We´re all from different stories

//Eli ainakin Kittyh ja Carmi tänne - jokseenkin pitkälle sovittunut peli. Yksi mahtuu vielä, jos aatelisia löytyy ja tahtoo mukaan niin Ilmoituksiin ilmoittautumaan vaan . DD Ary vähän innostu//

Oli aurinkoinen päivä Valhallassa. Monille liiankin aurinkoinen. Useat aateliset kävelivä ryhmittäin ylpeinä kaduilla aurinkovarjon kera. Monet hakeutuivat kahviloihin varjoja hakemaan. Oli täydellinen päivä lukittautua sisään pelkän auringonpaisteen takia. Lämpömittarit kohosivat kuka ties kuinka korkealle jamonet viilensivät päiväänsä juoden litroittain kylmää vettä tai menivät satamaan uimaan. Oli siis aivan järkyttävän kuuma päivä, silloin todella kaipasi niitä kylmiä syystuulia.
Myös Libraireen oli eksynyt muutama olento varjoihin lukemaan. Kutsuva ovi ja varjoisat kirjasalit olivat parhaita varjopaikkoja auringolta. Mutta sen omistaja ei varmaankaan pitänyt vain varjoa hakemaan tulleista asiakkaista. Mutta ei tuokaan voinut olla myöntämättä, että olisi varmaan itsekin tuota paahdetta paennut. Monet ihmiset tuuletitvat kasvojaan kirjojen sivuille ja hakeutuivat pimeimpiin nurkkiin jopa tuossa muuten melkein huomaamattomassa kirjakaupassa. Oli harvinaisen rikas asiakaspäivä monille putiikinpitäjille.

Myös Caliga - tuo tunnettu tulennielijä oli paennut sitä paahdetta. Valitettavasti. Paikan omistaja oli hetken ajatellut, että mitä tuo kaduilta tuttu tuleninelijä teki sellaisessa pienessä kaupassa, jota muut tuskin huomasivatkaan. Mutta puolihaltia ei ollut mitään sanonut. Hän oli vetäytynyt koko pikku kaupan pimeimpään ja kylmimpään nurkkaan istumaan. Jalat päällekäin, kädet puuskassa tuo nainen istui eräs vanha kirja siinä pöydällä. Pöydän ääressä oli muutama muukin tuoli, mutta hän ei ketään muuta sinne päästänyt. Ilkeä kun luonteeltaan muita kohtaan oli.

Nainen käänteli kokonaan kirjasta piittaamatta sivuja ja huiskutti viileyttä naamalleen. Jopa tulennielijälle tuo kuumuus oli liikaa. Kuumin päivä aikoihin, vaikka olikin keski kesä. Syvä huokaus pääsi tämän naisen suusta ja hän heilautti hieman ärtyneenä otsatukan silmiltään. Katueläjänä hänen oli täytynyt vain johonkin huonoon pikkukauppaan änkeytyä vajroihin. Haluten mahdollisimman vähän huomiota.

Nainen puuhkahti, läimäsi pölyisen kirjan kiinni ja nojautui niin pitkälle tuolillaan taakse, että osui pienen kaupan seinään. Miksi hän oli tullut juuri kirjakauppaan? Ei mitään ideaa. Miksei hän voinut mennä vaikka kuppilan varjoihin, jossa saisi jotain juotavaa. Tulennielijä kulautti melkein loput vesileilistään ja nautiskeli siitä hetken. Sinä tuskaisena päivänä täytyi juoda melkein koko ajan. Ei mitään järkeä siinä puuhassa, ei mitään. Mieluummin kylmä kuin kuuma, näin hän oli tästä päätellyt.

Kirjallisuudesta ollenkaan piittaava tulennielijä siveli kirjan kantta hajamielisenä. Kirja kertoi harhoista. Muistoista. Siihen oli syykin, miksi Caliga oli juuri tuon kirjan ottanut. Hänen päätään oli jo aikaa vallanneet muistot. Tulevaisuus. Mitä olisi apahtunut jos hän olisi tehnyt toisin? Hän oli tullut sinne tutkimaan sitä. Ja se päivä olikin täydellinen tälle ajatukselle. Ehkä tuosta paahteesta tulisi olemaan jotain hyötyäkin. Ehkä - tosiaan.

// Täältä tuun . D //

Oli yksi kuumimmista kesäpäivistä, joita tänä vuonna oli Payonissa vietty. Kaupungin muurit estivät tehokkaasti kuumuuden pääsyä ulos, joten Payon oli muuttunut kuin pätsiksi. Köyhimmät hakeutuivat varjoihin pois silmistä, rikkaat seurustelivat puistossa varjonkantajiensa kanssa. Jokaista heistä yhdisti kuitenkin yksi asia; kukaan ei nauttinut tästä helteestä.
Läkähdyttävä helle oli liikaa Tulikukalle, vaikka hän tulen elementtiä käyttäessään olikin kuumuuteen tottunut. Toisessa kädessään hän kantoi viikatettaan, toisessa hän piti taidokkaasti koristeltua viuhkaa, jolla itseään löyhyttelemällä yritti ajaa kuumuutta ympäriltään.

Hän asteli tukahtunut ilme kasvoillaan kohti Librairea, huitaisten ärsyyntyneesti pitkät hiukset kasvoiltaan. Tulikukka avasi varovasti liikkeen oven ja sulki sen perässään. Hän pysähtyi tiskille, jonka takana paperityötä tekevä apulainen keskeytti työntekonsa ja suuntasi epäilevän katseen ylvään puolihaltianaisen aseeseen. Tulikukka kumartui lähemmäs myyjää lopettaen löyhyttelyn ja kertoi painokkaasti nimensä. Myyjä selaili hetken jonkinnäköistä asiakaskirjasta ja nyökkäsi sitten hänelle.
Tulikukalla oli lupa kantaa asetta mukana kaikkialla, missä nyt sattuikin olemaan. Ammattinsa johdosta. Hän vilkaisi varuillaan olkansa yli hiljaiseen saliin, napsautti viuhkan kiinni ja askeleet arvokkaasti kopisten käveli erään hyllyn luo. Hän katsahti jälleen salin puolelle, ennen kuin aloitti selailemaan kirjoja. Hetken niitä tutkittuaan hän valitsi hyllystä paksun opuksen, joka kertoi Valhallan sodista ja oli keskittynyt käsittelemään tulen elementtiä käsitteleviä urheita sotureita.

Tulikukan jänteikkäästä ja joustavasta kävelystä aisti, että hän oli kokenut soturi. Hän asteli komentajalle kuuluvalla arvokkuudella salin poikki jakaen siellä kesäpäivää viettävien Payonilaisten mielipiteitä, Aasat kunnioittivat häntä, Vaanit halveksivat. Hänen kultakorunsa ja punainen asunsa kertoivat, ettei hän ollut siitä varattomimmasta päästä. Hän tienasi leipänsä hyvin, mutta joutui elämään alituisessa vaarassa. Kellään ei kuitenkaan ollut pokkaa aloittaa kiistaa näin helteisenä päivänä.
Tulikukka suuntasi kulkunsa vakituispaikalleen, kirjaston syrjäisimpään nurkkaan, jossa kukaan ei häntä häirinnyt. Hän yllättyi pahemman kerran huomatessaan tuon paikan jo olevan varattu. Hän pysähtyi aloilleen ja silmäili tuota naista kiireestä kantapäähän. Selvästi vaani.

Tulikukka loi pistävän katseen tuohon naikkoseen ja kääntyi kannoillaan ohuita siipiään läväyttäen. Päivä oli alkanut oletettua huonommin.

//Huhlihujaa, täällä ollaan :'D
Minun roolini eivät sitten ole aivan niin "laadukkaita", kuin teidän :p.//

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta suoraan Payonin ylle. Kuumuus, joka Payonin muurien sisällä oli, oli tunkeutunut myös Selethin kotiin. Vaikka kaikki ovet ja ikkunat oli suljettu, kuumuus oli valloittanut pienen kopperon hetkessä. Pian talossa oli huomattavasti kuumempaa kuin ulkona. Kasvit olivat aivan kuoleman partaalla. Ruoka oli alkanut mennä piloille ja säiliössä ollut vesi oli polttavan kuumaa.

Mutta onneksi itse talon omistaja ei ollut kärsimässä tuosta kuumuudesta.
Hän istuskeli Librairen edessä sijaitsevalla pienellä penkillä, joka oli jäänyt varjoon auringon kirkkaalta valolta. Kauppaan tunki jatkuvasti lisää ihmisiä hakien suojaa auringolta. Paikan omistaja oli aivan hiiltynyt ja välillä saattoi kuulla hänen karjuntansa, kuinka hän ilmoitti, ettei paikka ole mikään aurinkosuoja.

Seleth nousi pieneltä penkiltä ja astui sisään liikkeeseen. Hän taisi olla yksi ainoista, joka ei ollut saapunut liikkeeseen vain hakien suojaa.. Sama se, missä päin Payonia oli, lämpö tunkeutui kaikkialle.
Seleth hakeutui kirjahyllyjen väliin ja silmäili soikeilla silmillään etsien jotakin mielenkiintoista luettavaa kasveista tai parantajien voimista. Haltiattaren silmiin osui pari kasvikirjaa, mutta hän oli lukenut ne jo moneen kertaan. Parantajista ei löytynyt paljoakaan kirjoja, Konstantin ei ollut ehtinyt täydentää hyllyjä viime kertaisen käynnin jäliltä.

Koska suuressa kirjakaupassa oli sittenkin huomattavasti viileämpää kuin ulkona, Seleth kaappasi pienen kirjan käsiinsä ja istuutui kaupan perällä olevalla tuolille. Seleth käänteli ruskeita sivuja, jotka olivat tahroja täynnä, eikä tekstistä edes saanut kunnolla selvää.
Hän heilautti kättään ja yritti saada pienoisen ilmavirran kulkemaan hänen kasvojensa edestä. Turhaan.

Kirjaputiikissa oli pimeää, sillä kaikki ikkunat oli suljettu. Vain muutamat pienet lamput hohtivat riippuen katossa antaen hiukan valoa kaikille, jotka yrittivät lukea. Seleth ei yrittänyt. Eikä moni muukaan.
Ihmisiä, halitoita ja kääpiöitä tunki jatkuvasti sisään liikkeeseen. Jos tarkasti osasi katsoa, saattoi huomata, että kadut olivat tyhjät. Konstantin yritti sulkea ovia, ja hätyytellä porukkaa pois, mutta aivan turhaan.

