Saapuminen

Kevyt tuulenpuuskahdus leuhahti viilentävästi salaperäisen haltianaisen kasvoilla viilentäen naisen oloa niin, että tämä sulki silmänsä ja hidasti kävelyään nauttiakseen siitä virkistävästä tuulesta enemmän. Koko pitkän päivän hän oli kulkenut matkaa auringonpaisteessa ilman minkäänlaisia taukoja tai ruokailuja. Naisen suuta kuivasi ja nälkä kurni vatsassa eikä tilannetta helpottanut myöskään armoton väsymys joka sai ruumiinjäset tuntumaan lyijyltä, mutta nainen kesti sen, sillä olihan hän sentään Soreel...
Soreel pysähtyi hetken kuluttua kokonaan, hän ei vain jaksanut enää yhtään matkaa vaikka määränpää häämöttikin jo lähellä. Kaupungin-portit olivat suoraan edessä päin eikä matkaakaan ollut kuin puolisenkilometriä.
Soreel kurtisti kulmiaan ja ajatteli, että hänen täytyi jaksaa nyt. Ei, hän ei tosiaankaan ollut mitään luovuttaja tyyppiä. Eikä hän todellakaan ollut matkannut niin pitkää matkaa turhaan!
Päättäväisin askelin nainen lähti kävelemään kohti portteja uuden tuulenpuuskahduksen kannustamana ja alkoi miettiä miten kätkisi valtavan miekkansa. Sitä kun ei niin vain piilotettukaan.
*Mikään ei sitten koskaan mene niin kuin pitäisi* nainen ajatteli kääntyen tylsistyneenä katsomaan taaksensa, mutta piristyi hieman huomatessaa auringon olevan jo melkein kadonneen horisonttiin. Pian tulisi viileämpää ja hän voisi rauhassa tutkia kaupunkia.
Kuitenkin miekka oli edelleen ongelmana, mutta Soreel huoahti ja päätti unohtaa koko asian. Hän ei vain jaksanut välittää asiasta ja jos häntä ei porteilla miekan takia päästettäisi sisään ei paikka olisi hänen arvoisensa.
Porteille saapuessaan Soreel päästettiin mukinoitta sisään, mutta pitkään nainen ei ehtinyt olla rauhassa kun huomasi jonkun lähestyvän häntä. Hetken Soreel mietti jäädäkkö katsomaan kuka henkilö on vai lähteäkkö pois, mutta kulmiaan kurtistaen hän ja paikoilleen seisomaan ja odottamaan lähenevää henkilöä.


//kuka vai saa sitten tulla//

Hiirihaukka istui portiien muureilla ja katsoi monien henkiliön astellella porteista sisään ja astua yhteen suositumpii kaupunkiin. Hiirihaukan silmät tarkailivat tarkoin muiden liikkeitä, varsinkin yhtä miestä, joka asteli reipaan tahtisesti porteja päin.
Ilmassa ei näkynyt laisinkaan yhtään pilveä auringon edessä. Auringon säteet porotteli voimakkaasti. Kohta oli jo puoli päivä ja kuumuus lisääntyisi entistä ennemän ennen kun aika mennä muiden maiden ylle.

Lintu raotteli siipiään rauhassa muurien yllä ja katsellen portille. Portti oli todella suurempi kuin linnun kokoa nähden. Portti oli myös suurepi kuin ne jotka astelivat monesti sen lävitse. Lintu hieman laulahti, mutta se oli hetki. Mies, jota se seuraili oli edelleen sen silmien alla. Hiirihaukka lähti lentoon voimakkailla siivillään. Linnun varjosta tuli pieni muotoinen peto mahaan, kun naiset pelkäsivät maan herraksi, joka kulkee, vaikka osa oli huomannut, että hiirihaukka lenteli ylle.

