Herneenversot

//Ary ja Jona tänne . D //

Raikkaanvihreät herneenversot kurottelivat hentoja varsiaan kohti ikkunalasin läpi paistavaa aurinkoa vaaleasta saviruukustaan ohuelta ikkunalaudalta. Noel loi kaihoisan katseen avonaisesta ovesta tomuiselle tielle. Pieni tuulevire taivutti pieniä puiden oksia ja havisutti niiden läpikuultavia lehtiä, ja pyöritti hienoa hiekkaa katukiveyksellä.
Syksyn tulon saattoi jo haistaa ilmassa.

Pieni lintuparvi lehahti lentoon viereisten talojen katoilta ja katosi muutaman kierroksen kadun yllä tehden näkyvistä.

''Prinssi Noel!'', läheisessä pöydässä istuva tyyriisti tälläytynyt keski-ikäinen mies kutsui häntä ivalliseen sävyyn. Noel keskeytti tyhjän pöydän puhdistamisen ja jätti rätin sivuun. Käsiään hieroen hän asteli pöytiä kierrellen tuon miehen luokse. Nöyränä hän nyökäytti päätään ja uskaltautui kohtaamaan tuon kipakan ja ylimielisen katseen. Öljyttyihin viiksiinsä tuhauttaen tuo mies riisui hitaasti valkoiset silkkihansikkaansa antaen Noelin turhaan odottaa.
''Talon kalleinta viiniä'', tuo sanoi karsaalla katseellaan Noelia puntaroiden.

Noel nyökäytti jälleen kevyesti päätään ja peruutti ensimmäiset askeleensa ennenkuin käänsi miehelle selkänsä ja kipitti keittiöön. Tuoreen paistin tuoksu lemahti kuumana ja houkuttelevana häntä vastaan.
''Pullo kalleinta viiniä'', hän ilmoitti tilauksen ja pian joku tyttäristä sellaisen hänelle pikarin kanssa kiikutti. Noel palasi kiireesti asiakkaan luo, asetti pikarin tuon eteen ja kaatoi siihen varovasti pullosta hieman tummanpunaista ja makeanhajuista viiniä. Mies kieputti juomaa lasissa ja kulautti sen sitten kerralla kurkusta alas.
''otan tämän'', tuo sanoi nyrpeästi ja nykäisi pullon itselleen Noelin käsistä.

Mies oli niitä vakioasiakkaita, jotka aina jaksoivat häntä alentaa. Tuokin esitti kovaa ja ylpeili maallisilla rikkauksillaan. Noel tiesi, että tuo oli yksinäinen. Hän tiesi, että tuo kaipasi elämäänsä täytettä ja tarkoitusta rahavuoriensa lisäksi.
Noel palasi takaisin puhdistamaan ikkunanviereistä pöytäänsä. Hän loi jälleen surumielisen silmäyksen ulos ikkunasta. Hänen katseensa laskeutui hitaasti ikkunalaudalla kasvaviin herneenversoihin. Tarkkaavaisena hän siristi silmiään ja kurottautui lähemmäs. Hän nappasi varovasti pienen kovakuoriaisen versonvarrelta kynsiensä väliin, raotti kevyesti ikkunaluukkua ja laski ötökän ikkunan ulkopuolelle sulkien luukun. Hän huokaisi raskaasti ja aloitti jälleen pöydän jynssäyksen. Siihen kuluneet likatahrat alkoivat hitaasti kulumaan irti pöydän sileästä pinnasta.

Oli Elainen vuoro seistä majatalon tiskin takana vieraita vastaanottamassa. Se ainoa tilanne, jossa hän saattoi pinnistäytyä ystävälliseksi miehiä kohtaan. Asiakaspalvelun ulkopuolella hän oli suorastaan inhottava jokaista kaksilahkeista kohtaan, lukuunottamatta isäänsä ja veljiään. Tähän aikaan päivästä oli hiljaista ja ajatuksissaan nainen sormeili vyötäröään koristavien käyräteräisten veitsiensä kahvoja. Tiskillä hänen edessään lepäsi avonainen kirja, jota hän nyt lueskeli aikansa kuluksi, varoen kuitenkin uppoutumasta siihen liian täysin. Olisihan se suorastaan noloa, jos hän ei lukemiseltaan huomaisi edes maksavia asiakkaita.

Puolella silmällä ja korvalla punatukkainen nainen seurasi, kuinka eräs heidän vakioasiakkaistaan pompotti tarjoilijapoika Noelia. Samalla tavalla tuo mies kohteli kaikkia muitakin, mutta hän oli niin rikas ettei häntä sopinut ajaa poiskaan, vaikkei kukaan majatalossa hänestä pitänytkään. Noin rikas vaani kun oli todellinen löytö tällaiselle paikalle, jossa aasoja ei suvaittu. Mieheltä saattoi huoletta kiskoa vähän ylihintaa ja rahaa tuolta olikin vuosien aikana kertynyt majatalon kassaan ihan mukavasti.

Elain antoi katseensa kiertää ympäri salia. Harmaat kiviseinät olivat lähes täysin peittyneet värikkäiden kuvakudosten alle. Hieman itsekseen hymähtäen nainen muisteli, kuinka heidän isänsä oli aina kertonut kuvakudoksiin liittyviä tarinoita ja kuinka hän pienenä tyttönä oli rakastanut noiden kertomusten kuuntelua. Jos ilta oli ollut hiljainen, isä oli kerännyt koko lapsikatraan suuren takan eteen ja he olivat paahtaneet kastanjoita isänsä lämpimän äänen säestämänä. Tuota ääntä kuunnellessaan lapset olivat nukahtaneet yksi kerrallaan, vain Elain oli aina sinnitellyt valveilla kuullakseen tarinan kokonaan. Vieläkin hän toki piti tarinoista, mutta nykyään hän löysi niitä kirjoista. Isänsä tarinat hän osasi jo ulkoa.

Ulko-ovi aukesi ja herätti Elainen miellyttävistä lapsuusmuistoista takaisin tähän hetkeen. Tähän aikaan päivästä ihmiset alkoivat valua tänne syömään ateriansa, palatakseen taas töihinsä pienen lepotauon jälkeen. Sitten olisikin taas pidempään rauhallista, kunnes ilta koittaisi ja toisi päivän suurimman väenpaljouden, jonka rippeet pysyttelisivät paikassa seuraavaan aamuun asti.

Elainen isä Theo oli aina vahdissa ovella ja tältäkin tulijalta hän vaati kuultavaksi vaanien Hiljaisen melodian ennenkuin päästi tämän pidemmälle. Tutuilta asiakkailta sitä ei toki kysytty, mutta uusilta kylläkin. Täytyihän heidän pitää huoli siitä, että majatalossa tosiaankin olisi vain vaaneja kuten he asiakkailleen lupasivat. Nyt tullut nainen osasi selvästi Melodian ja Theo toivotti hänet ystävällisesti tervetulleeksi.
"Tervetuloa Freijan siunaukseen", Elainekin sanoi hymyillen kun nainen käveli tiskille. Kirjansa Elain laski tiskin alle, pois tieltä.


//tulija saa olla Aryn Kerbera tai olla olematta : D//

//Tuun pilaa teiän pelin omalla surkealla esitykselläni xDD//

Majatalo Freijan Siunauksen ovi pamahti auki ja tervetuloa kilkahtavat kellot rämisivät nopeasti aukeutuvan ja sulkeutuvan oven liikkeiden mukaan. Oviaukossa seisoi miesomistajan katseen alla poikamainen, punaiset - lyhyet hiukset omistava haltia. Skitsofreenikon otsalla helmeili hiki kun hän huohotti raivoissaan siinä, ollen hetken kunnioittamatta ollenkaan omistajan kysymystä. Kuullessaan sen, hän vain tuiotti, eikä ollenkaan ymmärtänyt tuon miehen höpötystä.

Päivä oli mennyt niin totaallisen pieleen, että pahempia päiviä oli jopa hänen hankala löytää. Nándora, se piru... Jälleen neljä kuollutta, veristä uhria oli löydettävänä keskellä katua - ja murhaaja oli jälleen kadonnut jäljettömiin. Ja Kerbera oli jäänyt tietysti siivoamaan jälkiä. Se hirviö oli hyökännyt juuri hänen nukkuessaan, eikä hän ollut odottanut asiaa. Haltia ei kestäisi enää kauaa sitä kidutusta, joka oli jo nyt aivan hirveää.

Lopulta, rauhoituttuaan vähän hän ärhäisi Vaanien Hiljaisen melodian miehelle ja asteli tiskin ääreen, jonka takana seisoi kohtelias nainen. Jos hänellä nyt sanavaltaa olisi, tuo nainen ei ehkä ollut siitä kauniimmasta päästä. Mutta sisinhän ratkaisi, paitsi skitsofreenikon kyseessä ollessa. Tiskille raahautunut, hieman turhautunut nainen pyyhkäisi otsatukan silmiensä edestä ja loihti pakotetun hymyn huulilleen.

"Kiitos vain, vaikka en tullutkaan viipyäkseni. Vain tappaakseni hieman aikaa," Kerbera sanoi tekopirteästi ja kääntyi ympäri kuullessaan Noelin nimeä ja nähdessä asiakkaan toimivan mieheen nähden epäkohteliaasti.

Tahtomattaankin tiskillä yhä seisovan naisen silmät painuivat viiruiksi, hän heilautti kättään neidille takanaan ja lampsi silmät leiskuen miehen luo. Kävellessään hän hieman nytkähti estäessään Nándoran hyökkäyksen ja päätyi lopultakin tuon miehen pöydän luo. Pieni pöytä, jonka päällä nyt oli pieni viinilasi ja istumassa se pöyhkeilevä mies.

Pääsi kumahtava, raivoa ilmoittava ääni pöydästä ja kaatuvan viinilasin ääni, kun punatukakinen nainen iski rystysensä pöytään. Hän tuijotti miestä raivoissaan, kerrankin hän Itse, oli raivoissaan. Se, miten tuo... Tuo idiootti oli käsitellyt tuota työntekijää, oli halveksittavaa käytöstä. Oikeastaan Kerbera itsekään ei tiennyt, miksi oli niin kiihoissaan, mutta ei voinut enää estää itseään.

