikkivat ruumiitten ylitse ja puhelivat säästä samaan tapaan kuin ennenkin. Toisaalta kyllä demonitarkin vältteli tietoisesti ulkona liikumista, sillä eivät killat siitä välittäneet tappoivatko he toisiaan vai killattomia perusasukkaita. Tänään hän oli kuitenkin päättänyt lähteä katsomaan Payonin muuttuneita katuja, tulisihan uusikuukin turvakseen yön saavuttua, mihin tosin oli vielä aikaa. Huppupäinen nuorekko lipui aavemaisesti eteenpäin hiljaisella kadulla, jonka varrella olevat asunnot näyttivät hylätyiltä. Läheisimmältä kujalta tosin kuului vaikerrusta, rukoilua ja anelua - joku halusi päästä tuskistaan. Soura pysähtyi tuon kahden talon muodostaman, kapean välikön kohdalle, tuijottaen sinne minne laskevan ilta-auringon säteet eivät ylettäneet. Tuolla tuoksui päätä huumaava veri.

Katsahdus oikeaan, vasempaan ja sitten nainen katosi kujalle. Eteensä aukeni ällöttävä näky, jolle joku toinen olisi voinut huutaa suoraa huutoa. Seinää vasten makasi verispäissään oleva ihmismies, jonka toinen puoli kasvoista oltiin silvottu tunnistamattomaksi. Tuo oli saanut monta raakaa miekaniskua vatsaan, jalkoihin, käsiin, muttei rintakehään - tappaja kai oli todellakin halunnut jättää uhrinsa kitumaan. Miehen käsi kohosi värisevä kohti ryhdikkäänä seisovaa demonia.
"Auttakaa minua.."
Kuului pihahduksena toisen keuhkoista äänihuuliin, mihin Soura vastasi ilmeettömillä kasvoilla. Niin, kyllä hän auttaisi miestä päättämällä jonkun muun työn loppuun. Sanaakaan lausumatta kyyristyi valkeahiuksinen alas, käteensä ilmestyi viitan alta terävä tikari. Mies ei ehtinyt edes parahtaa tajutessaan tilanteen laadun, sillä ennen sitä oli terä avannut toisen kaulavaltimon. Verta ryöppysi ulos, ruumis nytkähti vielä kerran ja elo katosi tuon katseesta lopullisesti pois.

Kohtalo ja Kuolema varmasti kiittivät Souraa antamalla hänelle tämän herkullisen aterian. Huulet painautuivat vasten kuolleen kaulaa ja kuin vampyyri ikään alkoi nuorekko imemään verta omiin sisuksiinsa. Lämmintä ja herkullista, siitä olikin jo aikaan, kun hän viimeksi oli saanut näin tuoretta ihmisen sisällä virtaavaa elämäneliksiiriä. Mutta mihinköhän demonin tappamat sielut pakenivat ? Sitä Soura ei ollutkaan tullut miettineeksi ennen tätä. Tämä nosti kapeat sormensa pyyhkimään suun ympäristönsä puhtaaksi, huppukin oli pudonnut päästä paljastaakseen sen laella olevan pitkän sarviparin. Jos Lelouch-herra olisi nähnyt, mitä tämän alamainen puuhasi vapaa-aikanaan, niin olisi mies varmaankin järkyttynyt suunniltaan. Barbaarimaista käytöstä, sitä useimmat demonit harjoittivat, eivätkä juoneet viiniä hienoista pitkävartisista kristallilaseista. Soura nousi ja kääntyi pois kujalta. Huppua hän ei ollut viitsinyt nostaa takaisin ylös, vaan antoi sen nyt puolestaan roikkua velttona vasten niskaa ja selkää.

Käveltyään jonkin matkaa, tuli vastaan pidemmän puoleinen muukalainen. Toinen vaikutti yhtä huolettomalta, kuin hänkin, mutta ehkä juuri se sai Souran nostamaankin hupun sittenkin suojakseen. Ilmiselvä mies, sehän oli selvää, vaikka toisen hiukset olivatkin huomattavan pitkät ja hyvin hoidetut. Joko nuorukainen osasi siis pitää itsestään huolta harvinaiseen tapaan tai sitten tuossa piili jokin muu selittämätön viehätysvoima, joka puri valkeasuortuvaiseen naiseemme näinkin kaukaa saakka. Ruskeat silmät kapenivat, tuollainen itsevarmuus oli samalla kiinnostavaa, että myös ärsyttävää. Soura hivuttautui tahallaan toisen reitille, jotta voisi joko ajaa miehen väistämään tai törmäämään itseensä. Kumpi vain kelpaisi, sillä nyt nuorekko tunsi olevansa voittamaton ja valmis hieman härnäämään kanssaeläjiä olemassaolollaan.

[[Parasta antia, jota voin tarjota. Nyt oikein panostin kirjoittamiseen~<3.]]

Sota ei tosiaankaan hätkäyttänyt myöskään Reagania. Ei, hän jatkoi elämäänsä samalla tavalla, kuin oli elänyt jo pitkän aikaa tähänkin asti. Otti ilon irti niistä rohkeista tai typeristä, kenestä vain saattoi. Tuo herrakin, joka äsken oli luullut avuttomalle naiselle palveluksen tekevänsä, sanoi olevansa Jumalten suosiossa ja siksi ei kaihtanut katuja. Tämä oli mielessä naurattanut Reagania, joka ei moisiin jumalhömpötyksiin uskonut. Yksikään Jumala ei ollut luoja, ei suojelija - häntä ei yksikään ylimaallinen maailmaan luonut. Hän oli taidokkaampi teos, kuin mitä kukaan pystyi uskomaan. Ja sellaisia muovasi maailma, elämä - ei palvottavat kivipatsaat.
Reaganille tämä oli vain antoisa ilta muiden samanlaisten joukossa. Vaikka hän ei yleensä kulkenutkaan yli silvottujen ruumiiden, tunsi hän olonsa yhtä autuaaksi kuin ennenkin. Punainen taivaskin vain korosti samanväristä maata hänen jalkojensa alla. Se oli omalla tavallaan salpaavan kaunista.

Harmaat, terävät silmät nousivat maasta, kun Reagan havaitsi jonkun tulevan vastaan. Varjoihin, hupun alle kätkeytynyt kulkija. Mustahiuksinen tarkensi katsettaan. Hän aisti jonkinlaista rohkeutta, itseluottamusta - samankaltaisia ominaisuuksia, joita varmasti hänestä itsestäänkin hohkasi. Mutta vieraassa oli muutakin. Muunlaista voimaa. Se sai Reaganin kasvot muuttumaan hieman kiristyneimmäksi, mutta vain vähän. Hän oli kuitenkin halveksittu ja hylkiö lajitovereidensa seassa. Jos joku sai tietää hänestä tai tunnisti tämän veriperän, saisi Reagan luultavasti kerätä päänsä maasta takaisin hartioilleen.

Reagan kulki eteenpäin ryhdikkäänä, kasvot kohti vierasta käännettyinä. Kiiltävät suortuvat tanssahtelivat ilmassa, leijailivat teräväpiirteisille kasvoillekin, jotka miehekkyyden lisäksi omistivat sironkin piirteensä. Kapea hymynpoikanen kipusi vaivatta huulille. Hän ei nimittäin väistänyt.
Kun oli selvää, ettei saapuvakaan aikonut tehdä niin, pysähtyi Reagan aivan viime hetkellä; näin ollen siinä vaiheessa, kun toinen oli tuskin 30 centin päässä hänestä. Hymy nousi jo pieneksi virneeksi, kasvojen saadessa osan synkkää varjoa osakseen.
"Rohkea nainen hän, joka ei vierasta miestä väistä pois reitiltään", Reagan lausui ilmaan. Hänen äänensä oli matala ja maskuliininen, silti kantava ja hieman soinnukas. Reagan oli mestari imitoimaan ja saattoi muuttaa ääntään mielensä mukaan. Hän oli harjoitellut kovasti; ja sen huomasi.

