Vedestäkö viisautta?

Oli totta, että merillä ei kannattanut ajautua täysin tietoisesti sen suurempiin riitoihin kenenkään kanssa. Ainakaan itseään paljon korkeampiarvoisen henkilön kanssa. Olihan merimiehillä tapana väläyttää toisilleen kiusoittelevia sanoja ja harrastaa monen tasoista vilunkia toisten kustannuksella, mutta riitojen aikana tunnelma alkoi saada ärhäkämmän sävyn. Määrätietoisesti Lee oli pyrkinyt väistämään monet riitojen alkusoitot ja mieluusti pysyi sivussa, kun merimiehet selvittelivät asioitaan käsikähmän avustuksella.
"Niin, se on merellä liikkumisen vaiettuja, ikäviä puolia.". Suippokorva myönsi jälleen, ymmärtäen Valerien tajuavan jotain merimiesten päälle. Vahvoina, mutta siltikin hiljaisina miehinä nämä usein heittivät omat ongelmansa tovereidensa niskaan, josta tilanteet alkoivat saada ikävämmän sävyn. Merellä jokainen oli toisen henkilökohtainen terapeutti, kaikessa sen ammatin kurjassa loistossa.

Nainen alkoi tuntea hengityksessään alkoholin pistävän tuoksun. Vaikka hänen edessään oleva tuoppi oli yhä miltein täynnä, litku alkoi välittömästi levittämään hajuaan suun ympäristöön.
"Olot eivät varmasti olleet kovin hohdokkaat! Mutta saattaisit pitää toisenlaisesta merimatkasta, mikäli vain sellaisen kokisit.", Lee yritti vakuuttaa koko ajan, että merellä matkaaminen oli ihanaa. Soturitar ei vain ollut kokenut sellaista matkaa, joka olisi unelmien täyttymys. Heti, kun haltia olisi saanut kerättyä rahat kasaan, hän olisi kirmannut hankkimaan itselleen oman laivan. Jolla toivon mukaan pian vallottaisi maailman syrjäisiä vesiä.

Valerie kohotti kulmaansa hieman, jätäen väliin mielipiteensä vaietuista ikävistä puolista. Koska sotilatar ei edes osannut kuvitella mitään hyviä puolia. Ehkäpä se, että näkisi uusia maita, jotka meren takan olivat. Mutta uusille seuduille saattoi hevosellakin päästä. Lisäksi Valerie oli hyvin kiintynyt oriinsa, vaikkei tätä koskaan ääneen sanoisikaan. Typeränä konina kun väitti tuota pitävän.
Mutta Leen vakuuttelu merimatkan ihanuudesta saivat Valerien hymähtämään kevyesti, kapean virnistyksen noustessa huulille. Naisen sormet sukaisivat hieman punaisia suortuvia kasvoilta.
"Sisukas olet", Valerie hymähti kevyesti, antaessaan virneen laimeta normaalin hymyn tasolle.

Nainen paransi hieman ryhtiään ja käänsi katseensa olkansa ylitse. tarkasteli hetken ruskeilla silmillään paikalla olevaa kansaa, todeten kuitenkin, ettei siellä ketään kiinnostavaa ollut. Tai epäilyttävää. Ainoastaan nälkäisiä, likaisia miehiä, jotka katselivat ihaillen mahdollisia uhreja aivan lähellä. Ja likaisuudellahan emme vihjaa mahdollista pesun puutetta, eikä nälkäkään ole sitä tavallista siankyljyksen lepäillessä lautasella.
Sotilatar käänsi katseensa takaisin haltiaan.
"Soturittaren paikka ei ole merellä."
Ei edes ex-soturittaren.

Sisukas, ken tietää. Haltia esitti oman kantansa, mutta saattoi olla vain niin tyhmä, ettei malttanut kuunnella toisten mielipidettä. Sääli sinäänsä, muiden mielipiteistähän pystyi saalistamaan sen suurimman opin.
Uteliaana hämmöstyneet kasvot kurkottuivat vilkuilemaan eteenpäin, yli Valerien olan. Epäröivä virne oltiin suotu "tervehdykseksi" näill varsin "hurmaaville" herroille, jotka vilkuilivat takaisin. Mieli pakotti Leen uskomaan, että ukot tuijottivat soturia - hänessä oli enemmän silmänruokaa.
"Uskon sen. Luonnollisesti paikkasi on pelastamassa pikkuruisia kyliä korruption partaalta tai niitä vain uhkaa jonkin muu sisäinen kriisi...!". Merimies ei tiennyt mitään soturin arjesta, mutta edelleen neito kuvitteli olevansa edes jotenkin oikeilla jäljillä. Käsi nosteli tuoppia kiravakkaan tahtiin kohti suuta ja huulet hörppivät siitä samassa temmossa.
"Vaan eihän merimiehenkään paikka ole maalla, välttämättä aina.".

[[ Tässä vain tiedustelisin, että mahtaisiko sopia, että alkaisimme laittaa pillejä pussiin pelin osalta jo? n____n ]]

>Sopii minulle, johan tässä olemme jumitelleetkin.<

Valerien kasvojen ilme synkkeni hieman, kun Lee ilmaisi Valerien mahdollisen tehtävän. Pelastaa pikkukyliä? Ei, Valerien tehtävä oli saada pää täyteen viinaa, jotta maailma olisi hieman iloisempi paikka elää. Nainen hörppäsikin voimallisesti viimeiset pisarat juomastaan, ennenkuin iski tuoppinsa kunnollisella iskulla takaisin pöytää vasten. Kaareva hymy ei palannut enään takaisin huulille, vaan itseasiassa nainen repi ruumiinsa ylös penkistä. Vielä seisomisessa ei ollut ongelmia, kyllä sen verran nainen viinapäätä omisti, vaikka juoma olikin ollut tujua tavaraa.
"Pitäisi vissiin käydä tarkistamassa vielä Serkanin kunto", punahiuksinen mainitsi hitaasti, kääntyessään kohti ovea, josta astella ulos. Kyllä haltia ymmärtäisi seurata, mikäli haluaisi sitä. Vaikka mikäs täällä räkälässä tietenkin oli istua..

Pää alkoi jo hieman nuokkua lattiaa kohti, silmien kaarrellessa pitkin puisen pöydän uurteita. Huikka huikalta tuoppi alkoi tyhjentyä haltiankin osalta, vaikka maku ei tuntunut muuttuvan sen vähempää miedommaksi. Tunnelmasta Lee ei enää ollut varma, vaan tämä tyytyi seuraamaan, kun soturitar ryysti tuoppinsa tyhjäksi ja lähti laahaamaan ruumistaan ulos ovesta. Ajatus ei osannut juosta enää tutulla temmolla, vaan kesti hetken, ennen kuin haltia tajusi, että tämänkin kannattaisi siirtyä ulos. Kieli pyyhkäisi suupielistä voimakkaan maun pois ja jalat lähtivät kipittämään nopeasti punatukan perään.
Raikas ilma löi suoraan kasvoille, kun ovi avautui naisen edessä. Tummentunut taivas, sekä muutamat tähdet räkälän yllä valaisivat lähiympäristöä hieman. Olkiaan nostellen neito uskalsi ottaa muutaman askeleen pois päin kapakasta, kallistuen tallille päin.
"Minun kait pitäisi lähteä...onhan nyt jo myöhä, enkä tahdo häiritä sinua enempää...". Ääni totesi, suun avautuessa haukotuksesta.