Lähtevien laivojen satama.

//Öght, ängen tuon kaikkialle, mutta tittiditiittidii, en ole täällä Valhallassa noita kolmea sanaa sanonut yhdessä. Tämä taas näitä Kittyhin maagisia mega-aiheita, nimikirjoitukset myöhemmin.
Mutta siis kaipaan VERTSUA tänne <3~

Sinisiipi pyöritti päätään Elenorin mutisemiselle. Että hänen kuuluisi muka kuolla, humpuukia. Ei todellakaan. Sinisiipieä alkoi hieman myös väsyttää, mutta ajatteli, että raikas tuulahdus tekisi terää satamassa. Sinisiipi nousi ylös ja puhdisti shortsiensa takamuksen. "No, lähdetäänkö?" Sinisiipi varmisi vielä, mutta juuri sopivasti Elenorin suusta saapuneet sanat ilahduttivat keijuneitokaista. "Mennään, jos se on sinulle tärkeää.." Sinisiipi auttoi väsyneen näköisen Elenorin ylös. "Oletko nyt aivan varma tästä?" Sinisiipi varmisti vielä, mutta Elenor näytti nyökkäilevän.

He lähtivän kävelemään pois Mimirin luota. Kaksoset saapuivat mukulakivi kadulle, josta erkani parin metrin päässä se kyseinen kuja, jossa Sinisiipi oli ollut. Sen hän kyllä muisti, kaikki pimeni vasta silloin, kun hän ajatteli tummaa laukkua. Sinisiipi asteli suht pitkin askelin, sillä Elenorin jalat olivat kovin paljon pidemmät hänen omiaan verrattuna. He kävelit torikadun poikki ja katselivat matkalla kauppoja. Oli monenlaisia erilaisia. Aamulla ihmiset olivat taas rynnänneet tekemään aamuostoksiaan, sillä kauppoihin oli illalla ja yöllä kuljetettu lisää tavaroita, jotka odottivat ostajiaan. Sinisiipi pyöritteli silmiään. "Mikä noita kaikkia vaivaa!"

Sataman tuulet puhalsivat jo. "Aaahh.. meri", Sinisiipi hymyili onnellisena, mutta hymy muuttui jälleeen kerran irvistykseksi. Hän ei ollut oppinut viimeisen 30 minuutin aikana hymyilemään. Oppisikohan hän koskaan?
Nyt ei ollut murheiden aika. Sinisiipi katseli aavalla merelle, joka hohti kirkkaana heidän edessään. Satamassa keinui muutama pieni laiva rikkoen pieniä aaltoja, jotka saapuivat mereltä. Auringonnousu oli upean näköinen, taivas hohti oranssina, violettina ja pinkkinä. Tälläistä nousua ei oltu aikoihin nähty. Kuu oli painumassa mailleen antaen tilaa kauniille Auringolle.

Lähellä oli yksi vapaa penkki. Sinisiipi viittoi Elenorin istumaan viereensä taputtamalla viereistä paikkaansa. Kukaan ei sanonut mitään. Oli hiljaista. Vain lintujen äänet ja aaltojen läiskintä rikkoivat hiljaisuutta omalla, kauniilla tavallaan. Sinisiipi katseli upeaa taivasta, tämä heti piti tallentaa muistoihin ainiaaksi. Hän olisi voinut sukeltaa veden tummiin syövereihin ja upota sinne. Ainekin hän voisi tuonpuoleisessa sanoa, että on nähnyt upean auringonnousun.

Pian aurinko oli noussut korkealle taivaalle, ja pilvien upet värit olivat haihtuneet lähes kokonaan. Sinisiipi vilkaisi Elenoria, joka kyllä näytti hieman virkistyneemmältä. "No, eikö ollutkin kaunista?" Sinisiivelle juolahti mieleen yksi aivan uskomaton kysymys, "Mitä lajia tai rotua oikein olet?" Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt yhtään vampyyria ja toivoi hartaasti, että hänen vierellään istuisi nyt hänen elämänsä ensimmäinen vampyyri-tuttava.

Elenor vain nyökkäili Sinisiivelle, kyllä hän lähtisi tuon mukaan. Ei siitä haittaakaan olisi. Ehkä hän toki virkistyisi siinä samassa. Sinisiipi lähti viemään heitä kohti satamaa, Elenor haukotteli vain vieressä, ja joutui vähän väliä hiljentämään tahtian Sinisiiven tähden, ei hän halunnut kävellä niin lujaa ettei tuo pysyisi perässäkään. Saapuessaan torille, Elenor virkistyi hieman, hänen piti katsoa eteensä koko ajan ettei olisi törmännyt kehenkään, tori oli täynnä hajuja ja erilaisia ihmisiä. Hän rakasti Toreja, kojuilla oli aina kaikenlaisia hienoja ja erikoisia tavaroita, tavallisesti hän olisi nyt myös myymässä korujaan, mutta oli ollut yön yli lähteellä eikä hän jaksaisi muutenkaan. Elenor näki myös tuolla syrjemmällä pienen pöydän, hänen vakiopöytänsä johon hän latoi aina joka aamu omat korunsa, mutta nyt joku oli vallannut sen.

