Kalaisaa

>Jelia~<

Päivä oli täydellinen henkilölle, joka oli päättänyt lähteä tänään ostoksille. Taivaalla istuskeli aurinko, lämmitti niin kaunoisesti, vienon tuulen liikahdellessa ihmisten ympärillä. Merilinnut kirkuivat taivaalla, aterian toivossa tietenkin. Ihmisten puhe kuului helmiäismäisenä nauhana, sieltä täältä kuului naurahduksia, kiljahduksia, mutta myös vihaa ja räyhäämistäkin. Mutta siitä huolimatta saattoi torillakulkija hymyillä leveästi tutkiessaan, mitä korinsa pohjalle heittäisi mukaansa.
..sääli vain, että torikadulla nököttävällä myyjällä olo ei ollut aivan näin mukava.

Halcyone puuskaisi ärsyyntyneenä, kun puukolla viilsi limaisen, pahanhajuisen kalan pään irti. Raaputtipa sitten suomujakin pois, hien norotessa otsalla, kun tyttö seisoskeli katoksen alla. Tämä oli hänen työnsä - ja tätä hän oli tehnyt jo sata vuotta! Taivaalla porottava aurinko oli armoton ulkoisesti nuoren naisen mielestä, tuon mulkaistessa valopalloa keltaisilla silmillään. Nyt saattaa herätä kysymys, kuinka tuo saattoi olla jo niin vanha? Kolmesataavuotta tätä maata tallannut, kovin erilaisissa maisemissa ja tehtävissä. Hänen rotunsa oli harvinainen ja siksi nainen piti suunsa kiinni identiteetistään. Kukaan, ei kukaan saisi tietää, mikä hänen sydämessään eli.

"Tyttö hoi! Sivalteles niitä vauhdikkaammin!"
Ärjähdys vavahdutti nuoren naisen kehoa, tuon vilkaistessa taakseen. Työnantaja näytti kärttyiseltä. Tukevan miehen otsat olivat kurtussa, silmät leiskuivat ja Halcyone inahti hiljaa, kun leikkasi pyrstön pois.
Hän oli niin täynnä tätä!
"Kyllä sir, pidän kiirettä." Halcyone vakuutti mumisten.

/ Valitsin kolmen koplastani Jelin pelaamaan :3

Kaunis nuori neitokainen, kultaisine hiuksineen ja leveine hymyineen, suloisine kissoineen, hameen helpat heiluen villisti, juoksi villisti nauraen kadulla.
Hän puikkelehti taidokkaasti läpi sankkojenkin ihmisrykelmien, olihan kaunis päivä ja väkeä piisasi.
Jostain kuului vihaisen leivoskauppiaan huuto, mutta lihavan miehen oli mahdotonta seurata tuota neitoa, jonka nimi oli Jelia.

Nuori nainen ja hänen valkea kissansa. Nyt he eivät enää juosseet ja Jelia antoi hengityksensä tasaantua.
Valkea kissatyttö, Mimosa (jata myös Mioksi sanotaan) haisteli ilmaa ja lähti kulkemaan määrätietoisena kohti jotain, mitä jelia ei heti erottanut.
Tunnistaessaan kalan löyhkän, Jelia tiesi tismalleen, miksi katti oli tuonne päin lähtenyt.
Kalaa, hän ajatteli ja seurasi kissaa hakeakseen sen pois.

Kun Jelia lähestyi kojua, hän huomasi myyjän, naisen jolla oli kullanruskeat hiukset ja sirot piirteet. Nainen näytti Jeliasta hiukan onnettomalta.
Vaikka päivä oli kaunis ja suurin osa ihmisistä iloisella tuulella, oli tuon naisen kasvoilla jotain ei niin iloista.
Joku kumma mies karjui tuolle naiselle, käski tuota työskentelemään, vaikka nainen jo nyt raatoi Jleian mielestä aivan liian lujaa.

Mio ei ajatellut omistajatartaan vaan kipitti tuonne, aivan naisen jalkoihin ja maukui äänekkäästi.
"Mio!" Jelia huudahti ja hölkkäsi lähemmäs kojua.

//Jäi kesken, mutta ehkä voit jatkaa tästä ; )

Halcyonen olisi niin tehnyt mieli muuttaa muotonsa tässä ja nyt, napata tuo äkäinen lihanuija kynsiinsä ja popsia siltä seisomalta. Ei Halcyone kyllä kykenisi murhaa tekemään edes lohikäärmeenä, mutta ainahan saattoi unelmoida. Sen sijaan tytön täytyi purkaa kiukkunsa löyhkäävään kalaan, joka olikin oikein mainio nyrkkeilysäkinkorvike. Puukon terä kulki kalan pintaa myöten tottuneesti ja kun se oli hoidettu loppuun, heitti neito fileet kulhoon, napaten seuraavan eväkkään teurastettavakseen toiselta puolelta.