//Minä tulin sinun seuraksesi//

Mölyävä väenpaljous velloi ympäri kaupunkia kuin ilman sen suurempaa päämäärää, eläen vain normaalia elämäänsä, mutta selkeästi oli tulossa yö, sillä kaikkien suunta tuntui olevan kotia kohti. Kauppiaatkin näyttivät jo pistävän kamppeitaan kasaan kun Soreel viimein huokaisi huomatessaan, ettei kukaan ollutkaan tulossa hänen luokseen. Suunnaton jano ja kuumuus olivat siis tehneet tehtävänsä ja saaneet naisen nuutumaan.
Harkitun rauhallisesti Soreel huiskaisi pitkät hiukset silmiltään ja katseli ympärilleen miettien mistä saisi ruoan ja yösijan mahdollisimman halvalla. Kuitenkaan ei nainen tuntemattomassa kaupungissa tietänyt paikkoja eikä hänen luonteensa antanut periksi edes sen vertaa, että hän olisi joltain ohikulkijalta neuvoja kysynyt. Luultavasti yö tulisi olemaan leuto, niin leuto, että ulkosallakin voisi yöpyä. Ainoa ongelma oli se, että olisiko se turvallista.. Ja ruokaa ja juomaa ainakin täytyisi saada.

Rennosti Soreel kuitenkin istuutui maahan nojaten sattumanvaraisen talon seinään ja nojasi päällään taaksepäin. Se oli päivän ensimmäinen istahdus ja, että se tuntuikin hyvälle ja väsymys alkoi painaa Soreelia. Taivaalla lentelevä hiirihaukka olikin viimeinen asia minkä nainen näki ennenkuin ummisti silmänsä hetkeksi.

//Mukavaa, että seuraa sain//

Hiirihaukka lennähti taivaalla. Nopeasti se oli iskennyt miehen päälle, jonka silmät olivat sanonneet sille hyväksi saaliikseen. Mies yritteli rimpuilla todella paljon, mutta se oli hyödytöntä. Hiirihaukka oli muuttanut muotoaan pienessä ajassa ja pöllinnyt asiasnsa. Saatuaan tarvittavansa tavaran se lennähti uudelleen taivalle hiirihaukkana. Miehen vieressä olevat henkilöt olivat todella peloissaan ja naisen huudahtelivat peloissaan. Mies kirosi itsekseen, kun häneltä oli pöllitty vesipullo ja kulta esineet.

Hiirihaukka lenteli saalis vahvoilla kynsillään. Silmät katsahtivat naiseen, joka oli istahtanut muuria vasten. Muuri oli todella viielä, vaikka ei uskoisi, kun aurinko porottaa täydeltä sinisestä taivaasta. Lintu lennähti samalle paikalle, josta se oli lähtenyt lentoon. Asettuaan hyvin muurin päälle. Hiirihaukkan siivet muutuivat käsivarreksi. Höyhenet lehattelivat ilmaan tuuleen mukana. Terävästä nokasta oli tullut ihmisen nenä. Tumma pukuinen nainen venytteli itseäänsä pussi kädessään. Mies alhalle ei voinnut uskoa silmiänsä. Hän hieroi kahdesti, mutta muurin päällä seisoi nainen eikä hiirihaukka.

Soreel havahtui hieman. Jotain tapahtui, sillä väenpaljouden seassa suorastaan kohisi. Leppoisa ilmapiiri oli tiessään ja seinänvierustalla lepäävä Soreel asti sen. Hetken nainen mietiskeli jaksaisiko välittää ollenkaan, mutta räväytti lopulta silmänsä auki ja alkoi tiirailla ympäristöään. Väsymys painoi silmiä takaisin kiinni, mutta kiinnostus siihen mikä sai ihmiset noin hämilleen piti ne auki.
Hetkeen Soreel ei huomannut mitään erityistä, mutta seuratessaan ihmisten katseita hän huomasi niiden johtavan muurille. Maasta käsin hän ei vain nähnyt sinne joten hieman vaivalloisesti Soreel nousi seisomaan ja saatuaan itsensä suoristettua hän huomasikin muurilla seisovan naisen. Ei Soreel voinut ymmärtää miksi kaikki tuijottivat naista, hänhän vain seisoi muurilla... Lopulta Soreel tuli siihen tulokseen, että naisen oli täytynyt tehdä jotain, ei kaupunki voinut olla niin suvaitsematon, että muurilla ei saisi pomppia. Tai sitten olisi, sitä Soreel ei voinut varmaksi sanoa, mutta nainen muurilla oli herättänyt täysin hänen mielenkiintonsa.

