-Getaway, Runaway

"Öh, nämäkö?" Rakuna varmisi Ion kysyttyä miehen tatuoinneista. Neito nyökkäsi vahvistukseksi ja sitten sinihiuksinen kertoikin jo syyn ihoonsa piirrettyihin koristuksiin.
"Otin nämä ihan vain mielenosoituksen vuoksi. Elämä ei oikein kulkenut raiteillaan. Ohdakkeen piikit, kuvaavat niitä arpia, jotka yhä kaivavat sisintäni. Kylä, sukulaiset, jopa perhe, kaikki vaan jättivät, halusivat pois elämästään... No ei siitä sen enempää. Ei niillä oikeastaan mitään sen suurempaa historiaa ole", mies kertoi ja sai jälleen Ion tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. Hän ei osannut kuvitellakaan, kuinka pahalta tuntuisi jos läheiset hylkäisivät hänet, haluaisivat vain ajaa hänet pois elämästään. Mutta hän ei sitä aikonut tehdä Rakunalle, hän halusi seistä tuon miehen tukena kaikissa niissä myrskyissä, jotka maailma heidän eteensä saattaisi heittää.

"Rakuna, voisitko käydä hakemassa ulkovarastosta puita?" Gerwan pyysi sinihiuksiselta hetken kuluttua, katkaisten Rakunan kertomuksen synnyttämän melko surumielisen hiljaisuuden. Mies lähtikin heti hoitamaan pyydettyä askaretta, muodostaen kuitenkin mennessään huulillaan äänettömästi sanat "rakastan sinua" ja suunnaten tuon lausahduksen Iolle. Vastauksekseen Rakuna sai aurinkoisen hymyn, jossa kyllä välittyi kaikki neidon tunne.

Io unohtui katselemaan sinihiuksisen perään tämän kadotessa hetkeksi ulkosalle, mieleen juolahti myös että toivottavasti tuo ei taas kovin pahasti kastuisi. Neidon omat hiukset ainakin olivat vielä melkoisen kosteat, mutta eivätköhän ne tuosta kuivuisi. Ja ainakin suortuvat olivat varmaan puhdistuneet, niin paljon vettä niille oli satanut. Sinisilmän ajatukset ehtivät myös kulkeutua vahingoittuneeseen jalkaan, kipu oli onneksi selvästi laantunut Gerwanin tarjoaman lääkkeen ansiosta. Olo tuntui tosiaankin paljon mukavammalta kun tuska ei jatkuvasti viiltänyt jalkaa.

"Saanko olla utelias?" Gerwan kysyi Iolta pöytää kattaessaan ja herätti neidon ajatuksistaan.
"Toki", neito vastasi, hieman ihmetellen mitä mies halusi kysyä.
"Oletko kenties Lisenin ja Raulin tytär? Sinä olet osittain hyvin paljon heidän näköisensä", parantaja sanoi ystävällisesti, yllättäen Ion. Hän oli kyllä aina tiennyt näyttävänsä melko paljon äidiltään, mutta oli yllättävää että joku saattoi siitä tunnistaa hänet.
"Olen, tunsitko sinä heidät?" Io vastasi, yhä ihmettelevän näköisenä. Vaikka hänen äitinsä olikin puhellut melko paljon menneisyydestään, ei neito muistanut kuulleensa Gerwanin nimeä aikaisemmin.
"Sain paikkailla Raulia muutamaan otteeseen, ja melkein kaikki alamaailmassa tunsivat Raulin ja sitä kautta myös Lisenin. He vaikuttivat aina niin onnellisilta, kovin surullista että he kuolivat niin nuorina", Gerwan sanoi.
"Vaanin, erityisesti palkkamurhaajan elämä on kovaa ja vaarallista", Io vastasi, puhuen melko hiljaisella äänellä. Hän tosiaan kaipasi vanhempiaan, jopa isäänsä, jonka tunsi vain äitinsä puheista.

"Ruoka taitaa olla valmista?" neito kysäisi sitten iloisemmalla äänellä kun huomasi Gerwanin nostaneen ruuankin pöytään. Hänellä tosiaan oli nälkä, olihan puolipäivä jo takana eikä hän ollut syönyt mitään koko päivänä. Eikä hän nyt halunnut jäädä murehtimaan vanhempiaan.
"Onhan se, tule toki syömään vain, Rakuna kyllä kestää vaikka aloitamme ilman häntä", Gerwan kehotti ystävällisesti ja kurisevan vatsansa käskyä totellen neito nousikin tuolistaan ja linkkasi itsensä ruokapöydän ääreen, kauhoen itselleen melko reippaan annoksen pöydän antimia. Parantajakin istahti pöydän ääreen ja otti itselleen ruokaa.


//eikä ees ollu mitään tönkköä ^^//

Rakuna oli kiirehtinyt hakemaan puita ulkovarastosta. Onneksi hän pääsi menemään seinän viertä pitkin, niin eipä hän ainakaan kastunut kovinkaan paljoa. Jälkeensä hän oli jättänyt Iolle ne kauniit sanat, joilla olisi halunnut vannoa rakkauttaan lähes joka hetki. Mielessään pyöri nytkin ties mitä ajatuksia, mutta hän yritti vain unohtaa ne taka-alalle. Hänen pitäisi keskittyä elämään tässä ja nyt, vaikkei se helppoa todellakaan ollut. Pitkä ja risuinen tie, halki elämän. Nyt vasta hän oli saanut kokea onnea, ei koskaan ennen. Ennen Ioa mies oli kovettanut sydämensä, kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kuolemasta oli tullut osa hänen elämäänsä. Se oli hänelle selviytymiskeino, tappaa niitä, jotka häntä vastaan olivat. Kuitenkin, tappajan rooli oli iskostunut mieheen niin hyvin, ettei siitä enää luovuttukaan niin helposti, kuin voisi kuvitella. Toisaalta hän pelkäsi itseään. Hän pelkäsi, että vielä jonain päivänä satuttaisi jotakuta läheistään, eikä pääsisi siitä sen jälkeen yli. Kuolema, se oli vain osa jokapäiväistä elämää.

Rakuna oli ajatuksiensa saattelemana päässyt vajalle asti. Muutamat sadepisarat kastelivat häntä. Eikä tullut edes kynttilääkään mukaan, mutta onneksi puolidemonilla oli puolidemonin todella hyvä näkö, ja sitä vielä auttoi se, että myös valkyyreillä oli hyvä pimeännäkö.

Vaja oli pieni, laudoitettu rakennus, jonka sisään oli pinottu puita. Siellä oli pieni kori, johon niitä sai laitettua ja sen Rakuna nappasikin pieneltä hyllyltä ja alkoi lappaamaan puunpalikoita siihen. Eipä siihen paljoakaan mennyt, mutta tarpeeksi, että sai kamiinan lämpiämään. Hän kuitenkin ihmetteli, miksi Gerwan oli hänet lähettänyt hakemaan puita? No, ehkä parantaja halusi paremmin tutustua Ioon. Ukko kuitenkin tunsi lähes kaikki vaanit, joita sillä alueella asusteli. Ehkä..Ehkä parantaja oli tuntenut Ion vanhemmat.

Pian tämä oli saanut korin täyteen ja lähti kävelemään takaisin pientä, kotoista mökkiä kohti. Ehkä hän todellakin oli nyt alkanut saamaan takaisin sitä, mikä häneltä jäi lapsena pois. Onni ja rakkaus. Hänellä oli hyvä ystävä, ja rakastamansa neito, joista kummastakaan ei ehkä koskaan haluaisi erota. Hän pitäisi huolen, että kuolema katkaisisi vasta heidän siteensä. Heidän polkunsa eivät saisi erota millään muulla tavalla.