Reagan tutki toista kiinnostuneena, kuin susi lajitoveriaan. Kiitos monenlaisen hormoonituotannon, oli harmaakatse oppinut tunnistamaan sukupuolia jo niinkin mitättömän, kuin hajun perusteella. Isänsä geeneissä oli pitkähiuksinen perinyt varsin tarkat aistit, eikä moinen siksi ollut suuri mahdottomuus. Eriskummallinen henkilö oli tämä, joka aloillaan seisoi kurjuuden keskellä, kapea virne kasvoillaan.
"Vai onko teillä jotain, jonka vuoksi kulkea noinkin rauhallisin mielin tänä synkkänä aikana?"
Silmissä kiilsi aavistus uteliaisuutta.

Väistä, väistä, väistä. Ei, toinen ei näyttänyt väistävän, mutta ei aikonut Sourakaan suunnitelmiensa mukaan tehdä niin. Hän jatkoi vain eteenpäin, alkoi purra jo hammastakin pienen ärsyyntymisen kasvaessa. Pahuksen jätkä, eikö tuolla ollut senkään vertaa käytöstapoja, että väistäisi nuorta ja sorjaa naista ? Demonitarkin pysähtyi ja suuntasi synkän katseensa toisen harmaaseen omaan. Mies puhui korvaa miellyttävällä äänellä, joka varmasti sai monen naisen polvet tutisemaan innosta, mutta ei tämän pitkäsarven.
"Minulla on paljon sellaista, mitä teillä ei välttämättä ole."
Nuorekko vastasi ja kohotti toista kulmaansa arvioivasti. Ei tuo hujoppikaan ollut ihminen, toisesta huokui ulos toisen kansakunnan edustaja. Ruskeasilmä nosti hieman leukaa, noh, väistäisikö toinen hyvällä vai pahalla ? Nimittäin Soura ei tällä kertaa antaisi periksi, ei ainakaan aluksi, jos huomaisi päässeensä edes hieman tilanteen niskan päälle.
"Tunnen turhaksi olla liikkumatta turvallisin mielin sodan turmeleman kaupungin muurien sisällä. Ihmisten ja muiden auringon olentojen tekemiset eivät hetkauta omia asioitani tai minua."
Hän näytti vielä jatkavan edeltävästä aiheesta, parantaessaan samalla huppuaan päänsä päällä.

Silmäpari alkoi tutkia edessään seisovaa muukalaista, todella hyvän näköistä sellaista. Totta puhuen demonitar alkoi tuntea itsensä nukkavierun näköiseksi toisen rinnalla ja siksi ehkä tämä vieraan seisottaminen alkoikin hermostuttaa häntä. Äh, olihan se ollut tyhmää pakottaa joku ventovieras pysähtymään, kun kumpikaan ei taipunut siirtymään toisensa edestä. Oikea jästipäiden kaksinkamppailu. Mutta kuka leikkiin ryhtyy, niin sen kestäkööt:
"Mitä teillä sitten on, että uskaltaudutte näyttäytymään ulkona ?"
Soura heitti nuorukaisen esittämän kysymyksen takaisin. Kuinka tuollainen kaunispoika edes oli yhä täällä ? Moisethan pakenivat yleensä sodan jaloista ensimmäisinä, jotteivat joutuisi tarttumaan aseisiin ja puolustamaan oman killan kunniaa. Ellei sitten miekkonen ollut killaton, niinkuin Sourakin - se selittäisi paljon.

Yhtäkkiä lähistöllä rämähti ja se tavoitti salaman nopeudella nuorekon herkät korvat. Äkillinen pään kääntäminen oli kuitenkin kohtalokas virhe sen suhteen, jos halusi piilottaa kasvonsa kunnolla. Nimittäin löysä huppu antoi liikkeelle periksi ja putosi alas, jääden sitemmin lepäämään valkeahiuksisen harteille. Mielessään kiroten käänsi demonitar kasvonsa takaisin toisen puoleen. Siinä hänen valttikorttinsa, pitkät sarvet. Kuka tulisi uhmaamaan täysiveristä pahuuden alamaista ?
Ei kukaan täysijärkinen.
Kalpeat sormet kävivät pöyhäisemässä lyhyempiä suortuviaan kuin mitään suurta paljastusta ei olisi tullut julki. Harmi vain, ettei Soura osannut kätkeä kankeutta, joka kieli siitä, että naista jännitti näyttää itsensä sen näköisenä, kuin hän todellisuudessa oli. Ei tämä ruma ollut, ei toki, mutta ei myöskään mikään maailman kaunein nainen välttämättä. Perusnätti yksilö, kuten jotkut sanoivat.
"Tässä yksi syy, miksi voin kulkea kadulla huoletta."
Lopulta Soura vain tyytyi jälkipeittelyksi puhumaan ja kopauttamaan sarveaan koukistetulla etusormella.

Reagan ei voinut vastustaa kevyttä naurahdusta, joka karkasi kuin varkain hänen kapeilta huuliltaan. Mustien suortuvien takaa tarkastelikin hän edessään olevaa yksilöä uteliaana ja hieman varautuneena. Sillä naisen lausuma kommentti antoi hänelle varmuuden toisen rodusta. Yksikään ihminen ei kutsunut tovereitaan auringon olennoiksi.
"Demoneille tämä aika kenties onkin mitä ihastuttavinta", Reagan lausahti kieleltään, antaessaan päänsä painua hieman vinoon. Tuuli takertui mustiin hiuksiin, hulmautti niitä ilmassa, tuoden samalla veren yltäkylläisen lemun miehen sieraimiin. Se ei miestä hetkauttanut, vaikka hän itse ei tuntenut mitään himoa vereen, saatika sitten muutenkaan tappamiseen. Se ei ollut hänen tehtävänsä. Hän vain keskittyi säilymään hengissä.

Reagan ei vastannut heti vieraan kysymykseen, sillä rämähdys kauempana keräsi hänen huomionsa. Harmaat silmät sävähtivät tuijottamaan äänen suuntaan. Pisteliäs katse ei havainnut mitään eriskummallista, lopultakin vain jonkin rääsyläisen, joka rämpi esiin ruumiiden ja rojun seasta. Tuo mies loi pelokkaat vilkaisut ympärilleen ja havaittuaan kaksi ryhdikästä henkilöä vähän matkan päässä, pinkaisi hän nopeaa matkaravia pakoon. Reagan hymähti tälle, laski katseensa edessä olevaan naiseen - ja kappas, toinen oli kirjaimellisesti paljastanut kasvonsa. Pitkät sarvet nököttivät päässä, vaaleat hiukset tanssahtelivat pienen tuulen otteessa. Reagan antoi hymyn levetä hieman huulillaan ja hänen silmissään loisti salaperäinen sävy.
Ainakin hän oli arvannut oikein. Pitäisi olla tarkkaavainen.
"Ja vastaus kysymykseesi, miksi voin kulkea huoletta..", Reagan aloitti samalla, kun antoi toisen kätensä kohota lantiolleen nojaamaan. Mustat hiukset liikahtelivat, suortuvia kasvoillekin lennähti. "..Minullakin on paljon sellaista, mitä tiedän, ettei muilla ole."

Ihminenkö oli saanut Souran paljastamaan itsensä ? Pahus vie näitä Kohtalon oikkuja, se ei tosiaan halunnut nuorekon onnistuvan niin missään - ei edes kasvojensa piilottelussa. Toisen naamataululle levinnyt hymy sai valkeasuortuvaisen tuhahtamaan, mitä mokoma oikein virnuili ? Eikö toinen mukamas ennen ollut nähnyt sarvipäistä pikku neitiä, joka loikki veren tahrimalla kadulla. Niin tosiaan, harvempi varmaankin oli tuollaista mennyt todistamaan.
"Mutta teiltä puuttuu vastaavasti herrasmiesmäiset käytöstavat."
Soura vihjaisi ja antoi omillekkin huulilleen venyä hymyn, oikein kermaisen sellaisen. Eiköhän tässä olisi jo kumpaisenkin aika jatkaa matkaansa vai aikoiko mies todella pysyä tiellään. Todellisuudessa nainen jo alkoi pelätä uskottavuutensa valuvan sormien välistä kuin hienon hieno hiekka. Normaali ihminen olisi luikkinut häntä koipien välissä karkuun vain nähdessään vilkaisun nuorekon sarvista, mutta tämä herra tässä oli täysin eri maata.

