Tatuointi häntäluuhun?

Timjami alkoi tylsistyneenä rapsuttelemaan takajalallaan korvantaustojaan. Se oli koko päivän tuijotellut sataman yllä kaartelevia lokkeja, ja oli nyt saanut tarpeekseen niiden ilkkuvasta kirkunasta.
Likaisenruskean kollin turkki pörhistyi voimakkaan tuulenpuuskan riepottaessa satamaa. Se vilkaisi nopeasti vierellään istuvaa oranssinvalkoista kissaa ja ravisteli sitten turkkiaan, asettuen takaisin istumaan.
Levoton kissa.

Basilika ropelsi hajamielisesti etutassullaan laiturin paksujen lankkujen väliä, johon oli tarttunut heiveröinen lokin sulka. Hän tökkäsi nenänsä niin lähelle tuota untuvahöyhentä kuin suinkuin pystyi ja nuuhki siinä yhä olevaa voimakasta lokin, suolaisen meren ja tuoreen kalan hajua.

"Hei te kaksi", ystävällinen mies tervehti viereensä muina miehinä tulleita kissoja. Basilika käännähti heti äänen kuultuaan tuota katsomaan. Hänen vihreissä silmissään oli viattoman utelias katse. Tuo mies oli niin paljon mukavampi kuin nuo laivan kannella höseltävät ja keskenään supisevat naikkoset.
Basilika pukkasi päällään miehen jalkaa vasten ja näytti sitten aivan kuin hymyilevän tuolle.

Äkkiä suunnaton varjo peitti laskeutui heidän ylleen. Auringon säteen välkähtelivät verkon silmukoista saaden Basilikan räpyttelemään silmiään. Hänen turkkinsa pörhistyi ja kissa tarrasi kyntensä laituriin. Silmät suurina hän jähmettyi aloilleen.
Karkeatekoinen verkko nappasi heidät ei-niin-hellään huomaansa. Timjami mourusi kuin viimeistä päivää, ja yritti päästä mahdollisimman kauas samaan verkkoon joutuneesta miehestä. Päinvastaisesti Basilika oikein yritti kynsin hampain tuohon tarrautua. Hän oli tottunut ihmisten antamaan suojaan.

Äkisti kaikki oli kääntynyt ylösalaisin. Meri olikin taivas, ja taivas meri. Lokit kaartelivat hänen allaan ja hän näki hopeasuomuisen kalan loikkaavan taivaankannella. Basilikaa huimasi. Hän tunsi, miten karheatekoinen verkko hankasi kipeästi selkänahkaa vasten.
Verkko tömähti raskaasti laivan kylkeen. Basilika maukaisi hätääntyneenä hänen vasemman takajalkansa taipuessa puista kylkeä vasten. Hän tunsi, miten Timjami oli yrittänyt kiivetä verkkoa pitkin ylemmäs. Tuon mouruaminen oli muuttunut heikoksi kakomiseksi.

Verkko alkoi verkkaista vauhtia kohota kohti laivan kantta.
Pian naisten huonovointinen saalis tömähti kannelle. Basilika kyyhötti hetken täristen aloillaan ja alkoi sitten hoippuen raahautumaan ulos verkosta varoen astumasta toiselle takajalalleen. Timjami oli jo pinkonut niin kauas noista pahaisista naikkosista kuin suinkin vain pystyi.

Reetu hymyili tuolle oudolle kissalle, joka pukkasi päällään hänen jalkaansa. Miten hän pitikään yhtäkkiä tuosta kissasta. no, Reetu nyt piti eläimistä muutenkin hyvin paljon, mutta tällä hetkellä olisi voinut kirota oman ratsunsa, kun se oli lähtenyt omille teilleen.
Mies kosketti hajamielisesti kissan pehemää turkkia, kunnes jokin peitti auringon valon. Verkko. Ne kirotut naiset. Häntä vedettiin nyt laivaan verkossa, johon oli joutunut myös ne kaksi kissaa. Hän huomasi toisen mouruavan ja toisen taas yrittävän tarrautua häneen kiinni. Reetu yritti myös pitää kissan lähellä itseään ja pitää itsensä jotenkin koossa. Tästä ne naikkoset eivät kyllä päässeet ihan helpolla. Miehen pinna oli nyt hyvin kireällä. Muutama ilkeä sihahdus kuului hampaiden välistä.

