Kuin neulankärjillä tanssimista

//joo. Älä kysy tosta otsikosta : DD Jatkopeli siis pelistä Moonlight and Raindrops. Jonaylaaaah tänneeh <33~//

Tuo kaksikko oli Vielä Mimirillä. Caliga katseli henkeään haukkoen tuon miehen muuntautumista. Hän ei kertaakaan ennen ollut toisen muuttumista eläimeksi. Ja tuo karvaturkkinen gepardi oli kaiken lisäksi kovinkin söpö. Söpömpi näky kuin tuo animaagi itse oli ollut. Ainakin jossain mielessä. Tulennielijä säpsähti hieman saadessaan karvaisen pään tökkimistä jalkaansa vasten. Sitä ei tosiaan joka yö nähnyt. Eikä hän varmaankaan sitä koskaan tulisi muistamaankaan. Mitäs nyt humalassa olikin. Pari humalaista örisivät omiaan siinä lähellä, mutta tuo kaksikko ei heihin huomiota kiinnittänyt. Sadekin oli vihdoin loppunut. Onneksi.
Caliga nosti jalkansa kummallekin puolelle tuon eläimen selkää. Toivoen ettei tuo gepardi aivan heti hänen painostaan lysähtäisi. Eikä se lyhätänyt. No, ei mikään ihme kun ei tuo naikkonen melkein mitään painanutkaan. pari uteliasta katulasta tuijottelivat heitä suu auki. No, gepardia ei tosiaan joka yö näkynyt. Mutta seuraavissa sekunneissa tuo ratsastajakaksikko olikin jo tipotiessään.

Caliga heilautti loputkin sadepisarat hiuksistaan kun tuuli viuhui vauhdin takia hänen korvissaan. Oli yhä yö, joten onneksi siellä ei ollut montaakaan olentoa heitä tuijottelemassa. Mutta yksi yökirjoittelija näki heidät. Ja tuntuikin saavan heti tästä suuren inspiraation. Tulennielijä heilautti miehelle kättä ja katsoi taas eteenpäin. He viilettivät mukavaa vauhtia pitkin Payonin sokkeloisia katuja.

Pian Caliga kuitenkin antoi elukan pysähtyä. He olivat jossain, hän ei oikeastaan itsekään tiennyt missä. Hetken katseellaan paikkaa harottuaan hän lopulta havaitsi missä he olivat. Aivan lähellä aatelisten asutuksia, mutta silti likaisilla kaduilla. Joku ulosteelle haiseva mies kuorsasi aivan siinä vieressä. Tulennielijää yökötti ja hän siirtyi hieman kauemmas siltä kadulta. No, ainakin he olivat paikassa jonne hänkin voisi jäädä nukkumaan. Kaduilla. Tuolla rikkaalla Slyddenillä ainakin varmaan oli koti, jonne mennä.

Caliga katseli kuinka tuo mies lopulta muuttui takaisin ihmiseksi. Ja haroi itse vallattomat hiuksensa pois silmiltään. Mitä nyt? Väsymys ei tosiaan häntä ollut vielä päässyt haittaamaan. Humaluudessa oli se yksi hyvä puoli.
"Äh. Kiitos kaikesta."
Tulennielijä lopulta sanoi ja hymyili vienosti.

//Lyhyeksi jäi : DD Älä välitä. Ja oli lupa autohittaukseen xD//

//No ei kysytä sitten : D//

Slydden ei kyllä tosiaankaan ollut odottanut, että Caliga päättäisi istahtaa hänen selkäänsä. Ihmishahmossaankin mies oli melko hentorakenteinen ja gepardina nyt ainakin, mutta onneksi tulennielijä oli kuitenkin niin kevyt että animaagi jaksoi tuota kantaa. Nainen selässään gepardi lähti liikkeelle ehkä hieman horjahdellen, humala kun ei hahmonvaihdoksen myötä ollut kadonnut minnekään.

Animaagi teki nopean juoksupyrähdyksen, mutta gepardeja ei todellakaan ole suunniteltu pitkän matkan juoksijoiksi, varsinkaan joku selässään. Vaikkei hän kulkenutkaan nopeinta vauhtiaan, joutui hän pian hiljentämään vauhtinsa kävelyksi. Hetken kuluttua Caliga sitten nousikin pois gepardin selästä ja Slydden vilkaisi ympärilleen määrittääkseen sijaintinsa, hän kun ei ollut juurikaan katsonut minne oli juossut Lohikäärmeenpesältä. Hetken pähkäiltyään hän sitten tajusi päätyneensä kotinsa tienoille, tästä oli hänen isänsä kartanolle vain muutama kortteli.

Caliga oli siirtynyt hieman kauemmaksi siinä kadulla nukkuvasta miehestä ja Slydden seurasi perässä, aloittaen nyt muutoksen takaisin ihmiseksi. Animaagi oli aiemminkin nähnyt tuon miehen, tuolla ei ollut kotia ja hän oli päätynyt oleilemaan täällä aatelisten kartanoiden tienoilla vaikka hienot aasat eivät hänestä tosiaan pitäneet, katukuvaa rumentava kerjäläinen. Kovin monen aasan mieleen ei juolahtanut auttaa tuota miestä, vaikka jotkut kyllä sitäkin tekivät.

"Äh. Kiitos kaikesta", Caliga kysyi kun Slydden oli taas päässyt ihmishahmoonsa.
"Eihän meidän vielä tarvitse erota", animaagi sanoi hieman virnistäen, tuohan kuulosti aivan siltä että nainen oli lähdössä. Aasa kohotti kätensä korvalleen, kuten teki aina muodonmuutoksen jälkeen. Aivan kuin se olisi ollut hitusen entistä terävämpi... Ei, ehkä humala sai hänet vain kuvittelemaan. Mies pudisti hieman päätään, kuin karkoittaakseen epäilykset mielestään. Mutta hän ei todellakaan halunnut mitään kissankorvia päähänsä, ei ihmishahmoonsa.

"Oletko koskaan yrittänyt pujahtaa huomaamatta aasakartanoon?" Slydden kertoi äkillisen, selvästi humalan synnyttämän päähänpistonsa hieman ilkikurinen ilme naamallaan. Siinä aivan heidän vieressään kohosi korkeahko kivimuuri ja sen takana oli suuri kartano, joka kuului Slyddenin sedälle. Niin humalassa hän ei ollut että yrittäisi pujahtaa vieraaseen kartanoon, mutta setänsä taloon hän voisikin yrittää.


//Slyddenillä on humalassa mielenkiintoisia ideoita xD//

//VÄHÄNKÖ IHANA IDEA <33 Siitä vaan kartanoon kurkkimaan xDD//

Slydden oli sitä mieltä ettei heidän tosiaan vielä kannataisi erota. Joka olikin hyvä asia, sillä löytyihän tuosta tulennielijästäkin vaikka minkälaisia iloja vielä sille illalle. Ja nyt - humalassa ollessaan - hän ei tosiaan halunnut vielä miehestä erota. Iltakin oli ollut varsin mukava ja kokemuksia paranteleva. Mitä nyt yksi exä sinne tänne, tuo nainen ei varmaankaan pääsisi heidän ihanaa iltaa pilaamaan. Mutta toisaalta, mitä he enää voisivat tehdä?

