Luuttupoika

"N-neiti, siirtäisittekö jalkojanne?"

Nuorehko, surkean näköinen poika seisoi hänen edessään, roikottaen toisessa kädessään vesisaavia, ja toisessa luuttua. Luutusta, risaisesta märästä kankaanriekaleesta valui vettä lattialle, mitä poika ei tajunnut katsoessaan anovasti Aikea, katsomatta kuitenkaan. Poika taisi tietää asiakastyön salaisuudet, ei pitänyt olla turhan röyhkeä, mutta avoin kuitenkin.

Aike siirsi jalkojaan tuskin huomattavasti ja jäi tuijottamaan poikaa haastavasti. Miehenalku seisoi paikoillaan hetken, tietämättä mitä tehdä. Missään nimessä hän ei aikonut uskaltautua jynssäämään lattiaa pöydän alle, kun neidon pitkät sääret täyttivät jo koko tilan. Kuitenkin, Aiken vaativan katseen alla poika laskeutui hitaasti polvilleen ja kalautti puisen vesisaavin lattiaan, niin että vesi ryöppyi sen reunoilta renkaaksi sen pohjan ympärille. Kömpelösti hän ujuttautui pöydän alle, mutta mahdollisimman kauaksi neidosta, jonka jalat naputtivat lattiaa kärsimättöminä.

Sivullinen saattoi havaita, kuinka kapakanpitäjä vilkuili tiskiltä hermostuneena poikaa, tai sitä osaa pojasta mikä pöydän alta näkyi. Mielessään hän sätti tuota koltiaista, eikö tämä nyt tajunnut, että ensin puhdistettiin tyhjien pöytien aluset, ennen kuin käytiin varattujen pöytien kimppuun ! Niin tietenkin, pojan koltiainen tahtoi vakuuttaa pöydässä istuvan neidon uutteruudellaan. Vielä pahempaa juolahti tuon likaisen mielikuvituksen omaavan miehen mieleen. Entä jos poika tahtoi nautiskella siitä, että oli mahdollisuus päästä lähelle riettaasti pukeutuvaa naista !

Pöydän alla poika hermosi sitä, miten sai puhdistettua lattian neidon jalkojen alta, tämä ei nimittäin ollut osoittanut halua yhteistyöhön, vaan väen vängällä piti jalkoja paikalla, jossa niiden ei olisi pitänyt olla. Hän oli jopa lopettanut kärsimättömän jalkojen rummutuksen. Poika, Deni nimeltään vetäytyi kömpelösti pöydän alta.

"Joko tuli valmista?" Aike kysäisi mahdollisimman neutraalilla äänellä, kiherrellen kuitenkin samalla naurua itsekseen. Hänellä oli edelleen samanlainen vaikutus nuorukaisiin, jumalille kiitos. Poika nyökkäsi lähes huomaamattomasti, tiputti luutun vesisaaviin ja lähti sitä roikottaen linkkaamaan pois paikalta, takahuoneen puolelle.

"Typerys, enkö muka tarpeeksi selvästi maininnut siitä, että tyhjät pöydät puhdistetaan ensin!? Sinä käyt heti neitoa lähentelemään.." Avonaisesta ovesta jyrähteli kapakanpitäjän ääni, joka oli pojan perässä hivutautunut tuonne takahuoneeseen, läksyttääkseen tätä. Aike pudisteli päätään, pienen pieni hymynkare huulillaan.

Samoille huulille hän hetken päästä kohotti tuopin reunan ja siemaili varovaisesti nestettä sisäänsä. Sitten hän laski tuopin pöytään niin että kalahti, jolloin hetkeksi läksytyksen keskeyttänyt raivosta punainen mies kurkisti takahuoneesta, kuka kehtasikin yrittää vahingoittaa hänen pöytiään? Aike vastasi miehen ärtyneeseen ilmeeseen aurinkoisella hymyllä, ei hän ainakaan mitään ollut tehnyt. Varovaisesti hän pyyhkäisi kämmenselällään suupieliä, joihin oli pehmeästä vaahdosta muodostunut reunukset.

Aike ei oikein tiennyt mitä hän edes ktuossa kapakassa teki. Oli hän yrittänyt itselleen vakuuttaa että oli liiketoimia tullut vakoilemaan, vaikka ei tuossa kyseisessä paikassa mitään vakoiltavaa ollut, yhtä huono kuin muutkin lähiseudun kuppilat. Yhtä huono.
Epätoivoisesti hän oli kai yrittänyt hakeutua seuraan, viime päivät olivat kuluneet yksinäisyydessä lukuun ottamatta työvoroja omassa kapakassa, Satama Njordissa.

// Aikelle oisko seuraa ? Kaikki kelpaa, toivottavasti tönkkö aloitukseni ei häiritse ketään pois : ) //

Ookami huokaisi. Vihdoin paikka, jossa voisi levähtää hetken ja saada ehkä jotain kurkun kostuketta.
Ookami astui sisään kapakkaan. Kapakka oli hiljainen ja hämärä, eikä siellä näkynyt paljoakaan asiakkaita. Pari synkän näköistä miestä ja joku nainen. Kuullessaan oven käyvän kapakanpitäjä ryntäsi tiskin taakse. ''Mitä neidille saisi olla?'' paksuhko mies kysyi hymy huulillaan. ''Tilkka haltiaviiniä.'' Ookami tokaisi. ''Mahtaakohan teillä olla varaa siihen?'' Mies uteli tarkastellen Ookamin rähjäistä ulkoasua.
Nuori musikantti huokaisi. Olihan hän kieltämättä aika ryvettyneen näköinen. Mustat nahka saappaat olivat mutaiset, likainen harmaa viitta kätki alleen rispaantuneen takin, housut olivat repaleiset ja olalla roikkuva laukku näytti kiertäneen maailman ainakin kahdesti. Ookami mulkaisi kapakoitsijaa ja paukautti tiskiin hopeakolikon. Saatuaan pullon haltiaviiniä ja lasin nainen valitsi varjoisan nurkka pöydän, johon asettui. Ookami istahti alas ja nosti erittäin kuraiset saappaansa pöydälle. Se näytti harmittavan kapakoitsijaa, mutta ei tämä mitään sanonut. Ei uskaltanut. Kai se oli vaisto, mikä häntä varoitti Ookamissa olevan jotain vaarallista.
Nuorella naisella oli kampaamattomat punaiset hiukset, jotka oli sidottu taakse ja keltaiset silmät. Ookami oli hoikka ja muodokas. Suipot korvat viittasivat haltiavereen.Ookami joi tyynenä hyvin ansaittua ryyppyään ja hymyili ajatuksissaan huijaamalleen typerykselle, jonka rahoista tämäkin ryyppy oli tarjottu.
Ulkoa kuului haukkumista. Ookami päästi pitkän kimeän vihellyksen, joka sai kapakan asiakkaat kääntämään päätään. Haukkuminen lakkasi kapakoitsija lähetti pojan katsomaan mistä meteli johtui ja mulkaisi samalla tuikeasti kaikessa rauhassa juovaa nuorta musikanttia. Poika ryntäsi yllättäen sisälle. ''Siellä on susi!'' Poika huusi. ''Niin eikä se pidä metelistä, joten ei huutamista oven lähellä pyydän.'' Ookami sanoi.