"Tässä", Rakuna sanoi hiljaa, kun palasi takaisin sisään, eikä tämä ollut edes kastunut lähes yhtään. Hyvä niin. Hän vei puut kamiinan eteen ja katsahti sitten Gerwania ja Ioa, jotka olivat jo aloittaneet ruokailun. Eipä tuo paljoakaan haitannut, että kaksikko oli aloittanut ilman häntä. Mies käveli Ion taakse ja suukotti nopeasti Ion poskea ja hymyili sitten parantajalle, joka oli tyytynyt katsomaan ruokaansa, huvittunut virne kasvoillaan. Rakuna istahti Ion viereen, vastapäätä Gerwania ja otti hänkin itselleen pienen annoksen ruokaa.
"Te näytätte hyvältä yhdessä. Ehkä sinä Io pystyt hieman hillitsemään tätä meidän Rakunaa", Gerwan totesi ystävällisesti virnistäen hetken päästä.

Io ja Gerwan eivät ehtineet kovinkaan pitkälle aterioinnissaan, kun Rakuna jo palasi mukanaan puut, joita hakemaan parantaja oli hänet lähettänyt. Vastaansa mies sai Iolta kauniin hymyn, ei neito vain voinut olla hymyilemättä kun näki sinihiuksisen. Ja miksi olisikaan pitänyt olla hymyilemättä, kun kaikki kauniit tunteet täyttivät hänen sisintään, haluten tulla julki koko maailmalle. Paljon kauniita tunteita, jotka kaikki oli suunnattu Rakunalle. Mies oli herättänyt mustahiuksisen neidon täyteen kukoistukseensa, kuin lämmin aurinko olisi saanut nupun puhkeamaan kukkaan. Rakkauden koristaessa sinisilmäistä neitoa oli hän kauniimpi kuin oli koskaan ollutkaan.

Rakunan painettua nopean suukon Ion poskelle kohosi neidon käsi sipaisemaan hellästi miehen kasvoja. Sivusilmällään hän näki parantajan kasvojen huvittuneen ilmeen, jonka mies koetti peittää kääntämällä katseensa ruokaansa. Tuo sai virneen kohoamaan neidonkin kasvoille ja kun sinihiuksinen istahti hänen viereensä, otti hän pöydän alla miehen käden lempeän otteeseen, pujottaen sormensa tuon sormien lomaan. Tuikkivat sinisilmät katsahtivat hetken ajan harmaisiin ja sitten neito jatkoi syömistään, pidellen koko ajan kiinni vieressään istuvan miehen kädestä.

"Te näytätte hyvältä yhdessä. Ehkä sinä Io pystyt hieman hillitsemään tätä meidän Rakunaa", Gerwan sanoi pienen hetken kuluttua ystävällisesti virnistäen.
"Hyvinhän tämä meidän Rakuna on tähän asti käyttäytynyt", Io vastasi huvittuneesti virnistäen, pilke silmäkulmassaan, eikä nyt viitsinyt ajatella sitä mitä eilen oli tapahtunut Kaupungin-Vartijoiden kanssa. Silloin hän kyllä oli järkyttynyt miehen käytöstä, mutta se oli ollutta ja mennyttä ja neito tahtoi vain unohtaa sen niiltä osin mitä ei kyennyt sulattamaan. Ja suurelta osin hän kuitenkin kesti sen tapahtuman, vaikka se hieman hänen mieltään kaihersikin. Mutta tämän neidon luonteeseen nyt ei vain kuulunut murehtia menneitä, tämä hetki oli se joka merkitsi.

Nälkäinen kun oli ollut, Io sai melko nopeasti syötyä annoksensa ja kohteliaasti hän kiittikin herkullisesta tarjoilusta.
"Ole hyvä vain, hyvä jos maistui", Gerwan vastasi Ion kiitoksiin. Mies oli syönyt jo jonkin verran, mutta otti vielä annoksen Ion tekemää kasvispataa. Hieman yllättynytkin ilme levisi parantajan kasvoille tämän sitä maistaessa.
"Tämähän on vallan erinomaista!" mies kehui ja jälleen oli Ion aika punehtua hitusen.
"No eihän se nyt niin hyvää ole..." neito vastusteli.
"Rakuna, pidä todellakin huoli ettet hukkaa tätä neitoa, hänhän on vielä mainio kokkikin", Gerwan puolitosissaan vannotti sinihiuksista, saaden hieman huvittuneen ja melkoisen kysyvän ilmeen kohoamaan Ion kasvoille. Vai että ruuanlaittajako hänestä tulisikin? Se ei kyllä aivan vastannut hänen toiveitaan tai käsityksiään odottavasta tulevaisuudesta.


//Mullakin vertaukset... Äläkä kysy mistä tuo kokkihomma tuli xD//

"Hyvinhän tämä meidän Rakuna on tähän asti käyttäytynyt"
Io vastasi Gerwanin lausahdukseen. Neito oli pujottanut sormensa miehen sormien lomaan ja pöydän alla he pitivät toisiaan käsistään. Tunne oli hieno, aivan kuin kaikki hetket tämän mustahiuksisen neidon kanssa. Mitään niistä hän ei haluaisi heittää pois, koskaan. Hän ei haluaisi koskaan päästää irti siitä onnesta, niin hienosta ja kauniista tunteesta mitä nyt tunsi. Ei koskaan. Sinihiuksinen oli päättänyt jo silloin kaksi viikkoa sitten, kun joutui huolehtimaan Iosta, tämän sairastuessa, että etsisi neidon käsiinsä, vaikka joutuisi matkustamaan maat ja mannut tätä etsiäkseen. Neito oli jollain tavalla ollut erilainen. Tämä ei ollut pelännyt, ei sanonut yhtäkään poikkipuolista sanaa hänestä. Jokin Iossa oli saanut jo silloin hänestä otteen. Kauniin sellaisen. Sitä ei voinut sanoin kuvata. Miehen ajatukset liitelivät jossain taivaankaaren tuolla puolen ja tämä oli jumittautunut katsomaan tuota yhtä nurkkausta Gerwanin talossa. Mutta ajtukset veivät hänet mukanaan. Hän ajatteli Ioa, Gerwania, jopa omia vanhempiaan, ja sitä kylää jossa oli joutunut kamalan lapsuutensa viettämään. Nyt ne kaikki olivat vain muistoja, paitsi Io ja Gerwan tietysti. He olivat hänen lähellään, ihan fyysisessä olomuodossa, eivät vain muistoina. Hienoinen virne kohosi Rakunan kasvoille ihan tuiki olemattomasta syystä. Gerwan ja Io, ihan fyysisessä olomuodossa.

Rakuna kuitenkin heräsi ajatuksistaan, ja otti ruokaa, joka oli jo jonkin aikaa hänen lautasellaan lepäillyt ja odottanut syömistä. io ja Gerwan taas näyttivät jo pistelleen ruuat poskeensa, mutta parantaja otti vielä Ion tekemää kasvispataa.
"Rakuna, pidä todellakin huoli ettet hukkaa tätä neitoa, hänhän on vielä mainio kokkikin",
Gerwan todellakin rakastui Ion laittamaan ruokaan ja huvittunut hymy kohosi parantajan sanojen myötä Rakunan kasvoille ja tämä katsahti Ioa, ja sitten ystäväänsä.
"En ajatellut hukata ja jos hukkaisin niin etsisin häntä kuolemaani saakka. Ja tottahan toki hän on mainio kokki", Rakuna lausahti ja suikkasi nopeasti suukon Ion suupieleen, ihan kiusallaankin. Gerwan sai taas hymyillä, joskin hymyhän oli tämän kasvoilla karehtinut lähes koko ajan. Pienesti tämä vihelsikin, kunnes keskittyi jälleen syömään kasvispataa, rakastunut pilke silmissään.
"Gerwan taisi todellakin rakastua ruokaasi? Kohta sinun pitää aika ajoin lähettää ystävällemme ruokaa", Rakuna naurahti ja vihdoinkin kaikki huoli kaikkosi hänen mielestään. Hän istui siinä parhaan ystävänsä ja rakkaan neitonsa kanssa, huolia ei ollut.

