To the edge

//Misery the aivan loistava otsikon keksijä taas vauhdissa.. \\

Meri huuhtoi rantaa tyynesti vaahdoten. Kevätillan leuto tuuli ei nostanut kummoisi aaltoja, siksi ranta olikin tähän aikaan miellyttävä paikka rauhoittua ja vetää keuhkoihin raikasta meri-ilmaa. Vaan jos vesi olisi vielä hiukkasen lämpimänpää, voisi siihen ehkä uskaltaa kastaa varpaan päät..
Muuan hopeahiuksinen nainen oli kyllä ottanut jalkineensa pois jalasta, mutta seisoi silti liian kaukana vedestä, että se onnistui kastelemaan edes isovarvasta. Kylmä vesi ei erityisemmin ajatuksena miellyttänyt, ei varsinkaan jos oli yhtä herkkänahkainen kuin tuo neitokainen.
Tuuli hyväili tuo pitkää tukkaa, eikä minkään maailman ääni tai viima tahtonut saada kalpekasvoisen ilmettä värähtämään. Vihreät silmät katsoivat kauas horisonttiin, tuikkien ainaostaan sitä tyhjyyttä, mitä niiden omistaja tunsi.
Lucretia oli saapunut satamaan vain tehdäkseen itsellen selväksi helpoimman kävelyreitin kauppiaitten luo. Satamalaitureilla kyllä vilisi porukkaa välillä solkenaan, mutta nainen ei ollut nyt kaupantekotuulella, ei ainakaan likaisten ja haisevien merimiesten kanssa käytävässä kaupassa. Sen sijaan, että neiti olisi edes suvainnut ottaa selvää seuraavista lähtevistä kauppalaivoista, oli hän talsinut suuoraan pienelle rantakaistaleelle, tuijottaman tyhjyyteen ikään kuin odottamaan jonkin muuttavan elämänsä suunnan. Vaan mikä sen muuttaisi? Eikös jokainen itse tehnyt ratkaisunsa ja valinnut tiensä niin kuin parhaaksi näki? Hopeatukka oli vielä jokin aikaa sitten ajatellut niin, mutta jostain syystä juuri hänen valintansa olivat ajaneet hänet paikkaan, josta ei tuntunut olevan ulospääsyä.

//Saapua saa ken haluaa. Toivoisin kuitenkin jotain äksöniä, muutoinhan Lucrelle kerääntyy vain höpöhöpö-juttukavereita. \\

//Kittyh saapui Selethin kanssa ripeästi paikalle!
Seleth on nyt kolmessa paikassa, että häntä en kyllä tämän jälkeen enää minnekään änkeä 8D//

Hiljaiset aallot kuluttivat Tyrnirannan kaunista kalliotasannetta. Se oli vuosien satossa sileytynyt ja se näytti hohtavan kirkkaalta, kun kaunis ilta-aurinko paistoi sen sileään pintaan. Taivas oli täynnä vaaleanpunaisia hattaroita, siellä ne leijuisivat viellä pari tuntia. Ilta oli onneksi vasta nuori, erään suuren laivan tornissa oleva kello osoitti kellon olevan 18.59. Se olisi minuutin päästä seitsemän. Hiljainen ranta sai kauniita lauluja pyörimään Selethin päässä. Ne muutama kaunis vanha merimieslaulu, joita hänen isoäitinsä aina lauleli. Tai entäpä se eräs laulu, jossa kerrottiin aaltoihin huuhtoutuneesta rakkaudesta.

Selethin olisi mieli tehnyt nostaa jostakin käteensä kuppi ja alkaa laulamaan sielunsa syvimmistä solukoista, mutta jokin esti häntä. Laivat olivat nukahtaneet ja ihmiset painuneet sisälle omiin pieniin veneisiinsä. Satamassa lilluskelevat veneet olivat useimmat vaanien, aasojen upeat huvijahdit olivat aivan toisessa osassa satamaa.

Seleth hyräili edelleen laulua, joka soi hänen päässään. Nuori tumman puhuva haltia neito astui pienelle laiturille ja kyykistyi sen päässä. vesi oli ihanan raikasta ja vilvoittavaa. Seleth kyykistyi enemmän nähdäkseen peilikuvansa veden pinnasta, mutta hän ei nähnyt tummia silmiään, ruskeita hiuksiaan ja kalpeaa ihoaan, sillä aallot keinuttelivat vettä ikävästi. Seleth istuutui laiturin reunalle ja laski jalkansa varovasti veteen. Mereltä saapunut hieman muita suurempi aalto pyyhkäisi laiturin alitse kastellen samalla Selethin tummansinisen leningin lahkeen. Häntä ei haitannut.

Meren kaunis kohina ja merilintujen hyvän yön toivotukset kaikuivat rannalla. Jotkut vaanit kulkivat kauempana käsi kädekkäin ja katselivat purppuraiselle taivaalle. Seleth ei katsellut sinne. Hän katseli jalkojaan. Varpaat vilkuttivat iloisesti veden pinnan alta. Haltiatar käänsi päätään kohti merta. Sen aallot toivat mukanaan kaunista sävelmää. Jossakin kaukana saattoi nähdä pienen veneen ajelehtimassa omille teilleen. Voi kumpa hänen äitinsä istuisi nyt hänen vierellään ja he keskustelisivat taivaan linnuista ja katukauppojen ihmisistä. He keskustelisivat sataman veneistä ja kuolleista ihmisistä. Mutta todellisuudessa kukaan ei ollut hänen luonaan. Hän oli yksin, vailla rakkautta ja kunnollista elämää. Hänellä ei ollut oikeuksia, hänellä ei ollut rahaa.