Satama, se oli kaunis paikka varsinkin näin aamuisin kun aurinko nousi korkealle ilmaan värjäten taivaan kauniilla väreillä, ei auringon nousu ollut niin hieno näky kuin täysikuu mimirin lähteellä mutta olis e silti kaunis. Elenorin silmäkulmasta karkasi kyynel tuota katsoeassa hänelle tuli mieleen siskonsa jonka oli murhannut. Tuuli pyyhkäisi kuitenkin kyyneleen pois. Nainen pisti kätensä taskuunsa, kuin varmistaen että nenäliina jossa oli hänen siskonsa piirustus olisi viellä tallessa. Elenor meni istumaan Sinisiiven viereen tuon kehotuksesta, ei hän olisi jaksanut seistäkkään.

Elenor katsoi auringon nousua aina siihen asti kun tuo oli korkealla taivaalla ja laski sitten katseensa Sinisiiven kasvoihin, ne näyttivät onnellisilta. Oli Elenorkin onnellinen, hän kiitti hiljaa mielessään että oli lähtenyt mukaan, päivästä tulisi oikeastikkin upea. "Mitä lajia tai rotua oikein olet?" Sinisiipi kysyi Elenorilta. Elenor naurahti hiljaa. " Olen täysverinen vanpyyri.. Sinä olet varmaan keiju..? "

Sinisiipi ei ollut koskaan ennen tavannut vampyyriä.
"Ai että vampyyri, ihan täysiverinenkin vielä!" Elenor varmisti vielä, että Sinisiipi todellakin oli keiju. "Olenhan minä.." hän hörähti itsekseen ja vilkaisi tarkoituksellaan läpinäkyviä sinisenä hohtavia siipiään.
Elenorin silmään kohosi jatkuvasti kyynel, mutta joka kerta melko kova tuuli kaappasi ne kouraansa. Sinisiipi ajatteli, pitäisikö hänen kysyä, mikä on vain ottaa kädestä lohdutukseksi vai kuinka. Kädestä kiinni pitäminen ei kuulostanut todellakaan Sinisiiven tapaiselta. Ei hän voisi vain ryhtyä halailemaan arvottomia vaaneja keskellä kaunista auringonnousua. Sinisiipi ei myöskään halunnut kuulostaa tunkeilevalta, joten antoi asian alla ja kuvitteli, ettei ollut koskaan edes huomannut Elenorin haikeutta.

Rannalla oli joitakin kojuja pystyssä. Sinisiiven nenään saapui herkullinen kalan ja vihannesten tuoksu, mutta hän vain vilkaisi kojujen suuntaan. Jotenkin kaupat silti houkuttivat häntä. Taivas oli muuttunut muutaman minuutin aikana siniseksi, eikä siinä ollut enää mitään katsottavaa. "Lähtisitkö kanssani käymään sataman kaupoissa ja kojuissa?" Sinisiipi kysyi Elenorilta. Hän nousi penkiltään ja tarkisti vielä, että hänellä oli shortsiensa taskussa rahat, jotka hän oli eilen sinne survonnut. Pari kultarahaa, niillä saisi jo jonkin verran tavaraa. Lisäksi oli viisi hopearahaa sekä yksi pronssiraha. Hänhän voisi vaikka ostaa Elenorillekin jotakin.

Sinisiipi vilkaisi vielä liplattaviin aaltoihin ja pieniin ja suuriin, erilaisiin, paatteihin veneellä. Tunnelma oli rauhallinen, vain lintujen railakas suunsoitto rikkoi hiljaisuuden. Sinisiipi käännähti kohti satamakatua ja alkoi katsella kauppoja. Eräänssä kaupassa myytiin paljon erilaisia koruja pyöreän pöydän ympärillä. Sinisiipi nyökkäisi itsekseen, mutta kun hän vilkaisi omia korujaan ranteessa, hän ajatteli, että mielummin hän tekisi itse, kuin ostaisi tuollaisia rumiluksia. Hän korjasi silmiensä siteen ja lähti kävelemään tunnustellen paikkoja, kuten sokeat yleensä tekivätkin. Moni kyllä tiesi hänen typerän salaisuutensa, mutta onneksi kukaan ei ollut mennyt kertomaan eteenpäin. Elenor toki tiesi asiasta, sillä olisihan hullua, jos toinen kehuisi kaunista auringonnousua sokeana.