Selethin niskaa kuumotti ja hän kaivoi vanhan nahkanauhan pitkän mekkonsa taskusta. Hän sitoi hiuksensa siististi ylös niin, että niskassa oleva ihottuma ei enää pahenisi. Hänellä ei ollut yhtään ylimääräistä rahaa käytettävänään kalliisiin lääkkeisiin tai salvoihin. Kirjan sivujen takaata Seleth vilkaisi muita kaupassa olevia. Oli aasoja ja vaaneja. Jokainen heistä mulkoili toisiaan halveksien. Joku sattui vilkaisemaan Selethiin samalla hetkellä, mutta hän vain käänsi katseensa pois ja oli kuin ei olisi huomannutkaan.*

//Yääkk.. mulla ei ole mitään kirjoittajan lahjoja -.-//

//muahah, miekin änkeän tänne : D//


Päivä todellakin oli kuuma, mutta Kobol ei kärsinyt siitä niin pahasti kuin keskivertokaupunkilainen. Hän oli kuitenkin kasvanut lämpimämmällä seudulla ja tottunut kuumuuteen. Vaikka kyllä paahtava aurinko sai hänetkin tuntemaan olonsa melko tukalaksi hirvennahkaisissa vaatteissaan. Onneksi intiaani oli sentään nyt vapaalla työtehtävistä eikä Kaupungin-Vartijoiden haukkatunnus ollut kiinnitettynä hänen rintaansa. Niinpä hän voisi rauhassa etsiskellä jonkin hieman vilpoisamman paikan kun hänen ei tarvinnut partioida täällä kuumilla kaduilla. Ei kyllä sillä, että ulkosalla olisi nähnyt kovin paljoa ihmisiä, paitsi ehkä puistossa ja satamassa joihin ihmiset olivat paenneet löytääkseen edes hitusen viileyttä.

Kobolkin oli käynyt satamassa uimassa, mistä todisteena olivat vielä kosteat mustat hiukset, joita nahkahihna piti aloillaan selässä roikkumassa. Askellus oli rentoa ja vyötäisillä riippuva sapeli heilahti joka askeleella. Toisella puolella vyössä roikkui nahkaleili, puolillaan tainnutusuutetta jota intiaanilla oli aina mukanaan. Tummat silmät etsiskelivät jotain rauhaisaa paikkaa, jonne siirtyä suojaan porottavalta auringolta. Kulmikkaille kasvoille nousi ilahtunut ilme, kun hän havaitsi kirjakaupan. Sinne väkeä tuskin oli kerääntynyt niin paljon, ainakaan mitään häiriköitä. Ja kun intiaani nyt oli vapaalla, ei hän todellakaan tahdonnut kohdata mitään remuavia typeryksiä.

Intiaani astui sisään kauppaan, mutta sai ikäväkseen huomata ettei siellä ollut juuri viileämpää kuin ulkonakaan. Mutta ainakin pääsi hieman suojaan auringolta, kai siitäkin piti olla kiitollinen. Näyttääkseen edes jollain tapaa asiakkaalta Kobol alkoi tutkia hyllyjä, etsiskellen jotain vähänkin mielenkiintoista luettavaa. Payonissa hän oli kuitenkin oppinut lukemaan, vaikka se vähän takkuavasti sujuikin. Ei hän kyllä uskonut mitään mielenkiintoista löytävänsä, mutta näön vuoksi hän joutui kävelemään niska kenossa hyllyjä tutkien.

Hyllyjen välejä nuohotessaan Kobol kulkeutui vähitellen kauemmas ja kauemmas ovelta, kohti syrjäistä takanurkkaa. Suoristautuessaan jälleen erään kirjarivin päässä intiaani huomasikin yllättäen tutun naisen, Kaupungin-Vartijoiden Toisen ryhmän komentajan Tulikukan. Nainen oli kyllä häntä selvästi arvossa ylempi, mutta ehkä tuosta voisi saada juttuseuraa. Tulikukka oli kuitenkin niitä harvoja kaupunkilaisia joita Kobol saattoi sanoa edes jonkin verran arvostavansa, yleensä hän kun ei pahemmin piitannut noista typeristä hienostelijoista. Lisäksi miehellä ei ollut edes taakkanaan niin vahvaa käsitystä naisten alemmuudesta kuin joillakin kaupunkilaisilla.

Juuri kun Kobol pääsi Tulikukan luo ja aikoi tervehtiä tuota, kiinnittyi hänen huomionsa naiseen joka istui nurkassa komentajan takana. Se typerä tulellaleikittelijä, johon hän oli törmännyt joulutanssiaisissa.
"Mitä hemmettiä sinä täällä teet", Kobol puuskahti tuolle naiselle, jonka näkeminenkin sai ärtymyksen nousemaan intiaanin suonissa. Tuon takia hänet oli heitetty ulos tanssiaisista, varsinainen loukkaus miehen kunnialle.
"Siitä tulisikin kallis lasku jos tämän paikan keksisit polttaa", intiaani jatkoi ivallisesti. Hän ei todellakaan pitänyt tuosta puujalkaisesta naisesta.

//Kun Jonakin nyt saatiin seuraksemme, peli pääsköön vauhtiin. Vanhat konkarit täällä taas. Vaavi, jalo-setä, Kitty ja ihana uusi tuttavuutemme Jona <33 Tässä pelissä on sitten kielletty sanoa, että kirjotti huonosti vaikka kirjoittaisi ihan hemohyvin . DD//

Joku tuli lähemmäs sitä nurkkapöytää. Caliga kuuli sen ilman yliaistejakin. Jostain syyst hän vain tiesi, milloin joku epäilyttävä tyyppi tuli lähelle. Joten hän nosti kysyvän katseensa tuohon pöytää lähelle tulleeseen naiseen ja kohotti kulmiaan. Aasa. Niinpä tietenkin - ja vielä ärtyneellä päällä. Mutta hän ei tuota ärtynyttä naista kauaa ehtinyt katsella. Tämän aasamaisuutta ja ylväyttä uhkuva minänsä oli jo kääntynyt mennäkseen. Keijukin vielä. Ei sitten yhtään kamalampi tilanne olisi siihen voinut kehkytyä. No, ei kai se haitannut niin kauan kun tuo ei olisi sinne tulossa.

Ainoa ongelma oli, että Caligan pinna oli jo ehtinyt palaa. Tuo ei ollut edes kysynyt mitään, ennen kuin oli jo selkänsä kääntänyt. Ja tämä tulennielijä oli niin monien niine aikaisten tapahtumien jälkeen hyvin herkällä suuttumispäällä. Joten tästäkin hän tietty tulistui. Puujalan lattiaan kopauttaen tämä vaani nousi ylös ja katseli tuota keijukaista.
"Jotain valitettavaa siinä, että vaanitkin tulevat aikoinaan myös kirjakauppoihin?"

Caliga kysyi hieman ärtyneenä. Mutta sulki hyvin pian suunsa. Kobol. Se intiaani joulutanssiaisista. Se, jonka kanssa hän oli käynyt kiivaan keskustelun ja lopulta he olivat molemmat lentäneet sieltä ulos. Miten huonoksi tämäkin päivä oli muuttumassa? Ja tuo omahyväinen mies kehtasi vielä nimitellä ja äksyillä Hänelle! Omahan tuon miehen oli syy kun alkoi pikkuasioista nälviä juhlissa.

"Aivan samaa hemmettiä kuin sinäkin," Caliga kivahti vastaukseksi Kobolille ja tuhahti. Ja vielä selvästi tämä Intiaani oli jossain määrin ystävä tämän keijukaisen kanssa. Ei tosiaan sitten yhtään paremmaksi tämä päivä allut muuttumassa? Kaikki pakenivat paahdetta - mutta väärät ihmiset tuntuivat tapaavan väärissä paikoissa.
"Voi. Juuri kun ajattelin roihauttaa koko paikan tuleen."

Caliga vastasi miehelle ivallisesti ja puhahti. Onneksi hän oli sentään ehtinyt sinä päivänä hakea uuden puujalan. Nyt sitä oli entistä vaikeampi irrottaa noin vain. No, ainakin hän toivoi niin. Proteesin myyjä ei ollut kovin vakuuttava. Mutta mukava mies kuitenkin. Mutta tämän keijukaisen... Kuka lie olikaan. Täytyi olla tärkeä henkilö kun Kobolkin tuntui kunnioittavan tätä naista. Tästä voisi tulla ihan hauskaakin. Omalla tavallaan.

// Iih, päätin olla menemätt ekalle tunnille ja kyl kannatti, kun kerta tänne pääsen vastaan <3 Mistä oikeen johtuu, et vaan aamusin saan kasattuu ittestäni sen verran inspistä et jaksan jopa vastailla peleihi . DD//

Tulikukka oli jo lähdössä etsimään uutta nurkausta itselleen, kun kuuli voimakkaan kopautuksen takaansa. Ilmeisesti tuo rampa vaaninkuvatus oli iskenyt puujalkansa lattiaan. Puolikeiju pysähtyi niille sijoilleen. Ryhdikkäästi seisten selkä kohti tuota naista hän kuunteli huvittuneen ärsyyntyneesti toista suupieltään kohottaen tuon naisen puheen. Kun tuo oli lopettanut, käännähti Tulikukka sulavan jänteikkäästi kannoillaan ja iski kovan ja paljaan katseensa tuohon naiseen. Tuo oli puhunut vaanien oleskelusta kirjakaupassa siihen sävyyn, kuin heillä ei olisi ollut niin minkäänlaisia ihmisoikeuksia. Miten tuo edes kehtasi aloittaa kiistaa tällaisella hetkellä? Eikö tuo omannut minkäänlaista kunniantuntoa?
''Tietääkseni en teille niin minkäänlaisesta asiasta valittanut, arvon sorrettu Vaani'', hän lausui sanansa kylmän painotetusti. Mitä pidemmälle hän puhui, sitä enemmän hänen puheessaan oli halveksuntaa. Juuri tämän takia hän vihasi vaaneja. Aina jostain asiasta valittamassa. Mikään ei noille kurjille rotille tuntunut kelpaavan.

Tulikukka kuuli lähestyvät askeleet. Mies, soturi. Sen kuuli askeleista, vaikka sitä kuinka yrittikin peitellä. Hän käänsi hitaasti keltasilmäisen, ylvään katseensa tulijaan, ja tuon oitis tunnisti. Yksi Kaupungin-Vartioista.

''Mitä hemmettiä sinä täällä teet'', tuo äyskähti ärtyneesti. Tulikukan kulmat kohosivat varoittavasti, kunnes hän tajusi, ettei noita sanoja oltu tarkoitettu hänelle. Ilmeisesti vartija tunsi tuon äksyilevän naikkosen, ja suhtautui tuohon aika samanlaisella asenteella kuin Tulikukkakin. Näki heti, että nuo jotenkin toisensa tunsivat.
''Aivan samaa hemmettiä kuin sinäkin,'' langanlaiha nainen kivahti vastaukseksi.
Tulikukka seurasi sivusta noiden sanaharkkaa. Hän työnsi aikaisemmin eräästä hyllystä nappaamansa kirjan takanaan seisovan kirjahyllyn puolityhjälle tasolle, avasi jälleen viuhkansa ja alkoi hitaasti löyhyttelemään sillä kasvojaan, arvioiva pilke silmissään. Hän iski varovasti viikatteensa pään lattiaan, vaikuttaen monin puolin hirttäjältä siinä hiljaisena seistessään. Kun kumpikaan ei enää mitään tuntunut sanovan, kohotti Tulikukka ilmeettömästi toista kulmaansa. Tuoko kukkakeppi muka polttaisi kirjakaupan? Eihän tuollaisista nälkäpakolaisista ollut mihinkään. Tuskin tuo edes osaisi tuluksia käyttää, niin heikkohermoiselta tuo vaikutti. Ja liian kiivasluonteiselta, jotta olisi sellaista asiaa oppinutkaan. Tuolla tuskin oli synnynnäistä taitoa tulen elementtiin, niin paljon tuo kuitenkin ihmistä muistutti. Puolihaltia? Ehkäpä.
''Teinä pitäisin suuren suuni kiinni, sen verran olette nyt alakynnessä. Ja jos edes näen teidän yrittävän jollain lailla aikaansaada tulta, lupaan teille, että seuraava pysäkkinne on kiviselli, jossa korkeintaan kärventelet homeisia lattiaolkia.'' Tulikukan ääni oli vakaan painottava. Hän todellakin oli tosissaan. Hän sulki viuhkan nopeasti sen kiinni napauttaen. Sulkeutuvan viuhkan aikaansaama napsahdus kuin alleviivasi hänen sanojaan.

