Tuulenpuuskia

Ensimmäinen peliviestini, joten laatu on, mitä on. Kaikki pelaajat ovat enemmän kuin tervetulleita mukaan (:


Prilla istahti puiston penkille nenä hieman pystyssä ja katseli halveksuen ympärilleen. Hän oli harvoin liikkeellä yksin, mutta tänään hänen kamarineitinsä, kuten Prilla tätä vanhanaikaisesti nimitti, oli sairastunut. Ja ystävät juhlissa, joihin häntä ei ollut kutsuttu!

Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, mutta Prillan mieliala oli synkkä kuin sadepäivä. Hän oli nolannut itsensä aamulla, ja se oli melkein pahinta, mitä Prilla tiesi.

Kaikki oli alkanut siitä, kun Prilla oli tuntenut itsensä rumaksi herätessään, ja kaivannut itsetuntoa kohentavaa kehumista. Etenkin, kun hän tiesi ystäviensä pääsevän muutamien tuntien päästä juhliin, joihin hän ei jostain ihme syystä ollut saanut kutsua.
Joten hän siis oli pukeutunut lempimekkoonsa (joka oli röyhelöinen melkein mauttomuuksiin asti ja johon kuului leveälierinen hellehattu) ja lähtenyt etsimään sopivaa miestä kehumaan häntä. Eräs isän ystävä oli sattunut olemaan vieraisilla, melko nuori ja komea mies, ja Prilla oli mielistelevästi hymyillen kävellyt tätä kohti. Ja kompastunut! Häpeissään hän oli kömpinyt ylös ja syöksynyt pihalle.

Puistoon kävellessään hän oli päättänyt hankkia lohdutukseksi itselleen uuden puvun. Nyt hän oli jo hieman rauhoittunut ja alkanut uskoa, ettei isän ystävä ollut ehkä edes huomannut häntä.

Vaikka ilma oli lämmin, tuuli puhalsi välillä voimakkaana. Eräs erityisen voimakas puuska tarttui Prillan hattuun ja lennätti sen ilmaan. Prilla päästi pienen huudahduksen ja juoksi hattunsa perään. Jos Prilla olisi pysähtynyt ajattelemaan, hatun perässä juokseminen olisi ollut hänestä naurettavaa, mutta sillä hetkellä hän ajatteli vain kallisarvoista hattuaan maineensa sijasta. Niinpä hän juoksi puuskuttaen ja yritti tarrata hattuunsa.

Hei, tulen pelaamaan kanssasi kun olen saanut hyväksynnän hahmostani, toivottavasti jo tänä iltana

Joten pyytäisin, ettei kukaan veisi tätä paikkaa minulta, kiitos! =)

Kevin käveli rauhallisin, mutta varmin askelin puiston kaakkoisossassa. Siellä oli kauhea meteli. Keviniä ei kuitenkaan se häirinnyt, sillä hän oli tänään niin iloisella tuulella.

Leveä hymy kasvoillaan hän tervehti ihmisiä, millon milläkin tavalla. Toisia kätteli toisia taas meni taputtamaan selkään.

Kevin kävli yhä varmemmin ja suoristi vähän selkäänsä.

Kevin huomasi yhtäkkiä, kun jonkun hattu lensi ja kaunis nuori nainen juoksi sen perässä.
Hän otti muutaman juoksuaskeleen sitten kolmanen ja neljännenkin ja olikin jo hatun luona.

"Ole hyvä", Kevin sanoi naiselle ojentaessaan hattua.


//Joo tota nii.. Tästä tuli nyt aika lyhyt, mutta näin ensikertalaiseksi se saa luvan olla tarpeeksi pitkä =) //

//Sinisiipi hyppää mukaan rooliin, jos vain teille sopii :'D
Ailime, kyllä sinä saat roolistasi ajallaan pidemmän (: Ei mitään kiirettä, kyllä se siitä lähtee.//

Sinisiipi hyppelehti erityisen onnellisesti kaupungin puistossa, päivällä, mikä oli erittäin harvinaista. Hän kuunteli tarkasti muiden puheita ja yritti saada tuntumaa, ketä oli paikalla ja mitä he tekivät. Sinisiipi korjasi huiviaan, joka peitti hänen tulehtuneet sokaistuneet silmänsä maailmalta. Kädessään olevan päivänvarjon hän oli levittänyt auki ja suojautui täten auringon valolta.