Aike vilkuili ympärilleen, luuttupojan lähdettyä hänellä ei ollut mitään mistä repiä itselleen edes vähäisintä huvia. Nurkkapöytiin oli linnoittautunut muutamia karskeja miehiä, joista hohkasi eletty elämä, tai sen elämättä jättäminen. Naista ei kiehtonut ajatus hankkiutua heidän seuraansa, niinpä hän tyytyi vain ohimennen seurailemaan, mitä nurkkapöydissä tapahtui. Silloin tällöin lähes typötyhjän kapakan seinillä kaikuili naurunremakka, joku miehistä oli tainnut saada ennätyshuonot kortit. Mutta niinhän sitä sanottiin, vahingon ilo - paras ilo.

Ovelta kuului huokaus ja Aike käänsi salamannopeasti katseensa sen sununtaan. Kapakkaan astui nainen, ryvettyneen näköinen sellainen. Kapakan hämärässäkin pystyi erottamaan naisen takkuisten hiuksien värisävyn, kirkkaan punainen. Aike hipaisi omia hiuksiaan, harjaa joka oli kohotettu päänpäälle. Ainakin jokin häntä yhdisti tuon resuisenkulkurin kanssa, kirkkaat värisävyt.

Kapakanpitäjä oli rynnännyt takahuoneesta tiskin taakse ja väkinäinen hymy huulillaan otti uuden asiakkaansa vastaan.
''Mitä neidille saisi olla?'' Hän kysäisi päästämättä hymyään valumaan kasvoilta.
Tuonkaltainen teennäisyys mahtoi tuntua poskilihaksissa.
''Tilkka haltiaviiniä.'' Tokaisi nainen yksinkertaisesti.
Mies tarkasteli hetkisen naisen ulkoasua, mustat nahkasaappaat olivat kuraiset, harmaa viitta likainen ja resuinen. ''Mahtaakohan teillä olla varaa siihen?'
Aike, joka oli mielenkiinnolla jäännyt seuraamaan tilausta, loksautti suunsa auki. Nainen tosiaan näytti siltä ettei hänellä ollut varaa maksaa tuoppia, mutta pitikö paksukaisen mennä sanomaan se ääneen ? Mies ei tosiaan hallinnut asiakastyötä.

Aike pystyi kuulemaan huokauksen, joka kantautui tiskiltä, naisen suusta. Tämä paukautti tiskiin kolikon. Kapakoitsija lyllers nopeasti etsimään juotavaa naiselle ja palasi pian haltiaviini pullon kanssa. Nainen otti sen ja valitsi itselleen nurkkapöydän,vastakkaisen nurkan, kuin mikä oli synkillä pelureilla. Aike oli jäännyt jonnekkin puolväliin ja menetti nyt täysin mielenkiintonsa kortinpelaajiin, olihan kapakkaan ilmestynyt kieretolainen paljon kiinnostavampi. Nainen oli asettanut kuraisien saappaiden verhoamat jalkansa pöydälle, mutta kapakoitsija ei sanonut mitään. Tyytyi vain mulkoilemaan pahasti.

Varoivaiset yritykset vilkuilla olantakaa tuota naista kävivät yhä suoremmiksi enää ei Aike edesjaksanut peitellä mielenkiintoaan. Häntä kiinnosti se mikä tuossa naisessa herätti kunnioitusta, resuisessa kiertolaisessa, kun edes kapakoitsija ei viitsinyt omassa kapakassaan käskyttää. Naisen punaiset hiukset oli sidottu taakse ja hänellä oli keltaiset pistävät silmät, muuten hän ei poikennut ulkonäöltään mistään muustakaan laitapuolen kulkijoista, niistä joihin Aike ei mielellään itseään mieltänyt. Olihan hänellä sentään lähes oma kapakka ja hevonenkin, hän oli ihan hyvää väkeä. Taas Aike tuli pakonomaisesti nostaneensa käden korvalleen, kuin varmistaakseen miten asia oli. Aike hiveli sitä, ja siinä olevien lukemattomien lävistysten jättämiä reikiä ja arpia. Hän oli tosiaan langennut, sitä ei pitänyt unohtaa.

Karkoittaakseen nuo ajatukset päästään jatkoi Aike tuon naisen tarkastelua. Pitkät korvat viittasivat haltia vereen, korvat jotka pilkistelivät pehmeästi kampaamattomien hiusten lomasta. Nainen siemaili tyynenä haltiaviiniä ja hymyili itsekseen.

Kapakan ulkopuolelta kuului voimakasta haukuntaa, nainen päästi suustaan kimeän pitkän vihellyksen, joka sai nurkkapöydän miehetkin lopulta kääntämään päänsä ja siirtämään katseensa häneen. Haukkuminen lakkasi, mutta kapakoitsija lähetti apupoikansa, kyllä saman jota Aike oli tylsyyksissään härnännyt, katsomaan mistä ääni tuli. Itse ei paksukainen tietenkään mihinkään tiskintakaa liikkunut, tyytyi vaan luomaan uudestaan ärtyneen katseen naiseen.

''Siellä on susi!'' Poika huusi rynnätessään sisään.
''Niin eikä se pidä metelistä, joten ei huutamista oven lähellä pyydän.'' Totesi tuo kiertolainen täysin rauhallisena.
Quilla oli ulkona, se oli Aiken ensimmäinen huolen aihe. Kovin suuri se kuitenkaan ei ollut, kyllä Aike uskoi että nainen oli sentään tajunnut pitää elikkonsa kaukana hänen hevosestaan. Quillalle se oli varmaan haukkunutkin.

Aike työnsi jaloillaan penkin altaan taaksepäin ja nousi seisomaan. Hän asteli pehmeästi sen nurkkapöydän luo, missä nainen istui.
"Saako liittyä seuraan?" Hän kysäisi varovaisesti, mutta kuitenkin niin että se kuului varmasti tiskille saakka, missä kapakoitsija mulkoili vihaisena. Olisihan hänen pitänyt arvata, että tuonkaltaiset lyöttäytyivät yhteen.

