Päärynäpensas

//Ei päärynät ((kai)) pensaissa kasva, mut ''päärynäpensas'' kuulosti hyvältä . DD Anteeksi älyvapaa otsikko ^^''
Sever ryömiskelee tänne Räksänsä kanssa . D//

Puiden luomat sekalaiset varjot täplittivät Keskus-puiston vehreää nurmikkoa. Öiset kastepisarat kimaltelivat kuun kelmeässä valossa. Mikään ei tuntunut liikkuvan, oli kuin puistokin olisi nukkunut. Muutama yksittäinen, tummapukuinen lintu lehahti lentoon paksusta tammesta ja kaarsi hitaasti näkyvistä. Kirkkaat tähdet täplittivät tummansinistä pilvetöntä taivaankantta.

Kalpeaihoinen, vaaleahuiksinen haltiatyttö kiirehti kompastellen puiden seassa, kulkematta polkuja hän mutkitteli kostealla nurmikolla paljasjaloin juosten. Hän ei tuntunut tietävän, että öiseen aikaan yksin liikkuminen ei ehkä ollut niitä kaikista parhaimpia vaihtoehtoja. Kaksi lintua, pitkäpyrstöinen kvesaali ja hermostuneesti edestakaisin pyrähtelevä kolibri lensivät aivan hänen kannoillaan.
Hänellä oli yllään tahriintunut, punainen alusmekko. Hän ei näyttänyt välittävän siitä, että sen kaula-aukko oli venynyt huomattavasti alemmas, kuin missä sen olisi kuulunut olla. Hän puristi tiukasti käsissään vihreää päällysmekkoa, johon oli kietonut kuivuneen päärynän.

Ninni hengitti raskaasti, kun hän vihdoin pysähtyi hoippuen nuoren kirsikkapuun kohdalle ja lysähti polvilleen maahan puun runkoa vasten itseään tukien. Yskänpuuska ravisti hänen hentoa ruumistaan; hän oli jälleen sairastunut. Hän kyyhötti siinä pitkään aloillaan, saaden lopulta hengityksensä tasaantumaan. Vihreäpukuinen kolibri Tarda lenteli hätääntyneenä hänen ympärillään sirkuttaen kimeästi, pitkäpyrstöinen Alauda oli asettunut kirsikkapuun alimmalle oksalle.

Varovasti Ninni avasi käsissään pitelemänsä mekon laskokset ja otti käsiinsä pienen päärynän, sitä kostunein silmin katsellen. Miksi häntä syytettiin? Hän oli vain ottanut päärynän kadunvarrella seisseeltä pöydältä. Mitä hän teki väärin? Nehän olivat siinä kaikkien nähtävillä.
Ninni ei osannut käyttää rahaa. Hänellä oli siitä vain todella hatara mielikuva.
Kun hän oli ottanut päärynän, oli kojun takaa rynnännyt keski-ikäinen, naama punaisena huutava mies häntä kohti. Mies oli tarttunut häntä olkapäästä, jolloin tuo oli kaatunut henkeään haukkoen kylki edellä tomuiselle maalle. Ninni oli paennut paikalta.

Läheisestä pensaasta lehahti lentoon pieni lintuparvi, jotka hermostuneesti kaarrellen alkoivat pyörimään kirsikkapuun ympärillä. Ne tunsivat jonkinlaista yhteenkuuluvuutta Ninniin. Tarda, pienestä koostaan huolimatta, ajoi linnut urhoollisesti pois Alaudan varoittavan huudon säestämänä.

Ninni oli niin väsynyt. Hän ei päässyt kaupungista ulos, eikä hänellä ollut täällä mitään paikkaa, mihin piiloutua. Hän painoi kasvonsa käsiinsä ja hetken aikaa hänen kehonsa värähteli pidätettyjen nyyhkäysten voimasta. Hän nielaisi äänekkäästi ja huokaisi. Näin oli tarkoitettukin. Hänen kuuluikin kärsiä. Ehkä jossain muualla joku toinen ei kärsinyt, koska hän koki tuon tuskan sen jonkun puolesta. Tuskallinen ja kaihoisa hymy värisi hetken hänen ohuilla huulillaan.

