Man without a story to tell

//Oon nii innoissani : DD Voi ei. Sovittu peli Severin kaa <33~ Eli Sever ja Räksä tänne~//

Sinä yönä satoi, satoi kuin saavista kaatamalla. Monista puutaloista valui puiden läpikin suuria vesipisaroita. Raskaita vesipisaroita jotka tekivät vaatteet ja hiukset raskaiksi muutamassa sekunnissa. Pisarat olivat suuria, raskaita vedenmuodostumia, jotka hakkasivat talojen ikkunoita. Ei olisi kovinkaan suuri ihme jos ne pian hakkaisivat ikkunat rikki. Rakeita ne eivät kuitenkaan olleet, ei ei. Vain vesipisaroita. Tummien pilvienkin lomasta kajasti hopeinen valo. Valo joka kylläkin vain tuskin näkyi, mutta valo se oli kuitenkin. Valo joka lähti kirkkaimmasta täydestä kuusta mikä oli niinä aikoina nähty. Ja siksi se paistoi jopa sen sumuverhon läpi. Ehkä se olikin se, joka toi tuohon iltaan taikaa.
Keskus-aukiolla oli hiljaista. Kuten muutenkin usein keskiyön aikaan. Kaikki olivat lukittautuneet koteihinsa sitä kuuroa pakoon. Eikä sekään ollut mikään ihme. Kuka siinä sateessa haluaisi istua? Ei kukaan. Odinia esittävä patsas kohosi vain harmaana tuossa vesipisaroiden sumussa. Mutta sieltä kuului joku ääni. Hyräilyä...

... Darren istui tuon patsaan päällä. Häpäisten tämän maan jumalia. Mutta häntä se ei haitannut. Sillä hän ei jumaliin uskonut - ei sitten alkuunkaan. Ja jos uskoisi, hän olisi vain sitä mieltä, että ne olivat hänet hyljänneet. Mutta näin ei ollut - ja hän oli oikeastaan vielä ylpeäkin siitä. Ja sieltähän myös tuo hyräily tuli. Hän oli lauleskellut tuota laulua joskus veljelleen kun tämä oli yksin maannut kävelyyn kykenemättömänä. Sanoja hän ei kyllä muistanut. Mutta se ei haitannut paljoakaan asiaa. Ainakaan hänen mielestään.

Maassa patsaan juuressa oli pieniä lastuja. Osa niistä kyllä oli huuhtoutunut jo aikaa sitten veden mukana viemäreihin, mutta sekään ei haitannut. Kuka nyt niitä lastuja tarvitsi? Ei kukaan. Ja nuokin olivat lähtöisin tuon miehen käsissä olevasta pienestä halosta. Tai, tuo halko kylläkin oli pienen pojan puu-ukkomuoto. Vasta muodostumassa kylläkin.

Tuo mies piteli kädessään puukkoa ja olikin jo pian vetänyt haavan peukaloonsa. Darren imi veren sateessa suuhunsa ja sylkäisi sitten pois. Hemmetin puukot, miksi niiden täytyi olla niin teräviä? No, kyllähän hänkin tuohon vastauksen tiesi, mutta silti. Jos olisi tylsiä puukkoja, hän käyttäisi niitä paljon mieluummin.

Miehen tummat hiukset olivat liimautuneet hänen ihoaan vasten peittäen tuon sokean silmän. Jopa kauempaakin katsottuna saattoi erottaa tuon kirotun miehen verenpunaiset tatuoinnit. tatuoinnit, joita hän ei itse ollut ottanut. Hänet oli kirottu niitä kantamaan. Mies tuhahti ja nousi seisomaan jalkojaan availlakseen.

//Tuli ihan kauhee kiire. Jäi lyhyeks, sori >.

//Ja Sever pöllähtää paikalle *bum*//

Tummapukeinen mies käveli Payonin pieniä kujia pitkin, yrittäen vältellä sadetta mahdollisimman hyvin, kuin vain osasi, menemällä erinäisten räystäiden alle. Miksi hän ei vain ollut voinut jäädä siihen mukavaan majataloon seuraavaksikin yöksi? Hyvä olla jälkiviisas.
Räksä, Räksä oli tämän herran nimi. Mies oli soturi. Tämän varmat askeleet kaikuivat märällä kivetyksellä. Hopeanharmaa, hieman rusehtavan häivähdystä, susi kulki tämän perässä, pudistellen välillä vesiä turkistaan. Inhottavaa sade oli senkin mielestä.

