Viikset tutisten

// Jatkopeli, Jonaa odottelen tänne : ) //

Rexroth luikahti Kobolin perässä sisälle samalla oven aukaisulla, raskas ovi vaipui heidän takanaan kiinni. Mies ei ollut edes seurannut mihin Kobol hänet kuljetti, mutta eivät he varmaankaan kovin kaukana Nannan Kartanosta olleet ja päätellen suunnasta mihin he olivat astelleet, ei myöskään keskusaukiollle voinnut olla kovinkaan paljoa matkaa. Mies vahvisti väitteensä työntämällä ovea pienesti raolleen ja kurkkaamalla kadulle, kyllä hivenen eteenpäin, vain muutama talo, sitten näkyi jo siivu keskusaukiota. Thorin patsas sattui juuri siihen siivuun, siellä se keskellä aukiota jökötti ylväänä ja vanhana tosin hivenen sammaloituneena. Palanen tuttuja kukkaistutuksiakin näkyi, kirkkaita värejä ja symmetrisiä asetelmia. Mies perääntyi, suoristautui ja antoi oven taas vaipua kiinni. Hänen ajatuksissaan käväisi pikkunilkki, mies nostamassa teekuppia sirosti pikkurilli pystyssä huulilleen, keskusaukiota ympäröivällä kadulla, pienen kalliin paikan terassilla. Sepä somaa. Rexin huulet muotoutuivat ärräpäähän, joka eksyi kapakan hämärään.

Hän asteli hitaasti oviaukolle, jonka takana avautui varsinainen kapakkasali. Hitaasti Rex kierrätti katsettaan pöydästä toiseen, kuin vanhan ajan sankari konsanaan. Asiakaskunnasta mieleen muistuikin missä he olivat, sehän oli tuttu paikka. Useat Aasojen vartijat ja muut fyysisentyön raatajat kävivät siellä päästelemässä höyryjään. Paikka nyt ei ihan pikkunilkin tasoa ollut, mutta parempi silti kuin usea Payonin kapakoista. Nyt näkyi höyryjä tulleen päästelemään myös muutamat vanhat herrat viiksekkäät, ärtyisinä he iskivät korttia pöytään, nostamatta katsettaan tulokkaisiin. Aasoja he kuitenkin selvästi olivat, siitä ei ollut epäilystä. Sen erotti ja muhkean mahan päällä keikkuvista koristekuvionapeista ja sitä myöten kaikesta muustakin. Heidän lisäkseen oli kapakassa sitten satunnaista pöytien täytettä, ei tosin Vaaneja, ei tietenkään. Mitä he olisivat muka tehneet siellä päin ? Sanaton sääntö oli, että keskusaukion alueet kuuluivat Aasoille. Kapakakoitsijalla olisi ollut lähes oikeus heittää sellaiset röyhkeät tunkurit ulos. Tosin mistä sitä enää tiesi kuka oli Aasa ja kuka vain esitti sellaista ? Siinä kapakassa vaan ei tainnut olla mitään mitä vakoilla.

Rexroth asteli tiskille Kobol perässään, niin että saappaiden kannukset kopisivat naarmuuntunutta lautalattiaa vasten. Tiskin takana seisoi vanhahkonpuoleinen mies esiliina päällään. Rexroth pisti silmälle sen, että herran viikset tutisivat, kun tämä hengitti. Pienoinen hymynväre karkasi hänen huulilleen, mutta hän peitti sen laskemalla katseensa tiskin puiseen pintaan, joka sekin oli hivenen naarmuuntunut. Pian poistui kapakoitsija takahuoneeseen esiliinan helmat lepattaen ja palasi hetken päästä sieltä pidellen suurta kolpakkoa molemmin käsin. Mies laski sen tiskille ja jäi odottamaan maksua, viiksien kärjet edelleen tutisten. Rexroth kaivoi hitaasti esille taskunsa pohjalta epämääräisen pussukan, jossa kolikot kilisivät iloisesti toisiaan vasten. Hän aukaisi sen, tarttui muutamaan pronssikolikkoon ja antoi niiden pudota käsistään tiskille, toinen jäi pyörimään ja jatkoi matkaansa lähes sen toiseen päähän, mutta toinen kaatui ja pysähtyen heti paikoilleen. Rexin huulet muotoutuivat nyt sanaan kiitos, sitten hän tarttui kolpakon kahvaan ja asteli pöytien luo.

Pöydistä hän valitsi sen, joka oli heti seuraava korttia iskevistä Aasa herroista. Mielellään hän olisi ottanut nurkkapöydän, niinkin sankarit aina tekivät, ettei kukaan vain puukottanut heitä selkään, mutta herrat olivat ehtineet ensin. Tosin aivan kuin hänellä olisi vihamiehiä ollutkaan, lukuun ottamatta pikkunilkkiä ystävineen. He nyt saivat asetta tuskin kohotettuakaan, joten heistä ei ollut pelkoa, Rexroth tuhahti pilkallisesti ja kohotti huulilleen taas hymyn, joka tavoitteli tuolla kertaa huvittunutta, tosin hymy peittyi heti kun mies nosti kolpakon huulilleen ja siemaisi.
Suupieliin jäi hivenen vaahtoi, mutta mies pyyhki sen puolihuolimattomasti kämmenselkään, levittäen sitä vain enemmän, osa tosin päätyi kuivahtamaan kämmenselkäänkin.

// Anteeksi Jonayla, tulipahan huonoa tekstiä taas kerran. Yllätys yllätys. Enkä ees tiedä oliko tätä pelii tarkotus pistää keskusaukiolle : ) //

//odotan mielenkiinnolla miten otsikko tulee liittymään peliin xD//

Rexin kopistellessa saappaineen edellä tuli Kobol perässä, joka toisen askeleen narahdellessa ikävästi. Kunpa tuo narina pian loppuisi, kohta hän varmaan menettäisi hermonsa tuohon saappaaseen joka ei millään suostunut notkistumaan edes sen vertaa ettei olisi päästellyt tuota typerää narinaa aina taipuessaan. Olikin pitänyt menettää toinen saapas puiston oraville, ties kuinka monetta kertaa Kobol kirosi mielessään sen tietyn päivän tapahtumia.

Ovelle päästessään myös Kobol vilkaisi ympärilleen. Väkeä oli ihan kohtuullisesti, muttei sali vielä tupaten täynnä ollut. Kobolin helpotukseksi paikalla ei myöskään ollut ketään niistä melko lukuisista miehistä jotka olivat päässeet intiaanin listalle typeristä kaupunkilaisidiooteista. Muutamia puolituttuja salissa kyllä näkyi sekä korttia pelaavia vanhempia miehiä, joista jokaisen kasvoja koristivat enemmän tai vähemmän muhkeat viikset. Ajatuksissaan Kobol hieraisi omaa sileää leukaansa, hänelle ei parta juurikaan kasvanut eikä intiaani sellaista kaivannutkaan.

