Aatteita ja mietteitä

Mi-Mi ratsasti Potulla ja päätteli että oli saapunut Payonin keskus-aukiolle.
viimeistellyt talot, joissa ei ollut melein mitään vikaa reunustivat tätä paikkaaa. Kok paikka näytti hienolta. Kaivo sen keskelläkin ol viimeitelty. Ja kukkien paikat oli mititty huolella. Hän laskeutui Potun selästä. Hän antoi sen vaeltaa, sillä usein se ei karannut. Sillä usein se meni syömään. Vaikka Mi-Mi tiesi ettei häntä kaivattu täällä ollenkaan hän halusi levähtää ja tutustua enemmän Payoniin. Pottu meni heti kukkien luo, Mi-Mi se ei haitannut vaikka se alkoi syödä niitä, koska se kiusaisi aasoja. Hän vain hymyili. Hän itse oli vaani joten tietysti hän rakasti vaanien kiusaamista. Mi-Mi istui kaivon reunalle. Hän katseli pilvetöntä taivasta. Hänen jalkansa olivat ihan poikki joten hännen mielestään pieni tauko oli paikan. Hän otti kaivosta vettä itselleen sekä potulle.Hän joi sitä himoitsevasti ja kasteli hieman itseään, sillä hän piti paljon vedestä. Hän vei sangon potun luo joka myös alkoi juoda sitä ahneesti. kun Pottu oli juonut se jatkoi kukkien syömistä. Mi-Mi näki kuinka jotkut aasat mulkoilivat äntä paheksuvasti ja näyttivät loukkaantunutta naamaa kun huomasivat kui8nka Pottu ahmi heidän kukkiaan joiden paikat olivat huolella valitut.

Mi-Mi näytti heille kieltä ja otti pari kiveä käteensä ja heitti ne yksi kerallaan kaivoon ja toivoi. hän huomasi kuinka joitakin kolikoita makasi kaivon pohjalla. No, aasoilla olikin varaa eittää kolikoitaminne sattuu, paitsi tietysti ei antaa vaaneille. Hän alkoi tuumailla millaista olisi olla aasa. varmaan hyvin helppoa elämää. Mi-Mi tuumi ja siveli kaivon pintaa.
Ei mitään huolia, kaikki mitä haluaisi, hienot talot ja kakki. Mi-Mi tuumi ja pyyhkäisi kädellään hikistä otsaansasa. Oli hyvin kuuma päivä ja aasat kävelivätkin hienoissa asuissaan kaduillaan. Hän ei kauheasti välittänyt oliko aasa vai vaani, mutta hänestä tuntui kuin aasoilla ei olisi huolen häivää.. Hän heitteli kiviä yhä kaivoon ja hyräili. Pian Pottu tallusti hänen luokseen ja pukkasi häntä kuonollaan niin että hän tippui kaivoon. - Kiitos vaan Pottu! mi-mi huusi.
- Apua! Auttakaa! Olen jumittunut kaivoon! Mi-mi huusi. Asat siitä viis veisasivat hr vain kikattivat. Mi-Mi oli ihan märkä, mutta miten hän nyt pääsisi pois?

Delleree oli nostanut käden suojaamaan silmiään auringolta. Hänen kasvoillaan oli vastahankainen ilme, ja toisessa kädessään hypisteli paahteen rypistämää punaposkista omenaa.
Kauppias oli pyytänyt rusehtuneesta hedelmästä ylihinnan, Aasoihin kun oli kuulunut ja halusi Vaanilta rahaa kiristää. Dellereellä oli kuitenkin nälkä, ja hampaitaan kiristellen oli viimeisillä rahoillaan omenan maksanut.

Enää hänen ei kuitenkaan tehnyt mieli sitä syödä. Hän seisoskeli Keskus-Aukion reunalla, syrjässä muista, suuren, saarnea muistuttavan puun varjossa. Vähän väliä hän katsahti halveksivasti aatelisia, joilla näytti juttua riittävän, ja jotka eivät tuntuneet sen siunaamaa tietävän minkäänlaisista huolista.