//Sever raahaa Räksän mukanaan .DD
Päärynäpensas todellakin kuulostaa hyvältä<33//

Tummanpuhuva mies käveli Payonin öisiä katuja pitkin, kuun kelmään valon saattelemana. Repaleinen viitta heilahteli hienoisessa tuulessa, tummat silmät katselivat ympärillleen. Susi kulki hänen virellään nuuskien ilmaa, ei mitään erikoista. Puisto oli lähellä, sinnehän oli tämä nuorehko mies suuntaamassa. Tuskinpa siellä ketään edes olisi, niin ei soturiinkaan kiinnitettäisi huomiota.
Askeleensa kaikuivat hiljaisina, hetkeksi tuo seisahtui paikalleen. Joku lintu oli lehahtanut tammesta lentoon. Ei sen kummempaa. Kultahaltian hienoisen päivettynyt iho näytti kuun valossa hieman kultaisen vivahteiselta. Tämän lyhyehköt hiukset hielahtivat jälleen tuulessa.

Hän astui puiston kostealle nurmikolle paljailla jaloillaan. Hänen kenkänsä kun olivat niin rikki, ettei niitä kannattanut pitää. Pitäisi ostaa uudet, kun taas saisi rahaa. Susi vierellänsä pysähtyi, ja haisteli nyt ilmaa. Räksäkin pysähtyi, hän aisti jonkin olevan puistossa, joku muukin hänen ja Guiderin lisäksi.
"Mitä nyt? Haistatko jotain?" tämä kysyi hiljaa sudelta, joka siirsi ruskeiden silmiensä katseen isäntäänsä ja heilautti häntää. Ei ainakaan mitään vaarallista.
Soturi kyyristyi suden viereen ja taputti sen pörröistä karvaa, tarkastellen kuitenkin aistit valppaina ympäristöä. Jalat alkoivat turtua kylmänkosteaan ruohikkoon. Nyt Räksä toivoi, että hänellä olisi ollut edes ne rikkinäiset kengät.

Pian mies nousi kuitenkin ylös, jatkaen kulkuaan. Suipot korvat kuuntelivat koko ajan ympäristöä, ruskeat silmät arvioivat paikkaa. Ei mitään vaarallista ja hyvä niin. Miekkaa mies ei viitsisi nyt ottaa käyttöönsä, vaikka toinen kätensä sen kädensijalla lepäilikin. Räksän tumma asustus ei kovinkaan helposti näkynyt tummien puiden varjoissa. Se oli kuitenkin hieman nuhjuinen, eikä käsivarsiaan peittänyt hihat. Siinä oli ruskeaneri sävyjä ja kullan väriä.

Hän oli nyt kokonaan puiston suojissa. Edessään näkyi kirsikkapuu ja linnut lähtivät lentoon eräästä puusta, ja jäivät kaartelemaan tuon kirsikkapuun ympärille.
"Mit?" Räksä mietti ääneen, kuitenkin niin hiljaa, että vain susi vierellään kuuli sen.
Puun luona oli joku. Soturi otti muutaman askeleen lähemmäs puuta, haltian silmät tarkastelivat. Tyttö. Hentoinen, tyttö. Guider heilutti innostuneesti häntäänsä ja äännähti pienesti. Se oli selvästi innoissaan puun luona olevasta henkilöstä.

"Oletko kunnossa?" soturin varma, lämmin ääni kysyi. Räksän katse oli arvioiva, haltiako tämäkin tyttönen oli. Kuka ties? Hän yritti olla varovainen, jottei säikyttäisi tyttöä. Ruskeat silmät vilkaisivat nopeasti Guideria, jonka häntä yhä heilui. Susi oli istuutunut soturin viereen, ja katseli nyt nappisilmillään tyttöä puun luona.

Ninni ei olisi lainkaan huomannut haltiamiehen ja tuon harmaaturkkisen suden tuloa, ellei tarkkaavainen Alauda olisi häntä heistä varoittanut. Se päästi lyhyen, kimeän huudon ja hypähti ylemmälle oksalle pitkän pyrstösulat hentoisessa tuulessa taipuen. Tarda kiinnitti huomionsa kaksikkoon heidät huomattuaan. Lopettaen sirkutuksensa se teki nopeita pyrähdyksiä kirsikkapuun ympärillä, jääden aina välillä paikalleen lentämään. Se piti noita tarkasti silmällä.