Rexin saatua tiskiltä kolpakkonsa myös Kobol tilasi omansa, ei tosin aivan niin suurta. Tästäkin kuitenkin riittäisi ihan hyvin ainakin alkajaiseksi, Kobolin aikeissa kun ei ollut juoda päätä täyteen. Saatuaan juomansa intiaani maksoi kapakanpitäjälle sanaa sanomatta ja lähti sitten sukkuloimaan pöytien välitse Rexin perään.

Sen verran aikaa Kobolilla oli tiskillä mennyt, että Rex oli jo ehtinyt istahtaa pöytään korttihaiden viereen ja siemaista oluttaan.
"Ota koppi", Kobol huudahti Rexille ja heitti tälle pari pronssikolikkoa, saman verran kuin toinen oli maksanut juomastaan. Olihan hän luvannut tarjota tuopillisen ja jos jonkun sanaan saattoi luottaa niin Kobolin.

Kobol istahti pöytään Rexiä vastapäätä ja siemaisi hänkin oluttaan. Hieman huokaisten intiaani nojautui taaksepäin tuolissaan.
"Olut todellakin on poikaa pitkän päivän jälkeen", mies huoahti. Kobolilla oli ollut vartiovuoro ennen pistäytymistä Nannan-kartanossa ja miehen partio oli joutunut tekemisiin parin rettelöitsijän kanssa. Vaanit, ketkä muutkaan Kaupungin-Vartijoita vastaan asettuisivat, olivat olleet yllättävän sotaisalla tuulella ja oli vähällä ettei Kobolkin ollut saanut maistaa miekanterää nahassaan. Onneksi mokomat oli kuitenkin saatu turvallisesti tyrmiin häiriköimästä.


//tunnustan etten hirveesti edistäny peliä : D en nyt vaan saanu mitään nerokkaita tai ees vähemmän nerokkaita ideoita >.< //

// Jäädään mielenkiinnolla seuraamaan tilanteen kehittymistä. unohin et tekasin korttihailleki oli viikset ! :O //

"Ota koppi" Kobol huudahti samalla hetkellä kun muutamat pronssikolikot jo liisivät ilmassa kohti Rexrothia. Toinen pysähtyi kauniisti pöydän reunalle suoraan miehen eteen, mutta toinen jatkoi matkaansa jonnekkin miehen olan yli. Riemastuneet huudahdukset viittasivat siihen suuntaan, että se oli löytänyt tiensä jommalle kummalle viiksekkäistä herroista. Rexroth pudisti päätään, mutta ei suinkaan vaivautunut jatkotoimiin. Tuoreena oli vielä mielessä kiista pikkunilkin kanssa, sekin oli alkanut jostain yhtä pienestä ellei pienemmästäkin ja paisunut sen päiväiseen valtiattaren puhutteluun. Pieni kolikkohan oli kyseessä, ei sillä edes tuoppia saannut. Ainakaan sitä kokoa mitä Rex odotti tuopilta. Mies nappasi kolikon pöydänreunalta ja painoi sen vikkelästi taskunsa pohjalle. Hän oli ollut jo likellä unohtaa Kobolin lupauksen tarjoamisesta.

Tämä istahti pöytään Rexiä vastapäätä ja siemaisi hänkin tuopistaan. Kevyt huokaus kantautui huulien välistä ja Kobol nojautui tuolillaan taaksepäin.
"Olut todellakin on poikaa pitkän päivän jälkeen" Hän huoahti.
"Raskaan eritoten.." Rex murahti ja puolestaan kumartui eteenpäin, hivenen pöydän ylle.
"Sain tänään kunnian päästä itse valtiattaren puhutteluun, kiitos ei kuulu kenellekkään muulle kuin pikkunilkille." Hän jatkoi turhaantuneena.
Sanoja seurasi taas pieni kulaus olutta. Vasta se onnistui saamaan vaivoin huulille leviämään hymyn, tosin kireän puoleisen.
"En ole varma mitä olet siitä parin päivän takaisesta kuullut, mutta voin vannoa ettei syy ollut täysn minun." Rex tokaisi vielä luottamuksellisesti, hakien hyväksyntää. Oikeastaan hän ei ollut varma oliko Kobol kuullut siitä ollenkaan. Itse ei Rexroth ainakaan ollut levittänyt tietoa eteenpäin. Pikkunilkistä ei voinnut olla varma. Hänellä jos kenellä oli pokkaa kehuskella sillä, että hänet oli päihitetty. Samassa tilanteessa Rex olisi varmaankin paennut nurkkaan häpeämään, tai vähinkin ottamaan rohkaisuryyppyjä.

"Isompaa pöytään!" Takaa jyrähti.
Rexroth käänsi päätään ja kohtasi tuikeailmeisen paksuviiksisen vanhan herran katseen. Kapakoitsijan roikkuvat luirut eivät olleet mitään noihin massiivisiin ja tuuheisiin viiksiin joiden päät kääntyivät somasti kiekuralle. Nekin väpättivät, Rex tuntui kohtaavan kaikkialla tuona päivänä väpättäviä viiksiä. Mies kurkisti edessään olevan miehen olan yli huomatakseen pöytään isketyn pronssikolikon. Varmaankin saman, joka häneltä oli päässyt karkaamaan. Suusta karkasi epäuskoinen tuhahdus hänen edelleen tuijottaessa hämmästyneenä kolikkoa. Eikö muhkeaviiksiseltä koristenappiselta mieheltä löytynyt parempaa kuin ryövätty ponssikolikko?
Rexroth päätti ruveta hyväntekijäksi, hän kumartui kaivamaan taskusta esille toisenkin kolikon. "Pelaat sitten lopuillanikin rahoilla.Jos tuuri käy, saatat saada osan voitoista." Hän tokaisi ja löi kolikon pöytään.

Mies kääntyi katsomaan häntä niska kenossa, kakoi hetken aikeinaan ilmeisesti sanoa jotain vastaan, mutta Rexrothin tuikea ilme ilmeisesti selvitti tilannetta. Kiitos herra mursuviikselle, ilme oli suora kopio häneltä.
Rexroth siirsi tuoliaan liittyen vanhojen herrojen seuraan ja viittoi Kobolia tekemään samoin. Kun oli kyseessä ison tuopin hinta, oli parasta seurata silmäkovana ettei käytössä ollut kepulikonsteja. Olihan toinen herroista jo osoittanut epärehellisyyttään pistämällä talteen Rexin kolikon !

// Voisinko kirjottaa vielä tylsemmin ? No itseasias, voisin kyllä, mut tää oli silti jo lähel pohjanoteerausta. Juoni kulkee hyvin, yritettäiskö saada jotain tapahtumaan ? .DD //

Kobolin heitto ei tainnut olla kovin onnistunut, tai sitten Rex ei ollut ollut varuillaan. Miten vain, toinen kolikko päätyi vierimään Rexin taakse ja korttia pelaavien viiksimiesten pöydän alle. Äänistä päätellen jompikumpi kortinpelaajista piti kolikkoa suurenakin aarteena ja noukki sen visusti talteen, tuollaisen pienen pronssikolikon. Kaipa se rahaa oli pienikin raha.