Larry, Selethin pieni hamsteri ystävä, pilkisti neidon leningin taskusta. Se hymisi jotakin omaa ja käpertyi Selethin kädelle. Se tuntui lämpimälle. Larry oli ainoa, joka hänellä oli. Ja sekin oli jo vanha ja kuolisi pian. Seleth kuvitteli hautajaiset kaupungin porttien lähettyvillä. Hän pistisi kädessään jäykistynyttä mustaa eliötä ja laskisi tämän omaan hautaansa. Tämä satama sai Selethin aina murheelliseksi. Hän ei tienyt miksi, mutta niin vain oli. Pieni kimmeltävä kyynel vierähti hänen poskelleen Larryn vavistessa hänen kädessään. Se kuolisi pian - liian pian.*

//Haa, hienoa, peliseuraa 8D \\

Hopeahiuksinen sulki silmänsä ja veti muutaman kerran syvään henkeä. Tuuli puhalsi nyt oikein kunnolla, viileää ja kuivaa ilmaa vasten naisen kasvoja.
Kun silmät aukenivat, pisti näkökenttään ensimmäisenä nuori pariskunta. He näyttivät köyhiltä, mutta silti niin onnellisilta. Niin, pitihän se sanonta paikkansa; ei rahalla rakkautta saa. Mutta Lucretialla ei ollut tällä hetkellä vetoa kumpaankaan suuntaan, ei rahaan, ei rakkauteen. Se ei luultavasti enää ikinä oppisi luottamaan kehenkään täysin, ei kerran petetyksi tulemisen jälkeen. Mutta silti sydämmessään, neitokainen kaipasi ja tarvitsi jotakin, mitä ei itse keksinyt. Katkeruus kuivasi sydämen ja tunteet ja ohjasi hänen jokaista toimintoaan. Miten hänestä olikaan tullut tällainen? Ei se ollut hänen oma vikansa, hänestä tehtiin tällainen.

Katse kääntyi pariskunnasta ja haravoi rantaa, osuen sitten vielä yhteen henkilöön, joka istui läheisellä laiturilla varpaitaan veteen huljutellen. Nainen oli yksin, aivan niin kuin Lucretiakin. Ja salaa hopeatukka oli iloinen, ettei se ollut ainoa, joka oli yksin.
Ensin vihersilmä yritti unohtaa koko henkilön, ei neitiä itseään kiinnostanut nyt oikein muut ihmiset, mutta syystä tai toisesta, toinen yksinäinen henkilö tuntui parhaalta mahdolliselta lääkkeeltä tällaisina päivinä.
Myrkyttäjätär nousi rannalta katukivetykselle, josta siirtyi askeltamaan puiselle laiturille. Tämä olisi kyllä ehdottomasti naisen sosiaaliuuden huippu, mennä nyt jututtamaan jotain tuntematonta tyyppiä. Ei kuulunut hänen tapoihinsa.
Epäröinnin häiväkin ehti käydä Lucretian mielessä, mutta ennen kuin hän ehti edes päättää kääntyvänsä takaisin, olivat jalat pysähtyneet toisen naisen vierelle.

Merilokkien kiljunta peitti alleen hopeatukan huokaisun, kun tuo siirsi katseensa veden pintaan.
"Odotatko jotakuta?", kuului hiljainen kysymys, jonka nainen esitti ihan vain siksi, ettei keksinyt muuta sanottavaa ja toinen varmasti kokisi sen varsin häiritsevänä, jos tuntematon tyyppi tulee seisomaan selän taakse, vain ollakseen hipihiljaa.
Vihersilmä toivoi toisaalta, että nainen vastaisi 'kyllä', jotta saisi itse syyn palata takaisin sinne mistä oli tullutkin, mutta silloin ilman seuraa. Sydämessään Lucretia kuitenkin halusi, että voisi saada vieraasta naikkosesta edes hetkkeksi juttuseuraa, kun oli nyt näin sosiaalisen yrityksen onnistunut vääntämään.

//Muuten, yritän tässä nyt jotakin sitten vääntää, ettei tule pelkkä 'höpöhöpö-tuokio', mutta saat sinäkin tehdä oman osuutesi xD
Naatti =väsynyt. Mietin tässä näitä synonyymeja aina peleihin ^^//

Seleth piteli kädessään naattia hamsteriaan, kunnes hän kuuli askelia laiturilta. Joku oli taatusti saapunut vain tarkistamaan veneenä tilanteen ja ajatellut lähteä iltaiselle ajelulle kauniiseen auringonlaskuun. Olisihan se mahtavaa omistaa oma laiva, jota kukaan muu ei saisi käyttää. Voisi matkata minne mieli tekisi, ilman sääntöjä seuranaan vain lokit ja tuulen löyhkä, sekä sieluttomat laineet. Voisi matkata maailman ääriin ja katsella auringon laskua aivan vierestä niin, että se lämpö polttaisi kasvoja ja lämpö sokaisisi silmät. Elämä olisi helppoa, voisi kalastella itselleen ruokaa ja keittää paatissa itselleen juomakelpoista vettä.

Seleth havahtui aatoksistaan, kun tämä äsken laiturille saapunut henkilö kysyi jotakin. Seleth käänsi päänsä naisen äänen suuntaan. "Minultako kysyit?" Typerä kysymys. Laiturilla tai sen lähettyvillä ei näkynyt ketään muutakaan. "Ai.. en odota. Minä vain istuskelen ja katselen merelle."
Seleth yritti erottaa hahmon piirteitä, hän erotti, että hahmo oli äänestä päätellen nainen, hänellä oli kauniit hopeat hiukset sekä vihreät silmät.
Ehkä tämä ilta olikin muuttumassa kylmästä ja tuulisesta lämpimäksi - ja ehkäpä myös ikimuistoiseksi.*

//Toki teen osuuteni. Mutta siis, millaista actionia kaipaisimme tähän? Vai pistämmeko akat tappeleemaan? XD \\

Vieras nainen vastasi ja vaikka vastaus oli ollut tietyllä tavalla odotettu, ei vihersilmä osannut jatkaa tästä enää eteenpäin. Äh, miksi sen oli ylipäänsä pitänyt avata suunsa? Tuskinpa tuo toinenkaan nainen olisi kiinnostunut kuuntelemaan hopeatukan vuodatukset siitä, miten hänen elämänsä oli tyhjää ja vailla päämäärää.
"Niin, juuri sinulta.", Lucretia hymähti ja katsahti merelle päin.
"Anteeksi, ei minulla mitään asiaa ole. Minä vain.. tai no, antaa olla."
Nainen tunsi itsensä varsin idiootiksi, joten tilanne olisi korjattava. Kalpeakasvoinen otti muutaman askeleen eteenpäin, kävellen tavallaan toisen naisen ohi, ihan kuin ei olisi edes puhunut tuolle.
Koko kaupunki oli vielä niin vieras outoine hajuineen ja asukkaineen. Ja jostain syystä myrkyttäjättärestä tuntui siltä, että se kohtaisi vielä toinen toistaan epämääräisempiä otuksia. Ihmissudet ja satyyrit tuskin olivat vielä mitään verrattuna siihen, mitä Payonin syvimmistä kolkista voisi löytyä..