... Ja sieltä tulikin vastaus Slyddenin suusta. rikkaiden kartanoon pujahtaminen - mikä mahtava idea! Miksei hän sitä itse ollut keksinyt. No jaa, olihan se kiellettyä, mutta se ei tuntunut Caligaakaan nyt pidättelevän. Ja se olikin hyvä asia, kait. Koska Slydden saattaisi pitää hänelle selkäsaunan jos hän tästä kieltäytyisi.

"Kuulostaa hyvältä, tule."
Caliga sanoi ivallisesti ja viittoili tuota miestä seuraamaan. Siinä sivukadulla kävellen hän katseli noita suuria kartanoita. Isoja, kauniita puutaloja. Taloja, joissa hän ei ollut koskaan käynyt eikä tulisi koskaan käymäänkään. Hän tiesi sen. Mutta sekään ei tuntunut niillä hetkillä horjuttavan tuon humalaisen mieltä. Hän ei edes itse varmaan olisi myöntänyt olevansa humalassa.

Lopulta tuo puujalkakin kalahti siihen kiveykseen pysähtyäkseen. Hän kääntyi katselemaan yhtä taloista ja odotti että Slyddenkin olisi pian hänen lähellään.
"Miten olisi?"

Caliga kysäisi ja hymyili. Talo oli yksi seudun suurimmista. Valtava rikkaan aatelisperheen kartano. Viisi kerroksinen, tummasta puusta koottu talo. Varmaankin hankala sisäänmurtauduttavaksi. Mutta talo oli tyhjä, ja tuo tulennielijä tiesi sen. Kartano oli nimeltänsä Särkylehto ja sen omahyväinen perijäkeiju oli omilla teillään. Ja työntekijät ja palvelijat luvalla omissa kodeissaan yötä viettämättä. Talo oli tyhjä, ja vielä juuri sopiva heidän puuhiinsa.

"Ei kai ala tulla pupu pöksyyn?"
Caliga kysyi ja jatkoi vain hymyilemistään.

//Caliga otti ton aika tosissaan xDD//

"Kuulostaa hyvältä, tule", Caliga sanoi ja lähti kävelemään viittoen Slyddeniä seuraamaan, minkä animaagi toki tekikin. Tämä alkoi käydä mielenkiintoiseksi ja jännittäväksi, mitään sellaista kuin riskit hän ei ajatellut. Vaikka hän olikin aluksi ajatellut setänsä kartanoa, kävisi mikä tahansa yhtä hyvin. Eiväthän he aikoneet varastaa tai tuhota mitään. Ainakaan tarkoituksella, ja vahinkojakin tietysti kannattaisi vältellä.

"Miten olisi?" Caliga sanoi ja pysähtyi erään erityisen suuren kartanon eteen, rakennus oli jopa Slyddenin kotia isompi. Tuosta hän sai vain lisäyllykettä, jos täällä oltiin selvästi hänen perhettään ylemmässä asemassa ansaitsisivat asukkaat pienen näpäytyksen. Hetken mietittyään hän sai myös ongittua humalaisesta mielestään, kuka kartanossa asui. Se kaunis keiju. Pitäisikin muistaa tehdä joskus tuttavuutta tuon kanssa, jostain syystä keijut tuntuivat viehättävän häntä vielä enemmän kuin muut kaunottaret.
"Näyttää hyvältä", Slydden vastasi luihusti virnistäen. Hän ei kuitenkaan tehnyt eletäkään lähestyäkseen kartanoa, tutkaili sitä vain katseellaan. Missään ei näkynyt valoja, palvelijat olivat siis nukahtaneet, vaikka yön aikana jonkun pitäisi olla aina hereillä, tai sitten he olivat jostain syystä lähteneet.

"Ei kai ala tulla pupu pöksyyn?" Caliga sanoi, kuitenkin hymyillen ja keskeytti Slyddenin pöhnäisten aivojen hitaan pohdinnan.
"Eihän toki, kunhan tutkailen mahdollisuuksia", animaagi vastasi jälleen virnistäen. Mies vilkaisi sivulleen ja samassa hän huomasi puun, joka kasvoi aidan tällä puolella ja jonka avulla aidan varmaan saattaisi ylittää. Typerää jättää tuollaisia kasvamaan, luulisi mokoman helpon reitin houkuttavan varkaita kuin hunaja kärpäsiä.

"Tuosta varmaan pääsee yli", animaagi puhui nyt kuiskaten, naurahti hieman ja alkoi sitten kiivetä puuhun. Miehen onneksi se oli vanha ja kyhmyinen ja melko helppo kiivettävä. Nopeasti tuo oli jo aidan ylitse ulottuvalla oksalla ja katsahti alas, etsien pehmustetta johon hypätä. Tavalliset silmät eivät kenties nähneet sitä mitä hän näki, nimittäin uima-altaan suoraan heidän alapuolellaan. Miten kätevää.
"Toivottavasti pieni kylpy ei haittaa sinua", Slydden kuiskasi Caligalle ja hyppäsi alas, aiheuttaen mahtavan loiskahduksen. Se siitä huomaamattomuudesta.

Slyddenkin tuntui olevan jokseenkin innostunut tuosta jättikartanosta. Joka taas lisäsi huomattavasti tämän tulennielijänkin innostusta. Reissusta tulisi varmaankin hauska. Eikä kumpaakaan tuntunut jänistävän yhtään. Toki Caliga tiesi, että tuo äskeinen kartano oli ollut Slyddenin sedän - mutta oli paljon hauskempaa tunkeutua taloon jota he eivät kokonaan tunteneet. Ja vähän hullutella. Itsetunto tai pelko ei painanut tuon puolihaltian mieltä, vaikkakin jos hän olisi ollut selvinpäin, se olisi varmaan haitannut menoa.
"Hyvä, sitten vain menoksi ennen kuin alkaa kaduttaa."

Caliga sitten sanoi hymyillen ja tähysti itsekin sisäänpääsymahdollisuuksia. Mutta huomasi Slyddenin jo sellaisen löytäneen. Tien uima-altaalle tosin. Mutta hehän olivat jo kerran kastuneet sinä yönä. Joten toinen kylpy ei haitannut paljoa. Paitsi että puujalka voisi alkaa mädäntyä... No, olihan hän joka tapauksessa huomenna menossa hakemaan uutta jalkaa.

