Siipirikon viimeinen sävelmä

//Pipsua ja Segretoa kaipailen//

Oli puolipilvinen, mutta lämmin päivä Payonissa. Keskus-puistossa kävi useita olentoja viettämässä päivää, piittaamatta taivaan harmaudesta. Omalla tavallaan jokainen päivä oli kaunis. Viime yönä oli satanut rankasti, joten maa oli yhä kostea ja viimeiset sadepisarat tipahtelivat alas valtavien puiden lehdiltä. Linnut lauloivat iloisia laulujaan pesillään ja kaivoivat maassa ruokaa itselleen ja poikasilleen. Mutta eräs lintu ei laulanut, eikä lentänyt. Pienikokoinen, musta lintu makasi maassa piipittäen hiljaiseen ääneen - tietäen kuolemansa olevan lähellä. Odottaen, että joku päästäisi sen tuskistaan.

Kompassi - Hopealuodin uskollinen kapteeni - oli eksyksissä. Hän oli ollut jälleen etsiskelemässä Njordin satamaa, mutta uudessa kaupungissa hän oli jälleen eksyksissä. Yhtäkkiä hän olikin löytänyt itsensä Keskus-puistosta miettimässä, minne päin mennä. Lopulta hän oli päättänyt kiroillen tehdä siellä kierroksen, kun kerran sinne oli päätynyt. Merirosvo kuljeskeli pikkukiviä potkien ympäri puistoa, tuhahdellen iloisille olennoille jotka olivat viettämässä päivää siellä. Hän ei edes ymmärtänyt, miksi sellaisena päivänä voi olla ulkona. Hän kaipasi omaan laivaansa, hyttiin mietiskelemään.

Kun hän potkaisi jälleen kiveä, kuului sellainen ääni jota hän ei tosiaan ollut odottanut kuulevansa. Pieni vingahdus, kituvan eälimen ääni. Pura hyökkäsi maata kohti, mutta vaaleatukkainen mies otti otuksen kiinni ennen kuin tämä hyppäsi linnun kimppuun tappaakseen tämän. Vastoin luonnettaan, hän huomasi tuossa jotain säälin aihetta.

Kompassi polvistui maahan töllistelemään sitä näkyä. Pieni lintu, nyt lentokyvytön ja lauloi omaa viimeistä sävelmäänsä. Kuoleman sävelmää. Jostain syystä jopa tuo merirosvo tunsi jonkinlaista sympatiaa tuota lintua kohtaan. Ja olihan se sentään musta, eikä kirkas kuin kanarialintu. Ja se oli selvästi kuolemaisillaan, joka ei ollut kaunis näky. Nyt jo hiipuva, itkuinen rääkätys riipaisi paatumattomankin sydäntä.

Kompassi piti Puran kurissa, otti hitaasti miekan vyöltään ja kohotti sen tehdäkseen ratkaisevan siirron. Ei mitään olentoa saanut jättää kitumaan, kuolemaan tuskaan. Ei mitään, vaikka vihaisikin eläimiä. Kyyneleitä tai surua ei varsinaisesti näkynyt tuon merirosvon kasvoilla, vaikka tämä tiesikin tekevänsä linnulle palveluksen.

"En toivoisi tätä kuolemaksesi, mutta teen sinulle vain palveluksen," Kompassi kuiskasi linnulle ja tökkäsi pistomiekkansa linnun läpi. Piipitys loppui kuin seinään. Lintu oli päässyt rauhaan.

Merirosvo nosti linnun kämmenilleen ja lähti viemään sitä kohti puiden varjoja. Kyykistyessään hän kuuli askeleita takaansa, mutta ei reagoinut niihin. Pura kinusi yhä riistaa, mutta mies ryhtyi vain kaivamaan kuoppaa tuolla hauralle olennolle, joka oli viattomana menettänyt henkensä.

//Tulija saa olla joku teidän hahmoista ^^//

Jos joku olisi tullut ja kysynyt Garaithin mielipidettä tämän päivän kauneudesta, niin hän olisi varmasti sanonut ettei kysyjä ollut varmasti koskaan kaunista nähnytkään. Se päivä ei todellakaan ollut kaunis. Hän oli viime yön sateiden vuoksi joutunut käyttämään rahaansa majatalon majoitukseen ja kärsi nyt hieman heikosta rahatilanteesta - ei hän ollut koskaan ollut mikään kamalan rikas ryöstöistä huolimatta. Sarvipäinen kyllä tunsi sääliä niitä kohtaan jotka olivat kodittomia ja rahattomia. Kuka muka halusi nukkua pihalla sateessa ja kärsiä sitten kylmästä seuraavat päivät märkien vaatteiden vuoksi?

Niinpä tämän päivän Garaith oli omistanut lisätienestin hankkimiselle, mikä ei päivisin ollut mitenkään hyvä idea. Mutta toisaalta kukapa liikkuisi iltaisin suurien rahasummien kanssa? Kenties sellaiset ihmiset jotka halusivat päästä rahastaan helposti eroon? Tuskin sellaisia edes oli olemassa. Ainakaan Garaith ei ollut elämänsä aikana kovinkaan moneen hyväntekijään törmännyt, eikä hän uskonut että ihmiset olisivat pohjimmiltaan niin hyväsydämisiä että auttaisivat rahallisesti ketään. Kyllähän sitä kuuntelijoita saattoi löytää, mutta ei niitä jotka olisivat oikeasti valmiita auttamaan.

Sarvipää yritti pysytellä hieman syrjempänä muista , vaikkei se täysin onnistunutkaan, ja tarkkaili ympäristöään pohtien miten hänen olisi kaikkein parhain saada rahaa omaan taskuunsa ilman että näin suuri ihmisjoukko huomaisi. Sehän toki oli mahdotonta, mutta jos sitä osaisi olla tarpeeksi nokkela ja huijata kohdettaan hyvin niin tilanteessa ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Paitsi ehkä pakoon pääsy, mutta se olisi sitten sen ajan ongelma.

