Jelian siirto

Huom. Tähän peliin ei kenenkään ole tarkoitus vastata, tämä vain liikuttaa hiukan Jelian juonta eteenpäin ^^

Kylmien askelten kaiku.
Jasper Krimin poika, Sheilan isänä tunnettu mies istui hyytävä ilme kasvoillaan vanhassa punaisessa sametti nojatuolissaan.
Lähes ilmeettömänä hän tervehti tytärtään, tuota hunsvottia, joka ei koskaan ollut kunnioittanut isäänsä, mutta josta Jasper toivoi perijäänsä ja Aasojen vallan pitäjää.
Koska tytössä oli ainesta. Hänessä oli johtajamaisuutta, hänessä oli sitä lujuutta, mitä kunnon Aasa tarvitsi.

"Isä", Jelia sanoi.
Jasper katsoi tytärtään. Jokin ei ennustanut hyvää.
"Tahdon sinun liittyvän vaanien puolelle", tyttö jatkoi. Jasperia huimasi. "MITÄ??", melko isokokoinen mies karjaisi julmasti, muistuttaen vanhaa leijonaa.
"Vaaneihin? Mitä sinä tyttö nyt horiset", mies jatkoi hyvin halveksivaan sävyyn. Hän ei vieläkään ymmärtänyt tyttärensä sanoja kokonaan.
Hyvin hitain liikkein Jelian isäpappa otti liiviensä rintataskusta valkean liinan ja kuivasi otsaansa.
"Oletko taas kuljeskellut kadulla? Se ei totta tosiaankaan ole sinun kaltaisellesi aasalle hienoa. Olen kuullut Wilsonilta, ettet käy enää edes ompelukerhossa, mikä sinua oikein vaivaa? Jos et ryhdistäydy, saat unohtaa kyllä koko perintösi", Jasper uhosi ankara ilme kasvoillaan, nousten nyt jo seisomaan.

Jelia katsoi isäänsä kasvoillaan jopa säälivä ilme.
Hän ei tajunnut, mutta se ei ollut uutta. Jo niin kauan, niin kauan, oli hänen tehnyt mieli sanoa isälleen pari valittua sanaa.
Tähän asti vaanit olivat kuitenkin tarvinneet tietolähdettä aasojen keskuudesta.
Mutta nyt olivat ajat muuttuneet.
Oli sota.

"Isä", Jelia sanoi taas. "Tämä on virallinen uhkaus vaanien Punaiselta Ruusulta. Joko liittoudut vaanien kanssa, siirryt heidän puolelleen koko väkesi kanssa, tai kärsit seuraamukset", Jelia sanoi nyt täysin varmalla äänellä, ei kylmällä vaan lämpimällä.
Hän ei enää koskaan olisi jääprinsessa.

Jasper käveli lyhyin askelin tyttärensä luo.
"Jaahas, sanoppa sille Ruusullesi, ettei tämä pappa liity mihinkään roskajoukkioon, kadotus soikoon! Eikä muuten liity hänen tyttärensäkkään. Ja Rouva Piikitär saa itse tulla sanelemaan ehtojaan minulle", Jasper murisi ja otti Jeliaa rinnuksista kiinni.

"Anteeksi isä", Jelia sanoi hiljaa ja kerääntyvän magian tuntu lehautti hänen kultaisia hiuksiaan.
"Mutta en ole enää tyttäresi. Olen Punainen Ruusu", tuo kultahiuksi sanoi ja läimäisi isäänsä poskelle.
"Sait valita helpomman tien. Mutta valitsit vääri taas", tytär sihahti, ja nämä olivat viimeiset sanat, jotka Jasper, Krimin poika kuuli.

Myöhemmin isänsä kartanon aulassa, jonne oli oottu koko talon väki jokaista piikaa myöten, Jelia seisoi portaiden ylä päässä.
"Te olette nyt minun alaisiani, ja jos jolla kulla on vastaan sanomista voi poistua nyt. joskaan en lupaa mitä heille myöhemmin tehdään. Te olette vannoneet valan isälleni ja nyt vannotte sen minulle.
Ette enää ole aasoja, vaan vaaneja".
Kukaan ei liikkunut, jokainen vain toisti sen, mitä oli aina luvannut jokaiselle Krimin suvun jälkeläiselle luvannut sanoa:
"Palvelemme kunnes kuolemme, oi valtiatar."

Huom. Tämä peli on laitettu tänne, vaikka tää ei olekkaan Sifin-Tornissa : ) Tämä on siis kohtaus Krimin kartanosta, jossa on juuri vaihtunut valta ja Jeliasta on nyt yleisesti tiedossa Punaisen Ruusun asema.