//Ajattelin, että nämä voisivat lähteä
a) Tutkimaan jotakin aasoille kuuluvia tiloja (esim. kartano)
b) Lähteä hakemaan Kultaturvan aarretta 8D
Muuten, pieni autohitti on sitten sallittus n.n//

Seleth kuunteli, kun äsken häntä puhutellut nainen asteli hänen takaantaan kohti pienen laiturin päätä. Haltianeito ei jaksanut kääntää päätään, kuuli vain loittonevat askeleet. Jotenkin olo oli kaamean synkkä. Hänellä ei ollut ketään vierellä lämmittämässä, hänellä ei ollut edes juttukaveria, joka todellisuudessa puhuisi hänelle. Olihan hänellä Larry, mutta se aina vain tujotteli hölmistyneenä ja pökertyi sitten uneen. Seleth kohensi hieman ryhtiään, hän ei halunnut näyttää siltä, että hänen elämänsä oli päin peetä. Hän väänsi hymyn kasvoilleen ja katsoi rantaan. Siellä kulki edelleenkin sama määrä ihmisiä ja muita eläimiä, kuin äsken. Jokaisella oli joku, paitsi hänellä.

Seleth siltti vielä taskussaa makaavaa hamsteriaan ja nousi seisomaan. Hän kuivasi märät ja puhtaat jalkansa haameensa helmaan: ei näyttänyt ollenkaan siltä, että se olisi märkä, koska se oli tumma.
Seleth oli nyt päättänyt tehdä siirtonsa. Koska hän oli luonteeltaan hyvin ulospäin suuntautunut ja ystävällinen, hän astui Lucretian viereen.
"Äsken kysyit, että odotanko jotakuta. Saanko kysyä, miksi sinua kiinnosti niin kovin? Emmehän vielä edes tunne toisiamme." Seleth katsoi nyt suoraan syviin vihreisiin silmiin.

"Tai siis, jos sinäkään et odota ketään.." Seleth lisäsi hieman tönkösti, mutta hymyili sitten.

//Hmmm... peli on seisonut täällä nyt viikon -.-
Vastauksia?//

//Olen pahoillani, mutta olen kiireinen lukiolaisimmeinen, joka viettää juuri koeviikkoa ja tekee duunia samalla. Joten viikko ilman vastausta on hyvin todennäköistä minulta. Yritän pitää itseni aktiivisena, mutta viikko viime vastauksesta ei ole iso aika, joten pyydän, kärsivällisyyttä. Ymmärrät varmasti, että roolipelit eivät ole kaiken tämän koulun loppuhässäkän keskelle se pääasia..
Vaihtoehto A kuulostaa hyvältä ;]\\

Katse naarasi yhä taivaanrantaa ja itselleen tyypilliseen tapaan, oli naikkonen jälleen vaipunut haavemaailmoihinsa. Puheensorina kuitenkin rikkoi hiljaisuuden, riuhtaisten voimakkaasti haaveilijan takaisin omana maailmaansa.
Lucretia kuunteli vaiti ja onnistui irroittamaan katseensa merestä takaisin toiseen naiseen.
"Anteeksi, että häiritsin. Itse asiassa, olen tylsistyä kuoliaaksi ja saari on minulle vielä tuntematon, joten ehkä kuvittelin saavani sinusta juttuseuraa. Mutta sinulla on varmasti parempaakin tekemistä kuin juoruilla yhden elämänsä mylläkäksi järjestäneen naisen kanssa.", vihersilmä tokaisi ja loi vaivautuneen hymyn kasvoilleen. Jos toinen osaisi lukea rivien välistä, voisi hän ehkä havaita pienen pyytävän äänensävyn naisen puheissa. Seuraa tässä yhä kaipailtiin..

//Ei mitään, ymmärränhän minä .'D !//

Seleth katseli naista ja tämän kauniita kasvoja. Voi, kumpa hänkin näyttäisi noin kauniilta.. Selethin ajatukset katkesivat, kun nainen sanoi hiljaa: "Anteeksi, että häiritsin. Itse asiassa, olen tylsistyä kuoliaaksi ja saari on minulle vielä tuntematon, joten ehkä kuvittelin saavani sinusta juttuseuraa. Mutta sinulla on varmasti parempaakin tekemistä kuin juoruilla yhden elämänsä mylläkäksi järjestäneen naisen kanssa."

Seleth katsahti naista hämillään. "Miten niin elämänsä mylläkäksi järjestäneen?" Nainen oli kaunis ja ei hän näyttänyt ollenkaan siltä, että hänellä olisi ollut suurempia ongelmia.
"Itselläni on sodan syttyessä ollut ongemia saada ruokaa. Kukaan ei enää heitä ruuan jätteitä pihalle, vaan syövät kaiken itse aivan viimeistä myöten. Jos sota ei pian pääty, löytyy kaduilta muutamisen kuollutta vaania." Surullisena nainen siirsi katseensa merelle. Toivottavasti sota päättyisi pian..