Sarvipään huomio kiinnittyi pian hieman eksyneeltä näyttävään mieheen, joka ei näyttävästi ollut kovinkaan hyvällä tuulella potkiessaan kiviä kuin ne olisivat olleet jokin syy kaikkeen maailman epäonneen. Garaith käänsi päätään sitten poispäin Kompassin päättäessä antaa linnulle armoniskun, mutta käänsi pian katseensa takaisin tuohon astellen hieman lähemmäksi. Kenties tuo olisi sopiva uhri, mutta sitä ennen pitäisi tehdä hieman tutkimusta aivan lähietäisyydeltä - eihän hän voinut tietää oliko tuolla edes rahaa mukanaan ja jos oli, niin missä tuo rahojaan piti. Ihmisillä oli nykyään kummallinen tapa piilottaa rahansa paidan sisään, takin taskuihin ja jotkut uhkarohkeat pitivät niitä vielä vyölleen sidottuna.

“Mikään ei taida olla niin kaunista kuin nähdä kun ihminen antaa kuolevalle maailman kauneimman lahjan. Sen viimeisen iskun, joka on armosta annettu.” Garaith sanoi hymähtäen Kompassille varmasti yllättävän läheltä, ellei toinen ollut laittanut hänen lähestymistään tarkemmin merkille aikaisemmin.

#Siitä tuli ihan hämy, mutta laitan väsymyksen piikkiin xD#

Halcyone oli viimeinkin saanut vähän vapaata, mutta tuskin kiitokseksi vuosien uskollisesta raadannasta. Hän oli siirtynyt työnanjatalta toiselle, työpaikasta toiseen, vuosien ajan. Oli nähnyt, kuinka työnantajat kuihtuivat ja vanhenivat, hänen saadessaan yhä enemmän suloisuutta tyttömäisille kasvoilleen. Kukapa uskoisi, että ikää tälle tytölle, joka kulki kermankeltaisessa mekossa, oli kertynyt jo kolmisensataa vuotta? Tuskin kovinkaan moni, sillä ulkoisesti hän muistutti vasta parikymppistä tytönheitukkaa. Mikäpäs siinä.
Päivätuuli löyhytteli tytön luonnonkihartuvia hiuksia lempeästi, hymy oli naapurintyttömäisen suloinen. Kaksi suurta silmää loistivat kellertävinä, kun neidon askel oli mitä kevyin ja tyytyväisin - kuin perhosella!
Halcyone oli nauttinut vapaastaan. Hän oli ostanut viimein jotakin muutakin ruokaa kuin vain kalaa ja jopa uudet kengät jalkaansa rikki menneiden tilalle. Ne tuntuivat kevyiltä ja hyviltä, kuin olisivat mitoitetut juuri näille jaloille. Naisen virne levisi hieman. Lämpö leikitteli hänen poskillaan.

Nainen katseli hieman ympärilleen, kun oli päättynyt Payonin kaupunginpuistoon. Hänen loistavat silmänsä pursusivat uteliaisuutta ja kohta nainen havaitsi kaksi henkilöä, jotka erottuivat totisesti massasta. Toinen heistä vaikutti merenkävijältä, niin nainen ajatteli vaatteiden ja eleiden perusteella - olihan hänkin merillä ollut kalastusveneessä ja satamassa tavannut monenlaista seilaajaa. Lisäksi kerran hänen oli täytynyt pukeutua mieheksi päästäkseen laivalla meren ylitse ja tällöin hän oli päässyt tutkimaan lähietäisyydeltä merimiesten tekemisiä - siitäkin oli vuosia kertynyt yhden ihmisiän verran..
Medera tarkasteli myös toista, joka omisti komeat sarvet päässään. Hymy ei kadonnut naisen huulilta, pää kallistui uteliaana. Oliko toinen demoni? Komea, se hänen oli myönnettävä, mutta tukahdutti ajatuksen samantien.
Noin ei saisi ajatella vieraista.

Halcyonen ei ollut tarkoitus pysähtyä kahden miehen luokse, mutta kohtalo päätti leikitellä lohikäärmeen kustannuksella. Naisen oli vain tarkoitus kulkea kauniisti ohi, ehkä hymyilläkin hieman, mutta toisin kävi. Muutamien metrien päästä uudet kengät päättivät pettää omistajansa. Reitissä oli pikkuruinen kuoppa, johon innokas nainen tietenkin jalkansa huomaamattaan laski. Ja kuinkas kävikään? Halcyone tunsi, kuinka hänen hento ruumiinsa menetti tasapainonsa ja kohta tuo kiljahtaen kaatui ikävästi kovalle maaperälle polvet edellä. Kämmenet ottivat vastaan, muttei se paljoa auttanut. Nirhaumat tyttö sai polviinsa ja kämmeniin ja irvisti kiroten päässään.
Ja hänen piti omistaa mahtavat refleksit ja huomiokyky!

Kompassi ei heti reagoinut toisen miehen tuloon saatika tämän mielipiteeseensä, vaan pysyi katse maassa puhumatta ja kaivoi kuoppaa loppuun. Lopulta hän oli tyytyväinen, yhä Puraa tieltään työntäen mies laski linnun koloon ja täytti kuopan samoilla hiekoilla. Ristiä hän ei ollut aikeissa pystyttää siihen, hän ei halunnut kaikkien huomaavan hautaa, ellei sitten joku idiootti juuri siitä päättäisi alkaa kaivaa kuoppaa. Haudan viimeisteltyään mies nousi nostaen Puran olkapäälleen tarkkaillakseen juuri tullutta.

Demoni. Sarvipäinen demonimies, joka pukeutui aika oudolla tavalla. Vatsan näkyville jättävä paita, jossa oudot lisähihat ja ruskeat pussihousut. Merirosvon mieleen tuo oli jokseenkin outo pukeutumistapa. Paitsi eihän hän kovinkaan demoneista ymmärtänyt.

"Niin on. Mikäs sen ihanampaa..." Kompassi mutisi yrittäen peitellä välittämättömyyttään. Oikeastaan hän ei ollut piitannut koko otuksesta tipan vertaa, hän ei vain kestänyt katsella jonkun kuolevan pitkän piinan jälkeen. Sillä jotkut hänen laivallaan olivat sen sairaudessaan joutuneet käymään läpi. Edes linnun yhteydessä hän ei olisi kestänyt katsoa sitä uudelleen.