Delleree vilkaisi alta kulmiensa omenaa kädessään, ja nosti sen huulilleen. Sieraimet värähtäen hän haistoi sen pistävää tuoksua ja puraisi kuivasta omenasta palan. Hän pyyhkäisi kämmensyrjällään suupieltään.

Punaiset ja keltaiset tulppaanit oli järjestelmällisen kaavan mukaan istutettu Ylijumala Odinin jalustan juureen. Kukat kiersivät kauniina rinkinä Keskus-Aukiota.
Delleree piti näistä kesäisistä kukista.
Aasojen kartanoiden ikkunalaudoilla loistivat valkoiset narsissit, kohottaen kukkansa kohti aurinkoa. Dellereen närkästyneisyys hävisi hitaasti, ja rypyt hänen otsaltaan siloittuivat.

Hänen katseensa kiinnitti pieni poni jäystämässä kukkia Odinin patsaan juurelta. Delleree tunnisti ponin, ja vaistomaisesti alkoi etsiä kääpiötä aukiolta. Tyttö istuskeli vinttikaivon reunalla, viskellen kiviä kaivoon. Delleree kallisti hieman päätään, ja puraisi omenaansa toisen kerran.
Hän siristi silmiään auringon kirkkaassa valossa, ja sattui katsomaan juuri muualle, kun kääpiön poni töytäisi turvallaan tytön kaivoon. Tämän yllättyneen huudahduksen kuullessaan Delleree kääntyi nopeasti kääpiön puoleen, muttei nähnyt tätä enää. Hieman yllättyneenä hän lähti kohti vinttikaivoa, kiihdyttäen askeliaan tajuttuaan, mitä oli tapahtunut.
Delleree nojautui kaivon reunaa vasten ja katsoi alas pimeyteen. Hän ei erottanut pimeässä mitään, mutta kuuli veden loiskeen ja kääpiön sanat.

''Oletko kunnossa?'', Delleree kysyi hätäisesti ja tarttui sankoon kaivon vieressä, joka köydellä oli kiinni vinssissä.
''Heitän sangon sinne, varo päätäsi'', hän jatkoi ja alkoi hitaasti laskea puista ämpäriä alas kuiluun. Hän käytti tottuneesti vipua, ja kurkisti aina välillä reunan yli alas.

Mi-Mi oli jo liko märkä. Hän polskutteli ahtaassa kaivossa, eikä tiennyt mitä tehdä. Hän pyyhkäisi kädellään liki märkää kasvoaan ja puuskahti. Kuinka kauan hän jaksaisi vielä uida? Hän mietti ja parkaisi vielä kerran
"Apua!"
Hän tiesi, etteivät Aasat siitä välittäisi, jos hän hukkuisi, Vaaneja olisi vielä vähemmän, ja se olisi vain heidän hyväkseen, mutta jos joku Vaani olisi täällä hän varmaan auttaisi häntä. Mi-Mi alkoi jo väsyä. Pikku hiljaa hän alkoi jo ajatella, että antaisiko hän jo periksi, mutta hän oli päättänyt jo pienestä pitäen ettei luovuttaisi milloinkaan. Pian hänen mieleensä alkoi tulvia että oliko hänen aikansa mennä pilvien ylä puolelle. Miten Pottu silloin pärjäsi. Kukaan ei varmaan huolisi sitä ja pikku hiljaa se laukkaisi vihreille laitumille.