Haltia löi miestä kasvoille nyrkillä ja tuhahti.

"Pidä sinä likainen, etanoita sylkivä turpasi kiinni, kun et itsekään ole yhtään meitä muita parempi."

//''Pilaamaan'' ja ''surkealla''? . DD korvaanpas noiden sanojen tilalle adjektiivit ''ilahduttamaan'' ja '' taidokkaalla'' . D //

Noel lopetti pöydänpinnan kiillottamisen ja kohotti rättiään ihastellen työtään. Ei tahran tahraa tai murun murua näkyvissä. Miten niin pienet ja arkisetkin asiat osasivat ilahduttaa ja lämmittää sydäntä näinkin paljon? Hänen lempeäksi muuttunut katseensa tutki hetken pöytää ja siirtyi sitten herneenversoihin.
Ne olivat hänelle hyvin tärkeitä. Ne jotenkin kuvastivat hänelle elämän haurautta ja sielun kestämättömyyttä, mutta miten ne siltikin osasivat kurottaa vihannat versonsa kohti aurinkoa ja ponnistella kasvaakseen ja elääkseen tässä maailmassa, kaiken julmuuden ja epäoikeuden keskellä autuaan tietämättöminä pesiytyneestä pahuudesta.

Pöydän risahteleva kalahdus ja viinilasin ja -pullon pirstaloituva räsähdys. Noel kääntyi kannoillaan miltei luonnottoman nopeasti ja suuntasi kylmän teräväksi käyneen katseensa äänen suuntaan. Oliko joku aasa päässyt livahtamaan sisään ovesta?
Punainen viini läikehti lattialla kasvattaen sen aiheuttamaa lätäkköä. Se täytyisi pestä nopeasti, ennenkuin se ehtisi imeytyä vahattuun puulattiaan.
Noel lähti kiireesti puikkelehtimaan pöytien välejä päästäkseen tuon raivoavan naisen luokse. Hän ei ollut varma, oliko kyseessä yksi omista vaiko vihollinen, joten ei uskaltanut muuttua kotkaksi.

Liian myöhään hän saapui paikalle - nainen oli lyönyt asiakasta. Noel ei arvostanut väkivaltaisuutta, vaan lähinnä halveksi sitä. Ja vaikka uhri olikin pöyhkeilevä fasaani, ei hän silti pystynyt näkemään asiassa minkäänlaisia oikeutuksia tuon korean fasaanin telomiseen. Hän sai haavoja latialle levinneistä lasinsiruista paljaisiin jalkapohjiinsa, mutta yritti kestää kivun. Nopealla kädenheilautuksella hän tavoitteli otteeseensa tuon naisen nyrkissä olevaa kättä.

''Neiti on hyvä ja on valmis korvaamaan aiheuttamansa vahingot'', hän sanoi pakotetun ystävällisesti kulmakarvat kurtistuen ja hammastaan purren,heilauttaen tummanvioletit hiukset palavien silmiensä tieltä. Hän mieluummin takertui tuohon naiseen kuin auttoi rehvastelevaa fasaania. Itsekästä, sen hän tiesi, mutta yritti kiivaasti väittää itselleen toimivansa oikein.

//yhdyn kyllä täysin Carmin sanoihin : D//

"Kiitos vain, vaikka en tullutkaan viipyäkseni. Vain tappaakseni hieman aikaa", majataloon tullut nainen vastasi Elainen tervehdykseen. Elain aikoi juuri kysyä, halusiko vieras kenties juotavaa tai jotain muuta pientä, kun toinen käännähtikin ympäri. Hetken Elain sai ihmetellä, mitä tuo punatukkainen vieras nyt aikoi, kunnes sitten saikin vastauksen. Nainen nimittäin asteli sen Noelia pompottaneen rikkaan miehen pöydän luokse ja pamautti siihen nyrkkinsä niin kovaa että miehen viinipullo ja -lasi putosivat räsähtäen maahan.

Mutta naisen seuraava teko vasta yllättävä olikin. Sormet puristuivat nyrkkiin, joka iskeytyi komeasti keskelle pöydässä istuvan miehen nenää. Elain ei voinut mitään pienelle naurahdukselle, joka purkautui hänen huuliltaan. Tuon hän oli itse halunnut tehdä jo kauan. Ja tuon naisen sanat kruunasivat tilanteen.
"Pidä sinä likainen, etanoita sylkivä turpasi kiinni, kun et itsekään ole yhtään meitä muita parempi". Elain sai pidettyä naurunsa sisällään, hytkyen äänettömästi tiskin takana. Pieni vilkaisu ovelle päin todisti, että myös Elainen isän kasvoille oli kohonnut hieman huvittunut ilme, vaikka se pian väistyikin vakavuuden tieltä. Theon vakavoituminen sai Elainenkin lopullisesti hillitsemään itsensä ja astumaan nyt vakavin ilmein tiskin takaa kohti viinistä lainehtivaa taistelutannerta.

Noel ehti kuitenkin paikalle ennen Elainea.
''Neiti on hyvä ja on valmis korvaamaan aiheuttamansa vahingot'', nuorukainen sanoi vieraalle juuri kun Elain pääsi pöydän vierelle tallaten narskuvia lasinsiruja saappaidensa alle. Elain aikoi juuri yhtyä Noelin sanoihin, kun rikas mies avasi suunsa, pidellen nenäänsä kädellään.
"Entäs minun nenäni?! Tuo heitukka on saatettava vastuuseen!" mies vaahtosi. Kärsineen nenän vuoksi miehen ääni kuulosti melko huvittavalta, ja Elain joutui kääntämään katseensa hetkeksi muualle peittääkseen hymynsä.

"Otetaanpas nyt kaikki ihan rauhallisesti, asiat selviävät parhaiten keskustelemalla", Elain sanoi yhtäläisesti niin molemmille asiakkaille kuin Noelillekin. Hänen täytyi nyt kuitenkin toimia kuten kunnon majatalonpitäjän ainakin, vaikka henkilökohtaisesti kuinka kannattikin rikkaan miehen juuri saamaa kurinpalautusta.


//nyyhky mitä tekstiä miulta, Elain vaan suunnilleen roikkuu tossa >.< //

//No Ary hoitaa kaikkien hahmojen sotkemisen toisiinsa :''D//

Se mies, jota tuo juoppo oli ärsyttänyt ja se nainen tiskiltä tulivat sähläämään raivoissaan olevan skitsofreenikon ympräille. Huomaamattomat, pienet nytkähdykset ravisuttivat koko ajan haltian kehoa kun tämän kaksoissielunsa pyrki pinnalle. Mutta Nándoraa ei tarvittu, Kerbera oli jo valmiiksi niin raivoissaan. Nyt vaan piti toivoa, ettei kukaan muukaan sotkeutunut siihen hommaan.

Tiskinainen vain seisoi rauhoitellen vieressä ja se mies putsasi lattiaa melkein hädissään. Eikö tuolla miehellä ollut rippuakaan itseluottamusta? Se oli typerää, miksei mies itse hakannut tuota juoppoa lyttyyn? Mutta Noelhan oli siellä töissä...

"Minulla ei ole aikomustakaan korvata mitään tuolle saastalle! Ja sinä," Kerbera äyskähti lasinsirpaleissa tuskiskelevalle miehelle, "yritä nyt pitää itsestäsi huolta!" Haltia huudahti raivoissaan ja potkaisi lasinsiruja yhä leveämmälle tilalle lattialla. Viiniläiskä vain kasvoi kasvamistaan liaten lattiaa yhä pahemmin.

Skitsofreenikko hyppäsi raivoissaan miehen kimppuun ja löi tämän hakkaavin nyrkein lattiaan. Siinä meni varmaan tuolla muutamakin luu kasvoista poikki ja mustelmia. Oikeastaan koko tapahtumallakaan ei ollut syytä. Se oli äkkitunnekuohu. Tyypillistä Kerberaa. Tai ehkä Nándora oli jo puuttunut peliin.

//Pitää mennä, sori et tyssäs ;____;//

"Entäs minun nenäni?! Tuo heitukka on saatettava vastuuseen!" kukosteleva fasaani alkoi parkumaan niin rakkaaksi osoittautunutta nenäänsä pidellen. Noel loi tuskaisen katseen paikalle ennättäneeseen Elaineen, joka näytti äsken olleen jotain sanomaisillaan.
Noel ei olisi voinut olla sen enempää ärsyyntynyt. Miksi tuon hullun naisen piti pyyhältää paikalle myrskyn tavoin sotkemaan hänen päivänsä? Ei, se oli itsekkäästi ajateltu. Noel tunsi muiden harvojen majatalossa asioivien pysähtyneet katseet itsessään ja noissa kolmessa muussa paikallaolijoissa. Miksi juuri salin keskeisin pöytä? Siksi, koska ylpeä rikkauksillaan kerskuva vatsanpullistelija oli paikan valinnut saadakseen osakseen mahdollisimman paljon huomiota ja alemmuutta tuntevia katseita. Ei tuntunut mies kuitenkaan nykyisestä saamastaan huomiosta pitävän. Raukan kasvot alkoivat punehtumaan kiukusta ja ärtymyksestä.

Noel sävähti astuessaan hieman lähemmäs tuota riehuvaa naista ja sävähti tuntiessaan, miten lasinsirpaleet porautuivat syvemmäs jalkapohjien herkkään ihoon. Hän tiesi, että nyt tuo lattiaa värjäävä punainen läiskä ei ollut enää pelkästään sille kaatunutta viiniä, vaan myös hänen vertaan.
Viini pahensi entisestään asiaa tunkeutuessaan haavoihin ja aiheuttaen kivuliasta kirvelyä.

