Seuraava pysäkki!

//Tännepäin siis Scarlett sen Sámindan kanssa^^//

Odinin temppelit saivat nyt jäädä, sillä Baie oli ulos astuttuaan huomannut toisen paikan, jonne ehdottomasti halusi seuraavaksi. Se oli puisto, vaikkei intiaani sitä vielä tiennytkään.
Puisto oli täynnä ihmisiä ja silti se tuntui erittäin harmooniselta ja samallalailla rauhoittavalta paikalta, kuin temppelit. Baie näki pieniä lintuja maassa ja vanhat ihmiset heittivät niille pieniä paloja liepää.
Kovin ystävällistä, Baie tuumi. Hän asteli nurmisella maastolla ja oli kovin kiintynyt sen vihreyteen. Hänen vanhassa asuinpaikassaan, hiekkaisessa erämaassa tuskin näki ikinä mitään vihreää.
Baie nojasi kohti ruohikkoa ja kosketti sitä kummallakin kädellään. Sitten vasta hän muisti Sámindan. Hän katsoi taaksepäin ja huusi:
"Tule Sáminda, ihana paikka!" hänen leveä, pikkutyttömäinen hymynsä ilmestyi taas kasvoille.

Kuumuus oli sopivaa, lämmintä, ja auringon säteet laskeutuivat ihanasti kaupungin ylle pilvettömältä taivaalta Baien johdattaessa tällä kertaa Sámindaa seuraavaan paikkaan.
Sáminda virnisti nähdessään heidän tulevan puistoon. Niin, intiaani varmasti piti tällaisista paikoista. Tosin, ihmisiä oli jonkin verran kyllä liikkeellä...
Baie oli mennyt nurmelle ja huusi Sámindaakin mukaan.
Nainen nyökkäsi hymyillen ja ripein askelin saavutti Baien, joka nojasi kohti ruohikkoa ja kosketti sitä kummallakin kädellään.
"Taidat pitää tästä paikasta..."
Sáminda sitten kysäisi intiaanilta.
Ei siinä mitään, niin hän piti itsekin.

Baie nousi maasta, kun Sáminda liittyi hänen seuraansa.
"Pidän, pidän todella paljon." hän vastasi yhä aurinkoisesti hymyillen.
Baie katseli puistoon tulleita ihmisiä. Heistä ei kukaan ollut allapäin ja kaikki hymyilivät, joko erittäin näyttävästi tai sitten miltei huomaamattomasti. Täällä oli tosiaan todella mukavaa. Energia oli niin lämmintä ja positiivista, että se sai kenet tahansa puistoon käyvän hyvälle tuulelle.
Intiaani riensi taas ja tällä kertaa hän oli löytänyt kauniita kukkia. Ne olivat kaikki eri värisiä ja Baie oli lumoissaan niiden loistosta. Kaunis kukkameri oli täynnä daalioita ja hortensioita, ja Baie otti yhden ison, vaaleanpunaisen käteensä.
Hän kääntyi näyttämään sitä Sámindalle:
"Sáminda, katso miten kaunis!" hän huusi ihastuksissaan.
Mitään tällaista ei ollut erämaassa ja Baiesta tuntui, kuin hän olisi paratiisissa. Kuin hän näkisi vain unta.

Baie oli löytänyt puiston kukat ja poiminut yhden vaaleanpunaisen käteensä.
Sáminda nyökkäsi hymyillen Baien huudahdukselle ja tuli sitten tämän luo.
"Teen sinulle seppeleen"
hän ilmoitti.
Sáminda keräsi kukkia syliinsä istuuduttuaan pehmeällä nurmelle. Hän alkoi sitoa kukkia varsistaan kiinni toisiinsa ja pikkuhiljaa niistä alkoi kehittyä daalio-hortensina seppele, jossa oli mitä eksoottisempia ja erilaisia värejä.
Minuuttien aherruksen jälkeen seppele ole valmis. Sáminda hymyili ja asetti sen Baien päähän. e sopi siihen kuin nenä kasvoihin.
"Mitäs pidät?"
Sáminda hymyili.
Hän löysi taskustaan pienen peilin, ja näytti sitä Baielle. Siitä hän saattoi nähdä, kuinka seppele loisti hänen päänsä päällä.