Räksä kuitenkin saapui pian keskusaukiolle, aukealle paikalle, jossa sadetta ei piiloon pääsisi. Mies murahti itsekseen ja heilautti märät hiukset sivummalle. Ne olivat takkuisen näköiset, ja valuivat vettä. Niin kyllä märkiä olivat myös miehen tummat, ruskeansävyiset vaatteetkin, eikä tällä ollut jaloissaan kenkiä. Hän ei ollut vieläkään saanut ostettua uusia, kun vanhat menivät rikki ja täten hänen on ollut hieman pakko kävellä paljain jaloin. Jalat olivat kyllä jo turtuneet märkään ja kylmään, ja ihme, ettei soturi ollut vieläkään vuoteen omana, kuumeessa ja flunssassa. Se olisi ollut hänen tuuriaan.

Hän oli pysähtynyt aukion reunalle ja katseli sieltä käsin ympäristöä. Odinin komea patsas kohosi aukealla ja jostain kantautui tuon kultahaltian korviin hyräilyä. Ilman sanoja, vain hyräilyjä. Myös susi, Guider nimeltään, oli sen kuullut, sillä se oli kohottanut karvaiset korvansa pystyyn ja kuunteli nyt ääntä, mistä lie tulikin. Susi otti muutaman askeleen eteenpäin, ollen nyt hieman edellä Räksästä.

Soturi katsahti sutta ja kyyristyi maahan, jolloin susi heilautti häntäänsä ja meni isäntänsä luo. Räksä rapsutti sen märkää karvapeitettä hieman hajamielisesti ja kuunteli hetken tuota hyräilyä kunnes se sitten loppui.
"Mennään ottamaan selvää, kuka siellä hyräilee", Räksä sanoi Guiderille ja hymyili hieman. Hän otti muutamia yhtä varmoja askelia kohti tuota patsasta ja pian tuo saattoi tummilla silmillään havaita lastuja, puun lastuja märällä kivetyksellä.

Soturi oli pian lähellä patsasta ja tämä katsahti ylöspäin, nähden luultavammin laulun aiheuttajan. Tämän tummat hiukset olivat märät, kuten Räksänkin ja miehellä oli myös outoja, punaisia tatuointeja. Räksä hymähti kerran ja siirsi katseensa hetkeksi maahan, kunnes siirsi sen takaisin tuohon patsaan päällä istuvaan mieheen.

"Saanen kysellä Teidän nimeänne?"

Räksä kysyi lämpimällä äänellään ja laittoi kätensä silmiensä eteen, jotteivät pisarat tippuisi suoraan noihin tummiin silmiin. Ruskeat hiukset saivat hieman kultaisen vivahteisen loisteen hienoisessa kuun valossa, jos se nyt sattui jostain pilvien lomasta esiintymään Payonille. Miten Räksä inhosikaan sadetta, eikä Guiderkaan siitä nauttinut. Ynisten se meni maahan, isäntänsä jalkojen juureen maate, pitäen kuitenkin koko ajan silmällä ympäristöä, jos jotain hohdokasta sattuisi tapahtumaan.

//Kökkä -.-//

Joku oli tulossa. Ja tuolla tulijalla oli jokin otus mukanaan. Susi. Puulastut putoilivat yhä tuosta puu-ukosta jota tuo hyräilemisen juuri lopettanut mies veisti. Hetkeen hän ei minkäänlaista huomiota tuohon vastatulleeseen mieheen. Joka häntä myös pian puhutteli. Piittaamatta tipan vertaa kohteliaisuuksista tuo kirottu mies puukkoineen ei pukahtanut - veisti vain. Hetken verran, joka voisi hänen tuhokseen myös pian koitua.