Seuraavassa kojussa myytiin tuoretta kalaa mereltä. Sinisiipi vilkaisi suuria vonkaleita, mutta jätti ne omaan arvoonsa. Eivät ne kyllä taatusti olleet tuoreita, näyttivät ainakin viikon vanhoilta. Niiden kiille oli kadonnut, slmät seisoivat tuojottaen tyhjää ja kiduksien tavanomainen puna oli vaihtanut väriään yököttövän vihreäksi. Hän jatkoi matkaansa katsellen ympärillä olevia kojuja. Ehkäpä hän voisikin joskus elää ilman sidettään.. Tai jos hänen ei tarvitsisi leikkiä sokeaa, ilmoittaisi vain ihmisille, että ei ole sokea vaan peittää rumat punaiset silmänsä, joiden ympärillä on kaameita jälkijä (äiti heitti häntä päin kivillä) ja silmät olivat hieman umpinaiset. Sen hän voisikin tehdä.. Hän voisi liikkua vapaasti, kaikki tietäsivät, ettei hän oikeasti ole sokea. Kukaan ei tulisi hänen luokseen sanomaan "Saako sokeaa auttaa." Sinisiipi voisi vain vastata tähän "Ei, ei, kiitos silti, mutta en ole sokea."
Sehän olisi mahtavaa..

Elenor katsoi kuinka viimeisetkin värit katosivat taivaalta pois jättäen vain sinne vaaleansinisen värin. Nainen ei ymmärtänyt mitä hienoa Vampyyrinä oli, se oli kamalaa. Oli niin vaikeata hillitä itseään.. Kyllä hän eläisi paremmin itsensä kanssa jos olisi vain puoliverinen, silloin ei tarvitsisi edes juoda verta niin paljoa, mutta kun tämä paha on siunautunut Elenorille ei hän voisi sitä itsessään myöskään muuttaa. Sinisiipi varmisti Elenorin kysymyksen siitä että tuo olisi keiju, Elenor arvosti keijuja he olivat hänestä kauniita, hänkin voisi ottaa siivet. Elenor nauruhymähti hieman itsekseen.

Elenorin mieleen tuli taas tämä satama, viimeksi kun hän oli ollut täälä.. Hänet jätettiin yksin, hän rakasti sitä ihmistä koko sydämmestään, mutta vampyyri puoli pilasi senkin suhteen, mies vihasi vampyyrejä koko sydämmestään. Hän oli niin kylmästi torjunut naisen kuin pyyhkinyt tunteet jotka hän oli tuntenut Elenoria kohtaan alle aikayksikössä. Elenorilla oli tunteita viellä jossain syvällä sydämmessään tuohon henkilöön, hän ei voisi koskaan unohtaa niitä kesäisiä hetkiä kun he juoksivat ylipitkiksi kasvaneitten heinien seassa pellolla. Hän oli silloin onnellinen eikä voinut koskaan kuvitella, etää näin tapahtuisi. Ei koskaan. Elenor istui silloin tossa viereisellä penkillä miehen kainalossa kun kertoi toisesta puolesta itsessään, mies oli vain tönäissyt naisen kauemmaksi itsestään ja huutanut että tämä kaikki olisi tässä. Koko ystävyys, koko rakkaus ja jäljellä vain särkynyt sydän, joka musertui.

Sinisiipi ehdotti käymään kojuilla, Elenor innostui asiasta saman tien. Hän rakasti kierrellä niitä. Ja tunti aika lailla myös kojujen pystyssä pitäjät. Olihan neinen usein täällä rannalla seisoskellukkin. Muistot olivat vain niin pinnassa. Elenor juoksi Sinisiiven kiinni. Tuo oli lähtenyt niin nopeaa. Elenor kaivoi myös pikkupussukastaan kolikot, hän oli valehdellut naiselle ettei kantaisi rahaa mukanaan ja oli myös siitä pahoillaan. Kojuja oli melkopaljon, Elenor seurasi Sinisiipeä kiltisti, mutta jäi katselemaan kuitenkin koruja kojulle. Ne olivat jotenkin rumia, mutta silti niin kauniita. Elenor tahtoi yhden. Hän otti sellaisen jossa oli pieni sininen helmi, kuin meren kyynel. Elenor maksoi korun ja juoksi jälleen Sinisiiven kiinni. Hän sujautti korun ranteeseensa. Hän oli piristynyt huomattavasti. Hän oli melkein onnellinen ja aikoi viellä ostaa Sinisiivellekkin jotain mukavaa. Elenor pysähtyi kojulle jossa myytiin pikkuleivonnaisia. Pitiköhän Sinisiipi leivonnaisista? Elenor alkoi valikoimaan kymmenistä erilaisista leivonnaisista sitä joka näytti herkullisimmalta, hän valitsi vaaleansinisen leivonnaisen. Se jotenkin sopi Sinisiivelle, sen hän ostaisi hänelle vaikka se ei oikeuttaisi hänen tekoaan. Elenor maksoi leivonnaisen ja antoi sen Sinisiivelle. " Kiitos että olet noin ystävällinen minulle.." Elenor hymyili niin nätisti Sinisiivelle kuin osasi.