Sinisiipi kuuli aivan vierestään jonkun kompastuvan. Kuului naurua ja nopeaita askelia pois päin. Sinisiipi hymyili ivallisesti. Joku oli tainut juuri kaatua maahan makaamaan. Ajatus maassa makaavasta vammautuneesta vaanista sai Sinisiiven entistä hilpeämmälle tuulelle.

Hän hahmotti olevansa nyt määränpäässään. Kun hän koitti kädellä lähellä olevaa puuta, se tuntui paksulta vaahteralta. Sinisiipi ponkaisi ilmaan ja sätki kovin. Pienet surkastuneet siivet antoivat hiukan apua ja Sinisiipi sai sopivan otteen puusta. Hän istuutui rennosti puun runkoa vasten tukevalle oksalle ja kuunteli. Puun alla istui nyt todennäköisesti rakastunut vaani pariskunta. He suunnittelivat perheen perustamista ja pientä omakotitaloa kaupungin laidalla.
Samassa puussa, jossa Sinisiipi nyt istui, hän kuuli kahden linnun laulavan. Ne sirkuttivat toisilleen rakkauslauluja suoraan sydämestä. Taisi olla jokaisella kevättä rinnassa, kieltämättä.

Sinisiipi nosti hennon kätensä ja hieraisi silmäänsä. Sitä koski epämukavasti, mutta samalla siihen kuttitti kaameasti. Hän ei saisi raapia sitä, mutta jokin hänet aina pakotti. Sinisiipi ymmärsi vasta nyt, että hänen päivänvarjonsa oli edelleen hänen kädessään. Miltäköhän hän näytti ihmisten silmissä? Taatusti hirveältä, ajatella, aasa istumassa päivänvarjonsa kanssa puussa sokeana kuuntelemassa muiden keskusteluja. Häpeissään Sinisiipi sulki varjonsa. Auringon kirkas valo osui hänen kasvoihinsa. Se lämmitti kovin epämukavasti. Mistään ei näyttänyt tulevan pientä viilentävää tuulahdusta kasvoille. Ilma oli ollut jo monta päivää samanlainen, yhtä kuiva ja kuuma. Sinisiipi ei vain voinut sietää Payonin takkuilevaa ilmastoa ja avasi viuhkansa. Tuntui, kuin hänellä olisi ollut kädessään puoli omaisuutta päivänvarjosta viuhkaan!

Nyt häntä nolotti. Sinisiipi laskeutui puusta nopeasti ja siisti vaalean sinistä asuaan. Hän survaisi viuhakansa vyölleen ja avasi varjonsa uudestaan vastenmielisenä. Samassa varjoa päin lennähti jokin kuva, mutta silti pehmeä. Hattu! Kevin kaappasi sen Sinisiiven nenän edestä ja ojensi sen ollekin. "Anteeksi, mutta kuinka ihmeessä saatoitte olla noin röyhkeä ja heittää minua hatulla! Pahoittelen, mutta minä en ole mikään koripallokori! Minä olen Sinisiipi Vihersiiventytär, ellette sattumoisin voineet huomata asiaa! Häipykää edestäni." Sinisiipi ärjäisi kovaa. Miten joku uskalsikaan leikkiä puistossa jonkun hatun kanssa heittelemällä sitä viattomien kaunottarien päivänvarjoja päin! Päivä oli alkanut huonosti, huonommin, kuin edellinen..*

Toki sopii =)


"Anteeksi vain", Prilla kivahti närkästyneenä, "mutta ei sinua kukaan ole hatulla viskonut! Inhottava tuuli kaappasi sen päästäni ja tämä ystävällinen herrasmies otti sen kiinni puolestani." Hän soi Kevinille hymyn ja mulkaisi sen jälkeen Sinisiipeä. Kuinka tuo keijunrääpäle kehtasi olla noin töykeä? Tämä oli ilmeisesti sokea, mutta Prilla ei tuntenut sääliä, vaan painoi hatun päähänsä ja nosti leukansa hieman tavallista korkeammalle.