"En ajatellut hukata ja jos hukkaisin niin etsisin häntä kuolemaani saakka. Ja tottahan toki hän on mainio kokki", Rakuna vastasi Gerwanille parantajan vannotettua, ettei hän koskaan hukkaisi Ioa.
"Enpä minä kyllä hukkumassa ole, olin hyvä kokki tai en", mustahiuksinen neito sanoi hymähtäen ja sai pian tuntea Rakunan suukon suupielessään. Hetken mielijohteesta hän pujotti sormensa nopeasti miehen hiusten lomaan ja painoi puolestaan suukon tuon huulille, mitä säesti Gerwanin pienoinen vihellys. Suukko ei ollut kovin pitkä, mutta aivan riittävän pitkä. Neito ei vain ollut halunnut vastustaa kiusausta painaa tuo suudelma rakastamansa miehen huulille. Ja jälleen saattoi kysyä, että miksi olisikaan pitänyt? Parempihan oli tuoda tunteensa, varsinkin tällaiset onnelliset tunteet julki kuin piilottaa ne sisäänsä.

"Gerwan taisi todellakin rakastua ruokaasi? Kohta sinun pitää aika ajoin lähettää ystävällemme ruokaa", Rakuna naurahti parantajan jatkaessa Ion tekemän ruuan syömistä, selvästi siitä nauttien.
"Ehkä minun pitäisi ruveta ansaitsemaan tekemälläni ruualla, ehkä muutkin pitäisivät siitä yhtä paljon", neito vastasi, naurahtaen hänkin.
"Tahdotko sinä tosiaankin saattaa minut vararikkoon tällaisilla herkuilla? Kuinka julmia naiset voivatkaan olla", Gerwan voivotteli muka kovinkin surullisena. Iossa tuo esitys herätti kyllä vain hilpeyttä, joka purkautui helisevänä nauruna.
"Kun vain tietäisitkin", neito vastasi ilkikurisesti virnistäen ja yhä hieman naurahdellen. Hän huomasi tosiaankin pitävänsä Gerwanista ja oli jopa hieman iloinen loukkaantuneesta jalastaan, kun se oli saanut hänet tapaamaan tämän uuden ystävän. Vaikka varmaan Rakuna olisi heidät joskus myöhemmin tutustuttanut jos he eivät olisi nyt tavanneet, niin Io ainakin arveli. Hän ainakin halusi, että Rakuna saisi tavata hänen ystävänsä, Freijan tyttäret, jotka kaikki olivat hänelle niin kovin tärkeitä.

"Minunhan piti mennä tänään tanssiharjoituksiin, muut varmaan huolestuvat jos en ilmesty paikalle", Io muisti äkkiä. Tällä jalalla hän ei kyllä voisi tanssia, mutta ainakin hänen pitäisi ilmoittaa heille miksi joutuisi jättämään harjoitukset väliin.
"Driadel asuu varmaan tässä lähimpänä, hän voisi kertoa muillekin miksen pääse paikalle", neito oikeastaan ajatteli ääneen ja oli melkein jo nousemaisillaan tuolistaan.
"Mutta enhän minä tällä jalalla voi lähteä hänen luokseen linkuttamaan", hän tajusi ja jäi paikalleen. Mitä hän nyt tekisi, ei hän toki halunnut aiheuttaa muille turhaa huolta. Varsinainen typerys mieheksi joka oli keksinyt sen veitsen heittää hänen jalkaansa.

Rakuna kuunteli Ion ja Gerwanin keskustelua, hymyn karehtiessa miehen komeilla kasvoilla. Miten olikaan niin hieno tunne, että hän vain istui siinä kahden rakkaansa kanssa. Nella oli tullut miehen luokse ja nyt palkkamurhaaja rapsutteli sen niskaa hieman hajamielisenä, pitäen Ioa kuitenkin vielä kädestä. Gerwan kertoi juuri sillä hetkellä, että yrittikö Io saattaa hänet vararikkoon.

Kuitenkin kun Io sitten tajusi, että hänellä olisi tänään tanssiharjoitukset ja oli lähtemässä.
"Mutta enhän minä tällä jalalla voi lähteä hänen luokseen linkuttamaan"
Rakuna oli jo tarttunut Ioa kädestä ja kasvoilleen oli noussut hieman toruva ilme.
"Sinä et lähde minnekkään, vaan jäät tänne lepäilemään. Minä voin mennä, jos vain kerrot missä ystäväsi asuu", Rakun sanoi sitten ja hymyili hiukan suukottaen nopeasti Ion huulia, luoden sen jälkeen virnistyksen Gerwaniin, joka yhä virnuili pöydän toisella puolella.

"Totta. Sinun ei pitäisi rasittaa tuota jalkaasi nyt ollenkaan", parantaja sanoi vakavalla äänensävyllä, tai ainakin se kovasti yritti olla vakava. Mies hymyili lempeästi, ja Rakuna loi samaten hymyilevän katseen rakkaaseensa.

Eri asia olisi sitten se, että saisiko hän tämän Driadelin vakuuteltua. Jos oli vähääkään edes kuullut Rakunasta, niin voisi luulla että tämä palkkamurhaaja olisi kidnapannut henkilön tai muuta vastaavaa. Ja Rakuna kun ei ollut puhelahjoistaankaan niin erityisen hyvä. Kuitenkin hän vaikka sitten raahaamalla raahaisi ja näyttäisi Ion ystävälle, että Io olisi kunnossa.

Hetkeksi mies taas vajosi omiin mietteisiinsä. Onneksi sadekin oli jo hieman lakannut, niin ulkonakin voisi mennä ihan kastumatta. Silti häntä hieman vaivasi vielä aikaisemmat tunnepurkaukset, ja nyt hänen pitäisi vielä lähteä Ion ystävän luo kertomaan, ettei Io pääse tanssiharjoituksiin. Sinihiuksinen huokaisi hiljaa ja nousi ylös syötyään ruokansa ja kuljetti lautasen erääseen pesuvatiin.Sitten tämä käveli Ion luokse ja kumartui suukottamaan, jälleen kerran, tämän huulia. Hiljaa, tämä myös puhalsi Ion niskaan ja kuiskasi korvaan nämä tutut sanat:
"Minä rakastan sinua."

"Sinä et lähde minnekkään, vaan jäät tänne lepäilemään. Minä voin mennä, jos vain kerrot missä ystäväsi asuu", Rakuna sanoi hieman toruvasti, pidätellen Ioa paikallaan. Hymyillen mies suukotti pikaisesti neidon huulia, mihin mustahiuksinen vastasi kevyellä kädenpuristuksella ja kauniilla hymyllä. Hänkin kyllä huomasi, kuinka Gerwan virnuili pöydän toisella puolella, mutta ei se häntä haitannut. Hän oli vain niin onnellinen, onnellinen koska oli löytänyt Rakunan. Todellakin, tästä onnesta neito ei koskaan tulisi päästämään irti, jos vain olisi mahdollista pitää siitä kiinni.