Sinisiipi otti pienen leivoksen vastaan, joka oli hyvin pehemeä ja juuri sopivan värinenkin. Hän yllättyi aivan täysin asiasta, muttaeipä hänellä ollut valittamistakaan. "Kiitos", Sinisiipi sanoi ja haukkasi suuren suupalan leivoksesta. Tai siis hänen suuhunsa verrattuna suuren.
Sinisiipihotkaisi leivoksen nopeasti ja lähti Elenorin kanssa kiertämään kojuja.

Hän ei ymmärtänyt, mitä tämä oli. Koskaan ennen hän ei ollut tuntenut tälläistä. Olo oli omituinen, hänellä oli vierellään joku, joka välitti hänestä. Hänellä oli vierellään hänen koko elämänsä ensimmäinen ystävä. Ensimmäinen! Sinisiiven mieleen juolahtivat myös mieleen ne ajat, jolloin hän oli jmurhannut isänsä työntämällä tämän kalloijyrkänteeltä alas. Saipa mitä tarvitsikin, Sinisiiven oli meinannut tuo samainen mies pudottaa samaan kuiluun. Hänen äitinsäkin oli kuollut yrittäessään tappaa Sinisiipeä. Lopulta hän oli hukkunut veteen ja Sinisiipi pelastunut rannalla olevien ihmisten ansiosta.
Mahtoiko syy piileä siinä, että hän oli Valtiatar? Vaikiinnostivatko äitiä ja isää vain hänen rahansa, joita heillä itsellään ei kummallakaan ollut? Koskaan ei hän saisi enää näihin kysymyksiin vastausta.

Sinisiiven jalat alkoivat väsyä, ja hän ehdottaisi, että Elenor ja hän voisivat hetkeksi istahtaa jonnekin varjoon. Sinisiipi ei pitänyt auringosta vaan viihtyi mielummin varjoisalla ilmalla. Mistään ei meinannut löytyä kunnon auringonsuojaa, sillä aurinko paistoi nyt korkealta taivaalta. Istuutuessaan erään kojun takana sijaitseviin tuoleihin, Sinisiipeä alkoi väsyttää. Hän ymmärsi, että ei ollut nukkunut koko päivässä, vain yöllä pari tuntia koisannut. Mutta siitäkin oli aikaa lähes 12 rtuntia, aika tuntui juoksevan kuin villihevosten selkään se olisi kiinnitetty.

Oli tulossa helteinen päivä, tänään taatustikin rikottaisiin lämpöennätyksiä. Olihan yökin ollut poikkeuksellesin lämmin. Sinisiipi nosti vyöltään viuhkansa ja alkoi sillä tuulettaa itseään. Pieniä hikipisaroita kohosi iholle jatkuvasti lisää. Ihmiset alkoivat kadota kojuilta ja myyjät alkoivat pakata tavaroitaan. Pian kadut olivatkin tyhjät, eikä missään näkynyt ristin sieluakaan. Sinisiipi istui edelleenkin nakkikaupan takana Elenorin kanssa vieretysten. "Lähdetäänkö mekin?" Sinisiipi ehdotti. "Jos vaikka lähdettäisiin istumaan päivää sataman kulmalla sijaitsevaan kuppilaan. Voisimme keskustella kaikessa rauhassa, sillä olisi taatustikin viileämpää". Sinisiipi nousi tuolista pois ja siisti takamuksensa jälleen kerran. Mutta eiväthän valtiattaret voisi kävellä kaduilla takamukset aivan mustina, eihän?

Sinisiipi ehdotti että he olisivat lähteneet istumaan kuppilaan, se kävi hyvin Elenorille. Aurinko vei häneltä paljon voimia. Olihan hän yön olento. Elenor lähti kävelemään kuppilaan, vaikka matka oli pieni siinä ehti nähdä kaikkea. Nuoret parit istuivat penkeillä kuhertelemassa ja satunnaisesti oli myös lapsia kirnaamassa ja leikkimässä mitä erilaisempia leikkejä. Elenor ei koskaan kokenut tuota aikaa onnelliseksi. Hänestä tuntui ettei hän ole koskaan ollut lapsi tai sitten hän on aina ollut muttei ole elänyt kuin lapsi. Hän on aina ollut todella vanha ikäisekseen, vaikkei se päälle päin niinkään aina näy. Mutta niin vain on. Elenor etsi varjonalta varjoisan paikan ja istuutui penkille odottaen tarjoilijaa, että olisi tilannut heille jotain.
" Mitä haluat? Tarjoan. " Kelly kysyi ystävällisesti Sinisiiveltä ja hymyili tälle.