Lopulta tuokin töykeäksi jo itsensä ilmoittanut mies kohotti katseensa siihen, joka häntä noin puhutteli. Ja hänkin oli ollut oikeassa, miehellä oli susi vieressään. Tuo puolisokea kirottu tuijotti miestä. Hän ei näemmä ollut ainoa jonka hiukset olivat kurassa ja vaatteet raskaita vedestä. Tuon miehen ruskeat silmät katselivat häntä. Varmaankin tatuointeja, mutta niin tuijotti tuo toinenkin vastatullutta.
"Et saisi - mutta miten vain. Nimeni on Darren - entäs sitten omasi?"

Darren lopulta murhati miehelle ja kohautti olkiaan. Puukon hän sujautti takaisin taskuunsa. Jos hän sitä tulisi tarvitsemaan, no, hänellä oli aivan tarpeeksi nopeat refleksit. Mutta jostain syystä hän uskoi, ettei sitä tulisi tarvitsemaan.
"Ole onnekas ettei salama jo ole iskenyt päähäsi tähän mennessä ."
Hän lopulta taas puhisi huuliensa välissä, ja vesi tuntui jo virtaavan siitäkin aukosta sisään. Tuo sade oli sitten rasittava kokea. Ei mitään järkeä.

No, ehkä tuo mies oli vain kunnon ongenonkia. Olihan niitä nähty jotka kuolivat hänen seurassaan alle minuutissa. Tämä tuotti paljonkin ongelmia joskus kadulla. No, ehkä oli vain hyväkin ettei tuo mies ollut vielä tippunut kuolleena maahan. Eikä ollut vielä alkanut edes ukkostaa. Onneksi. Pian hän huomasi yhä tuota puu-ukkoa hipelöivän. Kuin jotain ihmeen voodoo-nukkea. Ja tämä ajatus sai miehen hieman säpsähtämään. Mutta ei tuolla ollut mitään muotojakaan. Tuolla puu-ukolla.

Sillä samalla hetkellä koko aukio oli täynnä varjoja. Salamurhaajien varjoja. Mustaan verhoutuneita ja yöhön sulautuneina olivat nuo sinne hiipineet. Eikä se tosiaan ollut hyvä asia. Darren kirosi kovaan ääneen nuo nyt vasta huomatessaan ja veti miekan tupestaan. Kirous. Siitä tuntui olevan koko ajan enemmän haittaa hänelle. Ja nyt tuo toinen oli sitten kuitenkin joutunut hänen kanssaan pahoihin vaikeuksiin. Hyvä kun he toistensa nimet tiesivät.

"Osaatko taistella?" Darren kysyi hieman ivallisesti, työnsi puu-ukkonsa taskuunsa ja otti paremman otteen miekastaan. Tämä ei voinut olla hyvä asia tapahtuvaksi.

//Sever antoi luvan tuoda samuraininjoja paikalle xDD Minullahan vasta tönkköä tuli ;____;//

Henkilö, joka istui patsaan päällä, oli hieman oudon oloinen Räksän mielestä. Tyly ainakin. Soturi tuhahti hiljaa, kaikkea kanssa. Eihän tuo edes vastannut hänen kysymyksiinsäkään. Räksä vilkaisi nopeasti Guideria ja sitten taas tuota outoa hyyppää patsaan päällä. Soturi tunsi olonsa hieman turhautuneeksi, miksi hän ylipäätään oli kysynyt tuon nimeä. Uteliaisuudestaan, mistäpä muustakaan.
"Et saisi - mutta miten vain. Nimeni on Darren - entäs sitten omasi?"

Räksä vihdoin kuuli toisen puhuvan. Tekipä miehen mieli oikein taputtaa toiselle, joka vihdoin sai ääntä ulos kurkustaan, muttei viitsinyt. Ties mitä toinen sitten tekisi, vaikka Räksän käsi kyllä nytkin lepäili miekan kädensijan päällä, ihan vain varmuuden vuoksi. Kuka ties, jos vastaan tulisi joku pähkähullu murhaaja. Soturi oli kokenut ja hyvä taistelija, ja oli kyllä kohdannut vaikka minkälaisia ihmisiä.
”Räksä”, soturi tyytyi tuhahtamaan vastaukseksi tälle Darrenille. Muuta mies ei sitten viitsinytkään sanoa. Turhaa olisi puhua tuollaiselle hiljaiselle jurottajalle.