// uli nyt aika paljon toistoa, tosin Aiken näkökulmasta, mutta toivottavasti löydät jotain mistä on helppo jatkaa. //

Ookami kohotti katseensa naiseen. Tämä näytti varakkaalta ja oli luultavasti joku kauppias. Ihme, että nainen liikkui tälläisessä paikassa vaikka hänellä oli selvästi varaa parempaan. Kai hän oli vain tullut katsomaan miten köyhempi väki eli. Se hevonen ulkona oli luultavasti naisen, sillä tuskin se noille korttia pelaaville juopotteleville äijille kuului. Ookami nyökkäsi hajamielisesti vastauksen naisen kysymykseen.
Kapakoitsija mulkoili Ookamia aika äkäisesti. ´Kohta hän käskee minua viemään Kuuran pois ovelta asiakkaita pelottamasta.` Ookami ajatteli kyllästyneesti. Ookami otti kunnon kulauksen viiniään. Ja sitten. ''Hei te siellä viekää tuo kirppusirkus pois minun oveltani. Viekää se pois tai kutsun vartijat tappamaan sen.'' Kapakoitsija älähti äkkiä. ´No tulihan se sieltä. On hänellä pokkaa määräillä maksavaa asiakasta.´Ookami ajatteli kyllästyneenä tähän näytelmään joka oli toistunut lähes joka juottolassa, jossa hän oli käynyt. ''Kuura osaa olla kunnolla, eikä tee pahaa kellekkään jos sitä ei ärsytetä, joten ei ole mitään syytä häätää sitä. Neuvon olemaan kutsumatta vartijoita tai en vastaa itseni tai Kuuran teoista.'' Ookami tokaisi ärtyneenä. ''Mitä sinä ja tuo elukkasi mahtaisitte vartijoille.'' Kapakoitsija naurahti. Äkkiä kapakoisijan vasemman korvan ohi suhahti tikari, joka upposi tämän takana olevaan seinään. ''Voi sihtini on huonontunut. Tähtäsin sentin oikeammalle.'' Ookami totesi lähes itsekseen. Se sulki kapakoitsijan suun. Ookami tiesi muiden asiakkaiden tuijottavan, muttei välittänyt siitä ollenkaan, koska oli tottunut kääntämään päitä.
Ookami käänsi huomionsa taas pöydässä istuvaan naiseen ja mietti viitsisikö yrittää huijata naiselta rahaa.

Nainen kohotti katseensa Aikeen ja tutkaili häntä hetken. Päätyen sitten jonkinlaiseen lopputuloskeen, joko hyvään, tai huonoon ja nyökkäsi hajamielisesti. Aike ymmärsi sen hyväksyväksi vastaukseksi ja istuutui tuolille vastapäätä tuota naista. Hän päästi otteensa laukusta, jota oli kantanut mukanaan ja antoi sen maata lattialla vieressään.

Yhä hän huomioi äkäiset katseet, jotka kapakoitsija osoitti hänen vastapäätä istuvalle resuisesti pukeutuneelle naiselle. Aikelle naisen pukeutuminen toi vain mieleen ne vuodet kun hän oli asettunut Payoniin. Samanlainen hän oli silloin ollut, kiertolainen, resupekka. Laiskasti nainen otti pitkän huikan pullosta, hän näytti kovin kyllästyneeltä.
''Hei te siellä viekää tuo kirppusirkus pois minun oveltani. Viekää se pois tai kutsun vartijat tappamaan sen.'' Kapakoitsija älähti äkisti.
Aikea huvitti, mutta hän yritti peittää sen tuopilla, jota piti kasvojensa edessä, aivan kuin olisi taas pian ottamassa huikan.
Kiinnostuneena hän jäi odottamaan mitä nainen vastaisi kapakanpitäjän uhkauksiin.

''Kuura osaa olla kunnolla, eikä tee pahaa kellekkään jos sitä ei ärsytetä, joten ei ole mitään syytä häätää sitä. Neuvon olemaan kutsumatta vartijoita tai en vastaa itseni tai Kuuran teoista.'' Nainen tokaisi ärtyneenä.
'Mitä sinä ja tuo elukkasi mahtaisitte vartijoille.'' kapakoitsija naurahti epäuskoisena. Nopeasti ilmassa viuhahti tikari, joka ohitti juuri ja juuri miehen vasemman korvan, upoten hänen takanaan olevaan seinään.
''Voi sihtini on huonontunut. Tähtäsin sentin oikeammalle.'' Totesi nainen enimmäkseen itsekseen, mutta Aike ei voinnut olla naurahtamatta. Riitti naisella kanttia, aivan varma oli hän kuitenkin siitä, että huti oli ollut tarkoituksellinen. Ei kukaan viitsinyt murhata, jos tapahtumalla oli useita silminnäkijöitä. Kuten nurkkapöydän pelurit, jotka seurailivat hölmimstyneinä miten kapakoitsija reagoisi.

Mies oli kalvennut, mutta muuttui vähitellen raivosta punaiseksi. Aike seurasi muodonvaihdosta niin kiinnostuneena, ettei huomannut miten tuo nainen nyt katsoi häntä tutkaillen.

"Minunkin kirppukasani on ulkona, sen luonto ei ainakaan ole kovin säyseä."
Aike totesi hämmentyneenä, tekeytyen tahallaan typeräksi, häntä kiinnosti kuulla mitä paksukaisella siihen oli sanottavaa. Mikäli oli mahdollista herra kävi yhä punaisemmaksi. Hän viittoi nopeasti luuttupojan luokseen ja käskytti tämän tarkistamaan asian.

" Ei siellä ole kuin se susi, lukuun ottamatta hevosta." Poika huikkasi jokseenkin huojentuneena ovelta, käytyään tarkistamassa asian.
Mies tiskin takana virnuili. "Sinun pahanluontoinen kirppusäkkisi on varmaankin sitten karannut."

Ake pudisteli päätään hämmentyneenä "Ei siellähän se on, hevonen. En tiedä mitä sen kirppujen kanssa tekisin, kutiaa aina niin hemmetisti, että pitää kesken matkan pysähtyä rapsuttamaan.."
Ei Quillalla mitään kirppuja ollut, mutta pääsipähän hän testaamaan lahjojaan näyttelemisessä. Kuin vahvistukseksi hänen sanoistaan kantautui ulkoa kimeä hirnahdus.