Joku kaatui päistikkaa aivan heidän lähellään ja lopultakin merirosvon pää kääntyi tuijottamaan sitä näkyä. Oli aivan hilkulla, ettei hän olisi purskahtanut nauruun - naisia kun yli kaiken vihasi. Mutta tuon demonin läheisyydessä hän vain yskähti kovaan ääneen ja katseli tuota maahan melkein pyllähtänyttä naista.

Tuolla naisella oli kullanruskeat, pitkät hiukset ja itse asiassa hän oli kauniskin. Mutta Kompassi vain ei osannut arvostaa sellaista kauneutta. Pieni luomi huulen yläpuolella viimeisteli tilanteen ja hiemat viiruiset silmät. Mutta kaatuneena hän oli hauska näky, kädet ja polvet ruhjeilla. Selävstikään nainen ei ollut aikonut pysähtyä heidän kahden läheisyyteen.

"Tänä päivänä onkin näkynyt kaikkea uskomatonta. Nyt jopa kaunis nainen kaatuu jalkoihini..." Kompassi sanoi hieman ivallisesti eikä osoittanut elettäkään auttaakseen Halcyonen ylös maasta.

Mitäs vikaa hänen pukeutumissaan oli? Olihan siitä tosin ollut aina hieman haittaa jos joku oli päättänyt ruikuttaa menetettyjen rahojensa perään. Toinen asia oli hänen sarvensa, mutta hän yritti aina vedota siihen että kai tässä maailmassa oli muitakin sarvipäisiä ihmisiä...Mikä ei kyllä kovin usein toiminut.
Demoni ei pitänyt siitä ettei toinen edes kääntynyt katsomaan häntä hänen puhuessa tälle, eikä toinen osapuoli vaikuttanut kovinkaan puheliaalta, mikä saattaisi olla ongelma. Yleensä oli vaikea päästä tarpeeksi lähelle ihmisiä jos näiden kanssa ei tullut mitenkään toimeen. Garaith kohotti hieman toista kulmaansa käyden Kompassin pikaisesti katseellaan lävitse kuin yrittäen yhdellä vilkaisulla saada tietoa mahdollisen rahapussukan piilopaikasta, mutta hän ei jäänyt tuijottamaan liian pitkäksi aikaa. Se olisi nimittäin näyttänyt hieman epäilyttävältä, eikä hänellä ollut tarkoitusta saada sellaista vaikutelmaa aikaiseksi.

Sarvipää käänsi katseensa sitten heidän lähellään kaatuneeseen naiseen ja pudisti hieman päätään kuullessaan Kompassin sanat. "Kyllä minäkin kaatuisin jos olisin rauhallisella kävelyllä ja katseeni osuisi sinun naamaasi - kyllähän sitä vähemmästäkin säikähtää." Garaith sanoi virnistäen tarkoittamatta kuitenkaan mitään pahaa, ei Kompassi hänestä mitenkään ruma ollut, ja pudisti sitten päätään kun toisella ei näyttävästi ollut mitään aikomusta auttaa naisparkaa jaloilleen.

Garaith asteli hieman lähemmäksi Halcyonea ja ojensi kätensä tälle auttaakseen tämän pystyyn jos hänen apunsa kelpaisi. "Onkos meidän kaunokainen kunnossa?" Garaith kysyi sitten hymyillen. Kenties hänen pitäisi luopua aikeistaan kun tämä nainen ilmestyi kuvaan. Koskaan ei ollut hyvä yrittää varastaa keltään mitään jos maisemissa oli kolmaskin osapuoli.

Voi Halcyone parkaa. Hän tahtoi niin kovin vajota syvälle maan alle, mustaan multaan, josta ei erottuisi hänen nolouttaan. Poskille kiipesi kuin varkain punertava väri, kullanhohtoisten silmien noustessa katsomaan ylöspäin miesten kasvoihin. Toisen, laivahepun, ilme näytti suorastaan ivalliselta, mikä syvennytti punaa siron naisen poskipäillä. Melkein naisen teki mieli kivahtaa jotain toisen epäkohteliaasta käytöksestä, mutta sitä hän ei tehnyt. Ehkä syypää siihen oli sarvipäisen sanat, kun tuo jopa tuntui puollustavan kasvonsa menettänyttä tyttöparkaa. Ja kun vieras vieläpä ojensi kättään ja antoi mitä komeimman hymyn lipua kasvoilleen, sykähti Halcyonen sydän yhden ylimääräisen kerran.
"Eäh.. olen ihan kunnossa." Halcyone pukahti, kun sai kielensä jälleen toimimaan. Hän ojensi kätensä, tarttui pitkillä sormillaan tarjottuun auun ja salli toisen vetää itsensä jaloilleen. Sitten hän alkoi oitis putsata nuhraantunutta hameenhelmaansa, pyyhki hiekkaa myöskin kämmenistään. Nirhaumat olivat ihoon tulleet, mutta kovin pahoja ne eivät olleet, luojalle lykky siitä! Tulisi töissä kirvelemään, kun kalan nestettä joutuisi haavoihin, mutta se oli sen ajan murhe.

Halcyone katsoi varovasti kaksikkoon ja nostatti kohteliaan hymyn huulilleen. Rusehtavat, kihartuneet hiukset hulmahtelivat tuulen otteessa ja tyttö sormellaan sukaisi niitä kasvojensa tieltä.
"Kiitos paljon avustasi." hän lausui itseään auttaneelle sarvipäälle, jonka pukeutusmityyli tosiaan erottui massasta. Mutta nainen ei piitannut niin pinnallisista asioista. Hän itse oli mitä normaalein ja yksinkertaisin, ei erottunut joukosta mitenkään. No, mitä nyt hän kantoi sydämessän Mederoiden salaisuutta ja ikäkamppailussa voitti jopa joukon vanhukset, mutta näitä piirteitä ei ulkopuolinen osannut arvatakaan - ellei nainen keksisi muuttua lohikäärmeeksi keskellä vilinää, mitä hän ei koskaan tekisi.
Sitten kullankeltaiset silmät katsoivat laivamieheen, joka näytti haudanneen maahan jotain. Mitä lie, sitä neiti ei ehkä haluaisi tietää.