//Hienoa Ja nyt kun lomakin on alkanut, saatan ehtiä hiukan useammin pelailemaan~ \\

Vihersilmä pyyhkäisi tuulessa hulmuavan hiuskiehkuran silmiensä edestä ja antoi katseensa taas valua toiseen naiseen. Naisen puheet saivat pienen omantunnontuskan viiltämään Lucretian rinnassa. Hän oli niin keskittynyt omaan elämäänsä ja itseensä, ettei osannut enää ajatella asioita muiden kannalta tai ylipäänsä kiinnostua muiden ongelmista. Oliko se oikeutettua valittaa itse aiheutetusta kurjuudesta, kun toinen näki nälkää? Ja vieläpä kun kiltojen tulehtuneet välit olivat johtaneet koko Payonin sotatilaan.
Hopeatukka hymähti itsekseen ja otti muutaman askeleen takaisin siihen suuntaan, josta oli saapunut laturille.
"Se on pitkä tarina ja ehkäpä juuri sellainen tarina, jota moni ei haluaisi kuulla. Mutta jos olet nälkäinen, voisit lähteä kanssani etsimään purtavaa. Päivä alkaa hämärtyä ja pian ei ole enää turvallista liikkua ulkona - yksin ainakaan.", myrkyttäjätär tokaisi ja siirtyi Selethin vierelle ojentaen kättään, jotta toinen voisi nousta seisomaan.
Lucretia ei tosiaan ollut puhunut palturia. Sota-aikaa oli vaikea vielä sisäistää, mutta oman turvallisuuden kannalta, olisi hyvä palauttaa mieleen se, että vihersilmä oli yksi niistä useista, jotka olivat puolueettomia taistelussa ja jotka myös joutuivat pahaan ristituleen.

Seleth nosti katseensa naiseen.
"Se on pitkä tarina ja ehkäpä juuri sellainen tarina, jota moni ei haluaisi kuulla. Mutta jos olet nälkäinen, voisit lähteä kanssani etsimään purtavaa. Päivä alkaa hämärtyä ja pian ei ole enää turvallista liikkua ulkona - yksin ainakaan."

Neiti nyökkäsi hiljaa ensimmäiselle lauseelle, ja toiselle hän hymyili.
"Se kuulostaisikin todella hyvältä. Miltä sinusta kuulostaisi, jos voisimme saada vähän tuhdimman aterian tänä iltana? Olen vaani, nälkäinen ja riutunut. Tulen totisesti kuolemaan sodan aikana. Ja kun minulta sitten kysytään jumalien taivaan salissa, olenko tehnyt ikinä mitään pahaa, voin sanoa saaneeni kerran runsaan aterian.
Tiedän, että tämä kuulostaa pelottavalta ja vaaralliselta, mutta.. tiedäthän sinä.. Fesalierin kartanon?"

Seleth kuvitteli itsensä syömässä herkullista ateriaa illalla uuden tuttavuutensa kanssa. He voisivat hyvinkin livahtaa takakautta varastoon ja kaapata mukaansa muutaman leivän, salattikipon sekä lihaa tietysti. He voisivat lähteä kaiken tapahtuneen jälkeen syömään yhdessä herkullista ateriaansa jonnekin suojaisaan paikkaan.
Satamassa nyt ei liikkunut kovinkaan paljoa porukka, se voisi olla täysin turvallinen paikka. Kuhan vain pidettäisiin silmät ja korvat auki illan mittaan. Palaneen Vaani-Vajan takana oli eräs toinen varastorakennus, sen taakse voisi hyvinkin piiloutua ja nauttia ateriastaan..

//Jos nämä nyt lähtevät ryöstöretkelleen..
Ja kun he palaavat (jos palaavat), he voisivat tulla takaisin satamaan.
Näin ollen ei tarvfitsisi tehdä uutta aihetta Fesalieriin viiden viestin takia. Hahmot voisivat sitten palata takaisin satamaan.
Tälläinen "rikkomus" on sallittu..//

//Sounds good to me. Eli jatkammeko siis peliä ihan normaalisti tässä töpössä? \\

Aalto paukahti laituria vasten, saaden vesipisaroita putoilemaan puulle sateen tavoin. Osa pisaroista ylsi jopa Lucretian hameen helmoihin saakka, sen verran voimakas ja korkea aalto oli ollut.
Nainen kuulosteli toisen puheita ja nyökkäsi itsekseen. Reissu tarjoaisi aterian lisäksi vieläpä hiukan jännitystä tylsään arkeen, jota sodan pelko onnistui vain harmauttamaan entisestään.
Vihersilmä loi katseen toiseen naiseen ja väläytti tälle nopean ja kieron hymynsä. Ajatus kahden naisen ruoanmetsästysreissusta kuulosti ehkä tylsältä, mutta sitä ei voinut koskaan tietää, mitä tapahtuisi. Tämä oli juuri sellainen päivä, että jotain tavallista erikosiempaa voisi aivan hyvin sattua - tai ainakin se sopisi tällä kertaa hopeatukan kalenteriin.
"Kuulostaa sangen hyvältä. Ei minunkaan kaappini ole liiemin ruoalla täytetty, sillä sodan uhka vie killattomilta jos keiltä veronsa rankemmin kuin uskoisikaan. Joten hyvä on, tänä iltana killaton ja killallinen toimivat yhteisen hyvän nimissä.", myrkyttäjätär hymähti ja toivoi samalla, että tuo nainen todella oli mitä väitti olevansa. Lucretia ei kuulunt kumpaankaan kiltaan ja ajatus esimerkiksi Aasan näyttelemisestä tuntui hyvin rasittavalta ja petolliselta. Nainen oletti, ettei hänen tarvinnut pelätä asennettaan ja killattomuuttaan tämän ystävällisen naisen seurassa - ja jos tilanne osoittautuisi päinvatsaiskeis, osaisi kalpekasvoinen kyllä pitää huolen siitä, ettei häntä rangaistaisi suotta..

"Minun täytyy kyllä myöntä, etten tiedä missä nimeämäsi paikka on, olen kuullut siitä vain ohimennen. Sanotaanko vaikka näin, etten ole vielä tutustunut kaupunkiin ehkä aivan samalla tavalla kuin sinä olet ehtinyt.", leski tokaisi.
Vihersilmäinen oletti naisen tuntevan paikat paremmin, olihan tuo vielä Vaani, eli taatusti paikallisia. Lucretia taas oli vastikään muuttanut kaupunkiin, eikä hänellä ollut harmainta aavistustakaan, missä tuo edellämainittu kartano mahtoi sijaita.