Ookami katsahti huvittuneena naiseen tämän kiusatessa kapakoitsijaa puhumalla omasta kirppusäkistään. Kapakoitsija kai oli odottanut toista sutta tai vielä pahempaa petoa. Pokkaa naisella ainakin oli sillä tuskin ulkona seisovalla hevosella kirppuja oli niin hyväkuntoiselta se näytti.
Kyllä vain tämä nainen oli paljon fiksumpi kuin ne satamassa pyörineet pikkuporvarit, joilta Ookami oli käynyt kääntämässä rahapusiin jos toisenkin sen jälkeen, kun oli saapunut Payoniin.
Tämä kaupunki oli mielenkiintoinen ja täynnä kiistoja. Ookami oli heti saavuttuaan hankkinut tiedot kahdesta täällä olevasta killasta. Aasat ja Vaanit. Ookami ei yleensä kuulunut mihinkään kiltoihin tai klaaneihin, paitsi jos hänet palkattiin hoitamaan joku pikku homma rahasta. Sieppaus, varkaus tiedon hankkiminen tai jokin muu vastaava. Täällä oleskelunsa aikana Ookami oli todennut mieltyneensä enemmän vapaamielisempiin Vaaneihin, jotka jopa hyväksyivät varkaat toisin kuin Aasat. Ne, jotka valittivat liiasta varastelusta saisivat vain vahtia rahapussejaan tarkemmin.
Ookami tiesi naisen tarkkailevan itseään. Ookami mietti pitäisikö hänen tiedustella naiselta tietäisikö tämää mitään paikkaa missä voisi yöpyä nyt kun oli rahaakin millä maksaa yösijasta. Kapakoitsijalta tuskin voisi kysyä tai ainakaan tuo yrmätti ei vastaisi, eikä Ookami viitsinyt taas ruveta heilumaan veitsien kanssa. Kuurallekkin pitäisi kohta löytää, jotain syötävää. Nainen vaikutti tyypiltä, jonka kanssa Ookami tulisi toimeen. Naisen korvat tosin viittasivat arveluttavaan menneisyyteen, mutta kaikkihan jotain tyhmää elämänsä aikana tekivät. Ookami ei yleensä puhellut vieraille, mutta päätti nyt hetken mielijohteesta esittäytyä. ''Olen Ookami.'' Hän tokaisi niin hiljaa ettei kantautunut kovin paljon pöytää pitemmälle. Niin hän oli vain Ookami. Ei mitään hienoja pitkiä nimi rimpsuja. Hän oli luopunut sellaisista.

//en sitt välttämättä pääse pariin päivään koneelle //

Nainen vastapäätä tarkkaili häntä huvittuneena, kai hän oli sattunut pistämään huomiolle, että Quilla ei tosiaan näyttänyt miltään kirppusäkiltä. Se oli hieno hevonen, suvultaan peräisin eräästä Pohjoisen ratsukaupungista, mitä nyt luonteeltaan hivenen pahankurinen. Mutta sen kai pystyi pistämään nuoruuden piikkiin, iän myötä hevoset rauhoittuivat, samoin kuin muutkin. Tosin luonne saattoi johtua myös siitä, että Aike saattoi antaa sille turhan helposti periksi, ei hänellä ollut sydäntä ruveta sille kuriakaan pitämään.

''Olen Ookami.'' Nainen tokaisi hetken Aikea tarkkailtuaan niin hiljaa, ettei se paljon heidän pöytää pidemmälle kantautunut. Aike yllättyi, hän oli nimittäin aikaisemmassa vaiheessa huomannut naisen arvostelevan katseen, mikä kai johtui hänen koreasta rikkaan oloisesta ulkokuorestaan joka ei sopinut tuohon ympäristöön, Quillakin sitä vain vahvisti.
Nopeasti hän kuitenkin levitti hymyn huulilleen. Hän päätyi esittelemään itsensä Aikeksi, siksi häntä vaanien piireissä kutsuttiin, jos sattui olemaan puheen aiheena.

Varovaisesti hän kohotti tuopin taas huulilleen ja siemaili siitä, pohja alkoi jo näkyä, hän oli jo kai ottanut useitakin huikkia. Ihme ettei se alkanut missään tuntua, olo oli vain hivenen hilpeämpi. Hän päästi katseensa Ookamista ja lähti kierrättämään sitä taas kapakassa, pelurit olivat jo menettäneet mielenkiintonsa, kun jatkoa vuoropuhelulle ei kuulunut ja jatkoivat peliään. Aiken mielessä käväisi vaihtoehto siitä, että hän voisi liittyä siihen seuraan kovin huonoilta pelaajilta miehet vaikuttivat huudoista päätellen, heidän avullaan olisi voinnut tienata, tosin Aike ei sillä hetkellä ollut pahemmassa pikkurahan puutteesta.
Väliaikaisesti hän hylkäsi aatteensa, enemmän häntä nyt kiinnosti vastapäätä istuva nainen.

"Susia eivätkään ihan kaikki kuleta mukanaan." Hän pohdiskeli, kuin itsekseen vaikka tietenkin oli utelias kuulemaan lisää tuosta eläimestä. Tosiaan, kovin moneen suteen ei Aike Payonissa ollut törmännyt, tarkemmin sanottuna, ei yhteenkään. Jossain Baldurin metsän liepeillä niitä liikkui muutamia, mutta ei sielläkään monia. Ja Baldurin metsä taas oli Aelfheimin lähellä, mikä sai Aiken taas palamaan muistoissaan lapsuuden seutuunsa.

// Joo ei haittaa oikeestaan yhtään, kun en minäkään pääse Silmäpuolisorto //

Ookami oli odottanut tätä. Kuura herätti aina kysymyksiä. Minkäs sille mahtoi susi seurasi häntä minne ikinä hän menikin. Ookami oli monta kertaa käskenyt sen jäädä johonkin mukavaan metsään asumaan, mutta se ei koskaan kuunnellut. Oli Kuurasta toki hyötyäkin. Se herätti kunnioitusta ja lievitti yksinäisyyttä tässä suuressa kaupungissa.
''Kuura vain tarttui mukaan jostain tuolta metsämailta. Pelastin kerran sen hengen ja siitä lähtien se on roikkunut kannoillani.'' Ookami huokaisi vastaukseksi Aiken kysymykseen. Aiken tuopista alkoi jo näkyä pohja, Ookami siemaisi omasta tuopistaan ja tarjosi Aikelle haltiaviiniä.
Kuura haukahti ulkona ärtyneen kuuloisesti. Sillä oli nälkä, kumpikaan heistä ei Kuura, eikä olleet saneet pariin päivään paljoakaan syötävää.
''V-voisitteko hiljentää tuon tuon ulkona olevan pedon.'' Kapakoitsija sanoi hermostuneesti. Löytyi tuosta miehestä kohteliaskin puoli, veitsenheitto taisi sittenkin kannattaa. ''Sillä on nälkä. Tehän voisitte viedä sille ison pihvin. Minä tietenkin maksan sen. Älkää huoliko se syö vain pihvin ei teitä paitsi jos käyttäydytte uhkaavasti sitä kohtaan.'' Ookami totesi hilpeästi ja heilautti rahapussiiaan, josta kuului lupaavaa hopean kilahtelua.
Kapakoitsija katsoi ovea hermostuneesti, mutta lähetti sitten pojan hakemaan pihviä. Kapakoitsija lähetti pojan myös viemään pihvin, kun ei itse uskaltanut. ''Pelkuri.'' Ookami totesi niin, että kapakoitsija saattoi kuulla sen.
Sitten Ookami käänsi jälleen huomionsa Aikeen. Hän päätti kysyä sitä yösija asiaa Aikelta. Olisi mahtavaa saada katto pään päälle ja pehmeä vuode kaiken sen kaduilla nukkumisen jälkeen. Ehkä joku voisi majoittaa Kuuran talliinsa. Se ei kyllä luultavasti onnistuisi, mutta ainahan sitä sai toivoa.
''Olisiko missään täällä kaupungissa paikkaa, jossa voisi yöpyä. Katsos olen jo jonkin aikaa etsinyt yösijaa, jossa susia ei kavahdettaisi ja pelättäisi niin paljoa. Ainakaan tässä kaupungin osassa ei asiakaspalvelu pelaa. Täällä useimmat henkilöt ovat hirvittävän epäkohteliaita.'' Ookami kysyi Aikelta, varmistaen samalla, että kapakoitsija kuuli ainakin lopun hänen puheestaan.