"Ja olen pahoillani moisesta.. kompuroinnista. Ei ollut tarkoitukseni häiritä teitä!" yritti neito selittää anteeksipyytävällä sävyllä. Hänhän ei voinut tietää, vaikka olisi keskeyttänyt jonkin tärkeän juttutuokion kompastelullaan. Laivamiehen ikävän ironinen ilme tuntui ilkeältä, mutta Halcyone oli oppinut olemaan kohtelias lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Ja olihan tuossa miehessä pakko jotain hyvää olla, kun kerran kauniiksi häntä oli kutsunut - vaikkakin kenties pilkallaan..
"Ja komean miehen sanat piristävät aina kaatuilevaa tyttöparkaa." hän lausahti keveästi, pieni pilke silmäkulmassaan. Tämän katseen hän loi myös ystävällisesti auttaneelle sarvipäälle.

Demoni meni auttelemaan sen naisen pystyyn maasta, ja antoi Kompassille oman kommenttinsa asiasta. Ei olisikaan kovin suuri ihme, jos merirosvo hikeentyisi jälleen pian. Olihan toinen seurassa oleva Nainen. Naisen läsnäolo ei tietänyt koskaan hyvää. No, onneksi kompleksi ei ollut vielä auennut kovinkaan suuresti. Tyytyen vain tuhahtamaan hiljaa merirosvo katsoi kuinka Halcyone puhdisti itseään kuin hieno neiti. Se oli vastenmielisen näköistä.

Kun nainen alkoi pahoitella kompurointiaan ja puhua kauneuksia, piraatti ei voinut enää pidätellä tuhahdustaan. Mutta hän piilotti sen yskänpuuskaan, joka kuulosti hieman oudolta. Hän oli surkea peittelemään tunteitaan, kuten oli jo monta kertaa nähty. Mutta sitä, että hän oli vain eksynyt paikalle - hän ei koskaan kertoisi kenellekään. Jos joku kysyisi, hän anoisi tulleensa kävelylle.

"Ethän sinä mitenkään meitä häirinnyt, tuokin demoni saapui paikalle vasta minuutti sitten. Tuskin ehdimme sanaakaan vaihtaa," Kompassi sanoi teennäisen iloisesti. Yrittäen turhaan peitellä oikeaa luonnettaan. Siitä ei tullut mitään. Kaiken lisäksi, hän ei edes pitänyt tunteittensa piilottelusta. Armoa ei saanut antaa.

Kääntäessään päänsä, hän tajusi miekkansa yhä lojuvan hiekkatiellä. Nolostumatta tippaakaan hän kopisteli saappaillaan sen luo, pyyhkäisi veren hihaansa ja työnsi miekan tuppeensa. Tajutessaan, että Pura ei ollut hänen hartiallaan, hän katseli maata peltäen että se riiviö olisi karannut lintujen perään. Mutta hänen ei tarvinnut etsiä karvaturriaan kauaa.

Pura oli mennyt kiehnaamaan sen naisen jalkoihin, selvästikin ihastuneena Halcyonen kauneuteen. Se sai jo Kompassin sapen kiehumaan, mutta hän hillitsi itsensä. Pura ei tehynyt elettäkään palatakseen omistajansa luo, ja se sai melkein piraatinkin nauramaan. Mitä nyt naisia vihasi yli kaiken.

"Olen pahoillani, lemmikkini on hieman kaistapäinen," Kompassi murahti, mutta ei jaksanut kumartua nostamaan elukkaansa pois naisen jaloista. Kyllä Pura pian isäntänsä luo palaisi. Tai sitten piraatti pakottaisi sen palaamaan.

//Joo. Sori tällane ajatus-dissaus, mut... No, Kompassin luonne nyt on mitä on//

Eihän Halcyone ollut mitenkään pahasti itseään nolannut heidän edessä, sillä ainahan asiat olisivat saattaneet mennä huonomminkin. Eikö niin? Tosin ei Garaithkaan voinut väittää etteikö olisi hieman nolona jos sattuisi kaatumaan toisten lähistöllä ja joutuisi vielä jäämään niiden henkilöiden seuraan. Varsinkin silloin kokemus saattaisi olla ikävä jos tälle ilkuttaisiin päin naamaa, mutta silloin demoni ainakin vain häipyisi tuhahdellen.

"Se on hyvä kuulla." Garaith sanoi kuullessaan ettei toiseen ollut sattunut pahasti. "Ja ei minua tarvitse kiittää, enhän minä mitään suurta ole tehnyt." Garaith lisäsi hymähtäen ja tutki pienen hetken Halcyonen kasvoja katseellaan kunnes tämä vilkaisi Kompassiin haluamatta menettää tätä näköpiiristään. Tiedä vaikka tuollakin olisi jotain taka-ajatuksia ja toisaalta hän ei ollut vieläkään päässyt selville siitä oliko toisella osapuolella edes rahaa mukanaan, mikä olisi kovin ikävää jos ei olisi sillä silloin hän olisi tuhlannut aikaansa tuohon tai tähän naiseen turhaan. Kai se oli liian vaikeaa olla varas kun joutui tätä asiaa pohtimaan joka toinen hetki, joka ikinen päivä.

Garaith seurasi sitten Kompassin tekemisiä katseellaan ja pudisti hieman päätään toisen mennessä hakemaan miekkaansa. Miksi ihmeessä toinen oli jättänyt sen hiekkatielle? Toisen kimppuunhan olisi aivan hyvin voinut käydä kun toinen oli hautaamassa lintua kun toisella olisi ollut mitään millä puolustautua. Harmillista ettei hän ollut huomannut sitä aikaisemmin, päivällä tosin ihmisten kimppuun hyökkääminen ei ollut mitenkään järkevää, mutta kovimmassa rahan puutteessa demoni voisi tehdä mitä vain. Kysehän oli kuitenkin Garaithin omasta hyvinvoinnista, ei muiden.

"Mikä ihme tuo on?" Garaith kysyi huomatessaan vasta nyt Kompassin lemmikin. Ei hän ollut tuollaiseen ötökkään törmänny ja se sai Garaithin hieman kummastelemaan uutta näkyä.