Aurinko paistoi pienestä rakosesta sisään. Seleth pyyhkäisi hiekään kädellään ja huokaisi syvään. Miksi elämä kohteli joskus niin kaltoin? Minne olivatkaan jääneet ne lempeä syystuulet, talven lumikinokset ja kevään laulavat linnut. Ulkona ei ollut ketään, vain suuren suuri paahtava aurinko. Tuulta ei ollut juuri ollenkaan, mikä oli erityisen turhauttavaa. Miten tämä lämpö pääsisi koskaan pois tästä pienestä kylästä.

Seleth vilkaisi kirjansa takaata tapahtumia. Ensin hän ei nähnyt missään ketään, mutta kun katsoi tarkemmin, hän näki kuinka pari ihmistä olivat alkaneet kinastella. Tulikukka vilkuili toisi ivallisesti, Galiga uhkasi sytyttää kaupan tuleen kun taas Kobol irvisteli vieressä tuijottaen kahta muuta naista. He keskustelivat kiivaasti jostakin typerästä asiasta. Miksi aina oli kiistaa? Eikö missään saanut istua rauhassa ja käännellä repaleisen kirjan sivuja? Ei näköjään.

Hetken kuunneltuaan salin toiselta puolelta kuuluvaa jurputusta Selethin pieni lyhyt "lanka" tuolla jossakin pään sisällä paloi loppuun ja leimahti tuleen. Miksi joidenkin piti olla niin pikkumaisia, ilkeitä, röyhkeitä ja vain itseään ajattelevia. Ikkunasta puhalsi pieni vilvoittava tuulen puuska. Tuntui kuin jokin olisi yrittänyt nostaa näkymättömällä voimallaan Selethiä tuolistaan. Hän vastusteli ja painoi päänsä väkisin kirjaan, sen keltaiseen sivuun ja pieneen tekstiin, joka ei edes kiinnostanut tätä halitiaa.

Seleth nousi räväkästi tuolistaan ja sammutti pienen lampun, joka vierellä notkui huterana. Tämän jälkeen hän astui kirjarivistöjen väliin ja sujautti kirjansa paikkaan, mistä se oli ottanutkin. Sanaharakka oli kiihtynyt ja jokainen siihen osallistunut kuulosti kovin hermostuneelta. Entä tulipalo? Syttyisikö sellainen oikeasti? Jokin leimusi haltiattaren rinnassa. Hän siirsi kahta kirjaa niin, että niiden väliin jäi sopivasti pieni rako. Tyttö kurkisti siitä ja seuraili hetken tilannetta. Nyt Tulikukka paiskasi kauniin viuhkansa napsahtaen kiinni. Äkisti koko kirja kauppa hileni ja Seleth kuuli vain oma sydämen tykytyksensä.

Vaikkakin Seleth oli aina ollut ujomman puoleinen ja kovin arka, nyt hän päätti tarttua tilaisuuteen edustaa vaaneja, niitä kaupungin köyhiä kansalaisia, joilla ei ollut kunnollisia oikeuksia elää.
Ennen kuin hän ehti ajatellakaan, Seleth huomasi seisovansa nenätysten vihaisten eliöiden vierellä.

//Ängen nyt itseni epätoivoisesti mukaan <3~//

Jos Kobol olisi hetkenkin ajatellut asiaa, ei hän olisi suhtautunut Caligaan aivan niin avoimen torjuvasti. Mutta hän ei voinut mitään sille, että tuon naisen näkeminen sai hänet heti muistamaan sen nöyryytyksensä, kun oli lentänyt ulos tanssijaisista. Tuota nöyryytystä ajatellessaan hän ei voinut olla suuttumatta Caligalle, joka hänen mielestään oli syypää tapaukseen. Mokomakin typerä vaani, joka kuvitteli olevansa jotain vain koska osasi käsitellä tulta niin kätevästi. Jälleen yksi osoitus kaupunkilaisten katteettomasta pöyhkeydestä, johon Payonissa sai törmätä jatkuvasti niin vaanien kuin aasojenkin keskuudessa. Mutta jos muutakaan paikkaa ei ollut, piti täällä sinnitellä parhaansa mukaan kaiken tuon nirppanokkaisen joukon keskellä.

"Aivan samaa hemmettiä kuin sinäkin", tulennielijä kivahti vastaukseksi Kobolin kysymykseen.
"En tiennytkään että sinäkin olet Kaupungin-Vartija joka etsii itselleen lukemista vapaapäivänä", Kobol tuhahti ivallisesti, halveksuva ilme kasvoillaan. Ei hänkään varsinaisesti lukemista ollut tullut etsimään, mutta se nyt oli sivuseikka.

Caligan kommenttiin paikan sytyttämisestä Kobol ei sanonut mitään, sillä nyt Tulikukka puuttui puheeseen.
"Teinä pitäisin suuren suuni kiinni, sen verran olette nyt alakynnessä. Ja jos edes näen teidän yrittävän jollain lailla aikaansaada tulta, lupaan teille, että seuraava pysäkkinne on kiviselli, jossa korkeintaan kärventelet homeisia lattiaolkia." Tuota kuunnellessaan Kobolin olisi melkein tehnyt mieli nyökytellä mukana, mutta sai hän sentään hillittyä itsensä. Miten halveksuttavalta matelulta sekin olisi näyttänyt, myötäillä vain ylempänsä sanomisia? Vaikka hän toki kunniotti korkeampiarvoisiaan, ei hän matelemaan ja mielistelemään aikonut ruveta, häpeällistähän sellainen touhu olisi ollut.

Äkkiä jostain hyllyn takaa paikalle pelmahti vielä yksi nainen, selvästi vaani resuisesta ulkonäöstä päätellen. Mikä ihmeen joukkokokous tästäkin oli syntymässä? Hieman intiaania häiritsi, kun vastatullut oli häntä selvästi pidempi, vaikkei hänkään lyhyt ollut. Tuntui aina niin alentavalta katsoa toisia ylöspäin.
"Oliko sinulla jotain asiaakin?" Kobol kysyi melko ivallisesti paikalle ilmestyneeltä vaanittarelta. Hänen ärtymyksensä oli kyllä kaikki suunnattu Caligalle, mutta kun intiaani oli vihainen saivat yleensä kaikki läsnäolijat siitä kärsiä. Tuo olikin aiheuttanut sen, että hänellä oli vain hyvin harvoja hyviä ystäviä.


//niin mutta jos ei kirjota hyvin niin sillonhan voi sanoa ettei kirjota hyvin : P//

/Mä kokeilen, pystynkö mä tähän enää ;___; Älkää kiltit potkiko mua ulos jos täst tulee kamalan näköst ^^'//

"Et ehkä vielä, mutta olit aikomassa."
Caliga tuhahti kiukkuisena tuon keijun ensimmäiselle kommentille. Kyllä hän nuo ärsyttävät Aasat tunsi. Aivan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin. Pyh. Aivan yhtä nokkavia ne kaikki. Vaasoilla oli sentään hippu myötätuntoa jokaisessa.

Tässä välissä Kobol ilmaantui paikalle pilaamaan kaiken. Toki Caliga yhden voisi hoitaa, mutta että kaksi. Voi että mikä päivä.

"Älä aliarvioi minua!"
Caliga kivahti Tulikukalle joka ei uskonut hänen pystyvän sytyttämään koko paikkaa tuleen. Tulipallo oli jo melkein syttymässä tuon kaunehkon puolihaltian käteen. Mutta sammui ennen kuin ehti tehdä tuhoja. Tuon tulennileijän sydän tykytti aivan liian kovaa. Tätä siitä tuli aina kun kahden killan jäsenet aliarvioivat toisiaan. Molemmat kaupungin-vartijoita vai? No, se ei häntä vielä paljoakaan pelottanut. Olihan hän hoidelllut Kobolinkin pari päivää sitten. Pyh.

Tässä välissä tuo toinenkin ilmestyi paikalle. Vaani. Toivottavasti ainakin pitämään Caligan puolia. Tavalla tai toisella. No, ainakaan se ei ollut enää kaksi vastaan yksi - kahakka. Caliga keräsi hetken voimiaan taustalla, miettien jotain sopivan purevaa vastalausetta Kobolille. Lähes tuloksetta. Mutta keksi pian jotain, joka ei tulisi olemaan kaunista. Mutta ainakin kannattavaa.

Vaanitar pukkasi hieman Selethiä syrjään ja sytytti hieman raivoissaan pienen tulipallon kämmenelleen. Kylläkin hieman ilkikurinen hymy kasvoillaan. Toisin kuin pitäisi. Hänellä oli suunnitelma millä voisi saada hieman hämmennystä aikaan noihin.... Hienostelijoihin.
"Ehkä en polta Kauppaa. Mutta en sanonut mitään teidän vaatteistanne..."
Caliga sihahti ivallisesti heitellen pientä palloa kämmenellään. Valmiina piilottamaan sen vääriltä katsojilta. Nuo eivät pystyisi todistamaan mitään ennen kuin hän olisi jo kaukana. Ainakaan toivottavasti.

//HYI KUN TULI RUMAA :OO//

Vaanin viisasteleva vastaus hänen sanojensa perään ei muuttanut mitenkään Tulikukan vakaata ilmettä. Hän kohotti kuivan huvittuneesti toista kulmaansa ja sanoi ivallisesti:
''Olet ilmiselvä meedio''

Kobolin ja tuon naikkosen sanaharkan päätteeksi Tulikukka piti oman puheenvuoronsa.
"Älä aliarvioi minua!" tuo kivahti, ja Tulikukan silmissä tuo muistutti enemmän harmistunutta ja kiukutelevaa pikkulasta kuin tulen käsittelyyn vaativaa itsensä hallitsevaa aikuista ihmistä.
''Äläkä sinä minua'', Tulikukka tokaisi naurahtaen nojautuen viikatteeseensa. Viikatteen tumma terä heijasti himmeästi valoa ja siitä roikkuvat helmet ja sulat kilisivät hiljaa sen vartta vasten.