Ninni kääntyi ympäri kuullessaan miehen kysymyksen. Tuon sanat olivat lämpimät, toisin kuin yleensä. Harvoin kukaan oli hänelle ystävällinen. Päärynä oli jo aijemmin vierähtänyt hänen sinervistä käsistään; nyt hän konttasi vetiset silmät laajeten puun toiselle puolelle tuota ja tuon pelottavaa sutta karkuun.
Sudet söivät lihaa. Ninni luuli tosissaan, että tuo eläin saattaisi hänet hotkaista. Hän tuijotti puusta kiinni pitäen tuota miestä hieman silmien alapuolelle, hän ei halunnut katsoa tuota silmiin.
''Olen'', hän vastasi takeltelevalla ja hiljaisella äänellä, vetäen kiireesti puun toiselle puolelle unohtuneen päällysmekkonsa luokseen. Ei ollut yllätys, että hän pakeni tuota ihmistä. Lisäksi hän tuota pelkäsi ja suhtautui tuohon epäluuloisesti, mutta päällimmäisin syy oli se, ettei hän halunnut tuota satuttaa. Hän ei itse osannut hallita voimiaan; joskus kipua ei aiheutunut ollenkaan, joskus se oli miltei lamauttavaa.

Ohut tuulenvire hulmutti hänen pitkiä hiuksiaan ja sai Tardan pienet höyhenet pörhistymään. Lintu piti tuota oikein edullisena, ja pörhisti untuviaan vielä enemmän näyttääkseen isommalta. Se tuijotti sutta tuolle uhitellen; luuli olevansa jotenkin parempi ja vahvempi.
Ninni liikutti käsiään puunrungolla, tietämättä, minne olisi ne laittanut. Hän laski katseensa alemmas suu epäröivästi raollaan; tilanne kiusasi häntä kovasti. Hän ei viitsinyt paeta, susi saisi hänet kiinni. Paremi vain suosiolla kohdata kuolema, jos niin kävisi. Hän veti hieman liian nopeasti henkeä, mikä käynnisti jälleen uuden yskänpuuskan. Hän takertui tiukemmin puun ohueen runkoon ja hengähti väsyneesti kohtauksen mentyä ohi.

//No juu, outoa tulee. -.- //

Tuo ruskeasilmäinen katsoi tyttöä hieman epäluuloisesti, mutta lempeästi. Räksä ihmetteli, kuka tämä oikeastaan oli, ja mikä tämä tyttönen oikeastaan oli? Uteliaisuus kumpusi sisältä, mutta mies ei viitsinyt olla tungetteleva, tyttö näytti pelkäävän muutenkin. Tämä oli mennyt toiselle puolen puuta ja vastasi ontuvasti kultahaltian kysymykseen, oliko tämä kunnossa.
Tyttö näytti todellakin pelkäävän. Räksä huokaisi hiljaa ja tyytyi hetken ajan vain tarkastelemaan toista. Ihan sievähän tämä oli, orpoko? Viha kouraisi soturin sydäntä. Jos oli orpo, niin saisivat vanhemmat hävetä, jättää nyt tyttö raukka yksin. Tytön yskintä kuitenkin palautti miehen tajunnan takaisin nykyisyyteen ja toinen kulmansa kohosi hivenen. Oliko tuo sairas?
"Et ole ihan kunnossa, kamala yskä" Räksä sanoi hiljaa, kuitenkin niin, että tyttö saattoi kuulla sen. Soturi piti katseensa tytössä ja kyyristyi maahan, kun oli ensin ottanut muutaman askeleen lähemmäs tyttöä.
"En tee sinulle pahaa", Räksä sanoi hiljaa, mutta aivan yhtä lempeästi kuin aikaisemminkin. Hän yritti parhaansa mukaan kohdata tämän toisen katseen. Käsi laskeutui alas miekan kädensijalta. Turha sitä oli siinä pitää, tyttöhän pelkäsi muutenkin ja ehkä vielä enemmän, jos kiinnittäisi huomion soturin miekkaan.