"Ole onnekas ettei salama jo ole iskenyt päähäsi tähän mennessä ."
Räksä oli kerennyt jo kääntämään ruskeiden silmiensä tarkkailevan katseen toisaalle, kun kultahaltian katse sitten siirtyi taas tuohon Darreniin. Mitä ihmettä? Hetken verran Räksä vain tuijotti toista, mutta muisti sitten, ettei ollut hyvä tuijottaa ketään pitkään, jotta ei saisi mitään haukkuja niskoilleen. Mies murahti hiljaa ja naputteli sormiaan miekkansa kädensijaan. Tylsää. Ja hän varmaan oikeastikin olisi kohta vuoteen omana. Miehellä oli hyvä sietokyky, mutta kaikella kuitenkin rajansa. Hänellä ei ollut omaa asuntoa, eikä raha aina riittänyt majatalossa yöpymiseen, joten soturin piti nukkua ulkona, kovassa viimassa ja sateessa. Ei mikään miellyttävä ajatus, ei todellakaan, mutta tummahiuksinen oli kyllä tottunut siihen. Hän ei ollut mikään hienohelma, jolla piti joka ilta olla jonkinmoinen yrttikylpy valmiina ja monen sortin iltapala, ynnä muuta sellaista. Ei, soturi oli kokenut kovia ja elänyt pelkällä ruokapalkalla, joskus ei edes silläkään.

Sade, se tuntui kohta luissa ja ytimissäkin. Eikö se voisi loppua? Ruskeat, kullanvivahteiset hiukset olivat litistyneet niskaa vasten ja tuntui siltä, kuin asuisi jossakin meressä. Guiderkin oli noussut pystyyn ja ravisteli nyt turkkiaan. Inhottavaa se oli sudenkin mielestä.

Yhtäkkinen pimeys, varjot, Darrenin kirous. Ne kaikki saivat Räksän hätkähtämään. Mitä ihmettä? Kuitenkin tavanomaisesti mies oli jo vetänyt sekunnin murto-osassa miekkansa esiin. Sen kiiltelevä pinta kastui. Toiseen käteensä mies veti takkinsa sisältä kaksi heittopiikkiä. Niillä voisi tappaa aikaa, ei pahemmin muuta. Jos oikeaan kohtaan heitti, niin sitten ehkä tappaakin.
"Osaatko taistella?"
Kuului Darrenin kysymys, johon tämä saikin salamana vastauksen:
”Paremmin, kuin osaat ajatellakaan.”
Soturin äänessä oli itsevarmuutta. Tämän kasvoilla karehti pelkkä tyyneys, pelosta ei näkynyt häivääkään. Siinä tuo tummatukkainen odotti ja odotti, milloin hyökkäys alkaisi. Lihakset olivat jännittyneet, niin kultahaltialla, kuin sudellakin, joka oli ottanut paikkansa soturin vierestä. Se paljasti kiiltävät, valkoiset hampaansa, jotka olivat vähemmän mukavat niiden upputuessa syvälle lihaan, joka saattoivat katkaista käden.


//Samuraininjoja<33~ Pyh, sie et oo tönkköä omassa tekstissä nähnytkään<33~//

Räksä. Mikäköhän ihmeen nimi sekin oli? Kuulosti vain huvittavalta, ei miltään muulta. Darren kuitenkin päätteli tästä tuon miehen olevan jonkinlainen vaeltaja - tai vastaava. Eikä oikeastaan osannut perustella tätä väitettään, mutta silti uskoi niin. Mutta jokin tuossa... Räksässä oli salaperäistä, jotain mistä kirottu ei pitänyt alkuunkaan. Eikä tiennyt itsekään mitä se oli ja miksi.

Hetken mietinnän aika tuon miehen kasvoilla näkyi kun Darren sanoi ihmettelyn aiheensa. Eikä mikään ihme. Ei sitä aivan joka päivä kirottua miestä tavannut, ainakaan sateessa puu-ukkoja veistämässä. No, ainakin Darren sitä ihmettelisi jos joku tulisi noin hänelle sanomaan. Joten ei kai sinä mitään. Tuo mies vain kohautti hieman ivallisesti olkiaan ja pian havaitsikin jo nuo ninjat.