"Totta. Sinun ei pitäisi rasittaa tuota jalkaasi nyt ollenkaan", Gerwan tuki Rakunaa, yrittäen puhua vakavasti vaikkei voinutkaan estää jatkuvaa hymyilyään. Noiden miesten huolehtiminen sai Ion tuntemaan olonsa niin hyväksi, he tosiaan välittivät hänestä. Neito soi molemmille miehille häikäisevän hymyn, kiittäen näin heitä heidän huolenpidostaan.
"Driadel asuu joitakin kortteleita täältä suoraan pohjoiseen, jos en ole aivan sekaisin suunnista. Se on pieni, valkoiseksi maalattu talo, jonka seinillä kasvaa murattia, se pitäisi olla helppo löytää", neito selitti Rakunalle, havainnollistaen vielä selitystään piirtämällä reittiä käsillään ilmaan. Se oli hänen tapansa, Io oli aina huitomassa käsillään kun selitti jotain.

Rakuna kävi viemässä lautasensa pois ja Iokin oli jo lähdössä viemään omaansa, kun Gerwan katsahti neitoa merkitsevästi ja vei omansa ja neidon lautasen vatiin, alkaen heti pesemään astioita. Parantaja ei selvästikään aikonut antaa mustahiuksisen rasittaa jalkaansa yhtään enempää kuin oli aivan välttämätöntä. Tällainen liikkumattomuus vain tuotti aikamoisia vaikeuksia Iolle, hän oli tottunut olemaan aina liikkeessä ja nyt hänen pitäisi välttää liikkumista niin paljon kuin mahdollista. Tämä tosiaan vaatisi totuttelemista.

Takaansa Io saattoi kuulla, kuinka Gerwan kolisteli astioita niitä tiskatessaan. Samassa Rakuna palasi vielä neidon luo ja painoi jälleen miellyttävän suudelman tämän huulille. Niskaan kohdistunut henkäys lähetti kutkuttavat väreet kulkemaan pitkin tanssijattaren selkää, korvaan kuiskatut aina vain niin kauniit sanat saivat hänet kääntämään sinisten silmiensä rakkautta tuikkivan katseen kohti toisen harmaita silmiä.
"Ja minä sinua", neito sanoi, hänkin kuiskaten. Sanat vain tuntuivat niin tyhjiltä, ne eivät voineet kertoa läheskään kaikkea mitä hän halusi niiden kertovan. Niinpä hän kohottautui hieman, kietoi kätensä miehen niskan taakse, painoi tuon päätä lempeästi alaspäin ja antoi sitten huuliensa hakeutua toisen huulia vasten pitkään, nautinnolliseen suudelmaan.

"Älä eksy matkalla ja tule pian takaisin", Io sanoi sitten hieman virnistäen, antoi kätensä levätä hetken miehen poskella mutta irrotti sitten otteensa, Rakunan kun pitäisi varmaan nyt lähteä Driadelia tapaamaan.

"Driadel asuu joitakin kortteleita täältä suoraan pohjoiseen, jos en ole aivan sekaisin suunnista. Se on pieni, valkoiseksi maalattu talo, jonka seinillä kasvaa murattia, se pitäisi olla helppo löytää"
Rakuna kuunteli tarkkana Ion ohjeita ja todellakin, nyt hän muisti tuon talon. Hän oli monasti kävellyt sen ohitse, mutta ei ollut kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota. Mies huokaisi hiljaa ja nyökkäsi, kun Io sai selityksensä päätökseen. Miestä alkoi hieman jälkeenpäin hymyilyttää Ion reitin piirtäminen käsillään. Neito osasi olla niin monella tapaa niin suloinen.

Gerwan oli tiskaamassa astioitaan, ja Rakuna palasi vielä Ion luokse, kuiskaten tämän korvaan nuo aina niin kauniit sanat, joista ei varmaan koskaan voisi loppua se, mitä ne aina halusivat viestittää.
"Ja minä sinua"
Ja Ion sanojen jälkeen saattoi Rakuna jälleen tuntea huulillaan nidon lämpimät ja pehmeät huulet, suudelman, joka tuntui aina olevan yhtä täynnä rakkautta. Voisiko siitäkään koskaan hiipua se viesti? Käsi lepäili vielä hetken harmaasilmäisen poskella ja neito lausui ilmoille jälleen muutaman sanan:
"Älä eksy matkalla ja tule pian takaisin"
Sinihiuksinen nyökkäsi, ja painoi vielä nopean suukon Ion huulille, kunnes sitten kääntyi, pitkät hiukset heilahtaen ja tämä nappasi vielä mukaansa Ion tekemän viitan, joka yhä oli hieman märkä, mutta se nyt ei Rakunaa haitannut. Harvemmin hän ilman viittaa lähti minnekkään.

Ulkona ilma oli raikas, ja vähän taivaalta vielä tihutti vettä. Onneksi ei sentään kaatamalla. Miehen askeleet olivat pitkät ja joustavat. Siniset hiukset heilahtelivat tuulen mukana samaten ohdake kuvioinen viitta, jonka kuviot olivat melkein täysin samanlaiset kuin hänen toisessa käsivarressaan.

Mielessään Rakuna vielä muisteli reittiä. Kyllä hän sen paikan tiesi. Muratti, se oli hyvä tuntomerkki ja valkoinen talo vieläpä. Ainakin näkyvä. Vastaan ei pahemmin edes kävellyt ketään, muutama vanha höperö ukko joilla oli kalasäkit selässään. Ei Rakunakaan niitä muuten olisi kalasäkeiksi tuntenut, mutta haju oli sen verran pistävä tämän puolidemonin mielestä. Harmaat silmät tarkkailivat alati muuttuvaa näkymää, ja muutamia taloja oli jo jäänyt taakse. Kyllä hänen kohta pitäisi perillä jo olla. Käsi ujuttautui kuitenkin varmuuden vuoksi miekan kahvalle, jonka mies oli mukaansa ottanut. Painavampi selkämiekka oli jäänyt taas Gerwanin luokse, mitäpä hän sitä turhaan mukanaan kantamaan.

Tässä. Valkoinen talo, seinillä kasvoi murattia. Talosta ei todellakaan olisi voinut erehtyä, niin näkyvällä paikallakin se jopa oli. Rakuna huokaisi hiljaa ja otti viimeiset askeleensa puisen tammioven eteen ja koputti voimakkaasti. Toivottavasti joku tulisi avaamaan. Hän vain toivoi, ettei tulisi mitään kamalaa sanasotaa tämän Driadelin kanssa.


//Outoa tämä teksti, ja se nyt jossakin vaiheessa otti sitten sen miekan mukaansa, ja se toinen on Gerwanilla, en vain muistanut miten sen olin ehkä tuolla aiemmin kirjoittanut xD Ja laiskana en edes viitsinyt tarkistaa xD//

Driadelilla oli tänään siivouspäivä ja ahkerasti neitonen touhusi ympäri pientä kotiaan pölyjä pyyhkien, pintoja pesten ja tavaroita järjestellen. Hän oli viimein saanut aikaiseksi tarttua kunnolla toimeen, ja kun homma kerran oli nyt tarkoitus tehdä oikein perusteellisesti, niin Driadel myös teki. Punertavanruskeat hiukset oli koottu ylös päälaelle, mikä paljasti joltakulta esi-isältä perityt suipot korvat. Nuori nainen ei nimittäin ollut haltia tai minkään muunkaan teräväkorvaisen rodun edustaja, pikemminkin häntä voisi kutsua sekarotuiseksi. Monien erilaisten piirteiden yhdistymisestä olisi voinut seurata kovinkin eriskummallinen yhdistelmä, mutta onnekseen neito oli ulkomuodoltaan hyvinkin kaunis sorjine vartaloineen, päivettyneine ihoineen ja vihertävine silmineen.