Tulikukka aisti tulen jo ennenkuin tuo nainen sen oli saanut sytytettyä. Hänen terävä katseensa suuntautui pistävänä naisen käsiin, joihin pieni tulipallo oli hetki sitten miltei syttynyt, mutta sitten sammunut. Oliko tuo liian hermostunut? Vai kyvytön? Varmaan molempia. Tulikukka ei osannut arvella, olivatko tuon taidot enemmän inhimillisiä vai perustuiko se magiaan. Jos tuo hallitsi tulen elementtiä, ei tuo olmeisesti ollut opetellut mielen tyhjennystä ja itsensä hillitsemistä. kiivasluonteisille ei magia sopinut.
Jostain hyllyjen väleistä pölähti paikalle vielä yksi Vaani, nainen tuokin. Tulikukan tarkkaavainen ilme käväisi tuossa pikaisesti, kunnes kiinnittyi jälleen tulentekijään. Ainakin tuo oli selvästi aliarvioinut hänet.
Tulikukka tuhahti toista suupieltään kohottaen Kobolin kärkkäälle kysymykselle, joka oli tuolle naikkoselle suunnattu. Hän oli niin tyytyväinen siitä, ettei joutunut olemaan täällä yksin. Näin hän pystyi keskittymään paremmin.

Tulitikkutyttö törkkäsi toista Vaania syrjempään ja ilkikurinen hymy huulillaan tuon kämmenille syttyi pieni tulipallo.

"Ehkä en polta Kauppaa. Mutta en sanonut mitään teidän vaatteistanne..." nainen selvästi luuli onnistuvansa. Nyt oli Tulikukan vuoro virnistää. Hän suuntasi vasemman kätensä kohti tuota tulipalloa naisen kämmenillä ja rannettaan sirosti pyöräyttäen ja sormiaan napsauttaen tuon tulen pienet liekit kipusivat korkeammalle ja suuntautuivat sitten tuohon naiseen itseensä.

Tulikukka hallitsi miltei moitteetta tulen elementin. Hänelle tuosta naisesta ei olisi vastusta. Magiaa käyttämällä tuo liekki imi itseensä ilmaa ympäriltään ja paloi pelkästään hapen varassa, mikä kulutti kovasti myös tulta itseään.

// No eihän tuo nyt kauheeta ollut . D ja muuten Ary, hallitseeko Caliga elementtiä vai ei? hahmon kuvauksesta päätellen ei..? //

Seleth väistyi vastahakoisesti ja katseli pelokkaana Caligan heiluttelemia "tulipalloja.
Ehkä en polta Kauppaa. Mutta en sanonut mitään teidän vaatteistanne..."
Ehkei hän polttaisi kauppaa, vaan leimauttaisi Tulikukan vaatteet roihuamaan. Niitä ei olisi helppoa sammuttaa, etnekään näin kuumana päivänä, joka vallitsi Payonin korkeiden muurien sisäpuolella.

Seleth astui askeleen silti rohkeampana eteenpäin pysyen silti varjoissa, jos Caliga tekisi jotakin typerää, hän todellakin saisi maksaa siitä hengellään. Hän heilutteli käsisään olevia tulipalleroita kovinkin itsevarman näköisenä.
Äkkiä tulipallot tekivätkin täyskäännöksen ja iskeytyivät suoraan Caligaan itseensä. Naisen vaatteet syttyivät palamaan kirkkaiden liekkien saattelemana.

Toisaalta, jos Caliga jäisi nyt pelistä pois, hän jäisi yksin.
Hän käännähti kannoillaan ripeästi ja lähti nopeasti kaupasta. Hän yritti etsiä läheltä jostakin mahdollista vettsä. Kaikki oli kuivunut pois. Lämpö painoi Selthiä kasaan, hiki valuin hänen otsaansa pitkin, vaikka hän ei ollut ehtinyt tehdä ulkona vieöä mitään raskasta.
Hän käännähti uudestaan turhautuneena ja astui kauppaan. Caligan vaatteet olivat sytyttäneet lähimmän kirjaahyllyn palamaan. Se roihusi kirkkaasti. Muutama veden elementin omaasta herra ja rouva yrittivät paloa sammuttaa, mutta melko turhaan.

Seleth katseli hätääntyneenä ympärilleen. Ihmisiä juoksi sinne sun tänne etsin mahdollisimman nopeasti ulospääsytietä. Seleth yritti saada näköyhteyttä Tulikukkaan, Koboliin ja Caligaan, mutta jokainen heistä oli siellä sun täällä irvistelemässä toisilleen pahaenteisen näköisinä.

//Anteeksi, tuli lyhyttä ja tönkköä. Mutta kun on neljä pelaajaa.. a) OLisi tullut liikaa autohittiä ja b) Päätin nyt, että leikki osuu Caligan vaatteisiin leimauttaen neidin ja kirjahyllyn tuleen. Nääs onhan se paljon mielenkiintoisempaa taistella tulen keskellä tyhjässä, murskaantuvassa kirjakaupassa.//

Kobol ei havainnut Caligan ensimmäistä tulensytytysyritystä, vaikka tuijottikin tuota koko ajan melko murhaavin ilmein, yrittäen kuitenkin hillitä itseään räjähtämästä täysin. Hän oli kuitenkin itseään ylempiarvoisen Tulikukan seurassa ja osasi kyllä hyvin arvata, ettei tuo pahemmin pitäisi siitä jos intiaani alkaisi tosissaan raivoamaan. Mutta jokin tuossa tulennielijässä vain ärsytti miestä, ärsytti niin suunnattomasti. Sapelinsa kahvaa rystyset valkoisina puristaen Kobol yritti saada itsensä rauhoittumaan, edes hieman.

Sitten paikalle saapuikin toinen vaanitar, joka sai heti osansa Kobolin ärtyneisyydestä. Pian Caliga kuitenkin sysäsi tuota vastatullutta hieman syrjempään ja sytytti tulipallon kämmenelleen, jolloin intiaani paransi heti otettaan sapelinsa kahvasta, valmiina käyttelemään asettaan tarpeen vaatiessa. Ja sitten tulennielijä alkoi uhkailla heitä vaatteiden polttamisella. Kobol veti nyt aseensa kunnolla esiin, valmiina iskemään kiiltelevän terän Caligaan jos tarve niin vaatisi.

Kobol ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon Tulikukkaa. Kevyellä kädenliikkeellä nainen sai tulen omaan hallintaansa, kasvattaen tulen suuremmaksi ja suunnaten liekit Caligaa kohden. Nyt intiaanin kasvoilta saattoi lukea jopa vahingoniloa, kannattiko ruveta uhittelemaan Kaupungin-Vartijoille? Osa liekeistä kuitenkin harhautui muualle, sytyttäen lähimmän kirjahyllyn palamaan. Rutikuivaa paperia, jäytävä kuumuus ja tulta. Ei todellakaan se paras yhdistelmä.

Hädissään Kobol katseli ympärilleen, etsien jotain millä tulen voisi sammuttaa, tajuamatta lainkaan että luultavasti Tulikukka voisi saada tulen taas hallintaansa. Kun ihmiset tajusivat tulen syttyneen, levisi pakokauhu nopeasti kaupassa ja useimmat ryntäsivät suorinta tietä ovelle. Kobolkin joutui joidenkin ihmisten tönimäksi, eikä nähnyt mitä Caligalle tai tulelle tapahtui.

//Carmi.. Äh. Se on vähän monimutkainen juttu .''D Caliga osaa luoda tulta ja sammuttaa, mutta ei muuta. Eivätkä isot tulipallot onnistu millään . DD Mutta hän ei ole nymfi. Jos on jotain sanottavaa voin toki Caligan tietoja muuttaa ^^'//

Meedio. Siksi häntä ei oltu vielä koskaan sanottu. Ja toivottavasti ei tultaisi koskaan sanomaankaan. Caliga alkoi todella ärsyyntyä tuon naisen kommentteihin, jotka polttivat häntä kuin hänen omat lieskansa. Kyllä tuo puolihaltia yleensä kesti kritiikkiä, mutta oli hänelläkin omat rajansa. Ja jos tuo kommentti tuli aasalta, se sai joka tapauksessa hänen sappensa kiehumaan. Hävytöntä. Jotain, mitä hän ei helposti nielisi. Vaikka hän ei myönnettävästi kylläkään tiennyt, mitä tuo meedio tarkoitti.
Caligaa kuitenkin epäilytti se, ettei hänen pitäisi tuota keijua aliarvioida. Hän ei nähnyt tuossa mitään, mitä arvioida. Paitsi ehkä tuo ihme viikate mitä Dolla kantoi mukanaan. Muuta hän ei tuossa nähnyt pelottavana. Paitsi jos tuo ehkä olisikin mahdolisesti jokin maagi tai nymfi toiselta puoleltaan. Joka kyllä voisikin tuottaa ongelmia. Caliga ei kuitenkaan suostunut vastaamaan näihin kahteen kommenttiin.

Tässä hän sitten sytytti sen kohtalon tulipallon. Joka oli koitua hänen kuolemakseen. Hän oli vielä silloin hieman edes humoristisella päällä. Mutta hänen veikkauksensa oli osunut oikeaan. Joku maagi. Kiljaisu pääsi silti pelästyneen tulennielijän suusta...

Caliga kaatui taakse, kaaten yhden kirjahyllyistä maahan ja sytyttäen senkin. Paniikki otti vallan, vaikka hän tulet tunsikin. Caliga kieri maassa, yrittäen saada omalla viomallaan tuon tulen sammutettua. Onnistumatta siinä, Tulikukka tosiaan oli häntä voimakkaampi. Jos hän vain itse löytäisi jotain sytytettävää. Nainen yritti suojella päätään tulelta pitäen sen käsiensä välissä, yrittäen olla sytyttämättä muitakin hyllyjä.

Hengitys alkoi käydä hankalaksi, kun liekit ympäröivät tuota puolihaltiaa. Hänen olisi pakko tehdä jotain ennen kuin koko kauppa olisi tulessa, vaikka voisikin nostaa syytteen Tulikukkaa vastaan. Voittamatta sitä väittelyä. Mutta jotain oli pakko tehdä.

Caliga nousi vapisten ylös, ja ryntäsi ulos. Muistaen, että puujalkakin voisi hyvin syttyä palamaan. Eikä se mitenkään voinut merkitä hyvää. Ei mitenkään. Tulennielijä juoksi läpi kaupan, varoen sytyttämästä muita palamaan, suoraa ulos ovesta ja hyppäsi lähellä olevaan lähteeseen. Pieneen, mutta riittävään.

Toki hän kastui, mutta oli hengissä. Yskien nainen nousi vedestä, vaatteet melkein palaneina. Juuri ja juuri arat paikat suojaavina. Suurin osa asiakkaista olivat jo päässeet ulos. Caliga käveli hitaasti, mutta varmasti takaisin kohti ovea. Hän oli raivoissaan. Tämä meni jo täysin yli hilseen, tuo aasa saisi vielä maksaa.
Nainen avasi oven ja tuijotti sinne, mistä pian löysikin Tulikukan. Naama ärtyneessä irveessä. Luuliko tuo hullu, että tämä olisi hauskaakin? Ehei. Tuo oli jo aivan liikaa.