Ehkä tilanne pitäisi kokea jonkinlaisena Kohtalon haasteena. Ehkä oli jo kirjattu ylös, että tämän kaksikon kuului jäädä keskustelemaan keskenään. Ei kuullostanut yhtään hassumalta Souran korviin, sillä riittihän hänelle ainakin silmänruokaa toisessa. Veren tuoksu leijaili koko ajan ympärillä, saaden kertaalleen demonittaren kostuttamaan huuliaan. Ei tällä enää jano ollut, mutta vesi nousi väistämättä yhä kielelle.
"Nimittäin herrasmies väistää, kun nainen asettuu tielle."
Nyt puolestaan Soura kallisti päätään, mutta vastakkaiseen suuntaan kuin nuorukainen aiemmin oli kallistanut omaansa hitusen verran. Tuskin kukaan naisen tuntemista housuväkeläisistä olisi siirtynyt pois tieltä hänen tullessa vastaan, mutta saihan siinäkin toivossa elää.

Pitkäsarvi tyytyi lopulta parantamaan valahtanutta huppua harteillaan. Olkoot siinä sitten, tuskin enää olisi väliksi, jos joku muu hänet näkisi. Sodan aikaan demonitkin saivat olla rauhassa vainoilta - ainakin osaksi. Olihan liikkeellä niitäkin metsästäjiä, jotka rahanahneuksissaan tai kostonhimoisina halusivat riistää pimeyden pikku enkeleiltä henkirievun ruumiista. Moiseen murhaajaan ei vain Soura ollut koskaan törmännyt, vaikka epäonnenkirous muilla tavoin kiusasikin häntä. Kieltään naksauttaen kuului viimeisenä lausahduksenaan:
"Noh, oletteko väistämässä ?"

Reagan naurahti terävästi, hymyili siinä kuin viaton pojannulikka, antaessaan harmaan katseensa tarkkailla toista. Hieman varautunut oli tämä mustahiuksinen, vaikka kasvojen rauhallinen ja rento ilme ei tällaisesta viestinytkään.
"Niin tosiaan", Reagan totesikin huvittunut sävy matalassa äänessään, kun toinen ilmoitti käytöstapojen puuttuvan tykkänään. Mutta eihän kaikkea voinut saada? Reaganilla oli enemmän kuin tarpeeksi, joten herrasmiesmäisyyden saivat jäädä pois. Käyttäytyihän hän joskus lailla hienon leidinkin - halutessaan, kun tilanne siihen pakotti.
Rennosti hän vain nojasi käsiään lantiolleen, antoi toisen jalkansa olla lepoasennossa, painon kahlitessa vain vasenta jalkaansa. Normaalia pienikokoisempi sydän tykytti nopealla temmolle viedäkseen verta jokaisen kolkkaan Reaganin ruumista ja tilavuudeltaan huonommat keuhkot imivät happea sisäänsä aktiivisela teholla.

Valkohiuksisen sarvipään sanat eivät ensiksi antaneet Reaganille mitään syytä reagoida. Sen sijaan yritti hän pähkäillä, olisiko joskus sattunut tapaamaan tämän naisen jossakin. Oikkuilevia olivat demonien iät, vuosisatojakin jotkut hengissä hiihtivät, toiset menehtyivät ennen aikojaan. Demoninmetsästäjäs pitivät kannan pienenä - ja kaikelle kiitos siitä, Reaganin ei näitä pelätä tarvinnut. Hänen ihmisyytensä on harvinaisen voimakas, vaikka veressä tätä perintöä vähän demonisuuteen verrattaessa kulkeekin. Metsästäjät kulkivat Reaganin ohi sokein silmin, keihästäessään sen sijaan jonkun toisen selvemmän tapauksen.

Harmaasilmäinen värähti hieman, kun nainen päästi terävän äänensä esille. Hymy, joka oli hieman laantunut, puhkesi uudestaan kukkaan ja katse kiilsi kuin kissan silmät pimeydessä.
"Noh, noh, juurihan te itse totesitte, että minulta käytöstavat puuttuvat", Reagan muistutti hymähtäen, antaessaan sormiensa nousta ilmaan. Kevyesti hän pyyhkäisi pitkiä, mustia hiuksia syrjään, antoi tummien ripriensä painua hieman lähemmäksi toisiaan, kunnes avasi silmänsä jälleen kunnolla ja laski virneen vinoksi hymynpoikaseksi kapeille huulilleen.
"Miksi minä siis väistäisin? Vain herrasmiehet tekevät niin."

"Olette harvinaisen ärsyttävä tapaus."
Souran oli pakko todeta, kun mies oli päässyt muistuttamaan häntä äskeisistä sanomisistaan. Harvemmin synkähkö nainen antoi muille mahdollisuutta korjailla itseään ja sanojaan, mutta näemmä tällä nuorukaisella oli nokkeluutta. Mukavaa, pitkästä aikaa joku, joka omasi taipuvaisen kielen, josta löytyi haastetta demonittarelle.
"Tietenkin haluatte väistää, että tuttavuutenne kanssani päättyy."
Totta kai, eihän toinen väkipakolla varmastikkaan halunnut enää pidempää rupattelutuokiota toistaiseksi rauhallisesti käyttäytyneen takiaisen kanssa. Neitohan voisi vielä näyttää kyntensä, jos ei saisi tahtoaan läpi, mutta niin voisi puolestaan tehdä harmaasilmäkin.
"Vai annatteko minun käsittää väärin, että jopa haluatte jäädä seuraani."
Kolkko naurahdus, tuo olisikin uutta. Kukaan ei väenvängällä tahtonut jäädä tämän hulluksikin haukutun nuorekon lähettyville, vaikka todellisuudessa ei hän ollut sen kummallisempi kuin muut demonit - ehkä hieman tyynempikin tapaus.

Koitti hetki, toinen ja kolmas. Eikä vieläkään mitään tapahtunut. Pieni turhautuminen nipisti Souraa poskesta, saaden tämän siirtelemään jälleen silmien eteen valuneita hiuksia pois. Ei sitten, tässä seistäisiin maailman tappiin asti! Pitkään miehessä pysynyt katse kääntyi kiertelemään autioita taloja, joiden ikkunoissa ei palanut kotoisa ja lämmin valo. Jos joihinkin noista asunnoista astuisi, niin saisi varmaan huomata kuinka kiireellä sen asukit olivat lähteneet. Kaatuneita tuoleja, ruoka jääneenä pöytään, lasten leikkilelut hujanhajan.. tällaista oli kahden killan rintamalla. Kellareissa lymyävät siviilit kärsivät kurjista oloista, mutta heillä ei ollut uskallusta palata aurinkoon. Leskejäkin tämä sota oli varmasti saanut aikaan, isättömiä pikkuperheitäkin, joissa lapset kasvoivat ilman toista huoltajaa.

Niin oli Sourakin kasvanut, ilman äitiä tosin. Hän tunsi suurta kateutta niitä perheitä kohtaan, jotka olivat kasassa - onnellisesti keskenään.
"Nyt kun jumahdimme tähän, niin kai minun on esittäydyttävä. Olen Soura, näin lyhyesti sanottuna, koko nimelläni tuskin teet mitään."
Oli turha alkaa kertomaan koko nimeä, joka oli täynnä mutkia ja kiemuroita. Helpommalla yksinkertaisesti pääsi sillä, että sanoi vain miksi häntä soisi kutsua, eikä yhtään sen enempää. No niin, mutta siirtykööt nyt esiintymisvuoro miehelle, mikäli tämä ei yllättäen haluaisi jo päästääkkin naista ohitseen.