Intiaani katseli tutkien ja innostuksesta sekaisin, kun Sáminda kasasi kukista kokoon seppelettä. Hän katsoi tarkkaan, miten kaikki tapahtui ja kun Sáminda sai seppeleen valmiiksi Baie otti sen ilolla vastaan. Ja nyt hän itsekin osaisi tehdä seppeleen jolle kulle, sillä niin tarkkaan hän oli prosessia seurannut.
Intiaani heitti kasvoilleen leveän hymyn saadessaan kukkaseppeleen päähänsä. Hän pystyi haistamaan kukkien tuoksun, ja se oli todella makean hajuista.
Peiliä intiaani ei ollut ennen nähnytkään, saatikka katsonut omaa kuvaansa sellaisesta. Siksi hän alkuun säikähti nähdessään itsensä peilistä. Kyllä Baie tiesi, miltä hän itse näytti, muttei koskaan ollut päässyt katsomaan itseään näin tarkasti.
Intiaani kosketti peilin pintaa ja tuijotti omiin silmiinsä. Sitten hän näki kukkaseppeleen ja kuinka kaunis se olikaan hänen päässään.
"Se on ihana, kiitos Sáminda." Baie kiitti, tuijottaen yhä itseään peilistä.

Sitten saapui puistonvartija, joka kiiruhti naisten luokse samalla huutaen:
"Hei, ei niitä kukkia saa kerätä, ne on istutettuja!"
Baiesta tuo näytti vain ilkeältä, vihaiselta mieheltä, joka tuli tahallaan pilaamaan heidän mukavaa päiväänsä. Intiaani ponkaisi pystyyn ja jäi seisomaan jykevästi puistonvartijan tallustaessa ripeää vauhtia yhä heitä kohti.
"Ei noita saa repiä", vartija ilmoitti osoittaen kukkia, joita Baie oli ihaillut ja joista Sáminda oli hänelle tehnyt seppeleen. "Jos haluatte kerätä kukkia, menkää tuonne sivummalle. Sieltä saa ottaa kuinka paljon haluaa." Sitten vartija oli aikeissa ottaa "kielletyistä" kukista tehdyn seppeleen intiaanin päästä, mutta Baiepa nakkasi miehen käden sivummalle ja löi tätä samalla puolustavasti rintaan.
"Se on minun.." intiaani sanoi uhmakkaasti. Puistonvartijan tokennuttua iskusta hänen kasvoilleen levisi puna, eikä se ollut mikään nolostunut puna, vaan erittäin vihainen puna.

//Ja puistonvartijan hittailu täysin sallittua ^^//

Baie näytti tykkäävän Sámindan tekemästä seppeleestä. Baie kiitti ja Sáminda vastasi hymyllä takaisin. Baie näytti ihmettelevän kuvaansa peilistä. Sáminda naurahti tälle pienesti, totta kai hän ymmärsi että intiaaneilla tuskin oli takataskuissaan minkäänlaisia peilejä.
Sámindan äiti oli opettanut tytärtään tekemään tuollaisia seppeleitä. Niin, silloin kun Sáminda oli vielä ollut kotona. Silloin kun hän ei ollut eronnut vanhemmistaan veljensä kanssa ja lähtenyt koulutukseen kauas pois. Silloin, kun Sáminda oli vielä ollut turvassa.

Sáminda heräsi mietteistään kun puistonvartija tuli paikalle ja alkoi räyhätä tytöille kun nämä olivat kiskoneet istutettuja kukkia. Baie oli ponkaissut pystyyn. Samoin teki Sáminda. Vartija yritti kiskaista seppeleen intiaanin päästä mutta Baie puolustautui llyöden tätä rintaan. Vartija hermostui, mutta Sáminda puuttui peliin.
"Luuletko sinä että saat nuo seppelekukat istutettua uudestaan?!" hän huudahti vartijalle ja naisen sormet hipoivat miekan kahvaa, vaikkei hänellä ollut aikomustakaan hyökätä.
Vartija ei sanonut mitään, punastui vaan entistä enemmän.
"Pystytä kyltti jos et muuta keksi, minä ainakin otan kukkia mistä haluan jos en näe niissä kenenkään omistuslappua!" Sáminda jatkoi. Häntä alkoi kismittää tuo punaisena hehkuva mies.

Vartija oli erittäin vihainen, hän tunsi punan naamallaan jo itsekin. Mutta virkamies kun oli, hän ei halunnut aiheuttaa enempää häslinkiä. Varsinkin, kun puisto oli näin täynnä ihmisiä, jotka kaikki nyt katsoivat heitä kolmea. Ja oli punatukkainen tyttö perustellut kantansa kehuttavasti. Ehkä heidän pitäisi pystyttää informoivia kylttejä, eivät kaikki tienneet, että juuri nämä kukat oli istutettu.
"No, annan asian tällä kertaa olla, mutta nyt te tiedätte. Jos näen teidän vielä repivän näitä istutettuja kukkia, saatte siitä ansion mukaisen rangaistuksen." tyytyi puistonvartija sanomaan ja sitten hän toivotti hyvää päivänjatkoa ja lähti uudestaan kierrokselleen.
Baie katseli vartijan kävelyä poispäin ja katsoi sitten Sámindaan.
"Miksi hän halusi seppeleen?"