"Sain tänään kunnian päästä itse valtiattaren puhutteluun, kiitos ei kuulu kenellekkään muulle kuin pikkunilkille", Rex sanoi ja otti jälleen kulauksen olutta. Myötätuntoinen ilme nousi Kobolin kasvoille. Hänkin oli saanut oman osansa ylempiensä nuhteluista, mutta valtiaiden eteen häntä ei sentään vielä oltu raahattu.

"En ole varma mitä olet siitä parin päivän takaisesta kuullut, mutta voin vannoa ettei syy ollut täysn minun", Rex vielä jatkoi jollain tapaa luottamuksellisesti.
"En ole kuullut muuta kuin että pikkunilkki oli taas suututtanut jonkun Kaupungin-Vartijan, ilmeisesti siis sinut. Se nahjus ei sitten osaakaan mitään muuta kuin ärsyttää miehiä, jotka sentään turvaavat hänen henkensä", Kobol tuhahti halveksivasti. Pikkunilkki ei ollut kovin suosittu Kaupungin-Vartijoiden keskuudessa ja Kobol piti miehestä vielä vähemmän kuin useimmat. Kunniantuntoisena intiaanina Kobol ei pitänyt lainkaan tavasta, jolla pikkunilkki kohteli niitä jotka aatelisen omasta mielestä olivat alempiarvoisia.

Rexin huomio näkyi kääntyvän heidän vieressään istuviin korttihaihin ja Kobolkin kääntyi tarkkailemaan miesten peliä. Rex päätyi lahjoittamaan toiselle miehistä kolikon ja liittyi sitten miesten pöytään viitaten Kobolia seuraamaan. Niinpä intiaanikin raahasi tuolinsa pöydän ääreen. Hetken Kobol vain istuksi viiksimiesten peliä seuraillen ja oluttaan hörppien.

"Voinko kenties liittyä peliin mukaan?", intiaani sitten kysyi viiksimiehiltä. Saisihan niin aikansa paremmin kulumaan kuin vain peliä katsellen. Hieman arvioivasti miehet vilkaisivat Kobolia, eikä intiaani voinut olla huomaamatta että molempien viikset väpättivät hieman, liikkuen aivan samaan tahtiin. Sitten miesten kasvoille kohosivat nyökkäysten saattelemina lähes identtiset hymyt, joita ei voinut varsinaisesti ystävällisiksi sanoa. Kobol kyllä tunnisti tuon ilmeen, sen hän oli nähnyt liiankin usein kaupungissa ollessaan. Se ilme, joka syttyi kaupunkilaisten kasvoille kun tasankojen villi intiaani luuli osaavansa jotain sivistyneiden ihmisten tapoja. Kobolin sisällä kuohahti, mutta kerrankin hän sai pidettyä itsensä kurissa eikä hyökännyt suinpäin noiden miesten kimppuun.

Kobol ei ollut pelannut korttia kovinkaan paljoa, vaikka tunsi sentään tämän pelin säännöt jotenkuten. Aluksi mies vain hävisi ja ilmeet pelitovereiden kasvoilla muuttuivat ivallisemmiksi ja ivallisemmiksi. Hammasta purren intiaani jatkoi pelaamista, hörppien samalla lähes huomaamattaan kolpakon jos toisenkin. Pian iloinen humala karkottikin Kobolin ärtymyksen. Ja humalan noustessa intiaanin peli alkoi kulkea vain paremmin ja paremmin. Lopulta Kobolin edessä pöydällä oli jo ihan kohtuullinen kasa kolikoita, tosin vain pronssisia. Viiksimiesten viikset tutisivat aina vain uhkaavammin kasan kasvaessa ja kasvaessa.

Lopulta toinen miehistä, se muhkeampiviiksinen, ei enää kestänyt.
"Sinä varmasti huijaat", mies ärähti viiksien yltyessä yhä vaan suurempaan tärinään miehen kasvoilla. Sanojensa myötä mies oli noussut seisomaan ja syyttävä sormi osoitti Kobolia, joka tuijotti suorastaan hölmistyneenä takaisin.
"Minäkö?", intiaani kummastui, hänen pöhnäiset aivonsa eivät enää raksuttaneet kuten tavallisesti. Mutta sitten Kobolin tajuntaan iskeytyi tieto siitä, että tuo mursuviiksinen oli syyttänyt häntä huijariksi, epäillyt hänen kunniallisuuttaan. Oli Kobolin vuoro suuttua.

"Väitätkö että alentuisin huijaamaan", Kobol ärähti, ponnahtaen myöskin seisomaan. Sapeli, joka huojui aivan hienoisesti miehen käsissä, kohosi iskeäkseen tuohon viiksiniekkaan. Miehen toveri kuitenkin tajusi vaaran ja heitti pöydän nopeasti ympäri niin, että rahat levisivät pitkin kapakan lattioita ja pöydänkulma kolahti intiaanin sapelia pitelevään käteen.

Kobol kirosi, sekä rahojensa menetystä että vähemmässä määrin myös hieman satutettua kättään. Samassa intiaani sai huomata, että molemmat viiksiheput olivat vetäisseet omat miekkansa esiin ja seisoivat siinä rinnakkain, valmiina lävistämään Kobolin aseillaan.


//no, yritin saada jotain tapahtumaan xD//

"En ole kuullut muuta kuin että pikkunilkki oli taas suututtanut jonkun Kaupungin-Vartijan, ilmeisesti siis sinut. Se nahjus ei sitten osaakaan mitään muuta kuin ärsyttää miehiä, jotka sentään turvaavat hänen henkensä" Kobol tuhahti halveksivasti mikä sai veikeän hymyn leviämään vastapäätä istuvan intiaanimiehen kasvoille. Hänkö muka olisi turvannut pikkunilkin henkeä ? Päin vastoin. Varmaankin hän olisi vain kannustanut niitä parkoja joiden tarkoituksena oli viedä nilkiltä henki. Aivan kuin mies olisi suojelua tarvinutkaan, luihusta ulkonäöstään huolimata hänen sisällään asui pieni tiikeri. Sen oli Rexkin saannut tuntea kun nilkki oli upottanut hampaansa hänen käsivarteensa. Hymy katosi kasvoilta tehden kiinnostuneisuudella tilaa. Valppaana herra kuunteli mitä pöydässä heidän takanaan tapahtui, näennäisen huolimattomasti hän kääntyi puolittain pöytien väliin, ottaakseen vastaan sanat kuuluvampina korviinsa.

Hetki kului ja he olivat jo pian Kobolin kanssa liittyneet vanhojen viiksekkäiden herrojen seuraan. Jälkimmäiseksi mainittu oli juuri raahannut tuolinsa pöytään ja hörppi oluttaan seuraten samana puolihuolimattomasti peliä.
"Voinko kenties liittyä peliin mukaan?"