Reagan naurahti keveästi, antoi hymyn puikkelehtia kalvakoilla kasvoillaan, tihrustaessaan melkeinpä hyväntahtoisesti ja nokkelasti demonia edessään.
"Tarkoitatte kai harvinaisen älykäs?" Reagan varmisti hymähtäen. Hänen kielensä oli todellakin vikkelä, ironisen särmikäs, eikä tyyppi useinkaan jäänyt kakkoseksi sanasodassa. Ainakaan silloin, kun hän ei halunnut jäädä. Nyt ilkikurisuus pilkahteli hänen tummassa katseessaan, kun tuuli varovaisesti miehen vaatteen helmaa ja hiuksia liikautteli pehmeässä tanssissaan. Pää kallistui vaatimattoman sorjasti sivuun, kun oli jo kuin huomaamatta suoristautunut.

Demonittaren katse lähti harhailemaan. Reagan osasi jo arvata, ettei toista vähempää kiinnostanut nöpöttää hänen seurassaan. Mikäs ihme siinä, tuntemattomia he olivat toisilleen. Harmaakatse virnisti pehmeästi, totesi tyynesti: "Voi, mihin tässä olisi kiire, valmiissa maailmassa? Sama kai se on, juttelenko kanssanne vai kenties seinälle kotonani. Te sentään vastaatte takaisin. Seinät ovat harvinaisen hiljaista väkeä."
Reagan tiesi, että sarvipää voisi vielä ärsyyntyä pahastikin tällaisesta liverryksestä, mutta se ei häntä pelottanut. Kyllä hän yhdelle peurakasvolle pärjäisi halutessaan. Ja jos ei, omistihan hän harvinaisen nopeat kintut pakenemiseen.

Soura.
Reaganin kulma kohosi hieman, hymähdys pujahti ilmaan. Ilkikurisesti katse kiilsi, kun pää kallellaan mieheksi tälläytyneenä tarkkaili mustahiuksinen vastapäätä seisovan ilmeitä. Ei toki Reagan tekisi nimellä mitään. Ellei toinen sattuisi olemaan etsintäkuulutettu - vinkistä voisi saada palkinnon.
"Sinulle sen sijaan voin lausua kokonimeni", Reagan lupasi, kuin olisi vannonnut auringon toiselle hakevansa. "Olen R---.. Reg. Hauska tutustua, arvon Soura."
Reagan nyökäytti kasvojaan, kuin muka olisi hienoimmatkin käytöstavat omistava.

Seinät olivat sentään mieltä miellyttävämpää seuraa, kuin tämä herra tässä. Souran nenä nyrpistyi ärtyisyydestä, jonka seurauksena uusi tuhahdus loikkasi kuultaviin. Toinen leikitteli, aivan niin, leikitteli Souralla - täysiverisellä takiaisdemonilla, jolla oli uusikuu puolellaan! Hän voisi vaikka ilkeyttää yrittää vallata nuorukaisen kehon, mutta jostain syystä ajatus ei pahemmin innostanut. Ehkä vika oli siinä, että pitkäsarvinen hieman nauttikin tästä keskustelusta omalla oudolla tavallaan.
"Älykäskin. Jonkun muun seurassa tuo voisi käydä tappavaksi."
Nainen vihjaisi. Tämä tiesi parikin demonia, jotka eivät jäisi kuuntelemaan moista ivailua, vaan roikkuisivat enemmin kiinni tuossa selvästi erottuvassa kaulassa. Noh, ainakin mies osasi esittäytyä Regiksi.

Siinä oli lyhyt ja ytimekäs nimi, jos se kerta siihen jäi. Oliko toinen ollut orpo, kun ei kenenkään pojaksi oltu kerta ristitty ? Se särähti korvaan, ei tuollainen nuorukainen voinut olla kadun kasvatti - toinen oli aivan liian hyvä kuntoisen oloinen. Ulkonäkö silti pystyi aina pettämään, sen jos minkä Soura oli oppinut näinä monina vuosina.
"Hauskuudesta en tiedä."
Kuinka niin tämä oli muka hauskaa ? Hehän olivat jumissa toistensa tiellä, koska kummankaan ylpeys ei antanut sijaa väistämiselle. Toisinaan Soura vain toivoi, ettei olisi niin itsepäinen tapaus - elämä olisi tällöin huomattavasti helpompaa.

Syvä henkäys, olkapäänsä lysähtivät alaspäin. Onneksi häntä ei odottanut kukaan kotiin - muuten tässä olisikin ollut selittämistä. Hänen herransa ei varmasti olisi katsonut suopein silmin alamaisensa törttöilyä. Vaan siis, tuossa Reg yhä keikutteli päätään puolelta toiselle.
"Jospa kokeilisimme vaikka kummatkin väistää omiin suuntiimme, niin pääsisimme jatkamaan matkaa ?"
Lopulta kuului suhteellisen sopuisa ehdotus, vaikka sen alussa olikin Soura purrut hammasta. Jos hän vaikka väistäisi vasempaan ja Reg oikeaan, niin kaikki olisivat iloisia ja voisivat luikertaa omiin koloihinsa. Tuumasta toimeen siis, eikun jalkaa vasempaan päin..

Reagan kohotti kulmaansa, kun Soura mainitsi, että hän likipitäen leikki hengellään. Siis jos olisi jonkun muun seurassa. Tämä hymyilytti mustahiuksista, melkein naurattikin, mutta onnekseen hän sai pidettyä kielensä kurissa.
"Ehkäpä minä olen kiltimpi heille, jotka minut aikovat poskeensa pistellä", Reagan ehdotti ilkikurisella sävyllä. Jotenkin Soura ei vaikuttanut henkilöltä, joka tämän vuoksi niittaisi Reaganin kuin pienen hyttysen. Miksi, sitä mustahiuksinen ei osannut sanoa. Jotenkin hänestä vain tuntui siltä. Ehkä se oli se kuuluisa kuudes aisti.

Regilläkään ei kiire minnekään ollut, johan sen huomasi. Nälkä ehkä hieman kaiveli vatsassa, mutta moisen tunteen antoi kyllä odottaa. Kultakolikot painoivat taskunpohjalla mukavasti, mikä antoi kummasti motivaatiota ja iloisuutta iltaan. Ainoa synkkyys olisi, mistä ostaa ruokaa tällaisella sodan hetkellä. Mutta se oli sen ajan murhe.
Harmaat silmät vilkaisivat nopeasti ympärilleen, keskittyen kuitenkin sitten taas Souran kasvoihin.

Naisen ehdotus huvitti. Oliko tämä oikeasti näin vaikeaa? Virnistys käväisi kasvoilla, mutta laimeni nopeasti tasaiseksi hymyksi. Pienesti mustahiuksinen nyökkäsi päätään. Mikäs siinä, jos leidi sopuratkaisun halusi.
Kun Soura astui vasempaan, teki Reagan saman liikkeen, mutta oikealle. Siinä he yhä olivat, kasvokkain. Naisen taas astuessa oikealle, astui mustahius vasempaan - ja he olivat taas lähtöpisteessä. Tämän vuoksi ihmisverinen purskahti huvittuneeseen nauruun.
"Kohtalo tahtoo pitää meidät yhdessä", tämä naljaisi selvästi vitsaillen.

Ei ollut mahdollista, ei kaikkien maailman riivahenkien nimeen! Jok'ikinen väistämisyritys oli tuhoon tuomittu, kun Reg puolestaan siirtyi täysin samaiseen suuntaan. Aluksi se ei häirinnyt Souraa, joka tyynesti kääntyi oikealle vasemman yrittämisen jälkeen, mutta mies näemmä päätti puolestaan kääntyä jälleen tielleen. Lopulta toisen vitsi sai ruskeat silmät laajentumaan auki. Kohtalokaan ei voisi olla niin julma, että kiusasi häntä näin!
"Ei, Kohtalo päinvastoin haluaa meidät kyllä erilleen, sinä vain käännyt väärään suuntaan!"
Nainen ulvahti ja veti kätensä puuskaan. Pahus vie, eihän tästä tullut taaskaan mitään. Miehet olivat selvästi liian yksinkertaisia näinkin helppoon hommaan. Jos Reg oli ollut äsken hyvin tarkka kuuluinen, niin saattoi toinen huomata nuorekon äänen värähtäneen. Hänen itsetuntonsa alkoi pikku hiljaa halkeilla.