Sámindan ja Baien onneksi vartija tyytyi vaan uhkailemaan ja lähtikin sitten pois päivänjatkot toivottaen. Sáminda ei vastannut siihen millään tavalla. Hän kääntyi katsomaan intiaani vastaten kysymykseen:
"Minä en tiedä", hän sanoi hiljaa ja kohautti olkapäitään. Seppele oli vähän kärsinyt, muttei se ollut mennyt kokonaan rikki, onneksi. Ja jos olisi, puistonvartija olisi väsännyt Baielle uuden, täysin samanlaisen.
"Onneksi emme joutuneet pahemmin vaikeuksiin"
Sáminda vielä kommentoi. Hänen isänsä ei olisi pitänyt siitä, että hän joutuu vaikeuksiin ja nolaa tämän kokonaan.

Baie tunsi jonkinlaista voiton tunnetta, kun puistonvartija oli lähtenyt ja hän oli saanut seppeleen, josta he olivat käyneet pientä kärhämää. Baie tulisi kantamaan seppelettä päässään ylpeänä saavutuksestaan (vaikkakin pienestä sellaisesta) varmasti koko loppupäivän.
Baie astui askeleen verran eteenpäin ja katseli puiston kaikkia ihmisiä. Hän olisi voinut tuijotella heitä aina siihen asti, kunnes yö tulisi ja ihmiset kaikkoaisivat. Mutta sitten hänelle tuli muuta ajateltavaa.
Hiljaista murinaa ja kurinaa nimittäin alkoi kantautua intiaanin mahasta ja hän loi pienen silmäyksen Sámindaan.
"Nälkä.." tuo kommentoi ja pisti kädet mahansa päälle.
Koko päivänä ei ollut tullut syötyä mitään ja viimein se vatsa hänelle siitä ilmoitteli. Baie toivoi, että Sáminda osaisi kertoa paikan, josta saada jotain suuhun pantavaa. Pitkin päivää Baie oli nähnyt ihmisiä istuskelevan kivetyksen reunalla, penkeillä tai suihkulähteellä syömässä jotain pientä.
"Mistä löytää ruokaa?" intiaani kysyi alahuultaan purren.

//Anteeksi, oli koeviikko//

Intiaani kertoi olevansa nälkäinen puistonvartijan lopulta lähdettyä kokonaan. Sáminda oli kyllä kuullut vaimean mahan murinan, muttei ollut kommentoinut mitään. Baie kysyi paikkaa, josta löytyisi ruokaa. Sámina hapuili ympärilleen. Ihmiset napostelivat siellä täällä sitä sun tätä. Sitten Sáminda sai idean.
"Torilta löydämme varmasti jotakin sinulle sopivaa", hän sanoi tälle hymyillen ja osoitti sormellaan kivikkoista tietä, joka veisi lähellä olevalle Kylän torille. Muuta paikkaa hän ei keksinyt, eikä Sámindalla ollut edes varaa mihinkään suureen.
Hän lähti kävelemään nurmelta tielle vilkuillen vielä muutamia ihmisiä, jotka tuijottivat. Sáminda mulkaisi heitä pahasti, jolloin hekin vihdoin käänsivät katseensa.
"Mennäänkö?"

"Mennään." vastasi Baie hymyillen ja tuli Sámindan vierelle, kun he lähtivät matkalle hakemaan ruokaa.
Yllätyksenä Baielle tuli, että ihmiset antoivat jotakin vastineeksi siitä, että saivat ruokaa. Ja senkin Baie huomasi, että kaikilla näytti olevan jotain kiiltävää ja kilisevää, minkä sitten vaihtoivat ruokaan. Mitä enemmän kilisevää sitä enemmän sai. Sitten intiaani tuli ajatelleeksi, ettei hänellä ollut tuollaisia ohuita, kiekontapaisia mutta paljon pienempiä. Olisiko hänen siis edes mahdollista saada ruokaa.
"Mitä on tuo kiiltävä esine, jota ihmiset vaihtavat ruokaan?" Baie päätti kysyä, sillä eihän hän sitä muutoin saisi selville.
Pian intiaanin huomion kuitenkin vei yhdellä kojulla myytävät, vihreät ja pyöreät pallot. Hän riensi kojun luokse ja raikas tuoksu kiri hänen nenäänsä. Tuo oli ehdottomasti jotain, mitä hän halusi maistaa, sillä ruoaksi hän sitä oletti niin hyvän hajun perusteella. Kojun myyjä puhui iloisesti hymyillen:
"Neiti tuli oikeaan paikkaan. Täältä löytyvät parhaimmat vihreät omenat koko Payonissa!" Baie tuijotti vuoroin myyjää ja vuoroin tämän omenoita.
"Vihreät omenat.." sitten hän katsoi anovasti Sámindan suuntaan. Voisikohan hän saada sellaisen.