//Anteeksi kesto ja anteeksi myös se, että viestistä tuli noin.. töks. -.-' \\

Kuulostaa sangen hyvältä. Ei minunkaan kaappini ole liiemin ruoalla täytetty, sillä sodan uhka vie killattomilta jos keiltä veronsa rankemmin kuin uskoisikaan. Joten hyvä on, tänä iltana killaton ja killallinen toimivat yhteisen hyvän nimissä", Lucretia sanoi ja hymyili vinosti.
Seleth vain tyytyi nyökkäämään ja nousi seisomaan laiturille. Hänen hameensa helma oli aivan märkä, mutta kyllä se ehtisi kuivua vallan mainiosti tässä tuulessa, Fesalieriin oli jonkin verran matkaa. Sleth siisti asunsa takamuksesta pienet puunpalat ja odotti, että Lucretia pääsi ylös myöskin. Naiset lähtivät kävelemään hissukseen Fesalieriä päin.
Toinen tunnusti, ettei tiennyt koko kartanosta, mutta Seleth vannoi tietävänsä sinne reitin, vaikka unissaan.

Jonkin ajan käveltyään he saapuivat upean Fesalierin eteen. Sen edessä roihusivat pienet liekit ja ovia vartioivat kaksi sotilasta. Seleth ja Lucretia vetäytyivät hieman sivummalle silmäilemään tapahtumia.
"Jos yritetään ensin sisään, vasta siellä voimme luikahtaa ruokavarastoille", Seleth sanoi hiljaa vihersilmäiselle uudelle tuttavuudelleen. Selethiä arvelutti, että kun he saavat ruokansa, Lucretia nappaa ne ja häipyy omille teilleen. Mutta toisaalta, olihan hänellä itsellään vahvat juoksujalat ja hyvä kunto. Eipä hän sentään koskaan olisi uskonut tulevansa Fesalieriin ryöstöretkelle!

Seleth astui piilopaikastaan vartijoiden eteen reippain askelin.
"Iltaa", nainen sanoi ja hymyili. Seleth ei katsonut taakseen, ettei heitä kahta yhdistetä. Kun he ovat saaneet ruoat käsiinsä, ja jos joku mahdollisesti löytää heidät, voi ruuat aina sysätä toisen naisen syliin ja esittää tietämätöntä koko asiasta. Seleth värähti hieman astuessaan sisälle upeaan kartanoon. Se oli upeasti valaistettu paikka ja siellä vilisi ihmisiä jonkin verran siihen nähtynä, että oli sota. Tavallisesti siellä oli hyvin paljon väkeä.

Seleth hymyili läheiselle vaanipojalle, joka toivotti hänet tervetulleeksi.
Haltia istahti lähiseeen pöytään ja jäi odottamaan Lucretiaa vierelleen. Hän tunnusteli taskuaan, siellä se pieni hamsteri koisasi kaikessa rauhassa. Se veteli todellakin viimeisiään, toivottavasti se eläisi vielä edes tämän illan, että hän saisi tarjottua Larrylle hitusen juustoa ja vihanneksia, joita tämä ei taatusti ollut saanut aikoihin.


//Heh, ne ovat aasat ja vaanit, eivät vaasat , DD
Mutta ei mitään, itsellänikin meivät ne aina alussa sekaisin!//

//Olin kirjoittanut Vaasat? XD Äfs, loistavaa. Onneksi ei vasat.. \\

Pitkähiuksinen seurasi tyynesti Selethiä, olettaen että tuo tiesi oikean suunnan.
Maisema vaihtui hitaanpuoleisesti ja avasi uusia näkymiä naiselle, joka oli vasta viettänyt muutaman viikon Payonissa. Kaupunki oli kauniimpi kuin neiti oli osannut kuvitellakaan, vaikka sodan ankea tunnelma maalasi maisemiin tietynlaista harmautta.
Fesalier oli Lucretian huomaamatta noussut parivaljakon eteen, eikä aikaa jäänyt sen ihasteluun. Seleth esitti ideansa ruoan saamisesta, eikä juurikaan odotanut vastauksia, vaan hävisi kartanon sisään.
Vihersilmä olisi halunnut hioa hiukan tuota suunnitelmaa, mutta koska tilaisuutta ei siihen jäänyt, veti nainen syvään henkeä ja marssi kohti rakennuksen ovia.
Vartijat eivät liikahtaneetkaan, mutta kumpainenkin silmäsi hopeatukkaa varsin tarkasti. Tiedä sitten, mittailivatko he vain neidon sääriä vai tujottivatko ne vain sen takia, että voisivat punnita naisen sisäänpääsyn mahdollisuudet.
Myrkyttäjätär yritti noudattaa Selethin esimerkkiä ja hymyillä kauniisti, mutta moinen teeskentely sai aikaan vain nykivän silmäkulman, jota neiti yritti peitellä kämmenellään.
Lucretia sai huokaista helpotuksesta, kun sisäänpääsyn kanssa ei tullut ongelmia. Nainen luikahti ovista sisään ja poimi pöytäjoukosta sen, jossa Seleth jo istui.
Epäröivä katse naarasi koko huoneen, ennen kuin neitokainen antoi ruumiinsa valahtaa penkille.
"Olin kyllä ajatellut jotain takaoven kaltaista, mutta sinä kai sitten tiedät, miten pääsemme sinne missä ruokaa säilytetään..", nainen hymähti laskiessaan kämmen nykivältä ohimoltaan.

Pian Lucretia liittyi hänen seuraansa. Seleth hymyili edelleenkin, tähän asti tilanne näytti olevan hallinnassa.
"Olin kyllä ajatellut jotain takaoven kaltaista, mutta sinä kai sitten tiedät, miten pääsemme sinne missä ruokaa säilytetään.."
Seleth nyökkäsi ja viittoi Lucretiaa lähemmäs.
"Luikahdamme kohta tuohon tiskin lähettyville. Kun ovet aukeavat, luikahdamme sisään keittiöön. Siellä toinen meistä voi mennä keskustelemaan kokin kanssa jostakin ruasta, antaa vaikka palautetta. Toinen etenee varastolle ja nostaa käsiinsä niin paljon tavaroita kuin suinkin. Kokille puhunut lähtee keittiöstä, mutta astuukin huomaamatta ruokavarastoon. Siellä sijaitsee ovi, joka on lukittu sisältä päin. SIitä pääsemme nopeasti pois", Seleth selitti vakuuttavansa mahdollisimman hiljaa, ettei kukaan viereisissä pöydissä istuva voinut kuulla.