"Haha. Ja kaikkia naurattaa."
Caliga sanoi ja mulkoili tuota kaksikkoa.

//Ei mitään korjattavaa tuossa hahmossasi, hyvä vain kun selkeni . D //

Liekkien ei ollut ollut tarkoitus sytyttää ketään tai mitään palamaan, ainoastaan pelotella. Jossain kohtaa silti oli ollut jokin huomaamaton virhelaskenta, sillä liekit saivat äsken vielä uhitelleen naisen syttymään tuleen. Rätisevät ja humisevat lieskat nielivät äkisti suureen suuhunsa kuivat kirjat ja pakokauhu syttyi.
ihmiset ryntäsivät kiireesti ulos kirjakaupasta toisiaan tönien ja muista välittämättä, aikomuksenaan pelastaa ainoastaan oma nahkansa.

Toinen Vaaneista ryntäsi myös kiireellä ulos, ei tuollakaan näyttänyt rohkeus riittävän. Tulikukka antoi häkeltyneenä tietä tulennielijälle, kun tuo ilmiliekeissä ryntäsi pihamaalle.

Tulikukalla oli vaikeuksia saada jälleen kiinni ajatuksen punaisesta langasta siinä sekasorrossa. Kuumuus ja kuivat kirjat olivat täydellistä lieskojen ruokaa. Hän ei perääntynyt, katsoi vain ilme keksittyneenä ja tulisena liekkeihin molemmin käsin viikatettaan puristaen. Hän sai ajatuksensa hallintaansa ja mielensä tyhjennettyä monen piinaavan sekunnin jälkeen, ja lihaksiaan jännittäen hän alkoi ohjaamaan happea lieskojen ulottumattomiin.

Todellisuudessa tulen elementti oli hyvin lähellä ilman elementtiä, sillä myös tulta hallitsevat ohjailivat ilmaa. Happea siirtelemällä ja valjastamalla he pystyivät saamaan tulta ohjattua haluamaansa suuntaan, pienentämään tai suurentamaan. Hitaasti hän sai kahlittua lieskat otteeseensa ja pienennettyä niiden temmellyskenttää, pakottaen ne lähemmäs toisiaan. Verkkaisesti ne lopulta tukahduttivat itsensä. Tulikukka katsoi vielä ettei yksikään kipinä jäänyt kytemään, ennenkuin antoi itsensä jälleen rentoutua.
Hän ei tajunnut vapisevansa, kunnes lysähti erästä liekeiltä säästynyttä kirjahyllyä päin ja siitä tukea ottaen hekten aikaa henkeään haukottuaan lähti varovaisin askelin kohti tiskiä, jonka takana jähmettynyt myyjä yhä väristen kyhjötti.

Siitä oli kauan, kun hän viimeksi oli joutunut samanlaiseen koetukseen. Voimien käyttäminen kulutti reilusti energiaa. Puolimatkassa hän ohitti ilkkuvan Caligan. ohimennen hän pisti silmälle tuon palaneet vaatteet ja ivallisesti ajatteli, miten tuon uhoaminen vaatteiden polttamisesta oli osunut omaan nilkkaan. Hetkeksi hän pysähtyi tuon kohdalle, tuijottaen naista kylmän halveksivasti.
''Jos tuo sinusta oli hauskaa, olet sairaalloisen sekaisin'', hän totesi kylmästi ja jäämättä odottamaan naisen vastausta hoippui tiskille.

''Kirjoittakaa minulle lasku. Maksan vahingot'', hän sanoi miehelle tiskiin nojaten. Hän vei toisen käden väsyneesti otsalleen, jomottava päänsärky teki tuloaan. Hän aikoi ilman muuta maksaa vahingot omasta kukkarostaan, vaikkei niihin ainut syyllinen ollutkaan.

Ulkopuolella Seleth näki, kuinka Caliga ryntäsi palavine vaatteineen pieneen lähteeseen kaupan ulkopuolella. Äkkiä veden kirkas väri koki kamaluuksia ja muuttui tummaksi. Se näytti kovin likaiselta, eikä Seleth todellakaan halunnut katsella sitä. Hän istuutui lähteen reunalle odottamaan, että kaikki pääsisivät kirjatalosta nopeasti pois.
Kaksi ihmisletkaa ryntäsivät ulos huutaen, jonka jälkeen ihmisiä ei tuntunut enää saapuvan ulos. Seleth nousi likaisen lähteen reunalta ja lähti kävelemään kohti ovea.

Viimeinkin Seleth sai näköyhteyden Tulikukkaan ja Caligaan. Caliga näytti jotenkin olevan hyvin huvittuneella päällä, kun taas Tulikukka puhui hänelle jotakin hyvin, hyvin tiukan näköisenä. Kobol oli kadonnut väenpaljouteen, eikä häntä näkynyt missään. Seleth yritti etsiä katseellaan tuota aasaa, mutta tämä oli kaiketi lähtenyt karkuun kaikessa hässäkässä. Sellaisia ne aasat olivat, pelkäsivät että heidän valtansa pääsisi lyhistymään. Pian kirjastossa oli enää kirjakaupan myyjä, Tulikukka, Caliga ja muutama muu. Seleth jätti Kobolin etsimisen sikseen, ei häntä kiinnostanut tuon naisen olinpaikka.

Seleth astui varovaisesti kohti Tulikukkaa ja tiskillä norkoilevaa miestä.
Jotakin maksamisesta Tulikukka sanoi, mutta Seleth ei kuullut koko lausetta. Kerrassaan jalo teko toiselta, maksaa kaikki vahingot. Mutta toisaalta, vikahan olikin ollut hänen. Ehkä hän itse saattoi ajatella toisin, mutta todellisuudessa hänhän oli singouttanut palavat leikkipallerot Caligaan päin sytyttäen naisen palamaan. Eihän Caliga ollut taatusti aikonut mitään tehdä..? Seleth ajatteli, että miksi juuri hän oli sekaantunut tähän touhuun. Muutama kirja oli tuhkaantunut, Näköala puistatti Selethiä. Kirjat olivat hänelle tärkeitä, niin monesti hän oli käynyt tässä samaisessa kaupassa katselemassa kirjoja ja käynyt ostamassa kotinsa kirjahyllyyn täydennystä.

Seleth katsoi Tulikukkaan murhaavasti, miten tämä saattoi. Hän siirsi kätensää veitselleen, muttei aikonut kiskoa sitä tupestaan pois. Mokomakin nainen, mitä kummaa tuo oli mennyt tekemään kirjaston kirjoille. Ei syy ollut todellakaan Caligan, vaan hänen. Caliga oli kenties ehkä vähän uhkaillut tuota tulinaista, muttei ollut aikonut mitään tehdä.
Seleth tuhahti väsyneesti ja katseli, kuinka liekit sammuivat pikkuhiljaa tulen loppumisen takia..

Kobol oli ajautunut tungoksessa hieman kauemmas hyllyjen väliin, mutta ihmisvirran viimein laannuttua hän pääsi taas liikkumaan vapaasti ja saattoi nähdä, mitä tapahtui. Liekit olivat sammuneet ja mies osasi kyllä arvata, että tuo oli tapahtunut Tulikukan toimesta, tiesihän hän miten nainen osasi tulta hallita. Intiaani näki myös sen toisen vaaninaisen paluun sisälle, vaikkei tuo nainen tainnutkaan Kobolia huomata. Ja viimein Kobol sai näköpiiriinsä myös Tulikukan ja Caligan, joista jälkimmäinen näytti siltä, että hänen vaatteensa olivat palaneet. Näky sai kiistämättä vahingonilon nousemaan tummahiuksisen miehen mieleen, vaikkei tuo ulos näkynytkään muutoin kuin pienen rentoutumisen muodossa.

Tulikukka keskusteli juuri kaupan pitäjän kanssa ja Kobol saattoi kuulla, että nainen tarjoutui maksamaan vahingot. Enemmän huomiota kiinnitti kuitenkin komentajan väsynyt olemus, ilmeisesti elementin hallinta oli väsyttänyt hänet. Ei intiaani ollut kovinkaan perehtynyt elementtien käsittelyyn, mutta kyllä Kaupungin-Vartijan täytyi siitä vähintään perusasiat tietää. Mistä sitä tiesi, milloin joutuisi nymfiä tai satyyria vastaan.

Nähdessään pitkän vaanin tuijottavan melko ilkeästi Tulikukkaan ja pitelevän vielä kättä veitsensä lähetttyvillä Kobol puristi puolestaan oman kätensä sapelin kahvalle ja astui viimein kunnolla esiin hyllyjen lomasta, astellen sitten Tulikukan lähettyville, suomatta silmäystäkään Caligalle. Hän ei halunnut nyt ruveta taas rähjäämään tuolle naiselle, vaikka ärsyyntymiskynnys oli jälleen matalalla. Kerran koettua häpeää ja nyt vaihdettuja sanoja ei niin vain unohdettu.

"Saatanko teidät kenties pois täältä?" Kobol kysyi Tulikukalta yllättävän kohteliaasti, moista ei kenties ensimmäisenä osannut odottaa tämän miehen suusta. Mutta hän kuului kuitenkin aasojen kiltaan eikä tahtonut tulla tunnetuksi pelkkänä villi-ihmisenä, niinpä hän oli hankkinut jonkinlaista tapojen tietämystä, vaikkei sitä kyllä aina käyttänytkään. Ja oman heimonsa mittapuullahan mies toki osasi käyttäytyä, mutta sellainen toiminta ei aina sopinut kaupunkiympäristöön.

Tärkein syy Kobolin tarjoukselle oli kuitenkin se, ettei hän suinkaan tahtonut jättää väsynyttä asetoveriaan kahden vihamieliseksi osoittautuneen aasan seuraan, moinenhan olisi vallan kunniatonta intiaanin taholta. Eikä häntä itseäänkään oikein innostanut jäädä tänne kirjakauppan savunhajuun kiistelemään typerien vaanien kanssa. Toki hän halusi puolustaa kiltansa kunniaa, mutta hän ei halunnut antaa huonoa riidanhaastajan vaikutelmaa ylemmälleen.

//Olin muutaman päivän pois ja kaikki pelit hyppii heti silmille >8'D//

Caliga vain seisoi, seisoi seisomistaan. Yrittäen hallita kiukkuaan tuota saastaista aasaa kohtaan. Tuo oli niin.... Koppava. Omahyväinen. Kuin maailmassa ei olisikaan muita kun rikkaita - omahyväisiä tuittupäitä. Ja tämä vielä kehtasikin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä ei tosiaan jäisi tähän, jos tuolta tulennielijältä kysyttäisiin.
"Enpä nyt olisi niin varma, kumpi meistä tässä on sekaisin."
Caliga sihahti Tulikukalle tämän sanoessa jotain hänen sairaalloisuudestaan. Katsoisi tuo peiliin, jos häntä väittäisi sairaalloiseksi. Katsoisi kaduille, niin ymmärtäisi miksi vaanit olivat vihoissaan. Katsoisi peiliin ja kävisi siistimässä tuota hirvittävää asukatrastaan. Tuossakin oli niin paljon korjattavaa - mokkomassakin pröystäilijässä.