//anteeksi että tuli kamalan lyhyt.. :'s //

//VAihdoit hahmosi tuossa lopussa Kellyksi 8DDD
Mutta ei se mitään :'D//

Sinisiipi asteli Elenoran perässä. Kumpikaan ei puhunut mitään, he vain kävelivät mukulakivillä päällystettyä kapeaa tietä pitkin. PAri lasta leikkivät hiki hatussa läheisellä nurmikentällä. Sinisiipi ei todellisuudessa ymmärtänytkään, miksi jotkut edes jaksoivat. Ja vielä kun hän näki puiston penkeillä kuherteleviä nuorukaisia, hän piti asiaa lähes yököttävänä kuin onnellisena. Sinisiipi astui sisään pienestä oviaukosta. Osa pienessä mökissä olevista ihmisistä kumarsi syvään Valtiattaren saapuessa sisään. Sinisiipi vilkutteli kaikille ja tervehti pään nyökkäyksillä "alamaisiaan."Hänelle tarjottiin suurta pöytää, jossa oli upea punaiseksi värjätty pöytäliina, jossa oli kuvia Valhallasta, tämän kauniista paikoista.

Tarjoilija saapui heidän luokseen ja niiasi kohteliaasti. Elenor lupasi, että tarjoaa tämän kierroksen, mutta Sinisiipi valitsi mahdollisimman halvan juoman itselleen. "Saisinko juoman numero 8m appelsiini-sitruuna-booli. Kiitos." Elenor sanoi oman tilauksensa ja tarjoilija poistui palaten pian kantaen kahta lasia juomisia. Sinisiipi hörppäsi lasistaan. Kylmä juoma tuntui hyvältä kuumana päivänä. Jotkut lehtitoimittajat yrittivät päästä Sinisiiven puheille, mutta hän vain ilmoitti, ettei anna haastatteluja ja haluaa kaikkien lähtevän pois.

Kun kaikki olivat lähteneet, Sinisiipi pyysi Elenoria kuuloetäisyydelle. "Tiedäthän, että PAyonissa on alkamassa sota. Aasat julistivat sen polttamalla Vaani-Vajan maan tasalle tappaen sisällä olijoita kymmeniä! Mutta tiedäthän aina, että vaikka olemmekin aasa ja vaani, pidämme aina yhtä, okei?" Sinisiivestä tuntui omituiselta sanoa nuo sanat. Kuitenkin hän tiesi, että oli ystävystynyt Elenorin kanssa ja halusi, ettei hänelle kävisi mitään pahaa.

Sinisiipi oli edelleenkin hyvin yllättynyt, että oli ikimaailmassa törmännyt Elenoriin. Hän oli vähäosainen vaani, ja perjaatteessa Sinisiiven tulisi inhota tuota likaista vampyyria,. VAmpyyrit saastuttavat kadut kuolleiden ruumiksilla juoden ne ensin tyhjäksi verestä. Hän taputti Elenoria olalle hieman murheellisena. Mutta kyllä kaikki vielä kääntyisi hyvin.. Varmasti.

Elenor ei ollut koskaan tottunut, ihmisröyhkiöön joka kuhisi heidän ympärillään, pikemminkin yritti Sinisiiven, mutta oli Elenorkin siinä samassa piiritetty. Sinisiipi tilasi vain halvimman juoman, Elenor loukkaantui hieman, hän olisi halunnut tarjota tuolle naiselle kalliin ja laadukkaan. Tarjoilija toi Sinisiivelle juoman ja Elenor maksoi sen.

"Tiedäthän, että PAyonissa on alkamassa sota. Aasat julistivat sen polttamalla Vaani-Vajan maan tasalle tappaen sisällä olijoita kymmeniä! Mutta tiedäthän aina, että vaikka olemmekin aasa ja vaani, pidämme aina yhtä, okei?" Sinisiipi sanoi. Elenor naurahti.
" Olen kylläkin aasa.. Että ihan samalla puolella ollaan, ja kyllä minä olen kuullut sodasta, aivan turhaa en tajua sitä. "

Elenor tilasi itselleen veden, ja pian saikin sen ja maksoi sen samalla. Nainen kulautti melkein koko lasillisen kurkustaan alas, hänellä oli jano. Koko viime yön, hän oli vain pelännyt. Eihän niin Vampyyrit saattaneet käyttäytyä, mutta hän halusikin vain olla pelkkä animaagi.