"Minulla ei ole aikomustakaan korvata mitään tuolle saastalle! Ja sinä,'' tuo nainen äyskähti suunnaten sanansa ällistyneelle Noelille, "yritä nyt pitää itsestäsi huolta!" Noelin ällistys muuttui nopeasti ärtymykseksi.
''Jos joku täällä huolenpitoa vaatii niin te'', hän sanoi viileästi kiukkuaan pidätellen naisen potkaistessa sirpaleita yhä leveämmälle osalle lattiaa.

Noel ei ehtinyt harkita tekemisiään tuon huolenpitoa vaativan naisen hyökätessä hyvin maksavan asiakkaan kimppuun. Nainen piiskasi hakkaavin nyrkein miehen lattiaan. Noelin silmät laajenivat hänen erottaessaan iskujen aiheuttamien pehmeiden tömähdyksien ja lattiaan paiskautuvan ruhon aiheuttaman kolahduksen seasta rusahtelevia ääniä. Mies olisi menettänyt kasvonsa, jos kasvojen luita olisi murtunut pahasti. Tulehdus saattaisi hyvinkin pesiytyä tuon kasvoihin ja viedä miehen mennessään.

Äkisti Noelin kurkusta kuului matala korahdus, joka muuttui hitaasti kimeämmäksi ja lopulta korvia särkeväksi hänen ottaessaan kotkan muodon. Hän päätti ääntelyn vihlaisevaan huutoon ja pyristeli voimakkain siiveniskuin irti vaatteistaan. Hän lehahti sulat havisten naisen tasolle ja upotti terävät, verta vuotavat kyntensä naisen selkänahkaan, yrittäen kaivaa otettaan yhä syvemmäs ja syvemmäs. Siivillään yhä voimakkaasti ilmaa piiskaten hän yritti saada tuon hullun naisen irti miehestä.
Ei arvannut Noel miten lähellä hän olikaan, kun nimitti naista hulluksi.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Noel työaikanaan otti eläinhahmonsa. Osa asiakkaista oli noussut seisomaan jo naisen hyökätessä miehen kimppuun, mutta nyt he hitaasti painautuivat kauemmas tapahtumista.

//Anteeksi, että vastaus on kestänyt... Pahoittelen myös autohittiä, mutta Ary sanoi, että sitä saisi käyttää //

Äkkiä tuo riehuva nainen hyökkäsi taas sen pöyhkeän vaanin kimppuun, hakaten tätä niin kovaa kuin vain saattoi. Elainkin kauhistui tuota reaktiota, se meni hänenkin mielestään jo liian pitkälle. Tuo nainen pitäisi tosiaan saada kuriin, ja pian. Elain tarttui naisen toiseen käteen ja yritti kiskoa tuota kauemmas jo melko pahoin vahingoittuneesta miehestä, mikä oli kyllä yllättävän hankalaa.

Elain ei edes ollut huomannut Noelin muuttumista ennen kuin kuuli sen korvia vihlovan kirkaisun. Punatukkainen oli kyllä tiennyt nuorukaisen muutostaidoista, muttei ollut nähnyt mitään tuonkaltaista aikaisemmin. Aivan tilanteeseen kuulumattomasti naisen mieleen nousi pohdintaa siitä, millaista olisikaan lentää vapaana lintuja jossain Valhallan yllä. Mutta kun hän tajusi mihin oli ajatuksissaan uponnut, palasi hän itseään sättien nopeasti tähän hetkeen. Nyt pitäisi tosiaan saada tuo hullu nainen kuriin eikä unohtua mihinkään kummallisiin haaveisiin.

Kotkanhahmoisen Noelin kynnet olivat uponneet riehuvan naisen selkään. Elain ei voinut olla ajattelematta, että ehkä tuo kuitenkin oli liikaa ja jälleen yksi osoitus miehille ominaisesta typeryydestä. Sitten hänkin kuitenkin veti toisen veitsensä esiin ja painoi sen pitelemänsä naisen kylkeä vasten. Siihen hän voisi iskeä toista tappamatta, jos olisi aivan pakko.
"Kehottaisin vakavasti teitä rauhoittumaan", Elain sanoi myrkyllisellä äänellä. Tuo nainen oli saanut hänen mielenmalttinsa kuohahtamaan, mikä ei kyllä kovin vaikeaa ollutkaan. Tämä meni tosiaankin yli. Sininen ja vihreä silmä säkenöivät kiukkua tuota hullua kohtaan. Oliko aivan pakko pistää tällainen kohtaus pystyyn?

Elainen isä Theokin oli nyt saapunut paikalle kun oli huomannut tilanteen menneen todella vakavaksi. Sopivan hetken tullessa tuo onnistui vetämään raivoisan naisen nyrkkien kohteeksi joutuneen miehen turvaan, niin etteivät naisen nyrkit enää ylettäisi iskemään mieheen. Theo alkoi tarkastaa tuon vammoja, luottaen siihen että Elain ja Noel saisivat riehujan kuriin

Kun mies nyt oli pois tieltä, työnsi Elain jalkansa toisen naisen jalkojen väliin ja veti sillä toisen jalan ilmaan samalla kun kiskaisi naisen kättä, tarkoituksenaan saada toinen kaadettua maahan. Tämä pitäisi tosiaan lopettaa, tällaiset tilanteet eivät todellakaan tehneet hyvää majatalon maineelle. Vaikkei paikalla paljoa väkeä ollutkaan, lähtisivät jutut varmasti kiertämään.


//hyvä kun Carmi muistutit että on lupa autohittiin, olin jo unohtanu xD//

//Tappeluuhh <33//

Nyrkit heiluivat silmittömästi päin tuota miestä. Kerberalla ei ollut mitään oikeaa ajatusta miten löydä tai minne. Hän vain hakkasi sen minkä kerkesi koska tiesi että nuo kaksi muuta työntekijää tulisivat varmaankin kohta hänen päälleen. Veri tahrasi hänen nyrkkinsä kun miehen nenä luultavasti murtui ja lasinsirut ritsahtelivat heidän ympärillään. Nainen tiesi kyllä näyttävänsä täysin typerältä niin tehdessään - mutta kyllähän hänen itsekin oli joskus saatava tapella eikä antaa kaikki Nándoralle. Tätä ajatellessaan Kerberalle tuli yhä oudompi olo, kun mietti minkälainen hänestä olikaan tullut.

Pian taustalta kuuluikin kotkan kirkaisu. Ja se ei voinut olla sisään lentäneen linnun. Se poika, jota tuo mies oli ärsyttänyt oli animaagi. Ei se muuten voinut olla. Kerbera ei nostanut katsettaan ennen kuin jo tunsi kuinka sen kotkan kynnet pureutuivat yhä syvemmälle hänen nahkaansa. Lämmin veri valui jo hänen selkäänsä pitkin. Hetken Kerbera vielä huitoi, mutta ei päässyt enää kovinkaan hyvin tappelemaan kun kotka roikkui selässä.

Pian siinä oli jo majatalon isäntäki säheltämässä - otti sen miehen pois hänen ulottuviltaan. Se rehvastelija oli saanut aivan minkä ansaitsi. Miehen nenä oli pahasti murtunut ja kasvot oilvat muutenkin revineiden näköiset. Miehen silmät tuijottivat häntä kuin hullua, mutta hän ei pystynyt enää puhumaan - oli kai ymmärtänyt ettei enää kannattanut uhitella hänelle. Tuon silmät olivat punaiset raivosta ja turvonneiden kasvojenkin takaa löytyi tykkivä otsasuoni joka kertoi raivon laadusta.

Kerbera itse nousi kivusta jo henkeään ahukkoen hieman pystymmäs, mutta ei ylettynyt käsillään kotkaan joka repi haavaa hänen selässään yhä syvemmäksi. Elainin veitsi hänen kyljellään ei myöskään alkanut tuntua kovinkaan mukavalta. Tilanne ei ollut enää kovinkaan voittoisa. Ainoa valopuoli oli se, että olihan hän ainakin onnistunut mukiloimaan tuon miehen kunnolla.

Pian tuon naistyöntekijän jalat ja kädet olivatkin hänessä kiinni. Kerbera kaatui suoraan naama edellä lattialle oikein kumahtaen. Hampaitaan kiristellen hän mietti, että tiesi nyt kai miltä iitä miehestä oli tuntunut. Oikeastaan enää hänen ei kovinkaan tehnyt mieli haastaa riitaa. Se suuri viha oli kadonnut kun tuo mies oli saanut sen inkä ansaitsi. Vasen poski majatalon lattiaa vasten painettuna hän huohotti mutta ei katunut tekoaan.

"Mitä? Annoin tuolle miehelle vain sen mitä hän ansaitsi!" Kerbera kivahti lattialta.

Noel tunsi veren kohisevan päänsä sisällä ja kiivastuvat sydämenlyönnit linnunrinnassaan. Hänen ajatuksensa sumenivat samalla, kun hän miltei epätoivoisesti yritti saada terävät kyntensä syvemmälle naisen selkään. Hänen siipiensä väli oli jopa kaksimetrinen, ja hän tunsi ahdistuneisuutta ahtaaksi käyneessä tilassa. Linnun vietit ja vaistot yrittivät jyrätä hänen oman ajattelunsa ja päättelykykynsä yli.

"Kehottaisin vakavasti teitä rauhoittumaan", Elainen sanat kantauuivat hänen korviinsa kuin usvamuurin läpi. Hän sai puskettua omat ajatuksensa etusijalle ja irotti kyntensä naisesta. Jotenkin hän oli ottanut tuon kehotuksen vastaan luullen, että se oli tarkoitettu hänelle. Hän räpiköi kivuliaasti pöytien välissä kaataen pari tuolia matkallaan, läimäytti sitten muutaman kerran voimakkaasti siipiään ja lehahti tyhjälle pöydälle muun seurueen viereen. Tilanne näytti jo alkavan rauhoittua. Noel joutui painottamaan painonsa vasemmalle jalalle, koska oikeaan olivat lasinsirut uppoutuneet tehden kipeää jälkeä. Hän päästi jokseenkin ulisevan, lyhyen kirkaisun joka hitaasti hiipui kuulumattomiin. Hän ei voinut mitenkään muuttua takaisin ihmiseksi kaikkien nähden; siinä ei ollut mitään hävettävää jos muuttui eläimeksi, mutta jostain syystä ihmiset eivät pitäneet siitä, että näkivät yleisillä paikoilla lajitovereitaan alastomina.
Hän loi terävän kotkankatseen ovelle; ei ulospääsyä sielläkään. Ovi oli raollaan, eikä hän millään olisi saanut sitä sen enempää avattua.