Baie vastasi myöntävästi Sámindan ehdotukseen ja he lähtivät hakemaan oitis jotain purtavaa. Baie kysyi sitten, mitä oli tuo jota vaihdettiin ruokaan.
"Se on rahaa", Sáminda sanoi ensin lyhyesti.
"Jos sinulla on paljon rahaa, saat enemmän ruokaa. Jos taas omistat vain muutaman kolikon, saat hyvin vähän herkkuja", hän jatkoi samalla kun he tulivat kojujen täyttämälle kadulle.
Baie kiiruhti omenakojun luo, Sáminda tuli hymyillen perässä. Baie kysyi epäsuorasti, voisiko hän saada vihreän omenan. Sáminda nyökkäsi ja osti heille molemmille yhden. Hän antoi kolikot myyjälle joka hymyili iloisesti ja toivotti hyvää ruokahalua.
Sáminda ojensi toisen omenan Baielle, ja toisesta hän haukkasi itse palasen.
"Minne sinä haluaisit nyt mennä?" hän kysyi sitten.

Baie katsoi kuinka Sáminda antoi pari kolikkoa omenakojun myyjälle ja vastineeksi Sáminda sai kaksi niitä vihreitä omenoita. Hän otti oman vihreän omenansa vastaan ja puraisi hyvin pienen palan. Se maistui todella hyvälle ja pian Baien oli pakko maistaa sitä uudelleen. Kerta toisensa jälkeen hän otti uuden palan ja joka kerran se maistui paremmalta.
Sáminda kysyi, halusiko Baie nyt jatkaa matkaa jonnekin muualle. Oli vaikea sanoa, minne kun ei tuntenut paikkoja vielä niin hyvin. Mutta olihan tori ja kaikki kojutkin todella mielenkiintoisia. Miksei sitä voisi tänne jäädä kiertelemään.
"Täälläkin on mukavaa. Jäädäänkä vähäksi aikaa tänne?" hän sitten ehdotti ja puraisi ison palan jo puoliksi syödystä omenastaan, joka oli ehdottomasti parasta, mitä hän oli maistanut ja vei hyvin myös hänen näläntunteensa.

Baie kertoi viihtyvänsä juuri siellä missä he olivat. Sáminda hymyili tälle ja nyökkäsi, hänelle kun loppujen lopuksi oli ihan sama, missä he kiertelivät. Nenään kävi ruokien tuoksu ja jostain kuului jonkun katusoittajan piristävää musiikkia. Kaverukset kulkivat pitkin kivitietä. Sáminda oli vaipunut ajatuksiinsa kun hän seurasi ostoksilla olevia ihmisiä.
Pian hän näki kojun jossa myytiin koruja. Kaikenlaisia; käsiin, kaulaan ja nilkkaan sekä sormiin. Sáminda kokeili pussia lanteellaan, siellä oli vielä yksi kolikko.
"Odota", hän sanoi Baielle ja kiiruhri kojun luo. Hän osti sieltä kaulakorun, jossa oli puolikuu. Naru ole tehty helmistä. Se oli ollut uskomattoman halpa vaikka oli noin hieno.
Sáminda asetti sen Baien kaulaan.
"Muisto minusta", hän virnisti.

//Olen poissa ensi viikon perjantaihin//

Baiesta kojut olivat aivan mahtavia. Täynnä mitä erikoisempaa tavaraa, hyvin kauniita kukkia ja herkulliselta tuoksuvaa ruokaa. Baie pysähtyi tutkimaan lähes jokaista kojua ja myyjät näyttivät hyvin tyytyväisiltä, että edes joku pysähtyi ihastelemaan heidän myytäviään.
Baiella riitti myöskin kysyttävää:
"Mitä tämä on? Mistä sinä olet tällaisia saanut? Onko tuo syötävää?" ja kysymyksiä syntyi koko ajan lisää, sitä mukaa kun Baie näki taas jotain erikoista, mitä ei ollut eläessään nähnyt.
Myyjät olivat näin kauniina päivänä niin tyytyväisiä, ettei heistä melkeinpä ketään haitannut, vaikka ulkomaalaisen näköinen tyttö kyseli tyhmiä. Heistä se oli oikeastaan melko huvittavaakin.
"Odota", sanoi Sáminda ja Baie jäi odottamaan keskelle torikujan valtavirtaa, joka koostui tungettelevista ihmisistä.
Pian nainen saapui tuoden mukanaan jotain, jonka hän asetti Baien kaulaan. Puolikuu.. Baie kuiskasi ja katseli korua sormissaan. Intiaanin kasvot leivisivät räikeään hymyyn ja hän syöksähti halaamaan Sámindaa.
"Kiitos, kiitos, kiitos! Tämä on hyvin kaunis." Baie kiitteli rutistellen punatukkaista naista.