//Huom, tiesin oikeasti Elenorin olevan aasa Silmäpuolisorto Mutta Sinisiipi ei ,p//

Sinisiipi haukkoi henkeään, oliko tuo nainen todellakin aasa? Jotenkin hän oli aina yhdistänyt naisen ja vaanit toisiinsa, mutta ehkä oli aatokset kääntyneet nurin päin. "Aivan, tietysti. Hehe, olenpa ollut tyhmä."
Ja kun Elenor kertoi, ettei ollut kiinnostunut koko sodasta, Sinisiipi vain vilkaisi häntä kulmansa takaata, mutta antoi asian olla.

Sinisiipi joi lasistaan juomansa nopeasti tyhjäksi ja nousi istumaan.
"Alan olla kovin väsynyt, taidan lähteä kotiin. Nyt on rankat ajat.." Sinisiipi pyyhkäisi suutaan ja nousi pöydästä siirtäen tuolin takaisin pöydän vierelle siististi. Toissaalta, siihen istuisi kohta joku törkyturpa oluensa kanssa uhittelemaan toisille ihmisille. Sinisiipi niiasi kohteliaasti ja yritti vääntää pienen hymyn, joka tosin muistutti jo jonkin verran kaunista hymyä.
Sinisiipi käännähti kannoillaan ja vilkutti. "Nähdäänkö huomenna satamassa aamulla? Minulla olisi vielä asiaa"

Sinisiipi nosti viuhkansa kasvojensa eteen ja lähti kävelemään reippaasti kohti omaa kotiaan. Jokaisen kulmauksen kohdalla hän tarkisti, ettei ketään kiihkokansalaista hyppäisi esiin äkillisesti jostakin. Näin ei onneksi käynyt. Sinisiipi nopeutti askeliaan saapuessaan Mimirin lähettyville. Hän asteli pari metriä sen ohitse kotiovelleen ja avasi sen hitaasti narahtaen. Suuri kartano ammotti tyhjillään, hän taatustikin joutuisi siirtymään sodan ajaksi muualle hallitsemistehtäviin. Sinisiiven päätä koski hieman, liian kirkas aurinko ja pitkä päivä olivat uuvuttaneet hänet aivan kokonaan. Hän heitti viuhkansa lattialle säälimättä ja kapusi kauniit rappuset ylös. Hän lysähti suurelle pehmeälle sängylleen makaamaan ja sulki silmänsä..

Elenor katsoi vain hieman pettyneesti Sinisiipeä kun tuo sanoi olevansa väsynyt ja lähtevänsä kotiin. Naisen katse tippui pöydältä lattiaan, olisiko nainen halunnut että Elenor olisi ollut vaani, ja sillä perusteella jotenkin tahtonut että hän olisi kuollut? tai jotain viellä pahempaa..

Elenor nousi myös pois omalta tuoliltaan ja lähti suuntaamaan matkansa myös kohti kotia. Saavuttua pihaan tämä pyyhkäisi kenkänsä ovimattoon ja avasi oven astuen siitä sisään. Nainen paiskasi oven kiinni ja valui sitäpitkin lattialle, painaen päänsä polviinsa ja antaen kyyneltensä valua vuolaana peittelemättä sitä tai vähät välitti edes siitä mitä muut ajattelivat. Häntä pelotti.

//tämä peli taisi sitten olla tässä? :'s Kiitos pelistä. :'>//

//Ihan miten vain.. kyllähän me voidaan jatkaakin huomisesta, tai siis Sinisiipi hän huusi, että "Nähdäänkö täällä satamassa huomenna, minulla olisi vielä kysyttävää." .'D//

// No käyhän se niinkin. :'>> //

//Pään vastaan viimeinkin, voin jo nyt sitten sanoa, että tönkköä on tiedossa.!//

Sinisiipi heräsi varhain Hän säntäsi ripeasti ikkunan ja katsoi ulos, lehdet putoilivat puista yksitellen värjäydyttyään upean ruskan värisiksi. Syksy oli Sinisiiven lempiaikaa, silloin hän saattoi sanoa 'olevansa elementissään', mutta tässä tilanteessa vain 'olevansa vuodenajasssaan'. Nopeasti Sinisiipi pukeutui valmiiksi, ja siirtyi ovelle. Hän kaappasi seinän vierestä päivänvarjonsa ja sujautti kenkänsä jalkaan.