Ihmiset olivat vetäytyneet salin reunoille, osa oli jo ulos livahtanut. Noel alkoi nyt tajuamaan, että he olivat aikaansaaneet isomman jutun, kuin mitä hän edes olisi osannut pelätä. Hän levitti voimakkaasti siipensä ja veti ne suppuun kylkiään vasten, sukaisi selkähöyheniään terävällä nokallaan ja suuntasi läpitunkevan katseensa tuohon riehujanaiseen.

"Mitä? Annoin tuolle miehelle vain sen mitä hän ansaitsi!", nainen huusi lattialta. Tuo oli saatu kaadettua. Noel päästi kurkustaan ivallisen äännähdyksen. Hän ei pystynyt eläinmuodossa puhumaan, nokka ei sopinut siihen.
Hän ei toivonut mitään muuta sen enempää, kuin että olisi päässyt rauhassa siivoamaan viiniläikkää lattialta ja hoitamaan herneenversojaan.

//Anteeksi jos teitä haittaa nyt tämä lyhyys, en vaan nyt sen pidempää saanut -.- //

"Mitä? Annoin tuolle miehelle vain sen mitä hän ansaitsi!" lattialle päätynyt nainen kivahti, saaden Elainen tosiaankin suuttumaan. Mikä typerä idiootti tuo oikein olikaan, aiheutti tällaisen kohtauksen. Varsinkin naisen majatalonpitäjäpuoli oli nyt todella tuohtunut, Freijan siunauksella oli erinomainen maine rauhallisena vaanimajatalona, tai ainakin oli ollut. Jos tämä nyt aiheuttaisi ongelmia liiketoimissa... Jumalat kirotkoon tuon typerän naikkosen, majatalon perijätär kirosi mielessään.
"Sinä vain aiheutit ongelmia niin itsellesi kuin muille", Elain ärähti maassa pitelemälleen naiselle. Tanssijattaren pitelemän veitsen kylmä terä oli painunut toisen kaulaa vasten, vaikka hän ei kyllä uskonut että toinen muutenkaan voisi nyt juurikaan pyristellä vastaan.

Tuon naisen katsominenkin tuntui ärsyttävän Elainea vain entistä enemmän ja hän käänsi eriparisten silmiensä katseen hetkeksi ylös, nähdäkseen mitä muualla majatalossa tapahtui. Noel kyykötti linnunhahmossaan erään pöydän päällä, Theo aikoi ilmeisesti saattaa vahingoittuneen miehen parantajan luo ja Elainen äiti ja vanhemmat sisarukset rauhoittelivat majatalon harvoja asiakkaita. Elainen vanhin veli, häntä vuoden nuorempi, oli asettunut ovensuuhun hoitamaan ovenvartijan tehtäviä. Asiakkaat katselivat Elainea ja hänen pitelemäänsä naista oudoksuvin ilmein ja nuo katseet tajutessaan hän käänsi eriparisten silmiensä katseen takaisin maassa makaavaan, tai tuon takaraivoon kun ei kasvoja voinut nähdä.

"Meidän pitänee siirtyä jonnekin syrjempään selvittämään tämä sotku", Elain sanoi naiselle, ponnistellen pitääkseen äänensä edes suunnilleen normaalina. Hän päästi naisesta sen verran irti että tuo pääsisi nousemaan, mutta veitsi pysyi visusti vasten toisen kaulaa, jos tuo vaikka yrittäisi tehdä jotain typerää ja Elainen vasen käsi piti visusti kiinni toisen ranteesta. Kun nainen nousi ylös lattialta, nousi tanssijatarkin tuon mukana, vahtien jokaikistä äkkinäistä liikettä.
"Ymmärrät varmaan ettet enää ikinä ole tervetullut tänne. Mutta ensin sinun on maksettava idioottimaisuutesi aiheuttamasi vahingot. Onko sinulla rahaa vai pitääkö meidän yrittää etsiä joku yksinkertainen työ jota sinäkin osaat tehdä ja jolla maksat velkasi?" Elain jatkoi ja lähti ohjaamaan naista kohti keittiötä, jonne he voisivat siirtyä ihmisten katseiden alta selvittämään niitä korvauksia, joita toisen pitäisi maksaa.

Onneksi Elain sentään tajusi myös ajatella Noelia. Aluksi hän ihmetteli, miksei toinen tahtonut muuttua takaisin ihmiseksi, mutta sitten hän tajusi että nuorukaisen vaatteethan olivat jääneet lattialle. Tuskin kukaan mieskään haluaisi esiintyä alastomana tällaisella kuitenkin melko julkisella paikalla, vaikka miehet yleensä niin typeriä olivatkin.
"Dregen, auta Noel johonkin vapaaseen huoneeseen muuttumaan ja ota hänen vaatteensa mukaan", Elain käski erästä veljeään, tummaa ja pienikokoista 15-vuotiasta nuorukaista. Dregen keräsi nopeasti Noelin vaatteet lattialta ja oli valmiina auttamaan haukan johonkin yläkerran huoneista.


//No eihän tuokaan vielä mikään lyhyt ollu ^^
mä vähän heittelen tänne koko ajan näitä Elainen perheenjäseniä : D//

//Kuinka iso suku Elainel oikeen on :''D//

Nyt Kerbera tiesi tosiaan joutuneen pahoihin vaikeuksiin. Tykyttävä kipu selkälihaksissa alkoi vetää hänen tajuaan kauas pois. Mutta nainen taisteli tajuissaan, mutta kipuisena siinä kotkan kynsissä ja koko ravintolan väen alaisena. Ei hyvä juttu. Ei ollenkaan. Kotka kirkui jotain, kun ei nähtävästikään puhumaan eläimen muodossaan. Joka oli kai onni - tai sitten ei. Ja Elainkin, tuo naistyöntekijä oli oikeassa. Oli hänen omaa syytään että hän nyt siinä viinin keskellä lattialla makasi. Kipuisena kuin mikäkin.

Kerbera tuhahti. Jos nuo kaksi eivät itse omia puoliaan osanneet pitää, olkoon se heidän ongelmana. Ei se enää hänelle kuulunut. Ja jos apua ei osattu arvostaa, ei sille kai enää mitään voinut. Nuo olivat siis oman päätöksensä tehneet. Kerbera ei ainakaan heitä enää koskaan tulisi auttamaan.

Ja lopultakin tuo kotkankuvatus sitten päästi irti hänestä. Haava aukesi ja alkoi vuotaa verta tuon naisen selässä.

Pian Kerbera sitten nousi. Kurkulla tuon hullun naisen veitsi ja toinen kädessä tuon naisen ranteen sisään puristettuna. Eikä tuotakaan skitsofreenistä hullua enää tehnyt mieli haastaa riitaa. Sillä hän tiesi ettei se enää auttaisi. Tekemättä äkkinäisiä liikkeitä hän sitten käppäili tuon naikkosen kanssa kohti takahuonetta.

"Arvaapa kerran, tai kaksikin onkohan minulla rahaa tarpeeksi."
Kerbera kivahti naiselle. Tarkoittaen toki ettei hän omistanut. Tietenkään. Ei nyt nuorallatanssijan työllä aivan kaikkea tienannut - hyvä kun leipää hieman vatsaansa päivittäin sai. Joten pakkotyöhön hän varmaan tästä pian joutuisikin. Valitettavasti - ja vielä palkatta.

Noel ja tuon naisen veli, ainakin varmaankin lähtivät yläkertoihin. No, ei kyllä Kerberakaan vaatteettomana aivan haluaisi muuttua kaikkien edessä. Mutta oli hänelläkin sinä päivänä jotain muuta tekemistä. Kuten vaikka selvittää tämä sotku ja käydä lääkärillä siteyttämässä tuo pirun selkä. Ja jotain rahaakin ruokaan pitäisi hankkia.

"Näytä tietä - neiti."
Kerbera sanoi hieman ivallisesti ja käänsi hieman päätään nähdäkseen Elainin kasvot.

"Meidän pitänee siirtyä jonnekin syrjempään selvittämään tämä sotku", Elain osoitti sanansa Freijan siunauksessa mieltään osoittaneelle naiselle. Noel loi ivallisen terävän silmäyksen tuohon naiseen, joka nyt kampesi ylös lattialta. Hän haistoi ilmassa keittiön puolelta leijailevan paistuvan lihan tuoksun, joka oli sekoittunut lattialle kaatuneeseen viiniin ja vereen. Joku harvoista asiakkaista käytti voimakasta hajuvettä, ehkä joltain rikkaammalta varastettu, kun taas toinen lemusi hielle, tuskin lähipäivinä oli itseään pessyt. Rehdin työmiehen vaatteet tuoksuivat kostealle maalle ja mullalle, murhaajan kädet ovat vereen tahritut ja polttomerkityt. Noel naurahti ajatuksissaan kovinkin syvällisinä pitämilleen aatteilleen. Hän yritti kovasti suunnata ajatuksensa johonkin muuhun kuin tämäniltaiseen. Hän levitteli uudemman kerran suuria siipiään ja vilkaisi arvokkaasti toisessa päässä salia olevia asiakkaita.

Ennenkuin Elain lähti saattamaan rettelöitsijää kuultavaksi, tuo huikkasi nuorempaa veljeään Dregeniä auttamaan häntä itseään muodonmuutoksen kanssa. Noel tunsi itsensä otetuksi tuostakin hänelle suodusta huomiosta. Hän tiesi jonkin verran Elainen suhtautumisesta miehiin, ja hän todellakin puhtaasti sääli tuota naisparkaa.