Ikävän olon rikkoi kosketus jalassa, sekä haastava mouraisu. Halcyone hieman kavahti yllättävää saapujaa ja laski katseensa alaspäin. Jalkojen juuressa istui mitä suloisin kissa, pyöreät silmät tiiviisti naisen kasvoja - tai kädessä olevaa kalaa - tuijottaen. Halcyonen kasvoille nousi pakostakin aurinkoinen hymy, mutta ennenkuin hän jutteli eläimelle mitään, vilkaisi nopeasti olkansa ylitse työnantajaansa. Ukko jutteli juuri asiakkaan kanssa keskittyneesti.
"No mutta hei sinä." nainen lausui lempeällä äänellään ja naurahti, kun laski kättään. Kissa alkoi itis lipoa hänen sormiaan, maistuihan niissä tuore kala.

Mederalainen kohotti katseensa, kun kuuli huudahduksen ja lähestyvät juoksuaskeleet. Halcyone huomasi saapuvan tytön, joka taisi olla vierailevan kissan omistaja. No, mirri olikin niin hyväkuntoisen näköinen, ettei katukissalta näyttänyt. Halcyone hymyili ystävällisesti odottaessaan, että vieras pääsisi lähemmäs.
"Ei hätää, ystäväsi on täällä." Halcyone sanoi toiselle ja vilkaisi jaloissaan kerjäävään kissaan.

Hidastaen askeleensa kävelyksi Jelia pysähtyi kojun eteen.
Hitaasti Jelia katseli naista. Nainen oli melko nuori, mutta vanhempi kuin Jelia. Ainakin ulkonäöltään.
Hänen hiuksensa olivat kullanruskeat ja silmänsä meripihkaisen kellertävät. Siis kerta kaikkiaan normaalin Payonilaisen ihmisen näköinen, paitsi ehkä, kuten jo Jelia oli aikaisemmin huomannut, onnettoman näköinen.
"Kiitos paljon, Mimosa rakastaa kalaa", Jelia selitti tytölle. "Jos saisin yhden lohen? Kuinka paljon se maksaisi?" Jelia kysyi kohteliaana ja kumartui nostamaan Mion syliinsä.
"Oletko jo kuullut" Jelia kysyi madaltaen ääntään, "Aasojen julistamasta sodasta Vaaneja vastaan?"

Silitellen kauniin valkoista kissaansa Jelia tarkkaili kala-naisen ilmettä. Tämä tieto oli vielä sangen uusi. Jelia jos kuka sen tiesi, hän oli kuullut asiasta jo ensimmäisten joukossa, vaikka ei itse ollutkaan ollut kuulemassa julistusta.
Asia sinäänsä oli vakava. Puolihaltia oli kyllä aavistanut kaikkien muittenkin tavoin sodan olevan tulossa, mutta silti kaikki oli tullut yllätyksenä.
Sana näytti leviävän nopeammin kuin koskaan. Nyt tosikadulla oli vielä sangen paljon väkeä, mutta silti siellä täällä saattoi huomata epävarmuuden, kuiskailevia ihmisiä, pelokkaita katseita aasoihin ja vaaneihin - Ja koko ajan yhä useamman kasvot näyttivät tietoisilta sodasta.

Mimosa taas oli himan närkästyksissään Jelian syliinkaappauksesta. Se olisi halunnut nuoleskella vielä hieman lisää mukavalta tuntuvan naisen käsiä.
Niimpä se maukui kärsimättömästi ja sai puolinymfin hieman yllättymään. Harvoimpa hänen kissansa oli niin halukas jonkun ihmisen luo, paitsi omistajansa, tietenkin.
Hämmentyneenä jelia päästi kissansa maahan ja se ryntäsi heti kojun kulmalle nuuskimaan jotain kohtaa laatoituksesta.

>Valitettavasti päätin luovuttaa Halcyonen toiselle pelaajalle, joten tämä peli on loppuva. D: Kiitos kuitenkin alusta! En pelaa Hallia pois, leikitään ettei tätä olisi koskaan ollutkaan. ..... Kuitenkin. Kiitos! Pelataan taas muissa merkeissä.<

:> Aivan, aivan, kenties joku päivä sitten toisaalla.