Miehet vilkaisivat arvioivasti Kobolia, sitten toisiaan ja pian heidän huulilleen oli jo kohonnut nyökkäysten saattelemina identtinen luihunpuoleinen hymy. Viiksen päät nousivat asteen hymyn tahtiin. Rex pystyi hyvin kuvittelemaan raksatuksen heidän päässään, jota seurasi tuo päätös. Tukkeutuneine aivosoluineen he luulivat varmaankin olevansa kovin ovelia. Tietenkin otti koville ne ensimmäiset katseet, joita hän oli saannut kun tuli kaupunkiin. Hänet leimattiin jo silloin, onneksi aliarviontiin tottui. Huolestuneena hän katsahti Kobolia ja oli havaitsevinaan jonkinlaisia vaikeuksia pidätellä raivoa. Häneltä se kai ei sitten ollut mennyt ohi korvien, vaan taisi jäädä päänsisään takomaan.

Muutamat ensimmäiseyt kierrokset kuluivat Kobolin hävitessä ja miesten hymyjen kohotessa. Ei Rexkään voinnut kuin kulmiaan kohotella, edes hän ei pelannut niin huonosti. Rohkaisuryypyt kai auttoivat, tai sitten häviö oli suunniteltua, nimittäin pian pelin kulku oli täysin känätynyt päälaelleen. intiaani oli kerännyt eteensä jo roiman kasan pronssikolikoita ja viikset tutisivat yhä kiivaammin. Herrat puristivat tiukasti huuliaan yhteen, niin tiukasti että ne tärisivät, se kai sai aikaan viiksienkin pomppelehtimisen.

Lopulta toisen miehistä oli vaikea pidätellä mölykä mahassaan, vanhalle muhkeaviiksiselle herralle otti koville kun hävisi.
"Sinä varmasti huijaat" Hän ärähti viikset täristen sanojen tahtiin. Sanojen myötä vanha herra oli noussut seisomaan ja osoitti nyt paksulla poimuisella sormellaan suoraan Kobolia, joka taas tuijotti hölmistyneenä takaisin.
"Minäkö?" Hän kummasteli. Rex ei suinkaan ollut helpottnut hämmästyneisyydestä, hän arveli jokseenkin niin että hetken kuluttua se oli muuttunut jo ärtyneisyydeksi, eikä pian miestä pidellyt mikään.

"Väitätkö että alentuisin huijaamaan" Hän ärisi ponnahtaen jaloillleen. Kobol kohotti kädessään olevaa sapelia osoittamaan miestä, jolle häviö oli ottanut koville. Toinen viiksekkäistä oli kuitenkin nopeampi, hän oli ymmärtänyt vaaran ja heitti pöydän ympäri. Rex jonka aivo toiminta ei ehkä ollut parhaimmillaan jäi pöydän alle makaamaan ja tuijottelemaan kolikkojen vierimistä pitkin kapakan lattioita. Kun viimeinenkin oli pysähtynyt hän mönki kumossa olevan pöydän alta vain huomatakseen, että molemmat viiksekkäistä olivat vetäneet miekkansa eteen. Miekat jotka olivat juuri kuin he itsekkin. Pröystäilevät, vankat mutta hyödyttömät. Jopa juopuneessa tilassa Rex sai sellaisen analyysin aikaan, miekat olivat hänelle niin tuttuja, miekoista hän piti. Huulille oli likellä kohota autuas hymy.

Se kuitenkin valahti heti pois, kun hän tajusi miten oli käynnyt. Hänhän oli menettänyt tuopillisen verran rahaa ! Surkea viiksekäs, miksi Rexin oli häneen pitänyt luottaa ? Nopeasti hänkin vetäisi miekkansa esiin, oikeanpuolimmaisen pitkän ja kapeateräisen lyömämiekan. Terä välkehti kapakan hämyisessä valaistuksessa.
"Missä rahani rontti ?" Hän murisi viiksekkäälle.

Kului hetki vain, kun hän jo tajusi että oli ehkäpä valinnut hivenen väärät sanat. Nyt ei ollut rahoilla väliä, vaan Kobolin herkällä kunnian tunnolla, hän oli kuitenkin valmis korjaamaan tilanteen nopeasti ja osoitti sanansa sille muhkea viiksiselle, juuri sille joka oli epäillyt Kobolin rehellisyyttä.
"Taisi ottaa häviö koville?"

// Tekstii ois tullu vaikka miten päin, mut keskittyminen ei oo kymppi nii aattelin et ois parasta jättää tää viesti tähä. Alkaa mennä Rexin kohalta jo vähä sekavaks .DD //

Rex oli joutunut pöydän alle toisen viiksiherran heittäessä sen kumoon, mutta nousi pian seisomaan Kobolin rinnalle ja vetäisi oman pitkäteräisen miekkansa esiin. Jonkinlaista avunantoa Kobol olikin odottanut, mutta Rexin seuraavat sanat tulivat hänelle täytenä yllätyksenä.
"Missä rahani rontti?" tuo murisi toiselle viiksiherralle. Jos Kobol ei olisi ollut jo niin humalassa, hän olisi varmaan suuttunut Rexillekin, huolehtia nyt parista pronssikolikosta tällaisella hetkellä. Mutta, Rexin onneksi, Kobolin aivot olivat jo niin hyytyneet, ettei hän ehtinyt suuttua ennenkuin Rex tajusi hieman korjata sanomisiaan.
"Taisi ottaa häviö koville?" Rex sanoi sille viiksekkäälle mursuherralle.

Viiksiniekat tarkkailivat selvästi arvoiden intiaaneja ja ennenkaikkea näiden käsissä uhkaavina osoittavia aseita. Vanhat miehet olivat päätyneet seisomaan nurkkaan ja pöytä oli heidän edessään kumollaan kuin barrikadi konsanaan. Niinpä he taisivat ajatella olevansa riittävän hyvässä tilanteessa jatkaakseen uhitteluaan.

"Ei kukaan voi olla ensin noin huono ja sitten noin hyvä, pakkohan hänen oli huijata kun voitti koko ajan", toinen viiksimiehistä valitti, tukeakseen ensin äkämystynyttä toveriaan. Ei todellakaan se järkevin kommentti Kobolin ollessa kyseessä.
"Luuletteko - te - rotat - tosiaan - että - minä - huijaan?", Kobol ärisi sana kerrallaan, jokaisen äänteen kuulostaessa vihaisemmalta kuin edellinen. Loppua kohden miehen vihaisuus oli jo lähes käsinkosketeltavaa, silmät leimusivat, leukaperät kiristyivät ja ote miekankahvasta tiukkeni niin että rystyset paistoivat valkoisina. Pöydän takana piileskelevien mursujen viikset laskivat värähdellen alaspäin jokaisen sanan myötä. Vihainen Kobol, varsinkin humalainen ja vihainen Kobol, ei ollut sellaista seuraa jota kovin moni kaipasi, jos kukaan.

Toinen viiksimies, se joka alunperinkin oli valittanut, sai kuitenkin taas suunsa auki.
"Muuta selitystä ei voi olla", mies sanoi ylpeästi. Hän oli tuskin saanut sanansa sanottua, kun Kobolin sapeli iskeytyi kohti pöydän takana nurkassa kyyköttäviä viiksiherroja. Yhteistuumin mokomat saivat kuitenkin iskun torjuttua, niin paljon vihaista voimaa kuin sen takana olikin. Kun Kobol sai huomata pelkän sapelin riittämättömäksi, nappasi hän käteensä tuolin, jolla oli juuri istunut, ja heitti sen kohti pöydän takana kyyhöttävää parivaljakkoa.