Pitkäsarvi ynähti. Ei tässä kai auttanut muu kuin siirtää toinen pois tieltä. Hän avasi kätensä rististä ja laski ne toisen omille varsille. Tämän tehtyään Soura käännähti sivulle ja tyylikkäästi kiepsahti nuorukaisen selän taa. Hah! Viimenkin hän oli päässyt ohi.. ei kun hetkinen, oli päässyt ohitse ? Kaikki voitonriemu mureni sillä surullisella sekuntilla, kun Soura tajusi juuri hävinneensä Regille väistämällä itse toista.
"Voihan kalma.."
Demonitar pihahti laskien sormensa suunsa eteen ja napittaen pitkälle kaukaisuuteen kuin puulla päähän lyöty. Oliko hän muuttunut niin typeräksi, että huomaamattaankin toilaili jo omiaan ? Tämä menisi kyllä epäonnenkirouksen piikkiin.

Soura kasasi itsensä ja suupieli nykäisten kurkkasi olkansa ylitse seuralaistaan.
"Varokkin, jos alat hekottamaan."
Naurettavaahan tämä oli jopa synkästä Sourastakin. Oli hyvä ettei neito vallan repsahtanut nauramaan itselleen, sehän oli tunnetusti harvinainen taitokin. Jos osasi nauraa omille mokilleen, niin silloin ne pystyi myös peittämään. Valitettavasti vain nainen ei aivan ollut tätä tyyppiä.
"Se oli inhimillinen ajatusvirhe."
Puolustelua ja selittelyä päälle, kiitos.

[[Anteeksi surkeentunut teksti, väsymys iski.]]

Reagan purskahti nauruun Souranin kitisevän kommentin johdosta. Mustahiuksisen harmaat silmät tuikahtelivat ilkikurisesti, kasvojen ollessa kestohymyyn vääntyneinä. Reagania selvästi huvitti, kun hän sai jonkun hyppimään tasajalkaa itsensä takia. Tai ei, häntä ilahdutti vain, että tämä tyyppi sattui olemaan demoni. Niin kovin koppavia olivat nuo, mutta nyt näki, että sekaverinen kurjuuskin saattoi sarvipäisen olennon saada päihitettyä leppoisalla sanasodalla.
"Voi, miksi miehiä aina syytetään?" Reagan parkaisi teeskennellysti, antaessaan virneen leikitellä kapeilla huulillaan.
Sama se hänelle, keitä maailmassa syyteltiin ja keitä ei. Hän saattoi olla kumpi tahansa, tilanteen vaatiman hetken mukaisesti.

Seuraavaksi Reagan tunsi toisen kädet, jotka laskeutuvat hänen ruumiilleen ja siksi hetkeksi hymykin katosi hämmennyksen tieltä tyypin kasvoilta. Ennenkuin Reagan ehti edes hoksata, oli Souran kääntänyt hänet tieltään, päästen uudelle puolelle. Valkohiuksisen tekemä liike sai ensin sekaverisen tuijottamaan toista kummastuneena, kunnes huuli nykäisi pariin kertaan. Pakostakin leveä virne pakottautui kalvakoille kasvoille, mieheksi pynttäytyneen virnuillessa voitonriemuisen ironisena. Souranin sihahtama manauskin sai Reaganin tuntemaan entistä suurempaa halua remahtaa täyteen nauruun. Hän kuitenkin hillitsi itsensä, vaikka jokaisen hekotuksen saattoi aistia hänen loistavista silmistään.

"Kuinka sinunlaiseltasi moisia ajatusvirheitä lipsahtaa?" kysyi Reagan yhä virnuillen sekopäisesti, nauruhermonsa jo lopullisesti saaden hillittyä muutamalla rykäisyllä ja tyrskähdyksellä. Mustahiuksinen kallistikin päätään vekkulin näköisenä, pitäessään kätensä lepäämässä lantiotaan vasten.
"Tai siis, ymmärräthän toki, että tällä tavoin hävisit tahtojen taiston."
Pakkohan siitä oli muistuttaa!

Ärh, miksi aina Soura mokaili näin ? Hän alkoi hössöttämään hermostuessaan helposti ja sama oli toistunut jälleen kerran. Ja eikös siitä irronnut iloa Regille, jonka suupielet nykivät ja virne kasvoi täysiin mittoihinsa. Ruskeasilmäinen katsoi toista happamana, aivan kuin sitrushedelmän nieleenä. Haha, olipas hauskaa - kyllä takiaisdemoni oli varsin hyvin päässyt siihen lopputulokseen, että oli hävinnyt tämän pikkuisen kamppailun.
"Olenhan minäkin vain elävä olento, erehtyminen on inhimillistä."
Soura puolustautui ja kääntyi ympäri voidakseen katsoa miestä tarkemmin. Niskojen vääntely alkoikin jo tuntua ikävältä.
"Tunnut nauttivan tästä."
Hän vielä jatkoi ja siristi silmiään. Kummallista, miten nainen aina törmäsi housuväkeläisiin, jotka pääsivät hänen niskansa päälle. Eikö Sourasta todellakaan ollut vastusta kellekkään. Noh, toisaalta olihan tämä heikon demonirodun edustaja, eikä voinut hyödyntään voimiaan kuin kerran kuussa.

Kieli naksahti jälleen ja sivuprofiilinsa kääntyi toiselle. Mikäs tässä, näin kuuluikin selvästi käydä. Pessimistisyys ujutti limaiset näppinsä Souran mielen ympärille aina kuin vain kykeni ja nyt oli koittanut jälleen sellainen hetki.
"Noh, kun nyt olemme omilla puolillamme, niin voimmekin jatkaa matkaa omiin suuntiimme."
Soura tuhisi nokka pystyssä ja kädet puuskassa. Olihan hän vähintään hoitanut matkan jatkumiset oikeille tolilleen, ei tarvinnut siis enää seisoskella. Mutta jalat vain olivat eri mieltä, ne kun olivat tuntuneet juurtuvan kiinni mukulakivetykseen. Miksikö ? Koska Soura olisi vielä tahtonut keskustella toisen kanssa hetken, koska halusi selvittää miekkosessa pari häiritsevää asiaa.
"Sinussakin virtaa demoniveri vai olenko väärässä ?"
Siinä se, joka pitkäsarvea vaivasi. Vaan oliko toinen täysiverinen demoni, oli aivan eri asia. Kyllä hänkin ihmisen lajikumppanista erotti.

[[Soura sitten haluaa ja tahtoo koko ajan jotain..]]

>Mokoma hemmoteltu kakara!<

Reagan kallisti vekkulisti päätään ja antoi virneen leikitellä huulillaan. Hän totisesti nautti tästä, sehän oli suorastaan itsestäänselvyys. Ja naisen katkera sävy sekä terävät mulkaisut vain suurensivat tätä tunnetilaa entisestään.
"En kai voi kiistää sitä", mieheksi tekeytynyt virnistikin leppeästi, antaessaan mustien suortuvien laskeutua kasvoilleen. Miksi niitä heti työntäisi syrjään, sillä kohta tuuli ne taas tielle puhaltaisi.
Olihan se aina yhtä iloista huomata, että vikkelä kieli tässä sodantäytteisessä maailmassa riitti jonkinasteiseen voittoon. Vielä ei ollut pakollista kantaa asettaan mukanaan, koska ei voisi tietää jonko juoksukilpailukin lopulta ratkaistaisiin aseilla kuin miehet ikään.
Harmaasilmäinen hymähti ajatukselleen.