Mutta tietenkin jonkun piti tulla keskeyttämään hänet juuri kun hän pääsi vauhtiin. Ovelta kuului melkoisen voimakas koputus, olisi hän vähemmälläkin kuullut.
"Tullaan, tullaan", Driadel huikkasi ehkä hitusen ärtyneesti, pyyhki vaatteistaan pahimmat töhryt ja asteli ovelle. Hän ei todellakaan ollut nyt edustavimmillaan, yllään vanha ja kulunut mekko, mutta minkäs teit. Mennessään hän nappasi veitsen käteensä, ovella kun saattaisi olla vaikka millainen vieras. Näinä aikoina ei tosiaankaan voinut olla liian varuillaan, varsinkin jos oli yksin asuva nainen. Onneksi hän sentään osaisi puolustaa itseään, jos joku jotain yrittäisi.

Hieman epäluuloinen ilme kasvoillaan Driadel avasi ovea hieman, jotta näkisi kuka siellä oikein oli. Yllätys paistoi hänen kasvoiltaan, kun oven takana odotti sinihiuksinen mies. Mistä ihmeestä toinen oli tuollaiset hiukset saanut? Ja, ennen kaikkea, mitä ihmettä mies hänen ovellaan teki?
"Mitä asiaa?" nainen kysyi epäluuloisella äänellä, melko pistävä katse vihreissä silmissään. Toisella kädellään hän piti kiinni ovenkahvasta ja toinen oli piilossa talon sisäpuolella, pidellen tiukasti veistä jota hän kyllä osaisi käyttää.


//Eikä ees ollu outoa ^^ tää ehkä hitusen lyhyehkö >.< //

Rakuna oli nyt saapunut tämän Ion ystävän ovelle. Mies murahti itsekseen muutaman kerran, ennen kuin ovi avattiin, ja Driadel mitä luultavammin oli se, joka nyt seisoi siinä sinihiuksisen miehen edessä ja kysyi hivenen epäluuloisella äänellä.
"Mitä asiaa?"
Rakuna huokaisi kerran syvään, käsi yhä miekankahvalla.
"Olet kaiketi Driadel", palkkamurhaaja kysyi matalalla äänellään. Hän toivoi että Driadelin korviin ei ollut kuulunut sanaa Rakunasta, indigonsinihiuksisesta palkkamurhaajasta, sillä se jos mikä vain vaikeuttaisi asioita entisestään, ja siksi Rakuna koko ajan toivoi, että kaikki sujuisi paremmin kuin hyvin.

"Tulin vain tuomaan sanaa Iolta", Rakuna sanoi varman kuuloisena, joskin sisällään tämä ehkä jopa oli hieman varovainenkin. Jos tämä Driadel olisi kuullut hänestä niin siitä nyt ei ainakaan hyvää seuraisi. Hänhän voisi vaikka luulla että Rakuna olisi kidnapannut Ion tai muuta vastaavaa. Siksi mies yrittikin sanoa asiansa mahdollisimman tarkasti, mutta ystävällisesti, mitä nyt sai ystävällisyyttä itsestään revittyä.

"Hän loukkasi jalkansa, eikä pysty oikein liikkumaan. Piti vain tulla sanomaan, ettei hän pääse harjoituksiin", Rakuna sanoi jälleen, harmaiden silmien katseen katsoessa suoraan noihin vihreisiin hieman piikikkäisiin silmiin. Hän seisoi hyvin ryhdikkäästi, yrittäen antaa edes jonkinlaisen hyvän kuvan tälle Ion ystävälle, joka varmaan kyllä suuresti ihmettelikin, miksi hänen ovensa edessä seisoo sinihiuksinen mies, joka sönköttää jotakin Iosta, joka taas kuuluu heidän tanssiryhmäänsä. Mm. Mahtavaa. Siitäkös vasta ennakkoluuloja syntyisi, mitä Rakuna toivoi, ettei.

Rakuna kyllä huomasi, että Driadelilla oli toinen käsi piilossa ja siinä oli varmasti jonkinlainen teräase. Tämä nyt oli muutenkin hieman vaarallista aikaa, kun sota oli tuloillaan ja kaikkien pitäisi valmistautua siihen jotenkin. Kehenkään ei ollut luottamista. Rakuna veti miekkaansa hieman paremmin esiin, ja puristi tiukasti kädensijasta. Hän ei kuitenkaan ollut uhkailemassa tai mitään, näytti vain että hänelläkin oli ase. Kuitenkin loppuen lopuksi puolidemoni päästi kokonaan miekastaan irti ja siirsi painoa jalalta toiselle.

"Olet kaiketi Driadel", mies neidon ovella kysyi ja neito nyökkäsi hieman, yhä epäileväisen näköisenä.
"Tulin vain tuomaan sanaa Iolta", sinihiuksinen jatkoi. Iolta? Mitä ihmeen tekemistä tuolla miehellä oli Ion kanssa? Ei Io ollut puhunut mistään sinihiuksisesta miehestä ja jos tuolla miehellä tosiaan oli tekemistä Driadelin ystävän kanssa, olisi mustahiuksinen kyllä maininnut siitä, siitä Driadel oli aivan varma. Katse muuttui vain epäluuloisemmaksi hänen odottaessaan jatkoa.

"Hän loukkasi jalkansa, eikä pysty oikein liikkumaan. Piti vain tulla sanomaan, ettei hän pääse harjoituksiin", mies sitten selitti, saaden Driadelin heti huolestumaan Ion vuoksi. Oliko neito tosiaan loukannut itsensä?
"Mitä sinä tarkoitat, mitä Iolle on tapahtunut? Et kai sinä vain ole tehnyt hänelle jotain? Ettet vain olisi niitä kuolaavia pervoja... Viet minut kyllä heti Ion luo!" Driadel sanoi, aluksi ääni oli kuulostanut huolestuneelta, pian se oli muuttunut epäileväiseksi ja lopuksi se oli kääntynyt uhkaavan käskeväksi. Viimeisten sanojen myötä Driadelin veitsi oli noussut äkkiä Rakunan kaulalle ja nyt vihreät silmät tuntuivat suorastaan leimuavan. Jos tuo mies oli taittanut hiuskarvankaan hänen rakkaan ystävänsä päästä, saisi tuo katua sitä koko lyhyeksi jäävän loppuelämänsä.

Visusti veistä harmaasilmäisen miehen kaulalla pitäen ja miestä tuijottaen Driadel astui ulos talostaan ja sulki oven jäljessään, siirtäen sitten veitsen kärjen miehen selkää vasten ja asettuen itse tuon taakse.
"Alahan näyttää tietä", Driadel murahti ja tökkäsi miestä hieman aseensa terällä, ei niin kovaa että se olisi vahingoittanut millään tavalla. Neito ei nyt välittänyt lainkaan rähjäisestä ulkonäöstään tai muusta sellaisesta, tärkeintä oli nyt varmistaa missä kunnossa hänen ystävänsä oli.


//tää nyt on ehkä vähän... *kröh* xDD//

Rakuna selitti omasta mielestään melko jopa rauhallisesti asiansa tälle vihreäsilmäiselle neidolle, jonka ilme muuttui aina vain epäluuloisemmaksi. Rakunan harmaissa silmissä näkyi sillä hetkellä vielä hiven ystävällisyyttä, mutta kun Driadel avasi suunsa, niin Rakuna toljotti tätä oikeastaan silmät selällään.
"Mitä sinä tarkoitat, mitä Iolle on tapahtunut? Et kai sinä vain ole tehnyt hänelle jotain? Ettet vain olisi niitä kuolaavia pervoja... Viet minut kyllä heti Ion luo!"
Rakunan suu oli loksahtaa auki. Kuolaava pervo! Näyttikö hän muka siltä?
"Kuolaava pervo?!" Rakunan ääni oli hivenen kimakampi kuin yleensä. Hän ei vain ollut uskoa korviaan. Ja samassa hänen kaulallaan lepäili tikarikin. Hamraat silmät kaventuivat sillä samaisella punaisella sekunnilla viiruiksi. Häntähän ei osoitettu tikarilla. Varsinkaan joku pahainen, epäluuloinen nainen.

