Pouta

//Jokeri lupas tulla tänne 8D Jotenka siis Jokeri tänne n___n //


Leppoisa tuulenvire kulki yli vehreän nurmen saaden maan ikäänkuin huokailemaan ja auringon lämpöisät säteet kiisivät pilvettömän taivaan halki leikkimään puiston kasvien kanssa. Päivä oli sopivan lämmin ja muutenkin kaikinpuolin täydellinen.
Eipä siis ihmekkään kun monet hakeutuivat juuri puistoon nauttimaan tästä päivästä, olisi ollut melkeinpä haaskausta luurata sisällä.

Sen kauniin päivän tuudittamana pieni perhonen pörähti lentoon kauniin kukan päältä ja laskeutui samantien toiselle, suuremmalle kukalle. Kukka tärisi perhosen alla tämän imiessä siitä mettä, mutta ei kauaa sillä voimakkaampi tuulahdus tarttui perhoseen ja kiidätti tätä ilmassa kauas pois kukasta kunnes perhonen lopulta irtaantui tuulesta vapaaksi. Pienen ja suloisen perhosen kurssi kävi kuitenkin kohti maata ja niin se laskeutui keskelle nurmea eikä enää noussut.
Eleora katsoi hetken aikaa epävarmana kohti paikkaa jonne oli nähnyt perhosen tipahtavan ja pieni murhe kiipesi hänen mieleensä. Hän oli seuraillut jo hetken kaunista perhosta ja ehtinyt tavallaan kiintyä tähän...

Eleora istui vielä hetken nurmella kunnes nousi varovaisesti seisomaan ja suoristi hameensa. Hetken hän mietti menevänsä katsomaan perhosta, mutta päätti antaa sen olla. Ei hän voinut antaa niin pienen asian saada häntä murheelliseksi. Ei näin ihana päivänä.

Jälleen kerran tuuli entistä lujemmin ja silloin Eleora tajusi tuulen nousevan. Varuillaan hän vilkaisi taivaalle jonne oli ilmestynyt pieniä pilvenriekaleita ja huokaisi helpotuksesta, sillä taivas oli niin pilvetön ettei minkäänlainen rajumyrksy tai edes sade ehtisi sinne muodostua päivän aikana.
Sen rohkaisemana nainen heittäytyi uudelleen onnellisena maahan makaamaan laittaen kätensä mukavasti pään alle ja sulki silmänsä antaen auringon kutittaa nenänpäätä.

Eleora oli jo melkein nukahtamassa kun säikähti hänen ohitseen kirmaavia lapsosia jotka mekastivat hurjaasti leikeissään. Eleoria se ei kuitenkaan haitannut, sillä oikeastaan hän ei olisi halunnutkaan nukkua. Ei nyt kun hän voisi tehdä jotain hauskaakin, mutta hän ei todellakaan tiennyt mitä tehdä.

Eleora nousi hitaasti istuilleen ja katseli ympärilleen. Puistossa oli paljon porukkaa, mutta kaikki elivät omaa elämäänsä. Kukaan ei näyttänyt silti, että olisi kaivannut Eleorin juttuseuraa. Tämän pääteltyään nainen huokaisi ja painoi päänsä polviinsa jääden siihen.

Aike oli istuutunut aloilleen penkille. Hän huokaisi raskaasti ja laski pienen pussukan viereensä lepäämään. Sormet hakeutuivat sivelemään penkin puista pintaa huomaamatta. Tämän ajatuksettoman teon keskeytti kimeä huudahdus. Tietenkin penkistä irronnut säle oli pistänyt ilkeästi sormen päätä ja olipa siinä vieläkin kiinni. Aike nosti nopeasti hyppysensä silmien korkeudelle, tarttui toisen käden sormilla tikkuun ja vetäisi sen nopeasti irti. Se teki kipeää, mutta sanottiinhan että oli parempi sietää hetken kovaa kipua, kuin kauan pientä särkyä.

Hän ei oikein osannut nauttia tuosta päivästä. Vaikka kaikki toisaalta olikin niin kaunista, oli vaikeaa pitää siitä, jos vuosia oli elänyt pimeän maailmassa, siellä minne valon säteet eivät ulottuneet. Valo sai naisen hieman siristelemään silmiään, hänellä oli jokseenkin sellainen tunne että hän oli lakastuva kukka auringon alla. Lakastui hän ilman aurinkoakin, vuodet vierivät ohitse ilmoittamatta, olihan hän oli haltian vuosissa jo lähellä 30:tä ! Aike nosti kätensä otsalleen luoden silmien kohdalle varjon, niin että ne saivat rauhassa tutkailla puiston tapahtumia ilman auringon sokaisevia säteitä.