No, ainakin tuo toinenkin osasi taistella. Se oli hyvä asia kun siltä kantilta ajatteli. Jos Räksä ei osaisi taistella, no, ninjojen kanssa voisi tulla muutamia ongelmia pakostikin. Ei edes tuo kirottu pärjäisi noin monelle ninjalle ilman apua. Ja ehkä tuosta hampaitaan kiristelevästi sudestakin olisi vielä jossain mielessä apua. Darren hymähti hieman kolkosti ja avas taas suunsa:
"Hyvä, se helpottaa asioita. Sillä nyt sinulla on tässä tusinan verran ukkoja, joiden kanssa voisit taitojasi vaikka harjoittaa. Anteeksi, että sotkin sinut tähän - olisi pitänyt vain lähettää sinut pois kun vielä kerkesi."

Darren sihahti miehelle, otti pari askelta taakse ja ponkaisi sitten patsaan reunalta ilmaan. Miekka ojossa maahan kohti mies laskeutui keskelle ninja-joukkoa. Ja olikin pian ja sivaltelemassa useita kuoliaiksi. Nuo pirut olivat aina häntä kiusaamassa. Ja vain, koska hän oli kerran heidän pomonsa tappanut. Nyt nuo olivat joka toinen viikko häntä kiusaamassa. Rasittavaa porukkaa.

Räksä seuraili koko ajan noita ninjoja, mitä lie nyt olivatkaan. Hän ei koskaan jättänyt puolustustaan, ei nytkään. Toisella korvallaan hän saattoi myös kuulla Darrenin sanat:
"Hyvä, se helpottaa asioita. Sillä nyt sinulla on tässä tusinan verran ukkoja, joiden kanssa voisit taitojasi vaikka harjoittaa. Anteeksi, että sotkin sinut tähän - olisi pitänyt vain lähettää sinut pois kun vielä kerkesi."
Mies ei oikein ymmärtänyt, mitä tämä tatuoitu oikein tarkoitti, mutta hällä väliä. Ehkä soturi pystyisi kysymään sitä vielä sen jälkeen, kun nämä ninjat olisi hoidettu. Pirullisia kavereita. Guiderkin murisi soturin vierellä ja häntä oli uhkaavasti koholla, ja karvat pystyssä. Kukaan fiksu ei haluaisi tulla ärsyttämään tuota eläintä ihan tieten tahtoen.

Darren ponnahti pois Odinin patsaan päältä, aloittaen tasitelun ninjojen kanssa. Hyvinhän mies miekkaansa heilutteli, se oli pakko myöntää. Suurin osa ninjoista näytti kiinnostuneen melkoisesti Darrenista, mutta osa oli myös huomannut tummahiuksisen nuorukaisen, joka tyytyi vain virnistämään. Tästähän tulisi hauskaa.

Soturi otti jälleen muutaman varman askeleen eteenpäin, pyöritellen heittopiikkejä kädessään, ja toisessa kädessä pitkää, uljasta miekkaansa, joka oli hänet pelastanut monesta kiperästä tilanteesta.
"Kaverit, nyt osuitte kyllä väärien henkilöiden tielle", Räksä tokaisi huvittuneesti, ja vilkaisi nopeasti Darrenia ja sitten sutta vierellään, joka oli haukahtanutkin muutaman kerran melkoisen uhkaavasti. Sitten ninjat lähestyivät häntä loikkien joka puolelle, piirittäen Räksän ja Guiderin.
"Tästä se sitten alkaa", Räksä naurahti ja viskasi toisen heittopiikkinsä yhtä keskelle otsaa. Tuo ninja kaatui kouristellen maahan, ja taisi jopa kuolla. Sen verran kovalla voimalla oli piikki Räksän kädestä singonnut ja suoraan silmien väliin.
"Napakymppi!"
Soturin kimppuun alkoi singahdella ninjoja, mutta helposti tämä torjui jokaisen iskun ja väisti taas osan. Guiderkin tuli auttamaan isäntäänsä ja hyökkäsi ninjojen kimppuun. Hemmetin samuraininjat. Niitäkin oli joka puolella. Räksä koitti aina välillä vilkuilla Darrenin suuntaan, mutta tatuoitu puu-ukko mies taisi pärjätä ihan hyvin.