Seleth katseli hetken vierellään istuvaa naista.
"Anteeksi, mutta mikä on nimesi? Itse olen Seleth", tyttö virkkoi ymmärrettyään, ettei hän edes tuntenut ryöstö-ystäväänsä nimeltä.
Jokin liikahti hänen taskussaan ja hän silitti hakeemsa ulkopuolelta pientä myttyä. Samassa Seleth kalpeni, tämä pieni mytty hänen taskussaan oli melkoisen jäykkä ja kylmeni kovaa vauhtia.. (hamsteri)

Nainen nojautui lähemmäs, jotta kuulisi tarkasti ohjeet Selethiltä, ja vilkuili aina varmuudeksi naapuripöytää, ettei outoja katseita vain sattunut osumaan heidän suuntaansa.
Lucretia nyökkäsi tyynesti ja vilkaisi vielä sitä ovea, josta heidän oli määrä mennä sisään. Vaikutti helpolta, mikä muka voisi mennä vikaan?
"Minä voin jutustaa kokkia, hoida sinä ruoka ulos.", hopeatukka hymähti ja nosti vihreän katseensa toiseen. Kaikenlaiseen sitä taas ryhdyttin näin äkkiseltään, mutta toisaalta, koko suunnitelma antoi pientä adrenaliinivirtaa ja jännitystä elämään.
Myrkyttäjätär nosti käden ostalleen, kun tajusi, ettei ollut edes vaivautunut esittäytymään toiselle. Hehän olivat menossa ryöväämään kartanon ruokavarastoa, eivätkä edes ollet esitelleet itseään.
"Olen Lucretia.", nainen tokaisi, mutta säpsähti Selethin kasvoille ilmestynyttä ilmettä. Mitä hänellä olikaan taskussaan..?
"Hei, mitä nyt?"

"Hei, mitä nyt?"
Lucretia kysyi äkkiä. Hän oli varmasti huomannutkin Seleth järkytyksen. Nainen avasi hitaasti taskunsa napin ja nosti sieltä kädelleen kylmän, jähmettyneen hamsterin. Sen silmät olivat kiinni levollisesti, suu hitusen auki, että pienen musta eliön kaksi keltaista etuhammasta loistivat sieltä. Seleth katseli surullisena kuollutta ystäväänsä. Pieni kyynelhelmi vierähti hänen poskelleen. Hän olisi halunnut tarjota tämänpäiväisestä ruoka-sieppauksestaan pikkuiselle ystävälleen jotakin. Mutta tämä ei elänyt sinne asti. Tunnelma vaihtui äkkiä jännittyneestä surulliseen. Haltianeito laski kätensä hamsterin ylle ja silitti sitä muutaman kerran.

"Kyllä tämä tästä", hän sanoi ja laski hamsterin takaisin taskuunsa. Siellä se oli viettänyt kaikki elinvuotensa tähän päivään asti, "juuri kun ajattelin sen selviävän vielä tästä illasta." Seleth pyyhkäisi kyyneliään ja nousi seisomaan.
"Selvä, hoidan ruuan varastamisen. Keskustele kokin kanssa mitä mieleen tulee, anna minulle kaksi minuuttia aikaa kerätä tavarat." Seleth huokaisi kerran, kuin toivoen saavan lisää tahdonvoimaa, "tehdään se."

Näin ollen Seleth lähti Lucretian kanssa kohti ovia. Lucretia puikahti niistä ensin. Seleth odotti hetken ja loikkasi sitten hilssukseen ruokavarastoon.
Paikka oli täynnä ruokaa. Oli vihanneksia, lihaa, kanaa, kalaa.. Haltia rohmusi käsiinsä ja taskuihinsa kaiken, mihin saattoi ylettää. Loput hän laski maahan hiljaa. Toivottavasti kukaan ei tulisi.
Samassa ovi aukesi.

//Saat päättää oliko se Lucretia, vai joku henkilökunnan jäsen, kuka oven avasi . DD//

//Eiköhän tehä tästä vielä jännittävämpää n__n Ja muuten, anteeksi että nalkutan, mutta hittasit tuossa aika reilusti. En kuitenkaan pyydä sinua korjaamaan sitä, kunhan huomautin, jotta vastaisuudessa hittaamiselta vältyttäisiin. \\

Hopeahuksinen ei oikein tiennyt, pitäisikö sen itkeä vai nauraa, vai kenties lausua muutama rohkaiseva sana. Oli luultavasti kuitenkin parempi, että nainen pysyi vaiti ja toljotti kuollutta jyrsijää Selethin kädellä, kunnes tuo laittoi sen takaisin taskuunsa. Mikä siinä olikin, että Lucretia sattui törmäämään aina uudestaan noihin kuolleisiin eläimiin..
Nainen antoi toisen hetken koota itseään, seurasi hiljaa tuon kyynelten pyyhkimistä, kunnes nousi pöydästä ja lähti kulkemaan kohti keittiön ovia.
Ovista astui ensin ulos tarjoilija, jolla oli puinen tarjotin täynnä vasta valmistettua paistia. Vihersilmän ei tarvinnut tehdä muuta, kuin seurata hajuvanaa sisälle keittiöön.

Lucretia kuuli oven käyvän takanaan, kun hän kipitti kohti leiskuvaa liettä, jonka ääressä paksu mies puuhasteli komeita ruokaluomuksiaan.
Nainen varmisti vielä, että Seleth oli päässyt varastoon, kääntymällä pikaisesti ympäri ja jatkamalla matkaa sitten aivan lieden luokse.
Kokki näytti yllättyneeltä nähdessään kalpean naisen mustavihreässä mekossaan, mutta naiskaksikon onneksi, taaempana heilahtanut ovi ei herättänyt tyypin mielenkiintoa.
"Halusin vain tulla näin henkilökohtaisesti kiittämään ruoasta. Se paisti oli kerrassaan lumoavan makuista1", hopeatukka pälpätti, typerän imelä hymy huulillaan.
Kokki kuunteli, mutta nosti katseensa naisesta tuon olan yli, huikatakseen jotakin apulaiselleen.. Hetkinen, apulaiselleen?
Vihersilmä säpsähti ja katsoi taaksen, vain huomatakseen kauhukseen tuon typerän apulaispojan astuvan sisään ruokavarastoon. Pahus.
Poika älähti jotain, jolloin kokki työnsi töykeästi Lucretian sivummalle, voidakseen tulla itse katsomaan, mikä oli ongelmana. Äijä ei vaan kovin kauas ehtinyt tallustaa, sillä napakka paitsinpannun isku iski miehen tajuttomaksi lattialle makaamaan.
Myrkyttäjätär pudotti paistinpannun lattialle miehen viereen ja kiiruhti ruokavaraston ovelle, sysäten kokin apulaisen pois ovenraosta.
"Seleth, meille tuli nyt pieni kiire.", kuulivat sanat naisen huulilta, kun tuo astui sisään huoneeseen, kuulleen oven toiselta puolelta sanat "apua" ja "varkaita".