Väkeä oli puistoon kerääntynyt paljon, mikä ei ollut ihme olihan päivä tavallisen mittapuun mukaan niin kaunis. Lähes pilvetön taivas, lukuun ottamatta kapeita kalanruotoriekale pilviä, aurinko paistoi kirkkaasti, mutta puut toivat lempeää varjoa sen säteille. Puiston kukkaistutukset koreilivat mitä kirkkaimmilla väreillä houkutellen kaiken laisia lentäviä otuksia kimppuunsa. Jylhät korkeat lehtipuut taas olivat ylväimmillään, seisoivat mahtavina ja massiivisina siellä täällä puistoa, kuin iättömät vartiat. Aikella ei siis järjen kanssa ajateltuna minkäänlaista syytä viettää aikaansa lempeiden Jumalien siunaamana päivänä tuossa puistossa. Lukuun ottamatta yhtä, hän tosiaan yritti etsityä hyvien olentojen joukkoon, ehkä jotain siitä ilosta olisi tarttunut häneenkin. Oli hänellä oikeastaan toinenkin syy; väenpaljoudesta oli helppo löytää sopivia uhreja näpistelylle.
Rikkaat huolettomat Aasat tuntuivat lähes liiankin hyviltä ollakseen totta.

Aike joka oli keskittynyt vilkuilemaan sopivaa uhria, ei huomannut lähelle kirmanneita lapsia. Vasta kun pussukka hänen viereltään oli kadonnut, ymmäesi hän ihmetellä mikä näiden leikkiväisten yllättävään lähestymiseen oli ollut syynä. Hän karjahti eläimellisesti pomppasi jaloilleen ja juoksi karkuun lähteneiden lapsukaisten perään.

He juoksivat halki puistoa, lapset edellä ja pitkä ja solakka nainen perässään. Vaikka Aike kuinka atleettiselta näyttikään, ei hän kauan kestänyt. Nainen pysähtyi huohottaen paikoilleen, lapsukaiset ottivat tilanteen hyödykseen ja pakenivat teille tietämättömille.
Ei pussukassa mitään kovin tärkeätä edes ollut, muutama vaivainen pronssikolikko. Aike oli ottanut sen oikeastaan vain ryöstösaaliiden varalle, mutta oli onni, ettei hän puuhaan ollut vielä ehtinyt.

Yhä raskaasti huohottaen hän sattui nyt katsahtamaan ympärilleen. Maassa, aivan hänen vierellään istui pienellä kerällä nainen, joka oli painanut päänsä polviin, mutta katsoi Aikea nyt hämmentyneenä. Olihan nainen meinannut rynnistää tuon toisen päältä jahdatessaan lapsia. Aike tasasi hengistystään, mutta huokasi vielä raskaasti.

"Ei tämä ole sitä mitä luulet, he vain veivät laukkuni siinä kaikki."

Aike pudisteli päätään ja naurahti pienoisesti. olivatpa lapsetkin jo muuttuneet röyhkeiksi.

// Lupasin et vastaan viimeistään tänään. Silmäpuolisorto //

Eleora Katsoi silmät pyöreinä edessään huohottavaa naista aivan hiljaa tietäen vaikuttavansa hieman epäkohteliaana, mutta hän oli säikähtänyt todella naisen ilmestymistä. Juuri kun hän oli ollut surullinen ja kaivannut seuraa hänen eteensä oli ilmestynyt reippaan oloinen henkilö. Eleoran mielessä risteilivät monet ajatukset, mutta päättimmäisiksi nousi ajatus siitä, että jos hän nyt pelaisi korttinsa oikein niin hän voisi saada naisesta juttelutoverin joka olisi päivälle kuin kirsikkana kakun päällä. Päivästi tulisi siis aivan täydellinen.

"Ei tämä ole sitä mitä luulet, he vain veivät laukkuni siinä kaikki." vasta ilmestynyt nainen totesi kuin puoliksi itselleen. Eleora oli hyvin hämillään, mutta nopeasti hän painoi päänsä ja nosti sen samantien ylös hymyillen iloisinta hymyään. Tottuneesti Eleora vielä huitaisi muutamat silmille valuneet hiukset pois ja yskäisi hieman ettei hänen äänensä olisi käheä kuin milläkin vanhalla papparaisella. Yskäistessä Eleora kuitenkin vetäisi henkeensä hieman sylkeä ja harkitusta yskäisystä muodostuikin hillitön refleksinomainen yskänpuuska joka jatkui jatkumistaan kunnes Eleora viimein tunsi syljen nuosevan ylös henkitorvesta ja hänen hengitysensä tasaantui. Jäljelle jäi vain mieletön häpeä...

"Sellaisiahan nuo lapset tuppaavat olemaan" Eleora sanoi tönkösti ja katsoi naista pahoittelevasti yskänpuuskansa jälkeen. Häpeä ei kuitenkaan sillä lähtenyt vaan Eleora puraisi huultaan kipeästi ja maistoi lievästi rautaisen verenmaun suussaan. Edessä seisova nainen pudisteli päätään ja naurahti hieman. Nainen vaikutti Eleoran mielestä hyvin kiinnostavalta ja sen vuoksi hän nousikin reippaasti seisomaan.