//jos en nyt lopeta Kobol tekee jotain todella typerää/outoa, parempi siis jättää tähän ennenkuin innostun liikaa xD//

"Ei kukaan voi olla ensin noin huono ja sitten noin hyvä, pakkohan hänen oli huijata kun voitti koko ajan" Toinen viiksekkäistä tuki toveriaan joka ei ärtymykseltään voinnut muuta kuin puhkua. Puhkuminen sai viikset oikein heilahtelemaan ilmavirran tahtiin, ylös, alas, ylös, alas.. Rex pysähtyi hetkeksi kootakseen ajatuksensa ja kääntyi sitten vilkaisemaan Kobolia. jonkinlainen huijaushan oli kyseessä, se tosin oli vain yksinkeretaisten viiksekkäiden oma syytä. Intiaani oli varmaankin vain esittänyt olevansa taitamaton, saaden vanhat herrat vapautumaan ja tekemään hutiloituja valintoja. Sen siitä sai, kun aliarvioi.

Rex nosti lattialle kumotun tuolin, istahti siihen, kumartui kaksin kerroin ja nosti kumolla olevan pöydän alta tuopin johon oli kuin ihmeenkaupalla jäännyt muutama pisara, vaikka sekin oli kumollaan. Nautinnollisesti hän kumosi nesteen sisäänsä, viimeiseen pisaraan. Asia oli kuitenkin niin että hänen täytyi palata takaisin kapakkaan syntyneen epäsovun keskelle tuopillisten ihmeellisestä maailmasta. Varoviasesti hän raotti toista silmäänsä, tilanne oli aivan yhtä uhkaava kuin äsken. Viiksekkäät tuijottivat verestävät silmät kupisaan pursuten Kobolia, joka taas oli aivan selvästi tulistunut. Ei Rex voinnut muuta kuin päästää huokauksen karkaamaan hymyyn kohonneiden huuliensa välistä. Miksi juuri nyt kun hän ei ollut enää tappelu mielellä, miksi silloin piti käydä tälläistä ?

"Luuletteko - te - rotat - tosiaan - että - minä - huijaan?" Kobol ärähteli sanakerrallaan, upoten yhä syvemmälle vihaan. leuka perät kiristyivät ja mies puristi miekkaansa rystyset valkoisina. Niin, ehkäpä Rex ymmärsi syyn vihaan, mutta hän oli jo niin tottunut että sen kaltainen puhe kantautui toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän oli oppinut vain käyttämään hyväksi sitä tyhmyyttä. Ainoat jotka saivat sanoillaan Rexin ylpeyteen kolauksia, olivat pikkunilkin kaltaiset. Sellaisia ei yksinkertaisesti voinnut sietää. Ajatuskin sai Rexin kadottamaan hymyn huuliltaan. Keskellä humalaista tekopirteyttäkin hänen mielensä osasi syytää ison kasan pilkkaa pikkunilkin niskaan.

"Muuta selitystä ei voi olla" Viiksekäs numero 1:kin sai avattua sanaisen arkkunsa, joka ei muuta tainnut sisältääkkään kuin solvauksia. Äänensävy oli niin kylmään kalskahtavan ylpeä, että se sai Rexinkin puristamaan rystyset valkoisina miekkansa kahvaa. Kobol oli kuitenkin hyvin solvausten tasalla ja ennen kuin kukaan ehti estämään hän iski sapelillaan. Viiksekkäät saivat kuitenkin sen heppoisesti torjuttua, niin että terät vain kalahtelivat. Intiaani tajusi aseensa olevan riittämätön ja vetäisi Rexin alta tuolin, niin että mies pyllähti lattialle. Hölmistyneenä hän ehti seurata tuolin vähäistä matkaa ilmassa, kunnes se jo räsähti päin seinää. Muutama jalka katkesi, toinen kokonaan, toinen vain puoliksi. Viiksekkäistä ei olisi uskonut senkaltaisia väistöliikkeitä. Molemmat myhäilivät toisilleen tyytyväisinä, puuttui vain se etteivät he hieroneet rasvaisia sormenpäitään yhteen hykerrellen.

Pian selvisi kuitenkin heillekkin, etteivät he olleet vain väistäneet tuolia. joku sen oli myös heittänyt. Herrat siirsivät verestävät katseensa Koboliin, Rexiä he eivät nähneet, herra yhä köllötteli maassa. Hänen päänsä oli kolahtanut lattiaan, mitä seurasi lyhyt ajatussulku. Kuva katosi päästä ja kun se palasi, oli vaikeaa hahmottaa missä hän oli. Hämillisenä hän tarkasteli raivosta kiehuvaa Kobolia ja nosti sitten katsettaan huomatakseen yhtä raivoisat viiksekkäät. Rauhalliseen tahtiin alkoi palailla kuvia mieleen tapahtuneesta. Ensimmäisenä oli mielessä yhä menetetty tuopillinen. Hän hamusi käteensä lattialla lepäävän miekan ja vaihtoi sen toiseen, pienempään aseeseen.

Saivatpahan viiksekkäät ylllättyä kun jostain pöydän takaa lensi kiivaasti matkaan lähetetty heittoveitsi. He eivät ehtineet väistää, mitä loppujen lopuksi seurasi se, että jompikumpi oli ilmeisesti paidastaan kiinni seinässä. Rex kurkisti pöydän takaa varmistaakseen osuneensa oikeaan.
Kyllä, toinen herroista oli toivottavasti vain paidastaan kiinni seinässä.
Herran silmät pälyilivät hädissään ympärilleen kun hän riuhtoi itseään irti.

// Meni raa'aks loppua kohden :< Rex ei oikeesti oo pahis :< Oli kiire :< //

Kobol ei edes huomannut vieneensä tuolia Rexin alta, sen verran raivostunut hän oli noille mursuille. Kehtasivatkin väittää hänen huijanneen, vaikkei hän ollut tahallaan ensin hävinnyt ja sitten voittanut vaan se oli tapahtunut aivan vahingossa. Vihan antamin voimin tuoli lensikin komeasti, mutta valitettavasti viiksimiehet olivat yllättävän liukasliikkeisiä ja penkki räsähti harmittomasti seinään, saaden Kobolin samantien kiroamaan voimakkaasti. Vahingoniloisin ilmein miehet tuijottelivat Kobolia, valmiina tämän seuraavan siirron varalta.

Harmi vain, ettei Kobol ollut se joka seuraavaksi hyökkäsi. Tuolinmenetyksen jäljiltä maahan päätynyt Rex heitti nimittäin aseensa kohti varomattomia viiksiheppuja, joista toinen keihästyikin kauniisti seinään. Kun seinäänjoutuneen toveri käänsi huomionsa kumppaniinsa, huomasi Kobol tilaisuutensa tulleen. Tuo viiksimies ei osannut olla lainkaan varuillaan, kun intiaanin sapeli jälleen heilahti.