Pian nuo kaksi olivatkin saaneet verkon takaisin kannelle. Reetu murahti pahasti, ja katsahti ensin jäänsinisellä silmällään naisia, ja huomasi, että liina toisen silmänsä edestä oli lähtenyt pois. Sen alta oli paljastunut hieman harmaantunut pupilli ja silmän lävitse kulki pitkä arpi. Siksihän mies liinaa pitikin sen päällä. No se olikin ollut hieman huonosti kiinni. Siitä ei tuo demoni nyt kuitenkaan jaksanut välittää ollenkaan.
"Oletko kunnossa?" mies kysyi kissalta, joka hoiperteli ulos verkosta. Reetukin oli saanut verkon pois päältään ja oli nyt vetänyt miekkansa toiseen käteensä. Naiset saisivat kyllä jossain vaiheessa tuta hänen suuttumuksensa, mutta ensin hän halusi tarkistaa mikä tuon kissan vointi oli.
"Sattuiko sinua?" mies kysyi ja huomasi toisen ontuvan toista takajalkaansa.

“Olkaakin sitten kiitollisia, saitte ilmaisen kyydin.”
Kuului yrttinaisen suusta. Reetu sihahti jälleen. Että tuokin vielä kehtasi.
Pahansisuinen katse siirtyi kahteen naiseen ja käsi puristui tiukemmin miekan kädensijalle.
"Tätä te kyllä tulette vielä katumaan", mies murahti häijysti. Hän ei yhtään pitänyt noista kahdesta pösilöstä, jotka jonkinmoisen seikkailun tähden olivat heidätkin kiskoneet tuolle pirulliselle laivalle.

Hän nyt oli oikeastaan vain huolissaan tuosta kissasta. Mies nousi ylös ja astui muutamalla askeleella kissan eteen ja kumartui sitten tarkastelemaan toista.

Jelia katseli maalarinaista hetken, ennen kuin vastasi tämän kysymykseen. "Olen Jelia, Aivan... Vain Jelia", Jelia hymähti lopulta. Mutta sitten olikin jo aika laittaa suunnitelmat toimimaan.
Verkot heilahtivat, Jelia nauroi.
Olipa hauskaa, totta tosiaan! Kerrassaan riemullisen hupaisaa. Kun Jelia oli saanut verkot toisen naisen kanssa ylös - siinä tosin kului hetki jos toinenkin - hän kumartui nojaamaan polviinsa ja huohotti kevyesti. Magian käyttö otti aina hänen voimilleen, nymfin kyvyt olivat hänelle vaivattomampia...

“Olkaakin sitten kiitollisia, saitte ilmaisen kyydin.”
Puolinymfi nousi pystyyn ja nyökytteli innokkaana kannattaen tuon naisen mielipidettä. Vaikka salaa säälikin hiukan miestä kissoineen, heidät kun pakotettiin seikkailuun. Mutta Jelia oli niin innokkaana lähdössä seikkailemaan, ettei pystynyt ajattelemaan toisia niin paljoa.
"Tätä te kyllä tulette vielä katumaan", sanoi miekkonen. Kumma, pelottava. Jelia epäröi vastata miehelle mitään. Sen sijaan hän haki turvaa Aamukasteen, tuon Aidan luomuksen luota.
"Jelia ilmoittautuu valmiina palvelukseen, retkikunnan johtajatar ...? " Jelia ilmoitti ja jätti avoimeksi tuon naisen nimen.

Mio, tuo veitikka kissatyttö, tiiraili Jelian sylistä kahta kissaa, jotka verkko oli niin kovakouraisesti viskattu mukaan "seikkailuun".
"Voi noita ihmisiä! Seikkailut? Mielummin nokkaunet!" Kissa ajatteli ja haukotteli söötti punainen suu ammollaan. Ja terävät hampaat välkkyen.
Se todella sääli noita kissoja, ja ajatteli samalla omaa saapumistaan. Se ei ihan vetänyt vertoja noiden tulolle, voi voi.
"Miu", sanoi Mio ja ilmoitti sillä mitä syvimmät pahoittelut kissoille, jos nyt kissat voivat pahoitella. Tyttö ei halunnut kissojen vihaa omille niskoilleen, ei idea hänen ollut.