Sade kasteli katua, aukiota, heitä kaikkia. Miksei se vaan voisi jo lakata, niin kaikilla olisi helpompaa. Ei taineet ninjatkaan oikein pitää sateesta sillä yksi hyökkäykseen lähtenyt samurai liukastui ja kaatui maahan. Siitäkös Räksäkin repesi nauramaan, kuitenkaan katseensa herkeemättä miekastaan ja siitä mihin hän sillä oikein iski. Oli vain todellakin huvittavan näköistä kun yksi tohelo kaatui maahan sateen takia. Liukastui. Toivottavasti soturille ei kävisi samoin. Sitten ottaisi ohraleipä. Kaikki ninjat käymässä päälle. Ajatus ei oikein miesta, soturia, sävähdyttänyt ja tämä katsoi vielä tarkemmin minne miekallaan iski ja mihin oikein astui. Kivetys saattoi todellakin olla hyvin, hyvin liukas.

Darren kuuli enää tuskin mitä Räksä hänelle huuteli. Hän erotti juuri ja juuri tuon puhuvan jotain väärien tyyppien tielle osumisesta. Mutta loppu katosikin huutelevien ninjasamuraiden alle ja sateeseen. Eikä mikään ihme. Tuon hyyppäjoukon huudot olivat kuin mitäkin sotahuutoja. He olivat tosissaan tulleet tappamaan heidät. No, ei kyllä mikään ihme sen jälkeen mitä Darren itse oli noille tehnyt.
Samuraininjat. suurena joukkona kaupunkeja haalivat soturit olivat tosiaan vahingossa joutuneet tuon hullun kirotun miehen tielle. Veljekset olivat heidän johtajansa yhtenä hyökkäyksenä tappaneet. Ja siitähän nuo soturit olivat vasta vimmastuneet. Yleensä nuo viipyivät vain hetken yhdessä kaupungissa mutta Payonissa he olivat nyt ainakin kuukauden kostoaan haalineet. Mutta eivät sitä olleet saaneet kahta kirottua miestä vastaan. Eikä mikään ihme, kait.

Miekka viuhui sinne tänne ilmassa ja veri lensi. tuo mieskin sai miekan iskun kylkeensä, mutta ei kovin kovan, koska lyöjä oli itse ollut haavoittunut. Darren yski verta suustaan hetken, piteli kylkeään ja iski yhä vapaalla kädellään. Kengättömät jalat liukuivat silti tuolla kiveyksellä ja hän oli monta kertaa lähellä tippumista. Vasen käsi sateessa verenvuotoa pidellen hän perääntyi jatkuvasti lähemmäs patsasta. Ei ollut enää kovin voittoisa tilanne. Koko aukio oli veressä - hänen ja noiden ninjojen. Useat ninjat makasivat maassa kuolleina. Eikä sekään mikään ihme.
Pian Darren oli ajautunut taas lähelle taistelu kumppaniaan. Jälleen. Ninjat olivat jo piirittämässä heitä. Heidät oltiin saartamassa patsaalle. Joka ei ollut hyvä taistelupaikka.
"Oletko vielä kunnossa?"

Darren huusi sateen läpi ja piiskoi hiuksiaan silmiensä edestä. veri roiskui yhä hieman hänen haavastaan. Koska hän ei tosiaan ollut lääkäri, tämä ei ollut hyvä tapa tyrehdyttää haavaa. Keskellä taistelua sateessa. Ninjojen melkein saartamana. Ja huidontakin oli jo käymässä hieman väkinäiseksi kun näky alkoi sumentua. Taistelu alkoi käydä kuumana.