Caliga jäi hetkeksi seisomaan, mutta kääntyi pian ohimenneeseen naiseen. Joka kävi pyytämässä laskua! Hah. No, ainakaan hänen - tyhjätaskun - ei tarvitsisi maksaa. Joka olikin tässä ainoa hyvä puoli, vaikka niitä tuskin löytyikään. Puolihaltia päätti pitää hetken suunsa kiinni, että nainen saisi maksettua laskun.
Toki hän tiesi, ettei olisi mitään vastusta tuollle maagille. Joka oli hyvin kiusallista. Tulimaagit olivat monta kertaa taidokkaampia kuin hän. Mutta sanasodassa tuollakin olisi hyviä mahdollisuuksia. Varsinkin jos tämä toinen vaanineito suostuisi vielä pysymään hänen rinnallaan. Vaikka oli aasojakin kaksi - tuo intiaaninirvikuva.

"Anna olla, hoidetaan tämä ilman enempää vahinkoa."
Caliga mutisi ääni raivosta täristen Selethille ja käveli hitaasti eteenpäin. Hän tarvitsisi kyllä pian uusia vaatteita, mutta nyt olisi ensin hoidettava tuo itsevarma tuhopolttaja. Horjahdellen, puujalka vinoon kääntyneenä puolihaltia käveli kohti tuota kaksikkoa. Kobol tarjoutui saattamaan keijun kotiin. Ehei. Näin vähällä kkaan ei saisi lähteä sieltä vielä jos se oli Caligasta kiinni. Hänellä oli kiusattavan paljon kalavelkoja maksettavana tuolle keijukaiselle.

Caliga käveli jälleen lähelle tuota naista, silmät leiskuen vihaa ja ärtymystä. Hän oli menettänyt malttinsa Monta kertaa pahemmin kuin Kobolin kanssa aiemmin. Ja tuon rasittavan intiaanin läsnäolo vain pahensi asiaa. Niin... Inhottavaa. Rasittavaa. Miksi aasojen täytyi aina pilata hänen jo muutenkin mönkään menneet päivänsä? Se alkoi jo vähitellen käydä tavaksi niinä aikoina.

"Ja nyt luulet pääseväsi aivan helpolla, kun ensin poltat minut melkein poroksi?"
Caliga kysyi, hymyillen vinosti ja nojasi vasempaan jalkaansa. Hänen teki tuhottomasti mieli vaihtaa puujalkansa asentoa, mutta hän olisi vain nolannut itensä pahemmin. No, eihän hän kyllä paljoakaan raajarikolleen enää voinut. Hyvä vain että se oli säilynyt liekeistä ehjänä ulos. Vaikkakin märkänä.
Puolihaltia kohotti kulmakarvojaan kysyvästi ja laittoi kädet lanteilleen. HIeman syrjäsilmällään hän piti myös Kobolia silmällä. Nyt toivoen, että Seleth tulisi hänen tuekseen siihen. Tilanne oli jo käymässä turhankin tukalaksi. Tukalammaksi kuin hän olisi alunperinkään riidan syttyvän sanaharkan jälkeen.

//Hirveen tönkkööö, anteeks ^^'//

Tulikukka hieroi uupuneesti ohimoitaan ohuilla sormenpäillään samalla, kun hämmentynyt myyjä tiskin toisella puolen kirjoitti vapisevalla käsialalla hänelle laskua aiheutuneista vahingoista. Miespolon ajatukset olivat totisesti aivan sekaisin, eikä Tulikukka voinut tuota siitä syyttääkkään. Hänen teki niin mieli vain sulkea silmänsä ja olla kuin ei olisikaan, mutta sellaisia hetkiä hälle suotiin armottoman harvoin.
Tavallisesti moinen voimainponnistut ja magiankäyttö ei olisi verottanut niin rajusti hänen voimiaan. Lähiaikoina mielentyhjennykset ja harjoitukset olivat jääneet vähemmälle, joten hänen kehonsa ei ollut osannut valmistautua tällaiseen. Näin siitä sitten joutui maksamaan. Joko jomotus jatkuisi päiväkausia tai vain muutaman tunnin; kummin päin tahansa, Tulikukka tunsi syvää katumusta teoistaan. Hänen kuuluisi pystyä hillitsemään itsensä paremmin. Hän meinasi aluksi syyttää hiostavaa keliä ja toisen osapuolen reagointia, mutta päätyi lopulta itsesyytöksiin. Myllertävien ajatustensa lomassa hän oli hetken aikaa kiitollinen kasvonsa peittävistä hiuksistaan ja käsistään, jotka estivät hänen tuskallisen ilmeensä näkymisen muille.

"Saatanko teidät kenties pois täältä?'' Kobolin ystävälliset sanat hätkähdyttivät Tulikukan valveille. Hän ei edes ollut huomannut tuon ilmestymistä. Tulikukan yllätti äkillinen kiitollisuudenpuuska tuota miestä kohtaan, olihan tuo nytkin paikalla selustaa suojaamassa.
Ja vieläpä tuon tarjous ulos saattamisesta.

Tulikukka kohotti hämmentyneen katseensa mieheen. Väsymys ja yllättyneisyys paistoivat hänen utuisista silmistään. Näytti siltä, kuin hän olisi yrittänyt tulkita miehen syvimpiäkin aatoksia. Oliko tuon ystävällinen äänensävy vain asiaankuuluva maski, olihan tuo tavallaan hänen alaisensa? Oliko se aitoa? Vai vaan pilailua?

Myyjä hivutti tutisevalla kädellään rypistyneen pergamentin tiskin toiselle puolelle Tulikukan eteen. Tuon epäröivät kasvot tuijottivat pelokkaina Tulikukkaan. Alistuneesti kiittäen Tulikukka otti pergamentin, taitteli sen summaa tahi eräpäivää katsomatta ja sujautti hameensa resorin alle. Myyjän harhailevan katseen kohdatessaan hän kiitti tuota vaisusti ja kääntyi jälleen Kobolin puoleen. Tällä kertaa epätietoisuus oli muuttunut luottamukseksi, ja kalpea hymyn varjo kohotti aavistuksen verran hänen toista suupieltään. Ehkäpä tuo oli luottamuksen arvoinen ja sanansa mittainen mies, tai niin hän ainakin halusi uskoa.
''Olisin hyvin kiitollinen'', hän totesi väräjävällä äänellä onnistumatta uupumustaan peittämään.

Samassa asteli vihaansa kahlitseva tulennielijä häntä kohti.
"Ja nyt luulet pääseväsi aivan helpolla, kun ensin poltat minut melkein poroksi?" tuo kysyi hymyillen. Tulikukka ei osannut tuon äänensävyä tulkita, mutta epäili tuon olevan kiukkuinen kuin pistetty karhu.
''Korvauksiako odotat? Sen sanon että mitään en ole sinulle velkaa..'' Tulikukka aloitti kiivaaseen äänensävyyn, kun loppua kohden hänen ääneensä eksyi särisevä vivahde. Hän aikoi vielä jatkaa, kun äkillinen vihlova kipu lävisti hänen päänsä ja sai hetkeksi hänen näkönsä sumenemaan. Epämääräisesti hän tunsi pyörtyvänsä, ja miten jalat äkkiä pettivät alta. Samalta oli tuntunut, kun oli isketty polvitaipeisiin halolla. vaistonvaraisesti hän tiuksensi otettaan viikatteestaan. 'Jatkossa muistan mielentyhjennykset', oli hänen viimeinen selkeä ajatuksensa, kun hän vajosi kohti noen mustaamaa lattiaa.

//Äää anteeksi sotkuinen vastaukseni ;____; //

Seleth vilkaisi Kobolia, joka tarjoutui ystävällisesti viemään Tulikukan pois. Naurettavaa, pelkkää mielistelyä, jos häneltö oltaisiin mielipidettä kysytty. Tulikukka suostui hetken hiljaisuuden jälkeen, varmastikin hän oli meittinyt kuinka kannattaisi tehdä. Ei Kobolin aikeita voinut ennustaa. Kenenkään aikaita ei tästä ryhmästä voinut ennustaa. Haltia katseli vierestä, jospa Kobolin silmistä saattaisi havaita jotakin? Ei.

Seleth katseli sivusta, kuinka Caliga äsykähti Tulikukalle hänen polttamisestaan. Tulikukan asenteesta sai todellakin sellaisen kuvan, että tämä oli omastamielestään hoitanut työnsä valmiiksi muutamalla käden heilautuksella toista kohden. Caligan silmistä huokui viha, aivan kuin hän olisi hullu vankikarkuri tyrmistä. Mutta mistäs sitä tietää? Saattoihan hän ollakin. Toisaalta taas Tulikukan kasvoista erottuivat selvästi väsyneet silmät, jotka pyörivät ympäriinsä. Selethin mieleen juolahti kuva ihmisestä, joka oli juuri juonnut kuusi tuoppia liikaa olutta. Mutta elementtinsä käyttö näytti heikentäneen kovin naista. Kun hän oli astunut muutama tunti sitten kauppaan, hänen silmistään oli hehkunut itsevarmuutta ja taistelutahtoa. Se kaikki oli kadonnut.

Kun Tulikukka avasi suunsa vastatakseen, Seleth astui Caligan vierelle toisen tueksi kahta aasaa vastaan. Tulikukka ilmoitti, ettäei ollut yhtään velkaa toiselle. Mutta sehän olisi järkeenkäypä sopimus. Hän oli maksanut palojen korvauksen, varmaankin Caliga voisi itse huolehtia omat vaatteensa. Mutta vaani kun hän oli, aivan kuten hänkin, hänellä tuskin olsii rahaa aivan mielettömään törsäilyyn käyttää. Eivät ne kunnolliset vaatteetkaan aivan mitään halpoja olleet. Jos halusi etsiä sopivan, kestävät vaatteet, saatttoi niihin hyvinkin mennä muutama kymmen hopeakolikoita.

Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Tulikukan silmät heittivät nurinkurin voltin ja nainen lyhistyi lattialle. Hetken hän tärisi, mutta sitten hänen viikatteensa rojahti maahan (keijun tiukasta otteesta) hänen vierelleen. Seleth ei tienyt, mitä tekisi. Ei hän voinut mennä auttamaan, mutta ei hän voinut sivustakaan katsoa. Haltia huokaisi ja kaappasi käteen suurimman kirjan, minkä vain näki. Seleth kyykistyi pyörtyneen keijun vierelle ja alkoi vilvoittaa tätä heiluttelemalla kirjaa tämän kasvojen edessä, se toimi hyvin tuuletusvälineenä.
"Voisiko joku hakea vettä? Jos hän kuolee tähän tilaan, tiedän ainakin, etten seisonut vieressä ja katsellut. Toisin kuin eräät", Seleth sanoi reippaasti ja katseli naisen kasvoja. Veri oli kaikonnut niistä kokonaan ja Tulikukan suu raotti hitusen auki. Kuolema. Se voisi olla mahdollinen tässä tilanteessa. Jos Tulikukka olisi luonteeltaan heikko, hän ei saattaisi selvitä. Mutta kyseinen käsite 'kuolema' oli silti melko kaukaa haettu todellisuus. Tulikukan luonteenkuvaukseen tuskin kuului sana 'heikko.