Dregen, pienikokoinen nuorukainen keräsi nopeasti Noelin myttyyn jääneet vaatteet lattialta ja lähti edeltä kulkemaan yläkertaan vieviä rappusia, viitaten salin keskeisimmällä pöydällä kököttävää kotkaa seuraamaan. Noel hypähti vaivalloisesti alas pöydältä ja könysi muutamilla laiskoilla siiveniskuillaan itseään auttaen rappuset ylös - hän ei mitenkään olisi mahtunut lentämään tuossa tilassa. Lasinsirut koskivat jokaisella askelmalla, mutta hän koetti parhaansa kestää kipua.
Dregen avasi erään raollaan olevan huoneen oven käytävän keskivaiheilla, odotti ensin Noelin menevän edeltä ja sulki sitten oven perässään, jääden itsekin huoneeseen. Noel tunsi Dregenin melko hyvin, he olivat usein samassa työvuorossa ja he tulivat hyvin toimeen keskenään. Dregen oli selvästi jokseenkin järkyttynyt tapahtumista, mutta lapsenomainen into loisti tuon tummista silmistä. Noelin muuttuminen kotkaksi oli tehnyt tuohon vaikutuksen, ja muutenkin vanhempi Noel oli noussut jälleen pykälän, ellei parikin, Dregenin asteikolla. Tuo olisi varmasti halunnut kysellä työtoveriltaan ties mitä, mutta hillitsi kuuliaisesti itsensä.

Noel muuttui hitaasti takaisin ihmiseksi, horjahti muutaman askeleen ja lysähti sitten väsyneesti sängylle istumaan. Muodonmuuttaminen kulutti rutkasti voimia kaiken sen energiankulutuksen lisäksi, jota hän oli joutunut kokemaan siinä kahakassa. Dregen ojensi hänelle hänen vaatteensa ja Noel veti vaivalloisesti jokseenin tahriintuneet housut jalkaansa, levitti sitten paitansa valmiina vetämään sen ylleen, mutta joutui jättämään sen tekemättä; paita oli sotkeentunut pahasti viiniin ja vereen lattialle tippuessaan, eikä sitä sopinut ylleen pukea. Dregen ymmärsi tilanteen ja kipaisi hakemassa Noelille oman paitansa. Noel oli tuosta hyvin kiitollinen, ja Dregenin avustuksella he saivat yhteistuumin nypittyä ainakin näkyvimmät lasinsirut ois hänen jalkapohjistaan.

Kaksikko palasi tovin kuluttua takaisin saliin, Dregen kantoi käsivarrellaan Noelin likaista paitaansa sen pestäväksi viedäkseen. Noel haki eräälle pöydälle jättämänsä rätin ja oli kumartumassa siivoamaan viini- ja veriläikkää lattialta, kun Dregen keskeytti hänen toimensa:
''Anna minun tehdä se. Oletan, että tuon mellastajan käsittely kuuluu nyt enemmän sinulle kuin minulle, ehkä sinusta on siinä vielä jotain apua'', tuo sanoi luottavaisesti ja painokkaasti tehden selväksi sen, että todellakin halusi hoitaa Noelin siivoamisen. Noel nousi nuorukaista kiittäen avunannosta ja käveli aristavin askelin kohti keittiötä. Hän pysähtyi varovaisesti kynnykselle luoden arvioivan katseen kaksikkoon. Hän ei uskonut, että häntä todellisuudessa olisi mihinkään tarvittu, mutta ei sitä koskaan tiennyt, mihin tuo outo nainen oikein pystyisi.
''Anteeksi... Saatteko Te tämän hoidettua?'' hän kysyi asiallisesti Elainelta tuota tiukasti silmiin katsoen, tehden selväksi sen, kenelle kysymyksensä osoitti.

// Sil on 3 veljee ja 4 siskoo tai toisinpäin, kysyin sitä Jonalt eile ku mietin samaa . DD
ha toivottavasti ei Jonaa haittaa tuo Dregenin ja Noelin välinen ystävyys .. . . . //

Saattoi olla, että vapaalla ollessaan Elain ei olisi käskenyt Dregeniä auttamaan Noelia. Mutta nyt hän oli työssä ja se pakotti hänet käyttäytymään ystävällisesti, niin asiakkaita kuin työtovereitaankin kohtaan. Lukuunottamatta tietysti tuon hullun naisen kaltaisia häiriköitä, joista koitui vain ongelmia jotka piti hoitaa pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman nopeasti.
"Arvaapa kerran, tai kaksikin onkohan minulla rahaa tarpeeksi", Elainen vahtima nainen kivahti vastaukseksi hänen sanoihinsa. Niinpä tietysti. He siis joutuisivat sietämään tuota täällä pidempäänkin ja vahtimaan ettei tuo aiheuttaisi vielä lisää häiriöitä. Mieluiten hän olisi vain heittänyt toisen pihalle ja antanut vielä komean potkun päälle, mutta sitä iloa hänelle ei nyt suotu. Mutta jos tuo nainen yrittäisi temppuilla, saattaisi hyvinkin olla että tuittupäinen Elain käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja antaisi toiselle vielä pienen ojennuksen.

"Näytä tietä - neiti", riehuja sanoi ivallisesti ja sai vastaukseksi halveksuvan tuhahduksen. Elain vain tyrkkäsi naista eteenpäin ja ohjasi tuota oikeaan suuntaan, keittiön ja siellä odottavan tiskivuoren luo. Kasassa pitäisi olla vain likaisia kattiloita, lautasia ja muuta sellaista, ehkä ruokailuveitsiä mutta ei mitään sen vaarallisempaa aseeksi kelpaavaa. Toivon mukaan ainakin.
"Alahan kuurata", Elain sanoi kylmästi ja tyrkkäsi toisen kohti pesusoikkoa. Tuossa kyllä piisaisi puuhaa ja hän saisi varmaan seistä tuota naista vahtimassa vaikka kuinka kauan. Itsekseen huokaisten tummaihoinen nainen nojautui seinää vasten ja otti toisenkin veitsen käteensä, pyöritellen molempia aseita sormissaan.

"Anteeksi... Saatteko Te tämän hoidettua?" Noelin ääni kysyi keittiön ovelta, joka oli jäänyt Elainen selän taakse. Hetkeksi hän käännähti kohtaamaan tuon nuorukaisen vakaan katseen, mutta käänsi sitten huomionsa takaisin majatalon uuteen tiskaajaan, osittain siksi että halusi pitää tuota tiukasti silmällä ja osittain siksi ettei kovin mielellään edes katsellut miehiä, vaikka Noel ihan suhteellisen mukava olikin muihin verraten, se hänen täytyi myöntää. Mutta mies oli aina mies.

Tiskaajaa katsoessaan Elain tajusi, että tuon selkähän tosiaan valui verta Noelin kynsien jäljiltä.
"Tuon selälle pitäisi varmaan tehdä jotain kun sen menit repimään", Elain totesi kuivasti ja viittasi toisella veitsellään kohti pakkotyöläistä. Ei hän melko ilkeitä sanojaan varsinaisesti tarkoittanut, se vain oli hänen tyylinsä puhua, varsinkin miehille. Vaikka toisaalta, ei hän tuon naisen selän vahingoittamista kyllä aivan viisaimpanakaan tekona pitänyt.
"Tästä taitaa tulla pitkä päivä", Elain vielä mutisi itsekseen. Hänen hyvä kirjansakin oli jäänyt kesken kaikessa tässä hötäkässä. Hyvä päivä oli sellainen jona majatalon pitäminen sujui ongelmitta, ehti lukea jotain hyvää kirjaa päivän aikana ja illalla sitten pääsi tanssimaan ja viettämään aikaa ystäviensä kanssa. Murhanhimoisten hullujen vahtiminen ei todellakaan kuulunut tuohon listaan.


//ei toki haittaa, oudompaahan se melkein olis jos ne ei jonkinlaisia ystäviä olis : D
ja miten niin Elainella on iso perhe... *viaton katse*//

//Oon niin vahingoniloinen kun nuo menettävät tiskarinsa neidin itsemurhaan jo huomenna xDD//

Kerbera ei tosiaan pitänyt tökkimisestä. Ei sitten ollenkaan. Eikä se tehnyt hyvää juuri revitylle selälle. Mutta hänhän oli itse aiheuttanut tämän itselleen, joten hänellä ei oikeastaan ollut syytä valittaa. Ja kun rahatonkin sattui juuri parahiksi olemaan, mitäs hän muuta olisi voinut kuin sitten jäädä sinne tiskaamaan? Riitaa hän ei jaksanut enää haastaa tuon... Haukkamiehen ja veitsillä heiluvan naisen kanssa. Kunhan vain Nándora ei nyt alkaisi leikkimään hänen kanssaan kovinkaan pahasti.

Vastahakoisesti tuo skitsofreenikko kuitenkin lopulta asteli sen korkeahkon tiskivuoren eteen. Kattiloita, laseja, aterimia, lautasia, paistinpannuja... Kaikkea mahdollista mitä siellä voitaisiin tarvita. Niitä aseena käyttäminenkin käväisi toki Kerberan mielessä, mutta hän ei viitsinyt haavoittuneena enää riitaansa jatkaa. Hän oli kuitenkin sen verran tottunut velan maksamiseen tahattomastikin.

"Olkaa onnellisia, että ette joutuneet tänään skitsofreenian tuloksen kohteeksi. Nándora ei taida olla pahalla päällä tänään..."
Kerbera mutisi hieman vahingoniloisesti ja alkoi jo kääriä hihojaan. Kun hän liikutikin selkäänsä, paidan kangas osui haavoihin joka aiheutti kipua. Olisi ollut parempi riisua tuo resuinen ja verinen paita, mutta tuossa - ainakaan miehen edessä hän ei sitä tehnyt.