Tulennielijä kiipesi itse tuon miehen perään puuhun. Tosin varoen paljon, ettei hänen proteesinsa joutuisi puristuksiin tai jäisi kiinni. sitten tulisi parikin ongelmaa eteen. Hän kiipeili oikeaa jalkaansa varoen miehen vierelle ja katsoi alas altaaseen. Hän ei edes pitänyt uimisesta. Koska ei oikeastaan myönnettävästi ollut koskaan ehtinyt opetella. Mutta hän uskoi nyt kerran pakosta onnistuvansa.

Lopulta tuo nainenkin veti syvään henkeä ja hyppäsi alas. Pidätellen huutoaan. Vesi loiskahti hieman tuon tikunlaihan haltian osuessa altaaseen. Caliga pakeni pian pinnalle ja yritti esittää uimataitoista. Joka oli kovin hankalaa kun ei pystynyt oikealla jalalla potkimaan. Tulennielijä haukkoi henkeään ja kiipesi äkkiä takaisin kuivemmalle maalle. Hieman tukkaansa puristellen hän hymyili Slyddenille.
"Olen pahoillani. Puujalkaisilla on omat rajoituksensa."

Caliga sanoi hieman nolostuneena ja nousi ylös. Kartano oli kovin paljon isompi kuin hän oli kuvitellut kauempaa katsottuna. Mutta ei se mitään, sisään he kumminkin varmaan pääsivät. Olihan Caligalla hyvät kädentaidot. Ja tultakin voisi pakossa käyttää.

Humalasta sai kiittää sitä että Slydden hyppäsi veteen sen enempää hangoittelematta. Tavallisesti hän ei juuri pitänyt vedestä, eihän hänen eläinhahmonsa gepardikaan niin tehnyt, mutta nyt hän ei oikeastaan edes tajunnut ajatella sitä ennen kuin päätyi veteen. Uida hän kuitenkin osasi jotenkuten ja pääsikin pian altaan laidalle ja kapusi ylös, odottamaan Caligaa. Pulahdus oli hieman selvittänyt hänen päätään, mutta vain hieman. Ainakaan hänen intonsa tätä seikkailua kohtaan ei laskenut hiukkaakaan.

"Olen pahoillani. Puujalkaisilla on omat rajoituksensa", Caliga sanoi kun pääsi hänkin nousemaan vedestä. Slydden ei vaivautunut sanomaan mitään, virnisti vain. Sitten hänkin kiinnitti huomionsa edessä kohoavaan kartanoon. Tuossa tosiaan riittäisi tutkittavaa koko yöksi tai pidemmäksikin ajaksi.
"Meidän pitäisi varmaan etsiä sisäänpääsy", aasanuorukainen sanoi madaltaen äänensä kuiskaukseksi. Täytyihän tällaisella jännittävällä retkellä käyttäytyä sääntöjen mukaisesti, salamyhkäiseen toimintaan kuului olennaisena osana puhuminen kuiskaten.

Koko ajan luihusti ympärilleen vilkuillen Slydden lähti hiippailemaan nurmikentän poikki, valmiina pakoon heti jos paikalle tulisi vartija tai joku muu ilmiantaja. Ongelmitta hän kuitenkin pääsi talon seinän vierelle, joko täällä ei ollut vartijoita tai sitten heillä oli ollut tuuria ohittaa ne kaikki huomaamattomina.
"Jossain varmaan on avonainen ikkuna", Slydden kuiskasi Caligalle ja alkoikin heti kiertää taloa kokeillen joka ikistä ikkunaa johon ylsi. Kartano tosiaan oli suuri, mutta he saivat kulkea pitkään löytämättä avonaista ikkunaa.

"Hitto", Slydden murahti, hyvin epäslyddenmäisesti. Tämän kohteliaasti käyttäytyvän nuorukaisen tapoihin kun ei yleensä kuulunut minkäänlainen kiroilu, ainakaan julkisesti. Ei hän nyt koko yötä aikonut kuluttaa kiertämällä tätä mokomaa ylikasvanutta pytinkiä. Mutta kun ärtymys oli suurin, oli apukin lähinnä. Animaagi huomasi maassa lojuvan melko suuren kiven sekä erään pienen ikkunan, joka oli aivan maanrajassa ja veisi siis luultavasti kellariin. Mies nappasi kiven käteensä ja hajotti sillä ikkunan, tajuten jopa pitää huolen siitä ettei karmeihin jäänyt paljoa teräviä lasinsirpaleita.

Arvioivasti Slydden tutkaili aukkoa. Caliga ainakin mahtuisi tuosta sisään ja hän itsekin oli melko kevytrakenteinen.
"Naiset ensin", animaagi sanoi hieman virnistäen ja kumarsi liioitellun syvään.

Etsiä sisäänpääsy? Mitä tuo mies oikein kuvitteli. Olisi ollut huomattavasti helopmpaa vain polttaa aukko talon seinään. Paljon, paljon helpompaa. Caliga hymähti, mutta niin ettei tuo mies sitä kuullut. Aateliset, rikkaimmisto jolla oli rajoja vaikka listaksi asti. Edes humalassa he eivät sallineet itsensä pitää hieman hauskaa. Mikä kammotus. Juuri tämän takia Caliga ei edes halunnut aateliseksi. Liikaa hienoja aatteita, liikaa sääntöjä. Katueläjänä oli vapaata, kaikki tiet avoinna.

Mutta sitä enempää hän ei tähän kommentoinut. Hän ei vain viitsinyt. Ehkä hän pelkäsi mitä tuo aateli saattaisi tehdä. Ilmiantaa hänet? Sitä hän pelkäsi. Hänellä ei ollut varaa jäädä kiinni.
Hitto. Kuuliko hän nyt varmasti oikein? Kiroiliko tuo mies? Ha. Se oli uusi näky tälle melkein kaiken nähneelle tulennielijälle. Tosiaan. Kiroileva, humalassa oleva aatelinen. Tästä voisi tulla ihan hauskaakin. Lopulta kuitenkin nauruaan pidättelevä tulennielijä itsekin alkoi etsiä sisäänpääsyä.

Lukitut ovet. Säpit ikkunoissa. Ei mitään aukkoja. Kaikki tuntui olevan turhaa, ja hyvin hoidettua. Oliko tämä heidän pikku projektinsa loppu? Toivottavasti ei. Caligan ajatus polttelemisesta alkoi taas nousta päähän.

Mutta Slydden löysi aukon. Kellariin, kait. Caligakin kumartui sitä katsomaan. Juuri hänen menemiselle oleva aukko, ei Slyddenin. Mutta tässäkin tiessä oli omat ongelmansa. puujalka ei mitenkään voisi taittua niin, että hän pääsisi ehjänä sisään. Ei mitenkään. Puujalkaisilla oli tosiaan omat rajoituksensa.
"Miten kuvittelet minun tämän proteesin kanssa tuosta pääsevän?"