Selethin kävi hieman sääliksi tuota keijukaista. Tuskin hän sitä kaipaisi, ainakaan tässä tilassa, mutta mitä hän asialle mahtaisi. Aina hän oli ollut hyväsydäminen ja ystävällinen.. minkä hän luonteelleen mahtoi? Tulikukka näytti muutaman minuutin päästä tapahtuneesta jo huomattavasti paremmalta. Väri oli palaillut hänen iholleen ja hänen kasvoilleen oli kaadettu raikasta vettä. Eiköhän hän kohta pääsisikin takaisin jaloilleen..

//EDIT; En oikein tiennyt, miten saisin muutettua viestiä "epä-hittimäisemmäksi". En kuitenkaan sanonnut, että Tulikukka virkosi. Ja kirjoitin vain, että hän näytti jo paremmalta, mikä ei tarkoita vielä heräämistä. Yleensä pyörtymisessä ensimmäiset muutamat minuutit ovat niitä "kamalamman näköisiä", mutta sitten väri alkaa palaamaan ja tärinä loppumaan. Tai ainakin minulla on joka pyörtymis kertanani ollut (5krt) näin : DD
Jos katsoitte sen olevan hittiä, niin pahoittelen ^^

EDIT2; Korjasin kaksi huomaamaani kirjoitusvirhettä.//

Tulikukka ei näyttänyt tietävän, kuinka suhtautua Kobolin tarjoukseen. Väsyneet silmät tarkkailivat intiaania, kuin yrittäisivät kaivautua hänen mieleensä. Rävähtämättä mies tuijotti takaisin, hänellä ei ollut tässä tilanteessa mitään salattavaa tai peiteltävää. Hän halusi vain suorittaa velvollisuutensa, niin Kaupungin-Vartijana kuin heimonsa jäsenenä, jolle kunnia tuli ennen kaikkea muuta. Ja nyt kunnia vaati häntä auttamaan tuota selvästi väsynyttä naista, se oli hänelle itsestäänselvyys. Kaupunkilaiset vain tuppasivat olemaan niin epäileväisiä, he eivät tuntuneet millään ymmärtävän näitä Kobolille niin itsestäänselviä käsityksiä.

Epäröivä myyjä ojensi Tulikukalle naisen pyytämän laskun ja keskeytti aasojen välisen katseen. Kobol sattui näkemään vilaukselta myyjän kirjoittaman summan, mutta arveli sitten nähneensä väärin. Eivät kai kirjat sentään noin kalliita olleet? Mutta kyllä ne olivat, käsin kopioidut teokset olivat hyvin arvokkaita ja tuli oli ehtinyt vaurioittaa niistä useita.
"Olisin hyvin kiitollinen", Tulikukan hento ääni keskeytti Kobolin ajatukset. Intiaani nyökkäsi hieman jonkinlaiseksi vastaukseksi ja käänsi sitten selkänsä tiskille, valmiina lähtemään.

"Ja nyt luulet pääseväsi aivan helpolla, kun ensin poltat minut melkein poroksi?" Kobol olisi melkein voinut voihkaista tuon äänen kuullessaan, mutta hän hillitsi kuitenkin itsensä. Caligahan tästä vielä puuttuikin, nainen ei ollut näköjään saanut tarpeekseen. Intiaanin teki jo melkein mieli huitaista tuo ärsyttävä vaani sivuun sapelillaan, varsinkin koska tuon sanat oli suunnattu Tulikukalle. Mies katsoi nyt ottaneensa aasakomentajan suojelukseensa ja olevansa tästä vastuussa. Käsi puristui jälleen aseen kahvalle, josta voima tuntui suorastaan virtaavan mieheen.

"Korvauksiako odotat? Sen sanon että mitään en ole sinulle velkaa.." Tulikukka aloitti kiivaan vastauksen Caligalle, mutta kesken kaiken puhe haipui ja äkkiä nainen lyyhistyi lattialle, tiukasti viikatettaan puristaen. Hetken Kobol vain katsoi typertyneenä, kuin ei olisi ymmärtänyt tapahtunutta. Hän ei ollut osannut arvatakaan, että tulen käsittely olisi uuvuttanut naisen noin pahoin.
"Voisiko joku hakea vettä? Jos hän kuolee tähän tilaan, tiedän ainakin, etten seisonut vieressä ja katsellut. Toisin kuin eräät", Kobolille tuntematon vaanitar sanoi ja leyhytteli suurta kirjaa Tulikukan kasvojen edessä. Intiaani lähes säpsähti tuon kuullessaan ja käänsi sitten huomionsa myyjään, kysyen tuolta vettä. Mutta vettä ei enää löytynyt kaupasta edes kukkamaljakosta, kaikki vähäkin oli käytetty tulipalon sammuttamiseen tai sitä ennen vilvoitteluun. Tuon vastauksen saatuaan intiaani lähti saman tien liikkeelle, kohti ulko-ovea.
"Toivon ettette ole niin raukkamaisia, että käytätte hänen tilaansa jotenkin hyväksenne", mies sanoi vielä taakseen jääneille vaanittarille ja katosi sitten ulos ovesta.

Ulos harppoessaan Kobol soimasi itseään, kuinka hän olikin jähmettynyt noin ja tuo vaaninainen oli sanonut sen, mikä hänen nyt olisi pitänyt ilman muuta tajuta. Joku muu ei olisi kenties pitänyt tällaista mitenkään isona asiana, mutta Kobolille se oli jälleen yksi loukkaus hänen kunnialleen, ja vielä itse aiheutettu. Tuon virheensä hän aikoi ehdottomasti korvata pitämällä Tulikukasta nyt varmasti huolen, kunnes tuo olisi jossain rauhallisessa ja turvallisessa paikassa. Mikään muu ei tulisi nyt kysymykseenkään.

Pian Kobol saapui kaivolle. Onneksi se ei ollut se lähde, johon Caliga oli hypännyt sammuttamaan itsensä, tässä vesi oli aivan puhdasta. Intiaani nosti sangollisen vettä, katkaisi sitten sankoon kiinnitetyn köyden sapelillaan ja lähti kuljettamaan elähdyttävää nestettä takaisin Libraireen. Hän kyllä palauttaisi sangon aivan pian, kyseessä ei ollut suinkaan varkaus, vain väliaikainen laina.

Paluu Libraireen ja mies kiiruhti Tulikukan vierelle, valellen sitten hieman vettä tämän kasvoille, pitäen visusti huolen siitä, ettei vettä joutunut nenään tai suuhun tukkimaan hengitysteitä. Eiköhän nainen tuosta vielä tokenisi, jos pyörtymisen syynä oli tosiaan ollut vain väsymys eikä mikään vakavampi.

// Huomio autohitistä, lähinnä Kittyhille. Vaikka toisen hahmo olisikin tajuton ei tätä siltikään pysty ohjailemaan, kuten määrittelemään tämän virkoamisen ajankohtaa, tai muutenkaan fyysistä/henkistä tilaa, ellei tajuttoman hahmon pelaaja ole itse siihen suuntaan kirjoittanut, tai häneltä olla erikseen lupaa kysytty.

Anteeksi aiheuttamamme häiriö!

-Aida ja Carmi//

Tulikukka kivahti Caligalle jotain siitä, ettei muka ollut hänelle mitään velkaa. Tulennielijän kulmakarvat nykivät, mutta hän yritti väkisin pitää itsensä rauhallisena ja tyynenä. Mutta se tosiaan oli käymässä erittäin, erittäin hankalaksi. Hänen teki kovin mieli vain posauttaa tuo keijunketale taivan tuuliin ja kostaa vaatteidensa puolesta. Mutta ei halunnut joutua maksamaan siitä korvauksia aasoille. Se nyt olisi sitten se vimeinen tikki jota hän ei enää voisi millään kestää.
"Voin olla tuosta selvästi eri mieltä."
Caliga sanoi viileästi Tulikukan kommentille ja murahti varoittavasti. Kobol ei myöskään todella näyttänyt nauttivan tästä tilanteesta. Mutta ei siinä niin suurta ihmettä ollut. Tuskin nämä kaupan pitäjätkään enää suuria ongelmia lisää halusivat. Tuo joukkio oli kyllä onnistunut pitämään jo valmiiksi kunnon showta yllä.

Kun Tulikukka pian sen jälkeen kaatui tajuttomana maahan Caliga kyllä hätkähti. Mikä ihme tuolle keijulle oikein oli tullut? Paniikki meinasi iskeä myös tuohon naiseen - hän pelkäsi että tuo oli kuollut. Ei hän nyt aivan sitä ollut odottanut... Sehän oli ollut vain pieni pila ja nälvimistä. Ei mitään sen vakavampaa.
Caliga jähmettyi pahasti paikoilleen, vaikka Seleth ja Kobol olivat molemmat jo auttopuuhissa. Myös vihdoin tuo tulennielijä sitten kumartui laatialle keijun viereen. Tuo toinen vaanitar leyhytteli kirjalla Tulikukan kasvoja ja Kobol näytti lähteneen hakemaan vettä. Nainen pyöräytti silmiään intiaanin kommentille. Ei kumpikaan heistä vaaneista näyttänyt kovin taponhaluisilta. Miksi he haluaisivat niin paljon pahaa tälle aasattarelle, vaikka tuo olikin polttanut useita paikkoja siinä kaupassa. Mutta jos tuo oli kuolemaisillaan... Ehei, ei se niin vakavaa voinut olla.

Pian Kobol palasi kaivolta, tai missä lie tämä nyt olikaan käynyt ja yritt virvoittaa Tulikukkaa vedellä. Caliga oli yhä jäykkä, hän ei vonut kuin katsoa vierestä. Suuri houkutus kostaa näille kahdelle aasalle hiipi hänen mieleensä jälleen, mutta hän piti ajatuksensa kurissa. Eihän hän voisi kostaa naiselle joka oli tajuton. Se olisi aivan väärin, vaikka se hyvältä kuulostikin. Kukaan ei ansaitsi sellaista kostoa niskoilleen, oli koppava aatelinen tai ei. Ja kostaja olisi siinä tilanteessa vain hyvin alhainen olento joka ei kehtaisi kohdata vihollistaan kasvokkain, vaan pelkuri.

"Uskon että hän virkoaa tuosta kyllä pian. Hän vain pyörtyi..."
Caliga sanoi puoliksi itselleen, puoliksi samalla muille. Hän ei kyllä tosiaan uskonut, että Tulikukka olisi mitenkään vakavassa tilassa. Nainenhan hengitti yhä. Tuo oli ain vähän pökertynyt, ei sen kummempaa. Varmaan magian käytöstä tai vastaavasta. Ei mitään sen kummempaa... Tuo virkoaisi kyllä pian... Ihan pian. Tästä ei koituisi mitään sen kummempia ongelmia. Hän ei joutuisi rahavaikeuksiin näiden kahden aasan kanssa. Kaikki kääntyisi vielä parhain päin.
Pian Caliga nousi kiroten kyykystään niin, että puujalka pysyi suorana. Äskeinen asento oli ollut hänelle tuskaa proteesin takia ja hän kumartui katsomaan silmät hieman uteliaina Tulikukkaa. Jos tuo aikoisi virkota, se tapahtuisi pian. Jos ei... He olisivat pahemmassa pulassa.