Mi-Mi sai jostain voimaa vielä pinnistellä. Hän kosketti kädellään kaivon seinää. Se oli hyvin kylmä ja kolkko. Koko paikka oli ahdas, ja siellä oli hyvin pimeää. Mi-Mi ajatteli jotain ajan vietettä. Kuinkahan syvä tämä kaivo onkaan? Hän ajatteli, mutta huomasi ettei voinut juuri nyt keskittyä siihen. Hän halusi täältä pois ja äkkiä. Hänelle alkoi tulla jo kylmä, olihan hän jo ihan liti märkä. Vesikin oli jäätävää. Näkisiköhan hän enää päivän valoa?

Mi-Mi kuuli askeleita ja ajatteli jo että apu oli saapunut. Joku kysyi oliko hän kunnossa. Hän tunnisti tämän äänen. Hän oli varmasti kuullut sen ennen, mutta missä? Hän päätti ettei ollut aikaa jäädä miettimään kuka tuolla ylhäällä oli tullut auttamaan häntä. Hän kuuli kuinka tämä sanoi, heittävänsä sangon Mi-Mille ja kuuli kuinka hän alkoi laskea sitä vähän väliä. Pian se kopsahtikin hänen päähänsä.
"Auh!" Mi-Mi valitti ja hieroi päätään, johon hieman sattui. Hän otti puisesta sangosta kiinni ja kapusi sen kyytiin istumaan. Sanko oli juuri sopiva istuin hänelle, sillä olihan hän hyvin pieni.
"Olen kyydissä", Mi-Mi kajautti ja alkoi hieman hymyillä. Hän saisi vielä jäädä tänne ihanaan maailmaan ja Pottu myös. Kun hän olisi ylhäällä hän varmaan halaisi Pottua ja hieman ehkä härnäisi sitä ja kiittäisi avun tuojaa. Hän tästä lähtien aikoi ottaa kaikesta ilon irti. Mi-Mi olikin jo aika varma että selviytyisi.

Delleree laski sankoa alas pimeyteen. Hän ei tiennyt kuinka korkealla kaivon vedenpinta oli, ja oli hieman huolissaan pudonneesta kääpiöstä. Hän pelkäsi hukuttavansa tytön pudottamalla puisen sangon tämän päähän.

Kuin vastaukseksi hänen ajatuksiinsa kaivosta kuului vaikertava huudahdus, ja Delleree pysäytti vivun. Delleree kurkisti kaivon kivisen reunan yli alas, mutta ei mitään erottanut tarkoista silmistään huolimatta.

''Olen kyydissä'', kuului vahva ääni kaivosta ja nopeasti alkoi Delleree taas vipua pyörittämään, nyt vain eri suuntaan. Hän ei ollut fyysisesti vahva, ja jo pienen kääpiön nostaminen kaivosta sai hänet kiristelemään hampaitaan. Hän ei kuitenkaan aikonut näyttää heikkouttaan, ja jatkoi vaikka väkisin.

Aasat olivat jo poistuneet paikalta, tai keksineet jonkun kiinnostavamman puheenaiheen kuin he. Kauniit, kirkasväriset leningit kilpailivat loistossaan kukkien rinnalla.

Delleree huomasi sangon olevan jo näkyvissä. Hän hidasti vinssausta ja katsoi silmiään auringossa siristäen pientä kääpiötä. Näin läheltä näytti tämä entistä pienemmältä.

''Oletko kunnossa?'', hän kysyi kohottaen toistqa kulmakarvaansa kysyvästi ja veti sangon kaivon reunaan kiinni toisella kädellään. Toisella hän pitreli vinssiä paikoillaan.

Likomärkä kääpiötyttö näytti hyvin hellyyttävältä istuessaan pienessä puisessa sangossa, eikä Delleree voinut olla virnistämättä.
''Aurinko saa sinut pian kuivumaan'', hän totesi hymyillen ystävällisesti silmät loistaen avoimuutta.

Vähän aikaa sangossa istuttuaan, sanko alkoi liikkua ylöspäin, osin vain vähän kerrallaan. Mi-Mi pyöritteli siinä hetken peukaloitaan ja hyräili.