Caliga hieman kivahti, siirtyi sitten Slyddenistä piittaamatta läheisimmän ikkunan luo. Hän heilautti kättään luoden sille tulipallon. Pienen, mutta kätevän. Sillä hän sytytti hieman tuon ikkunan vierestä puuta tuleen, mutta sammutti sen aivan sekuntien päästä. Tehden juuri sopivan aukon avaamiselle. Sitten hän repäisi ikkunan auki, mutta ei aivan saranoiltaan. Työhönsä tyytyväisenä hän hymähti ja kääntyi taas Slyddeniin päin.

"Miehet ensin."

Caliga sanoi hieman ivallisesti ja osoitti sisään ikkunasta. Kartanon olohuoneeseen.

"Miten kuvittelet minun tämän proteesin kanssa tuosta pääsevän?" Caliga sanoi hieman kivahtaen tutkaillessaan aukkoa, jonka Slydden oli heille tehnyt.
"No keksi itse parempi keino", animaagi vastasi vähän loukkaantuneella äänellä. Hän sentään yritti keksiä jotain. Mutta näkyi Caligallakin olevan keinoja, keinoja jotka eivät olleet lainkaan juolahtaneet nuorukaisen humalaiseen mieleen. Tulennielijä sytytti seinän palamaan erään ikkunan vierestä, antaen tulen ahmia puuta juuri niin kauan että ikkuna oli helppo avata.
"Miehet ensin", nainen sanoi hieman ivallisesti.
"Jos niin vaadit", Slydden sanoi olkiaan kohauttaen ja kapusi sisään, onnistuen humalastaan huolimatta liikkumaan melko sulavasti. Jotain hyötyä siitäkin, että oli animaagi joka kykeni muuttumaan notkeaksi kissapedoksi, ei ihan heti alkanut kompastella.

Päästyään jaloilleen olohuoneen puolella Slydden antoi katseensa kiertää prameasti koristellussa huoneessa. Hänen täytyi myöntää, että se oli kalustettu ihan hyvällä maulla, ainakin hänen mielestään. Hieman animaagin mieltä alkoi houkuttaa ajatus napata mukaansa tuomisia, mutta sitten tuo suorastaan kauhistui mietteitään. Milloin hänestä oikein varas oli tullut? Mutta toisaalta, mitä haittaa siitä olisi jos vaikka nappaisi takanreunalta jonkin pienen koriste-esineen...

Animaagi pudisteli hieman päätään kuin karkottaakseen häiritsevät ajatukset. Vaikkei hän ehkä erityisen kiltauskollinen ollutkaan, ei hän kuitenkaan varkaaksi aikonut vajota, sellainen puuha oli hänen mielestään liian alhaista. Yhä hieman päätään pyöritellen mies kääntyi takaisin ikkunaan päin ja ojensi kätensä ulos auttaakseen Caligankin sisään.
"Täältä pitäisi tosiaankin löytää paljon nähtävää", Slydden sanoi virnistäen auttaessaan toista ylös, karkottaen yllättäen heränneet varkaanvaistonsa jonnekin taka-alalle. Olihan hän tottunut ylelliseen elämään ja sen mukanaan tuomiin näkymiin, mutta uusi kartano oli aina uusi kartano, jossa varmasti olisi omat mielenkiintoisuutensa.

Caliga otti Slyddenin kädestä kiinni ja tömähti itsekin Slyddenin perässä talon sisälle. Pieni tunne tuon miehen auttamisesta häiritsi häntä. mutta hän karkotti ne ajatukset pois päästään. Sisällä odotti tyypillinen aatelisen olohuone. Kaikkea mitä hänellä ei koskaan ollut ollut. Tämän tulennielijän suu loksahti auki, mutta hän piti ilmeensä kurissa.

Kaikki oli niin kaunista. Kauniisti koristeltuja huonelkaluja, takka huoneen perällä. Nahalla varustetut pehmeät nojatuolit. Tummapuiset, leveät kierreportaat yläkertaan. Valtavat, valoiset ikkunat seinillä... Mukavia pieniä koristeita ympäri huonetta ja kahvipöydän alla mukava tumma matto. Kuka vain voisi asua sellaisessa kartanossa - jos vain voisi. Mutta harmilisesti vain tämä yksi talon omistaja tästä ihanuudesta sai ylpeillä. Jos Caliga olisi murhaaja, hän mielellään murhaisi tämän kartanon omistajan ja muuttaisi tänne. Jos tämä oli vain olohuone, mitäköhän muualta talosta löytyisi?

"Näin on, tosiaan. Viedäänkö kotiin tuliaisia?"
Caliga kysyi hieman leikkisästi ja kompasteli mattoon edetessään huoneessa. Valokuvia. muistokirjeita... Paljon muistoja. Omistaja tuntui menettäneen nähtävästi perheensä nuorena. Ja tämän sai selville surunpahoitteluista lasta kohtaan... Sellaisiakaan Caliga ei ollut koskaan saanut. Eikä tulisi saamaankaan. Valitettavasti.

Halu varastaa kasvoi tämän naisen sielussa. Mutta osassa itseään hän halusi polttaa koko talon. Hän halusi tuhota jonkun elämän. Kodin. Kaiken mitä oli itsekin joskus menettänyt. Tai oikeastaan hänellä ei koskaan ollut ollutkaan sellaista. Mutta nyt hän halusi tuhota muiden kodit. Sillä hän oli kateellinen. Joka ei ollut hyvä asia, ei ollenkaan.

"Näin on, tosiaan. Viedäänkö kotiin tuliaisia?" Caliga vastasi Slyddenin sanoihin miehen kohteliaasti autettua puujalkaisen sisätiloihin. Oli melkein pelottavaa, kuinka tulennielijän ajatukset kulkivat samoja ratoja kuin animaagin mietteet. Ajatus varastamisesta alkoi houkuttaa häntä vain entistä enemmän ja hän alkoi kallistua sille kannalle, että kenties pitäisi sittenkin ottaa mukaan jokin muisto tästä reissusta. Miehen moraali ei kuitenkaan ollut siitä tiukimmasta päästä ja humala oli saanut hänet höllentämään sitä entisestään.
"Mikä ettei", Slydden siis vastasi virnistäen ja astelikin heti tutkailemaan lukuisten koriste-esineiden peittämää takanreunusta. Mikään niistä ei kuitenkaan miellyttänyt animaagin silmää ja huolimattomalla kädenliikkeellä tuo pudotti pienet veistokset lattialle, missä useimmat niistä särkyivät palasiksi.
"Hupsista", nuorukainen totesi leppoisasti. Kukaan, ei kukaan olisi tuon lausahduksen kuullessaan ajatellut hänen olevan hiukkaakaan pahoillaan.