Räksän miekaniskut saivat monen monta ninjaa kaatumaan keskusaukion kivetykselle henkeään haukkoen tai jotakin raajaansa pidellen. Mies oli todellakin kokenut taistelija, eikä kukaan tahtonut päästä niskan päälle. Kuitenkin kivetys alkoi pikkuhiljaa olla liukas ja Räksän jalatkin alkoivat olla jäässä, ihan umpijäässä. Ei ihme, jos hän todellakin huomenna olisi vuoteen omana, flunssassa, jos nyt selviäisi tästä ninja-hyökkäyksestä.

Hiukset olivat liimautuneet niskaan kiinni. Ne olivat märät, litimärät ja tiputtivat pisaroita miehen poskille, Sade, se ei tuntunut lakkaavan milloinkaan. Ihme ettei vielä alkanut ukkostaa oikein kunnolla, ja tehnyt samantien vaikka hirmumyrskyä. Ninjat, niitä oli paljon, vaikka ties kuinka moni oli henkensäkin jo heittänyt. Siltikään Räksä ei tuntunut lannistuvan. vastahan oli saanut itsensä lämpimäksi, eikä kukaan ollut vieläkään osunut häneen miekallaan.

Hän katsahti ruskeilla silmillään Darreniin. Mitenköhän tämä mahtoi pärjätä? Kohta mies kuitenkin tunsi ikävän potkaisun selässään ja tämä lennähti eteenpäin, kuitenkin saaden itsensä taas pystyyn.
"Tuohon tulee mustelma", haltia tokaisi ykskantaan ja lähestyi potkaisun aiheuttajaa, iskien miekan tämän läpi, jolloin ninja henkeään haukkoen vajosi maahan.
"Oletko vielä kunnossa?"
Darrenin ääni, tämä oli ajautunut lähelle Räksää.
"Kyllä, muutamia nirhamia ja mustelmia lukuunottamatta", soturi sanoi melkeinpä huvittuneesti.
"Entä sinä?"
Räksä saattoi huomata ikävän haavan miehen kyljessä. Siihen pitäisi saada joku puristusside, ja puhdistuskin varmaan olisi tarpeen, ettei se infektoitusi.

Guiderkin oli saanut aikaan mellakan muutamien ninjojen kanssa. Tämä puri ja raapi minkä kerkesi, eikä kukaan nijoista päässytkään sudenkaan niskan päälle, niin kuin ei isäntänsäkään. Sade oli kastellut olennon ihan märäksi, kuten varmasti kaikki muutkin ulkosalla olijat.

"Meidän pitäisi päästä täältä pois", Räksä totesi kovaan ääneen ja alkoi taas mäiskiä inhottavia, mustanpukeisia ninjoja, jotka kyllä olivat ihan mukavasti huvenneetkin. Ei niitä ollut edes enää niin paljon, mitä hetki sitten.
Tummat silmät seurailivat ninjojen liikkeitä, mutta samalla myös sitä, mistä pääsisi livahtamaan pois. Soturille alkoi riittämään tämä sade ja ninjat.

//ANTEEKS TAUKOOO :O Mä yritän tsempata mun pelien kaa. Mut en lupaa mitään ^^'//

"Enpä voisi sanoa selviytyneeni aivan pelkillä ruhjeilla mutta pystyssä kyllä pysyn..."
Darren tokaisi vastauksesi Räksälle ja hymyili hieman ivallisesti. Miten hän saattoikaan hymyillä noin keskellä tappelua ja kylki verta pulppuavana? Kirous oli tosiaan outo asia omistaa. Nyt hän vain toivoi kirouksen tuottavan noille... Huligaaneille epäonnea. Joka oli tosin epäodotettavissa. Valitettavasti. Kirous ei tosiaan toiminut koskaan oikein päin kun sitä tarvitsi. Mitä turhuutta.

Darren iski toisella kädellään lähes vaivattomasti yhä enemmän ninjoja maahan. Mutta veren hukka alkoi tosiaan vaivata hänen tasapainoaan. Mutta pystyssä hän pysyisi vielä. Ainakin vähän aikaa. Pako alkoi tosiaan houkutella häntä. No, ainakin lähtö pois sieltä aukiolta uteliaiden silmien ja pienen tilan ahdistuksen alta. Heidän olisi pakko päästä pois, jollain tavalla. Mutta miten noiden ninjojen keskeltä, patsaalta pääsisi pois? Vaikeaa se ainakin tulisi olemaan. Valitettavasti.