Pian hän näki hieman valoa. Hän kurkisti alas ja huomasi että sellä oli tosi pimeää. Pian hän suoristautui ja sanko hieman keikahti. Mi-Mi meinasi tippua sen kyydistä, mutta ehti tarrata kaiteeseen. Sanko keikkui vielä hetken, eikä Mi-Mi enää koko kyydin aikana irrottanut otettaan sangon reunasta.

Mi-Mi uristi hyvin kovaa sangon kaidetta, hän ei enää halunnut tippua kaivoon.
Hän heilutteli päätään puolelta toisele, yrittäen saada vedet pois korvistaan.
Hänen märkä pukunsa oli tarttunut hänen ihoonsa kiinni, eikä se tuntunut kovin mukavalta.

Mi-Mi hieman tärisi, sillä hänellä oli hieman kylmä. Pian hän näki jo taivaan ja tytön, joka häntä oli auttanut. Tyttö kysyi onko hän knnossa. Mi-Mi vain vaisusti nyökkäsi ja hieroi käsiään yhteen. Tyttö sanoi vielä että aurinko kuivattaa kyllä hänet. Mi-Mi vain nyökkäsi uudelleen ja kapusi pois sangosta. Hän kuitenkin horjahti. Hän menetti tasapainonsa ja tarrasi sankoon uudelleen kiinni.

Pian hän oli päässyt maan tasalle ja hän suunnilleen tahtoi halata maata. Hän hyppelehti Potun luo, joka oli ollut ihan huolesta kankeana. Hän halasi sitä. Pian lämpö valtasi Mi-Mi kehon ja hän alkoi pikku hiljaa kuivua. Hän oli antanut jo Potulle anteeksi, sillä se oli silkka vahinko siltä. Sitäpaitsi, se pyysi häneltä anteeksi, omalla tavallaan. Nimittäin se kaivoi jostain rakkaan omenansa ja antoi sen Mi-Mille, mutta Mi-Mi ei halunnut ottaa sitä vastaan.
- Pidä sinä itse oma rakas omenasi, sillä se on tärkeämpi sinulle kuin minulle. Mi-Mi kuiskasi Potun korvaan ja rapsutti sitä hieman. Pian hän kiipesi Potun selkään ja heilautti kättään tytölle ja huusi tälle: - kiitos, ja heippati rallaa!

Mi-Mi antoi pohkeita Potulle joka siirtyi hitaaseen laukkaan. Mi-Mi ei vielä tiennyt minne menisi, mutta hän halusi mennä nyt jonnekkin.

Delleree jäi katsomaan silmiään pyöritellen ponilla ratsastavan kääpiötytön perään. Olihan tämä ollut hieman töykeä auttajaansa kohtaan, mutta Delleree ajatteli, ettei tämä sitä ollut tarkoittanut.
Hän kääntyi outo virne toista suupieltä kohottaen vinttikaivon puoleen ja asetti sangon huolellisesti sille tarkoitettuun koukkuun. ¨

Aurinko maalasi aukion kukat kultaisen kiiltäviksi. Heikko tuuli havisutti tuuhealehtisiä puita ja kiireiset askeleet saivat hiekkaisesta maasta kohoamaan sakean tomupilven, joka pian taas laskeutui aloilleen.

Delleree pyyhki käsiään voimakkaasti yhteen ja pudisteli ja oikoi sitten hameensa reunaa. Hän katsahti vielä hymyillen vinntikaivoon ja suuntasi määrätietoiset askeleensa kohti kapeaa kävelytietä, vastakkaiseen suuntaan kuin mihin kääpiötyttö oli kadonnut.

Hänen kenkiensä korot kopisivat maata vasten, ja pian hän katosi sakeaan ihmisjoukkoon kadottaen askeleensa sen meteliin. Hän käveli pää pystyssä, kasvoillaan voitonvarma ilme kuin olisi jotain suurta saavuttanut.

Lukittu.