"Toivottavasti et menettänyt mitään hyvin arvokasta" , hän jatkoi hyvien tapojen mukaan seuraillen naisen reaktioita. Pikkuinen puna kiipesi Eleoran siloisille poskille. Hän ei tosiaankaan ollut terävimmillään tullessaan yllätetyksi ja senpä vuoksi hän nyt kirosi itsekseen sitä ettei osannut tarkkoilla ympäristöään. Jos hän olisi jättänyt edes pään polviin painamisen välistä niin hän ei olisi ollut niin yllättynyt ja hämillään.
'Ei kannata surra maahan kaatunutta maitoa', Eleora ajatteli huokaisten itsekseen ja katsoi hetken ajan hieman surumielisesti maahan kunnes nosti jälleen katseensa ja hymyili naiselle. Eleoralle alkoi tosin tulla sellainen olo, että nainen piti häntä outona, eikä kyllä mikään ihmekkään. Olihan hän melkoisen sekava ja meinannut hukkua omaan sylkeensä.

"Aiotteko te yrittää ottaa yhteyttä niiden lasten vanhempiin?" Eleora kysyi jälleen ja jatkoi samantien:
"Voin nimittäin yrittää auttaa teitä" Tämän sanottuaan Eleora kosketti kevyesti naisen olkapäätä ja hymyili rohkaisevasti.

//Anteeksi, taisi tulla lyhyt ja sekava D'': //

Nainen katsoi häntä silmät pyöreinä, syystäkin. Noin vain hän oli juossut lasten perässä ympäri puistoa ja pysähtyi nyt huohottamaan tämän viereen. Tottumukset kullakin, mutta tuo nainen ei tainnut olla hänen tapoihin tottunut. Aike hymähti epämäärisesti ja haki kasvoilleen ilmettä joka siihen tilanteeseen olisi sopinut.
"Ei tämä ole sitä mitä luulet, he vain veivät laukkuni siinä kaikki." yrityksestä huolimatta, lauseesta tuli hivenen huvittavan kuuloinen.

Nainen kuitenkin hymyili iloisesti, mikä rohkaisi häntäkin hivenen kohottamaan suupieliään.
Aike oli kuitenkin varuillaan ja se näkyi ryhdin lisäksi kaikesta muustakin. Muun muassa hymyn jäykkyydestä. Neito katsoi häntä ja veti hiuksia kasvoiltaan. Hivenen tämä yskäisi, mistä sitten syntyi loputon yskänpuuska. Aikellakin oli käynnyt monesti niin, mikäli hän ymmärsi tilanteen oikein. Tuntemattomien kanssa ei ollut luontevaa olla.

"Sellaisiahan nuo lapset tuppaavat olemaan" Neito totesi ja katsoi aikea pahoittelevasti. Aike nyökkäili ja kohautti olkapäitään, niinhän asia oli, mutta hän ei tahtonut kuitenkaan uskoa pienokaisista pahaa, vaikka he kuinka paatuneita olisivatkaan ollut. Sisimmäässään hän kyllä vielä uskoi, että lapsissa oli se puhtaus mikä puuttui monelta aikuiselta. Ajatuksissaan hän kuitenkin naurahti ja pudsteli päätään. Tuo nainen nousi reippaasti jaloilleen, Aikella käväisi mielessä se että tämä oli lähdössä.

"Toivottavasti et menettänyt mitään hyvin arvokasta" Nainen lausahti ja tarkkaili Aikea. Naisen poskille oli kohonnut pieni puna, mitä Aike ei kuitenkaan ollut huomaavinaan. Hän kierrätti katsettaan puistossa yrittäen vielä paikantaa varkaat, heitä ei ollut missään.
"En, tahdoin vain kurinpalautusta niille viikareille, pitäisihän niidenkin nyt oppia mikä on oikein ja mikä väärin." Aiken omien sanojen jälkeen vuorostaan hänen omille kasvoilleen kohosi puna, mikä pyhimys hän muka oli? Itse hän oli tullut aamulla puistoon ajatuksenaan se että pääsisi vähän testaamaan, oliko hän yhtä näppärä kuin ennen vanhaan? Sen siitä sai. Sanottinihan että se parhaiten nauraa, joka viimeiseksi nauraa. Ihan varma hän ei ollut sananlaskun sopivuudesta, mutta yhymyili kuitenkin osuvuudelleen.

"Aiotteko te yrittää ottaa yhteyttä niiden lasten vanhempiin?" Aikea sanat kummeksuttivat, mistä hän muka olisi löytänyt jotkut paatuneet lapsirikolliset? "Voin nimittäin yrittää auttaa teitä"Nainen kosketti kevyesti Aiken olkapäätä ja hymyili rohkaisevasti. Neito pusersi kasvoilleen vaivalloisen hymyn, josta kuitenkin näkyi kiitollisuus. " En millään jaksa uskoa että löydän heitä, mutta kiitos kuitenkin tarjouksesta."