>Hahmon ajattelumaailmaa tai luonnetta tarvitse anteeksi pyydellä. : )<

Halcyone hieman hämmisteli, miksi tuo silmälappuinen mies oli.. no. Tuollainen. Eikö hän pitänyt naisista? Vai oliko hän vain päättänyt, että vihaisi tätä kellertävämekkoista henkilöä. Neitonen ei vastausta tiennyt, mutta päätti, että niin kauan kuin olisi tässä, hän käyttäytyisi siivosti. Kuten aina. Maailmassa oli niin paljon pahaa, eikä se auttanut mitään. Hän omisti jo niin iloisen elämäntavan ja oli selvinnyt sen kanssa hyvin vuosisatoja.
Nainen kallisti hieman siroja, tyttömäisiä kasvojaan, eikä antanut hymyn kaikota huuliltaan.
"Se on helpottavaa kuulla." hän vastasi merimiehelle, kun tämä sanoi, ettei häirintää ollut tapahtunut. Rusehtavahiuksinen tyttö antoi katseensa laskeutua vierellään olevaan demoniin.

"Nimeni on Halcyone." esitteli nainen itsensä, nyökäytti vähän siroja kasvojaan. Aurinko pälkähti hieman pilvien raosta, langetti säteitään tytönkin puvulle ja iholle, mutta kauaa lämpöä ei herunut. Pilvimassat olivat visusti päättäneet, että tänään Payonissa ei nautita auringonotosta, vaikka muuten mukavan leutoa olikin.

Halcyone oli juuri sanomaisillaan jotain, kun tunsi koketuksen jalassaan. Hieman tuo värähti pelästyessään, mutta laskiessaan katseensa alas näki hän yhden suloisimman olennon, joka on koskaan hänen luonaan ollut. Naisen huulille nousi leveä hymy, kun tuo kyykistyi otuksen puoleen. Se näytti aivan oravan ja jonkun muun risteytykseltä! Eriskummallinen. Lisäksi sen turkki oli kauniin valkoista, silmät taas sävähdyttävän punaiset. Halcyone kosketti sormillaan otuksen pehmeää turkkia, eläimen nuuhkiessa sormia uteliaasti ja tuijottaessa häntä pikkuruisilla silmillään. Neitonen naurahti lempeästi otukselle, joka antoi silitellä laihaa ruumistaan.
"Voi hyvänen aika miten suloinen sinä olet!" nainen puheli pikkuiselle, melkein unohtaen, että vietti aikaansa kahden tuiki tuntemattoman miehen kanssa. "Olen pahoillani, minulla ei ole mitään purtavaa sinulle."

//Sori taukous, nettikieltooh >__<''//

Nainen esitteli itsensä siihen väliin - Halcyoneksi. Jostain sanomattomasta syystä Kompassin ensi ajatus oli että tuo oli jokseenkin kauniskin nimi. Mutta sen ajatuksen hän onnistuikin nopeasti skippaamaan mielensä uumeniin. Eihän naisten nimet voi olla kauniita - hänhän vihasi naisia. Kompassi ei kuitenkaan pukahtanut ajatuksiaan ääneen, ei tietenkään. Se olisi vielä loukannut hänen kunniaansa.

"Voitte kutsua minua Kompassiksi, ja kuten varmaan jo tajusittekin - olen merirosvokapteeni. Ehkä olette kuulleetkin minusta...:" Kompassi sanoi hieman ärtyneesti, vain jatkaakseen jonkinlaista keskustelua kun kerran paikalle oli sotkeutunut.

Puran suhteen alkoi ilmetä ristiriitaisia aatteita. Demonimies sanoi sitä halveksivasti ja tuo nainen... Sanoi Puraa suloiseksi. Kukaan ei olut ennen sanonut sen merirosvon lemmikkiä suloiseksi, saati sitten melkein antanut sille ilmaiseksi purtaaa. Kompassin mieleen se oli lähes kuvottavaa, Hänen lemmikkinsähän se oli. Vaikkakin ei hän sitä voinut kieltää, etteikö pura olisi aika suloinen otus.

"...Ja tuon karvaturrin nimi on Pura. Se on lemmikkimangustini," Kompassi sanoi hieman pitkästyneenä naiselle. Mutta hän ei edelleenkään viitsinyt nostaa sitä pois naisen luota. Halcyone voisi pian pitää sitä eläinrääkkäyksenä - vaikkakin Pura tiesi jo vallan hyvin minkälainen hänen isäntänsä oli luonteeltaan. Kompassi vain rykäisi hieman ärtyneenä ja yritti olla katsomatta lemmikkinsä perään.

"Ja mikäs Teidän nimenne oli?" Kompassi sanoi demonille ja kohotti kulmiaan.

Demoni nyökkäsi vain pienesti molemmille noiden päättäessä esittäytyä, mikä hänestä oli hieman turhaa tässä tilanteessa. Mitä väliä sillä oli minkä nimisiä he olivat? Hän tuskin tulisi olemaan tekemisissä näiden kahden kanssa, ellei sitten jumalilla ollut häntä varten suunnitelmia joihin kuuluivat myös Halcyoneksi esittäytynyt nainen ja Kompassiksi itseään kutsuva merirosvo. Se tosin tuntui hieman epätodennäköiseltä, mitä jumalat muka hänestä välittäisivät? Viimeistään siinä voisi käydä niin että hänestä tulisi riesa jommalle kummalle noista...Mitäpä hän siinäkin turhaan arvuutteli tulevaisuutta? Eihän sitä koskaan tiennyt mitä tämä maailma toisi tullessaan.

Demoni oli jäänyt tuijottamaan ajatuksissaan Kompassin lemmikkiä ja tuntui havahtuvan ajatuksistaan vasta kuullessaan Kompassin kysymyksen. "Mitä?" Garaith kysyi nostaessaan katseensa Kompassiin vaikka oli kuullut varsin hyvin toisen kysymyksen ja ennen kuin toinen kerkesi alkaa edes toistamaan kysymystä niin sarvipäinen antoi jo vastauksensa.
"Nimeni on Miguel." Garaith valehteli kaksikolle kuten oli valehdellut vuosien ajan aina vain uudestaan. Tuskin hän tulisi hyötymään nimensä valehtelemisesta jos hän joutuisi noiden kahden kanssa ongelmiin, eihän hän voinut ulkonäköään noin vain muuttaa.
"Mukava tutustua." Garaith lisäsi vielä virnistäen ja laski katseensa hetkeksi Puraan, kunnes tämä katsoi ympärilleen tietämättä mitä muutakaan voisi sanoa. Ei tästä tullut mitään.