Aamukaste nyökäytti päätään tyytyväisenä, kun oli saanut kuulla uusimman ihailijansa. Jelian nimen. Tai ainakin jonkinsortin ihailijana hän tuota naikkosta piti, kun tämä häntä niin nöyrästi vaikutti tottelevansakin. Tosin Aamukaste nyt aina liioitteli asioita. Jollain pienellä tavalla hänessä oli jotain samaa, kuin vihamiehessään Kultaturvassa. Heistä kummastakin löytyi ylväs itserakas puolensa. Tosin Kultaturpa toi sen häpeämättä esiin, Aamukaste sen sijaan osoitti sen näsäviisautena. Hän huokaisi ja sysäsi arvioivan katseensa sitten mieheen ja kissaan.

He eivät näyttäneet kovin tyytyväisiltä hänen ja Jelian tuottamaan yllätykseen. Mokamat nipot! Lausahdus soi Aamukasteen mielessä hieman murheellisena. Hän ei ymmärtänyt henkilöitä, jotka eivät osanneet irrotella, ja ottaa joitakin asioita enemmän leikillä, kuin vakavasti. Mutta mitäpä siitä, Aamukasteella oli koko päivä aikaa opettaa toiset hänen oudoille tavoilleen.

Pisteliäs katse oli jälleen kohdistettu mieheen ja kissoihin. Aamukasteen suusta välähti kärkäs kommentti, jossa hän ilmoitti että heidän pitäisi olla tyytyväisiä ilmaisesta kyydistä. Jelia nyökkäili hänen vieressään hyväksyvästi, oli selvästikin samaa mieltä.
Mutta tuo, tuo mies, ei selvistikään osannut arvostaa ilmaista kyytiä. "Tätä te kyllä tulette vielä katumaan", oli ollut miehen kommentti asiaan. Aamukasteen kulmat kohosivat haastavasti, ja hänen tuima katseensa iskeytyi toiseen. Mitä kehtasi puhua tuollaisia? Tuhahdus karkasi ilmoille, ja samassa oli Aamukasteen pää kääntynyt jo Jeliaan, joka oli ilmoittautunut hänen, retkikunnanjohtajattaren palvelukseen, samalla kuitenkin hakien hänen nimeään. Intiaanineidon kasvoille nousi pienehkö virne, kun hän lopulta avasi suunsa. "Aamukaste, retkikunnanjohtajatar Aamukaste." Hän tokaisi, heilautti tummia hiuksiaan, jopa hieman ylpeän oloisena. Toiset olivat varmasti kuulleet hänestä. Jos eivät muuten, niin lorulaulussa, jossa hänestä laulettiin.

Laivan kannelta kuului kenkien kopinaa. Ylimääräisiä askelia. Suoraan Aamukasteen takaa. Ennen kuin neito oli ehtinyt edes käännähtää ympäri, oli ohuen puukon terä vetäisty hänen kaulaansa vasten. Pelon häivähdyksiä Aamukasteen kasvoilla ei kuitenkaan näkynyt. Hän harvoin pelkäsi, ja jos pelkäsi, niin sitten vettä, kun kerta ei osannut uida.

"Tätä te tulette vielä katumaan!" Pärskähti naurahdusten seasta huudahdus, joka lainaili Severin hahmon aikaisempia sanoja.
"Toden totta tulette, kuka on antanut teille luvan astua laivani kannelle?" hän murahti, mutta miehen äänestä ei totista saanut millänsäkään. Ja silti Kultaturvasta tiesi, että hän ei pitänyt asiaa vitsinä. Hänestä vain oli hauskaa saada väkeä nalkkiin laivaltaan.
Aamukasteen suusta karkasi pelkkä tuhahdus, Kultaturpaa hän kaikista maailman henkilöistä vähiten pelkäsi. Tosin mies piteli puukkoa hänen kurkullaan...