"Löytyyköhän täältä mitään muuta mielenkiintoista", animaagi tuumiskeli ja kävelikin eräälle lukuisista huoneeseen johtavista ovista, jättäen matolle märkiä jälkiä kastuttuaan uima-altaassa. Ovi avautui suureen aulaan, jonka toisessa päässä saattoi nähdä ulos johtavan komean kaksoisoven. Se ei kuitenkaan häntä kiinnostanut, sen sijaan hän avasi erään pienemmän oven ja sai huomata siirtyneensä aulasta keittiöön.
"Onkohan missään viiniä", Slydden pohdiskeli puoliääneen ja hetken kaappeja tutkailtuaan hän löysikin etsimänsä, pullon shampanjaa. Ja tokihan pulloa täytyi ravistella kunnes poukkoileva korkki singahti pullonsuusta ja juoma kuohusi ympäri keittiötä. Jostain kaapista mies onnistui löytämään kaksi hienoa lasia ja kaatoi niihin kuohujuomaa, tarjoten toista lasia Caligalle.
"Kippis", mies hihkaisi, kohotti lasinsa ja hörppäsi kaiken kerralla kurkkuunsa, joutuen kuitenkin hieman kakomaan juoman yllättävää vahvuutta.

//Yritä kestää mun tuleva kamaluus >.
Pidätetty naurun kikatus pääsi Caligan suusta kun lasin särkyminen täytti hänen korvansa. Mutta sen keskeytti hikatus. Ja toinenkin. Nauru ja viini olivat saaneet hänet hikkaamaan. Ei hyvä. Samalla hän itsekin alkoi tutkia tämän paikan tavaroita. Kauniita, liioiteltuja tavaroita. Jotain, mikä hänen teki mieli rikkoa. Haalistunut kuva omistajan perheestä sai hänet kuvottumaan. Tuo... Miradelko hänen nimensä oli? Omisti kuvia perheestään. Muistoja jotka hän oli kokenut. Jotain mitä Caliga ei ollut koskaan saanut kokea. Ehei. Mutta kuka nyt siitä välittäisi.

Uudestaan hikkaava tulennielijä pudisteli raivoisasti päätään ja iski nyrkillään yhden vaasin sirpaleiksi. Veri joka valui hänen kättään pitkin ei hänä haitannut. Hänestä se oli oikein. Tuhota tämän omahyväisen naisen muistoja ja omaisuutta. Jäämättä kiinni siitä.

Caliga katseli vertavuotavaa nyrkkiään. Siinä oli jokseenkin syvä haava. Mutta hän oli tottunut kipuun jalkansa kanssa. Tämä ei ollut vielä mitään - onneksi. Hikaten hän otti savensirpaleet pois haavoistaan, yhä ivallinen hymy naamallaan.
Löytäessään muutaman kolikon lipaston päältä hän tarkisti ensin ettei Slydden nähnyt. Sitten hän tunki rahat vaivihkaa takataskuunsa. Siinä oli jonkin verran rahaa. Ei paljoa, mutta tarpeeksi niin köyhälle tulennielijälle.

Saadessaan viinilasin käteensä hän kippisti Slyddenin kanssa ja kulautti itsekin moisen juoman kurkkuunsa. Se virkisti taas kummoisesti, mutta pahensi hikkaa. Hän hikkasi taas ja hymyili Slyddenille. Juoma tosiaan rauhoitti välillä kummasti. Onneksi tosiaan.

"Kokeillaanko yläkertaa?"
Calga kysyi sitten hilpeällä äänen sävyllä.

Lähtiessään olohuoneesta muualle kartanoon Slydden kuuli takaansa Caligan hikkailun eikä voinut estää hiljaista naurua, joka kurkusta kohoavana hyrinänä muistutti omalla tavallaan jopa kehräystä. Mies oli ehtinyt jo käytävän puolelle tulennielijän hajottaessa saviruukun, eikä siis nähnyt tämän vertavuotavaa kättä tai rahojen anastusta. Animaagin huomio oli siinä vaiheessa jo täysin kiinnittynyt juotavan etsiskelyyn ja pian hän löysikin shampanjapullon, jonka komeat kuohahdukset tervehtivät Caligaa tämän seuratessa Slyddeniä.

Heidän kippisteltyään Slydden kulautti shampanjat kurkkuunsa ja juoma kihosi päähän yllättävän nopeasti. Animaagin äsken vielä kohtuullisen sulava liikehdintä alkoi muuttua melko humalaiseksi hoiperteluksi ja ajatukset alkoivat liikkua melkoisen tahmeasti. Mies kuitenkin tajusi toisen olevan haavoittunut ja etsiskeli tuolle jonkin puhtaan pyyhkeen, heittäen sitten sen Caligalle.
"Käytäthän thuota shiihen haavaan", animaagi sai sönkötettyä ja pudisteli sitten päätään, kuin itsekin ihmeissään siitä kuinka puhe ei tuntunut luistavan. Ehkä hän tosiaan oli jo juonut tarpeeksi sille illalle.

"Kokeillaanko yläkertaa?" Caliga kysäisi Slyddeniltä.
"Thottahan thoki!" animaagi vastasi hänkin iloisesti ja lähtikin heti etsiskelemään portaita, ottaen kävellessään tukea seinistä, ihan hieman vain. Jonkin matkaa aulassa käveltyään ja erinäisiä ovia availtuaan mies löysikin portaat, jotka olivat kyllä erittäin näkyvällä paikalla aulassa, mutta eivät olleet osuneet humalaisen silmiin.

"Thuonne shiish", Slydden tuumasi ja lähti hieman horjahdellen astelemaan portaita kohden.
"Kumpi eka ylhäällä?" animaagi keksi huudahtaa ja lähti samantien juoksemaan ylös portaita, horjahdellen ensin puolelta toiselle mutta suunnaten sitten kulkuunsa kaiteen avulla. Kummallisia portaita tekivät kun niissä ei edes meinannut päästä etenemään suoraan.


//helppohan se oli kestää kun ei kamalaa ees ollu ^^//

Caliga otti vahingoittumattomalla kädellään varovasti pyyhkeen vastaan hymyillen vinosti. Hän painoi sen kovaa haavaa vasten värähtäen hieman kivusta. Pyyhe oli pian aivan punainen verestä, mutta tuskin sen omistajaa tulisi pian yksi pyyhe haittaamaan. Hän hymyili hieman vinosti ja nosti pian pyyhettä nähdäkseen jläjen. Haava oli pitkä, mutta ei järin syvä hänen onnekseen. Tulennielijä hikkasi taas.
"Kiitos."

Caliga sanoi hikaten uudemman kerran ja kääntyen taas yläkertaa kohti. Hän katseli tyytyväisenä etsimisestä tyytymättömänä miehen menoa. Rauhallisena hän ei itse etsinyt, vaan painoi haavaansa vaivautumatta etsintöihin. Hikaten joka kymmenes sekunti. Saamarin hikka.

Caliga käveli sitten rauhallisena animaagin perään tämän lopula löytäessä nuo portaat. Hoippuen humalasta. Eikä hoipunta auttanut ollenkaan kun oli puujalka toisen jalan alla. Se vain pahensi asiaa. Mutta hn ei nyt vain voinut sille mitään.
Saavutettuaan portaiden oven hän katsoi niitä.