Sapeli iski voimalla ja se iski syvään. Viiksimies karjahti, kun sai tuntea aseenterän lihassaan. Ilmeeseen sekoittui aimo annos kauhistuneisuutta, kun tuo näki mitä oli tapahtunut. Kobol sen sijaan oli melko tyytyväinen aikaansaannokseensa, se vaikutti ihan käyvältä korvaukselta. Mursun viikset valahtivat aivan alas, kun tämä kohotti kätensä. Tai oikeammin kädentyngän. Intiaanin isku oli katkaissut mursun käden siististi poikki ranteesta.

"Ehkä opitte tästä jotain?", Kobol sanoi, oikeastaan melko leppoisasti. Hän oli nyt saanut korvauksensa loukatulle kunniantunnolleen, niinpä asiat hänen mielestään olivat taas hyvin. Humalakin vielä edesauttoi tuota nyt vallitsevaa positiivista mielialaa. Sitten Kobolin mieleen juolahti Rex, joka taisi yhä lojua jossain lattialla. Rauhallisesti intiaani tallusteli toisen luo.
"Oletko kunnossa?", mies kysäisi ystävällisesti.

Tyytyväiseltä humalaltaan Kobol ei edes huomannut, kuinka paikan muu väki oli hiljentynyt tarkkailemaan tämän nimenomaisen nurkan tapahtumia. Muutama katseli intiaania melko oudoksuen, olihan hän tuosta vain katkaissut jonkun käden. Viiksimies olikin nyt kyykistynyt lattialle ja suorastaan uikutti katsellessaan kädentynkäänsä, jonka oli kietaissut paidanhelmastaan vetäisemäänsä kangassuikaleeseen.

Jossain salin toisella laidalla ihmiset supisivat Kaupungin-Vartijoiden hakemisesta ja muutama vieras pujahtikin ulos ovesta, osa vain poistuakseen paikalta ja osa hakeakseen virkavaltaa paikalle. Paikka olikin Keskus-Aukiolla, joten Kaupungin-Vartijoiden hakemiseen ei kuluisi pitkää aikaa.


//ai Rex on väkivaltainen? xD//

Vatsan ympärille tiukasti pingottuneesta takinliepeestä löytyi yllättävän paljon ylimääräistä kangasta, kun asiaa tarkasteli heittoveitsen kanssa. Viskatessaan veitsen intiaani ei edes ollut varma löytyisikö sitä. Oli onni että löytyi, hänen ei täytynyt tahria veistään moisen viiksekkään tähden. Siinäkin oli puuhaa, että terän sai taas kiiltämään entiseen malliin. Yksi syy miksi ei Rex veitseä käyttänytkään mielellään vahingoittaakseen, ei ennen kuin pakon edessä. Viiksekäs numero kaksi riuhtoi itseään hädissään irti, mikä sai Rexin pöydän takaa kurkkivat silmät pilkahtelemaan ilkikurisesti. Siinäpä vasta hupia, koristenappinen vanha Aasa-keikari riuhtoi itseään seinästä irti. Kun intiaani vähän muutti asentoaan tarkastellakseen tapahtumaa toisesta kulmasta hän sai huomata sen näyttävän siltä että herra olisi itse seinässä kiinni. Nyt levisi huulillekkin hymy. Intiaani oli varsin tyytyväinen aikaansaannokseensa.

Vanhoista herroista ensimmäinen kääntyi tarkastelemaan seinästä itseään riuhtovan toverin vointia ja samassa Kobolin sapeli heilahti uudelleen. Viiksekäs karjahti kauhistuneena kivusta. Ilmekkin muuttui kauhistuneeksi, kun hän näki mitä hänen kädelleen oli käynnyt. Se oli siististi poikki ranteesta alaspäin. Rex laski katsettaan, saman tien myös yläruumistaan. Pian hän taas makasi lattialla kumolllaan olevan pöydän takana pötköllään, tällä kertaa päätään pidellen molemmin käsin.

"Ehkä opitte tästä jotain?" Kobol tokaisi leppoisasti, kuin jutustellen arkipäiväisyyksiä.

Vanhoista herroista ensimmäinen tuijotti silmät salamoiden vihaa ja kiukun sekaista pelkoa. Toinen taas, hänen silmänsä osoittivat silkkaa kauhua. Mies piteli edelleen edessään käden tynkäänsä tarkastellen ja huojui tukevilla lyhyillä jaloillaan. Hän oli ottamassa tukea seinästä kätensä tyngällä, kunnes ymmärsi ettei sillä enää paljoakaan tukea haettu, hän joutui tukeutumaan seinään toisella kädellään.
"Barbaarit, raakalaiset. Mitä he edes tekevät täällä ?" Seinään keihästetty viiksekäs sähisi hampaidensa välistä tuskin kuuluvasti. Häntäkin kai alkoi jo pelko hivenen näivertää.

"Oletko kunnossa?" Kobol oli astellut Rexin vierelle ja killitti häntä ystävällisin juopunein silmin. Mies kohautti olkapäitään ja tukeutui käsivartensa varaan, hänellä nyt vielä sattui semmoinen olemaan. Taisi olla ensimmäinen kerta kun Rex tuli katuneeksi seuraansa. Olisihan hänen pitänyt arvata ettei tuopillisesta, tai muutamasta yltiöylpeän intiaanin kanssa tullut mitään, tuohonko tilanne nyt päätyi ? Hän ei tosiaan tiennyt mitä tehdä, muutama päivä välikohtauksesta pikkunilkin kanssa, sitä seurasi tuo. Ei se käynnyt, hänellä tuskin oli enää paikkaakaan pian Vartijoiden toisessa ryhmässä, ei sitä menoa.

Tyytyväiseltä humalaltaan ei Kobol edes tainnut huomata mitä oli tapahtunut. Jokainen paikalla oleva seurasi hiiskumatta nurkkapöydässä käytävää välikohtausta. Rex huomio sen, turhankin hyvin. Kapakkasali oli täysin äänetön, mikäli ei laskettu viiksekkään uikutusta. Herra oli kumartunut kaksinkerroin ja tarkasteli yhä vain uikuttaen kädentynkäänsä, johon oli kietonut paidan helmasta repimänsä kangasriekaleen, joka oli jo värjäytynyt verestä punaiseksi. Muutama pisara tipahteli vaimeasti loiskahtaen lattiallekkin, ääntä ei tosin erottanut uikutuksen takaa. Leppoisasti miekkakädessään seisovaan intiaanimieheen kiinnitettiin sekä oudoksuvia, että hämmästeleviä ja kauhistuneitakin katseita ja pian alkoi käydä supina. Rex erotti vaimeasti sieltä täältä sanoja kapungin vartijoista. Hän ei ollut varma oliko kyse nyt heistä vai kenestä, mutta hän vaan tahtoi paikalta pois.