//sori ton teksin hätäsyys piti kirjottaa se lyhyes ajas atk-tunnilla//

// Tajusin muuten etten pistäny Aikee ees esittäytymää .DD //

"Kuura vain tarttui mukaan jostain tuolta metsämailta. Pelastin kerran sen hengen ja siitä lähtien se on roikkunut kannoillani.'' Ookami huokasi vastaten kysymykseen.
Aike nyökkäsi kevyesti päätään ja kallisti taas tuoppia huulilleen. Se oli viimeisiä kulauksia. Pohja jo näkyi. Ilmeisesti nainen huomasi saman ja tarjosi Aikelle haltiaviiniä ja sehän kävi.
Ulkoa kuului ärtynyt haukahdus. Kuura varmaankin, niin Aike arveli.

''V-voisitteko hiljentää tuon tuon ulkona olevan pedon.'' Kapakoitsija änkytti hermostuneesti. Taisi mies vielä muistaa veitsen takanaan seinässä. Lähellä oli ollut. Quilla sattumoisin hirnahti kärsimättömänä lähes samalla hetkellä.
"Quilla!" Aike huudahti topakasti, tuopillisen hän oli jo kurkkuunsa kulauttanut, muutaman tilkan haltiaviiniäkin, joten ei kai hämmästyttänyt kun hän ryhtyi pilkkaan tiskin takana seisovan miehen kustannuksella.
''Sillä on nälkä. Tehän voisitte viedä sille ison pihvin. Minä tietenkin maksan sen. Älkää huoliko se syö vain pihvin ei teitä paitsi jos käyttäydytte uhkaavasti sitä kohtaan.'' Totesi Ookami hilpeästi ja heilautti sitten lupaavasti rahapussiaan, kolikot kilahtelivat.

Kapakoitsija katsoi ovea hermostuneesti, mutta käskytti sitten pojan toimittamaan pihvin. ''Pelkuri.'' totesi Ookami niin, ettei se vahingossakaan jäännyt kuulematta mieheltä. Kapakoitsija kihisi raivosta, sen saattoi Aike vannoa tarkastellessaan kiinnostuneena tätä.

Ei hän sitten huomannut sitäkään, että Ookamin huomio osoitettiin hänelle. Ei ennenkuin tämä puhutteli häntä.
''Olisiko missään täällä kaupungissa paikkaa, jossa voisi yöpyä. Katsos olen jo jonkin aikaa etsinyt yösijaa, jossa susia ei kavahdettaisi ja pelättäisi niin paljoa. Ainakaan tässä kaupungin osassa ei asiakaspalvelu pelaa. Täällä useimmat henkilöt ovat hirvittävän epäkohteliaita.''
Aike pyöritteli päätään varovaisesti, ei hän niin ollut tutustunut lähiseudun kuppiloihin, tai majoituspaikkoihin kun oli jo omakin hoidettavana. Niin oma. Satama Njordin rannalla olevassa kuppilassa ei ollut mitkään loistokkaat majoituspaikat, asiakkaat olivat merimiehiä. Tosin ei aike uskonutkaan, että Ookamin kaltainen mitään suuruuksia vaatisi.

"Sattuipa hyvinkin.." Hän hymyili leveästi Ookamille pöydän yli. "Työskentelen merimieskapakassa Satama Njordissa. Mikäli et vaadi erikoisuuksia, niin se voisi olla yksi mahdollisuus." Hän ehdotti varovaisesti.

’’Satamassa siis. En minä kyllä mitään erikoista vaadi. Katto pään päälle, vuode ja ehkä vähän syötävää. Rahaa minulla kyllä on. Ja niin Kuurallekkin pitäisi löytää joku paikka ei raukka nyt koko yötä kadulla voi nukkua.’’ Ookami totesi mietteissään.
Hän otti kulauksen haltiaviiniä se ei ihme kyllä ollut noussut päähän, olo vain tuntui tavallista hilpeämmältä. Pitäisi kai kohta lopettaa. Humalaa Ookami ei tahtonut tänään hankkia. Se olotila kuului juhlapäiviin.
Kapakka satamassa. Sinnehän voisi jäädä jopa pariksi päiväksi jos Kuurasta ei olisi haittaa. Nukkua yöt kapakassa ja päivin huijata rahaa satamassa käyskenteleviltä hölmöiltä ja katsoa jos vaikka satamaan tulevista kauppalaivoista löytyisi jotain erittäin hyödyllistä tai hyvin mielenkiintoista
Satamassa saattoi kuulla myös uutisia, kun porukkaa kerääntyi kapakoihin juoruamaan. Uutisia killoista, aatelisista, kaupoista ja uutisia niistä, jotka saapuivat kaupunkiin. Jos se jota Ookami etsi olisi täällä tai saapuisi kaupunkiin, hän kyllä kuulisi siitä. Kyllä vain sataman merimieskapakka kuulosti oikein hyvältä vaihtoehdolta.
Niin, mutta kumpaan kiltaan tämä kapakka ja sen väki kuului. Ei niin, että sillä kauheasti väliä olisi, mutta Ookami ei vain kaivannut varkauksista nipottavia Aasoja vahtaamaan itseään. Vaanit, kuulosti paremmalta killalta. Se kilta ei ollut kokoajan sotkemassa toisten elinkeinoja, vaan sille killalle varkaat oli ammattikunta siinä missä muutkin.
’’Kapakka satamassa kuulostaa hyvältä. Paljonko siellä yöpyminen maksaa?’’ Ookami kysyi hetken pohdinnan jälkeen ja jatkoi:’’ Olen kuullut paljon tässä kaupungissa vallitsevista kahdesta killasta. Mitkäs niiden nimet olivatkaan? Ai niin Aasat ja Vaanit. Kuulutko sinä sattumoisin kumpaankaan niistä? Aasat ovat minun makuuni hieman liian tiukkapipoisia. Ei pahalla jos satut olemaan Aasa.'' Ookami totesi äkkiä peläten loukanneensa pöytätoveriaan.