"No? Alkakaahan laulaa, tai löydätte itsenne pian lankulta!" hän hörähti. Yllättäen laiva keinahti, Kultaturpa menetti otteensa Aamukasteesta, puukon kuitenkin viiltäessä pienen viiltohaavan hänen kaulalleen, saaden neidon huudahtamaan silkasta säikähdyksestä. Kaatuen sitten Kultaturvan mukana maahan. Laiva keinui hetken vimmatusti, ja irtautui sitten satamasta. Laiva oli lähtenyt merille. Nyt kun Aamukaste tarkemmin kuunteli, saattoi hän kuulla lukuisten merimiesten äänet laivan kannen alta. Ja pian lähempää, Kultaturvan vajaa, mutta siltikin suurehko miehistö oli tullut pällistelemään yhdessä kapteeninsa kanssa saaliitaan.

Aamukaste kömpi pystyyn laivan kannelta, johon oli Kultaturvan päälle räsähtänyt, laivan keikkuessa. Hän hivuttautui ripeästi Jelian, miehen ja kissojen luokse. Neidon käsi oli eksynyt vyölle, jossa hän säilytti muutamia tikareitaan.
Kultaturpakin oli noussut nyt pystyyn. Tosin hänellä oli esillä miekka. Oikeammin kaksikymmentä miekkaa, jos miehistön laski. Herran kasvoilla oli myhäilevä, tyytyväinen ilme. Hän oli pitkään jo odotellut uhreja heitettäväksi lankulta mereen.

Nyt satama oli vain pieni präntti takana päin. Aava, aaltoiva meri piiritti heitä jokapuolelta.

//SORI, NÄIN KÄY KU AIDA VÄHÄ INNOSTUU LIIKAA JA RUPEE TAAS HULLUTTELEE : DD SORI JOS ETTE JUONEN KÄÄNTEESTÄ PITÄNEET : DD //

Basilikaa heikotti. Se tähysteli pöllämystyneenä ympärilleen oranssihtava turkki paksusti pörhöllä ja tuuhea häntä latteasti puista laivankantta viistäen. Hän seisahtui jalat harallaan keskelle kantta pysäyttäen hoipertelunsa ja varoen toista takajalkaansa.
''Sattuiko sinuun?'' tuo ystävällinen mies näytti kysyvän häneltä, ja kissan syvänvihreä katse suuntautui hieman eloa saaneena mieheen. Hän ei ollut yhtään huvittunut tilanteesta, toisin kuin nuo naiset, joista toinen nyt jotain olevinaan nokkelaa tuntui laukovan.

Valkoturkkinen sylikissa toisen naisen kainalossa pahoitteli tapahtumia pienellä maukaisulla. Basilikan kissanilme muuttui tuimemmaksi. Jotenkin tuo kissa oli niin ristiriitainen, oli olevinaan pahoillaan ja silti miltei hyrisi tyytyväisyyttään noiden naikkosten sylissä, kuin varas joka murtautui keskellä päivää taloon ja pahoitteli tekemisiään talonväelle samalla kun lappoi arvoesineitä säkkeihinsä. Täytyisi päättää, mitä haluaisi, eikä jäädä kahden valinnan välille. Basilika sihahti närkästyneenä tuolle kissalle selkäänsä hitusen köyristäen ja nojasi toisen kylkensä miltei välittömästi kissamiehen jalkoihin tuon kumarruttua hänen kohdalleen.

Timjami ei ollut niin tyytyväinen tapahtumiin. Se näytti painivan kahden tunteen kanssa, suunnattoman pelon ja äärettömän vihan. Se ei tiennyt, ollakko vihainen ja peloissaan. Välillä se loi hätäisiä katseita rantaan, välillä salamia sylkeviä sähähdyksiä noille naisille. Tuo näytti miltei kitukasvuisen laihalta märkä ja vettä valuva turkki ihoon kiinni liimautuneena.