Kädet puuskassa Prilla astui hieman sivummalle, jotta Sinisiipi pääsisi ohi. Samalla hän vilkuili Keviniä. Mies oli varsin komea, Prilla arvioi tämän hieman itseään vanhemmaksi. Mutta se oli vain plussaa, hän ei ollut kiinnostunut lapsellisista nulikoista. Mies kuitenkin näytti jotenkin tutulta ja Prilla arveli nähneensä tämän aikaisemminkin. Kumma kyllä hän ei muistanut missä.

Kevin antoi ystävällisesti tietä keijulle, ja käänsi katseensa Prillaan. Hän huomasi heti, ettei tämä ollut tunnistanut häntä, vaikka he olivat lapsina olleet ystäviä.

Kevin lähti kävelemään puistossa ja sattui lammen luokse. Siellä ei ollut juurikaan porukkaa. Hän kaivoi taskustaan kolikon aikeenaan heittää se veteen. Hänellä oli siihen oiva syy, hän nimittäin toivoi saavansa Prillan pitämään itsestään. Varmistettuaan ettei kukaan katsonut, hän heitti kolikon ja teki toivomuksen.

Kolikon vajottua pinnan alle Kevin kuitenkin hymähti taikauskoiselle teolleen. Ei hän oikeastaan edes ollut taikauskoinen. Lammessa oli kuitenkin jotakin salaperäistä. Hän istahti lammen reunalle ja hymyili ohikulkevien pikkupoikien höpsöille puheille.

Sinisiipi kuunteli Priellan selitystä kasvoillaan "arvokas ilme". Hän
hymähti naisen jutuille tuulesta, joka todellakin välillä puhalsi rajusti. Sinisiipi nyökkäsi, aivan kuin olisi hyväksynyt häntä kohtaavan vääryyden ja astui Priellan ja Kevinin ohitse.

"Julkeita nuorukaisia", hän tuhahti heille ja astui parilla suurella askeleella kauemmas. Aurinko paistoi edelleen kirkaana taivaalta, hellelukemisa tultaisiin taatusti iltapäivällä rikkomaan. Sinisiipi asetteli päivänvarjoaan hieman paremmin ja istahti läheiselle penkille. Hän kuunteli jälleen ääniä ympäriltään. Samalla hän tiesi, että joku mulkoili häntä paheksuen. Hän yritti aistia, mistä suunnasta katse tuli. Samasta suunnasta kuin äsken!

Tuohtuneena Sinisiipi nousi penkiltä ja yritti etsiä Priellan eteensä. Viimein löydettyään nuoren naisen hän tiuskaisi sille: "Miksi ihmeessä jaksat tuojottaa minua! En ymmärrä teitä nykynuoria. Olen aasa, en mikään ruipelo vaani, kuten sinä todennäköisesti olet. Pyydäthän anteeksi, heti!" Sinisiipi ei ollut nähnyt, kuka häntä oli tuijottanut, mutta hän tiesi, että vain Priellalla olisi motiivi tähän ilkeään toljotukseen.

Hahmoni kutsumanimi on Prilla, ei Priella =)


Prilla hätkähti Sinisiiven hyökkäävää käytöstä. Hetken päästä hän oli kuitenkin vähintään yhtä raivoissaan kuin tämäkin. Sinisiipi kävi hetki hetkeltä hävyttömämmäksi ja äksymmäksi ja Prillan olisi tehnyt mieli sanoa tälle suorat sanat. Hänen käyttäytymiseensä ei kuitenkaan ollut kuulunut suuttumuksen näyttäminen muille sitten raivonpuuskien, joita hän oli lapsena saanut. Niinpä hän sanoi hillityn arvokkaasti:
"No voi anteeksi, jos olen loukannut arvon rouvan tunteita."