’’Satamassa siis. En minä kyllä mitään erikoista vaadi. Katto pään päälle, vuode ja ehkä vähän syötävää. Rahaa minulla kyllä on. Ja niin Kuurallekkin pitäisi löytää joku paikka ei raukka nyt koko yötä kadulla voi nukkua.’’ Totesi Ookami mietteliäänä.

Tuokin oli aikelle jonkinlainen ryöstöretki, ilmeisesti hän ei osannut pitää näppejä erossa toisten omasta. Nytkin hän haali jo muiden asiakkaita itselleen. Tosin ei nainen uskonut, että Ookami olisi siinä paikassa kovinkaan kauaa viihtynyt. Kapakoitsija mulkoili tiskintakaa, mies ei näyttänyt siltä että oli riemu palvella Ookamia, tai varsinkaan tuhlata hyviä pihvejä tämän sudelle. Jossain määrin Aikekin ymmärsi, hienoinen sääli käväisi mielessä.

"Majoitus ei ole kummoista, mutta kaikki tarpeellinen löytyy.." Hän tokaisi jääden sitten pohtimaan. "..Kuurallekkin varmaan löytyy paikka, kunhan senkään kohdalle ei nosteta liian korkeita vaatimuksia." Hän hymähti varovaisesti.

Aike ei tosin tiennyt missä Kuuran paikka oli, talliin hevosten kanssa ? Muuten ehkä, mutta Quilla. Hän yritti vakuutella ajatuksen sopimattomuutta sillä, että hänen tammansa oli arka kaikenlaisille petoeläimille. Helposti pillastuvaa tyyppiä. Niin kai, tai sitten hän vain itse pelkäsi.

’’Kapakka satamassa kuulostaa hyvältä. Paljonko siellä yöpyminen maksaa?’’ Ookami kysäisi ja jatkoikin lähes heti jättämättä Aikelle mietintäaikaa ’ Olen kuullut paljon tässä kaupungissa vallitsevista kahdesta killasta. Mitkäs niiden nimet olivatkaan? Ai niin Aasat ja Vaanit. Kuulutko sinä sattumoisin kumpaankaan niistä? Aasat ovat minun makuuni hieman liian tiukkapipoisia. Ei pahalla jos satut olemaan Aasa.''

Aike hymähti ja pudisti päätään, ei häntä ei oltu loukattu. "Oikeastaan, olen täysin samaa mieltä kanssasi toisesta kaupunkimme killasta..Niin ja joskus vielä tahdoin kuulua heihin.." Hän naurahti pudistellen uudemman kerran päätään. Niin joskus, joskus silloin kun hän oli vasta kaupunkiin asettunut. Typerästi hän oi uskonut, että hänellä olisi paikka siellä, kaupungin kerman joukossa.

"Majoitus, sen hintaa en näin äkkiseltään muista.." Hän tokaisi nopeasti karkottaen karkailleet ajatukset päästään. "Halvempi kuin yleisellä tasolla, mutta sen huomaakin sitten asiakkaista." Aike jatkoi vetäen varomatta suutaan tiukkaan kapeaan virneeseen. Tosiaan sen huomasi, merimiehistä asiakaskunta taisi suurimmalta osalta koostua, vieläpä harvinaisen karkeakäytöksisistä. Tosin merikarhujen tarinat aavalta sineltä kiinnostivat, varsin mukava oli niitä keskittyä silloin tällöin kuuntelemaan.

''Kuuralle kelpaa jokin kuiva ja lämpimähkö paikka. Vaikka talli, jos muut eläimet sietävät sitä. Kuura ei itse vahingoita muita eläimiä täällä kaupungissa, paitsi jos ne uhkaavat sitä tai minä käsken sitä tekemään niin. Kuuran ruuat ja lepopaikan minä tietenkin maksan siinä missä omanikin.'' Ookami sanoi.
Ookami todella toivoi, että yöpymispaikka olisi nyt järjestetty ja että hänellä olisi siihen varaa. Voisihan hän käydä vielä yhden rahamassin kääntämässä ja voisikohan hän soittaa siellä satamakapakassa, sillä nimittäin tienasi ajoittain aika mukavasti. No sen näkisi sitten.
Ookami ei pitänyt ulkona nukkumisesta, kun oli kyse tästä kaupungista. Hän oli kai tottunut nukkumaan metsässä, missä oli paljon mukavampaa ja turvallisempaa. Ja olihan hän muissakin kaupungeissa nukkunut ulkona, mutta täällä se oli paljon vaarallisempaa. Ilman Kuuraa ja omia yliherkkiä aistejaan Ookami olisi tullut ajat sitten murhatuksi. Joko siksi, että hänen luultiin kuuluvan väärään kiltaan tai joku varas oli päättänyt saada hänestä helpon uhrin. Ookami oli toki kuullut voimassa olevasta ulkonaliikkumiskiellosta, mutta usein ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin nukkua ulkona, kun ei ollut majapaikkaa, eikä häntä useisiin paikkoihin huolittu Kuuran vuoksi.
Ookami vilkaisi vastapäätä istuvaa naista, joka näytti vaipuneen ajatuksiinsa ja toivoi, että majapaikka tosiaan järjestyisi. Jos Kuuralle ei löytyisi paikkaa hänkään ei voisi yöpyä kapakassa, koska eihänhän Kuuraa yksin voinut jättää ulos.
Ookami hypisteli mietteissään vyöllään roikkuvaa huilukoteloa ja ajatteli sitä, joka oli huilun hänelle antanut ja monta vuotta sitten vannomaansa valaa löytää tämä henkilö.


/sori aika paljon toistoa ja hokemista tuli taas kirjotettua./

''Kuuralle kelpaa jokin kuiva ja lämpimähkö paikka. Vaikka talli, jos muut eläimet sietävät sitä. Kuura ei itse vahingoita muita eläimiä täällä kaupungissa, paitsi jos ne uhkaavat sitä tai minä käsken sitä tekemään niin. Kuuran ruuat ja lepopaikan minä tietenkin maksan siinä missä omanikin.'' Ookami tokaisi varmasti.
Aike hieroi leukaansa mietteliäänä, jos Ookami kerta vakuutteli, niin kai asia myös oli niin. Silti epäilytti ajatus sudesta hevosien kanssa. Tosin hevosen kavioista oli varmaan enemmän vahinkoa, kuin suden hampaista. Ainakin kun kyseessä on Quillan kaviot, niitähän se on vielä kova käyttämäänkin.." Aike vakuutteli itselleen epätoivoisena. Niistä vanhoista kaakeista, jotka talliin silloin tällöin pysähtyivät, niistä ei ollut estettä sudelle nimeksikään. Tuskin jalkojaankaan jaksoivat kohottaa.