Basilika loi tyytyväisen katseen tuota miestä kohti, ja jähmettyi sitten aloilleen pieni nenä ja viiksikarvat väristen. Hänen korvansa kääntyilivät tarkkaavaisina suunnasta toiseen. Täällä haisi jokin. Ihmiset, hikiset merimiehet. Juuri kun Basilika oli tuon oivaltanut, hänen katseensa kääntyi kiireesti yrttinaisen taakse ilmestyneeseen hahmoon. Hän tiesi tuon miehen, kulki aina rehvastellen ja rintaansa röyhistellen ympäri satamaa. Kissa maukaisi hätääntyneenä puukon terän tunnistettuaan ja painautui kyyryyn miehen jalkoihin. Myös Timjami oli huomannut tilanteen, ja pelko oli saanut tuostakin vallan. Yrittäen säilyttää ylpeyden rippeensä se yritti mahdollisimman huomaamattomasti kiirehtiä tuon kissamiehen jalkoihin ja kyyristyi Basilikan vierelle. Kissat vaihtoivat keskenään kertovia katseita ja jäivät sitten seuraamaan tilannetta.

laiva keinahti ja Basilika nytkähti kyntensä laivan kanteen iskien ja karvat pörhistyen. Se ei ollenkaan pitänyt tästä tilanteesta. Pian koko merimieskatras ilmestyi kannelle saalistaan pällistelemään.
ja kaikki oli noiden kahden typerän naisen vika.

//No ei yhtään haittaa, ja sori kun kesti . DD //

Reetu hymähti, kun tuo kissa pyöri hänen jaloissaan. Mies piti todellakin kissasta ja tämän kissan toisesta kaverista, joka kuitenkin näytti olevan hivenen peloissaankin, mutta myös ehkä vihainen. Reetukin oli. Noille kahdelle pirulliselle naikkoselle.

Kissa näytti olevan tyytyväinen, kun se loi katseensa Reetuun. Mies hymyili, mutta heti kun kissa valpastui , niin valpastui tämä miekkamieskin. Jokin ei ollut kohdallaan, ei ollenkkaan. Laiva keikkui. Merimiehiä. Reetu nousi nopeasti pystyyn ja sihahti, vetäen molemmat miekkansa esille, ja katsoi nyt merimiehiä ja kun tämä Aamukasteeksi itsensä esittänyt nainen kaatui laivan keikahtaessa Kultaturvan päälle. Niin, Kultaturpa. Itse kaikessa ylpeydessään. Reetun kasvoille nousi hivenen jäinen hymy. Rasittavaa. Ensin Hakaru tekee tempun ja lähtee laiturilta karkuun, sitten nuo kaksi jästipäätä nostavata hänet ja kissat verkolla pahaisen laivan kannelle ja sitten vielä laiva on lähtenyt liikkeelle ja Kultaturpa hikisine miehistöineen saapuu paikalle. Aivan mahtavaa!

Aamukaste peruutti heidän luokseen. Reetu murahti, oikeammin jälleen sihahti. Demonilla alkoi hermot palaa, eikä se sittemmin olisi yhtään kivakaan juttu. Mies tarkkaili katseellaan tuota kaksikymmenpäistä joukkiota, jonka kärjessä seisoskeli mahtava Kultaturpa. Demoni katsahti nopeasti merelle, niinpä niin. Ranta oli tuolla kaukana, Hakaru oli siellä. Kyllä nyt alkoi pikkuhiljaa todellakin potuttaa. No, onneksi hevonen oli sentään sen verran fiksu, että se osasi kyllä hoitaa itsensä.

Mustavalkoiset hiukset heilahtelivat tuulenvireen mukana. Reetu huokaisi hiljaa ja naurahti. Tilanne oli niin hemmetin tyhmä. Miksi he nyt vain kykkivät siinä. Hän, noiden naisten ja kissojen kanssa. Reetu katsahti Basilikaa kohti ja hymyili tälle. Niinpä niin.

"Kultaturpa, oletan?" Reetu avasi suunsa ja äänensävynsä oli hivenen jäinen, mutta myös hitusen ivallinen.
"Laivasi on kyllä nyt näkemisen arvoinen, paljon kauniimpi kuin ennen, ja se sopii hyvin sinun tyyliisi. Harmi vain että nyt on jo niin hämärää, ettei se oikein näy minnekkään", Reetu puhui edelleen hieman ivallisella, jäisellä äänellä, jossa oli sekoitus huvittuneisuutta. Tämä katsoi koko ajan Kultaturpaa, eikä laskenut suojaustaan minnekkään. Tämä Kultamunahan saattaisi muuten vaikka hyökätä.