Reagan katseli hetken maata jalkojensa alla ajatuksissaan, kunnes Souran ääni sai hänet kääntämään silmändä valkohiuksista demonitarta kohden. Hymy yhä kujeili kapeilla kasvoilla, kun tuo kuuli sarvipään ehdotuksen matkan jatkamisesta. Mustahiuksinen paransi ryhtinsä, kääntyi sitten niin, että oli kylki käännettynä Souranin suuntaan.
"Voi, noinko pian haluiat erota seurastani?" demoniverinen surkutteli silti ovelasti hymyillen, kättään ilmassa huitaisten.
"Miten ankeraa, kerrassaan."
Itseasiassa sekaverinen jo harkitsikin poistumista, kun Soura näytti niin jo tekevän, mutta ennenkuin Reagan ehti ottaa askeltakaan, oli sarvipää kääntynytkin takaisin hänen puoleensa. Siksipä harmaasilmä käänsi päätään, jotta voisi katsoa naiseen olkansa ylitse.
Vai moinenko asia tätä neitiä kiinnosti?
"Demoni, enkeli, kaikki niin samankaltaisia", mies vastasi salaperäisesti, kulmaansa hieman kohottaen. Kasvoille nousi mietiskelevä ilme, kuin toinen ei tietäisi vastausta itsestään.
"Mistä sitä tietää, mitä kaikkea ruumiiseen on siunaantunut."
Joo Reagan, nimenomaan siunaantunut.

Johan osasi olla salaperäinen tapaus. Toinen tuntui leikkivän jotain arvuutusleikkiä Souran kanssa vääntelemällä sanoja mielensä mukaan ja alkaen johdattamaan niitä kauemmas alkuperäisestä kysymyksestä. Se oli turhauttavaa, todellakin. Ehkä nuorukainen ei tehnyt sitä tahallaan, mutta silti naisen kasvojen ilme kiristyi ja suu muuttui yhtenäiseksi viivaksi. Demoneita ja enkeleitä.. niillä oli päinvastoin suuri ero toisiinsa, jos Reg ei ollut sitä sattunut huomaamaan. Enkelit kylpivät valossa, demonit tuudittautuivat pimeyteen - niin se vain meni.
"Kiersit kysymykseni."
Soura totesi lyhyesti ja vapautti kätensä puuskasta, jossa ne olivat pysyneet tähän asti. Hemmetti vie, millaisen kasvatuksen harmaasilmä oli saanut lapsena. Kuten hän oli jo aiemmin todennut, ei mies tuntunut omaavan kaikkia hyvän käytöksen aakkosia, vaikka esittäytyminen olikin mennyt aikamoisen sutjakasti.

Hetkinen. Ruskea katse tarrautui tiukemmin erääseen yksityiskohtaan nuorukaisessa ja kulmiaan nopeasti kohottaen nuorekko käyskenteli toista lähemmäs. Hän nosti seuralaisensa käden omaansa, venytti hieman tuon sormia silmiensä tasalle ennen kuin vahingoniloinen hymy kirposi huulilleen pitkän tauon jälkeen.
"Sinullahan on naiselliset kädet mieheksi."
Tuollainen voisi olla tosimiehelle kovakin kolaus, mutta jotenkin Sourasta tuntui, että Reg kiertäisi tämänkin kommentin omaksi edukseen. Tämä hellitti otteensa ja kallisti hieman päätään ajatukset ristiriidassa. Pitäisiköhän nyt sitten lähteä, kun vielä mitään piikikästä ei ollut kuulunut ? Nää, mitä turhia.
"Kun kysyit, haluanko näin pian erota seurastasi, niin minun on kai vastattava ei. Aloit kiinnostamaan minua."
Siinä ainakin tuli yksi suora ja rehellinen vastaus. Oli perin ikävää ja tylsääkin näin sota-aikaan, kun kaikki piileksivät - juoruseura väheni. Toisinaanhan demonitar viisveisasi moisesta, mutta tähän aikaan kuusta mieli oli hieman heittänyt kuperkeikkaa.

Voivoi, eikai Soura vallan kiukustunut Reaganin kiertelystä? Demoniverinen katsahti toiseen uudestaan, kulmaansa kohottaen, kun nainen tiukkasi vastausta tiukalla äänensävyllä. Mustien hiuksien lepattaessa tuulessa kuin lippu salossa, antoi mies suloisen hymyn kirvota huulilleen ja silmiensä tuikahtaa kevyesti.
"Sinä tiedät vastauksen kuitenkin", Reagan lausuikin pehmeästi, kuin suorastaan haluaisi toisen räjähtävän liitoksistaan. Vaikka totuus taisi olla se, ettei mies vaan pitänyt siitä, että höpötti omista verilähteistään. Jo senkin takia, ettei hänen perheensä kovinkaan ylhäisessä asemassa ollut demonien keskuudessa. Päinvastoin, päinvastoin..
Ja Reagan ei suuremmin välittänyt rotujen lokeroimisesta. Erilaisia he olivat kuin ihmiset, olivatpa sitten keijuja, demoneita, haltioita tai enkeleitä. He kaikki olivat heidän silmissään kummajaisia tai satuolentoja. Se, jos mikä, oli todellakin suuri asia joka heitä yhdisti.


Mutta Reaganin ajatusmaailma katkesi, kun Soura yhtäkkiä hivuttautui ikävän lähelle. Mieheksi tälläytyneen oli jo pakko ihan kohteliaisuuden nimissä kääntyä toisen puoleen, kun nainen tarrasi jo hänen käsiinsä. Hämmentynyt mustahiuksinen kaartoi päätään. "Ja minulle valitit käytöstapojen puutteesta.."
Harmaasilmä ehti mutista tuon juuri ennenkuin sarvipäinen jo huomautti Reaganin naisellisista käsistä. Kappas? Ihmisverta omaava kohottikin kätensä silmiensä tasalle, pois vieraan naisen hyppysistä. Katseli näitä tarkkaavaisesti, käänteli sormiaan ja ihasteli pitkiä kynsiään. Hymy kirposi uudestaan kapeille huulille, kun sivusilmällä tyyppi tutki valkohiuksisen kasvonpiirteitä.
"Onko se hyvä vai huono?" Reagan tiedusteli pilkettä silmäkulmassaan. "Pitääkö neiti enemmän feministisyydestä vai maskuliinisuudesta? Kun kerran sorjiin sormiini heti silmäsi kiinnitit."
Kuka voisikaan olla vihainen Reaganin kissamaiselle hymylle?

Reagan jo ajatteli, että toinen olisi kurkkuaan ja korviaan myöten täynnä sekaverisen aatteita, mutta toisin kävi. Demonitar jopa myönsi, että oli alkanut kiinnostua mustahiuksisen sielunelämästä. Reagan ei voinut vastustaa kättään, jonka laski muka hämillisenä rintakehälleen, napittaessaan toista harmailla sielun peileillään.
"Minä? Kiinnostamaan sinua?" Reagan naurahti keveästi.
"Ja minä olen meistä se normaalimman näköinen."

Äsh, Soura oli kuin olikin arvannut oikein - Reg veti taas uuden näytöksen sanomisistaan. Niin, kummistakohan hän todellakin enemmän piti - feministisistä vai maskuliineista. Maskuliinisuus merkitsi miesmäisyyttä, lihaksikkuutta ja voimaa. Feministisyys taas tarkoitti naisellisuutta, siroutta ja jonkin asteista heikkoutta.
"Riippuu mistä roikkuu. Jos puhumme miehistä, niin sekä että."
Ja soma hymy päälle, kyllä, Souralla oli erittäin laaja miesmaku. Tälle kelpasi kaikki, joilla oli ulkonäköä ja älykkyyttä nupissa. Tietenkään myöskään pikku pahuus ei häirinnyt demonitarta, joka tunsi vetoa rikollisuutta harjoittaviin henkilöihin. Mikä lie syynä sitten moiseen.
"Mutta sinähän et sillä tiedolla mitään tee."
Vielä pieni lisäys, joka loppua kohden kuullosti murahdukselta. Sourahan oli juuri tavallaan myöntänyt, että Regkin miellytti hänen silmäänsä sekalaisella olemuksellaan.