Ja sitten jo alettiin Vihdoin puhua hänen selkävammoistaan. Tuskin hän edes kykenisi kunnolla työskentelemään siinä tiskarina jos selkä olisi revitty riekaleiksi. Ei todellakaan. Tai, no, kipeää se ainakin tekisi. Mutta kyllä hän selviäisi, oli aina selvinnyt. Ja tulisi varmaan aina selviämäänkin yksin. Niin kauan kuin eläisi enää siinä kunnossa.
Mutta jostain syystä Kerbera oli havaitsevinaan jotain outoa Elainin puhetavassa. Tuo nainen vihasi sitä animaagia. Varmasti vihasi. Kyllä hän nyt vihan toisesta erotti kaukaakin. Ja oikeastaan tämän uuden tiskarin mielestä se oli hieman hupaisaakin.

"Älkää huoliko. Kyllä minä aina jonkun haavojani paikkaamaan löydän."
Kerbera mutisi ja hymähti ilottomasti. Hän huuhtoi kätensä ja varoikin liikuttelemasta selkäänsä liikaa. Hän kyllä vielä joskus näyttäisi tuolle miehelle. Ensin näyttää olevan avuton ja pian onkin jo haukkana toisen selästä roikkumassa. Ei kovinkaan reilua. No jaa. Paitsi jos nuo kaksi haluaisivat hänen jotain tekevän, haavoittuneena se ei käynyt aivan helposti.

//Ja taas jäi lyhyeks ja kököks ;____;//

Noel jäi keittiön ovensuuhun nojailemaan vastausta odotellessaan. Hänen toinen suupienensä kohosi aavistuksen Elainen käännettyä kiireesti katseensa hänestä pois. Hän itsekin suuntasi tummasilmäisen tuijotuksensa tuohon riehujaan, joka nyt oli laitettu tiskivuorta selvittämään. Noelin puolesta olisi tuo voitu saman tien heittää ulos majatalosta, ties mitä tuo naikkonen vielä aikaansaisi.
''Olkaa onnellisia, että ette joutuneet tänään skitsofreenian tuloksen kohteeksi. Nándora ei taida olla pahalla päällä tänään...'' Noelin kulmat rypistyivät mietteliäästi. Tuo siis oli skitsofreenikko. Ei ollut mikään ihme, ettei se tullut yllätyksenä. Jotain tuollaista Noel oli arvellutkin.

Pitkänpuoleinen, violettihiuksinen poika vilkaisi olkansa yli saliin. Elainen isä yritti rauhoitella tuskissaan huitovaa pöyhistelijää, jonka kasvot olivat täysin veren peitossa. Noel sävähti aavistuksen ajatellessaan, miltä tuosta tuntui. Vaikka tuo häntä olikin pompottanut, ei se todellakaan oikeuttanut tuollaiseen kohteluun. Maksava asiakas tuo kuitenkin oli ollut.

"Tuon selälle pitäisi varmaan tehdä jotain kun sen menit repimään." Elainen kuiva ääni hätkähdytti Noelin ajatuksistaan. Hän loi mitäänsanomattoman katseen tuohon naiseen, käveli kaksikon välistä keittiön toiseen päähän ja avasi reunimmaisen sivukaapin alkaen tutkia sen hyllyjä. Veri oli tullut osittain läpi hänen jalkateriään kiristävistä siteistä ja oli nyt jättänyt lattiaan pieniä veripainalluksia.
Hän nosti muutaman voimakkaanhajuisen pullon eräältä hyllyltä sivupöydälle ja löysi niiden takaa sidekäärön. Pullot takaisin hyllylle nostettuaan ja kaapin suljettuaan hän suuntasi askeleensa keittiön perälle, valitsi eräältä pöydältä vahvimman ja halvimman viinan ja saapui tarpeidensa kanssa takaisin kaksikon ääreen.
Noel tunsi olonsa kurjaksi. Hänet oli jälleen kerran ottanut valtaansa painava masennus, joka iski aina yhtä yllättäen ja usein. Hänen katseeseensa oli eksynyt väsynyt pilke, kun hän asetti siteen tiskipöydälle ja otti ksäiinsä viinapullon. Haavat täytyisi puhdistaa ennen sitomista.

Noel loi naiseen hiljaisen katseen. Hän tiesi, että tuon selkä oli varmasti kipeä. Siltikään hän ei pitänyt tekoaan vääränä. Hän puolusti heikompia, eli tässä tilanteessa sitä köniinsä saanutta miestä.

"Älkää huoliko. Kyllä minä aina jonkun haavojani paikkaamaan löydän'', skitsofrenikko hymähti. Noelin katse muttui äkisti uhkaavan synkäksi. Tämä oli jo liikaa. Hän ei todellakaan tuon naisen haavojenpaikkaaja ollut. Saisi itse huolehtia itsestään, jos tuolla asenteella oli. Noel tunsi olonsa petetyksi. Hänhän oli vain toiminut oikein, omien sääntöjensä mukaan. Mistä hyvästä häneen nyt kohdistettiin kylmiä katseita ja halveksivia sanoja? Kai hänelläkin jonkinlainen oikeus oli pyytää edes hieman kunnioitusta. Hän laski töksähtäen viinan tiskipöydälle ja kiersi tuon naisen kävellen jäykästi ulos keittiöstä. Hän joutui ponnistelemaan kovasti kahlitakseen vihansa.

''Olkaa onnellisia, että ette joutuneet tänään skitsofreenian tuloksen kohteeksi. Nándora ei taida olla pahalla päällä tänään...'' nainen sanoi aloitellessaan tiskaushommiaan. Elain vain tuhahti, hän oli liiankin tottunut siihen miten asiakkaat saattoivat puhua melkein mitä tahansa yrittäessään luistaa laskunsa maksamisesta. Vai että skitsofreenikko, sillä kovin moni ei ollutkaan yrittänyt pelotella Elainea päästämään huonokäytöksisen asiakkaan kuin koiran veräjästä.

Elain kehotti Noelia hoitamaan haavat heidän tiskarinsa selästä. Punahiuksisen sanavalinta oli ehkä melko ilkeä, mutta sellaiseen sai tottua kun hänen kanssaan oli tekemisissä. Elain nyt vain oli Elain. Vilkaistessaan nuorukaisen jälkeen hän huomasi tuon lattiaan jättämät veritahrat. Eikö tuo onneton sitten ollut tajunnut edes hoitaa jalkojaan kunnolla, kun ne oli näköjään johonkin ruhjonut. Tosiaankin, vain miehet saattoivat olla noin typeriä. Hieman päätään puistellen hän kiinnitti eriväristen silmiensä katseen takaisin huoneen toiseen punahiuksiseen, pesusoikon ääressä askaroivaan naiseen.

Ajatuksissaan tumma nainen alkoi pyöritellä veitsiä kädessään. Sormet liikkuivat notkeasti, saamatta pienintäkään nirhaumaa aseiden välähtelevistä teristä. Elainen ilme oli melkoisen mietteliäs ja ajatukset kulkeutuivat jonnekin kauas.
"Älkää huoliko. Kyllä minä aina jonkun haavojani paikkaamaan löydän'', tiskari hymähti Noelin lähestyessä sidetarpeiden kanssa, herättäen lausahduksellaan Elainen mietteistään. Vai tuota mieltä nainen oli, niin varmaan. Kunhan yritti esittää kovaa ja kykenevää. Jälleen tummaihoinen nainen tuhahti. Mieleen juolahti myös, että pitikö tosiaan juuri hänen vartioida tuota häirikköä? Valitettavasti hän kyllä tiesi vastauksen. Kun vahingoittunutta miestä hoivaavaa Theoa ja ovenvartijana nyt toimivaa Elainen veljeä ei laskettu mukaan, oli Elain heistä paras taistelija. Ja sehän tarkoitti myös sitä, että hän sai vahtia tuota naikkosta kaikenlaisten typerien edesottamusten varalta.

Noel ei näköjään pahemmin pitänyt naisen sanoista, nuorukainen vain läimäytti tuomansa tavarat tiskarin ulottuville ja käveli jäykästi ulos keittiöstä, saaden ehkä hieman jopa huvittuneen katseen osakseen Elainelta. Mistä lie oli mies tuolla lailla nokkiinsa ottanut, sitä hän ei tajunnut. Vaikka olisi luullut että temperamenttisena luonteena juuri Elainen olisi ollut helppo ymmärtää, kuinka pieneltäkin vaikuttavat asiat saattoivat aiheuttaa hermojen menetystä.
"Älä toki räjähdä", Elain tyytyi toteamaan Noelille, äänellä josta oli kuultavissa hienoinen huvittunut juonne.

Nainen vilkaisi nopeasti salin puolelle ja sattui juuri parahiksi näkemään, kuinka hänen isänsä oli lähdössä ulos loukkaantuneen miekkosen kanssa, luultavasti saattaakseen hänet jonkun parantajan hoiviin. Majatalon asiakkaat näyttivät onneksi jo rauhoittuneen ja Elainen sisaret saattoivat palailla keittiöön ruuanlaiton pariin. Nopeasti kaikki neljä Elainea nuorempaa neitoa pääsi taas kiinni askareisiinsa, kerkesipä yksi heistä vielä siivota Noelin lattiaan jättämät veritahrat. Kaikesta kyllä näki, että he olivat tehneet tätä työtä kirjaimellisesti koko ikänsä. Mukana hyöri myös nuorin tyttö, seitsemänvuotias Iloden, Elainen tytär jota kaikki perheen ulkopuoliset pitivät hänen sisarenaan.

Kerbera oli tosiaan jätettävissä siihen koko loppuillaksi tiskaamaan. Kädet jo vedessä hän yhä tuijotti sitä vuorta. Tästä tulisi tosiaan erittäin pitkä ilta. Kunhan vain Nándora ei kyllästyisi siellä sopukoissaan. Mutta oli se kait aivan hyväkin välillä tehdä kunnollista työtä ihan ansaiten sen. Vaikkakin palkatta. Palkatta, jonka hän olisi muuten elämäänsä tarvinnut. Olisi tarvinnut jotta saisi edes hieman apetta muutaman päivän paaston päätteeksi. Mutta eihän se toki ollut odotettavissa.