Reetu katsahti jälleen nopeasti kissoja. Voi raukkoja. Kaikkeen nekin joutuivat mukaan, Reetukin olisi kyllä ihan mielellään jalat maankamaralla, kuin Kultaturvan laivassa, joka ajelehti uhkaavasti poispäin satamasta.

//Köh-köh, kökköä >.

//Aida ja Carmi, huomio! Pelaatte todella häpeilemättömästi. Jättäkää kirkkoveneet, leppäkertut, ja kaksimielisesti ajatellut banaanit pois peliviesteistänne välittömästi, tämä on käsky, ja sitä tulee noudattaa! .DD
Jelia vastaile peliin pian, jookos?

-Aida ja Carmi//

Kuullessaan tummahiuksisen naisen nimen Jelia hymähti itsekseen.
Aamukaste, tyttö tuo onneton,
Seilatkoon merellä myrskyjen,
Luontonsa kun hukuttaa lailla tyrskyjen.
Tottahan toki hän oli kuullut tästä naisesta – jos siis hän oli tuon runon nainen. Yllättäen puolinymfi kuuli askelia. Mimosa huomasi vaaran ensin ja loikkasi hetkeäkään empimättä alas raapien kynsillään omistajansa olkapäätä. Häntä suorana viivana se pinkoi hieman pelottavan oloisen, mustavalkohiuksisen miehen taa vähän matkan päähän toisista kissoista. Miosta nimittäin tuntui, etteivät ne ainakaan kovin paljoa siitä pitäneet.
Jelialta sen sijaan meni muutama sekunti tajuta tilanne, hullunkurinen merimies, Kultaturpa, puukko naisen kaulalla… Mietittyään kaksi sekuntia puolinymfi päätti tehdä kuten valkoinen kissakin, väistyä vielä taaemmaksi.

Jelian kasvoilla käväisi huolestunut ilme. Ei yrttinaisen vuoksi, vaan koko tilanteen. Kultaturpa saattoi hankaloittaa olennaisesti hauskaa seikkailuretkeä. Eikä lankulla kävely olisi välttämättä lainkaan mukava kokemus.
Samassa laiva keikahti ja sai Jelian jalat horjumaan ja vatsan muljahtamaan ilkeästi. Joku –ilmeisesti Aamukaste- kirkaisi. Katsoessaan satamaan päin, hän huomasi sen etääntyvän pikku hiljaa. He olivat lähteneet merille! Puolinymfi katsahti toiseen suuntaan ja näki karkeasti arvioiden noin kahdenkymmenen meriveikon hivuttautuvan kannelle.
Aamukastekkin perääntyi taaemmaksi, kunhan oli kompuroinut ylös kannelta. Naisen kaulasta vuosi pieni verivana.

Seuraavaksi niin Jelian kuin Mionkin huomio siirtyi mieheen, jonka suojissa kissat lymysivät. Jelia tuumi, ettei mies nähnyt mitään muuta kuin kissansa. Mimosa tuumi, että olisi oikein mukavaa päästä tuon miehen suosioon.
Mies naurahti ja puhutteli Kultaturpaa, jonka selvästi oli tunnistanut, ivallisella ja viileällä äänellään, joka sai aluksi Jelian niskavillat nousemaan pystyyn. Edes Jelia ei olisi uskaltanut puhutella tuota merimiesten merimiestä tuollaisella äänen sävyllä. Niimpä neitokainen joutui harmikseen myöntämään että kunnioitti miestä.
Jelia avasi jo suutaan sanoakseen myös jotain mutta päätti sulkea sen. Sen sijaan neito tarkisti että oli hieman enemmän miehen suojissa ja valmistautui tekemään jotain jos miehet yrittäisivät jotain.

//Hupsista keikkaa, lupaan jatkossa vastata nopeammin : )//