"Hyvä huomio..."
Darren murahti hieman tönkösti, potkaisten yhden ninjoista toisten päälle. Tämä alkoi tosiaan käydä työlääksi. Liian työlääksi. Mikä olisi paikka, lähellä tästä jonne voisi paeta? Ei tässä ollut mitään paikkaa minne mennä! Ärssh. Darren pudisti päätään hieman hermostuneena laittaen aivot täyteen tietoiskuun. Ja toiseksi, miten he pääsisivät pakoon? Siinä vasta kysymys. Liian hankalaa.

Kirottu mies nosti katseensa ja keksi. Yhden, typerän idean, joka tuskin onnistuisi. Mutta oli heidän ainoa mahdollisuutensa. Hän kiipesi patsaan päälle, piittaamatta kunnioittamisesta ja katsoi alas Räksään ja tämän suteen.
"Paetaan Kaupungin-puistoon. Se on lähellä ja parempi paikka taistella. Ja näyttää vielä olevan ainoa mahdollisuutemme."
Darrenin hymy oli kylmä, iloton ja taistelunhaluton. Hän oli jo valmis pakenemaan. Niin hän oli jo usein noiden kanssa tehnyt.

"Oletko valmis rynnäkköön? Puistoon pääsee tuon kadun kautta."
Darren osoitti sinne, minne tarkoitti ja katseli kysyvästi alas taistelutoveriinsa.

//Eli pako puistoon jos neiti ei kovin asiasta pahastu 8DD//

Räksä oli hieman huolissaan Darrenista, mutta jatkoi kuitenkin nijojen ainaista mäiskintää, Guiderin kanssa. Soturi huokaisi hiljaa, alkoi pikkuhiljaa häntäkin ärsyttää nuo ninjat, joita tuntui yhä riittävän vaikka millä mitalla.

"Paetaan Kaupungin-puistoon. Se on lähellä ja parempi paikka taistella. Ja näyttää vielä olevan ainoa mahdollisuutemme."
Räksä nyökkäsi. Hänelle kävi ihan mikä vain, kunhan nuo nyt jättäisivät heidät rauhaan ja sadekin kyllä voisi pikkuhiljaa alkaa loppua. Se oli liimannut hiukset tämän niskaan kiinni, eikä se helpottanut yhtään Räksää, kun myös vaatteet olivat litimärät ja suunnilleen valuttivat vettä.

Mies taisteli kieltämättä kyllä upeasti miekallaan, mutta sai pian pienen osuman yhden lurjuksen miekasta. Se ei onneksi tehnyt syvää haavaa, mutta verta siitäkin silti alkoi vuotamaan. Räksä kirosi hiljaa ja kuunteli sitten samalla, kun Darren jälleen avasi suunsa.
"Oletko valmis rynnäkköön? Puistoon pääsee tuon kadun kautta."
"Aina valmiina", henkivartija vastasi ja potkaisi samalla kumoon yhden liian likelle päässeen ninjan.

Guiderkin hyökkäili yhä noiden ninjojen kimppuun, mutta alkoipa sekin pikkuhiljaa kyllästymään. Se oli itsekin märkä ja väsynytkin. Se kaipasi lepoa, siinä missä isäntänsäkin, vaikkei kumpikaan sitä näyttänyt.

"Mennään!" Räksä huudahti hetken päästä ja katsahti Darreniin, ja käänsi sitten selkänsä noille ninjoille ja lähti juoksemaan märällä kivetyksellä kohti puistoa, joka oli hänelle oikeastaan jo entuudestaankin tuttu paikka. Välillä tämä katsoi, että Darren pysyisi perässä. Guider nyt oli ohittanut jo Räksänkin aikoja sitten. Ninjat jäivät aina vain kauemmas, eivät kai viitsineet lähteä ajojahtiin.

//Sie saat kunnian sitten siirtää<33~//

//Jatkopeli löytyy --> https://valhalla.palstani.com/kaupungin-puisto-f5/banzaih-t717.htm#8499