Ja näin auringon viimeisten säteiden aikaan Soreel jumittui tuijottamaan tätä naista hakien jonkinlaista katsekontaktia tähän.

Nainen seisoi hieman aikaa muurilla, kunnes meni istumaan kiviseen muuriin. Hän katsoi miten paljon arvoa oli pussin sisällä. Sitä hieman tutkaillen hänen huomionsa meni porukkaan, jotaka katsoivat paniikissa naista. Naisen mieleen juolahti heti alussa. Luulevatko, että minä teen itsen murhan. Olinko minä niin pelottava kun muutuin. Nainen ajatteli.
Hän oli hieman kiinostunut aluksi, mutta siirsi katseensa naiseen, joka katsoi häntä muurien sivussa. Katse oli tuima ja kylmä. Tumma pukuinen nainen oli mieli huuta, kun kaikki katsoivat häntä. Yleisesti häntä ei katsota, kun vaan nopea mulkomainen katse häntä päin ja sitten katsojat menivät.

Muun väen poistuessa Soreel katseli yhä muurilla olevaa naista kiinnostuneena, mutta ei enää niin pahansuovasti kuin äsken. Tilannekkin alkoi hänelle hahmottua pikku hiljaa ja hän naurahti itsekseen.
Tällaista saapumista en osannut odottaakkaan, Soreel ajatteli huvittuneena ja käännähti hieman. Jostain syystä hän epäröi sillä hetkellä ja hänen olonsa tuntui hyvin raskaalta. Se tunne oli jotain niin outoa...
Soreelin mietteen pysähtyivät kun hän jälleen tunsi pahan olonsa. Hänen suunsa oli kuin hiekkapaperia ja nälkä tuntui jo porautuvan vatsasta ulos. Sen vuoksi Soreel katselikin ympärilleen ja havaitsi suhteellisen nopeaan vanhan naisen joka kantoi pärekorissa ilmeisesti päivän ostoksiaan. Soreel vilkaisi epäröiden muurilla olevaa naista ja hamusi sitten vyötäröltää nopsaan nahkaisen pussin jossa säilytti rahojaan ja ryntäsi vanhan naisen luokse. Soreel selitti naiselle tilanteensa ja pyysi saada naiselta tilkan viiniä ja hieman leipää. Maksamaankin hän tarjoutui, mutta muori oli hyväsydäminen ja ojensi Soreelille koko viinileilin ja mukavankokoisen leivän ihan ilmaiseksi. Se sai Soreelin hyvälle mielelle ja tämä lupasi puolustaa jaloa vanhusta tilanteessa kuin tilanteessa.

Eväät saatuaan Soreel siirsi jälleen huomionsa muurilla nököttävään naiseen ja päätti tällä kertaa ottaa tähän yhteyden. Mennä tämän luokse, mutta korkealle muurille hän ei pääsisi kapuamaan.
Soreel vilkaisi varuillaan olkansa yli tarkistaakseen selustansa ja nyökkäsi muurilla olevalle naiselle vihjaavasti. Sen tehtyään Soreel hymyili hieman, vain hieman ja jäi odottamaan naisen reaktiota.

Katsomassa nahka pussiaan ja ollut omissa mailmossaan. Omissa mailmossa hän ajatteli mitä voisi tehdä nahka pussi sisällön arvolla ja miten hän saisi joiden kuiden henkilöiden katseen muuaalle. Hän ei oikein pidännyt että häntä katsottiin tarkaavaisetsi ja olla keski pisteenä.
Nainen katsoi sivusilmällä myös, joka oli muurien vieressä istunut. Hän oli astellut pois, jonkun iäkkään naisen luokse. Pienillä eleellä nainen kertoi oman tilaanteensa. Hän todella ihmetteli miksi hän nyökkäsi hänelle yhdessä vaiheessa ja sen perään vielä hymy.
" Mitä sinulla oikein sanottavaa? " Nainen kysyi toiselta naiselta.
Hän ei itsekkään huomannut, että hän oli oikeasti kysynnyt toiselta naiselta kysymystä.