Murahtaen Kerbera kaivoi loputkin rahoistaan housuntaskustaan ja kippasi ne olkansa yli katsomatta minne ne lensivät.
"Ottakaa nuo ensimaksuksi."
Kerbera murahti ja otti varovaisesti kasan päältä ensimmäisen kattilan, joka oli selvästi käytetty. Hieman saippuaa käyttäen hän hinkkasi tuon likaa pois sen pohjasta naama hieman irvessä. Varoen kumartumatta tuumankaan vertaa. Ihan varmuuden vuoksi.

'Älä toki räjähdä', Kerbera pudisteli päätään ja pyöritteli silmiään. Voi että. Tästä voisi tulla ihan hauskaakin kun nuo kaksi riitelisivät siinä sivussa. Pyh. Mitä nuo nyt enää nälvivät kun hän oli jo sanonut että hankkisi itse itselleen jonkun haavojaan hoitamaan. Ainahan hän oli hoitanut. Paitsi että joskus se oli ollut halpa puoskari joka oli vain pahentanut asiaa.
Mutta toisin kuin nuo, oli siinä maailmassa vielä muutama kunnon ihminen. Mutta tosiaan vain muutama. Ei yhtään sen enempää.

Kerbera laittoi tuon kattilan syrjään yhä nauruaan pidätellen ja otti seuraavan käsistään. Eivätkö nuo tämän kahvilan työntekijät ikinä tiskanneet astioitaan? Vai oliko tiskari tehnyt lakon? No, sekään ei tosiaan ollut mikään ihme. Mutta jos kerran astioita löytyi, mikseivät he kerran sitten pitäneet niistä parempaa huolta? Nämähän alkaisivat jo pian homehtua tässä läävässä. Joka kyllä huvittaisi Kerberaa suuresti. Pieni Naurahdus pääsi pakostikin ulos naisen suusta mutta hän katui tekoaan heti, hän ei halunnut enempää jälkiä selkäänsä. Melkein iskua odotellen hän hinkkasi kattilaa kädet jäykkinä.

"No? Aiotteko vain seistä siinä koko päivän kun minä tiskaan - voi tulla pitkä ja tylsä ilta..."
Kerbera murahti taaksensa hieman ivallisesti ja pudisteli taas päätänsä. Saaden kuitenkin uuden kipukohtausken selkäänsä. Naisen koko keho värähti kivusta, mutta hän piti malttinsa. Hetkeen hän ei toiminut, mutta kun kipu laantui hän tarttui taas rättiinsä.

"Älä toki räjähdä'', Elainen huvittuneet sanat saivat Noelin pysähtymään keittiön kynnykselle. Hänen kasvonsa kalpenivat, mutta sitä nuo kaksi naista eivät saattaneet nähdä, hänen selkänsä takana kun olivat. Noel veti varovasti henkeä. Hän ei kuullut tuon skitson ivallisia sanoja.

Sana ''räjähdys'' sai aikaan hyvin voimakkaita ja todentuntuisia mielikuvia hänen mieleensä. Tulipalossa hänen perheensä oli kuollut, ja ainoastaan hän oli selvinnyt, muistonaan kotkan muotoinen palovamma selässään. Hän muisti, miten tukahduttavat liekit olivat pyörteilleet ja räjähdelleet niellessään hirsitalon kuivia seiniä, hänen äitinsä kirjailemia verhoja ja isänsä veistämiä huonekaluja. Paksu savu jäi peittämään painavana ja tulenkatkuisena huonetta, ja polttavat kipinät paloivat nokisten vaatteiden läpi ihoon. Ahdistava kuumuus ja tulen ahnas rätinä ja pauke. Hän muisti elävästi pelon ja äitinsä ahdistuneen ja rajattoman järkyttyneen katseen, kun tuo yritti kerätä itseensä rohkeutta, jotteivät lapset olisi menneet paniikkiin. Jokainen siellä olleista tiesi kuolevansa.
Mutta Nokilintu oli selvinnyt. Kotka oli noussut tuhkasta.
Ja tuon takia häntä oli pidetty petona, luonnottomana ja julmana. Oli väitetty, että hän olisi tappanut perheensä.

Noel ei tajunnut tärisevänsä. Hän ei tiennyt, miten hiki oli alkanut kiiltää hänen otsallaan. Hänen pelokkaat silmänsä katsoivat jonnekkin muualle, menneisyyteen.

Äkisti jalat pettivät hänen altaan. Hontelo miehenalku valui hitaasti lattialle selkäänsä ovenkarmiin nojaten, saaden näin palovamman hänen yläselässään jälleen aukeamaan. Pienet veripisarat ilmeytyivät pellavapaitaan. Noel laski kätensä lattiaan puristaen ne nyrkkiin, yrittäen hillitä tärinäänsä. Hän oli vältellyt näitä muistoja niin kauan, eikä koskaan ollut kunnolla käsitellyt tai kohdannut niitä. Hän sulki silmänsä tiukasti kiinni estääkseen kyyneleitä ja saadakseen tunnepurkauksen loppumaan. Miksi juuri nyt tuo vaivainen sana oli herättänyt tuon padotun pelon? Hän oli jopa jo jonkin aikaa sitten uskaltautunut istuutumaan takkavalkean ääreen. Miksi nyt? Juuri kun hän oli luullut ylittäneensä sen? Kaikki oli mennyt tänään pieleen.
Kumpa hän todellakin vain voisi räjähtää ja kadota tuhkaksi, kaikki olisi niin paljon helpompaa.

// Ää ihan outoo anteeks kamalasti -.- //

Äkkiä tiskaamaan joutuneen naisen kädestä lennähti heitä kohden joitakin kolikoita, ei tuo siis aivan rahaton ollutkaan. Muutaman rahan Elain sai kiinni ilmasta, mutta loput hän joutui noukkimaan maasta. Rahoja laskeskellessaan ja naisen työskentelyä katsellessaan punatukkainen arveli, että yhden päivän työllä tuo saisi velkansa kuitattua. Eivätkä he sitäpaitsi voineet millään taata, että toinen tulisi tänne vielä huomennakin, jos he käskisivät. Ja majoittamaanhan tuollaisia tuholaisia ei ruvettu.

Elain ei lainkaan huomannut sanojensa Noelissa aiheuttamaa reaktiota eikä kyllä olisi osannut arvatakaan, mistä moinen johtui. Hän tyytyi vain tarkkailemaan heidän tiskarinsa toimia, leikittelemään veitsillään ja ajattelemaan omia ajatuksiaan. Välillä joku Elainen veljistä tuli hänen paikalleen ja hän pääsi itse syömään tai muihin töihin. Päivä oli oikeastaan tavallista vilkkaampi, sana tappelusta oli levinnyt mutta se oli vain tuonut uteliaita ihmisiä paikalle, sellaisia kun ihmiset ovat. Ystävällisen päättäväisesti majatalon työntekijät kuitenkin kieltäytyivät selittämästä tapahtumia sen tarkemmin, eiväthän ne kuitenkaan ihmisille kuuluneet.

Lopulta alkoi olla ilta, tai oikeastaan jo yö. Kerbera oli saanut tiskata koko päivän, tulihan tiskiä jatkuvasti lisää kun uusille ja uusille vieraille tehtiin ruokaa. Välillä tuon oli kuitenkin annettu pitää ruokataukoja ja muita sellaisia, ei täällä sentään aivan epäinhimillistä kohtelua harjoitettu. Mutta minkäänlaista laiskottelua tai sen yritystä naiselta ei oltu suvaittu, tuo oli kuitenkin hankkinut itselleen kalliin laskun ja sai kyllä työskennellä sen maksaakseen.

"Etköhän sinä nyt ole hoitanut hommasi", Elain totesi kuivasti naiselle, joka oli saanut työskennellä tiukan valvonnan alla koko päivän, nyt oli taas Elainen valvontavuoro. Punahiuksinen haukotteli hieman, alkoi tosiaan olla melkoisen myöhä ja pitäisi päästä nukkumaan. Toivottavasti vain tuo nainen ei nyt keksisi vielä jotain jäähyväistempausta, sehän tästä vielä puuttuisikin. Tuota lukuunottamatta päivä oli kuitenkin sujunut rauhallisesti.


//noh, skippasin nyt tässä jtn eteenpäin, vähän kämästä ja hyödytöntä mutta koittakaa kestää -.- //

Kerbera oli tiskannut siinä melkein koko päivän. Naisen kädet olivat aivan ryppyiset ja tiskaaminenkin oli konemaista. Hän voisi vaikka vannoa, että noiden puhtaiden joukosta alkaisi pian löytyä pari hieman likaisempaakin sen työurakan jälkeen. Nainen oli väsynyt, ja se alkoi nähdä jo hänen työntekemisestään. Kaksi häntä vartioivaakin alkoivat selvästi kyllästyä siihen työhön, katsella vain kun toinen tiskasi siinä kätensä ruvelle. Palkatta vielä kaiken päälle.

Tokihan Kerbera jotain ruokaa oli saanut. Mutta ei lepoa. Kerbera söi siinä muutaman leivän ja jotain juotavaa työtä tehdessään. Mutta hän ei töistään luopunut. Tästä voisi tulla pian hänen elämän työnsä nuorallatanssimisen sijasta. Olihan tämä ainakin jossain määrin viisaampi työ. Vaikkakin hieman väsyttävä.

Kerbera haukotteli kovaan ääneen, juuri ennen kuin kuuli Elainen sanat. Hän pääsisi vihdoin pois sieltä. Kotiin ränsistyneeseen taloonsa, pois likaisten astioiden edestä hoivaamaan rakottuneita käsiään. Ilo paistoi hetken naisen kasvoilla. Mutta skitsofreenikko oli aina skitsofreenikko, eikä siitä voinut mihinkään suuntaan muuttua. Vaikka hän kuinka haluaisikin.

Kerbera nytkähti, meinaten oksentaa. Ei nyt. Voi luoja, ei nyt. Kerbera ajatteli, mutta ei jaksanut taistella vastaan. Hän vajosi tyhjyyteen, kauas pois todellisuudesta, hakaten mielensä muureja kuin hullu. Miksi juuri nyt? Hän joutuisi tästä vielä pahempiin ongelmiin.