Halcyone oli haltioissaan. Se sormillaan paijasi vielä hetken pikkuisen otuksen valkoista karvaa ja hymyili tälle niin suloisesti, kuin vain osasi. Neiti rakasti kaikkea pientä ja pörröistä. Suuria hevosia hän oli aina hieman kavahtanut, mutta vuosisatojen saatteessa näihinkin tottunut. Voimakkaita ja kauniita eläinmaailman yksilöitä. Nyt kuitenkin hameeseen sonnustautunut nainen nousi takaisin ryhdikkäästi jaloilleen, päätään kallistellen kuitenkin jalkoihinsa pikkuotukseen katsellen.
Mutta koska Halcyone on kohtelias yksilö, hän antoi katseensa siirtyä Kompassiksi esittäytyneeseen merimieheen. Pitipä naisen hetki kaivella muistonsa syövereitä, mutta sitten hän muisti jotain.
"Te omistatte laivan", Halcyone osasi sanoa ja nyökytteli kasvojaan hieman.
"Olen paljon tekemisissä merimiesten kanssa, kuulen kovasti kaikenlaista heiltä."

Oli demonin vuoro esittäytyä, Kompassin pyynnöstä. Halcyone ei tiennyt, miksi nimen kertominen oli iskostunut hänen tapoihinsa lähestulkoon pysyvästi. Eihän muut hänen nimellään mitään tekisivät, tuntemattomia kun olivat.
Miguel. Nainen nyökäytti hieman kasvojaan ja yritti muistaa.

Halcyonen kommenttiin hänen laivan omistamisesta mies vain murahti hieman ivallisesti ja kuitenkin nyökkäsi. Täytyi hänen nyt jotain sanoa, kait. No, ainoana ongelmana oli, ettei hän osannut puhua naiselle. Mutta sekään ei kai ollut mikään ihme Kompassista puhuttaessa. Hetken merimies mietti sanoako jotain vai eikö sanoa. Lopulta hän tuli siihen tulokseen että oli varmasti parempi sanoa jotain, vaikka typerää - mutta jotain.

"Niin omistan, Hopealuoti on alukseni nimeltään. Paljon parempi alus kuin sen Kultaturvan, olethan kuullut hänestä?" Kompassi kysyi hieman halveksivasti. Halveksivuus tuli paikalle lähes vahingossa, mutta hän ei yksinkertaisesti voinut asialle mitään.

Kun demoni esitteli itsensä Migueliksi, Kompassi ei uskonut tätä. Hän tunnisti kyllä sen kun joku valehteli - kokemuksesta. Tuon miehen nimi ei voinut olla se miksi hän itse itsensä nimitti. Mutta Kompassi ei sanonut mitään, koska ei enää luottanut yhtä vahvasti omaan valheenpaljastuskykyynsä. Mutta jokin tuossa miehessä oli outoa, vaikka se ei näkynyt päällepäin.

"Mitäs teillä on asiaa näin pilvisenä päivänä tänne puistoon?" Kompassi kysyi hieman pitkäveteisenä aloittaakseen jonkinlaista keskustelua kun kerran siihen oli näyttänyt joutuneen. Kyllä hän varmaankin pian kysyisi tietä satamaan ja liukenisi paikalta - kuten aina.

Merirosvo poimi lopultakin lemmikkinsä maasta joka meinasi paeta lintujen perään. Yksi kuollut lintu oli aivan riittävästi sille päivälle. Pura mäkätti isännälleen hampaat irvessä mutta alistui kohtaloonsa ja kiipesi isännänsä olkapäälle.

//Tönkköö tulloo, sori//

Kenties Garaithin pitäisi opetella vielä valehtelutaitojaan jos hän vielä sai aikaiseksi epäilyttävän tunteen seuralasessaan. Tuskin hän koskaan pääsisi niin pitkälle että kaikki uskoisivat kaiken mitä hän itsestään sanoi. Sellaisen valehtelijamestarin sarvipäinen demoni haluaisi vielä joku päivä tavata. Olihan se mielenkiintoista tietää kuinka hyvin ihminen pystyi huijaamaan jäämättä kiinni, eikö niin?

Demoni pudisti hieman päätään itsekseen huomatessaan Kompassin äänensävyssä halveksinnan. Äkäisiä merirosvoja tässä kaivattiinkin harmaan päivän lisäksi. Kenties hänen pitäisi vielä opetella valitsemaan uhrinsakin paremmin - olihan hänen alkuperäinen suunnitelma ollut alkaa kaveeraamaan Kompassin kanssa sen verran että sai tämän kauemmaksi muista ihmisistä,kenties lupaamalla tarjota tälle jotain syötävää jossain paikassa, ja hyvän hetken tullen kolkata tuo ja viedä mahdollisesti toisen rahat. Mutta näyttävästi näin ei ollut tarkoitus tällä hetkellä käydä, eikä demoni voinut olla varma siitä että olisi edes onnistunut mutta ainahan hän sai yrittää.

"Kai sitä nyt saa viettää näin rumaa päivää missä haluaa?" Demoni hymähti kysyvästi katsoessaan Kompassia. "Minulla ei ainakaan ole tänään mitään tekemistä joten tulin katsomaan josko täältä löytyisi jotain mielenkiintoista, mutta en tiedä pitäisikö tässä olla jotenkin pettynyt vai ei. Tapahtuuko täällä muutenkaan yleensä mitään omituista tai jotain erikoista?" Demoni kysyi katsoen Kompassia, kunnes tämä käänsi katseensa Halcyoneen esittäen näin kysymyksen molemmille. Totta kai hän toivoi että täällä päin edes joskus pidettäisiin jonkinlaisia juhlia tai jotain missä olisi paljon ihmisiä - siellähän oli helppo varastaa rahaa eikä kukaan välttämättä edes huomaisi mitään.