"Alahan näyttää tietä"
Hän tunsi tökkäisyn selässään.
"Hemmetin nainen, älä töki", Rakuna sanoi kylmästi, silmien pupillien ollessa yhä viiruiksi kaventuneina. Ei kannattaisi alkaa jälleenkään leikkimään tulen kanssa.
"Minähän en tietä näytä jos sinä sillä aseella osoittelet", hän avasi jälleen suunsa, kävelemättä askeltakaan eteenpäin. Rakuna kun sattui omaamaan myös tämän itsepäisyyden, joka oli peruja hänen valkyyria äidiltään.
Mies olikin jo pian puoliksi kääntyneenä Driadelia kohti ja miekka kädessään. Häntä kun ei edelleenkään tökitty tai osoiteltu aseilla. Ei Rakuna ollut mitään tekemässä, kunhan vain uhitteli ja näytti itselläänkin olevan ase.

Sinihiuksisen silmissä loisti tuli. Hän alkoi ärsyyntymään. Kuitenkin mies peruutti muutaman askeleen pois Driadelin ja tämän tikarin luota ja koko ajan tämä katsoi noihin vihreisiin silmiin.
"Ala sitten tulla, mutta jos vielä vähänkin tuolla tikarilla osoittelet, niin sitten en vastaa seurauksista. Tulella kun ei parane leikkiä", palkkamurhaaja murahti, ja lähti kävelemään jo tuttua reittiä takaisin Gerwanin mökin luokse. Rakuna huokaisi syvään.
Kuolaava pervo!? Rakuna vieläkin manasi mielessään tuota. Miten nainen olikaan kehdannut sanoa Häntä kuolaavaksi pervoksi.

//Kröhöm...Kuolaava pervo! Ja Rakuna kyllä järkytty, sen itsekunnioitus laski maan tasalle xDDD
Ja miten tykkäänkään aina verratta Rakunaa tohon tulijuttuun xD<3~//

Sinihiuksinen mies ei tuntunut pitävän Driadelin veitsestä kaulaansa ja myöhemmin selkäänsä vasten, mutta se nyt tuskin oli mikään ihmekään.
"Minähän en tietä näytä jos sinä sillä aseella osoittelet", mies sanoi. Driadel oli jo sanomassa, ettei sinihiuksinen nyt ollut sellaisessa tilanteessa, jossa voisi sanella ehtoja, kun mies seisoikin hänen edessään miekka kädessään. Driadel oli jo valmiina taisteluun, kun mies perääntyi hieman kauemmaksi.

"Ala sitten tulla, mutta jos vielä vähänkin tuolla tikarilla osoittelet, niin sitten en vastaa seurauksista. Tulella kun ei parane leikkiä", sinihiuksinen sitten murahti.
"Varo vain itse nahkaasi jos olet tehnyt Iolle jotain", Driadel heitti äkäisesti takaisin ja lähti kävelemään miehen johdattamaan suuntaan, kädet puuskassa edessään. Veitsi pysyi kyllä tiukasti naisen kädessä, muttei sentään suoraan osoittanut sinihiuksista. Vihreät silmät mulkoilivatkin miestä sitten senkin edestä, eikä kävelyn voinut todellakaan sanoa sujuvan hilpeissä tai kevyissä tunnelmissa. Driadel oli kyllä heidän tanssiuransa aikana nähnyt, miten häiriintyneitä jotkut miehet saattoivat olla ja hänen päättelynsä oli nopeasti liittänyt ne piirteet tuohon häntä johdattavaan mieheen. Mutta kaikki ikäväkin loppuu aikanaan, lopulta he olivat Gerwanin ovella ja Driadel astui sisään, luonnollisesti varuillaan jonkinlaisen ansan varalta.


Io istui rauhallisena tuolissa ja paikkaili joitakin Gerwanin vaatteita. Hän oli jutustellut parantajan kanssa heidän odotellessaan Rakunan paluuta ja neito oli vaatimalla vaatinut, että saisi tehdä edes jonkin palveluksen ystävällisen miehen hyväksi. Vetoavan katseen säestämät päättäväiset pyynnöt olivat lopulta taivuttaneet Gerwanin, vaikkei hän ollutkaan halunnut vaivata vierastaan. Io kuitenkin osasi halutessaan olla hyvinkin päättäväinen.

Kuullessaan oven avautuvan Io käänsi heti hymyillen katseensa sinne, odottaen että tulija olisi Rakuna. Rakuna sieltä tulikin, mutta hänen mukanaan myös Driadel. Hämmästyneenä, tilannetta ymmärtämättä mustahiuksinen neito tuijotti ystäväänsä, joka kiiruhti hirveällä vauhdilla huoneen poikki halaamaan Ioa.
"Oletko varmasti kunnossa, eivät kai nuo miehet ole tehneet sinulle mitään sopimatonta? Kuinka jalkasi voi, mitä sille oikein tapahtui? Jos nuo kaksi ovat pakottaneet sinut johonkin, minä kyllä näytän niille!" Driadel puhui niin nopeasti, että sanoista tuskin sai selvää. Typertyneenä Io kuunteli tuota tulvaa, kunnes vähitellen alkoi ymmärtää mitä Driadel oikein puhui.

"Driadel, he ovat minun ystäviäni, tai Rakuna, tuo sinihiuksinen, on kyllä paljon enemmän kuin pelkkä ystävä. Ja tämä haava paranee kyllä, mutta se on pitkä tarina, kerron sen joskus kun meillä on aikaa", Io selitti huvittuneena, naurahdellen välillä. Vain Driadel saattoi käsittää asiat noin väärin. Hiljalleen ymmärryksen valo levisi vihreäsilmäisen neidon kasvoille, ja sen mukana myös heleä puna, kun nainen tajusi mitä oikein olikaan Rakunalle puhunut.
"No, jos sinä olet kunnossa niin minun pitää varmaan palata siivouksen pariin", Driadel sanoi Iolle, väläytti tälle hieman hämillisen hymyn ja kiiruhti kotiin häpeämään, mitä taas olikaan mennyt sanomaan. Niin tyypillistä Driadelia, Io ei voinut estää huvittunutta hymyä kohoamasta kasvoilleen.

"Mitä siellä oikein tapahtui?" Io kysyi yhä huvittuneena Rakunalta ja keskittyi taas erään reiän paikkaamiseen. Neito saattoi kuulla myös Gerwanin hilpeää hykertelyä sieltä, minne mies oli asettunut istumaan. Olipa Driadel tainnut tehdä vaikutuksen parantajaankin.

"Varo vain itse nahkaasi jos olet tehnyt Iolle jotain"
Kuului Driadelin suusta. Rakuna murahti jotain, kuten
"Epäluuloinen akka", tai "kaikkeen minäkin sitten itseni pistän".
Palkkamurhaajan nurina ei kaiketi pahemmin kuulunut toisen korviin, sillä ei tämä matkalla mitään ainakaan hänelle tokaissut. Ihan hyvä vaan. Sinihiuksinen oli jo nyt saanut kuulla tarpeeksi eikä saanut vieläkään päästään sitä yhtä asiaa, jonka Driadel oli päin hänen kasvojaan läväyttänyt.
Kuolaava pervo! Se varmaan kaikuisi ikuisesti tuon miehen korvissa. Eikai hän nyt tosiaankaan näyttänyt miltään pervolta? Rajansa kaikella. Sentään Io ei ollut keksinyt hänestä mitään sellaista.