Guider oli huomannut nyt pörhistelevän linnun. Se nuolaisi huuliaan, ihan vain tuota siipiveikkoa kiusatakseen. Sen nappisilmät katsoivat koko ajan lintua. Mikä lie pörhistelijä tuokin oli, kuitenkin vain yksi suupalallinen, jos sitäkään. Eipä susi jaksanut pitkään kiinnostua pörhistelevät linnusta, ja sen sijaan tämä siirsi katseensa isäntäänsä joka oli ottanut muutaman askeleen edemmäs tyttöä, joka tuntui kiinnostavan Guideria hyvinkin paljon, muttei vihamielisesti. Susi ynähti kerran ja nousi seisomaan, mutta Räksä luodessa hieman pahoitteleva katse häneen, susi tyytyi jäämään paikoilleen, ja meni pian maate kylmään ja märkään ruohikkoon. Kaikke sitä joutuikin kestämään. Tylsyyden puutteessa tuo taas käänsi susimaisen katseensa pikkuiseen suupalaan ilmassa.

"Mikä on nimesi?" Räksä kysyi hetken päästä lempeästi tytöltä. Hän tahtoi auttaa toista, jos vain suinkin voi. Ilma ei ollut mikään kaikista lämmin ja hän varmaan itsekin kärsisi kohta vähintään nuhasta, ellei pikemminkin jostain kuumetaudista. Onneksi sorturin vastustuskyky oli matkojen saatossa kasvanut, mutta kyllä viirus saattoi hänetkin yllättää joku kaunis kerta. Jalkoja kyllä ainakin paleli, märässä ruohikossa seisominen meinaan. Mutta mies ei liikkuisi minnekkään tämän oudon tytön luota.

//Syytän uneliaisuuttani tästä kökköisyydestä -.-//

"Et ole ihan kunnossa, kamala yskä", tuo susimies sanoi Ninnin yskänkohtauksen mentyä ohi. Ninni säpsähti hennosti tuon sanat kuultuaan, ja kohotti hieman suurisilmäistä katsettaan. Tuon miehen suhtautumistapa häneen oli niin vieras Ninnille, ettei hän tiennyt, miten siihen suhtautua.
Päällimmäinen ajatus oli, ettei se ollut oikeutettua. Ei häntä kohtaan tarvinnut olla ystävällinen, jos tuo nyt ystävällisyyttä oli.
Ninni vaihtoi varautuneesti asentoaan miehen ottaessa muutaman askeleen häntä kohti ja kyyristyessä hänen eteensä.

Lähes vaistonvaraisesti Ninnin teki mieli paeta, mutta jokin esti häntä. Tuo mies hohkasi jonkinlaista lämpöä, joka piti häntä otteessaan. Jokin sanoi hänelle, että jos hän nyt pakenisi, hän jäisi paitsi jostain tärkeästä.

"En tee sinulle pahaa."
Jotenkin nuo sanat koskettivat Ninniä todella syvältä. Tuollaisia sanoja harvoin otliin hänelle sanottu, varsinkaan noin vakuuttavina.
Ninnin liikuttunut katse kohtasi hetkeksi tuon miehen ystävällisen katseen. Hänen silmänsä kostuivat ja hän laski katseensa kiireesti maahan. Hän kohotti kätensä kasvoilleen ja yritti niellä yli vuotaneet tunteensa. Yksi pieni kyynel valui hänen kätensä selkämystä pitkin ja jatkoi matkaansa hänen paljaalla käsivarrellaan, ennenkuin tipahti kosteaan heinikkoon hänen jalkojensa juureen.

Alauda laskeutui vastahakoisesti takaisin edelliselle paikalleen, kirsikkapuun alimmalle oksalle, ja kurottaen varovasti kaulaansa Ninniä kohden se päästi kurkustaan matalan, rauhoittavan äänen. Se aisti ninnin tunteet, ja yritti lohduttaa sitä. Linnut olivat Ninnin tuki ja turva.
Tarda pyrähti rävähtäen lentoon ohuelta oksaltaan suden lipaistessa lintua härnätäkseen huuliaan. Kolibri piti hetken uhittelevaa, sirkuttavaa ääntä ja laskeutui sitten takaisin yhtä oksaa korkeammalle kirsikkapuuhun. Se levitti uhmakkaasti pieniä siipiään ja pörhisti vatsahöyheniään. Urheasti se peitti pelkonsa pienen ulkokuorensa sisälle.