Halcyone kuunteli tarkkaan Kompassin mainitseman merimiehen nimen. Hän muisti kuulleensa myös tästäkin henkilöstä - nuo kaksi kun omistivat niin erikoiset nimet, ettei niitä ihan heti voinut unohtaa kuulemisen jälkeen. Nainen nyökkäsikin kevyesti ja pyyhkäisi sormillaan kihartuvia hiuksiaan.
"Olen kuullut mainittavan" hän lausui pehmeästi ja salli hymyn säilyä sirona kasvoillaan. "Teidät muistaa kerran kuultuaan, Kompassi sir. En tarkoita tätä millään pahalla, tietenkään."
Halcyonelle oli jäänyt tavaksi puhutella itseään kunnioitettavimpia henkilöitä ylevillä nimillä. Sir tai madame antoivat toiselle kuvan, ettei Halcyone epäillytkään olevansa jotenkin suurempi kuin toinen.

Lohikäärmesydän vilkaisi keltaisilla silmillään sarvipäiseen demoniin, kun tuo vastasi Kompassin esittämään kysymykseen. Tosiaan, tämä paikka ei niin suuri kuitenkaan ollut, että oleskelupaikkoja olisi joka oksalla. Puistot kuuluivat näihin harvinaisiin herkkuihin.
"Ja mieluummin sitä viettää vapaapäivänsä ulkosalla kuin neljän seinän sisällä." nainen lirkautti vielä demonin sanojen jatkoksi ja antoi päänsä hieman kallistua.
"Ja mitä Payoniin tulee, täällä on paljon mielenkiintoisiakin henkilöitä ja paikkoja. Usko minua", vakuutteli Halcyone sarvipäälle, jolle hymyili kauniisti. Hän oli elänyt täällä niin kauan, että tunsi jokaisen kolkan paikasta.

Halcyone kutsui häntä Sir-päätteellä. Jälleen tuon komean merirosvon täytyi pidätellä naurunpuuskaansa, silä kukaan ei ollut ikinä puhutellut häntä noin. Ei ikinä, koska hän ei oikeastaan ollut sallinut sellaista laivallaan. Koska kaikki sanoivat häntä vain Kompassiksi tai Titukseksi - ei ikinä Sir-päätteellä tai kapteeniksi. Hän vihasi sellaisia nimikkeitä. Jotenkin niistä tuli pakostikin mieleen aateliset jotka pöyhköilivät omilla saavutuksillaan ja asusteillaan. Se oli yököttävää.

"Älä sano sir, koska kukaan muukaan ei koskaan sano minua niin ja sillekin on hyvä syynsä," Kompassi sanoi Halcyonelle ja virnisti hieman. Toivoen että tuo nainen ottaisi hänen sanoistaan vaarin. Hän inhosi naisia jotka eivät uskoneet kun kerran sanottiin - mutta oikeastaan hän vihasi naisia jo muutenkin että se ei tehnyt kovin kummoisia eroja.

Kompassi päätti nyt olla mainitsematta enää Kultaturpaa, koska ei tosiaan juuri silloin halunnut puhua siitä miehestä. Varsinkin kun oli itse eksyksissä jossain keskellä Payonia. Kultaturpa ei ikinä eksyisi. Tämän takia hän jätti asian sikseen ja keskittyi seuraavaan puheensorinaan.

Demoni alkoi äyskennellä jotain siitä, etteikö jokainen saisi viettää päivänsä missä halusi ja Halcyone höpötti siitä kuinka ihania paikkoja ja olentoja Payonissa saattoi tavata. Kompassi oli hetken hiljaa koska ei viitsinyt sanoa oikeata syytä siellä oloonsa. Jos hän ei olisi eksynyt, hän olisi etsimässä lisää joholankoja Kultaturvan olopaikkaan.

"Ja minä taas tulin tänne vain kävelylle kun ei vain sattunut olla muuta tekemistä." Kompassi valehteli - tietenkin. Eihän merirosvolla ollut varaa eksyä jonnekin. Mutta valehtelu kyllä paistoi hänen sanojensa läpi. Hän ei edelleenkään ollut kovin hyvä velehtelemisessa.

"Oletko aivan varma neiti Halcyone? Sen vähäisen ajan mitä olen ollut täällä niin en ole törmännyt kovinkaan moneen mielenkiintoni herättävään ihmiseen ja kuten tänäkin päivänä täällä ei ole hirveästi porukkaa liikenteessä. Vai olenko minä niin taitava välttämään ihmisten seuran että olen saanut aivan väärän kuvan?" Garaith virnisti ystävällisesti Halcyonelle. Kysymys saattoi olla myös siitä ettei hän ollut vielä viettänyt tarpeeksi aikaansa täällä tai ottanut sen enempää asioista selvää kuin oli tarvis. Kenties hänen tulisi tutustua paikalliseen väestöön ja kehittää jonkinlaista verkostoa ympärilleen ennen kuin hän olisi ongelmissa eikä hänellä olisi ketään apunaan. Aina ei voinut pärjätä omillaan, mikä hänestä oli kovin inhottava fakta.

"Toisin sanoen kaikki ovat tulleet vain viettämään aikaansa hieman turhan palttina tänne? Voi meitä raukkoja." Demoni virnisti tietämättä mitä muutakaan oikein sanoisi. Hän vain tuhlasi sillä hetkellä aikaansa siinä seisomalla, mutta mitä muutakaan hän voisi tehdä? Olisi ollut varmaan aika kummallista jos hän olisi yhtäkkiä vain häipynyt omille teilleen. "Pitäisi kai jossain vaiheessa jonnekin päin tästä lähteä, nälkähän tässä yrittää jälleen tulla vierailulle. Joskus sitä tosiaan toivoisi että voisi elää ilman ruokaa pitkiäkin aikoja, mutta ei meille ole sellaista taitoa suotu."

Halcyone vilkaisi demoniin, joka vastasi komeasti virnuillen hänen toteamukseensa Payonin ihanuudesta. Toisen sanat saivat naisen virnistämään ilkikurisesti, kallistamaan siroja kasvojaan ja kumartamaan eturuumistaan lähemmäksi miestä. Toisen korvaan nainen lausahtikin kevyet sanat:
"Te ette vain tunnista niitä mielenkiintoisia henkilöitä. He naamioituvat hyvin kuorensa alle."
Halcyone suoristautui takaisin ja sormillaan pyyhkäisi hieman vaatettaan. Hymy leikitteli suloisena tyttömäisillä piirteillä, kun kullankeltaiset silmät hetken tutkivat jalkojen alla möllöttävää maaperää, ennenkuin nousivat katselemaan Kompassia.
Toden totta, Halcyone neiti jos kuka tiesi, että ne mielenkiintoisimmat juuri sekoittuivatkin massaan!