"Oletko varmasti kunnossa, eivät kai nuo miehet ole tehneet sinulle mitään sopimatonta? Kuinka jalkasi voi, mitä sille oikein tapahtui? Jos nuo kaksi ovat pakottaneet sinut johonkin, minä kyllä näytän niille!"
Rakuna oli taas siinä vaiheessa että hänen suunsa ei olisi loksahtanut auki. Mikä nainen! Hän ei kuitenkaan viitsinyt mennä avaamaan suutaan vaan tyytyi jäämään ovensuulle, kädet puuskassa. Vasta nyt tuo työnsi miekkansa takaisin huotraansa. Ei hän olisi Driadelia ihan noin pahaksi uskonut.
"Driadel, he ovat minun ystäviäni, tai Rakuna, tuo sinihiuksinen, on kyllä paljon enemmän kuin pelkkä ystävä. Ja tämä haava paranee kyllä, mutta se on pitkä tarina, kerron sen joskus kun meillä on aikaa"

Nyt toisella sitten vasta välähti. No, hyvä että edes viime tingassa. Toisen kasvoille nousi hienoinen puna, joka sai Rakunan kasvoille nousemaan tyytyväisen hymyn. Tämä katseli Driadelin poistumista tämä samainen hymy kasvoillaan. Nyt tuo oli saanut kuulla, ettei hän ole mikään hemmetin, kuolaava pervo.
"Mitä siellä oikein tapahtui?"
Kuului Ion ääni ja kun Driadel oli poistunut näkyvistä niin Rakunakin käveli oven suulta pois, sulkien oven kuitenkin.
"No, menin ihan rauhassa hänen ovelleen, selitin asian kuten se oli ja sitten tuo hemmetin nainen haukkui minua kuolaavaksi pervoksi", Rakuna mutisi eikä voinut saada äänestään pois sitä hienoista sävyä, josta huomasi tämän loukkaantuneen. Kuolaava pervo!? Mitä vielä!
"En siis tarkoittanut loukata ystävääsi sanomalla häntä hemmetin naiseksi, mutta se sanoi minua kuolaavaksi pervoksi", Rakuna selitti ja saattoi kuulostaa pikkupojalta joka oli saanut haukut koulussa.

Gerwanin lempeä nauru kuului pöydän äärestä ja harmaasilmäinen mulkaisi pahasti toista, joka ei kuitenkaan edes hätkähtänyt.
"Meidän Rakuna, aina samanlainen tuittupää", parantaja hykerteli. Rakuna tyytyi jälleen vetämään kädet puuskaan, ja toisesta todellakin tuli mieleen joku murrosikäinen pahainen poika.

"No, menin ihan rauhassa hänen ovelleen, selitin asian kuten se oli ja sitten tuo hemmetin nainen haukkui minua kuolaavaksi pervoksi", Rakuna mutisi vastaukseksi Ion kysyttyä, mitä miehen ja Driadelin välillä oli tapahtunut. Mustahiuksinen ei voinut pidätellä huvittunutta hymyä, vaikka koettikin peittää sen kumartumalla paikkaamansa vaatteen puoleen. Tosiaankin, tuollaista saattoi kuulla vain Driadelilta. Ei ihmekään, että neito oli halunnut tulla tarkistamaan Ion voinnin. Ja nyt myös Driadelin ja Rakunan välinen selvän vihamielinen jännite oli paljon ymmärrettävämpi.
"En siis tarkoittanut loukata ystävääsi sanomalla häntä hemmetin naiseksi, mutta se sanoi minua kuolaavaksi pervoksi", Rakuna vielä selitteli, eikä Io enää vain voinut peittää huvittunutta nauruaan, joka soljui helisten ilmoille. Nauru ei ollut lainkaan pahantahtoinen, ainoastaan puhtaan huvittunut ja pian se sai säestystä Gerwanin matalammasta hekotuksesta.

"Meidän Rakuna, aina samanlainen tuittupää", Gerwan hykerteli ja sai Rakunan vetämään kädet puuskaan eteensä. Ion alkoi käydä jo sääliksi tuo sinihiuksinen, ei varmasti ollut kuitenkaan ollut mukavaa kuulla moisia sanoja. Mutta kuitenkin, se tuntui vain jotenkin niin huvittavalta, sinisilmä saattoi kuvitella tilanteen liiankin elävästi silmiensä edessä.
"Älä Rakuna Driadelista huoli, hän saa toisinaan vähän outoja luuloja. En minä usko, että sinä sellainen olisit", neito sanoi, yrittäen lohduttaa miestä, mikä oli kyllä hieman vaikeaa kun huvittuneisuus kuitenkin pyrki pintaan. Hetkoseksi Io keskittyi taas Gerwanin vaatteeseen ja muutaman neulanpiston jälkeen reikä oli viimein paikattu.

"Pitäisikö sinun muuten varmuuden vuoksi näyttää Gerwanille se haava, jonka sait eilen?" Io sitten kysyi Rakunalta, hieman huolestunut ilme kasvoillaan. Eihän epäonnisen Kaupungin-Vartijan miekasta tullut haava mitenkään vakava ollut, mutta neito uskoi että olisi parempi varmistaa asia.
"Oletko sinäkin ehtinyt loukata itsesi?" Gerwan kysyi Rakunalta, kenties hieman huvittuneesti, vaikka äänessä oli mukana myös pieni juonne huolta. Parantaja nousi jo tuoliltaan ja otti muutaman askeleen Rakunaa kohti.

Rakuna sai kuunnella rakkaansa helisevää naurua jota säesti Gerwanin hekotus. Sinihiuksinen tuhahti muutamaan otteeseen ja joutuikin kääntymään kaksikosta poispäin kun hymy pyrki hänenkin kasvoilleen. Inhottavaa, ja hän kun koko ajan yritti olla hymyilemättä.
"Älä Rakuna Driadelista huoli, hän saa toisinaan vähän outoja luuloja. En minä usko, että sinä sellainen olisit"
"No parempi niin, sillä en sellainen kautta jumalten ole", Rakuna tuhahti, kuitenkaan voimatta peittää huvittuneisuutta äänestään ja lausahduksen perään tämä naurahtikin, vaikkei olisi omasta mielestään saanut. Kuitenkin häntäkin alkoi kyllä pikkuhiljaa huvittaa koko juttu. Kuolaava pervo. Sinihiuksinen olisi kyllä halunnut nähdä oman ilmeensä silloin, kun Driadel tuon suustaan lotkautti. Tuntui siltä kuin tällä olisi oikeastikin loksahtanut suu auki ja ilme olisi kyllä ollut näkemisen arvoinen. Hän ei varmaan koskaan unohtaisi tuota Driadelin lausahdusta, mutta oli nainenkin kyllä sitten mennyt hämilleen kun oli kuullut Iolta totuuden. Aika epäluuloisia ajatuksia aluksi. Rakuna ei välttämättä edes mielinyt tavata naista ihan pikapuoliin uudestaan.

"Pitäisikö sinun muuten varmuuden vuoksi näyttää Gerwanille se haava, jonka sait eilen?"
Rakuna hätkähti hieman ja käännähti kaksikkoon päin.
"Öh, ei se...tai", Rakuna soperteli, hän kun ei ollut tajunnut joutuvansa puhumaan. Parantaja oli kuitenkin ottamassa askeleita jo häntä kohti ja totesikin:
"Oletko sinäkin ehtinyt loukata itsesi?"
"No se nyt ei ole kuin pieni naarmu", sinihiuksinen palkkamurhaaja totesi hivenen huvittuneesti, mutta Gerwan oli jo hätistellyt hänet ottamaan paitansa pois. Mutta eihän sitä tarvinnut oikeastaan pois ottaakaan, kun käsivarsi oli muutenkin paljas, koska siinä ei ollut hihaa.
"No, katsotaanpa sitten", Gerwan sanoi lempeällä äänellään ja tarrasi Rakunan käteen. Vähän se vielä kirveli muttei pahemmin. se oli muutenkin jo lähes arpeentunut.
"Eipä tässä mitään ole, kunhan et sitä revi auki", parantaja totesi hiljaa hymyillen kuitenkin ja kääntyi sitten Ioa kohti.
"Mitäs te oikein olette puuhailleet?" parantajan silmien tuike oli yhä lempeä mutta tämä todellakin halusi tietää miksi kaksikko oli satuttanut itseään. Rakunalta mies ei kuitenkaan saisi tiedonjyvääkään, niin olisi edes turha yrittää tätä saada puhumaankaan.
"Rakuna, älä nyt saata itseäsi turhaa hankaluuksiin", mies puhui jälleen ystävällisesti ja pyöräytti muutaman kerran päätään ja kiersi sitten takaisin omalle paikalleen pöydän ääreen nostaen tuikkivien silmiensä katseen Ioon, kuin odottaen josko tämä voisi kertoa jotakin.