//ÄÄ kamala teksti, inspis karkasi käsistä ;___;//

Lattia tuntui antavan periksi Tulikukan alta hänen kaatuessaan. Tuhkan peittämä puulattia, palaneet kirjahyllyt ja kolme eripuraista kiltalaista olivat kaikki äkkiä kuin pois pyyhityt; oli kuin hänet olisi äkkiä kaapattu ikkunattomaan huoneeseen, jonka sulkinaisen oven takaa hän yhä etäisesti kuuli noiden puheen. Hän ei saanut selvää sanoista, se tosiaan oli kuin itikan surinaa korvan juurella. Etualalle oli iskenyt vellova pahoinvointi ja jyskyttävä pääkipu. Hän kuuli selvästi kohisevan veren huminan ja sydämensä kiivaan sykkeen. Kaikki tuntui niin etäiseltä.

Hän ei tiennyt, kuinka kauan tuo tila jatkui; se tuntui loputtomalta aaltoilevalta pahoinvoinnin mereltä, jonka tummassa aallokossa hän voimattomana kamppaili saadakseen ajatuksensa hallintaansa. Ikkunattoman huoneen seinät tuntuivat hitaasti kaatuvan hänen päälleen, ja juuri kun hän luuli litistyvänsä lattia petti ja hän putosi toiseen vellovaan huoneeseen. Hetken hän ehti paukuttaa tajuntansa suljettuja ovia, kun katto ja lattia alkoivat hitaasti nytkähdellen lähestyä toisiaan. Pakokauhuissaan hän alkoi rempomaan noita jykeviä pariovia - tuloksetta. Juuri kun hän oli päästänyt irti ovenkahvoista ja siirtynyt odottamaan rusentumistaan nuo jyhkeät ovet lennähtivät äkkiä auki ja kylmä vesiryöppy syöksyi suoraan häntä kohti. Vesimassat paiskasivat hänet kohti vastakkaista seinää, ja samassa tuo kaikki katosi.
Hän oli pehmeässä udussa, jonka läpi tunsi veden virvoittaman kosteuden kasvoillaan. Äänet palasivat ja sydämen riehakas syke laantui. Kohina hänen korvissaan taukosi hitaasti. Hänen raotetuilta huuliltaan purkautui väsymyksen ja helpotuksensekainen huokaus samalla, kun hän varovasti siristi silmiään. Häneltä kesti hetken, ennenkuin kaikki asettui jälleen paikalleen ja huone lakkasi pyörimästä. Ensimmäiseksi hän tunnisti Kobolin ja seuraavaksi muisti, mitä oli tapahtunut. Hän oli nolannut itsensä ja paljastanut hauraan ja heikon minänsä. Häntä hävetti aivan tarpeeksi jo se, että hänen oma käskytettävänsä oli joutunut seuraamaan tapahtunutta.

Helpotus häivähti hänen kasvoillaan huomatessaan viikatteen vielä olevan ulottuvillaan. Varovasti hän kohottautui istumaan, joutuen kuitenkin pian nojaamaan selkänsä tiskiä vasten, jottei huone olisi jälleen aloittanut pyörimistään. Pään jomottava särky oli jälleen todellista.

''Pyydän anteeksi...'' hän sanoi väräjävällä äänellä pystymättä katsomaan ketään silmiin, pstymättä kohtaamaan noiden katseita. Hän osoitti sanansa jokaiselle läsnäolijalle, myös noille Vaaneille. Hän häpesi niin suuresti itseään. Miksi hänen täytyi olla niin heikko? Hän pyyhkäisi huomaamatta silmiinsä kirvonneet kyyneleet poskiltaan verhoten liikkeen nojaamalla kämmenensä ohimoilleen. Tilanne tuntui yltiöpäisen kiusalliselta.

Äsken ohitse kävelleen vaanimiehen sanat kaikuivat hänen korvissaan. Olisiko oikeastikin järkevää vain lopettaa toisen elämä lyömällä tätä? Seleth oli silti päättänyt, että toista oli autettava. Olisi erittäin raukkamaista nirhata toinen hänen nykyisessä tilassaan. Se olisi raukkamaisuutta iskä toiselta henki tämän tietämättään. Seleth ei voisi tehdä sitä, eikä näyttänyt siltä kuin kukaan muukaan tahtoisi. Kobolin retki tuntui kestävän ikuisuudelta, vaikka tämä palasikin mahdollisimman nopeasti mukanaan vettä. Tämä kyykistyi Tulikukan ylle ja siveli vettä tämä kasvoille. Tämän katseltuaan Seleth nousi ylös ja asteli sivuun. Hän istahti lattialle yhtä ainoaa kirjahyllyä vasten, joka ei ollut tuhoutunut tulessa. Hän huokaisi väsymyksestä ja vilkaisi nyt heitä jokaista kolmea. Tämä sota ja erimielisyys oli kerrassaan typerää, miksi he eivät vain voineet sopia asioitaan ja antaa asioiden olla. Valtioiden kokoukset olivat toki vain muutaman illan pässä, mutta jotenkin Seleth aavisteli, että tilanne pysyisi samanlaisena vielä useita vuosia.

Muutaman minuutin kuluttua tuijoteltuaan Tulikukkaa, Seleth oli huomaavinaan hänen silmänsä räpsähdyksen. Samassa silmät olivatkin auki, mutta nainen ei tehnyt muuta kuin vain makasi pölyisellä lattialla. Juuri kun Seleth oli kysymässä, tarvittiinko tähän lisää dramatisointia, Tulikukka nousi hitaasti huojuen ylös istumaan. Nainen nojautui tiskiin ja hengitti raskaasti, kuten he kaikki muutkin. Ilma ei tässä kovia kokeneessa huoneistossa tuntunut olevan mitenkään erikoisen puhdasta. Kyllähän kauppa saataisiin korjattua nopeasti, mutta nopeasti tästä kiirisi sana pitkin kaupunkia. Kiltojen välit huononisivat entisestään. Seleth katseli tuimasti kohti tuota naista. Caliga ja Kobol olivat myös taatusti huomanneet Tulikukan virkoamisen. Tai no, eihän sitä olisi voinut olla näkemättä.

Ihmeellistä kyllä, Seleth luuli seuraavan lauseen aikana kuulleensa jotakin omistuista.
Tulikukka oli sanonut hiljaisella äänellä "Pyydän anteeksi". Selethin suu aukesi hieman hämmennyksestä. Haltia ei todellakaan ollut odottanut noita sanoja naisen suusta. Ärhäkkä keiju pyyhkäisi kädellään kyyneleet kasvoiltaan. Tilanne todellakin tunui erittäin kiusalliselta, äsken porukan ehdottomasti ikävin ja ilkein neito oli muuttunut nöyräksi. Seleth ei sanonut mitään. Hän vain nyökkäsi vaisusti. Hän nosti pölyisen hameensa helmoja ja lähti kävelemään kohti ovea. Tämä show olisi varmastikin pian ohitse. Kuitenkaan hän ei vielä poistunut tiloista, vaan nojasi selkänsä seinään. Jos jollakin olisi vielä jotakin sanottavaa, voisi sanoa sen nyt. Tilanne oli kiusallinen, eikä hänen toellakaa kuuluisi olla sen keskipisteenä kolmen muun naisen kanssa. Toisaalta, hän ei voinut jätää Caligaa yksin. Jos nuo kaksi aasaa saisivatkin vielä jonkin mahdottoman älynväläyksen..

[Minun puolestani voidaan alkaa lopettelemaan? Mutta jos jollakulla vielä on ideoita, niin voimmehan me jatkaakin ^^
Anteeksi, tuli tosi tönkköistä näin loman jälkeen -.-]

"Uskon että hän virkoaa tuosta kyllä pian. Hän vain pyörtyi..." Caliga sanoi Kobolin yrittäessä virvoitella Tulikukkaa ja toisen vaaninaisen siirryttyä hieman kauemmaksi. Intiaani ei vaivautunut vastaamaan mitään, vaikka uskoikin aivan samaa. Pelkkä rasituksen ja kuumuuden aiheuttama äkillinen tajunnanmenetys, ei mitään vakavampaa. Ei ainakaan sairaskohtaus tai muuta sellaista. Niin, toivottavasti tosiaan ei.

Kun Tulikukka sitten alkoi osoittaa virkoamisen merkkejä, valtasi helpotus Kobolin mielen. Naisen kohottautuessa istualleen mies katseli tarkkaan tuon toimia, valmiina auttamaan heti jos toinen tuntisi vielä yllättävää heikotusta tai yrittäisi nousta ylös liian nopeasti.
''Pyydän anteeksi...'' aasakomentaja sanoi heikolla äänellä ja käänsi katseensa sivuun. Kobol ei oikein tiennyt mitä olisi vastannut, jos tuo lausahdus edes varsinaisesti vastausta kaipasi. Siksi hän pysytteli hiljaa ja nousi sen sijaan seisomaan kyykkyasennostaan lattialta.

"Lähdemmekö?" mies kysyi kättään ojentaen ja äänestä saattoi erottaa pienoista huolta, vain pienoista, koska Kobol harvemmin päästi tunteitaan kovinkaan näkyville. Hän oli kuitenkin lupautunut saattamaan Tulikukan pois täältä ja sen lupauksen hän aikoi toki myös pitää. Hän pitäisi huolen siitä, että neito pääsisi johonkin turvalliseen paikkaan lepäämään ja toipumaan, kauas surkeista vaaneista. Se oli hänen velvollisuutensa ja velvollisuutensa tämä mies otti erittäin vakavasti.

"Luulen, ettei teitä enää kaivata täällä", Kobol totesi tyyneen sävyyn kahdelle vaanille. Olivathan hän ja Tulikukka olleet yhtäläisesti mukana tässä käsistä ryöstäytyneessä kiistassa ja sen aiheuttamassa kaaoksessa, mutta intiaani ei nähnyt asiaa aivan niin. He olivat Tulikukan kanssa vain yrittäneet saada pari typerää vaania kuriin, se oli miehen vankka näkemys tapahtumien kulusta. Eiväthän Kaupungin-Vartijat voineet olla syypäitä, vaan vika oli noiden kahden vaanin, jotka varmasti saisivat porttikiellon kauppaan.

Savunkäryinen ilma alkoi tosiaankin käydä tukalaksi hengittää ja Kobol joutui yskäisemään muutaman kerran sen luikerrellessa hänen keuhkoihinsa.
"Tämä ilma ei kyllä tee kellekään hyvää", intiaani totesi, osoittamatta sanoja oikeastaan kellekään sen tarkemmin. Niin kuumaa kuin ulkona olikin ollut koko päivän, se tuntuisi varmasti helpotukselta tähän katkuun verrattuna.


//Meikällä ei kyllä ainakaan mitään kummosempia ajatuksia ole, eli lopettelu sopii kyllä//