Mies konttasi pöydän toiselle puolelle, seinänvierelle ja nousi hitaasti jaloilleen. Hän tarttui veitsensä kahvaan ja vetäisi sen irti seinästä, niin että viiksekäs numero kaksi oli vapaa. Nopeasti Rex perääntyi hädin tuskin onnistuen olemaan kompuroimatta pöydän reunaan. Intiaani peruutti Kobolin vierelle riuhtaisi tätä ranteesta suoden hänelle tuiman katseen ja lähti sitten nopeasti pinkomaan salin toiseen päähän.
Hetken päästä hän oli jo ulkoilmassa ja huolimatta siitä että kapakan ulkopuolellekkin oli keertynyt väkeä hän päätti jäädä odottamaan Kobolia. Rex uskoi miehen ymmärtävän, ettei kapakkaan enää kannattanut jäädä, ellei tahtonut ikäviä jälkiseurauksia. Heillä nimittäin oli vielä mahdollisuus paeta.

Hitaasti hän kumartui nosti saappaan peittämää jalkaansa ja vetäisi pohjaan oluella kiinni liimaantuneen kortin, hän rapsutteli siitä pois kuraa ja yllätys yllätys, kuvassa oli Jokeri. Mies viskasi sen maahan ja rupesi pomppiman sen päällä. Ei hänellä ei ollut mitään Jokereita vastaan, mutta Rex vain sattui olemaan juuri niin pitkästynyt, että olisi hyppinyt minkä tahansa kortin päällä. Suoraan sanottuna häntä ketutti se että Kobol jäi kuhnailemaan ja oli pilata heidän pakomahdollisuutensa.

// Rex pelkuri pötkii pakoon : D Tuli varmaankin autohittiä kun pistin Kobolin kuhnailemaan, mutta toivottavasti saan anteeksi tämän kerran. Olipas hauskaa että inkkarini pomppi jokerin päällä harrastan itsekidutusta : ) Eikä ees liittyny mitenkää mihinkää.. //

"Barbaarit, raakalaiset. Mitä he edes tekevät täällä?", seinän kanssa läheisempää tuttavuutta tekevä viiksimies sähisi. Kobol oli kuitenkin jo mennyt kysymään Rexin vointia eikä siis kuullut noita sanoja, niistä hän olisikin vain tulistunut uudelleen. Rex vain kohautti olkapäitään vastaukseksi Kobolille eikä heti noussut ylös lattialta, vaan konttasi ensin seinänviereen ja hilautui sen avustuksella pystyyn. Operaatio nosti hieman huvittuneen ilmeen Kobolin kasvoille. Olihan intiaani itsekin juonut jonkin verran, mutta pysyi sentään vielä ihan mukavasti tolpillaan.

Ylös päästyään Rex vetäisi miekkansa irti seinästä ja viiksimiehestä ja Kobol sai oikeastaan harmikseen huomata, ettei toinen mursu ollut kärsinyt minkäänlaisia vahinkoja. Kunnianloukkaukset saattoi korvata vain veri, niin Kobol oli oppinut. Ja vaikka toinen viiksimies olikin jo maksanut, pitäisi toiseltakin saada vielä korvaus.

Kobolin vielä miettiessä kunniankorvauksiaan Rex kiskaisi häntä äkkiä ranteesta ja mulkaisi vielä tuimasti päälle. Sitten tuo kiiruhtikin jo kohti salin toista päätä ja siellä odottavaa ulko-ovea ja Kobol kyllä tajusi että hänen pitäisi seurata. Mutta ensin tuon toisenkin viiksivallun pitäisi maksaa korvauksensa. Rennon näköisenä ja asettaan heilutellen Kobol käveli kohden vielä vahingoittumatonta mursua, joka selvästi kauhistui intiaanin lähestymistä ja koetti perääntyä kauemmas. Miekkaansa tuo ei enää edes muistanut, kohotti vain kätensä kasvojensa suojaksi.

Kobol oli kuitenkin nyt niin hyvällä tuulella, ettei viitsinyt vahingoittaa toista mitenkään pahasti. Pieni terän heilautus, niin viiksimies karjahti tuskaisesti ja sai huomata että käsivarttaan pitkin kulki nyt pitkä viilto, joka ei tosin ollut kovin syvä. Hetken Kobol tutkaili jälkeä arvioivasti, tuumasi sitten että se riitti tältä erää ja lähti vihellellen kulkemaan väkijoukon läpi Rexin perään. Pelokkaan hiljaiset ihmiset vetäytyivät nopeasti Kobolin tieltä, saaden intiaanin hieman hämmästymään. Ystävällisesti mies kuitenkin hymyili kaikille väistäneille, ajatellen heidän tehneen sen pelkkää ystävällisyyttään. Ihmisten pelokkaat vastausilmeet intiaani jotenkin sulki pois humalaisesta tajunnastaan.

Kun Kobolkin pääsi pihalle, hän huomasi että Rex hyppi siinä paikoillaan, pelikorttia intiaani ei kuitenkaan huomannut. Huvikseen Kobol alkoi vihellellä tuon hyppimisen tahtiin kuin säestäisi sitä. Rex hyppi melko nopeaan tahtiin ja intiaanikin sai vislailla vauhdikkaasti keuhkonsa aivan tyhjiksi. Itse asiassa Kobol vihelteli niin antaumuksella, ettei edes muistanut hengittää välillä. Niinpä hän pian näkikin pilkkuja silmissään ja hapenpuute yhdistettynä humalaan aiheutti kadule mätkähtämisen. Kun intiaani taas tajusi asioita, hän huomasi olevansa pitkällään katukiveyksellä. Rauhallisesti Kobol kääntyi selälleen ja kohotti katseensa taivaalle.
"Kaunista...", intiaani mumisi puoliääneen.


//sopi vallan mainiosti viivyttää Kobolia kostoretkillään : D mutta huomaatko, hyödynnän heti sun idikset xD//

Rexroth oli niin keskittynyt kortin runnomiseen, ettei suinkaan huomannut kobolia ennen kuin herra oli hänen vierellään. Kobol, kyseinen herra rupesi leppoisasti säestämään hyppyjä vihellellen. Rex taas oli siitä niin pöllämystynyt ettei osannut kuin jatkaa hypähtelyä, kiivastaen tahtiansa yhtä kaikki. Jaloissa alkoi jo hivenen tehdä kipeää, mutta Kobol oli kuitenkin se joka ensimmäisenä tuupertui maahan. Ilmeisesti hän oli unohtanut täysin vetää henkeään keskellä iloista vislailua.

Kun jonkinlainen tajunta teki paluuta, Kobol sai hädin tuskin käännyttyä selälleen katukiveyksellä ja kohotettua katseensa taivaalle.
"Kaunista..." Hän mutisi puoliääneen.

Rex vaihtoi katseensa kohdetta maassa itseään lepuuttelevasta intiaanista taivaalle, jonka kannella alkoi näkyä jo auringonlaskunmerkkejä.
Lopulta hän katseensa pysäyttikin niska kenollaan taivaanrantaan, jossa illan värit väreilivät kauniisti.
"Kylläpä sattui somasti tämä ulkoilmaan siirtymisen kanssa.."
Mies murahti viitaten ovelasti tapahtumiin, joita varmaankin puitiin vielä kapakan sisällä, ties kenen kanssa. Äänensävyyn eksyi kuitenkin jonkinverran hilpeyttä josta sai kiittää vain humaltumisen tilaa. Muutenhan olisi Kobol, vastuuntunnoton turhan ylpeä nuori mies saannut kuulla täysin kunniansa siinä ja nyt.