Hän avasi oven varovaisesti ja tarkisti, näkyikö kaduilla ketään. Ulkonaliikkumiskielto oli edellenkin yllä, ja tulisikin olemaan kauan. Kaijuneito astui ulos hiljaa ja sulki suuren kartanonsa naisevan oven mahdollisimman äänettömästi. Sinisiipi avasi päivänvarjonsa auki ja laski sen olalleen. Hiuksia Sinisiipi siirteli tarkoituksellaan kasvojensa eteen, ettei häntä tunnistaisi.

Reippaasti hän lähti pienin askelin kävelemään kohti satamaa, hän siisti matkalla vielä itseään; huiviaan, hiuksiaan ja vaatteitaan. Jokaisen kulman kohdalla hän pysähtyi ja tarkisi, oliko kulman toiseltapuolen tulossa ketään. Ei. Aamu oli melko varhanen ja suurin osa oli jäänyt vapaapäivänä sänkyynsä nukkumaan. Viimeinkin Sinisiipi ennätti satamaan.Hän kävi istumaan saman pienen kalaputiikin antaman varjon taakse, missä he olivat eilenkin istuneet.

Elenor heräsi, hän oli nukahtanut lattialle, oven eteen. Ei tahallaa, mutta oli ilmeisesti itkenyt itsensä uneen. Pieni haukotus karkasi tytön suusta, paikat olivat kipieitä kovalla nukkumisesta, ja hyvä kun nainen edes ylös pääsi. Siinä hän istui hetken aivan tokkurassa, häntä väsytti edelleen, sitten hän muisti että hänellähän oli tapaaminen satamassa, vaivoin Elenor nousi lattialta ottaen tukea ovesta. Tämä sujautti kenkänsä jalkaan ja lähti ulos, vaatteita hänen ei tarvinnut vaihtaa sillä hänellähän oli päivä vaatteet yhä päällään.

Niin hiljaista, tosin Elenor nopeutti kävely tahtiaan hän ei juuri nyt tahtonut törmätä kehenkään muuhun kuin Sinisiipeen. Askeleen veivät naisen satamaan nopeaan tahtiin. Ei hän pelännyt oikeastaan juuri nyt mitään, useimmat pelkäsivät juuri häntä. Olihan hän vampyyri, ja monet hänen rotuisensakin olivat todellakin pelättyjä.

Viimein nainen saapui satamaan, hän etsi katseellaan Sinisiipeä, mäen päällä hän ei ainakaan ollut, ehkä tuo nainen oli mennyt putiikkien lähelle ja Elenorin jalat veivät nyt sitten sinne. Kyllä, siellä se nainen oli. Elenor lähti kävelemään Sinisiiven luokse, hän toivoi ettei tuo nainen katsoisi häntä kieroon vaikka hänellä samat vaatteet päällä olikin, kyllä tuo ymmärtäisi, eivät vaatteet edes likasilta näyttäneet.. " Aamua. "

Sinisiipi etsi katseellaan jatkuvasta Elenoria. Ei häntä näkynyt missään.
Viimeinkin hän näki tutun hahmon kävelemässä luokseen. Elenor oli saapunut. Sinisiipi nousi ylös tuoliltaan kannatellen yhtä kaunista päivänvarjoaan olallaan. "Aamua", Elenor sanoi hiljaa. "Huomenta vain, kaunis aamu, kuten eilen." Sinisiipi katsahti Elenorin vaatteita, ne olivat likaiset. Ei aasojen kuuluisi kulkea tuollaisissa vaatteissa, etenkään satamassa ihmisten ilmoilla. Tavallisesti tähän aikaan ihmisiä käveli runsaasti kojujen edessä etsimässä itselleen sopivaa myyntipaikkaa. Nyt ei. Sota oli syttynyt. Vain Sinisiipi ja Elenor seisoivat satamassa.

"Niin, pyysin sinut tänne vielä hetkeksi. Ajattelin kysyä, että lähdetkö sinä turvaan torniin vai omaan kellariisi? Olethan varovainen, älä vain sano, että olt itse lähdössä sotaan." Sinisiipi katsahti kauhistuneena Elenoriin kuvitellessaan tämän verisenä maassa miekka isketty sydämen lävitse. "Lupaathan, ettet lähde taisteluun?" Sinisiipi vingahti pelokkaana.