Kun Slydden ampaisi ylös portaita Caliga tuiojtti hetken ylös. Pian hän kuitenkin lähti horjahdellen taapertamaan, ottaen kaiteesta tukea peläten puujalan katkeavan siinä menossa pian. No, ainakaan vesi ei ollut näyttävästi vauroittanut sitä. Onneksi. Hän huokaisi ja saavutti pian ylätasanteen.

Toisen kerroksen portaiden vieressä oli toiset portaat kolmanteen kerrokseen. Viisikerroksinen talo kun tämä oli. Hetken Caliga taas seisoi suu auki, mutta toipui pian. Sitten hän oli jo käsi yhä pyyhkieen sisällä tutkimassa tätä kerrosta. Yhä uteliaisuus paistaen silmistään. Vaikkakin toki humalakin siellä oli.

Kaikesta huojumisestaan ja hoippuroinnistaan huolimatta Slydden pääsi ensimmäiseksi ylös, eikä se oikeastaan ollut ihmekään kun otti huomioon, että Caliga joutui hoippuroimaan ylös puujalkansa kanssa. Animaagi nyt ei ollut edes ajatellut tuota hidastetta kisan julistaessaan, eikä kyllä toisaalta olisi siitä varmaan välittänytkään jos olisi sen muistanut. Humalassaan hän ei jaksanut esittää niin huomaavaista herrasmiestä kuin tavallisesti, vaikkei tuo rooli toki kokonaan ollut miehen yltä karissut.

"Voitin!" Slydden hihkaisi riemastuneesti kun Caligakin pääsi ylös. Tulennielijän lähtiessä tutkailemaan tätä uutta kerrosta seurasi aasanuorukainen perässä. Jälleen hetken käytäviä pitkin hoippuroituaan animaagi päätyi eräälle kauniisti koristellulle ovelle ja vetäisi sen auki. Takaa paljastui huone täynnä erilaisia soittimia, jotka kyllä näyttivät siltä ettei niitä oltu käytetty pitkiin aikoihin.

"Kukahan thällaishiakin tharvitshee?" animaagi pohdiskeli ääneen ja asteli erään suuren, kullatun harpun luo. Mies näppäsi erästä kieltä, joka päästikin epävireisen 'plong'-äänen. Huvikseen Slydden alkoi näppäillä useampia kieliä, saaden aikaan kaikenlaista epävireistä ääntä.
"Mitäsh pidät?" nuorukainen kysäisi naurahtaen Caligalta, kiskaisten samassa yhtä kieltä niin kovaa että kuului vain PLING ja kieli oli katki.
"Heikkoa thekoa", animaagi tuhahti hieman kulmiaan kurtistaen, mutta kohautti sitten olkiaan. Eipä ollut hänen soittimensa tai edes hänen kartanonsa.

"Thämä paikka on kyllä melkoishen tylshä", Slydden sitten valitteli. Alkoholi oli taittanut terän murtautumisen tuomalta jännitykseltä ja taisipa se myös hieman unettaa miestä, ainakin animaagin suusta karkasi äkkiä muhkea haukotus. Loppujen lopuksi yö taisi olla jo todella pitkällä.

Caliga hymyili hieman vinosti Slyddenin voitonriemulle. Humala ei näyttävämmin baikuttanut häneen yhtä pahasti kuin Slyddeniin. Ehkä se johtui siitä, ettei hän ollut juonut yhtä paljon ja tämä oli hänen ensimmäinen kertansa. Mutta hän alkoi tajuta mitä humala saattoi tuoda tullessaan. Mutta hän yritti pysyä hilpeänä, hieman kroonisesti kyllä.

Kuullessaan tuon animaagin avaavan jonkun oven, myös Caliga kääntyi siihen suuntaan katsomaan, mitä tuo löysi. Soitin huoneen. Huoneessa oli monenlaisia kauniita soittimia, joita hänkin oli joskus hienoissa paikoissa esiintyessään nähnyt. Ne soivatkin kauniisti oikein käsitellessä. Caliga jopa osasi soittaa hieman tuota harppua. Yksi kiltti katuesiintyjä oli hänelle sitä vähän opettanut.

Slydden taasen... Ei ollut musikaalinen ollenkaan. Tuo mies pimputteli noita lankoja ja katkaisikin lopulta yhden. Caliga ei voinut pidätellä nauruaan, vaan päästi ilmoille hieman kuivettuneen naurun, oikea hymy huulillaan.
Caliga töytäisi huvittuneena Slyddenin pois tieltä ja otti harpun itse omiin käsiinsä. Tämä harppu oli kyllä hieman iso hänelle, mutta ei se mitään.

"Anna minä näytän."
Caliga sanoi huvittuneena ja soitti lyhyen, mutta hänen mielestään kauniin kappaleen. Hän ei ollut soittanut sitä pitkään aikaan, joten sormet haparoivat hieman kielillä. Ja tilannetta hankaloitti yhden kielen puuttuminen. Mutta kyllä siitä kauniimpaa ääntä tuli kuin Slyddenin soittaessa. Vaikkakin humalaisia he olivat molemmat.

Caliga hymähti sen loputtua ja huomasi Slyddenin väsyneen jo. Kuin ketjureaktiossa myös haukotteli. Mutta ei hän oikeastaan kovinkaan väsnyt ollut.
"Alatko jo väsyä yökiikkumiseen?"
Caliga kysyi ja hymyili hieman vinosti.

Caliga nauroi Slyddenin harpunrääkkäykselle, mutta se oli oikeastaan odotettavaa ja nauroihan animaagi itsekin touhulleen. Hän ei todellakaan ollut musikaalinen eikä sellainen häntä edes kiinnostanut. Mutta saattoihan sitä joskus kokeilla. Tulennielijä ei kuitenkaan antanut nuorukaisen kiusata heidän korviaan enempää vaan tarttui itse harppuun ja soittikin kauniin kappaleen, joka kosketti hieman jopa Slyddeniäkin.

Caligan soittaessa Slydden ei huomannutkaan, että jäi tuijottamaan naista, kenties kasvoilta saattoi lukea jopa ihailua tuota näkyä kohtaan. Soiton päättyessä nuorukainen kuitenkin heräsi transsistaan ja samassa hänen suustaan pääsi muhkea haukotus.
"Alatko jo väsyä yökiikkumiseen?" Caliga kysyikin sitten.
"Ehkä hieman, kun ei ole tekemishtä", Slydden sammalsi ja kohautti harteitaan.

"Mutta shinä shoitit khauniishti", animaagi sitten kehaisi. Mielensä teki samantien lyödä itseään, niin ärsyttävää kun ei enää osannut edes puhua kunnolla. Nuorukaisen otsa suorastaan kurtistui keskittymisestä, kun hän sanoi seuraavan lauseensa.
"Ja sinä olet kaunish", Slydden sanoi yllättävän lempeästi, puhuen lähes selkeästi. Ja oikeastaan miehestä hieman tuntui siltä, että hän todella halusi kertoa toiselle tämän olevan kaunis, ei siksi että pelasi tavanomaisia pelejään. Mutta humalassakin hän kavahti tuota ajatusta. Eihän hän voisi sellaisia sanoa ilman taka-ajatuksia, eihän?