Kun Io saattoi kuulla huvittuneisuutta myös Rakunan äänessä, hän rentoutui hieman, vaikkei ollut huomannutkaan jännittäneensä. Onneksi mies sentään osasi nähdä asian myös humoristiselta kannalta. Sitten mustahiuksisen mieleen juolahtikin jo Rakunan haava ja hän kehotti miestä näyttämään sitä Gerwanille. Sinisilmä siirsi jo huomionsa seuraavaan paikattavaan vaatekappaleeseen ja hieman huvittuneena hän kuunteli Rakunan ja Gerwanin keskustelua, kun sinihiuksinen vähätteli haavaansa ja parantaja halusi sen kuitenkin tarkistaa. Eihän Iokaan sitä vakavaksi uskonut, mutta varmuus oli aina paras.

Neito alkoi hiljaa hyräillä itsekseen erästä repeämää paikatessaan, samaa sävelmää jota oli eilen laulanut majatalossa Rakunalle. Puolella korvalla hän kuitenkin yhä kuunteli miesten puheita ja kuullessaan Gerwanin kysyvän heidän tekemisistään mustahiuksinen kohotti hetkeksi katseensa ja vilkaisi molempia miehiä. Rakuna ei ilmeisesti aikonut puhua, joten Io avasi suunsa.
"Muutama Kaupungin-Vartija ei ymmärtänyt omaa parastaan", neito kertoi hymähtäen.
"Ja minun haavastani voi syyttää eräitä typeriä nuorukaisia", sinisilmä vielä jatkoi pienen huokauksen kera, kääntäen huomionsa taas paikkaamaansa vaatteeseen. Tämäkään ei vaatinut enää kuin muutaman neulanpiston ja siistin päättelyn. Hetkeksi Io kohotti vaatteen ilmaan ja tarkisti, ettei siinä ollut muita reikiä. Vaate näytti kuitenkin ehjältä ja neito laskosti sen pinoon muiden paikattujen vaatteiden kanssa ja haroi jo toiselta puoleltaan lisää paikattavaa, mutta huomasi sitten käyneensä läpi kaikki parantajan antamat vaatteet.

"On teilläkin tuttavia", Gerwan sanoi hieman naurahtaen, saaden Ionkin suunnalta aikaan pienen naurunhelähdyksen. Neito katsahti ulos ikkunasta, maailmaan jota hallitsi sateen jälkeinen raikkaus ja joka oli koristeltu auringon valossa hehkuvilla pisaroilla. Kaunis hymy nousi neidon kasvoille ja ajatukset karkailivat omille teilleen. Mietteiden vapaasta virrasta nousi esiin Raru, joka oli jäänyt yksin Ion kotiin. Eihän sillä raukalla ollut siellä edes ruokaa, kun neidolla ei ollut ollut tarjota mitään.

"Rakuna, meidän pitäisi varmaan palata takaisin Rarun luo, sillähän ei ole edes mitään ruokaa. Kiitokset paljon kaikesta avustasi, Gerwan, mutta pelkään pahoin ettemme voikaan ottaa yöpymistarjoustasi vastaan", Io sanoi, puhuen ensin Rakunalle ja sitten Gerwanille. Neito kohottautui ylös tuolistaan ja tarjosi kävelykeppiään parantajalle, joka kuitenkin kehotti häntä pitämään sen kunnes jalka parantuisi.
"Jos kuljemme sataman kautta, voimme ottaa sieltä kalaa Rarulle", Io ehdotti sinihiuksiselle ja linkkasi tämän vierelle, suikaten suukon tuon huulille. Itsekseen myhäilevä Gerwan käänsi katseensa melko selkeästi toiseen suuntaan.
"Ehkä teidän kyyhkyläisten on parempi päästä omaan rauhaanne", parantaja sitten naurahti.
"Pitäkää huoli toisistanne", mies vielä jatkoi lempeästi hymyillen.
"Pidä sinä huoli itsestäsi", Io vastasi, hänkin ystävällisesti hymyillen.

Rakuna kuunteli, kun Io lyhyesti ja todellakin fiksusti kertoi siitä, miten he olivat oikeastaan saaneet vammansa, tai no Rakuna haavansa ja Io sitten tuon jalkansa loukannut. Todellakin. Ne vartijat eivät olleet ymmärtäneet omaa parastaan. Palkkamurhaajan kanssa ei kannattanut mennä leikkimään ja sen kyllä pitäisi vartiosto tietää. Niillä pöljillä ei ollut edes mitään suunnitelmaa, jolla he olisivat saattaneet voittaa. No, ehkeivät ne omistaneetkaan aivoja, välistä tuntui pahasti siltä.

"Rakuna, meidän pitäisi varmaan palata takaisin Rarun luo, sillähän ei ole edes mitään ruokaa. Kiitokset paljon kaikesta avustasi, Gerwan, mutta pelkään pahoin ettemme voikaan ottaa yöpymistarjoustasi vastaan"
Rakunan kasvoille nousi hieman hämmästynyt ilme, mutta se vaihtui pian kauniiseen hymyyn. Raru. Niin tosiaan. Aika oli mennyt niin nopeasti ettei mies ollut edes omaa rakasta kissaansa muistanut. Raukka oli siellä ilman ruokaa, mutta kyllähän se nyt pärjäsi sen aikaa, mitä he olivat olleet poissa. Rakuna ei oikeastaan tiennyt kuinka paljon aikaa olikaan mennyt, mutta samapa kai se. Päivä kuitenkin oli vielä, siitä mies oli varma. Ilta oli saapumassa ehkä vasta jonkin ajan päästä.

"Jos kuljemme sataman kautta, voimme ottaa sieltä kalaa Rarulle"
Suukon mies sai jälleen tuntea huulillaan, ja tämä katsahti nopeasti harmailla silmillään myhäilevään Gerwaniin. Rakunan kasvoille nousi jälleen hymy. Hänen oli todellakin hyvä olla näiden kahden läheisensä kanssa. Hän ei kaivannut enää muuta, kuin Rarua.
"Ehkä teidän kyyhkyläisten on parempi päästä omaan rauhaanne"
Tämän kun parantaja sanoi, niin sinihiuksisen kasvoille nousi virne. Niinpä niin, tavanomaista Gerwania.
Kuitenkin jatkojen toivotukset Ion ja Gerwanin suunnalta toisilleen ja sitten oli Rakunan vuoro.
"Tulemme varmaan pian uudestaan käymään, silloin toivottavasti vahingoittumattomina", Rakuna sanoi hymyillen ja heilautti kättään hyvästiksi ja auttoi Ion oven ulkopuolelle, joskin neitonen kyllä selvisi jalkansa kanssa muutenkin hyvin.

"Ja sitten nokka kohti satamaa", Rakuna totesi hymyillen, kuitenkin päästessään Gerwanin portin luo, painoi tämä lämpimät huulensa Ion huulia vasten.
"Hyvä että muistit Rarun."