Kun Kerbera lopulta heräsi, tuskin kauaakaan poissa oltuaan hän löysi itsensä seisomasta keskellä huonetta. Ja Elain oli kaadettuna maassa. Kerbera pudisti päätään epäuskoisena ja otti pari haparoivaa askelta taakse. Tästä ei voinut seurata hyvää. Ei ollenkaan.

"Pyydän. Antakaa minun mennä ennen kuin joku teistä kuolee."
Kerbera sanoi kuivalla äänellä, ilman voimaa.

//Lopetellaanko pian, kun vähän junnaa? ^^//

Noel oli toipunut kohtauksestaan kevyttä työtä tehden, lähinnä pöytiä pyyhkimällä. Väliin hän oli käynyt katselemassa kummasti rauhoittavia herneenversoja ikkunalaudalla, muttei keittiöstä poistuttuaan ollut luonut ainokaistakaan silmäystä edes siihen suuntaan. Hän ei pitänyt tuosta tiskariksi päätyneestä naisesta, jolla tuntui olevan niin selkeät käsitykset siitä, miten maailma makaa, tai lähemmin miten sen kuuluisi maata. Noelin ajatukset poikkesivat siinä määrin tuon toisen aatoksista, että hän oli päättänyt kieltäytyä edes tuota ajattelemasta, aivan kuten absolutisti kieltäytyy alkoholista; pois työnnetyn aisan tiedostaa, mutta se ainoastaan kuin hyttysen katkonaista ininää jossain kuulon rajamailla.

Noel aprikoi saaneensa kuumetta, ja tuon luulon häntä aijemmin auttanut Elainin veli vahvistikin iltapäivän jo ollessa pitkällä. Työpäivä jatkui Noelin osalta välikohtauksen jälkeen kuin mitään ei olisi sattunut.

Siinä vaiheessa, kun auringon voimakkaan oranssit ja kirkkaan keltaiset säteet paistoivat sisään ikkunaruudusta ja helottaen herneenversojen ohuiden lehtien läpi saaden ne hehkumaan lämpimissä sävyissä, Noel ei yksinkertaisesti enää jaksanut työskennellä. Nöyrtyneenä hän anoi loppuillan vapaaksi, tai ainakin niin pitkälle, kunnes taas jaksaisi työskennellä, ja tahtonsa saikin läpi.

Hän oli suuntaamassa askeliaan kohti yläkertaan, kun voimakas, pistelevä halu alkoi kiusata häntä tietoisuuden rajoilla. Hänen teki kovasti mieli kurkistaa, edes vilkaista keittiöön, mutta kokosi lopulta itsensä ja marssi väsynein askelin kaiteeseen raskaasti nojaten toiseen kerrokseen. Huoneeseensa päästyään hän lysähti sängylle ja nukahti saman tien.

//No lopetin pelin nyt ainakin omalta osaltani, kiitokset teille peliseurasta ^^ //

Tiskarinainen näytti hetken hyvinkin ilahtuneelta Elainen annettua tälle luvan poistumiseen. Naisen nytkähtäessä majatalon tyttären kasvoille nousi huolestunut ilme, oliko toinen kenties sairas? Tummat kädet lipuivat vyötäisillä lepääville sileille veitsenkahvoille, tuolta naiselta Elain voisi odottaa melkein mitä vain eikä hän luottanut tuohon pätkääkään, vaikka yleensä tunsikin hengenheimolaisuutta muita naisia kohtaan.
"Tarvitsetko apua?" tanssijatar kysyi huolestuneisuuden ja epäileväisyyden sekaisella äänellä.

Muuta Elain ei sitten ehtinytkään, kun nainen oli äkkiä ponnahtanut pystyyn ja töytäissyt hänet maahan. Ilmalennon aikana veitsi nousi käteen, mutta liian myöhään vahingoittaakseen päälle käynyttä millään tavalla. Elain tuijotti keskellä huonetta seisovaa naista eriparisilla silmillään suorastaan tyrmistyneenä, mutta sai sitten itsensä liikkeelle ja oli pian ketterästi jaloillaan. Katse oli muuttunut pistäväksi, helposti syttyvä luonto oli leimahtanut ja tyynen järjen alkoi olla vaikea pitää sijansa naisen mielessä.

"Pyydän. Antakaa minun mennä ennen kuin joku teistä kuolee", tiskaajanainen sanoi voimattomalla äänellä, peräydyttyään pari askelta taaksepäin.
"Lähdössä sinä taisit ollakin, kunnes yhtäkkiä hyökkäsit minua päin. Murhanhimoinen hullu", Elain kivahti vastaukseksi, äänen painuessa mutinaksi viimeisen lausahduksen kohdalla. Majatalon tytär tosiaan muistutti luonteeltaan rutikuivaa heinätukkoa, pienikin kipinä riitti sytyttämään hänen vihansa täyteen roihuun, mutta palo oli hyvin lyhytaikainen ja pian suuttumus oli jälleen kadonnut.
"Alahan kipittää siitä, takanasi on ovi", tanssijatar jatkoi pisteliäästi ja viittoili toisella veitsellään kohden pientä takaovea, joka vei keittiöstä talon takaiselle kujapahaselle.

Elain ei tosiaankaan jaksaisi enää yhtään enempää kenkkuilua tuon naisen suunnalta, hänellä oli takanaan pitkä ja raskas päivä majatalon töissä ja huonolla tuurilla se ei edes olisi vielä ohitse vaan hän joutuisi palvelemaan asiakkaita pitkälle yöhön. Ja yöllä kohdattiin yleensä hankalimmat asiakkaat, vaikka useimmat ymmärsivät kuitenkin olla riehumatta Freijan siunauksessa. Aina löytyi kuitenkin tuon hänen edessään seisovan naisen kaltaisia poikkeuksia.


//Pääsinpäs viimein vastaamaan//

//Ja Kerbera päästettäköön lopultakin lepoonsa .'D//

Kerbera ei enää nähnyt Noelia. Mies oli varmaan lipunut pois paikalta, joka oli täysin ymmärrettävää. Tuskin kukaan siihen tilanteeseen olisi kauaksi aikaa halunnut jäädä. Vahtimaan lyhytaikaista tiskaria, joka kylläkin oli skitsofreenikko. Mutta mitäs siinä valittamaan. Jos tuo punatukkainen nainen itse olisi ollut miehen tilassa, hän olisi lähtenyt käpälämäkeen jo aikoja sitten. Tyhmiä mitä tyhmiä.

Pian Kerbera olikin jo ehtinyt syöksyä häntä vahtivan naisen kimppuun. Katuen sitä havahduttuaan omaan mieleensä. Hän pyysi anellen toista päästämään hänet menemään, kun toinen oli päässyt takaisin jaloilleen. Hän ei halunnut jäädä sinne enää hetkeksikään. Olihan nainen aiheuttanut jo aivan tarpeeksi ja vähän liikaakin melskettä siellä. Enempää velkaa hän ei halunnut tuottaa, ainakaan sillä kerralla.
Kun Elain viittoi häntä takaovelle Kerbera kääntyi lähteäkseen. Ovi, takaovi. Tie pois siitä painajaisesta. Taivas kerrassaan, pois siitä kirotusta kahvilasta jonne hän ei kyllä enää koskaan palaisi jos se hänestä olisi kiinni. Tuskin työntekijätkään jäisivät häntä kaipaamaan.

"Olen pahoillani."
Kerbera kuiskasi naiselle ja käveli ovelle. Avasi sen nykäisten ja poistui paikalta. Hän käveli pois kuin mitään ei olisi tapahtunut, taakse vilkaisemattakaan ja mitään sanomatta. Tuonne hän ei ainakaan enää koskaan palaisi.

//Joo kiitos seurasta <33//

Elain ei olisi lainkaan hämmästynyt, vaikka tuo hullu nainen olisi ruvennut viskelemään kattiloita pitkin seiniä ja hyppimään pöydillä, hän voisi todellakin odottaa tuolta lähes mitä tahansa. Mutta jumalille kiitos! Temppuilun sijaan tuo vastentahtoinen tiskaaja perääntyi ovelle ja kuiskasi sieltä vielä hiljaiset sanat, joihin Elain ei vaivautunut vastaamaan. Vai että oli tuo nainen pahoillaan. Olisi miettinyt tekemisiään etukäteen eikä vasta nyt, niin olisi päässyt paljon helpommalla.

Naisen kadottua Elainen näköpiiristä tanssijatar käveli itsekin ovelle ja tarkisti vielä, että toinen oli lähtenyt. Sitten hän lukitsi oven visusti ja pisti viimein veitset takaisin paikoilleen vyötäisilleen, toivoen ettei enää tämän yön aikana joutuisi niitä käyttämään. Palatessaan salin puolelle nainen huomasi sen olevan lähes täpötäynnä, hyvä juttu liiketoimien kannalta, mutta huono hänen väsymykselleen. Mutta ei auttanut, vaikka hän kuinka olisikin petiin kaivannut, hän sai nyt juosta viiniä, olutta ja muita juomia asiakkaiden juotavaksi.

Useimmiten tarjoilijatytöt saisivat pöytien välitse puikkelehtiessaan kokea humalaisten asiakkaiden epämiellyttäviin mittoihin nousevaa kiinnostusta, mutta ei täällä eikä varsinkaan Elain. Hänen isänsä Theo oli tehnyt varsin selväksi, ettei hänen tyttöihinsä koskettaisi, ja Elain itse vielä selvemmäksi, ettei häneen itseensä koskettaisi. Niinpä kaikki vähänkin järkevät pitivät näppinsä kurissa, ainakin jos halusivat pitää kätensä toimintakunnossa. Terävällä veitsellä kun pystyi halutessaan tekemään hyvinkin pysyvää vahinkoa.

Lopulta oli kuitenkin aika sulkea ja Elainkin pääsi raahautumaan petiinsä. Sinne neito simahtikin kuin saunalyhty, jaksamatta miettiä sen enempää tämän päivän ongelmia kuin huomisen mahdollisesti mukanaan tuomia asioita.


//Kiitokset seurasta miunkin puolesta ^^//