"Niin, pyysin sinut tänne vielä hetkeksi. Ajattelin kysyä, että lähdetkö sinä turvaan torniin vai omaan kellariisi? Olethan varovainen, älä vain sano, että olt itse lähdössä sotaan." Sinisiipi näytti pelokkaalta. Itse asiassa Elenor ei ollut viellä edes ehtinyt miettiä koko asiaa, toisaalta häntä kiehtoi taistelut ja sodat, hän halusi saavuttaa jotain elämässään ja kirjoittaa itsensä historiaan, ja hänestä puhuttaisi viellä pitkään. Tuskin sekään olisi mahdollista, mutta saihan aina unelmoida.
"Lupaathan, ettet lähde taisteluun?" Sinisiipi puhkaisi Naisen unelmoinnin.
" Minä en ole varma tästä asiasta, minua kiehtoo sodat ja taistelut. Joten en lupaa mitään. " Elenor katsahti sinisiipeä, tuo todellakin näytti pelokkaalta, pelkäsikö hän sotaa noin paljon? Miksi hän sitten oli valtiatar? Nainen huokaisi ja istui kojun taakse, aurinko imi hänestä elinvoimaa, ja hänen rytminsä oli muutenkin mennyt sekaisin. Tavallisesti hän menisi juuri nyt nukkumaan ja heräisi kun pimeys olisi kietonut Payonin sisäänsä. Haukotus karkasi jälleen Elenorin suusta. Tämä vetäisi puukkonsa huotrastaan ja alkoi sormeilla sen terää, se pitäisi teroittaa jälleen. Nainen oli vain laiska teroittamaan, ei hän edes osannut kunnolla, joten hän yleensä vain etsi jonkun käteensä ja pyysi tuon teroittamaan, mutta nyt. Hän ei voisi pyytää ketään. Kukaan ei auttaisi häntä enään sodan aikana, ei kukaan. Hänen oli selvittävä yksin, ja se oli myös osasyy siihen miksi hän menisi sotaa. Hän haluisi kuolla kunniakkaasti ja omaa kiltaansa puolustaen. Sinisiipeä varjellen. Hän halusi suojella ainutta ystäväänsä ja antaa henkensä hänen vuokseen.

Kun Elenor kertoi lähtevänsä sotaan, Sinisiiven sydän murskaantui. Vain hullut kansalaiskiikoilijat lähtevät taisteluun, jos sellainen ikinä syntyykään.
Miten nainen voisi selvitä siitä? Toivottavasti taistelu käytäisiin ainakin yöllä, että viaton Elenor ei kuolisi aurinkoon, joka häntä vainoaa kaikkialle.

Sinisiiven poskelle vierähti kyyel, kun nainen asteli varjoon teroittamaan veistään. Tuollako hän aikoi taistella? Sinisiipi vingahti uudesaann nähdessään edessään vertavuotavan ja kuolleen Elenorin. Miten joku typerys haluaisi lähteä sotaan. Mutta toisaalta, sotaan/taisteluun lähtö oli kunnioitettava teko! Halusi suojella omaa kiltaansa, valtakuntaansa ja valtiattaria sekä valtiaita. Sinisiipi käveli hitaasti Elenorin luokse ja ojensi kätensä halatakseen. Elenor ei heti ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta kun Sinisiipi auttoi naisen ylös ja rutisti tätä kovin, Elenorkin ymmärsi. "Kiitos. Vaikka olenkin sotaa vastaan, pelkään sinun puolestasi. Katselemme tornistamme sydän pamppaillen urhoollista näytöstäsi, miten se nyt päättyykään." Tämän sanottuaan Sinisiipi irroitti otteensa, heilautti kättään hyvästien merkiksi ja lähti kohti kotia..

//The end.. Kiitos pelistä :>//

Elenorin teki mieli alkaa itkeä, pieni surun siemen mursi hänen sydäntään. Sota, se oli pelottava asia, mutta kuitenkin jotakin niin kunniakasta. Sinisiipi halasi Elenoria, nyt hän ei voinut mitään kyynelilleen jotka vierähtivät tämän poskelle ja lopulta tippuivat maahan.
"Kiitos. Vaikka olenkin sotaa vastaan, pelkään sinun puolestasi. Katselemme tornistamme sydän pamppaillen urhoollista näytöstäsi, miten se nyt päättyykään." Sinisiipi sanoi. Elenor ei peitellyt yhtään surumielisyyttään, hän ei halunnut kuolla, mutta kuolisi kuitenkin kunniakkaasti. " Kiitos, olet minulle tärkeä. Lupaan suojella sinua hengelläni ja verelläni. Sinuun ei koske kukaan, ei kukaan pahalla kädellä! Ei edes kuolleen ruumiini yli! Se on tärkein lupaukseni, sieluni lupaus joka ei halkea ja murene käsiin. Se säilyy sydämmessä niin kauan kun miekka sydämmeni lävistää. " Elenor sanoi tuon lauseen vaikka Sinisiipi oli ehtinyt jo lähteä, tuo nainen, se oli maailman tärkein ihminen hänen elämässään, hän ei menettäisi Sinisiipeä koskaan tai ei antaisi itselleen anteeksi.

// Kiitos pelistä. :'> //