//Kylläpä riitti hupia tuon roolin kirjoittamisesta 8D. Oli pakko käyttää klassista paistinpannua. \\

//Ai, anteeksi .DD Minulla on jäänyt vähän pahoja tapoja paikoista, joissa pelasin ennen. Mutta yritän niistä päästä eroon, kiitos huomautuksesta <3//

Seleth oli haalinut käsiinsä runsaasti tavaroita ja heittänyt puolet niistä lattialle Lucretian siepattavaksi. Kaikki sujui täydellisesti. Kunnes ovi lähti avautumaan. Seleth nojautui yhtä hyllykköä vasten kädessään kaikki ruokatarvikkeet. Nuori apulaispoika oli avannut oven. Hän pudotti kauhuissaan tarjottimensa ja älähti. Samassa alkoi kuulua jykeviä askeleita, kolahdut ja rymähdys. Seleth ei voinut liikkua, hän ja poika seisoivat vastatusten. Ase olisi ollut lähellä, mutta hän ei voinut.
"Apua, varkaita!" poika huusi ja kääntyi ovelle päin. Samassa Seleth tarttui poikaa takaapäin harteista ja nappasi vyöltään tärisevällä kädellään tikarinsa. Yksi naistarkoilija saapui paikalle, mutta nähdessään Selethin hänkin jähmettyi.

"Perukaa kaikki, mitä olette huutaneet. Tai poika kuolee", Seleth ei ollut tappaja tyyppiä. Hän ei voisi viedä elämää tältä nuorukaiselta, joka ei ollut tehnyt mitään väärään. Nainen astui ovelle päin ja huusi: "Kaikki hyvin".
"Ja nyt, antakaa meidän nostaa tarvikkeet ja lähteä pois. Ette ole nähneet mitään." Seleth irrotti otteensa pojasta, mutta osoitti kahta tarjoilijaa tikarillaan. Lucretia saisi tulla jo..

Seleth kahmaisi käsiinsä kaikki ruokatarvikkeet, mihin vain ylettyi pitäen katsettaan edelleenkin tiukasti kahdessa hytisevässä avustajassa.
"Lucretia!" haltia huusi ja hymyili. Hän oli paljastanut toisen nimen, mutta mitä siitä, "ala tulla jo!" Seleth osoitti tikarillaan edelleen poikaa ja lähti kävelemään kohti varaston ovea.
"Jos painatte hälytystä.." Seleth avasi toisella kädellään ison teräksisen oven auki ja syöksyi pimeyteen. Mutta joku oli ehtinyt tekemään jo jotakin kamalaa, kun hän astui ovesta ulos. Hänet oli piiritetty, viisi vartijaa seisoivat ringissä hänen vierellään omat miekkansa ja ritsasta koholla.

//Oliko tämä Lucretian juonia, vaiko kenties jotakin muuta? Se nähdään .DD//

Hopeatukka oli juuri astunut sisään huoneeseen, huomatakseen kauhukseen tilanteen riistäytyneen jo pahasti käsistä. Tämän piti olla niin yksinkertaista ja helppoa.
Vihreät silmät tuijottivat vuoroin Selethiä, vuoroin tuon otteessa pyristelevää apulaispoikaa. Voi hyvä tavaton.
Tilanne oli varsin hankala ja sekava, siksipä osa kaikesta valui ohi Lucretian silmien. Hetken päästä haltija oli jo ovella, poistumassa rikospaikalta ja myrkyttäjätär seisoi yhä jähmettyneenä huoneen tosiella seinällä. Niin, ruoat.
Nainen loikkasi askeleen teneepäin, nykäisi lattialta muutaman limpun syliinsä ja seurasi sitten Selethiä ovesta lulos, välittämättä siitä, mitä hänen takanaan saattoi tapahtua. Kalpeakavoinen toivoi koko sydämestään, että hänen rikoskumppaninsa todella tiesi mitä teki.
Teräksinen ovi paukahti äänekkäästi kiinni Lucretian kääntyessä kujalle päin. Yllättävä käänne, vartijoiden ilemstyminen kujalle sai naisen miltei pudottamaan ruokalastinsa. Miten tässä kävi näin?

Vihersilmä tuijotti vartijoita ja hiljaisuuden käydessä yhä painostavammaksi, tuo nosti toisen kätensä ilmaan rauhan merkiksi.
"Me vain tarvitsemme ruokaa, ei muuta. Päästäkää meidät menemään ja muistamme teitä lämmöllä.", nainen puhui hitaasti ja loi tiukan katseen yhteen miehistä. Tyyppejä ei tosin tuntunut kiinnostavan lainkaan, mitkä olivat teon syitä, saati sitten, mitä naiskaksikko halusi heidän tekevän.
"Varastaminen on rikos, vai eivätkö arvon leidit sitä tiedä?", yksi vartijoista hymähti ja osoitti miekallaan ruokalasteja, jotka tursusivat naisten käsistä.

"Me vain tarvitsemme ruokaa, ei muuta. Päästäkää meidät menemään ja muistamme teitä lämmöllä", Lucretia yritti puhua rauhallisesti järkeä vartijoiden päihin.
Vartijat silmäsivät toisiaan muutaman kerran, kunnes yksi niistä sanoi heti perään tiukasti:
"Varastaminen on rikos, vai eivätkö arvon leidit sitä tiedä?"