Jos kasvoille oli jonkinlainen hymynväre eksynyt se katosi sen tien kun toverinsa puoleen kumartunut intiaani käänsi katseensa kadun päähän, sinne mistä näkyi se siivu keskusaukiota. Kulmalta ryntäsi puolijuoksua joukko miehiä, taisipa siellä olla yksi nainenkin. Rexin huulilta karkasi hänelle ominainen kirousrypäs. Kapungin vartijoilla ei ollut tarkoitettu heitä, tuskin kukaan edes tiesi että he kuuluivat niihin. Vartijoilla tarkoitettiin rykelmää joka heitä oli uhkaavasti lähestymässä. Tarvittiin vain pikainen ajatusten läpikatsaus, että intiaani pystyi varmistumaan pakenemisen kannattavuudesta. Vaikka hän olisikin voinnut tuntea muutaman vartijoista hyvinkin ja olisi ehkäpä jopa voinnut ujuttautua täysin ulos ongelmista, hän koki paremmaksi paeta ilman selvittelyjä.

Rivakasti hän tarttui Kobolin jalkaan ja lähti raahaamaan miestä juoksunsekaisin askelin pitkin katua eteenpäin, poispäin keskusaukiosta.
Matka sujui kuitenkin paljon helpommin niin, että hän ei joutunut miestä raahaamaan, joten hän päätti jättää saaliinsa päästyään muutamisen metriä eteenpäin. Humalaisen töhmäisellä ajatuksenkulullakin tuli selväksi, ettei matka suinkaan tulisi helpoksi kun piti raahata toista perässään.
Toverin jättäminen ei kuitenkaan tuntunut mukavalta, ainahan oli puhuttu siitä ettei kaveria saannut jättää. Rex yritti riuhtoa Kobolia jaloilleen vetämällä yhdestä ranteesta, mutta tarttui sitten toiseenkin, kun ei ottanut onnistuakseen.

"Hemmetin idiootti, taisi tulla meille jo kotiin lähtöaika eteen.." Hän puhisi hiljaisesti, toivoen vaan etteivät ympärillä olevat niinkään kiinnittäneet huomiota hänen puuhiinsa. Huomiota hän oli saannut sinä iltana osakseen jo aivan tarpeeksi. Manailu nyt oli miehelle tuttua, sitä hän teki lähes vuorokauden ympäri, niin ilosta kuin surusta. Tällä kertaa jännityksestä.
Mies pyöräytti päätään, nosti kätensä viimeiseen tervehdykseen ja lähti sitten pinkomaan katua pitkin niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Jos Kobol ei muuta tajunnut, niin kunnianloukkaukset ainakin luultavasti toimivat houkutuslintuina. Rex uskoi, että hän oli saannut vähintäänkin Kobolin peräänsä.

// SEKAVAA : DDDD //

"Kylläpä sattui somasti tämä ulkoilmaan siirtymisen kanssa..", Rex sanoi Kobolin kehaistua taivasta. Aurinko oli laskemassa ja maalaili jo ihan mukavasti taivasta oranssilla ja muilla sävyillä.
"Niin, miksi sinä edes lähdit niin vauhdilla?", Kobol kysyi kun tajusi sanoihin sisältyneen vihjeen, tai ainakin osan siitä. Intiaani kun oli omasta mielestään toiminut ihan oikein, ottanut itselleen kuuluvan korvauksen toisten verenä. Olisi ollut suorastaan anteeksiantamattoman häpeällistä antaa niiden viiksimiesten päästä pälkähästä. Ja kun mies oli ollut vielä humalassa, ei hän ollut muistanutkaan että Payonissa asiat tavattiin hoitaa eri tavalla kuin Kobolin kotikonnuilla.

Kobol ei nähnyt Kaupungin-Vartijoiden tuloa, mutta kuuli sen kyllä. Olihan intiaanin korva painettuna maata vasten ja hän kuuli hyvin tulijoiden saappaiden aiheuttaman äänen. Kobol oli juuri mainitsemassa siitä Rexille, kun toinen tarttuikin intiaanin jalkaan ja lähti retuuttamaan tätä pitkin kovaa kivikatua. Kun miehen pää ensimmäisen kerran kalahti katua vasten, veti hän leuan kohti rintaa välttyäkseen enemmiltä kolhuilta.

"Mitä sinä luulet tekeväsi?!", Kobol ärähti Rexille ja samassa tuo onneksi päästikin irti miehen jalasta. Rauhassa Kobol ei kuitenkaan saanut olla, seuraavaksi Rex nimittäin rupesi kiskomaan tämän käsiä.
"Hemmetin idiootti, taisi tulla meille jo kotiin lähtöaika eteen..", Rex puhisi hiljaa yrittäessään kiskoa Kobolia pystyyn, vaikkei intiaani tajunnutkaan mitä tuo toinen oikein teki. Toisen sanat hän kuitenkin tajusi ja jälleen silmät leimahtivat uhkaavasti. Rex näytti sentään tajuavan mitä sanoista seuraisi ja pinkoi täyttä vauhtia karkuun. Kobolkin punnersi itsensä ylös kadusta, hitusen huteran näköisesti tosin, ja lähti juoksemaan toisen perään. Kaupungissa asuessaankin Kobol oli saanut pidettyä itsensä hyvässä kunnossa, eikä juokseminen tuottanut hänelle ongelmia. Niinpä hän ei jäänyt Rexistä enää jälkeen, muttei tavoittanutkaan tätä.

"Kuulehan aropupu, hidasta vähän", Kobol huusi äkäisesti edellään pinkovalle Rexille. Oliko tuossakin laitaa, paeta kuin mikäkin pelkuri. Sillä hetkellä Rexin osakkeet laskivat aika roimasti Kobolin mielessä, mies oli sentään pitänyt toista intiaani ihan hyvässä arvossa ja nyt tuokin osoittautui tuollaiseksi raukaksi.

Kobolin takana Kaupungin-Vartijat olivat käyneet sisällä kapakassa ja olivat saaneet kuulla riehujien jo lähteneen. Kuullessaan Kobolin ja Rexin tuntomerkit vartijat tajusivat, että olivat juuri nähneet riitapukarit kapakan ulkopuolella. Vauhdilla osasto kiirehti takaisin ulos ja ehtikin nähdä kuinka Kobol kääntyi eräästä kulmasta. Yksi Kaupungin-Vartijoista jätettiin vartioimaan kapakkaa ja muut lähtivät kiireesti juoksemaan Kobolin perään.

Kobol kanniskeli sapelia yhä kädessään ja huiteli sillä ilmaa juostessaan. Vastaantulijat väistelivät kauhuissaan hurjistuneen näköistä miestä, joka ei näyttänyt välittävän siitä kuka miekan tielle osui. Näitä kauhistuneita ihmisiä seuraten myös Kaupungin-Vartijat onnistuivat pysymään oikealla reitillä, mutta he kulkivat selvästi Kobolia ja Rexiä hitaammin.


//nyt saakin Rex varoa äkäistä Kobolia xD//