Ninni kohotti varovasti katseensa tuohon suteen, joka oli asettunut makaamaan yökasteen kosteuttamaan heinikkoon isäntänsä luotua siihen pahoittelevan katseen. Hän ei enää pitänyt sutta pelottavana, ehkä johtuen tuon miehen sanoista. Hän ei halunnut uskoa tuota uhaksi. Lisäksi hän jotenkin välitti tuosta sudesta, tietämättä miksi.

"Mikä on nimesi?" mies kysyi lempeällä äänellä. Ninni pyyhkäisi varovasti kämmenselällään silmäkulmaansa, ja koetti kohottaa katsettaan tuohon, muttei kyennyt. ''Ni... Ninni'', hän sai sanottua epävakaalla ja särkyvällä äänellä. Tuuli sai hänen vaaleat hiuksensa lepattamaan hentoisesti. Kuun heikko kajo heijasteli säteitään ruohonkorsiin takertuneista kristallinkirkkaista kastepisaroista.

//miten mulla on niin hölmö olo ku Ninni on nii outo . DDD //

Räksä katseli tummilla silmillään tuota pientä tyttöä puun juurella. Hän saattoi hetken aikaa katsoa tuota suoraan silmiin. Mies hymyili lempeästi, mutta ehkä hienoinen huolenhäivähdys näkyi tuon muuten niin lämpimässä ja tuikkivassa katseessa, kun tyttö alkoi kyynelehtiä.

Guider oli katsahtanut myös tyttöön ja nyt se vikisi pienesti. Susi aisti myös, ettät tyttöä piti lohduttaa, mutta eihän tuo karvainen otus viitsinyt paikaltaan lähteä, kun isäntä oli kieltänyt.

"Ninni", Räksä sanoi kuullessaan toisen nimen, ja maisteli nimeä suussaan.
"Se on nätti nimi", hän sanoi vielä perään ja hymyili ystävällisesti.
Soturin varma, kuitenkin niin tuikkiva katse, arvioi tuota nuorta tyttöä. Haltia tuo varmaan oli, muttei mies mennyt siitä ihan takuuseen.

Mies antoi katseensa kiertää tytön olemuksessa, tuon vaaleissa hiuksissa, sirossa, hentoisessa kropassa, ja siirtyihän noiden tummien silmien katse, myös muutamaan lintuun, jotka yläpuolella pörräsivät.
"Minä olen Räksä ja tämä on hyvä ystäväni Guider", soturi esitteli itsensä ja vihelsi sudelle, joka nousi heti häntä viuhuen pystyyn ja käveli kyyristyneen Räksän vierelle ja meni siihen makaamaan. Se haukahti pienesti ja näytti siltä kuin se jopa olisi hymyillyt tuolla pienelle tytölle.

"Hän on kiltti eikä tee pahaa. Guider, hän taitaa pitää sinusta", soturi puhui lempeällä äänellään ja katsoi tummilla silmillään sutta, joka katsoi korvat höröllä yhä tuota uutta tuttavuutta, Ninniä.

Tuuli heilutteli Räksän tummia hiuksia ja kuu sai ne näyttämään lähes kultaisilta. Miehen viitta heilahteli myös tuulen mukana aina välillä. Jalat alkoivat pikkuhiljaa turtua siihen kylmyyteen, joka tuli märästä ruohikosta. Miksi hän ei ollut viitsinyt ottaa edes niitä risoja kenkiään. Hänen pitäisi tosiaan ostaa uudet tai pian mies olisi vuoteen omana. Ja kipeäksi tuo ei todellakaan halunnut tulla. Se olisi vihonviimeinen tekonsa.

Kuitenkin mies päätti yrittää tutustua tuohon uuteen tyttöön, joka ei tuntunut aivan terveeltä, tämän yskästä päätellen. Miehen lempeä, lämmin katse siirtyi tutkailemaan ympäristöä. Vain tyhjä puisto, siellä ei liikkunut ketään enää siihen aikaan illasta, kiellon takia. Räksä taas vähät siitä välitti.

//Ääää!! Anteeksi kovasti tämä kökköisyys ja kamala teksti muutenkin .<<<//