Seleth vilkaisi nopeasti Lucretiaan.
"Nyt on meneillään sota. Olemme nälissämme vai haluaisimme vain muutaman pienoisen leivän palan ja hedelmän mukaan! Teillä sentään on varaa asua taloissa ja syödä parasta ruokaa mitä täällä tarjotaan. Ette taatusti selväisi kahta päivää kaduilla, ette tiedä millaista helvettiä elämämme on!" Seleth huudahti itku kurkussa. Ei tässä ollut näin pitänyt käydä, ei lainkaan.

Yksi vertijoista kohensi ryhtiään ja sanoi:"No, ehkä tänään voidaan tehdä poikkeus. Me emme n'hneet mitään." Hän hymyili ja siirtyi sivuun. Kuitenkin yksi pitkä partainen nuori vartija tarttui äsken puhunutta kauluksesta.
"Ai että mitäh? Päästäisitte likat tuosta vain menemään?! Sehän olisi verrattavissa maanpetokseen!" äsken puhunut vartija vain hymähti, muttei liikkunut takaisin rinkiin.
Sinä hetkenä nuorella vartijalla meni hermot tyystin. Hän käänsi miekkansa terän toisen vartijan vatsaan ja työnsi sen raa'asti lävitse. Iskun saanut vartija kaatui maahan, ensin polvilleen, sitten vatsalleen.

Siinä samassa alkoi vartijoiden kuusintaistelu. Seleth viittoi Lucretiaa tulemaan mukaansa ja lähti juoksuun kohti metsikön laitaa. Olivatko he selvinneet tästä urakasta ehjin nahoin?

Lucretia pysyi vaiti ja antoi Selethin vielä avata suunsa asiasta. Naisten vakuuttavat sanat tepsivät, mutta eivät kyllä jokaiseen vartijaan. Mutta väliäkös tuolla, miehet siirtyivtä nujakoimana keskenään, joten pakotilaisuus naiskaksikolle aukesi kuin salamaniskusta.
Hopeatukkaa miltei nauratti koko tilaisuus. Ensinnänkin, eihän hän itse asunut kadulla, siltikin valittava äänensävy ja muutama kaino kase ja mitä tapahtui? Miehet sotivat keskenään. Niin yksinkertaisia, huoh.

Vihersilmä sipsutti Selethin perässä kohti metsikköä ja ollessaan varma, ettei kukaan seurannut, nainen pysähtyi ja pudotti limput maahan.
Myrkyttäjätär laskeutui polvilleen ja halkaisi muutaman leivistä, sujauttaen muutaman puolikkaan liinaan, jota oli kantanut mukanaan.
"Jaetaan ruoka ja hajaannutaan. En halua ottaa riskiä, että muutama erimielinen vartija päättääkin lähteä peräämme.", kuului nopea tuumaus, kun nainen nousi seisomaan. Toivottavasti Seleth oli saanut hiukan vihanneksiakin matkaan.

//Minä alan lopettaman osuuttani, koska en halua jättää peliä kesken kun lähden pois muutamaksi viikoksi. Se on myös sinun kannaltasi parempi, ettei tarvitse odotella ^^ \\

Seleth katseli maassa lojuvia leipiä. Seuraksi hän niille heitti neljä säilyketölkkiä lihaa sekä noin kuusi erilaista hedelmää. Hetken tuumailtuaan hän nosti käsiinsä puolet annoksesta Lucretian pyynnön mukaisesti. Nyt heillä todellakin olisi kiire lähteä karkuun. Hetken katseltuaan ruokiaan käsissään, Seleth totesi hiljaa, että siinähän riitti hänelle koko seuraavaksi viikoksia ruokaa. Ja nyt kun enää Larryakaan ei ollut kaikkea sitä jakamassa. Hiljaisena Seleth kosketti kylmää möykkyä taskussaan. Ei elettäkään, vain jähmettynyt pieni pallero.
Tyttö pyyhkäisi silmästään kyyneleen ja nousi seisomaan.
"No, tiemme erkanevat tässä. Kiitoksia sinulle paljon. Tavataan taas", Seleth hymili ja heilautti kättään vakuuttavasti.

Heti tämän tehtyään hän lähti juoksuun kohti hiekkatietä, pois Fesalierilta vilkaisemattakaan kohti Lucretiaa. Se oli ohitse. He olivat selvinneet. Mielessään hän kelasi illan ja yön tapahtumia, mitä kaikkea he olivatkaan menneet tekemään.. Varastamaan ruokaa! Miten ihmeessä he olivat pystyneet siihen tekoon, kaksi täysin tavallista naista olivat luikahtaneet ravintolaan varkaisiin! Mutta joskus oli pakko yksinkertaisesti tehdä niin.

Saavuttuaan talolleen Seleth vei nopeasti ruoat sisälle ja palasi sitten ulos mukanaan pieni pahvilaatikko. Hän kaiveli taskuaan ja nosti murheellisena Larryn kädelleen. Hetken siliteltyään ja vuodatettuaan kyyneliä sen pehmeän turkkiin, Seleth laski hamsterin ruumiin laatikkoon ja sulki kannet. Tämän jälkeen hän kaivoi käsin hyvin syvän kuopan ja laski laatikon sinne. Sanottuaan muutaman kauniin sanan hän peitti kuopan - ikuisesti.

//Selvä, niin minäkin ajattelin .DD
Sovitaan vaikka, että minun roolini oli tässä nyt viimeinen, ellei sinulla mitään lisättävää ole.

KIITOS peliseurasta, Misery <33 Otetaan joskus uusiksi!//

Nainen nöykkäsi toiselle ja väläytti vielä pikaisen ja kohteliaan hymyn. Tuo kyykistyi ja siirsi Selethin pudottamat hedelmät nyyttiinsä, sitoi sen kiinni ja nousi seisomaan. Vielä nopea vilkaisu loittonevaan naiseen ja vihersilmä otti itsekin suunnaksi kotinsa. Täytyi vain olla vikkelä, ettei vahingossakaan kukaan seuraisi häntä kotiinsa.
Niin häipyi myös hopeatukka, häviten pimeään metsikköön tyytyväisenä erikoisen päivän saaliista.

//The end. Kiitos peliseurasta sinulle, ja toki otamme joskus uusiksi<3 \\