Hämmentyneenä animaagi kääntyi pois ja siirtyi taas käytävään, avaten summanmutikassa jälleen uuden oven. Sen takaa paljastui ylellinen makuuhuone upottavine parivuoteineen.
"Jiihaa!" Slydden huudahti, otti pari juoksuaskelta ja hypähti pehmeälle vuoteelle, saappaat jalassaan kun ei niitä halunnut pysähtyä riisumaankaan. Vuode oli todellakin mitä pehmein ja animaagi kierähti selälleen lekottelemaan, ristien kätensä päänsä taakse.

Caliga naurahti, kerran. Slyddenin kommentille tylsyydestä. Hän oli kyllä itse täysin samaa mieltä. Täällä oli tylsää. Jopa tällaisen umpirikkaan aatelisen talossa saattoi olla tylsää. Vain muutama hassu koriste-esine ja vanhoja pölyttyneitä tauluja. Ei paljoakaan mitään muuta nähtävää. Caliga alkoi jopa väittää, että elämä aatelisena voisi käydä pitkäksi jos kaikki vaan vielä palvelisivat häntä. Ehkei rikkaudet paikkaisivatkaan kaikkia suruja maailmassa.

"Kiitos kohteliaisuudesta."
Caliga sanoi ja hymyili kun Slydden sanoi hänen soittaneen kauniisti. Kukaan ei ollut koskaan ennen sanonut hänelle niin. Mutta oikeastaan melkein kukaan ei ollut myöskään kuullut hänen soittavan ennen. Ehkä siinä piilikin tämän kohteliaisuuden voima. Caliga hikkasi ja hymyili hieman vinosti. Mutta hän ei vastannut animaagin seuraavaan kommenttiin, vain punastui aivan tomaatin punaiseksi.
"Olet sinäkin komea."

Caliga lopulta letkautti jatkaakseen jonkinlaista keskustelua. Muuten hän varmaankin nukahtaisi seisomapaikalleen. Mutta hän hikkasi jälleen, haukotellen samalla. Ei. Hän ei saisi näyttää väsymystään.

Riemunhuudon kuullessaan Caligakin käveli tälle ovelle. Ja ellei hän olisi puujalkainen, hän varmaankin olisi hypännyt itse perään. Mutta ei voinut, mitä nyt proteesinomaaja oli. Hän kuitenkin letkautti hymyn huulilleen, käveli hillitymmin sängylle ja ponkaisi itse puujalkaansa varoen sängylle.

Sänky. Hän ei ollut edes ennen koskaan ollut sellaisen päällä. Sänky oli pehmeä, täydellinen nukkumiseen. Toki Caliga tiesi, että normaalit ihmiset nukkuivat tällaisissa, mutta kokemus oli hänelle uusi. Hymy pysyi hänen kasvoillaan hänen jämähtäessä selälleen sängylle, onnellinen ilme kasvoillaan. Hänen äitinsä jumaloisi häntä jos olisi elossa. Sänky. Olisi ihanaa nukkua tässä kauneudessa.

"Olen pahoillani, en ole koskaan ennen -hik- nukkunut sängyssä."
Caliga hikkais uudemman kerran ja hymyili hieman hajamielisesti. Mikä taivas. Häntä ei kaduttanut ollenkaan että oli tullut tämän miehen perään tähän kartanoon.

Slydden huomasi ilahtuvansa yllättävän paljon, kun Caliga punastumisensa jälkeen kehui animaagia komeaksi. Miehen kasvoille nousi hämmennyksen sijaan tyytyväinen ilme ja pian hän oli käytävässä avaamassa jälleen uuden oven. Oven takaa paljastui ylellinen makuuhuone pehmeine sänkyineen ja tuohon houkuttelevan pehmeään vuoteeseen aasa iloisesti huudahtaen hypähtikin. Slydden kierähti selälleen ja Caligankin käydessä pitkälleen animaagi potkaisi jaloistaan saappaat, jotka lennähtivät tömähtäen johonkin nurkkaan.

"Olen pahoillani, en ole koskaan ennen -hik- nukkunut sängyssä", Caliga sanoi. Slydden käännähti jälleen vatsalleen, niin että saattoi katsella vierellään makaavaa naista. Ruskeat silmät unohtuivat tuijottamaan toisen sinisiin, mutta lopulta animaagi suorastaan hätkähti hereille tuijottelustaan.
"Sitten sinun pitää varmaan ottaa tästä kaikki irti", mies sanoi puoliääneen ja virnisti, ei nyt viitsinyt puhua täyteen ääneen kun oli niin lähellä toista. Iloiseksi yllätyksekseen Slydden huomasi, että kykeni puhumaan paljon selvemmin kun lähes kuiskasi, vaikkei puhe kyllä vieläkään mitään selvintä mahdollista ollut.

Animaagin katse irtosi hetkeksi Caligasta ja kiersi ympäri ylellisesti koristeltua huonetta. Oikeastaan tämä huone olisi yhtä hyvin voinut löytyä myös Slyddenin vanhempien kartanosta kalliine mattoineen ja koristeellisine huonekaluineen. Melko pian ruskeat silmät kääntyivät kuitenkin takaisin kohden tulennielijää. Käsi kohosi toista kohti, tarkoituksenaan hipaista oransseja hiuksia.
"Sinä tosiaan olet kaunis", Slydden sanoi hyvin hiljaa, eikä ollut itsekään varma sanoiko tuon vain tavan vuoksi vai jostain syvemmästä syystä. Jotenkin tämä tilanne tuntui erilaiselta kuin mikään aikaisempi kenenkään animaagin kohtaaman naisen kanssa. Kasvojen ilme oli hieman hämmentynyt, mutta se oli myös lempeä.

//Mä annan nyt tän vaan mennä sinne sensuroidumpaan puoleen Jona .''D Yritä kestää//

"Niin varmaan pitäisi."
Caliga sanoi hikaten ja nauroi, humalaisen naurua josta oli kaikki puhdas iloisuus kaikonnut. Mutta hän tunsi itsensä vapaaksi. Että hän voisi tehdä mitä vain nyt, humalassa ja tämän miehen seurassa. Tuntui kuin kaikki ennen lukitut ovet avautuisivat hänelle nyt. Kaikki paitsi juoksemisen ynnämuiden sellaisten ovet. Mutta silti tila tuntui, kuin hän olisi yhtä vapaa kuin taivaan lintu.

Slyddenin katsoessa Caligaa, myös Caliga käänsi katseensa tuohon animaagiin. Slydden oli ottanut kenkänsä pois. Ehkä hänenkin pitäisi ottaa puujalkansa, se saattaisi sotkea tässä sängyssä. Hymyillen puolihaltia nousi ja alkoi räplätä kämäisen proteesinsa kanssa.