Kompassi ei pitänyt siitä, että Halcyone puhutteli häntä arvokkaalla nimiliitteellä. Naisen kapea kulma kohosi hieman, mutta kohtelias sävy säilyi hänen kasvoillaan ja silmissään.
"No mutta, ennen aikaan minun tietääkseni arvostettiin kohteliaita nimikkeitä ylitse muiden." nainen virnisti iloisesti. Kun katsoi Halcyonen kaltaista, viatonta, kohteliasta ja iloista tyttöä, heräsi mieleen kysymys, kuinka Kompassi edes saattoi vihata naisia.
"Mutta ei hätää, tietenkään en kutsu teitä tavalla, jolla ette itse halua teitä puhuttelevan."

Ja tosiaan, nälkä alkoi pikku hiljaa vaivata. Halcyone vilkaisi demoniin vierellään, sitten vähän taivaalle.
"Päivällisaika luultavasti jo lähestyykin."

Halcyonen ja tuon... Demonin puheet eivät kiinnostaneet tuota merirosvoa lähes lainkaan. Hän tuijotti hajamielisenä taivaalle yrittäen peitellä kyllästyneisyyttään. Miten ihmeessä hän oli joutunut näiden ihmisten sekaan? Hän ei kuulunut sinne. Kaiken lisäksi, kyllähän Payonissa löytyi mielenkiintoista porukkaa kun vähänkin katseli ympärilleen. Esimerkiksi hän oli yksi niistä - omalla tavallaan - jos joskus häneen jaksaisi joku tutustua. Ja ehkä ongelmana tähänkin mietteeseen oli se, että hän ei halunnut tutustua kehenkään ollenkaan lähemmin. Rakkaus oli heikoille, ei rohkeille piraateille.

Onneksi ainakin tuo nainen luopui sir-puhetavasta. Kompassi hymähti hieman kolkosti ja laski katseensa alas taivaalta. Hän ei ollut aatelinen, eikä tulisi koskaan olemaan. Hän vihasi arvonimiä, vaikka ne olivatkin erittäin kunnioittavia nimikkeitä. Mutta silti - hän ei halunnut itseään pidettävän korkea-arvoisena missään mielessä.

Ja pian keskusetlu kääntyikin jo ruokaan. Kompassinkin vatsassa kurisi hieman heti näin käännyttyä. Eikä Purakaan ollut saanut ruokaa sinä päivänä. Ainakin Halcyone ja - Muguelko tuon demonin nimi nyt taas olikaan - olivat lähdössä syömään. Ehkä hän voisi saada ilmaisen aterian noiden kahden seurassa. Ajatus houkutti kummasti.

"Njaa-a. Tosiaan, on ruoka-aika. Mitäs sanoisitte että lähdetään syömään näin kolmistaan?" Lause vain putkahti miehen suusta. Piraatti melkein nosti kämmenen suulleen jotta pitäisi turpansa kiinni, mutta vahinko oli sattunut. Hän oli tarjonnut ajatusta lähteä syömään kahden taukin kanssa.

//Äh. Ehdottaisin ihan viattomasti jatkopeliä jonnekkin kuppilaan :''D Kun kerran ruuasta alettiin höpöttää. Se joka kannataa sanokoon HEP xDD//

Garaith näytti hetken aikaa hieman kummastuneelta kun Halcyonen tehdessä hieman lähempää tuttavuutta, mutta hän pyyhki moisen ilmeen kasvoiltaan varsin pian. "Sehän on mukava tietää." Garaith hymähti neidille ja siirsi hiuksiaan silmänsä edestä, kunnes tämä käänsi katseensa Kompassiin toisen yhteäkkiä keksiessä että he lähtisivät kolmestaan syömään. Eikö tuo inhonnutkaan tuota neitiä kun puhui tuollaisia? Ei hän ainakaan olisi mennyt ehdottelemaan luonasta joidenkin tuntemattomien ihmisten kanssa. Tosin mitä muutakaan tässä olisi voinut tehdä.

"Minun pitää heti alkuun sanoa että rahatilanteeni on melko heikko tällä hetkellä joten olisin kovin kiitollinen jos ottaisit sen huomioon jos sinulla on mielessäsi jokin paikak minne voisimme mennä." Garaith sanoi Kompassille hiuksiaan haroen vaikka hänellä oli kyllä rahaa hieman ylimääräistäkin. Hän kuitenkin oli hirveän säästeliäs sillä sitä ei koskaan voinut tietää milloin hän tarvitsisi ylimääräistä rahaa. Oli se sitten jonkun lahjomista tai ei. "Ja minulla ei ole oikein kokemusta tämän kaupungin ruokapaikoista joten olen aivan armoilanne." Garaith sanoi virnistäen vähäisesti. Hyvänen aika mitä hän oikein oli tekemässä...

#Ja minulle sopii myös.#

>Koska intoni on niin kuollut, lopettelen pelejä tässä - jumittaminen ei ole kivaa. Kiitos pelistä!<

Halcyone katsahti näihin kahteen, yhä kauniisti hymyillen. Nainen päänsä sisässä totesi, että niin hullu ei olisi, että vieraiden mukaan aterialle lähtisi. Kotiin pitäisi kiirehtiä!
"Kiitos tarjouksesta", lohikäärmetyttö kiittelikin, niiasikin suloisesti ja vienosti päätään kallisti. "Taidan jatkaa matkaani. Työt eivät odota!"
Vapaapäivästä piti nauttia täysin siemauksin, sillä pian piina taas alkaisi.

"Oli hauska tavata teidät!, Halcyone sanoi totuudenmukaisesti, huiskautti kättään kauniisti hymyillen, ennenkuin kääntyi ympäri. Kevyin askelin hän alkoi poistua paikalta, kelmeän pukunsa helma lepattaen kevyessä tuulessa. "Näkemiin!"