Toisen kasvoille läimähtänyt hetken hämmennys ja käden kohottaminen rintakehälle saivat Souran vielä hieman lisää kallistamaan päätään viime kertaiseen suuntaan. Oliko siinä jotain outoa sitten ? Hänhän liikkui alinomaan sellaisien demonien kanssa, joilla oli sarvet, siivet tai häntä. Oli harvinaisempaa kohdata yksilö, jolta puuttui ne kaikki, vaikka toinen väittikin olevansa normaalimman näköisempi kuin Soura.
"Et ainakaan täysiverisen demonin silmin, samaa en voisi sanoa tosin ihmisistä."
Tuuli hieman hulmautti valkeita suortuviaan ees taas. Ihmisistä kaikki tuntui olevan outoa. Pah, turha kansakunta - ei heikäläisistä ollut kuin herkullisen veriaterian tarjoilijoiksi.
"Sinulla ei ole tainutkaan koskaan edes olla sarvia, siipiä tai häntää ?"
Olisihan ne toki voitu riistää Regiltä, niin kuin eräälle tuntemalleen henkilölle oli käynyt, mutta toisaalta se oli todella epätodennäköistä. Olisihan edessään seisovan nuorukaisenkin piirteisiin jäänyt jokin merkki, jos noin olisi käynyt.

Reagan kohotti kulmaansa ja tiiraili tätä Souraa uteliaisuus vilkkuen katseessaan. Hän ei voinut estää ilkikurista virnettä, joka työntyi kasvoille salakavalasti ja huomaamatta. Sirot sormet näpelsivät hetken paidan kärsinyttä kaulusta, kun toinen käsi kohottautui nyrkkinä kasvojen tienoille, Reaganin rykäistessä sen sisään.
"Vai niin, vai niin..", mustahiuksinen hykersi ja kohotti katseensa taas toiseen. Laski sormensa nojaamaan lantiota vasten ja seisoi ryhdikkäämmin, selkä suorana. Hymyili siinä oikein suloisesti ja salaperäisesti. Ehkä jo siksikin, että tiesi sen herättävän tunteita tässä keskustelukumppanissa. Olivatko ne sitten hyviä vai huonoja, sitä harmaasilmä ei tiennyt. Ainakaan vielä demonitar ei ollut syöksenyt häntä Helvetin ikuisiin rouhuihin kiukuspäissään.
"Siinä tapauksessahan minä olen oikea unelmiesi mies", Reagan lausahti kevyesti huuliltaan suoraan ja häpeilemättä, nauraen perään soinnukkaalla naurullaan.

Sarvipää ei tuntunut antavan periksi. Nainen oli päättänyt selvittää demoniverisen alkuperän ja kiivaasti tätä esiin penkoi. Hymy leikitteli mieheksi pukeutuneen huulilla, tuon kallistaessa hieman päätään, mustien suortuvien valuessa silmien eteen.
"Niinkö sinun mielestäsi?" Reagan hymähti, kun Souran ilmaisi, ettei hän demonin silmissä mikään normaali ollut. Sepä sääli. Vaikka totuus olikin, että hyvin hän oli piilossa pysynyt tähänkin asti.
Siroilla sormillaan Reagan pyyhkäisi hiukset korvansa taakse.
"Rumat arvet olisivat jääneet, jos joku minusta moisia ulokkeita olisi irti repinyt", Reagan totesi hymähtäessään kuivasti, antaessaan silmiensä olla hetken kiinni, ennenkuin ilkikurinen loiste palasi takaisin valkohiuksisen naisen kasvoihin.
"Joten ei. En ole lentänyt, puskenut vastustajia tai tasapainotellut hännän avulla."
Kyllähän Reaganissa varsin paljon epämääräisiä ulokkeita oli vieraan katsojan silmin, mutta niistä nyt ei puhuttu.

Mustahiuksinen ottikin askeleen lähemmäs Souraa. Kumartui hieman eteenpäin, laskeutui niin, että tämän huulet likipitäen koskettivat naisen pitkiä suippokorvia. Pilke silmäkulmassaan Reagan kuiskasi; "Tiedän kultaseni, että kiinnostan sinua. Mutta on joitain asioita, joita sinun ei tarvitse minusta tietää."
Sanottuaan sanat Reagan suoristautui taas ryhdikkääksi seisoma-asentoon.

Unelmien mies.. ja pah. Reg oli kaukana siitä, vaikka toisen ulkonäkö olikin herkkua katseelle ja luonne toi mukavaa haasteellisuutta keskusteluun. Souran unelmien mies vaan osasi myös kunnioittaa häntä edes piirun verran, mutta tämä nuorukainen tässä teki kaikkea muuta, kuin sitä. Toinen nautti, kuinka oli päässyt niskan päälle tanssahtelemaan, eikä pitkäsarvisesta demonista ollut edes näyttämään tähän hätään kuka oli kuka. Miksi edes tarvitsisi ? Näinhän oli kirjoitettu kohtalon kirjanpitoon, eikä tällaisella maanmatosella, kuin Soura oli, ollut varaa mennä puskemaan vastaan. Pieni murinan tapainen sähähdys sylkeytyi ulos, kun toinen vielä nauroi kepeästi lausahduksensa päälle. Oli siinäkin taas yksi.
Mutta hei, jotain positiivista! Soura oli sentään ollut niinkin itsestään selvässä asiassa oikeassa, kuin ettei Regillä koskaan ollut ollut sarvia, häntää tai sitten siipiä.
"Minä, kun kuvittelin, että miehet pitävät arvista kehossaan - sehän voi houkutella naisia."
Nuorekko piikitti. Hän ei pahemmin arpien päälle ymmärtänyt, saati sitä niiden viehätysvoimaa. Tiesihän niiden perusteella toki, että henkilö oli kokenut taisteluja ja ottanut urhoollisesti vastaan jäljen, joka kulkisi koko loppu elämänsä mukana. Vaan ei, niin ei - kyllä siloposkiset nuorukaiset vetivät verta puoleensa enemmän.

Sitten Reg astuikin lähemmäs. Soura kohotti kulmaansa ja suoristi päänsä juuri parahiksi, sillä mies kumartui eteenpäin, huulet neidon korvien lähettyvillä. Vaan ne sanat, ne vasta saivatkin naisen verenkierron kiihtymään. Monet sekalaiset mietteet pomppasivat pintaan ja saivat epämiellyttävän palan nousemaan nuorekon kurkkuun, päästämättä näin ollen yhtään pihahdustakaan ulos. Kaikista pahin tuli viimeisenä - se selvä punastus. Kalpea iho ja valkeat hiukset oikein paistattivat punertuneet poskipäät esille, eikä sen tuoma kiusaantuneisuus auttanut yhtään asiaa. Nainen käänsi kasvonsa muualle huulet tiukasti yhteen puristettuina. Tässähän menivät viimeiset uskottavuuden rippeet!
"E-en ole kultasesi, etkä kiinnosta minua enää lankapätkän vertaa."
Soura nyrisi ja katsoi harrakasti kauas kaukaisuuteen. Tämä saisi olla vihon viimeinen kerta, kun hän menisi myöntämään ventovieraalle olevansa kiinnostunut tästä - senhän pystyi näemmä käsittämään aivan väärin. Pitkäsarvi-parka oli niin tuohuksissa, ettei edes tajunnut ajatella tarkemmin miehen loppusanoja, mutta ehkä se oli myös kaikille parasta.