Huokaisten nainen naksautti proteesin irti ja heitti - varovasti - sen lattialle. Sitten hän lässähti takaisin sängylle, jälleen Slyddeniä katsoen. Joku tuossa miehessä oli niin puoleensa vetävää. Niin hassua, mutta silti kovin ihanaa. Caliga huokaisi, yrittäen piilottaa sen haukotukseen.

"Niin sinäkin olet kovin komea."
Caliga sanoi, ja kurottautui kohit miestä, suudellen tätä poskelle. Hetken hän itsekin järkyttyi tekoaan. Mutta ei katunut. Tämä oli se, mitä hän siltä illalta halusi. Vaikka olikin siinä täysin kokematon. Mutta aina kannatti kokeilla mitä seuraavaksi tapahtuisi.

//Haha .''D Lujaa menee//

Jälleen Caligan kehut lämmittivät kummasti Slyddenin humalaista mieltä. Mutta paljon enemmän lämmitti poskelle suuntaunut suudelma. Myös animaagi hämmästyi hieman, mutta sitten tuon kasvoille nousi hymy ja mies painoi puolestaan pitkän suudelman toisen huulille, upottaen vielä kätensä toisen hiusten sekaan. Suudelman jälkeen miehen käsi kohosi sivelemään Caligan kasvoja ja kulkeutui sitten alas kaulaa ja pitkin toisen kättä. Lempeähkö hymy vain pysytteli Slyddenin kasvoilla, tästä yöstä oli tulossa parempi kuin hän oli uskonutkaan.


Kauhistunut huuto herätti Slyddenin. Pöpperöisenä hän avasi silmänsä ja tunsi Caligan vartalon lämmön vierellään. Mutta tulennielijä ei ollut se, joka huusi. Animaagi kohotti päätään ja näki ovensuussa huutamassa naisen, ilmeisesti palvelijattaren. Ääni viilsi miehen krapulaisia korvia ja sen kummemmin ajattelematta hän ponkaisi ylös sängystä peitto suojanaan, tunsi samassa viiltävän kipuaallon päässään ja otti maasta Caligan puujalan ja pamautti sillä naista niin kovaa kuin kykeni, jolloin tuo lyyhistyi tajuttomana lattialle.

"Hemmetin hemmetin hemmetti", Slydden mutisi päätään pidellen, voivotellen niin tilannetta kuin kivistävää päätään. Hänen ei olisi todellakaan pitänyt juoda niin paljoa viime yönä. Vähitellen hän alkoi tajuta viimeöisiä tapahtumia ja tajusi myös, ettei ollut oikein luvallisessa paikassa. Jatkuvasti itsekseen mutisten mies noukki vaatteensa lattialta ja veti ne äkkiä ylleen, miettien sitten nopeinta pakoreittiä. Juuri nyt hän ei uhrannut ajatustakaan Caligalle. Ikkunasta vilkaistessaan animaagi tajusi heidän tosiaan olevan toisessa kerroksessa, alas hyppääminen ei oikein houkutellut. Ellei...

Slydden rähvelsi ikkunaluukut auki niin nopeasti kuin kykeni, vaikka tuntui etteivät sormet nyt totelleet lainkaan. Animaagi kuulosteli jatkuvasti, oliko joku tulossa huoneeseen palvelijattaren huudon hälyttämänä ja lopulta hän sai ikkunan auki. Mies riuhtaisi patjan sängystä, välittämättä vähääkään oliko Caliga vielä sen päällä vai ei. Patjan Slydden työnsi ulos ikkunasta yhä vain kohmeloaan voivotellen. Huoneen ulkopuolelta kuului jo askelia ja edes Caligaan vilkaisematta mies hyppäsi alas pehmeälle patjalle. Animaagia hallitsi nyt se pelkuripuoli, joka ei todellakaan tahtonut jäädä kiinni tunkeuduttuaan toisen kartanoon. Voivottelu ja mutina eivät lakanneet vieläkään, vaikka mies lähtikin nyt pinkomaan kauemmas kartanosta.


//noh, hoidin nyt tuon skippauksen : D Slyddenin ei-niin-mukava puolikin paljastui xD//

//Slydden on ilkee .''D//

Kaikki kävi niin nopeasti. Vaarallisen nopeasti. Ennen kuin Caliga oli edes paljoa ehtinyt asioita tajuamaan, hän oli jo suutelemassa Slyddeniä toistamiseen. Mutta pitkästi ja taidokkaasti. Hänen ensisuudelmiaan hän siinä kävi jo läpi. Tämä oli upeaa, tai ainakin hän luuli sen olevan upeaa. Mutta ei voinut olla niin varma.

***

Valitettavasti Caliga ei herännyt heti kauhunhuutoon. Hän oli niin tuhottoman unelias. Mutta pian hän ymmärsi asian. Hän oli nukahtanut samaan sänkyyn Slyddenin kanssa! Paniikki alkoi ottaa valtaa tuossa tulennielijässä, kun tämä makasi hetken sängyllä pelkässä järkytyksessä, tajuten vaatteiden ja puujalkansa lojuvan maassa.

Kun Slydden oli jo noussut, myös Caliga nousi, repien oman peittonsa ympärilleen. Alkoholi vaikutti hänen reaktioihinsa ja hän hoippui hieman. Naisen päätä särki ja hänen näkönsä oli hieman sumea. Tätä se aamun varoitteleminen äidin kautta oli ollut. Mutta nyt ei voinut mitään. Hänen pitäisi päästä äkkiä pois täältä.

Kun Slydden oli lyönyt naista hänen puujalallaan, tulennielijä poimi sen maasta, naksautti ripeästi paikoilleen ja kahmi paniikissa vaatteita päällensä. Tämä ei aivan ollut sitä mitä hän oli kuvitellut siltä aamulta. Ja hhäneltä menisi esiintymisvuoro tori-kadultakin tätä menoa. Tämä ei ollut hyvä juttu. Ei sitten alkuunkaan. Ja pahempaakin oli tulossa.

Kun Caliga oli lopulta saanut vaatteet päällensä, hän riensi ikkunaan. Patja oli juuri sopivassa kohdassa, mutta hänen täytyisi varoa puujalkaansa. Nainen kääntyi vielä hätäisesti palvelijaan päin, joka makasi tajuttomana lattialla.
"Olen pahoillani."
Caliga kuiskasi, ja hyppäsi sitten alas. Hieman maassa yhä hoippuroiden tulennielijä selvitti tiensä ulos. Hän ei tosiaan halunnut enää tavata Slyddeniä. Tai ei ainakaan tänään. Tämä oli päättynyt painajaiseksi, joka tulisi vaivaamaan häntä koko loppuelämän. Hän toivoi nyt, ettei olisi koskaan nähnytkään tuota miestä.

//Joo eli Helienin kanssa sitten joskus nähdään ^^//