Aiken ajatukset pyörivät päässä jokseenkin samaa rataa, loppumattomana kehänä. Tarkoituksettomasti hän tarkasteli samalla vastapäätään istuvaa naista, tajuamatta sitä itsekkään. Katseen vain oli hyvä antaa pysyä jossain, silloin ajatukset kulkivat paremmin. Ookami vilkaisi häntä, mutta rupesi sitten itsekkin mietteissään hipelöimään jotain vyöllään. Aike tarkensi katseensa. Pituudesta oli sitten ede jotain hyötyä, pitkä nainen näki pöydän yli varsin hyvin, että se jokin oli huilukotelo. Tosin hän ei silti ollut siitä varma, kuka muka huilua kantoi mukanaan ? Tosin kaikenlaisia ihmisiähän sitä ympärillä liikkui, löytyihän sitä erikoisempaakin.

Niin, sitten hänen oli jo pakko palata Ookamin sanojen pariin, kun vastausta oli jo venytetty aivan tarpeeksi pitkään.
"Niin no kai Kuuran sitten talliin voi majottaa, mikäli voit vakuuttaa asian olevan niin kuin sanoit. Maksuahan emme peri eläinten majoituksesta, se sisältyy ihan omistajan majoitukseen." Hän tokaisi nostaen kätensä leualtaan. Tulipahan päästetyksi sekin epäilys suusta, tosin sanojen taakse kätkettynä.

Kiinnostuneena hän siirsi takaisin katseensa huilukoteloon joka roikkui vyöllä, siihen jota oli Ookami hivellyt.
"Tuo.." Hän osoitti koteloa "Onko se huilukotelo?" Aike esitti kysymyksensä kovin uteliaana, kiinnostuksen saattoi todetakkin jo äänestä. Luonnollisesti herättivät uudet asiat kiinnostusta, ainakin kun Aike oli kyseessä. Hänhän nyt kaikesta innostui, aivan sama oliko asia mikä.

''Niin no kai Kuuran sitten talliin voi majottaa, mikäli voit vakuuttaa asian olevan niin kuin sanoit. Maksuahan emme peri eläinten majoituksesta, se sisältyy ihan omistajan majoitukseen."
Aike tokaisi epäilys äänessään. Aike kai oli epävarma sen talliin sijoittamisen suhteen.

Ookami oli juuri vakuuttamassa Kuuran vaarattomuutta hevosten suhteen, muttei ehtinyt, kun Aike jo jatkoi. Tuo... Onko se huilukotelo?'' Aike kysyi viitaten Ookamin vyöllä roikkuvaan koteloon. ''Kyllä se on huilukotelo. Kannan huilua, koska olen ammatiltani musikantti. Ja huilu taas on tärkeä lahja eräältä erityiseltä henkilöltä.'' Ookami vastasi ja häämmästyi sitten ei hän yleensä näin avoimesti puhunut vieraille. Ei hänen olisi tarvinnut mainita mitään siihen keneltä huilu oli. Hänen olisi vain pitänyt sanoa ammattinsa ja vaieta.
Ookami oli jälleen vajoamaisillaan ajatuksiinsa, kunnes muisti, että hänen piti vielä vakuuttaa Aike siitä ettei Kuurasta olisi vaaraa.
''Niin Kuura ei siis todellakaan vahingoita hevosia. Jos lähellä on hevosia se ei välitä niistä olettaen etteivät ne käy sen kimppuun tai muuta vastaavaa. Kerran kun yövyimme Kuuran kanssa eräässä majatalossa Kuura esti hevosvarkauden hälyttämällä majatalon väen pidättämään varkaita.'' Noin ei kai pieni hätävalhe loppuun mitään haitannut, kun muu oli kuitenkin totta.

''Kyllä se on huilukotelo. Kannan huilua, koska olen ammatiltani musikantti. Ja huilu taas on tärkeä lahja eräältä erityiseltä henkilöltä.'' Ookami vastasi, vaikuttaen jokseenkin hämmentyneeltä sanojensa jälkeen, mutta näytti sitten taas vajoavan ajatuksiinsa. ''Niin Kuura ei siis todellakaan vahingoita hevosia. Jos lähellä on hevosia se ei välitä niistä olettaen etteivät ne käy sen kimppuun tai muuta vastaavaa. Kerran kun yövyimme Kuuran kanssa eräässä majatalossa Kuura esti hevosvarkauden hälyttämällä majatalon väen pidättämään varkaita.''

Aike kohotti kulmiaan hämmentyneenä viimeiselle lausahdukselle. Hän ei ollut aivan varma uskoakko, mutta ei myös halunnut uskoa, että Ookami olisi hänelle valehdellutkaan. Oikeastaan loppupeleissä sillä ei ollut väliä, riitti vaan että susi piti itsensä erossahevosista, varsinkin Quillasta. Neito nyökkäsi.
"Quillasta, heovsestani, siitä ei koskaan voi tietää, mutta kai ne pärjäävät." Hän tokaisi edelleenkin hivenen epävarmana.

Neito siirsi katseensa nopeasti ympärilleen ja pysäytti sen kapakoitsijaan, joka hädissään yritti nopeasti hilata ylävartaloaan pois tiskinpäältä. Salakuuntelija, no toisaalta ei silläkään niin ollut väliä. Eiväthän he mitään tärkeää olleet puhuneetkaan. Kylmäkiskoisesti hän hymyili herralle joka vastasi teennäisesti takaisin, korvat punaisena paljastaen selvästi syylisyytensä.
"Hän olisi ilmeisesti halunnut liittyä jutusteluumme. Ikävä ettei ehtinyt, minä olen ainakin nimittäin lähdössä." Aike lausahti Ookamille ja teki pienen kädenliikkeen tiskintakana seisovaan mieheen. Sanat olivat kuitenkin lausuttu niin kovaa, etteivät ne varmasti jäänneet huomaamatta mieheltä, mutteivät myöskään korttirinkiläisiltä. Kaikkien nurkkapöytäläisten päät olivat nyt kääntyneet heidän suuntaansa.

Aike nousi jaloilleen, työnsi tuolin takaataan taaksepäin ja asteli ylpäesti pois kapakka salista, pieneen toisen salin tapaiseen ja sitä kautta ulos kirkkaaseen auringon paisteeseen. Ohi ajoivat juuri kärryt kuljettaen hienoa Aasa väkeä heidän toimituksiinsa.
Pyörät kolisivat maalla, jota jo tuhannet kärrynpyörät olivat ajaneet kovaksi ja tasaiseksi. Tomu jäi leijumaan kärrjen perässä, kun ajuri vain hoputti ratsukkoa kiihdyttämään vauhtiaan. Neito pudisti päätään ja asteli Quillan luo.