Sanoissaa pysyäkseen päätti hän lähteä viimeinkin pois. Aivan niin - pois. Kun Soura jättäisi tuon ärsyttävän nuorukaisen selkänsä taakse, niin elämä tuntuisi paljon kirkas reunaisemmalta. Pitkälle tosin nuorekko ei ehtinyt pötkiä, tuskin edes kuuden askeleen päähän, kun sarviinsa tarttui jotain. Valkeasuortuvainen jähmettyi aloilleen ja kohotti katseensa ylös näkemättä kuitenkaan mitään normaalista poikkeavaa. Varmuuden vuoksi käsi silti kohosi tunnustelemaan sarvia, joissa näemmä oli jotain tahmaisaa, ei, enemminkin siimamaista. Järjen raksutusta nopeennuttaakseen laskeutui vielä kaiken kukkuraksi musta pallero silmiensä tasalle. Hämähäkki.
"KIÄÄÄH! Ottakaa se pois, ottakaa se pois!"
Kuka olisi voinut uskoa, että Sourasta lähti noin kimakka, suorastaan korvia vihlaiseva kirkaisu. Nainen loikkasi pari kertaa sivulta toiselle, ennen kuin asettui aloilleen eteensä tuijottaen. Siinä se pahuksen kahdeksan raajainen vielä oli ja keikkui!

Reagania hymyilytti Souran ehdotus arvista naistenkaapparina. Harmaat silmät kiilsivät, kun siro kulma kohosi hieman ja virne leikitteli kapeilla huulilla, kun mies tarkasteli valkohiuksisen ilmeitä tuon siroilla kasvoilla.
"Höh, kuka kaunokainen nauttisi muka arvista toisen kehossa ilman sadistista luonnetta?" Reagan tiedusteli huvittuneeseen sävyyn antaessaan painon levätä pääosin vain toisella jalallaan. Vasen nöpötti aloillaan rauhallisesti lepuutellen.
"Sadisteista ei ikinä tiedä. Ties koska alkavat leikkiä puukolla iholla ihan vain mielihyvää saadakseen", Reagan vielä pohti, kun sipaisi sormellaan hieman leukaansa.

Ilmiselvästi Soura ei kuitenkaan ollut nauttinut mieheksi tälläytyneen yllättävästä lähestymistä suoraan korvan tasolle. Reagan oikein tunsi, kuinka voitonriemu hyreksi vatsanpohjassa, kun silmät havaitsivat selvän punotuksen toisen poskilla ja korvat tiedostivat takertelun sanoissa. Ehkäpä Reaganissa itsessään oli tätä sadistin vikaa?
"Niinkö? No voihan" Reagan naurahti kepeästi päätään kallistaen. "Annatpas sinä vaihtelevia signaaleja. Ja jos kultanen ei käy, kuullostaako muru paremmalta?"
Olipa oikeasti mukavaa leikkiä täysiverisen demonin kustannuksella!

Mutta leikki loppuu aikanaan. Hymy koreili vielä miehen kasvoilla, kun hän havaitsi naisen alkavan tehdä lähtöä. Mitään mustahiuksinen ei perään sanonut. Ehkei hän halunnut saada kengästä otsaansa. Tai ei vain tuntenut olevansa sanojen arvoinen, mikäli niitä ei ensin hänelle itselleen suotu.
Reagan oli itseasiassa kääntymässä itse poispäin, kun terävä kiljaisu pysäytti liikkeen. Nopeasti harmaasilmä reagoi, käänsi huomionsa sarvipään puoleen. Toinen loikki kuin vauhkoontunut varsa, heilutellen sarviaan ja rääkyen hienostoleidin tavoin. Aluksi Reagan ei ymmärtänyt, mikä oli pielessä, mutta kun hämähäkki osui silmiin, purskahti raikuva nauru irti huulilta. Hetken toinen vain hekotteli paikoillaan, kunnes hihitellen saapasteli lähemmäksi valkohiuksista. Nopealla sormien huitaisulla pikkuinen kahdeksanjalkainen sai ilmaisen lennon ilman halki kylmälle maalle. Hämähäkki taisi hieman pöllämystyä yllättävästä langalta putoamiselta, koska hetken tuo nöpötti aloillaan maassa, kunnes lähti valtaisaan pikajuoksuun kaikilla jaloillaan päästäkseen pois huitoneen jättiläisen jaloista.
"Jestas, hämähäkkifobiainen demoni", Reagan virnuili. "Kaikkea sitä näkee vanhaksi eläessään!"

Muru tai kulta - ihan saman tekevää. Kummaksikaan Regillä ei olisi oikeutta kutsua tätä täysiveristä demonia, joka nyt kylläkin näytti kaikelta muulta kuin siltä. Naurun ääni sai valkeahiuksisen jähmettymään entisestään - pahuksen nuorukainen halkeaisi kohta pelkästä riemusta, kun Soura vielä hieman säätäisi lisää. Seittinsä päässä killuva hämähäkki oli jo aikeissa alkaa kipuamaan ylöspäin, mutta valitettavasti matka tyssäsi itsensä rauhoittaneen jättiläisen vuoksi - hihitystä kyllä vielä kuului. 
"Ole jo vaiti!"
Soura ynähti lauseen päätteeksi ja hipelöi pitkiä sarviaan aivan kuin niille olisi tapahtunut jotain kamalempaakin. Pahus, verkkoakin oli tarttunut kiinni! Ties mitä ötökänraatoja suortuviensa seassa nyt piili, pahemmassa tapauksessa pieniä hämähäkin poikasia kipitteli parhaillaan päänahan tuntumasta. Äänekkäästi nielaisten laski hän kätensä hyvin harkiten sivuilleen. 

Kai kuuluisi kiittää nuorukaista pienestä pelastuksesta, vaikka tuo ärsytystä nostava virne saikin sapen kiehahtamaan. Ruskea katse vilkaisi Regiin ja nenäänsä nyrpistellen tämä aloitti vastahakoisesti:
"Kiitos, mutta sinuna neutralisoisin jo lärvini."
Olihan hänkin nainen ja heikäläiset yleensä säikkyivät mitä typerämpiä asioita. Pelkäsiväthän jotkut hiiriä, niin miksi Soura ei saanut sijoittua siihen katalogiin, joka kaihtoi puolestaan ötököitä ja sun muita pikku eliöitä ? Hämähäkeistä ei koskaan tiennyt, sillä olivathan ne rumiakin otuksia! Varmuuden vuoksi neitokainen vielä puisteli vaatteitaan, eihän sitä voinut edes arvata, mitä niihin olisi tarttunut äskeisen johdosta. 

Mutta nyt! Nyt hän lähtisi aivan varmasti! Siroa nokkaansa kohotellen Soura otti askeleen etäämmäs nuorukaisesta, oikein varman sellaisen, että toinen käsittäisi lähtöaikeensa. Tällä kertaa yhtään kompastuskiveä ei tulisi, eikä Reg saisi hirnua sydämensä kyllyydestä!
"Hyvästi."
Ah, kuinka viileää! Viimeinkin nainen pääsi takaisin siihen omaan, uskottavaan luukkiinsa - vähintään omasta mielestään nimittäin. Itserakas hymy koreili huulillaan, ei hän ollut edes tarkoittanut hyvästejä sellaisinaan. Todellisuudessa olisi vielä mukava törmätä toiseen, kunhan se nimittäin tapahtuisi silloin, kun 'epäonnenkirous' ei kalvaisi. Nämä kaikki takapakithan olivat selvästi olleet sen syytä. Huppu nousi takaisin paikalleen, piilottaen kaiken kokeneet sarvet. Kohti määränpäätä, pysähdyksille ei suotaisi enää sijaa.

[[Lopetan vuoroni tähän. Kiitoksia pelistä~.]]

>Lopetan lyhyesti. Kiitos sinullekin pelistä~<

Reaganin kasvoille jäi huvittunut hymy, kun Soura päätti lopullisesti poistua. Tuon tiukka äänensävy tai uhkaukset eivät leinkaan pelottaneet tätä erikoista sekaveristä, päinvastoin.
Hymähtäen mutahiuksinen nyökäytti kasvojaan, kun toinen oli jo kääntänyt selkänsä.
"Näkemiin muruseni", harmaasilmä hykersi, kääntyessään tiehensä. Nyt kotiin pitkän päivän jälkeen!