Prilla tiesi kyllä, ettei keiju voinut olla kovin vanha, mutta tämän puhe nykynuorista kuulosti hänen korvissaan aivan vanhan mummon jäkätykseltä. Ja se ärsytti häntä kovin.

Tuuli meinasi jälleen napata Prillan leveälierisen hatun, joten hän piteli siitä käsillään kiinni. Samalla hän ihmetteli, miten Sinisiipi oli huomannut tämän katselevan, jos kerran oli sokea. Ajatukset risteilivät hänen päässään. Ehkä keiju vain teeskenteli sokeuden ja oikeasti näki huivin läpi! Ei, luultavasti tämän aistit vain olivat kehittyneet tavallista paremmiksi korvatakseen näkökyvyn puuttumisen.

Kevin muisteli lammen äärellä lapsuuttaan. Sitä aikaa, joilloin hän oli niin rakastunut Prillaan. Tällä oli ollut suhde erään aatelispojan kanssa.
Kevinillä ei ollut mitään mahdollisuuksia Prillan suhteen, hän joutui tyytymään pelkkään ystävyyteen, jos siihenkään.

Samassa hän huomasi, kuinka Prilla ja Sinisiipi ilmeisesti riitelivät etäällä. Hän nousi ylös ja tähyili heitä hetken, ennen kuin päätti mennä paikalle sovittelemaan tilannetta.

Kevin käveli melko hitain, mutta varmoin askelin heidän luokseen ja kuuli Prillan sanat: ""No voi anteeksi, jos olen loukannut arvon rouvan tunteita."
"Onko teillä jokin ongelma", Kevin kysyi miellyttävällä äänellä katsoen sekä Sinisiipeä, että Prillaa.


// Anteeksi tämä pituus =S =) //

//Ai, sorry (.
Tsihiih.. arvasit Sinisiiven salaisuuden 8D//

Sinisiipi katseli väsyneesti Prillaa. "Ensi kerralla saat luvan tietää, kuka oikein olen" hän kohotti etusormensa ja tökkäisi sillä Prillaa rintakehään. Samassa typerä Kevin ilmestyi kuvaan. "Onko teillä jokin ongelma?" se kysyi yrittäen kuulostaa Sinisiiven mukaan kovinkin ritarilliseltä Prillan edessä.

"Ei tässä mitään ongelmaa ole, kaikki on hyvin." Sinisiipi yritti nostattaa hymyn huulilleen, mutta se muuttui pikemminkin irvistykseksi. Hän vilkaisi vielä Prillaan päin. "Ensi kerralla saat luvan tietää, kuka olen!" Sinisiipi kuiskasi, tönäisi Kevinin tieltään pois ja kääntyi omahyväisenä tieltä viherikölle.

Kerrankin hän saattoi tunnustaa itselleen, että hän oli onnistunut jossakin täydellisesti. Mutta entä se Prillan ilme? Miksi hän oli katsonut Sinisiipeä niin arvostelevasti, kun hän oli ilmaantunut uudestaan paikalle. Ei kai hän vain tiennyt.. Njaa. Hän olisi taatustikin niin typerä, että ei ymmärtäisi Sinisiiven todellista näön tilaa; silmät olivat vain tulehtuneet poahasti hänen äitinsä heitettyä niihin hiekkaan. Silmiä ei oltu koskaan saatu ennalleen, miksi Sinisiipi keksi loistavan idean ilmoittaa kaikille olevansa sokea ja läntätä läpinäkyvän tumman huivin silmilleen.

//Taidan vetäytyä pelistä pois, koska vastauksia tulee aika harvaan..
Jatkakaa te toki.//