Hän irrotti hevosen ohjakset puomista ja silitteli kevyesti tämän kaulaa jääden odottamaan, josko Ookami olisi seurannut hänen perässään.

// Koitan saada sen kapakan esittelyn valmiiks nopeesti et päästäis peliä sit jatkamaan vaikka sinne, mikäli käy seura vielä ? : ) //

Ookami näki Aiken kohottavan kulmiaan luultavasti sille hevosvaras-kommentille ja pelkäsi jo menneensä liian pitkälle. Mutta sitten Aike tokaisi:''Quillasta, hevosestani, siitä ei koskaan voi tietää, mutta kai ne pärjäävät." Aike kuulosti hivenen epävarmalta.
Yllättäen Aike pyörähti ympäri ja katsoi hieman tuikeasti kapakoitsijaa, jonka Ookami tajusi yrittäneen salakuunnella. Kapakoitsijalle tuli kiire pois tiskin päältä. Aike pyörähti takaisin Ookamiin päin ja lausahti:''Hän olisi ilmeisesti halunnut liittyä jutusteluumme. Ikävä ettei ehtinyt, minä olen ainakin nimittäin lähdössä." Ookami huomasi kaikkien tuijottavan heitä ja joutui kätkemään hymynsä. Sitten Aike nousi ylös ja marssi ylpeästi ulos kapakasta.
Ookamikin nousi hymyillen ylös ja käveli tiskin luo. Hän ojensi kätensä kapakoisijalle sanoen:''Saisinkohan veitseni. Se on yhä seinässä takananne.'' Kapakoitsija ojensi veitsen hieman kalpeana Ookamille. Ookami lähti kohti ovea ja kuuli kapakoitsijan henkäisevän. Helpotuksesta kai. Sitten Ookami kääntyi äkkiä ympäri ja viskasi tiskille pronssikolikon.
''Siinä siitä pihvistä. Ja sitten hieman asiakaspalautetta. Sinuna korjaisin hieman käytöstäsi, sillä uteliaisuus, epäkohteliaisuus ja muu sellainen ei todellakaan kuulu hyvään asiakaspalveluun. Jos haluat tämän paikan pysyvän pystyssä niin ottaisin sinuna neuvosta vaarin.'' Ookami tokaisi ja kiiruhti sitten ulos. Aike oli vielä siellä laittamassa hevostaan kuntoon. Kuura valpastui heti Ookamin astuessa ulos ja kiiruhti hänen luokseen. Ookami rapsutti sen korvia. Hän tunsi Kuuran olevan tyytyväinen sen saatua hieman murua rinnan alle.
Aike oli kohottanut katseensa häneen. ''Satamassa siis. minkäs niminen kapakka se on? Tulen sinne hieman myöhemmin perästä, sillä ensin minun pitää hoitaa hieman bisneksiä.'' Ookami totesi hymyillen.


//Seura kelpaa jatkossakin oikein mainiosti. //

Ookami viipyi, hän oli ilmeisesti jäännyt jättämään palautetta kapakoitsijalle, joka sen ansaitsikin. Sisältä kantautui heikkoina muutamia sanoja auringon valaisemalle kadulle. Säteet ulottuivat kaikkialle, jokaiseen kiven koloon, mutta ne olivat vielä niin kylmiä, ettei niistä ollut kuin katumaisemaa valaisemaan. Aike pudisti päätään, siirsi ohjakset kädestä toiseen ja huokaisi. Toivottavasti palaute oli edes odottelun arvoista. Miete sai huvittuneen hymyn leviämään kapeille suloisille huulille ja Aike näytti taas varsin aurinkoiselta.

Ookami astui ulos ja se mihin Aike ensimmäisenä oli kiinnittänyt huomionsa, oli heitto veitsi, joka kuin loisti paikalla olollaan. Kapakoitsijalle oli varmaankin tehnyt vaikeata antaa se takaisin, tosin Aike ei myöskään osannut kuvitella, että Ookami ei olisi pidellyt huolta omaisuudestaan. Susi valpastui heti kun nainen astui ovesta ulos ja tassutteli pehmeästi tämän vierelle, Ookami kumartui rapsuttamaan sitä korvan takaa. ''Satamassa siis. minkäs niminen kapakka se on? Tulen sinne hieman myöhemmin perästä, sillä ensin minun pitää hoitaa hieman bisneksiä.'' Hän tokaisi hymyillen.

"Messipoika." Aike tokaisi täysin vakavana, nimi ei enää herättänyt hänessä senkaltaista hilpeyttä mitä se oli alkuaikoina tehnyt. Silkkaa ironiaa koko nimi, tottahan se tietenkin oli. Kukaan ei omistajista ollut sen pahemmin kouluttautunut tehtäväänsä. kului hetki kun hän vavahti taas hereille syvälle uponneista ajatuksistaan. "Satamasta löydät kyllä merimiehiä, jotka osaavat sinut neuvoa paikalle. Pidän huolta, että sinulle on huone vapaana." Aike tokaisi muuttaen ääntään yhä varmemmaksi. Se oli ainakin varmaa että merimiehet tiesivät messipojan, olikin eriasia osasivatko he neuvoa tietä.

Siro käsi kohosi viimeiseen tervehdykseen, kun Aike nousi ratsaille. Hivenen pohkeita ja yksi vaivainen maiskaus, niin hän oli karauttanut hevosensa vauhtiin.

// Mä olen pistänyt esittelyn jo Aidalle, eli tästä eteenpäin on ihan hänen käsissään kuinka nopeasti päästään jatkamaan peliä : ) //

Ookami kohotti toisen kätensä tervehdykseen ja katseli hiljalleen pois ratsastavan Aiken perään.
Sitten hän kääntyi Kuuran puoleen. ''Noh mitäs sanot jos käytäisiin kääntämässä vielä parit kukkarot.'' Ookami kysäisi leikkimielisesti. Kuura haukahti aivan kuin olisi myöntynyt ehdotukseen. No ehkä se myöntyikin haltiana hän ei ymmärtänyt susia niin hyvin.
Ookami käveli kapakan lähellä sijaitsevalle sivukujalle. Ja hetken päästä kadulle ilmestyi kaksi sutta, musta ja harmaa. Mustan suden otsassa oli punainen viiru, joka oli täsmälleen äsken kujalle menneen Ookamin hiusten värinen. Sudet lähtivät hiljalleen jolkottelemaan pitkin katua omille teilleen.

//Tavatkaamme siis Messipojan saatua hyväksynnän. Jos ei aikaisemmin muilla hahmoilla.//